Graafinen ohjeisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Graafinen ohjeisto"

Transkriptio

1 Graafinen ohjeisto

2 1.Logo

3 1.1 Logo Elon yritystunnus Elon logo kuvastaa elämän mittaista matkaa ja siirtymää työelämästä onnellisesti eläkkeelle. Toimiakseen Elon brändiä ja tarinaa vahvistavalla tavalla, ei logon mittasuhteisiin tai väreihin saa puuttua, eikä keltaista aurinkoa saa irrottaa logosta erilliseen käyttöön. Ensisijaisesti kaikissa sovelluksissa on pyrittävä käyttämään logon värillistä versiota.

4 1.2 Logon suoja-alue L-kirjaimen yläosa, kun logo asemoidaan pinnan yläreunaan (ks. logon käyttöesimerkit) Elon logolle on määritelty suoja-alue. Tämä alue määrittää pienimmän mahdollisen etäisyyden muihin elementteihin ja pinnan reunoihin, joihin tunnusta ollaan sijoittamassa. Suoja-alueen sisälle ei saa sijoittaa muita graafisia elementtejä tai tekstiä.

5 1.3 Erillislogon suoja-alue Elon logosta on olemassa myös versio, jossa logon alla lukee selventävänä alatekstinä työeläkeyhtiö. Tätä logoa käytetään tuomaan esiin Elon toimialaa sellaisissa asiayhteyksissä, joissa peruslogo ei ole riittävän informatiivinen. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi tapahtumamateriaaleissa tai yhteistyökumppaneiden verkkosivuilla.

6 1.4 Logon kieliversiot Ruotsi Englanti

7 1.5 Logon käyttö Hae LOREM IPSUM DOLORITET ADIPISCUSLOR ELITISDOL Lorem ipsum dolor sit amet lorem, consecte tur adipiscing elit nuat eros in elit fringilla sagittis. Mauris ut lacus lacus, vitae lacinia justo. Cras scelerisque odio lorem ipsum dolor sit amet doloremus Keskinäinen vakuutusyhtiö Elo Sivukartta Oikeudellinen tiedote Doloremus Loremipsum Lorem ipsum LOREM IPSUM DOLORITET ADIPISCUSLOR ELITISDOL Lorem ipsum dolor sit amet lorem, consecte tur adipiscing elit nuat eros in elit fringilla sagittis doloremus amet. Mauris ut lacus lacus, vitae lacinia justo. Cras scelerisque odio lorem ipsum dolor sit amet doloremus adipisciselis % Doloremusemis In mattis pharetra mauris eu vulputatelin non massa nequedol ultrices Adipiscus In mattis pharetra mauris eu vulputate in non massa nequelorem ultrices Dolorem mentum accumsan blandit Huom! Elon logo asemoidaan markkinointiviestinnässä yllekirjoittajaksi

8 2. Värit

9 2.1 Värit 70 % 70 % 50 % 50 % 30 % PMS Pantone 116 (päällystetty paperi) PMS Pantone 109 (päällystämätön paperi) CMYK 0 / 16 / 100 / 0 RGB 255 / 210 / 0 PMS Cool Gray 9 CMYK 0 / 0 / 0 / 50 RGB 145 / 145 / % 70 % 50 % 30 % PMS Pantone Black CMYK 0 / 0 / 0 / 100 RGB 0 / 0 / 0 CMYK 0 / 0 / 0 / 0 RGB 255 / 255 / 255 Elon päävärit ovat musta, valkoinen, keltainen ja harmaa. Värejä käytetään aina tällä sivulla määriteltyjen väriarvojen mukaisesti. Painomateriaaleissa käytetään PMS ja CMYK -värejä. RGB -määrityksiä käytetään kaikissa sähköisissä materiaaleissa. Lisäväreinä voidaan käyttää prosentuaalisia vaaleusasteita esim. graafeissa. Huom! Tulosteita tai painovedoksia ei pidä verrata tämän sivun väreihin, vaan Pantone-värikarttaan.

10 2.2 Lisävärit 70 % 50 % 30 % PMS Pantone 298 CMYK 70 /10 / 0 / 0 RGB 60/ 185/ % 50 % 30 % PMS Pantone 368 CMYK 70/0 / 100 /0 RGB 105 / 190 / 40 Graafisessa materiaalissa käytetään pääsääntöisesti Elon päävärejä. Lisävärejä käytetään vain tarpeen vaatiessa, esimerkiksi Powerpoint-esityksissä, graafeissa ja taulukoissa, kun perusvärit ja niiden eri sävyt eivät riitä erottamaan visuaalisesti faktoja toisistaan tarpeeksi. Huom! Tulosteita tai painovedoksia ei pidä verrata tämän sivun väreihin, vaan Pantone-värikarttaan.

11 3.Typografia

12 3.1 Typografia ITC FRANKLIN GOTHIC HEAVY / OTSIKOT LOREMUS IPSUMDOLOR SIT AMET CONSECTET ADIPISC ITC FRANKLIN GOTHIC DEMI / VÄLIOTSIKOT, NOSTOT, INGRESSIT Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Maecenas leo quam, aliquet vitae iaculis at, volutpat ac enim. Nunc euismod nibh non velit laoreet non maledorci tempor. Vivamus augue sum ITC FRANKLIN GOTHIC BOOK / LEIPÄTEKSTIT Ad mus; Cupimus hae aus es? Nihictua cae este morum porumus crion se cuppl. mover loctuam orei con vitienimus, mercerfecrei clem averid patilintea det interic aperfex sunum noximiurnume pro inenihil te, fiti sente porbessere auciena tifecri tamprid condit. Les percerra L. Oreniss idieridet? Nihilina, utum iliam dius; iam ela consilicibem ommo vilicaesus. Catus. Ti. Publiam des loculi st vid dit. CALIBRI REGULAR & BOLD / SÄHKÖISET SOVELLUKSET Ad mus; Cupimus hae aus es? Nihictua cae este morum porumus crion se cuppl. mover loctuam orei con vitienimus, mercerfecrei clem averid patilintea det interic aperfex. Sunum noximiurnume pro inenihil te, fiti sente porbessere auciena tifecri tamprid condit. Les percerra L. Oreniss idieridet? Nihilina, utum iliam dius; iam ela consilicibem ommo. Elon kirjasinperhe on ITC Franklin Gothic. Sitä käytetään kaikissa painotöissä. Kirjasinleikkauksissa ei tule käyttää ohjelmakohtaisia lihavointeja. Sähköisissä sovelluksissa kuten sähköposteissa, PowerPoint-esityksissä sekä sähköisissä lomakkeissa käytettävät kirjasimet ovat Calibri Regular ja Bold. Ilmeen mukainen typografian käyttö on yleisesti ottaen tiukka. Oletusasetuksiin verrattuna pienemmät rivivälit ja kirjasinvälit (keskimäärin -25).

13 4. Nimen käyttö

14 4.1 Nimen käyttö Yhtiön virallinen nimi Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Ömsesidiga Arbetspensionsförsäkringsbolaget Elo Elo Mutual Pension Insurance Company Nimen taivutus Nimeä taivutettaessa vain nimen viimeinen osa, Elo, taipuu. Esimerkki: Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elon osakkaat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen. Kieliversioiden käyttö Yhtiön nimeä käytetään samalla kielellä kuin tekstikin on. Jos teksti on muulla kielellä kuin suomi, ruotsi tai englanti, käytetään yhtiön suomenkielistä nimeä. Nimen lyhyempi muoto Jos asiayhteydestä käy ilmi, millä toimialalla Elo toimii, voi yhtiöstä käyttää pelkkää lyhyttä muotoa eli Elo. Esimerkki: Ota työeläkevakuutus Elosta. Jos asiayhteydestä ei käy ilmi, millä toimialalla Elo toimii, voi käyttää määrettä työeläkeyhtiö Elo-nimen yhteydessä. Esimerkki: Lähetä viesti työeläkeyhtiö Eloon.

Graafinen ohjeisto

Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 7.6.2017 1. Logo 1.1 Logo Elon yritystunnus Elon logo kuvastaa elämän mittaista matkaa ja siirtymää työelämästä onnellisesti eläkkeelle. Toimiakseen Elon brändiä ja tarinaa vahvistavalla

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 13.1.2014

Graafinen ohjeisto 13.1.2014 Graafinen ohjeisto 13.1.2014 1. Logo 1.1 Logo Elon yritystunnus Elon logo kuvastaa elämän mittaista matkaa ja siirtymää työelämästä onnellisesti eläkkeelle. Toimiakseen Elon brändiä ja tarinaa vahvistavalla

Lisätiedot

HANHIKIVI 1 GRAAFINEN OHJEISTO

HANHIKIVI 1 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS Logo 4 Suoja-alue 5 Väriversiot 6 Hierarkia 7 Värit 8 Osavärit ja suhteet 9 Typografia 10 Sähköinen esitys 11 LOGO Hanhikivi 1 -logossa on kaksi elementtiä: tunnus sekä logoteksti,

Lisätiedot

Liikemerkin suoja-alue

Liikemerkin suoja-alue 1 Liikemerkki Suomen Fysioterapeutit Ry:n liikemerkki muodostuu tunnusosasta sekä tekstiosasta. Merkki ilmentää positiivisuutta, dynaamisuutta sekä ihmisläheisyyttä viestien myös asiantuntijuutta ja ammattilaisuutta.

Lisätiedot

AP KIINTEISTÖPALVELUT

AP KIINTEISTÖPALVELUT AP KIINTEISTÖPALVELUT GRAAFINEN OHJEISTO PJG 21052012 AP KIINTEISTÖPALVELUT GRAAFINEN OHJEISTO Logo 4-6 Värimääritykset 7 Typografia 8-9 Yritysgrafiikka - Käyntikortti 10 - Kirjekuoret 11 - Lomakkeet 12-13

Lisätiedot

Hollolan kunta. graafinen ohjeistus 6/2015

Hollolan kunta. graafinen ohjeistus 6/2015 Hollolan kunta graafinen ohjeistus 6/2015 Logo Logon suoja-alueet suoja-alue Logon suoja-alue määrittäminen tapahtuu logon o-kirjaimen avulla. Elementtejä ja tekstejä ei suositella sijoitettavaksi tälle

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Johdanto. Logo. Merkki. Värit. Typografia. Käyntikortti. Kirjekuoret. Kirjelomake. Presentaatio. Ilmoitukset

SISÄLTÖ. Johdanto. Logo. Merkki. Värit. Typografia. Käyntikortti. Kirjekuoret. Kirjelomake. Presentaatio. Ilmoitukset Graafinen ohjeisto 2 SISÄLTÖ 3 Johdanto 4 Logo 5 Merkki 6 Värit 7 Typografia 8 Käyntikortti 9 Kirjekuoret 12 Kirjelomake 13 Presentaatio 14 Ilmoitukset 3 JOHDANTO Tämän ohjeiston tarkoitus on opastaa logon

Lisätiedot

Palvelutaloyhdistyksen Graafinen ohjeisto

Palvelutaloyhdistyksen Graafinen ohjeisto Palvelutaloyhdistyksen 17.7.2012 www.koskenrinne.fi/media Ohjeiston esittely Palvelutaloyhdistys Koskenrinne ry on perustettu vuonna 1945 ja se on alueen vanhin vanhusten palveluita tuottava yhdistys.

Lisätiedot

Paikallisen nuorisoseuran. graafinen ohjeisto. Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys

Paikallisen nuorisoseuran. graafinen ohjeisto. Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys Paikallisen nuorisoseuran graafinen ohjeisto Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys Graafinen ohjeisto tukee Suomen Nuorisoseurojen visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä.

Lisätiedot

Graafi nen ohjeisto 1.0 JELPPIS.COM

Graafi nen ohjeisto 1.0 JELPPIS.COM Graafi nen ohjeisto 1.0 JELPPIS Sisältö Sisältö...2 Logo...3 Logo...4 Värivaihtoehdot...5 Suoja-alueet...6 Kielletty käyttö...7 Värit...8 Päävärit...9 Lisävärit...10 Typografia...11 Typografi a...12 Lomakkeet...13

Lisätiedot

Tiera Kokouskutsu 1 (8) Rel lautakunta Aika , klo 15:00. Käsiteltävät asiat. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Tiera Kokouskutsu 1 (8) Rel lautakunta Aika , klo 15:00. Käsiteltävät asiat. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Tiera Kokouskutsu 1 (8) Aika 31.08.2016, klo 15:00 Paikka Auditorio Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus 4 DP 5

Lisätiedot

Tiera Pöytäkirja 6/ (7) Testilautakunta Aika , klo 22:49-22:52. Käsitellyt asiat

Tiera Pöytäkirja 6/ (7) Testilautakunta Aika , klo 22:49-22:52. Käsitellyt asiat Tiera Pöytäkirja 6/2016 1 (7) Aika 21.06.2016, klo 22:49-22:52 Paikka A1 Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus 29 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus

Lisätiedot

KEUDAN GRAAFINEN OHJEISTO 2018

KEUDAN GRAAFINEN OHJEISTO 2018 KEUDAN GRAAFINEN OHJEISTO 2018 Ohjeet logon, värien sekä fonttien käyttöön. Lisätietoja Keudan ilmeestä ja muusta viestinnästä voit kysyä viestintä- ja markkinointipalveluista, viestinta@keuda.fi Logo

Lisätiedot

Sisältö. Tunnus 3 Tunnuksen käyttötapoja 4 Värit 5 Typografia - Verkossa 6 Typografia - Printissä 7

Sisältö. Tunnus 3 Tunnuksen käyttötapoja 4 Värit 5 Typografia - Verkossa 6 Typografia - Printissä 7 Graafinen ohjeisto Sisältö Tunnus 3 Tunnuksen käyttötapoja 4 Värit 5 Typografia - Verkossa 6 Typografia - Printissä 7 2 Tunnus Vaakaversio Kompaktiversio Suojaetäisyydet Logon suoja-alue Grönä Åretin versaali

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Muuttuva Museo. Mainostoimisto Bock s Office Oy

Graafinen ohjeisto. Muuttuva Museo. Mainostoimisto Bock s Office Oy Graafinen ohjeisto Muuttuva Museo Mainostoimisto Bock s Office Oy Johdanto Muuttuva Museo elää ajan hengessä perinteitä kunnioittaen. Se aktivoi kokemaan ja uskaltaa uudistua. Se haluaa puhutella myös

Lisätiedot

9=1 GRAAFINEN OHJEISTO

9=1 GRAAFINEN OHJEISTO 9=1 GRAAFINEN OHJEISTO TUNNUKSEN SUOJA-ALUE Tunnuksen käyttö eri materiaaleissa edellyttää suoja-aluetta sen ympärillä. Tämän alueen sisäpuolelle ei tulisi tekstiä*. Suoja-alueen koon määrittelystä voidaan

Lisätiedot

PK-PRO. Graafinen ohjeisto. Tunnukset voit ladata: www.pk-pro.fi/media 01.01.2014

PK-PRO. Graafinen ohjeisto. Tunnukset voit ladata: www.pk-pro.fi/media 01.01.2014 Graafinen ohjeisto 01.01.2014 Tunnukset voit ladata: www.pk-pro.fi/media Ohjeiston esittely Suunnittelu-, konsultointi-, valvonta- ja projektinjohtopalvelumme kattaa teollisuuden, liike-elämän, kunnan,

Lisätiedot

HKL:N UUSI ILME. kuin kehittämis- ja investointihankkeissa.

HKL:N UUSI ILME. kuin kehittämis- ja investointihankkeissa. Graafinen ohjeisto HKL:N UUSI ILME HKL ilme uudistui organisaatiomuutoksen yhteydessä vuoden 2016 alussa. Muutoksen taustalla on halu pysyä mukana metro- ja raitioliikenteen voimakkaassa kasvussa ja laajenemisessa

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väyläviraston liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta

Lisätiedot

Logo Värimaailma Typografia Graafiset elementit

Logo Värimaailma Typografia Graafiset elementit Graafinen ohjeisto 4. 10. 14. 20. Logo Värimaailma Typografia Graafiset elementit 3 Liikkuva opiskelu -logosta on käytössä kaksi versiota sekä näiden värivariaatiot. Ensisijaisena logona käytetään versiota

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus. Pienikin iskussa

Graafinen ohjeistus. Pienikin iskussa Graafinen ohjeistus Logot Original logo jota käytetään mm. rahoittajien logojen yhteydessä. Yleisimmin käytettävä logo Värillinen logo jota käytetään vaihtoehtoisesti sellaisissa julkaisuissa joihin vaakaversio

Lisätiedot

UNISON COFFEE - GRAAFINEN OHJEISTUS

UNISON COFFEE - GRAAFINEN OHJEISTUS UNISON COFFEE - GRAAFINEN OHJEISTUS VÄRIT CMYK / RGB... 1 TYPOGRAFIA Kirjasimet... 2 LOGO Logo... 3 NIMi Nimen käyttö... 4 MUUTA Huomioitavaa... 5 Me Unison Coffeella tarjoamme sinulle huippulaadukasta,

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO. Euroopan unioni Euroopan aluekehitysrahasto maaseuturahasto

GRAAFINEN OHJEISTO. Euroopan unioni Euroopan aluekehitysrahasto maaseuturahasto GRAAFINEN OHJEISTO Euroopan unioni Euroopan aluekehitysrahasto maaseuturahasto Sisällysluettelo TUNNUS Perustunnus ja suoja-alueet... 3 Mustavalko- ja harmaasävyversiot... 4 KÄYTETTÄVÄT VÄRIT Käytettävät

Lisätiedot

Oma ilme. Mika Hatanpää kaupunginsihteeri

Oma ilme. Mika Hatanpää kaupunginsihteeri Graafinen ohjeisto Oma ilme Graafisen ohjeistuksen tarkoituksena on antaa Kankaanpään kaupungin viestinnälle yhdenmukainen ja helposti tunnistettava ulkoinen ilme. Tämä ohjeisto on työväline niille, jotka

Lisätiedot

Pieni suuri kaupunki. GRAAFINEN OHJEISTO KERAVAN KAUPUNKI 2017

Pieni suuri kaupunki. GRAAFINEN OHJEISTO KERAVAN KAUPUNKI 2017 Pieni suuri kaupunki. GRAAFINEN OHJEISTO KERAVAN KAUPUNKI 2017 TUNNUS pystytunnus PYSTY- JA VAAKATUNNUS vaakatunnus Keravan kaupungin tunnus muodostuu kahdesta elemen stä: vihreästä käpyaiheisesta merkistä

Lisätiedot

Xamk Brändi-identiteetti. Copyright Mainostoimisto Ilme 2016

Xamk Brändi-identiteetti. Copyright Mainostoimisto Ilme 2016 Xamk Brändi-identiteetti Copyright Mainostoimisto Ilme 2016 Mikkeli Kouvola Savonlinna Kotka Tunnuksessa on nähtävissä neljä eri paikkakunnilla sijaitsevaa kampusta, jotka muodostavat kivijalan kaikelle

Lisätiedot

Graafiset elementit

Graafiset elementit Graafiset elementit 21.9.2018 1. Tunnus Tunnus 1.2. Tunnuksen suoja-alue Tunnukselle on määritelty suoja-alue jonka sisälle ei saa sijoittaa muita graafisia elementtejä tai tekstiä. x x Suoja-alue määrittää

Lisätiedot

Värit. Punainen Pantone: 179 CMYK: 0C 90M 80Y 0K RGB: 199R 55G 53B Hex: #C73735

Värit. Punainen Pantone: 179 CMYK: 0C 90M 80Y 0K RGB: 199R 55G 53B Hex: #C73735 Graafinen ohjeisto Tunnus Pinskujen tunnusta voidaan käyttää värillisenä tai mustavalkoisena. Tunnusta suositellaan käytettäväksi vaalealla tai Pinskujen keltaisella pohjalla. Mustavalkoista tunnusta voi

Lisätiedot

BRÄNDIKIRJA. Toukokuu

BRÄNDIKIRJA. Toukokuu BRÄNDIKIRJA Toukokuu 2019 1 1. LOGO 2 1. LOGO LOGO Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. Autokeskuksen logoa käytetään aina vaakamuodossa. Logoa ei saa latoa, piirtää tai asetella uudelleen. Logon

Lisätiedot

Graafiset ohjeet. värit tunnus ja logo muodot typografia

Graafiset ohjeet. värit tunnus ja logo muodot typografia Graafiset ohjeet värit tunnus ja logo muodot typografia Värit Ay-toimihenkilöiden värit ovat syklaaminpunainen Pantone 206 C ja vihreään vivahtava ruskea Pantone 133 C. Lämpiminä sävyinä ne muodostava

Lisätiedot

Sisällys. 1 Tunnus 4. 2 Käyttöehdot 5. 3 Värit 6. 4 Typografi a 7. 5 Sovellukset 8. www.rakennepalvelu.com

Sisällys. 1 Tunnus 4. 2 Käyttöehdot 5. 3 Värit 6. 4 Typografi a 7. 5 Sovellukset 8. www.rakennepalvelu.com Graafinen ohjeisto Sisällys 1 Tunnus 4 2 Käyttöehdot 5 3 Värit 6 4 Typografi a 7 5 Sovellukset 8 www.rakennepalvelu.com 1 Tunnus Rakennepalvelu Jurva Rinne Ky:n tunnus koostuu kuusisymbolista ja yrityksen

Lisätiedot

Suomen Nuorisoseurat. Ohjeistoon tulee tarpeen mukaan lisäyksiä ja päivityksiä. 12.3.2014

Suomen Nuorisoseurat. Ohjeistoon tulee tarpeen mukaan lisäyksiä ja päivityksiä. 12.3.2014 Graafinen ohjeisto tukee Suomen Nuorisoseurojen visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä. Ohjeisto antaa peruslinjat painotuotteiden toteuttamiseen. Ohjeistoon tulee tarpeen

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry, Kalevan Nuorten Liitto ry

Graafinen ohjeisto. Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry, Kalevan Nuorten Liitto ry tukee Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry:n ja Kalevan Nuorten Liitto ry:n visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä. Ohjeisto antaa peruslinjat painotuotteiden toteuttamiseen.

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 11/2014

GRAAFINEN OHJEISTO 11/2014 GRAAFINEN OHJEISTO 11/2014 ROIHU -GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYSLUETTELO 1. ROIHU-LOGO... 3 1.1. PÄÄLOGON KAKSI VERSIOTA... 4 1.2. VÄRIT JA LOGON KIRJASINTYYPPI... 5 1.3. PÄÄLOGON SUOJA-ALUE... 6 1.4. MUSTA

Lisätiedot

TUNNUS. HUS ei ole lyhenne, vaan nimi. Merkki viimeistelee HUSin tunnuksen.

TUNNUS. HUS ei ole lyhenne, vaan nimi. Merkki viimeistelee HUSin tunnuksen. GRAAFINEN OHJE TUNNUS Nimi (HUS-sininen) Merkki (HUS-turkoosi) HUS ei ole lyhenne, vaan nimi. Tunnus, johon on yhdistetty Helsingin yliopistollinen sairaala -teksti on tärkeä viestinviejä muutosvaiheessa.

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 2013

GRAAFINEN OHJEISTO 2013 GRAAFINEN OHJEISTO 2013 GRAAFINEN OHJEISTO 1 Johdanto Kainuun ammattiopiston yhtenäinen graafinen ilme vahvistaa kuvaa laadukkaasta ja luotettavasta toiminnasta ja sitä kautta lisää vetovoimaisuutta ja

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta. Graafinen ohjeisto

Kirkkonummen kunta. Graafinen ohjeisto Kirkkonummen kunta Graafinen ohjeisto Versio 09.01.2013 Graafisen ohjeiston tarkoitus 2 Vahva kunta on nähtävä merkittävänä kilpailuetuna. Yritys- ja julkisuuskuvan tärkeä osa on yrityksen tai organisaation

Lisätiedot

Lue tämä Kauniaisten kaupunki -tunnusoriginaalien käytöstä

Lue tämä Kauniaisten kaupunki -tunnusoriginaalien käytöstä Lue tämä Kauniaisten kaupunki -tunnusoriginaalien käytöstä 1. 2. 2. Kauniaisten kaupungin tunnus Kauniaisten kaupunki -tunnuskokonaisuus muodostuu seuraavista osista: 1. Pelkästä Kauniaisten vaakunasta,

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0

GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0 GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0 THE VOICE The Voice on hyväntuulinen ja positiivinen ystävä jonka elämäntehtävä on viihdyttäminen! The Voicen idea on soittaa uptempoista pop-musiikkia, jota höystetään mielenkiintoisilla

Lisätiedot

EURAN KUNTA GRAAFINEN OHJEISTO EURAN KUNTA GRAAFINEN OHJEISTO

EURAN KUNTA GRAAFINEN OHJEISTO EURAN KUNTA GRAAFINEN OHJEISTO Graafinen ohjeisto määrittelee Euran ulkoisen ilmeen ja antaa ohjeet sen toteuttamisesta. Ohjeisto opastaa kunnan logon ja muiden graafisten elementtien käytössä sekä määrittelee värit ja kirjasimet. Löydät

Lisätiedot

Logo 2

Logo 2 Graafinen ohje 2012 Logo 2 3 4 8 9 13 14 18 19 xx x x 25 Kaari 26 27 28 29 30 Värit 35 Pääväri Sininen 2 -väri Musta 3 -väri Vaaleansininen 4 -väri Valkoinen CMYK C90 M40 Y0 K0 CMYK C0 M0 Y0 K100 CMYK

Lisätiedot

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset Graafinen ohjeisto värit tunnus 2 Sisältö johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 typografia sovellukset JOHdanto Siuron Piharakennus Oy on kasvava pirkanmaalainen maarakennusyhtiö,

Lisätiedot

Seuratunnus - Käyttötavat

Seuratunnus - Käyttötavat GRAAFINEN OHJEISTUS Graafinen ohjeistus Graafisen ohjeistuksen tarkoituksena on antaa suuntaviivat uuden Hunters Juniors -ilmeen käyttöön eri julkaisumuodoissa ja alustoissa. Yhtenäinen ilme antaa yhdistyksestä

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 2017

GRAAFINEN OHJEISTO 2017 GRAAFINEN OHJEISTO 2017 Graafinen ohjeisto ja sen käyttötarkoitus Sisällys Tullinkulman Työterveys Oy:n uusi aputoiminimi on Pirte ja se otetaan käyttöön vuoden 2018 alusta alkaen markkinoinnissa ja muussa

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. v.1.0.

Graafinen ohjeisto. v.1.0. v.1.0 www.oulunarkkitehtikilta.net logon variantit linja liukuväriversio vaaka täyttö liukuväriversio vaaka tornitalo-logo linja liukuväriversio pysty täyttö liukuväriversio pysty Oulun arkkitehtikillan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta. Graafinen ohjeisto 2012

Kirkkonummen kunta. Graafinen ohjeisto 2012 Kirkkonummen kunta Graafinen ohjeisto 2012 Graafisen ohjeiston tarkoitus 2 Vahva kunta on nähtävä merkittävänä kilpailuetuna. Yritys- ja julkisuuskuvan tärkeä osa on yrityksen tai organisaation visuaalinen

Lisätiedot

Logon perusmuoto ja käyttö

Logon perusmuoto ja käyttö Logon perusmuoto ja käyttö 100% musta 80% musta Ensisijaisesti pyritään aina käyttämään tällä sivulla esitettyä vihreän väristä logon perusmuotoa. Sivun oikealla puolella on esiteltynä logon toimivuus

Lisätiedot

Tunnus 5. Tunnuksen perusversio. Tunnuksen suoja-alue on sama kuin tekstin korkeus. Tunnus Aluksi

Tunnus 5. Tunnuksen perusversio. Tunnuksen suoja-alue on sama kuin tekstin korkeus. Tunnus Aluksi Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY) aloittavat toimintansa vuoden 2010 alussa osana perusteellista valtion aluehallinnon uudistusta. Uudet keskukset vastaavat niistä tehtävistä, jotka aiemmin

Lisätiedot

weela.net graafinen ohjeisto

weela.net graafinen ohjeisto weela.net graafinen ohjeisto Sisällys Weela.net SISÄLLYS: Logo sivu Värimääritykset... 2 Suoja-alueet... 3 Typografia... 4 Materiaali malleja Posteri, pöytäständi A ja B... 5 Julistepohja, käyntikorttimalli

Lisätiedot

Hyväksytty kaupunginhallituksessa xx.xx.2010

Hyväksytty kaupunginhallituksessa xx.xx.2010 1 Loviisan kaupungin graafinen ohjeisto Hyväksytty kaupunginhallituksessa xx.xx.2010 2 Sisällys Logon ja visuaalisen ilmeen suunnittelu ja toteutus: Aptual Oy www.aptual.fi Sisällys Logo Vaakuna Värimaailma

Lisätiedot

Kanta-palvelut. Graafinen ohjeisto

Kanta-palvelut. Graafinen ohjeisto -palvelut Graafinen ohjeisto 2 Mikä on Kanta-palvelut? Kanta-palvelut muodostavat ainutlaatuisen sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisten palvelujen kokonaisuuden. Kantapalvelujen käyttäjiä ovat kansalaiset,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO

SISÄLLYSLUETTELO ETELÄ- KARJALA 1 SISÄLLYSLUETTELO 13.11.2015 // BRÄNDI...3 // VÄRIT...6 // TUNNUS...9 // TYPOGRAFIA...18 // KUVATYYLI...23 // GRAAFISET TEEMAT...27 // SOVELLUKSET...31 // LOMAKKEISTO...43 // SÄHKÖINEN

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Graafinen ohjeisto

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto GRAAFINEN OHJEISTO TIETEENTEKIJÖIDEN LIITON LOGO Tieteentekijöiden liiton kaksivärinen logo koostuu symbolista ja kolmikielisestä tekstiosasta. Pelkkä logon symboliosan käyttö on mahdollista

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Mainostoimisto Bock's Office Oy VAASANSEUDUN KEHITYS OY VASAREGIONENS UTVECKLING AB VAASA REGION DEVELOPMENT COMPANY

Graafinen ohjeisto. Mainostoimisto Bock's Office Oy VAASANSEUDUN KEHITYS OY VASAREGIONENS UTVECKLING AB VAASA REGION DEVELOPMENT COMPANY Graafinen ohjeisto Mainostoimisto Bock's Office Oy Johdanto Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK elää ajan hengessä on avoin ja helposti lähestyttävä, mutta kuitenkin ryhdikäs, määrätietoinen ja terävä koko seudun

Lisätiedot

hannu hautala luontokuvakeskus Graafinen ohjeisto

hannu hautala luontokuvakeskus Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Tunnus ja värisymboliikka Merkin muoto perustuu lentävään kuukkeliin, joka on Kuusamon metsien onnea tuova seuralainen. Lennon suunta on positiivisesti ylös vasemmalle, joka on kokonaisuutta

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO

GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 5.6.2017 Tone of Voice OMINAISUUDET Palveluhenkinen Luotettava Helposti lähestyttävä KÄYTTÄYTYY Kriittisesti Heittäytyvästi Kunnioittavasti NÄYTTÄÄ Ammattitaitoiselta Pirteältä Houkuttelevalta

Lisätiedot

Tervetuloa kotiin! Jalasjärvi

Tervetuloa kotiin! Jalasjärvi Tervetuloa kotiin! Jalasjärvi Graafi nen ohjeistus 2011 Vapaat tontit - Rakentaminen - Mökkipörssi - Lähipalvelut - Harrastukset - /asuminen Sininen: Pantone 293 C Jalasjärven perustunnus C 96 % M 70 %

Lisätiedot

SUOMEN VOIMISTELULIITTO GRAAFINEN OHJEISTO

SUOMEN VOIMISTELULIITTO GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VOIMISTELULIITTO GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYSLUETTELO Tunnus 4 Tunnuksen kieliversiot 5 Tunnuksen käyttö 6 Tunnuksen suoja-alue 8 Tunnuksen Kielletty käyttö 9 Tunnuksen värit 10 Avustava väripaletti

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS 1.0

GRAAFINEN OHJEISTUS 1.0 GRAAFINEN OHJEISTUS 1.0 Mainostoimisto Penbox 10-2015 TAIVASSALON LOGO Virallinen logo 2015 Taivassalon ilmeen keskeisin elementti on tunnus logotekstin yhteydessä. Yksimastoisesta purjelaivasta muodostuva

Lisätiedot

LOGO 2. LOGO. Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo.

LOGO 2. LOGO. Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. 8 LOGO Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. Autokeskuksen logoa käytetään aina vaakamuodossa. Logoa ei saa latoa, piirtää tai asetella uudelleen. Logon mittasuhteita tai väritystä ei saa muuttaa.

Lisätiedot

Tunnus. Tiedosto: 4ctunnus.eps

Tunnus. Tiedosto: 4ctunnus.eps Tunnus Yleiset ohjeet Tunnus esiintyy aina tekstillisenä. Tunnuksen värit ovat identtiset EU-lipun värien kanssa. Värit: Pantone Reflex Blue ja Pantone Process Yellow ja neliväripainatuksessa seuraavasti:

Lisätiedot

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 2(12) Sisältö 1. Johdanto 3 2. Tunnus 4 - Tunnuksen koko 5 - Tunnuksen suoja-alue 6 - Tunnuksen käyttö 7 3. Värimääritykset

Lisätiedot

Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12

Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Graafinen Ohjeisto Sisältö Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Ella Nurminen Työssäoppimisen näyttötyö

Lisätiedot

GRAAFINEN MANUAALI.

GRAAFINEN MANUAALI. www.liberaalipuolue.fi/media LOGO Puolueen logo koostuu kolmesta eri elementistä ja niiden asettelusta. Oikein -merkki, Liberaalipuolue -teksti ja vapaus valita -teksti. Logoa pitää käyttää täysin sille

Lisätiedot

Esipuhe. Sisältö: 6 Esimerkkisovelluksia SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY FINLANDS RYTTARFÖRBUND RF

Esipuhe. Sisältö: 6 Esimerkkisovelluksia SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY FINLANDS RYTTARFÖRBUND RF Esipuhe Sisältö: Suomen Ratsastajainliitto ry (SRL) on maamme ratsastusurheilun keskusjärjestö. Ratsastajainliitto edistää ratsastusta yleisenä urheilu- ja liikuntakasvatusmuotona, järjestää ratsastuskilpailuja

Lisätiedot

Keravan kaupunki. :: graafinen ohjeisto

Keravan kaupunki. :: graafinen ohjeisto Keravan kaupunki :: graafinen ohjeisto Esipuhe 1 Graafinen ohjeisto on yhtenäisen viestinnän perustyökalu 1. Tunnus 2 1.1 Tunnus vaaka 3 1.2 Tunnus pysty 4 1.3 Tunnuksen käyttö pienenä 4 1.4 Tunnuksen

Lisätiedot

A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019

A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019 A-KILTOJEN LIITTO RY A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liitto ry:n tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla

Lisätiedot

Logo. 2. Toissijainen käyttö. 1. Ensisijainen käyttö. YTN graafinen ohjeisto

Logo. 2. Toissijainen käyttö. 1. Ensisijainen käyttö. YTN graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Logo YTN:n logosta on kaksi versiota. Ensisijaisesti käytetään logon versiota numero 1. Versiota 2 käytetään erityistilanteissa, kuten erittäin pienessä koossa. 1. Ensisijainen käyttö

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO

GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 8..06 Sisältö Merkki ja tekstiosa 3 Suoja-alue 4 Tunnuksen värit (värillinen tunnus) 5 Tunnuksen värit (harmaasävyinen tunnus) 6 Tunnuksen sähköiset originaalit toimisto-ohjelmiin 7

Lisätiedot

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...

Lisätiedot

SUOMEN JOUSIAMPUJAIN LIITTO RY Graafinen ohjeisto Versio 1, Huhtikuu 2017

SUOMEN JOUSIAMPUJAIN LIITTO RY Graafinen ohjeisto Versio 1, Huhtikuu 2017 GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1, Huhtikuu 2017 2 Sisällys: Logo, värit ja typografia Logo... 4 Logon käyttö... 5 Värimaailma... 8 Typografia... 9 3 LOGO & LIIKEMERKKI Suomen Jouosiampujain liiton logo koostuu

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO. kesä 2017 / v.1.0

GRAAFINEN OHJEISTO. kesä 2017 / v.1.0 GRAAFINEN OHJEISTO kesä 2017 / v.1.0 JOHDANTO Tämän graafisen ohjeiston tarkoitus on ohjeistaa Eläinterapeutin visuaalisen ilmeen käyttöä ja määritellä ulkoasua, sekä visuaalista viestiä. Graafisen ohjeistoon

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus. Suomen evankelisluterilainen kirkko ja seurakunnat SUOMEN EV.LUT. KIRKKO

Graafinen ohjeistus. Suomen evankelisluterilainen kirkko ja seurakunnat SUOMEN EV.LUT. KIRKKO Graafinen ohjeistus Suomen evankelisluterilainen kirkko ja seurakunnat SUOMEN EV.LUT. KIRKKO 1 Sisällys 1. Johdanto Kenelle, missä, miten? 3 2. Tunnus Kirkon yhteinen tunnus on yhteinen nimittäjä 5 Miten

Lisätiedot

Suunnittelijan sana. 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia

Suunnittelijan sana. 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia Graafinen ohjeisto Sisältö 2 Suunnittelijan sana 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia Suunnittelijan sana Tämän graafisen ohjeiston tarkoitus

Lisätiedot

Visuaalinen identiteetti kattaa Paytrailin verkko- ja painotuoteviestinnän olennaiset elementit. Sen avulla varmistetaan, että brändin identiteetti

Visuaalinen identiteetti kattaa Paytrailin verkko- ja painotuoteviestinnän olennaiset elementit. Sen avulla varmistetaan, että brändin identiteetti Graafinen ohjeisto identiteetti #ydin Paytrailin visuaalinen identiteetti viestii uuden ajan maksujärjestelmän vahvuuksia ja tärkeimpiä ominaisuuksia: helppoutta, elämyksellisyyttä, raikkautta, luotettavuutta

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus. 3. versio / 2019

Graafinen ohjeistus. 3. versio / 2019 Graafinen ohjeistus 3. versio / 2019 Alkusanat Helmet-logo on pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen logo. Helmet-kirjasto on Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastojen kirjastoverkko.

Lisätiedot

#näkemystehdas. Sisällöntuotanto on myynti- ja markkinointikoneiston

#näkemystehdas. Sisällöntuotanto on myynti- ja markkinointikoneiston #näkemystehdas Sisällöntuotanto on myynti- ja markkinointikoneiston sydän. Sisältömarkkinointi on tehokas keino tarjota asiakkaallesi ostopäätöstä helpottavaa tietoa. Kiteytettynä sisältömarkkinointi tarkoittaa

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS 2017

GRAAFINEN OHJEISTUS 2017 GRAAFINEN OHJEISTUS 2017 Logo vaaka Logo pysty Logo slogan Logo Varten logoa käytetään ensisijaisesti värillisenä, mutta sen käyttäminen yksivärisenä on suositeltavaa, jos se näin sopii käyttökohteeseen

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa! Graafinen ohjeisto. 1 Lisätietoja: WTF Design Oy www.wtfdesign.fi

Pyhäjoella virtaa! Graafinen ohjeisto. 1 Lisätietoja: WTF Design Oy www.wtfdesign.fi PYHÄJOKI Graafinen ohjeisto 1 Lisätietoja: WTF Design Oy www.wtfdesign.fi Sisällysluettelo Pyhäjoen kunnan graafisen ohjeiston uudistuksen lähtökohdat 3 Vaakuna. 4 Graafiset elementit 5 Värit 6 Fontit..

Lisätiedot

Graafinen. ohjeistus

Graafinen. ohjeistus Graafinen ohjeistus 1/2015 A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liiton tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN. Päivitetty

GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN. Päivitetty GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN Päivitetty 26.1.2018 SISÄLLYS ELEMENTTIEN KÄYTTÖ VIDEOSSA... 3 TEKIJÄNOIKEUDET... 4 TUNNUS... 5 Ei-toivottu käyttö...6 VÄRIMAAILMA... 7 TYPOGRAFIA... 8 KUVAMAAILMA...

Lisätiedot

esittely Tunnusta ei saa skaalata eikä mittasuhteita vääristää.

esittely Tunnusta ei saa skaalata eikä mittasuhteita vääristää. GRAAFINEN OHJEISTO Päivitys: maaliskuu 2017 TUNNUS esittely Muistiliiton tunnus muodostuu punaisesta ympyrä- ja kaari-teemasta (liikemerkki) sekä Muistiliittotekstiosuudesta (logo) täydennettynä ruotsinkielisellä

Lisätiedot

HATTULAN KUNNAN GRAAFINEN OHJEISTUS 2019

HATTULAN KUNNAN GRAAFINEN OHJEISTUS 2019 HATTULAN KUNNAN GRAAFINEN OHJEISTUS 2019 Sisällysluettelo 1. Hattula-tunnukset 1.1 Vaakuna 1.2 Hattula-logo 2. Hattula-tunnusten käyttö 2.1 Tunnusten käyttö ja rajoitukset 2.2 Käytettävät versiot 2.3 Tunnusten

Lisätiedot

Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti.

Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti. YLEISTÄ Graafisen ohjeiston tarkoitus on toimia tukivälineenä eri sidosryhmille sekä sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä. Ohjeistossa on esitelty ohjein ja esimerkein Epilepsiatutkimussäätiön visuaalinen

Lisätiedot

graafinen ohjeisto v

graafinen ohjeisto v graafinen ohjeisto v 2.2 3.4.2012 sisällys Alkusanat 3 logo 4 Logon versiot ja käyttötarkoitukset 5 Suojaalueet ja minimikoot 6 Logon värivariaatiot 7 värit 8 Päävärit ja lisävärit sekä värivariaatioryhmät

Lisätiedot

Graafinen ohje 2012 Logo 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 xx x x 25 Kaari 26 27 28 29 30 31 32 33 34 Värit 35 Pääväri Sininen 2 -väri Musta 3 -väri Vaaleansininen 4 -väri Valkoinen

Lisätiedot

Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1

Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Graafiset ohjeet Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Sisältö Tunnus...3 Typografia...4 Värit...5 Käyntikortit ja sähköinen allekirjoitus...6 Lomakkeet

Lisätiedot

BRÄNDIOHJEISTO VERSIO 2.0/

BRÄNDIOHJEISTO VERSIO 2.0/ BRÄNDIOHJEISTO VERSIO 2.0/8.2.2017 ESIPUHE Hyvä Hangonsillan viestinnän tekijä, Tähän dokumenttiin on koottu Hangonsillan brändin elementit. Ohjeisto on kaikkien Hangonsillan kumppanien vapaasti käytettävissä.

Lisätiedot

KUVA SOITTOKUNNASTA. KOKO 460x260px. KESKIPALSTA LEV.620px. Eurajoen Nuorisosoittokunta, Kaharin osoite Design by Sari Nieminen

KUVA SOITTOKUNNASTA. KOKO 460x260px. KESKIPALSTA LEV.620px. Eurajoen Nuorisosoittokunta, Kaharin osoite Design by Sari Nieminen LOGO 140px NAVI LEV.140px ja KORK.40px NUOTTIAVAIN LOGO Linkit Rauman Kansalaisopisto: Suomen Puhallinorkesteriliitto: Rauman musiikkiopisto: Palmgren Konservatorio: Tänään harjoitukset jo poikkeuksellisesti

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO. Mainostoimisto Bock s Office Oy, syyskuu 2012

GRAAFINEN OHJEISTO. Mainostoimisto Bock s Office Oy, syyskuu 2012 GRAAFINEN OHJEISTO Mainostoimisto Bock s Office Oy, syyskuu 2012 Kuntatunnus ja värimääritykset CMYK liukuvärinen CMYK liukuvärinen heittovarjolla Säteittäinen liuku CMYK C100 M0 Y100 K70 C40 M0 Y100 K0

Lisätiedot

SISÄLLYS. 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna

SISÄLLYS. 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna 2 TUNNUS Mobiilimaksu-tunnus koostuu sim-kortin muotoisesta

Lisätiedot

MERKKI JA LOGO. Kemijärvi-tunnus ja logo. Logon ilmeen taustalla

MERKKI JA LOGO. Kemijärvi-tunnus ja logo. Logon ilmeen taustalla MERKKI JA LOGO Kemijärvi-tunnus ja logo Logon ilmeen taustalla Logon suunnittelun taustalla vaikuttavat sekä kohderyhmä että Kemijärven brändin luonne. Logoa kuvaavia sanoja ovat järvi, luonto, orgaanisuus,

Lisätiedot

SISÄLLYS. Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11. Uusimaa hanke Graafinen ohjeistus

SISÄLLYS. Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11. Uusimaa hanke Graafinen ohjeistus GRAAFINEN OHJEISTUS SISÄLLYS Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11 Uusimaa 2019 -hanke Graafinen ohjeistus TUNNUS Uusimaa 2019 -hankkeen tunnus on kaksikielinen.

Lisätiedot

1 Tikkurilan judokat ry Logo- ja tunnusohjeisto 2014. Tikkurilan Judokat Ry Logo ja tunnus 2014

1 Tikkurilan judokat ry Logo- ja tunnusohjeisto 2014. Tikkurilan Judokat Ry Logo ja tunnus 2014 1 Tikkurilan judokat ry Logo- ja tunnusohjeisto 2014 Tikkurilan Judokat Ry Logo ja tunnus 2014 Sisällys 1 Logo ja tunnus 1.1 Cmyk/rgb, kolmiulotteinen 1.2 Harmaasävy, kolmiulotteinen 1.3 Cmyk, kaksiulotteinen

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY

GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY Ohjeiston sisältö Tämän ohjeiston tarkoitus on antaa selkeät suuntaviivat Ollila Trans Oy:n viestinnälle. Annettuja ohjeita noudattamalla yrityksestä annetaan yhtenäinen,

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0

GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0 03.11.2017 GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0 SISÄLLYS Graafisen ohjeiston tarkoitus on nimensä mukaisesti ohjeistaa, selkeyttää ja yhdenmukaistaa Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen yhteydessä tapahtuvaa viestintää.

Lisätiedot

Yhtenäinen ja johdonmukainen visuaalinen ilme heijastaa Fennovoiman toiminnan laatua, luotettavuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Yhtenäinen ja johdonmukainen visuaalinen ilme heijastaa Fennovoiman toiminnan laatua, luotettavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Graafinen ohjeisto 2 Johdanto Sisältö Graafinen ohjeisto on apuväline, jota noudattamalla Fennovoiman visuaalisesta ilmeestä rakentuu tunnistettava ja laadullisesti yhtenäinen kokonaisuus. Yhtenäinen ja

Lisätiedot