Varkauden kaupunki. Henkilöstökysely 2017 Yksikkö Päiviönsaaren koulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varkauden kaupunki. Henkilöstökysely 2017 Yksikkö Päiviönsaaren koulu"

Transkriptio

1 Varkauden kaupunki Balentor Oy Dokumentin ja sen liitteiden sisältämän tiedon tai tietojen osan levittäminen, siirtäminen, julkaiseminen, kopioiminen, saattaminen yleisön saataviin, uudelleen tuottaminen tai jakelu kolmannelle osapuolelle ilman Balentor Oy:n etukäteen antamaa kirjallista suostumusta on kielletty. Henkilöstökysely Yksikkö Päiviönsaaren koulu

2 1 Arviointiasteikko Numeeristen arvioiden tulkinta 1 = Täysin eri mieltä Alle 2,5 Vaatii välittömiä toimenpiteitä 2 = Osittain eri mieltä 2,5-3 Vaatii kehitystä 3 = En ole samaa enkä eri mieltä 3 - Vaatii jonkin verran kehitystä 4 = Lähes samaa mieltä - 4 Pääosin kunnossa 5 = Täysin samaa mieltä Yli 4 Kunnossa ylläpidä/vahvista Tuloksia esitetään keskiarvopalkin ohella myös jakaumamuodossa, jonka yhteydestä ilmenee tyhjän/eos-vastauksen antaneiden prosenttiosuus (jakauman oikealla puolella) sekä positiivisen arvion (4 5) antaneiden osuus vastanneiden joukossa (valkoisella pohjalla). Yhteenvedon vastaajaryhmän tulosten rinnalla esitetään verrokkitietona henkilöstökyselyn kokonaistuloksia (Varkaus, ). Henkilöstökysely toteutettiin koko henkilöstölle suunnattuna web-kyselynä Vastaajatiedot Varkaus, Vastaajamäärä Yhteenvedossa on eritelty vain vähintään viiden henkilön vastaajaryhmien tulokset.

3 2 Kokonaistulokset Kokonaiskeskiarvo Kokonaiskeskiarvo sisältää kyselykerran kaikki arvoasteikkoväittämät. Kyselykertojen välisiä sisällön muutoksia ei ole huomioitu. Varkaus, Kokonaiskeskiarvo % 5 75 % 10 Kokonaiskeskiarvo osa-alueittain Varkaus, Sitoutuminen Tulevaisuuden suunta Tapa toimia ja oppiminen Osaaminen Yhteistyö 2,9 3, % 5 75 % 10 1 % 1 %

4 3 Korkeimmat arviot yhteenvedon vastaajaryhmän osalta Varkaus, Osa-alue Väittämä Pidän kiinni sovituista asioista 4,6 4,6 Tapa toimia ja Olen valmis muuttamaan työtapojani muutoksessa 4,3 4,3 oppiminen Osaaminen Kehitän omaa toimintaani saamani palautteen pohjalta 4,2 4,3 Haen aktiivisesti ratkaisuja tunnistamiini epäkohtiin 4,2 4,1 Yhteistyö Tuon ryhmään enemmän ratkaisuja kuin ongelmia 4,1 4,0 Tulevaisuuden suunta Tiedän mitä asiakaslähtöisyys tarkoittaa omassa työssäni 4,0 4,5 Tapa toimia ja oppiminen Teen arjessa kustannustietoisia ratkaisuja 4,0 4,1 Minulla on mahdollisuus toimia joustavasti työni tavoitteiden puitteissa 3,9 Yhteistyö On kiva tulla töihin 3,9 4,1 Yhteistyö Asenteemme on toimia yhdessä 3,9 3,9 Matalimmat arviot yhteenvedon vastaajaryhmän osalta Osa-alue Väittämä Varkaus, Osaaminen Tiedän, kuinka oma työroolini tulee muuttumaan tulevaisuudessa 2,7 2,8 Sitoutuminen Työpaikan vaihtaminen käy harvoin mielessäni 2,7 Tulevaisuuden suunta Tunnen Varkauden kaupunkistrategian keskeisimmän sisällön 2,8 3,3 Sitoutuminen Olen erittäin tyytyväinen Varkauden kaupunkiin työpaikkana 2,9 Tapa toimia ja oppiminen Tulevaisuuden suunta Tiedän, kuinka yksikkömme toimii tulevaisuudessa 2,9 2,9 Olen luottavainen tulevaisuuteeni organisaatiossa 2,9 3,3 Sitoutuminen Voisin suositella Varkauden kaupunkia hyvänä työpaikkana 2,9 Sitoutuminen Olen ylpeä siitä, mitä saamme Varkauden kaupunkina aikaan 3,1 Tulevaisuuden suunta Työni tulevaisuuden näkymät motivoivat minua 3,1 Osaaminen Yksikölläni on hyvä kyky tunnistaa kriittiset osaamistarpeet 3,2

5 4 1 Sitoutuminen Varkaus, Työpaikan vaihtaminen käy harvoin mielessäni 2,7 39 Voisin suositella Varkauden kaupunkia hyvänä työpaikkana 2,9 28 Olen erittäin tyytyväinen Varkauden kaupunkiin työpaikkana 2,9 28 Olen ylpeä siitä, mitä saamme Varkauden kaupunkina aikaan 3, % 5 75 % 10 2 Tulevaisuuden suunta Varkaus, Tunnen Varkauden kaupunkistrategian keskeisimmän sisällön 3,3 2,8 28 Tiedän mitä asiakaslähtöisyys tarkoittaa omassa työssäni 4,5 4,0 83 Työni tulevaisuuden näkymät motivoivat minua 3,1 39 Olen luottavainen tulevaisuuteeni organisaatiossa 3,3 2, % 5 75 % 10

6 5 3 Varkaus, Työlleni asetetut tavoitteet innostavat minua 72 Työlleni asetettujen tavoitteiden toteutumista seurataan säännöllisesti Minulla on mahdollisuus toimia joustavasti työni tavoitteiden puitteissa Yksiköllemme on laadittu hyvä toimintasuunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi 3, Yksikkömme arvioi säännöllisesti toimintaansa suhteessa tavoitteisiin 3,3 3,3 39 Yksikkömme toimii ennakoivasti ja suunnitelmallisesti 61 Yksikkömme työt on organisoitu tehokkaasti 3,3 61 Pidän kiinni sovituista asioista 4,6 4,6 100 Haen aktiivisesti ratkaisuja tunnistamiini epäkohtiin 4,1 4, % 5 75 % 10

7 6 4 Tapa toimia ja oppiminen Varkaus, Tiedän, kuinka yksikkömme toimii tulevaisuudessa 2,9 2,9 33 Meillä tuodaan esille aktiivisesti kehittämisehdotuksia ja niitä kokeillaan 56 Olen aktiivisesti mukana uusien työtapojen kehittämisessä 67 Yksikössämme virheet käsitellään rakentavasti, etsien uusia ratkaisuja 67 Arvioimme säännöllisesti onnistumista työtapojen uudistamisessa 3,2 3,3 50 Olen valmis muuttamaan työtapojani muutoksessa 4,3 4,3 100 Teen arjessa kustannustietoisia ratkaisuja 4,1 4, % 25 % 5 75 % 10 5 Osaaminen Varkaus, Kehitän omaa toimintaani saamani palautteen pohjalta 4,3 4,2 94 Kehitän omaa osaamista ennakoiden palvelutarpeen muutokset 3,9 78 Tiedän, kuinka oma työroolini tulee muuttumaan tulevaisuudessa 2,8 2,7 28 Minulla on hyvä käsitys siitä, minkälaista osaamista tarvitaan tulevaisuudessa 56 Yksikölläni on hyvä kyky tunnistaa kriittiset osaamistarpeet 3, % 5 75 % 10

8 7 6 Yhteistyö Varkaus, Pidämme toisiamme ajan tasalla työasioissa 72 Osaamme käsitellä erimielisyyksiä avoimesti ja rakentavasti 61 Asenteemme on toimia yhdessä 3,9 3,9 83 Jokainen tuntee tulevansa ymmärretyksi 56 On kiva tulla töihin 4,1 3,9 72 Tuon ryhmään enemmän ratkaisuja kuin ongelmia 4,0 4,1 78 Kehitämme yksikkörajat ylittäviä toimintatapoja 50 Yksikköni tekee yhteistyötä muiden yksiköiden/oman alan toimijoiden kanssa 4,0 72 Työyhteisömme eri osat tekevät yhteistyötä toiminnan kehittämiseksi 76 6 % 25 % 5 75 % 10

9 8 Väittämätason vuosivertailu Osa-alue Väittämä Työlleni asetetut tavoitteet innostavat minua 3,9 4,0 Työlleni asetettujen tavoitteiden toteutumista seurataan säännöllisesti 3,3 3,3 Minulla on mahdollisuus toimia joustavasti työni tavoitteiden puitteissa 3,9 Yksiköllemme on laadittu hyvä toimintasuunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi 3,3 Yksikkömme arvioi säännöllisesti toimintaansa suhteessa tavoitteisiin 3,3 Yksikkömme toimii ennakoivasti ja suunnitelmallisesti 3,3 Yksikkömme työt on organisoitu tehokkaasti Pidän kiinni sovituista asioista 4,6 4,2 4,7 Haen aktiivisesti ratkaisuja tunnistamiini epäkohtiin 4,2 3,9 4,1 Tapa toimia ja oppiminen Olen aktiivisesti mukana uusien työtapojen kehittämisessä 3,3 Tapa toimia ja Yksikössämme virheet käsitellään rakentavasti, etsien uusia oppiminen ratkaisuja Tapa toimia ja oppiminen Olen valmis muuttamaan työtapojani muutoksessa 4,3 4,0 Osaaminen Kehitän omaa toimintaani saamani palautteen pohjalta 4,2 3,9 Osaaminen Kehitän omaa osaamista ennakoiden palvelutarpeen muutokset Yhteistyö Tuon ryhmään enemmän ratkaisuja kuin ongelmia 4,1

10 9 Työkuormitus, työkyky ja työturvallisuus Millaisena koet oman työkuormituksesi? Pärjään ihan hyvin Kuormittaa mutta pystyn suoriutumaan Voimavarani ovat koetuksella jatkuvasti Eos % Varkaus, Yht.ved. vastaajaryhmä, Yht.ved. vastaajaryhmä, Varkaus, Pärjään ihan hyvin 11 % 31 % Kuormittaa mutta pystyn suoriutumaan 83 % 6 Voimavarani ovat koetuksella jatkuvasti 6 % 9 % Eos % Miten arvioisit työkykyäsi nykyisessä työtehtävässä kahden vuoden kuluttua? Erittäin hyvä Hyvä Tyydyttävä Huono Erittäin huono Eos % Varkaus, Yht.ved. vastaajaryhmä, 1 % Yht.ved. vastaajaryhmä, Varkaus, Erittäin hyvä 11 % 13 % Hyvä 72 % 59 % Tyydyttävä 17 % 22 % Huono 4 % Erittäin huono 1 % Eos % 1 % Työturvallisuus Varkaus, Voin tehdä työtäni turvallisesti 3, % 5 75 % 10

11 10 Avoimet palautteet Mitkä ovat yksikkösi vahvuuksia työyhteisönä? Uusia opetusmenetelmiä on otettu käyttöön, reippautta on sellaisissa asioissa kyllä Apua saa ja tukea toisilta. Yhteen hiileen puhaltaminen. avoimuus Työntekijöiden väliset suhteet hyvät, hyväksytään erilaisuutta Yhteistyö. Tasavertaisuus, hyvä yhteistyö aineryhmän sisällä pystytään toimimaan kaikkien kanssa, tehdään yhdessä asioita Hyvä henki ja toimeen tartutaan tarvittaessa. On kiva tulla töihin. Osaavat ammattilaiset, jakava ja kannustava ilmapiiri. Aikuisten välinen yhteistyö ja luottamus hyvä ilmapiiri keskusteleva, ratkaisukeskeinen, ammattitaitoinen Työilmapiiri ja työhenki. Mikä on mielestäsi yksikkösi tärkein kehittämiskohde?millaisia ratkaisuehdotuksia sinulla on asian parantamiseksi?mitä voisit itse tehdä asian parantamiseksi? Työkaluja ja etenkin vastuunottoa hankalista oppilaista voisi lisätä (koulutuksia on kyllä paljon ollutkin jo) eikä aina menisi pelkkään asiaintilasta valittamiseen kahvihuoneen aika. Voisin jakaa antamiani koulutusmatskuja pilvipalvelimen kautta, jotta niitä ei 'unohdettaisi'. Valittajille pitäisi jotain yksilökohtaisia tukitoimia olla, heillä selvästikään ei ole vain tiedonpuutteesta enää kysymys vaan jaksamisongelmastakin ehkä jo, en sellaiseen osaa puuttua. Olen yrittänyt ratkaisuja ehdottaa heidän puhuessaan, mutta mikään ei tunnu oikein 'kelpaavan'. Yhteistyö muiden yksiköiden kanssa. Yhteistyöstä maksetaan siihen oikeuttava korvaus. Yhteisiin pelisääntöihin sitoutuminen, epäkohdista keskusteleminen ja mielipiteiden julkituominen keskusteluissa. Sitoudun itse sovittuihin pelisääntöihin.? Koulu lakkautetaan. Kouluun saatu rekrytoitua hyvin hajanainen henkilökunta - 3 eri rehtorin rekrytoimaa.viime vuodet olleet enemmän tai vähemmän stressaavia. Uusi koulukulttuuri muotoutumassa Waltterin kouluun ensi syksystä alkaen. Muutokseen valmistaminen, johtamisjärjestelmän vakiinnuttaminen (viisi eri esimiestä viiden vuoden sisällä ja taas tulossa muutoksia...?) Tarvittavien resurssien varmistaminen (tilat, koneet/laitteet, henkilöstön määrä jne. uuteen kouluun siirryttäessä) Päättäjät koulun arkea seuraamaan usein (oppilaiden käyttäytyminen, tilojen kunto/siisteystaso, melu yms.) - tarvittavien resurssien varmistaminen ja ratkaisujen/päätösten tekeminen ajoissa ja järkevästi! Yritän vaikuttaa päättäjiin ja sopeudun... Toisia kunnioittavassa (etenkin opettaja-oppilas) vuorovaikutuksessa ja ammatillisessa roolissa on parantamisen varaa. Tämä tulee olemaan yksi tulevan Waltterin koulun keskeisiä arvoja. Olen jo ottanut asian täällä esille viime keväänä ja palaamme siihen uudelleen. Yhteistoiminnallisten työtapojen harjoittaminen Yhteissuunnitteluaikaa Oppilashuolto on tällä hetkellä ylikuormitettu. Koulussamme on paljon käytöshäiriöisiä, joille pitäisi löytyä jokin paikka, jossa voisi rauhoittua tms. Nyt näin ei ole lähes koskaan. Yhdistyminen Kuoppakankaan kanssa, vaikka yhteistyötä on tehty jo pitkään ja paljon, asia mietityttää. Integraatio päivän saa; kaikki oppilaat, sekä käytösongelmaiset että oppimisvaikeuksiset integroidaan. Avustajia tarvittaisiin kaikkiin aineisiin, myös käytännön aineet pitäisi muistaa.

12 Osa ryhmistä on niin hankalia, että yksin aika mahdoton saada homma toimimaan, niin kuin pitäisi. yhteisten toimintamallien selkeyttäminen ja se, että kaikki mahdollisimman hyvin noudattaisivat niitä. Itse voin tehdä oman osuuteni asioiden selkiyttämisessä esittämällä kysymyksiä ja vastaamalla niille, ketkä eivät tiedä. Noudattamalla itse sovittuja menetelmiä. 11

Varkauden kaupunki. Henkilöstökysely 2017 Yksikkö Repokankaan koulu

Varkauden kaupunki. Henkilöstökysely 2017 Yksikkö Repokankaan koulu Varkauden kaupunki Balentor Oy Dokumentin ja sen liitteiden sisältämän tiedon tai tietojen osan levittäminen, siirtäminen, julkaiseminen, kopioiminen, saattaminen yleisön saataviin, uudelleen tuottaminen

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

Nam, mistä tätä saa? Asiakaskohtaaminen myyntitapahtumassa

Nam, mistä tätä saa? Asiakaskohtaaminen myyntitapahtumassa Tiistai 23.8.2016 Balentor Oy - Dokumentin ja sen liitteiden sisältämän tiedon tai tietojen osan levittäminen, siirtäminen, julkaiseminen, kopioiminen, saattaminen yleisön saataviin, uudelleen tuottaminen

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Vuolle Setlementti ry

Vuolle Setlementti ry Vuolle Setlementti ry Pikku-Syöte Työyhteisökysely 2019 Kokonaistulos Kyselyyn vastasi 10 henkilöä. 4.05 26% Kokonaiskeskiarvo Kaikkien likert-vastausten keskiarvo oli 4.05. Kehittämistarve 26 prosenttia

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET Yhteenveto vuosilta, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa Hallitus 11.12.2013 LIITE 14 Kyselyn yhteenveto Kysely Työolobarometri (TOB) RKK 2013 Voimassa alkaen 10.4.2013 Voimassa asti 19.4.2013 Kyselyn vastaanottajia 937 Kyselyn vastauksia 528 Vastausprosentti

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Karl-Magnus Spiik Ky Räätälöity ilmapiirimittari 1 RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Ilmapiirimittarin vahvuus on kysymysten räätälöinti ko. ryhmän tilannetta ja tarpeita vastaavaksi. Mittaus voi olla yritys-,

Lisätiedot

Työkaarityökalulla tuloksia

Työkaarityökalulla tuloksia Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

Arviointikysely 2016 lukiolaisille RTF Report - luotu :22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Arviointikysely 2016 lukiolaisille RTF Report - luotu :22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Arviointikysely 2016 lukiolaisille RTF Report - luotu 05.01.2017 12:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Lukion oppilaat 97 46 40 Yhteensä 97 46 40 Vastausprosentti 47.4 Lopettaneet 41.2 Kesken jättäneet

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

Tiedonkulku ja vuorovaikutus Tiedonkulku ja vuorovaikutus Työkyky Työn kehittävyys 5 3,20 3,18 4 3,59 3,62 3 3,58 3,12 2 Esimiestyö 3,43 3,32 3,38 1 4,05 397 3,97 4,00 3,23 3,25 3,55 369 3,69 3,60 Ergonomia 3,37 Optimaalinen kuormitus

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Työhönpaluun tuki. Itella-konsernin työhyvinvointisäätiö PL 105, 00011 itella Y-tunnus: 2042735-1 www.tyohyvinvointisaatio.fi

Työhönpaluun tuki. Itella-konsernin työhyvinvointisäätiö PL 105, 00011 itella Y-tunnus: 2042735-1 www.tyohyvinvointisaatio.fi Työhönpaluun tuki Itella-konsernin työhyvinvointisäätiö PL 105, 00011 itella Y-tunnus: 2042735-1 www.tyohyvinvointisaatio.fi Paluun tuki - pitkän sairaspoissaolon jälkeen Onnistuneen työhön paluun edellytykset

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

Ratkaisukeskeinen esimiestyö

Ratkaisukeskeinen esimiestyö valmennus Evirassa Marianne Turja Työhyvinvointipäällikkö Mihin tilanteeseen valmennusta tarvittiin: Evira perustettiin vuonna 2006 yhdistämällä kolme virastoa: (Eläinlääkintä-ja elintarviketutkimuslaitos

Lisätiedot

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO Karl-Magnus Spiik Ky KK-itsearvio 1 KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO KYSYMYKSET Lomakkeessa on 35 kohtaa. Rengasta se vaihtoehto, joka kuvaa toimintatapaasi parhaiten. 1. Tuen avainhenkilöitteni ammatillista

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuurikysely

Turvallisuuskulttuurikysely Turvallisuuskulttuurikysely Kuntayhtymähallitus 21.1.2014 Maijaterttu Tiainen Ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Turvallisuuskulttuuri On organisaation kykyä ja tahtoa ymmärtää: Millaista turvallinen

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

4,44 Yhteistyön sujuvuus

4,44 Yhteistyön sujuvuus Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn helmikuussa 2015. Vastauksia kertyi yhteensä 91 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon tutkimuksen tuloksista. Tulosten

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta 1. Sukupuoli 0% 25% 50% 75% 100% mies 6,8% nainen 93,2% 2. Työ- ja virkasuhteesi muoto? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% vakituinen 86,41%

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi?

Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi? Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi? en toteuta lainkaan liikennekasvatusta jotain muuta pyöräretkiä, luokan kanssa pyöräilyä käytännön liikennetilanteiden harjoittelua lähialueiden vaaranpaikkojen

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään?

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Merja Fischer, TkT ja KTM Johtajana Nokia, ABB ja Wärtsilä (2003-2012) Partneri Valoma Oy www.valoma.fi (09/2012- >) ja tutkijana Aalto-

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille 2017 Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Nostoja tuloksista yleisellä tasolla Huoltajat arvostavat opetushenkilöstön työn korkealle Myös kodin ja kasvatusta/opetusta

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto Liite nro 17 5.3.2019 Khall 29 Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto KYSELYN TOTEUTUS JA RAPORTOINTI Hausjärven kunta toteuttaa kahden vuoden välein työhyvinvointikyselyn, jonka avulla

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni 29.4. 2016 Helka Pirinen People & Leadership Consulting PLC Oy, p. 040 51 21 470, www.peopleleadership.fi

Lisätiedot

Simo_suun_terveydenhuolto

Simo_suun_terveydenhuolto Kemin kaupunki (c) 2013 TT-Teamex Oy Simo_suun_terveydenhuolto Oliko ajansaanti mielestäsi helppoa? Vastauksia: 44 10% 20% 30% 40% 50% 60% erittäin tyytymätön 6.82% tyytymätön neutraali 6.82% tyytyväinen

Lisätiedot

VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen

VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO Jari Paajanen Auralan kansalaisopisto Kurssiarviointi 2017 1 (7) Kyselyn vastausprosentti oli 41,1 %, joka oli ihan hyvä ja viimevuotisen kyselyn perusteella olikin

Lisätiedot

Naistenmatkan koulun toimintakulttuuri ja oppimisympäristöt

Naistenmatkan koulun toimintakulttuuri ja oppimisympäristöt Naistenmatkan koulun toiminta-ajatus Elinikäistä oppimista, kasvua, hyvinvointia, iloa, arvostamista, turvallisuutta ja yhdessä tekemistä. Aikaansa seuraava ja tulevaisuuteen tähtäävä Naistenmatkan koulu

Lisätiedot

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan Aineistokartoitustehtävä 1 - Työelämäpedagoginen osaamiskartta, osaava työelämäpedagogi ammatillisessa koulutuksessa, 6 op - Valmiina käytettävissä oleva aineistojen sekä puuttuvan aineiston valmistaminen

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta,, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

IPT 2. Hankinnan suunnittelu työpaja Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt

IPT 2. Hankinnan suunnittelu työpaja Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt IPT 2 Hankinnan suunnittelu työpaja 8.-9.6.2017 Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt Aiemmasta IPT-työpajasta Tarjoajan vähimmäisvaatimukset ja valintakriteerit? Tilaajan tavoitteet

Lisätiedot

ARVOKIRJA. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toiminta-ajatus, visio ja arvot

ARVOKIRJA. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toiminta-ajatus, visio ja arvot ARVOKIRJA Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toiminta-ajatus, visio ja arvot 2 Tehtävämme on edistää kainuulaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Järjestämme vastuullamme olevat sosiaali-,

Lisätiedot

Itsearviointimateriaali

Itsearviointimateriaali 03/2010 Työrauha tavaksi Itsearviointimateriaali Työrauha tavaksi julkaisun pohjalta laadittu itsearviointimateriaali tarjoaa mahdollisuuden kehittää niin kouluyhteisön kuin yksittäisen opettajan työrauhaa

Lisätiedot

Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4

Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4 Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / 170112 / TiK Kuva 4 MEILLÄ LAPSIA KUULLAAN JA HE SAAVAT IKÄTASONSA MUKAISESTI OLLA OSALLISIA ITSEÄÄN KOSKEVISSA ASIOISSA. 1 Lapsi osallistuu oman esiopetussuunnitelmansa

Lisätiedot

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia #uusiamis #10taonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen yrityksille Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Seinäjoen opetustoimi Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Yhteistulos, koulu työyhteisönä Koulu työyhteisönä 5 4 3 2 1 Ka 1 Miten yhteistyö koulussanne toimii opetushenkilöstön

Lisätiedot

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara MATKALLA TÖIHIN MITEN RAKENNAN OMAN POLKUNI? MISTÄ MOTIVAATIOTA? OSAANKO MINÄ? SUOMEN KIELEN TAITO JA VIESTINTÄ? VERKOSTOITUMINEN? MIHIN VOIN VAIKUTTAA? MIHIN KAIKKEEN KANNATTAA OSALLISTUA? OLENKO MINÄ

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Työnantajakysely 2013 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Aineisto Sähköinen kysely pirkanmaalaisille työnantajille Vastaajina 29 työnantajaa Suurin osa vastaajista esimies-asemassa

Lisätiedot

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017 Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä Arto Rauta - toimistotilojen konseptikehittäjä Kyselyn sisältö akustiikan osalta: Ecophon (Arto Rauta, Jyrki Kilpikari ja

Lisätiedot

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Koulut vastaajaryhmittäin Yleistä Kysely toteutettiin syysloman jälkeisillä kolmella viikolla.

Lisätiedot

Suosituin ja kattavin koulutuksen itsearviointiratkaisu

Suosituin ja kattavin koulutuksen itsearviointiratkaisu Suosituin ja kattavin koulutuksen itsearviointiratkaisu Valmis paketti Perusopetusta säätelevän lain 21 :n mukaan koulutuksen järjestäjän on arvioitava järjestämäänsä koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Mirja Hannula, EK @mirjahannula 9.11.2018 Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle.

Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Asiantuntija Tarja Räty Työturvallisuuskeskus TTK Hyödyllinen ja haitallinen stressi Stressi on normaali reaktio, joka pitää ihmisen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin

Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin ANU LAUKKANEN TOENPERÄN KIRJASTO/ JUVAN KIRJASTO Pohjaa opinnäytetyön toteuttamiselle theseus.fi --> Oulun ammattikorkeakoulu --> Kirjasto-

Lisätiedot

#lupakertoa - asennekysely

#lupakertoa - asennekysely #lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO Kysely huoltajille, muskarit ja karuselli RTF Report - luotu 27.05.2015 15:49 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä muskarit ja karuselliopetus 74 54 42 Yhteensä 74 54 42 Perustiedot 1. Lapseni

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhdessä Pori

Työhyvinvointia yhdessä Pori Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja

Lisätiedot

KTO etaitava. 1. Viikko. KTO alkuperehdyttämisen kysymykset Työssäoppimispaikkasi, lapsiryhmäsi, työpaikkaohjaajasi ja (ryhmäsi)yhteystiedot?

KTO etaitava. 1. Viikko. KTO alkuperehdyttämisen kysymykset Työssäoppimispaikkasi, lapsiryhmäsi, työpaikkaohjaajasi ja (ryhmäsi)yhteystiedot? KTO etaitava 1. Viikko KTO alkuperehdyttämisen kysymykset Työssäoppimispaikkasi, lapsiryhmäsi, työpaikkaohjaajasi ja (ryhmäsi)yhteystiedot? Kerro alkutunnelmia työssäoppimisestasi KTO perehdyttämisen kysymykset

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala)

Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala) Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala) Opiskelijoiden vastauksia PKSSK:n toimintaan liittyen: 14. Tukiko PKSSK:ssa järjestetty alkuperehdytys ja vastaanotto harjoitteluun tuloasi? 15. Oliko harjoitteluyksikössä

Lisätiedot

Työyhteisö ja vaativa erityinen tuki. Terhi Ojala, Raija Pirttimaa, Piia Ruutu & Taina Suvikas

Työyhteisö ja vaativa erityinen tuki. Terhi Ojala, Raija Pirttimaa, Piia Ruutu & Taina Suvikas Työyhteisö ja vaativa erityinen tuki Terhi Ojala, Raija Pirttimaa, Piia Ruutu & Taina Suvikas 21.4.2017 Vaativa erityinen tuki = Vaativaa ja moniammatillista erityistä tukea oppimiseensa ja kuntoutumiseensa

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma 2013-2016 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma 2013-2016 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma 2013-2016 Henkilöstöohjelma Henkilöstöohjelmassa esitetään henkilöstövoimavarojen johtamisen strategiset linjaukset ja keskeiset toimenpiteet. Henkilöstöohjelman lähtökohtana

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3.

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3. Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Henkilökunnan osallistuminen, osa 3. Henkilökunnan kommentit toimintamallin uudistamisen tavoitteisiin ja muihin päälinjauksiin Loorassa e-lomake

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Oppilaskysely07 Hatsalan klassillinen koulu 0.4.07 Taustatiedot I. Valitsesi oma koulusi seuraavista... Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa Savon ammattiopistoon!

Lämpimästi tervetuloa Savon ammattiopistoon! Lämpimästi tervetuloa Savon ammattiopistoon! Tintti Nerdrum, laatukoordinaattori Loiste-verkosto vuodesta 2013, LOISTE1 vuonna 2014 Kaikki toimijat mukana eri tavoin muissakin verkostoissa Loiste- verkoston

Lisätiedot

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus Työpaja 4 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle 15.4.2015 Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen Tutkinnon

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

Töihin Verohallintoon

Töihin Verohallintoon Töihin Verohallintoon Yllättävän hyvä Meillä voit joustavasti yhdistää työn ja vapaa-ajan. Meillä on tehtävien vaativuuden ja oman työsuorituksen huomioiva palkkausjärjestelmä joustava työaika mahdollisuus

Lisätiedot

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Vastaajien määrä maakunnittain (N=17) Pohjois- Savo 11, vastannut 8 (53 % oman alueen osalta) Pohjois- Karjala 17, vastannut 6 (35 % oman alueen

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Tulokset. Pikatilastot Kysely 977578 'Finn Heat Oy asiakastyytyväisyyskysely 2013' Kysely 977578

Tulokset. Pikatilastot Kysely 977578 'Finn Heat Oy asiakastyytyväisyyskysely 2013' Kysely 977578 Tulokset Kysely 977578 Tallenteita kyselyssä: 40 Tallenteita kyselyssä yhteensä: 40 Prosenttiosuus kaikista: 100.00% sivu 1 / 50 Kenttäyhteenveto A1:lle Asema yrityksessä sivu 3 / 50 Kenttäyhteenveto B1(SQ001):lle

Lisätiedot

Raportin otsikko: Kysely varhaiskasvatuksen henkilöstölle

Raportin otsikko: Kysely varhaiskasvatuksen henkilöstölle Vastaajien kokonaismäärä: 28 1. Työskentelen, valittujen vastausten lukumäärä: 28 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 50% Liljan päiväkodissa 46% Satulaivan päiväkodissa 46% Loiskeen esiopetusryhmä ja

Lisätiedot

Taina Suvikas 2017 HOJKS-TYÖ JA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISTA EDISTÄVÄ TOIMINTAKULTTUURI

Taina Suvikas 2017 HOJKS-TYÖ JA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISTA EDISTÄVÄ TOIMINTAKULTTUURI Taina Suvikas 2017 HOJKS-TYÖ JA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISTA EDISTÄVÄ TOIMINTAKULTTUURI Vaativaa ja moniammatillista erityistä tukea oppimiseensa ja kuntoutumiseensa tarvitsevat lapset ja nuoret, joilla on

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

Sovari-mittari 217-218 työpajatoiminta Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti

Lisätiedot

Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto

Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto 28.3.2014 Mitä on ennakointi? SUUNNITTELU ENNAKOINTI VERKOSTOI- TUMINEN TULEVAI- SUUDEN- TUTKIMUS Lähde: Euroopan

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ?

MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ? MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ? Miniopas - Itsearvio Tässä oppaassa on kuvattu hyvän, toimivan ryhmän ominaisuuksia. Arvioi oppaan avulla omien ryhmiesi toimintaa. Verratkaa yhdessä arviointejanne. Millainen

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot