Jätelaissa määrätty kunnan jätehuoltovastuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jätelaissa määrätty kunnan jätehuoltovastuu"

Transkriptio

1 Jämsän jätehuolto ja Jämsän Vesi liikelaitokset Jämsän jätehuolto ja Jämsän Vesi liikelaitokset Jätteenkuljetusjärjestelmä 832/ /2013 Jäve Valmistelija: Liikelaitosjohtaja, puh Jätteenkuljetusjärjestelmää koskevan päätöksenteon tausta ja lain sää dän tö Kunnalle on määrätty vahva vastuu jätteenkuljetuksista aina EU-oikeu des ta lähtien. Jätteiden kuljetuksesta on säädetty myös jä te lais sa v Kyse on julkisesta välttämättömyyspalvelusta, jonka on toimit ta va kaikissa oloissa, kaikkina aikoina ja kaikilla alueilla. Tämän päätöksenteon valmistelussa on huomioitu Suomen Kun ta liiton päivätty yleiskirje " Jätehuoltoviranomaisen päätös jätteen kul je tus jär jes tel mäs tä". Jätehuoltoviranomainen Kunnan jätehuoltoviranomaisen, joka voi olla useamman kunnan yhtei nen, on päätettävä jätteiden kuljetuksen järjestämisestä jätelain mu kai ses ti. Jämsän Jätehuolto liikelaitoksen johtokunta toimii Jämsän kaupungin ja Kuhmoisten kunnan jätehuoltoviranomaisena kuntien val tuus to jen liikelaitoksen johtosäännössä päättämällä tavalla alkaen. Jätelaissa määrätty kunnan jätehuoltovastuu Jätelain (646/2011) 32 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan kunnan on jär jes tet tä vä vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa, asunto las sa ja muussa asumisessa syntyvän jätteen, mukaan lukien sako- ja umpikaivolietteen, jätehuolto. Lisäksi kunnan vastuulle kuuluu so si aa li- ja ter veys pal ve luis sa, koulutustoiminnassa sekä julkisessa hal lin to- ja pal ve lu toi min nas sa syntyvän yhdyskuntajätehuollon järjes tä mi nen sekä ne lii ke huo neis ton yhdyskuntajätteet, jotka kerätään kiin teis töl lä tai put ki ke räys me ne tel mäs sä yhdessä edellä tar koi tet tujen jätteiden kans sa. Jämsän kaupungissa ja Kuhmoisten kunnassa on ns. vanha so pimus pe rus tei nen jätteenkuljetus pääpiirtein taajamaksi kaavoitetuilla

2 alueil la. Haja-asutusalueilla jätehuolto on järjestetty kunnan jär jes tämä nä. Kunnan järjestämää jätehuoltoa käyttävät ha ja-asu tus alu eel la sijaitsevat vakituisesti asuvat kiinteistönhaltijat ja vapaa-ajan asun tojen haltijat. Kunnan järjestämä jätehuolto perustuu alue ke räys pis tever kos toon Jämsän kaupungin ja Kuhmoisten kunnan alueil la. Jätelain 149 :n 4 momentin mukaan kunnan, jossa vuoden 1993 jäte lais sa tarkoitettu järjestetty jätteenkuljetus hoidetaan so pi mus perus tei se na, on tarkasteltava jätteenkuljetuksen järjestämistä uuden lain 37 :n 1 momentissa säädettyjen kiinteistön haltijan järjestämän jät teen kul je tuk sen edellytysten perusteella ja tehtävä asiassa päätös vii meis tään vuoden kuluessa lain voimaantulosta eli viimeistään Jos päätöksellä siirrytään kiinteistön haltijan järjestämästä jät teen kulje tuk ses ta kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen, päätöksessä on määrättävä kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen lak kaami ses ta, joka voi tapahtua aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua päätök sen tekemisestä ja viimeistään viiden vuoden kuluessa lain voimaan tu los ta (JL ). Kunnan on huolehdittava, että kunnallisella jätehuoltovastuulla olevan jätteen kuljetus järjestetään kiinteistön haltijan järjestämästä vastaan ot to pai kas ta käsittelyyn. Jätteenkuljetuksessa on kyse jul ki ses ta välttämättömyyspalvelusta, jonka on toimittava kaikissa olo suh teis sa, kaikkina aikoina ja kunnan kaikilla alueilla. Jätelain mää rit tä mä nä pää sään tö nä on kunnan järjestämä ja kilpailuttama jät teen kul je tus (JL 36 ). Jätelakiin on jätetty kuitenkin mahdollisuus valita myös kiin teis tön hal ti jan järjestämä jätteenkuljetus, mikäli kaikki jä te lain mää rit tä mät edellytykset täyttyvät (JL 37 ). Edellä mainitussa jär jestel mäs sä alu een asukkaat itse sopivat kuljetusyrittäjän kanssa jät teiden ke räyk ses tä ja kuljetuksesta kunnan määräämään kä sit te ly paikkaan. La ki sää tei nen kuljetusjärjestelmän edellytysten arviointi koskee vain niitä aluei ta, joilla on käytössä vanha so pi mus pe rus tei nen eli kiinteistön haltijan järjestämä jät teen kul je tus. Kunnassa voi ol la käytössä eri alueilla myös eri kul je tus jär jes tel mät. Jämsässä ja Kuhmoi sis sa jätelain edellytys kuljetusjärjestelmän tar kas te lus ta täyt tyy, koska taajamissa on käytäntönä jätelain tarkoittama ns. van ha sopimusperusteinen jätteenkuljetus. Mikäli tätä vanhaa so pi mus perus teis ta kul je tus jär jes tel mää halutaan jatkaa, on jä te huol to vi ranomai sen ar vioi ta va täyttyvätkö jätelain 37 :n tarkoittamat kaikki edel ly tyk set. Jätelain 37 :ssä määritellään tarkemmin nämä edellytykset. Edel lytyk set ovat, että: 1) kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus täyttää jätelain 35 :n 2 momentissa säädetyt edellytykset eli tarjolla on jätteen kul je tus palve lu ja kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin eh-

3 doin ja että jätteenkuljetuksessa noudatetaan jätehuoltomääräyksiä ja että jäte kuljetetaan kunnan määräämään vastaanotto- tai kä sit tely paik kaan; 2) jätteenkuljetus edistää jätehuollon yleistä toimivuutta kunnassa, tu kee jätehuollon alueellista kehittämistä eikä aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle; 3) päätöksen vaikutukset arvioidaan kokonaisuutena myönteisiksi ottaen erityisesti huomioon vaikutukset kotitalouksien asemaan sekä yri tys ten että viranomaisten toimintaan. Päätös tehdään kaikkien kunnan vastuulle jätelaissa määrättyjen (JL 32 1 mom 1 kohta) jätteiden osalta. Jätelain 37 :n sanamuodon perusteella kunta voisi päättää kunnan jär jes tä män jätteenkuljetuksen käyttöönottamisesta jätelain 149 :n mu kai ses sa menettelyssä, vaikka kiinteistön haltijan järjestämän jätteen kul je tuk sen edellytykset täyttyisivätkin. Asian valmistelu päätöksentekoa varten Laissa ei ole tarkemmin avattu tai määritelty sitä, miten edel lä mai nittu jen edel ly tys ten täyttymistä arvioidaan. Asian valmistelija voi siis val mis tel les saan päätöstä päättää jätelain 37 :n edellytysten täyt tymi sen arviointitavan ja -muodon. Jämsän ja Kuhmoisten jät teen kul jetus jär jes tel män arviointi on annettu alueen ulkopuoliselle asian tun tijal le objektiivisuuden ja puolueettomuuden turvaamiseksi. Ar vioin ti raport ti on koottu asiantuntijoiden ryhmätyönä ja sen tulos pohjautuu Jäm sän ja Kuhmoisten alueelta kerättyyn käytettävissä olleeseen tietoon jätehuollon kuljetusten tilanteesta sekä valtakunnan tasolla aihee seen liittyvään kertyneeseen tutkimus- ja kokemusperäiseen tietoon. Edellytysten arviointi on selostettu raportissa, joka on nimetty "Sel vitys Jäm sän Jätehuolto liikelaitoksen jätteenkuljetusjärjestelmän muut ta mi sen perusteista". Selvityksen on laatinut Ahma Ympäristö Oy ja se on valmistunut Raportti on esityslistan liitteenä. Vaikutusmahdollisuuden varaaminen Kuuluttaminen Kuljetusjärjestelmää koskevan asian vireilläolosta on kuulutettu jul kises ti kuntien ilmoitustauluilla välisen ajan, saman ajan kummankin kunnan internet sivuilla se kä paikallisessa sa no maleh des sä

4 Selvitys jätteenkuljetusjärjestelmän muuttamisen perusteista (Ahma Ym pä ris tö Oy) on ollut nähtävillä kuntien virastoissa sekä jä te huol tolii ke lai tok sen toimistolla koko kuulutuksen keston ajan. Kirjalliset kannanotot ja lausunnot Asiasta saatiin useita lausuntoja ja kannanottoja. Kannanotoista on laa dit tu kooste ja vastauksista yhteenveto. Siinä on otettu kantaa lähin nä niiltä osin, missä on kä si tel ty asiaa jätteiden kul je tus jär jes telmään liittyvien edellytysten täyt ty mi sen osalta. Yhteenveto on päi vätty ja sen on laatinut sama taho, kuin asiaa koskevan sel vityk sen kin eli Ahma Ympäristö Oy:n tiimi. Yhteenveto on esityslistan liit tee nä. Jätteenkuljetusjärjestelmää tarkasteltaessa on eroteltava jät teen kulje tuk set ja jätteen käsittely toisistaan. Asumisessa syntyvästä ym. kun nan vastuulla olevasta jätteestä pu hut taes sa jätteen käsittely tapah tuu aina kunnan määräämässä pai kas sa. Oman toiminnan ul kopuo li nen jätteenkäsittely kilpailutetaan julkisista hankinnoista sää detyn lain sää dän nön mukaisesti. Tuottajayhteisön tuottajavastuulle kuu lu va tuot ta ja yh tei sön tai kunnan ylläpitämiin keräyspisteisiin toi mitet tu jäte toi mi te taan aina tuottajayhteisön määräämään paikkaan. Täs sä käsillä olevassa päätöksessä päätetään vain asumisessa synty vän jätteen kuljetuksista kiinteistöltä kunnan osoittamaan käsittelytai siirtokuormauspaikkaan. Jämsän Jätehuolto liikelaitos on ostava or ga ni saa tio ja tekee hankinnat kilpailutuslainsäädännön mää rää millä ehdoilla. Jätteen maahan sijoittamisen osalta liikelaitos on tois taisek si omavarainen. Kaatopaikan toiminnat ovat loppumassa käy tettä vis sä olevan loppusijoitustilan täyttyessä aivan lähimpien vuosien ku lues sa. Alueella ei ole 60 kilometrin säteellä tarjolla vastaavaa palve lua ja sekin palvelu joka on, on kuntaomisteisten yhtiöiden tar joamaa. Liikelaitos ei toimi vapailla markkinoilla tarjoamassa mitään palve lui ta. Oman yhteistoiminta-alueensa asumisessa syntyvän jät teen loppusijoitus kuuluu kunnan vastuulle niiltä osin, kun jätettä ei voi hyödyntää materiaalina tai energiana. Uutta kuulemista ei ole tässä vaiheessa tarpeen enää tehdä, koska ti lan ne ei poikkea vuoden 2013 tilanteesta. Asian käsittely jatkuu siitä, mihin se huhtikuussa 2013 jäi. Puheenjohtaja ei ole osallistunut asian valmisteluun kuulemisvaiheeseen mennessä vaan vasta sen jäl keen. Yhteenvedosta, joka on nimetty Vastineet jät teen kul je tus jär jes telmän muutosselvitykseen annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin ilme nee, että mielipiteet ja lausunnot eivät tue jätelain asettamien edel ly tys ten täyttymistä. Asian aiempi käsittely

5 Jämsän kaupungin ja Kuhmoisten kunnan jätehuoltoviranomaisena toi mi va Jämsän Jätehuolto liikelaitoksen johtokunta on tehnyt puheen joh ta jan esittelystä päätöksen , joka on Hä meenlin nan hallinto-oikeuden päätöksellä no 14/0656/2 ku mottu ja palautettu uudelleen käsiteltäväksi menettelyvirheiden ja puheen joh ta jan esteellisyyden vuoksi. Hallinto-oikeus ei ole edellä maini tuis ta syistä lausunut muista esitetyistä valitusperusteista mi tään. Palautusta uudelleen käsittelyyn koskeva päätös on lain voi mai nen, joten jätteiden kuljetusta koskeva pää tös on käsiteltävä uu del leen jätehuoltoviranomaisessa. Käsittely on aloitettava kuulemisen jäl keises tä tilanteesta. Nykytilanteen kuvaus ja edellytysten harkinta Tilanne ei poikkea vuoden 2013 alussa vallinneesta tilanteesta. Jämsän kaupungin ja Kuhmoisten kunnan toiminta-alueella on käytös sä jätteenkuljetuksen sekamalli. Jämsän Jätehuolto liikelaitos huo leh tii haja-asutusalueen jätehuollon järjestämisestä alue ke räyspis teil lään. Kiinteistöjen haltijoilla on kuitenkin vielä oikeus sopia itse jä te huol ton sa järjestämisestä suoraan jätehuoltourakoitsijan kanssa. Tä tä mahdollisuutta on käytetty verrattain vähän suhteutettuna suureen kunnallisen järjestelmän käyttäjien määrään. Vain 8 % haja-asu tus alu een kiinteistönhaltijoista on tehnyt oman sopimuksen jätteen kul je tuk ses ta. Osuus ilmenee jätelain määräämästä jät teen kul jetuk sen liittyjärekisteristä. Rekisteri ei vieläkään ole täydellinen johtuen urakoitsijoilta saadun tiedon viiveistä ja laatuongelmista. Mm. eri jätelaatujen keräysastioiden tyhjennysten määrästä ei aina ole saa tu pyynnöstä huolimatta tietoja. Urakoitsijoiden käyttämiä hin ta tie to ja ei ole käytössä kattavasti muualta kuin taajamista. Ha ja-asu tus alu eel la hinnat voivat vaihdella huomattavastikin riippuen kiin teis tön etäisyydestä jätteen käsittelypaikkaan. Hintatietoja on saatu ha ja tietoi na alueen asukkailta, eikä niitä ole dokumentoitu jätelain tar koi tuksen vastaisesti. Jätelain 37 1 momentin edellytyksen täyttymisen arviointi/ tasa puo li set palvelut Taajamissa on kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus bio jätteen ja loppusijoitettavan jätteen osalta. Taajamissakin liittyjärekisteri on vajavainen em. syistä johtuen. Taajamissa järjestettyyn jät teenkul je tuk seen liittyminen on kattavampaa eli noin 95 % kiinteistöjen hal ti jois ta on tehnyt kuljetussopimuksen. Vuosittain löytyy silti useita jär jes tel mään liittymättömiä kiinteistöjä taajamistakin. Hyötyjätteiden osal ta asukkaat voivat valita kunnan järjestämän ja kiinteistön hal tijan järjestämän hyötyjätehuollon väliltä. Suuri osa n. 70 % oma ko tikiin teis tö jen haltijoista on valinnut kunnan järjestämän hyö ty jä te huollon taajamissa. Rivitalo- ja kerrostalo asunto-osakeyhtiöt järjestävät hyö ty jä te huol lon sopimusperusteisesti jätehuoltomääräysten määrää mäl lä tavalla.

6 Järjestelmä on sekava, vaikeasti hallittava ja lähes mahdoton val votta va. Järjestelmä jättää kalleimmat ja kannattamattomimmat jä tehuol lon tehtävät kuntien vastuulle. Lisäksi se mahdollistaa helposti jä te huol lon vapaamatkustajuuden. Seuraavissa kappaleissa ku vataan järjestelmän syntyä ja esimerkkejä järjestelmän johdosta il menneis tä epäkohdista ja ongelmista käytännön työssä. Haja-asutusalue Kunnan järjestämä jätteenkuljetus on ollut käytössä Jämsän kau pungin haja-asutusalueella vuoden 2000 alusta. Silloisten, nyttemmin kun ta lii tos ten myötä yhdistyneiden kuntien Jämsän, Jämsänkosken, Kuo re ve den ja Längelmäen valtuustot päättivät vuoden 1999 mar raskuus sa haja-asutusalueiden jätehuollon järjestämisestä kunnan järjes tä mä nä. Päätös oli myös Jämsän ja Jämsänkosken kau pun kien hyväksymän kestävän kehityksen toimenpideohjelman "Agenda 2000" eräs keskeisin toimenpidekohde. Tällöin kunnat katsoivat haja-asu tus alu een jä te huol lon järjestämisen kunnan toimesta vält tä mättö mäk si ym pä ris tön suo je lun ja kuntalaisten tasapuolisten pal ve lui den jär jes tä mi sen kannalta. Päätöksissä rajattiin kunnan järjestämä jätehuolto nimenomaan haja-asu tus alueil le. Tosin järjestettyyn jätehuoltoon liittyminen omalla so pi muk sel la (sopimusperusteinen) haja-asutusalueella sallittiin yrittä jien vaatimuksesta. Tärkeintä oli, että kaikki kiinteistöt olivat jär jeste tyn jätehuollon piirissä. Tätä mahdollisuutta käyttivät pääasiassa jo ai em min muodostetut ns. kimpat eli yhteisastiasopimuksen tehneet kiin teis tö jen haltijat. Kiinteistökohtaisia sopimuksia ei ollut haluttu tuol loin kaan tehdä haja-asutusalueella monista eri syistä. Kiin teis töjen haltijat pelkäsivät yksityisteiden kantavuuden riittävyyttä ja teiden va hin goit tu mi sen mahdollisuutta, kun raskaat jäteautot liikkuisivat kevyes ti pohjatuilla teillä. Vapaa-ajan asuntojen pihoihin ei haluttu liiken net tä ja jäteastioita. Lisäksi loma-asunnon jätekuormitus on ke säai kaan ajoittuvaa, jolloin järjestetty aluekeräysjärjestelmä palveli parhai ten jätehuollon tarvetta. Jätteet voitiin kuljettaa tarvittaessa jär jestet tyyn pisteeseen. Lisäksi kuljetusyritysten perimät hinnat vaih te li vat kiinteistön sijainnin mukaan ja käytössä oli vyöhykehinnoittelua. Edel lä esitetyt perusteet aluekeräyksen suosimiseen ovat edelleen pä te vät. Taajamissa jatkettiin jätteen kuljetuksia so pi mus pe rus tei sesti joko omilla sopimuksilla tai yhteisastiasopimuksilla. Kuntien tekemät haja-asutusalueita koskeva päätös perustui siihen, et tä haja-asutusalueiden kiinteistöillä ei ollut järjestettyä jät teen kul jetus ta kattavasti eikä palveluja ollut saatavilla kaikille alueille ta sa puoli ses ti ja syrjimättömästi hinnoiteltuina, jätehuoltomääräyksiä nou dattaen ja luotettavasti. Tästä seurasi se, että haja-asutusalueella il me ni runsaasti luvattomia kaatopaikkoja, roskaantumista, muuta hal lit sema ton ta ja omatoimista jätteenkäsittelyä (lietteet) ja laa ja mit tais ta

7 jätteiden avopolttoa. Lisäksi Jämsän ja Jämsänkosken alueilta kul jetet tiin asumisessa syntyneitä jätteitä Kuoreveden ja Kuhmoisten kuntien järjestämiin aluekeräyspisteisiin. Kuhmoisten ja Kuoreveden kun nis sa jätehuolto oli ollut vastaavalla tavalla järjestettynä jo yli 10 vuot ta. Järjestelmä oli todettu toimivaksi jätteiden keräilyn ja ym pä ristön siisteyden kannalta, mutta työlääksi ylläpitää. Lähinnä las ku tukseen ja osoitteistoon liittyvät ongelmat työllistivät kuntia jä te pis tei den väärinkäytösten ohella. Yhteisastioiden (kimppojen) osalta jätehuollon toimivuuden valvonta on ongelmallista. Kimppoihin voi kuulua taloutta eikä niiden si joit tu mis ta toisiinsa nähden ole määritelty tai säädelty mitenkään. Kim pan jäsenet voivat olla alueellisesti hyvinkin hajallaan. Joissain ta pauk sis sa yhteisastioiden tyhjennysrytmi on sovittu kerran kuu kaudes sa tai harvemmin tai jopa soitosta tapahtuvaksi ja astioiden ka pasi teet ti on mitoitettu käyttäjien määrään nähden liian pieneksi. Tästä seu raa se, että jätteet kuljetetaan luvatta kunnan ylläpitämiin alue keräys pis tei siin, kun astioiden kapasiteetti ei riitä tai kun halutaan säästää yhteisastioiden tilavuutta. Tällöin kunnan järjestelmän ra hoit ta jat maksavat astiamäärältään ja tyhjennysrytmiltään va ja vais ten kimppojen jäsenille kuuluvat jätekustannukset. Toisin sanoen maksu ja ei makseta mihinkään tai vain toteutuneiden soitosta ta pah tuvien tyhjennysten mukaan yhteisastian (kimpan) hallinnolle. Erääl tä alueelta on tullut tieto, että kimpan vuosimaksu voi jäädä näin alle vii den (5) euron. Näin toimien astioiden tyhjennystiheys, astioiden mi toi tus ja siitä aiheutuva kustannus ei vastaa millään tavoin yh teisas tian käyttäjämäärään perustuvaa kuormitusta. Nykyiset jä te huol tomää räyk set eivät anna mahdollisuutta rajoittaa yhteisastioiden käyttöön liittyneiden talouksien määrää tai määritellä yhteisastioiden käyt tä jien etäisyyttä toisiinsa mitenkään. Tämä johtaa siihen, että haja-asu tus alu een asukkaat eivät ole tasa-arvoisessa asemassa pal velun saatavuuden, jätehuoltomääräysten noudattamisen eikä jä te maksu jen osalta. Haja-asutusalueella vakituisesti asuttujen asuntojen ja vapaa-ajan asun to jen haltijat liittyvät kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen käyt tä mäl lä aluekeräyspisteitä (toteuma 92 %). Asukkaat kuljettavat it se kiinteistöllään syntyneet jätteet kunnan ylläpitämään alue ke räyspis tee seen, josta kilpailutuksen perusteella valittu urakoitsija noutaa jät teet sovitulla tiheydellä ja myös tarvittaessa. Aluekeräyspisteet ovat käytössä ympärivuotisesti ja niissä urakoitsija käy talvellakin vähin tään kerran viikossa. Kesäaikaan tyhjennykset tapahtuvat ti heämmin, koska vapaa-ajan asuntojen käyttö keskittyy kesäaikaan ja jättei den tuotanto yli kolminkertaistuu tuolloin. Pisteiden yli kuor mit tu misel ta ajoittain esimerkiksi juhannuksen aikaan ei voida kuitenkaan vält tyä. Tarvitaan usein lisätyhjennyksiä ja lisäkeräysvälineitä ke säajal le. Tästä palvelusta haja-asutusalueilla olevien kiinteistöjen hal tijat maksavat vuosimaksua. Maksut ovat kunnallisia jätetaksaan pe-

8 rus tu via maksuja ja niillä katetaan jätehuollosta aiheutuvat kus tannuk set. Verovaroin jätehuoltoa ei kustanneta. Edellä kuvattuun viitaten ja asiasta tehdyn selvityksen perusteella Jäm sän jätehuoltoviranomaisen on todettava, että Jätelain 37 1 mom edellytys: Kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus täyttää jä te lain 35 :n 2 momentissa säädetyt edellytykset eli tarjolla on jätteen kuljetuspalveluja kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syr ji mät tö min ehdoin ja että jätteenkuljetuksessa noudatetaan jä tehuol to mää räyk siä ja että jäte kuljetetaan kunnan määräämään vastaan ot to- tai käsittelypaikkaan ei toteudu miltään osin. Jätelain 37 2 momentin tarkastelu Edellä kuvatun perusteella nykyisen sopimusperusteisen kuljetuksen jat ka mi nen taajamissa ja ha ja-asu tus alu eel la ei kokonaisuutena edistä jätehuollon alueellista ke hit tä mis tä jätelain 37 :n 2 momentin tarkoit ta mal la tavalla. Lisäksi tässä yhteydessä jätehuoltoviranomaisen on todettava, että jä te lain 37 2 momentin edellytys: Täten edistetään jätehuollon yleis tä toimivuutta kunnassa, tuetaan jätehuollon alueellista ke hit tämis tä eikä aiheuteta vaaraa tai hait taa terveydelle tai ympäristölle ei myös kään toteudu, koska kunnat joutuvat paikkaamaan ha ja-asu tusalu eel la ja taajamissa jätehuoltoa hyvin kattavasti edellä esitetyn mukai ses ti. Jätelain 37 1 momentin asettaman edellytyksen arviointi/ jä tehuol to mää räys ten mukaan toimiminen, taloudellinen tasa-arvo Taajamat Taajamissa jätteen haltija tekee itse sopimuksen kuljetusyrittäjän kans sa jätteen kuljettamisesta kunnan määräämään kä sit te ly paikkaan. Kyse on siis vain jätteen kuljettamisesta kiinteistön haltijan järjes tä mäs tä keräyspisteestä kunnan määräämään jätteen keräys- tai kä sit te ly paik kaan. Jätehuollon toteutumisen valvonnan yhteydessä on ilmennyt, että jätteen kul je tus so pi muk set eivät läheskään aina ole kirjallisia ja että on sovittu ns. "noudot soitosta", jolloin noutoja ei välttämättä tapahdu kos kaan tai kiinteistön henkilölukuun ja käyttöön nähden liian har voin esim. kerran vuodessa. Jätehuoltomääräyksissä on määritelty vä himmäis nou to ryt mi eri jätelaaduille niiden mahdollisesti ai heut ta mien ympäristöhaittojen mukaan kuntien kaikille alueille. Edellä ku vat tu menettely mahdollistaa myös nuo ns. pimeät sopimukset. Kiin teis tön haltijalla on osoitemerkintä sopimuksesta urakoitsijan asia kas re kis teris sä, mutta ei sovittua jätteiden noutorytmiä saati to teu tu nei ta noutoja. Sopimus saattaa olla lain edellyttämällä ra por toin ti het kel lä jo

9 irtisanottu. Jätteet viedään tällöin kunnan järjestämiin alue ke räys pistei siin, mutta ei makseta palvelusta mihinkään. Toinen se ka jär jes telmään liittyvä taloudellinen ja eettinenkin epäkohta ilmenee si ten, että sopimusperusteisessa järjestelmässä oleva kiinteistön hal ti ja jättää maksunsa maksamatta kuljetusyritykselle, jolloin jät tei den nou to kiinteistöltä luonnollisesti lopetetaan, varsinkin jos pe rin tä toi met ovat olleet tuloksettomia. Tällöin taajamassa olevan kiin teis tön jät teen kulje tus ei toimi jätelain edellyttämällä tavalla lainkaan. Näis sä tapauksissa on ilmennyt, et tä jätteet kuljetetaan oma toi mi ses ti kunnan ylläpitämiin alue ke räys pis tei siin. Myös kunnan jä te mak sut jätetään maksamatta. Tällöin kun nal li sen järjestelmän vuo si mak sunsa maksaneet kustantavat mak sun sa laiminlyöneiden kiinteistön halti joi den eli ns. vapaa- matkustajien jätemaksut. Tasa-arvo mak su jen suhteen ei toteudu. Lisäksi valvontaa suorittavan viranomaisen ja jä te huol toa toteuttavan tahon toiminta näissä tapauksissa on lä hes mah do ton ta. Pakkotoimetkaan eivät välttämättä tuota tulosta. Ny kyjär jes tel mäs sä viranomaisilla ei käytännössä ole mahdollisuutta seura ta jä te as tioi den tyhjennyksiä, jätteenkuljetuksia ja jätteiden pää tymis tä asian mu kai siin paikkoihin muilta kuin kunnan järjestämän jätteen kul je tuk sen osalta. Aluekeräyspisteverkoston (haja-asutusalueen jätepisteet ja taa jamien hyötyjätepisteet) lisäksi Jämsän jätehuolto liikelaitos ylläpitää jä te ase mia kussakin taajamassa. Miehitetyillä jäteasemilla otetaan vas taan vaarallisia jätteitä sekä useita hyötyjätelajeja toimitettavaksi eteen päin hyödynnettäviksi. Jäteasemien hoitamiseen tarvittava työpa nos ostetaan paikallisilta urakoitsijoilta kilpailutuksen jälkeen. Tämän toiminnan kustannukset katetaan jätehuollosta perittävällä perus mak sul la. Jätteenkuljetuksen sekamalli mahdollistaa järjestelmän vää rin käy tökset, aiheuttaa taloudellista vapaamatkustajuutta sekä pal ve lu tar jonnan suhteen epätasa-arvoa kuntien eri alueilla. Vi ran omais toi min ta vaikeutuu erillisten asiakasrekistereiden ja niiden välisen tie don siirron ongelmien vuoksi. Kaikkia järjestetyn jätteenkuljetuksen piiriin vel voi tet tu ja kiinteistöjä ei vielä 14 vuoden aikanakaan ole saatu jä telain edellyttämään liittyjärekisteriin. Tämä johtuu osaksi siitä, että ura koit si joi den asiakastietoja on saatu viiveellä ja manuaalisesti syötet tä väs sä muodossa tai konekieliset tiedostot eivät ole yh teen so pivia jne. Viimeiset tiedot on saatu käsiteltäviksi vasta vuoden 2015 alus sa. Edellä kuvattuun viitaten ja asiasta tehdyn selvityksen perusteella Jäm sän jätehuoltoviranomaisen on todettava, että Jätelaissa 37 1 mo men tis sa asetettu edellytys: Kiinteistön haltijan järjestämä jätteen kul je tus täyttää jä te lain 35 :n 2 momentissa säädetyt edel ly tykset eli tarjolla on jät teen kuljetuspalveluja kattavasti ja luotettavasti se kä kohtuullisin ja syr ji mät tö min ehdoin ja että jätteenkuljetuksessa nou da te taan jä te huol to mää räyk siä ja että jäte kuljetetaan kunnan

10 mää rää mään vas taan ot to- tai käsittelypaikkaan ei toteudu miltään osin taajamassakaan. Jätelain 37 1 mom 3 kohdan edellytyksen täyttyminen Kotitalouksien asema Nykytilan toteutuessa jätteenkuljetuksessa kotitaloudet ovat eri ar voises sa asemassa maksujen suhteen. Järjestelmän hajanaisuus ja epä sel vyys aiheuttaa edellä kuvatulla tavalla lisäkustannuksia lä hinnä kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen piirissä oleville ko ti ta louksil le. Osa jätteen tuottajista löytää nykyisten järjestelmien välissä olevat aukot ja hyödyntävät ne täysimääräisesti. Kunnan jär jes tä mäs sä kuljetuskokonaisuudessa näitä eriarvoistavia aukkoja ei ole. Puutteel li sen ja paikkaamista tarvitsevan kiinteistönhaltijan jär jes tä män jätteenkuljetuksen jatkaminen ei vaikuta myönteisesti ko ti ta louk sien asemaan. Jätehuoltoviranomaisen on todettava, että kiinteistönhaltijan jär jes tämän jätteenkuljetuksen vaikutuksia kotitalouksien asemaan ei voida pi tää myönteisinä verrattuna kunnan järjestämään jät teen kul je tukseen. Yritystoiminta Jämsän ja Kuhmoisten alueella toimii asumisessa syntyvän jätteen kul je tuk sis sa päätoimisesti kolme ns. vanhaa kuljetusyritystä; yksi usean auton yrittäjä ja kaksi 1-2 auton yrittäjää. Jämsän, Jäm sän kosken ja Länkipohjan alueilla pääosan taajamien kuljetuksista huo leh tii sopimusperusteisesti yksi useamman auton yrittäjä. Län gel mä en taajaman alueella toisella 1-2 auton yrittäjällä on vain muutaman kiinteis tön kanssa sopimus. Hallin taajamassa toimii kaksi kul je tus yrit täjää rinnan samoin kuin Kuhmoisissakin. Pääosa so pi mus asiak kais ta on keskittynyt alueen oman yrittäjän asiakkaiksi. Usean auton yrit tä jä valtaa kuitenkin pikkuhiljaa sopimuksia pienemmiltään. Jäm sän ja Kuhmoisten alueella on kuitenkin useita yrittäjiä, joilla on po ten ti aa liset mahdollisuudet ja osaamista kuljettaa asumisessa syn ty vää jätettä kiinteistöiltä käsittelypaikkaan. Markkinoille pääsy ilman kes kitet tyä urakka-alueisiin perustuvaa kilpailutusta on mahdotonta. Yk sittäi set hajanaiset ja ehkä lyhytkestoisetkin kuljetussopimukset ei vät riitä varmuudella kattamaan tarvittavaa kalustoinvestointia. Voidaan siis todeta, että Jämsän ja Kuhmoisten alueilla vallalla oleva jär jes tel mä suosii lähinnä ns. vanhoja kuljetusyrityksiä ja on johtanut lä hes ns. oligopoliin. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on sel vi tyk ses sään 2010 määritellyt oligopolin. Oligopoli on epä täy delli sen kilpailun muoto, jossa markkinoilla on vain muutama tietyn palve lun tai tuotteen tarjoaja. Oligopolille on ominaista kilpailun vä hyys ja usein tästä johtuva epäluonnollisen korkea tai matala hin ta ta so

11 sekä täydelliseen kilpailuun verrattuna liian vähäinen tuotannon määrä. Oligopolin toimijoilla saattaa olla ns. hiljainen kartelli, jossa ei ole varsinaisesti sovittu mitään hintatasoa, mutta jossa tilanne kai kin puolin pyritään pitämään vakaana. Tutkimusten mukaan oli go po lis tinen markkinatilanne lisää myyjien voittoa jopa 20 prosentilla. Yritysvaikutuksiltaan nykyinen jätteenkuljetusjärjestelmä olisi edul linen vain ns. vanhojen jo nyt sopimuksia hallitsevien yritysten osalta. Uu sien, mahdollisesti alan markkinoille pyrkivien yritysten kannalta ny kyi sen tilanteen jatkuminen ennallaan ei ole myönteistä. Uudet yrityk set toisivat alalle kilpailua ja edistäisivät ehkä tuottavuutta lisääviä uu sia innovaatioita alalla. Tästä hyötyisivät myös kotitaloudet. Jä tehuol to vi ran omai sen on todettava, että jätelain 37 1 momentin 3 koh dan edellytys yritystoiminnan osalta ei täyty kokonaisuus huomioi den hyödyllisellä tavalla. Viranomaistoiminta Siirryttäessä kunnan järjestämään jätteenkuljetusjärjestelmään jä tehuol toon liittyvät seuranta- ja valvontamahdollisuudet paranisivat huo mat ta vas ti. Nykyisessä järjestelmässä ylläpidettävä asiakas ja liitty jä re kis te rit eivät parhaassakaan tapauksessa kohtaa toisiaan aukot to mas ti ja niiden ylläpito kaksinkertaisesti on voimavarojen tuhlaus ta. Tiedot kuljetuksen piirissä olevista kiinteistöistä, kul je tet ta vista jätteistä, tyhjennyskerroista ja kuljetuksessa mahdollisesti il me nevis tä laatupoikkeamista saataisiin ajantasaisina jä te huol to vi ran omaisen ja valvovan viranomaisen käyttöön. Kiinteistönhaltijan yl lä pi tämäs sä järjestelmässä tiedot tulevat aina viiveellä. Viive voi olla vuoden kin mittainen, jos tiedot on edellytetty toimitettavaksi kerran vuodes sa. Viranomaistoiminnan kannalta sekajärjestelmä aiheuttaa lisätyötä, joka voitaisiin järjestelmä yhtenäistämällä poistaa. Tilanteen jat kues sa entisenlaisena viranomaistyöhön on osoitettava li sä hen ki lö re surs se ja sekä valvovan viranomaisen että jätehuoltoviranomaisen teh tä viin, jotta tilanne saataisiin jätelain edellyttämälle tasolle. Kun ta lais ten tasapuolisen kohtelun ja tietojen saannin kannalta vi ran omais toi minnan tehokkuus on avainasemassa. Jätehuoltoviranomaisen on todettava, että viranomaistoiminnan koko nai suu den kannalta kiinteistönhaltijan järjestämää jät teen kul je tus ta ei voida pitää myönteisenä ja jätehuoltoa edistävänä. Yhteenvetona jätehuoltoviranomaisen on todettava, että nykyisen jätteen kul je tus jär jes tel män jatkamisen vaikutukset eivät ole jätelain 37 :n 1 momentin 3 kohdan tarkoittamalla tavalla kokonaisuutta ar vioiden myönteiset, kun arvioidaan vaikutukset kotitalouksien ase maan sekä vaikutukset yritysten ja viranomaisten asemaan.

12 Johtopäätelmä Edellä esitettyyn paikallistilanteeseen, Ahma Ympäristö Oy:n laa timaan selvitykseen ja kuulemismenettelyssä saaduista lausunnoista ja mielipiteistä laadittuun yhteenvetoon viitaten, Jämsän kaupungin ja Kuhmoisten kunnan jätehuoltoviranomainen toteaa, että jätelain 37 :n edellytykset jätteenkuljetuksen järjestämiseksi kiin teis tön hal ti jan järjestämänä eivät lii ke lai tok sen yhteistoiminta-alueella täyty. Jä te laki lähtee siitä, että kaikkien edel ly tys ten pitää täyttyä ja niin ei teh tyjen selvitysten perusteella voi da todeta olevan. Jätehuoltoviranomaisen on tehtävä päätös jät teen kul je tus jär jes telmän muuttamisesta kunnan järjestämäksi niillä alueilla, joilla on kiinteis tön hal ti jan järjestämä jätteenkuljetus jätelain 149 :n mukaisesti ja määrättävä kiinteistönhaltijan järjestämän jätteenkuljetuksen lakkaa mi ses ta, joka voin tapahtua aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua pää tök sen tekemisestä ja viimeistään 5 vuoden kuluessa jätelain voimaan tu los ta. Kolmen vuoden määräaika päätöksenteosta ylittää viiden vuoden määräajan lain voimaantulosta. Lain asettama ta ka ra ja kiinteistönhaltijan järjestämän jätteenkuljetuksen lakkaamiselle on siten Ehdotus Liikelaitosjohtaja Johtokunta päättää, että Jämsän kaupungin ja Kuhmoisten kunnan alueil la siirrytään kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen jätelain 32 :n 1 momentin 1 kohdassa määriteltyjen jätteiden osalta. Johtokunta määrää vanhan sopimusperusteisen (kiinteistönhaltijan jär jes tä mä) jätteenkuljetuksen päättymään Kunnan jär jestä mään ja kil pai lut ta maan jätteenkuljetusjärjestelmään siirrytään al kaen Jämsän Jätehuolto liikelaitoksen yh teis toi min ta-alueel la. Päätös Merkittiin, että puheenjohtaja Esko Järvenpää oli esteellinen asian kä sit te lyyn ja päätöksentekoon ja hän poistui kokouksesta asian käsit te lyn ajaksi. Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Pertti Rii hinen. Leena Mikkola ehdotti, että Jämsän Jätehuolto liikelaitoksen yhteistoi min ta-alu eel la jatketaan nykyisillä toimintamalleilla, koska jätelain :ssä 35 ja :ssä 37 säädetyt edellytykset ja vaatimukset täyttyvät. Kaikki paikalla olleet johtokunnanjäsenet kannattivat Mikkolan eh dotus ta, joka hyväksyttiin johtokunnan päätökseksi. Liikelaitosjohtaja Tarja Kuisma jätti eriävän mielipiteen päätöksen joh dos ta.

13 Jäve Valmistelija: Liikelaitosjohtaja, puh Jämsän Jätehuolto liikelaitoksen johtokunnan päätöksestä on tehty valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen päivätyllä kirjelmällä. Hallinto-oikeus pyytää nyt joh to kunnan lausuntoa valituksen johdosta. Alkuperäinen lausunnon an ta misen aikataulu on mennessä, mutta pyynnöstä toi men piteel le on myönnetty jatkoaikaa saakka. Valituksen pää tökses tä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen on jättänyt kuntalainen Reino Selin. Vaatimukset Valittaja vaatii, että johtokunnan tekemä päätös kumo taan perustelemattomana ja jätelakiin perustumattomana ja että: 1) Jämsän Jätehuolto liikelaitoksen toiminta-alueella siirrytään kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen jätelain 32 :n 1 momentin 1 koh das sa määriteltyjen jätteiden osalta, ja että 2) Vanha sopimusperusteinen (kiinteistön haltijan järjestämä) jät teenkul je tus määrätään päättymään Jämsän Jätehuolto lii ke lai tok sen alueella ja kunnan järjestämään ja kilpailuttamaan jätteen kul je tus jär jes tel mään siirrytään samalla alueella alkaen. Vaatimustensa perusteeksi valittaja toteaa, että johtokunnan päät tämä kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetus ei täytä jätelain 37 :n 1 mom mukaisia edellytyksiä Jämsän Jätehuolto liikelaitoksen toi min ta-alu eel la ja viittaa esittelijän valmistelutekstiin. Valittaja viittaa myös siihen, että jätteen kuljetuksen edellytysten toteu tu mi ses ta tehty konsulttiselvitys on jätetty johtokunnan te ke mäs sä päätöksessä huomioimatta. Selvityksessä todetaan, että jätelain 37 :ssä asetetut edellytykset eivät täyty. Edellytyksiä jatkaa kiin teis tön haltijan järjestämällä jätteidenkuljetuksella ei siten valittajan mu kaan ole. Valittaja vaatii tekstissään kuljetusyritysten tasapuolista ja ob jek tiivis ta kohtelua jätteiden kuljetusten järjestämisessä. Kunnan kil pai lutuk sel la tämä valittajan mukaan voisi toteutua. Valittaja viittaa esit te lijän valmistelemaan perustelutekstiin useissa valituksensa kohdissa. Johtopäätös Valituksessa puututaan päätöksenteon perustelemattomuuteen ja jäte lain 37 :n edellytysten täyttymättä jäämiseen, joten valitus on kat-

14 sot ta va aiheelliseksi. Kyseessä on kunnallisvalitus, joka voidaan tehdä laillisuusperustein. Va li tuk sen aiheellisuuden arviointi on siten tehtävä vain lail li suus näkö kan nat huomioiden. Ehdotus Liikelaitosjohtaja: Johtokunta antaa lausuntonaan valmistelutekstissä olevan ja toteaa valituksen aiheelliseksi. Päätös Merkittiin, että puheenjohtaja Esko Järvenpää oli esteellinen asian käsittelyyn ja päätöksentekoon ja hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Puheenjohtajana toimi Pertti Riihinen. Keskustelun alussa Hannes Laasonen esitti johtokunnan lausunnoksi hallinto-oikeudelle päivättyä pöytäkirjan liitteenä olevaa lausuntoa ja esitti johtokunnan päätökseksi, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkää Reino Selinin tekemän valituksen. Kaikki johtokunnan jäsenet kannattivat Laasosen tekemää esitystä, joka tuli johtokunnan päätökseksi. Esittelijän ehdotusta ei kannatettu. Merkittiin, että esittelijä Tarja Kuisma jätti eriävän mielipiteen päätöksen johdosta.

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Tausta-aineisto 2 SISÄLTÖ MÄÄRITELMÄT... 3 1 TAUSTATIEDOT... 4 2 KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS... 5 3 KIINTEISTÖN HALTIJAN

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Tekninen tukikohta (II-kerros), Teollisuuskatu 10, 42100 Jämsä

Tekninen tukikohta (II-kerros), Teollisuuskatu 10, 42100 Jämsä Jämsän kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 Aika 26.08.2015 klo 17:00-18:15 Paikka Tekninen tukikohta (II-kerros), Teollisuuskatu 10, 42100 Jämsä Läsnäolleet Järvenpää Esko puheenjohtaja Riihinen Pertti varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 8 Asianro 6499/14.06.00/2013 Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen Yleistä jätteiden kuljetusjärjestelmistä Kuljetusjärjestelmän

Lisätiedot

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012 Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta Leena Eränkö 13.9.2012 23 Kunnan jätehuoltoviranomainen Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 23 16.06.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Someron kaupungissa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 23 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen jatkaa

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 18 16.06.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Loimaan kaupungissa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 18 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen jatkaa

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK Ympäristölautakunta 26 21.02.2017 Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1:164 228/54.544/2016 YMPLTK 10.05.2016 74 Asia Alueellinen jätehuoltoviranomainen kehotti 23.2.2016 kiin

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen Ympäristölautakunta 17 01.03.2017 Ympäristölautakunta 35 05.04.2017 Ympäristövaliokunta 7 14.06.2017 Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen 51/11.03.02/2017 YMPLTK 01.03.2017 17 Asia ja sen käsittely

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä

4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä TEKNINEN: 805 /2013 1 4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä asiassa Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Sekajätteiden kuljetusjärjestelmästä päättäminen 787/ /2013

Tekninen lautakunta Sekajätteiden kuljetusjärjestelmästä päättäminen 787/ /2013 Tekninen lautakunta 76 28.09.2017 Sekajätteiden kuljetusjärjestelmästä päättäminen 787/14.06.00.00/2013 TEKLA 76 Tausta Keski-Uudenmaan ympäristökeskus kutsui 18.8.2017 Nurmijärven kun nan jätehuollon

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3.

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3. Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala Länsi-Uudenmaan jätelautakunta Länsi-Uudenmaan jätelautakunta on

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 19 16.06.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Punkalaitumen kunnassa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 19 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen

Lisätiedot

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 161 06.10.2015 Ympäristölautakunta 222 26.11.2015 MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Lausunto kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmästä / Päijät-Hämeen jätelautakunta

Lausunto kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmästä / Päijät-Hämeen jätelautakunta Tekninen lautakunta 166 13.12.2016 Lausunto kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmästä / Päijät-Hämeen jätelautakunta 1707/14.06.00/2016 Tekla 13.12.2016 166 Valmistelija: rakennuspäällikkö Ari Matteinen,

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas Tekninen lautakunta 22 22.02.2017 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas 661/003/2016 Tekninen lautakunta 22.02.2017

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Sakokaivoliete 10,29 / m3 ( nyt kunnassa 8,5 / m3 ) Umpikaivoliete 6,40 / m3 ( nyt kunnassa 4,5 / m3 )

Sakokaivoliete 10,29 / m3 ( nyt kunnassa 8,5 / m3 ) Umpikaivoliete 6,40 / m3 ( nyt kunnassa 4,5 / m3 ) Tekninen lautakunta 107 08.11.2016 Kunnanhallitus 273 10.11.2016 Lausuntopyyntö sako- ja umpikaivolietteiden taksaesityksestä 1.1.2017 alkaen 7/14.06/2013 TEKLA 08.11.2016 107 Alueellinen jätehuoltojaosto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Sako ja umpikaivolietteiden jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Haminan kaupungin alueella

Sako ja umpikaivolietteiden jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Haminan kaupungin alueella Kymen jätelautakunta 3 28.01.2016 Sako ja umpikaivolietteiden jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Haminan kaupungin alueella 7629/14.06.00/2015 Kyjäte 3 Jätelaki (646/2011) velvoittaa kunnan järjestämään

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Haminan kaupungin alueella

Jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Haminan kaupungin alueella Kymen jätelautakunta 27 23.05.2013 Kymen jätelautakunta 5 20.02.2014 Jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Haminan kaupungin alueella Kyjäte 27 Jätelaki (646/2011) velvoittaa kunnan järjestämään mm.

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä. Sos. ja terv.ltk. 34 10.06.2015 Oppilas- ja opiskeluhuollon lain mukaiset oppilashuollon palvelut Juuassa 557/22.222/2014 Stltk 34 Laki oppilas ja opiskelijahuollosta on astunut voimaan elokuussa 2014.

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ. TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 27.02.2014 Kaupunginhallitus 107 10.03.2014 Kaupunginhallitus 364 12.10.2015 Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta 720/00.01.00.00/2013 Sosiaali-

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Ehdotus: Yhtymähallitus 1. hyväksyy oheismateriaalin mukaisen suunnitelman tehtävien uu delleenjaosta,

Ehdotus: Yhtymähallitus 1. hyväksyy oheismateriaalin mukaisen suunnitelman tehtävien uu delleenjaosta, Yhtymähallitus 244 17.12.2014 Yhtymähallitus 33 25.02.2015 Yhtymähallitus 51 18.03.2015 Tehtävien uudelleen järjestely vuonna 2015 117/01.01.03/2014 Yhtymähallitus 17.12.2014 244 17.12.2014 Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142.

Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142. Loimaan Vesi -liikelaitoksen 13 12.03.2014 Kaupunginhallitus 111 31.03.2014 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 39 04.11.2015 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 51 26.10.2016 Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiden tarkistaminen

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta

Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta Kirkkokuorolle, baritonisolistille ja uruille Tämä virren 64, kahden Piae Cantiones-laulun ja kolmen evankeliumikatkelman pohjalle rakentuva pieni passiomusiikki

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S 100 H a n n u P o h a n n o r o N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S lauluäänelle, kitaralle sekä viola da gamballe tai sellolle or voices, guitar, viola da gamba / violoncello - ' 00 Teosto Suomalaisen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista.

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista. TARKASTUSLAUTAKUNTA 15 08.02.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 19 01.03.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 23 12.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 30 19.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 38 17.05.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO 67 29.05.2017

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot