LUMPARLAN KERROSTALOALUE, VARPPEEN- JA LUMPARLANKATU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUMPARLAN KERROSTALOALUE, VARPPEEN- JA LUMPARLANKATU"

Transkriptio

1 LUMPARLAN KERROSTALOALUE, VARPPEEN- JA LUMPARLANKATU

2 KONSEPTI / INHIMILLINEN MITTAKAAVA Suunnittelumme eräs tärkeimpiä tavoitteita on inhimillistää suhteellisen megalomaanista Lumparlan alueen mittakaavaa ihmisläheisemmäksi, mieltä stimuloivammaksi ja kiehtovammaksi kokonaisuudeksi. Tilan mittakaavan inhimillistäminen tapahtuu paitsi vertikaalisti, myös horisontaalisti jotta eri katsesuunnista nähtävän tilan mittasuhteet pysyvät asiallisella tasolla. Konseptissa mittakaavaa inhimillistäviä elementtejä ovat valaisimet ja valaistusratkaisut, pergolat humaloineen, puut, pensaat, muurit, vesialtaat ja penkit. Rakenteet ovat yksinkertaisia, kevyitä, innovatiivisia ja antavat mahdollisuuden järkevään rakennusbudjettiin. puu pergola epäsuora valaisin penkki muuri pensas

3 KONSEPTI / KONTEKSTI / KESKUSTA-ALUEEN KOKONAISRAK- ENNE Lumparlan alueen suunnittelussa on hyvä pitää mielessä italialaisen kaupunkisosiologin Guido Martinettin laatiman työkalun ohje ottaa huomioon olemassa olevat- ja mahdolliset tulevat käyttäjäryhmät. Lause saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta vanhempi ikäpolvi vaihtuu joskus uuteen, vanhaan tai nuoreen tai molempiin, ja se on hyvä ottaa huomioon myös suunnittelussa. Viihtyisää keskusta-aluetta voidaan laajentaa niveltämällä suunnittelualue suosittuun Valon aukioon. Se tapahtuu käyttämällä riittävässä määrin samanhenkisiä elementtejä, kuitenkin luomalla omanlaistansa, persoonallista Lumparlaa. Yhdistäviä elementtejä ovat: Vesiaiheet, puiset rakenteet ja hyvä, persoonallinen valaistuskokonaisuus. Kiinteistöyhtiöiden, kaupungin ja suunnittelijoiden yhteistyöllä on mahdollisuus saada Lumparlan alueesta oivallinen kansallinen esimerkki siitä kuinka 70- luvun ankeahkosta tilasta luodaan yksinkertaisin, uusin elementein viihtyisä ja stimuloiva asuinympäristö asiallisin suunnittelu- ja rakennuskustannuksin. Tulevaisuudessa voidaan taloyhtiöiden omistamien sisääntuloalueiden ja uusittujen, kaupungin omistamien kevyenliikennealueiden välistä voimakasta laadullista kontrastia pehmentää tekemällä talojen sisääntuloista kutsuvia kokonaisuuksia edullisin ja ilmavin elementein. Ulko-ovien päälle asennettavat valolevyt entranssien puurakenteiset welcome in- valopuutarhat ja niiden runsaat humala- kasvit stimuloivat mieltä.

4 TILAN KÄYTTÖESIMERKKI Henkilö saapuu Raision usvaisessa syysillassa Brandoilla valaistulle paikoitusalueelle. Auto jää nukkumaan turvallisen valopatjan syleilyyn. Henkilö jatkaa kulkuaan jalan kohti valaistua kotiportaaliaan täysin häikäisemättömässä ja hempeässä valkoisessa valomassassa. Ennen kotiportaalia valaistut vesiaiheet luovat mielen rauhaa ja antavat tilalle tyyliä. Portaalin jälkeen kulkua orientoi mystisesti valaistujen puiden, rakenteiden ja istuinpenkkien reunustama kevyenliikenteen väylä. Pääväylältä hän poistuu kevyen puurakenteen ja humala- kasvien kuorruttamalle asuntotieosuudelle. Hänet vastaanottaa pääoven yläpuolelle sijoitettu, suuri ja valkoinen valoa kajastava valolevy (Brando- valaisimen sukulaissielu). Tyylikäs muttei pröystäilevä kotiinpaluu. Welcome home.

5 leikkaukset LEIKKAUKSIA Leikkauskuvien valontuottoa on keinotekoisesti kontrastisoitu. Tarkoituksena on kuvata valontuottoa laajoista pinnoista. Laajat pinnat antavat pehmeää valoa koko laajalle ympäristöönsä. Tilanne on mystinen ja itse asiassa kyseessä on psykologinen hämäys. Olemme tottuneet häikäiseviin valonjakopintoihin ja niiden puuttuminen aikaansaa tiedostamatonta ihmetystä mistä valo oikein tulee. Joskus oikeissa demonstraatioissa olemme saaneet tästä palautetta ohikulkevilta ihmisiltä juuri kommentein Mistä tuo valo tulee. Vaikka valaistustapa on epäsuora valaistustapa, on valo kuitenkin suuresta pinnasta suunnattua ja aikaansaa miellyttäviä valopatjoja.

6

7 VALO JA TILA Tavoitteena on luoda tilaa, jossa päiväsaikaan henkilö kokee edelleen olevansa keskusta-alueella, vaikka hän olisi saapunut sinne suoraan Valon aukiolta. Semioottisia sidoksia materiaaleihin ja elementteihin joista miellyttävä, kokonaisvaltainen Olen edelleen keskustassa - tilahavainnointi syntyy. Illan hämärtyessä Brando- valaisimien epäsuoraa valoa tuottavat heijastinlevyt luovat koko tilaan rauhallisen, täysin häikäisemättömän ruutu- valokaton ja valopatjan. Korkeiden kerrostalojen yläosat halutaan katkaista visuaalisesti ei tärkeinä tilanluojina. Vain valoisat ikkunat lisäävät elämisen ja kaupunkikeskustan makua. Epäsuora valo hellii tilaa kevyellä valopatjalla, joka luo tilan. Heijastinlevyjen valoisuusaste on huomattavasti alle kuun valoisuus, jolloin silmän verkkokalvolle ei aiheudu harsoluminanssia ja kontrastien erotus on vaivatonta. Silloin oleskelu alueella todella mukavaa ja turvallista. (Kuun luminanssi on n. 3000cd/m2, tievalaisimien cd/m2 Brandon heijastinlevyjen n cd/ m2).valon paras kaveri on kuitenkin varjo. Rakkaus-Viha, Nuotti- Paussi, Valo-Varjo. Siinä on elämisen maku ja kirjo. Siksi Brandossa on myös suoraa valoa tuottavat valaisinyksiköt. Ne aikaansaavat tilaan miellyttävät kontrastit. Erityisesti puustosta tulee viehkeä kokonaisuus. Suorien valoyksiköiden valontuottokulma on valittu sellaiseksi, että häikäisyä ei synny, vaan valo on läikikästä ja voimakasta sen positiivisessa merkityksessä. Valaisimien valonjakopintojen häikäisyn sijasta saadaankin kaupungin henkeä omalta osaltaan stimuloivaa Play of Brilliance - valoa. Kadunkalusteisiin, kuten penkkeihin, vesiaiheisiin ja pergola- elementteihin integroitavat valot aikaansaavat miellyttävän tilahavainnoinnin ja turvalliseksi koettavan istuskelun ja liikkumisen hämärän ja pimeän aikana. Valo tuotetaan piilosta, jolloin silmä on adaptoitunut siten, että näkeminen on mystinen, helppo ja miellyttävä tapahtuma.

8 PUISET VALO- ELEMENTIT Kuvan puinen elementti on ainoastaan esimerkinomainen elementti joka kertoo valosta, materiaalista ja sen omasta ihmiskeskeisestä olemuksesta. Se kertoo samalla mittalaavallisuuteen pyrkimisestä ja semioottisesta sidoksesta Valon aukion elementteihin. Kevyillä rakenteilla helpotetaan myös rakentamiskustannuksia perustuksiltaan vaikeissa rakentamiskohteissa, joita paikka edustaa. Iguzzinin Linealuce- valaisin on upotettu puiseen rakenteeseen antamaan valoa umpinaisen puukaton kautta. Valo on lämmintä valkoista valoa ja sen tarkempi värilämpötila voidaan valita halutuksi. Humala- kasvia voidaan tarvittaessa istuttaa elävöittämään elementtiä niin haluttaessa.

9 Esimerkkilaskelmassa parkkipaikan valaistus on laskettu samanlaisilla epäsuorilla Brando- valaisimilla, kuin Varppeenkatu ja Lumparlankatukin. Valaisinkorkeutena on 8m, mutta valaistus toimii loistavasti myös 7m korkeilla valaisimilla niin haluttaessa. Jälleen parasta on häisäisemättömyys ja harmoninen valo. Laskelma on tehty Varppeenkadulle 60 metrin osuudelle. Laskelmassa on 3 kappaletta 2 x 150W epäsuoria Brando- valaisimia, joiden tuottama yleisvalo antaa tyylikkän perusilmeen alueelle. 10 metrin etäisyydellä valaisimesta valo tekee voimakkaamman valoilmiön ja feidaantuu tyylikkäästi 15 metrin päässä rauhalliseksi valopatjaksi. Erikoisen hienoksi tilan tekee se, että tämä valopatja toimii tilan herkkänä yleisvalona ja antaa mahdollisuuden säveltää tilaan muilla valaistusratkaisuilla (penkit, vesiaiheet, puiden valaistus ja seinäelementit) valoa ja varjoa. Parasta kuitenkin on se, että valonjakopinnat ovat kaikki piilossa ja tilanne on täysin häikäisemätön.

10 iguzzini BRANDO connections to block houses Spot Optic (S) Flood Optic (F) Spot Optic (S) Flood Optic (F) Brando- valaisimessa yhdistyy Marlon Brandon harteikas olemus ja Humphrey Bogartin tinkimätön karisma. Sen syvin olemus ja olemassaolon oikeutus saavat kuitenkin voimansa siitä tosiseikasta, että valoa on liikaa kaikkialla. Aiheesta viritellään tutkimuksia useissa yliopistoissa ympäri maapalloa. Asiaa osin käsittelevässä Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa ovat mukana myös suomalaiset, professorit Julle Oksanen ja Hannu Tikka yhdessä yhdysvaltalaisten professoreiden Virginia Cartwrightin ja Jim Ticen kanssa. Brando- valaisimessa on neljä pehmeän valkoista valoa tuottavaa valoyksikköä, joista kaksi tuottaa suoraa valoa ja toiset kaksi tuottavat epäsuoraa valoa. Valkoisen valon paremmuudesta totuttuun keltaiseen valoon on tehty teknisluonteisia tutkimuksia, joista voisi mainita Philips Lighting & Lighting Research Centerin yhteistyössä tekemä tutkimus. Arkkitehtonisista näkökohdista näiden kahden valonlähdetyypin välillä ei tarvitse edes keskustella. Brando- valaisimen suoraa valoa tuottavat yksiköt eivät kuitenkaan tuota kiusahäikäisyä, vaan antavat tilaan kristallikruunumaista Sparkling light - valoa. Epäsuorat valoyksiköt tuottavat valon suuriin 1,5m x 1,5m kokoisiin valolevyihin. On tärkeää mainita, että pinnat käsitellään ns. Nano - pinnoitteella, joka pitää valaisimen valontuoton hyötysuhteen korkealla koko valaisimen elinajan. Pinnoite ruiskutetaan tehtaalla valmiiksi. Nanopinnoite hylkii kaikkea pinnalle tulevaa, eikä se muuta pinnan struktuuria, koska dispersioaineen haihduttua pinnalle jää tiukka nanometrien paksuinen, kestävä kalvo. Tuote on kehitetty yhdessä VTT:n ja valmistajien kesken. Tuotemerkki on AVALON, Transparent Easy- To-Clean thin film coating for different kinds of surface materials. Valmistaja Millidyne Oy, Tampere. Brando- valaisimen asennus grid on 8m korkeana versiona välillä 25m 40m, riippuen ympäristön kirkkauksista ja halutusta visuaalisesta ilmeestä. Laskelmassa kaikki neljä valoyksikköä on päällä. Brando- valaisin on asennettuna pisteeseen x = 20m ja y = 10m. Laskelma on tuotekehitysvaiheessa tehty simulaatiolaskelma. Valontuottoa parannettiin hieman tasaisemmaksi. Demonstraatio tehtiin valmistajalla Italiassa ja se oli erittäin onnistunut Raision Kaupunki Julle Oksanen Lighting Design Ltd / Prof. Julle Oksanen & Architect Oliver Walter members of Punavuoridesign Spot Optic (S)

11 Project 1 Operator Telephone Fax Room 1 / False Color Rendering lx Brando valaisin Raisiossa Brando- valaisimen valontuotto on laskettu ja mitattu kahdella eri valoyksikkövariaatiolla Iguzzinin valolaboratoriossa Recanatissa Italiassa, jotta sen yleinen toimivuus saataisiin selville. Toinen malli on puhdasta epäsuoraa valoa tuottava Brando, jossa on 2 x 150W kaksoiskeskittävät optiikkaosat (Kuva mittaustapahtumasta Iguzzinin valolaboratoriosta). Toinen malli on varustettu 2 x 70W epäsuoraa valoa tuottavilla yksiköillä ja 2 x 70W suoraa valoa tuottavilla yksiköillä. Molempien valaisinmallien valoarvot asennettiin IESNA- valonjakotietoina yleisesti käytössä olevaan DiaLUX- valaistuslaskentaohjelmaan, jolloin Lumparlan alueen valoarvot voitiin laskea esimerkiksi olemassa olevien pylväsjakojen mukaisesti (Laskelmissa 30m). Tulokset osoittivat että 7m korkeana versiona valontuotoilla on mainiot arvot. Asianmukaiset K- luokan K2- arvot saavutetaan hienosti. Tärkeintä on se, että Brandon valo ei häikäise, jolloin silmän verkkokalvolle ei aiheuteta harsoluminanssia ja kontrastien erottaminen on helppoa ja näkeminen mukavaa. Huom! Kaksoiskeskittävä optiikka kehitettiin Suomessa ja esiteltiin Italiassa. Käsintehdyn mallin mittaustulokset olivat niin lupaavia, että Iguzzinin optiikoista vastaava erikoisasiantuntijaryhmä tutkii ja maksimoi koko valoyksikön hyötysuhteen lopullisella mallillaan. Kaksoiskeskittävän optiikan erikoisuutena on valon tasainen ja tarkka osuminen heijastinlevyyn. Samalla taivaalle menevä hajavalo estetään tehokkaasti Raision Kaupunki Julle Oksanen Lighting Design Ltd / Prof. Julle Oksanen & Architect Oliver Walter members of Punavuoridesign Project 1 Operator Telephone Fax Room 1 / False Color Rendering lx

12 Section B- B Pe Sa rec wit tria ap 1B sur bo val Op Pla wh 5m tion wil Ma Bo col pu lati sta Pirkkalan puistoalueen valaistuksen konsepti ja Master Plan : Pirkkalan puistoalueen valaistuksen konsepti ja Master Plan : -12- Raision Kaupunki Julle Oksanen Oliver Walter Jahtimestaritie 10B Espoo HELSINKI ALA ARKITEKTER ASJOLDTEHTAANKATU 40 B 17 FIN JOLD Julle Oksanen JULLE OKSANEN LIGHTIN Plane on valaisin, jonka on suunnitelleet Julle Oksanen ja Oliver Walter. Valaisinlmistaja on Iguzzini. Tämä on vaihtoehtoinen valaisinehdotus Brando- valaisimen tilalle Varppeenja Lumparlan kaduille. Brandoa voitaisiin käyttää laajojen ja aukiomaisten tilojen valaisemiseen (Mm. parkkipaikat ja pääväylän puoleinen Lumparlan alue). Koska myös Varppeenkadun ja Lumparlankadun ympäristöt ovat laajoja ja aukiomaisia tiloja hengeltään, suosittelemme demonstraatiota. Planella myös valaistuksellnen henki muuttuu hieman. Oliver Walter Jahtimestaritie 10B Espoo Julle Oksanen Lighting Design Ltd / Prof. Julle Oksanen & Architect Oliver Walter members of Punavuoridesign

13 Ideas collected from design process -13- Raision Kaupunki Julle Oksanen Lighting Design Ltd / Prof. Julle Oksanen & Architect Oliver Walter members of Punavuoridesign

Viikinmäki, Kivikaupunki / Ajatuksia valosta

Viikinmäki, Kivikaupunki / Ajatuksia valosta Viikinmäki, Kivikaupunki / Ajatuksia valosta Raportti 20.09.2007 VALAISTUKSEN KONSEPTI Illan hämärtyessä vuorenrinteessä uinuvan Italialaisen vanhan kivikaupungin, Loreto Aprutinon, herkkä valaistus innostaa

Lisätiedot

Raportti Julle Oksanen Lighting Design Ltd / Prof. Julle Oksanen & Architect Oliver Walter members of Punavuoridesign

Raportti Julle Oksanen Lighting Design Ltd / Prof. Julle Oksanen & Architect Oliver Walter members of Punavuoridesign Kirjava Satama - projekti Ajatuksia valosta Raportti 13.09.2007 VALAISTUKSEN KONSEPTI Valaistus rakentuu ajatukselle Helsingistä Itämeren valkeana tyttärenä. Jo valon laadun on oltava kutsuvan lämmin,

Lisätiedot

MITTAUKSIA. Stockmann 4. Krs. koehuoneen mittaukset

MITTAUKSIA. Stockmann 4. Krs. koehuoneen mittaukset MITTAUKSIA Stockmann 4. Krs. koehuoneen mittaukset JOLD Julle Oksanen Oliver Walter Jahtimestaritie 10B 02940 Espoo 17.12.2004 Koevalaistusalueen valaistuksen raportti MITTAUKSET: Koevalaistuksen valaistusrakenteen

Lisätiedot

FL LED MUUNNELTAVUUTTA TEHOKKUUTTA TOIMINNALLISUUTTA. SPITTLER on yritys Perfomance in Lighting S.p.A. konsernissa. www.performanceinlighting.

FL LED MUUNNELTAVUUTTA TEHOKKUUTTA TOIMINNALLISUUTTA. SPITTLER on yritys Perfomance in Lighting S.p.A. konsernissa. www.performanceinlighting. FL LED MUUNNELTAVUUTTA TEHOKKUUTTA TOIMINNALLISUUTTA SPITTLER on yritys Perfomance in Lighting S.p.A. konsernissa. www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com FL LED Sisällys Tuoteperhe

Lisätiedot

NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA

NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA 2 www.performanceinlighting.com NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA Mustavalkoinen valokuva lounas pilvenpiirtäjän

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki

Kauniaisten kaupunki Kauniaisten kaupunki Keskusurheilukenttä Valaistuslaskenta RAPORTTI LiCon-AT Oy Matleena Sirkiä Hyvinkää 13.3.2013 Sisällys 1 KÄSITTEET... 1 1.1 Valovirta... 1 1.2 Valovoima... 1 1.3 Valaistusvoimakkuus...

Lisätiedot

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting. SL7 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com www.spittler.de SL7 LED SISÄLLYS

Lisätiedot

SISÄLTÖ UUTUUDET 03 2015 SL713 LED SL764 LED SL789 LED. FL LED RECtanGULAR DLSB LED SL740SL LED SL789

SISÄLTÖ UUTUUDET 03 2015 SL713 LED SL764 LED SL789 LED. FL LED RECtanGULAR DLSB LED SL740SL LED SL789 UUTUUDET 3 2015 SPITTLER 2 SISÄLTÖ UUTUUDET 03 2015 SL624 LED 08 SL650 LED 11 SL713 LED 22 14 17 SL764 LED 23 28 30 SL789 LED 32 FL LED RECtanGULAR 38 41 44 50 DLSB LED WL260 LED WL270 LED SL740SL LED

Lisätiedot

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun itza Kestää aikaa Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun Itza kestää aikaa. Led-tekniikalle suunnitellun ja uusimmalla häikäisysuojatekniikalla ja optimoidulla rakenteella varustetun Itzan käyttöikä

Lisätiedot

VALOA TYÖHÖN LED VALAISIMET LABORATORIOIHIN

VALOA TYÖHÖN LED VALAISIMET LABORATORIOIHIN VALOA TYÖHÖN LED VALAISIMET LABORATORIOIHIN TAMETO. MONIPUOLINEN JA LAADUKAS. Laboratoriotyö vaatii valaistukselta korkeaa laatua. Uusi TAMETO valaisinperhe monine valaisinmalleineen tarjoaa laadukkaan

Lisätiedot

VALAISTUSALUEET JA VALAISTUSTAPAKAAVIOT

VALAISTUSALUEET JA VALAISTUSTAPAKAAVIOT VALAISTUSALUEET JA VALAISTUSTAPAKAAVIOT 7 VALAISTUSALUEET Tämä piirustus toimii valaistuksen kaavatasoisena ohjeena. Kullakin valaistusalueella on oma luonteensa, joka perustuu kaupunkitilan antamiin lähtökohtiin.

Lisätiedot

Souppaan kiertoliittymä

Souppaan kiertoliittymä SiCOMPACT A2 midi LED DIALux versio: 4.12: Päivämäärä: Tekijä: Niina Voutilainen Sisällysluettelo Souppaan kiertoliittymä Projektin etusivu 1 Sisällysluettelo 2 Ulkotilanne 1 GR-katsoja (yleiskuva tuloksista)

Lisätiedot

Piirrä oma valolinjasi

Piirrä oma valolinjasi Freedom Valo on yksi arkkitehtuurin peruselementtejä. Ilman valoa tilan linjat ja yhteydet katoavat. Päivänvalo on suunnittelun itsestään selvä lähtökohta, ja keinovalo jatkaa siitä mihin luonnonvalo

Lisätiedot

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Valaistus Valaistuksen merkitys näkö- ja kuulovammaisille henkilöille Hyvä valaistus on erityisen tärkeä heikkonäköisille henkilöille. Ympäristön hahmottaminen heikon näön avulla riippuu valaistuksen voimakkuudesta

Lisätiedot

STOCKMANN 4.KRS Pilottialueen valaistus analysointi mittaukset ja ehdotuksia

STOCKMANN 4.KRS Pilottialueen valaistus analysointi mittaukset ja ehdotuksia STOCKMANN 4.KRS Pilottialueen valaistus analysointi mittaukset ja ehdotuksia ALAKATTOLAUTAN VALAISTUKSEN LOPPURAPORTTI Korkeaalue Valotaskuista tuotetun epäsuoran valaistuksen tarkoitus on avata tila visuaalisesti

Lisätiedot

Maksimoi suunnittelemiesi tilojen toimivuus: luo kotimaisilla valaisimilla viihtyvyyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Maksimoi suunnittelemiesi tilojen toimivuus: luo kotimaisilla valaisimilla viihtyvyyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Lehdistötiedote ID Helsinki 2016 INNOLUX PRO - PALVELUKSESSASI! Innolux on Suomen suurin design- ja kirkavalovalaisimien valmistaja ja valaistuksen asiantuntija. Monipuolisten palveluidemme ja räätälöintiratkaisuidemme

Lisätiedot

Oikea valo jokaiseen hetkeen

Oikea valo jokaiseen hetkeen PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 5 W (50 W) GU10 Lämpimän valkoinen WarmGlow, himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät spottilamput tuovat LEDvalaistuksen

Lisätiedot

Valaistuksen kehitys ja haasteet Helsingissä

Valaistuksen kehitys ja haasteet Helsingissä Valaistuksen kehitys ja haasteet Helsingissä Valaistuspäällikkö Juhani Helsingin kaupunki Liikenteen humua vai hämärää hiljaisuutta? -seminaari 26.2.2015 Ulkovalaistuksen tavoitteet Turvallisuuden ja viihtyisyyden

Lisätiedot

Teokseen sopiva valokeilan leveys valitaan teoksen muodon perusteella. Myös valaisimen etäisyys vaikuttaa valokeilan kokoon valaistavassa kohteessa.

Teokseen sopiva valokeilan leveys valitaan teoksen muodon perusteella. Myös valaisimen etäisyys vaikuttaa valokeilan kokoon valaistavassa kohteessa. Helsingin kaupunkitilaohje Veistosten valaistus http://kaupunkitilaohje.hel.fi/kortti/veistosten-valaistus/ Hyvin toteutettu valaistus korostaa teoksen piirteitä tai teemaa. Valaistuksella teokselle voidaan

Lisätiedot

Design: Arne Jacobsen. AJ Eklipta led

Design: Arne Jacobsen. AJ Eklipta led Design: Arne Jacobsen AJ Eklipta led AJ Eklipta Arne Jacobsen suunnitteli AJ Ekliptan vuonna 1959 Rødovren kaupungintaloon. Alkuperäinen malli oli saatavana 350 mm:n ja 450 mm:n halkaisijalla. Myöhemmin

Lisätiedot

T A P I O L A B U S S I T E R M I N A A L I N V A L A I S T U S

T A P I O L A B U S S I T E R M I N A A L I N V A L A I S T U S T A P I O L A B U S S I T E R M I N A A L I N V A L A I S T U S JOLD Julle Oksanen Oliver Walter Jahtimestaritie 10B 02940 Espoo Tel +358 50 564 4724 Tapiola 04.10.2005 1 VALAISTUKSEN KONSEPTI PÄIVÄLLÄ

Lisätiedot

Led tekniikan mahdollisuudet katuvalaistuksessa Lumi R led katuvalaisintuoteperhe

Led tekniikan mahdollisuudet katuvalaistuksessa Lumi R led katuvalaisintuoteperhe Led tekniikan mahdollisuudet katuvalaistuksessa Lumi R led katuvalaisintuoteperhe Katuvalopäivät 22. 24.11.2011 Helsinki Jyväskylä - Oulu Ismo Soinila, 044 5720063 Ate Korkalainen, 044 5720046 Myynti-

Lisätiedot

valaistussuunnitteluraportti 2 / azur ALAKATTOLAUTAN VALAISTUKSEN LOPPURAPORTTI

valaistussuunnitteluraportti 2 / azur ALAKATTOLAUTAN VALAISTUKSEN LOPPURAPORTTI valaistussuunnitteluraportti 2 / azur ALAKATTOLAUTAN VALAISTUKSEN LOPPURAPORTTI Azur - Filosofia. Sisältö 2- Azur - Filosofia 4- Sininen laituri 5- Sininen melumuuri 6- Specifikaatiot 7- Sininen juhla

Lisätiedot

SEMINAARIN PUUTARHA. Puistosuunnitelma SEMINAARIN PUUTARHA, RAAHE SUUNNITELMA JONNA KOIVURANTA

SEMINAARIN PUUTARHA. Puistosuunnitelma SEMINAARIN PUUTARHA, RAAHE SUUNNITELMA JONNA KOIVURANTA SEMINAARIN PUUTARHA Puistosuunnitelma 23.10 P Käsiteltävä alue 1:1000 Ehdotus 1 1:500 Oleskelu Polku Lipputanko kahvila/ terassi Veistos Uusi sisäänkäynti autoille Muotoiltu nurmi/niitty Vesiaihe Viherpaviljonki

Lisätiedot

päänäkymä HOHDE NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. alueelle myös pimeinä aikoina.

päänäkymä HOHDE NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. alueelle myös pimeinä aikoina. päänäkymä NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. Valojuova hohtaa ja tuo viihtyisyyttä alueelle myös pimeinä aikoina. ILLUSTROITU POHJA leikkaus tarkennusalue P JOHDANTO Ideasuunnitelmamme lähtökohtana

Lisätiedot

MILTÄ VALON KAUPUNKI NÄYTTÄÄ NYT?

MILTÄ VALON KAUPUNKI NÄYTTÄÄ NYT? MILTÄ VALON KAUPUNKI NÄYTTÄÄ NYT? häikäisyä, ylimitoitettua valaistusta, huoltamattomia valaisimia, pimeyttä, markkinoilta poistuvia valonlähteitä, häiriövaloa, valosaastetta, liian kirkkaita mainoksia,

Lisätiedot

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt Lighting ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin kaapin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore ew Profile Powercore on suoraa verkkojännitettä käyttävä LED-valaisin

Lisätiedot

mukaisen ylityspaikan sillä lapsi luottaa suojatiehen ja väylillä. Helposti unohtuu, että ajorataa ylittäessä

mukaisen ylityspaikan sillä lapsi luottaa suojatiehen ja väylillä. Helposti unohtuu, että ajorataa ylittäessä Muista aina näkyvyytensä. Kaikista pimeällä ja hämärissä On kilpailuehdotuksemme nimi. Se on myös vaatimus, tapahtuvista jalankulkijoiden henkilövahingoista joka aikuisen autoilijan tulisi tilanteessa

Lisätiedot

tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä

tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä www.fagerhult.se Kaupunkikadut Autot ja liikenne ovat osa kaupunkimiljöötä. Hyvän valaistuksen avulla voidaan parantaa

Lisätiedot

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt Lighting ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin kaapin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore ew Profile Powercore on suoraa verkkojännitettä käyttävä LED-valaisin

Lisätiedot

Valoisa Valtaraitti Hervanta, Tampere

Valoisa Valtaraitti Hervanta, Tampere Pohjoinen Valoisa osuus Valtaraitti, Hervanta Keskustan osuus Koulujen osuus Eteläinen osuus Valoisa Valtaraitti Hervanta, Tampere Valaistuksen konseptisuunnitelma 05/2006 1 Sisällysluettelo: 1. Valaistuksen

Lisätiedot

2015-09-14 LEHDISTÖTIEDOTE

2015-09-14 LEHDISTÖTIEDOTE KABE 2016 Design ja toiminnallisuus KABEn filosofia on aina ollut se, että haluamme olla kehityksen kärjessä. Näyttäessämme vuosimallin 2016 uutuudet, haluamme jälleen parantaa vaunujen ja autojen jo ennestään

Lisätiedot

14.10.2013 AATOKSENKATU 6, VALAISTUSSANEERAUS VANHA VALAISTUS

14.10.2013 AATOKSENKATU 6, VALAISTUSSANEERAUS VANHA VALAISTUS VANHA VALAISTUS 6 kpl vuonna 2004 asennettuja elohopeahöyrylampullisia 125W pylväsvalaisimia, malli Karlux Joutsen VANHA VALAISTUS Pylväät Kaikki pylväät hyväkuntoisia, perustukset tukevat, huoltoluukut

Lisätiedot

Metronomis LED valon ja varjon leikkiä

Metronomis LED valon ja varjon leikkiä Lighting Metronomis LED valon ja varjon leikkiä Metronomis LED Torch Metronomis LED on ensimmäinen valaisinsarja, joka tarjoaa laajan valikoiman erityisesti ulkovalaistukseen tarkoitettuja valaistustehosteita.

Lisätiedot

SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö

SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö Sisustuksellinen valaistussuunnittelu Toimivat valaistusratkaisut koteihin ja yrityksiin Tampereen Valo ja Sisustus Mäntykatu 4, 33200 Tampere p 040 744 7357

Lisätiedot

UGR -arvo voidaan laskea yhtälöllä (4.1). UGR=8 lg 0,25 L (4.1)

UGR -arvo voidaan laskea yhtälöllä (4.1). UGR=8 lg 0,25 L (4.1) S-118.3218 VALAISTUSTEKNIIKKA II LASKUHARJOITUS 2 HÄIKÄISY Tehtävä 4 Laske oheisen yhtälön avulla UGR (Unified Glare Rating) -arvo kuvan 4a tilanteessa, kun havaitsija istuu kohdassa A katsoen suoraan

Lisätiedot

TAMETO JÄRJESTELMÄVALAISIN

TAMETO JÄRJESTELMÄVALAISIN FIN TAMETO JÄRJESTELMÄVALAISIN 2 TAMETO ERGONOMINEN VALAISIN. Oikea valaistus on yksi merkittävimmistä näkökohdista työpaikkojen ergonomisessa muotoilussa. Se on keskeinen tekijä, joka vaikuttaa työntekijöiden

Lisätiedot

Tila haltuun: Näin sisustat valolla Suosi valoa, joka näyttää sisustuksen värit aitoina ja kauniina.

Tila haltuun: Näin sisustat valolla Suosi valoa, joka näyttää sisustuksen värit aitoina ja kauniina. Tila haltuun: Näin sisustat valolla Suosi valoa, joka näyttää sisustuksen värit aitoina ja kauniina. Valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo, AD-Lux Oy Haastava tilanne Sisustussuunnittelija tai arkkitehti

Lisätiedot

EFix vihreämpi toimisto

EFix vihreämpi toimisto Lighting EFix vihreämpi toimisto EFix, ripustusasennettava TPS260 EFix TL5 -valikoiman valaisimet ovat luotettavia, taloudellisia ja innovatiivisia valaistusratkaisuja. EFix-valaisinten avulla voidaan

Lisätiedot

Rendaaminen Brazililla

Rendaaminen Brazililla 1 / 16 Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto Rendaaminen Brazililla Rendausasetukset 2 / 16 Rendaukseen liittyvät työkalut löytyvät Render-paneelista Current Renderer-kohdasta voit valita

Lisätiedot

2016 KO H D E VA L O T

2016 KO H D E VA L O T 2016 KOHDEVALOT 2 KOHDEVALOT Suuntaa valo kohteeseen, jota haluat korostaa. Hyvästä työvalaistuksesta viihtyisään tunnelmavalaistukseen ja kaikkeen siltä väliltä. Kiskoon tai kattopintaan asennetuilla

Lisätiedot

CYGNAEUKSEN PUISTO, JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen

CYGNAEUKSEN PUISTO, JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen , JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI / KATU- JA PUISTO-OSASTO MAISEMA-ARKKITEHTITOIMISTO NÄKYMÄ OY TAUSTAA TAUSTAA Suunnitelmassa

Lisätiedot

Uudet valaistusratkaisut talliyrityksissä. kuva:

Uudet valaistusratkaisut talliyrityksissä. kuva: Uudet valaistusratkaisut talliyrityksissä kuva: www.ledistys.fi 1 Jodat Ympäristöenergia Oy 2 Jodat Ympäristöenergia Oy 3 Hyvän valaistuksen perusominaisuudet Energiapihi Syttyy heti Pitkä ikä, vähäinen

Lisätiedot

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo Lighting Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo PureGlow Intelligent Color RGBA Powercore Innovatiiviset

Lisätiedot

Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012

Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012 Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012 Aiheita Valaistukseen liittyviä peruskäsitteitä Eri lampputyyppien ominaisuuksia Led-lampuissa huomioitavaa Valaistuksen mitoittaminen ja led valaistuksen mahdollisuudet

Lisätiedot

LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA.

LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA. LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA. PALJONKO LED VALO ANTAA VALOA? MITÄ EROJA ON ERI LINSSEILLÄ? Onko LED -valosta haastajaksi halogeenivalolle? Linssien avautumiskulma ja valoteho 8 (LED 3K, LED 6K ja halogeeni

Lisätiedot

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo Lighting Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo PureGlow IntelliHue Powercore Innovatiiviset PureGlow

Lisätiedot

TANEO NIVELVARTINEN JA JÄRJESTELMÄVALAISIN

TANEO NIVELVARTINEN JA JÄRJESTELMÄVALAISIN FIN TANEO NIVELVARTINEN JA JÄRJESTELMÄVALAISIN 2 TANEO MONIPUOLINEN VALAISIN IHANTEELLISEEN VALAISTUKSEEN. Tinkimätön valaistusratkaisu on välttämätön aina kun silmäsi ovat koetuksella. Oli työtehtävänä

Lisätiedot

Älykkäällä valaistuksella elämyksiä ja silmäniloa

Älykkäällä valaistuksella elämyksiä ja silmäniloa Yli puolet suomalaisista asuu alueilla, jossa ulkovalaistusta ohjataan C2 SmartLight -ratkaisuilla. Älykkäällä valaistuksella elämyksiä ja silmäniloa C2 SmartLight -elämyskonseptit Valo seuraa kulkijaa

Lisätiedot

Ledifaktoja Valomessut Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus

Ledifaktoja Valomessut Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus Ledifaktoja Valomessut 2009 Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus Kolme trendiä, kolme mahdollisuutta Perinteisistä valonlähteistä Led-valaistusratkaisuihin Komponenteista ja tuotteista sovelluksiin ja

Lisätiedot

Saas Instruments Oy:n highline LED tuoteperhe on laadukas ammattilaistason valaisinsarja sekä valon että asennettavuuden osalta.

Saas Instruments Oy:n highline LED tuoteperhe on laadukas ammattilaistason valaisinsarja sekä valon että asennettavuuden osalta. 2 LED-paketit 3 Saas Instruments Oy:n highline LED tuoteperhe on laadukas ammattilaistason valaisinsarja sekä valon että asennettavuuden osalta. Highline paketit sisältävät kaiken tarvittavan: valaisimet,

Lisätiedot

LED Systems. Yleisvalaistusta LEDtuotteilla

LED Systems. Yleisvalaistusta LEDtuotteilla LED Systems Yleisvalaistusta LEDtuotteilla Valo: sähkömagenettisen spektrin ihmissilmällä nähtävä osa (aallonpituus n 350 700 nanometriä) Näkyvää valoa Spektrijakauma Halogeenilamppu Pienoisloistelamppu

Lisätiedot

Valaistus. Teollisuus. Case study. Carlo Casagrande. Valoisassa varastossa kelpaa työskennellä Lapinjärvi, Suomi

Valaistus. Teollisuus. Case study. Carlo Casagrande. Valoisassa varastossa kelpaa työskennellä Lapinjärvi, Suomi Valaistus Teollisuus Case study Carlo Casagrande Valoisassa varastossa kelpaa työskennellä Lapinjärvi, Suomi CoreLine Highbay Taustaa Vuonna 1959 perustettu Carlo Casagrande & Co Oy on kotimainen maahantuontiin

Lisätiedot

SmartForm huippuluokan valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla

SmartForm huippuluokan valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla Lighting SmartForm huippuluokan valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla SmartForm LED BPS460 Kaikki tuntevat olonsa paremmaksi ja työskentelevät tehokkaammin miellyttävässä työympäristössä. Toimistoja,

Lisätiedot

Iridium² LED Mini valaisee tietä eteenpäin

Iridium² LED Mini valaisee tietä eteenpäin Lighting Iridium² LED Mini valaisee tietä eteenpäin Iridium LED Mini Pienikokoisen Mini Iridium² LED - tuoteperheen toisen sukupolven tievalaisimet sopivat entistä useampiin käyttökohteisiin. Tehokkaampi

Lisätiedot

lunova Valoa liikkuville ihmisille

lunova Valoa liikkuville ihmisille lunova Valoa liikkuville ihmisille Visuaalinen näkömukavuus tarkoittaa inhimillisempää valaistusta Ulkotilojen valaistussuunnittelussa on otettava huomioon inhimilliset näkökohdat eli miten ihmisillä on

Lisätiedot

See your world in a new light.

See your world in a new light. See your world in a new light. 1 Alkusanat Greenled Smart Lighting System Toimistovalaisimet Alfa 600 ja 1200/1500 G-lite Panel Myymälävalaisimet Greenled Hella series Teollisuusvalaisimet Eco E Eco R

Lisätiedot

Yleistä. Tiedonkeruuaika Kyselylomakkeen y jakelu kaikkiin alueen talouksiin Vastauksia saatiin yhteensä 232

Yleistä. Tiedonkeruuaika Kyselylomakkeen y jakelu kaikkiin alueen talouksiin Vastauksia saatiin yhteensä 232 Lehtisaari-Kuusisaari-Kaskisaari i i i K i käyttäjäkysely 009 1 Yleistä Tiedonkeruuaika 7.9.-1.10.009 Kyselylomakkeen y jakelu kaikkiin alueen talouksiin Vastauksia saatiin yhteensä Kyselyalue Lehtisaari,

Lisätiedot

SOVELLUSOHJE TOIMISTO

SOVELLUSOHJE TOIMISTO SOVELLUSOHJE TOIMISTO Tehokkaasti toimistossa oikeassa valossa < Älykkyys ohjauksessa. Toimistorakennuksissa on tärkeää, että ohjauksen hyödyt tiedetään ja energiansäästöä voidaan seurata. Älykkäällä ohjauksella

Lisätiedot

Päivänvaloa helmikuussa 2015. Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy

Päivänvaloa helmikuussa 2015. Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy Päivänvaloa helmikuussa 2015 Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy Valon terveysvaikutuksia Luonnollinen valo 100 vuotta sitten -> nyt Valon terveysvaikutuksia yhä yleisin sisätiloissa oleva

Lisätiedot

Annukka Larsen Valon kaupunki koordinaattori Jyväskylän kaupunki

Annukka Larsen Valon kaupunki koordinaattori Jyväskylän kaupunki Annukka Larsen ÄIJÄLÄNRANNAN VALAISTUSPERIAATTEET VALAISTUSPERIAATTEET LYHYESTI: - Ensimmäinen kokonaan ledillä valaistu asuinalue Jyväskylässä - Valaisinkohtainen ohjaus ja käyttäjälähtöinen ohjaustapa

Lisätiedot

Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen

Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen Munkegaard LED Design: Arne Jacobsen Munkegaard Munkegaard suunniteltiin ja kehitettiin vuonna 1955 kuuluisaa tanskalaista Munkegårdin koulua varten. Sen jälkeen se on levinnyt kaikkialle maailmaan niin

Lisätiedot

Copenhagen LED ajatonta muotoilua

Copenhagen LED ajatonta muotoilua Lighting Copenhagen LED ajatonta muotoilua Copenhagen LED Small Copenhagen-valaisin kehitettiin yhdessä Kööpenhaminan kaupunkiarkkitehtuurista vastaavan toimiston kanssa ja sen tarkoituksena oli parantaa

Lisätiedot

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä Lighting LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä LumiStone /// Käyttämällä tyylikkäitä, suorityskykyisiä valaisimia voidaan toimistoihin, myymälöihin, hotelleihin ja ravintoloihin luoda miellyttävä,

Lisätiedot

Kaaren kautta leikkiin

Kaaren kautta leikkiin Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu ehdotus: Kaaren kautta leikkiin havainnekuva leikkialueelle saapumisesta etelän suunnasta 1/5 nykyinen suunnitelma/ tilanne: suunnitelma: suunnitelma:

Lisätiedot

Sisältö ratkaisee. PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä

Sisältö ratkaisee. PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä Sisältö ratkaisee Philipsin LED-lasispottilamppu on täydellinen korvike

Lisätiedot

Pihapiirivalaisin IP23 SL1 O 3(5) x 2,5S E27

Pihapiirivalaisin IP23 SL1 O 3(5) x 2,5S E27 Pihapiirivalaisin IP23 SL1 O 3(5) x 2,5S E27 Suosittu valaisinsarja, joka sopii niin uuteen kuin vanhaankin ympäristöön. Tuoteperheen laajuus ja valaisinmallien ajattomuus antavat mahdollisuuden suunnitella

Lisätiedot

Tuo kodin tunnelmaa kaduille TownTune epäsymmetrinen DR

Tuo kodin tunnelmaa kaduille TownTune epäsymmetrinen DR Lighting Tuo kodin tunnelmaa kaduille TownTune on nykyisiin ja skaalattaviin kaupunkiympäristöihin suunniteltu valaisinperhe, joka tarjoaa kaikki uusimmat innovaatiot valaistuksen tehokkuuden, valonlaadun

Lisätiedot

Universal Design Spot S100 / S102 / S104

Universal Design Spot S100 / S102 / S104 LED-SISÄVALAISIMET Universal Design Spot S100 / S102 / S104 2 Hyvinvointia valolla Harmaa alasvalo nelikulmaisella kehyksellä, S104 Valkoinen alasvalo, S100 / S102 Ulkoinen Ambient-rengas, S104 Yleis-/kohdevalaisimet

Lisätiedot

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä Lighting LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä LumiStone SP520P/SP522P/SP524P/SP526P Käyttämällä tyylikkäitä, suorityskykyisiä valaisimia voidaan toimistoihin, myymälöihin, hotelleihin ja ravintoloihin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ. Kärrynpyörä

JYVÄSKYLÄ. Kärrynpyörä JYVÄSKYLÄ Kärrynpyörä Tori muuntuu "kärrynpyöräksi" Sata vuotta sitten nykyisen kauppatorin paikalla oli hevostori, jonne kokoontui hevoskulkuneuvoillaan liikkuvaa väkeä ympäröivästä maakunnasta. Nykyisin

Lisätiedot

92% Millainen valaistus, sellainen koulu. asiakkaistamme suosittelee varauksetta Greenlediä.

92% Millainen valaistus, sellainen koulu. asiakkaistamme suosittelee varauksetta Greenlediä. SOVELLUSOHJE KOULU Millainen valaistus, sellainen koulu < Älykkyys ohjauksessa. Koulurakennuksessa on tärkeää, että ohjauksen hyödyt tiedetään ja energiansäästöä voidaan seurata. Älykkäällä ohjauksella

Lisätiedot

LED-SISÄVALAISIMET. Universal Design Spot S100 / S102 / S104

LED-SISÄVALAISIMET. Universal Design Spot S100 / S102 / S104 LED-SISÄVALAISIMET Universal Design Spot S100 / S102 / S104 2 Hyvinvointia valolla Harmaa alasvalo nelikulmaisella kehyksellä, S104 Valkoinen alasvalo, S100 / S102 Ulkoinen Ambient-rengas, S104 Yleis-/kohdevalaisimet

Lisätiedot

vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin

vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin Pohjoismainen klassikko on syntynyt Vialume 1 -valaisimen muotoilussa on selkeä yhteys pohjoismaiseen muotoiluperinteeseen. Se on ajaton, mutta silti moderni. Valaisin

Lisätiedot

Drop. D E S I G N P O O L

Drop. D E S I G N P O O L Drop. D E S I G N P O O L MIKÄ ON DROP? Drop on ulkoallas, jonka viimeistellyn kaunis ulkomuoto, ergonomisuus ja helppokäyttöisyys tarjoavat todellista arjen luksusta niin kodin pihamaalle, terassille

Lisätiedot

Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen. Salla Palmi-Felin

Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen. Salla Palmi-Felin Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen Salla Palmi-Felin 27.4.2017 Kirjastotalo rakennettu 1990: tila ei vastannut nykyisiä tarpeita mm. sähköjen suhteen. Lisäksi tavaraa ja kalusteita kertynyt

Lisätiedot

HEINOLA VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA TIIVISTELMÄ 2016

HEINOLA VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA TIIVISTELMÄ 2016 1 HINOLA VALAISTUKSN YLISSUUNNITLMA TIIVISTLMÄ 2016 Konsepti: lämykselliset puistot & keskustan selkeys ja energiansäästö Heinolan valaistuksen yleissuunnitelmassa on kaksi pääteemaa: lämykselliset puistot

Lisätiedot

LED. Tulevaisuuden valonlähde! Lyhyt katsaus LED-teknologiaan

LED. Tulevaisuuden valonlähde! Lyhyt katsaus LED-teknologiaan LED Tulevaisuuden valonlähde! Lyhyt katsaus LED-teknologiaan Ledit mahdollistavat tunnelman muuttamisen tässä modernissa kouluympäristössä. Lämpimämpi keltainen kylmiin, talvisiin päiviin Kylmempi värisävy

Lisätiedot

Valaistushankinnat. 6.10.2010 Antti Kokkonen

Valaistushankinnat. 6.10.2010 Antti Kokkonen Valaistushankinnat 6.10.2010 Antti Kokkonen Kuinka paljon valaistus kuluttaa? Kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä n. reilu 10 % kuluu valaistukseen, josta karkeasti 1/3 palvelu- ja julkisella sektorilla.

Lisätiedot

Tehdashistorian elementtejä

Tehdashistorian elementtejä Tehdashistorian elementtejä Vanhaa paperitehtaan esineistöä otetaan talteen ja säilytetään tulevaa käyttöä varten. Esineet voidaan käyttää osana ympäristörakentamista tai paperitehtaan uutta sisustusta.

Lisätiedot

AEGIS-valaisimet Boschilta Turvallista valaistusta

AEGIS-valaisimet Boschilta Turvallista valaistusta AEGIS-valaisimet Boschilta Turvallista valaistusta 2 AEGIS-valaisimet AEGIS-valaisimet Turvallista valaistusta Constant Light -tekniikka (patenttia haettu) kompensoi LED-valon heikentymistä. Black Diamond

Lisätiedot

ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS

ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS Merkinnät: B Puukoolauksen leveys tulee olla vähintään 60mm lyhyillä sivuilla. Metallikoolauksen leveys voi olla vähintään 45mm. Jäljellä oleva koolaus voi olla 45 mm leveä. C

Lisätiedot

ProAir erinomainen valon laatu ja energiatehokkuus

ProAir erinomainen valon laatu ja energiatehokkuus Lighting ProAir erinomainen valon laatu ja energia ProAir ProAir on tyylikäs, pienikokoinen ledikohdevalaisin, jota voidaan räätälöidä käyttökohteen tarpeiden mukaan. Valaisin toistaa värit erinomaisesti

Lisätiedot

KONSEPTI VALAISTUS REITIT JA SISÄÄNKÄYNNIT TOIMINNOT JA OLESKELU YKSITYINEN-JULKINEN

KONSEPTI VALAISTUS REITIT JA SISÄÄNKÄYNNIT TOIMINNOT JA OLESKELU YKSITYINEN-JULKINEN KONSEPTI Komiakorttelin läpi kulkee alueen pääreitti; kortteliraitti. Kortteliraitti on kuin verso, joka luo vehreän selkärangan komiakorttelin pihoille. Verso kukkii korttelipihoilla värikkäinä kukkivina

Lisätiedot

Ledinaire. Ledinaire edullinen ja luotettava ledivalaisinsarja. Vaihda nyt lediin edullisesti.

Ledinaire. Ledinaire edullinen ja luotettava ledivalaisinsarja. Vaihda nyt lediin edullisesti. Ledinaire Ledinaire edullinen ja luotettava ledivalaisinsarja Vaihda nyt lediin edullisesti. Philips Ledinaire -malliston ledivalaisimet Ledinaire batten BN060C runkovalaisin Ledinaire waterproof WT060C

Lisätiedot

Valoa, joka ei rasita silmiä

Valoa, joka ei rasita silmiä PHILIPS LED Spotti 4,6 W (50 W) GU10 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä Valoa, joka ei rasita silmiä Heikkolaatuinen valo rasittaa silmiä. On tärkeää, että kotisi on oikein valaistu. Philipsin LED-valot

Lisätiedot

Tyylikäs, toimistoon sopiva valaistus tarjoaa uusia mahdollisuuksia

Tyylikäs, toimistoon sopiva valaistus tarjoaa uusia mahdollisuuksia Lighting Tyylikäs, toimistoon sopiva valaistus tarjoaa uusia mahdollisuuksia Tämän päivän valaisimissa on kyse muustakin kuin valaistuksesta. Toimistokäytössä ideaalinen valaisin tuo kustannussäästöjä

Lisätiedot

OptiFlood kompakti ja tehokas

OptiFlood kompakti ja tehokas Lighting OptiFlood kompakti ja kas OptiFlood Mini MVP504 OptiFloodin erittäin kas, luokkansa paras optiikka luo tarkkaan hallitun valonjaon: täydellinen valonrajaus vaakatason yläpuolelta ja valokeilan

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

MASTERColour CDM- R Elite täydellistä säkenöintiä

MASTERColour CDM- R Elite täydellistä säkenöintiä Lighting MASTERColour CDM- R Elite täydellistä säkenöintiä on pienikokoinen, erittäin tehokas ja pitkäikäinen keraaminen, heijastimella varustettu monimetallilamppu, joka tuottaa säkenöivän valkoista valoa

Lisätiedot

Valaistussuunnittelu osaksi ympäristönsuunnittelua - asennemuutosta tarvitaan Valaistus ei saa olla vain pimeydentorjuntaa Valaistuksella luodaan

Valaistussuunnittelu osaksi ympäristönsuunnittelua - asennemuutosta tarvitaan Valaistus ei saa olla vain pimeydentorjuntaa Valaistuksella luodaan Valaistus ja turvallisuus Juhani Sandström Valaistuspäällikkö Helsingin kaupunki Valaistussuunnittelu osaksi ympäristönsuunnittelua - asennemuutosta tarvitaan Valaistus ei saa olla vain pimeydentorjuntaa

Lisätiedot

SOVELLUSOHJE ALUEVALAISTUS

SOVELLUSOHJE ALUEVALAISTUS SOVELLUSOHJE ALUEVALAISTUS Turvallinen ja viihtyisä elinympäristö kaikille Älykkyys ohjauksessa. Valaistuksen järkevällä ohjauksella saadaan maksimaaliset energiansäästöt ja tarpeenmukainen valaistus.

Lisätiedot

LED-mainostaulut riski liikenneturvallisuudelle?

LED-mainostaulut riski liikenneturvallisuudelle? LED-mainostaulut riski liikenneturvallisuudelle? Liikenne ja maankäyttö 2015 Jani Karjalainen Ympäristösi parhaat tekijät 5 6 7 25.4.2013 12.11.2013 LED-mainostaulut riski liikenneturvallisuudelle? 8 Esityksen

Lisätiedot

SmartForm TCS/TPS460 korkealaatuinen valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla

SmartForm TCS/TPS460 korkealaatuinen valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla Lighting SmartForm TCS/TPS460 korkealaatuinen valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla SmartForm TPS460/462/464 Kaikki tuntevat olonsa paremmaksi ja työskentelevät tehokkaammin miellyttävässä

Lisätiedot

CitySphere miellyttävä ja mukava tunnelma omalla ainutlaatuisen värisellä valaistuksella

CitySphere miellyttävä ja mukava tunnelma omalla ainutlaatuisen värisellä valaistuksella Lighting CitySphere miellyttävä ja mukava tunnelma omalla ainutlaatuisen värisellä valaistuksella CitySphere CitySphere on pylvään päähän asennettava ledivalaisin, joka luo miellyttävän tunnelman julkisiin

Lisätiedot

Ø 219 Ø

Ø 219 Ø Ø 219 Ø 720 563 813 63 Vivita varjostimella Vivita Nykyaikaista eleganssia Vivita pollari Virtaviivaisen lieriömäinen Vivita on elegantti ja moderni, pylvään päähän asennettava valaisin, joka sopii nykyaikaisiin

Lisätiedot

92% Millainen valaistus, sellainen koulu. asiakkaistamme suosittelee varauksetta Greenlediä.

92% Millainen valaistus, sellainen koulu. asiakkaistamme suosittelee varauksetta Greenlediä. SOVELLUSOHJE KOULU Millainen valaistus, sellainen koulu Älykkyys ohjauksessa. Koulurakennuksessa on tärkeää, että ohjauksen hyödyt tiedetään ja energiansäästöä voidaan seurata. Älykkäällä ohjauksella voidaan

Lisätiedot

ALAKATTOLAUTAN VALAISTUKSEN LOPPURAPORTTI

ALAKATTOLAUTAN VALAISTUKSEN LOPPURAPORTTI ALAKATTOLAUTAN VALAISTUKSEN LOPPURAPORTTI Sisältö 1) Alustava valaisinrakenteen häikäisytarkastelu. 2) Tarkistuslaskennat halutuille kahden laskenta-alueen uusille mastosijoituksille. 3) Tarkennettu valaisinrakenteen

Lisätiedot

Valaistus. Ulkovalaisimet. Case study. Vuokatti. Katinkullantien valaistus tuo säästöä ja miellyttää silmää Sotkamo, Suomi

Valaistus. Ulkovalaisimet. Case study. Vuokatti. Katinkullantien valaistus tuo säästöä ja miellyttää silmää Sotkamo, Suomi Valaistus Ulkovalaisimet Case study Vuokatti Katinkullantien valaistus tuo säästöä ja miellyttää silmää Sotkamo, Suomi MileWide 2 LED Taustaa Kainuun Vuokatissa sijaitseva Holiday Club Katinkulta on kylpylähotelli,

Lisätiedot

Toivo Vilmi, Valopaa Oy.

Toivo Vilmi, Valopaa Oy. Käyttäjäkokemukset valaisinvalmistajan näkökulmasta saadutopit Toivo Vilmi, Valopaa Oy. Sisältö Valopaa Oy lyhyesti + kohdekuvia 1. Testiasennus v. 2009 Oulun Saarelassa Käyttäjätesti Kiimingissä 2011

Lisätiedot