Tohtoriopintojen rahoitus. TAYJ041 Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille Virve Kallioniemi-Chambers Erikoissuunnittelija/ Tutkijakoulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tohtoriopintojen rahoitus. TAYJ041 Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille Virve Kallioniemi-Chambers Erikoissuunnittelija/ Tutkijakoulu"

Transkriptio

1 Tohtoriopintojen rahoitus TAYJ041 Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille Virve Kallioniemi-Chambers Erikoissuunnittelija/ Tutkijakoulu

2 Visio: Yliopisto Suomessa 2025 Yliopistoissa tehtävä tutkimus on suunnitelmallisesti ja kattavasti resursoitua. ( ) Yliopistot ja tutkimuksen rahoittajat tekevät saumatonta yhteistyötä, ja työnjako rahoituksen kohdentamiseen liittyvissä kysymyksissä on selkeä. Rahoitus jaetaan läpinäkyvin perustein, ja kilpailtu rahoitus kirittää yliopistojen tutkimustoimintaa. Rahoituksen hakemisen ja hallinnoinnin kuormitusta on kevennetty. Yliopistojen tukipalvelut toimivat hyvin, ja tutkijoilla on aikaa tutkimukselle. Suomen yliopistojen yhteinen vuoteen 2025 ulottuva visio, Suomen yliopistot ry. UNIFI

3 Tämänhetkinen rahoitusmalli Suomen korkeakoulujen rahoitusmalli poikkeaa kansainvälisestä trendistä siten, että tulosrahoituksen osuus on harvinaisen suuri. ( )Tulosrahoituksen osuus yliopistojen perusrahoitusmallissa on 72 prosenttia ja ammattikorkeakoulujen jopa 94 prosenttia. ( )suurin osa suomalaisten korkeakoulujen tuloista riippuu laskentamallista, jossa on määrätty tarkat prosenttiosuudet muun muassa tutkintomäärille ja julkaisuille. Tampereen yliopiston korkeakouluhallinnon professori Jussi Kivistön haastattelu, elokuu 2018:

4 Tohtorikoulutuksen tavoitteet, järjestäminen ja hyvät käytännöt Tampereen yliopistossa (Rehtorin päätös ) Opiskelijaksi hyväksyminen ei edellytä varmuutta rahoituksesta eikä toisaalta merkitse lupausta rahoituksen järjestymisestä. Tieteenalayksikkö [tiedekunta] palkkaa väitöskirjatutkijan mahdollisuuksien mukaan koko tutkinnon tekemiseen kuluvaksi ajaksi, kuitenkin enintään neljäksi vuodeksi. Tieteenalayksikkö [tiedekunta] ja ohjaaja tukevat väitöskirjatutkijoita rahoituksen hankkimisessa.

5 Väitöskirjatutkijoiden kysely, v Miten päätoimista tohtoriopiskelusi on?

6 Väitöskirjatutkijoiden kysely, v Mitkä on tilanteesi tohtoriopintojen rahoituksen suhteen?

7 Information about national funding organizations, possibility to receive international grants. Doctoral school or the Faculty should send, also me by myself to reach for it. Ongelma ei ole tiedon saaminen, vaan rahoitusten epävarmuus ja pätkittäisyys. Saan tarvittavan tiedon yliopiston tiedotuksessa ja netistä. Kysymys 5.7. Millaista tietoa kaipaat tutkimusrahoituksen hakemiseksi? Keneltä odotat sitä? Alussa kaipasin ylipäätään tietoa siitä, mistä rahoituslähteitä voi hakea. Tietoa piti kysellä ryhmän jäseniltä. Tämä on vähän ongelmallista koska me kilpaillaan käytännössä samoista rahoista ja hyviä vinkkejä on vaikeaa saada kilpailun takia. Olisin kaivannut lisää ohjausta, mutta kyse on ollut myös omasta osaamattomuudestani kysyä. Ohjaajan kanssa asiasta puhutaan säännöllisesti, mutta kokonaiskuva on itselleni silti jäänyt hajanaiseksi ja joitakin tilaisuuksia jää varmasti myös käyttämättä. My supervisors. They do not tell me anything about funding, I'm the one doing the heavy lifting and learning about all the applying oportunities. Olisi kiva tietää, mistä näkökulmasta hakemukset kannattaa kirjoittaa tai kannattaako eri rahoittajia lähestyä erityyppisillä hakemuksilla. Olen saanut hakemuksiin hyvin kommentteja kollegoilta ja ohjaajilta. Kysymys on harhaanjohtava; tutkimusrahoituksen jatkuva hakeminen itsessään on helvetin suuri epäkohta, uuvuttava ja demotivoiva. Tilanteeseen jossa esim. Kone hyväksyy alle 6% hakemuksista ei ole enää sellainen missä voi vain taidolla ja tiedolla menestyä.

8 Millaista tietoa rahoitusmahdollisuuksista toivotaan? (Väitöskirjatutkijoiden kysely 2017) Mistä voi hakea? Milloin haku? Oman tieteenalan rahoituslähteet? Lyhytaikaiset rahoitukset konferensseihin, tutkimusvierailuihin ja kenttätyöhön? Arvioitsijoiden kriteerit, mm. miten tutkimusrahoitushakemus eroaa tutkimussuunnitelmasta? Hakemukseen varattava aika? Rahoitusmahdollisuudet, jotka sopivat myös perheelliselle? Säätiöt: Ks. Aurora tietokanta

9 Muoto? (Väitöskirjatutkijoiden kysely 2017) -> Mitä voit tehdä! henkilökohtaiset tapaamiset ->ole aktiivinen ohjaustapaamisissa seminaarit -> selvitä mahdollisuudet keskustella väitöskirjatutkijoiden seminaarissa ko. aiheesta sähköposti -> liity tiedekuntasi/tohtoriohjelmasi sähköpostilistalle yliopiston ja tiedekunnan julkiset sivut -> seuraa www-sivuja intra -> liity Tutkimusrahoitus-sivuston jäseneksi (intrasivun yläpalkki: Sivustot -> ohjeet liittymiseen) yliopiston yhteiset teemapäivät -> seuraa tiedekunnan, tutkimuspalvelujen ja tutkijakoulun www-sivuja tiedekunnan teemapäivät -> seuraa tiedekuntasi www-sivuja tietopaketti, tms. ->TAYJ034 Writing Research Grant Proposals 1 2 ECTS kurssi (ilmoittautuminen mennessä)

10 Tohtoriopintojen rahoituslähteet KELA:n opintotuki (max 9 kk) Apurahat (säätiöt, rahastot, kunnat ) Palkansaajan aikuiskoulutustuki Palkalliset tohtorikoulutuspaikat Tutkimusprojektit (esim. SA) Muu palkkatyö Rahoitusten yhdistelmät ja ketjutus Resurssisopimukset (tiedekunta)

11 TaY:n palkalliset väitöskirjatutkijat Huom! Uusi yliopisto 2019 Yliopisto jakaa vuosittain tiedekunnille vajaat 6 miljoonaa euroa tohtorikoulutukseen Tiedekunnat päättävät paikoista ja hausta Seuraa tiedekuntasi www-sivuja 1 4 vuoden työsuhde Tehtävä voi sisältää opetusta tms., max 5 % Alussa vaativuustaso on 2, voi nousta tasoille 3 tai 4

12 Säätiöt TAMPEREEN YLIOPISTON TUKISÄÄTIÖ ( Nimikkorahastoja, mm: AMMATTIKASVATUKSEN RAHASTON APURAHAT KALLE KAIHARIN SYDÄNTUTKIMUKSEN STIPENDIRAHASTON APURAHA KUNNALLISOPINTOJEN STIPENDIRAHASTON APURAHAT KAUPPAKORKEAKOULURAHASTO TIETOJÄRJESTELMÄTIETEEN RAHASTO TEEMU TUOMISEN KANSAINVÄLISEN KRIISINHALLINNAN RAHASTON APURAHA ANU KIRRAN RAHASTO Hakuaika päättyy Hakemus on vapaamuotoinen.

13 Tampereen kaupungin tiederahasto Apurahoja pääasiassa akateemisiin jatkotutkintoihin tähtäävään tieteelliseen tutkimustyöhön ja tieteellisten tutkimusten julkaisemiseen Vuosittain jaettu n Vuonna 2017 myönnettiin 26 henkilökohtaista apurahaa 3 kk päätoimiseen opiskeluun (1.400 /kk, yht ) Vuonna 2017 myönnettiin 67 painatusapurahaa à 200 Haku yleensä marras-joulukuussa

14 Suomen Kulttuurirahasto Keskusrahasto ja 17 maakuntarahastoa Paljon kokovuotisia apurahoja (n ); mahdollisuus hakea myös kolmeksi vuodeksi Keskusrahaston hakuaika on lokakuussa, ja maakuntarahastojen yhteinen hakuaika on heti alkuvuodesta Apurahanhakijan verkkopalvelussa. Pirkanmaan rahasto etusijalla ovat maakunnassa asuvat hakijat, maakunnassa suoritettava tai siihen kohdistuva tieteellinen ja taiteellinen työ sekä maakunnallisesti merkittävät kulttuurihankkeet Esim. Lapin rahasto etusijalla ovat maakunnassa syntyneet tai siellä asuvat henkilöt ->Huomaa oman syntymä- /kotipaikkasi maakuntarahastot

15 Emil Aaltosen säätiö Tukee suomenkielisten tutkijoiden luovaa tieteellistä tutkimustyötä myöntämällä apurahoja Erityisesti pyritään tukemaan väitös- kirjatyötä tekeviä tutkijoita ja vastavalmistuneita tohtoreita heidän jatkotutkimus-työssään Hakuaika joka vuosi

16 Tietolähteitä, WWW-osoitteita > Tutkijakoulu Liity Tutkimusrahoitus-sivuston jäseneksi (intran sivun yläpalkki Sivustot ) AURORA tietokanta Rekisteröitymällä saat muistutuksia sähköpostiin ja voit tallentaa tietoja. Säätiöitä on paljon, myös tieteenalakohtaisia!

17 Muista tutkimusrahoitushakemuksen tekemisessä: Aikatauluista ja määräpäivistä ei jousteta Lue hakuohjeet huolellisesti selvitä, koskeeko tämä haku sinua noudata ohjeita tarkasti (myös mm. liitteet) selvitä, millaisia tutkimusaiheita on rahoitettu aiemmin jos epäselvää, kysy Hyvä tutkimusrahoitushakemus lue ohjeet rakenteesta ja noudata niitä kehitä rahoitushakutaitojasi, joita tarvitset myöhemminkin keskustele tutkimuksestasi! Pyydä tarvittavat suositukset ajoissa toimita suosittelijalta tarvittavat tiedot ajoissa

18 Mieti Miksi teet tutkimusrahoitushakemusta? Miksi ko. rahoittaja on sinulle sopiva? Kuinka paljon aikaa käytät/ voit käyttää hakemuksen tekemiseen? Milloin? Keihin aiot olla yhteydessä hakemusta tehdessäsi? Milloin? Mihin ja milloin teet toisen tutkimusrahoitushakemuksen?

19 Tutkimusrahoitushakemustyö on verkostoitumista ja luova positiivisuus auttaa! Ohjaajat Muut väitöskirjatutkijat Jatko-opinnoista vastaava hallintohlö tiedekunnassa Väitöskirjatutkija Muut tutkijat (myös kv) ja tutkimusverkostot Yliopiston tutkijakoulu Yliopiston tutkimuspalvelut Tutkimuksen sidosryhmät Tohtoriohjelmat Jne.

Tohtoriopintojen rahoitus TAYJ041 Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille Virve Kallioniemi-Chambers Erikoissuunnittelija/ Tutkijakoulu

Tohtoriopintojen rahoitus TAYJ041 Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille Virve Kallioniemi-Chambers Erikoissuunnittelija/ Tutkijakoulu Tohtoriopintojen rahoitus TAYJ041 Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille 28.1.2019 Virve Kallioniemi-Chambers Erikoissuunnittelija/ Tutkijakoulu VISIO: Yliopisto Suomessa 2025 Yliopistoissa tehtävä tutkimus

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtoriopintojen rahoitus Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 7.9.2017 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtorikoulutuskyselyn 2015 kertomaa 57 % vastanneista keskustelee tutkimusrahoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtoriopintojen rahoitus Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtorikoulutuskyselyn 2015 kertomaa 57 % vastanneista keskustelee tutkimusrahoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio12.9.2013 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio13.9.2012 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Suomen Akatemian kautta jaettava tohtoriohjelmarahoitus (aiemmin tutkijakoulurahoitus) rahoitus tutkimusprojektilta

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Historia Eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen tarkoitus

Lisätiedot

Väitöskirjan ja post doctutkimuksen. rahoittaminen

Väitöskirjan ja post doctutkimuksen. rahoittaminen Väitöskirjan ja post doctutkimuksen rahoittaminen, Tutkimuskoordinaattori, Hum.tdk/ sirpa.aalto@oulu.fi, @koordhumtdk Esityksen rakenne Mitä ovat apurahat? Väitöskirjan tekijän status Kuka myöntää apurahoja?

Lisätiedot

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Orientaatio uusille väitöskirjatutkijoille Tampereen yliopiston tutkijakoulu Koordinaattori Olli Nuutinen TaY tutkijakoulu Tehtävä: koordinoida

Lisätiedot

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle 2012 Petri Karonen 28.10.2011 Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutusjärjestelmä 1) Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu kattoorganisaationa - Aloittanut

Lisätiedot

Tutkimusrahoitusta säätiöiltä - hyvä tutkimussuunnitelma. Leena Syrjälä 21.02.2011

Tutkimusrahoitusta säätiöiltä - hyvä tutkimussuunnitelma. Leena Syrjälä 21.02.2011 Tutkimusrahoitusta säätiöiltä - hyvä tutkimussuunnitelma Leena Syrjälä 21.02.2011 Tutkimusrahoituksen hakemisen taidot - kurssi Tavoitteena on jakaa tutkimusrahoituksesta kertyneitä hyviä käytäntöjä 21.2.

Lisätiedot

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi APURAHAHAKEMUS YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE APURAHAN HAKIJA TAI HAKIJARYHMÄ Sukunimi (myös entinen) Etunimi (puhuttelunimi alleviivataan) Osoite: Hanikka 19 A, 02360 Espoo Puh. 040 514 2552

Lisätiedot

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Ritva Dammert 17.3.2014 Tieteentekijöiden liiton seminaari Helsingin yliopiston toimenpideohjelma 2013 2016 ja tohtorikoulutus Huippututkimuksen tunnistaminen

Lisätiedot

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien TSV:n jakamat konferenssiavustukset Georg Strien Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Valtion tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus?

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA 1 (6) HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Tohtoriopintojen opetussuunnitelma löytyy tiedekunnan jatko-opinto-oppaasta: www.utu.fi/fi/yksikot/edu/tutkimus/tohtorikoulutus/opinnot/opinto-opas/sivut/home.aspx

Lisätiedot

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi Orientaatio uusille väitöskirjatutkijoille Tampereen yliopiston tutkijakoulu Koordinaattori Olli Nuutinen Jatkokoulutuksen tavoitteena on,

Lisätiedot

Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla

Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla Laura Lalu (laura.lalu@uta.fi) Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen yliopisto/päätalo A120 22.1.2015 Ulkomailla opiskelun hyödyt Akateeminen hyöty Uusia

Lisätiedot

TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA

TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA Laura Lalu (laura.lalu@uta.fi) Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen yliopisto/päätalo A120 27.1.2016 ULKOMAILLA OPISKELUN HYÖDYT Henkilökohtainen akateeminen

Lisätiedot

Useita säätiöitä! Yliopiston sivuilta Aurora Research Professional tietokanta Lehti-ilmoitukset, internet

Useita säätiöitä! Yliopiston sivuilta Aurora Research Professional tietokanta Lehti-ilmoitukset, internet Apurahojen haku JOUKO MIETTUNEN 12.5.2016 K L I I N I S E N E P I D E M I O L O G I A N P R O F E S S O R I, A K AT E M I AT U T K I J A E L I N I K Ä I S E N T E R V E Y D E N T U T K I M U S Y K S I

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA 1. TYÖSKENTELYAPURAHAT vuodelle 2011 = APURAHAT TOHTORINTUTKINTOON TÄHTÄÄVIIN OPINTOIHIN 1. ERÄ 2. JATKO-OPISKELIJOIDEN MATKA-APURAHAT 3. TUTKIJOIDEN

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Markku Ihonen Tutkijakoulu Tohtorikoulutus tutkimuksen arvioinnissa YLEISHUOMIO yksikköjen, ohjelmien ja tohtoriopiskelijoiden välinen vaihtelu suurta

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas Suomen Kulttuurirahasto Kristiina Havas Suomen Kulttuurirahasto Historia eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen

Lisätiedot

TSV:njakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

TSV:njakamat konferenssiavustukset. Georg Strien TSV:njakamat konferenssiavustukset Georg Strien Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus? Raportointikäytännöt

Lisätiedot

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä!

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Tiedeasiamies Kalle Korhonen syyskuu 2015 6.9.15 KONEEN SÄÄTIÖ 1 Koneen Säätiö Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton v. 1956 perustettu yleishyödyllinen säätiö

Lisätiedot

TUTKIJAKOULUN RAKENNE JA YLEISET TOIMINTAPERIAATTEET JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Hyväksytty Jyväskylän yliopiston hallituksen kokouksessa

TUTKIJAKOULUN RAKENNE JA YLEISET TOIMINTAPERIAATTEET JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Hyväksytty Jyväskylän yliopiston hallituksen kokouksessa JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN RAKENNE JA YLEISET TOIMINTAPERIAATTEET JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UUSI NIMIKKEISTÖ Tutkijakoulu: Jyväskylän yliopistossa on yksi tutkijakoulu, jonka ohjauksessa eri tiedekuntien

Lisätiedot

Jatko-opinnot tutkijanuran alku?

Jatko-opinnot tutkijanuran alku? Jatko-opinnot tutkijanuran alku? PhD. Maria Maunula Tutkimusrahoituksen asiantuntija Tutkimuspalvelut Yliopistonmäki, päärakennus, huone 209 Turun yliopisto Puh +358 (0)2 333 6551 maria.maunula@utu.fi

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille 28.1.2019 Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille Yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi koordinaattori Olli Nuutinen, tutkijakoulu Taustaa Yliopisto järjestää tieteelliseen ja taiteelliseen

Lisätiedot

Lääketieteen tohtorin

Lääketieteen tohtorin Yhteiskuntatieteiden tiedekunta HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Hakuaika päättyy ma klo 14.00, jolloin sähköinen hakuohjelma sulkeutuu. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Hakuaika päättyy ma klo 14.00, jolloin sähköinen hakuohjelma sulkeutuu. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 16.8.2019 Apurahahakemus täytetään ja lähetetään sähköisesti verkkopalvelussa. Hakuaika päättyy ma 16.9.2019 klo 14.00, jolloin sähköinen hakuohjelma sulkeutuu. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

www.skr.fi www.saatiopalvelu.fi T&K menot (www.research.fi) 2006 yht. 5761 milj. euroa yritykset 4108 milj. julk. sektori 574 milj. korkeakoulusektori (ml. AMK:t) 1079 milj. T&K menot valtion talousarviossa

Lisätiedot

OHJE PALKKAPAIKKAAN JA OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN

OHJE PALKKAPAIKKAAN JA OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN 1/11 Henkilöstöpalvelut 2015 / Molekyylilääketieteen tohtoriohjelma (TuDMM) 2015 OHJE PALKKAPAIKKAAN JA OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA Sisällys: 1. Suunnitteletko maisterintutkinnon jälkeisiä jatko-opintoja? Väitöskirjaa? 2. Alustavaa informaatiota jatko-opiskelusta perustutkintovaiheessa

Lisätiedot

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014 Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos

Lisätiedot

Suuntana Yhdysvallat

Suuntana Yhdysvallat Suuntana Yhdysvallat Fulbright Centerin stipendit tutkijoille ja tutkijakoulutettaville Karoliina Kokko, ohjelmapäällikkö Tutkijakoulujen liikkuvuusseminaari 3.2.2010 Fulbright Center Tehtävänä on edistää

Lisätiedot

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,

Lisätiedot

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT Suomessa tehtävään kansatieteelliseen tutkimukseen on haettavissa tutkimusstipendejä Seurasaarisäätiön Emil ja Lempi Hietasen rahastosta. Emil ja Lempi Hietasen rahasto

Lisätiedot

TERVEYSTIETEET TIETOA JATKO-OPISKELUSTA

TERVEYSTIETEET TIETOA JATKO-OPISKELUSTA TERVEYSTIETEET TIETOA JATKO-OPISKELUSTA Sisällys: 1. Suunnitteletko maisterintutkinnon jälkeisiä jatko-opintoja? Väitöskirjaa? 2. Alustavaa informaatiota jatko-opiskelusta perustutkintovaiheessa 3. Informaatiotilaisuus

Lisätiedot

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen

Lisätiedot

TOHTOS-Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen

TOHTOS-Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen TOHTOS-Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen Minne menet tulevaisuuden tohtori? Nuorten tutkijoiden urasuunnittelua tukemassa. TOHTOS-hankkeen loppuseminaari 13.2.2019 TOHTOS Tohtorikoulutuksen

Lisätiedot

Tutkijan vastuut, velvollisuudet ja ohjauksen etiikka. Dos. Pirjo Nikander Ihmistieteiden metodikeskus, IHME skylän n yliopisto

Tutkijan vastuut, velvollisuudet ja ohjauksen etiikka. Dos. Pirjo Nikander Ihmistieteiden metodikeskus, IHME skylän n yliopisto Tutkijan vastuut, velvollisuudet ja ohjauksen etiikka Dos. Pirjo Nikander Ihmistieteiden metodikeskus, IHME Jyväskyl skylän n yliopisto 1 Taustaksi: Yli 20 000 jatko-opiskelijaksi opiskelijaksi ilmoittautunutta

Lisätiedot

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle 1 (2) Hakija voi olla henkilö tai ryhmä. Sukunimi: Etunimet: Osoite: Syntymävuosi: Puhelinnumero: Sähköposti: Nykyinen työ- tai opiskelupaikka: Ryhmän

Lisätiedot

/440/2017

/440/2017 Hakuilmoitus 1 (5) HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN MATEMAATTIS- TIETOTEKNISEEN TOHTORIOHJELMAAN 1. Tohtoriohjelman lyhyt kuvaus Matemaattis-tietoteknisessä tohtoriohjelmassa

Lisätiedot

Terveystieteiden yksikkö

Terveystieteiden yksikkö Terveystieteiden yksikkö HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Filosofian tohtorin Filosofian lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Miten pääsen alkuun?

Miten pääsen alkuun? 26.11.14 Miten pääsen alkuun? LL Markku Lehikoinen 27.11.2014 Sidonnaisuudet: HY, Akateeminen terveyskeskus ja Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto, Töölön ta Osa-aikaisen tutkijan arki Aikataulut uusiksi

Lisätiedot

Terveystieteiden yksikkö

Terveystieteiden yksikkö Terveystieteiden yksikkö HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Filosofian tohtorin Filosofian lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Apurahalähteet ja hakeminen. Pertti Kolari, FT, dos. Toiminnanjohtaja, Lappeenrannan teknillisen yliopiston tukisäätiö Varainhankinnan asiamies, LUT

Apurahalähteet ja hakeminen. Pertti Kolari, FT, dos. Toiminnanjohtaja, Lappeenrannan teknillisen yliopiston tukisäätiö Varainhankinnan asiamies, LUT Apurahalähteet ja hakeminen Pertti Kolari, FT, dos. Toiminnanjohtaja, Lappeenrannan teknillisen yliopiston tukisäätiö Varainhankinnan asiamies, LUT Apurahalähteet Millainen i on hyvä apurahahakemus h Lappeenrannan

Lisätiedot

HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN FYSI- KAALISTEN JA KEMIALLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAAN

HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN FYSI- KAALISTEN JA KEMIALLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAAN Hakuilmoitus 1 (6) HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN FYSI- KAALISTEN JA KEMIALLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAAN 1 Tohtoriohjelman lyhyt kuvaus Fysikaalisten ja kemiallisten tieteiden

Lisätiedot

ДЕНЬГИ - HAKEMUSVIIDAKOSSA

ДЕНЬГИ - HAKEMUSVIIDAKOSSA ДЕНЬГИ - HAKEMUSVIIDAKOSSA Peurunka 29.1.2017 Marja Malmi, toiminnanjohtaja, SVS Pohjois-Suomen piirijärjestö ry Mervi Väisänen, projektikoordinaattori, SVS Pohjois-Suomen piirijärjestö ry TEHTÄVÄ Jakaudutaan

Lisätiedot

Pyydämme sinua täyttämään hakemuksen huolella ja noudattamaan ohjeita. Puutteellisia hakemuksia emme käsittele.

Pyydämme sinua täyttämään hakemuksen huolella ja noudattamaan ohjeita. Puutteellisia hakemuksia emme käsittele. Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija! Pyydämme sinua täyttämään hakemuksen huolella ja noudattamaan ohjeita. Puutteellisia hakemuksia emme käsittele. Apurahat on tarkoitettu ylemmän korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

TAITEEN JA KULTTUURIN RAHOITUS. - Miten tehdään hyvä hakemus?

TAITEEN JA KULTTUURIN RAHOITUS. - Miten tehdään hyvä hakemus? TAITEEN JA KULTTUURIN RAHOITUS - Miten tehdään hyvä hakemus? MITEN TEHDÄÄN HYVÄ HAKEMUS? HAKISINKO APURAHAA? Kohdista oikein: mieti, mihin apurahaa tarvitaan kuka hakee? taiteilija / työryhmä / yhteisö

Lisätiedot

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Ritva Dammert 16.6.2014 Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen 16.6.2014 1. Tervetulosanat / kehitysjohtaja Ritva Dammert 2. Yliopistojen rahoitusmallit

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta TOHTORI- JA LISENSIAATINOPINTOJEN OHJAUSSOPIMUS JA OPINTOSUUNNITELMA

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta TOHTORI- JA LISENSIAATINOPINTOJEN OHJAUSSOPIMUS JA OPINTOSUUNNITELMA 1 TOHTORI- JA LISENSIAATINOPINTOJEN OHJAUSSOPIMUS JA OPINTOSUUNNITELMA Tohtoriopiskelija ja hänen ohjaajansa laativat ohjaussopimuksen opintojen ensimmäisen lukukauden aikana. Sopimus päivitetään, mikäli

Lisätiedot

Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija!

Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija! Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija! Täytä hakemus huolella ja noudata ohjeita. Puutteellisia hakemuksia ei käsitellä. Apurahat on tarkoitettu ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille jatko-opintojen

Lisätiedot

UTUGS-palkanmaksumalli

UTUGS-palkanmaksumalli UTUGS-palkanmaksumalli 9.1.2013 klo 13.00-15.00, Cal3-luentosali YLIOPISTOJEN RAHOITUSMALLIUUDISTUKSEN VAIKUTUKSET TOHTORIKOULUTUKSEEN Yliopistojen uusi rahoitusmalli voimaan 1.1.2013 o Tutkijankoulutuspalkkarahoitusta

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU-OIKEUSHAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU-OIKEUSHAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU-OIKEUSHAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ Tähän ohjeeseen on koottu sekä yleisiä Saimi-järjestelmän käyttöön ja lomakkeen täyttämiseen

Lisätiedot

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Elise Pinta, tutkijakoulukoordinaattori, Turun yliopiston tutkijakoulu Anne Tuittu, tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija,

Lisätiedot

Laadukas verkkototeutus - valmennus. Toteutuksen viimeistely klo

Laadukas verkkototeutus - valmennus. Toteutuksen viimeistely klo Laadukas verkkototeutus - valmennus Toteutuksen viimeistely 14.5.2018 klo 14-15 22.5.2018 Ohjelma 13.3. klo 14-15.30 Webinaari: Pedagogiset mallit ja korkeakouluoppijat Välitehtävä: oman verkkototeutuksen

Lisätiedot

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne LT /FT tutkinto Tutkinnon rakenne Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavat jatkotutkinnot: lääketieteen tohtori (LT) filosofian tohtori (FT) ja filosofian lisensiaatti (FL) (lääketieteellisen

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Kopio e-lomakkeesta 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Tohtorikoulutettaville suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot Sukupuoli o nainen

Lisätiedot

HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN

HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN 1. Henkilötiedot * Etunimi Sukunimi Osoite Postinumero Postitoimipaikka Maa Puhelin Syntymäaika 2. Hakijan pohjatutkinto * Tutkinnon nimi Yliopisto Valmistumispäivä

Lisätiedot

Valtakunnallinen tutkimushankkeiden tietovaranto

Valtakunnallinen tutkimushankkeiden tietovaranto Valtakunnallinen tutkimushankkeiden tietovaranto Vastaajan yhteystiedot 1. Yhteystiedot (jätä halutessasi) Rahoitusorganisaatio kdjflak Yhteyshenkilö lkjaölksdj Puhelin 5678 Sähköposti 2. Kiinnostus osallistua

Lisätiedot

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa Elina Juntunen, Suomen Akatemia Erasmus Mundus infopäivä 21.11.2011 1 23.11.2011 Muutama sana Akatemian tuesta tutkijaliikkuvuudelle Akatemian strategia ja kansainvälisen

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU -UTUGS. Elise Pinta, FT Koordinaattori, UTUGS

TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU -UTUGS. Elise Pinta, FT Koordinaattori, UTUGS TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU -UTUGS Elise Pinta, FT Koordinaattori, UTUGS TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU UTUGS http://www.utu.fi/tutkimus/tutkijakoulu/ YLEISTÄ Perustettu 1.8.2011 Kattaa kaikki TY:n edustamat

Lisätiedot

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet.

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. Hakuaika alkaa 1.12.2016 ja päättyy 31.1.2017 klo 19.00. Ajoissa

Lisätiedot

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4. Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.2017 Opiskelijan sosiaaliturvaan kuuluminen 30 minuutissa 1.

Lisätiedot

Liikesivistysrahasto 100 vuotta kannustusta

Liikesivistysrahasto 100 vuotta kannustusta Liikesivistysrahasto 100 vuotta kannustusta Pieksämäki, 22.11.2018 Johanna Vesterinen toimitusjohtaja, KTT Apurahasäätiöiden ja -yhdistysten roolit yhteiskunnassa Täydentäjä Korvaaja Innovaattori Säilyttäjä

Lisätiedot

OHJE OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN LÄÄKETUTKIMUKSEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN

OHJE OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN LÄÄKETUTKIMUKSEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN 1/11 Henkilöstöpalvelut 2017 / Lääketutkimuksen tohtoriohjelma (DRDP) 2017 OHJE OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN LÄÄKETUTKIMUKSEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN HUOM!

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE 3.10.2012

TIETOSUOJASELOSTE 3.10.2012 TIETOSUOJASELOSTE 3.10.2012 Henkilötietolaki 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Nimi Suomen Kulttuurirahasto Y-tunnus 0116947-3 Yhteystiedot PL 203 (Bulevardi 5 A) 00121 Helsinki 09-612 810 Telefaksi 09-640

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa Sosiaaliturvaan kuuluminen Opintotuki Leena Ikonen Suunnittelija Kela, Lakiyksikkö, Kv-asioiden osaamiskeskus Sosiaaliturvaan kuuluminen Sisältö: Opiskelu ja tutkimustyö

Lisätiedot

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Jyrki Hakapää johtava tiedeasiantuntija 1 FOR EXELLENCE IN SCIENCE Miksi avoin saatavuus? Avoin saatavuus -termi korostaa strategista pyrkimystä turvata tutkimustulosten

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE 2014-2015 JA 2015-2016,

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE 2014-2015 JA 2015-2016, PASSIIVIREKISTERI Henkilökohtainen opintosuunnitelma palautetaan tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelijalle passiivirekisterilomakkeen kanssa viimeistään 31.3. Lisätietoa passiivirekisteristä www.utu.fi/opiskelu/opinnot/passiivirekisteri/

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE PALKKAPAIKKA JA/TAI OPINTO-OIKEUSHAKUUN

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE PALKKAPAIKKA JA/TAI OPINTO-OIKEUSHAKUUN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE PALKKAPAIKKA JA/TAI OPINTO-OIKEUSHAKUUN Ajanjaksolla 1.9. 19.9.2016 OPPI- ja KEVEKO-tohtoriohjelmista voi hakea oikeutta suorittaa tohtorintutkinto

Lisätiedot

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman.

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman. HAKEMUS Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Lääketieteen tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden tohtorin Filosofian lisensiaatin Terveystieteiden lisensiaatin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN REKISTERÖIMISEKSI LÄÄKETIETEEN YKSIKÖSSÄ

TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN REKISTERÖIMISEKSI LÄÄKETIETEEN YKSIKÖSSÄ HAKEMUS Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Lääketieteen tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden tohtorin Filosofian lisensiaatin Terveystieteiden lisensiaatin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

Hakuilmoitus löytyy osoitteesta

Hakuilmoitus löytyy osoitteesta KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU- OIKEUSHAKUUN JA/TAI TOHTORIKOULUTETTAVAN TYÖSUHTEISEN TEHTÄVÄN (NS. PALKKAPAIKKA) HAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ Hakuilmoitus

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014 Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Fulbright Center 12.5.2014 Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä

Lisätiedot

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8.

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. Jakoissa 1. - 3. ABI-VUOSI opiskelu koostuu jäljellä olevista pakollisista kursseista sekä yo-kokeisiin treenaavista syventävistä ja soveltavista kursseista

Lisätiedot

Väitöskirjatutkija vaihdossa ja ulkomailla. Laura Lalu Kansainvälisen liikkuvuuden palvelut Koulutus ja oppiminen

Väitöskirjatutkija vaihdossa ja ulkomailla. Laura Lalu Kansainvälisen liikkuvuuden palvelut Koulutus ja oppiminen Väitöskirjatutkija vaihdossa ja ulkomailla Laura Lalu Kansainvälisen liikkuvuuden palvelut Koulutus ja oppiminen 28.1.2019 Erasmus+ Opiskelijavaihto ja harjoittelu kahdenväliset yhteistyöyliopistot + Nordic

Lisätiedot

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Yleisten apurahojen hakuohjeet Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF)

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) SUOMEN AKATEMIA HAKUILMOITUS 1 20.4.2012 KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) Rahoitus Rahoituskausi

Lisätiedot

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS 2015 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö Kyösti Haatajan säätiö SÄÄTIÖIDEN SYNTY JA TOIMINTA OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Kyösti Haatajan säätiö ovat tukeneet tieteellistä

Lisätiedot

T&K-tiedonkeruu. Mervi Härkönen Kota-seminaari

T&K-tiedonkeruu. Mervi Härkönen Kota-seminaari T&K-tiedonkeruu Mervi Härkönen Kota-seminaari 22.8.2017 Vuorovaikutteinen kysymys, screen.io - Kuinka t&k-tiedonkeruuta voisi parantaa tai helpottaa? - Merkitse samalla koskeeko ehdotus AMK- vai YOtiedonkeruuta

Lisätiedot

OHJE PALKKAPAIKKAAN JA OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN FINDOS-Turku TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN

OHJE PALKKAPAIKKAAN JA OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN FINDOS-Turku TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN 1/10 Henkilöstöpalvelut 2015 / FINDOS-Turku tohtoriohjelma 2015 OHJE PALKKAPAIKKAAN JA OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN FINDOS-Turku TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

Koulutusrahaston vuosi 2011 9.2.2012

Koulutusrahaston vuosi 2011 9.2.2012 Koulutusrahaston vuosi 2011 9.2.2012 Koulutusrahasto Perustettu lailla vuonna 1970 Eroraharahastona o Hoitaa lakisääteisiä tehtäviä, jotka valmisteltu kolmikantaisesti o Rahaston perustamisesta sovittiin

Lisätiedot

Miten valmistaudun seuraavaan MAKERAhakuun?

Miten valmistaudun seuraavaan MAKERAhakuun? Miten valmistaudun seuraavaan MAKERAhakuun? Uutta matoa koukkuun: tutkimusta maatalouden ympäristövaikutusten hallintaan 15.2.2017 Suvi Ryynänen/MMM 1 MAKERAn maa- ja elintarviketalouden tutkimusrahoitus

Lisätiedot

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta.

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta. Kela Hakemus Opintotuki Ammattikorkeakoulut ja yliopistot OT 2 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit arvioida tuen määrän /laskurit

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu www.jyu.fi/tutkijakoulu Tutkijakoulukoordinaattori Tuula Oksanen Opintoasiainpäivät 9.2.2012 Tutkijakoulujärjestelmä muutoksessa Perustettu 1995 Opetusministeriön toimesta

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

OHJE OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN

OHJE OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN 1/11 Henkilöstöpalvelut 2016 / Molekyylilääketieteen tohtoriohjelma (TuDMM) 2016 OHJE OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN

Lisätiedot

VUOSI 2015 / YEAR 2015

VUOSI 2015 / YEAR 2015 VUOSI 2015 / YEAR 2015 Kansainvälisen opetuksen ja tutkimustoiminnan kehittäminen Developing international teaching and research activities Rehtorin strateginen rahoitus vuosille 2014-2016 / Strategic

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Tervetuloa työelämään!

Tervetuloa työelämään! Tervetuloa työelämään! VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN Etsi kiinnostava työpaikka Panosta hakemukseen Valmistaudu haastatteluun Ole aktiivinen ja ota yhteyttä sinua kiinnostaviin työpaikkoihin. Joskus työpaikka voi

Lisätiedot