EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS"

Transkriptio

1 FI

2 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel KOM(22) 618 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien yhteisön autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista annetun asetuksen (EY) N:o 255/96 muuttamisesta (komission esittämä)

3 PERUSTELUT Eri jäsenvaltioiden esittämien pyyntöjen johdosta komissio on tarkastellut yhdessä kyseisten valtioiden asiantuntijoiden kanssa mahdollisuutta avata, korottaa ja pidentää tiettyjen teollisuustuotteiden tariffikiintiöiden voimassaoloaikaa. Tämä selvitys tehtiin tullitaloustyöryhmän kokouksen yhteydessä ja sen perusteella voitiin todeta, että jäsenvaltiot voivat hyväksyä tässä asetusehdotuksessa tarkoitettuja tuotteita koskevien uusien tariffikiintiöiden avaamisen, tariffikiintiöiden korottamisen ja jatkamisen ja että tämä ei haittaa näiden tuotteiden markkinoita. Tämä on liitteenä olevan asetusehdotuksen tavoite. 2

4 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien yhteisön autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista annetun asetuksen (EY) N:o 255/96 muuttamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 26 artiklan, ottaa huomioon komission ehdotuksen 1, sekä katsoo seuraavaa: (1) Neuvosto on hyväksynyt 2 päivänä joulukuuta 1996 annetun asetuksen (EY) N:o 255/96 2 yhteisön tariffikiintiöiden avaamisesta tietyille maatalous- ja teollisuustuotteille; olisi tyydytettävä kyseisten tuotteiden hankintatarpeet yhteisössä mahdollisimman suotuisin edellytyksin. Tämän vuoksi olisi avattava uusia yhteisön tariffikiintiöitä alennetuin tullein tai tulleitta aiheellisten määrien mukaisesti, korotettava tiettyjen voimassa olevien tariffikiintiöiden määrää ja jatkettava niiden voimassaoloa häiritsemättä samalla näiden tuotteiden markkinoita. (2) Tietyt asetuksessa (EY) N:o 252/96 tarkoitetut tuotteet, joiden osalta ei ole enää yhteisön etujen mukaista ylläpitää yhteisön tariffikiintiötä, on poistettava liitteen I taulukosta. (3) Koska 1 päivänä tammikuuta 23 tulee voimaan paljon muutoksia ja asioita on selkeytettävä käyttäjille, nämä muutokset olisi tehtävä korvaamalla asetuksen (EY) N:o 255/96 liitteessä I oleva taulukko tämän asetuksen liitteessä I olevalla taulukolla. (4) Tiettyjen yksipuolisten yhteisön tariffikiintiöiden määrät eivät riitä tyydyttämään yhteisön tuotannonalan tarpeita nykyisellä kiintiökaudella. Kyseisten kiintiöiden määriä olisi lisättävä 1 päivästä tammikuuta 22 tai 1 päivästä heinäkuuta 22 kyseisten kiintiöiden avaamisajankohdasta riippuen; ja sen vuoksi on tämän asetuksen tultava voimaan välittömästi. (5) Tiettyjen sellaisten rauta- ja terästuotteiden tariffikiintiöt, joihin on sovellettu Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimusta, kuuluvat kyseisen sopimuksen voimassaolon päättymisajankohdasta Euroopan yhteisön perustamissopimuksen soveltamisalaan. Asetukseen (EY) N:o 255/96 on aiheellista lisätä kyseisiä kiintiöitä koskeva erillinen liite. 1 2 EYVL C,, s.. EYVL L 345, , s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1824/22 (EYVL L 277, , s. 1). 3

5 (6) Tämän vuoksi asetus (EY) N:o 255/96 olisi muutettava, ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Muutetaan asetus (EY) N:o 255/96 seuraavasti: 1) Korvataan 1 artiklan 1 kohta seuraavasti: "1. Liitteissä I ja III luetteloitujen tavaroiden tuontitullit suspendoidaan kullekin tuotteelle ilmoitetuksi ajanjaksoksi ja sen osalta ilmoitettuun määrään asti.". 2) Korvataan asetuksen liitteen I taulukko tämän asetuksen liitteen I taulukolla. 3) Lisätään tämän asetuksen liite II liitteeksi III. 2 artikla Liitteessä I kiintiökauden osalta muutetaan asetus (EY) N:o 255/96 seuraavasti: - Järjestysnumero : muutetaan tariffikiintiön määräksi 375 tonnia, - Järjestysnumero : muutetaan tariffikiintiön määräksi 45 tonnia, - Järjestysnumero : muutetaan tariffikiintiön määräksi 7 tonnia. 3 artikla Liitteessä I kiintiökauden osalta muutetaan asetus (EY) N:o 255/96 seuraavasti: - Järjestysnumero 9.292: muutetaan tariffikiintiön määräksi 2 yksikköä, - Järjestysnumero : muutetaan tariffikiintiön määräksi 7 tonnia. 4 artikla Tämä asetus tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä. Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 23 lukuun ottamatta sen 2 artiklaa, jota sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 22, ja 3 artiklaa, jota sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta 22. 4

6 Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä päivänä kuuta. Neuvoston puolesta Puheenjohtaja 5

7 LIITE I «Järjestysnumero CN-koodi Taric-koodi Tavaran kuvaus Kiintiön määrä Kiintiötulli (%) Kiintiökausi ex o-fenyleenidiamiini 1.8 t ex Bis(3-trietoksisilyylipropyyli)tetrasulfidi 2. t ex Poly(vinyylialkoholi), osittainen natrium- 5-(4-atsido-2-sulfonibentsyylideeni)-3- formyylipropyyli-rodaniinin asetaaliyhdiste ex Hopea- ja palladiumpohjainen kemiallinen dispersio, jollaisia käytetään näyttöruudun pinnoitteissa ja jonka sekä hopea- että palladiumpitoisuus on vähintään,1 mutta enintään,4 painoprosenttia ex Piihappoliuos, alanimikkeen tuotteiden valmistuksessa kiillotusaineena käytettävä (a) 1 t l t ex Fesoterodinin (INN) vetyfumaraatti 3 kg ex Höyrystetty piidioksidi, alanimikkeen tuotteiden valmistuksessa kiillotusaineena käytettävä (a) ex t t ex Kalsiumfluoridi, jossa alumiinin, magnesiumin ja natriumin kokonaispitoisuus on enintään,25 mg/kg, jauheena ex ,3 -diklooribentsidiinidihydrokloridi 55 t t ex Vanadiinioksidit ja -hydroksidit, yksinomaan seosten valmistamiseen (a) 13. t ex ex ex Ferrokromi, jossa on enemmän kuin 4 painoprosenttia hiiltä, yhdistetyn nimikkeistön 72 ryhmän raudan tai teräksen valmistuksessa tai sen lisäaineena käytettäväksi tai 75 ryhmän nikkeliseosten valmistuksessa käytettäväksi (a) Alkoholiin säilötyt, suklaatuotteiden valmistukseen tarkoitetut makeat kivettömät kirsikat, joiden läpimitta on enintään 19,9 mm (a): 25. t t ex sokeripitoisuus yli 9 painoprosenttia 1 (1) ex /19 -sokeripitoisuus enintään 9 painoprosenttia Alkoholiin säilötyt, suklaatuotteiden valmistukseen tarkoitetut hapankirsikat (Prunus cerasus), joiden läpimitta on enintään 19,9 mm (a): 2. t ex sokeripitoisuus yli 9 painoprosenttia 1 (1) ex sokeripitoisuus enintään 9 painoprosenttia 1 6

8 ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex Synteettinen poly-alfa-olefiini, jonka viskositeetti on vähintään 38 x 1-6 m 2 s -1 (38 centistokes) 1 C:n lämpötilassa ASTM D 445 -menetelmän mukaisesti mitattuna Ferrokromi, jossa on vähintään 1,5, mutta enintään 4 painoprosenttia hiiltä ja enintään 7 painoprosenttia kromia Hapolla aktivoitu montmorilloniitti, itsejäljentävän paperin valmistukseen tarkoitettu (a) Alifaattisiin liuottimiin liukenematon kiinteä uute, jota saadaan puuhartsin uutoksesta syntyneestä jäännöksestä ja jonka ominaisuudet ovat seuraavat: -hartsihappopitoisuus enintään 3 painoprosenttia -happoluku enintään 11 ja -sulamispiste vähintään 1 C Bromikloorimetaani 1-alkeenien sekoitus, jossa on vähintään 8 painoprosenttia 1-alkeeneja, joiden ketjun pituus on 2 ja 22 hiiliatomia Jäädytetyt Auricularia polytricha -lajin sienet, myös höyryssä tai vedessä keitetyt, valmisruokien valmistuksessa käytettävät (a)(b) o-kresoli, jonka puhtausaste on vähintään 98,5 painoprosenttia Glutationi Lasi rakeina, jotka sisältävät: - vähintään 73, mutta enintään 77 painoprosenttia piidioksidia, - vähintään 12, mutta enintään 18 painoprosenttia dibooritrioksidia ja - vähintään 4, mutta enintään 8 painoprosenttia polyeteeniglykolia Kloorisulfonoitu polyeteeni 1. t t t t t t t t t t t ex ,4-dikloori-3-etyyli-6-nitrofenoli, 9 t jauheena Sulfaattitärpätti 2. t ex Pussi paperia, painettu, ulkomitat 139 x 33 mm (± 5 mm), mikroaaltouunissa valmistettavien popcornien pakkausten valmistukseen (a) ex Litteäruutuinen värikatodisädeputki, jonka kuvaruudun leveys-korkeussuhde on 4/3, läpimitta vähintään 59 cm, mutta enintään 61 cm ja taivutussäde vähintään 5 m ex Litteäruutuinen värikatodisädeputki, jonka kuvaruudun leveys-korkeussuhde on 4/3, läpimitta vähintään 79 cm, mutta enintään 81 cm ja taivutussäde vähintään 5 m 66.. kpl 13. kpl kpl

9 ex ex ex Raaka tai valmistamaton tupakka, myös säännöllisiin muotoihin leikattu, tullausarvo vähintään 45 euroa/1 nettokilogrammalta, alanimikkeen tuotteiden valmistuksessa päällystai aluslehtenä käytettäväksi tarkoitettu (a) 6. t ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex Vesiliuos, jossa on vähintään 4 painoprosenttia kuivaa betaiiniuutetta ja vähintään 5 mutta enintään 3 painoprosenttia orgaanista tai epäorgaanisia suoloja Piidioksidi, jonka puhtausaste on vähintään 99 painoprosenttia, pallomaisina hiukkasina, dispersiona monoeteeniglykolissa Systiini 1,2-epoksibutaani Nivelosat, nivelbussien valmistukseen tarkoitetut (a) 1,3-diklooribentseeni Kolofoni- ja hartsihapot, tuoreesta pihkasta saadut Kolofoni- ja hartsihapot, tuoreesta pihkasta saadut D-ksyloosi Poly(vinyylideenifluoridi jauheena), metallin päällystämisessä käytettävien maalien ja lakkojen valmistukseen tarkoitettu (a) 2-kloorietanoli, alanimikkeeseen kuuluvien nestemäisten tioplastien valmistukseen tarkoitettu(a) 3-[Trifluorimetyyli] fenyyliasetonitriili Flurtamone (ISO) Meistetty lieriömäinen kenno, seostamatonta terästä, nikkelöity, akkua varten, läpimitta vähintään 13 mm, mutta enintään 17 mm, ja korkeus vähintään 27 mm, mutta enintään 7 mm Voimapaperi, -kartonki ja -pahvi, paino suurempi kuin 15 g/m 2, kokonaan kemiallisella sulfaattimenetelmällä saaduista valkaisemattomista ensiökuiduista valmistettu, nimikkeen 3921 tuotteiden valmistukseen tarkoitettu (a) Orgaanisella liuotinkehruulla (Lyocell) valmistettu selluloosafilamenttitouvi, paperiteollisuuden käyttöön (a) 38. t t t t kpl t t t t t t t t kpl t t

10 ex Kiteinen dinatriumdisilikaatti, joka sisältää: - vähintään 59 painoprosenttia piidioksidia ja - vähintään 3 painoprosenttia dinatriumoksidia ex Bentsofenoni- 3,3':4,4'.tetrakarboksyylihappodianhydrid i ex Bensiinikäyttöiset nelitahtimoottorit, iskutilavuus enintään 25 cm 3, alanimikkeen ruohonleikkuukoneiden valmistukseen tarkoitetut (a) ex Voimapaperi, -kartonki ja -pahvi, paino vähintään 25 g/m 2, valkaistu tasaisesti kauttaaltaan massana, nestemäisten elintarvikkeiden pakkausten valmistukseen tarkoitettu (a) ex Etulasit, joiden ulkokulmista mitattu suurin läpimitta on 81,5 cm (,2 cm), valonläpäisy 8 prosenttia ( 3 prosenttia) ja lasin vertailupaksuus 11,43 mm ex Voimapaperi, -kartonki ja -pahvi, rullina, valkaistu tasaisesti kauttaaltaan massana, yhdeltä puolelta päällystetty ex tai peitetty kaoliinilla ja/tai kalsiumkarbonaatilla, paino suurempi kuin 15 g/m 2, mutta pienempi kuin 4 g/m 2, nestemäisten elintarvikkeiden pakkausten valmistukseen tarkoitettu (a) ex ex ex Kipinäsytytteiset iskumäntä- tai kiertomäntämoottorit, iskutilavuus vähintään 3 cm 3 ja teho vähintään 6 kw, mutta enintään 15,5 kw: - alanimikkeen itseliikkuvien, istuimellisten ajoleikkureiden, - alanimikkeen traktoreiden, joita käytetään pääasiassa ajoleikkureina, tai - alanimikkeen iskutilavuudeltaan 48 cm 3 nelitahtimoottorilla varustettujen niittokoneiden valmistukseen tarkoitetut (a) ex Litteä rakolevy (flat mask) jonka leveys on 685,6 mm (,2 mm) tai 687,2 mm (,2 mm) korkeus 46,9 mm (,2 mm) tai 48,9 mm (,2 mm) ja jonka kohtisuora rakoleveys vertikaaliakselin päässä on 174 mikrometriä ( 8 mikrometriä) ex Tertiääristen amiinien seos, joka sisältää painoprosentteina: - vähintään 6 % dodekyylidimetyyliamiinia - vähintään 2 % dimetyyli(tetradekyyli)amiinia - vähintään,5 % heksadekyylidimetyyliamiinia ex Paperityyppi, jota käytetään elektrolyyttikondensaattorien valmistukseen (kondensaattoripaperi), ex valmistettu muista raaka-aineista kuin yksinomaan espartosta (alfaruohosta) ja ex joka sisältää enintään 5 mg/kg sulfaattia ja enintään 1 mg/kg klooria, paksuus ex vähintään 25 µm ja enintään 1 µm, leveys enintään 8 mm 12. t t kpl (c) t kpl t kpl kpl t t ex ex

11 ex ex ex ex ex ex ex Harvinaisten maametallien kloridi, joka sisältää vähintään 57 painoprosenttia lantaanitrikloridiheptahydraattia, jähmeä Propeenin ja buteenin kopolymeeri, jossa on vähintään 6 painoprosenttia mutta enintään 68 painoprosenttia propeenia ja jossa on vähintään 32 painoprosenttia mutta enintään 4 painoprosenttia buteenia, sulaviskositeetti enintään 3. mpa 19 C:ssa, ASTM D 3236-menetelmällä määritettynä, liimana alanimikkeen tavaroiden valmistuksessa (a) Polyeteenikalvot, joiden paksuus on vähintään 23 m mutta enintään 27 m, paino neliömetriltä vähintään 32 grammaa mutta enintään 42 grammaa ja vesihöyryn läpäisykyky vähintään 9 grammaa neliömetriltä päivässä Näppäimistöt, jotka koostuvat - silikonikerroksesta ja polykarbonaatti näppäimistä tai - kokonaan silikonista tai kokonaan polykarbonaatista painetuin näppäimin, alanimikkeeseen kuuluvien matkapuhelinten valmistukseen tai korjaukseen tarkoitetut (a) Kaksitahtipolttomoottorit, iskutilavuus enintään 125 cm 3, alanimikkeen ruohonleikkuukoneiden valmistusta varten (a) 8 5'-Kloori-3-hydroksi-2',4'-dimetoksi-2- naftanilidi ex Etulasit, joiden ulkokulmista mitattu suurin läpimitta on 72,4 cm (,2 cm), valonläpäisy 8 prosenttia ( 3 prosenttia) ja lasin vertailupaksuus 11,43 mm 5.3 t t m² kpl kpl t kpl «(a) (b) Tämän erityiskäytön valvomiseksi on sovellettava yhteisön asiaa koskevia määräyksiä. Tariffikiintiötä ei kuitenkaan sovelleta, jos käsittelyn suorittaa vähittäismyynti- tai ravintolayritys. (c) Asetuksen (EY) N:o 1824/22 mukaisesti kyseisen kiintiön alaisten tavaroiden 1 päivästä heinäkuuta 22 vapaaseen liikkeeseen luovutetut määrät otetaan kyseisessä määrässä täysimääräisesti huomioon. (1) Sovelletaan paljouden mukaan kannettavaa lisätullia. 1

12 LIITE II LIITE III CN-koodi Järjestysnumero Tarickoodi Tavaran kuvaus Levyvalmisteet, rautaa tai Seostamatonta terästä, leveys Vähintään 6 mm, Kylmävalssatut, Pleteroimattomat ja muulla Tavalla metallilla tai muulla aineella pinnoittamattomat: ex Paksuus suurempi kuin 1 mm, mutta pienempi kuin 3 mm ex Paksuus vähintään,5 mm mutta enintään 1 mm (a) Levyvalmisteet, Ruostumatonta terästä, leveys Vähintään 6 mm, ei Enempää valmistetut kuin ex ex kylmävalssatut: Paksuus suurempi kuin 3 mm, mutta pienempi kuin 4,75 mm, vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä Paksuus suurempi kuin 1 mm, mutta pienempi kuin 3 mm, vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä ex Paksuus vähintään,5 mm, mutta enintään 1 mm, vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä (a) ex Erikoisvalssilanka öljykarkaistun venttiilin jousilangan valmistukseen, läpimitta vähintään 5 mm, mutta enintään 15 mm, muuta seosterästä, jossa on: Vähintään,5, mutta enintään,8 painoprosenttia hiiltä Vähintään,1, mutta enintään 1,7 painoprosenttia piitä Vähintään,5, mutta enintään,8 painoprosenttia mangaania Enintään,3 painoprosenttia rikkiä Enintään,3 painoprosenttia fosforia Vähintään,4, mutta enintään,8 painoprosenttia kromia Vähintään,1, mutta enintään,3 painoprosenttia vanadiinia Levyvalmisteet, ruostumatonta terästä, leveys vähintään 6 mm, ei enempää valmistetut kuin kylmävalssatut: ex ex Paksuus suurempi kuin 1 mm, mutta pienempi kuin 3 mm, vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä Paksuus vähintään,5 mm, mutta enintään 1 mm vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä (a) Kiintiön määrä (t) Kiintiötulli (%) Kiintiökausi (a) Edellä mainittujen tuotteiden on lisäksi täytettävä seuraavat fyysiset vaatimukset: 11

13 a) CN-koodeihin ex ja ex kuuluvat tuotteet: Runsaasti hiiltä sisältävä teräs, jonka hiilipitoisuus on,64,7 painoprosenttia, valmistus- ja kuljetushihnojen tuotantoon tarkoitettu, korkein sallittu käsittelylämpötila 4 o C. Vetolujuus 1 2 N/mm 2 (± 1 prosenttia). Muut tekijät tai ominaisuudet erityisten teknisten määritelmien mukaan (HM 178). b) CN-koodeihin ex , ja sekä ex , ja sekä ex , ja kuuluvat tuotteet: NICRO -ruostumaton teräs valmistus- ja kuljetushihnojen tuotantoon, korkein sallittu lämpötila 35 o C. Laji i) vetolujuus 1 5 N/mm 2 (± 1 prosenttia). Kemiallinen koostumus: hiilipitoisuus enintään,6 painoprosenttia, kromipitoisuus 13 painoprosenttia, nikkelipitoisuus 4 painoprosenttia. Muut tekijät tai ominaisuudet erityisten teknisten määritelmien mukaan (HM 178). Laji ii) vetolujuus 1 2 N/mm 2 (± 15 prosenttia). Kemiallinen koostumus: hiilipitoisuus enintään,15 painoprosenttia, kromipitoisuus 17 painoprosenttia, nikkelipitoisuus 7 painoprosenttia. Muut tekijät tai ominaisuudet erityisten teknisten määritelmien mukaan (HM 178). c) CN-koodeihin ex , 13, 14, 15, 16, 17 ja 18 sekä , 13, 14, 15, 16, 17 ja 18 kuuluvat tuotteet: Ruostumaton teräs valmistus- ja kuljetushihnojen tuotantoon. Laji i): vetolujuus 1 2 N/mm2. Kemiallinen koostumus: hiilipitoisuus,1 painoprosenttia, piipitoisuus,6 painoprosenttia, mangaanipitoisuus 1,4 painoprosenttia, kromipitoisuus 17,5 painoprosenttia, nikkelipitoisuus 7,5 painoprosenttia. Muut tekijät tai ominaisuudet erityisten teknisten määritelmien mukaan (HM 1712). Laji ii): vetolujuus 1 2 N/mm2. Kemiallinen koostumus: hiilipitoisuus,6 painoprosenttia, piipitoisuus,6 painoprosenttia, mangaanipitoisuus 1,4 painoprosenttia, kromipitoisuus 18,5 painoprosenttia, nikkelipitoisuus 8,5 painoprosenttia.. Muut tekijät tai ominaisuudet erityisten teknisten määritelmien mukaan. Laji iii): vetolujuus 1 N/mm 2. Kemiallinen koostumus: hiilipitoisuus,5 painoprosenttia, piipitoisuus,6 painoprosenttia, mangaanipitoisuus 1,7 painoprosenttia, kromipitoisuus 17,5 painoprosenttia, nikkelipitoisuus 12,5 painoprosenttia, molybdeenipitoisuus 2,7 painoprosenttia. Muut tekijät tai ominaisuudet erityisten teknisten määritelmien mukaan. Laji iv): vetolujuus 1 8 N/mm 2. Kemiallinen koostumus: hiilipitoisuus enintään,5 painoprosenttia, piipitoisuus enintään 1 painoprosenttia, kromipitoisuus 13 painoprosenttia, nikkelipitoisuus 4 painoprosenttia, titaanipitoisuus,3 painoprosenttia. Muut tekijät tai ominaisuudet erityisten teknisten määritelmien mukaan (HM 171). 12

14 Laji v): vetolujuus 1 15 N/mm 2. Kemiallinen koostumus: hiilipitoisuus enintään,8 painoprosenttia, piipitoisuus 1,5 painoprosenttia, kromipitoisuus 14 painoprosenttia, nikkelipitoisuus 7 painoprosenttia, kuparipitoisuus,7 painoprosenttia. Muut tekijät tai ominaisuudet erityisten teknisten määritelmien mukaan (HM 171). Laji vi): vetolujuus 1 2 N/mm 2. Kemiallinen koostumus: hiilipitoisuus,3 painoprosenttia, piipitoisuus,6 painoprosenttia, kromipitoisuus 15,25 painoprosenttia, nikkelipitoisuus 4,9 painoprosenttia, kuparipitoisuus 3,25 painoprosenttia. Muut tekijät tai ominaisuudet erityisten teknisten määritelmien mukaan. Huomautus: a ja b alakohdassa sekä c alakohdan i vi alakohdassa lueteltujen tuotteiden koostumus voi vaihdella voimassa olevissa analyysia koskevissa säännöissä asetettujen rajojen sisällä. 13

15 RAHOITUSSELVITYS PÄIVÄYS: BUDJETTIKOHTA: MÄÄRÄRAHAT: 12 luvun 12 artikla ( ) 2. TOIMENPITEEN NIMI: Ehdotus: Neuvoston asetus (EY) tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien yhteisön autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista annetun asetuksen (EY) N:o 255/96 muuttamisesta 3. OIKEUSPERUSTA: perustamissopimuksen 26 artikla 4. TOIMENPITEEN TAVOITE: Yhteisön jalostusteollisuuden tarpeiden huomioon ottamisen varmistaminen suotuisin edellytyksin 5. VAIKUTUKSET TALOUSARVIOON: 12 KUUKAUDEN JAKSO KULUVA VARAINHOITO- VUOSI SEURAAVA VARAINHOITO- VUOSI (miljoonaa euroa) (euroa) (euroa) 5. MENOT EY:N TALOUSARVIOSTA (TUET/INTERVENTIOT) KANSALLISISTA TALOUSARVIOISTA MUISTA LÄHTEISTÄ 5.1 TULOT EY:N OMAT VARAT (MAKSUT/TULLIT) KANSALLISELLA TASOLLA 5..1 MENOARVIO TULOARVIO 5.2 LASKUTAPA: Katso liite 6. MAHDOLLISUUS RAHOITUKSEEN TOTEUTETTAVANA OLEVAN EI TALOUSARVION KYSEISEEN LUKUUN OTETUISTA MÄÄRÄRAHOISTA 6.1 MAHDOLLISUUS RAHOITUKSEEN TOTEUTETTAVANA OLEVAN EI TALOUSARVION ERI LUKUJEN VÄLISILLÄ SIIRROILLA 6.2 LISÄTALOUSARVION TARVE EI 6.3 MYÖHEMPIIN TALOUSARVIOIHIN OTETTAVAT MÄÄRÄRAHAT EI HUOMAUTUKSIA: 14

16 LIITE Tavaran kuvaus Ferrokromi Bromikloorimetaani Putki cm Kolofoni (II) Voimapaperi A. Voimassa vuodesta 22: Kiintiömäärän muutos (kpl/tonnia) t 25. t) + 5 t 4 t) + 7. kpl 13. kpl) + 2. t 5. t) + 5. t 65. t) Arvioidun hinnan muutos ( / yksikkö) 4.466) 2.557) 2) 32.5) 515) Tavanomaisen tullin muutos (%) 7) 5,5) 7 14) 5) 1,4) Kiintiötullin muutos (%) Tulojen menetyksen odotettu muutos verrattuna edelliseen kiintiökauteen ( ) Tulojen menetys edelliseen kiintiökauteen verrattuna yhteensä:

17 B. Voimassa vuodesta 23: Huomautus: Tässä taulukossa mainitaan vain ne asetuksen liitteessä mainitut tuotteet, joilla on rahoitusvaikutuksia. Tavaran kuvaus Kiintiömäärän muutos (kpl/tonnia) Arvioidun hinnan muutos ( / yksikkö) Tavan-omaisen tullin muutos (%) Kiintiötullin muutos (%) Tulojen menetyksen odotettu muutos verrattuna edelliseen kiintiökauteen ( ) Dimetyyliammonium + 75 t (alkup. määrä: t) 29.) 6,5) Fluoridi t t) 12.) 5,3) Kloridi t t) 6.42) 3 6,5) Ferrokromi t 375. t) 4.466) 7) Dietanoli t 13 t) 3.168) 5,5) Lasi t 45 t) 5.666) 3,7) Fenoli t (alkup. määrä: 43 t) ) 5,5) Pussi kpl (alkup. määrä: 33.. kpl),5567) 1,6) Putki cm -7. kpl kpl) 2) 14) Levyvalmisteet I + 36 t t) 6.389),9) Levyvalmisteet II + 9 t t) 1.6) 1,2) 16

18 Lanka t t) 1) 1,2) + 6. Levyvalmisteet III t t) ) 1,2) Kolofoni (II) t 7. t) 32.5) 5) TCO kpl kpl) 1.9) 3,7) Litteä rakolevy - 2. kpl (alkup. määrä: kpl) 17,5) 2,7) EVOH t 4 t) 5.378) 7,7) Etulasi kpl (alkup. määrä: 1.2. kpl) 49) 4) Tulojen menetys edelliseen kiintiökauteen verrattuna yhteensä: PETOSTEN TORJUNTATOIMET Tariffikiintiöiden hallinnointia koskevissa säännöksissä säädetään tarvittavista toimenpiteistä petosten ja säännönvastaisuuksien ehkäisemiseksi ja niiltä suojautumiseksi. 17

