HE 192/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi autoverolakia ja arvonlisäverolakia. Lisäksi ajoneuvolakiin tehtäisiin asiaan liittyvä vähäinen

Transkriptio

1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi autoverolain, arvonlisäverolain ja ajoneuvolain 60 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi autoverolakia ja arvonlisäverolakia. Lisäksi ajoneuvolakiin tehtäisiin asiaan liittyvä vähäinen muutos. Autoverolakia muutettaisiin siten, että pakettiautojen autovero muutettaisiin yleiseen kuluttajahintaan perustuvaksi henkilöautojen ja moottoripyörien autoveron tavoin. Samalla pakettiautojen vero porrastettaisiin auton hiilidioksidipäästöjen perusteella samalla tavalla kuin henkilöautojen. Ajoneuvojen luokittelu henkilö- tai pakettiautoluokkaan menettäisi autoverotuksessa lähtökohtaisesti merkityksensä. Alennettuun veroon oikeutettujen pakettiautojen tavaratilan vähimmäiskokoa koskevista vaatimuksista luovuttaisiin. Kookkaampien tavarankuljetukseen tarkoitettujen pakettiautojen kuljetuskyky kuitenkin otettaisiin huomioon hiilidioksidipäästöihin perustuvan veron määrää vähentävänä tekijänä. Niistä pakettiautoista, joista ei ole päästötietoa, veroa kannettaisiin auton kokonaismassan ja n perusteella määräytyvän laskennallisen päästötiedon perusteella. Ehdotettavia muutoksia sovellettaisiin sekä uusiin että käytettyinä ensiverotettaviin pakettiautoihin. Käytettyinä verotettavien pakettiautojen verotukseen sovellettavista erityissäännöksistä luovuttaisiin. Moottoripyörien verotusta ehdotetaan muutettavaksi siten, että luovuttaisiin soveltamasta ennen vuotta 2003 valmistettuihin käytettyinä ensiverotettaviin moottoripyöriin niin sanottuja mallikohtaisia veroprosentteja. Kaikki käytetyt moottoripyörät verotettaisiin siten iskutilavuuden perusteella samojen veroprosenttien mukaan kuin uudet moottoripyörät. Autoverolakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös vientipalautuksesta, joka mahdollistaisi tietyin edellytyksin ajoneuvon arvossa jäljellä olevan autoveron palautuksen, kun käytetty ajoneuvo viedään maasta pysyvästi toisessa maassa tapahtuvaa käyttöä varten. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi autoverolakia siten, että luovuttaisiin kantamasta autoverolle arvonlisäveron suuruista veroa. Arvonlisäverolaista kumottaisiin vastaavasti kyseisen veron vähennysoikeutta koskevat säännökset. Lisäksi autoverolain säännöksiä verotettavasta tapahtumasta ja verovelvollisuudesta muutettaisiin siten, ettei autoveroa enää pääsääntöisesti tarvitsisi lukea ajoneuvon myynnistä suoritettavan arvonlisäveron perusteeseen. Muutosten seurauksena ajoneuvojen verotus ei kuitenkaan kevenisi, koska autoveroa korotettaisiin autoverolle suoritettua arvonlisäveroa vastaavalla määrällä. Muutos koskisi kaikkia autoveron alaisia ajoneuvoja. Esitykseen sisältyy lisäksi eräitä muita autoverolain muutoksia. Esitys liittyy valtion vuoden 2009 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Autoverolain vientipalautusta koskeva ehdotus tulisi kuitenkin voimaan vasta vuoden 2010 alusta. Palautus koskisi vain niitä ajoneuvoja, jotka ensiverotetaan esityksessä ehdotettujen veroperusteiden mukaan

2 2 SISÄLLYS ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ...1 SISÄLLYS...2 YLEISPERUSTELUT NYKYTILA Lainsäädäntö...4 Kansallinen lainsäädäntö...4 Yleistä...4 Yleinen vähittäismyyntiarvo verotusarvona...4 Henkilöautot...5 Moottoripyörät...5 Pakettiautot...5 Eräät muut ajoneuvot...6 Verovelvollisuus...7 Verotettava tapahtuma ja verotusmenettely...7 Autoverolle kannettava arvonlisäveron suuruinen vero...8 Yhteisöoikeus...9 Yleistä...9 Autoverolle kannettavaa elv:ä ja arvonlisäveroa koskevat rikkomusmenettelyt...9 Ulkomaisten leasingautojen autoverotusta koskeva rikkomusmenettely Käytäntö...11 Yleistä pakettiautoista ja niiden autoverosta...11 Pakettiautojen hiilidioksidipäästöt ja niiden mittaaminen Eräitä kansainvälisiä vertailuja...13 Autoveron ja arvonlisäveron suhde...13 Ulkomaisten leasingautojen autoverotus ja autoveron vientipalautus Nykytilan arviointi...14 Pakettiautojen verotus...14 Autoveron ja arvonlisäveron suhde...15 Ulkomaisten leasingautojen verotus ESITYKSEN TAVOITTEET JA KESKEISET EHDOTUKSET Tavoitteet Keskeiset ehdotukset...16 Pakettiauton veroperusteiden rakenteellinen muutos...16 Käytettyjen moottoripyörien verotus...17 Autoveron ja arvonlisäveron suhde...18 Esittelyajoneuvojen väliaikainen veroton käyttö...18 Autoveron vientipalautus...19 Muut muutokset ESITYKSEN VAIKUTUKSET Taloudelliset vaikutukset Vaikutukset viranomaisten toimintaan Ympäristövaikutukset Yhteiskunnalliset vaikutukset ASIAN VALMISTELU RIIPPUVUUS MUISTA ESITYKSISTÄ...26

3 3 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT LAKIEHDOTUSTEN PERUSTELUT Autoverolaki Arvonlisäverolaki Ajoneuvolaki VOIMAANTULO...39 LAKIEHDOTUKSET...41 Laki autoverolain muuttamisesta...41 LIITE Verotaulukko 1 ja Verotaulukko Laki arvonlisäverolain muuttamisesta...54 Laki ajoneuvolain 60 :n muuttamisesta...55 LIITE...56 RINNAKKAISTEKSTIT...56 Laki autoverolain muuttamisesta...56 LIITE Verotaulukko...78 LIITE Verotaulukko 1 ja Verotaulukko Laki arvonlisäverolain muuttamisesta...88 Laki ajoneuvolain 60 :n muuttamisesta...90

4 4 YLEISPERUSTELUT 1 Nykytila 1.1 Lainsäädäntö Kansallinen lainsäädäntö Yleistä Autoverosta säädetään autoverolaissa (1482/1994), joka tuli voimaan vuoden 1995 alusta Suomen liittyessä Euroopan unioniin. Autovero on ajoneuvon arvoon perustuva kertaluonteinen vero, jota kannetaan uudesta tai käytettynä maahan tuotavasta henkilöautosta (M 1 -luokka), pakettiautosta (N 1 -luokka) ja sellaisesta muusta autosta, jonka oma massa on alle kilogrammaa, moottoripyörästä (L 3 - ja L 4 -luokka) sekä muusta L- luokkaan luettavasta ajoneuvosta, kun se rekisteröidään tai otetaan käyttöön Suomessa ensimmäistä kertaa. Ajoneuvojen luokitteluun sovelletaan niitä perusteita, joista säädetään ajoneuvolaissa (1090/2002) tai sen nojalla. Veroperusteet ovat erilaiset eri ajoneuvoluokille. Yleinen vähittäismyyntiarvo verotusarvona Henkilöautot ja niihin autoverotuksessa rinnastettavat linja-autoluokkaan kuuluvat autot, joiden oma massa on alle kilogrammaa sekä moottoripyörät ja muut L- luokkaan kuuluvat ajoneuvot verotetaan ajoneuvon yleisen vähittäismyyntiarvon perusteella. Yleiseen vähittäismyyntiarvoon perustuvaan verotukseen siirryttiin vuonna 2003 autoverolain muuttamisesta annetulla lailla 266/2003, kun aikaisemmin verotus perustui ajoneuvon tuontiarvoon. Yleisestä vähittäismyyntiarvosta säädetään tarkemmin autoverolain 11 b 11 g :ssä. Sillä tarkoitetaan hintaa, joka samanlaisesta ajoneuvosta olisi yleisesti saatavissa myytäessä se verollisena Suomen markkinoilla kuluttajan asemassa olevalle ostajalle sinä ajankohtana, jona ajoneuvo ilmoitetaan tai olisi pitänyt ilmoittaa verotettavaksi. Jos yleisiin myyntihintoihin perustuvaa arvoa ei ole käytettävissä, yleinen vähittäismyyntiarvo määritetään siitä hinnasta, jolla samanlaisia ajoneuvoja yleisesti ilmoitetaan myytäviksi, vähennettynä tavanomaisia alennuksia vastaavalla erällä. Verotusarvo on Suomen markkinoilta saatavien hintatietojen mukaan määriteltävä ajoneuvon kaikki verot sisältävä yleinen kuluttajahinta verotushetkellä. Verotusarvon perustana ei käytetä verotettavana olevan ajoneuvon konkreettista hintaa, kuten sen vähittäismyyntihintaa tai ulkomaista ostohintaa. Yleiseen vähittäismyyntiarvoon katsotaan kuuluvan kaikki se, jonka ajoneuvon ostaja välittömästi tai välillisesti luovuttaa vastikkeeksi ajoneuvosta myyjälle tai kolmannelle osapuolelle. Tavanomaisia rahoituskuluja ja ajoneuvon asiakkaalle toimittamisesta aiheutuvia tavanomaisia, enintään 600 euron suuruisia kustannuksia ei kuitenkaan lueta ajoneuvon arvoon. Yleiseen vähittäismyyntiarvoon sisällytetään kaikki ajoneuvossa olevat varusteet, kun ajoneuvo myydään ostajalle. Tätä täydentää yleinen varusteita koskeva autoverolain 15, jonka mukaan ajoneuvon verotusarvoa määrättäessä ajoneuvoon katsotaan kuuluvan toimintakuntoisina vähintään ne varusteet, jotka siinä, sen mukaan kuin on erikseen säädetty, tulee olla, jotta se voitaisiin hyväksyä liikenteeseen, sekä sellaiset muut varusteet, jotka tyyppihyväksynnän tai ajoneuvon valmistusmaassa julkaistun selvityksen mukaan kuuluvat ajoneuvon vakiovarusteisiin. Uusien ajoneuvojen yleiseen vähittäismyyntiarvoon perustuvien verotusarvojen määrityksessä käytetään apuna niin sanottuja kaupallisia nimikkeitä. Markkinoille tulevan uuden ajoneuvomallin maahantuoja tai valmistaja, joka myy mallia liiketoiminnan muodossa, on ennen veroilmoituksen jättämistä velvollinen ilmoittamaan tullille sen hinnan, jolla ajoneuvomallia yleisesti ilmoitetaan myytäväksi Suomessa. Tulli vahvistaa ilmoitusten perusteella uusien ajoneuvojen verotusarvot kullekin kaupalliselle nimikkeelle. Nimikkeet muodostetaan markkinaehtoisesti kaupallisilla perusteilla. Tulli vahvistaa verotusarvot myös muutoin kuin kaupallisesti maahan tuoduille uusille ajoneuvoille. Käytettyjen ajoneuvojen yleiset vähittäismyyntiarvot määritetään markkinoilta saatavien hintatietojen perusteella. Määritys ta-

