PERHONEN Tammikuu 2010 Alkoholistien aikuiset lapset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERHONEN Tammikuu 2010 Alkoholistien aikuiset lapset"

Transkriptio

1 PERHONEN Tammikuu 2010 Alkoholistien aikuiset lapset Tammikuun perhosessa: - Tuulahdus Joensuun ryhmästä ja Kolin seikkailusta - Tilannekatsaus AAL:n ison kirjan käännöstyöhön sekä tutustuminen AAL:n ison kirjan mukaiseen 4. askeleen inventaarioon - Anonyymi Krokius seikkailee jälleen - Erityinen huomion ryhmiin: valtuustokokous on maaliskuussa - Ehdotus: kirjoita AAL lehteen Sillä ajatus on avaruuden lintu, joka saattaa sanojen häkissä levittää siipensä, mutta ei voi lentää. Kahlil Gibran AAL Keskuspalvelu ry, Nettiosoite: Sähköposti: aal(at)aal.fi

2 PERHONEN - Alkoholistien aikuisten lasten tiedotuslehti Alkoholistien aikuiset lapset on vertaistukeen ja itsehoitoon perustuva ryhmä, jonka jäseniä ovat sellaiset aikuiset henkilöt, joiden lapsuuden perhetaustaan on kuulunut toimimattomassa perheessä kasvaminen. Tällaista toimimattomuutta on voinut olla vanhempien alkoholismi, voimakas uskonnollisuus, perheessä vallitseva väkivaltainen, ankara tai arvosteleva ilmapiiri, jne. Joukossamme on myös ihmisiä, jotka kokevat yleisesti ottaen lapsuuden perheessä olleen jotain pielessä. Yhteistä meille on halu kasvaa terveiksi aikuisiksi. Ryhmämme ovat avoimia. AAL:n ainoa jäsenyysvaatimus on halu toipua toimimattomassa perheessä kasvamisen vaikutuksista. Useat meistä ovat tunnistaneet itsensä pyykkilistasta ja tulleet lähimpään AAL ryhmään. (pyykkilista lehden takakannessa.) Lehden nimi PERHONEN perustuu itsehoitomenetelmämme 12. askeleen kehyskertomuksen vertaukseen perhosesta. Lapsuuden vaikeudet ovat aiheuttaneet meille monia luonteenpiirteitä ja henkistä kipua, josta olemme AAL:n avulla alkaneet toipua. 12. askeleen kehyskertomuksessa toipumista verrataan perhosen vapautumiseen kotelosta. Luonnossa oikea perhonen tarvitsee kaiken sen voiman minkä se saa kamppaillessaan itsensä vapaaksi kotelosta selviytyäkseen perhosena. Näin on myös meidän kohdallamme. Meidän tulee elää kipumme läpi, koska juuri se kasvattaa meitä. AAL on auttanut meitä kohtaamaan tuon kivun ja vapautumaan siitä. Tämä lehti tiedottaa toiminnastamme sekä ajankohtaisista asioista sekä kertoo keitä me Alkoholistien aikuiset lapset olemme. Haluamme lehden välityksellä viestittää toipumistarinaamme: toipuminen on mahdollista. Hyvin moni meistä ei edes aluksi tiennyt kuinka koteloituneita olimme. Vähitellen aloimme tunnistaa noita asioita ja aloimme kasvaa irti kivusta. Tänään useat meistä voivat todeta, että toipuminen lapsuuden perheen aiheuttamasta kivusta on todella mahdollista. Perhonen on vapautunut kuorestaan! Tämän lehden voi tilata itselleen kotiin paperiversiona laittamalla sähköpostia osoitteeseen tilaus(at)aal.fi. Lehden hinta 6,70 vuosi. Lehti ilmestyy n. 4 kertaa vuodessa. Lehden voi myös ladata netin kautta pdf-tiedostona osoitteesta kohdasta materiaalit. 2

3 PERHONEN Alkoholistien aikuisten lasten tiedotuslehti.2 Lehden sisältö..3 Alkusanat, Luomuelämää, osa 1. 4 Valtuustokokous lähestyy, ajankohtaista AAL ryhmissä 5 AAL:n oma iso kirja..6 AAL:n ison kirjan mukainen 4. askeleen inventaario 7 AAL:n ison kirjan käännösprosessi.8 Joensuulaiset Kolilla marraskuun hämärissä.10 Onnellinen 11 Hengellinen elämä ei ole te..12 Lomailemisen vaikeudesta 13 AAL toimii.13 AAL valtuustokokous ilmoitus..14 Anonyymi Krokius.15 Runoja.15 Hyvä muistaa ja tietää 16 Luomuelämää, osa Ajankohtaista 19 Pyykkilista.20 KIRJOITA AAL LEHTEEN yhdessä teemme tämän lehden Voit kirjoittaa omista toipumiskokemuksista, tunteista ja ajatuksista. Voit kirjoittaa myös millaisia oivalluksia ja ajatuksia toipumisohjelmaamme tai AAL toimintaan liittyen olet kokenut. Kirjoitukset voivat olla kertomuksia, ihmettelyitä, kysymyksiä, runoja, jne. Myös AAL ryhmät voivat olla aktiivisia lehden teossa ja lähettää tapahtumiinsa liittyviä ilmoituksia lehteen laitettavaksi. Olisi myös kiva jos tapahtumia järjestettäessä joku niihin osallistuja kirjoittaa jutun omista tunnelmistaan ja kokemuksistaan, jne. Jos joku haluaa harjoitella toimittajan tehtäviä, voi ryhmätovereita tai muita aal:n jäseniä haastatella ja tehdä lehteen jutun, mahdollisuuksia on monia. Seuraava AAL lehti ilmestyy huhtikuussa Materiaalit; tekstit, tulevien tapahtumien tiedotteet, yms. lähetetään maaliskuun loppuun mennessä: perhonen(at)aal.fi 3

4 ALKUSANAT Luomuelämää, osa 1. Toipumisohjelman 12 askelta ovat näyttäneet ja kuulostaneet minulle heprealta. Toisin sanoen ne kuullessani olen lähinnä säikähtänyt. Edelleen vuosien jälkeen kun luen tai kuulen noita askeleita, minussa värähtää. Tulee mieleen, että niissä on suurta ylevyyttä ja pontevuutta ja että niiden sanamuoto hieman hiertää. Ajatelkaapa nyt pelkästään ensimmäistä askelta, jossa juhlallisesti kuulutamme olevamme voimattomia. Vain fanfaarit ja torvisoittokunnat puuttuvat, niin suurelta ja mahtipontiselta kaikki kuulostaa. Tämän vuoksi väistämättä mieleen nousee pelko ja epäilys; mihin olen oikein ryhtymässä, mikä on tämä ryhmä joka julistaa näiden askeleiden ja toimenpiteiden nimiin, mihin olen joutumassa, mitä minulle tapahtuu jos alan tähän itsekin. Tänä päivänä kun katson noita askeleita, ne eivät säväytä enää samalla tavalla, sillä olen tullut tietämään, että niissä ei ole mitään ihmeellistä eikä ylevää, niissä ei ole mitään salaperäistä magiikkaa tai maailmaa johon olen joutumassa, vaan että ne ovat vain tienviittoja ja ehdotuksia omaan elämään. Yksinkertaista ja selkeää. Jokaikinen askel kuvastaa ihmiselämää sellaisena kuin se on tarkoitettu olemaan. Askeleet eivät ehdota tai julista mitään sellaista, joka ei kuuluisi ihmisen elämään. Ne edustavat luomuelämää, luomuelämää, johon monilla meillä ei ole lapsuuden perheessä ollut mahdollisuutta samaistua vaan juuri tämä luonnollisuus ja luomuus on meiltä riistetty. Luomuelämällä tarkoitan luottamista, asioiden jakamista, yhteisöön kuulumista, tunteiden tuntemista. Tätähän ihmisen elämä on luonnostaan. Olemme vain oppineet pelkäämään, olemaan luottamatta, sekä tukahduttamaan tunteemme, emmekä ole saaneet kokemusta siitä millaista on kuulua perheeseen, jossa on turvallista elää. 12 askeleen toipumisohjelma ja ryhmät pitävät sisällään kaiken tämän ja vain kaiken tämän. Siksi askeleita on turha pelätä tai epäillä, sillä ne opettavat meille sen mitä vaille olemme lapsuuden perheessä jääneet. Jossakin määrin voisin myös väittää, että askeleet palauttavat meille sen mikä meillä jo vauvana tänne syntyessä oli ja joka meiltä otettiin pois pelon ja häpeän ilmapiirin myötä: meiltä on viety minuutemme ja turvallisuuden tunteemme sekä uskomme ja luottamuksemme. Askeleet eivät siis ole mitään salatiedettä eivätkä mitään monimutkaista. Ne ovat hyvin yksinkertaisia; itsetutkiskeluun ja hengellisyyteen perustuva itsehoitomenetelmämme on yksinkertainen. Askeleiden myötä saamme mahdollisuuden alkaa elämään elämää sellaisena kuin ihmiselämä on tarkoitettu. Tässä lehdessä zoomataan erityisesti AAL:n omaan Isoon kirjaan ja sen ehdottamaan nelosaskeleen itsetutkiskelun sisältöihin. Kenties tulevaisuudessa järjestämme oman ison kirjamme mukaisia askelviikonloppuja. Tällä hetkellä omaan ison kirjaamme on mahdollisuus tutustua englanninkielellä, mutta suomennos etenee täyttä vauhtia. Jipii! Lisäksi lehdessä juttuja mitä Joensuulaiset ovat tehneet sekä luomme katsauksen tuleviin tapahtumiin. Myös Anonyymillä Krokiuksella on jälleen mielenkiintoiset mietteet, - niinpä mitä jos? Sari M. 4

5 Ajankohtaista AAL- ryhmissä: Valtuustokokous lähestyy!!! Nyt on ajankohtaista AAL-ryhmässä kutsua koolle asiakokous. Asiakokouksen voi kutsua koolle esim. ryhmän palveluedustaja. Jos palveluedustajaa ei ole, voidaan asiakokouksesta sopia yhdessä ryhmäläisten kesken. Kolmperässä Espoossa pidetään AAL:n valtuustoviikonloppu Kaikki halukkaat ovat tervetulleita osallistumaan. Jos jostain asiasta pitää äänestää, ovat vain ryhmien palveluedustajat äänioikeutettuja. Kyseessä on kokous, jossa käsitellään AAL:ää koskevia virallisia asioita sekä muuten ajankohtaisia yhteisön asioita. Ryhmät ja AAL jäsenet ympäri Suomea voivat vaikuttaa valtuustokokouksen sisältöön ja olla mukana luomassa sitä. Esillä valtuustokokouksessa mm: Askelvihko äänitteenä Iloisena uutisena kerrottakoon, että Askel-vihon askeleet on nyt luettu ääninauhaksi. Askeleet voi ladata itselleen kuunneltavaksi mp3:lla tai CD:llä. Ne löytyvät aal-nettisivuilta askeleet-sivun alalaidasta sekä materiaalit-sivulta askelten kohdalta. Nauhoite on ilmainen, mutta otamme ilolla vastaan kaiken taloudellisen tuen. Keräämme rahaa ison kirjan painatukseen. Nettiradio Olemme saaneet tarjouksen perustaa oma yhteisölle tarkoitettu, suljettu nettiradiota. Mitä tämä tarkoittaa? Kuulemme aiheesta enemmän valtuustokokouksessa. Kiinnostaako? AAL-kesäleiri Jatkammeko edullisella Jumijärvellä? Onko muuta paikkaa? Onko toiveaikaa? Ajattelimme toimikunnassa että 9 päivää on maksimiaika, jolle löytyy vastuunkantajia. Jatkammeko jakoa: aikuisten päivät / aikuisten ja lasten yhteiset päivät? Pikkujoulu 2010 Pidämmekö 2010 pikkujoulun Toivakassa, vai siirrymmekö Kuopion Haminalahteen? Haminalahti on halvempi. Toivakka ei 2009 tullut läheskään täyteen, ja oli sitten kallis. Uusia jäseniä toimikuntaan Toivomme kovasti, että toimikuntaan löytyisi uusia jäseniä, että tieto ja kokemus siirtyisi jouhevasti eteenpäin. Onko sinulla halukkuutta alkaa toimikunnan jäseneksi? AAL-Perhonen Sari Oulusta on tehnyt AAL-lehti Perhosta, jättää homman nyt Oulun Anna T:lle. Suuret kiitokset Sarille hienosta lehdestä! Muistattehan että lehden tekoon voi tulla mukaan: lähettää lehteen tekstejään, runojaan ja kuviaan. Lehden voi myös tilata kirjekuoressa kotiinsa. AAL-netti Henry Jyväskylästä on huolehtinut nettisivuistamme, ja hän jatkaa hommassaan. Nettikeskustelua joutuu joskus siivoamaan roskaviesteistä, eli moderoimaan. Tähän hommaan halukkaat voivat ilmoittautua webmasterille; webmaster(at)aal.fi. AAL-yhteisön talous Yhteisön talous näyttää numeroiden valossa tältä: tilimme keveni viime vuoden aikana 3800 eurolla. Tämä johtui siitä, että tilasimme USA:sta lisää englanninkielisiä kirjoja ja työkirjoja, 5

6 ja painatimme lisää Askelvihkoja. Sijoitimme kirjallisuuteen, ja nämä varat palautuvat vähitellen tilille. Tapahtumat tuottivat 1000 euroa tappiota. Osan aiheutti pikkujoulu, osan valtuustokokous. Tilillämme oli vuoden vaihteessa 3400 euroa, vuosi sitten Kuinka keräämme varoja Ison kirjan suomennoksen painattamiseen? Kulut ovat suunnilleen Kirjallisuuden myynnillä, ryhmätuella ja ennakkotilausmaksuilla? Onko muita ideoita? AAL Back to basics omannäköinen askelviikonloppu Jo monen vuoden ajan on kaivattu AAL:lle omaa Back to basics tyyppistä aineistoa. Tämä tarkoittaa yhden viikonlopun kokonaisuutta, jossa johdatellaan askeliin, ja aloitetaan työskentely yhdessä kummin kanssa. Aloitetaan tämän kehittely valtuustokokouksessa, ja jatketaan sitä kesäleirillä! Mitkä asiat ovat teidän mielestänne tärkeitä? Jotain muuta mitä? Kaipaatko AAL-toimintaan jotain uutta? Voisko meidän viikkopalaveri olla tällä kertaa... Olisiko hauskaa jos... Oisko mukava, jos kaikki Suomen AAL:n jäsenet... Toivoisin, että AAL:ssä joskus... Jos kolmen pisteen tilalle tuli jotain ajatuksia, tuo ne toki kuuluviin meille muillekin. Lähetä viestiä toimikunnalle aal(at)aal.fi. Lähetämme ideoita ryhmiin, ja kaikki ryhmät voivat keskustella niistä. Ryhmien tulisi miettiä oma kantansa näihin asioihin asiakokouksissaan. Ryhmien omissa asiakokouksissa esiin tulleet näkemykset ja asiat voi palveluedustaja tulla kertomaan valtuustokokoukseen, tai ryhmä voi lähettää terveisensä toimikunnan pj:lle liisa(at)iki.fi tai koko toimikunnalle: aal(at)aal.fi QQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQ AAL:n oma Iso kirja Iloitsen suunnattomasti siitä, että AAL:n omaa isoa kirjaa ollaan kääntämässä. Se tuntuu minusta lapsen aikuistumiselta: meillä on jotain aivan omaa. Onhan meillä toki askelvihkomme, jota AAL ryhmissä luetaan, ja tuo askelvihko pitää toipumisohjelman sisällään kokonaisuudessaan itsetutkiskeluineen, mutta uuden AAL:n Ison kirjan sisältö on monipuolisempi, kattavampi ja itsetutkiskelun osalta myös intensiivisempi. Oman askelvihkomme lisäksi joissakin ryhmissä on 4. askeleen mukaista itsetutkiskelua tehty myös AA:n tyylisesti. Ryhmissä käytössä oleva AAL:n oma vihko on hyvä, ja nelosaskel hyvin alkkareiden näköinen, mutta joissakin AAL ryhmissä on pidetty AA:n itsetutkiskelun tapaa selkeämpänä tehtäessä itsetutkiskelua tukihenkilön kanssa. Nyt on niin, että AAL:n omaa isoa kirjaa käännetään parhaillaan. Kyllä se on juuri se komea punainen iso kirja, joka tällä hetkellä on englanniksi saatavilla. Sitä parhaillaan käännetään ja haluaisinkin jo nyt, vaikka kirjaa ei vielä ole saatavilla suomeksi, herätellä AAL ryhmän jäseniä ympäri Suomea tutustumaan tuohon kirjaan ja erityisesti nelosaskeleeseen ja itsetutkiskeluun. Tulevaisuudessa AAL:lla on haasteensa löytää oman näköisensä tapa toimia koskien toipumisohjelmaa. Esimerkiksi askelviikonloppujen järjestäminen on mielestäni haaste. Nythän on järjestetty esimerkiksi Back to Basics nimellä olevaa askelviikonloppua, joka on suoraa kopiota AA:n puolelta. 6

7 Kyseisessä viikonlopussa ideana on käydä toipumisohjelman askeleet opastettuna läpi siten, että kukin tulokas saa viikonlopussa itselleen kummin ja nelosaskeleen mukainen itsetutkiskelu aloitetaan. Askelviikonloppu on osoittautunut hyväksi toimintamuodoksi. Jatkossa haaste onkin miettiä, että toimiiko tämä AA:n konsepti AAL:n puolella tai sitäkin olennaisempaa, että halutaanko sitä käyttää. Jatkossa voisimme laatia oman näköisemme askeliin opastusviikonlopun oman ison kirjamme pohjalta. Itse ajattelen esimerkiksi 4. Ja 5. askeleen osalta niin, että AAL voi ottaa oppia AA:n puolelta, mutta haastaisin kuitenkin miettimään itsetutkiskelua ja näitä 4. ja 5. askelta omannäköisenämme. Mitä se voisi olla? Monissa yhteyksissä tukihenkilö opastaa askeleet tulokkaalle AA:n kirjan mukaan, mutta esimerkiksi tämän hetkinen ryhmissä käytössä olevassa askelvihkossamme on aivan päteviä ohjeita itsetutkiskelun tekemiseen. Itse kuulun niihin henkilöihin, joka on opastettu ohjelmaan AAL:ssa ns. AA:n oppien mukaan. Minun kohdallani tästä opastustilanteesta tukihenkilön kanssa ei ole seurannut suurta vapautumista tai oivallusta. Johtuen mm. siitä, että siinä lähdetään liikkeelle kaunan tunteista. Tullessani ryhmään ja pitkään sen jälkeen, en vihannut ketään, en syyttänyt ketään mistään. Olin aivan totaalisen lukossa itseni kanssa. En tunnistanut kaunaa saati pelkoa. Tuntui hankalalta lähestyä itsetutkiskelua kauna lähtöalustana. Puolestaan sain omaan elämääni liittyvää vyyhtiä auki tekemällä itsetutkiskelua, kuten AAL:n oma askelvihko esittää. Se kehottaa miettimään moniin AAL:laiselle tyypilliseen käyttäytymiseen liittyviä asioita kuten kontrollointiin, huolehtimiseen ja ylivastuullisuuteen liittyviä tilanteita. Kirjoitin näitä ylös ja jaoin myöhemmin kummilleni. Minun oveni avautui siitä. Lisäksi mieltäni vaivasi muutamat elämäntapahtumat, aivan yksittäiset lapsuudesta tähän päivään saakka. Ne olivat pikkujuttuja, mutta ne vaivaisivat. Kirjoitin myös nuo ylös ja jaoin kummille. Sain myös siitä oivalluksen, näillä tapahtumilla olikin yhteinen teema. Ja nuo teemat löysin nimenomaan alkoholistien aikuisten lasten askelvihosta nelosaskeleen kohdalta. Nyt kun olen lukenut AAL:n omaa isoa kirjaa englanniksi, olen kovin viehtynyt ja vakuuttunut sen nelosaskeleesta, joka on 12 osainen. Itsetutkiskelua lähestytään eri tavalla ja väittäisin, että hyvin alkkarimaisella tavalla. Tämän vuoksi olen hyvin innostunut meneillään olevasta käännöstyöstä. On jo aikakin, että AAL:llä on oma iso kirjansa. AAL:n ison kirjan mukainen 4. askeleen inventaario AAL:n isossa kirjassa on sama hengellisyyteen perustuva toipumisohjelma kuin askelvihossamme ja muissa 12 askeleen ryhmien kirjoissa. Se ehdottaa täysin saman hengen mukaista itsetutkiskelun tapaa, mutta syvemmillä intensiivisemmillä sisällöillä. Tässä jotain referaattia aivan pääpiirteittäin AAL:n ison kirjan mukaisesta 4. askeleen inventaariosta. Referaatin tekemiseksi olen tavaillut isoa kirjaa englanniksi ja ennen kaikkea olen saanut tukea siihen myös kirjan käännösryhmältä. Kiitos siitä! AAL:n ison kirjan mukaisessa itsetutkiskelussa tehdään mm. pyykkilistan käyttäytymispiirteiden inventaario. Pyykkilista, ennen kutsuttu ongelmalista, sehän on AAL:lle jonkinlainen perusta. Monet AAL:n jäsenet ovat kertoneet tulleensa ryhmään tunnistettuaan 7

8 itsensä pyykkilistasta. On siis aivan paikallaan, että tehdään inventaario siihen liittyen, itse asiassa omassa isossa kirjassamme lähdetään pyykkilistainventaariolla liikkeelle. Muita inventaarioita, joita AAL:n ison kirjan itsetutkiskelussa tehdään ovat perhesalaisuuksien inventaario sekä häpeäinventaario. Alkoholistille kauna on kaiken pahan alku ja melkoinen mielenmyrkky, alkoholistin aikuiselle lapselle häpeä on vahvassa keskiössä ja aiheuttaa oman itsensä katoamisen. Kirjassa kerrotaan häpeästä sekä esitetään laadittavaksi häpeäluettelo. AAL:n intensiivisempään itsetutkiskeluun kuuluu myös hylkäysinventaarion tekeminen sekä vahinkojen inventaario, joka liittyy siihen mitä toimimatonta olemme itse siirtäneet eteenpäin. Viehättävä yksityiskohta itsetutkiskeluun liittyvän tekstin seassa ovat ns. lempeystauot, jotka pitävät sisällään mm. neljännen askeleen rukouksen. Muita inventaariota tässä askeleessa ovat patoutuneen vihan, ihmissuhteiden, seksuaalisen hyväksikäytön ja kieltämisen inventaariot. Eikä tässäkään vielä kaikki nimittäin nelosaskeleeseen kuuluu myös posttraumaattiseen stressireaktioon liittyvä kehotyöskentely ja traumainventaario. Myös tunneharjoitus ja rukoustyöskentely kuuluvat AAL:n ison kirjan nelosaskeleeseen. Kuulostaapa hyvältä! Odotan innolla, että saadaan käännös AAL:n omasta kirjasta. Tämä sinänsä jo, että käännöstä tehdään on hieno ele ja suuri saavutus AAL:lle. Sari M. QQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQ AAL:n ison kirjan käännösprosessi Käännösryhmässä on henkilöitä, jotka kääntävät ja tarkistavat käännöstä. Jotkut tekevät molempia, mutta eivät kaikki. Osa ainoastaan tarkistaa suomenkielen asua. Kääntäjäksi pääsee tekemällä mallikäännöksen parista sovitusta sivusta henylle. Oma englanninkielinen Iso kirja on välttämätön edellytys. Käännösryhmän jäsenet lupautuvat noudattamaan käännössopimusta. Käännöstyö sujuu suunnilleen seuraavasti. Ensin sovitaan henyn kanssa, mikä jakso otetaan työn alle. Sitten kääntäjä kääntää osan tuosta jaksosta ja antaa sen tarkistettavaksi henylle tai jollekin muulle käännösryhmän jäsenelle. Usein vaaditaan muutamia tarkistuskierroksia, että lopputulos tyydyttää. Kun jakso on käännetty ja tarkistettu kokonaisuudessaan, se lähetetään ensin henylle (jos ei ole ollut vielä), joka varmistaa, että terminologia ja tyyli on yhtenäinen aikaisempien käännösten kanssa. Sitten se lähetetään ryhmän suomenkielen eksperteille tarkistettavaksi ja taas tulee korjauksia. Kun käännös on koko ryhmän erilaisten tarkistusten läpikäymä, se jää odottamaan jenkkeihin lähettämistä. Kun on kerätty sopiva paketti käännöksiä, ne lähetetään ACAWSO:lle jenkkeihin, joka toimittaa ne palkkaamansa suomalaisen käännöstoimiston tarkistettaviksi. Sieltä ne sitten palaavat jälleen korjausehdotuksin, jotka heny käsittelee korjaten valikoiden. Kaikkia käännöstoimiston ehdotuksia ei oteta. Syitä on useita, mutta tärkein lienee, että käännöstoimistolle ei ole tuttu meidän ja 12-askeleen ryhmien käyttämä terminologia. Kään- 8

9 nöstoimiston tarkastajat myös vaihtuvat, joten he eivät tiedä, mitä päätöksiä käännöksen suhteen on aikaisemmin tehty. Tämän ruljanssin jälkeen käännökset jäävät odottamaan viimeistelyä. Valitettavasti käännösprosessin aikana tulee esille seikkoja, joiden vuoksi myös aikaisemmin tarkistettuihin käännöksiin joudutaan tekemään korjauksia, mutta onneksi ne ovat olleet aika pieniä. Jossakin vaiheessa laaditaan koetaitos. Jos se hyväksytään, kirja taitetaan ja painetaan. Taitos tehdään mahdollisimman samannäköiseksi, kuin alkuperäisteos. Tilannekatsaus Ison kirjan käännöstyöstä AAL:n oman Ison Kirjan käännöstyö etenee. Olemme selvästi yli puolivälin. Kohta kaikki askeleet ja perinteet on käännetty. Valmiiksi käännettynä odottaa taittoa: kirjan johdanto ss I - XXXIX (39 sivua) Luvut 1-5 ss (80 sivua) 7. luvusta 1. askel ss (11 sivua) 7. luvusta 3. askel ss (11 sivua) yhteensä 141 sivua Nämä sivut ovat siis jo käyneet käännöstoimistolla tarkistettavana, käännöstoimiston ehdotukset on kommentoitu ja lopullinen käännös on lyöty kiinni. Amerikkaan ja siis käännöstoimistolle on lähetetty tarkastettavaksi: 6. luku ss (9 sivua) 7. luku alkuosa (26 sivua) 2. askel ss (8 sivua) 4. askel ss askel // 6. askel // 7. askel 8. askel ss (85 sivua) 8. luku ss (36 sivua) 13. luku ss (15 sivua) 19. luku 1. ja 2. Perinne ss (15 sivua) Kolmannesta Jaksosta Käsikirja, alkuosa ss (38 sivua) = eli tarkastettavana on yhteensä 232 sivua Työn alla on tällä hetkellä yo. lisäksi seuraavat osiot, jotka valmistunevat kommentoivaksi muutaman kuukauden kuluessa: - loput Askeleet (9-12) 45 sivua // loput Perinteet (3-12) 52 sivua Kirjasta, jossa on kaikkiaan (685) sivua, on käännetty 373 sivua ja työn alla on 97 sivua. Käännöstyöhön on tullut muutamia uusia kääntäjiä ja suomenkielen tarkastajia. Kaikki apu on tarpeen! toipumisterveisin heny 9

10 Joensuulaiset Kolilla marraskuun hämärissä Joensuun AAL-ryhmässä olemme ottaneet tavaksi järjestää viikonlopputapahtumia melko säännöllisesti. Joskus on kutsuttu paikalle väkeä muualtakin Suomesta, joskus on haluttu olla oman perheen kesken kutsumatta paikalle koko sukua, jos tällainen vertaus sallitaan. Kotiryhmästä on tullut meille perhe, jossa meidät otetaan aina vastaan ja hyväksytään, olipa mieliala mikä tahansa. Jos joku ei ole vähään aikaan näyttäytynyt ryhmässä, ollaan iloisia kun hän taas saapuu. Syyskuussa vietimme viikonloppua Ilomantsissa Petkeljärven kansallispuistossa ja saimme iloksemme mukaan paljon alkkareita eri puolilta Suomea. Tuon viikonlopun (ja kaiken uurastuksen) jälkeen syntyi ajatus, että järjestetään vaihteeksi rentoutumisviikonloppu ihan itsellemme ja mahdollisimman vähällä vaivalla. Koska meissä on paljon luonnossa viihtyviä ihmisiä, päätettiin lähteä mökkeilemään johonkin suhteellisen lähelle. Kohteeksi valittiin paikka, jossa on sisävessa, suihku ja järvinäkymät. Ei muuta kuin nettiin ja sopivaa lomamökkiä etsimään. Ja kappas Pielisen rannalta Kolilta löytyikin viiden tähden vapaa-ajan asunto hengelle, jonka vuokrasimme vieläpä yllättävän edullisesti käyttöömme kahdeksi päiväksi ja yhdeksi yöksi. Saavuimme Kolille marraskuisena lauantaina kuka mihinkin aikaan, ensimmäiset ennen puoltapäivää. Meitä odotti puolipilvinen, tyyni päivä, pakkasta muutama aste. Kävimme lähimaastossa patikoimassa, onneksi ryhmässä oli sekä eräopas että toinen suunnistustaitoinen karttaa lukemassa, polku nimittäin hävisi välillä kokonaan lumen peittoon. Oli mahtavaa pystyä LUOTTAMAAN toisiin ihmisiin, kun oma kartanlukutaito tai usko omiin kykyihin, ei ihan riittänyt. Lumiset puut, metsän hiljaisuus ja valo toivat mieleen lapsuuden Narnia-kirjat, maisemat ja tunnelma olivatkin paikoitellen aivan satumaiset. Ryhmässä olemme huomanneet, että jokin konkreettinen tekeminen saattaa auttaa meitä enemmän kuin pelkästään asioista puhuminen. Niinpä meillä oli mukana sakset, liimaa, paperia, värikyniä ja aikakauslehtiä. Näistä aineksista aloimme tehdä aarrekarttoja. Jotkut kävivät heti innolla puuhaan, toiset vastustelivat hiljaa mielessään mutta tekivät kuitenkin, joku ei tuntunut pääsevän tehtävään käsiksi. Kaikkiin yhteisiin puuhiin suhtaudumme asenteella: ei oo pakko jos ei taho! Niinpä kenenkään ei tälläkään kertaa tarvinnut ottaa paineita, jos ei halunnut osallistua. Aarrekarttahan on sellainen tekele, jossa omat haaveet, toiveet ja tavoitteet tehdään näkyväksi kuvien ja tekstien avulla. Kuvia voi piirtää itse tai leikata lehdistä. Aarrekarttaan merkitään päivämäärä, jolloin se on tehty ja toinen päivämäärä, jolloin siinä kuvatut asiat ovat totta. Oman aarrekarttani päivämääriksi tulivat näin ollen ja , tekstisisältönä mm. enää oota en, tahdon tehdä sen... Kun kartat oli saatu valmiiksi, näytimme ne toisillemme ja kerroimme niistä vuorotellen. Kukin sai valita, haluaako kuulla toisten kommentteja vai ei. Kukaan ei kieltäytynyt vastaanottamasta kommentteja. Tehtävä koettiin monella eri tavalla: jollekin se oli innostava, jollekin vaikea, jollekin melkein mahdoton. Omien toiveiden kertominen toisille oli jännittävää, suorastaan pelottavaa. Pääasiassa kaikki olivat tyytyväisiä siihen, että tekivät oman aarrekarttansa ja monet yllättyivät siitä, miten voimakkaasti kuvat voivat tuoda esille ajatusmaailmaamme ja pienen pieniäkin haaveiden ituja. 10

11 Viikonloppuumme kuului tietysti perinteiseen tyyliin saunomista, rohkeimmat kävivät jopa uimassa hyisessä järvessä. Sunnuntaina ulkoiltiin, valokuvattiin toisiamme, pidettiin kaksi palaveria, poltettiin kynttilöitä sinisessä hämärässä ja kuunneltiin pehmeää kitaramusisointia. Kotiin lähdön hetki oli jälleen kerran haikea, mutta lohduttelimme toisiamme sillä, että pääsemmehän heti seuraavana päivänä palaveriin. Päätimme tulla uudestaan Kolille, ja saattaahan siinä käydä niinkin, että paikalle kutsutaan sitten muutakin sukua. Olkaahan kuulolla! Koko AAL-yhteisöä ja omaa kotiryhmää kiittäen Heli QqqqqqqqqqqqqqqqqqQQQQQQQQQ Onnellinen Mulle on ollu iso oivallus se, että onnellisuus voi tosiaan olla normaali perusolotila. Se, miksi olen ollut onneton, johtuu siitä, että onnellisuuteni päällä on ollut niiin paljon "kuonaa" etten ole kyennyt näkemään sitä onnellista sisintäni. "Kuona" oli kaikkea masentavaa: mieltä kuormittavia uskomuksia, jotka olin saanut toimimattomasta lapsuuden "kodista", aiheetonta vihaa ja surua, aiheetonta syyllisyyttä, aiheetonta huonommuutta, ja kaikenlaisia valheita, mitä juopot vanhempani minulle syöttivät oikeuttaakseen hullut tekonsa ja käsittämättömän käytöksensä. Valheiden tunnistaminen on tullut helpommaksi ja muutenkin nykyään osaan jo tunnistaa itsessäni sen, että jos en ole onnellinen, niin jotakin on pielessä, ja silloin minun on tehtävä asialle jotakin. Olen oppinut onnelliseksi poistamalla elämästäni järjestelmällisesti asioita, jotka tekivät minut onnettomaksi. Mulla se kesti viisi ja puoli AAL-vuotta. Nyt tunnen kiitollisuutta joka päivä, ja onnen hetkiä yksinkertaisissa tilanteissa arjen keskellä. Rauhallinen onnen tunne vaikkapa saunassa, kun katselen kiukaan lasisen luukun takana palavien puiden loimun heijastusten leikkiä vastakkaisella lautaseinällä, ja tuoksuu puhtaalta ja koivunlehdiltä. Elokuu qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq Haku Päällä ONNELLISIA IHMISIÄ JA HEIDÄN KOKEMUKSIAAN ETSITÄÄN! Onnellisia ihmisiä, onko heitä? Onko heitä tämän lehden lukijoiden joukossa? Kirjoita onnellisuudesta. Lehti kaipaa onnellisuusaiheisia tekstejä AAL:n jäseniltä. Runot, tekstinpätkät, kirjoitelmat; nyt kirjoittamaan onnellisena olemisesta. Laita teksti tulemaan osoitteeseen: perhonen(at)aal.fi. Tekstejä julkaistaan seuraavassa lehdessä, ja pitkin vuotta. 11

12 Hengellinen elämä ei ole teoriaa, sitä pitää elää Näin on iskulauseessa sanottu, joka kertoo 12-askeleen ohjelmasta. Ja minä alan vakuuttua siitä, että tuon iskulauseen voimasta minä olen tänään eri ihminen, kuin 5 vuotta sitten. Miten hengellisyys muutti minua? Minä suostuin johonkin prosessiin. Minä suostuin siihen, että elämä jota silloin elin, ei toiminut ja tarvitsi uuden suunnan. Ja siihen uuteen suuntaan liittyi omavoimaisuudesta toipuminen, avun ja rakkauden vastaanottaminen. Ihmisen aivot ovat merkillinen kapistus. Kehityspsykologian mukaan se on kuin henkinen lihas, josta vahvistuu ne hermosolujen yhteydet, joita tarpeeksi harjoitetaan. Siksipä minuun oli rakentunut ankean lapsuuden myötä vahvat henkiset lihakset siihen, että odotin ympärilleni ankeutta, että odotin pettymyksiä ja sainkin niitä. Ja että olin arvoton, joten kohtelin itseänikin huonosti. Elin noidankehää, jossa ainoa ilo tuli kemiallisesta ilosta, alkoholinkäytöstä, ja joka kuitenkin vain syvensi noidankehääni. Minun henkiset lihakset oli huonossa jamassa. 12 askeleen myötä minun aivoissani alkoi tapahtua. Sain jostain tietoisuuden negatiivisista käyttäytymismalleistani ja viallisista uskomuksistani, ajatuksistani ja odotuksistani. Sain ymmärryksen: olin mitä olin surkean menneisyyteni vuoksi. Sain armon: en ollut syyllinen eikä myöskään vanhempani olleet syyllisiä. Sain kehoituksen rukoilla. Ja kun tietoisuuden avulla huomasin toistavani jotain negatiivista mallia elämässäni, oli ensimmäinen harjoitukseni laittaa kädet ristiin sen sijaan, että olisin jatkanut tilannetta vanhalla tuhoisalla tavalla. Sillä seurauksella, että aivoissani aktivoitui uusi yhteys hermosolujen välille. Uusi heiveröinen yhteys oli muodostunut, mutta vanhat yhteydet oli edelleen voimissaan. Niinpä henkinen kuntokuuri oli vasta alkanut. Samalla tavalla kuin hauis tarvitsee monta toistoa usean kuukauden ajan kehittyäkseen, samalla tavalla piti myös minun uusia hermokytköksiäni vahvistaa. Toisto toiston perään jouduin ristimään käteni negatiivisen tunteen vallassa ja kerta kerralta oli yhteys hivenen jo vahvistunut. Puntti ei ollutkaan enää niin raskas kuin ensimmäisellä nostolla. Mutta kuntokuuria ei voinut jättää kesken. Aivan kuten fyysinen kuntoni rapistuu liikunnan puutteessa, samoin on henkisen kuntoni laita. Helposti olisin voinut palata vanhaan helppoon ankeaan käytökseeni monet kerrat ja välillä ne otti vallan tahtomattanikin, mutta hengellisen elämän hedelmät maistuivat paremmalle. Niiden avulla jaksoin paremmin arjessani ja siten motivaatio harjoitteluun säilyi. Tänään minulla alkaa olla jonkinlainen peruskunto kohdallaan. Elän perustyytyväistä elämää ja vanhat mallit alkavat olla jo surkastuneita lihaksia. Minuun on kehittynyt uusia lihaksia, kuten positiivisuus, anteeksianto, rukous, armo ja kiitollisuus. Tänään olen tyytyväinen elämiini päiviin, sekä ankeisiin että antoisiin. Elämän saldo alkaa vihdoin olla plussan puolella. - Johku 12

13 Lomailemisen vaikeudesta En ole koskaan ollut hyvä hahmottamaan sellaisia asioita kuin arki ja loma. Lapsuuden kotini arki oli kaoottista, vanhempien tunteet täyttivät ilmapiirin. Vielä aikuisenakin minun on vaikea saada järjestymään arkisia asioita, ruuanlaittoa, pyykinpesua jne. joutumatta outoihin tunteisiin. Lyhyemmät lomat koulusta tulivat tarpeeseen lapsena, olinhan koulukiusattu. Kesäloma sen sijaan oli liian pitkä vietettäväksi kotosalla. Loman loppupuolella aloin jo kaivata kouluun, kiusaamisesta huolimatta. Lapsuuden perheeni teki lomamatkoja. Ne eivät kuitenkaan olleet kovin iloisia lomia. Matkaan lähtö oli usein hankalaa ja tappelun täyteistä. Muistan kun Isä istui autossa ja paineli kaasupoljinta. Juoksimme ympäri taloa aamupuurot vielä suupielessä kiireessä vessaan ja autolle. Rahaa oli lomamatkoilla huonosti ja usein tapeltiin muutenkin. Isä ei viihtynyt vieraisilla ja oli usein uneton. En muista, että Isä olisi juonut sukulaisissa. Ilmeisesti sellaista kuitenkin tapahtui. On paljon asioita joita en muista. Äiti ei osannut katsoa meidän lasten perään ja olimme sukulaisten luona enemmän pellossa kuin normaalisti. Äiti ei osannut myöskään huolehtia meidän lasten syömisestä matkoilla. En ymmärrä miksi. Tänä päivänä, kun lähden matkoille, hankin hirveän kassillisen ruokaa mukaan. En tahdo olla nälissäni. Pyrin olemaan rennosti lomalla ja kuuntelemaan tarpeitani. Lapsuuden matkoilla ei paljon poikettu kahviloissa tai uimassa, vanhempien psyykessä ei ollut sellaiselle tilaa. Lomani ovat nykyisin paljon mukavampia kuin lapsena. Olen oppinut kuuntelemaan tunteitani ja tarpeitani, ei se silti ole aina helppoa. En ole enää niin vihainen vanhemmille kuin ennen siitä että heillä ei ollut tilaa tarpeilleni, tunteilleni tai ajatuksille. Ennen kaikkea olen surullinen siitä, etten saanut viettää aikaa en arkea, enkä lomaa heidän kanssaan. He olivat aina liian varattuja mustine mielineen. Sisko qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq AAL toimii Tulin ryhmiin hyvin ymmälläni. Olin kovin väsynyt. Masennus, ahdistus, paniikkihäiriö ja syömishäiriö olivat kuluttaneet voimani loppuun. AAL oli minulle viimeinen oljenkorsi. Mielenterveys puolelle jono oli liian pitkä, enkä jaksanut odottaa enää päiväkään. Ensimmäisissä kokouksissa olin hyvin peloissani. Muistan, kun mahaani sattui, kun jännitin niin puhumista. Olen kiitollinen niille ihmisille joiden kanssa alkutaipaleeni ryhmissä kävin. He ovat jääneet mieleeni luotettavina hahmoina, vaikken heitä kaikkia enää tapaa. Vuosikausia minua oli vaivannut jokin epämääräinen. Lääkärit olivat sille antaneet jonkun nimen, diagnoosin, mutta minua se ei juuri hyödyttänyt. Ongelmalistan ja askelten kuulemisen kautta alkoi asia pikkuhiljaa hahmottua. Myös terapia ohessa on ollut avuksi. Nimityksiä sille, mitä lapsuudenkodissani tapahtui on monia: alkoholismi, vanhempien kyvyttömyys vastata lasten tarpeisiin, perheväkivalta, rajojen puute, puhumattomuus jne. Ennen kaikkea kyse oli siitä, että jäin yksin liian vaikeiden asioiden kanssa. En voi- 13

14 nut luottaa vanhempiin, sillä he satuttivat minua. Ilman vanhempien turvaa myös muu maailma tuntui kovin pelottavalta, olinhan kaikkea vasten yksin, pieni. Menneisyys on alkanut hellittää otettaan minusta. En enää ajattele vanhempiani niin usein, enkä odota heiltä enää paljoa. Toivon tietysti syvällä sydämessäni salaa, että he kerran vielä hyväksyisivät minut ja rakastaisivat minua. Ehkä omalla tavallaan he rakastavatkin minua. Etsin hyväksyntää elämässäni muualta nyt, pyrin hyväksymään itse itseni. Etsin turvallisempia ja parempia ihmissuhteita. Haluan antaa vanhempieni olla, laskea heistä irti. Vaikka olen hangoitellut vastaan AAL:n 12-askeleen ohjelmaa, on se silti toiminut. Ryhmissä käynti ja yhteyden pito ryhmäläisiin kokouksien ulkopuolella on ollut tärkeää. Uskon että ohjelma voi antaa minulle vielä paljon. Tuntuu, että nyt pahin on ohi, mutta luultavasti voin olla vielä onnellisempi ja rauhallisempi. Toivon omaa perhettä ja kotia, jossa kaikki perheenjäsenet saavat olla turvassa ja rakastettuja. Sisko QqqqqqqqqqqqqqqQQQQQQQQQQQ AAL:n valtuustokokous Espoon Kolmperä, Kokouksen sisältö: vuoden 2009 toiminnan ja talouden läpikäynti sekä suunnitelmat vuodelle Uuden hallituksen ja toimikunnan valitseminen sekä sivulla 5-6 esitellyt ja ryhmiltä tulleet asiat. Kaipaatko AAL-toimintaan jotain uutta? Voisko meidän viikkopalaveri olla tällä kertaa Olisiko hauskaa jos... Oisko mukava, jos kaikki Suomen AAL:n jäsenet... Toivoisin, että AAL:ssä joskus... Jos kolmen pisteen tilalle tuli jotain ajatuksia, tuo ne toki kuuluviin meille muillekin. Lähetä viestiä toimikunnalle aal(at)aal.fi. Lähetämme ideoita ryhmiin, ja kaikki ryhmät voivat keskustella niistä. Tule saman tien mukaan myös valtuustopalaveriin! Puimme ideoita siellä yhdessä! Ilmoittautumiset Liisalle numeroon , tai sähköpostiin lisa(at)iki.fi 14

15 QQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQ Näkyvyyteni maailmaan on peittänyt muuri, häpeästä rakennettu. Näkökykyni sisimpääni ovat peittäneet suomut, katkeruudesta kasvaneet. Olen pyytänyt Korkeimmalta Voimaltani, että saisin elää ilman pelkoa. Tiedän, että se on sieluni tarkoitus ja tavoite tässä elämässä. Voidakseen elää ilman pelkoa sielun on ensin tunnettava absoluuttinen pelko. Sen on koettava hetkiä, jolloin ei ole olemassa mitään muuta kuin pelkoa. Kuka muu osaisi paremmin tuntea absoluuttista pelkoa kuin pieni lapsi? Siksi pahimmat kokemukseni sattuivat minulle lapsena. Kun olen päässyt pelon kokemisesta eroon, eteeni laitetaan vielä testauksen vuoksi haasteellisia tilanteita, joissa voin valita pelon tai luottamuksen välillä. Minun ei ole enää pakko valita pelkoa. Sen ei tarvitse enää ohjata minua. Minä voin valita vapauden. Minua ei nähdä enkä minä näe sisimpääni. Kuinka niin voisi elää antoisaa elämää? Minulle sanottiin, että olen hyvä tällaisena. Minulle sanottiin, että ei ole syyllisiä. Ja häpeämuuri kivi kiveltä mureni. Suomut silmistäni tipahteli pois. Nyt näen, ja kuinka elämä säkenöikään. - Johku Anna 15

16 HYVÄ MUISTAA JA TIETÄÄ Yhteystiedot: AAL Keskuspalvelu ry, aal(at)aal.fi Askelvihko- ja tulokaskansiot sekä Ison kirjan tilaukset: tilaus(at)aal.fi Ryhmäluettelomuutokset: otsikolla Web-muutokset: webmaster(at)aal.fi AAL:n WWW - sivut osoitteessa AAL:n keskustelupalsta: AAL:n sähköpostilista AAL:llä on käytössä sähköpostilista, jota käytetään mm. tulevista AAL-tapahtumista tiedottamiseen. Listalle voi liittyä seuraavasti: 1. Mene nettisivulle. 2. Valitse vasemmasta palkista yhteystiedot ja 3. kirjoita Liity sähköpostilistalle ruutuun oma sähköpostiosoitteesi, ja 4. paina LIITY. Maksut Kaikki maksut maksetaan tilille SAMPO Maksun saaja AAL. Maksettaessa ilmoitetaan maksun aihe, kuka maksaa ja mitä maksaa, esim. ryhmätuki, lehti, askelvihot ym. Tapahtumat Jos ryhmä on suunnittelemassa viikonloppua tai muuta tapahtumaa, niin toimikunnalle kannattaa laittaa tietoa tai mahdollisia kysymyksiä osoitteella aal(at)aal.fi. WWW-sivujen tapahtumat-osioon tulevat ilmoitukset ja muutokset osoitteella: webmaster(at)aal.fi AAL lehti Tekstejä ja muuta lehtimateriaalia osoitteeseen: perhonen(at)aal.fi. Lehdessä julkaistut kirjoitukset ovat kirjoittajan omia näkemyksiä, eivätkä välttämättä edusta AAL :n kantaa asioista. AAL-lehden tilaaminen AAL-lehden voi tilata itselleen paperiversiona kotiin postitettuna laittamalla sähköpostia osoitteeseen perhonen(at)aal.fi. AAL lehti ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa. AAL lehden hinnat: vuositilaus (4 lehteä) ryhmille ilmainen vuositilaus (4 lehteä) yksityishenkilölle 6,70 lisälehti (4 lehteä) 6,70 (jos esim. ryhmät haluavat tilata samaa lehteä toisen kappaleen) 16

17 Luomuelämää osa 2: Jo ensimmäinen askel oli minulle aikoinaan melkoinen kauhun paikka ja täyttä utopiaa; mitä se edes tarkoittaa. Nyt kun katson pientä vauvaa, näen hänessä sen uskomattoman luottamuksen ja elämän ilon hänen silmistään. Lapsen katse on jotain ihmettä kuvastavaa. Eikö tuo uuden tulokkaan, ihmislapsen olemus ole juuri sitä voimattomuutta, jota meitä ehdotetaan ensimmäiseen askeleen muodossa etsimään. Entäpä toinen ja kolmas askel, jotka puhuvat luottamuksesta meitä suurempaan voimaan. Kun katsoo lasta, näkee sen luottamuksen. Pienellä lapsella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin uskoa ja luottaa, luottaa, että vanhemmat hoitavat hommansa. Pienestä lapsesta löytyy myös niin paljon uskoa, että se luottaa, että jokin hoitaa homman. Siitä kertoo lapsen katse. Sitä on lapsessa ihailemani spontaanius, avoimuus ja hetkellisyys. Voimattomuutensa tunnustamista ja sen edessä uskomista. Näitä samoja asioita ehdotetaan meille uudelleen löydettäväksi askeleissa 1-3. Me olemme menettäneet sen uskon ja luottamuksen, joka meissä on ollut tänne synnyttyämme. Askeleiden muodossa meitä opetetaan löytämään se takaisin itsellemme. Askeleissa ei ole siis mitään suurta totuutta itsessään, että ne keksisivät meille jotain kultaa, vaan ne auttavat meitä kaivamaan kullan esiin itsestämme. Puolestaan neljättä ja viidettä askelta katsoessa tulee mieleen ihan normaali perheelämä. Siinä ihmiset tekevät tekoja ja tuntevat tunteita. Lapsi tarvitsee aikuisen lähelleen, joka ottaa vastaan hänen tekonsa ja tunteensa, mutta useimpien meidän kohdalla ei ole ollut tällaista mahdollisuutta. Olemme olleet asioidemme kanssa yksin, meillä ei ole ollut ketään kenen kanssa asioitamme jakaa. Viides askel esimerkiksi kehottaa meitä valitsemaan ryhmästä yhden henkilön, johon opetella luottamusta, ja jolle jakaa asioita, opetella jakamista. Jakamista joka on ihmisluonnolle luontaista ja tarpeellista, ei vain meidän rikkinäisessä perheissä kasvaneiden tarve, vaan kaikkien ihmisten tarve on olla yhteydessä toisiin, jakaa ajatuksia ja tunteita. Toipumisohjelmassa ei siis ole yhtään askelta, joka ei kuuluisi ns. luonnolliseen elämään. Näin ollen kenenkään ei sovi nostaa itseään guruksi, sillä askeleet eivät puhu mistään elämää suuremmasta, ne puhuvat elämästä itsessään. Koetan muistaa tämän. Toipumisohjelma on myös siitä salliva ja hieno ettei se vaadi meitä olemaan uskollisia ryhmällemme tai yhteisöllemme, vaan se saattaa meitä elämään omaa elämäämme, etsimään omaa polkuamme, omaa uskoamme, omaa tarinaamme, omia unelmiamme. Monet ryhmässä vallitsevat elementit saattavat meitä matkallemme kohti omaa elämää, kohti omaa minuuttamme. Palvelutehtävien myötä voimme irrottautua arkisessa elämässämme vallitsevasta riippuvuuskäyttäytymisestä suuntaamalla energiaamme myönteisen toimintaan. Tämä on vain yksi vaihe taipaleellamme. Lisäksi voimme opetella kokemuksen jakamista ryhtymällä itse tukihenkilöiksi, jne. Jossakin vaiheessa saamme mahdollisuuden katsoa kuinka ihmiset, joiden kanssa olemme askeleita ottaneet, ottavatkin askeleita uusien ryhmään tulijoiden kanssa, jne. Edelleen meille jää ihmettelymme ja elämän ihmeemme. Tutkittavaa ja uutta löydettävää on edelleen. On uusia asioita, hämmentäviä asioita ja totta kai on, kun on lähtenyt 17

18 kerrankin elämään omaa elämää. Sitten vasta niitä pelkoja ja häpeäaiheita vasta löytyykin! Turvallisuuden tunteen lisääntymisen myötä ovia ja ikkunoita, mahdollisuuksia näköiseemme elämään alkaa kummasti aueta. Sinne vaan sekaan, ja taas saamme mahdollisuuden olla mukana ihmettelyn ihmeessä. Ryhmä sinänsä tarjoaa meille myös mahdollisuuden kuulua johonkin ryhmään. Perheeseen kuulumista vaille jääminen on yksi suurimmista haavoistamme. Ryhmässä saamme mahdollisuuden kuulua johonkin porukkaan ja ryhmään, joka on me. Tällaista kokemustahan ei perheessä meille ole tullut. Perheemme on laaja, meitä löytyy eri puolilta Suomea ja maailmaa. Se tuntuu hyvältä ja turvalliselta. Erityisen turvalliselta tuntuu myös se, että kun askeleiden kautta on saanut elvytettyä luomuelämää itsessään, alkaa kuulua myös tähän muuhun maailmaan, mutta ei siten, että kuuluisi siihen passiivisena massana, vaan omana ainutlaatuisena persoonana kokien, että itsellä on jokin tehtävä suuressa kokonaisuudessa. Luottamus on palautunut. Tänä päivänä ajatuksia voi jakaa turvallisesti monien eri ihmisten kanssa. Mutta kaikki lähti liikkeelle siitä yhdestä ihmisestä ja riskinottamisesta luottaa. Tänä päivänä ryhmässä opittu usko ja luottamus ovat muuttuneet koko elämää kaikkia sen elämänalueita kattavaksi hengellisyydeksi, jota voin yhtä hyvin tankata itseeni tai pitää itsessäni yllä osallistumalla aal kokoukseen tai menemällä taidenäyttelyyn. Hengellisyys on suurinta mitä minulta on lapsuuden perheessäni vallitsevan pelon ilmapiirin myötä viety. Hengellisyys on minulle tiettyä elämän asennetta, jonka näen edelleen noissa toipumisohjelmamme askeleissa, mutta jolle on tätä nykyä alkanut löytyä omia sanoja ja ulottuvuuksia. AAL:stä mahdollisuus omaan elämään oman itsen näköisenä alkoi. Matkalla ollaan edelleen, mutta identiteettiäni ei enää esimerkiksi ole olla alkoholistiperheen aikuinen lapsi. Tänä päivänä olen minä, elämäni alussa. Sisäisen lapseni löytäneenä haluan edelleen uskoa ja luottaa, että on jotakin minua suurempaa. Ja aivan varmasti on minua suurempaa; kun katson aurinkoa joka nousee taivaalle, tai tähtitaivasta, tai muuttolintujen saapumista, ihan mitä tahansa luonnossa, tajuan ettei ihminen ole sitä keksinyt. On siis oltava jotain minua suurempaa, ja jos nuo tuhannet tähdet taivaalla vain ovat siellä, niin enköhän minäkin voi vain olla tässä. Sari M. Olen nähnyt mielenmaiseman ikkunan avautuvan, tunteitten, ajatusten lehahtavan tuuleen, yhtyvän valoon, nähnyt kaltereitten sulavan, vankilan muurien kaatuvan, tuntenut nurmen vehreyden varpaita vasten syvällä minuuteni kultalouhoksessa ja kuullut itseyteni hiljaisen hyräilyn kuinka se on alkanut elää ja kipunoida. Olen kuullut hiljaisuutta, nähnyt kuinka se minua synnyttää ja minä alan muodostua: tulla näkyväksi olevaksi kokonaiseksi. Sari M. 18

19 TAPAHTUMAT AJANKOHTAISTA QQQQQQQ MEDITAATIO PÄIVÄ KOLMPERÄSSÄ. Yhdennentoista askeleen hengessä la klo Hinta 15e/henkilö, sisältää mietiskelyharjoitukset, saunan ja omat eväät. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Veki tai veikko.rouhiainen(at)gmail.com. Osoite: Kolmperäntie 1, Espoo AAL:n VALTUUSTOKOKOUS Espoon Kolmperä, QQQQQQQQQ NAISTEN AAL-VIIKONLOPPU Karjaan AAL järjestää naisten viikonlopun QQQQQQQQQ RYHMÄT KUOPION ryhmän aika ja paikka on muuttunut. Uusi paikka on Hatsalankatu 37. Uusi aika torstaisin klo QQQQQQQQQ HELSINGIN sunnuntairyhmä Nurtsilapset kokoontuu 3.1 alkaen klo osoitteessa Hietaniemenkatu 5, 5. krs, Hietaniemenkadun palvelukeskus, sisäänkäynti Lapuankadulta QQQQQQQQQ TAMPEREEN AAL-ryhmä kokoontuu alkaen sunnuntaisin kello Pyynikin seurakuntakodin keltaisessa ryhmähuoneessa. osoite: Kisakentänkatu 18. Paikka on lähellä Pyynikin urheilukenttää. QQQQQQQQQ Skype-ryhmä maanantaisin klo Lisätietoja keskustelupalstalta "Ryhmät/Kiinnostaisiko pitää ryhmää Skypen välityksellä?" Skyperyhmästä nyt myös ohjeet. QQQQQQQQQ 19

20 Pyykkilista Nämä luonteenpiirteet näyttävät olevan meille yhteisiä johtuen siitä, että meidät on kasvatettu toimimattomassa perheessä. 1. Meistä tuli eristäytyneitä sekä ihmisiä ja auktoriteettihahmoja pelkääviä. 2. Meistä tuli hyväksynnänhakijoita ja kadotimme siinä ohessa identiteettimme. 3. Pelkäämme vihaisia ihmisiä ja kaikkea henkilökohtaista arvostelua. 4. Meistä tulee alkoholisteja ja/tai menemme alkoholistien kanssa naimisiin tai löydämme jonkun muun pakonomaisesti käyttäytyvän persoonallisuuden, kuten työnarkomaanin, täyttääksemme sairaat hylkäystarpeemme. 5. Elämme elämäämme uhrin näkökulmasta, ja tuo heikkous vetää meitä puoleensa rakkaus- ja ystävyyssuhteissamme. 6. Meillä on ylikehittynyt vastuuntunto, ja meidän on helpompi huolehtia muista kuin itsestämme; näin meidän ei tarvitse katsoa liian läheltä omia virheitämme. 7. Saamme syyllisyydentunteita, kun nousemme puolustamaan itseämme sen sijaan, että antaisimme periksi muille. 8. Tulimme riippuvaisiksi kiihtymyksestä. 9. Sekoitamme rakkauden ja säälin, ja meillä on taipumus rakastaa ihmisiä, joita voimme sääliä ja pelastaa. 10. Olemme tukahduttaneet traumaattisen lapsuutemme tunteet ja olemme menettäneet kykymme tuntea tai ilmaista tunteitamme, koska se sattuu niin paljon (kieltäminen). 11. Tuomitsemme itsemme ankarasti, ja meillä on hyvin alhainen omanarvontunne. 12. Olemme riippuvaisia persoonallisuuksia, jotka kammoavat hylkäämistä, ja teemme mitä tahansa jatkaaksemme suhdetta, ettei meidän tarvitsisi kokea tuskallisia hylkäämisen tunteita, joita saimme eläessämme sairaiden ihmisten kanssa, jotka eivät koskaan olleet emotionaalisesti läsnä meitä varten. 13. Alkoholismi on perhesairaus; meistä tuli para-alkoholisteja (myötäriippuvaisia) ja omaksuimme tuohon sairauteen kuuluvia piirteitä, vaikkemme edes juoneet. 14. Para-alkoholistit ovat ennemminkin reagoijia kuin toimijoita. Copyright 2006 Adult Children of Alcoholics World Service Organization 20

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riittämättömyys Se kääntyy usein itseämme ja läheisiämme vastaan En riitä heille He eivät riitä minulle Suorittaminen, vertailu

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY?

ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY? ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY? ONKO ONNELLISUUS JOTAKIN, JONKA VOIMME SAAVUTTAA SAAMALLA ITSELLEMME SEN, MIKÄ TEKISI MEISTÄ ONNELLISIA? TUTKITTUANI ITSEÄNI JA ELÄMÄÄNI OLEN TULLUT TODISTANEEKSI ITSELLENI,

Lisätiedot

PERHONEN. Heinäkuu 2011 Alkoholistien aikuiset lapset

PERHONEN. Heinäkuu 2011 Alkoholistien aikuiset lapset PERHONEN Heinäkuu 2011 Alkoholistien aikuiset lapset Heinäkuun Perhosessa: - Uusi toimikunta esittäytyy - Alustus häpeästä - Esittelyssä: Ratkaisu - Blueskidin kokemuksia ammattilaisten maailmasta - On

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 Susanna Anglé PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 I Toiveikkuuden määritelmästä ja merkityksestä Mitä toiveikkuus, toivo, on? Miksi toivo on tärkeää? II Toiveikkuuden ylläpitämisestä

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Alkkari Maaliskuu 2005

Alkkari Maaliskuu 2005 Alkkari Maaliskuu 2005 Sisällysluettelo: Yhtenäisyyspalaverin kokouskutsu 3 Henkilökohtaisten oikeuksien luettelo 4 Vielä kerran tiedoksi ryhmille... 8 Ryhmätuet 9 Tapahtumia 10 Tulevia tapahtumia 14 Hyvä

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Sijaishuoltopaikkaan tulo

Sijaishuoltopaikkaan tulo Sijaishuoltopaikkaan tulo Mikä on sinun käsityksesi mukaan syy sille, että et voi asua biologisten vanhempiesi kanssa? Miksiköhän sinut sijoitettiin juuri tähän sijaisperheeseen/laitokseen? Kerro siitä,

Lisätiedot

PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Seuraavat kysymykset auttavat sinua tunnistamaan omia kokemuksiasi ja tiedostamaan niiden vaikutuksia.

PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Seuraavat kysymykset auttavat sinua tunnistamaan omia kokemuksiasi ja tiedostamaan niiden vaikutuksia. Kotitehtävä 4 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä NELJÄS TAPAAMINEN Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä tapaamisessa puhuimme siitä, miten vaikeat kokemukset voivat

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Miten aloitimme palvelusuunnitelman tekemisen? 5 3. Miten suunnittelin palvelujani ennen palvelusuunnitelmakokousta?

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti

Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti Hei, mulla ois yksi juttu LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti Hei, mul ois yks juttu! -lapsen väkivaltakokemuksen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN?

MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN? MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN? Miniopas - Itsearvio Miten suhtaudut muutokseen? Arvioi omia ajattelu- ja toimintamallejasi. Verratkaa arviointejanne yhdessä työkavereidenne kanssa. Ohje tämän oppaan käyttöön

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Lapsen kuuleminen Minun ihannepäiväkodissani lasten ajatuksia kuullaan seuraavalla tavalla: Lapsi saisi kertoa omat toiveet, ne otettaisiin huomioon.

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Individuell serviceplanering

Individuell serviceplanering Palvelusuunnittelu perheen näkökulmasta Pia Jättömäki Miina Weckroth Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry 6.6.2013 Individuell serviceplanering ur familjens perspektiv Pia Jättömäki Miina Weckroth

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Yhteistyövanhemmuus. Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen?

Yhteistyövanhemmuus. Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen? Yhteistyövanhemmuus Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen? On tärkeää, että lapsi saa varmuuden siitä, että molemmat vanhemmat säilyvät hänen elämässään. Toisen vanhemman puuttuessa lapsen elämästä on

Lisätiedot