Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2017"

Transkriptio

1 Yritykset 2017 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2017 Yrityksiä aloitti 5,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 yrityksiä aloitti eniten ammatillisen, tieteellisen sekä teknillisen toiminnan toimialalla. Maakunnittain tarkasteltuna yrityksiä aloitti eniten Uudellamaalla. Yrityksiä aloitettiin 5,5 prosenttia enemmän kuin vuonna Aloittaneet yritykset toimialoittain 2017 Aloittaneet yritykset vuonna 2017 Tilastokeskuksen mukaan uutta yritystä aloitti toimintansa vuonna Aloittaneiden yritysten osuus koko yrityskannasta oli 7,9 prosenttia. Eniten uusia yrityksiä aloitti ammatillisen, tieteellisen sekä teknillisen toiminnan toimialalla, jossa toimintansa aloitti uutta yritystä eli 16,7 prosenttia kaikista vuonna 2017 aloittaneista yrityksistä. Maakunnista eniten uusia yrityksiä aloitti ( 279) Uudellamaalla. Vuoteen 2016 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi eniten Uudellamaalla (316) ja väheni eniten Kainuussa (-45). Seutukunnista 2017 eniten yrityksiä aloitti (10 671) Helsingin seutukunnassa. Suhteessa yrityskantaan eniten yrityksiä aloitti Oulun seutukunnassa (9,8%). Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

2 Kunnista eniten yrityksiä aloitti (5 636) Helsingissä. Vuoteen 2016 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi eniten Espoossa (184) ja väheni eniten Porvoossa (-47). Oikeudellisen muodon mukaan tarkasteltuna vuonna 2017 toimintansa aloitti liikkeen- tai ammatinharjoittajayritystä (yhtiömuotona luonnollinen henkilö) ja osakeyhtiötä. Luvuissa ovat mukana mm. yhtiöittämisten ja fuusioiden seurauksena tapahtuneet yritysten muutokset. Yritysten toiminnan aloitukset ja lopetukset päätellään Verohallinnon asiakastietokannasta. Tästä johtuen muutokset Verohallinnon tietojärjestelmissä tai tietokantojen ylläpidossa voivat vaikuttaa tilaston tietoihin ja aikasarjan vertailukelpoisuuteen. 2

3 Sisällys Vuonna 2017 aloitti eniten yrityksiä ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla...4 Aloittaneet yritykset Lopettaneet yritykset Liitteet Liitetaulukot...5 Laatuseloste: Aloittaneet ja lopettaneet yritykset...9 3

4 Vuonna 2017 aloitti eniten yrityksiä ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla Aloittaneet yritykset 2017 Vuonna 2017 Suomessa aloitti uutta yritystä toimintansa. Aloittaneiden yritysten osuus koko yrityskannasta oli 7,9 prosenttia. Vuoteen 2016 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi yrityksellä. Eniten uusia yrityksiä aloitti ammatillisen, tieteellisen sekä teknillisen toiminnan toimialalla, jossa toimintansa aloitti uutta yritystä eli 16,7 prosenttia kaikista vuonna 2017 aloittaneista yrityksistä. Kaupan toimialalla aloitti (13,8%) ja rakentamisen toimialalla (13,0%) yritystä. Vuoteen 2016 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi eniten ammatillisen, tieteellisen sekä teknillisen toiminnan toimialalla (438) ja väheni eniten kaupan toimialalla (-309). Maakunnista eniten yrityksiä aloitti Uudellamaalla ( 279). Seuraavaksi eniten yrityksiä aloitti Varsinais-Suomessa (2 728) ja Pirkanmaalla (2 707). Suhteessa yrityskantaan eniten yrityksiä aloitti Uudellamaalla (9,0%), Pohjois-Pohjanmaalla (8,4%) sekä Pirkanmaalla (8,0%) ja Keski-Suomessa (8,0%). Vuoteen 2016 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi eniten Uudellamaalla (316) ja väheni eniten Kainuussa (-45). Seutukunnista eniten uusia yrityksiä syntyi Helsingin (10 671) seutukuntaan. Seuraavaksi eniten yrityksiä syntyi Tampereen (2 230), Turun (1 868) ja Oulun (1 194) seutukuntiin. Suhteessa yrityskantaan eniten uusia yrityksiä aloitti Oulun (9,8%), Jyväskylän (9,3%) ja Helsingin (9,2%) seutukunnissa. Vuoteen 2016 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi eniten Helsingin seutukunnassa (380) ja väheni eniten Porvoon seutukunnassa (-49). Kunnista eniten uusia yrityksiä aloitti Helsingissä (5 636), Espoossa (1 765), Tampereella (1 3), Vantaalla (1 243) ja Turussa (1 151). Vuoteen 2016 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi eniten Espoossa (184) ja Jyväskylässä (122), ja väheni eniten Porvoossa (-47). Oikeudellisen muodon mukaan tarkasteltuna vuonna 2017 toimintansa aloitti liikkeen- tai ammatinharjoittajayritystä (yhtiömuotona luonnollinen henkilö) ja osakeyhtiötä. Aloittaneista yrityksistä 49,8 prosenttia oli oikeudelliselta muodoltaan luonnollisia henkilöitä ja 42,4 prosenttia osakeyhtiöitä. Vuoteen 2016 verrattuna eniten perustettiin liikkeen- tai ammatinharjoittajayrityksiä (yhtiömuotona luonnollinen henkilö) (1 422) ja vähiten kommandiittiyhtiöitä (-65). Lopettaneet yritykset 2017 Muutos tilaston lähdetiedoissa vääristää lopettaneiden yritysten lukumääriä vuoden 2017 toisella, kolmannella ja neljännellä neljänneksellä. Tästä syystä emme julkista lopetusten tai yrityskannan tietoja tällä aikavälillä. 4

5 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Aloittaneet yritykset toimialoittain Toimiala Kaikki toimialat yhteensä M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta G Tukku- ja vähittäiskauppa F Rakentaminen S Muu palvelutoiminta J Informaatio ja viestintä N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta C Teollisuus I Majoitus- ja ravitsemistoiminta L Kiinteistöalan toiminta R Taiteet, viihde ja virkistys Q Terveys- ja sosiaalipalvelut A Maatalous, metsätalous ja kalatalous H Kuljetus ja varastointi P Koulutus K Rahoitus- ja vakuutustoiminta E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto B Kaivostoiminta ja louhinta D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto T Kotitalouksien toiminta työnantajina O Julkinen hallinto ja maanpuolustus Aloittaneita yrityksiä 2017 Aloittaneiden osuus yrityskannasta, % ,9 9,2 6,9 7,4 9,9,4 9,4 6,0 10,9 5,4 13,3 9,0 5,1 4,0 13,0,5 4,3 3,8 3,4 8,0 12,5 Muutos

6 Liitetaulukko 2. Aloittaneet yritykset maakunnittain Maakunta Aloittaneita yrityksiä 2017 Aloittaneiden osuus yrityskannasta, % Muutos Koko maa , Uusimaa 279 9,0 316 Varsinais-Suomi ,7 187 Pirkanmaa ,0 220 Pohjois-Pohjanmaa ,4 224 Keski-Suomi ,0 153 Satakunta ,6 29 Pohjois-Savo 920 6,6 17 Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa 861 5,8 88 Päijät-Häme Lappi 839 7,0 90 Kanta-Häme 779 7,0 34 Kymenlaakso Pohjois-Karjala 566 6,1-4 Etelä-Savo 543 5,5-38 Etelä-Karjala Keski-Pohjanmaa 275 6,1 9 Kainuu 222 5,4-45 Ahvenanmaa 214 7,1 12 6

7 Liitetaulukko 3. Aloittaneet yritykset seutukunnittain Muutos Aloittaneiden osuus yrityskannasta, % Aloittaneita yrityksiä 2017 Seutukunta , Koko maa 380 9, Helsinki 205 8, Tampere 144 8, Turku 163 9, Oulu 127 9,3 957 Jyväskylä Lahti 7,0 631 Pori 71 6,4 603 Seinäjoki 18 7,9 568 Kuopio 6 7,3 471 Vaasa -1 6,9 467 Joensuu 68 7,8 460 Hämeenlinna 55 7,3 368 Kouvola Lappeenranta 10 8,6 334 Rovaniemi -49 7,1 322 Porvoo 0 6,2 307 Salo 28 6,5 294 Rauma 19 6,2 285 Kotka-Hamina -15 5,5 268 Mikkeli Jakobstadsregionen 52 7,0 229 Kemi-Tornio 31 7,1 228 Loimaa 7 6,7 214 Kokkola -20 5,6 205 Raasepori -12 6,7 191 Riihimäki 18 6,5 180 Vakka-Suomi 19 6,4 178 Ylivieska -8 5,8 177 Savonlinna 3 7,3 175 Etelä-Pirkanmaa -22 5,9 169 Kajaani -10 4,9 167 Ylä-Savo 22 6,6 151 Imatra -6 6,6 145 Åboland-Turunmaa -22 5,2 128 Forssa 7 7,1 124 Nivala-Haapajärvi -6 5,2 120 Saarijärvi-Viitasaari -10 5,0 120 Lounais-Pirkanmaa 120 Raahe 19 6,3 109 Ylä-Pirkanmaa 6,2 105 Varkaus 6,3 101 Jämsä 6 6,5 99 Ålands landsbygd 36 5,1 99 Suupohja -15 5,0 98 Pieksämäki 5 8,0 97 Mariehamns stad Pohjois-Lappi 7

8 Seutukunta Pohjois-Satakunta Tunturi-Lappi Sydösterbotten Oulunkaari Järviseutu Loviisa Kuusiokunnat Haapavesi-Siikalatva Koillismaa Luoteis-Pirkanmaa Äänekoski Itä-Lappi Keuruu Kyrönmaa Kaustinen Sisä-Savo Pielisen Karjala Kehys-Kainuu Keski-Karjala Torniolaakso Koillis-Savo Joutsa Ålands skärgård Aloittaneita yrityksiä 2017 Aloittaneiden osuus yrityskannasta, % Muutos ,1 5,3 4,8 7,2 4,6 5,1 4,5 8,7 5,3 5,0 5,9 6,2 7,6 7,2 4,6 5,7 4,8 4,3 3,4 3,7 4,4 4,1 6, Liitetaulukko 4. Aloittaneet yritykset oikeudellisen muodon mukaan Oikeudellinen muoto Aloittaneita yrityksiä 2017 Aloittaneiden osuus yrityskannasta, % Muutos Yhteensä , Luonnollinen henkilö , Osakeyhtiö , Muu oikeudellinen muoto , Kommandiittiyhtiö 5 2, Avoin yhtiö 399 5, Osuuskunta 156 5, Verotusyhtymä 152 7, Asunto-osakeyhtiö 91 2, Konkurssipesä 23 25, Kuolinpesä, perikunta 8 0, Taloudellinen yhdistys 1 1,1-3 8

9 Laatuseloste: Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Tilastotietojen relevanssi Tilasto sisältää tietoja aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten määristä toimialoittain, alueittain ja oikeudellisen muodon mukaan sekä yrityskannoista. Tilaston ajanjakso on neljännesvuosi. Tilasto perustuu Tilastokeskuksen yritysrekisteriin sekä rekisterin lähdeaineistoina käytettäviin Verohallinnon rekisteröintitietoihin. Tilasto kattaa yritykset, jotka ovat liiketoiminnasta tai kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta arvonlisäverovelvollisia tai toimivat työnantajina. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät säätiöt, aatteelliset yhdistykset, julkiset viranomaiset ja uskonnolliset yhteisöt. Tilasto sisältää valtion liikelaitokset, mutta ei kuntien liikelaitoksia. Yrityksen toimiala on määritelty Tilastokeskuksen vahvistaman luokituksen mukaisesti (Toimialaluokitus 2008, Tilastokeskus, Käsikirjoja 4, Helsinki 2008). Aluetiedot määräytyvät yrityksen kotikunnan perusteella. Yrityksen aluetiedot on määritelty noudattaen uusinta aluejakoa.(kunnat ja kuntapohjaiset aluejaot, Tilastokeskus, Käsikirjoja 28, Helsinki). Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Aloittaneet ja lopettaneet yritykset tilasto laaditaan poimimalla tilastointiajankohdan poikkileikkaustilanteen tiedot yritysrekisteristä sekä Verohallinnon rekisteröintitiedoista. Tämän jälkeen tehdään tilastotaulujen muokkaus sekä laaditaan tilastokatsaus uusimman vuosineljänneksen tiedoista. Lisäksi tilastosta laaditaan marraskuussa vuosikatsaus, joka sisältää edellisen koko vuoden tiedot. Aloittamis- ja lopettamistieto on hallinnollinen. Yrityksen aloittamisajankohta on verovalvonnan alkamisaika. Tieto saadaan verohallinnolta. Lopettamistieto saadaan Tilastokeskuksen omasta tiedustelusta tai verohallinnolta. Yritys merkitään aloittaneeksi, kun yrityksestä tulee työnantaja tai kun se tulee arvonlisäverovelvolliseksi. Vastaavasti yritys katsotaan lopettaneeksi, kun se lakkaa toimimasta sekä työnantajana että arvonlisäverovelvollisena yksikkönä. Yli 18 kuukauden toimimattomuuden jälkeen aktivoituva yritys määritetään uudestaan aloittaneeksi ja edeltävä lopetustieto jää voimaan. Mikäli lopettaneeksi merkitty yritys aktivoituu ennen 18 kuukauden ajan täyttymistä, lopetustieto kumotaan ja yritys katsotaan toimivaksi koko ajanjaksolla. Yritys merkitään aloittaneeksi myös silloin, kun se saa uuden yritystunnuksen. Tällöin yritys tulee lasketuksi myös lopettaneiden yritysten tilastoon, sillä vanha yritystunnus lopetetaan rekisteristä. Yritys kirjautuu aloittaneena yrityksenä myös yhtiöittämisen tai fuusion seurauksena. Vastaavasti yritys rekisteröidään lopettaneeksi silloin, kun se sulautuu toiseen yritykseen. Tilaston luvut sisältävät myös tämän kaltaiset epäaidot aloittamiset ja lopettamiset. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilasto kuvaa yritysten hallinnollisia aloituksia ja lopetuksia (ks. menetelmäkuvaus yllä). Tämä tarkoittaa sitä, että tietojen tuottamisessa ei ole huomioitu mahdollisia toiminnan siirtymisiä, fuusioita, yhtiöittämisiä tms. Tilaston taulukoissa oleva tieto "Yrityskanta" on Verohallinnon rekisteröintitietojen perusteella johdettu ko. ajankohtana toiminnassa olleiden yritysten lukumäärä. Sen vertailukelpoisuutta Suomen yritykset -vuositilastoon on selvitetty kohdassa Tilastojen vertailukelpoisuus. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Tilasto sisältää tietoja aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten määristä vuosineljänneksittäin. Aloittaneiden yritysten tiedot julkistetaan neljä kuukautta tilastoajanjakson päättymisestä ja lopettaneiden yritysten tiedot seitsemän kuukauden viiveellä. Edellisten neljännesten tiedot täydentyvät kullakin julkistamiskerralla. Tietojen tarkentumista seurataan Tilastokeskuksen palvelusivuilla, tilaston kotisivulla, 9

10 Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tilaston tiedot julkaistaan neljä kertaa vuodessa Tilastokeskuksen palvelusivuilla, Tilaston vanhimmat tiedot löytyvät Tilastokeskuksen palvelusivuilla kohdasta Arkisto Tilastojen vertailukelpoisuus Aloittaneet ja lopettaneet yritykset tilaston perusta on muuttunut alkaen 05/2007 julkistuksesta. Aiemmin tilaston tiedot johdettiin yritysrekisteriin merkittyjen aloitus- ja lopetustietojen pohjalta. Uudessa menetelmässä tiedot tuotetaan Verohallinnon rekisteröintitietojen pohjalta. Tämän lisäksi tilaston kohdejoukko on laajentunut. Aiemmin kohdejoukkoon sisältyivät yritykset, jotka toimivat työnantajina tai ovat liiketoiminnasta arvonlisäverovelvollisia. Uusi kohdejoukko sisältää myös kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta alv-velvolliset yritykset. Kohdejoukon laajennus näkyy selvimmin toimialaluokassa L Kiinteistöalan toiminta. Aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten aiemmin julkaistun tilaston mukainen aikasarja päättyy aloittaneiden yritysten osalta vuoden 2006 toiseen neljännekseen ja lopettaneiden yritysten osalta vuoden 2006 ensimmäiseen neljännekseen. TOL 2008 mukaiset aikasarjat alkavat vuodesta Aiemmin julkaistun tilaston aikasarjat ovat edelleen saatavissa tilaston kotisivuilla. Aloittaneet ja lopettaneet yritykset -tilaston tiedot ovat muuttuneet Tilastokeskuksen yritystilastojärjestelmän uudistuksen yhteydessä Tilaston aikasarja on tällöin katkaistu. Euroopan Unionin tilastovirasto Eurostat on tuottanut vuodesta 1997 lähtien yritysdemografiatilastoa, joka sisältää tietoa aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä EU:n jäsenmaissa. Nämä tiedot tuotetaan eri menetelmällä ja erilaisella rajauksella kuin Suomessa julkistetut tilastot, eivätkä ne siten ole vertailukelpoisia. Eurostat on kehittämässä jäsenmaiden kesken vertailukelpoisia aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten tilastoja. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Aloittaneet ja lopettaneet -tilaston tieto ''Yrityskanta'' on Verohallinnon rekisteröintitietojen perusteella johdettu ko. ajankohtana toiminnassa olleiden yritysten lukumäärä, joka kattaa liiketoiminnasta tai kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta alv-velvolliset yritykset sekä työnantajina toimivat yritykset. Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilaston ''yrityksiä yhteensä'' on yritysmäärä vuoden keskiarvotietona ja se poikkeaa em. luvusta seuraavista syistä: se kattaa kaikki yritykset, siis muutkin kuin alv-velvolliset tai työnantajayritykset. Lisäksi mukaan lasketaan yritykset, joiden toiminta-aika tilastovuonna on yli kuusi kuukautta ja joiden liikevaihto, tase tai henkilömäärä ylittää tietyn alarajan. Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto julkaistaan mm. StatFin-palvelussa. 10

11 Yritykset 2017 Lisätietoja Marketta Kaskirinne-Salo Ritva Tikkanen Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko Lähde: Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf) ISBN (pdf)

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneita yrityksiä eniten kaupan toimialalla vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 5 817 vuoden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2017 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi vuoden 2017 toisella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusien yritysten määrä lisääntyi 1,9 prosenttia vuoden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2018 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritysten aloitukset kasvoivat 7,7 prosenttia vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 6 795 vuoden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2017 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä väheni edellisvuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna Tilastokeskuksen mukaan uusien yritysten määrä väheni 4,3 prosenttia

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2018 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusia yrityksiä perustettiin lähes 1 000 enemmän edellisvuoteen verrattuna Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 10 154 vuoden 2018 ensimmäisellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2017 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen kääntyi nousuun Tilastokeskuksen mukaan uusien yritysten määrä lisääntyi kaksi prosenttia vuoden 2016 neljännellä neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2017 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yrityksiä aloitti eniten kaupan toimialalla vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 6 211 vuoden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2010 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden yritysten määrä väheni Aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi 1,2

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2011 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen edelleen nousussa ja yritysten lopettaminen laskussa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi 3,9

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2012 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä laskusuunnassa Korjattu 25.10.2012 klo 11:30. Korjaukset on merkitty punaisella. Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2011 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun huhti-kesäkuussa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni reilut kaksi

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2018 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritysten aloitukset kasvoivat 6,0 prosenttia vuoden 2017 neljännellä neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 6 429 vuoden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2012 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä vahvassa laskusuunnassa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni lähes 29 prosenttia vuoden 2012 ensimmäisellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen kääntyi nousuun Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2016 toisella neljänneksellä aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi puoli

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2016

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2016 Yritykset 2017 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2016 Yrityksiä aloitti prosentin enemmän ja lopetti kolme prosenttia vähemmän kuin vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 yrityksiä aloitti

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2011 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni lähes kahdeksan prosenttia vuoden 2011 ensimmäisellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2010 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2009, 3. vuosineljännes Aloittaneiden yritysten määrä väheni edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden yritysten määrä jatkoi nousuaan Aloittaneiden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneita yrityksiä eniten kaupan toimialalla vuoden 2015 neljännellä neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 8 545 vuoden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2010 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen kääntyi nousuun ja yritysten lopettaminen laskuun Korjaus: Ensimmäisen kuvion otsikko korjattu 29.7.2010 klo 9:45. Oli

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 201 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusia yrityksiä perustetaan entistä vähemmän Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 7,4 prosenttia vuoden 201 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2015 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi huomattavasti Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 9,1 prosenttia vuoden 2014 kolmannella

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä väheni eniten kaupan alalla Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 8,4 prosenttia vuoden 2014 neljännellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2015 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä laski edellisvuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä laskusuuntainen Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni prosentilla vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2015 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä väheni kaikissa maakunnissa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 8,3 prosenttia vuoden 2015 ensimmäisellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen jatkuu laskusuuntaisena Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 6,7 prosenttia vuoden 2013 neljännellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusia yrityksiä entistä vähemmän Suomessa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 10,3 prosenttia vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 201 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni,1 prosenttia vuoden 201 toisella neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 6,2 prosenttia vuoden 2014 toisella neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2013 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten määrä edelleen laskusuunnassa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 2,9 prosenttia vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2. neljännes 2007

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2. neljännes 2007 Yritykset 2007 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2. neljännes 2007 Sekä aloittaneiden että lopettaneiden yritysten määrät kasvaneet runsaalla kuudella prosentilla Aloittaneet yritykset 2. neljännes

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2009 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi lähes 13 prosentilla Vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä yrityksiä aloitti 0,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2009 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä edelleen kovassa nousussa Aloittaneiden yritysten määrä laski reilut kuusi prosenttia vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä.

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2009

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2009 Yritykset 2010 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2009 Aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten määrät laskivat Vuonna 2009 aloittaneiden yritysten määrä laski lähes 10 ja lopettaneiden lähes

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2009 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2009, 2. vuosineljännes Aloittaneiden yritysten määrä väheni edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden yritysten määrä jatkoi nousuaan Aloittaneiden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2008 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun lopettaneiden yritysten määrä jatkaa nousuaan Aloittaneiden yritysten määrä laski, lähes kolme prosenttia

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2009 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä nousi huomattavasti Aloittaneiden yritysten määrä laski 17,5 prosenttia vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä. Eniten

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2008 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä edelleen laskusuunnassa myös lopettaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun Aloittaneiden yritysten määrä laski lähes seitsemän

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2008 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä väheni hieman edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden yritysten määrä jatkoi nousuaan Aloittaneiden yritysten määrä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2014

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2014 Yritykset 014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 014 Uusia yrityksiä lähes viisi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna Tilastokeskuksen mukaan vuonna 014 aloittaneiden yritysten määrä väheni

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2008

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2008 Yritykset 2009 Aloittaneet ja lopettaneet Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun ja lopettaneiden yritysten määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna Vuonna aloittaneiden yritysten määrä laski 2,2

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2010

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2010 Yritykset 2010 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2010 Lopettaneiden yritysten määrä väheni vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2010 aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi reilut kuusi

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2007 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Helsinki 26.7.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aloittaneiden yritysten määrä lisääntynyt edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2015

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2015 Yritykset 2015 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2015 Kaupan toimialalla eniten yritysten lopetuksia vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 aloitti eniten ammatillisen, tieteellisen

Lisätiedot

Aloittaneiden yritysten määrä kasvanut 10 prosenttia edellisvuodesta myös lopettaneiden yritysten määrä kasvanut

Aloittaneiden yritysten määrä kasvanut 10 prosenttia edellisvuodesta myös lopettaneiden yritysten määrä kasvanut Yritykset 2007 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2006 Aloittaneiden yritysten määrä kasvanut 10 prosenttia edellisvuodesta myös lopettaneiden yritysten määrä kasvanut Aloittaneet ja lopettaneet

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2013

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2013 Yritykset 2014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2013 Kaupan toimialalla eniten yritysten aloituksia ja lopetuksia vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 yrityksiä aloitti ja lopetti

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2011

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2011 Yritykset 2012 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2011 Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 aloittaneiden yritysten määrä on kääntynyt hienoiseen laskuun,

Lisätiedot

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3.

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3. Oulun seutukunta Helsingin seutukunta Tampereen seutukunta Kyrönmaan seutukunta Jyväskylän seutukunta Vaasan seutukunta Kokkolan seutukunta Turun seutukunta Seinäjoen seutukunta Kuopion seutukunta Etelä-Pirkanmaan

Lisätiedot

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä 2.2.2010 Pekka Myrskylä Tilastokeskus 4.2.2010 2 200 Kuvio 5.2 Ikärakenteen muutos 2009-2060 (2009=100) Ikärakenteen muutos

Lisätiedot

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2017 Mikko Mehtonen 19.2.2019 Mitä yrityksiä aineistoon on sisällytetty? Yritykset joissa kuntien tai kuntayhtymien yhteenlaskettu omistusosuus on vähintään

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2012

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2012 Yritykset 013 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 01 Uusien yritysten määrä edelleen laskusuunnassa Tilastokeskuksen mukaan vuonna 01 aloittaneiden yritysten määrä väheni edelleen: uusia yrityksiä

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014 Rahoitus ja vakuutus 15 1 hankinnat, miljardia vuonna 1 hankinnat olivat, miljardia euroa vuonna 1. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat kasvoivat 1 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin 1, miljardia

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Konkurssit. Konkurssien määrä kasvoi 4,8 prosenttia tammi-toukokuussa , toukokuu

Konkurssit. Konkurssien määrä kasvoi 4,8 prosenttia tammi-toukokuussa , toukokuu Oikeus 2013 2013, toukokuu Konkurssien määrä kasvoi 4,8 prosenttia 2013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan 2013 pantiin vireille 1 398 konkurssia, mikä on 64 konkurssia (4,8 prosenttia) enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2016

Moottoriajoneuvokanta 2016 Liikenne ja matkailu 2017 Moottoriajoneuvokanta 2016 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2016 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2016 päättyessä 6 316 531 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 4 996 194 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2018

Moottoriajoneuvokanta 2018 Liikenne ja matkailu 2019 Moottoriajoneuvokanta 2018 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2018 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2018 päättyessä 6 623 990 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 085 796 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Konkurssit. Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla tammi helmikuussa , helmikuu

Konkurssit. Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla tammi helmikuussa , helmikuu Oikeus 013 013, helmikuu Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla 013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan 013 pantiin vireille 533 konkurssia, mikä on 16 konkurssia (,9 %) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2015

Moottoriajoneuvokanta 2015 Liikenne ja matkailu 2016 Moottoriajoneuvokanta 2015 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2015 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2015 päättyessä 6 152 680 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 066 119 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Konkurssien määrä kasvoi tammi-syyskuussa 6,2 prosenttia edellisvuodesta

Konkurssien määrä kasvoi tammi-syyskuussa 6,2 prosenttia edellisvuodesta Oikeus 2013 2013, syyskuu Konkurssien määrä kasvoi tammi-syyskuussa 6,2 prosenttia edellisvuodesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan 2013 pantiin vireille 2 419 konkurssia, mikä on 141 konkurssia (6,2 prosenttia)

Lisätiedot

Konkurssien määrä väheni tammi maaliskuussa 2010

Konkurssien määrä väheni tammi maaliskuussa 2010 Oikeus 2010 2010, maaliskuu Konkurssien määrä väheni tammi maaliskuussa 2010 Tammi maaliskuussa pantiin vireille 797 konkurssia, mikä on lähes 11 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2012

Esi- ja peruskouluopetus 2012 Koulutus 202 Esi- ja peruskouluopetus 202 Peruskouluissa 539 500 oppilasta vuonna 202 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 539 500 oppilasta vuonna 202. Peruskoulun oppilasmäärä väheni edellisestä

Lisätiedot

Konkurssit. Konkurssien määrä väheni 13 prosenttia tammi marraskuussa , marraskuu

Konkurssit. Konkurssien määrä väheni 13 prosenttia tammi marraskuussa , marraskuu Oikeus 2010 2010, marraskuu Konkurssien määrä väheni 13 prosenttia tammi marraskuussa 2010 Tammi marraskuussa pantiin vireille 2 631 konkurssia, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2017

Moottoriajoneuvokanta 2017 Liikenne ja matkailu 2018 Moottoriajoneuvokanta 2017 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2017 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2017 päättyessä 6 474 783 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 045 365 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Vireille pantujen konkurssien määrä väheni tammi helmikuussa 2010

Vireille pantujen konkurssien määrä väheni tammi helmikuussa 2010 Oikeus 2010 Konkurssit 2010, helmikuu Vireille pantujen konkurssien määrä väheni tammi helmikuussa 2010 Tammi helmikuussa pantiin vireille 504 konkurssia, mikä on yli 14 prosenttia vähemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2018

Esi- ja peruskouluopetus 2018 Koulutus 218 Esi- ja peruskouluopetus 218 Peruskouluissa 56 5 oppilasta vuonna 218 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 56 5 oppilasta vuonna 218. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta,7

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013

Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013 Rahoitus ja vakuutus 04 03 hankinnat,0 miljardia vuonna 03 hankinnat olivat,0 miljardia euroa vuonna 03. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat vähenivät 4 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin, miljardia

Lisätiedot

Konkurssit. Konkurssien määrä kasvoi lähes 3 prosenttia tammi joulukuussa , joulukuu

Konkurssit. Konkurssien määrä kasvoi lähes 3 prosenttia tammi joulukuussa , joulukuu Oikeus 2012 Konkurssit 2011, joulukuu Konkurssien määrä kasvoi lähes 3 prosenttia tammi joulukuussa 2011 Vuoden 2011 aikana pantiin vireille 2 944 konkurssia, mikä on 2,8 prosenttia enemmän kuin edellisenä

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2016

Esi- ja peruskouluopetus 2016 Koulutus 06 Esi- ja peruskouluopetus 06 Peruskouluissa 550 00 oppilasta vuonna 06 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 550 00 oppilasta vuonna 06. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa 2012

Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa 2012 Oikeus 213 Yrityssaneeraukset 212, 4. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa 212 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 212 vireillepantiin 515 yrityssaneerausta,

Lisätiedot

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016 SISÄLTÖ 1. Analyysin tausta ja toteuttaminen 2. Seutukuntien arvot muuttujittain 3. Seutukuntien

Lisätiedot

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Yrittäjyyden trendit petri.malinen@yrittajat.fi Yritysrakenne Suomessa 2016 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 591 1,0% Keskisuuret yritykset (50 249 hlöä) 2 728 5,5%

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2008 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä lisääntynyt edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden yritysten määrä myös nousussa Aloittaneiden yritysten määrän kasvu

Lisätiedot

Konkurssien määrä kasvoi 31 prosenttia tammi syyskuussa 2009

Konkurssien määrä kasvoi 31 prosenttia tammi syyskuussa 2009 Oikeus 2009 2009, syyskuu Konkurssien määrä kasvoi 31 prosenttia tammi syyskuussa 2009 Tammi syyskuussa pantiin vireille 2 488 konkurssia, mikä on 31 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta

Lisätiedot

Konkurssien määrä kasvoi alkuvuoden aikana 3,6 prosenttia edellisvuodesta

Konkurssien määrä kasvoi alkuvuoden aikana 3,6 prosenttia edellisvuodesta Oikeus 2013 Konkurssit 2013, kesäkuu Konkurssien määrä kasvoi alkuvuoden aikana 3,6 prosenttia edellisvuodesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan 2013 pantiin vireille 1 628 konkurssia, mikä on 57 konkurssia

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Näyttötutkintoon valmistavissa koulutuksissa 88 400 osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2011

Ammatillinen koulutus 2011 Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 56 900 osallistujaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN Varsinais-Suomen väestökehitys jatkaa vuonna 2013 samansuuntaista kehitystä kuin vuonna 2012. Turun kaupungin väkiluku kasvaa ja Salon kaupungin vähenee

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Koulutus 2019 Lukiokoulutus 2018 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2018 103 400 opiskelijaa.

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2011

Ammatillinen koulutus 2011 Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita oli 133 800 vuonna 2011 Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Koulutus 2017 Lukiokoulutus 2016 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2016 yhteensä 103 600 opiskelijaa.

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2015

Työpaikat ja työlliset 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut

Lisätiedot

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Siirtolaisuusinstituutti Migrationsinstitutet Institute of Migration Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Muuttoliikesymposium 2010 Tutkija Heli Sjöblom-Immala TUTKIMUSHANKE MAAHANMUUTTAJIEN

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2011

Ammatillinen koulutus 2011 Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

Konkurssit. Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa , joulukuu

Konkurssit. Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa , joulukuu Oikeus 2013 Konkurssit 2012, joulukuu Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa 2012 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2012 vireillepantiin 2 956 konkurssia, mikä on 12 konkurssia

Lisätiedot

Yrityssaneeraukset lisääntyivät vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Yrityssaneeraukset lisääntyivät vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä Oikeus 11 Yrityssaneeraukset 11, 1. vuosineljännes Yrityssaneeraukset lisääntyivät vuoden 11 ensimmäisellä neljänneksellä Tammi maaliskuussa pantiin vireille 19 yrityssaneerausta, mikä on 19 saneerausta

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 2012 Yliopistokoulutus 2011 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2011 169 000

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi syyskuussa 2012

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi syyskuussa 2012 Oikeus 2012 Velkajärjestelyt 2012, 3. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi syyskuussa 2012 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi syyskuussa 2012 käräjäoikeuksiin

Lisätiedot

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016 Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016 Aineisto sisältää kuntien ja kuntayhtymien omistamat yritykset Kuntien ja kuntayhtymien omistamat yritykset oikeudellisen muodon mukaan vuonna 2016 Verohallinnon

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä jyrkässä kasvussa tammi joulukuussa 2009

Yrityssaneerauksien määrä jyrkässä kasvussa tammi joulukuussa 2009 Oikeus 21 Yrityssaneeraukset 29, 4. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä jyrkässä kasvussa tammi joulukuussa 29 Vuoden 29 aikana pantiin vireille 28 yrityssaneerausta, mikä on 224 enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan Koulutus 2016 Lukiokoulutus 2015 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2015 104 100 opiskelijaa.

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22 900 tutkintoa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä kasvoi hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä kasvoi hieman Koulutus 2018 Lukiokoulutus 2017 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä kasvoi hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2017 yhteensä 103 800 opiskelijaa.

Lisätiedot