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 6.5.22 KOM(22) 224 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien yhteisön autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON ASETUS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.11.2013 COM(2013) 775 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

22.12.2011 Euroopan unionin virallinen lehti L 341/13

22.12.2011 Euroopan unionin virallinen lehti L 341/13 22.12.2011 Euroopan unionin virallinen lehti L 341/13 LIITE LIITE 09.2849 ex 0710 80 69 10 Auricularia polytricha -lajin sienet, jäädytetyt, myös höyryssä tai vedessä keitetyt, valmisruokien valmistukseen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.4.2008 KOM(2008)232 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien yhteisön autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.1.2001 KOM(2001) 19 lopullinen 2001/0022 (ACC) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden Euroopan unionina toimivien jäsenvaltioiden sekä Slovenian

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 15.5.23 KOM(23)26 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin teollisuus-, maatalous- ja kalastustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.10.2001 KOM(2001) 604 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (ETY) N:o 2658/87 muuttamisesta yhteisen tullitariffin tullien yksipuoliseksi suspendoinniksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2016 COM(2016) 315 final 2016/0158 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä kalastustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 27.11.2003 KOM(2003)730 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS lopullisten polkumyyntitullien käyttöönotosta tiettyjen Kiinan kansantasavallasta ja Thaimaasta peräisin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.5.2014 COM(2014) 283 final 2014/0148 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.5.2017 COM(2017) 244 final 2017/0097 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0158 (NLE) 9741/16 PECHE 197 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.7.2014 COM(2014) 438 final 2014/0203 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta, joka koskee oliiviöljyä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.9.2013 COM(2013) 678 final 2013/0325 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yksipuolisten tullietuuksien myöntämisestä Moldovalle annetun neuvoston asetuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 19.07.2002 KOM(2002) 409 lopullinen 2002/0166 (ACC) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Norjan kuningaskunnan välisen sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihtona

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.12.2016 COM(2016) 784 final 2016/0388 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.5.2015 COM(2015) 201 final 2015/0104 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS Bryssel 10.7.2009 KOM(2009) 352 lopullinen 2009/0093 (ACC) Euroopan yhteisön ja Brasilian GATT 1994 -sopimuksen XXIV artiklan 6 kohdan mukaisesti

Lisätiedot

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, 25.11.2016 L 319/3 ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/2054, annettu 22 päivänä marraskuuta 2016, asetuksista (EY) N:o 2305/2003, (EY) N:o 969/2006, (EY) N:o 1067/2008 ja täytäntöönpanoasetuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. L 313/52 Euroopan unionin virallinen lehti 28.11.2009 KOMISSION ASETUS (EY) N:o 1154/2009, annettu 27 päivänä marraskuuta 2009, neuvoston asetuksen (EY) N:o 747/2001 muuttamisesta tiettyjä Israelista peräisin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.11.2014 COM(2014) 705 final 2014/0333 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.12.2017 COM(2017) 733 final 2017/0325 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.11.2015 COM(2015) 567 final 2015/0262 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.10.2016 COM(2016) 629 final 2016/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

VO Lahti Pirjo

VO Lahti Pirjo Valtiovarainministeriö E-kirjelmä VM2005/00905 VO Lahti Pirjo 16.12.2005 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Ehdotus neuvoston asetukseksi tiettyihin käsittelyihin tarkoitettujen jäteöljyjen tullin poistamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2016 COM(2016) 426 final 2016/0196 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevan vuoden 2015 kansainvälisen sopimuksen allekirjoittamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.11.2013 COM(2013) 776 final 2013/0384 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 764/2014, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2014, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 764/2014, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2014, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön 16.7.2014 L 209/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 764/2014, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2014, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08 Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. tammikuuta 2009 (20.01) (OR. en) 5502/09 TDC 1 EHDOTUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. tammikuuta 2009 (20.01) (OR. en) 5502/09 TDC 1 EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. tammikuuta 2009 (20.01) (OR. en) 5502/09 TDC 1 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komissio Päivä: 15. tammikuuta 2009 Asia: Ehdotus: neuvoston asetus, tariffi- ja tilastonimikkeistöstä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2016 COM(2016) 94 final 2016/0057 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 L 180/4 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 reaktiotuotteet kloorietikkahapon kanssa -tehoaineen hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.7.2005. Luonnos KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 8.8.2014 L 235/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 858/2014, annettu 4 päivänä elokuuta 2014, tiettyjen tavaroiden luokittelusta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.08.2002 KOM(2002) 451 lopullinen 2002/0201 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 95/2/EY muuttamisesta elintarvikelisäaineen E

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus-

Lisätiedot

Käyttötariffin (TKK II) muutoksia

Käyttötariffin (TKK II) muutoksia Tullausyksikkö Heidi Broms Yleiskirje 16.12.2016 Nro 118/2016 Käyttötariffin (TKK II) muutoksia Nimikemuutoksia Nimike Tavara Tariffin mukainen tulli; K; S Lisäpaljous Liite voimassa 13.11.2016 lukien:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 COM(2019) 219 final 2019/0106 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.7.2014 COM(2014) 454 final 2014/0211 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. L 104/20 Euroopan unionin virallinen lehti 24.4.2010 KOMISSION ASETUS (EU) N:o 347/2010, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2010, asetuksen (EY) N:o 245/2009 muuttamisesta loistelamppujen, joissa ei ole sisäistä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0282 (NLE) 14045/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 80 EEE 54 N 52 ISL 47 FL 37 MI 786 ECO 66 INST

Lisätiedot

11609/12 HKE/phk DG C2

11609/12 HKE/phk DG C2 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 17. heinäkuuta 2012 (OR. en) 11609/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0157 (NLE) EEE 82 AGRILEG 94 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

soveltamisen päättymisaika 1 päivä heinäkuuta 2005 1 päivä heinäkuuta 2008

soveltamisen päättymisaika 1 päivä heinäkuuta 2005 1 päivä heinäkuuta 2008 2392 Liite 1, joihin ei sovelleta 5 :ää A. Lyijy seosaineena 1. Työstettäväksi tarkoitettu teräs ja sinkitty teräs, jonka painosta korkeintaan 0,35 prosenttia on lyijyä 2. a) Työstettäväksi tarkoitettu

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 31.3.2006 KOM(2006) 147 lopullinen 2006/0051 (ACC) 2006/0052 (ACC) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Taiwanin, Penghun, Kinmenin ja Matsun erillisen tullialueen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 06.01.2005 KOM(2004) 854 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Alankomaiden kuningaskunnalle soveltaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0253 (NLE) 12934/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 65 EEE 36 N 34 MAP 21 MI 677 COMPET 644 IND 236

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 5.10.2005 KOM(2005) 471 lopullinen 2005/0199 (ACC) 2005/0200 (ACC) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS sopimusten tekemisestä kirjeenvaihtona Euroopan yhteisön ja Japanin välillä

Lisätiedot

81 RYHMÄ MUUT EPÄJALOT METALLIT; KERMETIT; NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT

81 RYHMÄ MUUT EPÄJALOT METALLIT; KERMETIT; NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT 81 RYHMÄ MUUT EPÄJALOT METALLIT; KERMETIT; NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT Alanimikehuomautus 1. Edellä 74 ryhmän 1 huomautusta, jossa määritellään "tangot, profiilit, lanka, levyt, nauhat ja folio", noudatetaan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2011 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2018 C(2018) 8376 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 11.12.2018, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 4. helmikuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2000/0159(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN Neuvoston

Lisätiedot

(EYVL L 316, , s. 8)

(EYVL L 316, , s. 8) 1992L0079 FI 27.02.2010 004.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI 92/79/ETY, annettu 19 päivänä lokakuuta 1992,

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0056 Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentin tarkistukset 25. helmikuuta 2016

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.10.2015 COM(2015) 487 final 2015/0236 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 6.11.2014 JOIN(2014) 37 final 2014/0323 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Syyrian tilanteen johdosta

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 2.10.2009 KOM(2009) 510 lopullinen 2009/0138 (CNS) C7-0255/09 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS unionin syrjäisimpien alueiden hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0100 (NLE) 8190/18 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 20 EEE 15 N 16 ISL 17 FL 16 MAP 7 MI 279 COMPET

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D032598/06.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D032598/06. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2014 (OR. en) 11839/14 AGRILEG 152 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 9. heinäkuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D032598/06 Asia: Uwe

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 1.10.2018 L 245/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION ASETUS (EU) 2018/1461, annettu 28 päivänä syyskuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen

Lisätiedot

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 4/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi makeis- ja vilvoitusjuomaverosta annetun lain 5 :n ja lain liitteenä olevan virvoitusjuomaverotaulukon muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.11.2014 COM(2014) 704 final/2 2014/0332 (NLE) CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre 2014. Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D050799/04.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D050799/04. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. elokuuta 2017 (OR. en) 11810/17 AGRILEG 163 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 29. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D050799/04 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D050358/04.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D050358/04. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11471/17 AGRILEG 146 DENLEG 61 VETER 68 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 20. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.11.2007 KOM(2007) 752 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 245 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 245 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0098 (NLE) 9634/17 UD 135 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 22. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Thaimaan kuningaskunnan välisen sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihtona

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Thaimaan kuningaskunnan välisen sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihtona EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.10.2005 KOM(2005) 510 lopullinen 2005/0212 (ACC) 2005/0213 (ACC) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Thaimaan kuningaskunnan välisen sopimuksen tekemisestä

Lisätiedot