5 5 pahtuu yleisen hintatason perusteella, eikä esimerkiksi yksittäisen myyntitilanteen perusteella. Tämä on perusteltua verovelvollisten yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi. Henkilöautot Henkilöautojen verotusarvona käytetään edellä kuvattua yleistä vähittäismyyntiarvoa. Henkilöautojen veroprosentin suuruus muutettiin vuoden 2008 alusta voimaan tulleella autoverolain muuttamisesta annetulla lailla 1292/2007 auton hiilidioksidipäästötasoon eli polttoaineen ominaiskulutukseen perustuvaksi. Veroprosentti määräytyy auton valmistajan EY-tyyppihyväksynnän yhteydessä ilmoittaman, yhdistettyä kaupunki- ja maantieajon polttoaineen ominaiskulutusta vastaavan hiilidioksidipäästön (grammaa kilometrillä) perusteella. Veroprosentti muuttuu päästömäärän mukaan siten, että yksi hiilidioksidigramma vastaa yhtä prosentin kymmenystä. Veroprosentti voidaan laskea kaavalla, jossa hiilidioksidipäästön määrä jaetaan luvulla 10 ja osamäärään lisätään luku neljä. Veron osuus on kuitenkin vähintään 10 ja enintään 40 prosenttia auton yleisestä vähittäismyyntiarvosta. Veroprosentin suuruus on ilmaistu lain liitteenä olevassa verotaulukossa kullekin grammakohtaiselle ominaispäästömäärälle. Jos verotettavasta autosta ei ole saatavilla valmistajan ilmoittamaa päästötietoa, sovelletaan laissa säädettyjä toissijaisia perusteita päästötason laskennalliseksi määrittämiseksi. Päästötaso ja autoon sovellettava veroprosentti määräytyvät tällöin auton kokonaismassan ja n perusteella verotaulukon mukaisesti. Laskennallista päästötasoa käytetään verotettaessa vanhempia käytettyjä ajoneuvoja ja sellaisia uusia ajoneuvoja, joita eivät koske tyyppihyväksyntää ja päästöjen mittaamista koskevat yhteisösäännökset. Henkilöautojen yleiseen vähittäismyyntiarvoon ja päästötasoon perustuvaa veromallia sovelletaan sekä uusiin että käytettynä verotettaviin henkilöautoihin. Vuoden 2008 alun jälkeen vireille tulleisiin käytettyjen tuontiautojen verotuksiin ei siten enää sovelleta aikaisemmin käytössä olleita niin sanottuja historiallisia, mallikohtaisia veroprosentteja. Moottoripyörät Moottoripyörien vero on moottorin iskutilavuudesta riippuen 8 20 prosenttia yleisestä vähittäismyyntiarvosta. Ennen vuotta 2003 valmistettujen käytettyinä verotettavien moottoripyörien veroprosentit määräytyvät kuitenkin eri tavalla kuin sitä uudempien, joihin sovelletaan vuoden 2003 autoveromuutoksen mukaisia prosentteja. Vanhempien moottoripyörien mallikohtaiset veroprosentit määräytyvät sen mukaan, mitkä olivat veron osuudet samanlaisten ajoneuvojen yleisestä vähittäismyyntiarvosta silloin, kun ajoneuvot olivat uusia. Veroprosentti määräytyy siten uudesta moottoripyörästä aikanaan kannetun autoveron ja silloisen kuluttajahinnan perusteella. Käytettyinä verotettavien moottoripyörien verotusta varten tulli on vahvistanut ajoneuvoille mallikohtaisia yksilöllisiä veroprosentteja, jotka julkaistaan Internet-sivuilla. Kun moottoripyörälle ei ole vahvistettu yksilöllistä veroprosenttia, käytetään laissa säädettyä yleistä keskimääräistä veroprosenttia, joka on 9 23 prosenttia iskutilavuudesta riippuen. Pakettiautot Henkilöautojen ja moottoripyörien ohella autoveroa kannetaan N 1 -luokkaan kuuluvista pakettiautoista. Ajoneuvolain sekä sen nojalla autojen ja perävaunujen rakenteesta ja varusteista annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen (1248/2002), jäljempänä rakenneasetus, mukaan pakettiautolla tarkoitetaan tavaran kuljetukseen valmistettua autoa, jonka kokonaismassa on enintään kilogrammaa. Jos tavaran kuljetukseen tarkoitetun auton kokonaismassa on yli kilogrammaa, kysymyksessä on kuorma-auto, joka ei ole autoveron alainen ajoneuvo. Uuden pakettiauton verotusarvo perustuu vähittäismyyntiarvon sijasta ajoneuvon hankinta-arvoon verovelvolliselle maahantuojalle. Hankinta-arvoon luetaan kaikki ajoneuvosta verovelvolliselle välittömästi tai välillisesti ennen verotusta aiheutuneet kustannukset toimitettuna Suomeen tai verovelvollisen ensimmäiseen varastoon Suomessa, sekä tulli, jos sitä on ajoneuvosta suoritettava.

6 6 Autoverolain 13 :n mukaan verotusarvoon ei kuitenkaan lueta ennen ajoneuvon ensimmäistä rekisteröintiä tehdyn muutostyön ja varustelun arvoa, joka aiheutuu paketti- tai kuorma-auton muuttamisesta henkilöautoksi tai varustamisesta huoltoautoksi taikka pakettiauton alustan varustamisesta kuormakorilla tai -lavalla, jos voidaan osoittaa, että ajoneuvon valmistaja on luovuttanut ajoneuvon ilman tällaista muutostyötä tai varustelua. Säännös on mahdollistanut pakettiauton verottoman lisärakentelun ostajan tarpeiden mukaiseksi, esimerkiksi pakettiautona verotetun auton sisustamisen henkilökuljetukseen tarkoitetuksi henkilöautoluokkaan kuuluvaksi pikkubussiksi ilman, että rakentelun arvo lisäisi ajoneuvon verotusarvoa. Rakentelu on tehtävä ennen ajoneuvon merkitsemistä ajoneuvoliikennerekisteriin, koska se voi vaikuttaa ajoneuvon teknisiin ominaisuuksiin. Pakettiautojen verokohtelu jakaantuu täyteen ja alennettuun veroon. Alennettu vero on 35 prosenttia hankinta-arvosta. Alennettua veroa sovelletaan yksinomaan tavaran kuljetukseen tarkoitettuihin pakettiautoihin, jotka täyttävät autoverolain 23 ja 24 :ssä säädetyt istuinpaikkoja, auton kantavuutta ja tavaratilan vähimmäiskokoa koskevat edellytykset. Alennettuun veroon oikeutettua pakettiautoa ei kuljettajan istuimen ja sen vieressä sijaitsevien enintään kahden muun istuinpaikan lisäksi saa varustaa istuimilla tai niiden kiinnitykseen tarkoitetuilla laitteilla, joskin lain 24 :ssä on erityissäännöksiä sallituista tilapäisistuimista. Jos pakettiautossa on yhtenäinen tavaratila, sen on oltava tilavuudeltaan vähintään kolme kuutiometriä laissa säädetyn mittaustavan mukaan laskettuna. Laissa on erikseen säännökset avoimen ja umpinaisen tavaratilan vähimmäiskoosta ja niiden mittaustavasta. Pakettiauton tavaratilan tilavuuden mittaustapaa on käytännön syistä täydennetty niin sanotulla tyhjänä mittaamisen periaatteella, josta säädetään autoverolain 23 :n 4 momentissa. Tilavuutta mitattaessa ei oteta huomioon ajoneuvoon lisättyjä kuorman kiinnitystä tai säilytystä taikka työvälineiden käyttöä varten tarkoitettuja rakenteita ja varusteita. Umpinainen tavaratila mitataan ilman kuormatilan suojia ja lämpö- tai vastaavia eristeitä. Pakettiauto, joka ei ole oikeutettu alennettuun veroon, verotetaan täyden veron pakettiautona, jonka verotusarvo on sen hankintaarvo vähennettynä 770 eurolla. Veron osuus on 72 prosenttia verotusarvosta. Käytettyjen pakettiautojen verotuksesta on autoverolaissa useita säännöksiä. Käytettynä verotettavan pakettiauton vero on vastaavan uuden pakettiauton vero alennettuna verotettavan ajoneuvon iän perusteella yhdellä prosentilla kuukautta kohden kunkin edellisen kuukauden loppuun asti lasketusta jäännösarvosta. Vastaavan uuden ajoneuvon laskennallisen hankinta-arvon ja veron osuuden laskemista varten on laissa omat säännöksensä. Syrjimättömän verokohtelun varmistamiseksi käytetyn pakettiauton verotusarvosta kannetaan kuitenkin enintään se osuus veroa, joka sisältyi ajoneuvojen yleisiin vähittäismyyntiarvoihin, kun vertailtavat ajoneuvot olivat uusia. Veroa voidaan tällöin kantaa enintään Tullihallituksen taulukossa julkaistun mallikohtaisen veroprosentin tai laissa säädetyn keskimääräisen veroprosentin mukainen määrä verotettavana olevan käytetyn pakettiauton yleisestä vähittäismyyntiarvosta. Täyden veron pakettiauton keskimääräinen veron osuus on 25 prosenttia ja alennetun veron pakettiauton 16 prosenttia yleisestä vähittäismyyntiarvosta. Vaikka pakettiautojen verotus perustuu hankinta-arvoon, käytännössä edellä sanottu tarkoittaa sitä, että käytettyjen pakettiautojen verotuksessa tehdään kaksi eri laskelmaa, joista toinen perustuu vastaavan uuden pakettiauton laskennalliseen hankintaarvoon, jonka määrittämisessä tarvitaan sen yleistä vähittäismyyntiarvoa, ja toinen samanlaisen käytetyn pakettiauton yleiseen vähittäismyyntiarvoon. Päätökseksi vahvistetaan näistä se, joka johtaa määrältään pienempään veroon. Eräät muut ajoneuvot Autoveroa kannetaan linja-autoluokkaan (M 2 -luokka) kuuluvasta ajoneuvosta, jonka oma massa on alle kilogrammaa. Tällaisessa ajoneuvossa on kuljettajan lisäksi tilaa useammalle kuin kahdeksalle henkilölle. Autoverolain mukaan se rinnastetaan henkilöautoon ja verotetaan käyttäen verotusarvo-

7 7 na yleistä vähittäismyyntiarvoa. Koska tällainen ajoneuvo ei kuitenkaan kuulu yhdenmukaistetun hiilidioksidipäästöjen mittaustavan piiriin, se verotetaan yksinomaan arvon perusteella. Vero on 26 prosenttia verotusarvosta. Käytettyinä verotettaville ajoneuvoille on laissa omat säännökset. Käytännössä näin kevyet linja-autot ovat harvinaisia. Henkilöauto, jonka oma massa on vähintään kilogrammaa, verotetaan tarkoituksenmukaisuussyistä kuten alennetun veron pakettiauto. Tällainen auto on yleensä kuorma-auton tai raskaan pakettiauton alustalle rakennettu raskas ja suurehko auto, jossa on henkilökuljetukseen soveltuvan jatketun ohjaamon lisäksi lava tai muu varustus tavaroiden kuljettamista varten. Henkilöauto, jonka kokonaismassa on vähintään kilogrammaa, on autoverosta vapaa. Huoltoauto, jonka oma massa on vähintään kilogrammaa, verotetaan niin ikään kuten alennetun veron pakettiauto. Rakenneasetuksen mukaan huoltoautoa käytetään ajoneuvojen ja koneiden huoltoon sekä korjausmiehistön ja välineiden kuljetukseen. Huoltoauto on yleensä pakettiauto, joka ei mitoiltaan eikä kantavuudeltaan täytä alennettuun veroon oikeutetun pakettiauton edellytyksiä. Eräät julkisyhteisöjen omistamat huoltoautot voivat kuulua henkilöautoluokkaan. Verovelvollisuus Velvollinen suorittamaan autoveron on ensisijaisesti ajoneuvon maahantuoja tai Suomessa valmistetun ajoneuvon valmistaja. Maahantuojalla tarkoitetaan sitä, joka tuo ajoneuvon Suomen alueelle tai jonka lukuun ajoneuvo tuodaan Suomeen. Ensisijainen verovelvollinen voi siirtää velvollisuutensa edelleen kaupan muulle portaalle tai kuluttajalle saakka laissa säädettyä menettelytapaa noudattaen. Siirtomahdollisuutta ei kuitenkaan ole juuri käytetty. Siten myös käytännössä autoverotuksessa maahantuojat ovat verovelvollisia ja suorittavat autoveron omissa nimissään ja omaan lukuunsa. Jotta ajoneuvo voitaisiin kaikissa poikkeustapauksissakin verottaa, on laissa säännökset toissijaisesta verovelvollisuudesta, joka koskee esimerkiksi ajoneuvon rekisteröijää, omistajaa ja käyttöönottajaa. Nämä eivät kuitenkaan ole verovelvollisia silloin, jos ensisijainen verovelvollinen voidaan osoittaa. Vaikka veroa ei tällöin saada perityksi esimerkiksi maahantuojalta, käyttöönottaja ei ole vastuussa veron suorittamisesta. Ajoneuvon käyttö voidaan kuitenkin estää, jos siitä on suorittamatta veroa. Verotettava tapahtuma ja verotusmenettely Autoverotuksessa verotettavana tapahtumana on lähtökohtaisesti ajoneuvon rekisteröinti tai käyttöönotto. Ajoneuvosta suoritettavan veron perusteet määräytyvät verotettavan tapahtuman ajankohdan perusteella. Koska kuitenkin sellaisen verovelvollisen, jolla ei ole rekisteröidyn verovelvollisen asemaa, on tehtävä autoveroilmoitus ja maksettava vero ennen kuin ajoneuvo merkitään ajoneuvoliikennerekisteriin tai otetaan käyttöön, autoveroilmoituksen antamisajankohdasta on käytännössä muodostunut näiden verovelvollisten osalta merkittävin veron perusteiden määräytymisajankohta. Rekisteröimättömän verovelvollisen on maksettava autovero säädetyssä määräajassa. Ajoneuvoa ei voida merkitä rekisteriin ennen kuin vero on maksettu. Jos verovelvollisella on rekisteröidyn verovelvollisen asema, noudatetaan eri menettelyä. Rekisteröidyksi verovelvolliseksi voidaan hyväksyä säännöllistä liiketoimintaa harjoittava ajoneuvojen maahantuoja tai valmistaja, joka on luotettava ja joka voi antaa autoveroilmoitukset tullille konekielisessä muodossa. Rekisteröidyn verovelvollisen on asetettava tullille tämän vaatima vakuus, jonka avulla voidaan riittävästi varmistaa veron kertyminen sekä mahdollistaa ajoneuvojen rekisteröinti ja käyttöönotto jo ennen verotuksen vireille saattamista ja veron maksua. Rekisteröidyn verovelvollisen verotettaviksi ilmoittamista ajoneuvoista määrätään autovero jaksolta, jonka pituuden Tullihallitus määrää. Jakson pituus on nykyisin kymmenen päivää. Kultakin jaksolta on ilmoitettava ne ajoneuvot, jotka jakson aikana rekisteröidään, otetaan käyttöön tai joiden omistusoikeuden rekisteröity verovelvollinen luovuttaa verovelvollisuutta siirtämättä. Viimeksi mainittu tilanne syntyy lähinnä silloin, kun maa-

8 8 hantuoja siirtää ajoneuvon omistusoikeuden jälleenmyyjälle. Käytännössä omistusoikeuden siirtymisestä on muodostunut yleinen verotettava tapahtuma uusien ajoneuvojen verotuksessa. Rekisteröidyn verovelvollisen on annettava autoveroilmoitus konekielisenä kultakin jaksolta viimeistään kymmenentenä päivänä jakson päättymisestä. Tulli lähettää kustakin ajoneuvosta verovelvolliselle sähköisen verotuspäätöksen, joka on samalla lasku, minkä lisäksi verotusjaksolta tehdään jaksoerittely, joka toimitetaan verovelvolliselle jakson päätyttyä. Lasku erääntyy maksettavaksi 25 päivässä jakson päättymisestä. Autoverolle kannettava arvonlisäveron suuruinen vero Autoveron määrälle kannetaan arvonlisäveron suuruinen vero autoverotuksen yhteydessä. Verosta säädetään autoverolain 5 :ssä. Veroa on ryhdytty kutsumaan ei-arvonlisäveroksi, jäljempänä elv, erotuksena varsinaisesta arvonlisäverosta. Vero kannetaan kaikissa tapauksissa autoveroa maksettaessa riippumatta esimerkiksi siitä, onko autoveron maksaja arvonlisäverovelvollinen. Jos autoveron maksaja on arvonlisäverovelvollinen, maksuunpantu elv on kuitenkin verolliseen liiketoimintaan liittyen pääsääntöisesti vähennyskelpoinen arvonlisäverotuksessa arvonlisäverolain (1501/1993) 102 :n 4 kohdan nojalla. Muussa tapauksessa autoverolle tulisi kannetuksi samansuuruinen vero kahteen kertaan, koska autovero sisältyy ajoneuvon kotimaisen luovutuksen yhteydessä kannettavan arvonlisäveron perusteeseen esimerkiksi silloin, kun maahantuoja myy ajoneuvon jälleenmyyjälle ja jälleenmyyjä vastaavasti kuluttajalle hintaan, joka sisältää autoveron. Arvonlisäverollista liiketoimintaa harjoittavan elinkeinonharjoittajan oikeus vähentää elv on samalla tavalla rajoitettu kuin itse arvonlisäveron vähennysoikeus. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi elinkeinonharjoittajan yksityiskäyttöön hankitusta ajoneuvosta maksettua elv:ä ei voi vähentää, vaan se jää ajoneuvon hintaan. Edellä selostetun järjestelyn seurauksena kaikkien autoveron alaisten ajoneuvojen kuluttajahintaan sisältyy autoverolle suoritettu arvonlisäveron suuruinen vero, joten ajoneuvoja hankkivien kuluttajien kannalta ajoneuvojen verorasitus on kaikissa tapauksissa yhtä suuri. Tällä varmistetaan se, että kaikki ajoneuvojen hankintakanavat ovat verotuksellisesti samanarvoisessa asemassa. Arvonlisäverovelvolliset voivat vähentää suoritettavasta arvonlisäverosta verollista liiketoimintaa varten hankkimiensa pakettiautojen ostohintaan sisältyvän arvonlisäveron ja siten myös myyjän autoverolle suorittaman arvonlisäveron suuruisen veron. Arviolta prosenttia pakettiautoista hankitaan liiketoiminnassa käytettäviksi. Henkilöautojen ja moottoripyörien vähennysoikeutta on sitä vastoin rajoitettu hallinnollisista ja valvonnallisista syistä yksityiskäytön ja liiketoimintakäytön välisen rajanvedon helpottamiseksi, koska näitä ajoneuvoja usein käytetään liiketoiminnan lisäksi yksityisiin ajoihin. Vähennysoikeuden rajoituksesta säädetään arvonlisäverolain 114 :n 1 momentin 5 kohdassa. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan vähennysoikeuden rajoitus ei kuitenkaan koske henkilöautoa, joka on hankittu myytäväksi, vuokrattavaksi taikka käytettäväksi ammattimaiseen henkilökuljetukseen tai ajo-opetukseen, eikä henkilöautoa, joka on hankittu yksinomaan vähennykseen oikeuttavaan käyttöön. Ammattimaiseen henkilökuljetukseen hankittujen taksien osalta vähennysoikeuden merkitys autoverolle suoritetun arvonlisäveron suuruisen veron osalta on käytännössä vähäinen autoverotuksessa sovellettavan taksialennuksen takia. Siltä osin kuin autoveroa jää alennuksen jälkeen taksiyrittäjän maksettavaksi, sille suoritettu arvonlisäveron suuruinen vero on vähennettävissä osana normaalia arvonlisäverovähennystä. Oikeuskäytännön mukaan autoliike saa vähentää sellaisen henkilöauton, jota käytetään sekä vähennyskelpoiseen käyttöön esittelyautona että vähennysrajoituksen piiriin kuuluvana työsuhdeautona, hankintahintaan sisältyvän arvonlisäveron siltä osin kuin autoa käytetään esittelytarkoitukseen. Kun tällainen auto myydään, liikkeen on suoritettava myyntihinnasta arvonlisäveroa samassa suhteessa kuin auton hankintahinnasta on tehty vähennys. Arvonlisäverotuksessa sovellettavat henkilöauton vähennysrajoitukset koskevat arvonlisäverolain 114 :n 3 momentin mukaan

9 9 myös niin sanottua kaksikäyttöautoa. Sillä tarkoitetaan pykälän 4 momentin mukaan pakettiautoa, joka on varustettu kuljettajan istuimen ja tämän vieressä olevien istuinten lisäksi muilla istuinpaikoilla tai niiden kiinnitykseen tarkoitetuilla laitteilla, lukuun ottamatta autoverolain 24 :n mukaisia tilapäiseen käyttöön tarkoitettuja istuimia. Kaksikäyttöauto vastaa henkilökuljetusominaisuuksiltaan ja tosiasialliselta käyttötarkoitukseltaan henkilöautoa, vaikka se luokitellaan pakettiautoksi. Ilman mainittua rajoitusta yritykset saattaisivat arvonlisäverotuksessa saavutettavien veroetujen takia hankkia kaksikäyttöautoja käyttötarkoituksiin, joita varten muutoin hankittaisiin vähennysrajoitukseen piiriin kuuluvia henkilöautoja, esimerkiksi työsuhdeautoiksi. Kaksikäyttöauto rinnastetaan myös vuotuisessa ajoneuvoverotuksessa henkilöautoon ajoneuvoverosta annetun lain (1281/2003) mukaan. Yhteisöoikeus Yleistä Autovero on kansallinen välillinen vero, jota ei ole yhdenmukaistettu Euroopan unionissa, vaikka komissio on tätä eräiltä osin ehdottanut. Jäsenvaltiot voivat siten itsenäisesti päättää, millä perusteella ja kuinka paljon ne kantavat ajoneuvoista autoveron kaltaisia veroja. Arvonlisäverotus on sitä vastoin pitkälti yhdenmukaistettu. Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY, jäljempänä arvonlisäverodirektiivi, sisältää varsin yksityiskohtaiset säännökset veropohjasta ja verokannoista. Kyseisellä direktiivillä uudistettiin lakiteknisesti ja korvattiin vuoden 2007 alusta jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste annettu kuudes neuvoston direktiivi 77/388/ETY. Sekä auto- että arvonlisäverotuksessa on otettava huomioon Euroopan yhteisöjen perustamissopimukseen sisältyvät verotusta koskevat määräykset, joista tärkein on 90 artiklaan, jäljempänä EY 90 artikla, sisältyvä tuontitavaroiden syrjivien verojen kielto. Artiklan soveltamisesta etenkin käytettyjen tuontiajoneuvojen autoverotuksessa on annettu useita Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisuja. Niiden, samoin kuin korkeimman hallinto-oikeuden Suomen autoverotusta koskevassa asiassa antaman ratkaisun perusteella syrjintäkiellon on katsottu tarkoittavan sitä, ettei käytettynä maahan tuotavan ajoneuvon veroprosentti saa ylittää markkinoilla olevassa vastaavassa ajoneuvossa uutena ollutta veroprosenttia. Periaate on sisällytetty niihin autoverolain säännöksiin, jotka koskevat käytettyinä maahantuotujen ajoneuvojen verotusta. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin antoi vuonna 2006 Unkarin autoveroa koskevan ratkaisun (asiat C-290/05 Nadasdi ja C-333/05 Nemeth), jossa omaksuttiin toinen kanta verosyrjintäkiellon soveltamiseen käytettyinä maahantuotaviin ajoneuvoihin tilanteessa, jossa jäsenvaltio ottaa käyttöön uuden veron tai muuttaa olemassa olevan veron verokantaa tai määräytymisperustetta. Ratkaisun mukaan merkitystä ei ole niillä veroilla, jotka on otettu käyttöön ennen veromuutosta. Tämä tarkoittaa sitä, että käytetyt tuontiajoneuvot voidaan verottaa niiden tuontihetkellä voimassa olevan verokannan ja -perusteen mukaisesti. Vuoden 2008 alusta voimaan tullut henkilöautojen hiilidioksidipäästöihin perustuva verotus toteutettiin tämän periaatteen mukaisesti ja samalla luovuttiin käytettyjen tuontiautojen verotuksessa aikaisemmin sovelletuista mallikohtaisista historiallisista veroprosenteista. Muiden käytettynä verotettavien ajoneuvoluokkien verotuksessa aikaisemman ratkaisukäytännön mukaista periaatetta sovelletaan sen sijaan edelleen. Autoverolle kannettavaa elv:ä ja arvonlisäveroa koskevat rikkomusmenettelyt Autoverolle kannettavan arvonlisäveron suuruisen veron yhteensopivuus EY-oikeuden kanssa oli arvioitavana Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa asiassa C-101/00 Siilin. Tuomioistuin katsoi muun muassa, että veron yhteensopivuutta EY 90 artiklan kanssa on arvioitava samalla tavalla kuin itse autoveronkin, joten EY 90 artikla on esteenä elv:n kaltaiselle verolle siltä osin kuin toisesta jäsenvaltiosta tuodusta käytetystä ajoneu-

10 10 vosta tällaisena verona kannettava määrä ylittää kyseisessä jäsenvaltiossa jo rekisteröidyn samanlaisen käytetyn ajoneuvon arvoon sisältyvän verosta jäljellä olevan määrän. Syrjivyyden kannalta merkitystä ei ole sillä, että tällainen vero voidaan vähentää verollisen liiketoiminnan yhteydessä. Ennakkoratkaisun jälkeen korkein hallinto-oikeus antoi asiassa päätöksensä. Sen mukaan yksityishenkilön tuomasta käytetystä autosta voidaan kantaa myös elv:a, jota saadaan kuitenkin periä vain se määrä, mitä vastaavaa arvonlisäveroa on jäljellä samanlaisen Suomessa jo rekisteröidyn ajoneuvon arvossa. Vertailtavana vastaavana verona oli pidettävä ajoneuvon valmistusvuonna sovelletun verokannan mukaista liikevaihtoveroa. Vuoden 2003 autoverolain muutoksen yhteydessä autoverolain 5 muutettiin vastaamaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä. Siilin-ratkaisusta huolimatta komissio on nostanut Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa Suomea vastaan Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisen rikkomuskanteen asiassa C-10/08 Komissio vastaan Suomi. Kanteen mukaan elv ei ole yhteensopiva EY 90 artiklan kanssa. Lisäksi elv:n vähennysoikeus myynnistä suoritettavasta arvonlisäverosta ei ole yhteensopiva arvonlisäverodirektiivin vähennysoikeutta koskevien säännösten kanssa, koska kysymyksessä ei ole varsinainen arvonlisävero. Vastatessaan komissiolle Suomen hallitus on katsonut, että elv:n yhteensopivuus EY 90 artiklan kanssa on jo ratkaistu Siilin-ratkaisussa. Elv:n vähennysoikeus ei myöskään ole arvonlisäverodirektiivin vastainen, koska vähennys ei taloudellisesti kohdistu suoritettavaan arvonlisäveroon. Elv:n vähennysoikeudessa on kyse arvonlisäverojärjestelmästä erillisestä ja sen kannalta teknisestä elv:n oikaisusta. Vähennysoikeuden edellytyksenä on, että kyseinen verovelvollinen on suorittanut elv:n valtiolle. Vähennysjärjestelmän tarkoituksena on, paitsi estää arvonlisäveron kertaantuminen tuotanto- ja jakeluketjussa, myös sallimalla ainoastaan tuotantopanoksista kertyvän arvonlisäveron vähentäminen, turvata se, että oikea määrä arvonlisäveroa sisältyy kertaalleen arvonlisäverollista toimintaa harjoittavan myyjän myymiin hyödykkeisiin niiden siirtyessä lopulliseen kulutukseen. Arvonlisäverojärjestelmästä erillinen elv:n vähennysoikeus ei ole ristiriidassa tämän tarkoituksen kanssa, koska se ei vaikuta siihen arvonlisäveron määrään, joka elv:n vähennykseen oikeutetun arvonlisäverovelvollisen myymiin hyödykkeisiin sisältyy niiden siirtyessä lopulliseen kulutukseen. Elv:n vähennysoikeus ei myöskään muulla tavalla häiritse arvonlisäverojärjestelmän toimivuutta. Komissio on käynnistänyt Suomea vastaan toisenkin rikkomusmenettelyn. Sitä koskevassa perustellussa lausunnossaan komissio katsoo, ettei Suomen arvonlisäverolain soveltamiskäytäntö ole yhdenmukainen arvonlisäverodirektiivin kanssa, koska autoveron määrä sisällytetään Suomessa ajoneuvon luovutuksesta kannettavan arvonlisäveron perusteeseen. Komissio vetoaa yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-98/05 De Danske Bilimportører antamaan ratkaisuun, jossa arvioidaan kysymystä siitä, tuleeko Tanskan rekisteröintivero sisällyttää ajoneuvon luovutuksen yhteydessä kannettavan arvonlisäveron perusteeseen. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että kun on kyse kauppasopimuksesta, jossa määrätään, että jälleenmyyjä luovuttaa ajoneuvon rekisteröitynä ja sellaiseen kokonaishintaan, joka sisältää jälleenmyyjän ennen luovutusta maksaman rekisteröintiveron, rekisteröintiveron osuus on jätettävä arvonlisäveron perusteen ulkopuolelle. Tuomioistuin katsoi rekisteröintiveron vastaavan verovelvollisen ajoneuvon ostajalta saamaa erää, joka on jälkimmäisen nimissä ja tämän lukuun kertyneiden kustannusten korvausta. Tuomioistuin perusteli ratkaisuaan siten, että Tanskan rekisteröintiveron osalta verotettava tapahtuma on ajoneuvon ensirekisteröinti. Lisäksi tuomioistuin katsoi, että rekisteröintiverovelvollinen on ajoneuvon ostaja. Komissio katsoo, että Suomen autovero on luonteeltaan samanlainen kuin Tanskan rekisteröintivero. Tämän vuoksi yhteisöjen tuomioistuimen asiassa De Danske Bilimportører Tanskan rekisteröintiveron osalta vahvistamia arviointiperusteita on sovellettava komission mukaan myös Suomen autoveroon. Komissio vaatii, että Suomi muuttaa lainsäädäntöään siten, ettei ajoneuvon luovutuksesta kannettavan arvonlisäveron peruste sisällä luovuttajan veroviranomaisille mak-

11 11 saman autoveron määrää. Tämä koskee luonnollisesti vain myyntitarkoitukseen hankittuja ajoneuvoja. Suomen vastauksessa katsotaan, että nykyisen järjestelmän mukainen autovero tulee arvonlisäverodirektiivin 73 ja 78 artiklan nojalla sisällyttää ajoneuvon luovutuksesta kannettavan arvonlisäveron perusteeseen. Ulkomaisten leasingautojen autoverotusta koskeva rikkomusmenettely Toisesta jäsenvaltiosta leasingvuokrattujen autojen verotusta koskevassa perustellussa lausunnossaan komissio katsoo, että Suomen autoverotus on palveluiden vapaata liikkuvuutta koskevan Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 49 artiklan vastainen siksi, että autovero on maksettava täysimääräisenä leasingsopimuksen pituudesta riippumatta. Komission mukaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisusta asiassa C-451/99 Cura Anlagen seuraa, että autoveron määrä on suhteutettava leasingsopimuksen kestoon. Ulkomailla rekisteröidyn ja sieltä vuokratun leasingauton autoverotus on ollut esillä yhteisöjen tuomioistuimessa myös asiassa C- 242/05 Coevering, joka koskee Alankomaiden autoveroa. Tuomioistuin katsoo yhteisöoikeuden vastaiseksi autoveron, joka on maksettava täysimääräisesti toisesta jäsenvaltiosta leasingvuokratusta ajoneuvosta ilman oikeutta vapautukseen tai veron palautukseen silloin, kun ajoneuvoa ei käytetä vakinaisesti autoveron kantaneessa jäsenvaltiossa. Suomen vastauksessa todetaan, että tarkoituksena on muuttaa leasingvuokrattuja ajoneuvoja koskevaa lainsäädäntöä siten, että otettaisiin käyttöön niin sanottu autoveron vientipalautusjärjestelmä, jonka puitteissa osa maksetusta autoverosta olisi mahdollista saada takaisin palautuksena ajoneuvon Suomesta viennin yhteydessä. 1.2 Käytäntö Yleistä pakettiautoista ja niiden autoverosta Vuosittain autoveroa kannetaan noin pakettiautosta, joista uusia on noin ja käytettyjä tuontiautoja noin Vuonna 2007 autoveron kertymä oli miljoonaa euroa, josta noin 7,9 prosenttia kertyi pakettiautoista. Vuonna 2007 uusien alennetun verokannan pakettiautojen autoveron osuus niiden kuluttajahinnasta laskettuna vaihteli 15 ja 20 prosentin välillä, keskimääräinen veroprosentti oli noin 17,5. Keskimääräinen veron määrä oli noin euroa. Täyden verokannan pakettiautojen autoveron osuus oli keskimäärin noin 27 prosenttia kuluttajahinnasta laskettuna. Keskimäärin vero oli noin euroa. Käytettynä verotettavien pakettiautojen keskimääräinen verotusarvo oli noin euroa ja keskimääräinen veron määrä noin euroa. Käytettynä verotettavien pakettiautojen keskimääräinen ikä oli 7,2 vuotta. Pakettiautoja on Suomen ajoneuvoliikennerekisterissä noin , mikä on 10 prosenttia autokannasta. Pakettiautojen osuus kannasta on viime vuosina hieman kasvanut. Pakettiautojen keski-ikä on 10,5 vuotta. Valtaosa pakettiautoista on dieselkäyttöisiä. Pakettiautojen jakautuma Suomessa poikkeaa keskieurooppalaisesta. Pieniä kaupunkiolosuhteisiin soveltuvia jakeluautoja ja henkilöautoihin rinnastettavia N 1 -luokan ajoneuvoja on kannasta vain noin 10 prosenttia. Näiden pakettiautojen kokonaismassa on alle kilogrammaa ja kantavuus eli kokonaismassan ja oman massan välinen erotus on kilogrammaa. Alennettuun autoveroon oikeutetut, kookkaalla tavarankuljetustilalla varustetut pakettiautot ovat keskenään pitkälti samantyyppisiä. Suurin osa rekisterissä olevista pakettiautoista sijoittuu painovälille kilogrammaa. Noin viidennes kaikista pakettiautoista kuuluu kokonaismassaltaan painoluokkaan kilogrammaa ja niiden kantavuus on noin kilogrammaa. Pakettiautojen hiilidioksidipäästöt ja niiden mittaaminen Tieliikenteen osuus Suomen kokonaishiilidioksidipäästöistä on noin viidesosa. Vuonna 2006 tieliikenteen hiilidioksidipäästöt olivat noin 11,9 miljoonaa tonnia. Pakettiautojen hiilidioksidipäästöt olivat noin 1,2 miljoonaa

12 12 tonnia eli noin 10 prosenttia tieliikenteen päästöistä. Ajoneuvojen hiilidioksidipäästöt ovat suorassa suhteessa polttoaineen kulutukseen, johon vaikuttavat ajoneuvojen ominaiskulutus, ajotavat ja liikenteen määrä. Jokainen ajoneuvossa käytetty bensiinilitra tuottaa hiilidioksidia grammaa ja energiasisällöltään sitä suurempi litra vastaavasti grammaa. Pakettiautojen hiilidioksidipäästöt mitataan ajoneuvon valmistajan toimesta yhdenmukaistetulla menetelmällä, jota koskevat säännökset sisältyvät neuvoston direktiivien 70/156/ETY ja 80/1268/ETY muuttamisesta N 1 -luokan ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen ja polttoaineen kulutuksen mittaamisen osalta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2004/3/EY, jäljempänä päästödirektiivi. Hiilidioksidipäästöt ja polttoaineen kulutus mitataan säädetyn testaustavan mukaisesti, joka on sama kuin henkilöautoilla. Mittaustapa ei ota huomioon ajoneuvon todellisen kuorman eikä ajotavan vaikutusta päästöihin. Säädetyn mittausmenetelmän mukainen päästötieto on kuitenkin objektiivinen ja vertailukelpoinen erotteleva tekijä eri ajoneuvoyksilöiden välillä. Päästödirektiivin mukaan ensimmäinen pakottava vaatimus käyttöönotettavien N 1 -luokkaan kuuluvien pakettiautojen päästöjen mittaamisesta tuli voimaan vuoden 2006 alusta, mutta se koski vain pientä osaa N 1 -luokan kevyistä, alaluokkaan I kuuluvista pakettiautoista. Käytännössä suurin osa pakettiautoista tuli direktiivin piiriin vuoden 2008 alusta, kun hiilidioksidipäästötieto tuli pakolliseksi sanotun ajankohdan jälkeen käyttöönotetuille N 1 - luokan alaluokkaan II ja III kuuluville pakettiautoille. Direktiivin mukaan uusien pakettiautotyyppien hiilidioksidipäästöt on tullut mitata jo vuotta aikaisemmasta ajankohdasta lukien. Toisaalta direktiivissä on säännöksiä myöhennetystä voimaantulosta, joka koskee monivaiheisesti valmistettuja pakettiautoja. Päästötieto on kuitenkin oltava kaikista vuoden 2009 alun jälkeen käyttöönotettavista pakettiautoista. Pakettiautot eivät ole toistaiseksi koko ajoneuvon EY-tyyppihyväksynnän piirissä, joten niiden päästötietojen antamisesta ajoneuvon liikenteeseen hyväksymistä varten ei ole samalla tavoin yhdenmukaistettuja menettelysäännöksiä kuin henkilöautoista. Päästödirektiivissä kuitenkin velvoitetaan valmistajat antamaan pakettiautojen päästöistä vastaavat tiedot kuin henkilöautoista. Suomessa pakettiautojen hiilidioksidipäästöistä on vaadittu tieto valmistajan antamalla vaatimuksenmukaisuustodistuksella kansallisen tyyppihyväksynnän yhteydessä. Pakettiautot ovat kuitenkin tulossa yhteisötason tyyppihyväksyntämenettelyyn. Puitteiden luomisesta moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen sekä tällaisiin ajoneuvoihin tarkoitettujen järjestelmien, osien ja erillisten teknisten yksiköiden hyväksymiselle annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2007/46/EY, jäljempänä tyyppihyväksyntädirektiivi, luodaan yhdenmukaistetut puitteet, joihin kuuluvat kaikki direktiivin soveltamisalaan kuuluvien uusien ajoneuvojen hyväksyntää koskevat hallinnolliset säännökset ja tekniset vaatimukset. Myös päästötietojen antamista koskeva menettely yhdenmukaistuu. Tyyppihyväksyntädirektiivissä säädetään, että ajoneuvon valmistajan on annettava vaatimuksenmukaisuustodistus, jonka on seurattava jokaisen uuden pakettiauton mukana ja että jäsenvaltiot voivat rekisteröidä ajoneuvot ja sallia niiden käyttöönoton ainoastaan, jos niillä on voimassa oleva vaatimuksenmukaisuustodistus. Direktiivi tulee pakettiautojen osalta porrastetusti voimaan huhtikuusta 2009 alkaen. Ajoneuvojen tyyppihyväksyntää ja teknisiä vaatimuksia koskevat yhteisön säännökset on pantu täytäntöön ajoneuvolailla ja rakenneasetuksella. Suomessa polttoaineen kulutus- ja hiilidioksidipäästölukemat merkitään Ajoneuvohallintokeskuksen ylläpitämään ajoneuvoliikennerekisteriin auton teknisiin tietoihin tyyppihyväksyntäasiakirjojen perusteella. Tietojen merkitsemisestä säädetään ajoneuvoliikennerekisteristä annetussa laissa (541/2003) ja sen nojalla ajoneuvoliikennerekisterin tiedoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1116/2003). Tiedot pakettiautojen ominaishiilidioksidipäästöistä ovat saatavissa vain uusimmasta autokannasta. Ajoneuvoliikennerekisteriin merkittyjen pakettiautojen päästötasojen keskiarvo on 212,5 grammaa kilometrillä. Pienten niin sanottujen kaupunkipakettiautojen

13 13 hiilidioksidipäästöt vaihtelevat gramman välillä kilometriä kohden, mikä vastaa noin 6,2 6,9 litran n ominaiskulutusta sadalla kilometrillä. Tyypillisen alennettuun autoveroon oikeutetun tavarankuljetuksiin tarkoitetun pakettiauton, jonka kokonaismassa on noin kilogrammaa ja kantavuus on noin tuhat kilogrammaa, päästöt ovat grammaa kilometriä kohden. Viimeksi mainitut hiilidioksidipäästöt syntyvät pakettiautolla, jonka yhdistetty kaupunki- ja maantieajon polttoainekulutus on 8,5 9,2 litraa dieseliä sadalla kilometrillä. Euroopan komission helmikuussa 2007 julkaisema tiedonanto (KOM(2007) 19) sisältää uuden yhteisötason strategian henkilöja pakettiautojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Tavoitteena on, että vuonna 2012 Euroopassa myytävien uusien henkilöautojen keskimääräiset päästöt olisivat enintään 120 grammaa kilometriä kohden. Pakettiautojen tavoitetaso on 175 grammaa kilometrillä. Tavoitteisiin voidaan tiedonannon mukaan päästä kokonaisvaltaisella lähestymistavalla, jossa keinoina käytetään auton valmistajiin kohdistuvien vaatimusten lisäksi muun muassa kuluttajainformaatiota ja taloudellisia ohjauskeinoja, jotta kuluttajat valitsisivat markkinoilla vähäpäästöisempiä ja energiatehokkaampia ajoneuvoja. Osana strategian toimeenpanoa komissio on antanut ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi päästönormien asettamisesta uusille henkilöautoille. Asetusehdotuksen tavoitteena on asettaa henkilöautoille sitovat hiilidioksidipäästörajat siten, että tiedonannon mukainen poliittinen tavoitetaso saavutettaisiin. Kunkin uuden henkilöautomallin päästöille asetettaisiin tavoitetaso, joka olisi sidottu ajoneuvon omaan massaan. Pakettiautoista ei ole annettu vastaavaa ehdotusta. 1.3 Eräitä kansainvälisiä vertailuja Autoveron ja arvonlisäveron suhde Ajoneuvojen rekisteröintiin liittyvää autoveron kaltaista veroa kantavista jäsenvaltioista ainakin Tanskassa, Irlannissa ja Alankomaissa autoveron ja arvonlisäveron suhde on järjestetty siten, ettei autoverolle pääsääntöisesti kanneta arvonlisäveroa. Autoveron verotettava tapahtuma on ajoneuvon rekisteröinti ja verovelvollinen se, jonka nimiin ajoneuvo rekisteröidään. Kun ajoneuvoja myydään liiketoiminnassa, autokauppa käytännössä maksaa veron asiakkaidensa puolesta veroviranomaisille. Autovero ei tällöin kuulu ajoneuvon varsinaiseen myyntihintaan, vaan se käsitellään läpikulkueränä, jolloin se ei myöskään kuulu myynnistä suoritettavan arvonlisäveron perusteeseen. Ulkomaisten leasingautojen autoverotus ja autoveron vientipalautus Autoveron kaltaisen veron palautusjärjestelmä maastaviennin yhteydessä on harvinainen. Se on käytössä Tanskassa ja Alankomaissa. Määräajaksi ulkomailta vuokrattuja leasingautoja varten Tanskassa ja Itävallassa on käytössä autoverotuksen erityisjärjestelyjä. Asiassa C-451/99 Cura Anlagen annetun ratkaisun jälkeen Itävalta otti käyttöön palautusjärjestelmän, jonka mukaan autoveroa palautetaan vuokranantajalle ajoneuvosta, joka viedään Itävallassa tapahtuneen vuokrauksen päätyttyä ulkomaille. Palautuksen suuruus määräytyy vientihetken mukaisen ajoneuvon arvon perusteella. Itävallan perustuslakituomioistuin on pitänyt palautusmenettelyä perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisena, koska se ei koske muita yrityksiä kuin ajoneuvojen vuokraamoja. Tanskassa on täyden autoveron ohella mahdollisuus verottaa väliaikaisesti maassa käytettävä ajoneuvo neljännesvuoden, päivien tai ulkomaisen leasingsopimuksen kestoajan mukaan määräytyvän autoveron perusteella. Lisäksi Tanskassa on käytössä yleinen autoveron vientipalautusjärjestelmä, jonka mukaan autoveroa palautetaan, jos käytetty ajoneuvo poistetaan rekisteristä ja viedään ulkomaille. Veroa palautetaan ajoneuvon arvossa vientihetkellä jäljellä olevan veron määrä. Palautuksessa sovellettava ajoneuvon arvo määräytyy ajoneuvon yleisen hinnan perusteella. Veroa jätetään kuitenkin palauttamatta 15 prosenttia veromäärästä. Palautetta-

14 14 va vero ei myöskään saa ylittää ajoneuvosta rekisteröinnin yhteydessä maksettua veroa 15 prosentilla vähennettynä. Veroa ei palauteta, jos palautettava määrä on alle kruunua, mikä vastaa noin tuhatta euroa. Ajoneuvon arvon määrittämisestä viranomaisille aiheutuvien kulujen kattamiseksi on maksettava hallinnollinen korvaus. Alankomaissa myös leasingvuokratuista ajoneuvoista kannetaan täysi autovero kun ne otetaan siellä käyttöön. Yleisen vientipalautuksen perusteella ulkomaille vietävästä ajoneuvosta palautetaan veroa siitä kannetun veron määrä vähennettynä kaavamaisella, ajoneuvon ikään perustuvalla alennuksella. Palautuksen edellytyksenä on, että ajoneuvo on liikennekelpoisessa kunnossa ja että se rekisteröidään toisessa valtiossa 13 viikon kuluessa viennistä. Palautusjärjestelmä on rajoitettu uusiin eli vuoden 2006 lokakuun jälkeen ensiverotettuihin ajoneuvoihin valtiontaloudellisista syistä. 1.4 Nykytilan arviointi Pakettiautojen verotus Ajoneuvojen luokittelu henkilö- tai pakettiautoksi perustuu tyyppihyväksyntää koskevien direktiivien määritelmiin ja ajoneuvon valmistajan tekemään luokitteluun. Useat yleensä henkilöautoiksi luokiteltavat autot voidaan luokitella vaihtoehtoisesti myös pakettiautoiksi joko ilman muutoksia tai vähäisin muutoksin, esimerkiksi poistamalla takapenkit ja muuttamalla takatila tavarankuljetukseen sopivaksi. Vastaavasti joitakin pakettiautoksi tarkoitettuja autoja voidaan luokitella ja rekisteröidä henkilöautoiksi. Vaihtoehtoisesti henkilötai pakettiautoksi luokiteltavat ajoneuvot vastaavat hintaluokaltaan, ulkonäöltään, kooltaan, henkilökuljetusominaisuuksiltaan ja usein myös käyttötarkoitukseltaan pitkälti toisiaan ja eroavat perinteisimmistä, kookkaalla tavaratilalla varustetuista tavarankuljetukseen tarkoitetuista pakettiautoista. Autoverotuksessa rajanveto henkilö- ja pakettiauton välillä on merkityksellinen, koska se vaikuttaa autoveron määräytymisperusteisiin. Henkilöauto verotetaan yleisen vähittäismyyntiarvon ja ajoneuvon hiilidioksidipäästöjen perusteella, kun taas pakettiauton vero perustuu ajoneuvon hankinta-arvoon maahantuojalle. Ominaisuuksiltaan henkilöautoja muistuttavien täyden veron pakettiautojen verotaso on pyritty mitoittamaan siten, että se laskennallisesti vastaisi henkilöautojen verotasoa. Täyden veron pakettiautojen verotasoa ei kuitenkaan alennettu, kun henkilöautojen verotasoa alennettiin vuoden 2008 alusta keskimäärin noin kuudenneksella siirryttäessä hiilidioksidipäästöihin perustuvaan veroon. Tämä on käytännössä merkinnyt sitä, että täyden veron pakettiautojen vero on muodostunut yhdenvertaisuustavoitteen vastaisesti korkeammaksi kuin henkilöautojen vero keskimäärin. Lisäksi, koska hiilidioksidipäästöt vaikuttavat vain henkilöautojen verotukseen, verotasojen erot toisiaan vastaavien henkilöja pakettiautojen välillä voivat muodostua huomattaviksi, mikä ei ole tarkoituksenmukaista. Verotuksen eriytyminen on aiheuttanut pienten pakettiautojen kysynnän vähentymistä tai niiden luokittelua henkilöautoluokkaan. Toisaalta se on voinut myös johtaa hankkimaan käyttötarpeeseen nähden tarpeettoman suuria pakettiautoja, jotka puolestaan ovat oikeutettuja pakettiauton alennettuun verokantaan. Pakettiautojen erottelussa täyden ja alennetun veron ajoneuvoihin on tarkoituksena ollut verottaa henkilöautomaiset pakettiautot samalla tasolla kuin henkilöautot edellä sanotulla tavalla ja pitää kookkaampien tavarankuljetukseen tarkoitettujen pakettiautojen vero näitä alemmalla tasolla. Alennettuun veroon oikeutettujen pakettiautojen tavaratilan tilavuuden mittaustapa on autoverolakiin perustuva kansallinen vaatimus, joka eroaa ajoneuvojen valmistajien nykyisin käyttämistä menetelmistä. Markkinoille on tullut pakettiautoja, jotka eivät tavarankuljetusominaisuuksistaan huolimatta täytä verolaissa asetettuja mittavaatimuksia. Tämä on aiheuttanut ajoneuvoihin epätarkoituksenmukaisia muutostöitä, kuten tehtaan asentamien väliseinien poistamista ja istuimien paikan siirtelyä verotuksellisten mittamääräysten täyttämistä varten. Autoverolaissa säädettyihin mittamääräyksiin liittyy myös hallinnollisia näkökohtia.

15 15 Pakettiautojen tavaratilan mittaus on tehty kansallisen tyyppihyväksynnän ja rekisteröintikatsastuksen yhteydessä, jolloin merkintä mittausvaatimusten täyttymisestä on voitu tehdä kaikkien samanlaisten ajoneuvoyksilöiden rekisteritietoihin. Tyyppihyväksyntädirektiivin mukaan kansallista tyyppihyväksyntää ei kuitenkaan enää voida vaatia pakettiautoille, jotka tulevat yhteisötason tyyppihyväksyntämenettelyn piiriin vuonna EY-tyyppihyväksynnän yhteydessä ei puolestaan voida vaatia selvitystä kansallisessa verolaissa asetetuista erityisistä vaatimuksista. Tavaratilan tilavuutta koskevien vaatimusten täyttyminen ei myöskään ole osoitettavissa yksinomaan tyyppihyväksynnässä vahvistettavien ajoneuvon tiettyjen teknisten ominaisuuksien perusteella. Pakettiautojen yksilökohtainen tavaratilan mittaaminen yksinomaan verotusta varten olisi EYtyyppihyväksyntämenettelyn voimaantulon jälkeen ylimääräinen hallinnollinen rasite. Nykyiseen autoverolakiin perustuva käytettyjen pakettiautojen verotus on monimutkaista ja hallinnollisesti työlästä. Autoveron ja arvonlisäveron suhde Autoverolain 5 :ssä tarkoitetun veron yhteensopivuus EY 90 artiklan kanssa on nostettu uudelleen esille yhteisöjen tuomioistuimessa. Niin ikään on katsottu, ettei veron vähennyskelpoisuus arvonlisäverotuksessa olisi sallittua arvonlisäverodirektiivin perusteella. On mahdollista, että tuomioistuin päätyy asiassa ratkaisuun, joka edellyttäisi luopumista joko mainitun veron kantamisesta tai sen vähennysoikeudesta. Tämä johtaisi jakelutieneutraliteetin vastaiseen verotukseen niin kauan kun autoveron osuus sisältyy ajoneuvon kotimaisesta luovutuksesta kannettavan arvonlisäveron perusteeseen osana ajoneuvon hintaa. Jakelutieneutraali verotus olisi tällöin saavutettavissa siten, että luovutaan kantamasta autoveron osuudelle myös arvonlisäveroa. Sinänsä tämä järjestely olisi jo tällä hetkellä mahdollinen autoverolain 4 :ssä säädettyä verovelvollisuuden siirtämistä koskevaa menettelyä noudattaen. Jos autoverovelvollisuus siirrettäisiin ei-arvonlisäverovelvolliselle kuluttajalle, vältettäisiin autoveron sisältyminen arvonlisäverolliseen myyntihintaan. Hallinnollisesti menettely on kuitenkin työläs, koska jokaisesta verotettavasta ajoneuvosta olisi tehtävä verovelvollisuuden siirtoa koskeva sopimus erikseen. Tämä koskisi henkilöautojen lisäksi pakettiautoja ja moottoripyöriä. Menettely ei myöskään luontevasti sovellu nykyiseen pakettiautojen verotukseen, joka perustuu pakettiauton hankinta-arvoon maahantuojalle. Sekä verovelvollisten että veroviranomaisten kannalta selkeämpää ja hallinnollisesti toimivampaa olisi tehdä autoverolakiin tarvittavat muutokset, joiden perusteella autovero voidaan jättää myyntitarkoituksiin hankituista ajoneuvoista suoritettavan arvonlisäveron perusteen ulkopuolelle suoraan lain nojalla. Tämä vastaisi myös komission rikkomusmenettelyissään esittämää tavoitetta yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden verotusta siten, että eri jäsenvaltioissa kannettavat autoveron kaltaiset verot poistettaisiin näissä tapauksissa arvonlisäveron perusteesta. Lisäksi muutokset poistaisivat ne autoverolle suoritettavaan arvonlisäveron suuruiseen veroon ja varsinaiseen arvonlisäveroon liittyvät yhteisöoikeudelliset epävarmuudet, jotka ovat nousseet esille komission käynnistämien rikkomusmenettelyiden takia. Ulkomaisten leasingautojen verotus Autovero on kertaluonteinen vero. Se on maksettava täysimääräisenä Suomessa käyttöönotettavasta tai rekisteröitävästä ajoneuvosta eikä verotuksessa oteta huomioon ajoneuvon käyttö- tai rekisteröintiajan kestoa. Veroa ei palauteta niissäkään tapauksissa, joissa ajoneuvon käyttö Suomessa päättyy sen takia, että ajoneuvo siirretään pysyvää käyttöä varten ulkomaille. Ulkomailta määräajaksi vuokrattuihin leasingajoneuvoihin sovelletaan samoja säännöksiä kuin muihinkin ajoneuvoihin. Autoverotuksessa ei oteta huomioon leasingsopimuksen kestoa ja ajoneuvon rekisteröintiajan pituutta Suomessa. Euroopan yhteisöjen komissio katsoo perustellussa lausunnossaan tämän muodostavan toiseen jäsenvaltioon sijoittuneelle leasingyritykselle kohtuuttoman

16 16 esteen tarjota vapaasti ajoneuvojen leasingpalveluita Suomessa asuville henkilöille. 2 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset 2.1 Tavoitteet Esityksen tavoitteena on yhdenmukaistaa henkilö- ja pakettiautojen veroperusteita ja luopua pakettiautojen tavaratilan tilavuuden verotuksellisista mittavaatimuksista. Samalla esityksen yhtenä tavoitteena on pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelman mukaisesti kehittää liikenteen verotusta päästöjen vähentämiseksi sekä energian säästämiseksi ja energiatehokkuuden parantamiseksi. Pakettiautoista kannettavan autoveron kehittämisen avulla ohjattaisiin pakettiautojen hankintaa kuljetustarpeeseen nähden tarkoituksenmukaisiin ja mahdollisimman vähän polttoainetta kuluttaviin automalleihin. Tavoitteena on saada aikaan riittävän yksinkertainen ja hallinnollisesti toimiva hiilidioksidipäästöihin perustuva veromalli, joka samalla ottaisi huomioon auton tavarankuljetuskyvyn. Tavoitteena on lisäksi muuttaa autoveron ja arvonlisäverotuksen suhdetta komission tavoittelemalla tavalla siten, että autovero suljettaisiin ajoneuvon luovutuksesta kannettavan arvonlisäveron perusteen ulkopuolelle. Samalla vähennettäisiin vireillä olevista rikkomusmenettelyistä aiheutuvaa epävarmuutta. Muutokset toteutettaisiin verotuksen hallinnoitavuutta silmällä pitäen mahdollisimman yksinkertaisella tavalla. Muutokset koskisivat kaikkia autoveron alaisia ajoneuvoluokkia. Tehtävistä muutoksista huolimatta tavoitteena on säilyttää autoverotuksessa aloitettu ympäristöohjaus ja valtion verotuotot, joten ajoneuvojen verorasitus pyritään säilyttämään keskimäärin nykyisellä tasollaan. Tavoitteena on toteuttaa yhdenvertaisuusperiaatteen vaatimukset täyttävästi ja hallinnollisesti tarkoituksenmukaisella tavalla Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisukäytännössä edellytetty vaatimus, jonka mukaan leasing-käytössä olevista ajoneuvoista kannettava autovero on suhteutettava ajoneuvon käyttöaikaan. 2.2 Keskeiset ehdotukset Pakettiauton veroperusteiden rakenteellinen muutos Pakettiautoista kannettava autovero ehdotetaan muutettavaksi yhdenmukaiseksi henkilöautoista kannettavan veron kanssa. Vero perustuisi auton yleiseen vähittäismyyntiarvoon eli yleiseen kuluttajahintaan nykyisen maahantuojan hankinta-arvon sijasta. Lisäksi pakettiautojen veroprosentti porrastettaisiin hiilidioksidipäästöjen perusteella. Porrastus toteutettaisiin samalla tavalla kuin henkilöautoilla. Pakettiautojen verotuksessa sovellettavista kiinteistä vähennyksistä luovuttaisiin. Samalla luovuttaisiin niistä erityissäännöksistä, jotka koskevat käytettyinä verotettavia pakettiautoja, mikä yksinkertaistaisi huomattavasti käytettyjen tuontipakettiautojen verotusta. Sekä uuden että käytettynä tuodun pakettiauton vero määräytyisi verotettavana olevaa autoa vastaavan ajoneuvon yleisen vähittäismyyntiarvon perusteella verotusajankohtana. Tällä varmistettaisiin autoverotuksen EYoikeudellinen syrjimättömyys käytettyä tuontiautoa verotettaessa. Ehdotetut muutokset parantaisivat pakettiautojen autoveron läpinäkyvyyttä. Edellä sanotuin tavoin meneteltäessä ajoneuvojen luokittelu henkilö- tai pakettiautoluokkaan menettäisi tässä veromuodossa lähtökohtaisesti merkityksensä. Samalla luovuttaisiin pakettiautojen tavaratilan tilavuus- ja mittaussäännöksistä. Muutosten avulla vältettäisiin nykyiset ajoneuvojen luokittelusta aiheutuvat verotukselliset epäkohdat ja ne hallinnolliset rasitteet, jotka aiheutuisivat, jos mittamääräykset säilytettäisiin tyyppihyväksyntäsäännösten muuttumisen jälkeen. Tavarankuljetukseen tarkoitettujen pakettiautojen kuljetuskyky ehdotetaan kuitenkin otettavaksi huomioon hiilidioksidipäästöihin perustuvaa verotusta kohtuullistavana tekijänä. Jos vero perustuisi yksinomaan hiilidioksidipäästöön ja ajoneuvon kuluttajahintaan, se merkitsisi nykyiseen alennettuun verokantaan oikeutettujen pakettiautojen verotason

17 17 huomattavaa nousua. Pienten ja vähän polttoainetta kuluttavien pakettiautojen vero muodostuisi lieväksi suhteessa raskaampiin ja paljon polttoainetta kuluttaviin pakettiautoihin, mikä voisi johtaa hankkimaan kuljetustarpeeseen nähden liian pieniä ajoneuvoja. Toisaalta se voisi johtaa hankkimaan kuljetustarpeeseen nähden tarpeettoman suuria, kuorma-autoluokkaan kuuluvia ajoneuvoja, jotka ovat autoverotuksen ulkopuolella. Tällainen kehitys olisi sekä ympäristön että erityisesti taajama-alueiden liikenteen kannalta epäsuotavaa. Ajoneuvojen teknisistä ominaisuuksista kokonaismassa eli ajoneuvon suurin teknisesti sallittu massa on valmistajan ilmoittama tarkka ja yksiselitteinen luku, joka käy ilmi pakettiauton hyväksyntäasiakirjoista ja sellaisenaan soveltuu veroperusteeksi. Vaikka ajoneuvon kokonaismassa ei ole suoraan verrannollinen ajoneuvon kuljetuskykyyn, se kuitenkin yleisesti ottaen kuvastaa riittävästi kuljetuskykyä. Näin ollen ehdotetaan, että tietyt kynnyskriteerit täyttävien pakettiautojen hiilidioksidipäästöjen perusteella määräytyvästä veroprosentista tehtäisiin vähennys, jonka suuruus perustuisi auton kokonaismassaan. Vähennyksen suuruus ja laskentatapa mitoitettaisiin siten, ettei sen piiriin kuuluvien pakettiautojen verotaso keskimäärin merkittävästi nousisi nykyisestä, kun otetaan huomioon kaikki ehdotetut veroperusteiden muutokset. Veron vähennys olisi suurimmillaan pakettiautoilla, joiden kokonaismassa lähestyy kuorma-auton painorajaa, jotta vältettäisiin kysynnän tarpeeton kohdistuminen verottomiin kuorma-autoihin. Vähennyksen laskentatapa mitoitettaisiin kuitenkin siten, ettei ajoneuvon kokonaismassan kasvattaminen tulisi houkuttelevaksi pelkästään sen takia, että sillä saavutettaisiin verotuksellista hyötyä. Vähennyksestä huolimatta veroa kannettaisiin kaikista pakettiautoista autoveron yleinen vähimmäistaso. Vähimmäistaso olisi nykyistä vastaavasti 10 prosenttia ja sille suoritettava arvonlisäveron suuruinen vero, eli 12,2 prosenttia yleisestä kuluttajahinnasta. Edellä tarkoitettu veroetu myönnettäisiin N 1 -luokkaan kuuluvalle pakettiautolle, jonka kokonaismassa on yli kilogrammaa. Tämän painorajan voidaan katsoa karsivan edun piiristä merkittävän osan henkilöautotyyppisistä ajoneuvoista. Suurin osa niistä pakettiautoista, jotka ovat nykyisin oikeutettuja pakettiautojen alennettuun verokantaan, täyttävät mainitun painorajan. Jotta etu koskisi vain tavarankuljetukseen tarkoitettuja ajoneuvoja, edellytettäisiin kokonaismassaa koskevan vähimmäisvaatimuksen ohella, ettei autossa ole kuljettajan ja sen vieressä olevien istuinten lisäksi muita istuinpaikkoja tai istuinten kiinnitykseen tarkoitettuja laitteita. Vastaavaa niin sanottua yhden penkkirivin sääntöä sovelletaan arvonlisäverotuksessa ja vuotuisessa ajoneuvoverotuksessa. Autoverotuksessa lisäedellytyksenä olisi, että moottorin tehon ja auton kokonaismassan suhde olisi riittävän pieni. Tällä rajattaisiin vähennyksen ulkopuolelle tehoonsa nähden kevyet ajoneuvot, joiden voidaan katsoa olevan henkilöautotyyppisiä ajoneuvoja. Tehon ja kokonaismassan suhteelle asetettava enimmäisrajoitus olisi eri suuruinen kantavuudeltaan erisuuruisille pakettiautoille. Ehdotettu veroetu ei koskisi pakettiautoja, joiden kantavuus eli kokonaismassan ja oman massan erotus on alle 680 kilogrammaa. Lähtökohtana pakettiautojen autoverotuksessa kuitenkin aina olisi ajoneuvon hiilidioksidipäästön määrä, joten verotus suosisi kaikissa kokoluokissa vähän polttoainetta kuluttavia pakettiautomalleja. Niissä tapauksissa, joissa pakettiauton hiilidioksidipäästöstä ei ole saatavilla tietoa, vero määrättäisiin ajoneuvon kokonaismassan ja n perusteella määräytyvän laskennallisen hiilidioksidipäästön mukaan samalla tavalla kuin henkilöautoilla. Käytettyjen moottoripyörien verotus Hiilidioksidipäästöihin perustuvaa veromallia ei voida laajentaa henkilöautojen ja pakettiautojen lisäksi kolmanteen autoveron alaiseen ajoneuvoryhmään eli moottoripyöriin ja muihin verollisiin L-luokan ajoneuvoihin, koska niistä ei ole saatavilla yhdenmukaistetun mittaustavan mukaista päästötietoa. Moottoripyöristä kannettava vero perustuu nykyisin moottorin iskutilavuuteen ja vero nousee iskutilavuuden kasvaessa. Moottoripyörien verotusta ehdotetaan kuitenkin

18 18 muutettavaksi siten, että luovuttaisiin ennen vuotta 2003 valmistettujen käytettyjen moottoripyörien verotuksessa nykyisin sovellettavista niin sanotuista mallikohtaisista veroprosenteista. Näihin moottoripyöriin ehdotetaan sovellettaviksi samoja veroprosentteja kuin uusina verotettaviin moottoripyöriin. Rakenteellisesti muutos vastaisi siten pakettiautojen verotukseen ehdotettuja ja henkilöautojen verotukseen jo aikaisemmin tehtyjä vastaavia muutoksia. EY-oikeudellinen verotuksen syrjimättömyysvaatimus otettaisiin huomioon verotusarvossa, joka perustuu käytetyn ajoneuvon yleiseen hintatasoon Suomessa. Autoveron ja arvonlisäveron suhde Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi autoverolle kannettavasta arvonlisäveron suuruisesta verosta eli niin sanotusta elv:stä. Niin ikään sen vähennysoikeudesta arvonlisäverotuksessa luovuttaisiin tarpeettomana. Samalla autoverotusta muutettaisiin siten, ettei autoveroa enää luettaisi myynnistä suoritettavan arvonlisäveron perusteeseen silloin, kun arvonlisäverovelvollinen myyjä ei rekisteröi ajoneuvoa omiin nimiinsä omaa käyttöään varten. Tämä edellyttää muutoksia autoverolain verotettavaa tapahtumaa ja verovelvollisuutta koskeviin säännöksiin. Verotettava tapahtuma kytkettäisiin ajoneuvon rekisteröintiin ja autoverovelvolliseksi säädettäisiin se, jonka nimiin ajoneuvo rekisteröidään. Käytännössä verovelvollisena olisi tällöin kuluttajan asemassa oleva henkilö. Jos ajoneuvon maahantuojana on tullin rekisteröity asiamies, tämä hoitaisi autoverotuksen kuluttajan sijasta suoraan lain nojalla ja vastaisi veron suorittamisesta. Rekisteröity asiamies voisi tällöin vapautua vastuustaan, jos hän tekee siitä ajoneuvon lopullisen ostajan kanssa sopimuksen, jolloin ostaja hoitaisi verotuksen itse ja vastaisi verosta. Rekisteröity asiamies saisi hyväkseen kaikki samat edut ja oikeudet, jotka koskevat nykyisin rekisteröityä verovelvollista. Autoveron ja arvonlisäveron välistä suhdetta koskevat muutokset koskisivat kaikkia autoveron alaisia ajoneuvoja. Autoverotuksessa aloitetun ympäristöohjauksen ja verotuottojen säilyttämiseksi autoverolle kannettavan arvonlisäveron suuruinen verorasitus siirrettäisiin autoveron määrään, joten lähtökohtaisesti kaikkien ajoneuvoryhmien autoveroprosentteja korotettaisiin 22 prosentilla. Ehdotetuilla muutoksilla ei olisi vaikutusta autoveron verotusarvoon, joka olisi edelleen ajoneuvon yleinen, kaikki verot sisältävä vähittäismyyntiarvo. Esittelyajoneuvojen väliaikainen veroton käyttö Niissä tapauksissa, joissa ajoneuvo rekisteröidään arvonlisäverovelvollisen yrityksen nimiin sen liiketoiminnassa käytettäväksi, autoveron määrä sisältyy osaltaan kuluna niiden hyödykkeiden myynnistä perittyihin arvonlisäveron alaisiin vastikkeisiin, joiden tuottamisessa ajoneuvoa on käytetty. Jos yritys myöhemmin myy ajoneuvon, autoverosta jäljellä oleva määrä sisältyy arvonlisäveron alaiseen myyntihintaan. Pidempiaikaiseksi käyttöomaisuudeksi hankittujen ajoneuvojen lisäksi tämä koskee myös autoliikkeiden esittelyajoneuvoja, jotka on tarkoitettu myytäviksi lyhyen ajan sisällä kuluttajille. Arvonlisäverovelvollisen autoliikkeen käytössä olleesta esittelyajoneuvosta, joka myydään kuluttajalle, tulisi maksettavaksi arvonlisävero myös autoveron osuudelle ja siten enemmän veroja kuin uutena suoraan kuluttajalle myytävästä ajoneuvosta. Tämän epäkohdan välttämiseksi ehdotetaan, että esittelyajoneuvojen autoverotuksen toimittaminen lykättäisiin siihen ajankohtaan, jona ne myydään ja rekisteröidään autoliikkeen asiakkaan nimiin. Tämä toteutettaisiin siten, että esittelyajoneuvoja voitaisiin käyttää tietyin edellytyksin väliaikaisesti autoveroa suorittamatta. Verottoman käytön aloittamisesta olisi tehtävä tullille ilmoitus. Koska kysymys olisi Suomessa rekisteröimättömän ajoneuvon käytöstä, käytön tulisi lisäksi perustua ajoneuvolaissa tarkoitettuun siirtolupaan ja siihen liittyviin siirtomerkkeihin. Veroton käyttöoikeus koskisi vain myytäviksi tarkoitettuja ajoneuvoja, ei sen sijaan ajoneuvoja, joita osaksikin käytetään autoliikkeen käyttöomaisuutena kuten työsuhdeautoina. Veroton käyttöoikeus koskisi vain lyhytaikaista koe- tai esittelyajoa myyntitarkoituksessa.

19 19 Käytetyn ajoneuvon yleinen vähittäismyyntiarvo alenee sen ensirekisteröinnistä alkavan ikääntymisen myötä ja ajosuoritteen kasvaessa. Sen sijaan uudelle ajoneuvolle lähinnä erilaisista maahantuontiin liittyvistä siirroista aiheutunutta ajosuoritetta ei oteta huomioon yleistä vähittäismyyntiarvoa määritettäessä. Myös esittelykäytössä olevat ajoneuvot verotetaan nykyisin uusia ajoneuvoja koskevien säännösten mukaan. Ehdotetulla esittelyajoneuvojen väliaikaisella verottomalla käytöllä ei ole tarkoitus muuttaa esittelyajoneuvojen verotuksessa sovellettavia periaatteita. Jos uutena maahantuodun esittelyajoneuvon verotusarvon määrittämisessä otettaisiin huomioon ajoneuvon esittelykäyttö verotusarvoa alentavana tekijänä, aiheuttaisi se epätoivottavaa toimintaa, jonka tarkoituksena olisi muutoin kannettavien verojen välttäminen tai autoveron määrän alentaminen. Autoverolakiin ehdotetaan tämän takia lisättäväksi selventävät säännökset uutena maahantuotujen esittelyajoneuvojen verotuksessa sovellettavista periaatteista ja verotusarvon määrittämisestä. Yleiseen vähittäismyyntiarvoon ei vaikuttaisi esittelykäytöstä johtuva ikääntyminen eikä sen aikana ajoneuvolle kertynyt ajokilometrimäärä. Uudet esittelyajoneuvot verotettaisiin uusia ajoneuvoja koskevien säännösten mukaisesti sinä ajankohtana, jolloin ne rekisteröidään käytettäviksi pysyvästi Suomessa. Sen sijaan käytettynä maahantuotujen esittelyajoneuvojen verotusarvon määrittämisessä ei ole vastaavaa tarvetta olla ottamatta huomioon esittelykäyttöön liittyvää ajoneuvon ikääntymistä ja ajosuoritteen kasvua. Ajoneuvolakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan esittelyajoneuvot olisi hyväksytettävä rekisteröintikatsastuksessa ennen niiden rekisteröintiä. Tämän avulla mahdollistettaisiin sen tiedon merkitseminen rekisteriin ja ajoneuvoa koskevalle rekisteröintitodistukselle, että ajoneuvo on ennen rekisteröintiä ollut käytössä. Tiedolla olisi merkitystä esimerkiksi kuluttajasuojan kannalta. Autoveron vientipalautus Autoverolakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös vientipalautuksesta, joka mahdollistaisi ajoneuvon arvossa jäljellä olevan autoveron palautuksen, kun käytetty ajoneuvo viedään maasta pysyvästi ulkomaille käytettäväksi. Ehdotetulle muutokselle on yhteisöoikeudellisia pakotteita siltä osin, kuin on kysymys toisesta jäsenvaltiosta määräajaksi leasingvuokratusta ajoneuvosta. Ajoneuvon arvossa jäljellä olevan autoveron palauttaminen siinä yhteydessä, kun leasingsopimus päättyy ja ajoneuvo palautuu takaisin toiseen jäsenvaltioon käytettäväksi, ottaa huomioon leasingsopimuksen keston ja ajoneuvon käyttöajan Suomessa. Palautusjärjestelmän voidaan siten katsoa täyttävän asiassa esitetyt yhteisöoikeudelliset vaatimukset. Palautusjärjestelmän rajoittaminen yksinomaan ulkomaisiin leasingajoneuvoihin voisi kuitenkin olla yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta ongelmallinen. Tämän vuoksi ehdotetaan, että palautus koskisi kaikkia maasta pysyvästi toiseen valtioon siirrettäviä ajoneuvoja, jolloin palautukseen olisivat oikeutettuja myös kotimaiset leasingyhtiöt ja muut toimijat sekä yksityiset kuluttajat. Henkilöautojen osalta ehdotus vastaisi komission direktiiviehdotuksessaan (KOM(2005) 261 lopullinen) esittämää autoveron palautusjärjestelmää, jonka tavoitteena on ajoneuvoihin kohdistuvan kaksinkertaisen verotuksen estäminen eri jäsenvaltioissa. Veroa palautettaisiin se määrä, joka on jäljellä ajoneuvon arvossa vientihetkellä. Jos veroa palautetaan enemmän, kysymyksessä on yhteisöoikeudessa kielletty vientituki. Palautuksen myöntäminen edellyttää sekä ajoneuvon arvon että arvoon sisältyvän veron osuuden selvittämistä. Arvonmääritykseen olisi yhteisöoikeudellisista ja hallinnollisista syistä perusteltua soveltaa samoja säännöksiä ja menetelmiä kuin käytettyjen tuontiajoneuvojen arvonmääritykseen. Tällöin käytettyjen ajoneuvojen arvonmääritys tuonnissa ja viennissä olisivat toistensa peilikuvia. Näin ollen ehdotetaan, että ajoneuvon arvona pidettäisiin autoverolaissa tarkoitettua yleistä vähittäismyyntiarvoa. Tämä on perusteltua myös palautuksen saajien yhdenvertaisen kohtelun kannalta. Käytettyjen tuontiajoneuvojen verotuksessa yhteisöoikeudellinen lähtökohta on, että ajoneuvon arvoon sisältyvän veron osuuden kat-

20 20 sotaan alenevan samassa suhteessa kuin ajoneuvon arvon. Arvossa jäljellä olevan veron määrän selvittäminen on periaatteessa yksinkertaista silloin, kun ajoneuvon alkuperäinen verotuskohtelu on tiedossa. Vientitukikiellon kannalta asia on kuitenkin käytännössä ongelmallinen. Paitsi sovellettuun veroprosenttiin, myös verotusarvon määräytymiseen on eri aikoina sovellettu eri perusteita. Veroperusteissa on ollut myös ajoneuvojen luokitteluista johtuvia eroja. Tämä merkitsee sitä, että ajoneuvon arvossa olevan veron määrä vaihtelee ajoneuvoyksilöittäin. Henkilöautojen veroperusteet yhdenmukaistettiin vuoden 2008 alusta. Moottoripyörien ja pakettiautojen veroperusteet yhdenmukaistuvat tämän esityksen toteutuessa. Samassa yhteydessä yhdenmukaistetaan ja päivitetään niiden tietojen joukkoa, joita ajoneuvoista kerätään verotusta varten, sekä pidennetään tietojen säilytysaikoja. Ennen mainittuja uudistuksia verotetuista ajoneuvoista voidaan saada vain rajoitetusti tietoja, joten niiden jäännösarvoon sisältyvien veron osuuksien selvittäminen olisi hallinnollisesti erittäin työlästä. Tämän vuoksi ehdotetaan, ettei palautusta myönnettäisi ennen näitä uudistuksia ensiverotetuille ajoneuvoille. Lisäksi on otettava huomioon, ettei arvonlisäverodirektiivin perusteella voida palauttaa sitä autoverolle suoritettua arvonlisäveron osuutta, joka piilevänä sisältyy ajoneuvon jäännösarvoon. Esityksessä ehdotetun mukaisesti tämän veron osuus siirrettäisiin osaksi autoveroa, joten ehdotetun muutoksen voimaantulon jälkeen verotetuista ajoneuvoista myös se voi kuulua palautuksen soveltamisalaan. Edellä sanotun perusteella ehdotetaan, että palautus koskisi kaikkien ajoneuvoryhmien osalta niitä ajoneuvoja, joista on kannettu veroa esityksessä ehdotettujen veroperusteiden mukaisesti. Tämä olisi johdonmukaista myös sen kanssa, että esityksessä ehdotetaan uusia veroperusteita sovellettaviksi muutosten voimaantulon jälkeen ensiverotettaviin ajoneuvoihin, kun taas ennen mainittua ajankohtaa ensiverotettuihin ajoneuvoihin sovellettaisiin nykyisiä veroperusteita koko niiden käyttöiän. Kun palautus koskisi niitä ajoneuvoja, jotka on ensiverotettu uusien hiilidioksidipäästöihin ja yleiseen vähittäismyyntiarvoon perustuvien veroperusteiden mukaan, myös palautus voitaisiin myöntää samojen perusteiden perusteella. Ajoneuvojen tuonti ja käytettyjen ajoneuvojen vienti olisivat tällöin verotuksellisesti toistensa peilikuvia. Tämä yksinkertaistaisi palautusjärjestelmää merkittävästi verrattuna malliin, jossa olisi selvitettävä vanhoja autoveron perusteita ja veromääriä. Yhteisöoikeudellista vaatimusta sille, että yleinen palautusjärjestelmä olisi ulotettava koskemaan myös olemassa olevaa autokantaa, ei ole. Palautusjärjestelmän takautuvalle voimaantulolle ei voida katsoa olevan yhteisöoikeudellisia syitä myöskään ulkomaisten leasingautojen osalta, koska ennen muutoksen voimaantuloa tehdyissä leasingsopimuksissa on voitu lähteä siitä, että ajoneuvosta on tullut maksettavaksi täysimääräinen autovero ilman palautusmahdollisuutta. Vientipalautus ehdotetaan lisäksi rajoitettavaksi tapauksiin, joissa ajoneuvon arvossa jäljellä olevan veron määrä ylittää tietyn tason. Esityksessä ehdotetaan, ettei veroa palautettaisi, jos palautettava määrä on alle tuhat euroa. Palautuksen edellytyksenä olisi lisäksi, että ajoneuvon ensimmäisestä käyttöönotosta on kulunut enintään 10 vuotta. Lisäksi ajoneuvon tulisi olla liikennekelpoinen. Autovero ei ole luonteeltaan käyttöaikaan perustuva vero, vaan ajoneuvon käyttöönottoon ja rekisteröintiin perustuva vero. Veroa ei palauteta, jos ajoneuvon käyttö kotimaassa päättyy ennen sen odotettavissa olevaa käyttöikää esimerkiksi tuhoutumisen takia. Siten ei olisi johdonmukaista myöntää palautusta myöskään ulkomaille vietävästä vähäarvoisesta tai romutettavaksi vietävästä ajoneuvosta. Iäkkäiden ajoneuvojen vientiin kannustaminen ei olisi myöskään ympäristösyistä perusteltua niihin liittyvien ongelmien vain siirtyessä maasta toiseen. Valvonnallisista ja hallinnollisista syistä palautukselle säädettäisiin myös eräitä muita edellytyksiä ja rajoituksia. Muut muutokset Kun hankinta-arvoperusteisesta verotuksesta luovutaan, ehdotetaan, että tällä hetkellä alennetun verokannan pakettiauton verope-