Pellon kunta Hyvinvointikertomus Hyväksytty valtuustossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pellon kunta Hyvinvointikertomus Hyväksytty valtuustossa"

Transkriptio

1 Pellon kunta Hyvinvointikertomus Hyväksytty valtuustossa

2 Johdanto Terveydenhuoltolaki (1326/2010) ja kuntalaki (410/2015) velvoittavat kuntia huomioimaan terveys- ja hyvinvointinäkökohdat kunnan kaikissa toiminnoissa. Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) seuraa terveydenhuoltolain toteutusta. Aluehallintovirastot sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) vastaavat terveydenhuoltolain valvonnasta. Hyvinvointikertomuksen tekeminen kuuluu sekä kunnan hyvinvointiryhmälle että johtoryhmälle (tai muille vastaaville toimiville ryhmille). Kertomusta tekevien ryhmien tulee olla poikkihallinnollisia eli niiden tulee muodostua kunnan eri hallinnonalojen edustajista. Näin vastuu hyvinvoinnin edistämisestä tulee kaikkien yhteiseksi asiaksi.valtuustolle on raportoitava vuosittain kuntalaisten terveydentilasta ja hyvinvoinnista sekä toteutuneista toimenpiteistä. Valtuustokausittain on valmisteltava laaja hyvinvointikertomus. Hyvinvointikertomus on johtamisen työväline ja keskeinen osa kunnan strategiatyötä, toiminnan ja talouden suunnittelua, seurantaa ja arviointia. Pellon kunnan hyvinvointikertomuksen on laatinut Anne Ollikainen. Hyvinvointiryhmän jäseninä ovat Pirjo Mantere, Sari Eero, Maija Havela, Maarit Kinsendi, Kullervo Linna, Emilia Andersson, Juha Nikka, Outi Rautio, Erkki Muukkonen ja Esa Kassinen. Terveyden edistämisen työryhmän kokouksessa on päätetty sähköisen hyvinvointikertomuksen tekemisestä ja kunnan johtoryhmälle asia esitettiin keväällä Päätös sähköisen hyvinvointikertomuksen aloittamisesta on tehty terveyden edistämisen työryhmän kokouksessa Edellinen Pellon kunnan hyvinvointikertomus on hyväksytty valtuustossa Hyvinvointikertomus prosessikuvauksesta on sovittu pidetyssä hyvinvointikertomuspalaverissa. Tuolloin on sovittu hyvinvointikertomuksen raameista ja aikataulusta. Vertailukunniksi valittiin naapurikunnat Ylitornio ja Kolari sekä lisäksi Pellon kuntalaisten hyvinvointia verrataan koko maan ja Lapin indikaattorituloksiin hyvinvointikertomuksen johtopäätökset väestön hyvinvoinnista ja palvelujärjestelmästä: kuntalaisten tyytyväisyys palveluihin hyvä pääosin toimivat peruspalvelut perhetyöntekijän saatavuus ja pysyvyys lapsiperheille toimintaa nuorison kouluttautumismahdollisuudet omalla paikkakunnalla kouluympäristö, puutteet, koulupsykologin palvelut mielenterveyspalvelut harrastus- ja viriketoiminta laitoksissa asuville vanhuksille ja yksinäisille vanhuksille ym. 1 VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA TALOUS JA ELINVOIMA Talous Tulot Keskeneräinen 1/75

3 Valtionosuudet yhteensä euroa / asukas P ello - Hyvinvointikertomus Koko maa Lappi Kolari Pello Ylitornio Lainakanta, euroa / asukas Ylitornio Pello Kolari Lappi Koko maa Vuosikate, % poistoista Pello 63.8 Lappi 91.4 Koko maa Ylitornio Kolari Suhteellinen velkaantuneisuus, % Ylitornio 25.4 Pello 46.3 Kolari 51.4 Lappi 57.3 Koko maa Valtionosuudet, % nettokustannuksista Koko maa 37.7 Lappi 52.0 Kolari 53.8 Pello 60.3 Ylitornio Keskeneräinen 2/75

4 Verotulot, euroa / asukas Ylitornio Pello Kolari Lappi Koko maa Vuosikate, euroa / asukas Pello Lappi Koko maa Ylitornio Kolari Elinvoima Väestö Avioeroja vuotiailla / vastaavanikäistä naimisissa olevaa Pello 8.4 Kolari 17.8 Lappi 18.0 Koko maa 18.9 Ylitornio Elatussuhde Koko maa Kolari Lappi Ylitornio Pello Keskeneräinen 3/75

5 7-15-vuotiaat, % väestöstä Pello 7.0 Ylitornio 7.9 Kolari 9.3 Lappi 9.8 Koko maa Koulutustasomittain Ylitornio Pello Kolari Lappi Koko maa Yhden hengen asuntokunnat, % asuntokunnista Kolari 40.8 Pello 42.3 Ylitornio 42.6 Koko maa 43.3 Lappi Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä Ylitornio 18.1 Pello 18.6 Kolari 21.6 Koko maa 22.2 Lappi Lähtömuuttajat, lkm Pello Ylitornio Kolari Lappi Koko maa Keskeneräinen 4/75

6 Väestö Pello Kolari Ylitornio Lappi Koko maa Lapsiperheet, % perheistä Pello 24.9 Ylitornio 30.0 Kolari 35.4 Lappi 38.6 Koko maa Kuntien välinen nettomuutto / asukasta Ylitornio -4.7 Pello -3.5 Lappi 0.0 Koko maa 0.0 Kolari Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / asukasta Ylitornio 9.8 Pello 13.6 Kolari 25.9 Lappi 64.3 Koko maa Huoltosuhde, demografinen Koko maa 62.5 Lappi 66.0 Kolari 81.1 Ylitornio 85.3 Pello Keskeneräinen 5/75

7 0-6-vuotiaat, % väestöstä Pello 4.5 Ylitornio 6.8 Kolari 7.0 Lappi 7.5 Koko maa Tulomuuttajat, lkm Pello Ylitornio Kolari Lappi Koko maa vuotiaat, % väestöstä, väestöennuste 2030? 3.6 Pello 4.5 Ylitornio 6.1 Kolari 6.7 Lappi 7.0 Koko maa Syntyneet, ennuste 2030? 13.0 Pello 19.0 Ylitornio 35.0 Kolari Lappi Koko maa Syntyneet, ennuste 2020? 14.0 Pello 20.0 Ylitornio 37.0 Kolari Lappi Koko maa Keskeneräinen 6/75

8 85 vuotta täyttäneet, % väestöstä P ello - Hyvinvointikertomus Kolari 2.6 Koko maa 2.8 Lappi 4.6 Pello 5.4 Ylitornio vuotiaat, % väestöstä Koko maa 7.6 Lappi 8.7 Kolari 12.2 Ylitornio 12.5 Pello vuotiaat, % väestöstä Koko maa 12.8 Lappi 14.6 Kolari 16.7 Ylitornio 19.1 Pello vuotiaat, % väestöstä Ylitornio 46.8 Pello 50.4 Lappi 51.3 Koko maa 52.1 Kolari vuotiaat, % väestöstä Pello 7.5 Kolari 7.9 Ylitornio 10.1 Lappi 10.5 Koko maa Elinvoima Keskeneräinen 7/75

9 Teollisuus, % työllisistä Kolari 6.7 Pello 7.4 Ylitornio 9.7 Lappi 12.8 Koko maa Informaatio ja viestintä, % työllisistä Ylitornio 0.8 Pello 0.9 Kolari 1.5 Lappi 3.9 Koko maa Kaivostoiminta ja louhinta, Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta, Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito, % työllisistä Koko maa 2.3 Ylitornio 2.6 Pello 2.9 Kolari 3.1 Lappi Työlliset, % väestöstä Pello 33.6 Ylitornio 37.7 Lappi 39.7 Kolari 41.1 Koko maa Työttömät, % työvoimasta Koko maa 16.0 Lappi 16.0 Pello 16.2 Ylitornio 17.3 Kolari Keskeneräinen 8/75

10 Maatalous, metsätalous ja kalatalous, % työllisistä P ello - Hyvinvointikertomus Koko maa 4.7 Lappi 5.6 Kolari 10.8 Pello 12.0 Ylitornio Rakentaminen, % työllisistä Pello 6.1 Kolari 6.2 Lappi 6.5 Koko maa 8.4 Ylitornio Tukku- ja vähittäiskauppa; Kuljetus ja varastointi; Majoitus- ja ravitsemistoiminta, % työllisistä Ylitornio 20.8 Lappi 21.0 Koko maa 23.9 Pello 28.4 Kolari Rahoitus- ja vakuutustoiminta, % työllisistä Kolari 0.7 Pello 0.9 Lappi 0.9 Ylitornio 2.0 Koko maa Kiinteistöalan toiminta, % työllisistä Ylitornio 0.8 Pello 0.9 Koko maa 1.1 Lappi 1.5 Kolari Keskeneräinen 9/75

11 Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta, Hallinto- ja tukipalvelutoiminta, % työllisistä Pello 9.4 Ylitornio 11.1 Lappi 12.7 Koko maa 13.1 Kolari Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus, Koulutus, Terveys- ja sosiaalipalvelut, % työllisistä Kolari 29.0 Ylitornio 29.2 Koko maa 32.6 Pello 33.5 Lappi Muu palvelutoiminta, % työllisistä Ylitornio 4.2 Pello 5.4 Koko maa 5.5 Lappi 7.9 Kolari Pitkäaikaistyöttömät, % työvoimasta Kolari 4.7 Koko maa 4.8 Lappi 5.5 Ylitornio 6.1 Pello TALOUS JA ELINVOIMA - Yhteenveto LAPSET, VARHAISNUORET JA LAPSIPERHEET Hyvinvointi Elämänlaatu ja osallisuus Keskeneräinen 10/75

12 Kokeillut laittomia huumeita ainakin kerran, % 8. ja 9. luokan oppilaista Ylitornio 2.8 Pello 4.0 Kolari 6.9 Lappi 8.4 Koko maa Tupakoi päivittäin, % 8. ja 9. luokan oppilaista Kolari 5.6 Pello 7.9 Ylitornio 8.9 Koko maa 10.9 Lappi Kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi, % 8. ja 9. luokan oppilaista Koko maa 16.8 Lappi 21.4 Pello 21.8 Ylitornio 25.0 Kolari Ei yhtään läheistä ystävää, % 8. ja 9. luokan oppilaista Ylitornio 4.5 Pello 9.2 Lappi 9.3 Koko maa 10.2 Kolari Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa, % 8. ja 9. luokan oppilaista Pello 9.9 Koko maa 12.3 Lappi 13.0 Ylitornio 17.6 Kolari Keskeneräinen 11/75

13 Harrastaa hengästyttävää liikuntaa vapaa-ajalla korkeintaan 1 h viikossa, % 8. ja 9. luokan oppilaista Koko maa 29.6 Pello 32.9 Ylitornio 33.5 Lappi 42.0 Kolari Ei syö koululounasta päivittäin, % 8. ja 9. luokan oppilaista Pello 20.5 Ylitornio 24.0 Kolari 31.5 Lappi 32.6 Koko maa Ylipaino, % 8. ja 9. luokan oppilaista Pello 15.7 Koko maa 18.0 Lappi 21.9 Ylitornio 37.5 Kolari Opiskelu, työ ja toimeentulo Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet yksinhuoltajakotitaloudet, % toimeentulotukea saaneista kotitalouksista? 2.2 Lappi 3.2 Ylitornio 3.5 Koko maa 3.5 Pello Toimeentulotukea saaneet lapsiperheet, % lapsiperheistä Koko maa 9.3 Kolari 9.5 Lappi 10.9 Ylitornio 14.6 Pello Keskeneräinen 12/75

14 Lasten pienituloisuusaste Koko maa 13.4 Kolari 13.6 Lappi 13.7 Pello 14.3 Ylitornio Turvallisuus, asuminen ja ympäristö Kokenut fyysistä uhkaa vuoden aikana, % 8. ja 9. luokan oppilaista Ylitornio 11.8 Pello 18.4 Kolari 19.3 Lappi 20.3 Koko maa Huostassa tai kiireellisesti sijoitettuna olleet 0-17-vuotiaat viimeisimmän sijoitustiedon mukaan, % vastaavanikäisestä väestöstä (THL) Lappi 1.1 Koko maa 1.2 Ylitornio 1.3 Kolari 2.6 Pello Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa, % 8. ja 9. luokan oppilaista Ylitornio 5.6 Pello 6.2 Koko maa 7.1 Lappi 7.8 Kolari Koulun fyysisissä työoloissa puutteita, % 8. ja 9.luokan oppilaista Pello 54.3 Koko maa 55.3 Lappi 77.6 Kolari 87.0 Ylitornio Keskeneräinen 13/75

15 Ahtaasti asuvat lapsiasuntokunnat, % kaikista lapsiasuntokunnista Koko maa 30.9 Lappi 31.1 Pello 32.0 Kolari 35.4 Ylitornio Vanhemmuuden puutetta, % 8. ja 9.luokan oppilaista? null fi.shvk.localizedname : 1587 Rikoksista syyllisiksi epäillyt 0-14-vuotiaat / vastaavanikäistä? 0.0 Pello 5.5 Lappi 7.4 Kolari 8.6 Koko maa 18.2 Ylitornio Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä (THL) Ylitornio 1.3 Kolari 1.4 Koko maa 1.5 Lappi 3.1 Pello Kunnan palvelut Päivähoito Keskeneräinen 14/75

16 Lasten päivähoidossa olleet 3-5-vuotiaat % vastaavanikäisestä väestöstä Lappi 65.5 Ylitornio 68.0 Koko maa 79.7 Pello 80.9 Kolari Kodinhoitoapua vuoden aikana saaneita lapsiperheitä, kunnan kustantamat palvelut? 6.0 Ylitornio 10.0 Pello 14.0 Kolari Lappi Koko maa Koulu Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Pello 67.0 Lappi 68.0 Ylitornio 69.0 Koko maa 76.0 Kolari Sosiaali- ja terveydenhuolto Ensikodeissa vuoden aikana hoidossa olleet lapset, nuoret ja perheenjäsenet, kunnan kustantamat palvelut Pello 0.0 Kolari 2.0 Ylitornio Lappi Koko maa Keskeneräinen 15/75

17 Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17-vuotiaita vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä (THL) Kolari 5.9 Lappi 6.0 Koko maa 7.6 Ylitornio 11.0 Pello Turvakodeissa vuoden aikana hoidossa olleet lapset, nuoret ja perheenjäsenet, kunnan kustantamat palvelut? 0.0 Ylitornio 0.0 Kolari 2.0 Pello Lappi Koko maa Psykiatrian laitoshoidon hoitopäivät 0-16-vuotiailla / vastaavanikäistä Ylitornio 16.9 Kolari 56.8 Pello Koko maa Lappi Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit, nuorisopsykiatria / vuotiasta Ylitornio Kolari Lappi Pello Koko maa Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit, lastenpsykiatria / vuotiasta Kolari Pello Lappi Ylitornio Koko maa Keskeneräinen 16/75

18 Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet 0-17-vuotiaat / vastaavanikäistä Koko maa 7.0 Lappi 9.9 Kolari 10.0 Pello 10.4 Ylitornio Perusterveydenhuollon kouluterveydenhuollon käynnit / vuotiasta Koko maa Lappi Kolari Ylitornio Pello Muut palvelut Talous LAPSET, VARHAISNUORET JA LAPSIPERHEET - Yhteenveto NUORET JA NUORET AIKUISET Hyvinvointi Elämänlaatu ja osallisuus Erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettuja vuotiaita, % vastaavanikäisestä väestöstä Koko maa 6.6 Ylitornio 8.2 Lappi 9.8 Kolari 13.8 Pello Keskeneräinen 17/75

19 Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavat vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Koko maa 1.2 Lappi 1.5 Ylitornio 1.9 Kolari 2.3 Pello Ei yhtään läheistä ystävää, % ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista? 8.0 Lappi 8.3 Koko maa Ei yhtään läheistä ystävää, % lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista? 7.0 Lappi 7.3 Koko maa 9.4 Pello 10.5 Kolari 11.6 Ylitornio Ylipaino, % lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista? 7.9 Kolari 14.4 Koko maa 16.2 Ylitornio 16.9 Lappi 20.0 Pello Ylipaino, % ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista? 22.2 Koko maa 22.5 Lappi Opiskelu, työ ja toimeentulo Keskeneräinen 18/75

20 Nuorisotyöttömät, % vuotiaasta työvoimasta P ello - Hyvinvointikertomus Ylitornio 15.2 Pello 16.0 Kolari 17.0 Koko maa 19.2 Lappi Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Ylitornio 2.7 Pello 2.7 Kolari 3.3 Lappi 3.6 Koko maa Toimeentulotukea saaneet vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Pello 10.0 Ylitornio 10.5 Kolari 15.5 Koko maa 16.3 Lappi Koulutuksen ulkopuolelle jääneet vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Ylitornio 6.9 Kolari 7.4 Lappi 7.7 Pello 8.3 Koko maa Turvallisuus, asuminen ja ympäristö Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa, % ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista? 2.8 Lappi 4.3 Koko maa Keskeneräinen 19/75

21 Kokenut fyysistä uhkaa vuoden aikana, % ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista? 21.8 Koko maa 23.9 Lappi Rikoksista syyllisiksi epäillyt vuotiaat / vastaavanikäistä Pello 90.9 Ylitornio Lappi Koko maa Kolari Vanhemmuuden puutetta, % lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista? null fi.shvk.localizedname : 1587 Kodin ulkopuolelle sijoitetut vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä (THL)? 1.5 Koko maa 1.7 Lappi 3.7 Ylitornio 5.3 Pello Koulun fyysisissä työoloissa puutteita, % lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista? 22.0 Ylitornio 37.0 Koko maa 40.5 Lappi 55.4 Pello 66.7 Kolari Keskeneräinen 20/75

22 Rikoksista syyllisiksi epäillyt vuotiaat / vastaavanikäistä Ylitornio 23.5 Kolari 48.4 Lappi 57.5 Pello 80.8 Koko maa Alioikeuksissa tuomitut 15 vuotta täyttäneet henkilöt / vastaavanikäistä Kolari 7.7 Pello 8.3 Ylitornio 10.9 Lappi 12.0 Koko maa Vanhemmuuden puutetta, % ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista? null fi.shvk.localizedname : 1587 Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa, % lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista? 0.0 Ylitornio 0.0 Pello 1.3 Koko maa 1.8 Lappi 2.6 Kolari Kunnan palvelut Sosiaali- ja terveydenhuolto Keskeneräinen 21/75

23 Sosiaalihuolto, osastonhoitajia / asukasta P ello - Hyvinvointikertomus ? null fi.shvk.localizedname : 1587 Päihdehuollon laitoksissa hoidossa olleet vuotiaat / vastaavanikäistä? 1.0 Lappi 1.2 Koko maa Päihteiden vuoksi sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoilla hoidossa olleet vuotiaat / vastaavanikäistä? 1.7 Koko maa 2.3 Lappi Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet vuotiaat / vastaavanikäistä? 7.8 Lappi 8.2 Koko maa 17.8 Kolari 25.6 Pello Talous NUORET JA NUORET AIKUISET - Yhteenveto TYÖIKÄISET Hyvinvointi Elämänlaatu ja osallisuus Keskeneräinen 22/75

24 Sairauspäivärahaa saaneet vuotiaat / vastaavanikäistä Kolari 94.1 Koko maa 94.8 Pello Lappi Ylitornio Erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettuja vuotiaita, % vastaavanikäisestä väestöstä Koko maa 25.0 Kolari 25.1 Lappi 28.2 Ylitornio 29.0 Pello Vammojen ja myrkytysten vuoksi sairaalassa hoidetut vuotiaat / vastaavanikäistä Koko maa 13.2 Ylitornio 13.6 Pello 15.6 Lappi 16.5 Kolari Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavat vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Koko maa 4.2 Kolari 4.5 Lappi 5.8 Ylitornio 6.0 Pello Työkyvyttömyyseläkettä saavat vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Koko maa 9.0 Kolari 10.1 Lappi 12.0 Ylitornio 15.1 Pello Keskeneräinen 23/75

25 Mielenterveysperusteisesti sairauspäivärahaa saaneet vuotiaat / 1000 vastaavanikäistä Pello 18.5 Koko maa 19.0 Kolari 20.0 Lappi 20.1 Ylitornio Verenkiertoelinten sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavat, % vuotiaista? 0.3 Koko maa 0.5 Lappi 0.5 Ylitornio 0.5 Kolari 1.1 Pello Tuki- ja liikuntaelinten- sekä sidekudosten sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavat, % vuotiaista Kolari 1.3 Koko maa 2.0 Lappi 2.6 Ylitornio 3.8 Pello Perusterveydenhuollon työterveyshuollon käynnit yhteensä / vuotiasta Koko maa Lappi Ylitornio Kolari Pello Perusterveydenhuollon työterveyshuollon lääkärikäynnit / vuotiasta Koko maa Lappi Ylitornio Kolari Pello Opiskelu, työ ja toimeentulo Keskeneräinen 24/75

26 Toimeentulotukea saaneet vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Kolari 6.2 Ylitornio 7.1 Pello 7.4 Lappi 7.4 Koko maa Vaikeasti työllistyvät (rakennetyöttömyys), % vuotiaista Kolari 6.2 Koko maa 6.9 Lappi 7.2 Pello 7.3 Ylitornio Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Pello 0.6 Kolari 1.3 Ylitornio 1.9 Lappi 2.4 Koko maa Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä Lappi 60.0 Koko maa 60.0 Pello 62.0 Ylitornio 62.0 Kolari Pitkäaikaistyöttömät, % työttömistä Kolari 30.2 Lappi 34.0 Ylitornio 35.5 Koko maa 37.9 Pello Keskeneräinen 25/75

27 Työlliset, % väestöstä Pello 33.6 Ylitornio 37.7 Lappi 39.7 Kolari 41.1 Koko maa Kunnan palvelut Sosiaali- ja terveydenhuolto Päihteiden vuoksi sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoilla hoidossa olleet vuotiaat / vastaavanikäistä Koko maa 4.6 Ylitornio 5.3 Lappi 5.4 Pello 6.0 Kolari Talous TYÖIKÄISET - Yhteenveto IKÄIHMISET Hyvinvointi Elämänlaatu ja osallisuus Erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettuja 65 vuotta täyttäneitä, % vastaavanikäisestä väestöstä Koko maa 61.7 Kolari 62.5 Pello 64.6 Lappi 67.7 Ylitornio Keskeneräinen 26/75

28 Vammojen ja myrkytysten vuoksi sairaalassa hoidetut 65 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä Koko maa 3.0 Pello 3.3 Lappi 4.2 Ylitornio 4.3 Kolari Dementiaindeksi, ikävakioitu Pello 87.2 Ylitornio 93.5 Kolari 95.1 Lappi Koko maa Depressiolääkkeistä korvausta saaneet 65 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä Pello 8.5 Ylitornio 9.1 Lappi 9.8 Kolari 11.2 Koko maa Erityiskorvattaviin lääkkeisiin psykoosin vuoksi oikeutettuja 65 vuotta täyttäneitä, % vastaavanikäisestä väestöstä? 2.4 Kolari 2.6 Lappi 2.6 Ylitornio 2.7 Koko maa 3.1 Pello Opiskelu, työ ja toimeentulo Keskimääräiset kokonaiseläkkeet, omaa eläkettä saavat, eur/kk Ylitornio Pello Kolari Lappi Koko maa Keskeneräinen 27/75

29 Täyttä kansaneläkettä saaneet 65 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä Lappi 1.8 Kolari 2.1 Koko maa 2.1 Pello 2.6 Ylitornio Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet 65 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä? 0.1 Lappi 0.2 Koko maa Toimeentulotukea saaneet 65 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä Ylitornio 1.6 Lappi 1.6 Koko maa 1.8 Kolari 2.0 Pello Turvallisuus, asuminen ja ympäristö Yksinasuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä asuntoväestöstä Kolari 43.1 Ylitornio 44.2 Pello 45.3 Lappi 47.2 Koko maa Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä Ylitornio 90.6 Lappi 90.6 Koko maa 93.6 Kolari 97.6 Pello Kunnan palvelut Sosiaali- ja terveydenhuolto Keskeneräinen 28/75

30 Ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen 75 vuotta täyttäneet asiakkaat , % vastaavanikäisestä väestöstä Pello 6.4 Kolari 7.1 Koko maa 7.4 Lappi 10.8 Ylitornio Säännöllisen kotihoidon piirissä olleet 75 vuotta täyttäneet asiakkaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Pello 11.3 Lappi 11.3 Koko maa 11.5 Kolari 12.0 Ylitornio Vanhainkodeissa tai pitkäaikaisessa laitoshoidossa terveyskeskuksissa olevat 75 vuotta täyttäneet , % vastaavanikäisestä väestöstä Ylitornio 1.9 Kolari 2.0 Lappi 2.1 Koko maa 2.2 Pello Omaishoidon tuen 75 vuotta täyttäneet hoidettavat vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä Koko maa 5.7 Ylitornio 6.6 Lappi 7.2 Pello 7.8 Kolari Talous IKÄIHMISET - Yhteenveto KAIKKI IKÄRYHMÄT Hyvinvointi Elämänlaatu ja osallisuus Keskeneräinen 29/75

31 Tuki- ja liikuntaelinsairausindeksi, ikävakioitu P ello - Hyvinvointikertomus Kolari Koko maa Ylitornio Lappi Pello Kelan sairastavuusindeksi, ikävakioitu Ylitornio Kolari Pello Äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa, % Koko maa 60.6 Lappi 69.3 Kolari 71.2 Ylitornio 72.8 Pello Sairauspäivärahaa saaneet vuotiaat / vastaavanikäistä Kolari 83.1 Koko maa 87.5 Pello 94.1 Lappi Ylitornio Opiskelu, työ ja toimeentulo Toimeentulotukea saaneet kotitaloudet vuoden aikana yhteensä Pello Kolari Ylitornio Lappi Koko maa Turvallisuus, asuminen ja ympäristö Keskeneräinen 30/75

32 Poliisin tietoon tulleet rattijuopumustapaukset / asukasta Pello 2.4 Ylitornio 3.1 Koko maa 3.9 Kolari 4.2 Lappi Ahtaasti asuvat asuntokunnat, % kaikista asuntokunnista Pello 7.3 Ylitornio 7.8 Lappi 8.5 Koko maa 8.8 Kolari Poliisin tietoon tulleet törkeät huumausainerikokset / asukasta? 0.0 Kolari 0.0 Pello 0.2 Lappi 0.2 Koko maa 0.5 Ylitornio Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset / asukasta Ylitornio 4.8 Pello 6.6 Koko maa 7.2 Lappi 11.0 Kolari Asunnottomat yksinäiset / asukasta? 0.0 Ylitornio 0.0 Kolari 0.0 Pello 0.3 Lappi 1.2 Koko maa Keskeneräinen 31/75

33 Poliisin tietoon tulleet kaikki huumausainerikokset / asukasta Pello 1.9 Ylitornio 2.1 Kolari 4.6 Lappi 4.6 Koko maa Kunnan palvelut Sosiaali- ja terveydenhuolto Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä vuotiaita vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä (THL) Lappi 4.1 Ylitornio 4.9 Pello 5.1 Koko maa 6.5 Kolari Päihteiden vuoksi sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoilla hoidossa olleet vuotiaat / vastaavanikäistä? 1.7 Koko maa 2.3 Lappi Perusterveydenhuollon avohoidon kaikki lääkärikäynnit / asukasta Koko maa Lappi Kolari Ylitornio Pello Keskeneräinen 32/75

34 Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit / asukasta Kolari Pello Koko maa Lappi Ylitornio Vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja taloudellisten tukitoimien menot yhteensä, euroa/asukas Koko maa Lappi Pello Kolari Ylitornio Toimeentulotuki, euroa / asukas Ylitornio 69.0 Kolari 82.0 Pello Lappi Koko maa Perusterveydenhuollon vuodeosastohoito, keskimääräinen hoitoaika Pello 12.1 Kolari 14.0 Lappi 15.1 Koko maa 15.2 Ylitornio Väestön terveydentilan seuranta ja arviointi kunnan johdossa, pistemäärä? 67.0 Kolari 72.0 Lappi 81.0 Koko maa 85.0 Ylitornio 90.0 Pello Vapaa-aika Muut palvelut Keskeneräinen 33/75

35 Kasvatus- ja perheneuvonnan asiakkaat vuoden aikana / alle 18-vuotiasta Pello 2.0 Kolari 73.0 Koko maa 81.0 Ylitornio 89.0 Lappi Sepelvaltimotauti-indeksi, ikävakioitu Koko maa Lappi Kolari Ylitornio Pello Säännöllisen kotihoidon piirissä olleet 75 vuotta täyttäneet Kolari 50.0 Pello 89.0 Ylitornio Lappi Koko maa Gini-kerroin, käytettävissä olevat tulot Pello 23.7 Kolari 23.9 Ylitornio 24.0 Lappi 27.3 Koko maa Tapaturmaindeksi, ikävakioitu Koko maa Pello Ylitornio Lappi Kolari Keskeneräinen 34/75

36 Aivoverisuonitauti-indeksi, ikävakioitu P ello - Hyvinvointikertomus Koko maa Kolari Lappi Pello Ylitornio THL:n sairastavuusindeksi, ikävakioitu Kolari Koko maa Lappi Pello Ylitornio Talous KAIKKI IKÄRYHMÄT - Yhteenveto 2 Hyvinvointi indikaattorien ja muun tiedon valossa Pellon kunnan hyvinvointikertomus on tehty Sähköinen hyvinvointikertomus -työvälineellä ja sitä hallinnoi FCG Konsultointi Oy. Hyvinvoinnin kartoittamisessa on hyödynnetty sähköiseen hyvinvointikertomukseen sisältyviä indikaattoreita. Perusindikaattorikokonaisuuksiin sisältyvät oletuksena kansalliset indikaattorit. Täydentäviä indikaattoreita on lisätty tarvittaessa laajentamaan haluttua tietoa. Myös Suomen Tilastokeskuksen tuottamia virallisia tilastoja on käytetty tässä hyvinvointikertomuksessa. Pellolaisten indikaattoritietoja on verrattu Lapin ja koko maan tuloksiin sekä vertailukuntina olivat Ylitornio ja Kolari. Hyvinvointikertomukseen on hyödynnetty vuonna 2016 suoritetun kuntalaiskyselyn ja kuntalaisraadin tuloksiin perustuvaa pellolaisten kokemustietoa.vuonna 2015 suoritetun kouluterveyskyselyn sekä vuoden 2016 työhyvinvointikyselyn tuloksista on poimittu oleellisimmat. Lisäksi on käytetty Avohilmo-raportointia kuvaamaan kuntalaisten palvelujen käyttöä. Väestön alueellisia sairastavuuseroja verrataan myös Terveyspuntari-indeksien avulla. TEA-viisaria on käytetty näyttämään kunnan terveydenedistämistyön suuntaa. Hyvinvointikompassi.fi -sivustolta on myös haettu alueittaista vertailutietoa kunnittain ja valtakunnallisesti. Hyvinvointitietoa on kerätty myös kunnan asiakirjoista, viranhaltijoilta sekä paikallista tietoa on kerätty valtuustoraportista. Kuntalaisten hyvinvointia on esitetty sekä graafisina kuvioina että taulukkoina. 2.1 Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima Tulevaisuuden Pelloa visioidaan monipuolisena yritystoiminnan ja kulttuurin keskuksena, missä on hyvä elää ja asua sekä mukava tulla. Kuntalaisten hyvinvoinnin peruspilari rakentuu toimiviin peruspalveluihin, työhön ja toimeentuloon sekä itsensä kehittämiseen. Tähän toiminta-ajatukseen pohjatuen kunta järjestää laadukkaat kuntapalvelut, luo edellytyksiä kannattavalle yritystoiminnalle ja tekee tuloksellista yhteistyötä. (Talousarvio Keskeneräinen 35/75

37 2015 ja toimintasuunnitelma ) P ello - Hyvinvointikertomus Pellon kunnassa toteutettiin alkaen organisaation kokonaisuudistus, jonka yhteydessä suoritettiin kuntalain velvoittamat yhtiöittämiset. Kuntalain mukaisesti Pellon kunta yhtiöitti mennessä osan sen palveluista. Lämpölaitos, kiinteistöhuolto-, siivous-, ravitsemus- ja pesulapalvelut siirtyivät kunnan tytäryhtiöihin alkaen yhtiöitettiin Vihreä Pysäkki. Pellon kunnan palvelut toteutetaan kahden ydinprosessin kautta; hyvinvoinnin edistäminen ja elinvoiman edistäminen. Hyvinvoinnin edistäminen koostuu lasten, nuorten, perheiden ja senioripalveluista. Tavoitteena on lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen tukemiseen vastaaminen sekä perheiden terveyden ja elämänhallinnan edistäminen ja yli 63-vuotiaiden asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Elinvoiman edistäminen koostuu työ- ja yrittäjyyspalveluista sekä yhdyskunta- ja asumispalveluista. Yhteisenä päämääränä on Pellon elinkeinoelämän tukeminen, matkailuelinkeinon edistäminen ja työllisyyden parantaminen. Yhdyskunta- ja asumispalveluilla tuetaan turvallinen, toimiva ja viihtyisä asuin- ja toimintaympäristö Pellossa. Kuntastrategian mukaan kunnan omaisuus on merkittävä osa yhteistä varallisuutta. Omistaminen on väline palvelujen järjestämiseksi ja tuottamiseksi. Kuntalaisten keskeisten palvelujen tuotannosta vastaavat kunnan omistamat yhtiöt. Kunnan omaisuus jakautuu seuraaviin omistuslajeihin: maaomaisuus rakennukset ja rakennelmat koneet ja kalustot tytäryhtiöt, kuntayhtymät, osakkuusyhteisöt, säätiöt sekä muut osakkeet ja osuudet Tytäryhtiöt Omistusosuus % Kiinteistö Oy Pellon vuokra-asunnot Kiinteistö Oy Pellon vastaanottohalli II Asunto Oy Mukanvainio Pellon Kehitys Oy Pellon Energia Oy Pellon Lämpöverkko Oy Pellon Serviisi Oy ,64 60, Osakkuusyhteisöt Omistusosuus % Tornionlaakson Kehitys Oy Asunto Oy Äijänmäki Pellon laskettelurinteet Oy Blue Ice Art Oy 40 33,16 21,80 48,78 Kuntayhtymät Omistusosuus % Kolpeneen palvelukeskus Lapin Sairaanhoitopiiri Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Lapin Liitto 3, ,56 5,64 1,85 Keskeneräinen 36/75

38 Kunta on aloittanut aktiivisen prosessityöstämisen alkuvuodesta 2016, osana uutta palvelutuotantoa organisaatiouudistukselle. Pellon kunta on strategiassaan ilmaissut, että se tulee säilymään itsenäisenä kuntana ja siten panostaa terveeseen talouspohjaan. Kunnan velkamäärä oli laskusuuntainen vuonna 2015 eikä uutta velkaa nostettu ollenkaan vuonna Vanhoja lainoja lyhennettiin eurolla. Lainakannaksi muodostui euroa, joka on 900 / asukas. Vuosikate osoittaa sen tulorahoituksen, joka juoksevien menojen maksamisen jälkeen jää jäljelle käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainojen lyhennyksiin. Pellon osalta vuosikate (18,8 %) ei riittänyt kattamaan poistoja vuonna 2015, mutta edellisvuonna osuus oli 119,3 %. Tilinpäätöksen 2015 mukaan Pellon kunnan vakavaraisuudesta kertovat mittareiden luvut olivat kaikki hyvät vuonna Keskeneräinen 37/75

39 Nettokustannukset saadaan vähentämällä käyttökustannuksista käyttötuotot. Nettokustannukset eivät kata kaikkia terveydenhuollon kokonaiskustannuksia. Kotitaloudet, Kela, työnantajat, vakuutusyhtiöt ja yritykset maksavat erisuuruisia osuuksia työterveyshuollon ja yksityissektorin tuottamista sairaanhoidon palveluista sekä osan sosiaalitoimen palveluista. Sosiaali- ja terveystoiminnan nettokustannukset ovat olleet vuonna 2014 korkeimmat (5252,20 / asukas) Pellossa ja lähes samalla tasolla Ylitornion kanssa. Perusterveydenhuollon kustannukset olivat puolestaan alhaisimmat (930 / asukas). Pellon kunnan asukasluku oli vuoden 2016 lopussa Väkiluvun muutos edellisestä vuodesta -1,6. Vuodesta 2013 asukasluku on vähentynyt 174:llä. Tulomuuttajien osalta tilanne on pysynyt samankaltaisena. Lähtömuuttajien määrä on vähentynyt vuodesta Demografinen (tai väestöllinen) huoltosuhde ilmaisee, kuinka monta alle 15-vuotiasta ja 65-vuotta täyttänyttä on sataa vuotiasta (työikäistä) kohti. Mitä enemmän on lapsia ja/tai eläkeikäisiä, sitä korkeampi huoltosuhteen arvo on. Huoltosuhteessa tapahtunut muutos Pellossa on edennyt samaan suuntaan kuten vertailukohteissa - Keskeneräinen 38/75

40 Suomen väestörakenne vanhenee ja elinajanodote nousee. Ikääntyvän väestön lisääntyviin ja muuttuviin palveluntarpeisiin vastaamiseksi kehitellään uusia ratkaisuja, teknologiaa hyväksikäyttäen. Yhden hengen asuntokuntien osuus kaikista asuntokunnista on kasvanut vuodesta Lapsiperheiden osuus on vähentynyt Pellossa, kuin myös Kolarissa ja Ylitorniossa. Kuntastrategian painopistealueissa vuosille on huomioitu lapsiperheiden aseman vahvistaminen. Tavoitteena on kouluverkoston säilyttäminen ja harrastustoiminnan vahvistaminen sekä esimerkillisen laadukkaiden palveluiden tarjoaminen lapsiperheille. Alueella asuvan työllisen työvoiman lukumäärä vuonna 2015 oli Työllisten osuus vuonna 2015 eli vuotiaita henkilöitä oli 32,3 %. Suurin työllistäjä on julkinen hallinto ja terveys- ja sosiaalipalvelut. Vuoden lopussa 2015 oli kunnan palveluksessa yhteensä 344 henkilöä, mikä on 27 vähemmän kuin vuonna Vakinaisia palvelussuhteita oli 236 ja määräaikaisia 85.Työllistettyjä oli 23. Koko henkilöstöstä elinvoimalautakunnan palveluksessa oli 20 henkilöä ja hyvinvointilautakunnan palveluksessa oli 301 henkilöä. Tilastokeskuksen mukaan työttömäksi määritellään työnhakija, joka ei ole työsuhteessa, ei työllisty päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssään eikä ole päätoiminen opiskelija. Työttömänä pidetään myös työsuhteessa olevaa, kokonaan lomautettua tai jonka säännöllinen työskentelyaika on alle 4 tuntia. Pellossa työttömien osuus työvoimasta on ollut koko maata korkeampi. Kehityssuunta on ollut lähes yhtenäinen Ylitornion kanssa. Vuonna 2016 työttömien osuus oli Pellossa 16 %. Keskeneräinen 39/75

41 Työttömänä vähintään 12 kuukautta ollutta työnhakijaa pidetään pitkäaikaistyöttömänä.työelämässä kiinni pysyminen on hyvinvoinnin rakentumisen kannalta oleellista. Työ toimii usein arjen rytmittäjänä ja työttömyyden kohdatessa riski syrjäytymiseen voi suurentua. Vaikeasti työllistyvä liikkuu työttömyyden, työvoimapoliittisten palveluiden ja lyhyiden työsuhteiden välillä sekä heillä on vaikeuksia työllistyä avoimilla työmarkkinoilla. Vaikeasti työllistyvien aktivointi, kuntoutus ja terveydenhoidon järjestämisvastuu on kunnalla. Vaikeasti työllistyvien osuus on kasvanut Pellossa ja vertailukunnissa viime vuosina. Pellon ja Ylitornion kehitys on ollut lähes samansuuntainen osuuksien ollessa koko maata korkeammat. Vaikeasti työllistyvien aktivointi, kuntoutus ja terveydenhoidon järjestämisvastuu on kunnalla. Jos työtön on saanut työmarkkinatukea työttömyysajalta vähintään 500 päivää, kunta rahoittaa siitä puolet. Vuonna 2013 määrä oli Pellossa ja vuonna Koulutustasomittain kuvaa väestöryhmän koulutustasoa koulutuspituudella (perusasteen jälkeen suoritettu korkein koulutus). Esimerkiksi koulutustasoluku 246 osoittaa, että teoreettinen koulutusaika henkeä kohti on 2,5 vuotta peruskoulun suorittamisen jälkeen. Pellossa koulutuspituudet ovat pidentyneet muutosprosentin ollessa 9,88 / Vähintään keskiasteen tutkinnon suorittaneiden osuus vuonna 2015 oli 63,9 % ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus 18,7 %. Koulutuksen ulkopuolelle jääneiden (17-24 v.) osuus on pienentynyt vuodesta Keskeneräinen 40/75

42 Vertailukunnissa kehitystä on tapahtunut myös myönteiseen suuntaan. Yhteenveto kunnan rakenteen, talouden ja elinvoiman hyvinvoinnista: Koulutustaso noussut vuodesta Avioerojen ja yksinhuoltajaperheiden määrät vähentyneet. Kunnasta poismuuttaneiden osuus on kääntynyt laskuun. Yli 65-vuotiaita enemmistö, mikä osaltaan viittaa väestön terveyden ja toimintakyvyn parantumiseen. Väkiluku jatkaa laskemistaan. Työttömien määrä lisääntynyt. Valtionosuus palvelujen järjestämiseen on pienentynyt (sosiaali- ja terveydenhuolto, esi- ja perusopetus, kirjasto,yleinen kulttuuritoimi ja taiteen perusopetus). Työllinen työvoima vähenee - elatussuhde korkea. Huoltosuhteen heikkeneminen jatkuu - väestö vanhenee. Yhden hengen asuntokuntia 40 %. 2.2 Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet Pellon kunnan strategisissa painopistealueissa vuosille on tahtotilana lapsiperheiden palvelukonseptien ja kannustemallien jalostaminen. Vuodesta 2014 kunta on muistanut Pellossa syntyneitä vauvoja joko 300 lahjashekillä tai vaihtoehtoisesti antamalla 300 palvelusetelin käytettäväksi kunnan palveluosakeyhtiöihin. Vuoden 2016 tilaston mukaan Pellossa oli 0-14-vuotiaita 9,8 %. Vuonna 2015 syntyneiden lapsien (elävänä) määrä oli suurin (27) ja vuotta myöhemmin syntyi 18. Kuntastrategian painopistealueissa vuosille on huomioitu lapsiperheiden aseman vahvistaminen. Tavoitteena on kouluverkoston säilyttäminen ja harrastustoiminnan vahvistaminen sekä esimerkillisen laadukkaiden palveluiden tarjoaminen lapsiperheille. Lapsiperheiden osuus on vähentynyt Pellossa ja vertailukohteiden kehityssuunta on myös samankaltainen. Varhaiskasvatus mahdollistaa suunnitelmallisen ja tavoitteellisen kasvatuksen, opetuksen ja hoidon. Päivähoidossa työtä tehdään yhdessä kotien kanssa. Vanhemmat ovat lastensa hyvinvoinnin tukipilareita. Keskeneräinen 41/75

43 Pellon kunnan alueella on yksi päiväkoti, johon kuuluu kaksi lapsiryhmää sekä esikoululaisten iltapäivähoito. Ryhmäperhepäiväkodeista yksi on Turtolassa ja toinen Pellossa. Perhepäivähoitajana lapsen kotona on yksi. Lisäksi ostopalveluna 3 paikkaa Rovaniemeltä. Päivähoidossa olevien 3-5-vuotiaiden osuus on kasvanut vuodesta 2015 reilusti. Pellon päiväkodissa käyttöön otettu sähköinen hoitoaikojen ilmoittaminen työvuorosuunnittelun, henkilöstön oikea aikaisen läsnäolon ja lasten aterioiden varmistamiseksi. Vanhemmille palvelu tuo joustavuutta lasten läsnäolojen ilmoittamiseen. Ahtaasti asuvia lapsiperheitä on vertailukuntiin nähden vähiten. Yhden vanhemman perheitä lapsiperheistä vuonna 2015 oli 49 ja vuonna 2016 lukumäärä oli 41. Yksinhuoltajaperheet joutuvat herkemmin turvautumaan toimeentulotukeen verrattuna kahden huoltajan perheisiin. Yksinhuoltajakotitalouksien lyhytaikainen toimeentulotuen määrä tuplaantui edellisvuoteen verrattuna vuonna Mikäli vanhempien hyvinvointi horjuu työttömyyden, työpaikan epävarmuuden, taloudellisten ongelmien tai alkoholin vuoksi, vaikutukset heijastuvat myös lasten hyvinvointiin. Kerran kuussa kokoontuvan erityisvarhaiskasvatuksen neuvolatiimin tavoitteena on tiedonkulun parantaminen, varhainen puuttuminen ja neuvolatarkastusten kehittäminen. Toimeentulotukea saaneiden lapsiperheiden osuus kaikista lapsiperheistä oli Pellossa vuonna 2015 korkein verrattuna Kolariin ja Ylitornioon. Pienituloisuusrajan alapuolelle jääneiden alle 18-vuotiaiden osuus on ollut koko maata ja Lappia suurempi, mutta pienempi kuin Ylitorniolla vuonna Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten osuus vastaavanikäisestä väestöstä on ollut Pellossa korkein vertailukohteisiin nähden. Syyt sijoitusten taustalla voivat olla niin vanhemmista kuin lapsistakin johtuvia. Kunnassa toteutettavan Varhainen tuki -mallin avulla työntekijä voi huolen herätessä arvioida omaa huoltaan ja tarvettaan puuttua asiaan. Siihen liittyy myös vastuu tuen järjestämisestä. Osana varhaista tukemista, on huolen puheeksi ottaminen lapsen ja vanhemman kanssa tärkeää. Luottamuksellinen suhde työntekijän ja vanhempien välillä edistää prosessin käsittelyä ja lapsen edun mukaista. Avohuollon tukitoimenpiteet ovat lisääntyneet huomattavasti vuodesta 2014 ja osuus on korkein vertailukuntiin nähden. Avohuollon tukitoimet käsittävät lapsen ja nuoren tukiasumisen, toimeentulon, koulunkäynnin ja harrastamisen turvaamisen sekä muut tarpeen vaatimat tukitoimet. Avohuollon tukitoimiin kuuluvat myös perheen tuki ja kuntoutus. On ennakoitu, että vuonna 2015 voimaan tulleen uuden sosiaalihuoltolain määritelmä asiakkuuden alkamisesta Keskeneräinen 42/75

44 tulee vähentämään lastensuojelun avohuollon asiakkaiden määrää. Ennen lakiuudistusta asiakkuus alkoi siitä hetkestä, kun tehtiin päätös lastensuojelutarpeen selvityksestä. Tilastoja tarkasteltaessa on kuitenkin huomioitava, että pienessä kunnassa muutamankin lapsiperheen siirtyminen lastensuojelun asiakkuuteen merkitsee selvää prosentuaalista kasvua. Neuvolasta käsin järjestetään myös perhevalmennusta ensimmäistä lastaan odottaville perheille. Lapsiperheillä on ollut oikeus saada vuodesta 2015 lähtien kotipalvelua (perhetyöntekijä) lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lisäksi on madallettu kynnystä hakeutua kotipalvelun, perhetyön, tukihenkilön ja -perheen sekä vertaisryhmätoiminnan tuen piiriin - ilman lastensuojelun asiakkuutta. Viimeisimmän (2014) tilastotiedon mukaan pellolaisten lapsiperheiden tarve kotipalvelulle on ollut vähenemään päin. Kunnassa suoritetaan lastensuojelulain 7 :n mukaisesti työpareittain kotikäyntejä, joiden tarkoitus on edistää lapsiperheille annettavaa varhaista tukea ja lisätä sekä yhdistää neuvolatyön ja sosiaalityön yhteistyötä. Tarvittaessa kotikäyntejä tehdään perheisiin, joihin on syntynyt lapsi viimeisen kolmen kuukauden aikana. Ryhmäneuvola kokoaa yhteen vanhempia,lapsia ja eri asiantuntijoita keskustelemaan lapsen kasvuun, kehitykseen, parisuhteeseen ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Tapaamissa on keskeistä tiedollinen sisältö sekä vanhempien välinen vuorovaikutus, vertaistuki. Myös neuvolatiimin keskeinen tehtävä on varhainen puuttuminen ja kohderyhmänä ovat 0-7 -vuotiaat lapset. Tiimiin kuuluu päiväkoti, puhe-, toiminta- ja fysioterapeutti, psykologi ja terveydenhoitajat. Lastenpsykiatrian sekä nuorisopsykiatrian avohoitokäyntien suunta on ollut kasvusuuntainen vuodesta 2013 lähtien. Lastenpsykiatrian (0-12-vuotiaat) sekä nuorisopsykiatrian (13-17-vuotiaat) avohoitokäyntejä kuvaavat indikaattorit sisältävät erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit kaikissa kunnallisissa sairaaloissa, sisältäen erikoislääkärijohtoiset terveyskeskussairaalat. Keskeneräinen 43/75

45 Psykiatrisessa laitoshoidossa olevien lukumäärä kuvastaa 0-16-vuotiaiden psyykkisten ongelmien määrää ja vaikeusastetta. Muuttuvat hoitokäytännöt ja lyhentyneet hoitoajat näkyvät hoitopäivien vähentymisenä - vaikkei sairastavuus olisikaan muuttunut. On kuitenkin huomattava, että sairaalahoidon määrä riippuu myös käytettävissä olevista resursseista (esim. miten paljon lasten ja nuorten psykiatrista sairaalahoitoa ja/tai avohoitoa alueella tarjolla) sekä vallitsevista hoitokäytännöistä. Psykiatrian laitoshoitopäivien lukumäärä 0-16-vuotiaiden osalta on Pellossa vähentynyt huomattavasti. Vuonna 2013 lukumäärä oli 262 ja kaksi vuotta myöhemmin 31. Vertailukunnissa laitoshoitopäivät ovat myös vähentyneet vuodesta 2013 reilusti. Mielenterveyshäiriöiden varhaisessa toteamisessa vanhempien ja kasvattajien tarkkaavaisuus ei koskaan ole liioiteltua. Kritiikin kohteena oleminen voi murentaa nuoren maailman hetkessä. Sairaalloinen itsensä tarkkailu, omaan ulkonäköön keskittyminen ovat keinoja päästä kaveripiirin hyväksyntään. Syömishäiriöt ja viiltelyt koulumaailmassa ovat yleistyneet. Nuoren huonot välit vanhempiinsa heijastuu myös koulunkäyntiin. Kapinointi ja asioiden kyseenalaistaminen kuuluvat osana vanhemmista irtautumiseen. Ellei vanhemmilla ole resursseja eikä valmiuksia kohdata näitä haasteita, tilanne helposti riistäytyy käsistä. Vanhemmilta vaaditaan ymmärrystä ja rajojen asettamista nuorelleen. Ellei rajoja aseteta kotona, kokeillaan niiden pitävyyttä sitten muualla. Vuoden 2015 kouluterveyskyselyyn on osallistunut Pellossa 49 perusopetuksen 8. ja 9. vuosiluokkien oppilasta. Kouluterveyskyselyn avulla saadaan monipuolista ja laadukasta seurantatietoa seurantatietoa eri ikäisten lasten Keskeneräinen 44/75

46 ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta, osallisuudesta sekä avun saamisesta ja palvelujen tarpeisiin vastaavuudesta. Joka toinen vuosi toteutettavan kyselyn tuloksia voidaan hyödyntää hyvinvointijohtamisessa. Kyselyn mukaan Pellon vastaajat olivat pääosin tyytyväisiä asioihinsa. Yli puolet pitää koulunkäynnistä ja kokevat oikeudenmukaisuuden toteutuvan opettajien osalta, mutta osuus on pienentynyt vuoden 2013 tuloksesta. Luokan tai ryhmän ilmapiiri rohkaisee oman mielipiteen ilmaisuun eikä 69 % ole osallistunut kiusaamiseen. Läheisen alkoholin käytöstä aiheutuneiden ongelmien osuus on kasvanut yläkoulussa. Lähes puolet vastaajista nukkuu alle 8 tunnin yöunet. Aamupalan tärkeyden tiedostaa 59 % vastaajista. Kouluruoan syömättä jättäneiden osuus on kasvanut. 35 % nuorista on kokenut, ettei kouluruokaa ole tarjolla riittävästi. Niska- tai hartiakivut ovat lisääntyneet. Viikoittaista päänsärkyä koki 37 % ja niska- tai hartiakipuja 33 % yläkoululaisista, osuudet ovat myös kasvaneet aiemmasta. Nuoret kaipaavat ergonomiaan (tuolit ja pöydät) parannusta. Netissä vietetyn ajan aiheuttamat ongelmat vuorokausirytmiin ovat lisääntyneet. Hyvinvointilautakunnan keväällä 2016 hyväksymän seuraamusjärjestelmän mukaisesti koulussa noudatetaan KiVa-koulun periaatteita, työtapoja ja -järjestystä. Vuosittain koulussa järjestetään kaikille oppilaille suunnattu kiusaamiskysely. Yli puolet kouluterveyskyselyyn vastanneista on kokenut, että koulun aikuiset eivät ole puuttuneet kiusaamiseen. 46 % vastaajista kokee, ettei oppilaiden mielipiteitä huomioida koulutyön kehittämisessä. 43 % ei tiedä miten voi vaikuttaa koulun asioihin. Yli puolet (58 %) kokee, etteivät opettajat ole kiinnostuneita oppilaan kuulumisista. Keskeneräinen 45/75

47 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) astui voimaan Lain tarkoituksena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä, hyvinvointia ja osallisuutta sekä ehkäistä ongelmien syntymistä ja turvata varhainen tuki sitä tarvitseville. Oppilashuoltoryhmä kokoontuu käsiteltävän asian edellyttämällä kokoonpanolla aina tarvittaessa. Lisäksi työrauhan turvaamiseksi ja epäasialliseen käyttäytymiseen puuttumiseksi käytetään kasvatuskeskustelua ja kurinpitokeinoja. Tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin saatua valtionavusta on ohjattu yläkouluikäisille pojille suunnattuun Moto-ryhmään. Tavoitteena on ollut tukea koulumotivaatiota, elämänhallintaa ja hyvinvointia. Moniammatillisen viranomaisyhteistyöryhmän tehtävänä on tukea niitä nuoria, joille yhden sektorin palvelut eivät ole riittäviä. Kouluterveyskyselyn opiskeluhuoltoa koskevissa kysymyksissä kartoitettiin kokemusta terveystarkastuksesta ja kokemusta vastaanotolle pääsystä. Enemmistö kouluterveydenhoitajan, koululääkärin, kuraattorin ja psykologin vastaanotolle haluavista pääsee sinne helposti. Myös viimeisin terveystarkastus on ollut lähes kaikille myönteinen kokemus. TEA-viisarilla mitataan organisaatioiden kykyä integroida terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen perustoimintaan siten, että sillä saavutetaan vaikutuksia kuntalaisten terveydessä ja hyvinvoinnissa. Toimialueiden aktiivisuutta syvällisemmin mittaavia ulottuvuuksia ovat sitoutuminen, johtaminen, seuranta ja tarveanalyysi, voimavarat, yhteiset käytännöt, osallisuus ja muut ydintoiminnat. Keskeneräinen 46/75

48 TOP-10 lista kuvaa organisaation keskeisimmät vahvuudet ja kehittämiskohteet verrattuna koko maan tilanteeseen. Pellon perusopetuksessa oppilaiden vaikutusmahdollisuudet koejärjestelyiden ja vertaistoiminnan suunnitteluun toteutuvat hyvin. Sen sijaan oppilashuoltosuunnitelman sisällössä, sen laatimisessa ja osallistujien kokoonpanossa on kehitettävää. Yhteistyö kodin ja koulun kanssa korostuu, kun huoli nuoren oppimisesta ja koulunkäynnistä herää. Perusopetuslain mukainen oppimisen ja koulunkäynnin tuki ei edellytä nuoren tai huoltajan suostumusta. Sen sijaan oppilashuoltolain mukaiset yksilökohtaiset oppilashuollolliset toimenpiteet edellyttävät nuoren tai tarvittaessa huoltajan suostumusta. Henkilöstömitoitus perusopetuksessa sekä moniammatillinen yhteistyö oppilaiden terveyden ja hyvinvoinnin raportoinnista toteutuu hyvin. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena koulupäivän aikana ovat kouluterveydenhoitaja, psykologi, koulukuraattori, koulunkäynninohjaajat ja opettajat sekä koululääkäri. TEAviisari osoittaa moniammatillisen yhteistyön oppilaiden terveyden ja hyvinvoinnin raportoimisesta toteutuvan hyvin. Liikkuva koulu -ohjelma on tuonut liikuntavälitunteja koulupäivän keskelle Pellossa. Ohjelman tavoitteena on lisätä liikkumisen avulla kouluviihtyvyyttä. Liikunnan virkistävä vaikutus niin oppimisen tehostumiseen kuin psyykkiseen hyvinvointiin on totta. Pellon yläkoulussa viikoittaiset kävelylenkit sekä taukojumpat koulupäivän aikana on otettu myönteisesti vastaan. Kuukausittainen liikunnallinen aamunavaus puolestaan mahdollistaa yläja alakoulun liikkumaan yhdessä. Alakoululla on koulutettu välkkäriohjaajia sekä aloitettu ryhmäytystoimintaa. Yläkoulu on toiminut Liikkuva koulu -pilottikouluna Keskeneräinen 47/75

49 Yhteenveto lasten, varhaisnuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnista: Nuorilla huumekokeilut sekä päivittäinen tupakointi vähentyneet. Lapsimäärät päiväkodeissa kasvaneet. Psyykkisten ongelmien määrä nuorilla on vähentynyt vuodesta 2013 (huom! vallitsevat hoitokäytännöt, resurssit sairaaloissa) Nuorista 95 %:lla on vähintään yksi läheinen ystävä. Hoitoajat päivähoidossa ilmoitetaan sähköisesti. Lapsiperheillä lisääntynyt tarve toimeentulotukeen. Lastensuojelun avohuollon tukitoimenpiteiden lisääntyminen. Nuorten liikunnan harrastaminen vähäistä vapaa-ajalla. Kouluruokailumahdollisuus jätetään hyödyntämättä. Pienituloisuusrajan alapuolelle jääneiden lisääntyminen - toimeentulovaikeudet lapsiperheillä. Kouluajalla tapahtuviin kiusaamisiin ei puututa riittävästi. Läheisen alkoholin käytöstä aiheutuvat ongelmat. 2.3 Nuoret ja nuoret aikuiset Mielenterveys ja päihdetyön toimintaohjelmassa on huomioitu pellolaisten nuorten syrjäytymisen ehkäisy. Varusmies- ja siviilipalveluksen keskeyttäneille tai sen ulkopuolelle jääneille on käytössä Time Out-toimintamalli. Lisäksi on otettu käyttöön TE- toimiston tarjoama harjoitteluraha nuorille työllistymisen edistämiseen tai uudelleen kouluttautumisen innostajaksi. Terveystarkastusten yhteyteen otettiin Audit-kysely (alkoholin käytön riskit) sekä siepparitoiminta syrjäytymisvaarassa oleville alle 30-vuotiaille. Keskeneräinen 48/75

50 Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saaneiden osuudessa on hieman laskua vuodesta 2013, mutta osuus on vertailukohteisiin nähden suurin. Vakavan ja pitkäaikaista lääkitystä vaativan sairauden vuoksi erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen osuus on lisääntynyt reilusti. Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneiden osuus on kasvanut ja on huomioitava, että nuoret ovat usein syrjäytymisvaarassa olevia. Etsivä nuorisotyön kohderyhmänä Pellossa ovat työttömät tai ilman opiskelupaikkaa olevat alle 29-vuotiaat. Etsivä nuorisotyö perustuu vapaaehtoisuuteen ja tavoitteena on saada nuoren elämänhallinta kuntoon. Rikoksista syyllisiksi epäiltyjen ( vuotiaat) osuus on ollut Pellossa korkein vertailukuntiin nähden, mutta vuotiaiden rikosepäilyjä ei ollut laisinkaan vuosina 2013 ja Vuoden 2015 kouluterveyskyselyyn osallistui 37 lukiolaista. Kyselyn mukaan oppilaat olivat pääosin tyytyväisiä asioihinsa. Yli puolet pitää koulunkäynnistä ja kokee oikeudenmukaisuuden toteutuvan opettajien osalta, mutta osuus on pienentynyt vuoden 2013 tuloksesta. Luokan tai ryhmän ilmapiiri rohkaisee oman mielipiteen ilmaisuun eikä 89 % ole osallistunut kiusaamiseen. Läheisen alkoholin käytöstä aiheutuneiden ongelmien osuus on kasvanut. Lähes puolet lukiolaisista nukkuu alle 8 tunnin yöunet. Uudistettu oppilas- ja opiskelijahuoltolaki tuli voimaan ja koskee perusopetuksessa sekä lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa olevien oppilaiden oikeutta opiskeluhuoltoon. Laki sisältää kirjaamista, henkilötietojen käsittelyä, salassapitoa sekä rekisteripitoa koskevia säännöksiä. Lisäksi se sisältää uusia opiskeluhuollon järjestämistä ja menettelyjä koskevia säännöksiä. Laki edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä, hyvinvointia ja osallisuutta sekä ehkäisee ongelmien syntymistä ja turvaa varhaisen tuen sitä tarvitseville. Opiskeluhuoltoa koskevissa kysymyksissä kokemus viimeisimmän terveystarkastuksen rakenteesta on ollut myönteinen kokemus. Ainoastaan 3 % on kokenut, ettei perheen hyvinvoinnista ole keskusteltu. Vastaanotolle lukiolaiset ovat päässeet suhteellisen helposti. Koulukuraattorin ja koulupsykologin vastaanotolle pääsyn erittäin vaikeaksi on kokenut 3 %. Keskeneräinen 49/75

51 Lukiolaisten kokemus päivittäisestä väsymyksestä on kaksinkertaistunut vuodesta Netissä vietetyn ajan aiheuttamat ongelmat vuorokausirytmissä ovat myös lisääntyneet. Aamupalan tärkeyden tiedostaa 68 %, mutta kouluruoan syömättä jättäneiden osuus on kasvanut. Yli puolet lukiolaisista on kokenut, ettei kouluruokaa ole tarjolla riittävästi. Nuuskan käyttö on hieman lisääntynyt ja tupakoivien osuus on 32 % ja 60 %:n mielestä tupakointi oppilaitoksessa on sallittua. Reilusti yli puolet (65 %) kokee, ettei tupakointirajoituksia valvota juuri laisinkaan. Pellolaiset asuvat savuttomuuspäätöksen tehneessä kunnassa. Savuttomalla toimintakulttuurilla pyritään vaikuttamaan kuntalaisten terveyteen ja terveeseen ympäristöön. Työntekijää ja asiakasta tuetaan tupakoinnin lopettamiseen kaikkia kuntalaisia koskevin pelisäännöin. Savuttomalla toimintakulttuurilla tuetaan lasten ja nuorten terveystottumusten valintaa. Opetuksen sähköistäminen aloitettiin 2012 ja nyt oppilailla on käytössään henkilökohtainen kannettava tietokone. Sähköisiä kurssikokeita on järjestetty suljetussa digabi-järjestelmässä syksystä 2014 lähtien. Kyselyssä tuli ilmi, että niska- tai hartiakivut ovat lisääntyneet. Oppilaat kaipaavatkin ergonomiaan (tuolit ja pöydät) parannusta. Yli puolet lukiolaisista koki sopimattoman lämpötilan haittaavan opiskelua. Lähes puolet Keskeneräinen 50/75

52 kokevat huonon ilmanvaihdon tai huoneilman haittaavan opiskelua.työilmapiiriin ja osallisuuteen oltiin tyytymättömimpiä lukiossa. 100 % on kokenut, että koulun aikuiset eivät ole puuttuneet kiusaamiseen. Valtiotasolla tunnistettu rakenne- ja pitkäaikaistyöttömyyden ongelma koskettaa myös Pellon kuntaa. Tyhjän päälle jäävien nuorten innostaminen ja aktivoiminen oman elämänsä rakentajaksi vaatii yhteiskunnalta yhteisvastuullista ajattelutapaa. Väärälle polulle poikkeamiseen on tarjolla koukuttavia tapoja Pellossakin. Häiritsevä käyttäytyminen on nuoren hätähuuto aikuisille mihinkä tulee vastata. Tehtävänä on napata kiinni ajoissa syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja ohjata heidät koulutukseen sekä työelämään. Työllisyyden edistäminen on keskeinen elinvoiman prosessi, jota on tarkasteltu vuonna 2016 aktiivisesti. Pellossa järjestetyn kuntalaisraadin 2016 loppuraportin mukaan, kehitysideaksi nousivat mm. opintoohjauksen kehittäminen ja oppisopimuspaikkojen lisääminen kunnassa sekä yksityisellä sektorilla. Ammattikoulutusta toivotaan kehitettävän hyödyntämällä etäopiskelumahdollisuuksia. Nuoret voisivat opiskella Pellosta käsin ja kotona asuen. Pellon kunta on osallistunut alueelliseen sekä seutukunnalliseen TYP-työskentelyyn. Sähköinen Virtuasiointipiste valmistui keväällä Kunnan työllistämispalveluun kuuluvien Varikko-työpajan ja Ritavaaran kohderyhmänä ovat alle 28-vuotiaat työttömät, ammattiin kouluttamattomat ja työkokemusta tarvitsevat nuoret. Pellon osalta nuorisotyöttömien osuus on vähentynyt alittaen vertailukuntien osuudet. Yhteenveto nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvoinnista: Nuorisotyöttömyys vähentynyt 21,24 % ajalla Syrjäytymisen ennakointi. 78 % lukiolaisista asuu yhdessä äidin ja isän kanssa. Keskeneräinen 51/75

53 Opiskelupaikka 92,3 %:lla. Opiskeluhuollon saatavuus hyvä. P ello - Hyvinvointikertomus Pitkäaikaissairauksien lisääntyminen. Läheisen alkoholin käytöstä aiheutuvat ongelmat. Riippuvuus toimeentulotuesta kasvattaa riskiä syrjäytymiseen. Koululounasmäärän riittävyyden uudelleen arviointi. Lukiolaisten kiusaamistilanteisiin reagoiminen. 2.4 Työikäiset Pellolaisten keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä on 60 ja vertailukuntalaisilla 62. Ministeriö tuottaa vuosittain palkansaajien haastatteluihin perustuvan työolobarometrin. Barometrissä kuvataan suomalaisen työelämän tilaa työpaikoilla. Vuoden 2016 haastatteluun osallistui 1631 palkansaajaa. Työolobarometrin mukaan luottamus työnsaantiin työttömyystilanteessa on noussut. Yli 55-vuotiaista alle puolet uskoo työllistyvänsä ammattiaan ja työkokemustaan vastaavaan tehtävään, mikäli jäisi työttömäksi. Lisäksi yhä harvempi kyselyyn vastanneista voi olla täysin varma työpaikastaan. Huolestuttavaa on se, että joka kahdeksas palkansaaja hoitaa työtehtäviä vapaa-ajallaan tai päivittäin. Naiset kokevat miehiä useammin työskentelevänsä tiukkojen aikataulujen mukaan tai nopeammalla tahdilla. Harva nuori kokee nuoria syrjittävän työpaikallaan, mutta entistä useampi iäkäs työntekijä kokee työpaikallansa syrjittävän iäkkäitä. Työhyvinvointikysely suoritettiin kunnan työtekijöille lokakuussa Kyselyyn vastanneita oli 133 ja heistä 107 teki kyselyn loppuun saakka. Työhyvinvointikyselystä tuli mm. ilmi, että Pellossa kaivataan työnantajan järjestämää liikuntaa, taukotilojen päivittämistä, lyhyempiä jonotusaikoja työterveyslääkärille sekä työterveyshuollon aktiivisempaa näkymistä. Kunnassa vuonna 2016 käynnistynyt prosessityöstäminen tavoittelee asiakaslähtöisyyttä, sisäisten palvelurakenteiden läpivalaisua, tehtäväkuvien täsmentämistä, selkeyttä perehdyttämiseen sekä näkyvän ja hiljaisen tiedon jakamista organisaatiossa. Työhyvinvointikyselystä tuli ilmi, että työilmapiirin parantamiseksi tarvitaan työnkierron kehittämistä, avoimen keskustelun lisäämistä, yhdessä laadittuja pelisääntöjä ja työntekijöiden osallistamista päätöksentekoon. Esimiehiltä toivotaan löytyvän enemmän aikaa henkilöstöjohtamiseen sekä läsnäolemiseen, välitöntä puuttumista työyhteisön ongelmiin ja positiivisen palautteen antamista. Työntekijällä on valta vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa. Työnantaja voi osaltaan vaikuttaa terveelliseen ja turvalliseen työympäristöön, ammattitaidon ylläpitämiseen, toimivaan työyhteisötyöhön sekä yhteistyöhön työterveyshuollon kanssa. Työterveyshuollon toteuttamia toimintoja Pellossa ovat työyhteisötyö ja yksilöihin kohdistuvat kuntoutustoimenpiteet. Se voi olla ohjausta, neuvontaa, ristiriitojen selvittelyä, työstressin torjuntaa sekä esimiestyön ja johtamisen tukemista. Työyhteisöön kohdistuvat haastatteluin/kyselyin tehdyt kartoitukset toimivat apuvälineenä. Työpaikkaselvitysten ja terveystarkastusten pohjalta tehdään yksilölle räätälöity tai työyhteisölle työkykyä ylläpitävä toimintasuunnitelma yhteistyössä työnantajan ja työntekijöiden kanssa. Pellolaisten työterveyshuollon käynneissä on nähtävissä selvää lisääntymistä ja määrä on selvästi vertailukohteita korkeampi. Aktiivinen tuki -toimintamallin mukaisesti työntekijöitä uhkaavat tekijät pyritään tunnistamaan varhaisessa vaiheessa sekä ongelmiin puututaan välittömästi. Puuttuminen tapahtuu sekä yksilö että työyhteisötasolla. Työterveyshuollon yleisimpiä kirjattuja käyntisyitä vuonna 2015 Pellossa olivat selkäsärky ja hartianseudun pehmytkudossairaudet sekä verenpainetauti. Keskeneräinen 52/75

54 Pelloon on perustettu eri sektorien edustajista koostuva terveyden edistämisen työryhmä. Tavoitteena on edistää poikkihallinnollisesti terveysnäkökulman toteutumista kunnan toiminnassa. Vuosittaisten avustusten jakaminen paikallisille seuroille ja yhteistyö näiden kanssa tukee liikuntatarjonnan kattavuutta. Kunnassa on järjestetty hyvinvointiin liittyviä tempauksia, kuten Hyvinvointipäivä -tapahtumia. SuomiMies seikkailee -rekkakiertue on pysähtynyt Pelloon kolme kertaa kannustamaan kuntalaisia terveellisen ja liikunnallisen elämäntavan pariin. Terveydenhuoltolain (2010/1326) mukaan terveyttä ja hyvinvointia edistävä liikunta tulee näkyä eri hallinnonalojen suunnitelmissa ja toimintaohjelmissa. Eri hallinnonalojen suunnatessa voimavaroja ennaltaehkäisyyn, tuetaan terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa käytännönläheisesti. Pellon liikuntapalveluiden toteutuksen työvälineeksi laadittu Liikuntaohjelma on hyväksytty valtuustossa Ajantasaisen tiedon saamiseksi liikunnan tilasta ja ihmisten mielipiteistä, järjestettiin kunnan työntekijöille liikuntakysely. Vastauksista tuli ilmi, että suurin osa harrastaa liikuntaa aktiivisesti. Viidesosan vastaajista pitäisi liikkua terveysliikuntasuosituksiin nähden enemmän. Työelämän ulkopuolelle jääneiden terveysliikunta voi jäädä suppeaksi työttömyyden tuomien haasteiden viedessä voimavarat. Työttömien tavoittamisessa ja ohjaamisessa terveysliikunnan pariin, on hallintokuntarajat ylittävällä yhteistyöllä suuri merkitys. Terveys- ja liikuntapalvelujen järjestäminen työelämän ulkopuolisille edistää sosiaalista hyvinvointia sekä ennaltaehkäisee syrjäytymistä. Mielenterveysperusteisesti sairauspäivärahaa saaneiden osuudet ovat vähentyneet. Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden osuudessa on tapahtunut myös laskua vuodesta 2013 lähtien, mutta Pellossa osuus on suurin vertailukuntiin nähden. Työkyvyttömyyseläkkeen taustalla ei aina ole sairaus, syynä voi olla henkilön taloudellinen tilanne ja työttömyys. Sosiaalihuoltoon kuuluvaa viimesijaista taloudellista tukea eli toimeentulotukea saaneiden osuus on kasvanut lähes vuoden 2011 tasolle. Pitkäaikaisesti toimeentulotukea saaneiden määrä on reilusti puolittunut vuodesta 2013, mutta pitkäaikaistyöttömien määrä on lisääntynyt jatkuvasti. Keskeneräinen 53/75

55 Pellon mielenterveys- ja päihdetyön toimintaohjeen tavoite työikäisten osalta painottuu depression hoitoon ja varhaiseen toteamiseen. Työterveystarkastuksissa on käytössä Audit-kysely. Lisäksi työttömille tehdään terveystarkastuksia. Päihteiden vuoksi sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoilla hoidossa olleita on ollut Pellossa eniten vertailukohteista. Myös tuki- ja liikuntaelinten- sekä sidekudoksen sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavien osuudet ovat suurimmat. Silti muutosta positiivisempaan ajalla on - 19,15 %. On otettava huomioon, että varhaiseläkkeen ikärajojen muutokset, pitkäaikaistyöttömyys sekä työttömyyseläkkeellä olevien määrät vaikuttavat indikaattorin sisältöön. Yhteenveto työikäisten hyvinvoinnista: Tules-työkyvyttömyyseläkkeiden osuus pysynyt ennallaan ( ). Kunnan työntekijöistä suurin osa aktiivisen liikunnan harrastajia. Työttömien hyvinvoinnista huolehditaan terveystarkastuksin. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien terveydentilan seuranta. Tapaturmien väheneminen, muutos viiden vuoden takaiseen -14,20. Pitkäaikaistyöttömien lisääntyminen. Työterveyslääkärille pääsyn pitkittyminen. Keskeneräinen 54/75

56 Työilmapiirin huonontuminen. Vuodeosaston päihdesairaus-asiakkaat lisääntyneet. Työterveyshuollon käyntien lisääntyminen. Työmatkaliikuntaan motivoiminen kiinnittämällä huomio työpaikkakiinteistöjen olosuhteisiin (sosiaalitilat, pyörätelineet jne.). 2.5 Ikäihmiset Kotona asuvien 75 vuotta täyttäneiden lisääntynyt osuus on kasvanut Pellossa ja vertailukohteissa. Valtakunnallisen laatusuosituksen mukaan yli 75-vuotiaista prosenttia tulisi asua omassa kodissaan. Pellon osalta prosenttiosuus 97,6 ylittää reilusti valtakunnallisen tavoitteen. Pellon kunnanvaltuusto on hyväksynyt Ikääntyvän väestön palvelut -ohjelman vuosille Suunnitelmaan on kirjattu toimenpiteet liittyen hyvinvointiin, terveyteen, toimintakykyyn, itsenäiseen suoriutumiseen, palveluihin ja omaishoitoon. Suunnitelmassa painotetaan kotona asumista ja kuntouttavia toimenpiteitä. Kuntouttavan työotteen myötä potilasta/asukasta motivoidaan arjen askareissa käyttämään voimavarojaan ja suorittamaan kaikki ne asiat itse, joihin hän kykenee. Pellon kunta on osallistunut IKÄEHYT -hankkeeseen. Vuosina toteutetun hankkeen tarkoitus oli ikäihmisille suunnattujen hyvinvointia tukevien palvelumallien ja työmenetelmien kehittäminen. Ikäneuvosto ja eläkeläisjärjestöt pyydettiin mukaan kehittämään kotiin annettavia palveluja ja ennaltaehkäiseviä palveluja. Hankkeen myötä Pellossa on otettu käyttöön RAI-järjestelmä asiakkaan palvelutarpeen arviointiin sekä hoito-, kuntoutus- ja palvelusuunnitelman laatimiseen. Ennaltaehkäisevinä/kuntouttavina palveluina terveyskeskuksen fysioterapeutit vetävät ryhmiä eri toimintayksiköissä. Seniorikerhot kokoontuvat Lampsijärvellä, Konttajärvellä ja Turtolassa. Lisäksi sosiaalityön palveluna järjestetään ohjausta ja neuvontaa. Kotona annettavia palveluja ovat kotipalvelu, kotisairaanhoito ja omaishoidontuki. Palveluohjaajalta saa tietoa kunnan ja yksityisten palvelutuottajien tarjoamista palveluista ikääntyville. Palvelusuunnitelman laatimisen yhteydessä selvitetään arjessa selviytyminen sekä asiat, joissa iäkäs tarvitsee apua. Lisäksi tarvittaessa kartoitetaan asumisen turvallisuus, ympäristön esteettömyys ja omaishoidontuen mahdollisuus. Keskeneräinen 55/75

57 Kuntoutuspalveluista vastaavat fysioterapeutti ja toimintaterapeutti. Kotikäyntejä tekevät tarvittaessa myös eri toimijat ja lisäksi muistihäiriöiset ja heidän omaiset saavat sairaanhoitajan ohjausta. Ikäihmisten laatusuosituksen (STM:n julkaisuja 2013:11) mukaan jatkuvan kotihoidon piirissä tulisi olla n. 12 %. Pellossa osuus on ollut laskusuuntainen sekä pienin vertailukohteisiin nähden. Osuus vuonna 2016 on ollut 8,2 %. Kotipalvelu tukee asiakkaiden itsenäistä selviytymistä ja elämänhallintaa. Ensisijaisena kohderyhmänä ovat henkilöt, jotka tarvitsevat päivittäisissä huolen- ja hoivanpitoon liittyvissä toiminnoissa apua. Palvelukoti Kyllinkeidas, Kotitien palveluasumisyksikkö sekä Iltarusko ovat tehostetun palveluasumisen yksiköitä. Asuminen on tarkoitettu asiakkaille, jotka eivät kotiin annettavien palveluiden / tukitoimien turvin enää kykene selviytymään turvallisesti omassa kotonaan. Lisäksi jokaisessa tehostetussa palveluasumisessa on yksi intervallipaikka. Kyllinkeitaan Pirtti ja palveluasumisyksikkö Kammari ovat tarkoitettu asiakkaille, jotka tarvitsevat arkiaskareissaan toisen henkilön apua, mutta selviytyvät yön yli itsenäisesti. Lisäksi Pellossa on vielä kehitysvammaisten asumisyksikkö Koivula-koti sekä mielenterveyskuntoutujien asumisyksikkö Meän koti. Tehostetussa palveluasumisessa olevien osuus on ollut 2,8 % vuonna 2014, osuus on vähäinen vertailukuntiin nähden. On huomioitava, että indikaattoritiedossa ovat mukana sekä kuntien, kuntayhtymien että yksityisten palveluntuottajien ylläpitämät yksiköt. Palveluasumisjonossa olevien määrä on Pellossa ollut viime vuosina noin 36. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa terveyskeskuksissa olevien osuus on valtakunnallisen suosituksen mukainen, edellisvuosina osuus ylittyi. Kunnassa suoritetaan vuosittain 75 vuotta täyttäneille vapaaehtoisuuteen perustuvia ennaltaehkäiseviä kotikäyntejä. Tehtyjen käyntien perusteella huolta aiheuttavina on noussut esiin muistihäiriöiden lisääntymiset, asiointivaikeudet sekä vaikeudet hoitaa siivouksia ja pihatöitä kotona. Muistiasioissa Pellon kunta totetuttaa matalan kynnyksen periaatetta ja siten nopeutetaan muistihäiriöisten hoitoon ohjaamista. Käytössä on muistipolku -toimintamalli. Kotikäynneillä selvisi, että 75 vuotta täyttäneet ovat fyysiseltä toimintakyvyltään hyväkuntoisia. Sen sijaan yksinäisyys ja tyhjyyden tuntemukset kuormittavat psyykkistä hyvinvointia. Keskeneräinen 56/75

58 Kotonaan yksinasuvien 75 vuotiaiden osuus on ollut korkein vertailukuntiin nähden viime vuosina. Tulevaisuuden haasteita palvelujen kehittämisessä ovat mm. kotiin annettavien palvelujen kehittäminen sekä ikäihmisten turvattomuus, puutteet asuinoloissa ja terveydentilan heikentyminen, jotka lisäävät painetta asumispalveluihin. Pello on mukana Toimiva kotihoito Lappiin - Monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen -hankkeessa. Hanke on yksi sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamista kahdeksasta alueellisesta kokeiluhankkeesta Hankkeen myötä kehitetään kuntalaisten kotihoitoa sekä päivitetään kriteerejä omaishoidontuen myöntämiseen. Lisäksi kotihoidon asiakkaille testataan teknologia välineitä. Omaishoidon tuen piirissä olevia vuonna 2014 on Pellossa ollut 8,8 % ja vuotta myöhemmin 8,9 %. Osuus ylittää valtakunnallisen suosituksen ( 6-7 %). Ylitorniolla osuus oli 6 ja Kolarissa 7,4 prosenttia. On huomioitava, että palveluiden järjestämistavat voivat vaihdella kunnittain ja kunnassa voi olla paljon muita palveluja. Omaishoidon tuki muodostuu hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista sekä hoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Kunta ja hoitaja tekevät omaishoidon järjestämisestä toimeksiantosopimuksen. Pellossa toimii omaishoitajien tukemiseksi suunnattu Ikätupa -toiminta. Omaishoidettaville järjestetään ohjattua toimintaa, ja sillä välin omaishoitajalla on mahdollisuus hoitaa asioitaan tai levätä. Lisäksi Länsi-Pohjan omaishoitajat ja Läheiset ry:n järjestämä vertaisryhmä kokoontuu kuukausittain. Kuntalaisraadin loppuraportin (2016) mukaan kunta voisi tarjota omaishoitajille kotiin annettavaa sijaistamispalvelua jaksamisen tukemiseksi ja asiointien helpottamiseksi. Sairaalahoitoa vaativat tapaturmat ovat hieman lisääntyneet 65 vuotta täyttäneillä pellolaisilla. Erityiskorvattaviin lääkkeisiin psykoosin vuoksi oikeutettujen osuus on korkein vertailukuntiin, Lappiin ja koko maahan nähden. Pellossa mielenterveysongelmat ovat vuosittain lisääntyneet 65 vuotta täyttäneiden osalta. Pellossa perhe- ja mielenterveyskeskukseen voi hakeutua varaamalla ajan puhelimitse. Asiakkailla on mahdollisuus saada keskusteluapua ihmissuhteisiin, jaksamiseen, mielenterveyteen ja päihteisiin liittyvissä asioissa. Mielenterveyskuntoutujille järjestään leirejä ja seurakunta tukee osaltaan mielenterveys- ja päihdeasioissa. Lisäksi Aikuisten Olohuone on kaikille avoin kohtaamispaikka, jossa on ohjattua toimintaa. Keskeneräinen 57/75

59 Kotipalvelun asiakaskäyntien yhteydessä huolta aiheuttaviin asioihin puututaan ja yhdessä sovitaan jatkotoimenpiteistä. Lisäksi huomioidaan etuusasioiden ajankohtaisuus sekä avuntarve hakuprosessin käynnistämiseksi. Pellossa toimeentulotukea saaneiden 65 vuotta täyttäneiden osuus on kasvanut vuodesta 2014 ylittäen reilusti vertailukuntien osuudet. Työ- ja/tai kansaneläkejärjestelmästä omaa eläkettä saavien kokonaiseläkkeen euromäärä on vertailukunnissa, Lapissa ja koko maassa noussut tasaisesti. Pellolaisille maksettu kuukausieläke on kuitenkin pienin. Täyttä kansaneläkettä (vain vähän tai ei lainkaan ansioeläkkeitä saavat) saaneiden osuus on koko maan tasolla. TEAviisarin mukaan Pellossa on käytössä palvelutarpeen selvittämisen yhteydessä pätevä mittari toimintakyvyn arvioimiseen. Maan keskiarvoa paremmin on järjestetty palveluja sotaveteraaneille ja omaishoitajille. Ikääntyneille järjestetään terveystarkastuksia. Kuntoutusta edistäviä tekijöitä on arvioitu suunnitelmassa ja yhteistyötä paikallisten tahojen kanssa. Liikkeellä voimaa vuosiin -ohjelma on esitelty johtoryhmässä. Lisäksi on arvioitu asuin- ja elinympäristön esteettömyyttä ja toimivuutta huomioimalla julkinen liikenne ja päivittäiset palvelut. Ikääntyneiden palveluissa kokonaisuudessaan on parannettavaa TEAviisarin mukaan, mutta osakokonaisuuksia tarkastellessa osallisuus näyttää hyvää tulosta. Keltaisen alueen osakokonaisuuksien kehittämiskohteiksi nousivat ohjelmien käsittely luottamushenkilöhallinnossa sekä johtoryhmässä ja henkilöstömäärien seuranta. Riskiryhmiin kuuluville yksinasuville muistisairaille, päihteiden käyttäjille, vähävaraisille, äskettäin leskeksi jääneille, yksin asuville, asuinpaikkaa tai asuntoa muuttaneille, kaatumisriskin omaaville (huono tasapaino) tai päivystyspoliklinikoiden suurkäyttäjille ei ole kohdennettuja palveluja. Keskeneräinen 58/75

60 Yhteenveto ikääntyneiden hyvinvoinnista: 75 ikävuoden ylittäneistä 97,6 % asuu edelleen kotona. Muistihäiriöisten ohjaamisen ja seurannan tehostuminen. Ennaltaehkäisevät kotikäynnit otettu myönteisesti vastaan ja ne koetaan tarpeellisiksi. Pitkäaikaisen vuodeosastohoidon väheneminen, muutos -55,10 % / Toimeentulon riittämättömyys. Sairaalahoitoa vaativien tapaturmien lisääntyminen. Psyykkisen hyvinvoinnin heikentyminen. Palveluasumispaikkojen riittämättömyys. Omaishoitajien arvokasta työpanosta tuettava tarjoamalla sijaistamispalvelua kotiin. Riskiryhmille kohdennettujen palvelujen puutteellisuus. 2.6 Kaikki ikäryhmät Kuntajohdon ja kunnan keskushallinnon terveydenedistämisaktiivisuus on toteutunut vuonna 2013 hyvin, pistein 87/100. Kuntajohdon toimialueelta ei ole toimitettu tietoja vuoden 2013 jälkeen. Keskeneräinen 59/75

61 Perusterveydenhuollon kaikki lääkärikäynnit ovat vähentyneet vuosittain vuodesta 2013 lähtien, mutta käyntejä on eniten vertailukohteisiin nähden. Yleisimpiä käyntisyitä vuonna 2015 olivat selkäsärky ja polven nivelrikko. Erikoissairaanhoidon lääkärikäynneissä on tapahtunut lisääntymistä ajalla ja muutos viiden vuoden takaiseen arvoon on +20,36 %. Keskimääräinen hoitoaika vuodeosastolla vuonna 2013 on ollut 16,8 ja vuotta myöhemmin 25,4. Indeksi kuvaa vuodeosaston hoitokäytäntöjä, mutta potilaan diagnoosi ja ennuste vaikuttavat myös hoitojakson pituuteen. Vammaispalvelulakiin perustuvien palvelujen ja taloudellisten tukitoimien kustannukset ovat Pellossa kääntyneet laskuun ja olivat myös vertailukuntien alhaisimmat. Luku ei täysin kerro vammaispalveluihin panostamisesta, koska osavammaispalvelulain mukaisista palveluista on subjektiivisia oikeuksia, jotka on aina järjestettävä asiakkaalle. Kustannuksiin vaikuttaa myös vammaisuuden esiintyvyys alueella. Kunnassa voidaan järjestää vammaisille palveluja myös muiden lakien perusteella. Pellon kunnan vammaispoliittinen ohjelma on tehty yhdessä vammaisneuvoston ja viranhaltijoiden kesken. Toimiva palveluohjaus on kirjattu yhdeksi tavoitteeksi. Sillä tarkoitetaan asiakkaan tilanteen kartoittamista ja ohjaamista tarvittavien palvelujen piiriin. Koska Pellossa ei työskentele varsinaista palveluohjaajaa, henkilökuntaa pidetäään ajantasalla eri sosiaali- ja terveystoimen palveluista säännöllisin tiedotuksin. Sairastavuutta kuvaava aikasarja osoittaa loituntumista maan keskiarvosta (100). Vertailukunnissa tilanne on parempi eli väestö on terveempää. Sairastavuusindeksi kertoo yleistilanteen kunnan sairastavuudesta ja perustuu kolmeen tilastomuuttujaan: kuolleisuuteen, työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuuteen työikäisistä (16-64-vuotiaat) sekä lääkkeiden ja ravintovalmisteiden korvausoikeuksien haltijoiden osuuteen väestöstä. Kansantaudeilla tarkoitetaan sairauksia, jotka ovat yleisiä väestössä ja usein yleisiä kuolleisuuden aiheuttajia. Keskeneräinen 60/75

62 Kansantaudit vaikuttavat työkykyyn, ja niiden hoito kuormittaa terveydenhuollon palveluita.tästä johtuen niillä on suuri vaikutus myös kansantaloudelle. Suomessa kroonisia kansantauteja ovat sydän- ja verisuonitaudit, diabetes, astma ja allergia, krooniset keuhkosairaudet, syöpäsairaudet, muistisairaudet, tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet ja mielenterveyden ongelmat. Kansansairauksien ehkäisyyn voidaan vaikuttaa valitsemalla terveelliset elämäntavat yhdessä riittävän liikunnan sekä terveellisen ruokavalion kanssa. (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos) Jokaiselle Suomen kunnalle on laskettu Kelan rekisteritietojen avulla indeksilukuja, jotka kertovat, kuinka yleisiä niin sanottujen kansantautien erityiskorvausoikeudet ovat suhteessa koko maan keskiarvoon (= 100). Kansantauti-indeksi oli Pellossa 115,6 vuonna 2012 ja 120,2 vuonna Perusterveydenhuollon terveydenedistämisaktiivisuus on toteutunut vuonna 2016 edellisvuosiin verrattuna heikommin. Vahvuuksia kuvaavassa TOP-10 listassa Pellon henkilöstöresursseissa on huomioitu kuraattori- ja psykologitoiminnan voimavarat kouluissa maan keskiarvoa paremmin. Määräaikaisia yleisiä terveystarkastuksia on tarjottu kaikille ikäryhmille ja terveyskeskuksessa toteutuu johtamisvastuu. Yhteistyöstä/hoitoketjusta sairaanhoitopiirin kanssa on sovittu, koskien ehkäisevää kuntoutustoimintaa, päihdehaittojen vähentämistä ja lasten ja nuorten käytöshäiriöiden viiveetöntä hoitoa. Kokemusasiantuntijoita on otettu mukaan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen. Lisäksi lukiossa seurataan vuosittain opiskeluympäristön terveellisyyteen ja turvallisuuteen liittyvien puutteiden korjaamista. Keskeneräinen 61/75

63 Tarkasteltaessa TEA-näkökulmia, niin kuntalaisten terveydentilan ja siihen vaikuttavien tekijöiden seuranta/tarveanalyysi väestöryhmittäin osoittaa huonoa tulosta. Raportointi yksikön johtoryhmälle ja luottamushenkilölorganisaatiolle toteutuu heikosti. Kunnan sitoutuminen strategiatasolla terveyden edistämiseen on puutteellista (strategia- ja ohjelma-asiakirjat ja talous- ja toimintasuunnitelmat). Tilanne henkilöstön ja muiden voimavarojen mitoituksen osalta on heikko vertailukohteisiin nähden. Kuntalaisten mahdollisuudet osallistua toiminnan kehittämiseen ja arviointiin ovat heikentyneet. Alla olevassa TOP-10 listassa ovat kehittämiskohteet, joissa tilanne on maan keskiarvoa heikommin. Terveydenedistämisaktiivisuus liikunnan toimialueella osoittaa myönteistä kehitystä. Pellon pistemäärä 37/100 osoittaa kuitenkin, että toiminnassa on vielä parannettavaa. Myönteistä kehitystä kuvaavat koulupäiviin sisälletyn liikunnan lisääntyminen ja oppilaiden aktivoiminen koulumatkaliikuntaan. Positiivista on myös se, että sisäliikuntatiloja on hyödynnetty koulupäivän aikana oppilaiden välitunnilla tapahtuvaan liikkumiseen. Liikuntapaikkojen osalta kunnan tilanne on myös maan keskiarvoa paremmin. Pellon kunnan alueella ovat erinomaiset liikunta ja ulkoilumahdollisuudet. Ulkoilureitistö talvisin ja kesäisin mahdollistaa monipuolisen liikunnan harrastamisen. Eri vaativuustason liikkujille hiihtolatureitistöä on yhteensä 240 km, joista 31 km on valaistu. Kelkkailijoille löytyvät omat moottorikelkkareitit ja moottorikelkkaurat. Laskettelijoita palvelee Ritavalkean hiihtokeskuksen laskettelurinteet. Pururadat ja ulkoilureitit tarjoavat kuntalaisille erinomaiset liikkumismahdollisuudet kesäisin. Lähimmät uimahallit sijaitsevat Ruotsin puolella Svansteinissa sekä Ylitorniolla. Uimarannat sijoittuvat keskustan ympäristöön sekä järvikyliin. Lisäksi kunnasta löytyy keskusurheilukenttä, jäähalli, jääkenttiä, keilahalli, Rohkihalli, urheilukenttiä sekä frisbeegolfrata. Keskustan ja ympäristökylien liikuntasaleihin pellolaiset voivat varata käyttövuoron. Kuntakeskuksessa on Pellon Ponnen liikuntahalli, koulukeskuksessa liikuntasali sekä kuntosali ja hirsipuolen liikuntasali. Keskeneräinen 62/75

64 Liikunnan toimialueen kehittämiskohteiksi TOP-10 listauksen mukaan nousivat kuntalaisten mahdollisuudet osallistua talouden suunnitteluun, ennakkoarviointimenetelmän puuttuminen kuntastrategian valmistelussa. Myös toiminta- ja taloussuunnitelman tavoitteissa on ollut puutteita. Gini-kerroin ilmaisee alueen asuntokuntien rahatulojen jakautumista. Keskeisimpiä tuloeroihin vaikuttavia tekijöitä ovat työllisyys ja työttömyys. Mitä suuremman arvon Gini-kerroin saa, sitä epätasaisempi tulonjako on. Pellon osalta tulonjako on pysynyt tasaisena, vuoden 2011 piikkiä lukuun ottamatta. Toimeentulotuki voi olla perustoimeentulotukea, täydentävää toimeentulotukea, ehkäisevää toimeentulotukea tai kuntouttavan työtoiminnan tukena maksettavaa toimintarahaa tai matkakorvausta. Toimeentulotuen euromäärä asukasta kohden vuonna 2013 oli vertailukuntiin nähden suurin. Ahtaasti asuvien asuntokuntien osuus on hieman lisääntynyt, mutta muutos viiden vuoden takaiseen osuuteen verrattuna on laskenut. Kuntalaiskysely Pellon kunnan palveluista toteutettiin vuonna 2016 sähköisessä muodossa Pellon kunnan Keskeneräinen 63/75

65 kotisivuilla. Vastauksia saatiin yhteensä 167 kpl. P ello - Hyvinvointikertomus Vastausten perusteella tehdyssä yhteenvedossa todetaan, että kunnan asiakaspalvelussa ja palvelutasossa olisi kehitettävää. Kunnan johto sai moitteita näkyvyyden puutteesta ja luottamushenkilöt puolestaan kielteisestä asenteesta kunnan asioihin liittyen. Kunnan taloudenhoito sai hieman paremman yleisarvosanan verrattuna vuoteen 2014, mutta viestintään ja tiedottamiseen kaivataan parannusta. Pello on kyselyn mukaan kaunis ja turvallinen paikka elää sekä asua. Vaikka palvelut keskittyvät kuntakeskukseen, kuntarajojen sisäpuolella sijaitsee 13 elinvoimasta kylää. Kyselystä selvisi, ympäristökylien asukkaat toivovat enemmän huomioon ottamista. Naapurikuntien sekä yhdistyksien ja järjestöjen välisen kuntayhteistyön toivotaan vilkastuvan. Elinvoimapalveluissa oli nähtävissä mielipide-eroja enemmän kuin hyvinvoinnin edistämisen palveluissa. Kylämiljöön yleisilmeen siistiminen, rakennuspolitiikka/rakennustarkastus, teiden/katujen talvikunnossapito, joukkoliikenne, työllisyys- ja työllistämispalveluiden kehittäminen saivat asukkailta huonon arvosanan. Ritavalkean kehittäminen, kierrätys, jätehuolto ja viheralueet saivat positiivista arviointia. Hyvinvoinnin edistämisen palveluihin on pääosin oltu tyytyväisiä, positiivisempi arviointi on hieman kasvanut jopa vuoteen 2014 verrattuna. Erityisesti kirjasto, hammashuolto, perusopetus, lukio,varhaiskasvatus, päivähoito ja senioripalvelut saivat positiivisen arvosanan. Myös urheiluharrastusmahdollisuuksiin ja hiihtoreitteihin oltiin tyytyväisiä. Yleisesti kuitenkin palveluita toivotaan kehitettävän edelleen. Valtakunnallisen poliisibarometrin (2016) mukaan rattijuoppous huolestutti vastaajia mainituista rikosilmiöistä eniten. Yleensäkin henkeä, terveyttä ja henkilökohtaista vapautta ja koskemattomuutta loukkaavat rikokset huolestuttavat eniten. Kaikki rikokset eivät tule poliisin tietoon. Vakuutusehdot usein edellyttävät rikosilmoituksen ja siksi autovarkaudet, asuntomurrot ja omaisuuden varastamiset ilmoitetaan poliisille. Väkivaltarikostilastoissa tapahtuvat muutokset heijastavat suurelta osin päihteiden käytössä tapahtuvia muutoksia. Alkoholin ja väkivallan yhteys liittyy nimenomaan alkoholihumalan ja väkivallan yhteyteen. Väkivallan riski kasvaa vuorovaikutustilanteissa, joissa osapuolet tai ainakin joku paikallaolijoista on humalassa. Kohtuukäyttö ei lisää väkivaltaisen käyttäytymisen todennäköisyyttä. Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrässä on ollut Pellossa heilahduksia ja suunta on menossa huonompaan. Huumausainerikosten määrä vuosina oli suurempi kuin vertailukunnissa. Rattijuopumustapausten määrä vuonna 2014 oli Pellossa myöskin suurin mutta seuraavana vuonna alhaisimmillaan. Päihtyneiden säilöönottojen osuus kertoo osaltaan myös viranomaisten aktiivisuudesta ja resursseista. Putkaan toimitettujen määrässä on tapahtunut vähenemistä, vuoden 2015 piikkiä lukuun ottamatta. Osuudet ovat vertailukuntia pienimmät. Keskeneräinen 64/75

66 Yhteenveto kaikkien ikäryhmien hyvinvoinnista: Sairauspäivärahaa saaneiden osuus vähentynyt. Ahtaasti asuvien asuntokuntien osuuden %-muutos -17,39 / Rattijuopumustapaukset vähentyneet, %-muutos -21,43 / Monipuoliset liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet tukevat kuntalaisten hyvinvointia. Kuraattori- ja psykologipalvelut osoittautuneet tarpeellisiksi. Aivohalvaustapahtumien määrä kasvanut vuodesta 2011 ( vuotiaat). Sosiaalihuollon viimesijaista taloudellista tukea saaneiden kotitalouksien määrä on lisääntynyt. Erikoissairaanhoidon vastaanottokäynnit lisääntyneet. Vuodeosaston hoitoajat ovat pidentyneet. Kuntalaisten sairastavuus lisääntynyt, %-muutos +11,56 / Kuntamiljöön yleisilme ankea. 3 Yhteenveto Vallitsevan suuntauksen mukaan, maaseutumainen asuinympäristö houkuttelee luonnon läheisyyteen ja rauhallisuuteen. Peruspalveluiden toimivuus, helppous, saatavuus ja nopeus ovat paikkakunnan etu kuin myös houkutin paluumuuttajille. Pienen kunnan valttikortteina ovat myös asukkaiden tunnettavuus ja etenkin ympäristökylistä henkivä yhteisöllisyys. Paluumuuttajat tiedostavat jo muuttolaatikoita pakatessaan ympäröivän luonnon suomat mahdollisuudet sekä paikalliskulttuurin rikkaudet. Houkuttavuutta tulevat lisäämään vielä kyläkeskuksen viihtyisyyden parantamiseksi suunnitellut maisemoinnit ja viherrakentamiset. Nykyinen ankea ja rapistunut yleisilme ei miellytä kuntalaisia. Talvella lumi peittää armollisesti silmiinpistävimmät epäkohdat alleen. Palvelujen vähäisyydestä kielivät tyhjät, hylätyt kiinteistöt. Pellon kunnan ikärakenne painottuu yli 65-vuotiaisiin, mikä näkyy huoltosuhteen kasvuna. Ikääntyvän väestön hyvinvoinnista huolehtiminen lisää paineita kotipalvelun saatavuuteen ja palveluasumispaikkojen riittävyyteen. Myönteisinä kehityssuuntina on nähtävissä päivähoitolasten huima lisääntyminen sekä avioerojen vähäisyys. Huolta aiheuttaa lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien lisääntyminen. Huolestuttavana havaintona on myös se, että lapsille ja nuorille aiheutuu ongelmia läheisen alkoholin käytöstä. Ongelmavyyhden ratkaiseminen huolen herätessä vaatii ripeää toimintaa ja yhteisiä käytänteitä eri toimijoiden kesken. Työntekijöiden käytössä on Varhainen tuki malli. Sen avulla arvioidaan syntynyttä huolta ja tarvetta puuttua asiaan sekä järjestetään tukea. Lastensuojelun tarkoitus on turvata ensisijaisesti lapsen etu. Yleistäminen ei kuulu sosiaalityöhön, asiakkuuden syntymisen taustalla on aina syy-seuraus suhde. Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminnan lisääntynyt tarve on otettu huomioon Pellossa järjestämällä siihen tarvittavaa koulutusta. Yhteistyö eri toimijoiden kesken toteutuu neuvolan ja sosiaalityön välillä. Työpareittain tehtyjen kotikäyntien tarkoituksena on varhaisen tuen edistäminen lapsiperheille. Nuorten työllistyminen on parantunut Keskeneräinen 65/75

67 sekä koulutuksen ulkopuolelle jääneitä on vähän. Kuntaan kaivataan toisen asteen kouluttautumismahdollisuuksia lukion lisäksi. Digitalisoinnin tuomille opiskelumahdollisuuksille nuoriso on kohderyhmänä oikea. Kännykkäsukupolven ennakkoluuloton ja rohkea suhtautuminen nettiin ovat valttikortteja verkko-opiskelussakin - paikkakunnasta riippumatta. Ylisukupolviseen syrjäytymiseen liittyy useimmiten pitkäaikainen riippuvuus toimeentulotuesta. Toimeentulotuen siirtyminen (2017) Kelan hoidettavaksi vapauttaa resursseja sosiaalihuollosta ennaltaehkäisevään asiakaspalveluun. Pitkäaikainen riippuvuus toimeentulotuesta voi johtua omaksutuista asenteista ja arvoista. Arkitoimintojen sujuminen ovat lääke periytyvään uusavuttomuuteen. Ylisukupolvisen syrjäytymisen kierteen katkaisemiseksi on puututtava konkreettisella tavalla arjen käytänteisiin silloin, kun arkielämän kontrolli on hukassa. Työikäisten kohdalla huolen aiheeksi nousi kunnan työntekijöiden työssäjaksaminen. Kuntarakenneuudistuksen mainingeissa keinuvan henkilöstön työhyvinvointi on koetuksella. Muutoksien sisäistäminen ja omaksuminen vievät aikaa henkilökunnan keskuudessa. Ajan tasalla pysyminen vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä, eikä eläkeiän jatkuva loitontuminen tuo lohtua. Työikäisten työhyvinvoinnin rasitteena olevien esteiden poistaminen vaikuttaa ratkaisevasti työn tuloksellisuuteen. Työhyvinvointikyselyyn perustuen yhteishengen puuttuminen kuormittaa työyhteisöjä. Esimiehiltä toivotaan löytyvän enemmän aikaa henkilöstöjohtamiseen sekä läsnä olemiseen, välitöntä puuttumista työyhteisön ongelmiin ja positiivisen palautteen antamista. Ikääntyvän väestön kokema yksinäisyys ja sosiaalisen verkoston supistuminen ovat valtakunnallisesti tiedostettuja ongelmia. Teknologian suomia mahdollisuuksia hyödynnetään sujuvamman tiedonsiirron ja asioinnin välineenä. Ikäihmisille siirtymävaihe luo haasteita palveluiden saatavuuden suhteen. Henkilökohtainen kontakti koetaan inhimillisemmäksi ja mielekkäämmäksi. Löytyisikö apu etsivä työ toimintamallin soveltamisesta kotipalvelun, kerhojen, seuratoiminnan yms. ulkopuolella olevien tavoittamiseksi. Omaisten viettämä aika ikääntyvien vanhempiensa luona on rajattua ja siten hyvinvoinnissa havaitut muutoksetkin nähdään myös helpommin. Omaisten huolen herääminen näkyy kotipalveluun otettujen yhteydenottojen lisääntyvänä määränä. Omaishoitajien antama arvokas työpanos keventää kotipalvelutarvetta ja palveluasumistarvetta kunnassa. Lakisääteisten vapaapäivien lisäksi kaivataan kotiin annettavaa sijaistamispalvelua omaishoitajien jaksamisen tukemiseksi sekä asiointien helpottamiseksi. On huomioitava, että osa omaisiaan hoitavista tekee hiljaista työtään ilman virallista sopimusta eli ilman rahallista korvausta. Yksinäisyyden ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn satsaaminen ei ainoastaan rikastuta ikääntyvien elämänlaatua. Myös lapset ja nuoret tarvitsevat puolueetonta kuuntelijaa, neuvonantajaa ja tukijaa. Iäkkäiden kuntalaisten, supersenioreiden, jalkautuminen päiväkoteihin ja kouluihin yhdistäisi sukupolvien välistä kuilua. Nuorten ajatusmaailma ja näkemykset sekä ikääntyneiden elämänkokemus ja elämänviisaus yhdistävät kumpaisenkin ikäluokan olemassa olevia vahvuuksia. 4 Hyvinvoinnin edistämistä tukevat ohjelmat ja suunnitelmat Ohjelmat ja suunnitelmat Painopisteet Tarkoitus, tavoitteet, toimenpiteet Hyvinvointikertomus 2013 kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen lastensuojelun määrällisen kasvun ja toimintakulujen pysäyttäminen ennaltaehkäisevän työn avulla ikääntyvän väestön palvelutarpeen ja tarkoituksenmukaisen hoidon kartoitus päihdehuollon riittävä ja Toteumat Keskeneräinen 66/75

68 Ikääntyvän väestön palvelut -ohjelma P ello - Hyvinvointikertomus kotiin annettavien palvelujen kehittäminen toimiva avohuollon tarjonta ja laitospäivien väheneminen sekä alenevat päihdehuollon kustannukset pitkäaikaistyöttömien palveluiden järjestäminen eri toimijoiden kanssa palvelukeskustoiminnan vakiinnuttaminen ja syrjäytymisuhan alaisten työllistäminen maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjauksen tehostaminen ikäihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen asumispalvelupaineisiin ikääntyneiden hyvinvointi- ja vastaaminen terveyserojen kaventaminen (asuonolojen puutteet, palveluiden laadun ja turvattomuus, vaikuttavuuden parantaminen terveydentilan heikentyminen) geroteknologiset ratkaisut ja niiden juurruttaminen käytäntöön ennaltaehkäisevä toiminta yli hallintokuntarajojen muistihäiriöisten lisääntynyt palveluntarve toimintakyvyn arvioinnin hyödyntäminen uusien palvelumuotojen kehittäminen hoitotason nostaminen palvelurakenteiden keventäminen palveluohjaus Kotouttamisohjelma 2013 Kotoutumislakiin (33 ) sisältyvät pääasialliset suuntaukset: ohjelman kytkeyminen kunnan strategiseen suunnitteluun sekä seurantaan yleisten palveluiden toteuttaminen maahanmuuttajille työllistämisasioiden hoitaja määrärahat visiot ja arvot samat ohjelman tarkistus 1x/valtuustokausi näkyvyys kunnan kotisivuilla ja Intrassa maahanmuuttajilla normaalit palvelut Keskeneräinen 67/75

69 Liikuntaohjelma soveltuvina sekä kotoutumista edistävien ja tukevien toimenpiteiden toteutus vastuuhenkilön nimeäminen (kotouttamisasiat ja eri toimenpiteet) lasten ja nuorten sekä työvoiman ulkopuolella olevien ryhmien kotouttaminen sekä sosiaalinen vahvistaminen erilaiset tapatumat (liikunta-, 2 :n ja 2 ja 3 nuoriso- ja kulttuuritoimi), momentissa kirjasto, tenavatupa, tarkoitettujen henkilöiden kerhotoiminta, perusturva kuntaan osoittaminen ja suunnittelmien ja ohjelmien kotoutumisen päivitys edistäminen alueellisen asiantuntijuuden etnisten suhteiden ja hyödyntäminen ja kulttuurien välisen palvelutarjonta vuoropuhelun koulutus ja edistäminen keskustelutilaisuuksia kotouttamisohjelman henkilökunnalle ja kuntalaisille seuranta ja ajan tasalla pitäminen turvataan kuntalaisen koko elämänkaaren mittainen liikunnallinen elämäntapa aktivoidaan vähän liikkuvat ja kannustetaan kuntalaiset arkiliikunnan pariin lisätään liikuntamahdollisuuksia laajoja käyttäjäryhmiä palvelevien, esteettömien lähiliikuntapaikkojen avulla vahvistetaan liikunnan asemaa peruspalveluna poikkihallinnollisella yhteistyöllä ja vastuunjaolla noudatetaan päätöksenteossa "Terveys kaikissa politiikoissa" -periaatetta ja ymmärretään liikunta osana hyvinvointipolitiikkaa huomioidaan liikunnan tulkkauspalvelu kunnan henkikunnalle koulutusta lakisäädökset/opetushallituksen asetukset ohjaavat keskeiset yhteistyötahot ja yhteistyö järjestöjen, kolmannen sektorin ja seurakunnan kanssa perheen tukipalveluiden tukeminen ja suomen kielen vahvistumisen tukeminen liikunta huomioidaan eri hallinnonalojen ratkaisuissa ja toimenpiteissä: -lasten ja nuorten arki sisältää kasvua tukevaa liikuntaa -terveydenhuollossa liikunta on osa hoitoketjua ja ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa -lapsiperheille on tarjolla liikuntaneuvontaa - työikäisten liikkuminen lisääntyy liikkumisreseptien avulla - työmatkaliikkujien olosuhteiden kehittäminen - työntekijöitä kannustetaan liikkumaan työkyvyn ylläpitämiseksi - ikääntyvien ja erityistä tukea tarvitseville tasapuoliset mahdollisuudet Keskeneräinen 68/75

70 Mielenterveys- ja päihdetyön toimintaohjelma Pellon kunnan elinkeinoohjelma Suunnitelma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi 2014 P ello - Hyvinvointikertomus yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat potentiaalisina yhteistyötahoina liikuntapalveluiden toteutuksessa lapset, nuoret ja lapsiperheet voivat hyvin työikäisten depression hoito ja varhainen toteaminen ikäihmisten kotona selviytymisen tukeminen ja raittiuden vahvistaminen matkailuelinkeinon kehittäminen yrityskannan vahvistaminen ennaltaehkäisevä perhetyö (2013) satsaus peruspalveluihin ja ennaltaehkäisevyys: moniammatillisen yhteistyön tiivistäminen ja laadun säilyttäminen kunnan muutosprosessissa vuonna 2013 valmistuneen liikuntastrategian hyödyntäminen etsivä nuorisotyön organisointi liikunnanharrastamiseen - esteettömiä liikuntapaikkoja liikkumisen helpottamiseksi vahvistaa ja tehostaa jo olemassa olevia rakenteita selkeyttää tietoisuutta palveluista ja niiden saatavuudesta lisätä asioista puhumista ja helpottaa vaikeidenkien asioiden puheeksi ottamista vahvistaa ja kehittää Pellon yritysympäristöä keinoilla, jotka perustuvat Pellon olemassa oleviin vahvuuksiin ja palveluihin pyritään vastaamaan niin yritysten kuin kunnan tarpeisiin nykytilanteessa ja lähitulevaisuudessa lapsen ja vanhemman puheeksi otto; ensisijainen kasvatusvastuu on vanhemmilla TUKEVA hankkeesta saadun tiedon hyödyntäminen ja hyväksi koettujen käytäntöjen juurruttaminen nuorisotakuun velvotteisiin vastaaminen Lapset puheeksi -koulutus järjestetty 2013 syksyllä Pellossa Tukeva hanke: ryhmäyttämiset ovat jatkuneet, hyvinvointiprofiilia hyödynnetty, alakoulun tehty leikkivihko nuorisotakuu: - työpajatoiminta vakinaistettu 2012, yhteistyö työllistämisasioiden peruspalveluihin satsaaminen kanssa, ja ennaltaehkäisevyys työpajatoiminta henkilöstön liikunta tietotaidon lisääminen koulutuksella mukana enemmän aktiivista, toiminta liikunnan lisääminen koulutoiminnassa koulupäivään - opinto-ohjaajan Liikkuva koulu -toiminnan ja virka täytetty kerhotyön tukeminen toistaiseksi tuetaan seurojen yhdistysten - Moto-ryhmä tasaarvoa edistävänä toimintaa avukstuksin ja huomioidaan käyttövuorojaossa toimenpiteenä ja lähiliikuntapaikkojen - nuorisotyön Keskeneräinen 69/75

71 Vammaispoliittinen ohjelma kunnan olemassa olevien palveluiden tunnetuksi tekeminen palveluohjauksen kehittäminen palveluiden laadun parantaminen rakentamisessa vapaa-aika ohjaaja 20 % / htv etsivänä nuorisotyöntekijänä ja yksilövalmentajasta työpari esteetön kotikunta niin henkisesti kuin fyysisesti ehkäistään syrjäytymistä ja huono-osaisuuden kasautumista kuntalaisilla mahdollisuus osallistua omaan elämäänsä ja asuinympäristöönsä vaikuttavaan päätöksentekoon lisätään tietoa vammaisuudesta luodaan vammaisille mahdollisuus hyvään ja mielekkääseen elämään omien kykyjensä, tarpeidensa ja tavoitteidensa mukaisesti omatoimisuuden, itsemääräämisoikeuden ja valinnanvapauden turvaaminen julkisen, yksityisen, kolmannen sektorin ja vammaisneuvoston välisen yhteistyön lujittaminen ja vahvistaminen tukemiseksi monitoimibussi - moniammatillinen työryhmä toiminnassa alkaen vapaa-aikaohjaaja 20/htv etsivänä nuorisotyöntekijänä ja yksilövalmentaja työparina Varhaiskasvatussuunnitelma lapsen edun 2011 ensisijaisuus lapsen oikeus lasten tasapainoisen kasvun, kehityksen ja oppimisen edistäminen yhteistyössä hyvinvointiin,huolenpitoon huoltajien kanssa ja suojeluun lasten tasa-arvon ja llapsen mielipiteen yhdenvertaisuuden edistäminen huomioon ottaminen syrjäytymisen ennaltaehkäisy yhdenvertaisen ja tasaarvoisen kohtelun aktiivisen toimijuuden lasten osallisuuden ja vaatimus vahvistaminen lapsen syrjintäkielto huoltajien tukeminen kasvatustyössä mahdollistetaan huoltajien osallistuminen työelämään tai opiskeluun Keskeneräinen 70/75

72 5 Kuntastrategian painopisteet ja linjaukset P ello - Hyvinvointikertomus Kunnanvaltuusto on hyväksynyt Pellon kuntastrategian ( Seuravissa kuvioissa ovat Pellon tahtotilasta johdetut yksityiskohtaisemmat strategiset painopistealueet vuosille Keskeneräinen 71/75

73 Keskeneräinen 72/75

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun Verotulot, euroa / asukas Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Erikoissairaanhoidon nettokustannukset, euroa / asukas Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusterveydenhuollossa,

Lisätiedot

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Hyke valtuustokausi 2013-2016 Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Suhteellinen velkaantuneisuus, % 52.0 Koko maa : 52.0 24.1 Verotulot, euroa / asukas Koko maa : 3967.0 3266.0

Lisätiedot

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet

Lisätiedot

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 Lapsiperheet, % perheistä Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 0 15 vuotiaat, % väestöstä Nokia : 20.6 Kaarina : 20.1 Raisio : 16.9 Naantali : 16.9 Turku : 13.6 16 24

Lisätiedot

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 16,7 16,3 17,6 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 4807 4482 4200 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi Paketti 1: V1 = Satakunta V2 = Varsinais-Suomi V3 = Pohjanmaa V4 = Koko maa V5 = Kankaanpää V6 = Karvia V7 = Siikainen V8 = Jämijärvi V9 = Pomarkku

Lisätiedot

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS - 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomen hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomi LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomen hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 12,2 12,9 18,9 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 3496 3356 3170 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

- OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi

- OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi - OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA 2009-2012 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Väestörakenteeltaan Vihti on lapsiperhevaltainen kunta. Ikääntyneen väestön osuus

Lisätiedot

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 1. Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation suosittelemat indikaattorit kunnille Väestön taustatietoja kuvaavat indikaattorit Kokonaisväestömäärä

Lisätiedot

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Dnro:504/00.01.01/2015 Hyvinvointi-indikaattorit 2003-2013 Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman 2012-2013 tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Vertailuun on valittu hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

B. Menot. Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus

B. Menot. Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 PERUSTANA KÄYTETTÄVÄT INDIKAATTORIT FINAL 14.3.2016 = liikunta-indikaattoreita MaMu = maahanmuutto - = mielenterveys = mukana nykyisessä Pirkanmaan

Lisätiedot

Lohja: Laaja hyvinvointikertomus 2013 2016

Lohja: Laaja hyvinvointikertomus 2013 2016 Liite 1/kh 30.9.2013 347 Lohja: Laaja hyvinvointikertomus 2013 2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009 2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013 2016 Kertomuksen vastuutaho ja laatijat:

Lisätiedot

PERUSTANA KÄYTETTÄVÄT INDIKAATTORIT

PERUSTANA KÄYTETTÄVÄT INDIKAATTORIT Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 5.2.2016 Terveyden edistämisen neuvottelukunta PERUSTANA KÄYTETTÄVÄT INDIKAATTORIT = mukana nykyisessä Pirkanmaan alueellisessa hyvinvointikertomuksessa

Lisätiedot

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info )

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info ) Mielenterveys ja päihdeohjelman laadinnassa koottuja indikaattoritietoja nykytilanteesta Rovaniemellä elokuu 2011/TK Mielenterveys ja päihdeindikaattoreita v.2008 20010 vertailutietoa : koko maa, Lappi,

Lisätiedot

Huono-osaisuus Lapissa tilastojen valossa. Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-amk

Huono-osaisuus Lapissa tilastojen valossa. Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-amk Huono-osaisuus Lapissa tilastojen valossa Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-amk 30.5.2017 Kolme näkökulmaa huono-osaisuuteen Kainulainen, Paananen & Surakka: Maakunnan ihmisten elämänlaatu sotepalveluiden

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus. Kaupunginhallitus liite nro 12 (1/71) Kaupunginvaltuusto liite nro 5 (1/71)

Hyvinvointikertomus. Kaupunginhallitus liite nro 12 (1/71) Kaupunginvaltuusto liite nro 5 (1/71) Kaupunginhallitus 3.6.2019 liite nro 12 (1/71) Kaupunginvaltuusto 10.6.2019 liite nro 5 (1/71) Hyvinvointikertomus OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN TILA VUONNA 2018...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI

HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI 6.6.2014 LSHP VALMISTELUN VAIHEET Ohjausryhmän nimeäminen kunnan johtoryhmä Verrokkikuntien valinta kriteerit (mm. maaseutukunta, asukasluku, väestö- ja elinkeinorakenne,

Lisätiedot

1. Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset / 1000 asukasta (2012) Info 2. Lasten pienituloisuusaste (2011) Info

1. Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset / 1000 asukasta (2012) Info 2. Lasten pienituloisuusaste (2011) Info arvo muutos Kontiolahti Juuka Joensuu Pohjois-Kar jala Koko maa 1 6,1 4,6 7,3 6,7 6,2 7,5 2 18,4 13,4 24,9 21,1 20,3 14,9 3 9,1 5,4 9,8 12,2 10,4 8,6 4 3,4 3,1 3,0 4,0 3,7 2,9 5 6,1 4,6 7,3 6,7 6,2 7,5

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa Sähköinen hyvinvointikertomus ja Hankasalmen hyvinvointitietoa Valtuustoseminaari 1.10.2012 Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 3802 Anttipekka Renfors anttipekka.renfors@kansanterveys.info

Lisätiedot

Strategisten tilastoindikaattoreiden kehitystrendi- ja vertailutietoaineisto

Strategisten tilastoindikaattoreiden kehitystrendi- ja vertailutietoaineisto Strategisten tilastoindikaattoreiden kehitystrendi- ja vertailutietoaineisto Tausta ja tarkoitus Tähän aineistoon on koottu strategisten tilastoindikaattoreiden trendi- ja vertailutietoja Uudenmaan alueiden

Lisätiedot

Hämeenkyrö: Vuosittainen raportti vuosilta 2014-2015 ja suunnitelma vuodelle 2016 OSA I PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI

Hämeenkyrö: Vuosittainen raportti vuosilta 2014-2015 ja suunnitelma vuodelle 2016 OSA I PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI Sivu 1/14 Hämeenkyrö: Vuosittainen raportti vuosilta 2014-2015 ja suunnitelma vuodelle 2016 Keskeneräinen OSA I PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden

Lisätiedot

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet 0-17-vuotiaat / 1000 vastaavanikäistä Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet

Lisätiedot

8.1 Lapset ja lapsiperheet Lapsiperheiden toimeentulo

8.1 Lapset ja lapsiperheet Lapsiperheiden toimeentulo Johdanto Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä Keski-Uusimaa Karviainen Kirkkonummi 7 LOST ja Luvussa tarkastellaan lähemmin Hangon ja n kuntia tilastojen

Lisätiedot

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Indikaattorit on valittu sen perusteella, että ne huomioidaan HYTE-kertoimessa.

Lisätiedot

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m Ruututietokanta 2017: 250m x 250m ja asukkaiden 2016. 250m x 250m. 1 asukas 55 802 55 802 2-10 asukasta 762 404 202 859 11-99 asukasta 1 787 031 54 910 100-499 asukasta 2 124 278 11 232 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m Ruututietokanta 2016: 250m x 250m ja asukkaiden 2015. 250m x 250m. 1 asukas 55 472 55 472 2-10 asukasta 769 806 204 286 11-99 asukasta 1 791 725 55 063 100-499 asukasta 2 119 843 11 227 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m Ruututietokanta 2015: 250m x 250m ja asukkaiden 2014. 250m x 250m. 1 asukas 54 927 54 927 2-10 asukasta 776 859 205 555 11-99 asukasta 1 791 875 55 215 100-499 asukasta 2 110 651 11 202 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m Ruututietokanta 2018: 250m x 250m ja asukkaiden 2017. 250m x 250m. 1 asukas 56 368 56 368 2-10 asukasta 754 827 201 533 11-99 asukasta 1 784 762 54 611 100-499 asukasta 2 120 381 11 203 500-999 asukasta

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2005-2013 Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/2005 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat eivät tiedä aina

Lisätiedot

Dokumentin sisältö. Kaupunginhallitus liite nro 23 (1/68) Kaupunginvaltuusto liite nro 15 (1/68)

Dokumentin sisältö. Kaupunginhallitus liite nro 23 (1/68) Kaupunginvaltuusto liite nro 15 (1/68) Dokumentin sisältö OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN TILA VUONNA 2017...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi...2 Painopisteiden, tavoitteiden ja toimenpiteiden arviointi...3 Johtopäätökset ja

Lisätiedot

1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa 5 Karviainen 6 Kirkkonummi

1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa 5 Karviainen 6 Kirkkonummi Johdanto Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä Keski-Uusimaa Karviainen Kirkkonummi Luvussa tarkastellaan Kirkkonummea omana alueenaan tilastojen valossa

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m Ruututietokanta 2014: 250m x 250m ja asukkaiden 2013. 250m x 250m. 1 asukas 54 503 54 503 2-10 asukasta 782 991 206 376 11-99 asukasta 1 785 241 55 073 100-499 asukasta 2 112 513 11 224 500-999 asukasta

Lisätiedot

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Terveyspalvelut Perusterveydenhuollon avohoidon lääkärin

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoksia

Toimintaympäristön muutoksia Jämsä Kuhmoinen Toimintaympäristön muutoksia Jämsä ja Kuhmoinen 24.11.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys väestö 1980 2013

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Päihdeavainindikaattorit

Päihdeavainindikaattorit Päihdeavainindikaattorit Pakka-työpaja 2.9.216 21.1.216 1 Taustaindikaattorit 21.1.216 2 Tupakoi päivittäin, % 8. ja 9. luokan oppilaista (Sotkanet id 288) 14 12 13,1 1,9 12,5 1 9,6 8 6 5,6 4 2 213 Koko

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

Taustaa. Valtuustokausi

Taustaa. Valtuustokausi Hyväksytty kunnanvaltuustossa XX.XX.7 Taustaa Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa: Nykytilan ja palvelutarpeiden kuvausta

Pohjois-Pohjanmaa: Nykytilan ja palvelutarpeiden kuvausta Liite 3. Pohjois-Pohjanmaa: Nykytilan ja palvelutarpeiden kuvausta PoPSTer-hankkeen loppuraportti, liite 27.6.2017 Väkiluvut 31.12.2016 0 50 000 100 000 150 000 200 000 250 000 994 1 131 1 579 2 105 2

Lisätiedot

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina 2008-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus PERHEKESKUS JA HYTE Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus 10.10.2018 Kunta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien perustehtävä

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36% Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 8% Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 24% Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 12% Huono ilmanvaihto

Lisätiedot

LAPSET, NUORET JA PERHEET

LAPSET, NUORET JA PERHEET LAPSET, NUORET JA PERHEET ÅBOLAND TURUNMAAN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 11.11.2011 mennessä päivittyneet tilastot koskien TIETOHYÖTY-hankkeen lasten, nuorten ja perheiden kokonaisuutta. Kuvioissa

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutokset Kyyjärvi Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Kannonkoski Karstula Saarijärven-Viitasaaren seutukunta 21.10.2014 Heikki Miettinen Saarijärvi Pohjakartta MML, 2012 Selvitysalue

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 40 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2008 2010 Kouluterveyskysely 2010 3..2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 49 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Palvelut. Minna Joensuu/ Espoon kaupunki. minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty

Palvelut. Minna Joensuu/ Espoon kaupunki. minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty Palvelut Minna Joensuu/ n kaupunki minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty 5.3.2018 Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja -etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 43 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1700 1600 1500 1400 1300 1200 1100 1000 900 800 Halsua Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 2014; 1222 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa

1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa Johdanto Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä Keski-Uusimaa Luvussa tarkastellaan lähemmin Keski-Uudenmaan kuntia Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä,

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset

Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset 1 HYVINVOINTIA KUVAAVAT MITTARIT (26.3.2008/uo) Taustatekijät Väestörakenne ja ennuste Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset Perhetyyppi:

Lisätiedot

Hollolan kunta. Hyvinvointiraportti Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Hollolan kunta. Hyvinvointiraportti Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Hollolan kunta Hyvinvointiraportti 2018 Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Sisällys OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN TILA VUONNA 2018...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi...2 Kuntastrategian

Lisätiedot

Kuvio 7.1. Toimeentulotukea saaneet lapsiperheet LOSTin kunnissa Lähde: SOTKAnet.

Kuvio 7.1. Toimeentulotukea saaneet lapsiperheet LOSTin kunnissa Lähde: SOTKAnet. Johdanto Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä Keski-Uusimaa Karviainen Kirkkonummi 7 LOST Luvussa tarkastellaan lähemmin LOSTin kuntia Inkoo, Karjalohja,

Lisätiedot

Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl)

Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl) Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl) Lähde: THL/Sotkanet v. 2013 Koonnut Hanketyöntekijä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

kuva: Jari Jyrkkä NIVALAN KAUPUNKI 2018 LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS TULOSLIITE

kuva: Jari Jyrkkä NIVALAN KAUPUNKI 2018 LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS TULOSLIITE kuva: Jari Jyrkkä NIVALAN KAUPUNKI 2018 LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 2017-2021 TULOSLIITE YLEISTÄ Tämä on Nivalan kaupungin laajan hyvinvointikertomuksen 2017-2021 erillinen tulosliite, josta löytyvät hyvinvointikertomuksessa

Lisätiedot

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen

Lisätiedot

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut 2016 ja väestöennusteet vuosille 2020, 2030

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen en lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Arja Rantapelkonen 27.3.2014 Aineisto kouluterveyskysely v. 2013 Peruskoulun 8. luokka Peruskoulun 9. luokka

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

HUS SAIRAANHOITOALUEIDEN TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMAT v

HUS SAIRAANHOITOALUEIDEN TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMAT v HUS SAIRAANHOITOALUEIDEN TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMAT v. 2018 2020 2 (12) SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. JOHDANTO... 3 2. JÄRJESTÄMISSUUNNITELMAN LAATIMINEN JA TOTEUTUMISEN SEURANTA...

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua FYYSISET TYÖOLOT Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 15 Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 19 Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 13 Huono ilmanvaihto tai huoneilma haittaa opiskelua Sopimaton lämpötila

Lisätiedot

Lapsiperheissä on tulevaisuus verkostoissa on voimaa. Eine Heikkinen lääninsosiaalitarkastaja

Lapsiperheissä on tulevaisuus verkostoissa on voimaa. Eine Heikkinen lääninsosiaalitarkastaja Lapsiperheissä on tulevaisuus verkostoissa on voimaa Eine Heikkinen lääninsosiaalitarkastaja Lapset ja lapsiperheet Suomessa Lapsia lasten osuus lapsiperh. koko väestöstä Koko maa 1 091 560 20,50 % 587

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot