ympäristökeskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ympäristökeskus"

Transkriptio

1 Päätös 1 (4), liikenne- ja Annettu julkipanon jälkeen VARELY/736/ ympäristökeskus Vapo Oy PL Jyväskylä Päätös kalataloudellisen tarkkailuohjelman hyväksymisestä ASIA HAKIJA ASIAN VIREILLETULO TOIMI NTA Riihi-Peuranevan (Ähtäri, Virrat, Keuruu) kalataloudellinen tarkkailuohjelma vuodesta 2018 lähtien Vapo Oy TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT ESITETTY TARKKAILUOHJELMA Vapo Oy on toimittanut Pohjois-Savon ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksiin hyväksyttäväksi esityksen Riihi-Peuranevan turvetuotanto alueiden kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi vuodesta 2018 lähtien. Riihi-Peuranevan turvetuotantoalueen pinta-ala auma-alueineen on 117,9 ha. Tuotannon arvioidaan päättyvän viimeistään vuonna Tuotantoalueen kuivatusvedet johdetaan alapuoliseen vesistöön Hietasenpuroa pit kin Hankajärveen, Koikeropuroa pitkin Vironjokeen ja Luomanpuroa pitkin Pakarinjokeen. Riihi-Peuranevan turvetuatantoalueen kalataloudellinen tarkkailu perustuu Vapo Oy:n tuotantoaluetta koskevaan ympäristölupapäätökseen. Länsi-ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston Vapo Oy:Ile antaman päätök sen nro 29/2015/1 lupamääräyksen 15 mukaan kalataloustarkkailu on teh tävä Varsinais-Suomen ja Pohjois-Savon ELY-keskusten kalatalousviran omaisten hyväksymällä tavalla. Vaasan hallinto-oikeuden (nro 16/0399/1) ja Korkeimman hallinto-oikeuden (nro 6205) anta missa päätöksissä ei muutettu kalataloudellista tarkkailua koskevaa lupa määräystä 15. Esitetty tarkkailuohjelma sisältää Koikeropurossa (3 näytealaa), Hietasen purossa (3 näytealaa) ja Luomanpurossa (1 näyteala) viiden vuoden välein tehtävät sähkökoekalastukset (alkaen 2019). VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPARISTOKESKUS Kirjaamo PL 236,20101 Turku Y-tunnus kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi

2 Päätös 2 (4) VARELY/736/5723/201 8 ASIANOSAISTEN KUULEMINEN Kuulutus RNhi-Peuranevan kalataloudellisen tarkkailuohjelman kuulemi sesta ja tarkkailuohjelmaesitys pidettiin Varsinais-Suomen elinkeino-, lii kenne- ja ympäristökeskuksen osalta välisenä aikana nähtävinä Ahtärin kaupungin ilmoitustaululla. Lisäksi kuulutus ja ohjelmaesitys olivat nähtävinä ELY-keskuksen internet-sivustolla, ja Ähtärinreitin kalastusalueelle ja Ahtärin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle toi mitettiin tarkkailuohjelmaesitystä koskeva lausuntopyyntö. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimialuetta koskien Ähtärin kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen antoi tarkkailuohjelmaesitystä koskevan lausunnon. Ympäristönsuojeluviranomainen totesi lausunnos saan, että Luomanpuron keski-ja yläosan sähkökoekalastuspaikkojen poistaminen on tällä hetkellä perusteltu, mulla asiassa tulee ottaa huomi oon myös mahdollisuus kalojen nousuesteen ohituksesta kalatien avulla. Tämän vuoksi tarkkailuohjelmaan tulee sisällyttää optio tarkkailusta myös nykyisen esteen yläpuolella. Vapo Oy antoi vastineen Ähtärin kaupungin ympäristönsuojelu viranomaisen tarkkailuohjelmaesitystä koskevan lausunnon johdosta. Vas tineessa Vapo Oy katsoi, että Ähtärin kaupungin esittämään optioon, Luo manpuron tarkkailun laajentamisesta myöhemmin mahdollisen kalatien avulla saatavan nykyisen kalojen nousuesteen poistuttua, ei katsota tässä vaiheessa olevan tarvetta. Tarkkailua on tällä osa-alueella jo pidemmältä ajalta. Olosuhteiden muuttuessa ohjelmaan voidaan hakea muutosta. VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalous viranomainen hyväksyy oman toimialueensa osalta esitetyn tarkkailuohjel maehdotuksen seuraavilla muutoksilla: Koikeropurolla ja Luomanpurossa tulee tehdä sähkökoekalastuksia kol men vuoden välein. Hietasenpurossa tarkkailuväli voidaan pidentää 6 vuo teen. Luomanpurolla sähkökalastukset tulee tehdä myös kahdella ylimmällä sähkökalastusalalla, mikäli alaosalla oleva kalojen nousueste poistuu. Raportit tulee toimittaa ELY-keskuksNn sähköisesti. Koekalastusten tulokset tulee tallentaa valtakunnalliseen koekalastusre kisteriin. Tarkkailumenetelmissä, näytteenotossa ja raportoinnissa tulee noudattaa Luonnonvarakeskuksen ohjeita ja viranomaisten määräyksiä. Tarkkailuohjelma on voimassa toistaiseksi.

3 Päätös 3 (4) VARELY/736/5723/201 8 RATKAISUN PERUSTELUT JA LAUSUNTOJEN 1-IUOMIOIMINEN Esitetty tarkkailuohjelma antaa, mukaan lukien siihen tehdyt muutokset, ennalta arvioiden riittävät tiedot toiminnan kalataloudellisista vaikutuksista. Luomanpurossa sähkökalastukset tulee tehdä kolmen vuoden välein ala puolisesta vesistöstä mahdollisesti nousevien kalojen nousun selvittä miseksi. Sähkökoekalastusten on tarpeen tehdä esitetyn viiden vuoden si jasta pääosin kolmen vuoden välein, sillä vesienhoidon järjestämistä kos kevan valtioneuvoston asetuksen ( /1040) mukaan vesienhoidon toiminnallisen seurannan ohjeellinen tiheys on kalaston osalta kolme vuotta ja alueen turvetuottajien velvoitetarkkailu on alueen keskeinen ve sienhoidon seurantatiedon lähde. Lisäksi sähkökalastukset on syytä tehdä kolmen vuoden välein tai useammin turvetuotannon tarkkailuohjeen mu kaan (ympäristöhallinnon ohjeita 4/201 7, ympäristöministeriö). Luomanpuron yläosan näytealat tulee sähkökalastaa puron alaosalla sijait sevan nousuesteen mahdollisesti poistuttua, sillä turvetuotannon vaikutus on suurimmillaan juuri puron yläosalla, jonne alavirrasta nousevien kalojen voidaan odottaa nousevan mikäli, nousueste poistuu. Tutkimusmenetelminä tulee käyttää Luonnonvarakeskuksen ja viranomais ten hyväksymiä luotettavia menetelmiä. Saatu aineisto tulee käsitellä tilas tollisin menetelmin niiltä osin kun se on mahdollista ja tarkoituksenmu kaista, sekä raportoida mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja tallentaa ko. rekistereihin. TARKKAILUOHJELMAN MUUTTAMINEN JA VOIMASSAOLO Päätöstä voidaan tarvittaessa muuttaa Pohjois-Savon ja Varsinais-Suo men elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kalatalousviranomaisten hyväksymällä tavalla. Pieniä muutoksia tarkkailun suorittamistapaan tai ai katauluun voidaan tehdä ilman tarkkailupäätöksen muutosta Pohjois-Sa von ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten hyväksymällä tavalla tai ELY keskusten aloitteesta. Tämä päätös on voimassa kunnes uusi päätös asiasta on annettu. OIKEUSOHJEET KASITTELYMAKSU MUUTOKSENHAKU Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 62, 64, 65 Hallintolaki (434/2003) 3h ä 70, yhteensä 210, arvonlisävero 0%. Käsittelymaksun periminen perustuu valtioneuvoston asetukseen 1006/ Lasku lähetetään erik seen valtion talous-ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Tähän päätökseen sekä maksuun voidaan hakea oikaisua Länsi-ja Sisä- Suomen aluehallintovirastolta. Oikaisuvaatimusosoitus liitteenä.

4 Päätös 4 (4) VARELYI736/5723/201 8 Kalastusbiologi Mika Sivu LIITTEET JAKELU TIEDOKSI Päätöstä ja maksua koskevat oikaisuvaatimusosoitukset Esitys RNhi-Peuranevan (Ahtäri, Virrat, Keuruu) kalataloudelliseksi tarkkai luohjelmaksi vuodesta 2018 lähtien Päätös hakijalle Päätösjäljennös: Ähtärinreitin kalastusalue Cmarko.paloniemi@netikka.fi) Ähtärin kaupunki Ähtärin kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen llmoittaminen päätöksestä: Tieto päätöksestä julkaistaan Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne-ja ym päristökeskuksen internet-sivustolla sekä Ahtärin kaupungin ilmoitustau ulla.

5 OIKAISUVAATIMUSOSOITUS PÄÄTÖKSESTÄ Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta haetaan oikaisua samassa järjestyksessä kuin pääasiassa. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviranomaisen yhteystiedot: Käyntiosoite: Wolffintie 35 Postiosoite: PL 200, Vaasa Puhelin: Sähköposti: kirjaamo.lansi~avi.fi Aukioloaika: kello Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Oikaisuvaatimuskirjelmä on toimitettava Länsi-ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa päätöksen antopäivästä. Oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa ei antopäivää oteta lukuun. J05 oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, oikaisuvaatimusaika jatkuu vielä seuraavan arkipäivän. Oikaisuvaatimuskidelmän voi toimittaa perille henkilökohtaisesti, postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin oikaisuvaatimuskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se on perillä viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen aluehallintoviraston aukioloajan päättymistä. Postittaminen tai toimittaminen lähetin välityksellä tapahtuu lähettäjän vastuulla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun oikaisuvaatimuskirjelmän on oltava toimitettu nun, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava -Päätös, johon oikaisua haetaan -miltä kohdin päätökseen haetaan oikaisua ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi -perusteet, joilla oikaisua vaaditaan -oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja kotikunta -postiosoite ja puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa. Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Oikaisuvaatimuskirjelmään on liitettävä -päätös, johon oikaisua haetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä -asiakirjat, joihin oikaisuvaatimuksen tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on Ihtettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja. Asianajajan ja yleisen oikeusavustajan tulee kuitenkin esittää valtakirja ainoastaan, jos aluehallintovirasto niin määrää. Länsi-ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto perii asian käsittelystä oikaisuvaatimuksen tekijältä käsittelymaksun.

6 TARKKAILUOHJELMA VAPO OY Riihi-Peuranevan (Ahtäri, Virrat, Keuruu) kalataloudellinen tarkkai luohjelma vuodesta 2018 lähtien ei PÖYRY Engineering balariced sustainabiiity~

7 1 Vapo Oy Riihi-Peuranevan kalataloudellinen tarkkailuohjelma vuodesta 2018 lähtien. Sisältö 1 TARKKAILUN PERUSTE 1 2 TARKKAILUALUE 1 3 VAIKUTUSVESISTÖ JA KALAKANNAT Veden laatu Sähkökoekalastukset Koikeropuro Kalastustiedustelut 4 4 KALATALOUDELLINEN TARKKAILUOHJELMA 2018 ALKAEN Tarkkailun tavoite Sähkökoekalastukset Raportointi 5 5 VIITTEET 6 Liitteet Liite 1 Riihi-Peuranevan kuivatusvesien purkureitit, kartta Liite 2 Sähkökoekalastusalat, kartta Pöyry Finland Oy Jorma Keränen (FM) Yhteystiedot puh sählcöposti etunimi. sukunimi(a2povry.co m Copyright Pöyry Finland Oy

8 1 TARKKAILUN PERUSTE Vapo Oy:n Riihi-Peuranevan turvetuotantoalueella on voimassa oleva ympäristölupa (Päätös 29/2015/1, , Dnro LSSAVI/128/04.08/2011). Vapo Oy valitti luvasta ja Vaasan hallinto-oikeus antoi päätöksen 16/0399/1. Asia eteni Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka antoi asiasta päätöksen 3412/1/16. Valitus koski pin tavalutuskenttien tehovaatimuksia. Riihi-Peuranevan ympäristöluvassa on määrätty, että kuivatusvesien vaikutuksia kalas toon ja kalastukseen on tarkkailtava Pohjois-Savon ja Varsinais-Suomen ELY keskuksien kalatalousviranomaisten hyväksymällä tavalla. Riihi-Peuranevan käytössä ollut kalataloudellinen tarkkailuohjelma tehtiin jo vuonna 2003 (Vapo Oy 2003) kattamaan vuodet Ohjelmassa mainittiin, että tark kailu jatkuu vuoden 2010 jälkeen viiden vuoden välein. Tarkkailuohjelman hyväksyivät Hämeen TE-keskus (päätös 5/5723/04), Keski-Suomen TE-keskus (päätös 4/5723/2004 ja Pohjanmaan TE-keskus (päätös 16/5723/2004). Tarklcailuohjelman mukaisesti on tehty Riihi-Peuranevan vaikutusalueilla sähkökoeka lastuksia vuosina 2004, 2009 ja Kalastustiedustelut tehtiin koskien sähkökoeka lastusvuosia. 2 TARKKAILUALUE Riihi-Peuraneva sijaitsee osin Ähtärin kaupungin ja osin myös Virtojen ja Keuruun kaupunkien alueella. Sijaiimista ja kuivatusvesien purkureiteistä johtuen se kuuluu kol meen eri ELY keskukseen; Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaa ELY keskuksiin. Kyseisten ELY-keskuksien kalataloustarkkailu asiat kuuluvat Keski- Suomen osalta Pohjois-Savon ELY -keskukseen ja Etelä-Pohjanmaan ja Pirkanmaan osalta Varsinais-Suomen ELY -keskukseen. Riihi-Peuranevan tuotantoalue kuuluu vesistöjaottelussa Kokemäenjoen vesistöalueella osin Pihlajaveden reitin valuma-alueeseen (35.48) ja osin Toisveden alueeseen (35.42). Riihi-Peuranevan kuivatusvesiä johdetaan Keski-Suomen ELY-keskuksen alueen Hie tasenpuron valuma-alueen (35.486) Hietasenpuroon, josta vedet laskevat Kuusijärven ja Hankajärveen väliseen salmeen ja edelleen Jyrkeejärveen. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueelle Riihi-Peuranevan kuivatusvesiä johdetaan Luomanpuron valuma-alueen (35.429) Luomanpuroon, joka laskee Pakarinjokeen. Pirkanmaan ELY-keskuksen alueelle Riihi-Peuranevan kuivatusvesiä johdetaan Kivike ronpuron valuma-alueen (35.485) Koikeropuroon, joka laskee Uurasjärveen. Kuivatusvesien käsittelymenetelmänä on pintavalutus kaikilla vesireiteillä. Riihi-Peuranevan sijainti ja kuivatusvesien purkureitit on esitetty liitteessä 1 kartassa. 3 VAIKUTUS VESISTÖ JA KALAKANNAT 3.1 Veden laatu olevassa Kivikeron valuma-alueella sijaitseva Koikeropuro on yli 6 kilometriä pitkä ja saa alkun sa Keuruun puolelta Riitajärvestä virraten Vironjoen Kitukoskien kautta Uurasjärveen ja edelleen Tarjanteeseen. Copyright Pöyry Finland Oy

9 2 Vapo Oy:n Riihi-Peuranevan turvetuotantoalueen vedenlaadun tarkkailun havaintopailc ka sijaitsee noin 2 km päässä Koikeropuron sähkökalastuksien ylimmästä koealasta ylä virtaan päin. Vuosien vedenlaadun tarkkailutuloksien mukaan Koikeropuron vesi on ollut hapanta, fosforipitoista ja väriltään tummanruskeaa (taulukko 1). Humus aineita (CODMn) on ollut suovesille tyypillisen runsaasti, mutta typpiyhdisteitä vain kohtalaisesti. Koikeropuron tilan kannalta suurimpana ongelmana on ollut veden hap pamuus kuten myös keväällä 2015, jolloin vesi oli hyvin hapanta (ph 4,5). Taulukko 1. Koikeropuron veden laatu Hawinto- ph Kunto- Väri- Sa- 5ähkön- KOK- N114- N03- KOK- P04- FE Cl» paikka aine luku meus johtok. N N N P P Mn mgil mg/l Pt ETU ms/m pg/i pg/l p~/i pg/i pg/i pgii mg/i Oz Koikeropuro n32 5,5 3, ,7 3, minimi 4,6 0,8 75 0,7 2,0 502 <5 < maksimi 7, ,0 10, ,5 2, ,4 2, ,0 < ,0 3, ,5 < ,5 3, keskiar~o ,0 1, ,0 3, Hietasenpuro saa alkunsa Koninpuron latva-alueen soiden ja pienten lampien vesistä. Riihi-Peuranevan turvetuotantoalueen kuivatusvesiä johdetaan Konipuron kautta Hie tasenpuroonja edelleen noin 8 km etäisyydellä sijaitsevaan Hankajärvenja Kuusijärven väliseen salmeen. Vapo Oy:n vuosien velvoitetarkkailun tarkkailun mukaan Hietasenpuron ve si on ollut hapanta, väriltään ruskeaa ja fosforipitoista. Typpeä ja humusaineita (CODMn) on ollut vedessä suhteellisen vähän suoperäinen valuma-alue huomioiden (taulukko 2). Hietasenpuron vesi on ollut ajoittain hyvin hapanta. Taulukko 2. Hietasenpuron vedenlaatu Ha~uinto- pil Kunto- Väri- 5a- 5ähkön- KOK- NH4- N03- KOK- P04- Fit C0D paikka aine luku meus johtok. N N N P P Mn mg/i mg/l Pt FTU m5/m pgii pg/i pg/l pgji pg/i pg/i mg/l Oz Hietasenpuro n32 5,7 2, ,4 2, minimi 4,5 0,8 55 0,7 1, maksimi 7,0 8, ,6 3, ,4 <2, ,3 2, ,1 <2, ,6 2, < ,3 <2, ,9 2, keskiano ,3 <2, ,6 2, < Luomanpuro saa alkunsa Hautanevanojan suoalueista, joihin kuluu myös noin 8 km etäisyydellä puron suualueelta sijaitseva Riihi-Peuranevan tuotantoalue. Luomanpuroon tulee kuivatusvesiä myös yksityiseltä Petäjä-Hautanevalta, joka sijaitsee noin 4 km etäi syydellä Riihi-Peuranevan tuotantoalueesta Luomanpuron alaosalla. Vapo Oy:n vuosien vedenlaadun tarkkailun mukaan Luomanpuron vesi on hapanta ja väriltään ruskeaa (tauluklco 3). Luomanpuron vedessä on ollut runsaasti fos foria, mutta typpiyhdisteitä suhteellisen vähän. Humusta (CODMn) on suoperäiselle va luma-alueelle tyypillisen runsaasti. Luomanpuron vesi on ollut ajoittain varsin hapanta. Copyright Pöyry Finland Oy

10 Taulukko 3. Luomanpuron vedenlaatu Ha,ainto- pil Kunto- Väri- Sa- Sähkön- KOK- NH4- N03- KOK- P04- FE Cl» paikka aine luku meus johtok. N N N P P Mn mg/i mg/1 Pt FTU ms/m pg/l pgii pgii ~igii pg/i pgii mg/l 02 Luomanpuro n32 5,3 3, ,1 3, mmmi 4,2 0, ,5 2, ,0 maksimi 7, ,0 7, ,3 5, ,5 2, ,6 < ,7 3, ,7 < ,0 2, keskiano2ll5 4,9 2, ,7 2, Sähkökoekalastukset Sählcökoekalastuksia on tehty Koikeropurossa, Hietasenpurossa ja Luomnapurossa vuosina 2004, 2009 ja 2015 (Pöyry Oy 2005,2010, 2015). Kussakin purossa on sählcökoekalastusaloja ollut kolme (karttaliite). Koekalastukset on tehty kolmen kerran poistopyyntinä ilman sulkuverkkoja. Purot ovat niin pieniä, että koealat ovat kattaneet koko puronleveyden. Vettäkin on ollut niin vähän, että kalastus on ollut helppoa Koikeropuro Koikeropurossa esiintyy luontaisesti lisääntyvää taimenkantaa. Tainienia purosta on saatu joka koekalastusvuosi. Vuosien 2004, 2009 ja 2015 koekalastustuloksien perusteella kanta on pysynyt vakaana (taulukko 4). Alaosan koskijaksolta on saatu runsaimmin taimenenpoikasia, mutta hyvin myös keskiosan alalta. Yläosan ala vaihdettiin vuoden 2004 jälkeen hieman alemmas, kun alkuperäinen ala jäi keskelle avohakkuutta. Nykyisen ylimmän koealan jälkeen Koilceropurossa on pitkästi suvantomaista osuutta, jossa esiintyy myös haukea. Taulukko 4. Koikeropuron vv. 2004, 2009 ja 2015 sähkökalastussaalit ilman laskennallisia korjauksia. Vuosi Laji Yksilö- Massa Keski- Keski- Pituuden Tiheys Biomassa määrä paino pituus vaihtelu (mm) kpl (g) (g) (mm) min-max kpl/100m2 g/100m2 Koikeropuro alaosa 2015 Taimen , ,1 145, Taimen , ,5 316, Taimen , ,4 2,4 Särki ,2 4,9 Koikeropuro keskiosa 2015 Taimen , ,8 55, Taimen ,2 13$ Taimen , ,2 Ahven ,2 15,8 Koikeropuro yläosa 2015 Taimen , ,1 28, Taimen , ,0 152 Hauki , Taimen ,3 32,3 Hauki , ,0 11,3 Copyright Pöyry Finland Oy

11 4 Koilceropuroa on kunnostettu pienvesien kunnostushankeen puitteissa luvun alkupuolella käyttäen EU -tukirahoitusta sekä paikallista rahoitusta. Kunnostuksen tarkoituksena oli edistää taimenen lisääntymistä ja parantaa poikasten elinolosuhteita. Luoman- ja Hietasenpuron koealoilta ei ole saatu vuosien 2004, 2009 ja 2015 koekalas tuksissa yhtään kalaa. Hietasenpurossa on lohikaloille sopivia koskipaikkoja ja myös so rapohjia. Luomanpuron alaosalla on lohikaloillekin sopivaa hiekka-sora kiviklcopohjaa, mutta maantien yläpuolella oleva pato estää kalojen nousun kahteen puron ylempään koealaan. Pato sijaitsee noin 500 metriä Luomanpuron suulta ylävirtaan kesäasunnon pihapiirissä. 3.3 Kalastustiedustelut Vuosien 2004, 2009 ja 2015 kalastusta koskevat tiedustelut tehtiin maarekisterin osoitetietojen perusteella Riihi-Peuranevan purkureittien rannoilla tai läheisyydessä omistavil le rakennetuille tiloille. Kyseisiä tiloja on ollut vuosittain hieman vaajaa 100. Kyselyjen palautusprosentit ovat olleet hyviä (yli 60 %), mutta kalastaneita alueella on ollut hyvin vähän. Hietasenpurolla ei kukaan vastanneista ollut kalastanut yhtenäkään vuonna. Luomanpu rolla kalastaneita on ollut yhdestä kahteen ja Koikeropurolla yhdestä kolmeen eri vuosi na. Koilceropurossa vuonna 2003 kalastaneet olivat saaneet katiskalla muutaman kilon särkiä, ahvenia ja haukia. Koikeropurossa kalastus on nykyisin kielletty, mutta vuonna 2009 ja 2015 vielä tuli ilmoituksia kalastuksesta verkoilla, katiskoilla, uistimella ja on gella. Saaliista ja pyydyksistä (taimenta, haukea, ahventa ja särkeä) päätellen ilmeisesti kalastus on kuitenkin tapahtunut Koikeropuron suulla Vironjoessa. Luomanpuron kalastajat olivat kalastaneet saaliista ja pyyntivälineistä (uistimet, perhot) päätellen puron suulla eli Pakarinjoella. Saalis oli vuonna 2003 ja 2015 koostunut pää osin kirjolohista, joita istutetaan Pakarinjokeen. Luomanpurossa on vähän vettä a le veyttäkin vain noin 1 metri, joten kovin hyvin se ei sovi viehekalastuksen. Tiedusteluis sa on kysytty kalastusta haittaavia tekijöitä ja siihen vastasi useat niistäkin, jotka eivät olleet kalastaneet. Vastauksien perusteella yhteistä kaikille puroille oli se, että vettä on aivan liian vähän kalastukseen. Hietaisenpurosta oli erityisesti mainittu, ettei siinä ole kaloja koskaan ollutkaan, mutta jokinahkiaisia joskus ennen. 4 KALATALOUDELLINEN TARKKAILUOHJELMA 2018 ALKAEN 4.1 Tarkkailun tavoite Kalataloudellisen tarkkailun tavoitteena on selvittää edellä mainittujen turvetuotanto alueiden vaikutuksia purkuvesistön kalakantoihin sekä alueella tapahtuvaan kalastuk seen. Purojen kalakantojen tilaa selvitetään sähkökoekalastuksella. Aiemmin alueella käytettyä kalastustiedustelua ei jatketa, sillä tiedustelujen perusteella onjo saatu selville että kalastusta ei kyseisissä puroissa harjoiteta. Lisäksi Koikeropurossa kalastus on kiel lettyä. 4.2 Sähkökoekalastukset Sähkökalastuksen tarkoituksena on selvittää kalaston rakennetta sekä mahdollisten ar vokalojen esiintymistä Koikeropurossa, Luomanpurossa sekä Hietasenpurossa. Sähkö kalastukset suoritetaan seuraavan kerran vuonna 2019, minkä jälkeen viiden vuoden vä Copyright Pöyry Finland Oy

12 4.3 Raportointi 5 1cm. Sähkökalastusalueita on Koikero- ja Hietasenpurolla 3 kpl, joista pääosa on koeka lastettu jo aiemmin. Luomapurolle jää vain yksi koeala (taulukko 5). Hietasenpurosta esitetään vaihdettavaksi keskiosan koeala, joka ei ole varsinaista kos kea, vaan hidasvirtaista suvantoa. Uusi paiklca valitaan nykyisen alimman koealan alapuolelta, jossa on kartan perusteella korkeuseroja ja siten oletettavasti koskipaikkoja. Hietasenpuron alaosa on rantojen suojelualuetta, joten maaston suhteen alue pysyy kos kemattomana. Paikka valitaan tarkemmin ensimmäisellä koekalastuskerralla. Luomanpuron yläosan koealat ovat nykytilanteessa turhia, sillä kalat eivät pääse padon ohi nousemaan. Luomanpuron alinta koealaa suurennetaan ja koko puro kalastetaan Pa karinjoen rannalla sijaitsevaan rantapeltoon asti eli noin 400 metrin matka. Havaintopaikat ovat karttaliitteessä 2. Taulukko 5. Koekalastusalat Koealat ETRS-TM35FIN Koikeropuro, alaosa jää Koikeropuro, keskiosa jää Koikeropuro, yläosa jää Hietasenpuro, alaosa jää Hietasenpuro, keskiosa poistuu, uusi tilalle Hietasenpuro, ytäosa jää Luomanpuro, alaosa jää Luomanpuro, keskiosa poistuu Luomanpuro, yläosa poistuu Sähkökalastuksissa noudatetaan Riista ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) vuon na 2014 laatimaa ohjeistusta standardinmukaisten koekalastusten suorittamisesta (Riista ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014). Ohje poilckeaa aiemmin käytetystä ohjeesta pää osin siten, että koekalastukset tehdään yhden poistopyynnin menetelmänä ja tavoiteala on vähintään 300 m2, mieluimmin yli 450 m2. Pienissä uomissa voidaan koekalastaa pinta-alan sijaista uoman pituuden mukaan, joka tulee olla kertaa keskimääräi seen uoman leveyteen nähden. Tätä käytetään, kun pinta-ala suositusta on kohtuuttoman vaikea täyttää. Alle 5 metriä leveät uomat kalastetaan koko uoman leveydeltä. Kaikki kalat mitataan ja punnitaan erikseen. Merkityt kalat (eväleikatut taimenet) erotellaan omana ryhmänä. Havaintopaikkojen ympäristötiedot kirjataan RKTL:n laatimaan maas tolomaklceeseen. Sähkökoekalastusten tulokset raportoidaan tarkkailuvuotta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Sähkökoekalastustulokset viedään valtakunnalliseen koekalastusre kisteriin. Kalataloustarkkailutulosten lisäksi raporteissa käsitellään lyhyesti kyseisten tarkkailuvuosien vedenlaatutietoja. Tarkkailuraportit toimitetaan Varsinais-Suomen ELY keskukselle, Pohjois-Savon ELY-keskukselle, Virtain, Keuruun ja Ahtärin kaupunkien ympäristönsuojeluviranomaisille, Ahtärin reitin kalastusalueelle, Keruun reitin kalastus alueelle, Virtain reitin kalastusalueelle, Pihlajaveden, Pakarin osakaskunnille sekä työn tilaajalle. Tarklcailuohjelma on voimassa toistaiseksi. Copyright Pöyry Finland Oy

13 5 VIITTEET Riista ja kalatalouden tutkimuslaitos Ohjeet standardinmukaisiin koekalastuksiin. RKTL:n työraportteja 21/2014. PSV-Maa ja Vesi Oy Riihi-Peuraneva turvetuotantoalueen kalataloudellinen vei voitetarkkailu vuonna Pöyry Finland Oy Riihi-Peuranevan (Virrat, Ähtäri, Keuruu) kalataloudellinen veivoitetarkkailu vuonna Pöyry Finland Oy Riihi-Peuranevan tuotantoalueen kalataloudellinen velvoite tarkkailu vuonna Pöyry Finland Oy Vapo Oy. Länsi-Suomen turvetuotannon vesistötarkkailu vuonna Keski-Suomen ELY-keskuksen alue. 6 Copyright Pöyry Finland Oy

14 veti He v*a4irw Itankijärvuat tapinjärvi Jyrkee%(vi.ld~øø~ %i~ Riihi Pei.w ane va Vesien joh1~minen 4~3 MK 1:6~ 000 o MnnmItTaucIMtot 2014,1017 YOTtpÖIISIÖ 1010, 201S 0 K.,tt.knbn 2017

15 Ympä,istokarttapalvelu Kaipalo 20-maalis-2018 Koikeropuro, yläosa Koikeropuro, koskiosa Koikeropuro, alaosa Uhde: Msamrflu~aRos 1: , km EIRS-IN3SFIN

16 Ympadstökai*tap&veIu Karpalo 20-maalis 2018 Hietasonpuro, yläosa Hietasenpuro, aiaosag~d Hietasenpuro, uusi lshde: MaanmIlauslasos 1: ,3 km ETRS-INS5mN

17 Ympadstöbntapa~&u Karpalo 20-maalis-2018 Luomanpuro, alaosa pato Luomanpuro, keskiosa, Jää po $ Luornanpuro, yläosa, jää pois LaMa: Mnn,~I,auSiioa ,63 1,3 km 1:25200 EIRS-W3SRN

TARKKAILUOHJELMA VAPO OY. Riihi-Peuranevan (Ähtäri, Virrat, Keuruu) kalataloudellinen tarkkailuohjelma vuodesta 2018 lähtien

TARKKAILUOHJELMA VAPO OY. Riihi-Peuranevan (Ähtäri, Virrat, Keuruu) kalataloudellinen tarkkailuohjelma vuodesta 2018 lähtien TARKKAILUOHJELMA 20.3.2018 VAPO OY Riihi-Peuranevan (Ähtäri, Virrat, Keuruu) kalataloudellinen tarkkailuohjelma vuodesta 2018 lähtien 1 Vapo Oy Riihi-Peuranevan kalataloudellinen tarkkailuohjelma vuodesta

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kuulutus 1 (1) 21.6.2018 VARELY/736/5723/2018 PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ 21.6.2018 PÄÄTÖKSEN ANTAJA HAKIJA ASIA Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vapo Oy Riihi-Peuranevan (Ähtäri, Virrat,

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 25.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 25.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 2.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 26.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Kalatalouspalvelut, Helsingin aluetoimisto) antavat 23.1.2017 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUSUUNNITELMAPÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut antaa 16.5.2018 päätöksen ympäristönsuojelulain 62, 64 ja 65 mukaisesta asiasta.

Lisätiedot

BElinkeino-, liikenne- ja

BElinkeino-, liikenne- ja BElinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PÄÄTÖS annettu Julkipanon jälkeen 8.3.2019 1(5) POSELY/1475/5723/2016 Hankasalmen kunta Keskustie 41 41520 Hankasalmi ASIA TARKKAILUVELVOITE Hankasalmen jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

KUULUTUS. Turussa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

KUULUTUS. Turussa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus KUULUTUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 27.4.2017 antanut päätöksen koskien Santalahdensalmen meriveden pinnankorkeuksien seurantasuunnitelman hyväksymistä. Päätös on nähtävänä

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA HAKIJA Loljunaavan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Keminmaa Vapo Oy PL

Lisätiedot

^Elinkeino-, liikenne-ja

^Elinkeino-, liikenne-ja ^Elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus PÄÄTÖS annettu Julkipanon Jälkeen 8.3.2019 1(5) POSELY/625/5723/2015 Vapo Oy PL 22 40101 Jyväskylä ASIA TARKKAILUVELVOITE Viivajoen kalataloudellinen yhteistarkkailuohjelma

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/276/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/1186/2017 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

KUULUTUS Esitys Vapo Oy:n Taipalsaaren Suursuon turvetuotantoalueen kalataloudellisesta tarkkailuohjelmasta

KUULUTUS Esitys Vapo Oy:n Taipalsaaren Suursuon turvetuotantoalueen kalataloudellisesta tarkkailuohjelmasta KUULUTUS VARELY/2494/5723/2018 22.11.2018 Esitys Vapo Oy:n Taipalsaaren Suursuon turvetuotantoalueen kalataloudellisesta tarkkailuohjelmasta Asia Ohjelmaesitys on toimitettu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/303/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1909/2016 19.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Hyvinkään lämpövoima Oy, Sahanmäen lämpökeskus, Kerkkolankatu 35 Hyvinkään

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/5911/2015 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Fortum Power and Heat Oy, Tapiolan lämpökeskus, Ahertajantie 4 Fortum

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Tmi Kairatuuli tarkkailuvelvollisten puolesta

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Tmi Kairatuuli tarkkailuvelvollisten puolesta Kuulutus 1 (1) 19.7.2019 1066/5723/2019 PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ 19.7.2019 PÄÄTÖKSEN ANTAJA HAKIJA ASIA Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tmi Kairatuuli tarkkailuvelvollisten puolesta

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/12234/2017 25.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Borealis Polymers Oy, Petrokemian laitokset, Petrontie 52, Porvoo Borealis

Lisätiedot

PÄÄTÖS annettu julkipanon jälkeen 20.2,2019. Esitys Karstulan jätevedenpuhdistamon kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi vuosille

PÄÄTÖS annettu julkipanon jälkeen 20.2,2019. Esitys Karstulan jätevedenpuhdistamon kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi vuosille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PÄÄTÖS annettu julkipanon jälkeen 20.2,2019 1(5) POSELY/1833/5723/2018 Karstulan kunnan vesi- ja viemärilaitos Virastotie 4 43500 Karstula ASIA Esitys Karstulan

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/4830/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Keravan lämpövoima Oy, Keravan voimalaitos, Myllykorventie 20 Keravan

Lisätiedot

EPV Bioturve Oy Märkänevan turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma

EPV Bioturve Oy Märkänevan turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma Kuulutus 1 (2) 24.11.2017 4512/5723/2017 EPV Bioturve Oy Märkänevan turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma Asia Pohjanlumme Ky on EPV Bioturve Oy:n puolesta 9.11.2017 jättänyt Varsinais-Suomen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2004 1 ASIA HAKIJA Siikajoen yhteistarkkailuohjelman vahvistaminen Uljuan tekoaltaan rakentamisen ja Siikajoen säännöstelyyn liittyvän

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

Esitys Vesinevan turvetuotantoalueen (Kurikka) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi

Esitys Vesinevan turvetuotantoalueen (Kurikka) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Kuulutus 1 (1) 22.1.2019 3331/5723/2018 Esitys Vesinevan turvetuotantoalueen (Kurikka) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Asia Pohjanlumme Ky on tarkkailuvelvollisen (Apemet A-P.N Ky) puolesta 19.11.2018

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/279/2016 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018 Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa 1. Päätös Varsinais-Suomen ELY-keskus antaa rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista annetun Euroopan parlamentin

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Lisätiedot

Nekalan lämpökeskus, Tampere

Nekalan lämpökeskus, Tampere Päätös PIRELY/6530/2015 21.02.2018 Julkinen Tampereen Sähkölaitos Oy Voimakatu 17 33100 TAMPERE Nekalan lämpökeskus, Tampere ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan

Lisätiedot

Lapväärtinjoen ruoppaus sekä valmistelu lupa, Kristiinankaupunki.

Lapväärtinjoen ruoppaus sekä valmistelu lupa, Kristiinankaupunki. PÄÄTÖS 1(4) Tarkkailuohjelman hyväksymisestä Päätös on annettu julkipanon jälkeen 13.7.2018 Dnro EPOELY/2901/2015 ASIA Lapväärtinjoen ruoppaus sekä valmistelu lupa, Kristiinankaupunki. HAKIJA Kristiinankaupunki

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista

Lisätiedot

HAAROISTENSUON TURVETUOTANTO- ALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN

HAAROISTENSUON TURVETUOTANTO- ALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN HAAROISTENSUON TURVETUOTANTO- ALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN Sakari Kivinen 2019 nro 854/19 Haaroistensuon turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma vuodesta

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (4) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/4 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Pälkäne

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Mustaisnevan 27,6 ha:n alueen kuivatusvesien tehostamista koskeva

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta PÄÄTÖS VARELY/4406/2015 3.1.2019 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien, ympäristönsuojelulain tai ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA HAKIJA Mahlianmaan kaatopaikan ympäristöluvan 9.12.2005, 1999Y0177-111 kaatopaikan vakuutta

Lisätiedot

TIEDONANTO TARKKAILUOHJELMAN PÄÄTÖKSESTÄ

TIEDONANTO TARKKAILUOHJELMAN PÄÄTÖKSESTÄ TIEDONANTO TARKKAILUOHJELMAN PÄÄTÖKSESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Rannikon kalatalouspalvelut, Kouvolan aluetoimisto) antaa 21.6.2018 päätöksen ympäristönsuojelulain 62,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kuulutus 1 (1) 21.8.2019 1262/5723/2019 PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ 21.8.2019 PÄÄTÖKSEN ANTAJA HAKIJA ASIA Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toni Heino (SOmap Oy) tarkkailuvelvollisen (Arto

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2017 ML2012:0152 ML2011:0013 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn energiatehokkuusselvityksen määräajan

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2014 ASIA HAKIJA Avilon Fibres Oy:n viskoosikuitutehtaan ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA TOIMINNAN SIJAINTI Hikinoro Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee

Lisätiedot

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta.

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta. PÄÄTÖS VARELY/4573/2015 4.4.2019 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien, ympäristönsuojelulain tai ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna. LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen

Lisätiedot

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

Esitys Päällinjärven valuma-alueen kalataloudellisen yhteistarkkailun ohjelmaksi vuodesta 2018 lähtien (Karstula)

Esitys Päällinjärven valuma-alueen kalataloudellisen yhteistarkkailun ohjelmaksi vuodesta 2018 lähtien (Karstula) KUULUTUS POSELY/1833/5723/2017 22.12.2017 Esitys Päällinjärven valuma-alueen kalataloudellisen yhteistarkkailun ohjelmaksi vuodesta 2018 lähtien (Karstula) Asia Vapo Oy on toimittanut Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Paahtopuu Oy:n pellettitehtaan jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA

ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN (ELY-KESKUS) TOIMIVALTA Päätös tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä Dnro EPOELY/421/2015 14.11.2018 ASIA Ohranevan (Kauhava) turvetuotantoalueen pöly- ja melutarkkailuohjelman hyväksyminen HAKIJA EPV Bioturve Oy Kirkkopuistikko

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (5) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/3 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Huittinen

Lisätiedot

ASIA TOIMINNANHARJOITTAJA ASIAN VIREILLETULO TOIMINTAA KOSKEVA YMPÄRISTÖLUPA TARKKAILUOHJELMAN KÄSITTELY TARKKAILUOHJELMAN MUUTOSESITYKSEN SISÄLTÖ

ASIA TOIMINNANHARJOITTAJA ASIAN VIREILLETULO TOIMINTAA KOSKEVA YMPÄRISTÖLUPA TARKKAILUOHJELMAN KÄSITTELY TARKKAILUOHJELMAN MUUTOSESITYKSEN SISÄLTÖ Päätös POPELY/1434/2017 26.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA TOIMINNANHARJOITTAJA ASIAN VIREILLETULO Päätös Taivalkosken kunnan Repovaaran suljetun kaatopaikan jälkitarkkailuohjelmasta ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN (ALAJÄRVI) KUORMITUS-, VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILUOHJELMAESITYS

MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN (ALAJÄRVI) KUORMITUS-, VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILUOHJELMAESITYS PERÄLÄN TURVE OY MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN (ALAJÄRVI) KUORMITUS-, VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILUOHJELMAESITYS EUROFINS AHMA OY Projektinro: 20550 PERÄLÄN TURVE OY MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

Tarkkailuohjelman päivitys, Ojalan pohjavedenottamo, Honkajoki

Tarkkailuohjelman päivitys, Ojalan pohjavedenottamo, Honkajoki PÄÄTÖS nro 11/2019 VARELY/1719/2017 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2019 Liitteet 1 kpl ASIA Tarkkailuohjelman päivitys, Ojalan pohjavedenottamo, Honkajoki HAKIJA Honkajoen kunta TARKKAILUVELVOLLISUUS

Lisätiedot