Sydäninfarktin ylivoimaisesti tavallisin syy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sydäninfarktin ylivoimaisesti tavallisin syy"

Transkriptio

1 Tapausselostus M. J. Pekka Raatikainen, Kai Lindgren ja Matti Niemelä Sydäninfarktin syynä on lähes aina sepelvaltimotauti. Joskus sydäninfarkti kuitenkin kehittyy potilaalle, jonka sepelvaltimot ovat angiografisesti terveet. Kuvaamamme aiemmin varsin terve nainen sairastui akuuttiin sydäninfarktiin aviomiehensä kuolemaa seuranneen voimakkaan surureaktion aikana. Pari päivää tapahtuman jälkeen tehdyssä varjoainekuvauksessa sepelvaltimoissa ei todettu merkittäviä ahtaumia, vaikka infarktiarpi oli havaittavissa vasemman kammion varjoainekuvauksessa, sydämen kaikukuvauksessa ja myös myöhemmin tehdyssä sydänlihaksen perfuusiotutkimuksessa. Arvelemmekin, että potilaan sydäninfarkti aiheutui surureaktion laukaisemasta sepelvaltimospasmista ja siihen mahdollisesti liittyneestä trombin muodostuksesta. Sydäninfarktin ylivoimaisesti tavallisin syy on ateroskleroottinen muutos sepelvaltimon seinämässä. Joskus kuitenkin sydäninfarktiin sairastuu myös potilaita, joiden sepelvaltimoissa ei ole angiografisesti havaittavia muutoksia (Maseri ym. 1978, Conti 1985, Alpert 1994, Heikkilä ym. 2000). Tällöin sydäninfarktin patofysiologisena mekanismina voi olla sepelvaltimon poikkeuksellisen voimakas supistuminen eli sepelvaltimospasmi. Tällä mekanismilla sydäninfarktin sairastaneet ovat usein varsin nuoria, ja tupakointia lukuun ottamatta heidän klassiset riskitekijänsä ovat vähäiset (Alpert 1994, Amman ym. 2000). Sepelvaltimospasmi voi syntyä ilman selvää ulkoista ärsykettä, mutta usein laukaisevana tekijänä on voimakas psyykkinen tai fyysinen rasitus (Alpert 1994, Koskenvuo 2000). Oma potilas Potilas on 66-vuotias nainen, joka hakeutui yliopistosairaalan päivystyspoliklinikkaan äkillisesti alkaneen rintakivun ja hengenahdistuksen takia. Hän oli aiemmin ollut terve lukuun ottamatta vuonna 1977 tehtyä suonikohjuleikkausta ja vuonna 1980 todettua itsestään parantunutta tyreoidiittia. Potilaalla ei ollut erityistä sukurasitusta sydän- ja verisuonitautien suhteen, hän ei tupakoinut, veren rasva-arvot olivat normaalit, eikä hän käyttänyt säännöllisesti mitään lääkettä. Puoli vuotta aiemmin potilaan aviomiehellä oli todettu vakava krooninen sairaus, johon hän sittemmin menehtyi. Potilas sai tiedon miehensä kuolemasta puhelimitse. Lähes heti tämän jälkeen alkoi rintakipu, jonka takia hän pari tuntia myöhemmin hakeutui sairaalaan. Päivystyspoliklinikassa hän valitti rintakehän vasemmalla puolella tuntuvan puristavan kivun lisäksi hengenahdistusta ja pahoinvointia. Verenpaine oli 160/94 mmhg. Kliinisessä tutkimuksessa ei todettu poikkeavaa. EKG:ssä todettiin anterolateraalisissa kytkennöissä 1 2 mm:n suuruinen ST-välin nousu (kuva 1), jota ei ollut havaittavissa aiemmin sairaalassamme rekisteröidyssä EKG:ssä. Koska potilaan anamneesi ja löydökset sopivat uhkaavaan sydäninfarktiin, hän sai 250 mg asetyylisalisyylihappoa purutablettina, suonensisäistä beetasalpaajaa ja glyseryylinitraattia, ja samalla aloitettiin sydäninfarktin liuotushoito streptokinaasilla. Rintakipu helpottui noin 30 minuutin kuluttua trombolyysin aloittamisesta. Tulovaiheessa määritetyistä laboratorioarvoista verenkuva ja CRP-pitoisuus osoittautuivat normaaleiksi, kreatiinikinaasin MB-isoentsyymin (CK-MBm) pitoisuus oli 29 µg/l (viitealue alle 7 µg/l) ja valtimoveren ph 7,63, hiilidioksiiniosapaine 2,4 kpa, HC03 18 mmol/l, emäsylimäärä 1,5 ja happiosapaine 11,6 kpa. Thoraxröntgenkuvassa ei todettu poikkeavaa. Liuotushoidon jälkeen tilanne pysyi vakaana, kunnes potilaalle jouduttiin aamuyöllä asentamaan väliaikainen kammiotahdistin vähitellen pahentuneen eteis-kammiojohtumishäiriön takia. CK-MBm-arvo suureni huippuunsa (39 µg/l) kuudessa tunnissa, minkä jälkeen se vähitellen normaalistui. Myöhemmin tehdyssä sydämen kaikukuvauksessa ja toisena sydäninfarktin jälkeisenä päivänä suori- Duodecim 2001;117:

2 Kuva 1. Sairaalaantulovaiheessa päivystyspoliklinikassa rekisteröity EKG. Huomaa ST-segmentin nousut kytkennöissä V 3 V 4 ja lievempänä kytkennöissä I, avl, V 5 ja V 6 sekä matalat R-piikit kytkennöissä V 2 ja V 3. Myöhemmissä EKG-rekisteröinneissä ei havaittu pysyviä Q-aaltoja. tetussa vasemman kammion varjoainekuvauksessa todettiin vasemman kammion heikentynyt supistuvuus (ejektiofraktio 40 %) ja apikolateraalinen akinesia, mikä sopi sydäninfarktiin. Yllättäen kuitenkin potilaan sepelvaltimoissa ei todettu angiografisesti merkittäviä ahtaumia (kuva 2). Sepelvaltimoiden osoittauduttua»normaaleiksi» heräsi epäily, että potilaan sydäninfarkti johtui voimakkaan emotionaalisen stressin aiheuttamasta sepelvaltimospasmista ja siihen mahdollisesti liittyneestä tukkeavasta verihyytymästä. Anamneesin ja oireiden luonteen perusteella rintakivun muita erotusdiagnostisia vaihtoehtoja pidettiin epätodennäköisinä. Noin viikko sydänkatetrisaation jälkeen tehdyssä EKG:n vuorokausirekisteröinnissä havaittiin edelleen useita johtumattomia P-aaltoja, minkä takia potilaalle asennettiin pysyvä eteis-kammiotahdistin. Hänet kotiutettiin vajaan kahden viikon hoidon jälkeen hyvävointisena. Ennen kotiutusta tehty sydämen kaikukuvaus osoitti, että vasemman kammion herpaantuminen oli korjaantunut ja lihas supistui hyperkineettisesti. Kotilääkitykseksi määrättiin metoprololia (25 mg x 2), asetyylisalisyylihappoa (100 mg x 1) sekä tarvittaessa diatsepaamia (5 mg x 1 3) ja nopeavaikutteista nitraattivalmistetta. Noin viikko kotiutumisen jälkeen polikliinisesti tehdyissä sydänlihasvaurion ja sydänlihasperfuusion isotooppitutkimuksissa todettiin antimyosiinikartassa patologinen sydämen kärkeen asti ulottuva kertymä lateraaliseinämän alueella. Lepoperfuusiotutkimuksessa todettiin selvä perfuusiodefekti, joka sopi sairastettuun sydäninfarktiin. Noin kuukauden välein otetuissa pariseeruminäytteissä ei todettu diagnostista suurenemaa mykoplasmavasta-ainearvoissa eikä ns. kardiittivirusten (15 eri virusta) vasta-ainepitoisuuksissa. Suomen Punaisen Ristin hyytymistekijätutkimuksessa ei todettu poikkeavaa. Polikliinisessä seurannassa kahden kuukauden kuluttua potilaan vointi oli hyvä. Pohdinta Vaikka sydäninfarktin diagnostiikka on joskus vaikeaa, kuvaamamme potilas lienee epäilyksittä sairastanut akuutin sydäninfarktin. Oireet ja EKG-muutokset olivat sydäninfarktille luonteenomaisia ja sydänlihasvaurion merkkiainepitoisuudet olivat merkittävästi suurentuneet. Li M. J. P. Raatikainen ym.

3 Kuva 2. Sepelvaltimoiden varjoainekuvauslöydökset. Vaikka kummassakaan sepelvaltimossa (A = vasen ja B = oikea) ei havaittu angiografisesti merkittäviä ahtaumia, ei alkavaa ateroskleroottista tai muuta suonen endoteelia vaurioittavaa ja spasmille altistavaa prosessia voida sulkea varmasti pois varjoainekuvauksen perusteella. säksi sydämen kaikukuvauksessa, vasemman kammion varjoainekuvauksessa ja sydänlihaksen perfuusiotutkimuksessa havaittiin infarktiarveksi sopiva muutos. Yllättävää sen sijaan oli, että toisena sydäninfarktin jälkeisenä päivänä tehdyssä varjoainekuvauksessa sepelvaltimot osoittautuivat»normaaleiksi». Sydäninfarkti kehittyy yleensä ateroomaplakin kohdalle ilmaantuvasta suonen sisäkalvon repeämästä, joka aktivoi verihiutaleiden takertumisen ja paikallisen hyytymän muodostumisen (Heikkilä ym. 2000). Ateroskleroosin lisäksi myös monet harvinaisemmat sepelvaltimoita vaurioittavat taudit ja eräät hoitoperäiset syyt saattavat johtaa akuuttiin sydäninfarktiin (taulukko). Arviolta 1 12 %:ssa tapauksista sydäninfarktipotilaan sepelvaltimoissa ei todeta angiografisia muutoksia (Alpert 1994). Suurimman osan näistä tapauksista arvellaan syntyvän sepelvaltimon tromboembolian, primaarinen hyytymisjärjestelmän poikkeavuuden tai sepelvaltimospasmin pohjalta (Alpert 1994). Sepelvaltimoiden tromboemboliat ovat harvinaisia ja liittyvät yleensä muihin tunnistettavissa oleviin tiloihin (taulukko), joita potilaallamme ei ollut havaittavissa. Hyytymistekijätutkimuksissa ei todettu viitteitä hyytymisjärjestelmän primaarisesta poikkeavuudesta. Näin ollen epäilemme, että potilaamme sydäninfarktin syynä oli sepelvaltimospasmi. Sydäninfarktin syntyä edisti aviomiehen kuolemaan liittynyt voimakas järkytys, joka laukaisi sepelvaltimon poikkeuksellisen supistuksen ja mahdollisesti myös aktivoi hyytymisjärjestelmää (Grignani ym. 1992, Koskenvuo 2000). Oletusta sepelvaltimospasmista tukevat sekä anamnestiset tiedot että edellä kuvatut kliiniset löydökset. Erinomainen vaste liuotushoitoon puolestaan tukee ajatusta, että potilaamme sydäninfarkti ei ollut yksinomaan sepelvaltimospasmin vaan pikemminkin spasmiin ja voimakkaaseen sympatikusaktivaatioon liittyneen tromboottisen prosessin aiheuttama (Vincent ym. 1983, Grignani ym. 1992). Ateroskleroosipotilaisiin verrattuna sepelvaltimospasmin aiheuttaman sydäninfarktin sairastaneet ovat usein huomattavan nuoria. Edeltävät rintakipuoireet ovat heillä harvinaisia ja sy- 1733

4 Taulukko. Ateroskleroosista riippumattomia sydäninfarktin syitä. Sepelvaltimoa ahtauttava sairaus Arteriitti Takayasun arteriitti Polyarteritis nodosa Kawasakin tauti Sepelvaltimoa ahtauttava metabolinen tai intiman proliferatiivinen sairaus Mukopolysakkaridoosi (Hurlerin syndrooma) Homokystinuria Fabryn tauti Amyloidoosi Sepelvaltimon ahtautuminen muulla mekanismilla Sepelvaltimospasmi Aortan dissektoituma Sepelvaltimon dissektoituma Synnynnäinen poikkeavuus Sepelvaltimon poikkeava lähtökohta Sepelvaltimoaneurysma Sepelvaltimofisteli Aorttaläppäanomalia Sepelvaltimon embolisoituminen Endokardiitti Mitraaliprolapsi Läppäproteesi Myksooma Hematologiset syyt (in situ -tromboosi) Polycythaemia vera Trombosytoosi Disseminoitunut intravaskulaarinen koagulopatia Hyperkoagulopatia (primaarinen tai esim. ehkäisypillereiden käyttöön liittyvä) Muita syitä Sydämeen tai sepelvaltimoihin kohdistuva vamma Hoitoperäinen syy Sydämeen tai sepelvaltimoihin kohdistuva hoitotoimenpide Sepelvaltimon fibrotisoituminen sädehoidon vaikutuksesta Nitraattilääkityksen äkillinen lopettaminen (spasmi) Epäsuhta sydämen hapensaannin ja -kulutuksen välillä Vaikea aorttaläppästenoosi tai -vuoto Tyreotoksikoosi Hypertensiivinen kriisi Häkämyrkytys Kokaiinin käyttö däninfarktille altistavat riskitekijät tupakointia lukuun ottamatta vähäisiä. Toisaalta sepelvaltimospasmipotilailla esiintyy tavallista useammin muita vasokonstriktion pohjalta syntyviä oireita, kuten migreeniä ja Raynaud n ilmiötä (Alpert 1994, Amman ym. 2000). Vaikka spasmitaipumukseen usein liittyy lieviä ateroskleroottisia muutoksia (Hong ym. 2000), näiden potilaiden ennuste näyttää olevan parempi kuin ateroskleroosipotilaiden, ja heillä esiintyy vähemmän komplikaatioita sydäninfarktin akuutissa vaiheessa (Alpert 1994, Amman ym. 2000). Kuvaamamme potilaan lisäksi kirjallisuudessa tunnetaan ainakin yksi tapaus, jossa jouduttiin eteis-kammiokatkoksen takia asentamaan pysyvä tahdistin (Pecora ym. 1988). Sepelvaltimoiden spasmitaipumusta voidaan tutkia provokaatiotesteillä, joissa käytetään yleisimmin sepelvaltimokuvauksen yhteydessä laskimoon ruiskutettavaa ergonoviinia ja suoraan sepelvaltimoon annettavaa asetyylikoliinia (Suzuki ym. 1992). Näiden lääkkeiden vaikutus terveisiin sepelvaltimoihin on vähäinen, mutta ne aiheuttavat voimakkaan supistuksen suonessa, jonka sisäkalvo on lievästikin vaurioitunut. Yksinkertaisempia provokaatiotestejä ovat esimerkiksi kylmäaltistus ja hyperventilaatio. Hyperventilaation sepelvaltimospasmille altistava vaikutus on osoitettu useissa tutkimuksissa (Alpert 1994), ja on merkille pantavaa, että verikaasuanalyysin perusteella myös kuvaamamme potilas oli hyperventiloinut sairaalaan tullessaan. Mikään edellä mainituista testeistä ei ole vakiinnuttanut asemaansa rutiinimaisessa kliinisessä työssä, vaan niiden merkitys rajoittuu diagnoosin varmistamiseen erikoistapauksissa. Sepelvaltimospasmin hoidon kulmakiviä ovat verisuonia laajentavat lääkkeet lähinnä nitraatit ja kalsiuminestäjät. Oraalinen tai laskimonsisäinen nitraattilääkitys on useimmissa sepelvaltimospasmikohtauksissa riittävä ensiapu, mutta äkillisten infarktimuutosten synnyttyä niiden samoin kuin kalsiuminestäjien teho saattaa jäädä riittämättömäksi (Vincent ym. 1983). Koska pitkittyneeseen sepelvaltimospasmiin liittyy usein tukkeavan trombin muodostus, monet potilaat hyötyvät myös liuotushoidosta (Maseri ym. 1978, Vincent ym. 1983, Conti 1985, Alpert 1994). Beetasalpaajien käyttö sepelvaltimospasmin hoidossa on kiistanalaista. Monet asiantuntijat antavat infarktin jälkeen beetasalpaajia kaikille potilaille, mutta toiset suosittelevat niiden vaihtamista kalsiuminestäjään sepelvaltimospasmia epäiltäessä (Alpert 1994). Omalla potilaallamme päädyimme jatkamaan beetasalpaajalääkitystä, koska spasmitaipumus ei jatkunut M. J. P. Raatikainen ym.

5 Kuvaamamme tapaus on hyvä esimerkki rajuun emotionaaliseen stressiin joskus liittyvistä vakavista elimellisistä vaikutuksista. Sepelvaltimospasmin aiheuttama sydäninfarkti on harvinainen, ja syytä on vaikea osoittaa luotettavas- ti. Erikoistapauksissa aiheuttajan osoittamisella saattaa kuitenkin olla merkitystä hoidon kannalta, ja niinpä sepelvaltimospasmia on osattava epäillä, etenkin jos oireiden alkua on edeltänyt voimakas fyysinen tai psyykkinen rasitus. Kirjallisuutta Alpert JS. Myocardial infarction with angiographically normal coronary arteries. Arch Intern Med 1994;154: Amman P, Marschall S, Kraus M, ym. Characteristics and prognosis of myocardial infarction in patients with normal coronary arteries. Chest 2000;117: Conti CR. Myocardial infarction: thoughts about pathogenesis and the role of coronary artery spasm. Am Heart J 1985;110: Grignani G, Pacchiarini L, Zucchella M, ym. Effect of mental stress on platelet function in normal subjects and in patients with coronary artery disease. Haemostasis 1992;22: Heikkilä J, Luomanmäki K, Voipio-Pulkki L-M. Sydäninfarkti. Kirjassa: Heikkilä J ym., toim. Kardiologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2000; s Hong MK, Park SW, Lee CW, ym. Intravascular ultrasound findings of negative arterial remodelling at sites of focal coronary spasm in patients with vasospastic angina. Am Heart J 2000;140: Koskenvuo M. Aiheuttaako stressi somaattisia sairauksia. Duodecim 2000;116: Maseri A, L Abbate A, Baroldi G, ym. Coronary vasospasm as a possible cause of myocardial infarction. A conclusion derived from the study of»preinfarction» angina. N Engl J Med 1978;299: Pecora MJ, Roubin GS, Cobbs BW Jr., ym. Presentation and late outcome of myocardial infarction in the absence of angiographically significant coronary artery disease. Am J Cardiol 1988;62: Suzuki Y, Tokunaga S, Ikeguchi S, ym. Induction of coronary artery spasm by intracoronary acetylcholine: comparison with intracoronary ergonovine. Am Heart J 1992;124: Vincent GM, Anderson JL, Marshall HW. Coronary spasm producing coronary thrombosis and myocardial infarction. N Engl J Med 1983;309: M. J. PEKKA RAATIKAINEN, dosentti, vs. erikoislääkäri pekka.raatikainen@oulu.fi KAI LINDGREN, LL, vs. sairaalalääkäri MATTI NIEMELÄ, LT, erikoislääkäri OYS:n sisätautien klinikka, kardiologian osasto Kajaanintie Oulu Hyväksytty julkaistavaksi

ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA

ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA 1/5 ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA KESKEISET TEKIJÄT: o Sepelvaltimon tukos / ahtautuminen (kuva 1,sivulla 5) o Tromboottinen

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle Anne Levaste, Clinical Nurse Educator 860703.0118/15FI 1 I24.0 Sydäninfarktiin johtamaton äkillinen sepelvaltimotukos

Lisätiedot

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Kai Kiilavuori, kardiologi HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Jorvin sairaala Labquality Days 8.2.2018 Stabiili sepelvaltimotauti Patogeneesi Stabiilit anatomiset

Lisätiedot

Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.

Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala. Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.fi Matti 79 v., 178 cm, 89 kg. Tuntenut itsensä lähes terveeksi. Verenpainetautiin

Lisätiedot

Mikä on valtimotauti?

Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin ABC Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

Valtimotaudin ABC 2016

Valtimotaudin ABC 2016 Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset

Lisätiedot

Onko testosteronihoito turvallista?

Onko testosteronihoito turvallista? Onko testosteronihoito turvallista? Antti Saraste kardiologi, apulaisprofessori Sydänkeskus ja Valtakunnallinen PET keskus, TYKS ja Turun yliopisto, Turku Reproduktioendokrinologia 12.2.2016 J Am Coll

Lisätiedot

EKG-LÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! TÄRKEÄT EKG-LÖYDÖKSET

EKG-LÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! TÄRKEÄT EKG-LÖYDÖKSET EKGLÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! Marja Hedman, LT, Dos Kardiologi KYS/ Kuvantamiskeskus Kliinisen fysiologian hoitajien koulutuspäivät 21.22.5.2015, Valamon luostari TÄRKEÄT EKGLÖYDÖKSET 1. Hidaslyöntisyys

Lisätiedot

RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala

RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala Sidonnaisuudet Ei aiheeseen liittyviä sidonnaisuuksia Tutkimusrahoitus Novartis Luennoitsija Sanofi-Aventis,

Lisätiedot

Sydän ja ajokyky. Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä

Sydän ja ajokyky. Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä Sydän ja ajokyky Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä 29.3.2017 Sidonnaisuudet Työnantajan määräämä koulutus Boston scientific Medtronic finland St Jude Medical Sydän Ihmisen

Lisätiedot

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin

Lisätiedot

Mitä jokaisen lääkärin tulisi tietää sepelvaltimotaudin diagnostiikasta

Mitä jokaisen lääkärin tulisi tietää sepelvaltimotaudin diagnostiikasta Mitä jokaisen lääkärin tulisi tietää sepelvaltimotaudin diagnostiikasta Lääkärikeskuksen 13. Lääkäripäivät 5.3.2011 Marit Granér, LT Sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Sydän- ja verisuonisairaudet

Lisätiedot

Sepelvaltimotaudin diagnostiikka

Sepelvaltimotaudin diagnostiikka Sepelvaltimotaudin diagnostiikka Juha Koskenvuo Professori, ylilääkäri 14.9.2017 Ateroskleroosi Valtimonkovettumatauti Suurten ja keskisuurten valtimoiden sisäkalvoon kertyy rasva-ainepaksuuntumia (plakkeja),

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Ei oleellinen. Tämä on geneerinen hakemus. Valmisteyhteenveto noudattaa alkuperäisvalmisteen

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä?

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Yleislääkäreiden kevätkokous, 13.05.2016 Veikko Salomaa, tutkimusprofessori Sidonnaisuudet: ei ole 14.5.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Korkea riski Sydäninfarktin

Lisätiedot

OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS

OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS LEIKKAUSKELPOISUUDEN ARVIOINTI tarkoituksena on punnita, miten ratkaisevasti leikkauksen odotetaan parantavan potilaan elämän

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus

Käypä hoito -suositus Käypä hoito -suositus Päivitetty 3.1.2014 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon, jonka näytön aste ja luotettavuus arvioidaan alla olevan taulukon mukaan. Suositus on

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho

Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho Sydän- ja verisuonitaudit Linda, Olga, Heikki ja Juho Yleistä Sydän- ja verisuonitaudit ovat yleisimpiä kansantauteja ympäri maailmaa. Vaarallisia ja lyhyetkin häiriöt voivat aiheuttaa työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaukset Virusoppi Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaus 1 Uusi uhkaava respiratorinen virusinfektio Tapaus

Lisätiedot

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ 11.5.2017 MPU UEF 1 SIDONNAISUUDET UEF kardiologian kliininen opettaja KYS konsultoiva kardiologi, Medisiininen keskus Osallistunut

Lisätiedot

Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset. Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki

Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset. Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki 31.10.2018 Fabryn tauti Lysosomaalinen kertymäsairaus Glykosfingolipidisubstraattien kertyminen plasmaan, virtsaan

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 ADD 1 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen Liite I 3 Aine: Propyyliheksedriini Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen ottamista kauppanimi Saksa Knoll AG Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany Eventin 4 Aine Fenbutratsaatti

Lisätiedot

VASKULIITEISTA MISTÄ SAIRAUS JOHTUU? ESIINTYVYYS

VASKULIITEISTA MISTÄ SAIRAUS JOHTUU? ESIINTYVYYS Muut nimet: Churg-Straussin oireyhtymä, Churg-Straussin syndrooma, allerginen granulomatoottinen vaskuliitti, allerginen granulomatoottinen verisuonitulehdus, Churg-Straussin tauti, Morbus Churg-Strauss

Lisätiedot

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS Sydänfysioterapeuttien koulutuspäivät Jyväskylä, K-S keskussairaala 27. Arto Hautala Dosentti, yliopistotutkija Oulun yliopisto

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Narkolepsia ja mitä tiedämme sen syistä

Narkolepsia ja mitä tiedämme sen syistä Työterveyslaitos Narkolepsia ja mitä tiedämme sen syistä Christer Hublin Neurologian dosentti ja erikoislääkäri Unilääketieteen erityispätevyys (SLL) Sleep Medicine Specialist (ESRS/NOSMAC) Esityksen sisältö

Lisätiedot

Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin

Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin Huom: Nämä muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin on laadittu lausuntopyyntömenettelyssä. Direktiivin 2001/83/EY

Lisätiedot

Sydämen UÄ tutkimus. Perusterveydenhuollon käytössä. Vesa Järvinen, ylil. HUS-Kuvantaminen, KLF, Hyvinkää vesa.jarvinen@hus.fi

Sydämen UÄ tutkimus. Perusterveydenhuollon käytössä. Vesa Järvinen, ylil. HUS-Kuvantaminen, KLF, Hyvinkää vesa.jarvinen@hus.fi Sydämen UÄ tutkimus Perusterveydenhuollon käytössä Vesa Järvinen, ylil. HUS-Kuvantaminen, KLF, Hyvinkää vesa.jarvinen@hus.fi UKG toiminta Hyvinkään sairaanhoitoalueella KLF myyntiä perusterveydenhuoltoon

Lisätiedot

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN Marianne Isopahkala Pre-eklampsiaan sairastuneelle MITÄ PRE-EKLAMPSIA ON? Pre-eklampsiasta on käytetty vanhastaan nimityksiä raskausmyrkytys ja toksemia.

Lisätiedot

KROONISTA HENGITYSVAJETTA AIHEUTTAVAT SAIRAUDET ULLA ANTTALAINEN, LT, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLEROLOGIAN EL., TYKS/KEU 1

KROONISTA HENGITYSVAJETTA AIHEUTTAVAT SAIRAUDET ULLA ANTTALAINEN, LT, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLEROLOGIAN EL., TYKS/KEU 1 KROONISTA HENGITYSVAJETTA AIHEUTTAVAT SAIRAUDET 5.10.2016 ULLA ANTTALAINEN, LT, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLEROLOGIAN EL., TYKS/KEU 1 LUENNON SISÄLTÖ KROONISEN HENGITYSVAJAUKSEN MÄÄRITELMÄ UNEN VAIKUTUS HENGITYKSEEN

Lisätiedot

Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset

Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset - Mikä on vielä normaalia? - Milloin lääkäriin? Kardiologi Sari Vanninen Varala 5.3.2013 Määritelmä Urheilijansydämellä tarkoitetaan pitkäaikaisen fyysisen

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Kiireellisen angiografian aiheet Ayl Jyri Koivumäki

Kiireellisen angiografian aiheet Ayl Jyri Koivumäki Kiireellisen angiografian aiheet 27.11.2015 Ayl Jyri Koivumäki Sidonnaisuudet Kongressimatkoja St. Jude Medical ja Boston ScienAfic ACS ST-nousuinfarkA Angiografia (ja PCI), jos mahdollinen < 120 minuuassa

Lisätiedot

SYDÄN- JA VERENKIERTOELINTEN TAUDIT

SYDÄN- JA VERENKIERTOELINTEN TAUDIT SYDÄN- JA VERENKIERTOELINTEN TAUDIT Tupakoinnin ja sydän- ja verenkiertoelinten tautien syy-yhteys on tunnettu jo 1950-luvulta. Tupakointi on merkittävin ennaltaehkäistävissä oleva sydän- ja verenkiertoelinten

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. ST-nousuinfarkti

Käypä hoito -suositus. ST-nousuinfarkti Käypä hoito -suositus Julkaistu 26.9.2011 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon, jonka näytön aste ja luotettavuus arvioidaan alla olevan taulukon mukaan. Suositus on

Lisätiedot

T riptaanit ovat lääkkeitä, joita käytetään

T riptaanit ovat lääkkeitä, joita käytetään Kaj Ekström, Annika Lönnberg ja Olli Anttonen Tervesydämisen migreenipotilaan sydäninfarkti Migreenikohtausten hoitoon tarkoitettujen triptaanien vaikutusmekanismi perustuu aivoverisuonten supistumiseen.

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

VERITURVARAPORTTI 1 (5) VERENSIIRTOJEN HAITTAVAIKUTUKSET VUONNA 2009

VERITURVARAPORTTI 1 (5) VERENSIIRTOJEN HAITTAVAIKUTUKSET VUONNA 2009 VERITURVARAPORTTI 1 (5) VERENSIIRTOJEN HAITTAVAIKUTUKSET VUONNA Verensiirtojen haittavaikutusten raportoinnilla ja tutkimisella on Suomessa pitkät perinteet, ja veriturvatoiminta on lakisääteistä. Toiminnan

Lisätiedot

Essi Raatikainen. Syventävien opintojen kirjallinen työ. Tampereen Yliopisto. Lääketieteen Yksikkö. Radiologia

Essi Raatikainen. Syventävien opintojen kirjallinen työ. Tampereen Yliopisto. Lääketieteen Yksikkö. Radiologia Sepelvaltimoiden tietokonetomografian käyttö sepelvaltimotaudin diagnostiikassa kuvauksen arvo käytännön diagnostiikassa ja merkitys potilaan hoidon kannalta Essi Raatikainen Syventävien opintojen kirjallinen

Lisätiedot

Aorttaläpän ahtauma. Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta

Aorttaläpän ahtauma. Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta Aorttaläpän ahtauma Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta Potilaan kokemuksia aorttaläpän ahtaumasta En ikinä unohda sitä hetkeä, kun lähdin pois kardiologini vastaanotolta

Lisätiedot

Nuoren potilaan sydäninfarkti taustalla vaskuliitti

Nuoren potilaan sydäninfarkti taustalla vaskuliitti Hannu Romppanen, Matti Niemelä, Kari Kervinen, Kari Ylitalo ja Heikki Huikuri TAPAUSSELOSTUS Nuoren potilaan sydäninfarkti taustalla vaskuliitti Nuoren potilaan sydäninfarkti on harvinainen, ja sen diagnoosi

Lisätiedot

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai. Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa

Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai. Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai kirous? Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa Miten minusta tuli urologian erikoislääkäri Eturauhassyöpäseulonta

Lisätiedot

Sepelvaltimotaudin diagnostiset ja hoitoa ohjaavat tutkimukset

Sepelvaltimotaudin diagnostiset ja hoitoa ohjaavat tutkimukset tieteessä Kari Kervinen dosentti, erikoislääkäri kari.kervinen@ppshp.fi Matti Niemelä dosentti, apulaisylilääkäri Juhani Valkama LT, osastonylilääkäri OYS, medisiininen tulosalue, kardiologian osasto Sepelvaltimotaudin

Lisätiedot

Äkillinen rintakipu sydänlihastulehdus vai sydäninfarkti?

Äkillinen rintakipu sydänlihastulehdus vai sydäninfarkti? Tieteessä kättä pidempää Kjell Nikus professori, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri TAYS Sydänsairaala ja Tampereen yliopisto, lääketieteen yksikkö kjell.nikus@sydansairaala.fi Ville Kytö dosentti,

Lisätiedot

Feokromosytoomapotilaan anestesia

Feokromosytoomapotilaan anestesia Feokromosytoomapotilaan anestesia Leila Niemi-Murola dosentti, MME, lääkärikouluttajan erityispätevyys, AFAMEE kliininen opettaja Clinicum, HY ja TutKA, HYKS Feokromosytooma Insidenssi 1/400 000 - verenpainetautia

Lisätiedot

Miten uudet verenkuvan viitearvot toimivat. Pirkko Lammi 2004

Miten uudet verenkuvan viitearvot toimivat. Pirkko Lammi 2004 Miten uudet verenkuvan viitearvot toimivat Pirkko Lammi 2004 Lähtökohdat Jotta sairaus voidaan erottaa terveydestä laboratoriolääketieteen keinoin, on tiedettävä, millaisia arvoja terveet henkilöt saavat.

Lisätiedot

19.2.2014, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

19.2.2014, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Femoston 1/10 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston 2/10 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston Conti 1/5 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston Conti 0,5/2,5 tabletti, kalvopäällysteinen 19.2.2014, versio

Lisätiedot

Sovitut seuranta-ajat

Sovitut seuranta-ajat KUNTOKIRJA Sovitut seuranta-ajat Pvm/ klo paikka Huomioitavaa/ sovitut asiat Henkilötiedot Nimi: Osoite: Puhelin: Yhteystietoja Lääkäri KYS Puhelin Sairaanhoitaja, Sydänpoliklinikka Puhelin Fysioterapeutti

Lisätiedot

Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos

Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Palliatiivisella sedaatiolla tarkoitetaan sitä, että kuolevaa potilasta rauhoitetaan

Lisätiedot

INFLECTRA SEULONTAKORTTI

INFLECTRA SEULONTAKORTTI Demyelinoiva sairaus Jos potilaalla on aiempi tai äskettäin puhjennut demyelinioiva sairaus, anti-tnf-hoidon hyödyt ja haitat on arvioitava huolellisesti ennen INFLECTRA -hoidon aloitusta. INFLECTRA -hoidon

Lisätiedot

Aikuisiällä alkavan astman ennuste. Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala

Aikuisiällä alkavan astman ennuste. Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala Aikuisiällä alkavan astman ennuste Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala Astman ennusteen mittareita Paraneeko astma kehittyykö remissio? Tarvitaanko jatkuvaa lääkehoitoa?

Lisätiedot

Sisätautien hoito tänään Lapin keskussairaalassa

Sisätautien hoito tänään Lapin keskussairaalassa Sisätautien hoito tänään Lapin keskussairaalassa 26.4.2016 Potilas- ja omaisneuvostonkokous Auditorio Sisätautien ylil., medisiinisen tulosalueen johtaja Susanna Halonen Sisätautien ja ihotautien tulosyksikkö

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet

Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 Mikko Syvänne Dosentti, kardiologian erikoislääkäri Ylilääkäri, Suomen Sydänliitto Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan

Lisätiedot

Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet

Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Anna-Mari Hekkala LT, kardiologi Ylilääkäri, Suomen sydänliitto ry 1 Suomen Sydänliitto ry Sydän- ja verisuonisairaudet ovat suomalaisten

Lisätiedot

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen

Lisätiedot

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Sisätautien klinikka KYS Valtakunnallinen diabetespäivä

Lisätiedot

Sydänperfuusiokuvaus sepelvaltimotaudin diagnostiikassa ja ennusteen arvioinnissa

Sydänperfuusiokuvaus sepelvaltimotaudin diagnostiikassa ja ennusteen arvioinnissa Alkuperäistutkimus Pekka Turtiainen, Pentti Rautio ja Juha Mustonen Sydänperfuusiokuvaus sepelvaltimotaudin diagnostiikassa ja ennusteen arvioinnissa Sydänperfuusiokuvaus (SPK) on hyödyllinen sepelvaltimotaudin

Lisätiedot

Suoliston alueen interventioradiologiaa

Suoliston alueen interventioradiologiaa Suoliston alueen interventioradiologiaa Erkki Kaukanen, radiologi, KYS rtg Toimenpideradiologia = endovasculaariset tekniikat akuutti ja krooninen suoliston iskemia visceraalialueen aneurysmat suoliston

Lisätiedot

EKG:n monitorointi leikkaussalissa. Ville-Veikko Hynninen Anestesiologian el. TYKS

EKG:n monitorointi leikkaussalissa. Ville-Veikko Hynninen Anestesiologian el. TYKS EKG:n monitorointi leikkaussalissa Ville-Veikko Hynninen Anestesiologian el. TYKS EKG leikkaussalissa EKG tulee rekisteröidä teknisesti aina mahdollisimman korkealaatuisena ja virheettömänä. Huonoa EKG-käyrää

Lisätiedot

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely Jaro Karppinen, professori, OY Mistä selkäkipu johtuu? Vakava tai spesifi Vakava tauti Spesifinen tauti välilevytyrä spondylartropatiat traumat ym. Epäspesifi

Lisätiedot

URHEILULÄÄKETIEDE 2017 URHEILIJAN SYDÄN KLO

URHEILULÄÄKETIEDE 2017 URHEILIJAN SYDÄN KLO URHEILULÄÄKETIEDE 2017 URHEILIJAN SYDÄN 31.3.2017 KLO 17.00 18.00 URHEILIJOIDEN RYTMIHÄIRIÖT HANNU PARIKKA RYTMIHÄIRIÖT URHEILUSSA Sähköinen sydänsairaus Rakenteellinen sydänsairaus Rasitus SVT/WPW LQT

Lisätiedot

Gravidan elvytys. Arvi Yli-Hankala 29.8.2008

Gravidan elvytys. Arvi Yli-Hankala 29.8.2008 Gravidan elvytys Arvi Yli-Hankala 29.8.2008 Taustaa Kaikki tässä esitetty perustuu yksittäisiin tapausselostuksiin ja tieteelliseen järkeilyyn Kuolleisuus suurinta köyhissä maissa, raportit valtaosin kehittyneistä

Lisätiedot

Aivohalvausten torjunta tarvitsee kansallisen ohjelman

Aivohalvausten torjunta tarvitsee kansallisen ohjelman Professori Markku Kaste luennoi aiheesta aivohalvaus ja sen torjunta n järjestämässä yleisöluentosarjassa 14.3.2011 Helsingissä. Yleisöluento kuuluu Kansainvälisen Aivoviikon tapahtumiin. Professori Markku

Lisätiedot

Suun sairaudet yleissairauksien hoidossa. Urpo Silvennoinen Ylihammaslääkäri/LKS HLT, Suukirurgi

Suun sairaudet yleissairauksien hoidossa. Urpo Silvennoinen Ylihammaslääkäri/LKS HLT, Suukirurgi Suun sairaudet yleissairauksien hoidossa Urpo Silvennoinen Ylihammaslääkäri/LKS HLT, Suukirurgi Sydän tai aivoinfarktin syy? Tupakka Korkea verenpaine Keskivartalolihavuus II tyypin diabetes Kohonnut kolesteroli

Lisätiedot

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 8.3.2019 SH KATJA ORANEN HELSINGIN SAIRAALA / SUURSUON SAIRAALA, AKUUTTI PÄIHDEKUNTOUTUSOSASTO 12 Suursuon sairaala os. 12 Akuutti päihdekuntoutusosasto

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT

Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT VAIKUTTAVAA TERVEYSPALVELUA Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT Coronary Event Risk Test eli CERT on uusi tutkimus, jonka avulla voidaan arvioida henkilön sydäninfarktiriskiä.

Lisätiedot

Laadukas EKG ja hoitajan tekemä esianalyysi. Arja Uusitalo, LT, Dosentti, Erikoislääkäri, oyl HUS-Kuvantaminen

Laadukas EKG ja hoitajan tekemä esianalyysi. Arja Uusitalo, LT, Dosentti, Erikoislääkäri, oyl HUS-Kuvantaminen Laadukas EKG ja hoitajan tekemä esianalyysi Arja Uusitalo, LT, Dosentti, Erikoislääkäri, oyl HUS-Kuvantaminen Living ECG http://www.youtube.com/watch?v=r9yuidnm Csw Merkitys Erittäin suuri! n. 1.5 miljoonaa

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Tiina Heliö, dos., kardiologi HYKS

Tiina Heliö, dos., kardiologi HYKS Tiina Heliö, dos., kardiologi HYKS Alkoholin kulutus asukasta kohden on n. nelinkertainen 1960-luvun alkuun verrattuna Kokonaiskulutus/asukas on yli 10l vuodessa Suomalaisista aikuisista yli 90% käyttää

Lisätiedot

Osaaminen työkykyä arvioitaessa eläke- ja kuntoutusratkaisuissa. Osaaminen osana työkykyä seminaari 21.1.2010 Seppo Kettunen, ylilääkäri

Osaaminen työkykyä arvioitaessa eläke- ja kuntoutusratkaisuissa. Osaaminen osana työkykyä seminaari 21.1.2010 Seppo Kettunen, ylilääkäri Osaaminen työkykyä arvioitaessa eläke- ja kuntoutusratkaisuissa Osaaminen osana työkykyä seminaari 21.1.2010 Seppo Kettunen, ylilääkäri Mitä on työkyky? Työn vaatimukset ja työympäristö Osaaminen Terveydentila

Lisätiedot

KLIINISEN RASITUSKOKEEN

KLIINISEN RASITUSKOKEEN KORKEALUOKKAISEN KLIINISEN RASITUSKOKEEN ABC 10.2.2011 LABQUALITY-PÄIVÄT Ä Tiina Muurinen kliiniseen fysiologiaan ja isotooppilääketieteeseen erikoistuva lääkäri HYKS TAUSTAA Kliinisen rasituskokeen avulla

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito. Suomen Sydänliitto 2016

Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito. Suomen Sydänliitto 2016 Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito Mikä on verenpaine? Ellei painetta, ei virtausta Sydän supistuu sykkivä paineaalto Paineaallon kohdalla systolinen (yläpaine) Lepovaiheen aikana diastolinen (alapaine)

Lisätiedot

AKUUTIN SEPELVALTIMOTAUTIKOHTAUSPOTILAAN KIVUN ARVIOINTI JA HOITO SISÄTAUTIEN TEHO-OSASTOLLA

AKUUTIN SEPELVALTIMOTAUTIKOHTAUSPOTILAAN KIVUN ARVIOINTI JA HOITO SISÄTAUTIEN TEHO-OSASTOLLA AKUUTIN SEPELVALTIMOTAUTIKOHTAUSPOTILAAN KIVUN ARVIOINTI JA HOITO SISÄTAUTIEN TEHO-OSASTOLLA Katja Ahola & Eeva Alakokkare Kemi-Tornion Ammattikorkeakoulu 9.11.2012 2 SISÄLLYS 1 AKUUTTI SEPELVALTIMOTAUTIKOHTAUS...

Lisätiedot

Harvinainen Lapsuusiän Primaarinen Systeeminen Vaskuliitti,

Harvinainen Lapsuusiän Primaarinen Systeeminen Vaskuliitti, www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Harvinainen Lapsuusiän Primaarinen Systeeminen Vaskuliitti, Versio 2016 2. DIAGNOOSI JA HOITO 2.1 Mitä vaskuliittityyppejä tunnetaan? Miten vaskuliitit luokitellaan?

Lisätiedot

Tietoa eteisvärinästä

Tietoa eteisvärinästä Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää

Lisätiedot

Yksityiskohtaiset mittaustulokset

Yksityiskohtaiset mittaustulokset Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos. salbutamoli

PAKKAUSSELOSTE. Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos. salbutamoli PAKKAUSSELOSTE Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos salbutamoli Lue tämä pakkausseloste huolellisesti, ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen. - Säilytä tämä pakkausseloste. Voit tarvita sitä myöhemmin. -

Lisätiedot

KARDIOLOGIA. Vastuuhenkilö: Prof. Markku Kupari KLL/Sisätaudit/kardiologian klinikka, PL 340, HUS, Puh. (09) ,

KARDIOLOGIA. Vastuuhenkilö: Prof. Markku Kupari KLL/Sisätaudit/kardiologian klinikka, PL 340, HUS, Puh. (09) , 2009 11 KARDIOLOGIA Vastuuhenkilö: Prof. Markku Kupari KLL/Sisätaudit/kardiologian klinikka, PL 340, 00029 HUS, Puh. (09) 471 72200, markku.kupari@hus.fi Tavoitteet Kardiologian koulutusohjelman tavoitteena

Lisätiedot

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto EMA/188850/2014 Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto Tämä on Jardiance-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla

Lisätiedot

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Esityksen keskiössä Voivat olla vakavia sairauksia. Kuolema, kehityksen pysähdys ja perheen ongelmat.

Lisätiedot

Appendisiitin diagnostiikka

Appendisiitin diagnostiikka Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen

Lisätiedot

Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa?

Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa? YLEISLÄÄKETIETEEN OPPIALA Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa? Jaakko Valvanne Geriatrian professori 31.8.2015 Miksi hoitopaikkasiirroista keskustellaan? Tamperelaiset

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatauti 2007

Keuhkoahtaumatauti 2007 Keuhkoahtaumatauti 2007 Maailmanlaajuisesti jopa 16 miljoonaa ihmistä sairastaa keuhkoahtaumatautia. Kansainvälisten tutkimusten mukaan 56 85 prosenttia tautitapauksista saattaa olla diagnosoimatta (Kinnula,

Lisätiedot

Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka

Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta Hannu Parikka EKG:n tulkinta EKG: HP 7.11.2015 2 URHEILU: SYDÄMEN SÄHKÖISET JA RAKENTEELLISET MUUTOKSET Adaptaatio kovaan rasitukseen urheilijansydän Ikä Koko Sukupuoli

Lisätiedot

Sydänlihaksen perfuusiota voidaan tutkia

Sydänlihaksen perfuusiota voidaan tutkia Katsaus JUHA SINISALO JA KARI S. VIRTANEN Sydänlihaksen perfuusion gammakuvaus Sydänlihaksen perfuusion gammakuvauksella on mahdollista selvittää sydämen verenkierron toimintaa. Sitä voidaan käyttää itsenäisenä

Lisätiedot

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohortti v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit

Pohjois-Suomen syntymäkohortti v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 46v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, professori,

Lisätiedot

Fysiologiset signaalit ylikuormituksen varhaisessa tunnistamisessa. Harri Lindholm erikoislääkäri Työterveyslaitos

Fysiologiset signaalit ylikuormituksen varhaisessa tunnistamisessa. Harri Lindholm erikoislääkäri Työterveyslaitos Fysiologiset signaalit ylikuormituksen varhaisessa tunnistamisessa Harri Lindholm erikoislääkäri Työterveyslaitos Stressin merkitys terveydelle Työelämän fysiologiset stressitekijät Aikapaine Työn vaatimukset

Lisätiedot

Alaraajavaltimoiden varjoainetutkimus

Alaraajavaltimoiden varjoainetutkimus Alaraajavaltimoiden varjoainetutkimus eli ALARAAJOJEN ANGIOGRAFIA www.eksote.fi Alaraajavaltimoiden varjoainetutkimus Valtimoiden suonensisäistä varjoainekuvausta kutsutaan angiografiaksi. Varjoainekuvauksessa

Lisätiedot