Asemakaavoitus ja tekninen suunnittelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asemakaavoitus ja tekninen suunnittelu"

Transkriptio

1 Asemakaavoitus ja tekninen suunnittelu

2 2/12

3 Asemakaavoitus Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten. Asemakaavan tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri käyttötarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, luontoarvojen, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla. Asemakaavan laatii kunta tai kunnan toimeksiannosta osaava konsultti. Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaan kunnanvaltuusto hyväksyy asemakaavat. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta voi myös hyväksyä vaikutuksiltaan vähäiset asemakaavat. Kaavoitusohjelmassa on määritelty eri asemakaavahankkeille kaavaprosessin käynnistysajankohdat. Kaavahankkeen laajuudesta ja sisällöstä riippuen kaavaprosessit jatkuvat yleensä noin 1-3 vuoden ajan. Vireillä oleviksi merkittyjen kaavahankkeiden käsittely jatkuu yleensä vielä seuraavana vuonna. Kustakin päätaajamasta on tarkemmin esitelty tärkeimmät kaavahankkeet. Asemakaavaohjelmassa on esitetty informatiivisena hankkeita vuosille Kunta toteuttaa hankkeita voimassa olevan maapoliittisen ohjelman puitteissa. Kaavoitusohjelmaan merkittyjen hankkeiden lisäksi voidaan ottaa eri tahojen aloitteesta käsittelyyn kaavoitushankkeita kunnan ja yleisen edun kannalta tärkeissä hankkeissa resurssit huomioon ottaen. 3/12

4 Klaukkala Kaupunkimainen taajama, asukasta Nurmijärven eteläosassa sijaitseva Klaukkala on suurin kunnan taajamista, asukkaita on noin Klaukkala on alkujaan keskiajalta peräisin oleva kylä, joka on kasvanut voimakkaasti lukujen suuresta muuttoliikkeestä lähtien. Taajamalle ovat luonteenomaisia maaston korkeuserot. Klaukkalan nauhamainen taajamarakenne tukeutuu sen läpi kulkevaan Klaukkalantiehen. Klaukkalan kaavoittamisen painopisteet ovat keskusta-alueen kehittämisessä ja laajentamisessa sekä uusien asuinalueiden suunnittelussa. Klaukkalassa varaudutaan uusiin liikenneratkaisuihin Klaukkalan ohikulkutiehen ja rautatieyhteyteen. Taajaman länsipuolella sijaitseva Lepsämän asemakaava-alue on osa Klaukkalaa. 4/12

5 Kaavoituskohteet Klaukkalassa 1. Viirinlaakson kaavamuutos, vaihe II ja Luhtajoentie (3-326) Aloitusvaihe Viirinlaakson alueelle suunnitellaan asuntoja ja palveluja sekä yhdystie ohikulkutielle. Luhtajoentien avulla yhdistetään tuleva ohikulkutie Klaukkalantiehen. 2. Lintumäen työpaikka-alueen asemakaava (3-336) Aloitusvaihe Alue sijaitsee Hämeenlinnantien (Mt 130) ja Metsäkyläntien välillä Klaukkalan itäpuolella. Lintumäki suunnitellaan työpaikka-alueeksi. 3. Sorvitien asemakaavan muutos Aloitettu vuoden 2017 aikana Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan taajama-alueen rakenteen tiivistäminen. 4. Vanhan linja-autoaseman ympäristö Aloitettu vuoden 2017 aikana Klaukkalan linja-autoasema siirretään Viirinlaakson alueelle. Vanhan linja-autoaseman ympäristöä kehitetään taajaman keskusta-alueena eheyttämällä taajamarakennetta. Aluekokonaisuus koostuu useista eri kaavamuutoskohteista. 5. Klaukkalantien asemakaava Aloitettu vuoden 2017 aikana Klaukkalantie muutetaan asemakaavalla maantiestä kaduksi. Kaavoitus liittyy ohikulkutiehankkeeseen sekä vanhan linja-autoaseman ympäristön kaavoitukseen. 6. Kyijynpuisto (3-297) Aloitetaan vuoden 2018 aikana Mahdollistetaan taajamarakenteen tiivistäminen keskeisellä paikalla. 7. Tornimäentie Tieverkon kehittämishanke, jolla kevennetään Klaukkalantien liikennekuormaa keskustassa. 5/12

