Ukuli. Turun Lintutieteellinen Yhdistys ry 2/2015, 46.vsk

Transkriptio

1 Ukuli Turun Lintutieteellinen Yhdistys ry 2/2015, 46.vsk Turun Lintutieteellinen yhdistys ry - Ukuli 46 (2)

2 JULKAISIJA Turun Lintutieteellinen Yhdistys r.y. PL 67, Turku TOIMITUS Päätoimittaja: Mikko Oivukka Toimituskunta: Susanna Auvinen, Esko Gustafsson, Turkka Kulmala Ulkoasu ja taitto: Mikko Oivukka PAINOTIEDOT Painopaikka: Finepress Oy, Turku Painos: 1100 kpl ISSN: ILMOITA MUUTTUNUT OSOITTEESI! Varmista yhdistyspostin perilletulo ja ilmoita oikea osoitteesi BirdLife Suomen internetsivujen etusivulta ( löytyvällä osoitteenmuutoslomakkeella. Ukulin aineistot Lehteen tulevat jutut, kuvat ja muut mahdolliset materiaalit toimitetaan lehden toimituskunnalle (ks. yllä) tai sähköpostilla osoitteeseen Yhdistys julkaisee jatkossa ukulit myös yhdistyksen nettisivuilla 2 vuoden viiveellä. Toimitus ei vastaanota juttuja, kuvia, ym. aineistoa ilman lupaa nettijulkaisuun. SISÄLLYS Ukuli 2/2015, 46.vsk 3 Pääkirjoitus: Nikkaroi linnuille koti tai osallistu niiden pihatalkoisiin Mikko Oivukka 4 Vuoden 2014 harvinaisuushavainnot TLY:n havaintojenkeruualueelta Ville Räihä, Mikael Nordström, Kalle Rainio, Peter Uppstu ja Markus Lampinen 20 Henkilökuvassa Markus Lampinen Turkka Kulmala 23 Suojelullisesti tärkeiden lintulajien esiintyminen Kemiönsaaren Taalintehtaalla Panu Kunttu 29 Lintuvuosi 2014 Jurmossa Juha Kylänpää 32 Tietoa Viron linnuista: Viron Linnut, havainnot Ari Linna 34 Lähiretkeilyä Lontoossa Turkka Kulmala 36 Härkälinnun esiintyminen Rymättylän Aaslaluodolla Lennart Saari Varsinaissuomalaisesta Koski Tl:n kunnasta kuuluu iloisia uutisia. Kattohaikarapariskunta kotiutui tänä vuonna Koskelle, ja Suomen ensimmäiset pikkuciccet ovat juuri kuoriutuneet! Voimme vihdoinkin toivottaa kattohaikaran tervetulleeksi Suomen pesimälajistoon. Kattohaikarat tuskin olisivat kotiutuneet Koskelle ilman paikallisten asukkaiden heille rakentamaa tekopesää. Näin ollen ilman ihmisen apua kattohaikara tuskin olisi onnistunut pesinnässään. Luonto ja linnut tarvitsevat meidän apua. Monien lintulajien kannat ovat hurjassa laskussa. Syitä on tietysti monia mm. ongelmat talvehtimisalueilla ja muuttoreittien varrella tai muutokset pesimäalueilla. Myös järvien, merenlahtien ja kosteikkojen umpeenkasvu on merkittävässä määrin vaikuttanut lintujen määriin. Umpeenkasvun ehkäisemiseksi on jo tehty paljon töitä mm. Mietoisten Mynälahdella sekä Kaarinan Kuusistonlahdella, jossa vapaaehtoisvoimin on jo vuosia niitetty lahden rantoja, ja nykyään se on yksi Turun seudun parhaita kahlaajalintupaikkoja. Viime vuonna niitettiin koneellisesti mm. Kaarinassa Kuusistonlahdella ja Järvelän kosteikolla, Turussa Friskalan- ja Krottilanlahdella, sekä Raisionlahdella, ja se näyttää tuottaneen hyvää tulosta. Tästä on hyvä jatkaa! Varsinkin vielä luvuilla Varsinais-Suomen parhaimpiin lintupaikkoihin kuulunut Kaarinan Rauvolanlahti vaatii hoitotoimenpiteitä. Jätevedenpuhdistamotoiminnan loputtua vedenkierto altaaseen lopetettiin, ja se kasvoi nopeasti umpeen. Myös lahden pohjukka on täysin umpeenkasvanut, ja niittokoneella olisi töitä. Toinen viime vuosituhannen lintukeidas Maarian allas eli Åvik olisi hienoa saada kunnostettua. Varmasti muitakin jo kunnostettuja ja kunnostusta vaativia kohteita Varsinais-Suomesta löytyy, tässä on mainittu vain muutama minulle tuttu kohde. Jos mielessäsi on joku kunnostusta vaativa kohde, niin kannattaa olla yhteydessä yhdistykseen ja katsotaan voidaanko asialle tehdä jotain. Myös lintujen pesintöjen auttaminen on tärkeää. Esimerkiksi tuulihaukan kanta on saatu hyvään nousuun hienon pääkirjoitus Nikkaroi linnuille koti tai osallistu niiden pihatalkoisiin pöntötysprojektin tuloksena. Kaarinan Järvelän kosteikolle ja Salon Halikonlahdelle rakennettiin keväällä yhteensä yli 30 sorsan pesälaatikkoa, jotta mm. sinisorsalla, tukka- tai punasotkalla olisi turvallisempi pesiä, eikä maapedot kuten kettu, supikoira tai minkki tuhoaisi sorsien pesiä. Varsinkin punasotkan kanta on ollut jyrkässä laskussa. Yhdistyksemme on tehnyt jo muutaman vuoden hienoa työtä myös soilla, mm. Vaskijärven luonnonpuistossa on padottu ojia yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Tämän jutun tarkoituksena on kannustaa harrastajia kantamaan huolta lintujen elinympäristöjen säilymisestä. Ottamaan osaa talkootyönä järjestettyihin projekteihin, varsinkin omien mieluisien retkikohteiden hoitoon. Tulevan kesän ja syksyn talkootöistä ilmoitetaan mm. Ukuliverkossa tai yhdistyksen Facebook-sivulla. Lähde mukaan, jotta meillä olisi tulevaisuudessakin paikkoja, joissa voimme käydä katsomassa lintuja! Mikko Oivukka Kaarinan Kuusistonlahden niittotalkoita ansiokkaasti koordinoinut Esko Gustafsson työntouhussa kesällä Mikko Oivukka Etukansi: Kattohaikaran ensimmäinen varmistettu pesintä Suomessa. Mikko Oivukka, Koski Tl, Turun Lintutieteellinen yhdistys ry - Ukuli 46 (2)

3 TLY:n aluerariteettikomitean ja BirdLife Suomen rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2014 harvinaisuushavainnot TLY:n havaintojenkeruualueelta Ville Räihä, Mikael Nordström, Markus Lampinen, Peter Uppstu ja Kalle Rainio TLY:n aluerariteettikomitea (ARK) ja valtakunnallinen rariteettikomitea (RK) ovat tarkastaneet yhteensä 246 vuoden 2014 ja kuusi vanhempaa havaintoja TLY:n havaintojenkeruualueelta. Julkaisukelpoisia RK-havaintoja tehtiin vuoden aikana 21 ja ARK-havaintoja 169, joista 38 koski ajankohdaltaan poikkeavia havaintoja eli fenologiahavaintoja. Lisäksi vuodelta 2014 ilmoitettiin seitsemän RK- ja 32 ARK-havaintoa, joiden määritysperusteet todettiin riittämättömiksi julkaisua ajatellen. Tämän lisäksi jotkin ilmoitukset ovat edelleen RK:n tai ARK:n käsittelyssä. RK- ja ARK-ilmoitusten määrä on ollut viime vuosina nousussa, ainakin osittain lintuharrastajien määrän kasvun ansiosta. Fenologia on tieteenala, joka tutkii eläinten ja kasvien elämänkierrossa vuosittain toistuvien tapahtumien ajoittumista. Tällaisia tapahtumia ovat esimerkiksi lintulajien keväinen muuton aikaistuminen tai vastaavasti syksyllä viivyttelijöiden jääminen. ARK:n perustehtävään kuuluu myös fenologiahavaintojen dokumentointi sekä muutosten seuranta. Fenologiahavaintojen hylkäysprosentti on selvästi suurempi kuin läpi vuoden harvinaisilla lajeilla. ARK haluaakin muistuttaa havainnoijia olemaan tarkkana erityisen aikaisia ja myöhäisiä havaintoja tehtäessä. Fenologiahavaintojakaan ei katsota julkaisukelpoisiksi, ellei lajia voida ilmoituksen perusteella määrittää, ja myös niiden tekemisessä tulee noudattaa tarkkuutta. Fenologialistan eli päivämäärärajat, jotka ylittävät havainnot tarkistetaan, löydät TLY:n kotisivuilta kohdasta Havainnot Aluerariteettikomitea. Vuosi 2014 oli harvinaisuusvuotena varsin köyhä koko Suomessa. TLY:n alueelta hyväksyttiin kuitenkin kaksi uutta lajia. Idänturturikyyhkyjä löytyi kaksi yksilöä lyhyen ajan sisään, ja Jurmossa rengastettiin etelänsatakieli. Uusi laji Suomelle ja maakunnalle oli Utössä 21. ja Jurmossa havaittu pihamaina, mutta laji päätettiin sijoittaa E-kategoriaan eli tulkittiin varmaksi tai lähes varmaksi häkki-/tarhakarkulaiseksi. Muita mukavia havaintoja olivat alueemme neljäs mongoliankirvinen, toinen arotasku, 9. ja 10. rusorintakerttu, siperiankurmitsa, kaksi tulipäähippiäistä, kashmirinuunilintu ja isohaarahaukka. Pikkuharvinaisuuksista havaittiin erityisen runsaasti leveäpyrstökihuja (27 yks.), arosuohaukkoja (17) valkoselkätikkoja (11), sepelsieppoja (18) ja keltahemppoja (8), kun taas jääkuikalla (1), jalohaikaralla (3), isokirvisellä (3) ja pikkusirkulla (1) oli tavallista heikompi vuosi. Mainittakoon myös, ettei nykyään fenologialistalla olevaa hippiäisuunilintua ilmoitettu alueelta vuoden aikana kertaakaan ja taigauunilintujakin niukahkosti. Fenologisesti poikkeavista havainnoista mielenkiintoisimpiin lukeutuivat alueemme aikaisimmat avosetti, kapustarinta, merikihu ja tervapääsky, myöhäisimmät kuovi- ja isosirri, kaksi lokakuista kuhankeittäjää sekä heinäkuinen taigauunilintu. Muutokset tarkastettaviin lajeihin Lyhytnokkahanhen fenologisten havaintojen tarkistusväliä muutettiin: & Muuttohaukka pudotettiin pois fenologialistalta eli talvisia muuttohaukkahavaintoja ei enää tarkasteta alkaen. Nuoret arosuohaukat siirrettiin fenologialistalle: lähtien 1kv linnut tarkastetaan aikavälillä Selkälokin tarkastusväliä muutettiin: lähtien tarkastetaan välillä Valkoselkätikka pudotettiin kokonaan pois ARK:n tarkastamien lajien listalta. Nämä muutokset perustuvat lyhytnokkahanhen ja selkälokin osalta kevätmuuton aikaistumiseen, muuttohaukan osalta saariston talvehtimisalueiden vakiintumiseen ja arosuo- haukan sekä valkoselkätikan osalta yksinkertaisesti havaintomäärien kohoamiseen. ARK:n kokoonpano oli vuonna 2014 seuraava: Kalle Rainio (pj.), Markus Lampinen (siht.), Peter Uppstu, Ville Räihä ja Mikael Nordström. Kategorialuokittelu Euroopan rariteettikomiteoiden yhteiselin AERC on ylläpitänyt koko Euroopan kattavaa maakohtaista lajiluetteloa. Tätä tarkoitusta varten AERC käyttää omaa kategorialuokitteluaan, jota sekä RK että alueelliset komiteat käyttävät: A. Laji, joka on tavattu ilmeisesti luonnonvaraisena ainakin kerran vuoden 1949 jälkeen. B. Laji, joka on tavattu ilmeisesti luonnonvaraisena vain vuosien 1800 ja 1949 välillä. C. Laji, jonka karanneista tai vapautetuista yksilöistä on maahan syntynyt elinvoimainen populaatio tai yksilöt ovat peräisin toisen maan tällaisesta populaatiosta. D. Laji, joka ei ole lähes varmasti luonnonvarainen (kategoria A) tai lähes varmasti karkulainen (kategoria E). E. Varma tai lähes varma tarhatai häkkikarkulainen. Yksilömäärä Useimpien lajien nimen perässä on sulkeissa kaksi lukua, jotka tarkoittavat havaittuja yksilömääriä. Ensin on ilmoitettu TLY:n havaintojenkeruualueelta ennen vuotta 2014 havaittujen yksilöiden lukumäärä ja sen jälkeen TLY:n havaintojenkeruualueella vuonna 2014 havaittujen yksilöiden määrä. Laskemalla yhteen suluissa olevat luvut saadaan kyseisen lajin TLY:n havaintojenkeruualueella kautta aikojen tavattujen yksilöiden lukumäärä. RK-lajien yksilömäärät on poimittu vuoden 2014 RK-katsauksesta. ARK-lajien osalta lähteenä on käytetty Varsinais-Suomen linnut -kirjaa (Lehikoinen ym. 2003) sekä aiempien vuosien ARKkatsauksia. Pientä sekaannusta luvuissa aiheuttavat nykyisen TLY:n toimialueen ja havaintojenkeruualueen muutokset viime vuosien kuntaliitosmyräkässä. TLY:n havaintojenkeruualue kattaa nykyisin Varsinais- Suomen maakunnan pois lukien Pyhärannan ja Someron kunnat. Lyhenteet ja merkintätavat Linnun tarkka ikä merkitään kalenterivuosina: 1kv = samana kalenterivuonna syntynyt, 2kv = edellisenä kalenterivuonna syntynyt, +1kv = ennen kuluvaa kalenterivuotta syntynyt jne. Muut käytetyt lyhenteet: juv = nuori lintu ensimmäisessä täydellisessä höyhenpuvussaan, ad = aikuinen, subad = esiaikuinen, imm = ei-aikuinen, pull = untuvapoikanen, Muut lyhenteet: jp = juhlapukuinen, tp = talvipukuinen, vp = vaihtopukuinen, = koiras, = naaras, -puk = naaraspukuinen, Än = laulava, nähty, Ä = laulava, ei nähty, ä = ääntelevä ja r = rengastettu. Merkki (v tai video) tarkoittaa, että linnusta on ollut komitean käytettävissä havainnon yhteydessä otettu valokuva tai video, (ään) että linnusta on havainnon yhteydessä saatu äänite ja (apm), että ilmoitukseen on liitetty kopiot maastossa tehdyistä alkuperäismuistiinpanoista. Jos muuttavasta (m) linnusta on ollut tiedossa lentosuunta (N = pohjoinen jne.), on myös se kerrottu havainnon yhteydessä. Samoiksi ja todennäköisesti samoiksi tulkitut linnut lasketaan yhdeksi yksilöksi yhteislukumäärissä, mahdollisesti samat lasketaan kahdeksi (tai useammaksi) yksilöksi. Yksilömäärää ei ole ilmoitettu, mikäli havainto koskee yhtä yksilöä. [RK] lajinimen perässä tarkoittaa, että laji kuuluu BirdLife Suomen rariteettikomitean tarkastettaviin. Fenologiahavainnoissa on lajinimen perässä ilmoitettu kyseisen lajin tarkastusväli. Havainnoitsijaluettelossa lyhenne (ilm. ARK/RK) tarkoittaa, että vaikka havainnosta ei ole tehty asianmukaista ilmoitusta, on ARK/RK käsitellyt sen käytettävissä olevan kuvamateriaalin perusteella. Hyväksytyt havainnot Kategoria A Punakaulahanhi (Branta ruficollis) (6, 1 ) Parainen, Jurmo ENE (Jyrki Normaja, Jari Helstola, Tarmo Nurmi). Kuudesta havainnosta viisi on tehty 2000-luvulla. Kolme havainnoista koskee muutolla havaittuja lintuja. Kyhmyhaahka (Somateria spectabilis) Mynämäki, Mietoistenlahti (Kimmo Kuusisto, Petri Varjonen, Kari Suni, Raino Suni, Osmo Kivivuori, Markus Tuomi, Jukka Sillanpää, Henry Laine). Silakkarilta kaukaa lennossa löytynyt naaraspukuinen haahkalintu osoittautui lähemmässä tarkastelussa kyhmyhaahkaksi. Lintu jäi myös paikalliseksi. Amerikanjääkuikka (Gavia immer) (11, 1) Uusikaupunki, Vekara +1kv (Raimo Heinonen, Matti Lempiäinen). Jääkuikka (Gavia adamsii) (74, 1) Parainen, Jurmo +2kv N (Timo Palomäki, Ariel Ahlblad, Irma Vilhunen). Jääkuikka pesii Siperiassa, Alaskassa ja Kanadassa ja talvehtii Norjan rannikolla, Japanin ja Kamtšatkan välisellä merialueella sekä Pohjois-Amerikan länsirannikolla. Suomessa jääkuikka on keväisin ja syksyisin vähälukuinen läpimuuttaja ja talvella hyvin harvinainen vieras. Vuosittain Suomessa tavataan joitain kymmeniä jääkuikkia, pääosin Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikoilla huhti toukokuussa. TLY:n alueella jääkuikkia on havaittu 2000-luvulla lähes vuosittain 1 3 yksilöä. 6 Turun Lintutieteellinen yhdistys ry - Ukuli 46 (2) Turun Lintutieteellinen yhdistys ry - Ukuli 46 (2)

4 Siperiankurmitsa (Pluvialis fulva) on läheistä sukua amerikankurmitsalle (Pluvialis dominica), ja sitä on aiemmin pidetty tämän kanssa samana lajina. Vanha juhlapukuinen lintu muistuttaa kapustarintaa (Pluvialis apricaria), mutta otsassa sekä kaulan ja rinnan sivulla on enemmän mustaa (levenee siiven taipeen edessä) ja kupeilla vähemmän valkoista. Siperiankurmitsalla kupeiden valkeassa juovassa on usein karkeaa mustaa kuviointia ja juova saattaa jäädä myös kokonaan tumman kuvioinnin peittoon. Lajeilla on lisäksi suhteellisia koko- ja muotoeroja. Lennossa siperiankurmitsan erottaa kapustarinnasta ruskeanharmaiden kainaloiden perusteella, jotka kapustarinnalla ovat puhtaanvalkoiset. Siperiankurmitsan varpaat yltävät lennossa pyrstön yli toisin kuin kapustarinnalla ja amerikankurmitsalla. Erottaminen amerikankurmitsasta on hankalaa ja vaatii aina hyvät havainto-olosuhteet. Siperiankurmitsan lentoääni poikkeaa myös kapustarinnan ja amerikankurmitsan äänistä ollen varsin mustaviklomainen. Äänet kuitenkin muuntelevat kurmitsoilla niin paljon, että ilman kokemusta niihin tulee suhtautua varovaisesti. Timo Elovaara, Mynämäki, Mietoistenlahti Nämä kaksi vuoden kaikkiaan kuudesta lampiviklosta kahlailivat Utössä Vaikka linnut ovatkin varsin erinäköisissä puvuissa, ei tämä kuitenkaan suoraan anna apuja ikämääritykseen, sillä sekä nuoren että vanhan lampiviklon kevätsulkasadon laajuus vaihtelee huomattavasti. Etualan lintu on vaihtanut lähes täysin juhlapukuun taaemman ollessa vielä reilusti vaihtopukuinen eli talvipuvun höyheniä on runsaasti jäljellä. Myös etualan linnulla näkyy vielä muutamia talvipuvun siiven yläpeitinhöyheniä. Keväällä lampiviklon ikämäärityksen tuleekin perustua siipisulkien kuluneisuuden arviointiin niiden ollessa 2kv-linnulla heikomman rakenteen vuoksi kuluneemmat taikka varmuudella havaittuihin kuluneisiin nuoruuspuvun höyheniin. Näitä on usein mahdollista arvioida vain kädessä olevalta linnulta. Jorma Tenovuo, Parainen, Utö Jalohaikara (Egretta alba) (44, 3) 9.4. Mynämäki, Mietoistenlahti +1kv (v) (Erkki Reijonen, Leo Äähälä); Salo, Viurilanlahti +1kv (v) (Hannu Kormano, Jouko Lundén, Tom Lindroos, Paavo Liimatta); Kaarina, Kuusistonlahti +1kv (Veijo Peltola). Jalohaikarahavainnot ovat runsastuneet viime vuosina erityisesti etelärannikolla, ja esim. Tringan alueella havaitaan nykyään vuosittain jopa kymmeniä jalohaikaroita. TLY:n alueella lukumäärät ovat edelleen varsin maltillisia. Isohaarahaukka (Milvus milvus) (22, 1) [RK] Uusikaupunki, Valkiameri (v) (Pekka Alho). Vuoden 2014 loppusyksyn havaintojen Lounais-Suomesta (Uusikaupunki, Rauma ja Nakkila) tulkittiin koskevan todennäköisesti samaa yksilöä. Vaihteeksi heikko isohaarahaukkavuosi koko maassa. Arosuohaukka (Circus macrourus) (190, 17) 2.5. Salo, Aneriojärvi 2kv N (v) (Ville Räihä, Hanna Järvinen, Reijo Vikman); Parainen, Utö 2kv (v) (Ville-Veikko Salonen, Jorma Knaapi, Leena Laitinen ym.); Parainen, Utö 3kv (v) (Ville-Veikko Salonen, Jorma Tenovuo, Ari Vienonen, Seppo Sällylä); 5.6. Uusikaupunki, Valkiameri +2kv SSE (Pekka Alho); Pöytyä, Rahkio 2kv (v) (Mikko Tamminen); 9.8. Mynämäki, Mietoistenlahti 1kv W (Tapio Aalto, Soili Leveelahti); Parainen, Utö 1kv SW (v) (Anu Sukanen, Mikko Järvinen, Jorma Tenovuo); Parainen, Utö +1kv (v) (Mikko Järvinen, Jorma Tenovuo); 3.9. Kaarina, Kuusistonlahti 1kv S-W (v) (Toni Wasama); Parainen, Jungfruskär 1kv (v) (Petteri Tolvanen, Martti Hario); 6.9. Salo, Halikonlahti 1kv S (v) (Marko Kaukinen); Kemiönsaari, Björkboda +2kv SW (v) (Timo Elovaara, Hannu Ali-Eskola, Tarja Nykänen, Jyrki Peuralahti, Jarmo Saarnio); Parainen, Utö 1kv (v) (Anu Sukanen, Mikko Järvinen, Jorma Tenovuo, Ville- Veikko Salonen, Riku Lumiaro, Päivi Lumiaro); Lieto, Hakula 1kv (apm) (Jari Lagerroos); Salo, Halikonlahti 1kv (v) (Jouni Mäkelä); Paimio, Paimionlahti 1kv (Matti Lahti, Jouko Lundén, Tom Lindroos); Salo, Halikonlahti 1kv (v) (Paul Boijer ym.); Uusikaupunki, Valkiameri 1kv (v) (Tom Lindroos, Hannu Kormano, Rauli Lumio). Arosuohaukan runsas esiintyminen jatkuu (v yks., yks., 2011 ja yks.). Nuoret linnut (1kv) siirrettiin fenologialistalle lähtien niin, että jatkossa ne tarkastetaan aikavälillä Niittysuohaukka (Circus pygargus) Salo, Lempilä 1kv (v) (Pasi Airike, ilm. Ville Räihä). Toukokuulta ilmoitettiin Tiiraan myös viisi +2kv koirasta, joita ei tarkasteta. Pikkukiljukotka (Aquila pomarina) (31, 4) Mynämäki, Mietoistenlahti 2 3kv NE (v) (Raino Suni, Kari Suni, Tapani Numminen, Kimmo Kuusisto, Markus Tuomi, Aino Loivaranta, Pekka Loivaranta, Pekka Valtonen); 2.6. Mynämäki, Mietoistenlahti imm NW (v) (Tuomas Korhonen, Timo Nurmi, Rurik Baarman); 8.6. Parainen, Saverkeit 2kv N (v) (Kalle Rainio, Miia Rainio); Pöytyä, Auvainen, Lepola +1kv NW (Mikko Tamminen). Keskivertoa parempi pikkukiljukotkavuosi. Pikkukiljukotka / kiljukotka (Aquila clanga / pomarina) Kemiönsaari, Örö E (Tarja Pajari). Kiljukotka (Aquila clanga) (19, 1) Kustavi, Lypertö, Palskeri ENE (Jyry Sarvilinna). Huomattavalla osalla Virossa pesivistä kiljukotkista on pikkukiljukotkan perimää, ja risteymien poissulkemiseksi vaadittaisiin maastossa todella hyvät havainto-olosuhteet tai dokumenttikuvat, jos vaikeimpia risteymiä ylipäätään voi varmuudella erottaa pelkkien pukutuntomerkkien perusteella. Punajalkahaukka (Falco vespertinus) (117, 3) 9.8. Parainen, Houtskari, Björkö 1kv (v) (Kalle Rainio); Loimaa, Ylhäinen 1kv (v) (Erkki Kallio); Kemiönsaari, Björkboda 1kv (v) (Jarmo Saarnio, Paul Boijer, Valtteri Salonen, Sebastian Andrejeff, Tapio Aalto, Jyrki Normaja, Niklas Paulaniemi). Siperiankurmitsa (Pluvialis fulva) (6, 1) [RK] 8.7. Mynämäki, Mynälahti +1kv (v) (Ville-Veikko Salonen, Rasmus Mäki ym.). Koko Suomessa nähtiin vuoden aikana 5 yksilöä, joka on normaalivuotta enemmän. TLY:n edellinen havainto on niin ikään Mynälahdelta vuodelta Palsasirri (Calidris melanotos) (24, 2) 2.8. Uusikaupunki, Kloppi +1kv (v) (Raimo Heinonen, Olli Tenovuo); Mynämäki, Mietoistenlahti 1kv (apm) (Hannu Kormano, Juha Kylänpää, Kari Tuominen); Kemiönsaari, Björkboda (Ismo Hyvärinen, Markku Salo ym.); Parainen, Jurmo 1kv (Timo Palomäki). Tyypillinen esiintyminen kahden yksilön voimin. Vuoden 2013 yksilömäärä nousee kolmeen. Vuoden 2011 havainnon on tarkastanut RK, joka ei ole tarkastanut havaintoja lajista vuoden 2012 alusta. Vuoden 2011 yksilömäärä nousee kahteen. Lampiviklo (Tringa stagnatilis) (n.72, 6 ) Mynämäki, Mietoistenlahti +1kv (Hannu Kormano); Raisio, Raisionlahti +1kv (v) (Mikko Tamminen, Paavo Harri, Seppo Sällylä); Mynämäki, Mietoistenlahti +1kv (Hannu Kormano, Tom Lindroos); Parainen, Utö +1kv jp ja +1kv vp (v) (Jorma Tenovuo, Ville- Veikko Salonen, Jussi Murtosaari, Kirsi Nisula, Heli Perttula, Yrjö Kahila); Mynämäki, Mietoistenlahti +1kv (v) (Kari Lehtonen, Rolf Karlsson, Pentti Jompero, Henri Telkola). 8 9

5 Leveäpyrstökihu (Stercorarius pomarinus). Vuoden 2014 syksy muistetaan nuorten leveäpyrstökihujen ennätysrunsaana esiintymisenä. Nuoren leväpyrstökihun määrittäminen on vaikeaa, mutta onnistuu mikäli pääsee arvioimaan riittävän monta eri tuntomerkkiä. Nokka on vahva, vartalo näyttää raskaalta, alaperä ja kylki voimakkaan kuvioidut ja kyynärsiipi on leveä. Myös siiven alapinta on karkeakuvioista ja siiven yläpinnalla peitinhöyhenissä näkyy voimakkaampia vaaleita reunuksia kuin merikihuilla keskimäärin. Käsisiiven alapinnalla näkyy vaaleista uloimpien käsisulkien tyviosista muodostuva laikku ja pienempi vaalea laikku käsisulkien peitinhöyhenissä. Nämä kaksi laikkua muodostavat tuplapuolikuuksi nimitetyn leveäpyrstökihulle ominaisena pidetyn piirteen (esiintyy miltei kaikilla nuorilla yksilöillä), joka kuitenkin saattaa näkyä myös merikihulla. Tähän tuntomerkkiin ei siis pidä yksistään tukeutua nuorta leveäpyrstökihua määritettäessä. Kuvassa näkyy myös keskimmäisten pyrstösulkien muoto, joka on leveäpyrstökihulla pyöreä, meri- ja tunturikihulla terävä. Olli Tenovuo, Uusikaupunki Tavanomaista runsaampi esiintyminen. Kuusi yksilöä on havaittu viimeksi vuonna Rantakurvi (Xenus cinereus) (27, 1) Kaarina, Järvelän kosteikko SSE (v) (Hannu Klemola, Ari Kuusela). 10 (apm) (Petteri Lehikoinen, Pekka Pouttu, Aarto Tuominen, Ina-Sabrina Tirri); Parainen, Jurmo imm. S (Jari Helstola); Uusikaupunki, ulkomeri 1kv (v) (ilm. ARK); Parainen, Utö 1kv SE (Jorma Tenovuo, Mikko Järvinen); Naantali, Airistonselkä 1kv E (Ari Vuorio, Jouko Hiltunen). Syksyn yksi puhutuimmista lintuilmiöistä lienee Itämeren piirissä havaittujen leveäpyrstökihujen runsaus. Kihuja nähtiin huomattavat määrät enemmän kuin aiempana ennätyssyksynä Nyt voidaan karkeasti arvioida Suomessa nähdyn noin tuhat leveäpyrstökihua, kun vuonna -99 havaintoja oli 300. Eniten lepyjä ilmoitettiin Merenkurkun Selkämeren alueelta sekä toisaalta Uudeltamaalta. TLY:n alueella ilmoitettiin lintuja huomattavasti enemmän kuin mitä yllä on listattu, mutta havaintoilmoituksia ei aluerariteettikomitealle tämän enempää saapunut. Pyhäjärveltä tulkittiin kolme eri yksilöä. Turun Lintutieteellinen yhdistys ry - Ukuli 46 (2) kuka tulee kylään Turun Lintutieteellinen yhdistys ry - Ukuli 46 (2) Lintuvaruste Oy, Koetilantie 1 B 3, Helsinki lintuvaruste@birdlife.fi, p kuvat Pentax K-3 ja Pentax 300 mm/f4 Leveäpyrstökihu (Stercorarius pomarinus) (175, 27) 1.6. Mynämäki, Mietoistenlahti 2 +2kv NE (Timo Elovaara, Jukka Sillanpää, Tom Lindbom, Jyrki Kuusela, Timo Koskinen, Pirkko Koskinen); Pöytyä, Pyhäjärvi, Valasranta 1kv (v) (Mikko Tamminen, Esa Rajamäki, Matti Pajunen); Parainen, Jurmo 2 1kv (Jyrki Normaja, Timo Palomäki, Pekka Virtanen, Juhani Virtanen, Lotta Lindholm); Pöytyä, Pyhäjärvi, Pehkuranta 2 1kv (Juhani Salmi, Veera Salmi, Tapani Numminen); Parainen, Utö 1kv (Kimmo Kuusisto, Jorma Tenovuo, Jarmo Lehtinen, Ville-Veikko Salonen, Mikko Järvinen, Seppo Sällylä); Parainen, Jurmo 2 1kv SE (Timo K. Palomäki); Parainen, Jurmo 1kv S (Timo K.Palomäki); Uusikaupunki, Pertunletto 1kv (v) (Olli Tenovuo, Pekka Alho, Raimo Heinonen, Tom Lindbom); Parainen, Utö 1kv WSW (Kimmo Kuusisto, Jorma Tenovuo, Tuomas Meriläinen); Uusikaupunki, Ärväskivet 1kv SW (v) (Pekka Alho, Tom Lindbom, Olli Tenovuo); Parainen, Utö 1kv W (Mikko Järvinen, Jorma Knaapi, Kimmo Kuusisto); Parainen, Jurmo 2 1kv SE (Tuomas Meriläinen, Jarmo Saarnio, Seppo Sällylä); Kemiönsaari, Örö 1kv (v) (Hannu Friman, Kirsi Leiri, Tapani Missonen); Kustavi, Isokari 1kv W (v) (Veera-Lotta Salmi); Turku, Ruissalo, Kolkka 1kv (Jarmo Laine); Uusikaupunki, Tootiletto 1kv (v) (Pekka Alho, Raimo Heinonen, Matti Lempiäinen, Olli Tenovuo); Parainen, Jurmo 1kv SW Kun koskaan ei tiedä... 11

6 Tunturikihu (Stercorarius longicaudus) (49, 3) 5.9. Loimaa, Hurstinkulma 1kv SW (Juha-Matti Jokinen); 7.9. Parainen, Immaskärs ören 2 +2kv SSE (Tom Lindbom, Juha Salminen); Parainen, Jurmo 1kv S (Jyrki Normaja, Timo Palomäki, Pekka Virtanen). Hienon kihusyksyn myötä nähtiin myös useita tunturikihuja, mukaan lukien hieno kahden +2kvlinnun parvi. Aroharmaalokki (Larus cachinnans) (17, 6) Salo, Korvenmäki 1kv (v) (Paul Boijer); Salo, Korvenmäki 1kv (v) (Ari Kuusela); Salo, Korvenmäki 1kv (v) (Ari Kuusela); Salo, Korvenmäki 1kv (v) (Ari Kuusela, Oskari Härmä); Salo, Korvenmäki (v) (Ari Kuusela); Salo, Korvenmäki 1kv (v) (Ari Kuusela); Uusikaupunki, Satama 1kv (v) (Pekka Alho). Ennätysesiintyminen. Aroharmaalokkihavaintojen voi odottaa vähenevän selkeästi avokaatopaikkojen loppumisen myötä. Aikavälillä sekä havaitut linnut on tulkittu pukutuntomerkkien perusteella samaksi yksilöksi. Lisäksi julkaistaan seuraava havainto: Turku, Åvik Topinoja 1kv (v) (Jukka Kivelä, Paavo Harri, Ari Kuusela). Kyseessä aroharmaalokki-tyyppinen lintu, jonka kaikki tuntomerkit eivät kuitenkaan täysin täsmänneet klassiseen aroharmaalokkiin. Tämän tyyppisiltä linnuilta tulisi myös kuulla lajityypillinen kaklatus long call, jota linnulta ei kuultu. Lintu on rengastettu Liettuan itäosassa koloniassa jossa pesii sekä aroharmaaettä harmaalokkeja. Lintu on havaittu sekä TLY:n, Tringan että PiLY:n toimialueilla. Riuttatiira (Sterna sandvicensis) (83, 1) Parainen, Jurmo +1kv vp (v) (Mikko Niemi) luvulla riuttatiira on havaittu TLY:n alueella lähes vuosittain. Idänturturikyyhky (Streptopelia orientalis) (0, 2) [RK] Pöytyä, Tilkanen +2kv ssp. meena (v) (Mikko Tamminen, Hannu Kormano, Lasse Litjo, Hannele Litjo ym.); Uusikaupunki, Pietola 2kv ssp. meena (v) (Pekka Alho, Tenho Fredman); Tarvasjoki Horinen ssp. meena (v) (Timo Isotalo, ilm. Jan Södersved). TLY:n alueelle uusi laji löytyi yllättäen kahden yksilön voimin. Pöytyän ja Tarvasjoen havaintopaikat ovat lähellä toisiaan, ja havainnot koskevat samaa yksilöä. Koko vuonna Suomessa nähtiin kolme yksilöä. Valtaosa Suomen alalajilleen määritetyistä idänturturikyyhkyistä on koskenut keskiaasialaista alalajia meena. Mehiläissyöjä (Merops apiaster) (37, 1) Parainen, Jurmo +1kv (v) (Jyrki Normaja, Timo K. Palomäki, Jari Helstola, Kim Roering, Tarmo Nurmi). Tavanomainen havaintoaika ja -paikka vuoden ainoaksi jääneelle mehiläissyöjälle. Idänturturikyyhkystä (Streptopelia orientalis) saatiin uusi laji Varsinais-Suomelle kahden yksilön voimin. Molemmat edustivat alalajia meena, jonka lähimmät esiintymisalueet sijaitsevat Kazakstanissa. Laji on sekoitettavissa pienempään sukulaiseensa turturikyyhkyyn, josta sen erottaa mm. peitinhöyhenten kapeammista vaaleista reunuksista ja rotevammasta ulkomuodosta. Alalajin määritys perustuu mm. valkoisiin pyrstön alapeitinhöyheniin ja pyrstösulkien kärkiosiin, jotka nimialalajilla olisivat harmaat. Uudenkaupungin yksilö (vasemmalla) oli nuori, ensimmäisen talven lintu, mutta Pöytyän lintu (oikealla) oli vaihtumattomien edellisen sukupolven, mutta ad-tyyppisten, hartiahöyhenten ja sisimpien isojen peitinhöyhenten perusteella vanha +2kv lintu. Hannu Huhtinen, Pöytyä , Tom Lindroos, Uusikaupunki Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) Turku, Ruissalo (v) (Emma Kosonen, Jarmo Laine ym.); Kemiönsaari, Kvarnedsviken (v) (Grels Ramberg); Kaarina, Piikkiönlahti (v) (Outi Sallinen, Jorma Hellstén ym.); Raisio, Raisionlahti (v) (Kai Norrdahl, Kari Ennola ym.); Turku, Isoheikkilä (Raimo Heinonen); Turku, Pomponrahka (v) (Kari Lehtonen, Arto Huhta); Salo, Halikonlahti (Tom Lindroos, Esa Lehikoinen, Kaija Riento-Lindroos, Marketta Lehikoinen); Turku, Raunistula (Matti Salo, Natalia Aravena); Turku, Åvik (v) (Jukka Kivelä, Ari Karhilahti, Isto Virtanen ym.); Salo, Suomusjärvi, Salmi (Matti Halttunen, Heikki Halttunen); Salo, Vuohensaari (v) (Marko Kaukinen, Mika Joki-Luomala). Vuoden aikana havaittiin 11 eri yksilöä. Ruissalon lintu on kuvien perusteella todennäköisesti sama, joka liikkui Ruissalo Artukainen Raisionlahti-alueella loppuvuodesta Myös Raisionlahden vuoden 2014 yksilö saattaa olla samainen lintu. Huhtikuussa Turun Pomponrahkalla tavattiin pariskunta, mutta alueemme vuoden 1977 jälkeen ensimäistä varmistettua pesintää saamme jäädä vielä odottamaan. Valkoselkätikan yksilömäärät ovat viime vuosina olleet kasvussa, ja ARK on päättänyt olla tarkastamatta lajista tehtyjä havaintoja vuodesta 2015 alkaen. Valkoselkätikan kohdalla kannattaa jatkossakin olla tarkkana mahdollisten käpy- ja valkoselkätikan risteymien kanssa, joista osa saattaa olla varsin vaikeita määrittää. Vuoden 2005 yksilömäärä nousee neljään. Lyhytvarvaskiuru (Calandrella brachydactyla) (29, 1) Parainen, Utö (v) (Ville- Veikko Salonen, Jorma Knaapi, Pasi Airike, Leena Laitinen ym.) Kyseessä on 2010-luvun kolmas havainto TLY:n havaintojenkeruualueelta. Isokirvinen (Anthus richardi) (176, 3) Parainen, Utö (Ville-Veikko Salonen ym.); Parainen, Utö SW (Ville-Veikko Salonen); Uusikaupunki, Vekara SE (Matti Lempiäinen). Selvästi niukempi esiintyminen kuin parina aiempana vuotena. Mongoliankirvinen (Anthus godlewskii) (3, 1) [RK] Parainen, Utö 1kv (v, ään) (Jorma Tenovuo, Ville-Veikko Salonen, Jarmo Saarnio, Kimmo Kuusisto ym.)

7 TLY:n alueen 4. mongoliankirvinen viihtyi Utössä Isokokoisten kirvisten lajilleen määrittäminen edellyttää tarkkaa höyhenpuvun tuntomerkkien havaitsemista ja dokumentointia. Mongoliankirvisen tuntomerkkejä isokirviseen verrattuna ovat lyhyempi pyrstö ja nokka sekä lyhyemmät jalat, lyhyempi takavarpaan kynsi ja sen erilainen muoto. Myöskään silmäkulmanjuova ei ole yhtä voimakas, pitkä ja leveä kuin isokirvisellä, lisäksi mongoliankirvisen pään ja selän viirutus on tyypillisesti hieman selvempää. Lajiparin määrityksessä paraatituntomerkki on vaihtuneiden keskimmäisten peitinhöyhenten kuviointi, joskin sekään ei ole 100 %:n luotettava tuntomerkki vaan määritys kannattaa mieluummin perustaa kokonaisuuteen. Kuvassa näkyy yksi vaihtunut peitinhöyhen, joskin kuvakulma tekee sen näkemisen hankalaksi. Lajien lentoäänet eroavat tyypillisesti toisistaan, ja antavatkin osviittaa mongoliankirvisen mahdollisuuteen. Ville-Veikko Salonen, Parainen, Utö Aiemmat kolme havaintoa ovat vuosilta -86, -94 sekä -02. Kaikki TLY:n havainnot koskevat nuoria lintuja ja edellä mainitut kolme yksilöä on rengastettu. Sitruunavästäräkki (Motacilla citreola) (78, 5) Paimio, Paimionlahti, Meltola +1kv (v) (Reijo Vikman, Hanna Järvinen); Paimio, Puhdistamo 2kv (v) (Matti Lempiäinen ym.); 7.5. Mynämäki, Mietoistenlahti (Kari Lehtonen, Tapio Aalto, Pentti Jompero, Heimo Mänty, Henri Telkola, Kalevi Sillanpää, Olavi Vartiala); Naantali, Luolalanjärvi E (Tapio Aalto, Soili Leveelahti); Salo, Halikonlahti (v) (Paul Boijer ym.). Keskimääräistä parempi esiintyminen. Valtaosa maakuntamme havainnoista koskee keväisiä koiraita. Virtavästäräkki (Motacilla cinerea) (34,5) Salo, Koski (v) (Arto Nurmi); Kemiönsaari, Örö W (Hannu Friman, Kirsi Leiri, Ari Linna, Tapani Missonen, Liisa Puhakka); Salo, Halikonlahti 1kv (v) (Janne Riihimäki ym.); Kaarina, Littoistenjärvi (Jouni Saario); Parainen, Taslot (v) (ilm. TLY ARK). Ennätysesiintyminen 5 yksilöllä. Vuonna 2007 havaittiin 4 yksilöä. Maakuntamme virtavästäräkkihavainnot vaikuttaisivat olevan runsastumassa. Västäräkki (Motacilla alba yarrellii) (12, 0) [RK] Ei havaintoja Välimuotoisten lintujen havainnot (ks. Lehikoinen ym. 2009). (4, 1) Turku, Pitkämäki, Muhkuri (v) (Esa Lehikoinen). Etelänsatakieli (Luscinia megarhynchos) (0, 1) [RK] Parainen, Jurmo +1kv (r,v) (Kim Kuntze, Meri Öhman ym.). TLY:lle odotettu uusi laji. Etelänsatakielen lähimmät pesimäalueet sijaitsevat Puolassa ja Saksassa. Kohtaamisvyöhykkeellä satakielen kanssa lajit myös risteytyvät, mikä pitää ottaa huomioon lajia määritettäessä Sinipyrstö (Tarsiger cyanurus) (13, 4) Parainen, Jurmo -puk (v) (Vesa Virtanen, Hannu Ali-Eskola, Kim Roering, Timo Kuusikko); 2.5. Parainen, Utö +2kv (v) (Veli Puputti, Timo Trogen, Jouni Lehtola, Marko Suomela); Parainen, Jurmo -puk (r, v). (Ohto Oksanen, Timo. K. Palomäki); Parainen, Utö -puk (Erkki Kallio). Erinomainen esiintyminen. Aikaisemmin on havaittu yhteensä vain neljä keväistä lintua, joista viimeisin vuonna Jurmon maaliskuinen yksilö on maamme aikaisin kevätmuuttaja. Sepeltasku (Saxicola maurus) (21, 1) (variegatukset eivät mukana laskuissa) Parainen, Utö (v) (Tuomas Meriläinen, Ville-Veikko Salonen, Mikko Järvinen, Jorma Tenovuo, Jarmo Saarnio, Jarmo Lahtinen, Jurmossa rengastettiin 25. toukokuuta TLY:n alueen kautta aikain ensimmäinen etelänsatakieli, joka on kuvassa taaempi lintu. Laji muistuttaa ulkonäöltä satakieltä, jollainen sattumalta saatiin samalla verkkokierroksella ja joka on vertailuksi kuvassa etualalla. Etelänsatakieli on selkäpuolen väritykseltään pohjoista serkkuaan selvästi lämpimämmän punaruskea, niin että väriero punaruskeaan pyrstöön on pienempi kuin satakielellä. Myös alapuolen pohjaväri on sävyltään lämpimämpi ja rinnan kuviointi on heikompaa. Etelänsatakielen silmää korostaa epäselvä valkeahko silmärengas. Etelänsatakielen parhaat tuntomerkit löytyvät siiven rakenteesta: sillä on pitkä uloin käsisulka p1, joka on yleensä satakielestä poiketen pidempi kuin käsisiiven peitinhöyhenet, ja sen 4. uloin käsisulka on ulkohöydystään kovertunut. Vaikka Jurmon linnun uloin käsisulka on melko lyhyt eikä kovertumakaan ole kovin selvä, ei siinä ole kuitenkaan selvästi satakieleen viittaavia piirteitä ja siksi se päätettiin hyväksyä etelänsatakielenä. Kim Kuntze, Parainen, Jurmo Kimmo Kuusisto, Seppo Sällylä, Erkki Kallio). Kolmas sepeltaskuhavainto 2010-luvulta. Suurin osa TLY:n alueen sepeltaskuista on havaittu Utössä tai Jurmossa. Arotasku (Oenanthe isabellina) (1, 1) [RK] Kemiönsaari, Björkboda (v) (Oskari Härmä ym.). Vasta maakunnan toinen havainto tästä harvinaisesta Kaakkois-Euroopasta Keski-Aasiaan esiintyvästä harhailijasta. Edellinen ja ensimmäinen havainto on niin ikään Björkbodasta vuodelta Rusorintakerttu (Sylvia cantillans) (7, 2) [RK] 3.5. Uusikaupunki, Ylinenkatu (v) (Urpo Laivo); 1.6. Parainen, Jurmo (Pekka Alho). Vuoden ainoat havainnot maastamme olivat TLY:n alueelta. Jurmon havainto oli vasta toinen kesäkuinen havainto kaikkien muiden havaintojen ollessa toukokuulta. Kashmirinuunilintu (Phylloscopus humei) (11, 1) [RK] Parainen, Utö (v) (Jorma Tenovuo, Ville-Veikko Salonen, Kimmo Järvinen, Ilkka Vieno). Kaksi TLY:n alueen havainnoista on Vekarasta loppujen ollessa Utöstä ja Jurmosta. Tiltaltti (Phylloscopus collybita collybita) (0, 1) [RK] Parainen, Jurmo (r,v) (Jyrki Normaja, Jari Helstola, Tarmo Nurmi, Timo K. Palomäki, Kim Roering). TLY:n alueen ensimmäinen määritetty nimialalajin yksilö, tosin muutama havainto on edelleen RK:n käsittelyssä. Oulun yliopistossa tehdyt DNA-analyysit ovat olleet merkittävässä osassa linjojen luomisessa määrityskriteereille. Alalajien collybita ja abietinus erottaminen voi olla ulkonäön perusteella mahdotonta, mutta tyypillisimmät yksilöt pystytään poimimaan ulkonäönkin perusteella ja mitoista on suuri hyöty. Tiltaltti (Phylloscopus collybita tristis) (18, 1) [RK] Parainen, Utö (v,ään) (Ville-Veikko Salonen, Mikko Järvinen, Kimmo Kuusisto, Kaisa Kivinen ym.)

8 Naaraspukuinen sepeltasku (Saxicola maurus) muistuttaa sekä pensastaskua (Saxicola rubetra) että mustapäätaskua (Saxicola rubicola). Pensastaskusta erottavia tuntomerkkejä ovat viiruttomat pyrstön yläpeitinhöyhenet ja yläperä sekä kokonaan tumma pyrstö (pyrstön tummuus tosin vaihtelee sepeltaskulla alalajista riippuen). Mustapäätaskulla yläperä voi näyttää myös lähes viiruttomalta, mutta erityisesti hyvänlaatuisista kuvista on usein todettavissa hentoa viirutusta pyrstön yläpeitinhöyhenissä. Sepeltaskun luotettavin tuntomerkki on kainalohöyhenet ja siiven alapeitinhöyhenet, jotka koirailla ovat syvän mustat ja naarailla vaalean harmahtavat. Valokuvissa (ei näy tässä kuvassa) näyttäisi linnulla olevan hyvin mustia kainalohöyheniä sekä siiven alapeitinhöyheniä, joiden perusteella lintu on määritettävissä koiraaksi. Kuvan linnun käsisulkien peitinhöyhenten keskustat ovat himmeänmustat, mikä viittaa nuoreen 1. syksyn lintuun. Käsisulkien kärjissä olevat leveälti ja diffuusisti vaaleat kärjet sekä hieman teräväkärkiset pyrstösulat sopinevat myös paremmin nuorelle linnulle. Vanha koiras ei myöskään mahdollisesti saisi kesän post-breeding sulkasadossa näin naarasmaista pukua. Maastossa nähtäviin lintuihin sisältyy itäsiperialaisen stejnegeri-alalajin mahdollisuus. Ville-Veikko Salonen, Parainen, Utö Arotasku (Oenanthe isabellina) harhautuu Suomeen kaakosta ja muistuttaa kotoista kivitaskua (Oenanthe oenanthe). Arotaskun paras tuntomerkki on valkoiset tai hyvin kellertävänvalkoiset siiven alapeitinhöyhenet. Siipisulat ovat keskiruskeat ja sisähöydyt leveälti valkeahkoreunaiset saaden siiven alapinnan näyttämään hyvin valkoiselta. Siiven peitinhöyhenet ovat myös keskiruskeat, reunat leveälti kellanvalkoiset niin, että musta alula erottuu selkeästi. Uloimmissa pyrstösulissa on keskimäärin enemmän mustaa kuin kivitaskulla, jotkut voivat tosin olla varsin samanlaisia. Silmäkulmanjuova on tavallisesti silmän edessä ja päällä valkea ja silmän takana hieman ruskeankellertävä kaventuen takaosastaan melko teräväksi. Arotasku on myös kooltaan hieman kivitaskua suurempi, asento on pystympi ja nilkat pidemmät. Oskari Härmä, Kemiönsaari, Björkboda RK toivoo ajankohtaisia ilmoituksia laulavista tristis-alalajin tiltalteista. Tulipäähippiäinen (Regulus ignicapillus) (7, 2) [RK] Uusikaupunki, Lepäinen (v) (Pekka Alho); Uusikaupunki Lepäinen 2, joista toinen (v) (Pekka Alho, Sari Alho ym.). Uudenkaupungin havaintojen on tulkittu koskevan todennäköisesti samoja lintuja. Kaksi lintua havaittiin viimeisen kerran yhdessä Sepelsieppo (Ficedula albicollis) (128, 18) Parainen, Jurmo +2kv (r, v) ja 2kv (r, v) (Kim Kuntze, Julius Isotalo, Arto Kalliola, Kimmo Mäkinen, Pekka Sarvela); Parainen, Utö 2kv (v) (Kari Haataja ym.); Parainen, Utö +2kv (Ville-Veikko Salonen, Pasi Airike, Jorma Knaapi, Leena Laitinen); Parinen, Jurmo +1kv (r, v) (Ohto Oksanen, Timo.K. Palomäki, Santeri Kaatra, Heikki Lajunen); Parainen, Jurmo 2kv (r, v) ja 2kv (v) (Ohto Oksanen); Kaarina, Yltöinen 2kv (v) (Jorma Hellstén, Paul Boijer ym.); Parainen, Utö +1kv (v) (Jorma Tenovuo); Parainen, Utö 2kv (v) (Jorma Tenovuo, Tero Linjama, Jussi Jauhiainen); Parainen, Utö 2kv (v) (Jorma Tenovuo, Yrjö Tonteri, Jussi Murtosaari, Heli Perttula); Parainen, Utö +2kv (v) (Jorma Tenovuo, Ville-Veikko Salonen, Hannu Hilke, Rolf Karlsson, Jouni Tittonen, Rurik Baarman, Ismo Lahtonen); Parainen, Utö 2kv (v) (Jorma Tenovuo, Hannu Hilke, Rolf Karlsson, Ville-Veikko Salonen, Jouni Tittonen, Martti Tuukkanen, Rurik Baarman, Ismo Lahtonen); Parainen, Jurmo (r, v) (Jari Helstola, Arto Kalliola, Timo. K. Palomäki, Juhani Virtanen); Parainen, Jurmo 2kv (Jari Helstola, Timo. K. Palomäki); Parainen, Utö +2kv (v) (Ville-Veikko Salonen, Jorma Tenovuo, Seppo Sällylä, Markus Varesvuo, Ari Vienonen); Turku, Perno +2kv (Hannu Aunio ym.); 6.6. Parainen, Utö 2kv (v) (Ville-Veikko Salonen, Jorma Tenovuo, Kimmo Kuusisto, Tarja Nykänen, Jarmo Saarnio, Juha Laaksonen). Ennätysesiintyminen 18 yksilöllä painottuen tyypillisesti ulkosaaristoon. Pussitiainen (Remiz pendulinus) (34, 6) Salo, Halikonlahti (Tom Lindroos, Esa Lehikoinen, Kaija Riento-Lindroos, Marketta Lehikoinen); Salo, Halikonlahti (Jorma Knaapi); Taivassalo, Rantalanlahti 4 1kv (v) (Rauli Lumio ym.). Vuonna 2013 ei tehty yhtään havaintoa. Taivassalon nuorten lintujen parvi viittaa pesintään lähiseudulla. Nokivaris (Corvus corone corone) (21, 2) [RK] Kemiönsaari, Reku 2kv (v) (Oskari Härmä); 1.6. Parainen, Utö (v) (Ville-Veikko Salonen, Jorma Tenovuo, Jarmo Saarnio, Seppo Sällylä). Havainnot tyypilliseen tapaan maakunnan eteläosista. Nokivaris x varis (Corvus corone corone x cornix) (1, 1) [RK] Uusikaupunki, Valkiameri (v) (Pekka Alho). Risteytymisvyöhyke corone- ja cornix-alalajien välillä kuvattiin perusteellisesti jo 1928 (Meise 1928). Vyöhyke ulottuu lähes 2400 kilometrin matkan pohjois etelä-suunnassa läpi koko Euroopan. Edellä mainitun risteymävyöhykkeen lisäksi cornix-alalaji ja toinen kokonaan musta alalaji orientalis kohtaavat ja risteytyvät Ob- ja Jenisei-jokien välillä Länsi-Siperiassa (Kryukov ja Blinov 1994). Punakottarainen (Pastor roseus) (25, 2) 2.6. Pöytyä, Vimpa +1kv (v) (Aleksi Aalto, ilm. Hannu Huhtinen); Nousiainen, Rekoinen 1kv (v) (Juhani Salmi, Rasmus Mäki ym.). Punakottarainen ei ole läheskään jokavuotinen vieras TLY:n alueella. Nuori lintu on havaittu viimeksi vuonna Keltahemppo (Serinus serinus) (n.49, 8) Raisio, Kuloinen SW ä (Ville- Veikko Salonen); Parainen, Jurmo än E (Markus Lampinen); 6.5. Parainen, Utö p (Tiina Sundell, Mervi Vainio, Pekka Komi, Ilpo Mutikainen, Pekka Kankaanpää), Parainen, Jurmo SW ä (Ari Vienonen, Seija Salminen); 7.8. Turku, Perno 2 NW, än (Tom Lindbom); Turku, Ruissalo, Tammenterho än (Ari Karhilahti, Jarmo Laine); Parainen, Utö (Jorma Tenovuo, Markus Varesvuo, Ville-Veikko Salonen, Mikko Järvinen, Jari Helstola, Tarmo Nurmi, Pertti Saunamäki). Havaintomäärät ovat viime vuosina olleet kasvussa. Pikkusirkku (Emberiza pusilla) (51, 1) Kemiönsaari, Örö (v) (Oskari, Härmä, Tarja Pajari, Ari Linna). Pikkusirkku havaitaan TLY:n alueella lähes vuosittain, yleensä ulkosaaristossa ja useimmiten toukokuussa tai syys-marraskuussa. Kategoria C Mandariinisorsa (Aix galericulata) (15, 2) Parainen, Bollböle, Suninsalmi +1kv jp (v) (Markku Suominen, Ismo Saarinen, Jouko Vuokko, Masi Kopsa); Salo, Halikonlahti +1kv (Janne Riihimäki ym.). Kategoria E Mustajoutsen (Cygnus atratus) (1, 1) Parainen, Utö NE (v) (Jorma Tenovuo); Parainen, Jurmo ENE (Timo K. Palomäki, Juha Kylänpää); Raisio, Raision

9 Vuonna 2014 havaittiin TLY:n alueella yhteensä 6 pussitiaista, joista tämä nuorukainen oli osa Taivassalon Rantalanlahdella viihtynyttä junioriparvea. Lajille on tyypillistä, että poikaset lähtevät pesimäpaikalta liikkeelle yhtenä ryhmänä ja loppukesästä saattaakin löytyä mukavia pussitiaisparvia, jotka eivät luultavasti ole kovin etäältä lähtöisin. Kuvan lintu on täysin juv-puvussa ja täten helppo määrittää iälleen mm. naamarittomuudesta. Postjuv-sulkasadossa nuorille alkaa kuitenkin naamari jo muodostua, ja ikämäärityksen tulisikin perustua myös postjuvenaalisessa sulkasadossa vaihtuneiden ja vaihtumattomien höyhenten ja sulkien kuluneisuuseroihin, joita tosin on maastossa usein vaikea päästä luotettavasti arvioimaan. Huomattavaa on, että pussitiaisen postjuv-sulkasato saattaa toisinaan käsittää myös suuren osan siipisulista. Toni Wasama, Taivassalo, Rantalanlahti lahti (Leo Äähälä, Hannu Aunio, Hannu Kormano). Kyseessä on todennäköisesti sama yksilö, joka Utön ja Jurmon havaintojen jälkeen viihtyi aluksi Lohjalla ja myöhemmin Tammelassa sekä Jokioisilla Kiljuhanhi (Anser erythropus) ja Mynämäki, Mietoistenlahti +1kv (Jukka Sillanpää ym); Turku, Ruissalo +1kv (ARK). Sama värirengastettu yksilö viihtyi Porissa ja havaittiin vuonna 2013 ainakin Lahdessa. Kyseessä on todennäköisesti suomalainen tarhakarkulainen, jolla joitakin kiljuhanhelle epätyypillisiä piirteitä (mm. otsakilven koko ja muoto, nokan ja pään muoto). Tiibetinhanhi (Anser indicus) (17,1) Kemiönsaari, Sjölax +1kv (v) (Markku Harmanen); Kemiönsaari, Sjölax (v) (Henrik Lindholm). Tiibetinhanhi on keskiaasialainen muuttolintu, joka talvehtii eteläisessä Aasiassa Pakistanista Myanmariin. Puistolintuna lajia on tarhattu Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa jo satoja vuosia. Pieniä määriä lintutarhoista karanneita tiibetinhanhia on pesinyt aikaisemmin Euroopassa Isossa-Britanniassa, Hollannissa, Norjassa ja Ruotsissa. Hollannissa tiibetinhanhi on sijoitettu C-kategoriaan. Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa pesintä todettiin Kemijärvellä, lakkautetun sellutehtaan jätevesijärvellä vuonna Kemiönsaaren havaintojen tulkitaan koskevan todennäköisesti samaa yksilöä. Aavikkohaukka (Falco cherrug) (1, 1) [RK] Uusikaupunki, Leijonapuisto 1kv (v) (Jussi Väisänen, ilm. Pekka Alho). Nyt hyväksytty yksilö oli hyvin kesy, ja lisäksi sillä todettiin selvästi tarha-alkuperään viittaavat, tunnuksettomat renkaat. Tämän tyyppisillä yksilöillä tulee ottaa huomioon myös risteymän mahdollisuus, vaikka tämän linnun ulkonäössä ei ollutkaan siihen viittaavia piirteitä (D. Forsman, kirj. ilm.). TLY:n alueen aiempi havainto vuodelta -07 on hyväksytty A-kategoriaan. Pihamaina (Acridotheres tristis) (0, 1) [RK] Parainen, Utö (v) (Jorma Tenovuo, Hannu Hilke, Ville-Veikko Salonen, Ismo Lahtonen ym.); Parainen, Jurmo (Jari Helstola, Jyrki Normaja ym.). Havaintojen tulkittiin koskevan samaa yksilöä. Ensimmäinen havainto Suomesta. Pohjoismaista pihamaina on tavattu Ruotsissa ja Tanskassa, joissa molemmissa laji on sijoitettu kategoriaan E, kuten muuallakin Länsi-Euroopassa. Fenologisesti poikkeavat havainnot Pikkujoutsen (Cygnus columbianus) [ & ] Uusikaupunki, Pitkäluoto +2kv (v) (Kari Rissanen). Lyhytnokkahanhi (Anser brachyrhynchus) [ ] 9.3. Uusikaupunki, Valkiameri 2 (Hannu Kormano, Tom Lindroos, Rauli Lumio, Heikki Minn); Pöytyä, Hohmo (v) (Mikko Tamminen, Keijo Wahlroos); Uusikaupunki, Kallela 3 (v) (Kari Rissanen); Mynämäki, Mietoistenlahti +1kv (Pekka Alho, Tarmo Nurmi); Mynämäki, Mietoistenlahti +1kv (Jukka Sillanpää ym.); Salo, Antola 3 S (v) (Toni Wasama); Salo, Halikonlahti 2 (v) (Janne Riihimäki); Mynämäki, Mietoistenlahti 2 +1kv (Jyrki Kuusela, Tapio Aalto, Kimmo Jarpa, Soili Leveelahti); Salo, Halikonlahti 3 +1kv (v) (Janne Riihimäki); Salo, Viurilanlahti +1kv (Janne Riihimäki); Mynämäki, Mietoistenlahti 1kv (Osmo Kivivuori); Mynämäki, Mietoistenlahti (Jyrki Normaja). Vuodesta 2015 tarkastusväli on ja Tundrahanhi (Anser albifrons) [ ] 2.1. Parainen, Utö 2kv (v) (Jorma Tenovuo, Tapani Aarnio, Kari Degerstedt); 6.3. Salo, Halikonlahti 2kv N (Janne Riihimäki); 7.3. Parainen, Jurmo 2 +2kv E (Aki Aintila, Otso Häärä, Niko Felt, Netta Lempiäinen, Katja Koskenpato). Sepelhanhi (Branta bernicla) [ ] 2.1. Parainen, Utö 2 (v) (Jorma Tenovuo, Tapani Aarnio, Kari Degerstedt). Ensimmäinen tammikuinen havainto TLY:n alueelta. Harmaasorsa (Anas strepera) [ ] Salo, Vuohensaari jp (Ilkka Kallio, Pauli Ristilä); Turku, Ruissalo, puhdistamo 2 (Ismo Hyvärinen, Ismo Lahtonen). Haarahaukka (Milvus migrans) [ ] Tarvasjoki, Hongisto +2kv (v) (Jorma Kirjonen). Ruskosuohaukka (Circus aeruginosus) [ ] Turku, Hirvensalo, Friskalanlahti +2kv (Reijo Kautonen). Muuttohaukka (Falco peregrinus) [ ] Parainen, Utö, Knivskär Pihamaina yllätti lintuharrastajat Utössä ja seuraavana päivänä Jurmossa. Pihamainan levinneisyysalue sijaitsee eteläisessä Aasiassa, lähimmillään Suomea Etelä-Kazakstanissa, Itä-Iranissa ja Turkmenistanissa. Pihamaina on levinnyt ihmisen toimesta useille alueille pitkin maailmaa. Lähimmät elinvoimaiset C-kategoriaan kuuluvat populaatiot ovat Etelä-Venäjällä ja Lähi-Idässä. Pihamaina on yleinen häkkilintu ja se on sijoitettu E-kategoriaan myös mm. Ruotsissa ja Tanskassa. Jorma Tenovuo, Parainen, Utö kv (Jorma Tenovuo, Panu Muhli); Parainen, Utö 2kv (Jussi Salokorpi, Heikki Ropponen, Markku Tunturi); Parainen, Jurmo +2kv (Jorma Hellsten, Heimo Mänty, Mikko Niemi, Outi Sallinen, Leena Tervaportti); 8.3. Parainen, Jurmo 2kv NE (apm) (Aki Aintila, Otso Häärä, Niko Felt); Parainen, Utö +2kv (v) (ilm. ARK); Parainen, Jurmo (v) (Arto Kalliola, Pekka Sarvela); Parainen, Utö 1kv (Jari Helstola, Mikko Järvinen, Tarmo Nurmi, Jouni Tittonen); Parainen, Jurmo +1kv (Jorma Hellstén, Hannu Ali-Eskola, Kim Roering, Vesa Virtanen, Timo Kuusikko). Muuttohaukan talvinen esiintyminen on vakiintunut Saaristomeren ja Läntisen Suomenlahden ulkosaaristossa vuosista alkaen. Vuoden 2015 alusta alkaen muuttohaukka poistettiin tarkastettavien listalta kokonaan. Avosetti (Recurvirostra avocetta) [ ] Parainen, Jurmo (v) (Kim Kuntze, Paul Boijer, Sebastian 18 Turun Lintutieteellinen yhdistys ry - Ukuli 46 (2) Turun Lintutieteellinen yhdistys ry - Ukuli 46 (2)

10 Andrejeff, Pyry Herva). TLY:n alueen aikaisin havainto. Vuonna 2014 havaittiin myös kolme muuta yksilöä, kaikki Jurmosta. Pikkutylli (Charadrius dubius) [ ] 5.4. Raisio, Raisionlahti (Kai Norrdahl). Havainto sivuaa TLY:n alueen saapumisennätystä. Kapustarinta (Pluvialis apricaria) [ ] 9.3. Mynämäki, Katavainen (Jouko Saarinen, Eivor Högfors); Rusko, Hiidenvainio (v) (Ismo Kiikola, Matti Halonen). TLY:n alueen saapumisennätys parani yhdellä päivällä. Kuovisirri (Calidris ferruginea) [ ] Parainen, Utö 1kv (v) (Jorma Tenovuo, Paavo Harri, Mika Teivonen, Arttu Valonen, Mikko Järvinen, Ville-Veikko Salonen, Seppo Sällylä, Rami Metsäranta, Petri Ahti, Erkki Jokinen, Isto Virtanen, Kari Vuorinen). TLY:n alueen myöhäisin havainto. Isosirri (Calidris canutus) [ ] Parainen, Jurmo tp (William Velmala). Isosirri on havaittu TLY:n alueella kerran talvella, Jurmossa. Punakuiri (Limosa lapponica) [ ] Parainen, Jurmo 1kv (Petteri Lehikoinen, Jukka Tobiasson, Markku Vakiala, Aarto Tuominen, Pekka Pouttu); Parainen, Jurmo 1kv (William Velmala). Havainnot koskenevat samaa yksilöä. TLY:n alueen myöhäisin havainto. Kuovi (Numenius arquatus) [ ] Parainen, Kårlax (Stefan Karlsson). Utössä havaittiin ennätysmyöhäinen kuovisirri lokakuuta. Nimensä kuovisirri on saanut sirriksi pitkästä ja kuovimaisesti kärkiosastaan selvästi alaspäin kaartuvasta nokasta, joka onkin pitkähköjen jalkojen ja valkoisen yläperän ohella hyvä tuntomerkki linnun iästä ja puvusta riippumatta. Nuoret linnut tunnistaa muodon ja yläperän lisäksi lähes kauttaaltaan valkeasta alapuolesta, jossa on vain heikkoa buffinvärisellä pohjalla olevaa tummaa viirutusta rinnan sivuilla. Selkäpuolen höyhenet ovat keskeltä tummia levein vaalein reunuksin, muodostaen koko selkäpuolelle tasaisen suomukuvioinnin. Toisin kuin esimerkiksi nuoret suosirrit, joista monet alkavat vaihtaa talvipukuun jo muuttomatkansa varrella, nuoret kuovisirrit aloittavat sulkasatonsa talvipukuun yleensä vasta talvehtimisalueillaan Länsi-Afrikassa. Jorma Tenovuo, Parainen, Utö Merikihu (Stercorarius parasiticus) [ ] Parainen, Utö tumma (Jorma Tenovuo, Mikko Järvinen, Jorma Knaapi, Leena Laitinen); Parainen, Utö tumma (Jorma Knaapi, Jorma Tenovuo, Seppo Sällylä); Parainen, Utö, Knivskär 1kv S (Ismo Hyvärinen) on uusi saapumisennätys. Marraskuisia merikihuja on havaittu aikaisemmin vain muutamia. Pikkulokki (Hydrocoleus minutus) [ ] Kemiönsaari, Ölmos 2kv N (Martin Eriksson). Selkälokki (Larus fuscus) [ ] Parainen, Utö +2kv (Mauno Mustakangas, Heimo Mänty, Riitta Honkaranta); Laitila, Tanhuantie +2kv ENE (Juha Kylänpää); Naantali, Ailostenniemi +2kv (Markus Rantala); Turku, Majakkaranta +3kv alalaji fuscus (Jyrki Normaja). Vuodesta 2015 alkaen tarkistusväli on Käki (Cuculus canorus) [ ] Parainen, Lömsö Ä (Kalle Rainio, Miia Rainio, Jouko Rainio, Kristiina Rainio); Turku, Ruissalo Ä (Pekka Arki). Tervapääsky (Apus apus) [ ] Turku, Hirvensalo, Friskalanlahti (Jarmo Laine). Havainto rikkoo aikaisemman saapumisennätyksen yhdellä päivällä. Kirjokerttu (Sylvia nisoria) [ ] Uusikaupunki, Vekara 1kv (v) (Olli Tenovuo, Pekka Alho, Raimo Heinonen, Matti Lempiäinen). Kirjokertusta on kaksi aikaisempaa marraskuista havaintoa. Taigauunilintu (Phylloscopus inornatus) [ ] 8.7. Raisio, Raisionlahti än (Roland Vösa, Ina-Sabrina Tirri, Markus Ahola, Sebastian Andrejeff, Päivi Sirkiä); Parainen, Utö (v) (Jorma Tenovuo, Ville-Veikko Salonen, Markus Varesvuo, Jari Helstola, Tarmo Nurmi, Pertti Saunamäki). Keskikesäinen lintu piristi Raisionlahden SSP-pyyntiä ollen samalla ensimmäinen kesäinen havainto TLY:n alueelta. Marraskuulta on vain kourallinen aikaisempia havaintoja. Pikkusieppo (Ficedula parva) [ ] Parainen, Utö +2kv (v) (Pertti Rasp, Ismo Hyvärinen, Ari Ahtiainen, Kari Haataja, Veli Niemi, Olli Sassi, Meri Öhman); Paimio, Kriivari 2kv (Matti Lempiäinen); Uusikaupunki, Pyhämaa, Santakarit -puk. (v) Erkki Lehtovirta). Saapumisennätys on Kemiönsaaren Kuggskäriltä. Marraskuulta on kaksi havaintoa. Kuhankeittäjä (Oriolus oriolus) [ ] Raisio, Kukonpää 1kv (v) (Tom Lindroos); Turku, Ruissalo n-puk (Ari Kuusela, Hanna Järvinen, Reijo Vikman, Matti Eloranta). Hylätyt RK- havainnot Korppikotkalaji Gyps/Aegypius sp Masku Lemu Oukkulanlahti; Etelänharmaalokki Larus michahellis Uusikaupunki Kalasatama 1kv; Etelänsatakieli Luscinia megarhynchos Kustavi Isokari; Pyrstötiainen Aegithalos caudatus europaeus Turku Ruissalo; Nokivaris Corvus corone corone Pöytyä Rahkio; Parainen Utö; Uusikaupunki Valkiameri. Hylätyt ARK-havainnot Kiljuhanhi (Anser erythropus) Raisio, Petterinpelto, Kalela ä S; Lumihanhi (Anser caerulescens) Loimaa, Männistö tumma värimuoto; Arosuohaukka (Circus macrourus) Kaarina, Rauvolanlahti 1kv; Punajalkahaukka (Falco vespertinus) Mynämäki, Mietoistenlahti ad ; 7.9. Pöytyä, Auvainen, Lepola 1kv S; Tunturihaukka (Falco rusticolus) Parainen, Jurmo 1kv; Lampiviklo (Tringa stagnatilis) Raisio, Raisionlahti; Mynämäki, Mietoistenlahti; Leveäpyrstökihu (Stercorarius pomarinus) Parainen, Storskär 1kv; Parainen, Ominaistenaukko; Parainen, Utö 1kv W; Aroharmaalokki (Larus cachinnans) Parainen, Utö 1kv (v); Riuttatiira (Sterna sandvicensis) 5.6. Loimaa, Vuolteenkoski ad N; Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) Turku, Ruissalo ; Pöytyä, Vaskijärven luonnonpuisto; Keltahemppo (Serinus serinus) 4.5. Turku, Vuoksenniska ad (apm); Pikkusirkku (Emberiza pusilla) Parainen, Utö. Hylätyt fenologiahavainnot Lyhytnokkahanhi (Anser brachyrhynchus) Kaarina, Littoistenjärvi SW; Tundrahanhi (Anser albifrons) 5.3. Laitila, Koliseva NNE; Nuolihaukka (Falco subbuteo) 5.4. Naantali, Ruona N; 6.4. Kemiönsaari, Kråkvik; Salo, Joensuun pellot S-E; Muuttohaukka (Falco peregrinus) Kaarina, Piikkiönlahti N; Merisirri (Calidris maritima) Parainen, Jurmo 2; Kuovi (Numenius arquata) Mynämäki, Mietoistenlahti; Lapintiira (Sterna paradisaea) Parainen, Kyrksundet 3 N; Idänuunilintu (Phylloscopus trochiloides) Naantali, Aasla Ä; Salo, Anerionjärvi än (apm); Pajulintu (Phylloscopus trochilus) Kaarina, Paatkankareentie; Kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) 6.4. Kemiönsaari, Torsböle ; Punavarpunen (Carpodacus erythrinus) 2.5. Kemiönsaari, Rosala. Kiitokset Suurkiitokset Hannu Huhtiselle ja Rami Lindroosille katsauksen läpikäymisestä ja asiantuntevista kommenteista. Lisäksi kiitos Dick Forsmanille, Hannu Koskiselle, Markku Kangasniemelle, Visa Rausteelle, Antero Lindholmille, Petteri Tolvaselle, William Velmalalle, Roni Väisäselle ja Juho Könöselle ARK:lle annetuista asiantuntijalausunnoista. Kiitos myös Jorma Tenovuolle Utön havaintojen karhuamisesta. Timo Elovaara, Hannu Huhtinen, Oskari Härmä, Kim Kuntze, Tom Lindroos, Ville-Veikko Salonen, Jorma Tenovuo, Olli Tenovuo sekä Toni Wasama luovuttivat kuviaan elävöittämään katsausta. Kiitos! 20 21

11 Kirjallisuus Adriaens, P., Bosman, D., Elst, J. 2010: White Wagtail and Pied Wagtail: a new look. Dutch Birding 32(4): Alström, P., Mild, K., Zetterström, B. 2003: Pipits & Wagtails of Europe, Asia and North America. Published by Christopher Helm. London. Blomdahl, A., Breife, B., Holmström, N. 2003: Flight Identification of European Seabirds. Published by Christopher Helm. London. Chandler, R. 2009: Shorebirds of the Northern Hemisphere. Published by Christopher Helm. London. Duivendijk, N. V. 2011: Advanced Bird ID Handbook The Western Palearctic. New Holland Publishers, London. Forsman, D. 1999: The Raptors of Europe and The Middle East A Handbook of Field Identification. T & A. D. Poyser, London. Garner, M. 2014: Challenge Series Autumn. Birding Frontiers. Gibbins, C., Small, B. J., Sweeney, J. 2010: Identification of Caspian Gull, Part 1: typical birds. British Birds 103(3): Henkilökuvassa Markus Lampinen Turkka Kulmala ja Markus lampinen Ukuli on haastatellut viime vuosina useita aktiivisia yhdistyksen jäseniä, joiden kautta olemme halunneet valottaa lintuharrastuksen monia puolia ja esitellä erilaisia harrastajatyyppejä. Tällä kertaa vuorossa on Markus Lampinen, nyttemmin helsinkiläistynyt yhdistyksen nuoren polven voimahahmo ja monella tapaa erittäin aktiivinen harrastaja. Jutun kysymykset esitti Turkka Kulmala, Markus Lampinen muotoili itse vastauksensa. Koska ja miten aloitit lintuharrastuksen? Heti alkuun kysymys, johon en osaa antaa aivan tarkkaa vastausta. Mitään yksittäistä hetkeä on vaikea määritellä harrastuksen alkamisajaksi. Arvioisin, että tähän pisteeseen on päädytty, monien asioiden summana varhaislapsuuden spontaaneista ja sykähdyttävistä tavallisten lintujen, kuten kuovin ja keltavästäräkin ensikohtaamisista sekä ensimmäisen lahjaksi saadun lintukirjan ulkoa opettelusta varhaisen teiniiän syvällisempään perehtymiseen ja retkeilyaddiktion Gibbins, C., Neubauer, G., Small, B. J. 2011: Identification of Caspian Gull, Part 2: phenotypic variability and the field characteristics of hybrids. British Birds 104(12): Haas, F Hybrid zones and speciation insights from the European crow hybrid zone. Doctoral thesis, Lund University. Huhtinen, H., Lindroos, R., Rainio, K., Alho, P. 2008: ARK tiedottaa miksi lyhytnokkahanhi Anser brachyrhynchus on edelleen tarkastettavien lajien listalla? Ukuli 39(1): Kontiokorpi, J. 2014: Tuhannet kihut tulivat Suomeen. Linnut 49(4): 4 8. Kryukov A.P., Blinov V.N. 1994: Hybrid zone of Hooded and Carrion Crows in Siberia. J. Ornithol., 135: 47. Lehikoinen, A., Lampila, P. 2012: Mustapäätasku pilkottiin mistä uudet lajit tunnistaa? Linnut 42(1): Lehikoinen, E., Gustafsson, E., Aalto, T., Alho, P., Laine, J., Klemola, H., Normaja, J., Numminen, T., Rainio, K. 2003: Varsinais-Suomen linnut. Turun lintutieteellinen yhdistys ry., Turku. 416s. Lehikoinen, P., Väisänen, R. & Lehikoinen, A. 2014: Aroharmaalokki mission impossible? Linnut 49(3): Meise W. 1928: Die Verbreitung der Aaskrähe (Formenkreis Corvus corone L.). J. Ornithol. 76: Olsen, K. M., Larsson, H. 1997: A Guide to the Skuas and Jaegers of the World. Pica Press. East Sussex. Olsen, K.M., Larsson, H. 2004: Gulls of Europe, Asia and North America. Second Edition. Published by Christopher Helm. London. Salminen, A. 1983: Suomen sorsalinnut. Lintutieto, Helsinki. Svensson, L. 1997: Euroopan varpuslinnut: sukupuolen ja iänmääritys. Lintutieto, Jyväskylä. Urquhart, E. 2002: Stonechats. Christopher Helm ltd., London. Vinicombe, K., Harris, A., Tucker, L. 2014: The Helm Guide to Bird Identification. An In-Depth Look at Confusion species. Bloomsbury, London. Väisänen, R., Huhtinen, H., Lampila, P., Lehikoinen, A., Lehikoinen, P., Normaja, J., Velmala W. 2015: Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2014 harvinaisuushavainnot. Linnut-vuosikirja 2014: muodostumiseen erilaisten hienojen elämysten ja oivallusten seurauksena. Haviksia aloin kirjata vuonna 1996, 7-vuotiaana, ja TLY:hyn liityin muistaakseni vuonna Vanhempani ovat aina tukeneet harrastustani niin rahallisesti kuin ajallisestikin erityisesti siihen asti, kun paikallisyhdistykseen liittymisen jälkeen myös muita retkikavereita alkoi löytyä. Nykyään käytän varmasti noin 95 prosenttia vapaa-ajastani jollain tavalla lintuihin ja lintuharrastukseen liittyvään toimintaan, joten harrastus ei välttämättä enää sanana anna tälle oikeutta. Juho Könönen Sinut tiedetään monipuoliseksi harrastajaksi, ainakin rengastus, bongaus, yhdistystoiminta ja aluerariteettikomitea tulevat mieleen. Mikä itsellesi on tärkeintä? Vaikka lintuharrastus on minulle kaikissa muodoissaan rentouttavaa ja nautinnollista, kaiken lähtökohta ja itselleni tärkein osa-alue on monipuolinen spontaani perusretkeily hyvillä paikoilla, myös ulkomailla. Erityisesti nautin pidemmistä saari- ja lintuasemapätkistä hyvällä porukalla retkeillen. Tähän sisältyy toki myös rengastus, jota olen harrastanut heti siitä asti kun se iän puolesta oli mahdollista vuonna Tämän lisäksi haluan pyrkiä jatkuvasti kehittämään itseäni lintuharrastajana kokeilemalla uusia asioita ja opiskelemalla määritystietoutta niin maastossa kuin erilaisista artikkeleista ja kuvistakin. Bongaus ja erilaiset pinnakisat ovat toki myös hauska ja tärkeä osa harrastustani, mutta lähinnä leikkimielisenä sivujuonteena. En halua antaa harrastusprofiilini rakentua pelkästään näiden osa-alueiden varaan. Ulkomailla pyrin retkeilemään niin paljon kuin mahdollista ja haluan laajentaa retkeilyreviiriäni koko ajan kauemmas. Tänä keväänä olen lähdössä 10 päiväksi Baikalilla sijaitsevalle rengastusasemalle katselemaan idän ihmeitä hieman lähempää. Miltä TLY näyttää nuoren harrastajan silmin? Risuja, ruusuja, parannettavaa? Olen asunut vuodesta 2010 asti Helsingissä mutta TLY:llä on tietenkin aina paikka sydämessäni; olenhan merkittävimmät harrastukselliset kehitysvaiheeni tämän yhdistyksen huomassa läpi käynyt ja myös istunut mm. yhdistyksen hallituksessa. Eräs asia, joka oman harrastukseni alkuajoilta jäi hieman kaivelemaan, on tuolloinen yhdistysvetoisen nuorisotoiminnan puute. Tässä on toki kyse vain sattumasta, koska aloittelin harrastustani juuri sellaisessa välissä, kun entinen nuorisojaosto oli ehtinyt kasvaa aikuisiksi ja muodostaa oman, kiinteän retkiporukkansa, joka nuoren aloittavan harrastajan silmin ei ollut järin helposti lähestyttävä. Kyllähän meitä muutama samanikäinen aloittelija tuolloin oli, ja retkeilimme jonkin verran keskenämme, mutta verrattuna esimerkiksi Tringan 2000-luvun loppupuolen menestyksekkääseen nuorisotoimintaan, jossa hieman vanhemmat ja kokeneemmat mutta kuitenkin edelleen nuorisojaostoikäiset harrastajat vetivät aktiivisesti retkiä ja muuta toimintaa yhdistyksen tukemana, oli meidän toimintamme varsin vaatimatonta ja kysyi meiltä jo nuorina huomattavaa oma-aloitteisuutta. Tällä hetkellä tilanne on melko hyvä, sillä nuoria lintuharrastajia on jonkin verran ja tällä porukalla järjestetään aktiivisesti toimintaa yhteistyössä myös muiden yhdistysten nuorten kanssa. Kohta saattaa 22 Turun Lintutieteellinen yhdistys ry - Ukuli 46 (2) Turun Lintutieteellinen yhdistys ry - Ukuli 46 (2)

12 kuitenkin olla edessä taas tilanne, jossa varsinainen nuorisojaosto on enää yhdessä retkeilevä kaveriporukka ja uusien nuorten on vaikea päästä harrastukseen sisälle. Tässä kohtaa yhdistyksen tulisikin ottaa aktiivinen rooli uusien nuorten ja sopivien vetäjien etsimisessä sekä toiminnan alulle panemisessa. Tärkeintä on saada nuorisojaostotoiminta kunnolla alulle, sillä tämän jälkeen toiminta on hyvinkin pitkälti itseohjautuvaa, kun samanhenkiset nuoret voivat vastuullisten vanhempien nuorten kanssa organisoida toimintaa keskenään. Toki sain itse kaikesta huolimatta TLY:ssä loistavat eväät harrastukseen sekä paljon ystäviä ja hienoja elämyksiä, joiden merkitystä nykytilanteeseen päätymisessä ei voi väheksyä. Määrittäminen on sinulle selvästikin tärkeää, ARK:n jäseneksi ei oteta arvalla. Kertoisitko kehityksestäsi määrittäjänä, mikä siinä kiehtoo, mistä on oppinut eniten, onko jokin osa-alue muita kiinnostavampi? Itselleni lintujen määritys on harrastuksen ydintietoutta, jota ei koskaan voi omaksua liikaa eikä siinä voi koskaan tulla täydelliseksi. Mitä syvemmälle määrityksen saloihin perehtyy, sitä useammin alkaa tiedostaa, kuinka rajalliset omat tiedot tosiasiassa ovatkaan. Joskus tulee tunne, että tietyn lajin tuntomerkkien muuntelun tuntee täydellisesti, mutta aina jossain vaiheessa odottaa paluu maan pinnalle käsityksen entisestään laajentuessa. Määrityksen opiskelun voi mielestäni jakaa kahteen toisiaan tukevaan kategoriaan: maastossa tapahtuvaan ja lukemalla sekä kuvia katselemalla omaksuvaan. Olosuhteiden vaikutus tilanteeseen on niin merkittävä, että kirjoista ja kuvista omaksuttua tietoutta on myös käytännössä opeteltava soveltamaan ajoittain haastavissa maasto-olosuhteissa. Tämän vuoksi pelkkä pänttääminen ei riitä, vaan retkeily ja lintujen katsominen ajatuksella on myös olennainen osa määritystaidon kehittymistä. Itse osallistun myös intohimoisesti erilaisiin määrityskilpailuihin, joissa on pikkuhiljaa alkanut menestystäkin sadella. Nämä ovat mielestäni erityisen hyviä siksi, koska ne pakottavat usein tarkastelemaan lintuja eri kulmista ja arvioimaan niistä piirteitä, joihin ei muuten välttämättä osaisi kiinnittää lainkaan huomiota. Loppujen lopuksi pyrin säilyttämään määritysasioissa tietynlaisen nöyryyden ja pitämään jalat maan pinnalla, koska uskon ettei liian ylimielisellä asenteella pysty raapaisemaan kuin pelkkää pintaa. Markuksen viisi vinkkiä määritystaitojen kehittämiseen 1) Älä kavahda haasteita. Vaikeat lajit ovat olleet kaikille joskus vaikeita, ja mahdottomat eivät ole mahdollisia kenellekään. Ilman yritystä ja mahdollista erehdystä jäät kuitenkin varmasti ilman oppia. 2) Käytä aikaa lintujen katsomiseen maastossa. Tavallisiakin lintuja on välillä hyvä tutkia ajatuksella. Harvinaisuuksienkin löytäminen helpottuu, kun tavalliset lajit ovat habitusta, liikkumistapaa ja pienimpiäkin äännähdyksiä myöten betonissa. 3) Pyri aina perustelemaan itsellesi linnun identiteetti eksakteilla tuntomerkeillä. Pelkät fiilispohjaiset määritykset toimivat usein hyvänä tukena varsinaisten tuntomerkkien analysoinnille, mutta pelkästään fiilikseen perustuvilla määrityksillä on suurempi riski mennä metsään. Monissa tapauksissa määrittämättä jättäminen on ainoa oikea vaihtoehto. 4) Keskustele määritysasioista muiden kanssa. Pelkästään oman pään sisällä pyöriteltyinä näkemykset tietystä linnusta ja tilanteesta saattavat jäädä hyvinkin pintapuolisiksi, kun keskustelu saattaisi tuoda mukaan aivan uusia näkökulmia. Neuvon kysymistä kokeneemmilta ei myöskään tule arastella, tosin siihenkään ei kannata aivan sokeasti luottaa. 5) Käytä opiskellessasi useita lähteitä. Hyvien lintukirjojen ja -lehtien lisäksi kannattaa tietoa etsiä myös internetin ihmeellisestä maailmasta, mistä saatuun tietoon tulee toki aina suhtautua tietyllä varauksella. Pelkät Lintuoppaan piirroskuvat teksteineen antavat hyvän perustan, mutta tuntomerkkien etsiminen myös kuvista tuo opiskeluun aina uusia ulottuvuuksia. Muuta mitä haluaisit sanoa? ARK:n sihteerin ominaisuudessa haluaisin rohkaista ihmisiä kirjoittamaan lomakkeita ilman ennakkoluuloja ankarasta tuomioistuimen lailla toimivasta hylkäyskomiteasta, joka vaatii aina kielellisesti moitteettoman ja täydellisen tuntomerkkiselostuksen havainnosta. Tärkeintä lomakkeen täyttämisessä on rehellisyys siitä, mitä maastossa on oikeasti nähty. Tämän voi tarvittaessa ilmaista vaikka ranskalaisin viivoin, jos on luonteeltaan lyhytsanaisempaa sorttia. Jos lomaketta täyttäessään onkin vaikea keksiä lajinmääritykselle perusteita, saattaa olla aiheellista pohtia koko havainnon statusta uudestaan. Nykyäänhän lomakkeissa on myös mahdollisuus ilmoittaa havainto tutkintapyyntönä, jota ei hylkäytyessään julkaista hylättyjen luettelossa. Komitean tarkoituksena on tuottaa julkaistavaksi mahdollisimman laadukasta dataa, ei kiusata ihmisiä hylkäämällä surutta havaintoja. Lopuksi kehottaisin kaikkia TLY:n jäseniä ottamaan tästä upeasta harrastuksesta kaiken irti ja kunnioittamaan toisiaan erilaisine harrastustapoineen. Turha nokittelu ja riitely ei edistä kenenkään asiaa, ja meille kaikille on oma paikkamme tässä harrastuksessa. Vaikka tätä varsin vakavissaan välillä tehdäänkin, pieni pilke on syytä säilyttää silmäkulmassa, jotta pysyy hyvä flow päällä. Suojelullisesti tärkeiden lintulajien esiintyminen Kemiönsaaren Taalintehtaalla Johdanto Teksti ja kuvat: Panu Kunttu Taalintehtaan kylä sijaitsee Kemiönsaaren eteläosassa, joka on osa lounaisrannikkoamme sivuavaa hemiboreaalista vyöhykettä. Alue lukeutuu Varsinais-Suomen eliömaakuntaan. Taalintehdas sijaitsee sisäsaaristoon kuuluvan Kemiönsaaren pääsaaren ja välisaaristovyöhykkeen rajalla (Stjernberg ym. 1974). Kylä alkoi muodostua ja kasvaa, kun paikalle perustettiin rautaruukki vuonna 1686 (Svedlin 1936). Taalintehtaalla on nykyisin 1500 ympärivuotista asukasta, ja kylä muodostuu sekä kerrosettä pientaloalueista ja niiden välissä olevista viheralueista. Kylä rajautuu joka suunnassa luonnonympäristöihin: mereen, saariin, metsään ja järviin. Suurin osa Taalintehtaan alueesta on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (AIRIX 2013). Taalintehdas on luonnonolosuhteiltaan monipuolinen alue. Kylä rajautuu yhdeltä reunaltaan kokonaan mereen ja kylän edustan saariin, kylän ympärillä on kolme järveä, järvillä on soistuneita lahtia ja kylän korkokuvaa hallitsevat monet kalliomäet, joista korkeimmat nousevat noin 50 metriin merenpinnasta. Kylällä on kallioketoja ja pitkän asutuksen muokkaamaa kulttuurimaisemaa, lehtipuuvaltaista rantalehtoa, lehtoa jalopuineen, karuja kalliomänniköitä ja tuoreen kankaan kuusikoita. Arvokkaasta ja monimuotoisesta luonnosta huolimatta luonnonsuojelualueita Taalintehtaalla ei kuitenkaan ole. Faunatica Oy:n laatimassa luontoselvityksessä Taalintehtaan alue todettiin kokonaisuutena luontoarvoiltaan varsin monipuoliseksi ja rikkaaksi. Luontoarvoiltaan merkittäviä luontotyyppi- ja elinympäristökuvioita rajattiin yhteensä 93, kuten metsälakikohteita, luonnonsuojelulain mukaisia luontotyyppejä ja muita arvokkaita elinympäristöjä, kuten esimerkiksi lahopuustoisia tai vanhoja metsiä, perinnebiotooppeja ja metsälain piiriin kuulumattomia soita. Selvityksessä rajatuilta kohteilta löydettiin yhteensä 55 uhanalaisen luontotyypin merkittävää esiintymää (Ahola 2011). Vuosina Kemiönsaaren kunta tilasi konsulttiyritys AIRIX Ympäristö Oy:ltä Taalintehtaalle uuden osayleiskaavan (AIRIX 2013). Kaavan laadintaa varten tehtiin kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitykset, mutta linnustoselvitystä ei toteutettu kirjoittajan vaatimuksista huolimatta. Tämä pesimälinnustokatsaus noudattaa samaa aluetta kuin osayleiskaavan laadintaalue (kuva 1). Alueeseen sisältyvät Taalintehtaan kylän keskusta lisäksi muun muassa Sabbelsin, Hasselbackenin, Tordalenin, Slätsin, Dalenin asuinalueet sekä Lysholmenin, Byholmenin ja Högholmenin saaret. Tarkastelualueen pinta-ala on 797 hehtaaria, josta 73 % on maata (AIRIX 2013). Mukaan on otettu kokonaisuudessaan järvet Stora Masugnsträsket ja Dragsfjärden, joiden rantoihin osayleiskaava rajautuu. Järvilinnustoa saattaa kuitenkin pesiä näillä rannoilla, joten maankäytön suunnittelun kannalta on olennaista tietää koko järven pesimälajisto tarkempien pesäpaikkatietojen puuttuessa. Laadin tämän havaintoyhteenvedon kertomaan Taalintehtaan suojelullisesti arvokkaan pesimälinnuston piirteistä. Tämä yhteenveto ei kuitenkaan korvaa systemaattista koko alueen kattavaa pesimälinnuston maastokartoitusta, sillä tämä aineisto on heterogeeninen ja perustuu pääasiassa monien vuosien ajalta kertyneisiin hajahavaintoihin. Vain Lilla Masugnsträsketin, Stora Masugnsträsketin ja Dragsfjärdenin vesi- ja rantalinnusto on kartoitettu systemaattisesti ja vakioiduin menetelmin, Helsingin yliopiston ohjeiden mukaisesti (Koskimies ja Väisänen 1988). Kuva 1. Tarkastelualue Taalintehtaalla

13 Aineisto Aineisto on koostettu suurelta osin vuosien havainnoistani, jona aikana olen itse asunut kylällä. Lisäksi havaintoja on kerätty BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelusta, josta niitä haettiin näiltä samoilta vuosilta aikaväliltä Lisäksi muutaman tätä vanhemman merkittävän havainnon olen ottanut mukaan. Erityisen paljon havaintoja olivat ilmoittaneet muut kylällä asuvat lintuharrastajat: Kaj Genberg, Grels Ramberg, Oskari Härmä, Martin Salminen, Kari Lehtivaara, Matti Koivusilta ja Sanna-Mari Kunttu. Suojelullisesti tärkeiksi lintulajeiksi on tässä määritelty valtakunnallisesti uhanalaiset ja silmälläpidettävät (Mikkola- Roos ym. 2010), alueellisesti uhanalaiset (Suomen ympäristökeskus 2013), EU:n lintudirektiviin I-liitteen (BirdLife Suomi 2014) lajit sekä muutamat muut kirjoittajan harvalukuisiksi luonnehtimat tai taantuneet lajit, joilla on erityisiä vaatimuksia elinympäristönsä suhteen, mukaan lukien päiväpetolinnut ja pöllöt. Ne lajit on käsitelty tässä artikkelissa, joista on pesimäaikaisia havaintoja tarkastelualueelta. Tarkastelu ei pääsääntöisesti kata muuttokausien levähdys- tai muuttohavaintoja eikä talviaikaisia havaintoja ko. lajeista. Tulokset ja tulosten tarkastelu Vaarantuneet (VU) Tukkasotka, vigg (Aythya fuligula) Sekä Stora että Lilla Masugnsträsketillä on parhaimpina vuosina kummallakin pesinyt kaksi tukkasotkaparia. Lisäksi kylän edustan luodoilla pesii vuosittain useita pareja. Mustakurkku-uikku, svarthakedopping (Podiceps auritus) Mustakurkku-uikkuja pesii Taalintehtaan merenrannan tuntumassa neljä paria: Sabbelsviken, Bruksviken, Yokohama-Sibirien ja Sandudden. Pesimämenestys alueella on vaihteleva, sillä kevytrakenteinen pesä joko täysin avoimessa vedessä tai pienessä ruokokasvustossa on hyvin herkkä merenpinnan korkeuden vaihtelulle tai suurille aalloille. Selkälokki, silltrut (Larus fuscus) Stora Masugnsträsketillä pesii vuodesta riippuen yksi tai kaksi paria selkälokkeja järven pienissä saarissa. Dragsfjärdenillä pesii kaksi selkälokkiparia. Kivitasku, stenskvätta (Oenanthe oenanthe) Kivitasku on runsain punaisen listan pesimälaji Taalintehtaalla. Reviirit pysyvät suunnilleen samoina vuodesta toiseen, ja niitä on tiedossa ainakin 11: Yokohama -taloryhmän viereinen aallonmurtaja, Dalberga, Sibirien, Klockberget, masuunin ympäristö, Änkornasberg, Sabbels, Tyska Holmen, Släts ja kaksi tehtaan alueella. Kivitasku vaikuttaa tulevan hyvin toimeen urbaanissakin ympäristössä, sillä suurin osa Taalintehtaan reviireistä sijaitsee nimenomaan rakennetussa ympäristössä. Taalintehtaan lähistön merialueen isommilla luodoilla kivitasku on tyyppilaji ja siellä luontaisessa elinympäristöissään. Merikotka, havsörn (Haliaetus albicilla) Lähin pesimäpaikka sijaitsee Gullarörenillä, kolme kilometriä Taalintehtaalta kaakkoon. Merikotkat kiertelevät päivittäin kylän edustan merialueella lähes ympäri vuoden. Silmälläpidettävät (NT) Rantasipi, drillsnäppa (Actitis hypoleucos) Rantasipi pesii Taalintehtaalla sekä meren että järvien rannoilla. Reviirejä on havaittu Stora Masugnsträsketillä, Lilla Masugnsträsketillä, Sanduddenilla, Högholmenilla, Lysholmenilla, Hasselbackenilla sekä Dragsfjärdenin rannalla kolmessa paikassa. Kuva 2. Taalintehdasta luonnehtii mereisyys, sillä kylä rajautuu Saaristomereen. Käenpiika, göktyta (Jynx torquilla) Käenpiialle Taalintehtaalla on sopivia elinympäristöjä sekä asutuksen muokkaamassa kulttuuriympäristössä että valoisissa sekametsissä. Tarkastelualueelta on tiedossa kaksi reviiriä; toinen keskustasta ja toinen Slätsistä. Mustaleppälintu, svart rödstjärt (Phoenicurus ochruros) Mustaleppälintu on huhtikuussa jokavuotinen vieras Taalintehtaalla, ja on luultavaa, että laji silloin tällöin jää pesimään kylälle. Ainoa varmistettu pesintä, jolloin poikue havaittiin, on vuodelta 1997 (M.Harmanen, ym.). Tällöin mustaleppälintu pesi suljetulla tehdasalueella. Tehtaan alue on ollut liikkumiskiellossa, joten tätä melko laajaa aluetta ei ole mahdollista kartoittaa. Selvästi pesimäaikainen havainto koiraasta tehtiin kylän keskustan Kvarnbackenilla (K. Genberg). Ehkä myös tunnusteluja teki 2-kv koiras, joka lauloi terveyskeskuksen luona, lähellä tehdasaluetta, (O. Härmä). Sirittäjä, grönsångare (Phylloscopus sibilatrix) On luultavaa, ettei kaikkia pesimäaikaisia sirittäjähavaintoja ole merkitty muistiin, sillä vain kolmelta paikalta on reviirihavainnot: Lilla Masugnsträsket, Södra Tordalen ja Mosjödalen. Teeri, orre (Lyrurus tetrix) Teeren lähimmistä soidinpaikoista ei ole tietoa, mutta lajia tapaa säännöllisesti Stora Masugnsträsketin itäpuolella sijaitsevalla metsäalueella, joka rajautuu Taalintehtaan kylään. Metso, tjäder (Tetrao urogallus) Metson lähimpiä soidinpaikkoja ei tunneta, mutta lajia tavataan säännöllisesti Stora Masugnsträsketin itäpuolella sijaitsevalla metsäalueella, joka rajautuu Taalintehtaan kylään. Isokoskelo, storskrake (Mergus merganser) Joinakin vuosina isokoskelo on pesinyt Lilla Masugnsträsketillä. Lisäksi lähisaarissa ja -luodoilla pesii useita pareja, jotka ennen ja jälkeen haudonnan kerääntyvät kylän edustan vesialueille. Dragsfjärdenillä on parhaana vuonna tavattu kaksi isokoskeloparia. Kuva 3. Taalintehtaalla on pienellä alueella monenlaisia elinympäristöjä. Kuvassa Lilla Masugnsträsket. Tukkakoskelo, småskrake (Mergus serrator) Tukkakoskeloita pesii muutama pari Taalintehtaan edustan luodoilla. Haahka, ejder (Somateria mollissima) Haahkoja pesii muutama pari tarkastelualueen saarilla ja luodoilla. Ennen haudonta-aikaa lintuja kokoontuu Taalintehtaan rantavesiin pariutumaan ja poikasten kuoriuduttua poikueita tapaa usein kylän lähistöllä. Naurulokki, skrattmås (Larus ridibundus) Kierteleviä ja ruokailevia aikuisia lintuja tapaa mm. Stora ja Lilla Masugnsträsketillä muutamia yksilöitä läpi kesän, mutta ne eivät ole pesi järvillä. Suurimmat keväiset kerääntymät ovat kylän edustalta, meren jäältä laskettuja noin 500 yksilön parvia ja Vuonna 1984 Lemmokärretilla pesi 150 parin kolonia (A. Suoranta), mutta sen jälkeen pesimiseen viittaavia havaintoja ei ole paikalla tehty. Huuhkaja, berguv (Bubo bubo) Huuhkaja tuskin pesii tarkastelualueella, vaikka Sabbelsista on useita havaintoja ääntelevästä huuhkajasta syksyllä

14 Kuva 4. Luonnontilaiset, lehtipuuvaltaiset rantalehdot ovat linnustollisesti arvokkaita. Lähimmät säännöllisesti pesimäpaikat sijaitsevat Senatsbergetillä ja Hertsbölen entisellä kaatopaikalla, useita kilometrejä kylän itäpuolella. Niittykirvinen, ängspiplärka (Anthus pratensis) Laji lienee vuosittainen pesimälaji Stora Masugnsträsketin suoreunoilla, ainakin kohti Hertsböleä työntyvässä lahdessa havaittiin laulava lintu avosuolla Punavarpunen, rosenfink (Carpodacus erythrinus) Punavarpusesta on vain toukokuisia havaintoja, jotka viittaavat vahvemmin muutonaikaisiin havaintoihin. Alueellisesti uhanalaiset lajit (RT) Metso, tjäder (Tetrao urogallus) Ks. Silmälläpidettävät lajit. Pikkusieppo, mindre flugsnappare (Ficedula parva) Pikkusieposta on yksi havainto, laulava lintu Tordalenin puoleisesta rantametsästä Dragsfjärden järven rannalta, Munkvikenin kohdalla. Toukokuun on vielä pikkusiepon muuttoaikaa, eikä paikalla käyty enää myöhemmin keväällä tai kesän aikana. EU:n lintudirektiivin I-liitteen lajit Kuikka, storlom (Gavia arctica) Stora Masugnsträsketillä pesii vuosittain yksi pari ja Dragsfjärdenillä keskimääräisenä vuonna kolme paria. Laulujoutsen, sångsvan (Cygnus cygnus) Stora Masugnsträsketin koillisosassa, jota kutsutaan Ansvedjaträsketiksi, pesii lähes vuosittain laulujoutsen. Dragsfjärdenin järven pohjoisosissa pesii lähes vuosittain pari. Mustakurkku-uikku, svarthakedopping (Podiceps auritus) Ks. Vaarantuneet lajit. Kurki, trana (Grus grus) Stora Masugnsträsketin suolahdissa pesii kaksi paria. Harmaapäätikka, gråspett (Picus canus) Vuosittainen reviiri sijaitsee Lilla Masugnsträsketin rantametsissä. Palokärki, spillkråka (Dryocopus martius) Pesimäaikaisia havaintoja kaikilta kylän metsäalueilta: Stora ja Lilla Masugnsträsketin ympäristöt, Sabbels-Hasselbacken, Släts, Dalen ja Byholmen. Pesäpaikkojen tarkempaa sijaintia ei ole selvitetty, mutta jokseenkin varmaa on, että useita pareja vuosittain tarkastelualueella pesii. Valkoposkihanhi, vitkindad gås (Branta leucopsis) Ryssjegrundetilla pesii kaksi paria, jonka lisäksi Skabbanin lähiluodoilla pesii viisi paria. Haudonta-ajan ulkopuolella niitä usein laiduntaa Taalintehtaan kylän rannalla pieniä parvia. Pyy, järpe (Tetrastes bonasia) Pyyn reviirit sijaitsevat Slätsin metsässä ja Mosjödalenissa. Lisäksi kylän tuntumassa, mutta tarkastelualueen ulkopuolella elinpiirejä on ainakin Grophagenisa, Senatsbergetillä ja Stora Masugnsträsketin itäpuolella sijaitsevassa metsässä. Kalatiira, fisktärna (Sterna hirundo) Kalatiira pesii Ryssjegrundetilla ja Skabbanin lähiluodoilla, ja linnut käyvät ruokailemassa järvillä läpi kesän. Dragsfjärdenillä on pesinyt kolme paria. Punajalkaviklo, rödbena (Tringa totanus) Stora Masugnsträsketin etelä- osan suoreunoilla on useana vuonna tavattu varoitteleva punajalkaviklo, joka viittaa pesintään. Dragsfjärdenin järven pohjoisosissa on ollut joinakin vuosina punajalkaviklon reviiri. Hasselbackenin rannalla havaittiin vuonna 2010 varoitteleva lintu ja 2011 varmistettiin pesintä. Myös myöhempinä vuosina laji on havaittu paikalla. Pikkulepinkäinen, törnskata (Lanius collurio) Pikkulepinkäisestä on yksi havainto kylältä, Hertsbölevägen 10 kohdalla. Havaintoympäristö ei kuitenkaan ole tyypillinen pikkulepinkäisen elinympäristö, joten kyseessä on saattanut olla satunnainen vierailija. Pikkusieppo, mindre flugsnappare (Ficedula parva) Ks. Alueellisesti uhanalaiset lajit. Merikotka, havsörn (Haliaetus albicilla) Ks. Vaarantuneet lajit. Metso, tjäder (Tetrao urogallus) Ks. Silmälläpidettävät lajit. Teeri, orre (Lyrurus tetrix) Ks. Silmälläpidettävät lajit. Kehrääjä, nattskärra (Caprimulgus europaeus) Södra Tordalenista on yksi havainto soidintavasta kehrääjästä. Lisäksi tarkastelualueen kummaltakin reunalla on havaittu soidintava lintu: Dragsfjärdeniltä ja Hertsbölestä. Varpuspöllö, sparvuggla (Glaucidium passerinum) Yhtenä vuonna keväiset soidinhavainnot Södra Tordalenista ja Stora Masugnsträsketin itäpuolelta. Huuhkaja, berguv (Bubo bubo) Ks. Silmälläpidettävät lajit. Muita harvalukuisia pesimälajeja Pikkutikka, mindre hackspett (Dendrocopos minor) Havaintojen perusteella on tulkittavissa neljä reviiriä, joista on useammalta vuodelta pesimäaikaisia havaintoja: Släts, Spikis, kylän keskusta (ml. Sjukhusbacken) ja Lilla Masugnsträsketin eteläranta. Taivaanvuohi, enkelbeckasin (Gallinago gallinago) Stora Masugnsträsketin itäosan suolahdessa on useana vuonna havaittu soidintava taivaanvuohi. Lehtopöllö, kattuggla (Strix aluco) Lehtopöllön perinteinen pesimäpaikka sijaitsee Bruksparkenissa (ml. Sjukhusbacken), mutta muita keväisen soitimen paikkoja ovat olleet Dalen, Sabbels ja Lysholmen. Harmaahaikara, gråhäger (Ardea cinerea) Harmaahaikarat asettuivat pesimään Taalintehtaan edustalla sijaitsevalle Yttre Sirkholmenille vuonna 2005, jossa ne pesivät vuoteen 2011 saakka. Vuodesta 2011 alkaen harmaahaikarat ovat pesineet viereisessä Inre Sirkholmenin saaressa. Kaj Genbergin laskemat parimäärät on esitetty taulukossa 1. Pesimäkolonian linnut käyvät ruokailemassa Stora Masugnsträsketillä. Tämä on toinen Kemiönsaaren kunnan alueella sijaitsevasta harmaahaikaran pesimäkoloniasta. Taulukko 1. Harmaahaikaroiden parimäärät Inre ja Yttre Sirkholmenissa (Kaj Genberg). Vuosi Inre Sirkholmen Yttre Sirkholmen Luhtakerttunen, kärrsångare (Acrocephalus palustris) Ainoa pesimäaikainen havainto on laulava yksilö Spökbackenilla. Pähkinähakki, nötkråka (Nucifraga caryocatactes) Yksi soidinääntelevä lintu huhtikuulta Södra Tordalenista. Muut havainnot ovat elo syyskuulta, jotka ovat luultavasti olleet vaeltavia lintuja. Kottarainen, stare (Sturnus vulgaris) Lajin pesimäkanta tunnetaan alueella huonosti, sillä havaintoja ei ole merkitty kattavasti muistiin. Esimerkinomaisesti muutama havainto: kylän keskustassa kolme paria (2013) ja Slätsissä neljä paria (2009). Nokkavarpunen, stenknäck (Coccothraustes coccothraustes) Toukokuulta on yksi havainto Mosjödalenista, jolloin pihapiirissä havaittiin kaksi koirasta ja yksi naaras. Huhtikuun alusta on havainto soidinääntelevistä linnuista kylän keskustasta, sekä huhtikuun lopulta on havainto koiraasta ja naaraasta ruokintapaikalla Lemmobrossa. Varpushaukka, sparvhök (Accipiter nisus) Yksi reviiri sijaitsee kylän keskustassa, havaintoja mm. Bruksparkenissa. Pesimäaikaisia ylilentäviä ja saalistelevia yksilöitä nähdään alueella säännöllisesti, joten on hyvin mahdollista, että tarkastelualueella pesii useampikin pari. Käki, gök (Cuculus canorus) Stora Masugnsträsketin itäpuolella muutamana vuonna laulava lintu toukokuun lopulla. Tässä pesimälinnuston tarkastelussa alueen kolme järveä otettiin mukaan kokonaisina, vaikka Stora Masugnsträsketistä ja Dragsfjärdenistä vain osa kuuluu osayleiskaava-alueeseen. Näiden järvien pesimälinnusto vuosina on esitetty taulukoissa 2 ja 4. Lilla Masugnsträsket sen sijaan on kokonaan 28 29

15 Taulukko 2. Stora Masugnsträsketin pesimälinnusto Kunkin lajin suurin parimäärä näiden vuosien ajalta. Laulujoutsen 1 Tavi 2 Sinisorsa 6 Tukkasotka 2 Telkkä 3 Kuikka 1 Kurki 2 Töyhtöhyyppä 3 Taivaanvuohi 1 Punajalkaviklo 1 Rantasipi 3 Kalalokki 16 Selkälokki 2 Taulukko 3. Lilla Masugnsträsketin pesimälinnusto Kunkin lajin suurin parimäärä näiden vuosien ajalta. Tavi 1 Sinisorsa 3 Tukkasotka 2 Telkkä 3 Isokoskelo 1 Meriharakka 1 Rantasipi 2 Kalalokki 2 Taulukko 4. Dragsfjärdenin pesimälinnusto Kunkin lajin suurin parimäärä näiden vuosien ajalta. Kyhmyjoutsen 1 Laulujoutsen 1 Tavi 1 Sinisorsa 5 Telkkä 12 Isokoskelo 2 Kuikka 3 Silkkiuikku 1 Punajalkaviklo 1 Rantasipi 3 Kalalokki 15 Selkälokki 2 Kalatiira 3 osayleiskaavarajauksen sisäpuolella, ja sen pesimälinnusto on esitetty taulukossa 3. Taulukoissa on mukana kaikki havaitut vesi- ja rantalintulajit. Johtopäätökset Taalintehtaan pesimälinnusto on monipuolinen ja sisältää lukuisan joukon suojelullisesti tärkeitä pesimälajeja. Alueen luontotyyppien runsas kirjo ja rakentamiselta säästyneet luonnonympäristöt tarjoavat pesimä- ja ruokailupaikkoja mielenkiintoiselle yhdistelmälle ekologialtaan erilaisia lajeja. Taalintehtaan alueella kohtaavat maantieteellisesti varsin rajallisella muutamia satojen hehtaarien alueella luodoilla ja saarissa pesiviä merilintuja, metsien, soiden, järvien ja kulttuuriympäristöjen lajistoa. Tarkastelualueella pesii varmuudella neljä valtakunnallisesti uhanalaista lajia ja seitsemän silmälläpidettävää lajia, mutta näiden lisäksi säännöllisesti alueella tavataan joko muutto- tai ruokailuvieraana monia punaisen listan lajeja lisää. EU:n lintudirektiivin I-liitteen lajeja tarkastelualueella pesii kymmenkunta. Lisäksi on joukko taantuneita tai harvalukuisia lintulajeja, joilla ei ole asemaa lainsäädännössä, mutta joiden elinympäristöt olisi syytä huomioida myös maankäytön suunnittelussa. Tämä pääasiassa hajahavaintoihin perustuva katsaus Taalintehtaan osayleiskaava-alueen pesimälinnustoon osoittaa, että alueella on monia linnustoon liittyviä arvoja, jotka tulee kaavoituksessa huomioida. Katsaus myös osoittaa, että pesimälinnustoa koskevassa nykytiedossa on monia puutteita, jotka tulisi selvittää tarkassa ja systemaattisessa pesimälinnuston maastokartoituksessa ennen kaavoitussuunnitelmien jatkokehittelyä tai toimeenpanoa. On muistettava, että linnustollisesti arvokkaat kohteet usein myös ylläpitävät muuta luonnon monimuotoisuutta, joten suojelullisesti tärkeän linnuston huomioimalla on mahdollista turvata myös muuta lajistollista tai luontotyyppien monimuotoisuutta. Kiitokset Tässä yhteenvedossa on mukana omien havaintojeni lisäksi erityisesti seuraavien Taalintehtaalla asuvien lintuharrastajien havaintoja: Kaj Genberg, Grels Ramberg, Oskari Härmä, Martin Salminen, Kari Lehtivaara, Matti Koivusilta ja Sanna-Mari Kunttu. Esitän heille parhaimmat kiitokseni. Viitteet Ahola, A Kemiön Dragsfjärdin kirkonkylän asemakaava-alueen ja Taalintehtaan osayleiskaava-alueen luontoselvitys Faunatica Oy, Espoo. 60 s. AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren kunta, Taalintehtaan osayleiskaava, kaavaselostus. Alkuperäinen , päivitetty Helsinki. 56. s. BirdLife Suomi Lintudirektiivin liitteen I Suomessa säännöllisesti tavattavat lajit. lainsaadanto/lintudirektiivi-lajit.shtml. Viitattu Koskimies, P. & Väisänen, R. A Linnustonseurannan havainnointiohjeet. 2. painos. Helsingin yliopiston eläinmuseo. Helsinki. 143 s. Mikkola-Roos, M., Tiainen, J., Below, A., Hario, M., Lehikoinen, A., Lehikoinen, E., Lehtiniemi, T., Rajasärkkä, A., Valkama, J. & Väisänen, R. A Linnut. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Ss Stjernberg, T., Lindgren, L., & Cygnel, M Naturinventering inom glesbygden i Dragsfjärd. Dragsfjärds kommun, Helsingfors. 207 s liites. Suomen ympäristökeskus Alueellisesti uhanalaiset linnut Lajit/Uhanalaiset_lajit/Suomen_lajien_punainen_lista_2010/Alueellisesti_uhanalaisista_lajeista. Viitattu Svedlin, Th Dalsbruks järnverk och brukspatroner Aktiebolaget Dalsbruk. Helsingfors. 430 s. Lintuvuosi 2014 Juha Kylänpää Jurmon lintuasemalla Vuonna 2014 lyötiin asemalla monta ennätystä. Yksi niistä oli miehitysvuorokausien määrä. Muita selviää jutusta. Asemalomakkeelle tehtiin muutama lajivaihdos. Suosirrille lisättiin omat rivit alalajeille alpina ja schinzii, jotta saataisiin parempi kuva nimirodun esiintymisestä TLY:n ainoalla pesimäpaikalla. Peruslajilistalta poistettiin pähkinähakki ja pohjansirkku (viiden edeltäneen vuoden aikana edellisellä kaksi, jälkimmäisellä yksi havaintopäivä). Niiden tilalle laitettiin muuttohaukka ja pikkuvarpunen (viidessä vuodessa havaintopäiviä edellisellä 77, jälkimmäisellä 136). Talvi kävi tammikuussa Sekä joulukuu että helmikuu olivat selvästi tavanomaista leudompia. Kylmästä tammikuusta huolimatta talven keskilämpötila Varsinais-Suomessa oli kaksi astetta keskiarvon yläpuolella. Jurmossa järvi ja lahdet jäätyivät tammikuun puolivälissä. Meri saaren ympärillä pysyi sulana koko talven. Tammi-helmikuun vaihteeseen lunta oli kertynyt sen verran, että kinokset vaikeuttivat paikoin kulkua. Se suli kuitenkin nopeasti pois termisen kevään alkaessa jo 5.2., puolitoista kuukautta keskimääräistä aikaisemmin. Vessuilla vaatimatonta Koska suurin osa Saaristomerta pysyi sulana koko talven, ei Jurmossa päästy ihailemaan edellistalven kaltaisia vesilintukerääntymiä. Vähälukuisempia vessuja vilahteli vaihtelevasti. Pilkkasiivestä tehtiin talven aikana neljä havaintoa; haapanoita, lapasotkia, alleja, merimetsoja ja riskilöitä nähtiin silloin tällöin. Haahka havaittiin tammikuun alussa pari kertaa, viimeinen tavi Uivelosta on kolme havaintoa 1-2 yksilöstä, viimeinen 1.2. Allihaahkan saivat vuodariksi 2.2. ja 9.2. skarppina olleet miehittäjät. Kuikka kuikuili saaren vesillä 2.2. ja 2.3. sekä talvisilkkiuikku Syysmuuttoa tekivät länteen harmaahaikara ja 2kv mustalintu 8.2. sekä lounaaseen kanadanhanhi Tavattomammat talvehtijat Maalinnuista hengissä kevääseen kestivät varpushaukkanaaras, käpytikkakoiras, yksi tai kaksi punarintaa ja pari mustarastasta. Kaikki eivät selvinneet. Tammikuun puolenväliin mennessä loppuivat havainnot kiurusta, tilhestä, peukaloisesta, laulu- ja punakylkirastaasta sekä mustapääkertusta. Paikallinen muuttohaukka nähtiin Merisirrejä näyttäytyi silloin tällöin, enimmillään 70 helmikuun 24. päivä iltapimeässä lehtokurppa melkein törmäsi orniin, joka kulki suon laitaa otsalampun valossa. Ruskourpiainen rengastettiin 9.2. Kiuru korkkasi kevätmuuton saaressa steppailleet kolme kiurua olivat muutolta tulleita. Seuraavana päivänä muuttomatkaa viuhtoi uuttukyyhky ja siitä päivää myöhemmin neljä töyhtöhyyppää. Kevätmuutto käynnistyi ryminällä maaliskuun alkukolmanneksella merkittiin saapujiksi, tulojärjestyksessä: sepelkyyhky, metsähanhi, tundrahanhi, ristisorsa, tavi, haahka, alli, muuttohaukka, kangaskiuru ja kevään ainoaksi jäänyt uivelo. Maaliskuu tarjosi myös makeisia muutti tarhasta karannut mustajoutsen. Seuravana päivänä Kökarin suuntaan kauhonut kaulushaikara oli saaressa vuosituhannen toinen. Tunturikiuru tavattiin Suomen kaikkien aikojen toiseksi aikaisin avosetti löytyi (ennätys tehtiin edellisenä päivänä Hangossa, jossa muutti länteen kaksi...). Reilua viikkoa myöhemmin setti nähtiin taas. Makein maaliskuun laji oli Suomen kaikkien aikojen varhaisin sinipyrstö Suomen kaikkien aikojen aikaisin sinipyrstö yhytettiin Jurmosta maaliskuun lopulla. Kim Roering

16 Kotka kuppasi ennätykseen Joitain Jurmon oloissa mukavia muuttoja nähtiin paineli länsikurkien pääpoppoo 591m muuttavaa mustalintua oli ihan omaa luokkaansa. Syksyn kovan käpytikkavaelluksen seurauksena oli monta yli 20 tikan päivää, paras jolloin 21m 6p. Vaihtuvuutta kesti pitkälle toukokuuhun laskettiin 541 punarintaa, seuraavana päivänä kolme suopöllöä. Näistä yksi jäi saareen 6.6. asti. Mustaleppälintu nähtiin kymmenenä päivänä merkattiin kevään ainoa merisirri. Jurmon kaikkien aikojen myöhäisin maakotka muutti Keltahemppo ilahdutti ylilennollaan rengastajaa Sepelrastas tai kaksi nähtiin kuutena päivänä. Kaksi erittäin aikaista sepelsieppoa rengastettiin Avosettikaksikko keimaili lännessä Jääkuikka juhlisti puvullaankin aamuvakiota Jurmossa rareja ovat 7.4. saareen saapunut luhtakana, joka sai kaverin sekä ja nähdyt nokikanat. Saaressa keväällä hyvin harvinainen helmipöllö rengastettiin Saarelle uusi laji Jos sama kehitys jatkuu, niin pian peltosirkku joudutaan laittamaan lisälajiksi: niitä havaittiin 1-2 yksilöä päivässä vain Pikkusieppoja pörräsi maisemissa koko kuun ajan, enimmillään viisi. Ennätyssepelsieppojen jälkeen laji tavattiin neljänä päivänä, jopa kaksi. Lapinkirvinen tsiippaili kolmena päivänä Sinipyrstö räväytti saaren historian neljännellä yksilöllä Neljän vuoden tauon jälkeen nähtiin pohjansirkku. Pari päivää myöhemmin makusteltiin mehiläissyöjää ja kuhankeittäjää riemuittiin Jurmon 307. lajista etelänsatakielen etsiydyttyä verkkoon suon laidalla samoilla seuduilla lauloi rusorintakerttu. Parista lajista laskettiin lokoisia lukemia: peräti 19 sinirintaa sekä jänkäsirriäisiä 56, 61 ja 59. Neljän päivän arktika Muuttohanhet räväyttivät Tällöin meni valkoposkihanhia 4507, sepelhanhia 214 ja määrittämättömiä Aamuvakion paras anti oli valkkariparvesta plokattu Jurmon ensimmäinen punakaulahanhi. Seuraavana päivänä hanhet tekivät tilaa tundrakurmitsoille: 272 kohti Siperiaa kiiti kuikkien vaatimaton huippu 176 ja taas hanhia: valkoposki 2321, sepel 904 ja määrittämätön Neljännen arktikapäivän muuton muodostivat 357 sepelhanhea, 170 punakuiria ja 720 isoa kahlaajaa. Arktikapäivän aamuvakiolla hämmästytti pihamaina, jonka RK sittemmin leimasi vankikarkuriksi. Mainaa tavallisempia olivat saman päivän mustapyrstökuiri ja paria päivää myöhemmin louskuttanut viitasirkkalintu. Pesintää vai ei Varhaisimpana lapsilykystä juorusi rengastetut neljä kaarneenpoikaa. Töyhtöhyypän untuvikot kipittivät maailmalla ja sinisorsan Etelänsuosirrejä oli enimmillään toukokuussa muutamana päivänä kolme jälkeen nähtiin vain yhtä ja jos pesintää yritettiin, se ei onnistunut. Pikkutiirapareja saattoi olla kaksi, ainakin sen mahdollistaa nähdyt neljä lintua. Minitiirojen pesinnästä ei pysty sanomaan mitään, koska ikiä on ilmoitettu surkeasti. Ainoat juv määritykset kaksi vanhaa ja kaksi nuorta, mutta nämä saattavat olla jo muutolla olevia. Luhtakana ilmeisesti pesi: kuultiin luultavasti tämän lajin poikasääntä. Käen maastopoikanen löydettiin Samana päivänä kuultiin kahden sarvipöllönpoikasen kerjuuääntä. Havainto on yllättävä, koska paikallisia sarvipöllöjä ei saaressa nähty huhtikuun puolivälin jälkeen eikä tämän havainnon jälkeenkään. Muuttojen vaihde Jurmo olisi hyvä paikka saada tietoa telkkien ja haahkojen sulkasatomuuton alusta ja kulustakin. Vaan lomakkeille ei ole kirjattu muuttosuuntia, murrr. Asiasta ei siis voi sanoa mitään nähtyä mustavikloa havainnoitsijat epäilevät lajinsa ensimmäiseksi syysmuuttajaksi Jurmossa. Yksinäinen, sukupuoleltaan määrittämättömäksi jäänyt nokkavarpunen nähtiin silloin tällöin asti. Muuta tarkemmin määrittämätöntä kivaa kesäkuussa olivat sirosuohaukka ja jääkuikkalaji Ensimmäiset kirjosiipikäpylinnut nähtiin jo Heinäkuussa havaitsijoita hellivät riuttatiira ja keltahemppo Kihuja ja kahlaajia Loppukesästä nähtiin kahlaajia muutamia mukavia määriä. Pulmussirrien syysmuutto repesi 1.8. räväkästi 10 linnulla laskettiin suosirrejä 664 ja kuovisirrejä 36, päivää myöhemmin tyllejä rantoja tutki 35 isosirriä. Sorsastuksen alun jälkeen lutrasi lännessä 119 lapasorsaa nähtiin 14 muuttavaa kihua, joista merikihuja kaksi kalalokkia vietti lentomurkkuorgioita Elokuun loppu oli petojen: mehiläishaukka 14, tuulihaukka 28, sitten sirosuohaukka 1, varpushaukka 337, tuulihaukka 27 sekä sirosuohaukka 1 ja muuttohaukka 3. Aiempia telkkiä, myöhempiä muita Telkkiä toikkaroi 1.9. tavattomat Telkkien maksimimäärässä ja sen ajoittumisessa on tapahtunut mielenkiintoinen muutos. Vuosien suurimpien vuosittaisten telkkämäärien keskiarvo on 418 ja keskimääräinen ajankohta Viisitoista vuotta myöhemmin, vastaavat luvut ovat 2202 ja Telkkäpäivänä myös kuikkalinnut kaahasivat syksyn parhaan muuttolukemansa: kuikka 64, kaakkuri 7 ja kuikkalaji 26. Muut syyskuun pontevat päivät olivat sinisuohaukalla m 3p, tukkakoskelolla p ja kurjella m rengastettu satakieli oli lajinsa mittapuulla jo myöhäinen. Muita alkusyksyn Jurmon myöhäisiä olivat kultarinta sekä kirjokerttu Massojen mausteet Suopöllö suhasi saaressa Syyskuun loppupäiviin kasaantui kaikenlaista kivaa nuori keräkurmitsa keikkui länsireitillä rengastettu pohjansirkku jäi paikalle pariksi päiväksi ja niitä meni muutolla peräti kaksi. Taigauunilintuja tavattiin ajalla yhteensä 12 yksilöä, huippuna rengastusta ja 2 muuta nähtiin ensimmäiset syksyn kahdeksasta leveäpyrstökihusta aamuvakiota piristi nuori tunturikihu. Seuraavana päivänä rengastettiin neljän vuoden tauon jälkeen saaressa tavattu pähkinähakki. Keskisyksyn komeita lukuja Lokakuun ensimmäisenä pienet valtasivat saaren. Hippiäisten luvuksi ynnättiin 666, josta rengastettuja 220. Tiitiäisten jatkona mellasti puukiipijöitä 68 rengastettua ja 200 muuten vaan. Hysymassa houkutteli saareen neljä isolepinkäistä herkuteltiin hanhimuutolla: tundrahanhi 205, valkoposki 5490, sepelhanhi 6 ja hanhilaji Seuraavana päivänä ynnättiin piekanoille jurmolaisittain mukava luku: 7m 6p. Syksyn kaakkurihuippu 29m kiikaroitiin laskettiin erinomainen muuttosumma pikkulokille, 147m. Alleja ynnättiin p 4m ja p 7m. Luvut yllättävät, sillä muuten syksypäivien suurimmat lukemat olivat puolensadan luokkaa. Myöhäisyysennätyksiä Syksy oli lämmin, joten myöhään muutolle lähteneet tai Suomeen muulta eksyneet tirpat säilyivät hengissä normaalisyksyä pidempään. Jurmon myöhäisyysennätyksen löi rengastettu itäisen rodun pähkinänakkeli, joka sinnitteli aseman ruokinnalla asti. Vuosi oli vasta kolmas, jolloin laji ylipäätään havaittiin saarella. Hopeasijalle hidastelivat lapinkirvinen, pikkusieppo, kaksi sepelrastasta ja pikkujoutsen. Syksyä kuvaa, että vielä havaittiin 27 haarapääskyä. Itäreitillä nähty yhden vanhan ja viiden nuoren meriharakan parvi oli myöhäinen. Muuta mainittavaa Huippuharvinaisuudet kiersivät saaren ja pikkurarejakin tuotti lokakuussa lähinnä kaksi päivää nähtiin syksyn ensimmäiset maakotka, 300 merisirriä, kuun loppuun asemalla viihtynyt naarasvarpunen sekä neljä vuorihemppoa antoi etelänkiislan, tunturikiurun sekä hiiripöllön hiiripöllöjä nähtiin ensimmäisen kerran kaksi samaan aikaan. Nämä siinä vaiheessa 1kv ja +1kv linnut jäivät saareen seuraavaan kevääseen. Pikkukajavia nähtiin neljä ajalla Syksyn muuttohaukoista ainakin vanha naaras jäi seudulle seuraavan vuoden puolelle Erikoinen havainto oli kaksi muuttavaa ja kaksi paikallista kesykyyhkyä marraskuun viimeisenä kierteli lännessä nuori isolokki. Allihaahkoja nähtiin kolme ja yksi. Uudenvuodenaattona rymisteltiin framille kaksi kurppaa, jänkä- ja lehto-. Lisää ennätyksiä lomakkeelle kirjattu 260 tavia oli lajin toiseksi suurin syksyinen päiväsumma. Saaren myöhästelyennätyksen tekivät, punakuiri, merisirrien kanssa hengaillut isosirri ja asti nähty naaraspukuinen punasotka. Kolmanneksi myöhäisin oli huomattu harmaasorsa. Allihaahka on harvinaista talviherkkua Jurmossa. Juho Könönen 32 33

17 Tietoa Viron linnuista: Jäämerelle suuntautuva vesilintujen kevätmuutto, arktika, löysi Viron rannikon jääkauden alkaessa laantua ja mannerjään vetäytyessä kohti pohjoista (Yrjö Kokko kirjassa Alli, jäänreunan lintu). Viron auettua matkailulle monet suomalaiset lintuharrastajat ovat päässeet paikan päälle ihailemaan tätä yhä vuosittain toistuvaa lintunäytelmää. Retkeily on ajan oloon myös laajentunut ja monipuolistunut, minkä myötä on syntynyt materiaalia, tarvetta ja kysyntää Viron linnuista tehdyille yhteenvedoille. Viimeisin niistä on viime vuoden lopulla Viron Lintuseura r.y:n (VLS) kustantama, Timo Pettayn toimittama kirja Viron Linnut, havainnot Kirja on sarjassa kolmas VLS Viron havaintojen yhteenveto. Aiemmat ovat vuosilta 1998 ( ) ja 2004 ( ). Tämän uusimman kirjan aineisto koostuu havainnoitsijoiden seuralle ilmoittamista, Viron Lintuseurasta välitetyistä, Hatikka- ja Elurikkustietokantoihin tallennetuista ja Sõrven lintuaseman havainnoista. Kirjan kokoamisen lähtökohdat ovat olleet haastavat, vai mitä sanotte siitä, että aineistona ovat olleet tuhansien ihmisten ilmoittamat havaintoa 86 miljoonasta linnusta. Hienosti kirja kuitenkin onnistuu kokoamaan päätrendit, jotka liittyvät Viron lintujen esiintymiseen ja muuttoon Pettayta vähemmän paloa asiaansa omaava henkilö olisi toimitustyöhön kuluneiden vuosien varrella ehtinyt jo luovuttaa lähdeaineistojen, niiden arkistointitapojen ja -järjestelmien kehittyessä, täydentyessä ja muuttuessa. Onneksi Timo Pettay ei luovuttanut. Viron linnut kirja on kuin 1000 palan palapeli, jossa yksittäisen retkeilijän havainnot ovat saaneet ympärilleen 999 kokonaisuuteen kuuluvaa palasta, jotka muodostavat kirjan 190 informaatiolla kyllästettyä sivua. Niistä kotvan kuluttua lisää Pettayn arvioi oman kädenjälkensä olevan tiheää vaan ei sumeaa. Sumeita eivät ole myöskään kirjan 249 x 173 x 12 mm sivujen laadukkaalle paperille painetut valokuvat ja piirrokset, joista (valokuvista) suosikikseni nousevat s. 52 Lauri Mäenpään tallentama kalan napannut harmaahaikara ja s. 74 suosirriparvi sekä (piirroksista) Juho Könösen luonnokset Põõsaspean niemen 2. ja Ari Linna Viron Linnut, havainnot ohittaneista amerikanmustalinnuista. Kirja ei kuitenkaan ole lintupaikkaopas, joten varautukaa lukemaan sitä maantiekartan tai VLS internet-julkaisun kanssa ( Pettay on koonnut ja kirjoittanut kirjaan artikkelit Muuton ajankohdan vaihtelu, Sõrven Lintuasema (s ) ja Viron linnut, havainnot , (s ). Jälkimmäisen lopussa on 35 sivulla esitelty rariteettikomitean mennessä hyväksymät harvinaisuushavainnot. Muuton analysointia Sõrven toiminta keskittyi artikkelin mukaan aluksi syksyihin; 2001 alkaen havainnointia on ollut myös keväisin. Artikkelin mukaan Salme ja Kabli ovat keväisin Sõrvea parempia varpuslintujen muuton suhteen syysarktikan pääreitin sivutessa Põõsaspean niemeä. Muuttoreittien poikkeavuudet näkyvät Sõrven noin 20 miljoonaa muuttolintua kattavassa aineistossa: kevätmuutolla 20 runsaimmasta lajista 10 kuuluu Luoteis- Venäjälle muuttavaan arktikaan; syysmuutolla 12 varpuslintua mahtuu top-20 listalle. Mustalintu, valkoposkihanhi ja alli ovat runsaimmat kevätmuuttajat, peippo vihervarpunen ja sepelkyyhky muodostavat syksyjen kärkikolmikon. Artikkelin taulukossa ja kuudessa kuvassa muuttoaineisto esitellään tilastollisesti käsiteltynä. Aineistossa on yli 2000 havaintopäivän aineistot niistä lajeista, joiden koko muuttokautta (kevät ja syksy) on voitu tilastollisesti käsitellä. Kevätjakso on (yhteensä 99 lajia) ja syysjakso (110 lajia). Kirjan taulukossa 1 s on vuosina päivän muuttosummista laskettujen lajien päiväkeskiarvojen kertyminen koko muuton 25 %:n, 50 %:n ja 75 %:n osuuksiksi. (Esimerkiksi kevätmuutolla olleista kuikista [ lintua] 25 % on muuttanut 15.5., 50 % ja 75 % mennessä; syksyllä vastaavat päivät [7 960 kuikan aineistossa] ovat 11.9., ja 9.10.). Kuvissa 1. 4 sama aineisto on kuvattu aikajanalla, joka voi auttaa lukijaa omankin retken huippukohtien suunnittelussa. Aineiston käsittely ja siitä johdetut tulokset ovat mielenkiintoisuudessaan riemastuttavaa luettavaa. Pettay kertoo, että kun aiemmissa tutkimuksissa kevätmuuton ajankohdan vaihtelua on tutkittu kunkin lajin ensimmäisen muuttajan saapumisajan perusteella, hän vertaa muuton ajoittumista kevät- ja syysmuuttokauden muuttoyksilöiden päivämäärien keskiarvoihin. Kuvassa 5 on koottuna 98 lajin kevät- ja syysmuuttojen keskimääräiset päivät, ja kuvissa 6 7 lajien kevät- ja syysmuuton ajoittumista verrataan ajoittumisen vaihtelevuuteen: kevään varhaisilla muuttolinnuilla vaihtelu on myöhäisiä muuttajia suurempaa, ja syksyllä aikaisin läh- tevien lintujen aikataulu on sekin myöhään lähteviä väljempi. Mielenkiintoista! Vuosikymmenten havaintomassasta yleisesitys Kirjan vuosia vaatineen toimitustyön laajuus näkyy erityisesti kirjan viimeisessä artikkelissa, joka on kirjan nimen mukaisesti Viron linnut, havainnot Siinä käydään läpi vuoden 2010 loppuun mennessä Virossa tavatut 376 lintulajia. Artikkelia edeltää lukuohje ja karttakuva, josta ilmenee, miten havaintojen määrä jakautuu Viron eri maakuntien välillä. Kustakin lajista annetaan suomenkielinen, vironkielinen ja tieteellinen nimi. Lajien esiintymisen vuodenkierrosta esitellään arkistoituihin havaintoihin perustuvat, Pettayn omalla kokemuksellaan täydentämät yleiset huomiot; pesimälajeista annetaan uusin arvio kantojen suuruudesta ja niiden painopiste- ja puutealueista. Lajikohtaisen kuvauksen toisena osana on päivämäärien mukaan vuodenajoittain järjestetty havaintoluettelo. Sen yhteydessä esitetään havaintojen lukumäärä, suurimpia muuttosummia ja paikallisten lintujen määriä; osassa mukana on myös kevään aikaisin ja myöhäisin havainto. Luetteloa on täydennetty eri kuukausien ja maakuntien merkittävillä havainnoilla. Juha Könösen hienot piirrokset Viron ensimmäisestä aavikkotyllistä aloittavat artikkelin rariteettiosuuden. Siitä oppii muun muassa, että Viron jalohaikarahavainnot ovat lisääntyneet 1990-luvun vuosien muutamista linnuista 2008 alkaen jopa yli tuhanteen vuotta kohden ja että suurimmat määrät on ilmoitettu syys lokakuulta. Kirjassa on edellä kuvatun lisäksi mielenkiintoista taustoitusta Viron nykyretkeilylle kahdessa johdannon jälkeisessä artikkelissa, Viron lintutieteellisen tutkimuksen historiaa (Vilju Lilleleht ja Andres Kalamees, s.6 9) ja suomalaisten retkeilystä Virossa (Gustaf Nordenswan, s.10 13). Kompaktissa muodossa selviää, miten 1700 luvulla kartanoita hallinneet baltiansaksalaiset tekivät Viron ensimmäiset linnustoyhteenvedot, millaiset olivat suomalais-virolaiset tutkijayhteydet 1937 alkaen sekä miten suomalaisharrastajien esimerkki ajanmukaisti virolaista lintuharrastusta 1990-luvulta alkaen. Suomalaisten lintuharrastusvirta Viroon alkoi kirjan mukaan vuonna Harrastusinnon kannattelemana Suomeen perustettiin Viron Lintuseura (1997) ja Viroon Saarenmaalle Sõrven lintuasema (1998). Gustaf Nordenswan ilmoittautuu artikkelissaan mahdollisesti ensimmäiseksi Sörvessä käyneeksi suomalaislintuharrastajaksi. Hän tavoitti Sõrven majakan majapaikastaan pyöräillen, huomioimalla neuvot paikalla yhä olleista neuvostoarmeijan joukoista: peilityyntä merta oli täplittänyt allia. Tästä eteenpäin Vaikka paljon on jo koettuna, Timo Pettay antaa kirjan johdannossa meille perusteet suunnata yhä edelleen Viroon linturetkelle: - - Tätä nykyä Viro osallistuu aktiivisesti kansainväliseen linnuston suojelu- ja tutkimustyöhön. Pesimälajisto tunnetaan, ja maan länsiosien läpimuutto on sekin selvillä. Lintuharrastus lepää kuitenkin yhä varsin kapeilla harteilla, joten suomalaisten retkeilyn tuottama perustieto voi olla edelleen hyödyksi - -. Minusta kirja voi johdattaa teidät yhden Eldoradon äärelle, niille niemille ja lahdille, joilla ohi muuttavien ja lepäilevien lintujen määrä on usein kertaluokkaa suurempi kuin Suomen retkikohteissa. Viron Linnut -kirja vetää yhteen Viron linnuston yleis- ja erityispiirteet kahden viime vuosikymmenen ajalta, lukijaystävällisellä tavalla. Jokainen lukija voi poimia siitä omaan makuunsa sopivia retkikohteita ja valita niihin sopivimman retkiajankohdan. Viro on Suomea pienempi maa, ja monipuolisen retken voi tehdä jo yhden viikonlopun aikana. VLS on toimittanut kirjaa nyt myös Turkuun, ja oman matkaoppaan Viron havaintoihin voi nyt noutaa huokeaan hintaan Sammakon kirjakaupasta osoitteesta Kauppiaskatu 3. En voi olla suosittelematta! 34 35

18 Lähiretkeilyä Lontoossa Teksti ja kuvat: Turkka Kulmala Lintuharrastajan ei tarvitse Lontoossakaan välttämättä tyytyä pelkästään puistoretkeilyyn väheksymättä vaikkapa Regent s Parkin lammikoiden tarjoamia mahdollisuuksia meillä harvinaisten vesilintujen opetteluun. Etualalla oikealla yksi alueen tarkkailupiiloista. Kolmen vartin junamatkan päässä Citystä, aivan Thamesjoen pohjoisrannan tuntumassa sijaitsee hieno kosteikkoalue Rainham Marshes. Rantaniityt ja kosteikkoaltaat ovat säilyneet lähes luonnontilaisina rakentamiselta, koska alue palveli kutakuinkin koko 1900-luvun armeijan ampumakenttänä. Vuosituhannen vaihteessa se siirtyi brittien linnnustonsuojelujärjestön RSPB:n hallintaan. Suojelualue on aidattu, ja retkeilyn tueksi on rakennettu näyttävä opastuskeskus. Tutustuin Rainhamin kosteikon talvilintuihin kahtena päivänä tammikuussa. Lintuja oli ajankohtaan nähden runsaasti, ja lajisto oli monipuolista ja mielenkiintoista. Suomalaisittain kiinnostavinta antia olivat puolenkymmentä silkkihaikaraa ja lukuisat mustapäätaskut. Lisäksi mahdollisia mutta nyt näkemättä jääneitä talvilintuja ovat muuttohaukka, kuningaskalastaja, silkkikerttunen ja vuorikirvinen. Satapäisten, tavin hallitsemien vesilintumassojen seassa 36 oli mukavasti myös jouhi-, lapa- ja ristisorsia. Kahlaaja-anti oli niukka, vain töyhtöhyyppiä, taivaanvuohia, punajalkavikloja ja yksi rantasipiparvi. Nisäkäshavainnoista mainittakoon muutama ruokinnan alla viihtynyt huomattavan kookas rotta. Rainhamia voi hyvin suositella leppoisaksi retkikohteeksi Lontoon-kävijöille. Hyvän polkuverkoston, leikkikentän ja opastuskeskuksen tarjoaman ruokailumahdollisuuden (itse tehtyjä paikallisia leivonnaisia ja pikkusuolaisia) summana syntyy myös Suojelualue on varsin avoin ja helposti havainnoitavissa. mukava kohde vaikka koko perheelle. Sota- ja kulttuurihistoriasta kiinnostunut kävijä tuskin panee pahakseen ampumaratojen ja ammusvarastojen jäänteitä ajoilta, jolloin täällä harjoiteltiin Normandian maihinnousua varten. Rainhamiin tihein välein liiken- nöivät C2C-linjan junat lähtevät Fenchurch Streetin asemalta Lontoon Citystä. Junasta kannattaa astua Purfleetin asemalla, josta on opastuskeskukseen viitoitus ja noin varttitunnin kävelymatka. Matkan voi maksaa Lontoon paikallisliikenteen Oystercard-arvokortilla. Autoileva omatoimimatkailija voi näppäillä navigaattoriin osoitteeksi New Tank Hill Road. Rainham Marshesin porteista pääsee sisään klo ja klo Sisäänpääsy maksaa yhden punnan. Vanhan ampum aradan rakenteit a. Näyttävä ja toimiva opastuskeskus. Turun Lintutieteellinen yhdistys ry - Ukuli 46 (2) Jälkiä kosteikon sotilaallisesta m enneisyydestä. Turun Lintutieteellinen yhdistys ry - Ukuli 46 (2)

19 Härkälinnun esiintymisestä ja pesimisestä Saaristomerellä Lennart Saari Härkälintu Podiceps grisegena pesii pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeassa vyöhykkeessä. Sitä tavataan pesivänä kolmella erillisellä alueella: P.g.grisegena Euroopassa ja Länsi-Siperiassa ja kookkaampi alalaji P.g.holboelli Pohjois- Amerikassa ja Itä-Siperiassa. Laji talvehtii sekä Atlantin että Tyynen valtameren länsi- ja itärannikoilla, sekä Pohjois- Amerikan suurilla järvillä. Kaikki populaatiot ovat muuttolintuja, jotka pääosaksi talvehtivat avomerellä. Jouni Mäkelä Euroopassa laji pesii Etelä-Ruotsista ja Tanskasta halki Keski- ja Itä-Euroopan Siperian länsiosiin talvehtien Pohjanmerellä ja Itämerellä, pienemmässä määrin Adrianmerellä, Mustallamerellä, Kaspianmerellä, Välimerellä ja mantereen järvillä. Pohjois-Amerikassa laji pesii Alaskassa, Länsi- ja Keski-Kanadassa ja USA:n pohjoisosissa Minnesotaan idässä. Aasiassa pesimäalue ulottuu Itä-Siperiasta Kamtšatkalle; etelässä Hokkaidolle ja lännessä Mongoliaan. Aasian linnut talvehtivat Japanista Itä-Kiinan merelle. Pohjois-Amerikan linnut talvehtivat puolestaan Alaskan eteläosista Brittiläiseen Kolumbiaan (pienessä määrin aina Kaliforniaan asti), Atlantin puolella Newfoundlannista ja Labradorista Floridaan. Jotkut talvehtivat Pohjois-Amerikan suurilla järvillä jäätilanteen sen salliessa. Talvisia satunnaishavaintoja on Israelia, Afganistania, Pakistania ja Intiaa myöten. ( org/wiki/red-necked_grebe) Härkälintu on keskikokoinen tai suuri uikku hieman silkkiuikkua pienempi, mutta mustakurkkuuikkua selvästi kookkaampi. Nimialalaji on cm:n mittainen ja painaa g. Kesäpuvussa laji on helppo tuntea mustasta päälaesta, vaaleanharmaista poskista ja räikeän ruosteenpunaisesta kaulasta. Talvella väritys on paljon hailakampi, mutta lajin voi silloinkin määrittää mm. keltaisesta nokan tyvestä. Helpoimmin lajin kuitenkin havaitsee äänen perusteella. Ne kuvataan koviksi ja rumiksi. Luonteenomainen huutosarja alkaa kakistelulla, paisuu käheäksi parkunaksi ja loppuu porsaan huutoa muistuttavaan röhkinään. Wetlands International arvioi vuonna 2006 härkälinnun maailmankannaksi yksilöä (BirdLife International 2013). Euroopan pesimäkannaksi arvioitiin vuosituhannen vaihteessa paria, joista eniten Venäjällä, Suomessa ja Ukrainassa. Kannan yleissuuntausta pidettiin heikosti laskevana, mutta lajia ei luokiteltu uhanalaisesi (BirdLife International 2004). Härkälintu pesii yleensä pienissä, alle 3 ha:n kokoisissa järvissä, jotka yleensä ovat alle 2 m syviä. Laji suosii tiheää vesikasvillisuutta, mm. järviruokokasvustoja. Talvella härkälinnun tapaa yleensä merenkäynniltä suojaisilla rannoilla, jossa veden syvyys on alle 15 m ja pohja joko hiekkaa tai soraa. Talvella laji ruokailee tyypillisesti yksin ja parveutuu harvemmin, mutta muutolla lepäilijäparvet saattavat koostua jopa 2000 yksilöstä. Laji muuttaa pääasiassa öisin. Yhden syksyn aikana on Pohjois-Amerikan Lake Superiorin Whitefish Pointissa laskettu yli muuttajaa. ( en.wikipedia.org/wiki/rednecked_grebe) Pesimäaika on huhti toukokuusta kesä elokuuhun. Härkälintu pesii useimmiten yksittäisparein siten, että pesien väli on vähintään 50 m, mutta jopa 20 parin löyhiä yhdyskuntiakin tunnetaan. Pesän virkaa toimittaa vedessä kelluva lautta, josta veteen pulahtaminen on helppoa. Jos lintu ehtii, peittää se munat vesikasvillisuudella pesästä lähtiessään. Haudontaajaksi ilmoitetaan vrk. Kuoriuduttuaan poikaset kipuavat emon selkään, jossa ne viettävät suurimman osan ajastaan noin kaksiviikkoisiksi asti. Emot voivat ruokkia poikasiaan vielä 54 päivän ikäisinä. Poikaset ovat lentokykyisiä vrk:n ikäisinä. Pesimäajan jälkeen härkälinnut sulkivat ja ovat jonkin aikaa lentokyvyttömiä. ( Red-necked_Grebe) Pesimäaikana härkälinnut syövät etupäässä selkärangattomia eläimiä, kuten hyönteisiä (kovakuoriaisia, sudenkorentojen toukkia) ja nilviäisiä. Paikoitellen kalanpojat ja äyriäiset voivat olla merkittäviä ravintokohteita. Kalaa syödessään härkälintu joutuu kilpailutilanteeseen silkkiuikun kanssa. Uikkujen tapaan härkälintu nielee myös paljon omia höyheniään. ( Härkälintu Suomessa Härkälintu esiintyy Suomessa laikuittaisesti etelärannikolta Lapin eteläosiin. Pesintää ei 1900-luvun loppuun mennessä ollut vahvistettu Ahvenanmaalla, ja muualla rannikoillamme lajia oli vain vakiopaikoilla muutamissa lahdissa ja jokisuistoissa. Laajoja levinneisyysaukkoja oli (ja on edelleen) Etelä- ja Varsinais-Suomen sekä Pohjanmaan vähäjärvisillä alueilla. Epäyhtenäinen esiintyminen jatkuu linjalle Oulu- Pielinen. Lounais-Suomen vahvat härkälintukeskittymät suosivat ruotsalaisten lajikumppanien tavoin matalia lintuvesiä, jossa on erittäin runsasta pohjanläheistä uposkasvillisuutta (Väisänen ym 1998). Viimeisimmässä lintuatlaksessa varmistettiin kaksi pesintää pesintä Ahvenanmaalta ja neljältä muulta ruudulta oli havaintoja (Valkama ym. 2011). Härkälinnun levinneisyyden ja pesimäkannan oikulliset muutokset tunnetaan huonosti luvun puolivälissä laji ilmeisesti runsastui Lounais-Suomessa, mutta taantui Itä-Suomessa. Vuosina Suomen kanta näyttää säilyneen vakaana, mutta vuonna 1992 se kasvoi merkittävästi. Säkylän Pyhäjärvellä laji puuttui pesimälinnustosta vielä 1960-luvun lopussa, vuonna 1983 kanta-arvio oli 37 paria ja vuonna 1992 peräti 76 paria. (Väisänen ym. 1998) Maamme kannaksi on arvioitu 2000 tai 3000 pesivää paria, joka vesilintujen seuranta-aineiston valossa näyttää liian pieneltä. Seuranta-aineisto antoi luvuksi 6800 paria, ja maamme keskikannaksi arvioitiin 6000 paria (Väisänen ym. 1998). Koskimies (2005) arvioi maamme kannaksi paria, talvikannaksi yksilöä. Kolmannen lintuatlaksen mukaan Suomessa pesii härkälintuparia. Vuonna 2010 tehdyssä uhanalaistarkastelussa härkälintu luokiteltiin elinvoimaiseksi. Uusimman atlaskartoituksen perusteella vaikuttaa siltä, että härkälinnun levinneisyysalue on jonkin verran laajentunut eteläisessä Suomessa. Yhdistetyssä ja 1980-lukujen atlaksessa lajin pesintä varmennettiin noin 350 atlasruudussa, 2000-luvun atlaksessa noin 650 ruudussa, ja myös mahdollisten ja todennäköisten pesintäruutujen määrä on jonkin verran kasvanut. Aiempaa parempi atlasruutujen kartoitustehokkuus saattaa osaksi selittää havaittua levittäytymistä, mutta tuskin kokonaan, sillä härkälintu on nyt löytynyt usealta jo aiemminkin hyvin kartoitetulta ruudulta. (Valkama ym. 2011) Härkälintu Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen härkälintupareista ( ) valtaosa pesii Vakka-Suomen järvillä. Parhaimmilla järvillä kuten Otajärvellä, Kivijärvellä, Ahmasvedellä ja Kaljasjärvellä voi pesiä kymmeniä pareja. Kiskonjoen pesimäkanta on paria, muualla maakunnassa pesii vain muutamia pareja. Merialueen kanta saattaa olla jopa 20 paria. Pesiä tunnetaan Houtskarista (jo 1800-luvun lopulta), Iniöstä, Kemiöstä, Kustavista, Nauvosta, Taivassalosta ja Uudestakaupungista. Maakunnan vanhin härkälintunäyte on Nauvosta vuodelta Härkälintu on runsastunut ainakin 1970-luvulta lähtien, mutta levinneisyys ei ole sanottavasti muuttunut. (Lehikoinen ym. 2003) Kolmannen lintuatlaksen mu

20 kaan härkälinnun pesimäkanta lienee hieman vahvistunut sisä- ja välisaaristossa 2000-luvulla, koska kokonaan uusia havaintoruutuja on ilmaantunut (ks. Valkama ym. 2011). Tämä alue on periaatteessa hyvin kartoitettua seutua, joten levittäytyminen lienee todellista. Kevään ensimmäiset härkälinnut tavataan yleensä huhtikuun puolenvälin jälkeen. Varhaisin saapumishavainto on kirjattu Jurmossa. Muuton huippu on huhti toukokuun vaihteessa. Parhaimmillaan Jurmossa on nähty 78 yksilöä Useimpina vuosina muutto loppuu ennen toukokuun 20. päivää. Taulukko 1. Härkälinnun yksilömäärät Aaslalla vuosina (yksilöpäiviä). Vuosi Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu heinäkuu Elokuu Yhteensä Yht Rannikon lahdilla härkälintu on sekä keväällä että syksyllä harvinaisuus. (Lehikoinen ym. 2003) Syysmuutto alkaa heinä elokuun taitteessa. Muutto jatkuu ilman selvää huippua marraskuulle, ja yksittäisiä härkälintuja jää alkutalveksi Korppoon ulkosaaristoon. Talvehtiminen onnistui Jurmossa talvina 1975 ja (Lehikoinen ym. 2003) Härkälintu Aaslalla Härkälintu havaittiin Aaslalla ensi kerran vuonna Tätä varhaisempia havaintoja ei siis ole, vaikka havainnointi oli silloinkin ajoittain tehokasta. Tosin lajin pääesiintymä on sen verran kaukana Aaslan rannoilta Itä-Krampin isossa ruovikossa, ettei havainnointi Aaslan rannoilta hevin onnistu varsinkaan ellei lajia älyä niin kaukaa etsiä. Vuosina havaittuja yksilöitä on ollut vähintään 391 (yksilöpäiviä). Taulukosta 1 näemme yksilömäärät vuosittain ja kuukausittain eriteltyinä. Vuosittain tavatut yksilöt osoittavat 1900-luvun lopulla lähinnä peilimallia: nopea lasku 1980-luvun jälkipuoliskolla ja ripeä nousu parin seuraavan viisivuotisjakson aikana. Nousu jatkui reippaana 2000-luvulla. Täysien viisivuotisjaksojen määrät olivat 50 ( ), 22, 3, 28, 57, 85, 43 ja 103 ( ). Selvä taantuma 1980-luvun jälkipuoliskolla johtui mitä ilmeisimmin kovista talvista, jotka rokottivat pesimäkantaa rajusti. Kaikki havainnot ajoittuvat kuukausille huhti elokuu. Siten Aaslalla havaitaan ilmeisesti varsin vaatimatonta syksyistä läpimuuttoa, ja pesineet linnut poikasineen katoavat vähin äänin elokuussa. Taulukosta 2 näemme suurimmat kuukautiset päiväsummat. Vuosittaiset reviirimäärät nähdään taulukosta 3. Kaiken kaikkiaan reviireiksi tulkittuja havaintoja on vuosina ollut 88, eli keskimäärin 2,2 vuosittain. Vaih- teluväli oli 0 7. Ylivoimaisesti runsain härkälintu on ollut Aaslan ja Krampin välisessä salmessa, jossa reviirihavaintoja on vähintään 60 (68,2 %). Linnut on pääosin nähty vesilintulaskentojen yhteydessä Krampin suurimman ruovikon edustalla. Härkälinnut tulevat näyttäytymään kun ruovikkoa lähestyy soutuveneellä, mutta aina ei ole varmuutta siitä, tulevatko kaikki linnut näkyviin. Neljänä vuotena Krampinraumassa on ollut mahdollisesti yksi lisäpari, vaikka kaikkia lintuja ei olekaan samanaikaisesti nähty. Tällöin on oletettu, että selkeästi Krampin ruovikon ulkopuolella nähdyt linnut ovat eri reviirillä. Tällaisissa tapauksissa linnut on nähty Aaslan rannoilta käsin kaukana Krampin ruovikosta: Sepänniemen ja Peltorannan välissä tai Härmistön niemeltä. Muissa vesistöissä tavatut härkälinnut saattavat osaksi olla vähän pidemmälle harhautuneita Krampin salmen lintuja tai aitoja reviirilintuja. Eniten reviirejä muista vesistöistä on Hylkeenperästä (9). Kimon ympäriltä oli yhteensä neljä reviiriä kolmena vuotena, ja Pitkäniemen takaa laji on tavattu neljänä vuotena - tosin loppukesästä, jolloin kyseessä saattaa olla jo lintujen liikehdintä; itse paikka ei ole härkälinnuille kovinkaan sopiva pesimäpaikaksi. Kolmesti härkälintu on tavattu Etellahdessa, kahdesti härkälintu on tavattu Hämmärönsalmessa ja Väärämaansalmessa. Lisäksi Rikkomereltä on yksi havainto. Järviltä on vain kolme reviirihavaintoa: Paskalahdella kaksi ja Vanhankylänlahdella yksi. Pesintöjä on todettu seuraavasti: 1) pesä jossa kaksi munaa Krampin ruovikossa. Myöhemmin kesällä heinäkuussa nähtiin siellä kaksi nuorta lintua, mutta elokuun puolella vain yksi poikaslintu; 2) löytyi samasta paikasta pesä, jossa viisi munaa; 3) löytyi Makoluodosta yksimunainen pesä. Nämä pesinnät on varmistettu näkemällä istuva/hautova emo pesällään. Muuten härkälinnun pesän erottaminen silkkiuikun vastaavasta on hyvin vaikeaa. Pesänrakennusta todettiin Krampinrauman Kivikareilla Saman vuoden poikasia on nähty Hämmärönsalmessa; Vähä-Maisaaren itäpuolella (1 ad1juv); Pitkäniemellä; Etellahdella (1ad2juv). Lisäksi vahvasti pesintään viittaavia tapauksia on Paskalahdella nähty aikuinen lintu, jolla todennäköisesti poikaset selässä; ja nähdyksi ilmoitettu lintu, jolle saatiin pesimävarmuus 7 Krampin ruovikossa. Taulukko 2. Härkälinnun kuukausittaiset maksimit vuosina Vuosi Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Yhteensä Yht

21 Taulukko 3. Vesilintulaskennoissa tavatut härkälinnut vuosina Vuosi Huhti Touko Kesä Heinä Elo Yht. Pareja V Reviirejä Yht Eri vesistöissä tavatut härkälinnut nähdään taulukossa 4. Vuoden yhdeksästä laskentakierroksesta on havainnot vain huhtikuun ja elokuun välisissä laskennoissa. Monesti kevään ensimmäinen härkälintu nähdäänkin ensimmäisen laskentakierroksen aikana huhti toukokuun vaihteessa. Laskentojen parimääräksi on kelpuutettu toukokuun puolessavälissä suoritetun laskennan yksilömäärä, jossa pesivien parien määräksi on laskettu härkälintujen kokonaismäärä jaettuna kahdella ja tarvittaessa ylöspäin pyöristettynä. Toukokuun puoleenväliin mennessä pesimäkanta on oletettavasti kokonaisuudessa paikalla, eikä ruovikon kasvu vielä suuresti haittaa havaittavuutta. Toukokuun laskennassa on todettu yhteensä 50 härkälintureviiriä, keskimäärin 1,3 reviiriä vuodessa. Koska härkälinnun näkee harvoin itse Aaslalta käsin ja koska ensimmäiset härkälinnut tavataan useimmiten soutuveneestä Krampinrauman vesilintuja laskettaessa, saapumistilaston esittäminen voi olla harhaanjohtavaa. Tilasto kuvaisi ehkä ennemminkin vesilintulaskentojen ajankohtaa kuin todellista saapumista alueelle. Sen sijaan 10 varhaisinta keväthavaintoa antavat mahdollisesti paremman kuvan lajin saapumisesta. Varhaisimmat havainnot on tehty , , , ja Päivämäärällä on havainnot vuosilta 1997, 1999, 2009, 2011 ja Aaslalta härkälinnut katoavat jo varhain. Viimeiset yksilöt on nähty elokuussa. Kymmenen myöhäisintä havaintoa on tehty aikavälillä : , ja 1995, , , ja 2000, ja 1979, ja Yhteensä elokuisia havaintoja on 12. Ne keskittyvät jaksoille ja Saapumispäivämääriksi on kuitenkin saatu vaihteluväli , mediaanina 4.5. (n = 35); lähtöpäiviksi mediaanina (n = 24). Saapumispäivien keskiarvo oli vuosina ,1 toukokuuta (SD = 11,1 vrk; n = 15); vuosina ,9 toukokuuta (SD = 9,1; n = 20). Lähtö tapahtui vuosina keskimäärin 24,2 heinäkuuta (SD = 18,5; n = 9); vuosina ,2 heinäkuuta (SD = 18,0; n = 15). Härkälintu saapuu siis 10,2 vuorokautta aiemmin tutkimusjakson loppupuolella ja lähtee 5,0 vuorokautta myöhemmin. Koko tutkimuskauden aineistossa härkälintuhavaintoja on joka päivämäärältä välillä. Härkälintuhavainnot pentadeittain nähdään kuvassa 1. Suurimmat määrät nähdään välillä , joka sattuu olemaan vesilintulaskentakierrosten aikaa. Huippukausi on toukokuun puoliväli, jolloin linnut lienevät jo lähes kaikki saapuneet ja ruovikko ei vielä sanottavasti haittaa havaittavuutta. Taulukossa 5. esitetään suurimmat päiväsummat kultakin kuukaudelta. Toukokuussa nähdään eniten lintuja päivässä, huhti-, kesä- ja heinäkuussa päiväsummat ovat keskenään kutakuinkin samansuuruisia, mutta toukokuisia pienemmät. Elokuussa on jo tapahtunut selvä pudotus. Pohdintaa Näyttää ilmeiseltä, että Aaslan populaatiotrendit ovat samansuuntaisia ainakin muihin länsisuomalaisiin aineistoihin verrattuna. Kannan nopeahko nousu lienee osunut 1970-luvun alkuun, ja se voi olla yhteydessä tuolloin vallinneisiin leu- Taulukko 4. Härkälinnun reviirit Aaslalla Vuosi Kramppi Hylkeenperä Kimo Pitkäniemi Hämmäröns. Väärämaa Etellahti Rikkomeri Paskalahti Vanhankylänl. Yht Yht

22 Taulukko 5. Härkälinnun suurimmat kuukausittaiset yksilömäärät vuosina Kuukausi keskiarvo Huhtikuu ,7 Toukokuu ,6 Kesäkuu ,5 Heinäkuu ,7 Elokuu , toihin talviin. Tässä on mainittava, että aineiston keruun aloittaminen voi pitkälti vaikuttaa saatuihin tuloksiin. Valtakunnalliset vesilinnuston seurantatutkimukset aloitettiin vuonna 1986, jolloin ankarien talvien jälkeen monen lintulajin kannat olivat alamaissa (katso Väisänen ym. 1998). Härkälinnun kohdalla tämä ilmenee siten, että kanta on noussut reippaasti 1990-luvun alkuun ja pysynyt sen jälkeen korkealla. Sitä edeltävää kannanromahdusta se aineisto ei kuvaa. Kun vertaamme eri atlaskausina ( , ja ) todettuja härkälintumääriä nähdään seuraavaa: vuosina (vuotta 1974 ei otettu mukaan, koska itse en tuolloin kerännyt aineistoa) löydettiin keskimäärin 2,2 reviiriä vuodessa, kaikissa vesilintulaskennoissa kirjattiin muistiin keskimäärin 7,4 härkälintua ja vuosittain tavattujen lintujen kokonaismäärä oli keskimäärin 10,0 lintua vuodessa. Vastaavat luvut jaksolle olivat 0,3 paria, 0,5 yksilöä ja 0,5 yksilöä. Vuosina määrät olivat nousseet lukuihin 2,2, 6,8 ja 9,4. Siten reviirimäärät olivat ensimmäisen ja kolmannen atlasjakson aikana seitsenkertaiset toiseen atlasjaksoon verrattuna ja eri tavoin lasketut yksilömäärät olivat ja 2000-luvuilla yli 10-kertaiset 1980-lukuun verrattuina. Levinneisyys ei atlasten välillä juurikaan muuttunut, mutta kannan koko vaihteli merkittävästi. Toinen kysymys tietysti on se, että voidaanko näin pienestä kannasta vetää päteviä johtopäätöksiä. Vuosivaihtelu on ollut 0 7 reviiriä, yksilöitä on vuosittain nähty 0 29, ja kanta tuntuu olevan hienoisessa nousussa. Kolmannessa lintuatlaksessa (Valkama ym. 2011) todettiin härkälintujen keskittymä lähinnä Rymättylän Nauvon lähivesillä. Alueen rajaus on sikäli mielivaltainen, että täältäkin pohjoiseen aina TLY:n alueen pohjoisrajalle saakka laji näyttää esiintyvän melko säännöllisesti. Tarkastelun alla olevalta alueelta varmistettiin pesintä kahdeksassa ruudusta ja pienempiä pesimävarmuuksia oli kymmenkunta. Jos kussakin ruudussa tosiasiassa pesisi vain yksi pari olisi Rymättylän Nauvon kanta jo noin 20 paria. Koko Saaristomeren alueella asuttuja atlasruutuja on noin 50. Saariston minimikanta lieneekin luokkaa 50 paria, eli suurempi kuin (Lehikoinen ym. 2003) olettavat, ja saattaa jopa lähestyä 100 paria. Aaslan keskikanta oli vuosien reviirikartoituksen mukaan 2,2 paria. Tutkimusalueeni on kooltaan noin 40 neliökilometriä, joten ruutukohtaiset reviirit saa kertomalla Aaslan parimäärät luvulla 2,5, mikä merkitsee 5,5 paria/atlasruutu. Koko Saaristomerta ajatellen keskikanta tuskin on näin vahva. Reviirikartoituksella saatu kanta on katsottava maksimimääräksi, koska siihen joukkoon voi mahtua joitakin muutolla olevia yksilöitä. Toukokuun puolenvälin laskennassa havaitut määrät kuvannevat minimikantaa, koska oletettavissa on, ettei kaikki lintuja saada samalla laskentakierroksella näkyviin. Toukokuun puolenvälin laskentojen perusteella Aaslan keskikanta oli vuosina ,3 paria; reviirikartoituksella saadut parimäärät olivat vastaavasti 2,2. Vertailu muihin uikkulajeihin Aaslalla pesii kaksi muuta uikkulajia silkkiuikku ja mustakurkku-uikku. Silkkiuikkukannat olivat huipussaan 1970-luvun lopulla, kanta puolittui reilusti 1980-luvun puolivälissä, eikä kanta ole sen jälkeen palautunut ennalleen. Tämänhetkinen kanta on reilu kolmannes alkuperäisestä (Saari, käsikirjoitus Ukulissa). Mustakurkku-uikku puolestaan vähentynyt tasaisesti koko tutkimuskauden ajan ja nyt on jäljellä enää vajaa neljännes alkuvuosien kannasta (Saari 2012). Härkälintukannat ovat tämän selvityksen mukaan olleet nousussa, joskin selvä taantuma oli 1980-luvulla. Pikku-uikku on puolestaan ollut lähinnä talvivieras, joka on tavattu vain Etellahdessa ja Hämmärönsalmen lossiuomassa (1 2 lintua). Yllättäen lajista tehtiin myös kesähavainto Sianpäänjärveltä. Pesivät uikkulajit saapuvat kaikki huhtikuussa. Lähtijöistä varhaisin on härkälintu, joka on kadonnut elokuun loppuun mennessä. Mustakurkku-uikut katoavat viimeistään syyskuun alussa joitakin myöhäisiä harhailijoita lukuun ottamatta. Silkkiuikku on melko yleinen lokakuun loppuun asti ja joitakin viivyttelijöitä voi tavata tammikuun alkuun asti. Silkkiuikku suosii enemmän avovettä kuin muut täällä pesivät uikkulajit, ja se on käytännössä hävinnyt Aaslan järviltä. Härkälinnun vakiopaikka Aaslalla on Krampin itäpään laajassa ruovikossa, jonka tuntumassa pari useimmiten pysyy. Yleensä lajin näkee vasta kun lähestyy ruovikkoa soutaen. Lähistöllä pesii silkkiuikkuja, mutta lajit tuntuvat tulevan toimeen keskenään. Mustakurkku-uikku on leimallisesti ollut pienten järvien laji, mutta nykyisin järvikanta on vahvasti taantunut. Meressä pesiessään laji suosii matalia lahdenpoukamia, jossa ruokokasvillisuus on harvahkoa. Elinympäristövalinnoissaan lajit poikkeavat selvästi, eikä lajien välistä näkyvää kilpailua ole havaittu. Viitteet BirdLife International 2004: Birds in Europe: population estimates, trends and conservation status. - Cambridge, U.K.: BirdLife International. (BirdLife Conservation Series No.12) BirdLife International 2013: Species factsheet: Podiceps grisegena birdlife.org (katsottu ) Koskimies, P. 2005: Suomen lintuopas. - WSOY, Porvoo. Lehikoinen, E., Gustafsson, E., Aalto, T., Alho, P., Klemola, H., Laine, J., Normaja, J. Numminen, T. & Rainio. K. 2003: Varsinais-Suomen linnut. - Turun lintutieteellinen yhdistys r.y. Turku. Saari, L. 2012: Mustakurkku-uikku Rymättylän Aaslalla vuosina Ukuli 43(1): Valkama, J., Vepsäläinen, V. & Lehikoinen, A. 2011: Suomen III Lintuatlas. - Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö < atlas 3. > (viitattu.201). ISBN lintuatlas.fi15.13 Väisänen, R.A., Lammi, E. & Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. - Otava, Helsinki Kuva 1. Härkälinnun esiintyminen pentadeittain Aaslalla Turun Lintutieteellinen yhdistys ry - Ukuli 46 (2)

23