VUONNA 2016 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUONNA 2016 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET"

Transkriptio

1 Lausunto 1 (10) VEROHALLINTO Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Viite: A47/000001/2015 VUONNA 2016 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto kiittää mahdollisuudesta lausua asunto- ja liikeosakehuoneistoista saatavan vuokratulon veroperusteista. Emme puutu muiden erien korotusluonnoksiin. Asuntovuokrat Pidämme esitettyä 6,0 prosentin vuokratulon lisäystä vuoden 2014 tasosta vuodelle 2016 asuntovuokrien tapauksessa varsin oikeaan osuneena, jos arvion pohjana pidetään tilastotietojen keskimääräistä kehitystä ja kun oletetaan, että ennakonkanto ja lopullinenvero määräytyvät nettovuokratulon perusteella. Käytännössä monet asuntovuokrasopimukset on sidottu elinkustannusindeksiin, mutta hoitokulut noudattavat enemmänkin Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksiä (KYKI). Kun KYKI-indeksin nousuvauhti jatkuvasti ylittää elinkustannus-indeksin nousuvauhdin, nettovuokratuotto ei kehity tällaisissa kuvatun kaltaisissa tapauksissa tilastojen keskimääräistä vauhtia. Tilastoissa keskiarvoihin vaikuttavat aina myös uudet vuokrasopimukset. Liiketilavuokrat Liiketilavuokrien tapauksessa esitetty 6,0 % lisäys tullee olemaan selvästi liian korkea, sillä vuokrien nousukehitys on ollut keskimäärin pysähdyksissä viimeiset pari vuotta, ja markkinanäkymä myös vuodelle 2016 on liiketilojen kohdalla hyvin epävarma. Parhailla liikepaikoilla kasvukeskuksissa vuokrissa voi olla lievää nousua, mutta laita-alueilla vuokratason nousua ei ole syytä ennustaa. Monissa kaupungeissa bruttovuokratasot voivat edelleen laskea (ks. liitteet). KTI Kiinteistötieto Oy julkistaa syksyn markkinakatsauksensa marraskuun alussa Kiinteistöliiton muutosesitys Näin ollen, Kiinteistöliitto esittää, että asunto- ja liikeosakkeista saatua vuokratuloa ei korotettaisi 6,0 prosenttia, vaan esim. 3 prosenttia. Tämä

2 Lausunto 2 (11) soveltuisi siten keskimäärin luonnosteltua paremmin sekä asunto- että liiketilavuokrien kehitysnäkymiin. Bruttovuokrien ja ylläpitokustannusten arviointi Nettovuokratuotto tulee nousemaan asuntopuolella vuoteen 2014 verrattuna keskimäärin arviolta noin 6 prosenttia ja liikekiinteistöjen tapauksessa näkymä on vain aavistuksen positiivinen. Ns. hoitomenovuokraosuus (hoitovastikkeella katettavat kulut) on noussut ja on nousemassa kiinteistön ylläpidon kustannusindeksin mukaan bruttovuokraa enemmän (ks. liitteet 1 ja 2). Kiinteistöliitto ennakoi ylläpitokustannusten nousevan asunnoissa 2 % vuonna 2015 ja 3 % vuonna Vuonna 2015 ylläpitokustannusten nousu on jäänyt ennakko-odotuksia hitaammaksi. Taustalla lienevät erityisesti energian maailmanmarkkinahintojen laskun jääminen pitkäaikaiseksi ilmiöksi ja heikko talouskehitys vuonna Asuntovuokrissa nousun voi edelleen ennakoida jatkuvan. Asuntoyhtiöiden ylläpitokustannusten nousu on jonkin verran kiihtymässä vuonna Vuokra-asuntojen kysyntä kasvaa enemmän kuin tarjonta. Tämä epäsuhta painottuu kuitenkin erityisesti pääkaupunkiseudulle. Muualla maassa vuokratuottonäkymät ovat keskimäärin tätä heikommat. Liiketilapuolella ylläpitokustannusten nousu ollee keskimäärin 1,8 % vuonna 2015 ja 2,8 % vuonna Vaihtelu kaupunkien välillä ollee suurta. Liike- ja toimitilojen vajaakäytön ennakoidaan edelleen kasvavan hitaan kasvun alueilla. Myös pääkaupunkiseudun laita-alueilla vajaakäyttöasteet ovat pysymässä parhaimmillaan ennallaan, mutta voivat edelleen myös pudota. Ainoastaan keskusta-alueiden prime-tilat voivat tuottaa omistajilleen vuokratasojen nousua. Jukka Kero pääekonomisti

3 Lausunto 3 (11) Liite 1: Vuokratuoton arviolaskelma / Vapaarahoitteinen vuokra-asunto EUR/m2/kk e 2016e Muutos e, % Muutos e, % Bruttovuokra Hoitokulut Nettovuokra Lähteet: Kiinteistöliitto / Talousarvio-ohje hoitokustannusten muutoksista vuodelle Bruttovuokran nousun on ennakoitu olevan vuonna % ja vuonna %. Tammi-kesäkuussa 2015 vapaiden markkinoiden asuntojen vuokrat nousivat 2.8 % edellisvuodesta. - Tässä esimerkissä on mukana vuoden 2013 keskimääräinen EUR markkinavuokra ja oletus 40 % hoitokulujen osuudesta bruttovuokrasta. Tämä heijastelee alue- ja asuntotyyppikoht. laskettuja keskiarvoja vuosina Oletukset ylläpitokustannusten noususta: vuonna % ja vuonna %. Liite 2: Vuokratuoton arviolaskelma / Liiketila EUR/m2/kk e 2016e Muutos e, % Muutos e, % Bruttovuokra Hoitokulut Nettovuokra Lähde: Kiinteistöliitto. - Laskelmassa pohjaoletuksena oleva toimiston bruttovuokra heijastaa koko maan keskimääräistä vuokratasoa vuonna Hoitokuluissa oletuksena 30 %:n taso suhteessa bruttovuokraan. Muutokset bruttovuokrassa oletetaan olevan keskimäärin +0.5 vuonna 2015 ja +1 % vuonna 2016 ja KYKI-indeksin muutosten keskiarvon mukaisesti Tilastokeskuksen Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksin muutosoletus liiketiloissa +1.8 % vuonna 2015 ja 2,8 % vuonna 2016 (Kiinteistöliiton arvio). Vuonna 2014 toteutunut muutos Kiinteistön ylläpidon kokonaisindeksissä oli +1.9 %. KTI Kiinteistötieto Oy julkistaa syksyn 2015 kiinteistömarkkinakatsauksensa marraskuun alussa 2015.

4 Lausunto 4 (11) Liite 3: Talousarvio-ohje taloyhtiöille vuodelle 2016: HOITOKULUIHIN ENERGIAVEROPAINETTA 1) Talousnäkymät 2016 Talouden elpyminen kovan takana Talouden virkistymisodotuksissa on jouduttu pettymään jo usean vuoden ajan. Kansainvälisen talouden kasvuun ei ole päästy mukaan. Epävarmuus kilpailukyvyn parantamistoimenpiteiden ja julkistalouden tasapainotustoimenpiteiden laadusta ja toteutuksesta ovat jonkin verran varjostaneet kuluttajien kuin yritysten päätöksentekoa. Työmarkkinoiden nihkeys on kasvanut vuoden 2015 kuluessa. Työministeriön mittaustavalla laskien Suomen työttömien määrä on korkeampi kuin kertaakaan luvulla. Käänne parempaan tulee siinä vaiheessa, kun talous päätyy edes jonkinlaiseen kasvuun ja talouden kasvun edellytyksiä onnistutaan vahvistamaan. Kuluttajien luottamus omaan talouteen virkistyi kevätkaudella, mutta kesällä ja alkusyksyllä näkymät viilentyivät. Myös kuluttajien odotukset Suomen talouden suhteen kohentuivat keväällä, mutta ovat heikentyneet keskikesästä lähtien. Kotitalouksien isojen hankintojen ostoaikomukset ovat jatkuneet varovaisina, joskin vuonna 2015 auton ostamisen aikomukset ovat selvästi vahvistuneet. Omistusasunnon hankinnan ja asunnon peruskorjauksen odotukset ovat kehittyneet vaisummin. Kiinteistön ylläpidon kustannukset ovat nousseet vuoden 2015 alkupuolella noin kaksi prosenttia vuoden takaisesta. Vauhti on tuntuvasti nopeampaa kuin kuluttajahintaindeksin tai ansiotulojen muutos. Ylläpitokustannuksia ovat vuoden aikana nostaneet erityisesti kiinteistöveron, tontinvuokrien, vakuutusten, työn ja veden kallistuminen. Kaukolämmön hinnannousun maltillistuminen on puolestaan hillinnyt ylläpitokustannusten nousua. Vuodelle 2016 ylläpitokustannusten nousu jatkunee 2 3 prosentin vauhdissa. Kuluttajahintaindeksin nousu jäänee noin prosentin suuruiseksi. Kuluttajien asuntoluottojen kanta on jatkanut alle kahden prosentin vuosikasvua. Keskimääräinen luottokannan korko on laskenut kesään 2015 mennessä jo 1,3 prosenttiin. Uusissa luotoissa taso laski kesään mennessä 1,5 prosenttiin. Merkittävää keskimääräisen koron nousua ei ole edelleenkään näköpiirissä. Luottolaitokset tekevät kuitenkin jonkin verran aiempaa raskaamman arvioinnin luottoasiakkaan riskeistä. Arvioiden perusteella määräytyy luotonsaanti ja luoton ehdot. Menettelyt koskevat myös taloyhtiöitä.

5 Lausunto 5 (11) Taloyhtiöiden lainoissa keskimääräiseksi lainamarginaaliksi mitattiin keväällä 2015 Kiinteistöliiton Korjausrakentamisbarometrissa 1,5 prosenttiyksikköä. Tässä oli laskua edellisestä syksystä 0,1 prosenttiyksikköä. Rakentamisen kasvuodotuksissa lievää toivon kipinää Rakentamisessa ennusteet kertovat pienoisesta kasvuodotuksesta vuodelle Vilkas korjausrakentamisen kasvu lienee jatkunut myös vuonna 2015, mutta uudistuotanto on jäänyt hieman edellisvuoden tasosta. Rakentamisen kasvun odotetaan saavan vuonna 2016 lisävoimaa uudistuotannosta ja infrarakentamisesta. Tilastokeskuksen tilastojen mukaan asuntoaloituksien määrä on pysynyt varsin hyvin edellisvuoden tasolla, mutta asuntorakennuksiin myönnetyissä uusissa luvissa toteutui laskua vuoden 2015 alkupuoliskolla. Rakennusteollisuus ennustaa vuodelle 2016 uudisrakentamisen käynnistyksien pysyvän edellisvuoden tasolla. Korjausrakentamiseen ennustetaan kahden prosentin kasvua. Koko rakentamisen määrän ennustetaan kasvavan vuonna 2016 runsaat kaksi prosenttia. 2) Korjaamisen tuet Korjausavustusten määrä edelleen laskussa 2016 Vuotuiset korjaus- ja energia-avustukset tulevat budjettiesityksen mukaan supistumaan vuonna Avustuksiin kanavoidaan Aran varoja 25 miljoonaa euroa (vuonna 2015: 40 meur). Avustuksia myönnetään vanhusten ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamiseen, hissien rakentamiseen ja liikkumisesteiden poistamiseen asuinrakennuksissa. Lisäksi myönnetään avustuksia kuntotutkimuksiin kosteusvaurioituneissa, terveyshaittoja aiheuttavissa rakennuksissa. Muita lain mukaisia korjausavustuksia ei myönnetä. Energia-avustuksia myönnetään pienituloisille avustuksensaajaruokakunnille toimenpiteiden kohdistuessa enintään kaksi asuinhuoneistoa käsittävään asuinrakennukseen. Muita energia-avustuksia ei myönnetä. Ara päättää ja julkistaa korjaus- ja energia-avustusten hakuajat alkuvuonna Hakuaika on tyypillisesti kestänyt parin kuukauden ajan ( Valtio otti vuonna 2015 käyttöön uuden, asunto-osakeyhtiöiden ns. perusparannuslainojen täytetakauksen. Siihen ollaan varaamassa vuoden 2016 budjetissa 100 miljoonan euron takausvaltuus. Takaus korvasi aiemmin käytetyn asunto-osakeyhtiötalojen perusparannusten korkotukilainoituksen, ja sillä tarjotaan täytetakaus luottolaitoksen lainalle. Tuotteella pyritään varmistamaan asuntojen perusparannusten toteuttamista poistamalla perusparannushankkeiden vakuusongelmaa, ja mahdollisesti laskemaan lainan hintaa taloyhtiöille.

6 Lausunto 6 (11) 3) Hoitokulut vuonna 2016 Kaukolämpöön lisää hiilidioksidiveroa kaupunkien väliset erot suuria Valtion vuoden 2016 budjetin esityksissä polttoaineiden energiaveroja korotetaan CO2- päästöjen perusteella. Käytännössä kivihiilen, maakaasun ja öljyn käyttämistä verotetaan entistä enemmän. Muiden polttoaineiden, ml. turve, veroihin ei tule korotusta. Keskimääräinen hintavaikutus kaukolämpöön olisi 2,5 3,5 prosenttia (tyypillisessä eteläsuomalaisessa kaupungissa). Kaupunkikohtaisesti kaukolämmön hintamuutosten erot voivat olla isoja. Loppuhintoihin vaikuttavat myös energiayhtiöiden taloustilanne ja polttoaineiden maailmanmarkkinahintojen kehitys. Budjettia laadittaessa on lähtökohtana oltava tavanomaisen vuoden lämmitystarpeen mukainen kulutus. Koska myös vuosi 2015 on muodostumassa tavanomaista lämpimämmäksi, lämmitysenergian käyttö on vuoden 2016 budjettia laadittaessa oletettava vuonna 2015 (ja myös 2014) toteutunutta suuremmaksi. Hyvä lähtökohta on noin 10 prosentin oikaisu vuoden 2015 toteutuviin lämmityskustannuksiin verrattuna, mikäli loka-joulukuun lämmitystarve jää pitkän ajan keskiarvon mukaiseksi. Tämän lisäksi tehdään hienosäätö kaukolämpötoimittajan ilmoittaman hintamuutoksen mukaisesti. Jos taloyhtiön budjetti laaditaan vuoden 2016 alkukuukausina, tiedetään tarkemmat luvut ja budjettitarkkuus entisestään kasvaa. Öljyn maailmanmarkkinahinta asettui syyskuussa noin 50 dollariin barrelilta. Hinta on siten noin puolet edellissyksyn tasosta. Maakaasun hinta seuraa raakaöljyn markkinahintaa. Vuodenvaihteessa 2014/2015 hiilidioksidivero nousi, joten vaikutus ei ole välittynyt kokonaisuudessaan kaukolämmön hintoihin. Kivihiilen euromääräinen hinta on ollut vuonna 2015 edellisvuotta korkeammalla. Myös hiileen tuli edellisessä vuodenvaihteessa lisää veroa. Kaukolämmön hinnoittelussa ollaan yhä laajemmin siirtymässä ns. kausihinnoitteluun, jossa vuoden sisäinen lämmön hinta riippuu tuotantokustannuksista. Muutos tulee siirtämään kustannuksia nykyistä enemmän talvikuukausille. Tämä kärjistää kuukausien välisiä eroja lämmityskustannuksissa. Asia on huomioitava taloyhtiön maksuvalmiutta suunniteltaessa. Myös muita tariffirakenteen muutoksia viritellään monessa lämpöyhtiössä. Niitä tulee tarkoin seurata, ja muutosvaikutukset on huomioitava budjetin ja maksuvalmiuden arvioinnissa. Sähkön verotus ennallaan budjetointi edellisvuoden toteutuvan mukaisesti Valtion budjettivalmisteluissa ei ole tulossa suoranaisia sähkön verotukseen liittyviä muutoksia. Markkinahintojen kehitys ratkaisee kuitenkin lopullisen hintakehityksen vuonna

7 Lausunto 7 (11) Vuonna 2015 keskimääräinen markkinahinta taloyhtiöille on jopa laskenut prosentin verran edellisvuodesta. Talousarvioita tehtäessä on syytä varata kiinteistösähköön vuoden 2015 toteutuvan verran kuluja. Veden hinnan nousukierre jatkunee vuonna 2016 Vesikustannusten on syytä olettaa nousevan keskimäärin 3-4 prosenttia vuonna Aluekohtaisesti muutosten tahti ja suuruus vaihtelee. Kunnat ovat paikoitellen ottamassa käyttöön ns. hulevesimaksuja. Lopulliset hinnat on tarkistettava vesilaitosten ilmoittamista tiedoista vuoden 2015 lopulla. Kiinteistöliiton keräämien hintatietojen perusteella keskimääräinen veden hinta on vuonna 2015 runsaat kolme prosenttia vuoden 2014 tilannetta suurempi. Työllisyys- ja kasvusopimuksen 3. vuoden palkankorotuksista sovittu kiinteistöalalla Työmarkkinoilla jatketaan syksyllä 2013 sovitun työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaisissa sopimusraameissa. Kaiken kaikkiaan kiinteistöpalveluiden hankintaan on syytä varata vuonna 2016 pari prosenttia edellisvuotta enemmän. Siivouksessa on enemmän kustannuspaineita kuin toimihenkilötyössä. Keskusjärjestöt ovat sopineet niin sanotun työllisyys- ja kasvusopimuksen 3. vuoden palkankorotuksista. Kolmas vuosi tarkoittaa kiinteistöpalvelualan työntekijöillä sopimuskautta ja kiinteistöalan toimihenkilöillä sopimuskautta Keskusjärjestösopimuksen mukaan kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen piirissä olevilla työntekijöillä palkkoja korotetaan yleiskorotuksella, jonka suuruus on 19 euroa kuukaudessa, kuitenkin vähintään 0,5 %. Kiinteistöalan toimihenkilösopimuksen piirissä olevilla toimihenkilöillä yleiskorotus on 15 euroa kuukaudessa, kuitenkin vähintään n. 0,4 %. Yleiskorotus tulee keskusjärjestösopimuksen kirjauksen mukaan voimaan toisen sopimusjakson alusta tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta. Yleiskorotukset tulevat näin ollen voimaan kiinteistöpalvelualan työntekijöillä ja kiinteistöalan toimihenkilöillä Sosiaalimaksut 2016: päätökset loppuvuoden aikana Päätökset sosiaalimaksuista tulevat loppuvuoden aikana. Ennakkokäsitysten mukaan työttömyysvakuutusmaksu on nousemassa sekä työntekijällä että työnantajalla puoli prosenttiyksikköä. Myös sairausvakuutusmaksuun tullee lievä korotus. Jos yhtiöllä on

8 Lausunto 8 (11) palkattua henkilökuntaa, tulee varata budjettiin hieman sosiaalimaksuja enemmän kuin vuodelle Kiinteistöveroon ei tulossa yleistä korotusta (vielä) Kuntakohtaiset päätökset tarkistettava marraskuussa Vuodelle 2016 ei ole luvassa kiinteistöveron veroprosenttirajojen nostoa. Ensi vuoden kuntakohtaiset veroprosentit ilmoitetaan marraskuussa, joten kuntakohtaiset päätökset pitää varmistaa budjettia laatiessa. Vuodelle 2017 on suunnitteilla muutaman prosentin korotukset ala- ja ylärajoihin. Kiinteistöverotusta kiristettiin vuodelle Yleisen kiinteistöveroprosentin kohdalla veroprosentti nousi keskimäärin 0,04 prosenttiyksikköä ja vakituisten asuinrakennusten veroprosentit 0,03 prosenttiyksikköä. Veron korotus tapahtui osittain nostamalla veroprosenttien ala- ja ylärajoja. Kunnista 63 joutui nostamaan prosenttejaan alarajan nousun takia. Yhteensä 132 kuntaa nosti ainakin yhtä kiinteistöveroprosenttia vuodelle Jätehuolto kallistuu muutaman prosentin erot kuntien välillä merkittäviä Keskimääräinen jätehuollon kustannuspaine kiinteistöille on arviolta 2 3 prosenttia vuodelle Kuntakohtaiset erot kustannusnousussa ja sen ajoituksessa voivat olla huomattavia. Lajitteluohjeet ja erilliskeräysvaatimukset sekä ekomaksut voivat tuoda lisäkustannuksia kiinteistönomistajille. Erilliskeräys kiinteistöiltä ja kierrätys laajenevat, jätevoimaloita on valmistumassa lisää ja kaatopaikalle sijoitetaan yhä vähemmän jätemassoja. Jätehuollossa kustannuskehitys riippuu eniten työvoima- ja polttoainekustannusten kehityksestä sekä jätteenkäsittelymaksusta ja jäteverosta. Jätevero nousee jälleen lievästi vuodelle Jätevero koskee jätevirtoja, jotka päätyvät kaatopaikoille. Veronkorotuksen merkitys on pieni niillä seuduilla, joissa on siirrytty laajasti lajitteluun ja sekajätteen energiahyödyntämiseen. Pakkausjätteitä koskeva valtioneuvoston asetus astui voimaan Tuottajavastuun alaisen keräysverkoston tulee olla täydessä valmiudessa Siirtymäaikaa toimeenpanna säädökset on vuoden 2017 puoliväliin saakka. Pakkausjätteen käsittelykulut maksetaan lain mukaan tuotteiden hinnoissa vuodesta 2016 alkaen. Isoimmissa kaupungeissa siirrytään osin kiinteistökohtaiseen pakkausjätteen keräykseen (esim. HSY-alueella pakkauskartongin kiinteistökohtainen keräys kohdistuu 10 huoneistoa suuremmissa, ja metallipakkausten yli 20 huoneiston yhtiöihin).

9 Lausunto 9 (11) Erilliskeräyksen seurauksena kuitenkin kiinteistöjen kontolle voi tulla välillisesti lisää kustannuksia (= entistä enemmän keräystiloja ja -laatikoita). Vakuutusten hintojen nousu jatkuu ripeänä asiakaskohtaisten korotusten erot suuria Kiinteistöjen vakuutusmaksuihin on syytä varata arviolta keskimääräisesti 4-6 prosenttia lisää. Hintojen nousupaineen takana ovat tariffien nousu. Rakennuskustannus- ja kuluttajahintaindeksien erittäin hidas nousuvauhti hillitsee vakuuttamisen kallistumista edes joltain osin. Vakuutusmarkkinoilla asiakaskohtaisten hinnanmuutosten haarukka on selvästi laajentunut. Tyypilliset asiakaskohtaiset ehtoihin vaikuttavat tekijät ovat vahinkohistoria /-suhde ja kiinteistön ikä. Tontin vuokrassa 1 2 prosentin korotuspaine Vuokrasopimusten uusiminen voi nostaa tontinvuokria moninkertaiseksi monissa kaupungeissa Tontin vuokraan on varattava tarkistuskuukaudesta riippuen 1-2 prosentin lisä, mikäli tontin vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin. Monissa kaupungeissa päivitetään näinä vuosina pitkäaikaisia päättyneitä tontin vuokrasopimuksia. Kaupungit käyttävät uusien vuokratasojen pohjalla arvioita kiinteistöjen arvoista ja elinkustannusten kehityksestä.

10 Lausunto 10 (11) 4) Tuotot vuonna 2016 Tulot menojen mukaisiksi Taloyhtiön tuloista merkittävin osa, hoitovastikkeet, kehittyvät yleensä hoitokulujen mukaisesti. Kustannusten nousut on katettava pääsääntöisesti hoitovastikkeilla. Käyttökorvaukset ja vuokrat on pidettävä ajan tasalla, jottei näiden erien liian alhaista tasoa tarvitse kattaa hoitovastikkeilla. Vuokrat ovat varsin usein elinkustannusindeksiin (tai kuluttajahintaindeksiin) sidonnaisia, joten niiden nousu jäisi tarkistusajankohdasta riippuen 0-1 prosenttiin. Jos tarkistusperuste on kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi (KYKI), vuokrien lisäys olisi noin kaksi (2) prosenttia. Jos taloyhtiöllä on erityisvastikkeita kuten kaapelitelevisiovastike, niiden korotustarve tulee laskea vastikkeilla katettavien menomuutosten pohjalta. Vesikustannukset huomioitava täysimääräisesti maksuissa Kaikki vesikustannukset kattava vesimaksu on suurimpien kaupunkien joukossa keskimäärin euroa/hlö/kk, kun oletetaan veden kulutus 155 l/asukas/vrk ja valtakunnan keskiarvon mukaiset vesimaksut ja kaukolämmön hinnat. Vaihteluväli on suuri, runsaasta 20 eurosta runsaaseen 30 euroon. Kustannukset kattava kylmän veden hinta on keskimäärin noin 20 euroa/hlö/kk (raakaveden ja jäteveden kustannukset perusmaksuineen). Kustannukset kattava lämminvesimaksu on vuonna 2016 keskimäärin euroa (oletus: 40 % vedestä käytetään lämmitettynä). Kuutiokustannuksin tarkastellen kustannukset kattava veden hinta on pääkaupunkiseudun HSY-alueella kylmässä vedessä noin 3,30 euroa/m3 ja lämpimässä vedessä noin 6,80 euroa/m3. Kalleimmassa päässä taas Jyväskylässä nämä tasot ovat ensi vuodelle noin 5,10 ja 9,70. Mikäli veden kulutusta pystytään taloyhtiössä leikkaamaan, säästöä tulee vesikustannusten lisäksi säätyneestä lämmitysenergiasta. Säästöpotentiaali on 5-10 prosenttiyksikön luokkaa kaikista hoitokuluista, jos lähtötilanne on yo. keskimääräinen vedenkulutus ja jos päästään noin 100 litran henkilökohtaiseen vuorokausikulutukseen.

11 Lausunto 11 (11) 5) Yhteenveto hoitokulujen kehityksestä 2016 Hoitokuluihin keskimäärin 2-3 prosentin nousu 2016 Keskimääräisen taloyhtiön hoitokuluihin on näköpiirissä kaiken kaikkiaan 2 3 prosentin nousu vuonna Eniten hoitokuluja nostavat lämmityskustannusten, vesikustannusten ja vakuutuskustannusten nousu. Energian maailmanmarkkinahintojen jyrkkä lasku hillitsee hoitokulujen nousua. Taloyhtiö- ja kaupunki- sekä lämmitystapakohtaiset erot voivat olla hyvinkin suuria. Mikäli kaukolämmön tuotannossa paikkakunnalla käytetään runsaasti ns. fossiilisia polttoaineita, kaukolämmön hinnassa on nousupaineita. Puolestaan niillä paikkakunnilla, joissa siirrytään yhä enemmän uusiutuviin polttoaineisiin tai turpeeseen, kaukolämmössä voi olla jopa laskevia hintapaineita. Budjettia kiinnitettäessä on selvitettävä paikkakuntakohtaiset päätökset ja hinnoittelut. Kiinteistöliiton talousarvio-ohjeen ovat laatineet pääekonomisti Jukka Kero ja talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen. Tämä päivitetty ohje perustuu saatavilla olleeseen informaatioon. Talousarvio-ohje on tarkoitettu Kiinteistöliiton jäsenkiinteistöjen käyttöön talousarvion laadinnan yhteyteen. Talousarvio-ohjeen julkaiseminen kokonaan tai osittain ilman Kiinteistöliiton antamaa kirjallista lupaa on kielletty. Ohjetta tulee soveltaa kiinteistön omien olosuhteiden mukaisesti. Esimerkiksi paikkakuntaan, lämmitystapaan, kiinteistön ikään ja taloyhtiön kokoon sidonnaiset vaihtelut voivat aiheuttaa huomattavia eroja hoitokulujen tasoissa ja niiden muutoksissa. Valtion tulevan vuoden budjetti on valmistumassa tällä kertaa tavanomaista myöhäisemmällä aikataululla. Tämän takia monet kustannuserät ovat vielä vahvistumatta syys-lokakuun vaihteessa. Tämä ohje päivitetään heti tammikuun alussa Kiinteistöliiton Taloyhtio.net palvelussa on talousarvion laatimisen käytäntöihin kohdistuva ohjekortti, jota voi käyttää talousarvion laatimisprosessin kehittämiseen tai vertailuun, ks.

VUONNA 2015 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET

VUONNA 2015 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto 1 (10) VEROHALLINTO Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Viite: A45/000001/2014 VUONNA 2015 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

VUONNA 2017 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET

VUONNA 2017 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto 1 (10) Verohallinto Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Viite: A72/000001/2016 VUONNA 2017 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

VUONNA 2014 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET

VUONNA 2014 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto 1 (8) VEROHALLINTO Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Viite: A59/000001/2013 VUONNA 2014 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

VUODEN 2013 ENNAKKOVEROTUKSESSA KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET

VUODEN 2013 ENNAKKOVEROTUKSESSA KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto 1 (7) VEROHALLINTO Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Viite: A61/000001/2012 VUODEN 2013 ENNAKKOVEROTUKSESSA KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

Tariffit 2015 (22.12.2014)

Tariffit 2015 (22.12.2014) Tariffit 2015 (22.12.2014) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan kaavion mukainen: 1. Kaukolämpö Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat eivät nouse vuonna 2015. Hämeenlinna

Lisätiedot

HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset

HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset Kuulemistilaisuus 6.10.2015, Eduskunnan Valtiovarainvaliokunnan verojaosto (VeJ) Juho

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI KIINTEISTÖVEROLAIN MUUTTAMISESTA

HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI KIINTEISTÖVEROLAIN MUUTTAMISESTA Lausunto 1 (5) Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Viite: VM/099/00/2017 HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI KIINTEISTÖVEROLAIN MUUTTAMISESTA Suomen Kiinteistöliitosta Esityksestä (Suomen Kiinteistöliitto

Lisätiedot

Tariffit 2014 (versio 14.11.2013)

Tariffit 2014 (versio 14.11.2013) Tariffit 2014 (versio 14.11.2013) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö (2014) Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2014

Lisätiedot

Lausunto 1 (1) 11.11.2011. Verohallinto Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö. Lausuntopyyntönne 1.11.2011, 695/31/2011

Lausunto 1 (1) 11.11.2011. Verohallinto Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö. Lausuntopyyntönne 1.11.2011, 695/31/2011 Lausunto 1 (1) 11.11.2011 Verohallinto Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Lausuntopyyntönne 1.11.2011, 695/31/2011 ENNAKKOVEROTUKSESSA KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Pyydettynä lausuntona

Lisätiedot

Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa?

Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Kiinteistö 2013 14.11.2013 Jukka Kero, Pääekonomisti Suomen Kiinteistöliitto ry Sisältö Taloustilanne ja lähiaikojen näkymät Taloyhtiöiden hoitokulujen kehitys

Lisätiedot

Talousarvio-ohje vuodelle 2013 - hallituksen ja isännöitsijän avuksi

Talousarvio-ohje vuodelle 2013 - hallituksen ja isännöitsijän avuksi Talousarvio-ohje vuodelle 2013 - hallituksen ja isännöitsijän avuksi Taloyhtiöiden hallitusforum 6.10.2012 Pääekonomisti Jukka Kero, Kiinteistöliitto Esityksen sisältö Näkymät 2012-2013 Talousarvio 2013

Lisätiedot

Keski-Suomen indeksivertailu 2019 Taloyhtiöiden kuntakohtaiset kiinteistökustannukset

Keski-Suomen indeksivertailu 2019 Taloyhtiöiden kuntakohtaiset kiinteistökustannukset Keski-Suomen indeksivertailu 2019 Taloyhtiöiden kuntakohtaiset kiinteistökustannukset Keski-Suomen Kiinteistöyhdistys ry 10.9.2019, korjattu 12.9.2019 Vertailusta Vertailu tehty vuodesta 2005 lähtien syksyisin

Lisätiedot

Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo?

Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo? Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo? Mirja Tiitinen Energiateollisuus ry 1 Asiakkaan maksama kaukolämmön verollinen kokonaishinta, Suomen keskiarvo, /MWh 90 85 80 75 70 65 60

Lisätiedot

Mikä asumisessa maksaa?

Mikä asumisessa maksaa? Mikä asumisessa maksaa? Taloyhtiö 2017 tapahtuma Helsinki, 26.4.2017 Jukka Kero Pääekonomisti, Suomen Kiinteistöliitto Esityksen sisältö 1) Asumismenojen taso ja kehitys 2) Hoitokulujen taso ja kehitys

Lisätiedot

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010)

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Arvoisat yhteistyökumppanit, Ensi vuoden tariffit ovat nyt selvillä. Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö

Lisätiedot

Tariffit 2012 (versio 5.12.2011)

Tariffit 2012 (versio 5.12.2011) Tariffit 2012 (versio 5.12.2011) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö Vattenfallin kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2012

Lisätiedot

Asumismenot 2013. Tiedotustilaisuus 20.8.2013

Asumismenot 2013. Tiedotustilaisuus 20.8.2013 Asumismenot 2013 Tiedotustilaisuus 20.8.2013 Esityksen rakenne 1. Kotitalouksien asumismenojen mennyt ja tuleva kehitys 2. Verojen merkitys hoitokuluissa, pois lukien pääomakulut 3. Kotitalouksien tyyppiremontit

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2015 Jukka Hakola, Veroasiantuntija Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton verotuloennuste 1.9.2015» Yleistaloudellinen

Lisätiedot

Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014. Verotus. Jukka Hakola veroasiantuntija

Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014. Verotus. Jukka Hakola veroasiantuntija Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014 Verotus Jukka Hakola veroasiantuntija Hallitusohjelman tavoitteet kuntien verotuloihin liittyen Hallitusohjelmaan on kirjattu kuntien verotuloihin liittyviksi

Lisätiedot

Indeksitalo Lisäaineistoja ja Indeksitalon laskentaperusteet Embargo klo 11

Indeksitalo Lisäaineistoja ja Indeksitalon laskentaperusteet Embargo klo 11 Indeksitalo 2019 Lisäaineistoja ja Indeksitalon laskentaperusteet Embargo 10.9.2019 klo 11 Indeksitalo 2019: Kiinteistökustannukset* kaikissa vertailun kaupungeissa TOP 5 edullisimmat kiinteistökustannukset

Lisätiedot

Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus. Paaluseminaari , Viking XPRS Sami Pakarinen. Suomen talous

Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus. Paaluseminaari , Viking XPRS Sami Pakarinen. Suomen talous Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus Paaluseminaari 2016 17.11.2016, Viking XPRS Sami Pakarinen Suomen talous Suomessa talouskasvu voimistuu tänä vuonna 5 Kotimaisten talousennusteiden

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot 2018-2022 20.6.2018 Lähestymistapa Laskelmat on tehty vuosittain vuodesta 2013 lähtien. Vuokratuotto lasketaan vanhoille kerrostaloasunnoille. Asuntosijoittamisen

Lisätiedot

Tariffit 2013 (versio 23.11.2012)

Tariffit 2013 (versio 23.11.2012) Tariffit 2013 (versio 23.11.2012) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2013 Hämeenlinna

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2018

Asuntotuotantokysely 2/2018 Asuntotuotantokysely 2/ Sami Pakarinen Kesäkuu Kesäkuun asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti vuodessa. Kyselyn

Lisätiedot

Indeksitalo 2016 Varsinais-Suomi

Indeksitalo 2016 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2016 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2016 tilaisuus, Turku, 14.9.2016 Juho Järvinen Talous- ja veroasiantuntija Kiinteistöliitto V-S Kiinteistöliiton Indeksitalo Vertailee kuntakohtaisesti määrittyviä

Lisätiedot

Tariffit 2013 (versio 2.11.2012)

Tariffit 2013 (versio 2.11.2012) Tariffit 2013 (versio 2.11.2012) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö (2013) Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2013

Lisätiedot

Kiinteistöjen kasvavat ylläpitokustannukset

Kiinteistöjen kasvavat ylläpitokustannukset Kiinteistöjen kasvavat ylläpitokustannukset Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry KTI Kiinteistötieto Oy Ylläpitokustannusten kehitys kerrostalokiinteistöissä Kaikki kuluerät (ml. korjaukset)

Lisätiedot

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2017 tilaisuus, Turku, 13.9.2017 Juho Järvinen Talous- ja veroasiantuntija Kiinteistöliitto V-S Kiinteistöliiton Indeksitalo Vertailee kuntakohtaisesti määrittyviä

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2016 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu

Kuntien vuoden 2016 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu Kuntien vuoden 2016 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2016 Kuntien lkm 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5 18,0

Lisätiedot

Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen?

Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen? Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen? Riitta Kimari Ympäristöministeriö Ammattilaisseminaari 24.11.2009 Suhdanneluonteiset avustukset (ns. 10 %:n avustus) Suhdanneluonteiset energiapainotteiset

Lisätiedot

HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla

HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla Eduskunnan valtiovarainvaliokunta Asunto- ja ympäristöjaosto

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen 7.10.2015 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy vähentää

Lisätiedot

Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet. LVI-treffit Sami Pakarinen

Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet. LVI-treffit Sami Pakarinen Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet LVI-treffit 14.10.2016 Sami Pakarinen Suomen talous vuosimuutos, % Suomessa talouskasvu voimistuu tänä vuonna 5 Kotimaisten talousennusteiden keskiarvoja 4 3 2 1 0 2015

Lisätiedot

Kunnalliset maksut omakotitaloissa 2018

Kunnalliset maksut omakotitaloissa 2018 Kunnalliset maksut omakotitaloissa 2018 Kunta-/aluekohtaisesti päätettävät maksut Kunta-/aluekohtaisesti päätettävissä asumismenoissa ei huomioida asuntolainaa, lainan korkokuluja, asunnon vakuutuksia,

Lisätiedot

ASIA: HE 30/2015 vp VALTION TALOUSARVIOKSI VUODELLE 2016, Teema: luku 35.20

ASIA: HE 30/2015 vp VALTION TALOUSARVIOKSI VUODELLE 2016, Teema: luku 35.20 LAUSUNTO 1 (5) Eduskunta Valtiovarainvaliokunta, Asunto ja ympäristöjaosto ASIA: HE 30/2015 vp VALTION TALOUSARVIOKSI VUODELLE 2016, Teema: luku 35.20 kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi hallituksen

Lisätiedot

Kunnalliset maksut omakotitaloissa 2019

Kunnalliset maksut omakotitaloissa 2019 Kunnalliset maksut omakotitaloissa 2019 Kunta-/aluekohtaisesti päätettävät maksut Kunta-/aluekohtaisesti päätettävissä asumismenoissa ei ole huomioitu asuntolainaa, lainan korkokuluja, asunnon vakuutuksia,

Lisätiedot

Hallituksen kehysriihi. Jyrki Katainen 24.3.2009

Hallituksen kehysriihi. Jyrki Katainen 24.3.2009 Hallituksen kehysriihi Jyrki Katainen 24.3.2009 Lähivuosien talouskehitys erittäin heikkoa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 BKT, määrän muutos, % 0,9-5,0-1,4 3,3 2,5 1,8 Työllisyys,1000 henkilöä 2531 2420

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely kesäkuu 2019

Asuntotuotantokysely kesäkuu 2019 Asuntotuotantokysely kesäkuu 2019 28.6.2019 Asuntotuotantokysely 2/2019 2 (3) Asuntotuotantokysely Rakennusteollisuus RT:n asuntotuotantokysely lähetetään Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenille. Kysely

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2016 Rakennusteollisuus RT ry 11.10.2016 Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtaja, YIT Oyj:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi Rakennusteollisuus RT:n

Lisätiedot

Kuvio 1. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien uudet asuntolainat ja uusien nostojen keskikorko

Kuvio 1. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien uudet asuntolainat ja uusien nostojen keskikorko Kuvio. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien uudet asuntolainat ja uusien nostojen keskikorko asuntolainat, m keskikorko, %,,,,,, Lähde: Suomen Pankki Kuvio. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien

Lisätiedot

HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla

HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla Eduskunnan ympäristövaliokunta 11.10.2013 Harri Hiltunen

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy Asuntotuotantokysely Syksy 15.10. 1. Yleiskuva positiivinen Arviot vapaarahoitteisen omistusasuntojen ja vuokra-asuntojen tämänvuotisista aloituksista ovat laskeneet hieman viime kyselyistä. Aloitusten

Lisätiedot

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo LOKAKUU 218 Uusimaa Suhdannetilanteen arvioidaan pysyneen hyvänä kesän lopulla ja syksyn alussa Tuotanto- ja myyntikehitys on jatkunut vakaana Rekrytointivaikeudet ovat yhä yleisempiä Lähikuukausien suhdanneodotukset

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Betonipäivät , Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen

Suhdannekatsaus. Betonipäivät , Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen Suhdannekatsaus Betonipäivät 3.11.2016, Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailman talous kasvaa kohtuullista vauhtia Rakennusteollisuus RT 3.11.2016 3 vuosimuutos, % Suomessa

Lisätiedot

Mökkien maksut Kunta-/aluekohtaisesti päätettävät maksut

Mökkien maksut Kunta-/aluekohtaisesti päätettävät maksut Mökkien maksut 2019 Kunta-/aluekohtaisesti päätettävät maksut Kunta-/aluekohtaisesti päätettävissä asumismenoissa ei ole huomioitu asuntolainaa, lainan korkokuluja, asunnon vakuutuksia, vartiointia eikä

Lisätiedot

KORJAUS- JA ENERGIA- AVUSTUKSET 2012 Määrärahat nyt ja jatkossa.

KORJAUS- JA ENERGIA- AVUSTUKSET 2012 Määrärahat nyt ja jatkossa. KORJAUS- JA ENERGIA- AVUSTUKSET 2012 Määrärahat nyt ja jatkossa. 7.4.2009 Jorma Lauronen12.10.2007 Tekijän nimi Ylitarkastaja Hanna Koskela ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUS ARA Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

ASUMISEN TUET JA VEROT TILASTOISSA. Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen

ASUMISEN TUET JA VEROT TILASTOISSA. Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen K ASUMISEN TUET JA VEROT TILASTOISSA Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 11.11.2016 ASUMISEN TUET JA VEROT TILASTOISSA OMISTUSASUMISEN TUET ASUMISTUKI ASUMISEN TUOTANTOTUET ASUNTOJEN VUOKRATASOTUKI ASUMISEEN

Lisätiedot

Asumismenot 2015. TIEDOTUSTILAISUUS 19.8.2015 Veera Holappa, PTT

Asumismenot 2015. TIEDOTUSTILAISUUS 19.8.2015 Veera Holappa, PTT Asumismenot 2015 TIEDOTUSTILAISUUS 19.8.2015 Veera Holappa, PTT Esityksen rakenne 1. Kotitalouksien asumismenojen kehitys 2. Hallitusohjelman toimien vaikutukset asumismenoihin Asuntolainan korkovähennysoikeuden

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta Kunnanhallitus 193 03.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 09.11.2015 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta 597/000/2015 Kunnanhallitus 03.11.2015 193 Kuntalain mukaan

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2018 veroprosentit

Kuntien vuoden 2018 veroprosentit Kuntien vuoden 2018 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu 17.11.2017 % Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2018 Kuntien lkm 20,5 181 200 180 19,5 19,0

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2015

Asuntotuotantokysely 2/2015 Asuntotuotantokysely 2/2015 Sami Pakarinen Kesäkuu 2015 1 (2) Kesäkuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

As.oy Taavinmaja. Tilinpäätökset ja graafinen esitys

As.oy Taavinmaja. Tilinpäätökset ja graafinen esitys As.oy Taavinmaja Tilinpäätökset ja graafinen esitys Taloyhtiön tuotot ja kulut 27 28 29 21 211 212 Hoitovastike /os/kk,42,42,46,55,58,58 Ullakkovastike 1 /m2/kk 1,84 1,84 1,977 2,364 2,364 2,364 Ullakkovastike

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2016 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne jatkuu yhä heikkona Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on talvikautena

Lisätiedot

Kiinteistömarkkinanäkymät Jyväskylän seudulla

Kiinteistömarkkinanäkymät Jyväskylän seudulla Kiinteistömarkkinanäkymät Jyväskylän seudulla Laatu, uudistuminen ja suhdanteet kiinteistö- ja rakentamisalalla 14.2.2019 Mikko Soutamo Agenda Kiinteistösijoitusmarkkinoiden näkymiä Kiinteistökaupat Tuotot

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015. Ekonomistit

Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015. Ekonomistit Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015 Ekonomistit 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely Kesä 2019 1. Yleiskuva Arviot vapaarahoitteisen asuntotuotannon tämänvuotisista aloituksista ovat nousseet viime kyselyistä. Syynä tähän on sijoittajakysynnän

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 10.10.2016 Ilari Rautanen 10.10.2016 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy

Lisätiedot

Energian hinnat. Energian hintojen nousu jatkui. 2011, 3. neljännes

Energian hinnat. Energian hintojen nousu jatkui. 2011, 3. neljännes Energia 2011 Energian hinnat 2011, 3. neljännes Energian hintojen nousu jatkui Liikenteessä ja lämmityksessä käytettävät energian hinnat nousivat merkittävästi tämän vuoden kolmannella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015 Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015 Talousvaliokunta Energiaverotus Yhdenmukaistettu energiaverodirektiivillä (EVD) Biopolttonesteet veronalaisia EVD:ssä Turpeen verotukseen ei sovelleta EVD:tä Sähköllä

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Huhtikuu 2016 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne hyvin tyydyttävä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonna

Lisätiedot

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta HE 29/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kiinteistöverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Asumismenot 2012. Tiedotustilaisuus 12.6.2012

Asumismenot 2012. Tiedotustilaisuus 12.6.2012 Asumismenot 2012 Tiedotustilaisuus 12.6.2012 Tutkimuskysymys Mitä asuminen maksaa eri kotitalouksille, eri asumismuodoissa ja eri kaupungeissa nyt ja viiden vuoden päästä? Yhteenveto Keskimääräinen asumismenojen

Lisätiedot

Indeksitalo Lisäaineistoja ja Indeksitalon laskentaperusteet

Indeksitalo Lisäaineistoja ja Indeksitalon laskentaperusteet Indeksitalo 2018 Lisäaineistoja ja Indeksitalon laskentaperusteet 6.9.2018 Indeksitalo 2018: Kiinteistökustannukset* kaikissa vertailun kaupungeissa TOP 5 edullisimmat kiinteistökustannukset 1. Kokkola

Lisätiedot

Energian hinnat. Verotus nosti lämmitysenergian hintoja. 2013, 1. neljännes

Energian hinnat. Verotus nosti lämmitysenergian hintoja. 2013, 1. neljännes Energia 2013 Energian hinnat 2013, 1. neljännes Verotus nosti lämmitysenergian hintoja Energiantuotannossa käytettävien polttoaineiden verotus kiristyi vuoden alusta, mikä nosti erityisesti turpeen verotusta.

Lisätiedot

Markkinakommentti. Julkaisuvapaa 7.10.2009 ARVOASUNTOJEN KAUPPA KIIHTYY PERHEASUNTOJEN RINNALLA

Markkinakommentti. Julkaisuvapaa 7.10.2009 ARVOASUNTOJEN KAUPPA KIIHTYY PERHEASUNTOJEN RINNALLA Markkinakommentti Julkaisuvapaa 7.10.2009 ARVOASUNTOJEN KAUPPA KIIHTYY PERHEASUNTOJEN RINNALLA Jos perheasuntojen kauppalukumäärät ovat loppukesän ja alkusyksyn aikana kasvaneet voimakkaasti verrattuna

Lisätiedot

ASUNTO-OY REVONTULENTIE 4 1 (5) Yhtiökokouksen 10.11.2016 hyväksymä versio HOITOMENOJEN TALOUSARVIO AJALLE 1.7.2016-30.6.2017 ================================================== KIINTEISTÖN TUOTOT Hoitovastikkeet

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012 2014:28 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012 Helsingissä mediaanitulo 26 300 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 32 800 euroa Pääomatuloja huomattavasti edellisvuotta vähemmän Veroja

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2019 veroprosentit

Kuntien vuoden 2019 veroprosentit Kuntien vuoden 2019 veroprosentit Lähde: verohallinto % 20,5 20,0 19,5 19,0 18,5 18,0 17,5 17,0 16,5 38 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2019 56 79

Lisätiedot

Kunnalliset maksut omakotitaloissa 2017

Kunnalliset maksut omakotitaloissa 2017 Kunnalliset maksut omakotitaloissa 2017 Kunta-/aluekohtaisesti päätettävät maksut Kunta-/aluekohtaisesti päätettävissä asumismenoissa ei huomioida asuntolainaa, lainan korkokuluja, asunnon vakuutuksia,

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2014-2018. Julkaisuvapaa 24.6.2014 klo 10

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2014-2018. Julkaisuvapaa 24.6.2014 klo 10 Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2014-2018 Julkaisuvapaa 24.6.2014 klo 10 Lähestymistapa Tutkimus tehtiin edellisen kerran vuonna 2013. Asuntosijoittamisen kannattavuuteen vaikuttavat tekijät:

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Maaliskuu 2017 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne kohenee Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on talvikautena koettu

Lisätiedot

Korjausrakentamisbarometri / Syksy Julkaistavissa klo 9

Korjausrakentamisbarometri / Syksy Julkaistavissa klo 9 Korjausrakentamisbarometri / 2018 Julkaistavissa 21.11.2018 klo 9 Taustat ja vastaajat / 2018 Korjausrakentamisbarometri toteutetaan kaksi kertaa vuodessa: maalis-huhtikuu ja loka-marraskuu Vastaajina

Lisätiedot

Kulutusseuranta - Taloyhtiöt ja kiinteistöt

Kulutusseuranta - Taloyhtiöt ja kiinteistöt Kulutusseuranta - Taloyhtiöt ja kiinteistöt Taloyhtiön tunnus ja nimi Sijaintikunt Kiinteistön numero ja nimi Vertailupaikkakunta Muuntokertoimet k1 ja k2 Rakennustilavuus Huoneistojen pinta-ala Nykyinen

Lisätiedot

Öljytuotteiden hinnat laskivat viimeisellä neljänneksellä

Öljytuotteiden hinnat laskivat viimeisellä neljänneksellä Energia 2015 Energian hinnat 2014, 4. neljännes Öljytuotteiden hinnat laskivat viimeisellä neljänneksellä Öljyn tuontihintojen selkeä lasku vaikutti polttonesteiden kuluttajahintojen laskuun vuoden viimeisellä

Lisätiedot

Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa

Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa KTI Kiinteistötieto Oy Kimmo Virtanen 14.11.2007 14.11.2007 Tallinna 1 Agenda Ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa Kulujen ryhmittely

Lisätiedot

Asuinkiinteistöjen kiinteistövero Taloustutkimus Oy / Pasi Holm ja Juho Tyynilä

Asuinkiinteistöjen kiinteistövero Taloustutkimus Oy / Pasi Holm ja Juho Tyynilä Asuinkiinteistöjen kiinteistövero 217 1 Kansalaisten yhdenvertaisuuden ja seniorikansalaisten kotonaasumisen näkökulmasta kiinteistövero on ongelmallinen Kiinteistöveroprosentit nousseet Sipilän hallituksen

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2016

Asuntotuotantokysely 2/2016 Asuntotuotantokysely 2/2016 Sami Pakarinen Kesäkuu 2016 1 (2) Kesäkuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS - 2014 JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA

Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS - 2014 JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS - 2014 JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA Jätelautakunnan pyynnöstä alla on koottuna hintatietoja. Hintavertailuja Itä-Suomen alueella Hintatiedot

Lisätiedot

Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2014

Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2014 Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2014 Suomen Kiinteistöliitto ry Julkaistavissa 6.5.2014 Suomen Kiinteistöliitto ry Taustat ja vastaajat / Kevät 2014 Korjausrakentamisbarometri toteutetaan kaksi kertaa

Lisätiedot

Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Taloustorstai syyskuu 2017 Jukka Hakola Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton uusi veroennuste» Vuoden 2016

Lisätiedot

HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus Musiikkitalo, Helsinki

HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus Musiikkitalo, Helsinki HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus 20.12.2017 Musiikkitalo, Helsinki Hanna Koskela, ARA ARA johtaja Jarmo Jarmo Lindén Lindén, 5.11.2010 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009

Lisätiedot

Asumismenot 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 21.8.2014

Asumismenot 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 21.8.2014 Asumismenot 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 21.8.2014 Esityksen rakenne 1. Kotitalouksien asumismenojen kehitys 2. Erityishuomiossa - Kiinteistövero 3. Ilmastopolitiikan vaikutus kotitalouksien energiakustannuksiin

Lisätiedot

Talouden näkymät taloyhtiön näkökulmasta

Talouden näkymät taloyhtiön näkökulmasta Talouden näkymät taloyhtiön näkökulmasta SKH-Isännöinti Oy:n koulutustilaisuus 25.5.2016, Helsinki Pääekonomisti Jukka Kero Sisältö Esittäytyminen Talousnäkymät 2016-2017 Hoito- ja ylläpitokustannusten

Lisätiedot

Kivihiilen ja maakaasun hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä

Kivihiilen ja maakaasun hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä Energia 2013 Energian hinnat 2013, 2. neljännes Kivihiilen ja maakaasun hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä Sähkön ja lämmöntuotannossa käytettävän kivihiilen ja maakaasuun hinnat kääntyivät laskuun

Lisätiedot

Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja

Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja Energia 2014 Energian hinnat 2014, 1. neljännes Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja Kivihiilen ja maakaasun kulutus pieneni lämpimän alkuvuoden seurauksena ja myös niiden hinnat lämmöntuotannossa

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin

Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin Ympäristöministeriön tiedote 21.2.2008 Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin Valtioneuvosto on tänään antanut korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksia koskevan asetuksen muutoksen.

Lisätiedot

As Oy Taavinmaja. Tilinpäätös- ja kulutustiedot Markus Liimatainen

As Oy Taavinmaja. Tilinpäätös- ja kulutustiedot Markus Liimatainen As Oy Taavinmaja Tilinpäätös- ja kulutustiedot Markus Liimatainen Taloyhtiön tuotot ja kulut 27 28 29 21 211 212 213 214 Hoitovastike /os/kk.42.42.46.55.58.58.58.58 Ullakkovastike 1 /m2/kk 1.84 1.84 1.977

Lisätiedot

Ajankohtaista liikenteen verotuksessa. Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011

Ajankohtaista liikenteen verotuksessa. Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011 Ajankohtaista liikenteen verotuksessa Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011 Esityksen rakenne Hallitusohjelman kirjaukset Liikenteen verotuksen muutokset 2012 autovero ajoneuvoveron

Lisätiedot

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo TAMMIKUU 19 Uusimaa oli tammikuussa tavanomaista suotuisampi Tuotanto- ja myyntimäärät ovat nousussa Kannattavuus on vähän vuoden takaista parempi Suhdanteiden ennakoidaan hiipuvan aavistuksen verran lähikuukausina,

Lisätiedot

Lämmön tuottaminen tuontipolttoaineilla oli aiempaa halvempaa

Lämmön tuottaminen tuontipolttoaineilla oli aiempaa halvempaa Energia 2014 Energian hinnat 2013, 4. neljännes Lämmön tuottaminen tuontipolttoaineilla oli aiempaa halvempaa Kotimaisten polttoaineiden hinnat jatkoivat kallistumista, mikä osaltaan vaikutti kaukolämmön

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

OMAKOTILIITON LAUSUNTO

OMAKOTILIITON LAUSUNTO OMAKOTILIITON LAUSUNTO Lausuntopyyntö/asiantuntijakutsu (VeJ) torstai 25.10.8 klo 10.00 HE 191/8 vp Hallituksen esitys eduskunnalle energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi 25.10.8 toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2017 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on hyvässä nosteessa Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen

Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Kuntamarkkinat 2013 Jukka Hakola Veroasiantuntija, kuntatalous Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Kuntien verotulojen

Lisätiedot

Energian hinnat. Energian hinnat nousivat. 2011, 2. neljännes

Energian hinnat. Energian hinnat nousivat. 2011, 2. neljännes Energia 2011 Energian hinnat 2011, 2. neljännes Energian hinnat nousivat Liikenteessä ja lämmityksessä käytettävät energian hinnat nousivat tämän vuoden toisella vuosineljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan.

Lisätiedot

OMAKOTILIITON LAUSUNTO

OMAKOTILIITON LAUSUNTO OMAKOTILIITON LAUSUNTO Lausuntopyyntö/asiantuntijakutsu (VeJ) Ke 12.10.2016 klo 10.30 HE 174/2016 vp (kiinteistöverolain muuttamisesta) SISÄLTÖ Asumismenojen kehitys Kiinteistöverotuksen nykytilanne ja

Lisätiedot

Ylläpitokustannusten kehitys - toimistokiinteistöt vuosi 2014

Ylläpitokustannusten kehitys - toimistokiinteistöt vuosi 2014 Ylläpitokustannusten kehitys - toimistokiinteistöt vuosi 2014 KTI Kiinteistötieto Oy TOIMISTOKIINTEISTÖT Taustaa Aineistoina on käytetty KTI:n tietokantoja Ylläpitokustannusvertailu Toimitilavuokravertailu

Lisätiedot

Energiatehokas korjausrakentaminenammattilaispäivä. Helsinki

Energiatehokas korjausrakentaminenammattilaispäivä. Helsinki 12.10.2007 Tekijän nimi Energiatehokas korjausrakentaminenammattilaispäivä 1.2.2010 Helsinki ARA:n rahoitustuotteita korjausrakentamiseen www.ara.fi ARA:n rahoitustuotteita korjausrakentamiseen Kehittämisinsinööri,

Lisätiedot

Selvitys 2/2016. ARA-tuotanto 2015 18.2.2016. Normaalit vuokra-as. Erityisryhmien as. ASO-asunnot Omistusasunnot Välimallin asunnot Takauslainoitetut

Selvitys 2/2016. ARA-tuotanto 2015 18.2.2016. Normaalit vuokra-as. Erityisryhmien as. ASO-asunnot Omistusasunnot Välimallin asunnot Takauslainoitetut ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola p. 0400 996 067 Selvitys 2/2016 ARA-tuotanto 2015 18.2.2016 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot