Yrittäjätiedote

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yrittäjätiedote 1 2006"

Transkriptio

1 Yrittäjätiedote VEROTUSTA ULKOISTETAAN YRITTÄJÄHAUSKAA: MAALISKUUN MOURUJAISET KEVÄTKOKOUSKUTSU SIVULLA 22 1

2 3. KAHVILA JA BAARI B-OIKEUKSIN Järvenpään keilahallilla on 16 upean radan lisäksi myös muita mukavia palveluja. Yläkerran tilaussauna 25 hengen kabinetilla, on erinomainen tila erilaisten juhlien viettoon. Alakerran kabinettiin mahtuu 30 hengen seurue, se on sopiva tila esimerkiksi lasten synttärijuhliin. Tarjoilu järjestyy ja tietysti keilaaminen kuuluu pakettiin. ABLOY VALTUUTETTU Meiltä avaimet melkein lukkoon kuin lukkoon Myymme, huollamme ja asennamme lukot ja helat, kodin turvajärjestelmät, valvontalaitteet ja oviautomatiikan JÄRVENPÄÄN LUKKO OY Alhotie 14, Järvenpää puh avoinna ark. 8-17, la 9-13 Keskustie 8, Mäntsälä puh avoinna ark. 9-17, la sulj. HOHTOKEILAILU on hauskanpitoa keilailun parissa, hohtovaloissa ja mukavan musiikin soidessa perjantaisin ja lauantaisin. Hyvä idea myös yritysten tapahtumiin! PERHEKEILAILU sunnuntaisin klo on tarkoitettu nimensä mukaisesti koko perheelle. Mukava tapa viettää yhteistä aikaa. www-sivuiltamme löydät lisätietoja, aukioloajat sekä ratojen varaustilanteen. Tervetuloa keilaamaan! Järvenpään keilahalli Vanha yhdystie 11, Järvenpää, puh. (09)

3 S I S Ä L T Ö Uudenmaan Yrittäjien toimisto Järvenpäässä Järvenpään Yrittäjät ry:n toimintakalenteri 2006 Järvenpään Yrittäjät aktiivisesti mukana koulujen yrittäjyyskasvatuksessa Elinkeinojohtaja Pirjo Latva-aho: Voiko yrittäjä vaikuttaa yritysympäristöön? Venny Startti 6 Järvenpään Yrittäjät ry:n hallitus vuonna 2006 Henkinen ja fyysinen hyvinvointi jaksamisen peruspilareina Mietteitä pysäköinnistä keskustan alueella Järvenpään Lukko Oy täyttää tänä vuonna 30 v. Yhdistyksemme hallituksen uudet jäsenet 17 Yrittäjähauskaa: Maaliskuun Mourujaiset Seurojentalolla Sihteerin silppusäkistä 20 Verotusta ulkoistetaan 22 Järvenpään Yrittäjät ry:n kevätkokouskutsu Julkaisija: Järvenpään Yrittäjät ry Toimitus: Hallituksen jäsenet Taitto: Merja Altén Graafinen Konerivi Oy Paino: Savion Kirjapaino Oy Kerava 2006 HYVÄT YRITTÄJÄT Järvenpään Yrittäjät ry jatkaa edelleen hyvää päätöstään jakaa tämä yrittäjätiedote kaikkiin järvenpääläisiin yrityksiin kokonaispainosmäärän ollessa kappaletta. Jakelu tapahtuu yhteistyössä Järvenpään kaupungin kanssa ja yhteisenä päämääränä on tavoittaa kaikki Järvenpään kaupungin alueella yritystoimintaa harjoittavat. Lisäksi postitamme tiedotetta perinteisin tarroin varustettuna myös muualla toimiville jäsenillemme. Vuoden ensimmäinen numero, kuten huomaatte, on hieman näyttävämpi neliväripainos. Olemme yhdessä Järvenpään kaupungin kanssa päättäneet tehostaa uusien yrittäjien vastaanottoa kaupunkiimme. Lähestymme muutaman kerran vuodessa info-paketilla kaikkia kaupunkimme alueella aloittaneita uusia yrittäjiä. Paketti sisältää perustietoa kaupungin elinkeinotoimesta, toimitiloista, yrittäjäjärjestöstä yms. ajankohtaista ja hyödyllistä tietoa. Yrittäjäyhdistyksen toiminta on pääosin muutoinkin avointa kaikille yrittäjille ja toivotan tässä kaikki teidät tervetulleeksi esimerkiksi yrittäjien aamukahville Hotelli Rivoliin klo Aamukahvi tosin on varsin vaatimaton ilmaisu Rivolin maittavalle hotelliaamiaiselle, joka on tarjolla kaikille osanottajille. Aamukahvit toteutetaan ns. nonstop-tyyppisesti eli voit tulla ja mennä oman aikataulusi mukaisesti ja seurustella isäntien ja toisten yrittäjien kanssa vapaamuotoisesti. Kalvosulkeiset ja luokkahuonetyöskentely on tässä tilaisuudessa kielletty. Tämä tapaamismuoto on varsin suosittu, syksyn viimeiselle aamukahville osallistui yli 70 henkilöä! Tervetuloa mukaan tutustumaan yhdistykseen ja yrittäjäystäviin, isäntänä toimii Keski-Uudenmaan Osuuspankki! Kuten tästä tiedotteesta ja tapahtumakalenterista voitte lukea, kuluva vuosi tarjoaa taas paljon sekä hyödyllistä että hauskaa niin jäsenille kuin kaikille järvenpääläisille yrittäjille. Toivon, että voitte ja ehditte osallistua mahdollisimman paljon. Lisätietoja saa meiltä hallituksen jäseniltä ja toimihenkilöiltä. Aina silloin tällöin olen ottanut tavakseni muistuttaa jäsenten merkkipäivistä ja huomionosoituksista. Jäsenmäärämme lähestyy vauhdikkaasti neljääsataa ja toisaalta kaikki eivät ole edes ilmoittaneet päivämääriään tai vuosilukujaan yhdistyksen tiedostoihin. Emme siis mitenkään voi salapoliisityöllä selvittää milloin joku juhlii tai missä tai toivooko hän yhdistyksen huomioivan juhlapäivänsä. Toivottava tapa on lähettää yhdistykselle kutsu, mikäli vietätte juhlaa ja toivotte läsnäoloamme. Tässä samalla muistutan teitä myös yrittäjäjärjestön virallisista ansiomerkeistä ja risteistä, määrävuosien täyttyessä yrittäjänä voitte anoa näitä huomionosoituksia. Lisätietoja saa esimerkiksi yrittäjien nettisivuilta Uudet ilmoitukset loppuvuoden tiedotteisiin, 3 ilmestymiskertaa, mv: 1/1 s. 670,00 Rivi-ilmoitukset, 5 riviä 1/2 s. 370,00 1x 20,00 lisärivit à 2,00 1/4 s. 210,00 3x 30,00 lisärivit à 3,00 1/8 s. 120,00 Hintoihin lisätään alv 22% 1/16 s. 75,00 Tilavaraukset puh Merja Altén Yrittäjäterveisin Ismo Nöjd puheenjohtaja 3

4 UUDENMAAN YRITTÄJIEN TOIMISTO JÄRVENPÄÄSSÄ Hyvä yrittäjä! Olen Petri Graeffe Järvenpäästä. Uudenmaan Yrittäjät Nylands Företagare ry on valinnut minut palvelukseesi Uudenmaan Yrittäjien toimitusjohtajaksi. Olen tästä yhtä aikaa hyvin iloinen ja samalla nöyrä. Tehtävä on haastava, mutta samalla erittäin innostava. Edistän omalta osaltani uusmaalaisten yritysten toimintaedellytyksiä. Tavoitteenani on, että pystymme yhdessä vaikuttamaan uusmaalaiseen ja suomalaiseen ilmapiiriin niin, että yrittämisen mahdollisuudet kasvavat ja jäsenpalvelunne paranee. Työssä korostuu paikallisjärjestöjemme (esim. Järvenpään Yrittäjät) ja Uudenmaan Yrittäjien hyvä yhteistyö. Ennen Uudenmaan Yrittäjät -tehtävääni olen työskennellyt kahden pk-yrityksen toimitusjohtajana kuusi vuotta sekä valtakunnallisen järjestön toiminnanjohtajana seitsemän vuotta. Lisäksi olen ollut 13 vuotta kunnallis- ja maakuntapolitiikassa. Uskon, että työhistoriani tukee työtäni hyväksenne. Perheeseeni kuuluvat vaimo sekä 6-vuotias tyttö ja 12- vuotias poika. Vapaa-aikanani pelaan muun muassa sählyä, tennistä ja shakkia. Järvenpään yrittäjien viime vuoden jäsenkehitys oli hyvä. Uusia jäseniä liittyi 55. Kun huomioidaan lopettaneet jne., nettokasvu oli mukava 6 %. Yrittäjien kannattaa kuulua yrittäjäjärjestöön. Paikallisyhdistyksen kautta saatte hyvää seuraa, ystäviä, tapahtumia ja yrittäjäverkoston. Aluejärjestö tuottaa alueelle jäsenetuja (mm. Autotalo Laakkosen kanssa), palvelee paikallisyhdistyksiä ja vaikuttaa alueen ja kuntien elinkeinopolitiikkaan paikallisyhdistysten kanssa. Suomen Yrittäjiltä saa arvokasta neuvontaa muun muassa lakiasioissa. Ja kaikki edullisen jäsenmaksumme hinnalla. Toimistomme henkilökunta, luottamushenkilömme ja paikallisyhdistyksemme palvelevat jäseniämme. Tehdään hyvää yhteistyötä yrittäjyyden hyväksi! Hyvän uuden vuoden toivotuksin, Petri Graeffe toimitusjohtaja Uudenmaan Yrittäjät Nylands Företagare r.y. Anne-Marie Suomu järjestösihteeri puh. (09) gsm anne-marie.suomu@uudenmaanyrittajat.fi Työurani aluejärjestössä alkoi vuonna Enkä vieläkään ole työhöni kyllästynyt, sillä jokainen päivä on erilainen. Toiminimikkeeni oli aluksi toimistonhoitaja ja nykyään olen järjestösihteeri. Tehtäviini kuuluu pääasiassa kirjanpito, laskutus, jäsenrekisterin ylläpito ja hallituksen sihteerinä toimiminen. Lisäksi toimenkuvaani värittävät kaikki mahdolliset ja mahdottomat tehtävät, mitä kolmen hengen toimistossa voi kuvitella olevan. Olen 41-vuotias ja asun mieheni kanssa omakotitaloa Järvenpäässä. Minusta on hiljattain tullut mökkeilyn harrastaja. Rakennamme parhaillaan kesämökkiä Etelä-Savoon. Muuten vietän mielelläni aikaa kotona ja ystävien kanssa. Välillä käväisemme myös ulkomailla. Tiina Lempinen assistentti puh. (09) gsm tiina.lempinen@uudenmaanyrittajat.fi Uudenmaan Yrittäjissä olen viihtynyt jo runsaat viisi vuotta. Minut palkattiin assistentin nimikkeellä. Työni on erittäin mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Saan olla päivittäin tekemisissä suuren yrittäjäjoukon kanssa ja minusta on mukavaa seurata paikallisyhdistysten toimintaa. Työtehtäviini kuuluu tällä hetkellä muun muassa aluetoimikuntien sihteerinä toimiminen, sisäinen ja ulkoinen tiedottamien sekä työvaliokunnan sihteerin tehtävät. Lisäksi on lukuisia muita tehtäviä, mitä pienen toimiston pyörittäminen edellyttää. Olen 45-vuotias kolmen lapsen äiti ja perheemme asustaa omakotitaloa Länsi-Vantaalla. Vapaa-aikana oleskelen perheen ja ystävien kanssa. Lisäksi lasten harrastuksiin viemisiä ja hakemisia riittää meidän perheessä. Pidän hyvin paljon ruoan laittamisesta ja leipomisesta. Koko perheen yhteinen harrastus on laskettelu ja joskus reissaamme ulkomailla. 4 Rantakatu 1, 2. kerros, JÄRVENPÄÄ puh. (09) toimisto@uudenmaanyrittajat.fi

5 ASIAKASILTA JÄRVENPÄÄN STUDIO 123:SSA Halusimme järjestää asiakkaillemme kaamoksen keskelle piristystä. Liiketilojen rajallisuuden vuoksi emme voineet kutsua heitä kaikkia myymäläämme, joten piti ideoida mukava tapahtuma jossain muualla. Kivirinteen pariskunta oli jo aiemmin kertonut mahdollisuudesta järjestää yritysnäytöksiä elokuva-teatterissaan Studio 123:ssa. FC Venus elokuvan tultua ensi-iltaan tiesimme, että tämän elokuvan haluamme näyttää asiakkaillemme, koska sen tekijöistä osa on lähtöisin Järvenpäästä tai ympäristöstä. Onnistuimme saamaan elokuvan ohjaajan, Joona Tenan, esittelemään filmin katsojille, joten yritysnäytöksemme ajankohta määräytyi ohjaajan ja sopivan salin aikataulujen perusteella. Katsojamäärä täytyi rajata istumapaikkojen mukaan satunnaisella otannalla asiakaskunnastamme, vaikka olisimme mieluusti kutsuneet kaikki halukkaat. Kirjanpitotoimistojen Liitto Ry:n auktorisoitu jäsentoimisto Kirjanpitotoimistojen Liitto Ry:n auktorisoitu Kirjanpitotoimistojen jäsentoimisto Liitto Ry:n Kirjanpitotoimisto auktorisoitu jäsentoimisto Rekola-Nieminen Oy Rekola-Nieminen Sibeliuksenkatu Kirjanpitotoimisto Järvenpää Oy Sibeliuksenkatu Rekola-Nieminen Järvenpää Oy 18 puh. Sibeliuksenkatu Järvenpää Järvenpää puh i puh i i i J Ä R V E N P Ä Ä -TA L O k o k o u s - j a k o u l u t u s p a i k k a w w w. j a r v e n p a a. f i Sibelius-sali 574- paikkainen, auditoriomallinen näyttämöllinen sali erinomainen akustiikka ääni- ja valaistustekniset palvelut Vaativiinkin odotuksiin TERVETULOA Juhani Aho-sali 110 paikkaa, lisäksi parvella 53 paikkaa tasalattiainen sali, kalustus tilausten mukaan ääni- ja valaistustekniset palvelut Kokoushuoneet 10 eri kokoista kokoushuonetta henkilön kokouksiin osa huoneista yhdistettävissä ajanmukaiset kokoustekniset palvelut Myyntipalvelu puh. (09) , fax (09) , jpaatalo.myyntipalvelu@jarvenpaa.fi Hallintokatu 4, Järvenpää Kolarikorjaamo & Automaalaamo T. Kurvinen Oy Kolarikorjaukset Autorobot-oikaisulaittein Muovikorjaukset Maalaukset (36 kk:n takuulla) Automaalimyynti Yllätyimme, kuinka valtaisan suosion elokuvailta sai! Olisimme voineet varata isonkin salin ja kaikki paikat olisivat täyttyneet. Katsojat pitivät elokuvasta ja siitä, että oli järjestetty uudenlainen asiakastapahtuma. Mielestämme on tärkeää tukea paikallisesti toistemme yritystoimintaa ja tuoda toisillemme uusia asiakkaita, tässäkin elokuvaillassa olivat jotkut ensimmäistä kertaa Järvenpään elokuvateatterissa. Palvelemme ma pe Ahertajankatu 3 PL 24, JÄRVENPÄÄ Puh. (09) Kaikesta markkinoinnista aiheutuu kuluja, mutta saamamme henkinen piristysruiske kiitollisilta asiakkailta ja pitemmän aikavälin taloudellinen vaikutus korvaavat satsauksen monin verroin. Yllättäkää asiakkaanne, suosittelevat Ajan Näön optikot! Ajan Näkö, Järnefeltinkatu 1, puh palvelemme ma pe 10 18, la LAADUKKAAT AEROSOLIT JA IRTOAINEET TEOLLISUUTEEN, AUTOILUUN, KOTITALOUKSIIN JA VAPAA-AIKAAN Vähänummentie 5, Järvenpää Puh. (09) , fax

6 TOIMINTAKALENTERI 2006 MAALISKUU Hallituksen kokous Yrittäjäilta Järvenpää-talolla. Alustajina kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen ja elinkeinojohtaja Pirjo Latva-aho. Tapahtumaan lähetetään erillinen kutsu "Maaliskuun Mourujaiset" Seurojentalolla. Vuosi sitten aloitettu perinne, jonne toivomme runsain joukoin osanottajia hassunhauskaan illanviettoon. Illan isäntänä sujuvasanainen Jukka Hautamäki Yrittäjäpaneeli, Järvenpään lukiolla klo Yrittäjien aamukahvit Rivolissa klo HUHTIKUU Yritysvierailu Roclaan Hallituksen kokous, jonka jälkeen Järvenpään Yrittäjät ry:n kevätkokous. Paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin. TOUKOKUU Yrittäjien aamukahvit Rivolissa klo , tarjoaa Järvenpään kaupunki. KESÄKUU Hallituksen kokous YrittäjäBlues Jumpin' Rantapuistossa ELOKUU Hallituksen kokous SYYSKUU Yrittäjien aamukahvit Rivolissa klo LOKAKUU Suomen Yrittäjät ry:n liittokokous Hämeenlinnassa Hallituksen kokous Uudenmaan Yrittäjien syyskokous ja yrittäjäjuhla MARRASKUU Vaihtoehtona Yrittäjyys -tapahtuma. Yhteistyössä Järvenpään Yrittäjät, Nuorkauppakamari ja Järvenpään kaupunki Koulutustapahtuma, Kirjanpitotoimisto Rekola-Nieminen Oy Vuoden yrittäjä -juhla Järvenpää-talolla. Kutsut juhlaan lähetetään erikseen. Jatkot Casinolla pikkujoulutunnelmissa Hallituksen kokous Järvenpään Yrittäjät ry:n syyskokous Hongalla JOULUKUU Yrittäjien aamukahvit Rivolissa Seuraa päivityksiä myös netistä 6

7 PARTURI TUKKAKEIDAS Järnefeltinkatu 11, Järvenpää puhelin Hoitola Kissankello Hierontapiste Seutulantie 17, Järvenpää UUSI OSOITE 3.4. alkaen Postikatu 8 gsm tai hoitolakissankello@luukku.com Klassinen- ja urheiluhieronta Suklaahieronta Aromaterapia Kiinalaiset kasvohoidot Voice Massage Feet-fi -selluliittihoidot Hopi-korvakynttilät Kiinalainen päähieronta Kestovärjäykset Karvojen poistot ym. JÄRVENPÄÄN OMAOKSA OSUUSKUNTA sosiaalisen yrityksen tavoin toimivat pesulat Järvenpäässä Lääkärinkuja 3-5, puh Annitädintie 1, puh jarvenpaan.omaoksa@kolumbus.fi Järvenpään Squashkeskus Myllytie 3, Järvenpää, puh. (09) Tilaussauna + Squash + Biljardi + Bingis Viihtyisä kahvio Squashopetus Halli on avoinna: ma pe 16 21, lauantaisin sopimuksen mukaan, sunnuntaisin sopii hyvin myös kokoustilaksi, illanistujaisiin, polttareihin, kauden päättäjäisiin, syntymäpäiville, pikkujouluihin... Rentoudu, koe hieronta lämpimällä yrttiöljyllä tai pehmentävä turvenaamio kasvoillasi. Paljon erilaisia hoitoja kaikenikäisille! Soita ja nouda myös LAHJAKORTIT! Puh Jäkälätie 1, Järvenpää Helsingintie Järvenpää JÄRVENPÄÄ Helsingintie 16, puh. (09) KERAVA Kauppakaari 1, puh. (09) MÄNTSÄLÄ Sälinkääntie 2, puh. (019) TUUSULA Koskenmäenpolku 1, puh. (09) Palvelemme ma pe 9 18, la 9 14 (Kerava la 10 15) Vakuutuskartoituksella paras vaihtoehto. Aloittava tai jo toimiva yrittäjä! Asiantuntevan ja kokeneen kumppanin saat Ifistä. Autamme sinua mielellämme vakuutuksiin ja riskien ennaltaehkäisyyn liittyvissä asioissa. Momentkartoituksella löydämme sinulle monipuolisen ja oikean ratkaisuehdotuksen vakuutustarpeisiisi. kysy lisää /arto pasuri! PAINOTUOTTEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS. MYÖS VENÄJÄN JA BALTIAN KIELILLÄ. KÄYNTIKORTEISTA KIRJOIHIN, ILMOITUKSISTA ITSEJÄLJENTÄVIIN, KAUPALLISESTA KALEVALAAN JA KAIKKEA SILTÄ VÄLILTÄ... Elimäenkuja 1, Järvenpää puh , tuotanto@graafinen-konerivi.fi Järvenpään konttori Mannilantie 41, Järvenpää 7

8 JÄRVENPÄÄN YRITTÄJÄT YYY Yrittävyyttä, yrittäjyyttä, ytyä KUUMA-kouluihin ja -kuntiin MUKANA KOULUJEN YRITTÄJYYSKASVATUKSESSA YYY ja Vaihtoehtona Yrittäjyys pääprojektit vuonna 2006 YYY-hanke käynnistyi keväällä 2004, jolloin se esiteltiin KUUMA-kuntien sivistystoimen edustajille. Hankkeessa on tavoitteena lisätä opiskelijoiden, opettajien ja palvelualojen yrittäjien tietämystä yrittäjyyskasvatuksesta ja aktivoida yhteistyötä käytännön tasolla Keski- Uudellamaalla. Järvenpäässä pyörät on laitettu pyörimään ja projektin toteuttaa Laureaammattikorkeakoulu Järvenpää yhteistyössä Järvenpään lukion ja Järvenpään Yrittäjien kanssa. Projekti on edennyt jo käytännön tasolle. Takana on Laurea Järvenpään tekemä kartoitus yrittäjyyskasvatuksesta Järvenpään yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa oppilaille, opettajille ja rehtoreille sekä kysely Järvenpään palvelualojen PK-yrittäjille. Kartoituksen tulokset: Yläkoulujen, lukion ja ammatillisten oppilaitosten oppilaat Oppilaiden asenne yrittäjyyttä kohtaan on pääasiassa myönteinen, mutta käsitteenä yrittäjyys on oppilaille jonkin verran epäselvä. Yrittäjyyttä ei välttämättä osata yhdistää osaksi opetusta. Opetustarjontaan oppilaat toivovat yrittäjyysopinnoille enemmän aikaa ja sisältöihin lisää vaihtelua. Tärkeimpiä yhteistyömuotoja ovat tällä hetkellä työelämään tutustuminen, työharjoittelu ja työssäoppimisjaksot. Järvenpään yläkoulujen, lukion ja ammatillisten oppilaitosten opettajat Yrittäjyyskasvatus on eri oppiaineissa mukana ja sen yhteiskunnallinen merkitys on tiedostettu. Yrittäjyyskasvatuskäsitteiden ja yhteisten työskentelymallien selkeyttämistä toivottiin. Pidettiin 8 tärkeänä sitä, että opiskelijat valmistuttuaan hankkisivat ensin työkokemusta ja vankan ammattitaidon ennen kuin siirtyisivät yritysmaailmaan töihin. Järvenpään palvelualojen pk-yrittäjät Kyselyyn vastanneista puolella on yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Yleisimpiä yhteistyömuotoja ovat ammatillisten oppilaitosten työssäoppimisjaksot ja yläkoulun työelämään tutustumisen jaksot. Kyselyn mukaan yrittäjät toivovat opettajien olevan aktiivisesti yhteydessä yrityksiin. Yhteistyötä rasittaa toisaalta yritysten ajan puute ja toisaalta koulujen aikataulullinen jaksotus ja tiukat budjetit. Yhteistyön kehittämiseksi ehdotettiin yhteistyön suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden kehittämistä. Mitä nyt? Lukion oppilaista kootaan ryhmä, joka yhdessä Laurean opiskelijoiden kanssa toteuttaa uudenlaisen yrittäjyyskurssin. Tähän kuuluu eri ammatteihin tutustuminen, yrityksissä vieraileminen sekä niiden toiminnasta esitelmöinti muille oppilaille. Tiistaina klo pidetään Järvenpään lukiolla yrittäjäpaneeli lukion oppilaille. Paikalla tulee olemaan 4 6 eri alan yrittäjää, joiden kesken paneeli käydään. Myös muut kuin oppilaat ovat tervetulleita kuuntelemaan keskustelua. Toisen asteen oppilaitokset tarjoavat paljon myös meille yrittäjille. Useat tekevätkin jatkuvaa yhteistyötä näiden kanssa, mutta vielä valitettavan monelle on epäselvää, miten lähteä yhteistyöhön oppilaitosten kanssa, ja mitä ne ihan oikeasti voivat tarjota meille yrittäjille. Yhtenä käytännön esimerkkinä Teboil Järvenpää on jatkuvasti yhteydessä Järvenpään ammattiopistoon, ja siellä autoalan opiskelijoiden opettajaan. Työelämään tutustumisjaksolla (TET) on yrittäjä Matti Hämäläinen ottanut poikia heille harjoitteluun. Näiden harjoittelijoiden joukosta on löytynyt ahkeria työntekijöitä. Koulunkäynnin ohella ovat pojat olleet heillä ilta- ja kesätöissä. Koulun päätyttyä valmistumisen jälkeen on Matti tarjonnut jo kahdelle opiskelijalle työpaikan ja ottanut heidät omaan koulutusputkeensa, missä heistä on tehty ammattitaitoisia autonasentajia. Nyt koulun päätyttyä jo kolmas valmistuva oppilas tulee saamaan työpaikan Järvenpään Teboililta. Ensimmäisen kerran työharjoitteluun tullessa (TET jaksolla) pojat ovat toimineet vakituisen mekaanikon työparina ja opissa. Vähitellen vastuuta siirretään harjoittelijalle ja hän saa kokea itsensä hyödylliseksi valvotuissa olosuhteissa. Tämä kaikki vaatii tietysti meiltä yrittäjiltä enemmän aikaa perehdyttämiseen, mutta Matti kokee tämän parhaaksi tavaksi saada itselleen luotettavia, ammattitaitoisia työntekijöitä. Työntekijät sitoutuvat työpaikkaan tietäen, että työnantaja on valmis myös investoimaan heihin kouluttamalla eteenpäin. Tämä siis vain yksi esimerkki, jonka voisin kuvitella soveltuvan myös monelle muulle alalle. Vaihtoehtona Yrittäjyys Teemapäivä toteutetaan tänäkin vuonna yhteistyössä Järvenpään Seudun Nuorkauppakamarin ja Järvenpään yläasteiden 9-luokkalaisten kanssa. Ta-

9 pahtumapäiväksi on sovittu keskiviikko Päivä tullaan toteuttamaan samaisella sabluunalla kuin vuonna Se, mitä yrittäjiltä vaaditaan, on puolentunnin tunnin hetki omassa yrityksessään kyseisenä päivänä ja vastaanottaa heille sopiva määrä oppilaita tutustumaan yritykseen ja siellä harjoitettaviin ammatteihin. Ilmoittautuminen mukaan voi tapahtua jo nyt allekirjoittaneelle. Tulemme sitten lähempänä tapahtumaa olemaan teihin yhteydessä. Viime vuonna tapahtumassa oli mukana 38 järvenpääläistä yritystä kaksinkertaistetaan tuo määrä tänä vuonna! 9-luokkalaiset ovat suuren haasteen edessä valitessaan toisen asteen opiskelupaikkaa. Tarkoitus ei tietenkään ole, että oppilas tuolloin tietää, mihin ammattiin aikuisena valmistuu. Se, että he ovat kuitenkin saaneet tietoa eri ammateista ja niihin tarvittavista koulutuksista, on edesauttamassa siinä vaiheessa kun ammatin valinta on edessä yrittäjyys voi myös olla yksi vaihtoehto siinä vaiheessa. Tulen tiedotteissamme kertomaan projektien edistymisestä ja yhteistyöstä oppilaitosten kanssa. Toivon myös teiltä, arvon yrittäjät aktiivista mukanaoloa näissä tapahtumissa. Iloista talven jatkoa ja ollaanhan yhteydessä! Järvenpään Yrittäjät ry Sari Hämäläinen Puh ASIANAJOTOIMISTO OJALA PIRJO Mannilantie 37, Järvenpää puh / Perhe-, perintö- ja rikosasiat ASIANAJOTSTO PETTERSSON KIRSI Sibeliuksenk. 23 C Järvenpää puh / kirsi.pettersson@pettersson-law.fi GRAAFISTA SUUNNITTELUA Print ja www-sivustot Grapica Pia Kauppinen pia.kauppinen@grapica.fi gsm HÄLYTYS- JA KAMERAVALVONTALAITTEET Akvaltek Oy puh akvaltek@dlc.fi ISÄNNÖITSIJÄTOIMISTO Vuori & Co Ay Huvilakatu 14 A Järvenpää puh KOTILORISTI Floristin palvelut ja puutarhakonsultointi yksityisille ja yrityksille puh MP-VARUSTEITA JA FARMI-PERÄKÄRRYJÄ / veikkolaakso SIIVOUSPALVELUJA kotitalouksille ja yrityksille vaate- ja astiahuolto, astiavuokraus Elsa Siivous Ay, p TILITOIMISTO ACCOUNT OFFICER OY Kalliotie Järvenpää puh FI-VERKKOTUNNUKSIA ALETTIIN MYÖNTÄÄ YKSITYISHENKILÖILLE 1.3. ALKAEN Viestintävirasto aloitti fi-verkkotunnusten myöntämisen yksityishenkilöille 1.3. klo Fi-verkkotunnukset myönnetään siinä järjestyksessä, kun hakemukset saapuvat Viestintävirastoon. Verkkotunnus voi olla yleisnimi, lempinimi tai oma nimi Fi-verkkotunnus on lähtökohtaisesti hakijan vapaasti valittavissa. Se voi olla mikä tahansa yleissana, esimerkiksi harrastukseen liittyvä yleissana, lempinimi tai omaan nimeen perustuva. Yksityishenkilö saa hakea etu- ja sukunimestä muodostuvaa, henkilönimeen perustuvaa verkkotunnusta vain omalla nimellään. Toisen henkilön henkilönimeen perustuvaa verkkotunnusta ei saa hakea. Esimerkiksi mattimeikäläinen.fi -verkkotunnusta saa hakea ainoastaan Matti Meikäläinen. Tämä rajoitus ei koske erillisiä etu- ja sukunimiä. Tällöin esimerkiksi Matti Meikäläinen voi hakea verkkotunnusta liisa.fi. Jos puolestaan kaksi Matti Meikäläistä hakee koko nimeensä perustuvaa verkkotunnusta yhtä aikaa, mattimeikäläinen.fi myönnetään sille, joka on hakenut tunnuksen ensimmäisenä. Fi-verkkotunnusta voi hakea 15 vuotta täyttänyt henkilö Ennen fi-verkkotunnuksen hakemista hakijan on tarkastettava, ettei haettava fi-verkkotunnus perustu suojattuun nimeen tai merkkiin, kuten esimerkiksi kaupparekisteriin merkityn yrityksen nimeen. Haettava fi-verkkotunnus ei myöskään saa sisältää loukkaavia tai rikolliseen toimintaan kehottavia ilmaisuja. Fi-verkkotunnusta hakevan yksityishenkilön tulee olla 15 vuotta täyttänyt ja hänellä tulee olla suomalainen henkilötunnus sekä kotikunta Suomessa. Alle 15-vuotiaan lapsen vanhemmat eivät voi hakea fi-verkkotunnusta lapsensa puolesta. Verkkotunnuksen hakeminen helpointa internet-palveluntarjoajan kautta Fi-verkkotunnusta on mahdollista hakea Viestintäviraston verkkotunnuspalvelusta internetissä osoitteessa tai internet-palveluntarjoajan kautta. Haettaessa fi-verkkotunnusta verkkotunnuspalvelusta hakijan tulee olla rekisteröitynyt verkkotunnuspalvelun käyttäjäksi ennakkoon ja lisäksi hakijalla tulee olla käytettävissään vähintään kaksi nimipalvelinta, joihin haettava fi-verkkotunnus on määritelty. Verkkotunnuspalvelussa fi-verkkotunnuksen käytöstä perittävä verkkotunnusmaksu tulee maksaa luottokortilla tai verkkopankissa hakuprosessin aikana. Verkkotunnus maksaa 52 euroa/kolme vuotta. Fi-verkkotunnus on mahdollista hankkia myös internet-palveluntarjoajan kautta. Tällöin palveluntarjoaja pystyy järjestämään verkkotunnuksen hakijan puolesta tarvittavat nimipalvelimet sekä toimittamaan samalla palvelut, joissa fi-verkkotunnusta voi hyödyntää, kuten esimerkiksi kotisivutilan sekä sähköpostiosoitteen. Globalisoituneessa internetissä fi-verkkotunnus on luotettava valinta, koska fi-verkkotunnukset myöntää Viestintävirasto. Se pyrkii ehkäisemään fi-verkkotunnusten tietoturvauhat jo ennakolta ja pystyy tarvittaessa peruuttamaan väärin perustein haetut fi-verkkotunnukset. Lisätietoja fi-verkkotunnusten eduista löytyy yksityishenkilöille suunnatussa palvelussa, osoitteessa Lähde: 9

10 Räätälöityjä ratkaisuja rahoitusriskien hallintaan Miten yrityksenne tulokseen vaikuttaisi 1,5 % koronnousu nykyiseltä tasolta. Vaarantuuko viennistä saatava kate, jos dollari heikkenee edelleen 10 %. Onko raaka-aineen hintojen nousu vaikea siirtää asiakkaan maksettavaksi. Olisiko liiketoiminnan suunnittelua helpompi tehdä, jos keskeiset menot ja tulot olisivat tiedossa pitkälle etukäteen. Näitä rahoitusriskejä on pohdittu yrityksissä jo vuosikymmenien ajan ja ilahduttavan moni yritys on viimeisten vuosien aikana vahvistanut oman riskienhallintapolitiikan rahoitusriskien varalle. Kun yrityksen rahoitusriskit on selvitetty tehdään suunnitelma siitä minkälaisia suojausinstrumentteja käytetään. Ne voidaan räätälöidä kullekin yritykselle sopiviksi. Minkälaisille rahoitusriskeille voi altistua? Yritysten suurimmat rahoitusriskit ovat korkotason ja hinnoitteluvaluuttojen hintamuutoksissa. Myös raaka-aineiden hintojen vaihtelu voi tuoda riskin. Kaikki yritykset, joilla on euroalueen ulkopuolista tuontia tai vientiä tai yrityksen kilpailijat toimivat vieraassa valuutassa, ovat alttiita valuuttariskille. Korkoriskit Oikean suojauspolitiikan valitsemiseen vaikuttaa ennen kaikkea yrityksen toimiala. Esimerkkinä voidaan mainita kiinteistöyhtiöt, joilla on tyypillisesti paljon velkaa ja tasainen tulovirta. Vuokrien tulovirrat ovat yleensä vakaat, joten on perusteltua sitoa myös menojen suurin vaihteleva tekijä eli korot pidemmäksi aikaa kiinteällä korolla. Vaihtoehtona voisi olla myös palovakuutukseen rinnastettava korkokatto, joka takaa, että euriborkorot eivät nouse sovitun rajan yläpuolelle. Rahoitusmarkkinoiden tarjoamien johdannaisinstrumenttien kuten korko-optioiden ja koronvaihtosopimusten käyttö onkin laajentunut voimakkaasti vuosituhannen alusta lähtien. Yritysten ennakkoluulot ovat karisseet nopeasti ja asiakkaalle varta vasten räätälöityjä turvallisia suojausratkaisuja käytetäänkin tällä hetkellä kaiken kokoisissa yrityksissä helpottamassa tulevaisuuden tulojen ja menojen budjetointia. Valuuttariskit Yhteisvaluutan ulkopuoliset kauppakumppanit ovat edelleen tärkeitä. Turhaa valuuttakurssiriskiä ei kannata ottaa, vaan valuuttamääräiset saatavat sekä tuonnin vastuut on järkevää suojata kurssiliikkeitä vastaan. Pienellä katteella hinnoiteltua kauppaa ei kannata pilata pienen valuuttakurssiliikkeen vuoksi. Erilaisilla optioilla on mahdollista suojautua kurssiliikettä vastaan ja samalla jättää mahdollisuus hyötyä suotuisasta kurssikehityksestä. Tärkeintä on tunnistaa yrityksen ydinosaamisalue ja jättää valuuttakursseilla spekulointi toiminnan ulkopuolelle. Raaka-aineriskit Öljyn hinnan raju nousu parina viime vuotena on muistuttanut monia yrityksiä raaka-ainehintojen heilahtelujen aiheuttamista riskeistä. Niitä vastaan voidaan suojautua samantyyppisillä rahoitusinstrumenteilla kuin korko- ja valuuttariskeihin. Dieselin ja polttoöljyn ohella suojauksia on saatavissa myös mm. sähkön, teollisuusmetallien ja muovihintojen heilahduksia vastaan. Andrei Maude, Nordea Pankki Suomi Oyj Tervetuloa kuuntelemaan Nordean Järvenpään konttoriin aiheesta lisää Kello tarjoamme aamubrunssin kera asiaa. Pääpaino on korkoriskeissä. Ilmoittaudu Kirsi Vilkman-Jokiselle Toimistomme palvelee Teitä palkanlaskennasta kirjanpitoon sekä verotuksesta taloushallinnon konsultointiin. Hyödynnämme uusinta teknologiaa ja tarjoamme sähköisiä palvelumuotoja asiakkaidemme taloushallinnon tehostamiseksi. Sibeliuksenkatu 6 Järvenpää Puh Tuusulan Kauppakeskus Hyrylä Puh Iso-Kylätie 25 Sipoo Puh Prismakeskus Kerava Puh TALOUDEN ASIANTUNTIJA Pretax Järvenpää Oy Sibeliuksenkatu 18, Järvenpää Puh Fax tarja.ikalainen@pretax.net Lisätietoja konsernistamme: 10

11 Pirjo Latva-aho, Järvenpään kaupungin elinkeinojohtaja: VOIKO YRITTÄJÄ VAIKUTTAA YRITYSYMPÄRISTÖÖN? Tottakai voi monellakin tavalla! Kansainväliseen toimintaympäristöön ja kilpailuun vaikuttaminen on yritykselle lähes mahdotonta jollei yritys lukeudu alansa johtaviin toimijoihin. Sellaisiakin Järvenpäässä on. Myös valtakunnallisella tasolla yritystoiminnan pelisäännöt tulevat yleensä ylhäältä annettuina. Sen sijaan omassa kunnassa ja alueella yksittäisellä yrityksellä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa kehitykseen rakentavilla kannanotoillaan ja aloitteillaan. Järvenpään elinkeinostrategia on tulos yhteistyöstä elinkeinoelämän kanssa. Järvenpään Yrittäjien panos sen muotoutumisessa on ollut merkittävä. Ohjelman muutostarpeita arvioidaan vuosittain ja myös näissä tarkasteluissa yrittäjät ovat mukana. Järvenpään elinkeinostrategia vuorostaan heijastuu viimeistelyhionnassa olevaan KUUMA-alueen yhteiseen elinkeinostrategiaan ja päinvastoin. Keski-Uudenmaan elinkeinopolitiikka ja kuntien elinkeinojen kehittäminen ovat keskenään kutakuinkin synkronissa. Nämä strategiat ovat melkoisia työkaluja yritysten toimintaympäristön kehittämisessä. Perustan yhteiselle kehittämistyölle antaa luonteva keskusteluyhteys yrittäjien, kaupungin ja muiden elinkeinotoimijoiden välillä. Tässä tarkoituksessa järjestetään muun muassa 7. maaliskuuta yrittäjäilta Järvenpää-talolla, jossa mitataan yrittäjien tuntoja elinkeinojen kehittämissuunnista. Yritysten näkemyksiä niiden lähimmän toimintaympäristön parantamisesta on haluttu saada esille mm. työn alla olevassa Terholan yritysalueen kehittämisselvityksessä. Yrittäjien ja asukkaiden mielipiteitä on kartoitettu myös useissa kyselytutkimuksissa kaupunkikeskustan palveluiden kehittämiseksi. Hyvä yritysilmapiiri ja positiivinen aloitteellisuus ovat välttämättömiä edellytyksiä myönteisen kehityskierteen aikaansaamiseksi. Hyvä henki on tärkeä niin kaupungin ja yritysten välisissä suhteissa kuin yritysten keskinäisessä, toisensa huomioon ottavassa yhteistyössäkin. Esimerkiksi keskustan kaupalliselle kehittämiselle ja markkinoinnille yrittäjien lisääntynyt yhteistyö antaisi tuntuvaa pontta ja pohjaa. Yhteistyöhengen rakentaminen on kuitenkin varsinainen taitolaji! Järvenpään Yrittäjät on toiminnassaan ollut esimerkillinen yhteistyön rakentamisessa kestävän kehityksen linjalla. Yritykset voivat toimipaikkansa ulkoasulla vaikuttaa omaan yritysimagoonsa. Samalla ne väistämättä vaikuttavat jossain määrin naapuriyritysten yrityskuvaan ja ehkä kuvaan koko alueesta. Yrittäjät ovat tutkitusti usein luonteeltaan ainakin jossain määrin yksinäisiä susia, mutta mikään yritys ei silti toimi vaikuttamatta koko yritysyhteisöön. Jokainen yritys muokkaa osaltaan yritysyhteisön imagoa ja yhteistä toimintaympäristöä. Tähän tosiseikkaan kätkeytyvän voiman rakentava hyväksikäyttö on suuri yhteinen haaste. Elokuva on elämys tarjoa se henkilökunnallesi! Yrityslipputilaukset: Sinikka Kivirinne, puh

TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ Järvenpään yrittäjät ry Sari Hämäläinen

TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ Järvenpään yrittäjät ry Sari Hämäläinen TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ Järvenpään yrittäjät ry Sari Hämäläinen 25.11.2010 1 Järvenpään Yrittäjät yhdistyksenä Suomen yrittäjät ry pj. Mikko Simolinna Uudenmaan yrittäjät ry tj. Petri Graeffe Järvenpään yrittäjät

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 PALTAMON YRITTÄJIEN JA YRITTÄJÄJÄRJESTÖN YHTEISTYÖ TYÖVOIMATALON KANSSA Kysely postitettu 27.10.2010 Kyselyn saanut n. 111 yritystä (n=111) Yhteistyössä Kainuun Yrittäjien kanssa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Fi-verkkotunnus yksilöllinen ja suomalainen

Fi-verkkotunnus yksilöllinen ja suomalainen Fi-verkkotunnus yksilöllinen ja suomalainen Fi-verkkotunnus yksilöllinen ja suomalainen 2 Fi-verkkotunnus on yhtä supisuomalainen asia kuin sauna ja joulupukki. Se on merkki turvallisuudesta ja luotettavuudesta.

Lisätiedot

Fi-verkkotunnus luotettava ja suomalainen

Fi-verkkotunnus luotettava ja suomalainen Fi-verkkotunnus luotettava ja suomalainen Oma yritys 2012 Juhani Juselius Internetin osoitteistopuu. gtld.com.net.mobi....pφ مصر..uk cctld.de.se.fi -suomalainen -luotettava.co.uk.gv.uk yritys.fi yritys.co.uk

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Pieksämäen mentorifoorumi Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Useat pieksämäkeläiset yrittäjät ja yrittäjähenkiset ovat kouluttautuneet mentoreiksi tarkoituksena antaa kokemustaan ja verkostojaan muiden

Lisätiedot

Kyselytutkimus työajan käytöstä

Kyselytutkimus työajan käytöstä Kyselytutkimus työajan käytöstä Omien asioiden hoitaminen ja Internetin käyttö työajalla Markkina- ja mielipidetutkimusyritys Q-Tutkimus toteutti kesäkuussa 2013 (3.6. 17.6.2013) kyselytutkimuksen, joka

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2007

Nuorisotutkimus 2007 Nuorisotutkimus 2007 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin maaliskuussa 2007 nettikyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1 OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME

Lisätiedot

Miten voi satakuntalainen yrittäjä vuonna 2014?

Miten voi satakuntalainen yrittäjä vuonna 2014? Miten voi satakuntalainen yrittäjä vuonna 2014? TUTKIMUS Tutkimus yrittäjien hyvinvoinnista Kohderyhmänä ne Satakunnan Yrittäjät ry:n jäsenet, joiden sähköpostiosoite tiedossa (3 296 jäsentä) Sähköinen

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 NUORI Tähtää Työelämään! Nuorten kesätyötuki 2015 Vetelin kunta on varannut kesälle 2015 nuorten työllistämiseen yhteensä 5 600. Kesätyötuen tavoitteena on kannustaa nuoria

Lisätiedot

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon. ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä

Lisätiedot

Toivon tietoa sairaudestani

Toivon tietoa sairaudestani Liite 5 N1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille. Tämä kyselylomake

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

HOPE osk perustamisleiri 3 Ahlman 25.9.2013 TERVETULOA!

HOPE osk perustamisleiri 3 Ahlman 25.9.2013 TERVETULOA! HOPE osk perustamisleiri 3 Ahlman 25.9.2013 TERVETULOA! Osuuskunnan perustamisleirit Kaikki leirit on nyt käyty! Enää edessä on osuuskunnan perustaminen. Se tulee tehdä 31.10.2104 mennessä. Osuuskunnan

Lisätiedot

Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista

Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista 13.2.2019 21.2.2019 1 Pitäisi ajatella koulutyön tekemistä ihan eri tavalla Selvitys työelämään tutustumisjaksojen toteuttamisesta kouluissa Terhi Tuukkanen

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Liite 11 N2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssin toiselle jaksolle.

Lisätiedot

Sykäys -vuosikello

Sykäys -vuosikello Sykäys -vuosikello 2019-2020 ELOKUU Viikko 33 13.8. klo 14 Sykäys-tiimin tapaaminen kaupungintalolla Viikko 34 Perustaisinko yrityksen, Yrityssalo Oy 21.8. klo 14:30 16:00 Kolmas kaffe Yrityssalossa Miten

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Sairaanhoitajaopiskelija Terhi, 21v Sairaanhoitaja Noora, 28v Allergia- ja astmahoitaja Kirsi, 34v Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Laatupäällikkö Teija, 50v Yksikönjohtaja

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi 2018 Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN OPISKELIJAELÄMÄÄ UUDENMAAN INSINÖÖRIOPISKELIJAT UIO RY Onnittelut opiskelupaikasta! Aloittavien opiskelijoiden infossa kannattaa käväistä Opiskelun ei

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville 1) TYÖNHAKUUN LIITTYVÄÄ: - aloita työnhaku ajoissa ENNEN valmistumista (noin ½ v. ennen valmistumista) - hanki itsellesi riittävät hyvät työnhakuvalmiudet eli selvitä kuinka tehdään vapaamuotoisia hakemuksia

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi Yrittäjyyskasvatuskonferenssi 27.-28.1.2011 Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita. Esa Saarinen Yrittämällä eteenpäin

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta

Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta Sari Salomaa-Niemi ohjaajien haastattelun kautta Ohjaajien ajatuksia Tampereella päivähoitovetoista ylilääkäri Tuire Sannisto kuuluu

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3)

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) Ammatin sisällöllinen kiinnostavuus 34 40 21 4 1 4,00 Ammatin hyvä imago 35 41 14 8 3 10 55 25 10 38 37 23 3 44 44 12 35 22 26 9 9 10 50 40 60 40 8 32

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain. Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot