2 POIMINTOJA YHDISTYKSEN VUODESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2 POIMINTOJA YHDISTYKSEN VUODESTA"

Transkriptio

1 KESKI-SUOMEN AUTISMIYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

2 1 YHDISTYKSEN JOHTO Keski-Suomen Autismiyhdistyksen hallitukseen toimintakaudella 2013 kuuluivat puheenjohtaja, talousvastaava Ari Hartikainen, varapuheenjohtaja Sari Kujanpää ja sihteeri Marika Mäkinen sekä jäsenet Samu Kohtala ja Markku Tuomi. Samu Kohtala erosi hallituksesta joulukuussa Hallitus kokoontui kerran kuukaudessa joka kuukauden toinen maanantai päivätoiminta Avaran tiloissa ja loppuvuodesta 2014 kokousajankohdaksi muutettiin joka kuukauden toinen tiistai. Hallituksen jäsenet valittiin vuosikokouksessa Hallituksen kokouksissa vuonna 2014 oli mukana Avaran vastaava ohjaaja Merja Mäkinen. Hän toi hallituksen tietoon Avaran kuulumiset säännöllisesti. Tässä toimintakertomuksessa on kuvattu sekä yhdistyksen varsinainen toiminta että Avaran toiminta vuonna Avaran toimintakertomuksen on kirjoittanut vastaava ohjaaja Merja Mäkinen sekä yhdistyksen osuuden on koonnut ja kirjoittanut yhdistyksen hallitus sekä ryhmien toiminnasta vastaavat henkilöt. 2 POIMINTOJA YHDISTYKSEN VUODESTA Päivätoiminta Avaran muuttaminen Jyväskylän kaupungin tiloihin Kortepohjaan. Autismin Talvipäiville 2014 osallistui hallituksen jäsenistä Sari Kujanpää. Liittokokous ja yhdistystapaaminen oli Kouvolassa. Marjaana Salo oli yhdistyksestä paikalla jo perjantaina ja Ari Hartikainen liittokokouksessa hänen kanssaan lauantaina. Päivi Norvapalo oli myös paikalla järjestöpäivässä ja liittokokouksessa. Auneverkosto kokoontui kaksi kertaa vuonna 2014 Oppimis- ja ohjauskeskus Onervan tiloissa. Näissä oli paikalla kerralla aina henkeä. Toimintavuotena 2014 on keskitytty merkittävästi tiedon jakamiseen autismin kirjosta. Hallitus on pyrkinyt järjestämään toimintaa, joka palvelee uudella tavalla jäseniä ja vastaa jäsenien tarpeita. Ryhmiltä tulleet toiveet on pyritty huomioimaan toiminnan suunnittelussa. 3 YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE Yhdistys rahoitti toimintaansa Autismi- ja Aspergerliitto ry:n ja Jyväskylän kaupungin liikuntatoimen myöntämillä kohde- ja yleisavustuksilla, lahjoitusvaroin sekä jäsenmaksutuloilla.

3 4 YHDISTYKSEN JÄSENISTÖ Keski-Suomen autismiyhdistyksen jäsenmäärä vuonna oli yhdistyksen jäsenrekisterin mukaan 143 jäsentä. Jäsenrekisteriä hoiti ja piti yllä Päivi Norvapalo. 5 YHTEISTOIMINTA Keski-Suomen autismiyhdistys oli mukana Keski-Suomen vammaispalvelusäätiön toiminnassa. Vammaispalvelusäätiön hallituksessa edustajanamme oli Päivi Norvapalo (varajäsen Ari Hartikainen) ja valtuustossa Ari Hartikainen ja Sari Kujanpää. Päivi Norvapalo toimi myös Autismi- ja Aspergerliitto ry:n liittohallituksen jäsenenä (varajäsenenään Ari Hartikainen) ja loppuvuoden vs. liittohallituksen puheenjohtajana. Liiton teema vuonna 2014 oli Esteetön osallisuus. 6 TIEDOTUS JA KOULUTUSTOIMINTA Keski-Suomen autismiyhdistys on tiedottanut toiminnastaan omilla www-sivuillaan ( joiden päivittämisen on hoitanut Marika Mäkinen. Yhdistyksen wwwsivuja on muutettu visuaalisemmaksi, selkeämmiksi ja informatiivisemmaksi. Www-sivujen ajankohtaisuuteen ja tiedottavuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Lisäksi toiminnasta on voinut lukea tiedotteita Autismi-lehdestä. Yhdistyksemme on tiedottanut toiminnastaan jäsenistölle jäsenkirjeellä, jonka on saanut sähköpostina. Jäsentiedotteen on koonnut Sari Kujanpää. Myös jäsentiedote on saanut uuden ilmeen. Jäsentiedotteessa jokainen hallituksen jäsen esittelee vuorollaan itsensä. Yhdistys järjesti koulutusiltapäivän teemalla Autismi, ei se ole mihinkään kadonnut Bovallius-ammattiopiston yhteydessä olevassa Caritas-salissa. Koulutustilaisuus toteutui Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa Kangaskorven lahjoitusvaroin. Kouluttajina toimivat Sari Kujanpää ja Markku Tuomi. Ohjelma Avaussanat Ari Hartikainen, puheenjohtaja Keski-Suomen autismiyhdistys ry

4 Autismi tässä ajassa: Diagnostiikan & kuntoutuksen uudet ja vanhat ideat sekä toimivimmat käytänteet Sari Kujanpää, psykologi, psykoterapeutti Ajatuskuja, varapuheenjohtaja Keski-Suomen autismiyhdistys ry Sopivasti erilainen Markku Tuomi, kääntäjä, kelloseppä, asianosainen, hallituksen jäsen Keski-Suomen autismiyhdistys ry 7 VERTAISRYHMÄTOIMINTA 7.1 Asperger-aikuisten vertaisryhmät Aikuisten Aspergereiden vertaistukiryhmät kokoontuivat Äänekoskella ja Jyväskylässä. Molempia ryhmiä veti Suvi Hytönen. Äänekoskenryhmä kokoontui Onnimannilassa kerran kuukaudessa (joka kuukauden kolmas maanantai) osoitteessa Äänekoskentie 351. Jyväskylän Ryhmä kokoontui Avarassa osoitteessa Kalevankatu 10 kerran kuukaudessa (joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko). Teemoina ovat olleet muun muassa elekieli ja tunteet. Ryhmät toimivat kevätkauden Uintikerho Oppimis- ja ohjauskeskus Onervassa, Haukkarannan toimipisteessä Keski-Suomen autismiyhdistyksellä oli vuonna 2014 kaksi uintiryhmää, joista toinen kokoontui perjantai-iltaisin klo ja toinen lauantaisin klo Perjantaisin uintiryhmä kokoontui 17 kertaa/vuosi ja lauantaisin uintiryhmä kokoontui 15 kertaa/vuosi. Yhteensä uintikertoja ryhmillä oli siis 32 kertaa vuonna Uinnit ovat talviaikaan n. joka toinen viikko. Osallistujina on ryhmissä yhteensä perhettä, joissa kaikissa on lapsi, nuori tai aikuinen, jolla on autismi tai Aspergerin oireyhtymä. Uinti kestää kerrallaan 1½-2 tuntia Onervan Haukkarannan toimipisteestä varatuissa uimahallitiloissa. Uimahallitilojen vuokra oli 55 /uintikerta. Perheet maksoivat itse omavastuuosuuden 50 /lukukausi. Autismiyhdistys maksoi keväällä omavastuuosuuden ylittävät kulut. Näihin kuluihin Keski-Suomen Autismiyhdistys sai vuonna 2014 avustusta 200 Jyväskylän kaupungin liikuntatoimelta sekä Kangaskorven lahjoitusrahoja. 7.3 Autismin kirjon lasten, nuorten ja aikuisten kaksi kesäleiriä Piispalassa 1) torstaista sunnuntaihin ) sunnuntaista keskiviikkoon

5 Keski-Suomen Autismiyhdistys järjesti jäsenilleen kaksi autismin kirjon lasten, nuorten ja aikuisten kesäleiriä Kannonkosken Piispalassa heinäkuussa Ensimmäiselle leirille osallistui 9 autismin kirjon henkilöä + 9 avustajaa, yhden avustajan sairastuminen esti yhden leiriläisen osallistumisen. Toiselle leirille osallistui 10 nuorta + 10 avustajaa. Vanhemmat hankkivat itse nuorelleen avustajan leirin ajaksi, jolle yhdistys maksoi kolmesta vuorokaudesta ylläpidon ja palkan 255. Vastaavalle ohjaajalle maksettiin 330. Perheille leirin omavastuu oli 50 sisältäen matkat, vakuutuksen, täysihoidon sekä vapaa-ajan toimintaa ohjattuna ja avustajan kanssa ryhmässä ja itsenäisesti. Leirien kesto oli 3 vuorokautta, jonka mahdollistivat leireihin saatu avustus Autismi- ja Aspergerliitolta sekä Keskisuomalainen 12/2012 lahjoittama 1500 Piispalan kesäleiriin, joka käytettiin vuonna Asperger-puolisoiden vertaisryhmä Vuosi 2014 on ollut hyvä AS-puolisoiden vertaisryhmälle, sillä ryhmään on tullut mukaan uusia puolisoita ja meidän on entistä paremmin ollut mahdollista olla toistemme tukena. AS-puolisoihin saa yhteyden sähköpostiosoitteesta aspuolisot@gmail.com. Yksityisyys on ollut hyvin tärkeää monille AS-puolisoille, jotta he ovat voineet pitää yhteyttä toisiinsa ja järjestää tapaamisia. Meillä on ollut käytössä salainen Facebook-ryhmä sekä sähköpostilista AS-puolisoille, mutta muutama jäsen ei uskalla liittyä niihin, koska he ovat pelänneet, etteivät ne ole riittävän salaisia. Toimintaamme tämä on vaikuttanut siten, että olemme tavanneet enimmäkseen yksityisissä kodeissa, joissa rauhallinen ilmapiiri turvaa ja mahdollistaa aitoa keskustelua. Olemme usein muistelleet syksyn 2011 yhteistä mökkiviikonloppuamme ja sitä, miten tärkeää ja voimauttavaa oli päästä hetkeksi pois usein stressaavista kotiympäristöistämme. Olemme myös pohtineet eri rahoitusvaihtoehtoja järjestääksemme uuden samantyyppisen viikonlopun. AS-puolisot ovat pitäneet toisiltaan saamaansa vertaistukea todella tärkeänä ja ovat koko ajan huomanneet, että ymmärrämme toistemme arkea tavalla, joka on muille mahdotonta. 7.5 Vanhempainryhmä Autisminkirjonvanhempainryhmä kokoontui toimintavuonna lauantaisin yhdistyksentiloissa vertaistoiminnan merkeissä Kortepohjassa. Ryhmä suunnitteli ja toteutti vertaistoimintaa perhe Luomajoen johdolla. Kokoontumisissa kävi keskimäärin n henkeä.

6 Toiminta koettiin ryhmäläisten toimesta tarpeelliseksi ja hyväksi. 7.6 Tutustumistilaisuus taulutietokoneella musisointiin Tilaisuudessa, kahden kokeneen erityisryhmien musiikinopettajan johdolla, tutustuttiin ja testattiin ipad taulutietokoneen mahdollisuuksiin taipua, ihan miksi vain soittimeksi vaikka huuliharpusta, pianoon, bändissä soittamisesta, musiikintekoon. Tähän tutustumistilaisuuteen osallistui 10 autisminkirjon lapsia, nuoria ja aikuisia tukihenkilön, ystävän, vanhemman, terapeutin, tulkin tai avustajan kanssa. Sali täyttyi innokkaista musiikin harrastajista ja tämänkaltaiselle toiminnalle toivottiin jatkoa. Koulutus järjestettiin Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorven lahjoitusrahoin. 8 Päivätoiminta Avaran toimintakertomus 2014 Vuosi on jälleen vaihtunut ja on aika kerrata Päivätoiminta Avaran tapahtumia. Vuoden 2014 ensimmäinen puolisko aloitettiin samalla asiakas- henkilökuntarakenteella kuin edellinen syksy lopetettiin. Asiakkaita oli 10, joista päivittäin paikalla 8-9 asumisharjoittelupäivistä johtuen. Henkilökuntaa oli viisi; vastaava ohjaaja, kaksi ohjaajaa sekä kaksi avustajaa. Kesän kynnyksellä Avaran sisäilmanlaatu huononi, jonka vuoksi Kalevankadun tilat menivät toimintakieltoon. Kesälomille jäätiin tavanomaista aikaisemmin. Lomilta paluu tapahtui uuteen yksikköön Kortepohjaan Jyväskylän Vammaispalvelun Päivätuvan yhteyteen. Toiminnassa jatkettiin strukturoituja autististen aikuisten arjen askareita. Toimintavuorot sisälsivät kädentaitoja, jumppaa, ulkoilua, keittiöaskareita, asiointeja, aistituokioita sekä yksilöllisiä tuokioita. Yksilövuoroissa paneuduttiin kommunikaation harjoitteluun. Toimintavuorojen suunnittelussa ja toteutuksessa otettiin huomioon jokaisen yksilölliset vahvuudet ja kehittämistarpeet autismipedagogiikka vahvasti huomioiden. Kaikessa toiminnassamme huomioimme autismin kirjon henkilöiden erityistarpeet kommunikoinnissa, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, aistitoiminnoissa sekä käyttäytymisessä. Kommunikaatiomenetelminä Avarassa käytettiin selkokieltä, tukiviittomia sekä tuettua kommunikaatiota kuvin ja kirjoittaen. Keskeinen sijaintimme Jyväskylän keskustan tuntumassa mahdollisti tänäkin vuonna taitojen siirtämisen Avarasta käytäntöön. Taitoja on harjoiteltu ja kehitetty kaupoissa, ravintoloissa, elokuvateatterissa, museoissa, keilahallilla, paikallisbussissa ja urheilutapahtumas-

7 sa. Kävimme myös Ilmailumuseossa Tikkakoskella. Toukokuussa kävimme useaan otteeseen tutustumassa uusiin tiloihimme Kortepohjaan. Teimme vuoden aikana myös retken Killerin Lounasraveihin ja kävimme opastetulla kaupungintalon kierroksella. Kesän kynnyksellä teimme päiväretken Ähtärin eläinpuistoon. Vietimme syksyisen yön Kiponniemen mökillä. Ulkoilua on harrastettu niin kaupungin vilskeessä kuin lähimaaston kauniissa maisemissakin: satamassa, Harjulla ja Tourujoen varrella ja syksymmällä Laajavuoren hienoissa ulkoilumaastoissa. Olemme olleet mahdollisimman paljon ulkona ja tutustuneet lähiympäristöön. Kävimme mm. eväsretkellä läheisessä puistossa. Aistitoiminnoissa hyödynnettiin luonnon antamia mahdollisuuksia. Pidimme myös tansseja ja fiilis oli niissä mahtava. Yhteishenki korostui ja kaikilla oli hauskaa. Aiomme jatkossa pitää tansseja useamminkin, koska niillä on virkistävä vaikutus yhteishenkeen sekä tanssiessa pääsee harjoittelemaan paljon hyödyllisiä taitoja. Syksyllä muokkasimme hieman toimintaamme uusiin tiloihin soveltuvaksi. Tilaratkaisujen vuoksi keittiövuorot ja samoin kuin yksilölliset asiakkaiden vastuutehtävät jäivät vähemmälle. Syksyllä tutustuimme Päivätuvan muihin ryhmiin ja muutenkin talon tapoihin. Avaran omien tilojen (kaksi huonetta) lisäksi meillä oli käytettävissä musatila, jumppatila, aistihuone ja pikkukeittiö varausjärjestelmän kautta. Ruokailut hoidimme Päivätuvan asiakkaiden kanssa samasta linjastosta erillisessä ruokailutilassa. Ruoka on siten tullut pääsääntöisesti Kylän kattaukselta, muina päivinä on ruokailtu ravintoloissa tai valmistettu itse pikkupurtavaa asiakkaiden kanssa. Lisäksi lokakuussa aloitimme toteuttamaan jokaisen asiakkaan toiveiden mukaisia päiviä MAPSin (The McGill Action Planning System) mukaisesti. Asiakkaat saivat itse suunnitella päivän kulun ja toiminnot. Muutamia päiviä ehdimme jo toteuttaa syksyn aikana. Yksi toivoi runebergintorttuja, jammailua, stand upia ja lettukestejä. Toinen halusi leffapäivän ja ruoaksi makkara-perunoita. Kolmannen toiveena oli shoppailua kaupungilla ja ruokailu ravintolassa. Vuonna 2014 henkilökunnan työnohjaajana jatkoi Erja-Riitta Niskanen Carisma-korttelin KultainenSulka-yrityksestä. Alkuvuodesta osa henkilökunnasta päivitti ensiaputaitojaan Suomen punaisen ristin järjestämillä ensiapukoulutuksilla. Avaran toiminta rahoitettiin Jyväskylän kaupungilta laskutettavalla käyttöpäivämaksulla 120 euroa per päivä/asiakas ja elokuusta 2014 alkaen 100 euroa per päivä/asiakas. Käyt-

8 töpäivämaksun puitteissa olemme tarjonneet edistyksellistä, mielekästä sekä laadukasta päivätoimintaa. Vuosi meni nopeasti mukavien perusaskareiden ja retkien huiskeessa. Erityisen iloisia olemme asiakkaiden kehittymisestä ja itsenäistymisestä heille vaikeissa haasteellisissa asioissa. Mukava on ollut huomata kuinka hienosti asiakkaat ovat sopeutuneet uuteen toimintaympäristöön. Tuttu henkilökunta ja struktuuri sekä aistien erityispiirteiden huomiointi ovat olleet tässä suuri avustava asia. Olemme pystyneet käyttöpäivämaksun puitteissa tarjoamaan edistyksellistä, mielekästä sekä laadukasta päivätoimintaa. Vuosi oli kokonaisuudessaan rikas ja antoisa. On ollut ilo huomata asiakkaissa edistystä ja itsenäistymistä monella saralla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Keski-Suomen Autismiyhdistys ry

Keski-Suomen Autismiyhdistys ry Keski-Suomen Autismiyhdistys ry Toimintakertomus 2016 1 Yhdistyksen johto Yhdistyksen toimintaa johti yhdistyksen vuosikokouksessa valittu 5 henkinen hallitus: Ari Hartikainen, pj., Sari Kujanpää, varapj.,

Lisätiedot

Keski-Suomen Autismiyhdistys ry

Keski-Suomen Autismiyhdistys ry Keski-Suomen Autismiyhdistys ry Toimintasuunnitelma 2016 1 Yhdistyksen johto Yhdistyksen toimintaa johtaa yhdistyksen vuosikokouksessa valittu 5 henkinen hallitus. Toimintakauden 2016 hallitus valitaan

Lisätiedot

Auneverkoston tapaaminen 11.11.2013. Tapaamiseen osallistui hallituksesta varapuheenjohtaja

Auneverkoston tapaaminen 11.11.2013. Tapaamiseen osallistui hallituksesta varapuheenjohtaja KESKI-SUOMEN AUTISMIYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 1 YHDISTYKSEN JOHTO Keski-Suomen Autismiyhdistyksen hallitukseen toimintakaudella 2013 kuuluivat puheenjohtaja, talousvastaava Ari Hartikainen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Keski-Suomen Autismiyhdistys ry

Keski-Suomen Autismiyhdistys ry Keski-Suomen Autismiyhdistys ry Toimintakertomus 2015 1 Yhdistyksen johto (Ari Hartikainen) Yhdistyksen toimintaa johti yhdistyksen vuosikokouksessa valittu 5 henkinen hallitus: Ari Hartikainen, pj., Sari

Lisätiedot

Keski-Suomen Autismiyhdistys ry

Keski-Suomen Autismiyhdistys ry Keski-Suomen Autismiyhdistys ry Toimintasuunnitelma 2014 1 Yhdistyksen johto Yhdistyksen toimintaa johtaa yhdistyksen vuosikokouksessa valittu 5 henkinen hallitus. Toimintakauden 2014 hallitus valitaan

Lisätiedot

Keski-Suomen Autismiyhdistys ry

Keski-Suomen Autismiyhdistys ry Keski-Suomen Autismiyhdistys ry Toimintasuunnitelma 2015 1 Yhdistyksen johto Yhdistyksen toimintaa johtaa yhdistyksen vuosikokouksessa valittu 5 henkinen hallitus. Toimintakauden 2015 hallitus valitaan

Lisätiedot

Keski-Suomen Autismiyhdistys ry

Keski-Suomen Autismiyhdistys ry Keski-Suomen Autismiyhdistys ry Toimintasuunnitelma 2017 1 Yhdistyksen johto Yhdistyksen toimintaa johtaa yhdistyksen vuosikokouksessa valittu 5 henkinen hallitus. Toimintakauden 2017 hallitus valitaan

Lisätiedot

Tervehdys Keski-Suomen autismiyhdistyksen jäsen!

Tervehdys Keski-Suomen autismiyhdistyksen jäsen! Tervehdys Keski-Suomen autismiyhdistyksen jäsen! HALLITUS ESITTÄYTYY Tässä jäsenkirjeessä jatkamme hallitus esittäytyy palstaa. Jäsenkirjeen alussa on aiemmin ollut palsta Puheenjohtajan nuijasta, mutta

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

Yhdessä yli esteiden Vertaistukea tapaturmassa vaikeasti vammautuneille nuorille

Yhdessä yli esteiden Vertaistukea tapaturmassa vaikeasti vammautuneille nuorille Yhdessä yli esteiden Vertaistukea tapaturmassa vaikeasti vammautuneille nuorille TATU ry 1 Johdanto TATU ry on vuonna 2001 perustettu valtakunnallinen tapaturmaisesti loukkaantuneiden tai vammautuneiden

Lisätiedot

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1 OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua!

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! SINUSSA ON ITUA! SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! on Perhehoitoliiton nuorisotyön ja alueyhdistysten yhdessä toteuttama tutustumistempaus Suomen sijaiskotinuorten, Sinut ry:n toimintaan. Tutustumistempaus

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

K U U L O V A M M A I S T E N L A S T E N V A N H E M P I E N L I I T T O R Y

K U U L O V A M M A I S T E N L A S T E N V A N H E M P I E N L I I T T O R Y KL VL K U U L O V A M M A I S T E N L A S T E N V A N H E M P I E N L I I T T O R Y Tapahtumakalenteri 2019 Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto ry Ilkantie 4 00400 Helsinki toimisto@klvl.fi puh. 040

Lisätiedot

Myllärin Paja. Tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn sekä oman elämänhallinnan parantaminen.

Myllärin Paja. Tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn sekä oman elämänhallinnan parantaminen. MYLLÄRIN PAJA Myllärin Paja Myllärin paja tarjoaa laadukasta, monipuolista ja kuntoutuksellista ryhmämuotoista päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille erityishuoltolain tai vammaispalvelulain

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS Hämeen Naisvoimistelijat ry:n jäsentiedote 1/2017 www.hameennaisvoimistelijat.fi HIKOILE, NAUTI VIRKISTY! Kevään jumpat 9.1. 14.5.2017 Kevään jumppakausi alkaa maanantaina 9.1.2017. Ensimmäisellä jumppaviikolla

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu Meillä Linnunlaulussa tehdään töitä laulaen ja nauraen ajatuksella että kaikki on mahdollista! Meille tärkeitä asioita ovat lapsen, vanhempien

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun

Lisätiedot

YLÄ-SAVON AUTISMI- JA ASPERGERYHDISTYS RY Hallitus 4/2017

YLÄ-SAVON AUTISMI- JA ASPERGERYHDISTYS RY Hallitus 4/2017 YLÄ-SAVON AUTISMI- JA ASPERGERYHDISTYS RY Hallitus 4/2017 PÖYTÄKIRJA Aika Sunnuntai 29.10.2017 klo 19 Paikka Tuomiranta, Salmenrannantie 93, Iisalmi Läsnä Osmo Turkki, Matti Ollikainen, Lauri Kaarakainen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2014 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 3 KOKOUKSET... 3 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 KOPOLAN KURSSIKESKUKSEN TOIMINTA 2012 1. SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT Kuuroutuneiden ja vaikeasti huonokuuloisten sopeutumisvalmennuskurssit.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019 Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Osallisuutta vahvistavia työkäytäntöjä - AAC-menetelmät ja lasten osallisuus vammaissosiaalityössä

Osallisuutta vahvistavia työkäytäntöjä - AAC-menetelmät ja lasten osallisuus vammaissosiaalityössä Osallisuutta vahvistavia työkäytäntöjä - AAC-menetelmät ja lasten osallisuus vammaissosiaalityössä Heli Ronimus, Espoon kaupunki Katariina Kontu, Eteva kuntayhtymä Osallisuuden vahvistaminen vammaispalveluissa

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Huittisten Seudun Invalidit ry:n pääpiste sijoittuu kaupunkiin neljän tien risteyksessä, josta matkataan Poriin, Tampereelle, Turkuun ja

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

Autismikuntoutus ja kehittäminen ta 6:lla. Autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Autismikuntoutus ja kehittäminen ta 6:lla. Autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Autismikuntoutus ja kehittäminen ta 6:lla Autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Autismin kirjo ja kuntoutus Autismin kirjo on neurologisen kehityksen häiriö, joka aiheuttaa pulmia henkilön aistikokemuksiin,

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/ 1 Kutsu Työsuojeluvalvojat ry:n vuosikokoukseen 2014 Kevät etenee varmoin askelin, ja Työsuojeluvalvojat ry:n hallitus kutsuu yhdistyksen jäseniä vuosikokoukseen. Vuosikokous pidetään Tampereella lauantaina

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Lindholm Matias Jäsen. Kervinen Pinja Jäsen. Niskanen Sami Nuorten monitoimiohjaaja

Lindholm Matias Jäsen. Kervinen Pinja Jäsen. Niskanen Sami Nuorten monitoimiohjaaja PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Nuorisovaltuusto AIKA klo 15:00-16:30 PAIKKA Huutjärven nuorisotila LÄSNÄ Bertling Nonna Puheenjohtaja Bertling Hannu 1.Varapuheenjohtaja Mäkinen Anni Jäsen Lindholm Matias

Lisätiedot

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry SELKOESITE Autismi Autismi- ja Aspergerliitto ry 1 Mitä autismi on? Autismi on aivojen kehityksen häiriö. Autismi vaikuttaa aivojen eri alueilla. Autismiin voi olla useita syitä. Autistinen ihminen ei

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

ALS-sopeutumisvalmennuskurssit,

ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Palveluntuottajien koulutus Merja Pouttu suunnittelija Kela, Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä ALS-kurssit Mikä on muuttunut

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2016 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2015 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 6/2015

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 6/2015 Elinympäristövaliokunta AIKA 08.06.2015 klo 16:00-19:10 PAIKKA Kaupungintalo, Kotka-kokoushuone Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Törrö Marja-Leena 16:00-19:10 puheenjohtaja Nivala Kaisa 16:00-19:10 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Turvataitoja erityislapsille. Helsinki 8.2.2013 Pirjo Lahtinen Satu Peitso Elina Ristimäki

Turvataitoja erityislapsille. Helsinki 8.2.2013 Pirjo Lahtinen Satu Peitso Elina Ristimäki Turvataitoja erityislapsille Helsinki 8.2.2013 Pirjo Lahtinen Satu Peitso Elina Ristimäki Onerva Mäen koulu Jyväskylän näkövammaisten koulu ja Haukkarannan koulu yhdistyivät vuoden 2013 alussa Onerva Mäen

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot