Yhtymähallitus Hankintaoikaisu päihdepalvelujen hankintapäätökseen 45/ /2014. Yhtymähallitus Taustaa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhtymähallitus 72 26.08.2014. Hankintaoikaisu päihdepalvelujen hankintapäätökseen 45/02.08.00/2014. Yhtymähallitus 72. 1.Taustaa"

Transkriptio

1 Yhtymähallitus Hankintaoikaisu päihdepalvelujen hankintapäätökseen 45/ /2014 Yhtymähallitus 72 1.Taustaa A-Klinikkasäätiö on tehnyt markkinaoikeuteen valituksen, joka koskee Espoon kaupungin hankintapalvelujen kilpailuttamaa Espoon, Kauniaisten, Vantaan kaupungin ja Perusturvakuntayhtymä Karviaisen (jäljempänä hankintayksiköt tai Espoon, Kauniaisten, Vantaan kaupungin ja Peruskuntayhtymä Karviaisen päihdehuolto ) päihdepalvelujen hankintaa. Tämän kilpailutuksen hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo kaikki kilpailutukseen osallistujat yhteenlaskettuna on 6 milj. euroa sopimuskaudelta, optiovuodet mukaan laskettuna. Hankinnan sopimuskaudeksi on ilmoitettu tarjouspyynnössä Kaupungeilla/kunnilla on mahdollisuus jatkaa optiokautta kahdella optiovuodella, ajalle , optiovuosista voidaan ottaa käyttöön yksi vuosi kerrallaan. Karviaisen osuus koko sopimuskaudelta optiovuodet mukaanlaskettuna on enintään euroa. Valittajan vaatimus markkinaoikeudessa koskee vs. työikäisten palvelulinjajohtaja Minna Luodon tekemää hankintapäätöstä Päihdepalvelujen hankinnasta (päätösno 45/ /2014). 2.Hankintamenettely Hankinta oli EU-kynnysarvon ylittävä hankinta ja se toteutettiin avoimena menettelynä. Hankinnasta julkaistiin hankintailmoitus. Hankintaa koskevat tarkentavat kysymykset ja huomiot tuli esittää klo mennessä. Lisätietokysymykset tuli lähettää Tarjouspalvelutoimittajaportaalissa. Kysymyksiin annetut vastaukset olivat luettavissa Tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa Valintaperusteena oli halvin hinta ja tarjoiluvaiheeseen pääsivät ne tarjoukset, jotka täyttivät kelpoisuusehdot ja olivat tarjouspyynnön mukaiset. Tarjousten jättöaika päättyi Määräaikaan kello mennessä tarjouksen teki 8 tarjoajaa. 3.Hankintapäätös Tarjouskilpailun voittivat osa-alueittain: Laitosvieroitushoito, alkoholi: Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö, A- Klinikkasäätiön Uudenmaan palvelualue ja Sanaskoti Oy

2 Laitosvieroitushoito, lääke: Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö, A- Klinikkasäätiön Uudenmaan palvelualue ja Sanaskoti Oy Laitosvieroitushoito, huume- ja sekakäyttö Sanaskoti Oy, A- Klinikkasäätiön Uudenmaan palvelualue ja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö Avokuntoutus (päihderiippuvuuden avokuntoutus ja ajokelpoisuuteen liittyvä päihderiippuvuus seuranta): Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö, A- Klinikkasäätiön Uudenmaan palvelualue, Omaiset Huumetyön tukena ry, Sanaskoti Oy ja SiniVida Oy Opioidikorvaushoito, avoaloitus: Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö, A- Klinikkasäätiön Uudenmaan palvelualue ja SiniVida Oy Opioidikorvaushoito, kuntouttava korvaushoito, Luokka 1: SiniVida Oy, Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö ja A- Klinikkasäätiön Uudenmaan palvelualue Opioidikorvaushoito, kuntouttava korvaushoito, Luokka 2: SiniVida Oy, Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö ja A- Klinikkasäätiön Uudenmaan palvelualue Opioidikorvaushoito, haittoja vähentävä korvaushoito, Luokka 3: Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö, A- Klinikkasäätiön Uudenmaan palvelualue ja SiniVida Oy Kotiin vietävä palvelu, vieroitushoito: SiniVida Oy ja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö Kotiin vietävä palvelu, kuntoutus: SiniVida Oy ja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö 4.Markkinaoikeusvalitus A-Klinikkasäätiö on tehnyt markkinaoikeuteen valituksen ja väittänyt, että hankintayksiköt ovat vertailleet keskenään tarjouksia, jotka eivät täsmennyksen takia ole keskenään vertailukelpoisia. Valittaja on todennut valituksensa koskevan hankinnan seuraavia osa-alueita i.opioidikorvaushoito, avoaloitus (osa-alue 5); ii.opioidikorvaushoito, kuntouttava korvaushoito, Luokka 1 (osa-alue 6), iii.opioidikorvaushoito, kuntouttava korvaushoito, Luokka 2 (osa-alue 7) ja iv.opioidikorvaushoito, haittoja vähentävä korvaushoito, Luokka 3 (osa-alue 8). 5.Tarjouspyynnön palvelunkuvaus Tarjouspyynnön hankinnan kuvauksessa liitteessä 1 (Hankinnan kuvaus) kohdassa palvelujen hintaan sisältyy on todettu seuraavasti. jos korvaushoidon asiakas on laitosvieroitushoidon tarpeessa, Palveluntuottaja voi toteuttaa vieroitushoidon omana toimintana, joka

3 sisältyy avokorvaushoidon kuukausihintaan jos korvaushoidon asiakas on laitosvieroitushoidon tarpeessa, ja sitä ei voida toteuttaa Palveluntuottajan omana toimintana, asiakas ohjataan Palveluntuottajan ja palveluntilaajan yhteisellä arvioinnilla laitosvieroitushoitoon muualle, jolloin laitosvieroitushoitovuorokausilta Palveluntuottaja ei voi laskuttaa avokorvaushoidon kustannuksia. Espoon kaupungin valmistelutyöryhmä on antanut asiassa vastineen ja katsoo, että palveluntuottajalle on pyritty tarjoamaan normaalia käytäntöä laajempi mahdollisuus vieroitushoidontarpeen arviointiin ja hoitopaikan osoittamiseen. Normaalin käytännön mukaan laitosvieroituksen tarpeen arviointi ja hoitopaikan osoittaminen tulee tehdä yhteistyössä palvelun tilaajan (kaupungin) kanssa. Määrittelyssä ei ole edellytetty palveluntuottajan tarjoavan laitosvieroitushoitoa omana toimintana eikä käyttävän omaa laitosvieroitushoitoa mikäli palveluntuottaja sitä tuottaa. Tarjouskilpailun aikana palveluntarjoajat esittivät tarjouspyynnön hankinnan kuvaukseen liittyen mm. seuraavia kysymyksiä (kysymys 9): Pitääkö palvelun tuottajan aina maksaa korvaushoidossa olevan potilaansa avo- tai laitosvieroitus riippumatta vieroitushoitopaikasta? Onko palveluntuottajalla oikeus itse määrittää vieroitushoitopaikka ja hoidon tarve? Liitteessä 1.8. todetaan, että palvelun tuottaja vastaa omassa toiminnassaan toteuttamastaan korvaushoitoasiakkaidensa avo- ja laitosvieroituksesta ja niiden kustannuksista. Entä, jos palvelun tuottajalla ei ole omaa laitosvieroitustoimintaa? Vastaako tilaaja tällöin vieroitushoidon kustannuksista? Onko vieroitushoito aina toteutettava omana toimintana, jos se on mahdollista? Kysymykseen (kysymys 9) Espoon kaupunki vastasi seuraavasti: Avovieroitushoito sisältyy aina avokorvaushoidon hintaan. Jos korvaushoidon asiakas on laitosvieroitushoidon tarpeessa, Palveluntuottaja voi toteuttaa vieroitushoidon omana toimintana, joka sisältyy avokorvaushoidon kuukausihintaan. Jos korvaushoidon asiakas on laitosvieroitushoidon tarpeessa, ja sitä ei voida toteuttaa Palveluntuottajan omana toimintana, asiakas ohjataan Palveluntuottajan ja palveluntilaajan yhteisellä arvioinnilla laitosvieroitushoitoon muualle, jolloin tilaaja vastaa vieroitushoidon kustannuksista ja korvaushoidon Palveluntuottaja ei voi laskuttaa avokorvaushoidon kustannuksia. Palveluntuottaja ei voi itse määrittää vieroitushoitopaikkaa, ellei kyseessä ole palveluntuottajan omana toimintana toteuttama laitosvieroitushoito avokorvaushoidon kustannuksin. Muissa tapauksissa toimitaan tilaajakunnan osoittamalla tavalla. Jos palveluntuottajalla on laitosvieroitushoitoa, tulee vieroitushoito pääsääntöisesti toteuttaa omana toimintana. Edelleen Espoon kaupungin valmistelutyöryhmä toteaa vastineessaan, että edellä mainitussa vastauksessa korostettiin palveluntuottajan mahdollisuutta toteuttaa vieroitushoito joko omana toimintana tai ohjaamaan laitosvieroitushoitoon muualle. Vastauksessa todettiin, että mikäli palveluntuottajalla on laitosvieroitushoitoa, tulisi vieroitushoito

4 pääsääntöisesti toteuttaa palveluntuottajan omana toimintana. Tätä ei voida tulkita ehdottomaksi edellytykseksi toteuttaa hoitoa itse. Vastaukseen sisältyy siis edelleen mahdollisuus ohjata asiakas muuhun laitosvieroitushoitoon. Päätöksen perustelut Hankintalain 2 :n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä, sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen. Hankintalain 81 :n mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintapäätöksen omasta aloitteestaan korjattavaksi hankintaoikaisuna. Hankintalain 348/ a :n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevaan ratkaisuun sovelletaan, mitä hankintaa koskevasta päätöksestä säädetään 73 :ssä. Hankintayksikkö on käynyt läpi markkinaoikeusvalituksen perusteet. Tarjouspyyntöasiakirjoista on käynyt ilmi, että tarjouspyynnön määritelmät on ymmärretty eri tavalla tarjoajien keskuudessa. Tulkintaeroavuudet johtuvat valittajan väitteen mukaan siitä, että hankintayksikkö on lisävastauksissa täsmentänyt alkuperäisen tarjouspyynnön palvelukuvausta. Hankintayksikkö on vastannut tarjoajan esittämään kysymykseen, että Jos korvaushoidon asiakas on laitosvieroitushoidon tarpeessa, Palveluntuottaja voi toteuttaa vieroitushoidon omana toimintana, joka sisältyy avokorvaushoidon kuukausihintaan. Jos korvaushoidon asiakas on laitosvieroitushoidon tarpeessa, ja sitä ei voida toteuttaa Palveluntuottajan omana toimintana, asiakas ohjataan Palveluntuottajan ja palveluntilaajan yhteisellä arvioinnilla laitosvieroitushoitoon muualle, jolloin tilaaja vastaa vieroitushoidon kustannuksista ja korvaushoidon Palveluntuottaja ei voi laskuttaa avokorvaushoidon kustannuksia. Edellä mainitusta täsmennyksestä johtuen hankintayksikkö ei voi riittävällä tarkkuudella varmentaa tarjouspyyntöasiakirjoista, miten tarjoajan olisi tullut hinnoitella tarjouksensa. A-klinikkasäätiö on markkinaoikeusvalituksessaan esittänyt, että se on sisällyttänyt hintaansa laitosvieroitushoidon (mahdollisen) osuuden, koska säätiö pystyy tuottamaan laitosvieroitushoitoa omana toimintana, mutta sen sijaan toinen tarjoaja ei olisi sisällyttänyt tarjoushintaansa laitosvieroitushoidon osuutta, koska ko. tarjoaja ei tuota tällaista palvelua omana toimintana. Valittaja on esittänyt, että tarjouksia ei siten voi pitää vertailukelpoisina keskenään, koska valittajan tarjoushintaan sisältyy laitosvieroitushoito ja toisen tarjoajan tarjoushintaan laitosvieroitushoito ei sisälly. Hankintayksikkö toteaa, että tarjoushintaan sisällytettävien palvelujen määrittely ei ole ollut tarjouspyynnössä riittävän yksiselitteinen ja

5 Kuntayhtymän johtajan ehdotus: hankintamenettelyssä on siten havaittu olennainen virhe. Tätä virhettä ei voida korjata muutoin kuin keskeyttämällä hankinta ja käynnistämällä uusi tarjouskilpailu osa-alueiden 5-8 osalta. Kotimaisen oikeuskäytännön mukaan hankintamenettelyn keskeyttämistä ei pidetty julkisista hankinnoista annettujen säännösten vastaisena, kun tarjouskilpailun keskeyttäminen perustui todellisiin syihin (esim. KHO taltio 2514). Hankintalain 81 :n mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintapäätöksen omasta aloitteestaan korjattavaksi hankintaoikaisuna. Valmistelija: työikäisten terveyspalvelupäällikkö Minna Luoto Yhtymähallitus 1.kumoaa päihdepalveluja koskevan hankintapäätöksen , kohdat i) opioidikorvaushoito, avoaloitus (osa-alue 5); ii) opioidikorvaushoito, kuntouttava korvaushoito, Luokka 1 (osa-alue 6), iii) opioidikorvaushoito, kuntouttava korvaushoito, Luokka 2 (osa-alue 7) ja iv) opioidikorvaushoito, haittoja vähentävä korvaushoito, Luokka 3 (osa-alue 8). 2. keskeyttää kyseessä olevan päihdepalveluja koskevan hankinnan edellä mainitussa 1 kohdassa mainittujen osa-alueiden osalta 3. käynnistää uuden päihdepalvelujen tarjouskilpailun valmistelun edellä mainitussa kohdassa 1 mainittujen osa-alueiden osalta. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Hankintaoikaisu päihdepalvelujen hankintapäätökseen (opioidikorvaushoito)

Hankintaoikaisu päihdepalvelujen hankintapäätökseen (opioidikorvaushoito) Sosiaali- ja terveyslautakunta 57 25.08.2014 Hankintaoikaisu päihdepalvelujen hankintapäätökseen (opioidikorvaushoito) 606/02.08.00/2014 SOTE 57 1. Hankinnan kohde A-Klinikkasäätiö on tehnyt markkinaoikeuteen

Lisätiedot

Valintaperusteena on halvin hinta.

Valintaperusteena on halvin hinta. Sosiaali- ja terveyslautakunta 52 03.06.2014 Päihdepalvelujen hankinta 606/02.08.00/2014 SOTE 52 Tarjouspyyntö Kauniaisten, Espoon ja Vantaan kaupungit sekä Perusturvakuntayhtymä Kar viai nen ovat pyytäneet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 41 Hankintaoikaisuvaatimus teknisen palvelun lautakunnan päätökseen 16.2.2017 16 HEL 2016-009930 T 02 08 02 00 Päätös päätti hyväksyä esityslistatekstissä mainituin

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja osahankinnat

Hankinnan kohde ja osahankinnat Yhtymähallitus 114 09.12.2014 Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluiden hankinta 26/05.02.04/2014 Yhtymähallitus 114 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitus päätti 20.5.2014 jatkaa kehitysvammaisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) 5 Opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinta Pöydälle 29.09.2015 HEL 2015-005714 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinnasta

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN PÖYTÄKIRJA 7/2014 1

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 Yhtymähallitus 26.08.2014 AIKA 26.08.2014 klo 17:00-19:40 PAIKKA Karkkila, Tehtaan Hotelli, Bremerintie 2 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 69 Kokouksen

Lisätiedot

Julkista hankintaa koskeva hankintaoikaisuvaatimus

Julkista hankintaa koskeva hankintaoikaisuvaatimus HEINOLAN KAU Kr;,-sano 2 6-11- 2013 Asianume u 110.03. HEINOLAN KAUPUNKI / TEKNINEN LAUTAKUNTA ASIA Julkista hankintaa koskeva hankintaoikaisuvaatimus HAKIJA Heinolan Keskuslukko Oy ("Hakija") Rajakatu

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1495 Diaarinumero 64/3/11 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Tarjouspyyntö ja hankintapäätös

Lisätiedot

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus Tarkastuslautakunta 1.1.2009-30.6.2013 79 22.11.2011 ERITYISTARKASTUSPALVELUN HANKINTA TARLAU 79 Hankinnan kuvaus Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 26.9.2011 antanut tarkastuslautakunnan tehtäväksi vihreiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1 3921/02.08.00/2012 Tarkastuslautakunta 9 21.3.2013 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Ala-aho,

Lisätiedot

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (6) 328 Painehaavoja ehkäisevien ja hoitavien patjojen vuokrauspalvelu ja hankinta HEL 2015-006533 T 02 08 01 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun ja esityslistalla

Lisätiedot

Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/ /2017

Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/ /2017 Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimitusjohtaja Petri Mölsä, puh. 040 543 4181, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

VASTINE. Vastine hankinta-asiaa koskevaan valitukseen Dnro 2015/763

VASTINE. Vastine hankinta-asiaa koskevaan valitukseen Dnro 2015/763 VASTINE 21.12.2015 Markkinaoikeus Asia Valittaja Vastapuoli Vastine hankinta-asiaa koskevaan valitukseen Dnro 2015/763 Tamora Oy Lappeenrannan kaupunki Prosessiosoite: Lappeenrannan kaupunki PL 11 53101

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 266 Hankintaoikaisuvaatimus koskien tietokeskuksen johtajan päätöstä kaupunginarkiston arkistotietokannan hankinnasta HEL 2013-009044 T 02 08 01 00 Päätös päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/5 4.11.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 21/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/5 4.11.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 21/2014 1 (5) 5 Oikaisuvaatimus rintamaveteraanien fysioterapiapalveluiden hankintapäätöksestä HEL 2014-005187 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2016 1 (5) 8 Neonpoint Oy:n hankintaoikaisuvaatimus metron opastusjärjestelmän uudistamista koskevasta hankinnasta HEL 2016-005939 T 02 08 01 00 Päätösehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (6) 138 Päätös kuntouttavan työtoiminnan hankinnasta HEL 2015-000198 T 02 08 01 00 Päätös päätti tarjouskilpailun perusteella valita seuraavat palveluntarjoajat palvelukokonaisuuksittain

Lisätiedot

Hankinnassa palvelut luokitellaan kohderyhmien tarpeiden mukaisesti eri osioihin. Hoito toteutetaan palveluntuottajan laitoksessa.

Hankinnassa palvelut luokitellaan kohderyhmien tarpeiden mukaisesti eri osioihin. Hoito toteutetaan palveluntuottajan laitoksessa. Sosiaali- ja terveyslautakunta 155 18.12.2012 Päihdehuollon kuntouttavan laitoshoidon hankinta 276/551/2012 SOTE 155 Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli viime kokouksessaan päihdehuol lon kun touttavan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) 21 Työkykyselvityksen asiantuntijapalvelujen hankinta sopimuskaudelle 1.5.2015 30.4.2017. HEL 2014-011486 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää tarjouskilpailun

Lisätiedot

Hankinnan tavoitteena on järjestää päihteidenkäyttäjille laadukkaat ja vaikuttavat laitosvieroitus- ja laitoskuntoutuspalvelut.

Hankinnan tavoitteena on järjestää päihteidenkäyttäjille laadukkaat ja vaikuttavat laitosvieroitus- ja laitoskuntoutuspalvelut. PÄIHDEPALVELUJEN HANKINTA / LAITOSVIEROITUS JA LAITOSKUNTOUTUS Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 7.6.2016 julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

1. Laitoskatkaisuhoito alkoholivieroitusoireiden hoitamiseksi ja alkoholin käytön katkaisemiseksi

1. Laitoskatkaisuhoito alkoholivieroitusoireiden hoitamiseksi ja alkoholin käytön katkaisemiseksi Sosiaali- ja terveysltk. 134 03.11.2016 PÄIHDEHOITOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 03.11.2016 134 Valmistelu ja lisätiedot: aikuissosiaalityön päällikkö Anne Green 040 512 9694, hankintapäällikkö Tuure Marku

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus koskien Naantalin kaupungin kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluiden palveluntuottajien valintaa ajalle

Oikaisuvaatimus koskien Naantalin kaupungin kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluiden palveluntuottajien valintaa ajalle Sosiaali- ja terveyslautakunta 43 24.06.2015 Oikaisuvaatimus koskien Naantalin kaupungin kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluiden palveluntuottajien valintaa ajalle 1.8.2016 31.7.2019 Sosiaali-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) 4 Hankintaoikaisuvaatimuksen hylkääminen, suuret jyräpäällystystyöt 2014, itäiset kaupunginosat HEL 2013-015014 T 02 08 03 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (6) 98 Hankintaoikaisuvaatimuksen hylkääminen, kaupunkitekniikan rakentamisen yksikönjohtajan päätös 5.3.2015 15 HEL 2015-001355 T 02 08 03 00 Päätös päätti hylätä

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU09288 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU09288 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

IS-Hankinta Oy. Tarjouspyyntö Päiväys

IS-Hankinta Oy. Tarjouspyyntö Päiväys 1/6 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Ylä-Savon SOTE ky Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Asia ja sen selvitys

Lisätiedot

Poimintoja oikeuskäytännöstä v.2013

Poimintoja oikeuskäytännöstä v.2013 Poimintoja oikeuskäytännöstä v.2013 Kuntamarkkinat 11. - 12.9.2013 Lakimies Mervi Kuittinen (ke 11.9.) Hankinta-asiantuntija Juha Kontkanen (to 12.9.) KHO 2013:108 Valituksen tekeminen määräajassa - Hankintapäätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2013 1 (5) 822 Hankintaoikaisuvaatimus koskien kaupunginarkiston painettujen asiakirjojen digitoinnin ja digitoitujen tiedostojen käsittelyn hankintaa HEL 2013-007140 T

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10546 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10546 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Valmistelija: toimitusjohtaja Esa Hakala. Asiaa esitellään tarkemmin kokouksessa.

Valmistelija: toimitusjohtaja Esa Hakala. Asiaa esitellään tarkemmin kokouksessa. Johtokunta 16 06.02.2014 Johtokunta 26 20.02.2014 Hankintaoikaisu päätökseen 13, 30.1.2014 23/02.08.00/2013 Johtokunta 06.02.2014 16 Valmistelija: toimitusjohtaja Esa Hakala PoSan johtokunta päätti kokouksessaan

Lisätiedot

67 14.10.2013. Hakija (jäljempänä myös tarjoaja )

67 14.10.2013. Hakija (jäljempänä myös tarjoaja ) Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk 67 14.10.2013 Hankintaoikaisua koskeva päätös lastensuojelun sijaishuollon hankinnassa/osa-alue A laitoshoito / Upphandlingsrättelse i beslut om upphandling

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.1.2011 Taltionumero 86 Diaarinumero 2098/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija, Jyväskylä Päätös, jota valitus koske Selostus

Lisätiedot

Tamora Oy:n hankintaoikaisu kaupunginhallituksen päätöksestä ja hankintamenettelyn keskeyttäminen; keskitetty henkilöstökoulutus

Tamora Oy:n hankintaoikaisu kaupunginhallituksen päätöksestä ja hankintamenettelyn keskeyttäminen; keskitetty henkilöstökoulutus Kaupunginhallitus 535 21.12.2015 Tamora Oy:n hankintaoikaisu kaupunginhallituksen päätöksestä 16.11.2016 466 ja hankintamenettelyn keskeyttäminen; keskitetty henkilöstökoulutus 1264/02.08.00.07/2015 KH

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ Dnro 3556/ /2011 Päiväys

Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ Dnro 3556/ /2011 Päiväys Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) HELMET-KIRJASTOJEN AINEISTON PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA Espoon kaupungin hankintapalvelut järjestää tarjouskilpailun HelMet-kirjaston perintäpalvelusta

Lisätiedot

Hankintaoikaisu lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden, fysioterapian välineiden ja sairaanhoidollisen kaluston hankintaan

Hankintaoikaisu lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden, fysioterapian välineiden ja sairaanhoidollisen kaluston hankintaan Perusturvalautakunta 97 25.08.2016 Hankintaoikaisu lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden, fysioterapian välineiden ja sairaanhoidollisen kaluston hankintaan 879/06.07.00/2014 Perusturvalautakunta 25.08.2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2014 1 (5) 606 LTR Suunnittelu Oy:n hankintaoikaisuvaatimus koskien kiinteistölautakunnan hankintapäätöstä pienehköjen hankkeiden pää- ja arkkitehtisuunnittelupalvelujen

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012 VIRVE-PÄÄTELAITTEIDEN HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Espoo), Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Vantaa) ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 126 Ikkunan tiivistys- ja korjaustyöt, puitejärjestely 1.4.2016-31.3.2018 HEL 2015-013851 T 02 08 03 00 Päätös päätti oikeuttaa kiinteistöviraston tilakeskuksen

Lisätiedot

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Palvelunkuvaus.

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Palvelunkuvaus. SANELUJÄRJESTELMÄ JA SANELUNPURKUPALVELU Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 10.2.2017 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE Hyväksytty: Yhtymähallitus 26.9.2017 36 Yleiset periaatteet Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän hankinnat toteutetaan tämän ohjeen mukaisesti. EU-kynnysarvon

Lisätiedot

HAUTAUSPALVELUJEN JA VAINAJIEN SIIRTOKULJETUSTEN HANKINTA

HAUTAUSPALVELUJEN JA VAINAJIEN SIIRTOKULJETUSTEN HANKINTA HAUTAUSPALVELUJEN JA VAINAJIEN SIIRTOKULJETUSTEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 7.11.2017 julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (6) 5 Monivuotisten kasvien taimihankinnan puitejärjestely 2017 2018 hankintayhteistyössä Helsingin kaupungin rakentamispalvelun (Stara) kanssa HEL 2017-001449

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 16/2017 1 (5) 10 Hankintaoikaisuvaatimus autoklaavien hankinnasta HEL 2017-008420 T 02 08 01 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut Oikaisuvaatimus päättää esityslistalla

Lisätiedot

Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa.

Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa. Talous- ja konsernijaosto 42 26.08.2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISEN ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA 248/00/04/00/2012 TAKO 42 Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Hankinnan

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus

Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Perusturvalautakunta 111 09.12.2014 Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Ptltk 111 Lumijoen kunta on hankkinut kehitysvammaisten palveluasumista yksityisiltä palveluntuottajilta. Hankintalaki (

Lisätiedot

24.5.2011. Asia Oikaisuvaatimus koskien Kokkolan kaupungin päällystysurakkahankintaa

24.5.2011. Asia Oikaisuvaatimus koskien Kokkolan kaupungin päällystysurakkahankintaa äine n 1 (4) Kokkolan kaupungin tekniselle lautakunnalle OIKAISU VAATIMUS Asia Oikaisuvaatimus koskien Kokkolan kaupungin päällystysurakkahankintaa Päätös Oikaisuvaatimuksen tekijä Kokkolan kaupungin teknisen

Lisätiedot

Hankintaprosessi ja sen ongelmakohdat. Tampere/ JLY Hankinnat ja kilpailutus 21.9.2011 Tiia Lehikoinen Lakimies

Hankintaprosessi ja sen ongelmakohdat. Tampere/ JLY Hankinnat ja kilpailutus 21.9.2011 Tiia Lehikoinen Lakimies Hankintaprosessi ja sen ongelmakohdat Tampere/ JLY Hankinnat ja kilpailutus 21.9.2011 Tiia Lehikoinen Lakimies Oikeuskäytäntöä jätehuollon alalta KHO:2011:14 annettu 15.2.2011 Kuntien omistama jätehuoltoyhtiö

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro HA 973/2017. Hallintojohtaja

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro HA 973/2017. Hallintojohtaja Hallintojohtaja 5.9.2017 1 7 HANKINTAPÄÄTÖS, ATERIAPALVELUKULJETUSTEN KILPAILUTUS Strateginen johto, liikennesuunnittelija Tuomas Kähkönen 31.8.2017 Kangasalan kunta järjesti tarjouskilpailun ateriapalvelukuljetusten

Lisätiedot

Hankintapäätös, perusterveydenhuollon puheterapiapalveluiden puitejärjestelyn hankinnasta Loviisan kaupungille

Hankintapäätös, perusterveydenhuollon puheterapiapalveluiden puitejärjestelyn hankinnasta Loviisan kaupungille Perusturvalautakunta 3 12.01.2017 Hankintapäätös, perusterveydenhuollon puheterapiapalveluiden puitejärjestelyn hankinnasta Loviisan kaupungille 500/02.08.00/2016 PL 3 Valmistelijat: palvelupäällikkö,

Lisätiedot

Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja päätti käydyn tarjouskilpailun perusteella. 5. Psykologipalvelu Psyyke Oy

Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja päätti käydyn tarjouskilpailun perusteella. 5. Psykologipalvelu Psyyke Oy Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 6 Neuropsykiatrisen kuntoutuksen hankinta HEL 2015-013563 T 02 08 02 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun perusteella seuraavaa: Hylätä Tmi Heidi Falleniuksen tekemän

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, hankinnat Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, hankinnat Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 16 Hankintaoikaisuvaatimuksen peruuttaminen ja asian käsittelyn raukeaminen ajoneuvojen ja työkoneiden renkaiden hankintaa koskevassa asiassa, toimitusjohtajan

Lisätiedot

Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) RAHOITUSLEASING VUOSILLE 2014-2016 Järvenpään kaupunki pyytää tarjoustanne rahoitusleasingista. Tarjousta pyydetään kolmelle (3) vuodelle (sopimuksen arvioitu alkamisajankohta on 31.8.2014)

Lisätiedot

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013 Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa Timo Martelius Hankintajohtaja 0 Espoon hankinnan painopistealueet 2013-2016: Kestävä kehitys Sosiaalinen ja eettinen kehitys Ekologinen kehitys Taloudellinen

Lisätiedot

Opetuslautakunta 15.11.2012 Liite nro 1 /20.R...

Opetuslautakunta 15.11.2012 Liite nro 1 /20.R... Opetuslautakunta 15.11.2012 Liite nro 1 Äänekosken kaupunki opetuslautakunta Saap. 4. 1... 20.i.-"-. Ark.merk... DN:o /20.R... Käsitelty.../... 20......1... 1(6) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGILLE/OPETUSLAUTAKUNNALLE

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3. krs) 25 Metsä-Sairilan jätevesipuhdistamon MBR-prosessiurakka/vastine markkinaoikeudelle

Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3. krs) 25 Metsä-Sairilan jätevesipuhdistamon MBR-prosessiurakka/vastine markkinaoikeudelle Mikkeli Pöytäkirja 4/2016 1 (10) Aika 21.04.2016, klo 16:30-17:40 Paikka Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3. krs) Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Hank/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Hank/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (6) 129 Hankintaoikaisuvaatimuksen hyväksyminen, prosessi- ja kokonaisarkkitehtuurityökalu palveluna (H087-12) HEL 2015-000224 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 20/2016 1 (6) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö 20.10.2016 57 HEL 2016-006352 T 02 08 02 00 Päätös Sosiaali-

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU12963 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU12963 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy Asia

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta):

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta): Tarjouspyyntö 1 (5) YDINLAITOSTEN SÄHKÖJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN SEKÄ OHJELMISTOPOHJAISTEN AUTOMAATIOJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN ARVIOINTIA KOSKEVAT ASIANTUNTIJAPALVELUT Säteilyturvakeskus (jäljempänä

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 65 25.08.2015

Perusturvalautakunta 65 25.08.2015 Perusturvalautakunta 65 25.08.2015 Hankintapäätös, puitejärjestely Loviisan kaupungin lastensuojelun sijaishuollon palveluiden hankinta, osatarjouspyyntö 1 - Lastensuojelun sijaishuollon luvanvarainen

Lisätiedot

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein?

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hallitusforum 6.10.2012 Helsingin Messukeskus Elina Skarra Lakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Taloyhtiön velvollisuus kilpailuttaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Perusturvalautakunta 89 20.08.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta Perusturvalautakunta Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Hankinnan kohde Hankinnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (6) 4 Hankintaoikaisuvaatimuksen hylkääminen, teknisen palvelun lautakunnan päätös 5.3.2015 44 HEL 2015-004067 T 02 08 03 00 HEL 2014 013741 Päätösehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (8) 5 Kotihoidon kotisiivouspalvelut HEL 2015-007254 T 02 08 02 00 Päätös päätti - hyväksyä sosiaali- ja terveysviraston kotihoidon kotisiivouspalveluihin sen kohderyhmien

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet 1 LIEDON KUNTA Tekniset ja ympäristöpalvelut PL 24 21421 Lieto TARJOUSPYYNTÖ VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE 2014-2015 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan sisältö 2.1. Hoidettavat viheralueet

Lisätiedot

4. PUDASJÄRVEN KAUPUNGIN VASTINE SOITTIMET JA NIIDEN OSAT HANKINTA PÄÄTÖKSEEN (TARJOUSPYYNTÖ 970/04.05/2016)

4. PUDASJÄRVEN KAUPUNGIN VASTINE SOITTIMET JA NIIDEN OSAT HANKINTA PÄÄTÖKSEEN (TARJOUSPYYNTÖ 970/04.05/2016) VASTINE MARKKINAOIKEUS RADANRAKENTAJANTIE 5 00520 HELSINKI Viite: Dnro 2016/350 VASTINE MUSAMAAILMA OY:N VALITUKSEEN 1. VASTINEEN ANTAJA Pudasjärven kaupunki PL 10 93101 Pudasjärvi 2. VASTINEEN ANTAJAN

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1493 Diaarinumero 716/2/10 Asia Valittaja Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Asian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (5) 158 Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy:n hankintaoikaisuvaatimus HKL:n kiinteistöissä tehtävien arkkitehti- ja pääsuunnittelutöiden puitejärjestelystä HEL 2015-008728

Lisätiedot

Määräajassa saapuneet tarjoukset tarkistetaan ja arvioidaan kolmessa vaiheessa:

Määräajassa saapuneet tarjoukset tarkistetaan ja arvioidaan kolmessa vaiheessa: Sosiaali- ja terveysltk. 132 03.11.2016 TULKKAUSPALVELUJEN HANKINTA SOTEL 03.11.2016 132 Valmistelu ja lisätiedot: maahanmuuttajatyöpäällikkö Sirkka Valta 040 531 2660, hankintapäällikkö Tuure Marku 040

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Nro 9/2012. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Nro 9/2012. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Nro 9/2012 Sivistyslautakunta 20.12.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Torstai 20.12.2012 klo 16.15 16.20 Kihniön kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen

Lisätiedot

Loviisan kaupungin päihde- ja/tai mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden puitejärjestely

Loviisan kaupungin päihde- ja/tai mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden puitejärjestely Perusturvalautakunta 60 17.06.2014 Loviisan kaupungin päihde- ja/tai mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden puitejärjestely 558/02.08.00/2013 PL 60 Hankintapäätös päihde- ja/tai mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) 197 Hiv-infektion saaneiden huumeiden käyttäjien erityispalvelujen hankinta HEL 2014-007306 T 02 08 02 01 Päätös Käsittely päätti hyväksyä hiv-infektion saaneiden

Lisätiedot

Hankinnan kohteena on jäljempänä tarkemmin määritelty hoitajatyövoima.

Hankinnan kohteena on jäljempänä tarkemmin määritelty hoitajatyövoima. HOITAJATYÖVOIMAN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 29.9.2016 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Polycon Oy:n hankintaoikaisuvaatimus palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmän hankinnasta

Polycon Oy:n hankintaoikaisuvaatimus palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmän hankinnasta Yhtymähallitus 147 06.09.2016 Yhtymähallitus 169 27.09.2016 Polycon Oy:n hankintaoikaisuvaatimus palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmän hankinnasta 276/02.08.04/2016 Yhall 06.09.2016 147 Valmistelija:

Lisätiedot

Hankintayksikkö:

Hankintayksikkö: Suomi-Finland Uudenmaankatu 2K, 00120 Helsinki Finland puhelin +38 10 424 0100 telefax +38 10 424 0101 e-mail aprt@aprt.fi Y-tunnus 1004817-1 kaupparek. nro 618.09 Tanska-Danmark c/o ARKKI ApS, Kanonbådsvej

Lisätiedot

Vastine Mikkelin Pesula Oy:n valituksen johdosta

Vastine Mikkelin Pesula Oy:n valituksen johdosta 1 (7) Vastine MARKKINAOIKEUDELLE ASIA Vastine Mikkelin Pesula Oy:n valituksen johdosta HANKINTAYKSIKKÖ JA PROSESSIOSOITE Sipoon kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta PL 7 04131 SIPOO puh. (09) 23 531 sähköposti:

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU43861 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU43861 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Kontiolahden kunta Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Karelia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 16/2015 1 (6) 7 Päihdehoitopalvelujen hankinta sosiaali- ja terveysvirastossa HEL 2015-004326 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää päihdehoitopalveluista käydyn tarjouskilpailun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Henkilöstön kehittämispalvelut-liikelaitoksen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Henkilöstön kehittämispalvelut-liikelaitoksen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (6) 4 Palvelumuotoilupalveluiden hankinta Oiva Akatemialle, hankinnan kilpailutus H153-15 HEL 2015-011778 T 02 08 02 00 Päätös Oiva Akatemian johtokunta päätti esittelijän

Lisätiedot

PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIN OSTOPALVELU. Tarjouspyyntö

PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIN OSTOPALVELU. Tarjouspyyntö PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIN OSTOPALVELU Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia yhden (1) psykiatrin työpanoksesta Lempäälän kunnalle. Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy 19.11.2015 2 (8)

Lisätiedot

Klaukkalan Jäähallin liikelaitoksen johtokunta Klaukkalan Jäähallin liikelaitoksen johtokunta 20 19.09.2013 24 10.10.2013 KLAUKKALAN HARJOITUSJÄÄHALLIN KYLMÄ- JA IV-KONTTIEN URAKKA KLAJÄÄ 20 Harjoitusjäähallin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (5) 20 Palvelutalojen siivouspalvelujen hankinta HEL 2015-011341 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää - hyväksyä sosiaali- ja terveysviraston palvelutalojen siivouspalveluihin

Lisätiedot

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Kiteen kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Perusturvalautakunta 29.9.2014 YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Kiteen kaupunki (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sivu 1 20.9.2017 Voimaantulo 1.1.2017 Ennen tämän lain voimaantuloa aloitettuihin lain voimaan tullessa vireillä

Lisätiedot

PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016

PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016 Tarjouspyyntö 1 (5) PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016 1 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupunki pyytää tarjoustanne pienten ja kiireellisten katuvalaistuskohteiden suunnittelusta.

Lisätiedot

Näin menestyt julkisissa hankinnoissa - Mitä yrittäjien on syytä huomioida julkisissa hankinnoissa?

Näin menestyt julkisissa hankinnoissa - Mitä yrittäjien on syytä huomioida julkisissa hankinnoissa? Näin menestyt julkisissa hankinnoissa - Mitä yrittäjien on syytä huomioida julkisissa hankinnoissa? Hankintalain perusta Tarjouspyyntö ja siihen vaikuttaminen Tarjousten käsittely Hankintapäätös ja hankintasopimus

Lisätiedot

Vastine asiassa dnro 2016/652 (puheentunnistuksen hankintamenettelyn keskeyttäminen) Services Oy

Vastine asiassa dnro 2016/652 (puheentunnistuksen hankintamenettelyn keskeyttäminen) Services Oy VASTINE 1 (8) 8.12.2016 Markkinaoikeus Radanrakentajantie 5 00520 Helsinki Asia Vastine asiassa dnro 2016/652 (puheentunnistuksen hankintamenettelyn keskeyttäminen) Valittuja Lingsoft Language Services

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 43/2017

Päätöspöytäkirja 43/2017 Päätöspöytäkirja 43/2017 Pelastusjohtaja Päätöspvm 15.8.2017 Hankinnat Dnro SATPEL/1828/02.08.00/2017 Otsikko Akkutoimisten pelastusvälineiden hankinta Asian esittely ja perustelut Pelastuspäällikkö Ilkka

Lisätiedot

Tilatoimikunta 73 15.12.2014 Yhtymähallitus 171 22.12.2014 Yhtymähallitus 12 26.01.2015 Yhtymähallitus 26 23.02.2015

Tilatoimikunta 73 15.12.2014 Yhtymähallitus 171 22.12.2014 Yhtymähallitus 12 26.01.2015 Yhtymähallitus 26 23.02.2015 Tilatoimikunta 73 15.12.2014 Yhtymähallitus 171 22.12.2014 Yhtymähallitus 12 26.01.2015 Yhtymähallitus 26 23.02.2015 Hankintaoikaisu (itseoikaisu) kuntayhtymän hankintapäätökseen 12, 26.1.2015 koskien

Lisätiedot

Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa

Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa Jyväskylä 30.3.2017 Johtava lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Kynnysarvot ja menettelyt Eniten muutoksia näihin, mm. menettelyissä,

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU18330 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU18330 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 12.06.2013

TARJOUSPYYNTÖ 12.06.2013 Järvenpään kaupunki Keravan kaupunki Mäntsälän kunta Tuusulan kunta TARJOUSPYYNTÖ SANOMA- JA AIKAKAUSLEHTIHANKINNAT Pyydämme tarjoustanne Kirkes -kirjastojen sanoma- ja aikakauslehtihankinnoista. Tarjouspyyntö

Lisätiedot