Liite 1. Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman tietopyyntölomake

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liite 1. Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman tietopyyntölomake"

Transkriptio

1 Liite 1. Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman tietopyyntölomake Tietopyyntölomake on koottu maakuntaohjelman toimintalinjojen ja niitä toteuttavien kehittämistehtävien kehykseen. Kehittämistehtävien pohjalta on muodostettu tulevan toteuttamissuunnitelmakauden muutostavoitteet, joiden toteuttamiseksi kartoitetaan keskeisiä kehittämis- ja resurssitarpeita. Vastauksia pyydetään kehittämistehtäväkohtaisesti kahteen koriin. Ykköskoriin pyydämme hankkeet ja toimenpiteet, jotka todennäköisesti toteutetaan joka tapauksessa vuosina ja joiden rahoitus on varmahko. Näissä hankkeissa toimenpiteet ja esimerkiksi rahoitussuunnitelma ja tarvittavien lupien hankinta on pitkälti valmiina tai muuten valmistelu on jo käynnissä. Kakkoskoriin pyydämme merkittävimmät kehittämistarpeenne (kärkihankkeet), jotka olisi erityisen tärkeä käynnistää vuosina ja joiden toteuttaminen on erityisen riippuvainen julkisen rahoituksen saannista. Tähän koriin mm. hankkeet, joista haluisitte neuvotella ELY:n kanssa (valtion rahoitus), mutta jotka kuitenkin sopivat kahden vuoden toteuttamiskehykseen. Myös asetettuja muutostavoitteita ja hanketoiminnan painopisteitä voi kommentoida. Niiden tulee olla kuitenkin vahvasti maakuntaohjelman hengen mukaisia. Painotamme ytimekkäitä ja vahvasti priorisoituja vastauksia. Myös esitysten on toivottavaa olla realistisia ja toteuttamissuunnitelman kehykseen ja luonteeseen sopivia (lyhyen aikavälin kehittämissuunnitelma). Lomake täytetään soveltuvin osin. Hankkeita ei tarvitse löytyä jokaisen kehittämistehtävän alle vaan priorisointi muutamaan esitykseen per vastaajataho on toivottavaa. Vastaukset pyydämme toimittamaan sähköpostitse mennessä aluekehityssuunnittelija Mikko Koposelle Lisätiedot: suunnittelupäällikkö Marko Mäkinen p , sekä aluekehityssuunnittelija Mikko Koponen p ,

2 Toimintalinja 1. Uudistuvat osaamis- ja elinkeinorakenteet 1. Tuemme uuden liiketoiminnan tutkimus- ja osaamislähtöistä synnyttämistä Muutostavoite: Tieteen, t&k -toiminnan, osaamisen sekä maakunnan elinkeinoelämän luovat kytkennät ovat tiivistyneet. Uusia avauksia on pilotoitu, kaupallistettu tai tuotteistettu. Hanketoiminnan painopiste vuosina on erityisesti palveluinnovaatioiden, hyvinvointi- ja terveysalan, energiateknologioiden ja energiatehokkuuden, innovaatioympäristöjen ja tehokkaiden uutta teknologiaa soveltavien toimenpiteiden kehittämisessä, tuotteistamisessa ja hyödyntämisessä. Maakuntakorkeakoulu ja -yliopettaja yhteistyön jatkaminen Virtain kaupunki, Mänttä-Vilppulan kaupunki, Ikaalisten ja Parkanon kaupunki sekä muut maakuntakorkeakoulutoimintaan sitoutuneet toimijat Pohjoisen Pirkanmaan kunnat EU:n ja/tai valtion rahoitus: Maakuntakorkeakoulu- ja yliopettajatoiminta tuo paikkakunnalle uusia koulutusmahdollisuuksia sekä edistää yritysten, kunnan ja oppilaitosten välistä yhteistyötä. Nuorisoasteen koulutuksessa painopiste on uuden hallitusohjelman mukaisesti luovien alojen yrittäjyyden, yhteistyön ja innovaatioiden edistämisessä ja aikuiskoulutuksessa tavoitteena on tarjota koulutusta, joka vastaa mahdollisimman hyvin alueen tarpeisiin. (Esimerkkeinä tradenomi- ja agrologikoulutus, painopisteinä yrittäjyys ja maaseudun uudet elinkeinot)

3 kakkoskorin hankkeenne ja toimenpiteenne vuosina : Perusteluja hankkeen toteuttamiselle: 2. Vahvistamme yritysten osaamisen tasoa ja uudistumiskykyä Muutostavoite: Maakunnan yritysten osaaminen ja uudistumiskyky on parantunut erityisesti tuottavuutta lisäävien prosessien, toimintatapojen ja uutta (IT-)teknologiaa soveltavien toimenpiteiden kehittämisen seurauksena. Hanketoiminnassa painotetaan vuosina tuottavuuden lisäämistä, käyttäjälähtöisten innovaatioiden syntyä sekä yritysten osaamisen jalostamista uudeksi liiketoiminnaksi tai vientituotteiksi. Myös yritysten kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen on keskiössä. Maaseudun yritystoiminnan kehittämisessä korostetaan energia-alan osaamista uutena potentiaalisena kasvualana (bio- ja lähienergia) perinteisten elämystalouteen perustuvien vahvuustekijöiden rinnalla (matkailu, lähiruoka, luonnontuotteet yms.). ENY-energia ja ympäristöklusterin kehitys

4 Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry, Ylä-Pirkanmaan alueen kunnat ja Keuruun kaupunki sekä alueen yritykset Ks. yllä EU:n ja/tai valtion rahoitus: Muodostaa hankealueelle energia- ja ympäristöklusterit ja kehittää yrityksille innovatiivinen ja laadukas toimintaympäristö. Kehittää yritysten teknologiatasoa, innovaatioita ja niiden kaupallistamista sekä luoda mahdollisuudet uuden osaamiseen liiketoiminnan syntymiselle alueelle. kakkoskorin hankkeenne ja toimenpiteenne vuosina : Perusteluja hankkeen toteuttamiselle: 3. Vastaamme työelämän muutokseen ja tulevaisuuden osaamistarpeisiin Muutostavoite: Tulevaisuuden osaamistarpeita ja työvoimaresursseja on kartoitettu ja niiden pohjalta on ryhdytty tarvittaviin opetusohjelmien ja koulutuskiintiöiden muutoksiin. Yleinen työllisyystilanne on parantunut ja erityisesti nuorten työttömien osuus on pienentynyt. Ihmiset voivat aiempaa paremmin työelämässä. Hanketoiminnan painopisteitä vuosina ovat mm. työ- ja opiskeluperusteisen maahanmuuton edistäminen, työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen parantaminen, nuorisotyöttömyyden vähentäminen ja työmarkkinoilta syrjäytymisen ehkäisy, työelämän tuottavuutta parantavien prosessien kehittäminen, opetuksen alueellinen saatavuus, maakunnan vahvuusaloja tukevan koulutus- ja työvoimatarpeen ennakointi.

5 EU:n ja/tai valtion rahoitus: kakkoskorin hankkeenne ja toimenpiteenne vuosina : Maaseutucampus Virtain kaupunki, Pirko, Tamk, maakuntakorkeakoulu Ensimmäisessä vaiheessa Virtain kaupunki, myöhemmin tavoitteena on myös alueellinen yhteistyö Koulutuksen alueellisen saatavuuden ja oppilaitosten välisen yhteistyön edistäminen sekä nuorisotyöttömyyden vähentäminen. Perusteluja hankkeen toteuttamiselle: Hallitusohjelman mukaisesti tulee edistää nuorten koulutukseen ja työelämään pääsyä. Hankkeella pyritään edistämään erityisesti niiden nuorten opiskelemaan pääsyä, jotka ovat vaarassa jäädä vaille koulutuspaikkaa. Toisena tavoitteena on turvata koulutuksen saatavuus tasapuolisesti myös kasvukeskusten ulkopuolella hyödyntäen pienen paikkakunnan mahdollisuuksia ja hyviä kokemuksia.

6 Toimintalinja 2. Vahvistuva ja eheytyvä infrastruktuuri 4. Varmistamme liikenneinfrastruktuurin toimivuuden, turvallisuuden ja kunnon Muutostavoite: Pirkanmaan liikenteellinen sijainti läntisen Suomen solmukohtana on vahvistunut ja toimintojen saavutettavuus on parantunut. Liikenneturvallisuus on lisääntynyt ja ympäristöhaitat ovat vähentyneet. Suunnittelussa katse on maakunnan kokonaisvaltaisessa liikennejärjestelmässä. Kehittämishankkeiden painopiste on vuosina maakunnan pääliikenneyhteyksien ja liikennejärjestelmien kunnon, toimivuuden ja turvallisuuden parantamisessa sekä muilla osuuksilla mahdollisuuksien mukaan vähintäänkin nykytason ylläpitämisessä. Myös joukko- ja kevyen liikenteen toimintaedellytykset ja niiden houkuttelevuuden edistäminen (mm. teknologiat, palvelut), liikkumistarpeen vähentäminen ja älykkään logistiikan ratkaisut ovat suunnittelukaudella hanketoiminnan keskiössä. Koko maakunnan tasolla ei voida puhua pelkästään eheytyvästä infrastruktuurista, sillä reuna-alueilla tarvitaan erilaisia liikenne- ja infrajärjestelyitä kuin keskusseuduilla ja tämä tulee ottaa myös huomioon suunnittelussa. Joukko- ja kevyenliikenteen lisäämistavoitteet eivät ole realistisia koko maakunnan tasolla. Samoin liikkumistarpeen vähentäminen edellyttää, että palvelut ja työpaikat sijaitsevat lähietäisyydellä. Nykyinen suuntaus on kuitenkin päinvastainen. Valtatie 23:n liikennejärjestelyt (liikenneympyrä) Virrat EU:n ja/tai valtion rahoitus: Parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta teiden 23, 65 ja 66 risteyksessä

7 kakkoskorin hankkeenne ja toimenpiteenne vuosina : Laajakaistahanke Perusteluja hankkeen toteuttamiselle: 5. Parannamme teknisen huollon toimivuutta ja lisäämme maakunnan energiaomavaraisuutta Muutostavoite: Pirkanmaa on vahvistanut asemaansa energiaosaamisen johtavana soveltajana ja ympäristöjohtajana. Vuosina hanketoiminnassa keskitytään energia- ja ympäristöteknologioiden t&k - toiminnan edistämiseen ja uusien energiainnovaatioiden etsimiseen. Keskiössä on energiatehokkuus. Maaseutualueiden voimavaraksi ymmärretään niiden asema uusiutuvien luonnonvarojen lähteenä ja älykkäiden mikroenergiaverkkojen sijaintipaikkana. Hanketoiminnan painopisteessä ovat puu-, bio-, jäte- ja tuulienergian hyödyntäminen sekä paikalliset jäte- ja vesihuollon ratkaisut.

8 kakkoskorin hankkeenne ja toimenpiteenne vuosina : Valtatie 66 varrella sijaitsevan Liedenpohjan vedenottamon suojaus Liedenpohjan kylä, Virrat EU:n ja/tai valtion rahoitus: Turvata puhtaan veden saatavuus Liedenpohjan pohjavesi- ja vedenottamoalueella. Liedenpohjan vesiosuuskunta ottaa vettä noin 100 m³/d ja sen verkostoon on liittynyt noin 400 asukasta. Suojaustoimet ovat ensiarvoisen tärkeitä, koska vedenottamo on lähellä tietä ja liikennemäärät ovat jatkuvasti kasvaneet. Toimintalinja 3: Pito- ja vetovoimaiset toimintaympäristöt 6. Tarjoamme viihtyisiä ja kestäviä asuin-, elin- ja luonnonympäristöjä Muutostavoite: Toteuttamisuunnitelmakaudella on käynnistetty uusia hankkeita maantieteellisesti tasa-arvoisemman, yhteisöllisemmän ja sosiaalisesti avoimemman maakunnan kehittämiseksi. Maakuntalaisten osallisuuden parantamiseen on etsitty uusia ratkaisuja (e-kansalaisuus). Monipuolisten ja turvallisten asumisen-, yrittämisen- ja luonnonympäristöjen kehittämiseen on panostettu. Vuosina hanketoiminnalla halutaan aktivoida yhteisöllisyyttä vahvistavaa toimintaa. Osallisuuden, palvelujen saavutettavuuden ja maantieteellisen tasa-arvon kehittämiseksi ratkaisuja etsitään mm. e-sovelluksista ja ICT-teknologioista. Huomiota kiinnitetään myös ympäristövastuullisten toimintatapojen ja energiatehokkuuden kehittämiseen. Hyvän ja laadukkaan asumisen kulmakivenä nähdään luonnonympäristöjen suojelu- ja hoitotoimenpiteet. Monipuolinen, mutta tiiviimpi yhdyskuntarakenne, jossa joukko- ja kevyellä liikenteellä on hyvät toimintaedellytykset, koetaan tärkeäksi.

9 EU:n ja/tai valtion rahoitus: kakkoskorin hankkeenne ja toimenpiteenne vuosina : Perusteluja hankkeen toteuttamiselle: 7. Uudistamme julkista palvelutuotantoa ja sen rakenteita

10 Muutostavoite: Pirkanmaalainen palvelumaakunnan malli hahmottuu. Uusilla palvelutuotannon ratkaisuilla ja palveluinnovaatioilla haetaan uusia ratkaisuja palvelujen saavutettavuuden, saatavuuden ja kattavuuden järjestämiseksi. Hanketoiminnassa etsitään vuosina pirkanmaalaisia ratkaisuja palvelutuotannon uudistamiseksi. Hanketoiminnan ytimessä ovat palveluinnovaatioiden kehittäminen (e-sovellukset, sähköiset ja mobiilit palvelut) sekä terveys- ja hyvinvointiala. Keskeistä on julkisen palvelutuotannon tuottavuutta parantavat prosessit ja sovellukset (e-hallinto, yhteiset tietojärjestelmät, informaatioteknologia). Maakunnan harvaan asutut alueet nähdään hajautettujen palvelujen kohteena ja uusien palveluinnovaatioiden kokeilualueina. Palvelukeskusverkkoa kehitetään esimerkiksi yhteispalvelupistetoiminnan mahdollisuuksia kartoittamalla. EU:n ja/tai valtion rahoitus: kakkoskorin hankkeenne ja toimenpiteenne vuosina :

11 Perusteluja hankkeen toteuttamiselle: 8. Valjastamme kulttuurin ja elämystalouden pirkanmaalaisten hyvinvoinnin lähteeksi Muutostavoite: Pirkanmaan kulttuuri-, tapahtuma- ja matkailutoimijoiden välinen yhteistyö on konkretisoitunut laaja-alaiseksi Pirkanmaan elämystaloutta edistäväksi hankkeeksi. Hankkeita haetaan vuosina matkailun, virkistyskäytön ja kulttuurin vetovoimaisten kohteiden etsimiseen. Keskiössä ovat hankkeet, jotka liikkuvat hyvinvoinnin, kulttuurin ja matkailun rajapinnoilla. Pirkanmaan elämystalouden parissa toimivien toimijoiden yhteistyön tiivistäminen tapahtumien järjestämisessä, markkinoinnissa ja tuotekonseptoinnissa koetaan tärkeäksi. Hanketoiminnalla vaalitaan arvokkaita kulttuuri- ja luonnonympäristöjä. Maaseutumaiseman potentiaali elämystaloudessa tunnistetaan. Kalettomanlahden satama-alueen kunnostus Virtain kaupunki Virrat ELYkeskus, maaseuturahasto EU:n ja/tai valtion rahoitus: Kalettomanlahden satama-alueen kunnostus. Laivarannan, hyppytornin sekä rantaterassin kunnostustyöt ja liikennejärjestelyt.

12 kakkoskorin hankkeenne ja toimenpiteenne vuosina : Matkailun Master Plan Perusteluja hankkeen toteuttamiselle:

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

TRAFI sidosryhmätapaaminen

TRAFI sidosryhmätapaaminen TRAFI sidosryhmätapaaminen ELY-keskuksen ja TE-toimiston strategiset tavoitteet Lapissa vuosille 2016-2019 Rovaniemi 16.12.2015 Lappilainen tulokulma Toimintaympäristöanalyysi ja tavoitteet laadittu tiiviissä

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus Mikko Väisänen 11.9.2013 Tulevaisuus hanke, kesto: 1.1.2012-30.6.2014 Hankkeella organisoidaan Pohjois-Pohjanmaan ennakointityötä entistä tiiviimmäksi.

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Johtaja Juha S. Niemelä, Keski-Suomen TE-keskus MYR-seminaari seminaari, 10.9.2009 1 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 16.2.2015 mennessä EU-rahoitteisen hanketoiminnan hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 16.2.2015 Auki molemmat toimintalinjat ja periaatteessa

Lisätiedot

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset

Lisätiedot

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat. Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja

Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat. Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja Suunnitelman lähtökohdat Seitsemän maakuntaa Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu,

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

Vipuvoimaa EU:lta hanketietoisku

Vipuvoimaa EU:lta hanketietoisku Vipuvoimaa EU:lta hanketietoisku RR-hakuinfo 14.4.2010 Muotoiluakatemia Kuopio Itä-Suomen kehittämisstrategia Visio Vaikuttavuus-/ makrotavoitteet Ohjelmatavoitteet Kehittämisstrategian ydin Toimintalinjat

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto Ohjelmakauden 2007 2013 EAKR ja ESR tilanne Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Kymenlaakson liiton EAKR hanketoiminta ohjelmakaudella 2007 2013 Ohjelmakaudella rahoitusta myönnettiin

Lisätiedot

Maakuntaohjelma

Maakuntaohjelma Maakuntaohjelma 2018-2021 Maakuntavaltuusto 4.12.2017 Laatija: Heli Rintala Maakuntaohjelman asemointi Uudet toimintatavat, Maakuntakaava Edunvalvonta Maakuntaohjelma 2014 2017 EP on hyvinvoivien ihmisten

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-

Lisätiedot

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen ESR haku 16.2.2015 mennessä Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen 14.1.2015 Ison kuvan hahmottaminen - Mikä on meidän roolimme kokonaisuudessa? Lähde: Maija-Riitta Ollila,

Lisätiedot

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto Maaliskuu 2014 EAKR-rahoituksen

Lisätiedot

Ikäosaaminen Karelia-ammattikorkeakoulussa. Aluetta palveleva, laadukas ja työelämäläheinen

Ikäosaaminen Karelia-ammattikorkeakoulussa. Aluetta palveleva, laadukas ja työelämäläheinen 2 Ikäosaaminen Karelia-ammattikorkeakoulussa Aluetta palveleva, laadukas ja työelämäläheinen 3 Karelia-ammattikorkeakoulu - Ylläpitäjänä Karelia Ammattikorkeakoulu Oy - Kampukset: Sirkkala, Tikkarinne,

Lisätiedot

TYÖPAJA: Osaamisrakenteet murroksessa. Tervetuloa! Mikko Väisänen

TYÖPAJA: Osaamisrakenteet murroksessa. Tervetuloa! Mikko Väisänen TYÖPAJA: Osaamisrakenteet murroksessa Tervetuloa! Mikko Väisänen 14.8.2014 Osaamisrakenteet murroksessa Tulevaisuus- hankkeen 5. työpaja Tulevaisuus- hankkeen avulla Pohjois-Pohjanmaan ennakointityö entistä

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016

Lisätiedot

LAPPI SOPIMUS. Kertausta kertaukset perään Ylläs

LAPPI SOPIMUS. Kertausta kertaukset perään Ylläs LAPPI SOPIMUS Kertausta kertaukset perään Ylläs 8.9.2014 LAPPI-SOPIMUS TOTEUTTAA LAPIN MAAKUNTASTRATEGIAA 2040 Lappi sopimukseen on yhdistetty kaksi maakunnallista suunnitteluasiakirjaa www.lapinliitto.fi/lappisopimus

Lisätiedot

Satakunnan maakuntaohjelma

Satakunnan maakuntaohjelma Satakunnan maakuntaohjelma 2014-2017 Satakuntaliitto 13.9.2016 Kuvitus Taru Anttila Maakuntaohjelma 2014-2017 Maakuntaohjelma kokoaa toimenpiteet Satakunnan kehittämiseksi tulevaisuudessa. Ohjelmassa yhteen

Lisätiedot

Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Rakennerahastot ovat merkittävässä roolissa Itä- ja Pohjois-Suomen elinvoiman kehittämisessä

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY nuorten maakunnassa; miten maakuntaohjelma näkyy ELY-keskuksen toiminnassa Ylijohtaja Matti Räinä 26.2.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009

LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009 LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 3.3.2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 24.2.2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Kaupunkistrategia

Kaupunkistrategia Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntaohjelma

Keski-Suomen maakuntaohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011 2014 LUONNOS Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lisätiedot ja luonnoksen kommentointi www.luovapaja.fi/keskustelu Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma

Lisätiedot

Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista. Haku Valtteri Karhu Marika Lindroth

Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista. Haku Valtteri Karhu Marika Lindroth Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista Haku 1.1 1.3.2016 Valtteri Karhu Marika Lindroth Tavoitteet Vahvistetaan nuorten elämänhallintaa, osallisuutta ja voimavaroja, jotta motivaatio opiskeluun ja

Lisätiedot

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 11.10.2018 Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella? OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset

Lisätiedot

Ympäristöalan projektirahoitus ja ajankohtaiset hankkeet

Ympäristöalan projektirahoitus ja ajankohtaiset hankkeet Ympäristöalan projektirahoitus ja ajankohtaiset hankkeet Ympäristöseminaari 3.- 4.2.2011 Lapin ELY keskus 3.2.2011 / Paula Alho Esitys keskittyy kahteen EU:n rahoitusohjelmaan Kilpailukyky ja työllisyys

Lisätiedot

IHMISLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA TOIMINTALINJA Aluekehitysasiantuntija Krista Tupala Satakuntaliitto

IHMISLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA TOIMINTALINJA Aluekehitysasiantuntija Krista Tupala Satakuntaliitto IHMISLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA TOIMINTALINJA 15.5.2018 Aluekehitysasiantuntija Krista Tupala Satakuntaliitto Tavoitellaan : satakuntalaisten palvelujen turvaamiseksi, hyvinvoinnin edistämiseksi, IHMISLÄHTÖISIÄ

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 - Ajankohtaista 17.12.2015 - Hallitusohjelman kärkitavoitteet - AIKO-rahoitus - Toimeenpanosuunnitelman tarkistus Maakuntajohtaja, joulukuu 2015 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen alueellinen kehittäminen ja yhteistyö

Aikuiskoulutuksen alueellinen kehittäminen ja yhteistyö Aikuiskoulutuksen alueellinen kehittäminen ja yhteistyö Osaava ja oppiva Pirkanmaa 2025 -seminaari 3.5.2012 Pirkanmaan ELY-keskus, Jukka Peltokoski 1 Urpo Harva 1958: Moni intomielin aikuiskasvatustyöhön

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntastrategia 2040

Pirkanmaan maakuntastrategia 2040 Pirkanmaan maakuntastrategia 2040 Pirkanmaan tarina 2040 Miten erikoistuimme älykkäästi? Vuonna 2014 Pirkanmaa oli muutoksen edessä. Asiat olivat vielä periaatteessa varsin hyvin, mutta uhkaavia pilviä

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseuturahastosta

Ajankohtaista maaseuturahastosta Ajankohtaista maaseuturahastosta Maaseuturahaston rahoitusinfo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Vuoden 2017 rahoitus Maaseutuohjelman rahoituskiintiö vuodelle 2017 on yhteensä

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry Järjestöneuvottelukunta 4.6.2018 Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry 1 PoPLi ry Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella toimiva liikunnan ja urheilun palvelujärjestö

Lisätiedot

Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia

Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia 1 Taulukon täyttöohjeet Voitte esittää kommentteja kaikkiin toimenpideohjelmiin Kaikkia ohjelmia ei tarvitse kommentoida Kirjoittakaa kommentit niille varattuihin

Lisätiedot

Ideasta suunnitelmaksi

Ideasta suunnitelmaksi Ideasta suunnitelmaksi Lainsäädäntö ja ohjelma-asiakirja Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta 1652/2009 Valtioneuvoston asetus eräiden työ- ja

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi

Lisätiedot

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR 15.2.2007 Terttu Väänänen Pohjois-Suomen ohjelma- -alue Asukasluku: 634 472 as. Pinta-ala: 133 580 km2 Maakunnat:

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari

Kuntajohdon seminaari Kuntajohdon seminaari Kuopio 11.11.2015 Hallituksen kärkihankkeiden vaikutukset Itä-Suomeen Elli Aaltonen Ylijohtaja 11.11.2015 1 11.11.2015 2 11.11.2015 3 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Millainen on maakuntien Suomi Jarkko Huovinen

Millainen on maakuntien Suomi Jarkko Huovinen Millainen on maakuntien Suomi 21.4.2017 Jarkko Huovinen 2 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Tem julkaisuja, työelämä 17/2017 3 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Tem julkaisuja, työelämä 17/2017

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

Koulutustarpeet 2020-luvulla

Koulutustarpeet 2020-luvulla Ilpo Hanhijoki Koulutustarpeet 2020-luvulla Koulutustarpeiden ennakoinnin koordinointi- ja valmisteluryhmän esitys tutkintotarpeesta Osaaminen muutoksessa Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi 2015 Ilpo Hanhijoki

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta. Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012

Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta. Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012 Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012 Itä-Suomen EAKR-ohjelman painopisteet PK:n strategian ja POKATin sisältö EAKR-ohjelman toteuttaminen

Lisätiedot

Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma

Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Sykettä Suomen sydämestä Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus 12.2.2015 Sivu 2 Maaseudun kehittämisen perusperiaatteet Keski- Suomessa

Lisätiedot

Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin

Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin Harri Pitkäranta, ympäristöministeriö Kymenlaakso pohjoisella kasvukäytävällä Eduskunta 7.11.2013 Kaakkois Suomen markkina alueet ja niiden

Lisätiedot

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava

Lisätiedot

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia

Lisätiedot

-palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus

-palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus Osaavaa työvoimaa hoito- ja hoiva-alan tarpeisiin -palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 20.10.2009

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

MAAKUNTAINFO. Pirkanmaa. Leena Tuunanen

MAAKUNTAINFO. Pirkanmaa. Leena Tuunanen MAAKUNTAINFO Pirkanmaa Leena Tuunanen Sisällysluettelo Dia 1 ja 2: Yleistä Pirkanmaan maakunnasta Dia 3: Maakuntien tunnuslukuja. Dia 4-5: Pirkanmaan kuntien tunnuslukuja Dia 6: Maakunnan väestörakenne

Lisätiedot

Luovaa osaamista ja ESR -hakua

Luovaa osaamista ja ESR -hakua Luovaa osaamista ja ESR -hakua Etunimi Sukunimi 11.6.2018 Valtteri Karhu https://vimeo.com/89564794 Valtteri Karhu 11.6.2018 Globaalit megatrendit digitalisoituminen, elämyksellisyys, vastuullisuus ja

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 20.1.2016 Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä,

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen (ESR) Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Leader! http://leadersuomi.fi/

Leader! http://leadersuomi.fi/ Leader! http://leadersuomi.fi/ Leader Karhuseutu perustettu 1997 jäseniä yli 200 4 työntekijää toimisto Porissa hallitus 1+9 alueellinen edustus kolmikanta Ohjelmakausi 2007-2013 194 rahoitettua hanketta

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Edistymistilanne 31.12.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa Hankkeita käynnistynyt Euroa Julkinen rahoitus 31.12.2018 Varattu

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita maailmantalouden,

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) Paula Mikkola

Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) Paula Mikkola Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) Paula Mikkola Suomen kansallinen kontaktihenkilö (Fin-RCP) Ohjelma-alueen yhteiset erityispiirteet 1) Syrjäinen, harvaan asuttu ja osittain arktinen

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto

Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto 26.8.2017 NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi, 32 806 Väestö 31.12.2016 Kangasala, 31 177 Lempäälä, 22 747 Pirkkala, 19

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Kilpailutoiminta ammatillisen koulutuksen kehittäjänä. Mika Tammilehto 12.5.2011

Kilpailutoiminta ammatillisen koulutuksen kehittäjänä. Mika Tammilehto 12.5.2011 Kilpailutoiminta ammatillisen koulutuksen kehittäjänä Mika Tammilehto 12.5.2011 Ammattikoulutus myrskyn silmässä? Osaamistarpeet muuttuvat mikä muuttuu, miten ja millä aikajänteellä? uusien teknologioiden

Lisätiedot