6 Kirkonkylä Keskusta kirkon ympärillä, asukasta Kirkonkylä on noin 8200 asukkaan taajama Hämeenlinnanväylän tuntumassa. Keskeisesti sijaitseva Kirkonkylä on kunnan vanha päätaajama ja nykyinen hallinnollinen keskus. Nimensä mukaisesti taajama on rakentunut kirkon ja kirkonmäen ympärille. Kirkonmäki ja sitä kiertävä kylänraitti (Aleksis Kiven tie ja Pratikankuja) ovat edelleen tärkeitä tekijöitä keskustan rakenteessa. Kirkonkylän rakennuskanta on sekoitus eri aikakausien rakentamista. Kaavoituksen painopisteet Kirkonkylällä ovat ydinkeskustan ja palvelujen kehittämisessä sekä uusien asuin- ja työpaikka-alueiden suunnittelussa. 6/12

7 Kaavoituskohteet Kirkonkylässä 1. Heinoja I ja II, asuinalue (2-232 ja 2-204) Heinoja I ehdotusvaihe, Heinoja II aloitusvaihe Heinoja on Raalantien länsireunassa sijaitseva kaavoittamaton alue. Heinojassa on sekä kunnan, että yksityisten maanomistuksessa olevia maa-alueita. Kaavoituksen lähtökohtana on pientalovaltainen asuntoalue, jolla katetaan Kirkonkylän myyntitarve useaksi vuodeksi eteenpäin. Alueet tiivistävät Kirkonkylän taajamarakennetta ja tukeutuvat mm. hyviin liikenneyhteyksiin. 2. Keskustan kehittäminen vanhan sähkölaitoksen ympäristössä (2-198) Aloitettu vuoden 2017 aikana Kirkonkylää kehitetään eheyttämällä keskustan katumiljöötä ja taajamarakennetta sekä osoitetaan säilytettävät rakennukset. Alueen mahdollisuuksia puurakentamiskohteena tutkitaan. 3. Toreeni II, liike/asuinalue, YS-alueen asemakaavan tarkistaminen Yhtenäistetään Kirkonkylän taajamaa tehostamalla ja tiivistämällä maankäyttöä. 4. Krannila II, asuinalue Tiivistetään taajaman rakennetta. 7/12

8 Rajamäki Perinteikäs tehdastaajama, asukasta Rajamäki on noin 7500 asukkaan taajama Nurmijärven pohjoisosassa, lähellä Hyvinkäätä. Taajama on aikoinaan kehittynyt Rajamäen tehtaiden vaikutuksesta ja alueella sijaitsee useita tehtaan ja tehdasyhdyskunnan toimintaan liittyneitä rakennushistoriallisesti ja arkkitehtonisesti arvokkaita rakennuksia. Kaavoituksen painopisteet Rajamäellä ovat ydinkeskustan ja palvelujen kehittämisessä sekä täydennysrakentamisalueiden suunnittelussa. Taajaman pohjoispuolella sijaitsevaa Herusten asemakaava-aluetta käsitellään tässä kaavoitusohjelmassa osana Rajamäkeä. 8/12

9 Kaavoituskohteet Rajamäellä 1. Saunatien alueen asemakaavan muutos (1-109) Ehdotusvaihe Asemakaavan muutos, jolla tarkistetaan alueen kaavamääräyksiä. Tarkoituksena on parantaa kunnan omistuksessa olevien korttelialueiden toteutettavuutta. Asemakaavan muutos koskee Saunatien aluetta sekä Talmontien ja Puistokujan kulmausta. 2. Hellaspolun alueen asemakaavan muutos (1-152) Aloitettu vuoden 2017 aikana Tarkastellaan Rajamäen ja Kiljavantien risteyksen koillispuolella sijaitsevaa aluetta kokonaisuutena. Tavoitteena on taajaman keskeisen osan yhdyskuntarakenteen täydentäminen ja keskustan taajamakuvallinen kehittäminen. Hellaspolun alue tulee tukemaan Rajamäentien toiselle puolelle rakennettavaa Kylänpään aluetta. 3. Herusten eteläosan asemakaavan tarkistaminen (5-032) Tarkistetaan Herusten eteläosan asemakaavaa. 4. Herusten pohjoisosan asemakaavan tarkistaminen (5-033) Tarkistetaan Herusten pohjoisosan asemakaavaa. 5. Ketunpesän laajennus Tutkitaan Ketunpesän työpaikka-alueen laajentamista Valtatie 25:n pohjoispuolelle. Samassa tarkastellaan Valtatien liittymien muuttamista eritasoisiksi. 9/12

10 Röykkä Parantolan synnyttämä kylä, 2300 asukasta Röykkä on noin 2300 asukkaan taajama Nurmijärven luoteisosassa. Röykkä on alkuaan talon nimi Korven maarekisterikylässä. Kylän kehitys on saanut alkunsa Nummelan parantolaa varten perustetun Röykän juna-aseman myötä ja siihen on vaikuttanut myös muun muassa vanha maantie Helsingistä Hämeenlinnaan. Hiljalleen kehittyneen kylän rakennuskanta on eri-ikäistä. Maisemaa hallitsevat ensimmäinen Salpausselkä sekä Sääksjärvi. Kaavoituskohteet Röykässä 1. Lopentien itäpuolen asemakaava Tutkitaan työpaikka-alueiden muuttamista asumiseen. Kaavoitus on tarkoitus aloittaa vasta Klaukkalan ohikulkutien valmistumisen jälkeen. 10/12

11 Asemakaavoituksen tavoitteet ja seuranta Asemakaavoituksella luodaan edellytykset rakentamiselle ja kunnan kasvulle valtuuston asettamien tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteita on asetettu mm. kuntastrategiassa ja valtuuston vuonna 2011 hyväksymässä maankäytön kehityskuvassa Nurmijärven asemakaava-alueiden tonttivarannon toteutumista seurataan vuosittain kunnan maankäytön toteuttamisohjelman yhteydessä sekä Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen seurannassa. Viimeisin MAL-seurantaraportti on sopimuskaudelta Sen mukaan lainvoimaisissa asemakaavoissa asumiseen varattua tonttivarantoa Nurmijärvellä on yhteensä n kem2, josta kerrostaloille n kem2, rivitaloille n kem2 ja omakotitaloille n kem2. Varanto mahdollistaa laskennallisesti n kerrostaloasunnon, n rivitaloasunnon ja n. 700 omakotitalon rakentamisen. MAL-sopimuksen mukaan asuntotuotannon tulisi olla noin 400 asuntoa vuodessa. Ainoastaan Kirkonkylän alueella tonttivaranto ei täysin vastaa kysyntää. Asuntotonttivarantoa on suhteellisesti eniten Rajamäellä, missä kysyntä on vähäisempää ja nykyisen tonttivarannon arvioidaan riittävän yli 20 vuodeksi. Uusien MAL-seurantatietojen on määrä valmistua tämän vuoden toukokuussa. Voimassa olevissa asemakaavoissa kunnan tonttivaranto on hyvä. Valmisteilla on lukuisia yleis- ja asemakaavahankkeita sekä maanhankintaa, joilla tonttivarantoa pyritään lisäämään kysyntää vastaavaksi Kirkonkylän alueella ja ylläpitämään kysyntää vastaavana Klaukkalan alueella. Asemakaavavaranto Taulukossa on esitetty asumisen asemakaava-varanto vuoden 2016 lopussa. Rajamäki Kirkonkylä Klaukkala Röykkä yht. AO AP AKR AK yht /12

12 Asemakaavatuotanto Asemakaavoituksen aikana määritetään rakennusoikeuden määrä. Alkuvaiheessa arviot ovat karkeita ja tarkentuvat työn edetessä. Suunnitteluratkaisut vaikuttavat oleellisesti lopputulokseen. Hyväksymisvaiheessa määrät tiedetään tarkasti talotyypeittäin. Asemakaavahankkeille asetetaan tavoitteellinen aikataulu. Toteutuessaan niiden mukaisesti asemakaavat tuottavat enimmillään oheisen taulukon mukaisen määrän rakennusoikeutta. Taulukossa arvioidaan asemakaavatuotannon määrää seuraavan kolmen vuoden aikana. Asemakaava: Asemaakaava valmis Alue Tyyppi V 2018 V 2019 V 2020 Yhteensä Kirkonkylä omakotitalo Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) rivitalo Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) kerrostalo Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) liikerakentaminen Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) työpaikkarakentaminen Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) julkinen rakentaminen Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) Välisumma Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) Klaukkala omakotitalo Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) rivitalo Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) kerrostalo Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) liikerakentaminen Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) työpaikkarakentaminen Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) julkinen rakentaminen Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) Välisumma Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) Rajamäki omakotitalo Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) rivitalo Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) kerrostalo Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) liikerakentaminen Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) työpaikkarakentaminen Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) julkinen rakentaminen Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) Välisumma Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) Yhteensä Rak.oikeus (kem2) Tontteja (kpl) /12

ASEMAKAAVOITUSOHJELMA

ASEMAKAAVOITUSOHJELMA Asra 6.9.2016 64 ASEMAKAAVOITUSOHJELMA vuosille 2017-2021 Asemakaavoitus ja tekninen suunnittelu 1 ASEMAKAAVOITUS Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä

Lisätiedot

ASEMAKAAVOITUSOHJELMA

ASEMAKAAVOITUSOHJELMA Asra 6.9.2016 64 ASEMAKAAVOITUSOHJELMA vuosille 2017-2021 Asemakaavoitus ja tekninen suunnittelu 1 ASEMAKAAVOITUS Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä

Lisätiedot

ASEMAKAAVOITUSOHJELMA

ASEMAKAAVOITUSOHJELMA ASEMAKAAVOITUSOHJELMA vuosille 2016-2020 Asemakaavoitus ja tekninen suunnittelu 1 ASEMAKAAVOITUS Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten.

Lisätiedot

ASEMAKAAVOITUSOHJELMA

ASEMAKAAVOITUSOHJELMA ASEMAKAAVOITUSOHJELMA vuosille 2016-2020 Asemakaavoitus ja tekninen suunnittelu 1 ASEMAKAAVOITUS Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten.

Lisätiedot

ASEMAKAAVOITUS. Kuva: havainnekuva Kylänpään alueesta (Arkkitehtitoimisto Harris & Kjisik Oy)

ASEMAKAAVOITUS. Kuva: havainnekuva Kylänpään alueesta (Arkkitehtitoimisto Harris & Kjisik Oy) 1 ASEMAKAAVOITUS Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten. Asemakaavan tarkoituksen on osoittaa tarpeelliset alueet eri käyttötarkoituksia

Lisätiedot

Klaukkalantien alue 9

Klaukkalantien alue 9 1 ASEMAKAAVOITUS Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten. Asemakaavan tarkoituksen on osoittaa tarpeelliset alueet eri käyttötarkoituksia

Lisätiedot

ASEMAKAAVOITUSOHJELMA VUOSILLE

ASEMAKAAVOITUSOHJELMA VUOSILLE ASEMAKAAVOITUSOHJELMA VUOSILLE 213-217 ASEMAKAAVOITUS Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten. Asemakaavan tarkoituksen on osoittaa tarpeelliset

Lisätiedot

ASEMAKAAVOITUSOHJELMA VUOSILLE 2011-2015

ASEMAKAAVOITUSOHJELMA VUOSILLE 2011-2015 ASEMAKAAVOITUSOHJELMA VUOSILLE 2011-2015 ASEMAKAAVOITUS Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten. Asemakaavan tarkoituksen on osoittaa tarpeelliset

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2017

Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoituskatsaus 2017 asemakaavoitus 21.3.2017 Näkymäkuva Klaukkala, Järvimaan alue 2/11 Asemakaavaprosessi ja kaavan käsittelyvaiheet Asemakaavoituksen tärkein tehtävä on luoda edellytykset toimivalle,

Lisätiedot

OTA TALTEEN NURMIJÄRVI

OTA TALTEEN NURMIJÄRVI OTA TALTEEN Kaavoituskatsaus 2019 NURMIJÄRVI 2 2019 11 Vuonna 2019 vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat kaavat Kaavojen laatiminen on kunnan tehtävä Vireillä olevat ja vireille tulevat osayleiskaavat

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2018

Kaavoituskatsaus 2018 Ota talteen! Kuva: Krista Jännäri Kaavoituskatsaus 2018 Vuonna 2018 vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat kaavat Kaavojen laatiminen on kunnan tehtävä Kaavoitus perustuu maankäyttöja rakennuslakiin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava ja asemakaavamuutos 34/10.02.03/2018 ASRA 3 Nurmijärven kunta aloittaa Klaukkalassa asemakaavan sekä asemakaavamuutoksen laatimisen

Lisätiedot

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto Sivu 1/6 Kaavatunnus: 3-297 Asia n:o: 121/10.02.03/2019 17.6.2008, päivitetty 26.2.2019 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 26.2.2019

Lisätiedot

VIIRINLAAKSO II. Klaukkalan keskusta-aluetta koskeva asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Viirinlaakso II.

VIIRINLAAKSO II. Klaukkalan keskusta-aluetta koskeva asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Viirinlaakso II. Sivu 1/6 Kaavatunnus: 3-326 Asia n:o: 102/10.02.03/2019 26.2.2019 VIIRINLAAKSO II Klaukkalan keskusta-aluetta koskeva asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 2/6 Suunnittelualueen sijainti

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Kaavatunnus 2-232 Asianro Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 2 17.12.2013, päivitetty 17.1.2014 Suunnittelualue Asemakaava-alue koskee Raalantien ja Heinojan

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018 (Yleinen osa ja yleiskaavoitus) Vuonna 2018 vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat kaavat

KAAVOITUSKATSAUS 2018 (Yleinen osa ja yleiskaavoitus) Vuonna 2018 vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat kaavat Elinvoimalautakunta 20.3.2018 28 liite nro 6 KAAVOITUSKATSAUS 2018 (Yleinen osa ja yleiskaavoitus) Vuonna 2018 vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat kaavat KAAVOJEN LAATIMINEN ON KUNNAN TEHTÄVÄ

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Kaavatunnus 2-232 Asianro Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.12.2013, päivitetty 11.10.2016 Suunnittelualue Asemakaava-alue koskee Raalantien ja Heinojan uoman

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

KLAUKKALAN SORVITIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KLAUKKALAN SORVITIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 1/5 Kaavatunnus 3-341 Asianumero 511/10.02.03/2015 Päiväys 13.3.2018 KLAUKKALAN SORVITIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualueeseen kuuluu kortteli Klaukkalassa Tornimäen

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA Elinkeino- ja kuntakehityskeskus Kuntasuunnittelulautakunta

MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA Elinkeino- ja kuntakehityskeskus Kuntasuunnittelulautakunta MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA 2017 2021 Elinkeino- ja kuntakehityskeskus 16.9.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 20.9.2016 SISÄLTÖ 1. MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMAN TEHTÄVÄ JA TAVOITTEET 3 2. NURMIJÄRVEN ASUNTOPOLIITTISET

Lisätiedot

Maankäytön toteuttamisen ajoitus ja kunnallisteknisten investointien ennakointi Jyväskylässä

Maankäytön toteuttamisen ajoitus ja kunnallisteknisten investointien ennakointi Jyväskylässä Maankäytön toteuttamisen ajoitus ja kunnallisteknisten investointien ennakointi Jyväskylässä Kymppi Moni työpaja 16.2.2012 Anna Isopoussu ja Mika Koliseva Maankäytön toteuttamisen ajoitus Lähtötietoina

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta

Osavuosikatsaus II Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta ASRA 21.9.2017 103 Liite nro 2 Osavuosikatsaus II 1.1.-31.8.2017 Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 0 Ympäristötoimiala Toimialan sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Kunnan vetovoiman

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Sivu 1/5 Kaavatunnus: 3-313 Asianumero: 678/10.02.03/2014 Päiväys: 19.8.2014 Päivitetty: 23.1.2018 KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Sivu 1/5 Kaavatunnus: 3-313 Asianumero: 678/10.02.03/2014 Päiväys: 19.8.2014 Päivitetty: 22.5.2018 KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA Elinvoimalautakunta

MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA Elinvoimalautakunta MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA - Elinvoimalautakunta 6.9. SISÄLTÖ. Maankäytön toteutusohjelman tehtävä ja tavoitteet. Nurmijärven asuntopoliittiset tavoitteet. Tonttituotannon eri vaiheiden yhteensovittaminen.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Pietarinmäki, Teollisuustie

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Pietarinmäki, Teollisuustie Kaavatunnus: 3-329 Asianumero: 578/10.02.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Pietarinmäki, Teollisuustie Asemakaavan muutos koskee tilaa Pikku-Pietarin Piha R:No 1:427. Asemakaavamuutoksella

Lisätiedot

HEIKKILÄNTIE KORTTELI Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

HEIKKILÄNTIE KORTTELI Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/6 Kaavatunnus: 2-179 Asia n:o: 884/10.02.03/2018 20.11.2018 HEIKKILÄNTIE KORTTELI 2344 Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 2/6 Suunnittelualueen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos 745/10.02.03/2016 ASRA 58 Nurmijärven kunta on tehnyt aloitteen Kirkonkylän keskustan

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2015 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 (Yleinen osa ja yleiskaavoitus) Vuonna 2014 vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat kaavat KAAVOJEN LAATIMINEN ON KUNNAN TEHTÄVÄ Kaavoitus perustuu maankäyttö-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

OTA TALTEEN KAAVOITUSKATSAUS 13 NURMIJÄRVI Havainnekuva Ilvesvuoren yritysalueesta Visualisoinnit: Arkkitehdit LSV Oy

OTA TALTEEN KAAVOITUSKATSAUS 13 NURMIJÄRVI Havainnekuva Ilvesvuoren yritysalueesta Visualisoinnit: Arkkitehdit LSV Oy OTA TALTEEN KAAVOITUSKATSAUS 2011 Havainnekuva Ilvesvuoren yritysalueesta Visualisoinnit: Arkkitehdit LSV Oy 13 NURMIJÄRVI 1 2010 Vuonna 2011 vireillä olevat ja lä KAAVOJEN LAATIMINEN ON KUNNAN TEHTÄVÄ

Lisätiedot

Klaukkalan asemakaavoitettujen asuinalueiden täydennysrakentamismahdollisuudet

Klaukkalan asemakaavoitettujen asuinalueiden täydennysrakentamismahdollisuudet Klaukkalan asemakaavoitettujen asuinalueiden täydennysrakentamismahdollisuudet Tässä selvityksessä on tarkasteltu Klaukkalan asemakaavoitettujen asuinalueiden täydentämismahdollisuuksia. Selvityksen tavoitteena

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2014 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 54 TONTEILLA 3 JA 4 (PURSIMIEHENKATU 3 JA 5) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Saviniemen kaupunginosassa korttelin

Lisätiedot

Ota talteen! Kaavoituskatsaus 2012

Ota talteen! Kaavoituskatsaus 2012 Ota talteen! Kaavoituskatsaus 2012 AW2 Arkkitehdit Oy Vuonna 2012 vireillä olevat ja lähia KAAVOJEN LAATIMINEN ON KUNNAN TEHTÄVÄ Kaavoitus perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA

MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA Kisakuja, Klaukkala Järvimaa, Klaukkala MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA 9- OHJEELLINEN SISÄLTÖ. Maankäytön toteutusohjelman tehtävä ja tavoitteet. Nurmijärven asuntopoliittiset tavoitteet. Tonttituotannon eri

Lisätiedot

RAJAMÄEN SAUNATIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAJAMÄEN SAUNATIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavatunnus 1-109 Asianumero 561/10.02.03/2016 Päiväys 14.06.2016 Päivitetty 21.3.2017 RAJAMÄEN SAUNATIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 1/5 Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualueeseen kuuluvat korttelit

Lisätiedot

Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA KH 23.4.2019 78, Liite 1 Tekla 3.4.2019 23, liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA 1 LAPINLAHDEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA

KAAVOITUSOHJELMA LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA 2019-2021 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen mukaisesti

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 6.2.2008 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

OAS KIRKONKYLÄN VANHAN SÄHKÖLAITOKSEN ALUE KORTTELIA 2028 JA OSAA KORTTELISTA 2029 SEKÄ KATUALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

OAS KIRKONKYLÄN VANHAN SÄHKÖLAITOKSEN ALUE KORTTELIA 2028 JA OSAA KORTTELISTA 2029 SEKÄ KATUALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 1/6 Kaavatunnus: 2-198 Asia n:o: 25.09. 2018 KIRKONKYLÄN VANHAN SÄHKÖLAITOKSEN ALUE KORTTELIA 2028 JA OSAA KORTTELISTA 2029 SEKÄ KATUALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 25.09.2018 Sivu 2/6 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava ja asemakaavan muutos, Klaukkala Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava ja asemakaavan muutos, Klaukkala Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava ja asemakaavan muutos, Klaukkala Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-304 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka 1. Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Nummi I B: Lamminrannan kaupunginosan kortteli 355

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koskelan kaupunginosan korttelin 9 tonttia nro 5 koskeva asemakaavan muutos (Emäpuuntie, Lokitie) AM2004 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö-

Lisätiedot

TEKNIIKKAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos ja laajennus NURMO. Suunnittelualueen sijainti

TEKNIIKKAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos ja laajennus NURMO. Suunnittelualueen sijainti OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NURMO TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti Asemakaavan muutosalue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n kaupunginosassa kortteleissa 7077 ja maantie ja kaavoittamattomilla

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA 2015-2019

MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA 2015-2019 Kunla 30.9.2014 112 Liite nro 3 MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA 2015-2019 Elinkeino- ja kuntakehityskeskus 25.9.2014 KUNLA 30.9.2014 1. MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMAN TEHTÄVÄ JA TAVOITTEET Maankäytön toteuttamisohjelman

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 6. ILKAN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 6. ILKAN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 6. ILKAN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS ILKANPELLON ASUNTOALUE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.12.2018 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Kaavoituskatsaus 2017 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava-asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA vv. 2017 2019 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit

Lisätiedot

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ASEMANSEUTU 2.14 LIEDON PORTIN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KESKEISET PERIAATTEET

KESKEISET PERIAATTEET NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee

Lisätiedot

POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA

POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 26.6.2019 KAAVAHANKKEEN LÄHTÖTIETOJA Tontti sijaitsee Koulukadun ja Pohjoiskadun risteyksessä Kaavamuutoksen hakijana

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 214005183 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.12.2015 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 303 (tontit 1 ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

OAS KLAUKKALANTIE (Mt 132) VÄLILLÄ OHIKULKUTIEN LIITTYMÄ-METSÄKYLÄNTIE ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

OAS KLAUKKALANTIE (Mt 132) VÄLILLÄ OHIKULKUTIEN LIITTYMÄ-METSÄKYLÄNTIE ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 1/7 Kaavatunnus 3-342 Asianumero 345/xx.xx.xx/2018 Päiväys 12.6.2018 Päivitetty 11.12.2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KLAUKKALANTIE (Mt 132) VÄLILLÄ OHIKULKUTIEN LIITTYMÄ-METSÄKYLÄNTIE

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituksen vaiheet

Kaavoituskatsaus. Kaavoituksen vaiheet Kaavoituskatsaus 2018 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava-asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016 (Yleinen osa ja yleiskaavoitus) Vuonna 2016 vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat kaavat

KAAVOITUSKATSAUS 2016 (Yleinen osa ja yleiskaavoitus) Vuonna 2016 vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat kaavat KAAVOITUSKATSAUS 2016 (Yleinen osa ja yleiskaavoitus) Vuonna 2016 vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat kaavat KAAVOJEN LAATIMINEN ON KUNNAN TEHTÄVÄ Kaavoitus perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin

Lisätiedot

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Klaukkalassa Ropakkotien eteläpuolella, rajoittuen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Kaavatunnus 3-313 Asianumero ASRA.ltk: 20.1.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Asemakaavan muutos koskee korttelia 6 sekä maatalousaluetta Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 17.7.2012_Päivitetty 14.11.2012

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 17.7.2012_Päivitetty 14.11.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 187 JA PUISTOALUEILLA (RAJATIEN JA MESIMARJANTIEN VÄLISELLÄ ALUEELLA) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Tallinmäen

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 1-141 Asianro 573/51/10 Asemakaavan muutos, Rajamäki, Kylänpää Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.9.2010 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue sijaitsee Rajamäentien

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

KLAUKKALANTIE (Mt 132) VÄLILLÄ AITTAKALLIONTIE-METSÄKYLÄNTIE Asemakaava ja asemakaavan muutos

KLAUKKALANTIE (Mt 132) VÄLILLÄ AITTAKALLIONTIE-METSÄKYLÄNTIE Asemakaava ja asemakaavan muutos Sivu 1/7 Kaavatunnus 3-342 Asianumero 345/xx.xx.xx/2018 Päiväys 12.6.2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KLAUKKALANTIE (Mt 132) VÄLILLÄ AITTAKALLIONTIE-METSÄKYLÄNTIE Asemakaava ja asemakaavan muutos

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2016 2018 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2)

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.4.2019, päivitetty 29.4.2019 Valmistelija / lisätiedot:

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot