STAGEN OHJAAMO HÄMEENLINNA Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "STAGEN OHJAAMO HÄMEENLINNA Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori"

Transkriptio

1 STAGEN OHJAAMO HÄMEENLINNA Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori

2 OHJAAMO psykososiaalisen tuen näköalapaikalla

3 Ohjaamo psykososiaalisen tuen näköalapaikalla Mikä Ohjaamo? Ohjaamo valtakunnallisesti Ohjaamon toiminta Hämeenlinnassa ONNI hanke Tapahtumia 2018 Tulevia tapahtumia Käyntien aiheet Caset Tilastoja: Yksilökävijät, Ryhmät Yhteenveto: Ohjaamo psykososiaalisen tuen näköalapaikalla

4 Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Paikallisissa ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta ja tukea. - Tuki voi liittyä esimerkiksi ammatin tai uran suunnitteluun, opiskelupaikan hankintaan, työnhakuun, terveyteen, itsenäisen elämän ja arjessa pärjäämisen sekä taloudellisen tuen järjestelyihin. - Tällä hetkellä toiminnassa on n.60 Ohjaamoa, joista 20 on aloittanut vuonna Kaikissa kysymyksissä, pohdinnoissa, pienen ja suuren avun, tuen sekä ohjauksen tarpeen asioissa voi kääntyä Ohjaamon puoleen!

5

6 Ohjaamon toiminta Hämeenlinnassa Viikoittaiset jalkautujat: - Nuorten (alle 25-v) terveysneuvontapiste Ohjaamon yläkerrassa (lääkäri, terveydenhoitajat, psykologi, seksuaalineuvoja, A-klinikka) - Stage -valmennus - TE-palvelut (asiantuntijat ja psykologi) - KELA - Nuas - Sosiaalityö, velkaneuvonta - Etsivä nuorisotyö - Kaupungin työllisyysohjaaja - Lasten ja nuorten liikunnantuki/ Liikuntaneuvonta

7 Ohjaamon toiminta Hämeenlinnassa Muu verkosto: - Oppilaitosyhteistyö - Työpajat - Yhdistykset - Työnantajat - Ym - Verkostoa tarkoitus laajentaa

8 ONNI-hanke Ohjaamon psykososiaalisen tuen hanke aloittanut keväällä 2018 (TEM erillisrahoitus). Rahoitus vuoden 2019 loppuun asti. Tarkoituksena rakentaa valtakunnallisesti Ohjaamoiden psykososiaalisen tuen malli, jolla autetaan nuoria. 8 pilottiohjaamoa, joista Hämeenlinna on yksi. Psykososiaalisen tuen koordinaattori Psykologi Anu Pekkonen aloittanut Hämeenlinnan Ohjaamossa ONNIhankkeen kehittämiskoordinaattorina. Elokuussa alkanut pilotointivaihe, jossa esimerkiksi on koottu nuorista ONNI-raati. Tarkoituksena, että nuoret kertovat kokemuksiaan Ohjaamosta ja mitä he näkisivät tarvitsevansa Ohjaamolta. Koordinaattori tekee nuorille kyselyitä siitä miten nuoria on kohdattu erilaisissa palveluissa. Tarkoituksena myös löytää yhteinen kartoitusmenetelmä (Hämeenlinnassa kokeillaan Kompassia). Menossa myös ryhmä sosiaalisille jännittäjille.

9 Tapahtumia 2018 Menneitä tapahtumia: Ohjaamoviikko Työnhakuseminaari/ Työkaluja työnhakuun. Osallistujia n TÖIHIN-tapahtuma. Osallistujia 108

10 Tapahtumia Tulossa: Työnhaku- tapahtumia (Työnantajia, CV:n päivitystä) Asumiseen, rahankäyttöön ja elämänhallintaan liittyviä tapahtumia Keväällä 2019 iso rekrytointitapahtuma

11 Käyntien aiheet 2018 Eniten käyntejä: - Työ ja koulutus sekä Hyvinvointija terveys Muita aihealueita: - Vapaa-aika - Oma talous - Asuminen - Ihmissuhteet ja seurustelu - Netti ja media

12 Caset TE-toimistosta ohjattiin pitkittyneen työttömyyden vuoksi 26 v. nuori mies Ohjaamolla pyörähtämään. Paperilla ja puhelimessa kaikki oli hyvin, oikea työ ei vain ollut tärpännyt. Paikan päälle päästyään, hiljainen nuori totesi, että toivoisi kuolevansa esim. auton alle sen kerran kun kotoaan poistui. Asiasta juteltiin ohjaamoasiantuntijan kanssa, josta nuoren kanssa yhdessä siirryttiin päivystävän sosiaaliohjaajanpakeille asiasta puhumaan. Siltä istumalta varattiin aika psykiatriselle sairaanhoitajalle henkisen hyvinvoinnin tukemiseksi. Nuoren miehen työkkäriasiakkuus muutettiin työnvälityksestä tuetun työllistymisen palveluiden piiriin ja hän aloitti hoitosuhteen psykiatrisen sairaanhoitajan luona. Muutaman kerran hän tapasi vielä sosiaaliohjaajaakin Ohjaamolla.

13 Caset Nuorella naisella oli Ohjaamolla toimivan Stage-valmennuksen aloittaessaan haastava kotitilanne ja huoli kumppanistaan. Haastavan kotitilanteen lisäksi nuorella oli haasteita omassa jaksamisessaan sekä ahdistuneisuutta ryhmässä toimimisesta. Valmennuksen käynnistyttyä ja Stagen ohjaajien tutustuttua paremmin nuoren kanssa, alettiin nuorta motivoida aikavaraukselle Nuorten terveysneuvontapisteelle. Ensimmäisellä kerralla Stagen yksilöohjaaja oli nuoren mukana terveydenhoitajan tapaamisessa ja myöhemmin nuori pääsi myös psykologille. Valmennuksen ajan nuori kävi säännöllisesti tapaamassa terveydenhoitajaa ja valmennuksessa tehtiin tarvittaessa muutoksia voimavarojen tukemiseksi (läsnäolopäivien vähentäminen, vaihtoehtoinen toiminta, enemmän yksilökeskusteluaikaa).vaikka nuori jännitti ryhmässä toimimista, toivoi hän saavansa lisärohkeutta ja uusia ystäviä. Etsivä nuorisotyö käynnisti samoihin aikoihin Likkojen ryhmän, jonka tavoitteena oli tarjota nuorille heidän vapaa-aikaansa uutta tekemistä ja kaverisuhteita. Ensimmäisessä tapaamisessa Stagen yksilöohjaaja oli mukana tukemassa nuorta ryhmään kiinnittymisessä. Valmennuksessa kävi esittäytymässä palveluntarjoajia ja nuoren kanssa sovittiin vielä erillinen tutustumiskäynti koulutuksenjärjestäjän luokse lisätietojen saamiseksi. Nuori päätyi aloittamaan ammatillisen kuntoutuskurssin vahvistaakseen omia tulevaisuuden suunnitelmiaan ja kartoittamaan omia voimavarojaan työelämään siirtymisessä. Tällä hetkellä nuori on työkokeilussa ja hoitokontakti on jatkunut Nuorten terveysneuvonpisteellä. Lisäksi nuori on lähtenyt mukaan Ohjaamon asiakasraatiin, jonka tarkoituksena on kehittää Ohjaamon palveluita.

14 Caset Mies (18-24v) soitti Ohjaamolle ja pyysi apua työn etsimiseen, työnhaku oli jo voimassa. Puhelun aikana kävi kuitenkin ilmi, että hän ei kokenut henkistä vointiaan vielä valmiiksi työelämään, myös päivärytmi oli sekaisin. Miehen kanssa mietittiin yhdessä seuraavaa askelta ja todettiin että hänen olisi hyvä päästä keskustelemaan omasta voinnistaan terveydenhuollon asiantuntijalle. Aulatyöntekijä lupasi varata miehelle ajan nuorten terveysneuvontapisteen terveydenhoitajalle ja ilmoittaa ajan hänelle. Aika saatiin sovittua vajaan viikon päähän, aika varattiin miehen toiveiden mukaisesti iltapäivälle. Mies saapui sovittuna aikana nuorten terveysneuvontapisteelle. Hän tuli samalla myös aulaan juttelemaan yleisesti ja kertomaan vapaa-ajan vietostaan ja kiinnostuksen kohteistaan. Mies ohjautui TE-toimiston kautta työhönvalmentajalle, joka yhdessä hänen kanssaan selvitti mahdollisuuksia työllistyä omalle alalle. Työllistyminen hänen koulutustaan vastaavalle alalle on haastavaa, mutta mies sai itselleen työkokeilupaikan kolmeksi kuukaudeksi omaa alaansa vastaavassa paikassa. Hänelle sovittiin työpaikalla joustavat työajat. Nuori itse, sekä työnantaja, halusivat jatkaa työkokeilusopimusta. Hän olikin hetken aikaa lomalla, jotta voitiin kirjoittaa uusi sopimus taas kolmeksi kuukaudeksi. Mies ei omien sanojensa mukaan tykännyt olla lomalla, sillä päivärytmi meni heti sekaisin ja hän jumiutui kotiin, kun ei ollut ohjelmaa päiviin. Miehen hoitosuhde nuorten terveysneuvontapisteellä on jatkunut koko ajan ja jatkuu edelleen. Hän on myös jokaisella kerralla käynyt Ohjaamon aulassa vaihtamassa kuulumisia, kun on käynyt terveysneuvontapisteellä. Hän itse on kokenut, että työkokeilu auttaa häntä pitämään päivärytmin kunnossa ja on viihtynyt töissä erittäin hyvin. Silminnähden hänen mielialansa on kohentunut.

15 Tilastoja, Yksilökävijämäärät 2018 Maaliskuu 297 (M/154,N/142) Huhtikuu 293 (M/160, N/133) Toukokuu 304 (M/171, N/133) Kesäkuu 211 (M/120, N/89) Heinäkuu 197 (M/116, N79) Elokuu 238 (M/145, N91) (Sukupuoli ei tiedossa yht.7)

16 Tilastoja, Ryhmät 2018 Maaliskuu 6 ryhmää (M/49, N/25) Huhtikuu 3 ryhmää (M/23, N/24) Toukokuu 4 ryhmää (M/69, N/81) Kesäkuu 1 ryhmä (M/4, N/5) Heinäkuu/ Ei ryhmiä Elokuu 2 ryhmää (M/1, N26) (Ryhmät tutustujia mm. kouluilta, työpajoilta)

17 Yhteenveto Ohjaamo- psykososiaalisen tuen näköalapaikalla => TEM rahoitus Ohjaamoille psykososiaaliseen tukeen. Valtakunnallisesti tunnustettu, että Ohjaamot luovat hyvän maaperän tukea, ohjata ja neuvoa nuoria eteenpäin. Hämeenlinnassa poikkeuksellisen laaja verkosto näin uudessa Ohjaamossa => Nuorten terveysneuvontapiste ja aikuissosiaalityön iso työpanos osana Ohjaamoa. Nuoret löytäneet Ohjaamon hyvin, etenkin nuoret miehet.

18 Stagen Ohjaamo: Turuntie 4, Hämeenlinna TERVETULOA!

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi 2018 Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta

Lisätiedot

Ohjaamo Espoo. Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville vuotiaille nuorille

Ohjaamo Espoo. Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville vuotiaille nuorille Ohjaamo Espoo Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville 17-29- vuotiaille nuorille Asiakasmäärät vuonna 2016 Ohjaamo Espoossa on yksilöasiakkaiden käyntikertoja

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret

Lisätiedot

Lapset ja nuoret uudessa maakunnassa oikea-aikaiset palvelut ja osallisuuden toteutuminen

Lapset ja nuoret uudessa maakunnassa oikea-aikaiset palvelut ja osallisuuden toteutuminen Lapset ja nuoret uudessa maakunnassa oikea-aikaiset palvelut ja osallisuuden toteutuminen Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 2018 Jari Pekuri, muutosagentti, Hämeen liitto Katariina Ratia, projektipäällikkö,

Lisätiedot

Ohjaamo nuoren tukena. Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen

Ohjaamo nuoren tukena. Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen Ohjaamo nuoren tukena Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen Mikä Ohjaamo on ja mitä sillä tavoitellaan? Ohjaamo on alle 30-vuotiaiden palvelupiste. Fyysinen paikka, josta nuori perheineen saa joustavaa

Lisätiedot

Ohjaamojen käynti- ja siirtymätilastot 2017

Ohjaamojen käynti- ja siirtymätilastot 2017 1 12.2.2018 Mirja Määttä, Kohtaamo-hanke mirja.maatta@ely-keskus.fi Ohjaamojen käynti- ja siirtymätilastot 2017 Ohjaamo-palvelupisteitä oli vuonna 2017 noin 40. Tässä tiivistelmässä kerrotaan niiden palvelujen

Lisätiedot

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN ERITYISEN TUEN MALLI OPINNOISTA TÖIHIN SIIRRYTTÄESSÄ KENELLE: Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heitä työllistäville työnantajille. MIKSI: Opintojen mahdollistajaksi,

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen

Lisätiedot

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A M i t e n n u o r t e n a s u m i s e n h a a s t e i s i i n v a s t a t a a n SUOMESSA ON 1600 ASUNNOTONTA ALLE 25-VUOTIASTA.

Lisätiedot

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Keski-Uudenmaan nuorisotakuun kuntakokeilu 2016 Sisällys PARKKI -kokeilu... 3 Suunnittelu

Lisätiedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot Verkostotyöpaja 12.4.2018 Learning cafe-yhteenvedot Työtoiminnasta töihin Miten voidaan lisätä asiakkaiden ja muiden toimijoiden tietoisuutta työllistymistä tukevista palveluista? Netin kautta, esitteet

Lisätiedot

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko Ohjaamot Etelä-Savossa Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko 25. 31.1.2016 Mitä ovat Ohjaamot? Osa nuorisotakuuta: alle 30-vuotiaille 1) itsenäinen elämä 2) mahdollisuus työhön tai koulutukseen 3) ammattitaito

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016

Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016 Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016 Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun seurantatilastot:

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Sirpa Räikkönen, nuorisotoimenjohtaja Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen nuoren

Lisätiedot

Onni kuuluu kaikille. Nuorten asumisen ajankohtaispäivä Hanna-Kaisa Kostet

Onni kuuluu kaikille. Nuorten asumisen ajankohtaispäivä Hanna-Kaisa Kostet Onni kuuluu kaikille Nuorten asumisen ajankohtaispäivä 6.2.2019 Hanna-Kaisa Kostet Onni-hanke 2018-2019 21 hengen tiimi Valtakunnallinen kehittämistiimi, työpisteet pilotti-ohjaamoissa Asiakastyötä Verkostoitumista

Lisätiedot

KP OTE. Opinnoista töihin

KP OTE. Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin Oma Tie Työhöntoimintamallin LUONNOS 29.5.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016 Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun seurantatilastot:

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Monimuotoisen ohjauksen foorumi OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna

Monimuotoisen ohjauksen foorumi OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna Monimuotoisen ohjauksen foorumi 16.10.2012 OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna Projektipäällikkö Riina Hiipakka-Lahti, Ohjaaja Outi Lahtinen Nuorten Verkostotyöpaja

Lisätiedot

Tiinan tarina. - polkuni työelämään

Tiinan tarina. - polkuni työelämään Tiinan tarina - polkuni työelämään Tiinan tarina on syntynyt Aspa-säätiön Silta työhön -projektissa (ESR, STM). Tarina kertoo projektin toimintamalleista sekä tositapahtumiin pohjautuvista kokemuksista.

Lisätiedot

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamot nyt Ohjaamoja tällä hetkellä n. 35. Tulossa lisää. Suurin osa saa rahoitusta myös Euroopan sosiaalirahastosta.

Lisätiedot

Mikä muuttui projektin tuloksena?

Mikä muuttui projektin tuloksena? Mikä muuttui projektin tuloksena? Laki nuoren ammatillisesta kuntoutuksesta Milla Kaitola Suunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutusryhmä Mitä projekti toi tullessaan kuntoutuksen

Lisätiedot

Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan

Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan 2016-2018 Kaakon ohjaamoiden kuulumiset - Imatra Imatralla hyvät kokemukset: Vakiintuneet kelloajat ja toimijoiden sitoutuneisuus (TE- toimiston nuorten

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla. Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola

Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla. Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos 12 kk Työvoima

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Ohjaamo Helsinki. Näin teemme /Asiakastiedon tunnuslukuja tammi - joulukuu 2017

Ohjaamo Helsinki. Näin teemme /Asiakastiedon tunnuslukuja tammi - joulukuu 2017 Ohjaamo Helsinki Näin teemme /Asiakastiedon tunnuslukuja tammi - joulukuu 2017 Ohjaamo Helsingin muutokset Rahoituspohja uudistuu Henkilökuntarakenne muuttuu Monialaisuus kapenee Te-palveluiden rooli korostuu

Lisätiedot

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito Karikoista kartalle Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari Kunnat ja työllisyyden hoito Taustaa kuntakokeiluun mukaan lähtemiselle Haasteet pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa Irralliset palveluprosessit

Lisätiedot

YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN

YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN TOIMINTA- KULTTUURIN MUUTOS MIHIN TARPEESEEN HAETTU RATKAISUA? Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA. TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu 8.12. Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Pohjois-Suomen etsivän nuorisotyön päivät, Joutenlampi 10.11.2016 Sovari

Lisätiedot

Onni-hanke

Onni-hanke Onni-hanke 2018-2019 Miksi Onni? Nuorten viesti on selkeä: nykyiset palvelut eivät toimi (apua ei saa tai se ei riitä) 2017 Me-säätiön työpajoissa 100 nuorta 2018 Onni-hanke haastatteli 55 nuorta Onni-raadit

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Maaliskuun lopussa 44 037 44 722

Lisätiedot

NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA

NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA Mikä on Ohjaamo? Alle 30-vuotiaille tarkoitettu matalan kynnyksen monialainen palvelupiste. Tarjoaa maksutonta tukea ja ohjausta työllistymiseen, koulutukseen,

Lisätiedot

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo Mirja Määttä mirja.maatta@ely-keskus.fi Tutkija, Kohtaamo Neljännesvuosittain kerättävä tieto (diat 3 6): Palvelun käyttöä koskeva tilasto (kaikki työntekijät kirjaavat) Työn tuloksia koskeva tilasto:

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Yksi paikka monta palvelua!

Yksi paikka monta palvelua! Yksi paikka monta palvelua! Ohjaamo Helsinki on palvelupiste 15 29 vuotiaille Ohjaamo Helsinki hanke on keväällä 2015 perustettu monialainen palvelukokonaisuus, jossa nuori saa yhdestä paikasta neuvontaa

Lisätiedot

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Kimmo Hölkki, nuorisotoimintayksikön päällikkö Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere Etsivä nuorisotyö 2015 Nuori2017 - Tampere 5.4.2017 1 5.4.2017 2 Milloin etsivä nuorisotyö käynnistyi organisaatiossanne? Lähde: OKM/TPY (Valtakunnallisen etsivän nuorisotyön kysely vuonna 2015) 5.4.2017

Lisätiedot

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden Työraide Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden kuntakokeiluhanke Kuntaliiton lehdistötilaisuus 4.11. Anne Matilainen, projektipäällikkö, Vantaan kaupunki Työraide työllisyyden kuntakokeiluhanke Kesto 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

Ohjaamot maakuntien Suomessa

Ohjaamot maakuntien Suomessa Ohjaamot maakuntien Suomessa Kaakkois-Suomen ELO-ryhmä 16.3.2018 Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Ohjaamo lähtökohtia Ohjauksen voimavarojen yhdistäminen Tietoa, neuvontaa ja ohjausta yhdestä paikasta monialaisesti

Lisätiedot

Oppijan tukeminen moniammatillisesti

Oppijan tukeminen moniammatillisesti Oppijan tukeminen moniammatillisesti RATKAISUKESKEINEN AJATTELU- JA TYÖTAPA Maanläheinen ja myönteinen tapa kohdata erilaisia inhimillisen elämän pulmatilanteita. Innostaa kehittämään luovia ratkaisuja

Lisätiedot

Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin

Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Tiina Myllymäki Projektivastaava / Työhönvalmentaja 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti (2015 2017)

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 24.10./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Desing Sprint työvälineenä Aikalisä-toiminnan kehittämisessä Jaana Walldén

Desing Sprint työvälineenä Aikalisä-toiminnan kehittämisessä Jaana Walldén Desing Sprint työvälineenä Aikalisä-toiminnan kehittämisessä 9.5.2018 Jaana Walldén Time out! Aikalisä! Elämä raiteilleen hanke toteutettiin vuosina 2004-2009 (Stakes/THL) Toiminnan lähtökohtana huoli

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin Etsivä Nuorisotyö. Ohjausryhmä

Lappeenrannan kaupungin Etsivä Nuorisotyö. Ohjausryhmä Lappeenrannan kaupungin Etsivä Nuorisotyö Ohjausryhmä 13.12.2016 ETSIVÄN TYÖN TIIMI ETSIVÄ NUORISOTYÖNTEKIJÄT: Minna Jäkkilä Harry Kiianen OHJAAMO NUORISOTYÖNTEKIJÄT: Jonna Huttunen Saila Melto Tukee niitä

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Opinnoista työelämään. Mervi Reiman

Opinnoista työelämään. Mervi Reiman Opinnoista työelämään Mervi Reiman Opinnoista työelämään SEURAKUNTA- LUOVI KIIPULA Validia+Bovalius = Spesia (2018) Peruskoulu Työpajat Välivuosi 10. VALMA TELMA OPISTO JAAKKIMA ERITYIS- AMMATTI- OPISTO

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2016 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 25.4.2017 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA v. 2016 Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely Uudenmaan alueen kuntien sosiaalityöntekijöille Kyselylomakkeet kohdistettiin perheryhmäkoti- ja tukiasuntopaikkakunnilla selvittämällä alueen asumisyksiköistä,

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Uusia tuulia uraohjauksessa. Yhdessä koulutustakuuseen

Uusia tuulia uraohjauksessa. Yhdessä koulutustakuuseen Uusia tuulia uraohjauksessa Ohjauksen käsikirja osana hanketta Anu Heinonen 6.10.2016 Uudellamaalla joka viides (22 %) 20-24-vuotias oli ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa vuonna 2014. Yhteensä tällaisia

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 28.8./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

NUORTEN MATALANKYNNYKSEN PALVELUIDEN YHTEINEN TOIMINTAMALLI ESPOOSSA

NUORTEN MATALANKYNNYKSEN PALVELUIDEN YHTEINEN TOIMINTAMALLI ESPOOSSA NUORTEN MATALANKYNNYKSEN PALVELUIDEN YHTEINEN TOIMINTAMALLI ESPOOSSA 30.9.2016 Tekijät Espoon kaupunki: Hanna Nihti, Merja Nordling ja Lasse Raivio Espoon Tyttöjen Talo: Kirsi Mäntyniemi-Sipilä ja Maria

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 20.6./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen

NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen Työpajatoiminnan vaikuttavuus Teemu Vauhkonen & Tommi Hoikkala Syrjäytyminen aiheuttaa merkittäviä yhteiskunnallisia kustannuksia Hankkeessa tutkitaan

Lisätiedot

TALOUSALUEPARLAMENTTI

TALOUSALUEPARLAMENTTI TALOUSALUEPARLAMENTTI NÄKEMYKSIÄ NUORTEN TYÖLLISYYSTILANTEESEEN JA TARJOLLA OLEVIIN PALVELUIHIN HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN SEUDULLA 18.8.2010 Viljo Venäläinen Nuoret työttömänä, yleisimmät ammatit Riihimäen

Lisätiedot

KUNTASEMINAARI palvelujohtaja Jaana Hokkanen

KUNTASEMINAARI palvelujohtaja Jaana Hokkanen KUNTASEMINAARI 1.10.2013 palvelujohtaja Jaana Hokkanen 1 TYÖTTÖMYYSLUKUJA KUNNITTAIN 8/2013 2 Rakennetyöttömien ikäjakauma 2. neljännes 2013 Nuoret alle 25 25-49v Yli 50v Yli 55v 016 ASIKKALA 12 69 103

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 26.9./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET MIKSI Nykyinen palvelurakenne/ -polku ei tue osatyökykyisen työllistymistä riittävästi. Työhönvalmennuspalvelun sisältö ei ole yhdenmukaista (Kela/TEAK, työhönvalmennus

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 27.4./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 25.7./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt

Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt Tuettu Oppisopimus Itä-Uudenmaan oppisopimuskeskus SISÄLLYS 1 AMMATILLISEN VERKOSTON KEHITTÄMISEN PROSESSI 1 2 HYVÄT KÄYTÄNNÖT 2 2.1 Yritysten kanssa

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-palvelut tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi

MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi luukku, monialainen tieto ja tuki 2. nuorten työmahdollisuuksien

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.5./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Tammikuun lopussa 47 880 48 314 +

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu 22.12. Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 23.02./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITUS ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HANKKEEN KOKONAISBUDJETTI n. 4,6 milj., josta ESR osallistuu 80 %, omarahoitus 20 % HALLINNOI

Lisätiedot

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta Sosiaalipalveluohjaajat Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta www.lapinlahti.fi 10.067 asukasta Vireä kulttuuri- ja liikuntapitäjä Kuntaliitos Varpaisjärven kunnan kanssa

Lisätiedot

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Helmikuun lopussa 45 919 46 107 +

Lisätiedot

LSS Laki eräille toimintaesteisille annettavasta tuesta ja palvelusta

LSS Laki eräille toimintaesteisille annettavasta tuesta ja palvelusta 19.1.2010 Sosiaalihallinto Toimintatuen osasto HELPPOLUKUINEN LSS Laki eräille toimintaesteisille annettavasta tuesta ja palvelusta LSS:n tarkoituksena on: Auttaa toimintaesteisiä selviytymään asioista,

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 22.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa Kuntoutumisvaihe Keskeistä on terveydentilaan ja elämänhallintaan liittyvät asiat Prosessivastuu kunnalla ja terveydenhuollolla,

Lisätiedot