Turvallisuus- ja kemikaaliviraston avajaisseminaari

Transkriptio

1 Turvallisuus- ja kemikaaliviraston avajaisseminaari Tukes ja asiakkaat - Turvallisuus Kiilto Oy:n strategisena tekijänä Antti OK Nieminen FT, dos. Toimitusjohtaja Kiilto Oy Arvoisat avajaisvieraat, Toivon parasta menestystä uudelle Tukesille sen laajentuneessa toimenkuvassa ja meidän kaikkien kannalta tässä erittäin tärkeässä tehtävässä. Minun esitelmässäni pääpaino on kuitenkin vanhan Tukesin tehtäväkentässä eli kemikaalien teollisen käsittelyn valvontaroolissa. Kerron ihan aluksi pari tarinaa, joiden tärkein viesti on, mikä turvallisuudenkin kehittämisessä on tärkeintä: herääminen - oikea innostus asiaan - ja raaka työ. Tämän jälkeen muistelen kahta haasteellisempaa projektia, joissa todella hyvien ratkaisujen löytäminen oli vaikeaa, niin meille kuin viranomaisillekin. Lopuksi yritän vielä miettiä, miten Tukes tällä alueella voisi vieläkin parantaa toimintaansa. Miten turvallisuuskulttuuri lähti paranemaan Kiillossa ja mikä sen kehittymisessä oli ratkaisevinta? Ratkaisevin vaihe yrityksessämme oli ilman muuta vuosi 1992, jolloin teimme päätöksen kehittää laatujärjestelmäämme ISO 9000-järjestelmän mukaiseksi. Samaan aikaan saimme Yhdysvalloista eräiltä kumppaneiltamme tietoa myös ympäristö- ja turvallisuusjärjestelmien kehityksestä. Pian teimmekin päätöksen, että pyrimme yhdistämään nämä järjestelmät: laadukkaaseen kemian alan toimintaan täytyy kuulua myös turvallisuus- ja ympäristöasioista huolehtiminen. Päätös oli järjestelmämielessä äärimmäisen tavoitteellinen ja jopa voimakkaasti hurmahenkinen. Se oli tehty siinä innostuksen palossa ja suuressa tietämättömyydessä, mikä monissa, lopulta hyvissäkin päätöksissä usein on takana.

2 Muistutan kaikkia, että tuohon aikaan eli 1990-luvun alussa ei ollut ympäristöjärjestelmiä kuten EN 14000:tta eikä EMASia. Työkalut oli haettava vanhoista brittiläisistä ympäristö- ja turvallisuusstandardeista, jotka oli kehitetty lähinnä ydinvoimaloita varten ja toisaalta, yhdysvaltalaisesta kemian teollisuuden vapaaehtoisesta Responciple Care-ohjelmasta, joka USAssa oli silloin jo kehitetty järjestelmän omaiseksi säännöstöksi. Suomessahan RC-toiminta Kemian teollisuudessa alkoi samoihin aikoihin, mutta aluksi lähinnä henkisen tason sitoutumisella ympäristö-, turvallisuus- ja terveysasioihin ja vasta useita vuosia myöhemmin se alkoi saada järjestelmän kaltaisia elementtejä. Vuonna 1993 me kuitenkin sertifioimme ISO 9000-standardiin perustuvan järjestelmämme ja se oli tiettävästi Suomessa ensimmäinen ns. integroitu laatu-, turvallisuus- ja ympäristöjärjestelmä. Ehkä oikeampi olisi sanoa, että se oli hyvä pohja kunnon integroidulle järjestelmälle, sillä kovastihan sitä on vuosien saatossa täydennetty ja hiottu - niin kuin tietysti järjestelmiä täytyykin kehittää. Järjestelmä on kuitenkin aina järjestelmä ja se kehittyy vain, jos yrityksen koko henkilöstö niin haluaa. Haluan korostaa, että turvallisuuden parantamista ei yrityksessä voi delekoida yhdelle tai edes muutamalle henkilölle - sen verran monitahoinen tämä käsite turvallisuus on. Mukaan on saatava johto, esimiehet ja koko henkilöstö. Ja kaikkien panos on yhtä tärkeä. Toinen tarina heräämisestä: Dirbtinis Pluostas - liettualainen kuidunvalmistaja Kerron vielä toisenkin tarinan, joka liittyy samaan asiaan eli innostumiseen ja sitoutumiseen ympäristö- ja turvallisuusasioihin. Vuonna 1999 Itämeriinstituutti pyysi meitä mukaan kehittämään liettualaisen tekokuitutehtaan Dirbtinis Pluostasin ympäristöjärjestelmää. Yhtiö oli yksi Kaunasin pahimmista saastuttajista ja turvallisuusmielessäkin hieman ongelmallisen maineen omaava yritys, - mutta heillä oli selkeä halu parantaa tilannetta. Projekti toteutettiin täydellisen avoimuuden ja hyvän tahdon hengessä. Muistan vielä hyvin, kun sanoin meidän teamille, että ympäristön parantamisessa ja turvallisuuden kehittämisessä ei salata mitään, vaan kaikki tieto jaetaan. Ja näin me toimimmekin. Projektin ensimmäisessä vaiheessa liettualaisen tehtaan noin kahdenkymmenen hengen joukko vieraili Kiillolla parin päivän ajan ja me

3 kävimme läpi meidän ohjeistuksiamme ja keskustelimme useista standardien tulkinnoista. Aistin juuri samanlaisen innostuksen heidän joukossaan kuin meilläkin oli ollut vajaa kymmenen vuotta aiemmin. Uskon, että Kiilto oli heidän silmissään poikkeuksellisen siisti, positiivisesti länsimainen kemian tehdas. Toisessa vaiheessa minä ja meidän laatupäällikkömme vierailimme heidän tehtaallaan. Me auditoimme tehtaan toimintoja ja keskustelimme järjestelmän vaatimuksista. Yhtenä asiana oli tapaturmatilastointi ja läheltä piti -tilanteiden raportointi. Kerroin alustuksena, että meillä oli edellisenä vuonna ollut omasta mielestämme aika hyvä vuosi, sillä tapaturmia oli kirjattu vain 5 kpl. Kun he sitten vastavuoroisesti kertoivat, että heillä tapaturmia oli neljä, olimme aidosti yllättyneitä, olihan tehdas kuitenkin selvästi henkilömäärältään Kiiltoa suurempi ja turvallisuuskulttuuri auditointimmekin mukaan vaatimattomampi. Onnittelimme heitä ja varmaan hieman sopertelimme, että meidän tavoite on kyllä nolla tapaturmaa, mutta yhtenäkään vuonna emme siihen ole valitettavasti päässeet. Koska kilpailuhenkisenä teaminä meistä tuntui, että olimme hävinneet yhden erän, palasimme hetken kuluttua tähän samaan aiheeseen. Kysyimme isänniltämme, että voisitteko kertoa hieman tarkemmin näistä tapaturmista. Vastaus tuli nopeasti suoraan uusista tilastoista: kolmessa tapaturmassa henkilö oli kuollut ja yhdessä tapaturmassa oli tapahtunut käsivarren irtisilpoontuminen. Näistä neljästä tapaturmasta kolme ensimmäistä oli luokiteltu vakaviksi onnettomuuksiksi. Lievän järkytyksen jälkeen meidän oli osin tuskallistakin kertoa, että meidän viidestä tapaturmasta pahin oli keittiön emännän tekemä puukon viilto käteensä, sairauspäiviä 5, lisäksi meillä oli kolme selän venähdystä - sairaspäiviä 2-4 kussakin ja yksi työmatkaonnettomuus, kun pyörällä töihin tullut henkilö oli kaatunut työmatkallaan ja saanut ruhjeita. Tästä seurasi taas hetken, hieman kiusallisenkin hiljaisuus. Sitten totesin, että tärkeintä kuitenkin oli, että he jatkossakin kirjaisivat onnettomuudet, miettivät jokaisen onnettomuuden kohdalla korjaavia ja ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä sekä madaltaisivat raportointirajaa koskemaan pienimpiäkin onnettomuuksia ja jopa läheltä piti -tilanteita. Ja uskokaa: tunnelma oli hieman kuin herätyskokouksessa. Kaikki todella ymmärsivät, mikä tällaisten järjestelmien merkitys turvallisuuden kehittämisessä on. Se ei vielä riitä, että onnettomuuksista pidetään kirjaa, vaan oleellisinta on se, mitä niistä opitaan. Hienoa oli, että ne Dirbtinis Pluostasiksen ihmiset, jotka paikalla olivat, sitoutuivat 100 %:sti turvallisuuden kehittämiseen ja uuden oppimiseen.

4 Historia heidän yrityksessään oli todella karu, mutta halu kehittyä oli voimakas - ja tulevaisuus sen vuoksi varmasti paljon parempi. Turvallisuus - laaja käsite, joskus vaikea löytää todella hyviä vastauksia Kuten jo aiemmin totesinkin, turvallisuus kemianteollisuudessa on erittäin laaja ja monitahoinen käsite. Meillä Kiillolla on viisi eri turvallisuusryhmää, jotka valvovat omia vastuualueitaan. Nämä ovat prosessiturvallisuus-, tuoteturvallisuus-, jäteturvallisuus-, työsuojelu- ja kuljetusturvallisuusryhmät. Jokaisessa ryhmässä tarvitaan omaa erikoisasiantuntemusta ja tarkkaa lainsäädännön ja määräysten seuraamista. Mutta vaikka kuinka panostetaan, aina vastauksia ei ole helppo löytää - ei yrityksessä eikä viranomaisen puolellakaan. Vuonna 2000 mietimme kovasti, miten eliminoida räjähdysvaarariski liuotinta sisältävän reaktorin läheisyydessä, kun olimme uusimassa poistoilmajärjestelmää. Kysyimme asiaa viranomaisilta, mutta selkeää vastausta ei saatu. Vastuu palautettiin kauniisti meille takaisin. Etsimme vastausta myös samankaltaisilta tuottajilta, mutta havaitsimme, että niissä yrityksissä, missä asiaan oli eniten paneuduttu, sen selvemmin he tiedostivat saman riskin olemassaolon ja sen, että täysin riskitöntä ratkaisua ei oikein ollut. Lopulta me päädyimme omaan tekniseen ratkaisuumme, joka sitten Tukesille kerrottiin ja yhteisesti ainakin kohtuullisen hyväksi arvioitiin. Hieman samankaltainen tilanne oli vuonna Uudet ATEX-määräykset olivat astuneet hätäisesti voimaan ja meillä oli kaksi isoa investointia meneillään - uusi laasti- ja tasoitetehdas ja polymerointilaitoksen laajennus. Uusista määräyksistä ja niiden tulkinnoista oli todella vähän tietoa suunnittelijoilla, meillä ja viranomaisilla. Jälleen vastuu ohjattiin meille ja varmasti näin jälkikäteen ajatellen - hyvä niin. Valmistajina ja omien prosessiemme asiantuntijoina jouduimme ihan tosissaan arvioimaan riskejä, niiden seurauksia ja tietysti ja ennen kaikkea - turvatoimia riskien minimoimiseksi. Pitkälti näiden omien analyysien perusteella yhdessä suunnittelijoiden kanssa ratkaisut valittiin, viranomaiset ne hyväksyivät ja niin ne toteutettiin. Kerroin nämä kaksi esimerkkiä tapauksista, missä hyviä vastauksia ei siis ollut valmiina meillä, ei suunnittelijoilla eikä viranomaisilla. Nämä ovat tietysti poikkeustapauksia.

5 Useimmiten tieto löytyy ja Tukesin ansioksi täytyy kyllä sanoa, että turvallisuusviranomaisten toiminta on viimeisen vuosikymmenen aikana selvästi parantunut. Tukesilta saa erittäin hyviä ohjeita niin kirjallisessa muodossa kuin suullisestikin. Asenne on opastava ja turvallisuutta selkeästi kehittävä. Miten Tukes voisi vielä kehittyä? Tähän loppuun yritän vielä jotain sellaista kiteyttää, missä edelleen voisi Tukes toimintaansa parantaa. Ymmärsin, että sitä vähän tältä esitykseltä toivottiinkin. Ne voisivat olla vaikka kaksi seuraavaa asiaa: Ensinnäkin panostaminen kansainväliseen yhteistyöhön muiden maiden viranomaisten kanssa tavoitteena löytää parhaita käytäntöjä eri riskialueille. Tämä sen takia, että oma teollisuutemme - etenkin kemian teollisuus - on Suomessa kuitenkin aika kapealla pohjalla ja sen vuoksi varmasti parhaita käytäntöjä ei meiltä aina löydy. Toiseksi, on varmasti järkevää pyrkiä keräämään edelleen tietoa myös kotimaan teollisuudesta tarkastuksien yhteydessä, asiantuntijaverkoston avulla tai jollain muulla keinolla, jotta hyvät käytännöt saataisiin leviämään laajemmalle ja ne olisivat varmasti kaikkien tiedossa. Yhdessä tarkastuksessa havaitun positiivisen käytännön voisi jakaa muillekin yrityksille - joko seuraavissa tarkastuksissa tai vaikkapa suoraan netissä Tukesin erinomaisilla sivuilla esim. otsakkeella "Havaintoja hyvistä käytännöistä". Arvaan kyllä, että näitä asioita on varmasti mietittykin ja ehkä näihin on jo panostettukin, mutta koska kaikki toimet, joilla hyviä käytänteitä saadaan leviämään, ovat erittäin tärkeitä, on niitä syytä miettiä. Turvallisuus kemikaalien teollisessa käsittelyssä on meidän kaikkien yhteinen ja äärimmäisen tärkeä asia niin yksilöiden kuin yrityksenkin kannalta. Kaikki turvallisuuteen liittyvät poikkeamat lehtiotsikoissa muistetaan huomattavasti kauemmin kuin parhaatkaan tuotteen ominaisuuksia tai yrityksen imagoa hyväilevät mainokset. Kiitokset. Toivon Tukesille parasta menestystä entisestäänkin laajentuneessa toimenkuvassa ja tässä kaikille meille äärimmäisen tärkeässä tehtävässä.