Ympäristömerkki. Vuosijulkaisu 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristömerkki. Vuosijulkaisu 2013"

Transkriptio

1 Ympäristömerkki Vuosijulkaisu 2013

2 Pääkirjoitus YMPÄRISTÖMERKKIEN VUOSI 2012 Kuluttajat ja yritykset ovat kiinnostuneita saamaan tietoa ympäristöasioista ja haluavat toimia vastuullisesti. Tämän osoittaa ympäristömerkin lupamäärien ja ympäristömerkittyjen tuotteiden liikevaihdon kasvu vuonna Myös Joutsenmerkki-brändin arvostus on Suomessa edelleen huippuluokkaa. Ympäristömerkintä lanseerasi syyskuussa uuden verkoston organisaatioiden hankkijoille. Sen avulla helpotamme hankkijoiden työtä ja autamme heitä löytämään ympäristöä vähemmän kuormittavia vaihtoehtoja joko Joutsenmerkillä tai EU-ympäristömerkillä varustetuista tuotteista. Kampanjoiden pääaiheena menneenä vuonna olivat kemikaalit ja niiden ympäristövaikutukset. Joutsenmerkintä toteutti jo toisen kerran Meikitön päivä -kampanjan sosiaalisessa mediassa. Lisäksi tapasimme toimittajia sekä bloggaajia kertoaksemme puhdistusaineiden, kosmetiikan, tekstiilien ja rakennuskemikaalien ympäristövaikutuksista. EU-ympäristömerkinnän vuosi oli varsin aktiivinen. Kautta aikain ensimmäinen sanomalehtipaperilupa myönnettiin suomalaiselle valmistajalle. Samaan aikaan paino- ja kopiopaperivalmistajat uusivat lupiaan täyttämään viimeisimmän kriteeriversion ympäristövaatimukset. Myös EU-ympäristömerkin sähköistä viestintää kehitettiin uudistamalla kotisivujen ilme ja rakenne. Samalla sivut siirrettiin omaan osoitteeseensa josta toivomme käyttäjien löytävän ne entistä helpommin. Joutsenmerkintä hyväksyi vuonna 2012 monia uusittuja tai täysin uusia kriteereitä aina tekstiileistä kertakäyttötuotteisiin. Vuoden aikana valmisteltiin lisäksi merkittävää uutta aluevaltausta eli kriteereitä ensimmäiselle elintarviketuoteryhmälle, leipomoille ja leivälle. Laajentuminen elintarvikkeisiin tuo Joutsenmerkin tulevaisuudessa yhä useammin mukaan kuluttajien päivittäisiin valintoihin. Sinikka Karppelin Päätoimittaja Tekijät Ympäristömerkki Päätoimittaja Sinikka Karppelin Koordinointi Kirsi Auranmaa Julkaisija Ympäristömerkintä Motiva Services Oy Tilaukset, osoitteenmuutokset ja peruutukset Ympäristömerkintä Motiva Services Oy Urho Kekkosen katu 4-6 A PL 489, Helsinki puh , Toimitus peak press & productions oy Laivurinkatu 2, Loviisa Toimittajat Kirsi Auranmaa, Rolf Gabrielsson, Seppo Iisalo, Reija Kokkola, Paula Launonen ja Kirsi Riipinen AD Milla Ketolainen Kuvaajat ja kuvittajat Päivi Ahvonen, Teemu Juutilainen, Milla Ketolainen, Virpi Lehtinen, Janne Lehtinen, Jan Schulte-Tigges ja Anna Äärelä Painopaikka Lönnberg Painot Oy Kannen kuva Jan Schulte-Tigges Toimituspäällikkö Seppo Iisalo paperi kansi Edixion 250g, sisus ArtSilk 130g

3 kuva Anna Äärelä Meikitön päivä Joutsenmerkin tapahtuma Meikitön päivä muistutti, että kosmetiikkatuotteiden valinnoilla on väliä ympäristömme ja terveytemme kannalta. Yhteensä Meikitön päivä keräsi facebook-osallistujaa. Heistä yli 400 ilmoittautui ammattikuvaaja Anna Äärelän malliksi. Kymmenen kuvattiin ilman meikkiä kuvakirjaan ja näyttelyyn. Lue lisää sivuilta 14 17

4 Ympäristömerkki Sisältö Ympäristömerkki

5 Uutisia Ylläty mitä kaikkea joutsenmerkkirintamalla tapahtui vuonna Sivu 6 Vahva merkki nostaa korkealle Firman koolla tai sijainnilla ei ole väliä, kun ympäristövastuu on kunnossa... Sivu 10 On vapauttavaa olla ihan naturel Meikitön päivä -kampanja oli menestys. Se poiki myös valokuvateoksen ja -näyttelyn... Sivu 14 Tiesitkö......tämän ympäristömerkityistä hotelleista ja ravintoloista?... Sivu 18 Painolaitokset haluavat Joutsenmerkin Joutsenmerkitty painolaitos täyttää tiukat ympäristövaatimukset... Sivu 19 Ihoa vasten Ensin kiinnitimme huomiota siihen, mistä ruokamme on peräisin. Nyt olemme alkaneet pohtia, miten paidat ja housut valmistetaan... Sivu 20 Kertakäyttötuotteille Joutsenmerkki Ympäristönsuojelun pahikset voivat nyt erottautua Joutsenmerkillä...Sivu 30 Biokaasua, saisiko olla Biokaasu tekee tuloaan ajoneuvoliikenteen polttoaineena Suomessa...Sivu 32 Tutkittua Tuoreet tutkimukset kertovat Joutsenmerkin tunnettuuden ja arvostuksen pysyneen korkealla...sivu 33 Kuluttajan puolesta Kaupallinen neuvos Ilkka Cantell jäi vuodenvaihteessa eläkkeelle...sivu 34 Laukauksia & osumia Ympäristömerkkien medianäkyvyys vuonna Sivu 36 Lukijakysely Vastaa lukijakyselyyn netissä...sivu 37 Vuoden 2012 uutuudet Uudet ympäristömerkityt tuotteet ja palvelut...sivu 38 Verkostoitumalla ympäristön hyväksi Vihreät valinnat on Ympäristömerkinnän uusi hankintaverkosto...sivu 28 Vuosijulkaisu

6 Uutisia Koonneet Kirsi Auranmaa ja Seppo Iisalo Kuukauden merkkituotteet 2012 tammi helmi maalis Kokousmylly, Porvoo Kaikki ruuat valmistetaan omassa keittiössä, annokset pääosin lähi- ja luomuruokaa. Joutsenmerkin vaatimuksia käytetty ohjenuorana jo Kokousmyllyn suunnittelusta alkaen. Eskimo leivinpaperit Kaikki Joutsenmerkityt Eskimo-leivinpaperit ovat 100-prosenttisesti valkaisemattomia. Eskimo-leivinpapereita löytyy sekä rullana että kahden eri koon arkkeina. Brion puulelut Merkki on myönnetty perässä vedettävälle puiselle hylkeelle ja tipulle sekä puunvärisille ja värillisille rakennuspalikoille, jotka on tarkoitettu yli vuoden ikäisille lapsille. Kemikaaliklinikalta osviittaa toimittajille Toukokuussa Joutsenmerkki kutsui lehtitoimittajia kemikaaliklinikalle -tilaisuuteen, missä kerrottiin miten suunnistaa kemikaaliviidakossa. Kouluttavaan tapahtumaan oli kutsuttu toimittajia eri lehdistä. Kemikaaliklinikalla pureuduttiin moniin kysymyksiin: Mitä kannattaa tietää arjen käyttötavaroiden sisältämistä kemikaaleista? Miten tehdä oman hyvinvoinnin ja ympäristön kannalta parhaita valintoja? Miksi jotkut tekstiilit ärsyttävät ihoa? Miten remontoida ja sisustaa turvallisesti? Miksi luonnonkosmetiikka ei ole tae turvallisuudesta? Voiko kodinelektroniikka olla terveydelle haitallista? Miten Joutsenmerkki suhtautuu kemikaaleihin? Toimittajat saivat tilaisuuden päätteeksi mukaansa Anniina Nurmen suunnitteleman Joutsenmerkki-kestokassin, joka oli täytetty joutsenmerkityillä tuotteilla. Tilaisuus luvanhaltijoille syyskuussa Mitä mieltä kuluttajat ovat ympäristömerkeistä? Miten lisätä ympäristömerkittyjen tuotteiden kysyntää? Muun muassa nämä aiheet olivat esillä Ympäristömerkinnän syksyn asiakastilaisuudessa, joka pidettiin joutsenmerkityssä Scandic Simonkentässä. Tapahtumassa myös lanseerattiin yritysten hankinnoista vastaaville tarkoitettu Vihreät Valinnat Ympäristömerkinnän hankintaverkosto. Ympäristömerkit esillä Limingan koulussa Limingan koulussa järjestettiin toukokuun alussa teemapäivä, jonka aikana oppilaille esiteltiin ympäristöystävällisiä tuotteita ja luomutuotantoa. Teemapäivään osallistui noin 1200 nuorta peruskoululaisista lukiolaisiin. Ovet olivat avoinna myös muille kuntalaisille. 6 Ympäristömerkki

7 huhti touko kesä IVT maalämpöpumput IVT:llä on valikoimissaan useita joutsenmerkittyjä maalämpöpumppuja. Ne ovat energiatehokkaita ja hyödyntävät maahan, kallioon tai veteen varastoitunutta luonnonlämpöä. Rainbow lasten aurinkotuotteet Rainbow Kids sensitive -lapsille tarkoitetut aurinkosuojatuotteet eivät sisällä herkistäviä tai hormonitoimintaa häiritseviksi epäiltyjä raaka-aineita. Pirkka Ivana Helsinki -lautasliinat Lautasliinojen raaka-aine on tuotettu kestävän metsänhoidon periaatteita noudattaen. Valmistuksessa ei ole tuhlattu energiaa ja päästöt ilmaan ja veteen on minimoitu. J.K. Rowlingia ympäristömerkittynä Ensimmäinen Joutsenmerkin Suomessa saanut kovakantinen kirja on syksyllä kauppoihin tullut J.K. Rowlingin Paikka vapaana. Otavan oppikirjoissa ja Seven-pokkareissa merkki on näkynyt jo vuoden 2012 alusta. Vuoden 2013 alkupuolella Otavan kaikkiin kirjoihin tulee Joutsenmerkki. Se kertoo siitä, että Otavan Kirjapainon kemikaalien käyttö, jätemäärät, päästöt ja energiankulutus on puolueettomasti tarkastettu ja täyttävät tiukat vaatimukset. Joutsenmerkki-ilta perhebloggaajille Mitkä lelut ovat turvallisia? Voiko kertavaippa olla ympäristön kannalta hyvä valinta? Mitä kemikaaleja tulisi välttää etenkin lasten tuotteissa? Muun muassa näihin kysymyksiin pureuduttiin Ympäristömerkinnän bloggari-illassa, johon oli kutsuttu lapsiperhe-aiheisten blogien kirjoittajia. Tilaisuudessa Joutsenmerkin asiantuntijat kertoivat, miten tehdä sekä perheen että ympäristön kannalta parhaita valintoja esimerkiksi leluja, vaippoja, tekstiilejä ja pesuaineita hankittaessa. Ohjelmaan kuului myös joutsenmerkittyjen tuotteiden esittelyä. Osallistujat saivat lähtiessään mukaansa Joutsenmerkin kemikaalioppaan sekä kassillisen joutsenmerkittyjä lapsiperheelle tarpeellisia tuotteita. Vuosijulkaisu

8 Uutisia heinä elo syys Otavan Seven-pokkarit Seven-pokkarien valikoimasta löytyy niin tietokirjallisuutta, kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta kuin kirjoja lapsille ja nuorille kaikki joutsenmerkittyjä. Polarn O. Pyretin ECO-trikoovaatemallisto Tuotannossa käytetyt kemikaalit ovat turvallisia ympäristölle ja terveydelle eikä malliston tuotteissa ole haitallisten aineiden jäämiä. Vaatteet säilyvät hyvinä lapselta toiselle. Familon-vuoteet ja -patjat Finlaysonille myönnettiin Joutsenmerkin käyttöoikeus ensimmäisenä suomalaisena sänkyvalmistajana. Familon-tuoteperheen kaikki sängyt ovat joutsenmerkittyjä. Valitse ympäristömerkitty hotelli Jos haluat vähentää majoituksesi ilmastovaikutuksia, valitse ympäristömerkitty hotelli. Joutsenmerkillä on lukuisia vaatimuksia, jotka liittyvät hotellien suoraan tai välilliseen energiankulutukseen. Liian paljon sähköä ja lämpöä kuluttava hotelli ei voi olla Joutsenmerkitty. Tällä hetkellä Pohjoismaissa on yli 400 joutsenmerkittyä hotellia, joista lähes 40 sijaitsee Suomessa. Uusimpia ovat Scandic Paasi ja Scandic Tampere Station sekä oululainen hotelli Lasaretti. EU-ympäristömerkin ovat saaneet helsinkiläinen Hotelli AVA ja rautavaaralainen Metsäkartano. Verkosto yritysten hankinnoista vastaaville Ympäristömerkintä on perustanut verkoston yritysten hankinnoista vastaaville. Tarkoituksena on helpottaa yritysten valintoja ja auttaa niitä löytämään ympäristöä vähemmän kuormittavia vaihtoehtoja. Verkosto on avoin yrityksille ja yhteisöille, jotka haluavat tukea ja näkyvyyttä omille ympäristötoimenpiteilleen. Jäsenille järjestetään muun muassa erilaisia tapahtumia. Asiasta enemmän sivuilla Turvallisesti kalusteita maalaamaan Keittiökaappien, ovien, karmien ja listojen maalaus onnistuu nyt turvallisin, ympäristömerkityin tuottein. Joutsenmerkin saaneet tuotteet ovat Sadolin Kalustemaali puolihimmeänä, puolikiiltävänä ja kiiltävänä sekä Sadolin Otepohja Aqua pohjamaali. Kyseessä ovat kautta aikain ensimmäiset joutsenmerkityt kalustemaalit Suomessa. Joutsenmerkin lisäksi niille on myönnetty EU-ympäristömerkki. 8 Ympäristömerkki

9 loka marras joulu Ravintola Perho Kestävä kehitys ja sen edistäminen ravintolatoiminnassa on keskeinen osa ravintolakoulun opetussuunnitelmaa, ja opetusravintolassakin toimitaan sen mukaisesta. Hotelli Lasaretti Oulun ydinkeskustan liepeillä sijaitseva Lasaretti on sitoutunut kestävään kehitykseen toiminnassaan. Hotelli on seurannut omaa hiilijalanjälkeään vuodesta 2007 lähtien. Lumme puhdistussprayt Suihkepulloihin pakattuja Lumme yleispuhdistusaineita on kaksi erilaista. Toinen on tarkoitettu käytettäväksi keittiössä ja toinen kylpyhuoneessa. Valmistaja on Cederroth. Kuukauden merkkituotteet 2012 Tekstiiliseminaari: Tarjonta ei kohtaa kuluttajan toiveita Ympäristömerkintä järjesti toukokuussa tekstiilialan toimijoille ja sidosryhmille keskustelutilaisuuden ehdotuksesta tekstiilien ja nahkatuotteiden uusiksi joutsenmerkkikriteereiksi. Ehdotus oli tuolloin lausuntovaiheessa. Tilaisuudessa Aalto-yliopiston tutkija Kirsi Niinimäki esitelmöi kestävästä kehityksestä, kuluttajista ja tekstiilituotteiden laadusta. Hänen mukaansa tämänhetkinen tuotetarjonta ei vastaa kuluttajien odotuksia ja toiveita. Vaikka kuluttajat ovat kiinnostuneita ympäristöä vain vähän kuormittavista tuotteista, niitä on vaikea löytää kaupan hyllyiltä. Tarjonta ei kohtaa kuluttajan toiveita. UPM tiennäyttäjänä UPM News ja UPM EcoBasic -sanomalehtipapereille on myönnetty EU-ympäristömerkki ensimmäisenä lajissaan. Ympäristöjohtaja Päivi Rissasen mukaan UPM pyrkii vähentämään tuotteidensa ympäristövaikutuksia niiden koko elinkaaren ajan. EU-ympäristömerkki on erinomainen tapa todentaa alhaiset ympäristövaikutukset. Lisäksi merkki auttaa asiakkaitamme valitsemaan markkinoiden ympäristöystävällisimmät tuotteet, hän sanoo. EU-ympäristömerkin saaneita sanomalehtipapereita valmistetaan UPM:n Kaipolan tehtaan lisäksi yhtiön Saksan, Itävallan, Iso-Britannian ja Ranskan tehtaissa. Vuosijulkaisu

10 10 Ympäristömerkki

11 Allsidige Nord Junno & unno Vahva merkki nostaa korkealle Firman koolla tai sijainnilla ei ole väliä, kun ympäristövastuu on kunnossa. Teksti Paula Launonen KUVAT Virpi Lehtinen, Shutterstock, valmistajat Yksi pienimmistä yrityksistä, jolla on maailman arvostetuimpiin ympäristömerkkeihin kuuluva Joutsenmerkki, on tanskalainen Junno & Unno. Sen ainoa ja kaiken lisäksi puolipäiväinen työntekijä on omistaja Margareta Norrgård. Hylly- ja naulakkopaja Junno & Unno on mukana selvityksessä, johon islantilainen ympäristökonsultti Stefán Gíslasson keräsi pienyritysten ympäristömerkkikokemuksia Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Suomesta ja Islannista. Haastattelin kahdeksantoista yrityksen edustajia eri aloilta. Niille on yhteistä halu osoittaa ympäristövastuuta luotettavalla tavalla, Gíslasson toteaa raportin esipuheessa. Vahvistuu jatkuvasti Ympäristömerkin hakemisen edellyttämä tiedonkeruu tuntui monesta yrittäjästä aluksi hankalalta, mutta vaivat unohtuivat viimeistään, kun joko Joutsenmerkki tai EU-ympäristömerkki oli saatu. Kaikkien selvitykseen haastateltujen mielestä virallinen ympäristömerkki on kilpailuetu, jonka merkitys vahvistuu samaan tahtiin kansalaisten ympäristötietoisuuden kanssa. Hakuprosessin aikana muiden muassa käytetyt materiaalit ja valmistuksen energian- ja vedenkulutus sekä jätteiden käsittely joutuvat suurennuslasin alle. Tiukat kriteerit Norjalainen Allsidige Nord valmistaa kestokauppakasseja vaihtoehdoksi markettien kassoilta ostettaville kertakäyttöisille. Myyntijohtaja Anders J Bredesen pitää ympäristömerkin hakemista opettavaisena kokemuksena. Erityisen haasteellista oli raaka-aineiden ympäristövaikutusten selvittäminen. Käännätimme valtavan määrän Islantilaisen ympäristökonsultin Stefán Gíslassonin 82-sivuinen tutkimus kertoo pohjoismaiden pienyritysten ympäristömerkkikokemuksista Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa ja Islannissa. Selvitystä varten Gíslasson haastatteli 18 yrityksen edustajia eri aloilta. Selvitys osoittaa, että ympäristömerkki sopii erinomaisesti paitsi suurille myös pienille yrityksille. Pohjoismaiden ministerineuvosto on teettänyt tutkimuksen. Vuosijulkaisu

12 tekstejä kiinasta norjaksi, sillä monet materiaalit ovat peräisin Kiinasta. Myös logistiikkaketjun vaiheet oli selvitettävä täsmällisesti. Vaikka tekemistä oli paljon, periaatteista ei Bredesenin mielestä kuitenkaan pidä tinkiä. Uskottavuus syntyy nimenomaan tiukoista, koko elinkaaren kattavista kriteereistä, hän painottaa. Kolme henkilöä työllistävä Allsidige Nord on alallaan yksi Norjan suurimpia. Pohjoismaisen Joutsenen rinnalla norjalaisissa kestokasseissa näkyy EUympäristömerkki. Joutsen vai EU-merkki? Suomessa sekä Joutsenmerkkiä että EUympäristömerkkiä hallinnoi Motiva Services Oy. Toimitusjohtaja Petri Väisänen kertoo, että noin parilla sadalla suomalaisyrityksellä on jommankumman tai molempien käyttöoikeus. Joukossa on kaikenkokoisia yrityksiä ja laaja kirjo erilaisia tuotteita ja palveluja. Kun virallisia merkkejä on kaksi, mistä ympäristösertifiointia harkitseva pienyrittäjä voi tietää, kumpaa hänen kannattaa hakea? Se riippuu tuotteesta ja markkinaalueesta, Väisänen vastaa. Pohjoismaissa Joutsenmerkki tunnetaan yleisesti, mutta jos aiot myydä vaikkapa pehmopapereita keskieurooppalaisille kuluttajille, EU-merkki on tehokkaampi. Kansa tunnistaa Markkinatutkimusten (YouGov Norge, joulukuu 2012) mukaan 88 prosenttia suomalaisista tunnistaa Joutsenmerkin, ja 54 prosenttia kuluttajista tarkistaa sen ostotilanteessa. Ympäristömerkinnän tärkeys vahvistuu tulevaisuudessa. Eri-ikäisistä kansalaisista vuotiaat tunnistavat Joutsenmerkin parhaiten. Heistä kasvaa valveutuneita päättäjiä, jotka valinnoillaan haluavat edistää kestävää kehitystä, Petri Väisänen arvioi. Ympäristömerkinnän kotisivuilta löy- Ympäristömerkinnän tavoitteena on kannustaa yrityksiä parantamaan käytäntöjään jatkuvasti kestävämpään suuntaan, Motiva Services Oy:n toimitusjohtaja Petri Väisänen sanoo. tyvät kaikki ympäristömerkin hakemisen käynnistämiseen tarvittavat ohjeet ja lomakkeet. Asiantuntijamme neuvovat mielellään myös puhelimitse tai kasvokkain. Rahalla et saa Koska sekä Pohjoismainen Joutsenmerkki että EU-ympäristömerkki ovat virallisia osoituksia palveluiden ja tuotteiden kestävästä tuottamisesta, niitä ei voi ostaa. Kun tuotteesi tai palvelusi täyttävät tiukat kriteerimme, saat käyttää merkkiä antamiemme ohjeiden mukaan, Väisänen korostaa. Motiva tarkistaa sekä kriteereitä että merkittyjen tuotteiden ja palveluiden tuotantoprosesseja säännöllisesti. Kriteerit ovat määräaikaisia, ja ne muuttuvat esimerkiksi teknisen kehityksen myötä. Aina kun kriteereitä tiukennetaan, pitää tuotteelle tai palvelulle hakea merkkiä uudestaan. Ympäristömerkinnän tavoitteena on kannustaa toimijoita parantamaan käytäntöjään jatkuvasti kestävämpään suuntaan, Väisänen tähdentää. Tyytyväiset yritykset Kummankin ympäristömerkin lupamaksu on porrastettu joko ympäristömerkityn tuotteen liikevaihdon tai yrityksen koon mukaan. Hinta on niin kohtuullinen, ettei ympäristömerkin hakeminen ainakaan siihen kaadu, Väisänen sanoo. Ympäristömerkistä on myös rahanarvoista hyötyä pienyrityksille, jotka tasapainoilevat pienten markkinointibudjettien kanssa. Vaikka brändi olisi suurelle yleisölle tuntematon, Joutsenmerkki osoittaa, että taustalla on vakavasti otettava, vastuullisesti toimiva yritys. Joutsenmerkki tutkitutti luvanhaltijoiden tyytyväisyyttä viimeksi vuodenvaihteessa (Reflect maaliskuu 2012). Tutkimuksen mukaan 95 prosenttia Joutsenmerkkiyrityksistä suosittelee merkkiä myös muille. 12 Ympäristömerkki

13 Vastuullisen rakentajan valinta Myrkytön lämpökäsittely jalostaa puun kestäväksi ja säästäväksi. Joutsenmerkki kertoo sen. Toimitusjohtaja Arto Halonen sanoo, että ekologisuus on rakennusmateriaaleja lämpökäsittelyn erikoisosaajaksi, jonka peasti kasvanut 65 henkilöä työllistäväksi valmistavan Lunawoodin bisneksen ydin. tuotteista suurin osa menee vientiin Pohjoismaihin ja Eurooppaan. Kestävää kehitystä edistävä liikeidea on osoittautunut toimivaksi, sillä kahden iisalmelaisveljeksen perustama yritys on nonollinen menetelmä parantaa puun Lämpökäsittely on puhdas ja luon- omi- naisuuksia. Kemikaaleja ei käytetä, jalostaminen tapahtuu kokonaan lämmön ja veden avulla. Eri lämpötilat, käsittelyajat ja kuivaustekniikat antavat eri käyttötarkoituksiin suunnitelluille materiaaleille erilaisia ominaisuuksia, Halonen kertoo. Lunawood lupaa terassille ja pihakalusteille pitkää ikää rankoissakin säissä. Lämpökäsitellyt seinäpaneelit ja lattialaudat puolestaan vähentävät rakennusten energiankulutusta. Lunawood suosittelee vettä hylkivää, lämpökäsiteltyä puuta saunan kattoon, seiniin ja lauteille. Ympäristötietoiset ihmiset haluavat valinnoillaan vaikuttaa, ja me annamme siihen mahdollisuuden, Halonen toteaa. Vaikka päämarkkinat ovat Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa, tuotanto pysyy jatkossakin Itä-Suomessa, koska muualta ei Halosen mukaan löydy yhtä korkeatasoista puuraaka-ainetta. Kun sisustaja tai rakentaja näkee Joutsenmerkin tuotteissamme, hän tietää saavansa kotiinsa myrkyttömiä, vastuullisesti uusiutuvasta raaka-aineesta valmistettuja materiaaleja, Halonen summaa. Koneet puhtaiksi Islantilainen Undri on 1,5 työntekijän yritys. Koneiden, autojen ja työvälineiden puhdistusaineita valmistavan mikroyrityksen kolmella tuotteella on Joutsenmerkki. Näin pystymme osoittamaan ympäristövastuumme yhtä painokkaasti kuin isot kilpailijamme, perustelee Undrin edustaja Guðjón Hólm Sigurðsson. Uusiutuvista luonnonaineista (esimerkiksi soijaöljy) kahdeksaa erilaista puhdistusainetta valmistava mikroyritys hyödyntää Joutsenmerkin vaatimuksia kaikkien tuotteidensa kehitystyössä. Kenkiä naisille ja lapsille Karavaanarin kaveri Ruotsin Kumlassa jalkineita valmistavassa Kavatissa työskentelee 25 työllistää kaksi henkilöä. Eurooppa- Tanskalainen Mariager Camping ihmistä. Tuotteille haluttiin EU-ympäristömerkki, koska päävientialue Anni Jensen halusi leirintäalueellaisia matkailijoita palveleva yrittäjä on Eurooppa. leen EU-ympäristömerkin. Kustannuksia syntyi materiaalien testaamisesta, kun oli varmis- tiedostamme toimintamme vai- On tärkeää, että me kaikki tettava sopivuus ympäristömerkittyyn tuotteeseen, sanoo laatupääl- säästeliäästi ympäristön takia vaikutukset. Käyttämällä resursseja likkö Calle Carlsson. kutamme myönteisesti myös taloudelliseen kannattavuuteen. Lopputuloksena joistakin materiaaleista piti luopua. Pohjois-Jyllannissa sijaitseva leirintäalue on auki huhtikuusta syys- Carlssonin mukaan erityisen ympäristötietoisia ovat saksalaiset kuuhun. Jensen panostaa erityisesti lapsiperheiden ja aktiivisten kuluttajat. ikäihmisten palveluihin. Lähde: Svanen och EU Ecolabel succéhistorier i nordiska småsamfund Vuosijulkaisu

14 Meikitön päivä On vapauttavaa olla ihan naturel Meikitön päivä -kampanja oli menestys. Se poiki myös valokuvateoksen ja -näyttelyn. Teksti Reija Kokkola kuvat Anna Äärelä 14 Ympäristömerkki

15 Vuosijulkaisu

16 Meikitön päivä -kampanjaan liitettiin meikkituotteiden lisäksi muutkin kauneusja hygieniatuotteet, kuten sampoot, voiteet ja deodorantit. Joutsenmerkki järjesti syyskuussa 2012 toista kertaa Meikitön päivä -kampanjan. Mukaan tapahtumaan ilmoittauduttiin facebookissa, ja osallistujia saatiin lähes Ainakin näin moni suomalainen halusi viettää edes yhden päivän vuodesta ilman meikkiä ja vielä hyvällä omallatunnolla, sillä kosmetiikkatuotteiden valinnoilla on väliä ympäristömme ja terveytemme kannalta. Tarkoitus oli kiinnittää huomiota siihen, että kulutusvalinnoillamme todellakin on merkitystä. Tapahtuman pääpaino oli terveydessä ja ympäristöystävällisyydessä, tällä kerralla lisäpointtina oli myös se, että on vapauttavaa olla joskus ihan naturel, toteaa Ympäristömerkinnän projektipäällikkö Sini Sittnikow. Miehetkin mukana Kommenteista päätellen ihmiset nauttivat, kun saivat olla luomuina ilman ulkonäköpaineita. Mielestäni tällainen on tärkeää etenkin teini-ikäisille tytöille, Sittnikow sanoo. Meikitön päivä -kampanjaan liitettiin meikkituotteiden lisäksi muutkin kauneus- ja hygieniatuotteet, kuten sampoot, voiteet ja deodorantit. Mukaan lähti miehiäkin. Media kiinnostui kampanjasta. Kampanja uutisoitiin laajasti lehdistössä, radiossa ja myös televisiossa. Kampanjan viesti oli sama kuin Ympäristömerkillä yleensä, ja saimme paljon keskustelua aikaan siitä, kuinka voimme vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin tuotevalinnoillamme. Kuvateos ja näyttely Kampanja poiki muutakin. Meikitön päivä -facebook-osallistujat saivat ilmoittautua ammattivalokuvaaja Anna Äärelän malleiksi. Halukkaita oli yli 400, joista noin kymmenen kuvattiin ilman meikkiä keväällä 2013 julkaistavaan kuvakirjaan ja näyttelyyn. Näyttely on nähtävillä VR:n tiloissa Helsingin asemahallissa. Kampanjan keulakuva, malli Anne Kukkohovi oli yksi kuvatuista. Lähdin mielelläni mukaan, sillä olen ammattini puolesta julkisuudessa tällät- tynä ja meikattuna. Minulle on kuitenkin muuna aikana ihan luonnollista olla meikittä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meikittömänä pitäisi kulkea hiukset likaisina ja verkkareissa. Myös ilman meikkiä voi olla huoliteltu ja kaunis. Esimerkiksi ranskattaret ovat usein vain sipaisseet huulipunaa, mutta kulkevat kauniissa mekoissa ja korkeissa koroissa, Kukkohovi kuvailee. Hänestä oli hienoa olla luonnonkau- 16 Ympäristömerkki

17 Meikitön päivä Kuvaus järjestettiin Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa. Meikkaajaa ei luonnollisesti ollut paikalla. niina Äärelän kuvattavana. Oli sateinen, kuulaan kaunis syyspäivä. Kuvaus kävi nopeasti, eihän siihen tarvinnut meikata, Kukkohovi naurahtaa. Kuva tukee tarinaa Valokuvaaja Anna Äärelä on tunnettu herkistä kuvistaan, joissa käytetään paljon luonnonvaloa. Kuvaus järjestettiin Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa. Meikkaajaa ei luonnollisesti ollut paikalla. Anna Äärelä oli itsekin kuvaustilanteessa meikittä. Kuvattavat valittiin heidän tarinansa perusteella. Mitä meikittömyys heille merkitsee? Ei siis tarvinnut lähettää kuvaa itsestään päästäkseen malliksi. Kuvateoksessa kerrotaan tarina, jota kuva sitten tukee, Äärelä kertoo. Vaikka suurin osa kuvattavista ei ollut tottunut olemaan kameran edessä, kuvaustilanne oli Äärelän mielestä stressitön. Ei pyritty peittelemään mitään. Ei ollut huolta siitä, että kuvassa näkyy vaikkapa ihon epäpuhtautta. Kuvissa on Kukkohovin lisäksi muutama muukin julkkis, kuten Sanna Stellan ja Sara Sieppi, Äärelä kertoo. Vuosijulkaisu

18 tiesitkö YMPÄRISTÖ- MERKITYISTÄ HOTELLEISTA JA RAVINTOLOISTA? 2. Entä ravintola? Ravintola voi saada Joutsenmerkin, mutta ei EU-ympäristömerkkiä. EU-ympäristömerkki ei kata ravintoloita. 1. Voiko hotelli saada sekä Joutsenmerkin että EUympäristömerkin? Kyllä. Hotellille voidaan myöntää Joutsenmerkki tai EU-ympäristömerkki tai vaikka kummatkin, kunhan merkin vaatimukset täyttyvät. 3. Millainen on ympäristömerkitty hotelli? Ympäristömerkityssä hotellissa säästetään energiaa ja vettä, käytetään turvallisia kemikaaleja, kierrätetään jätteet ja minimoidaan niiden syntyä. Ympäristö otetaan huomioon mahdollisimman monissa hankinnoissa. 5. Onko muualla Euroopassa ympäristömerkittyjä hotelleja ja ravintoloita? Toki. EU-ympäristömerkittyjä hotelleja ja muita majoituspalveluita on Euroopassa yhteensä jo lähes 400. Pohjoismaissa oli Suomi mukaan lukien vuoden 2012 lopulla jo 127 joutsenmerkittyä ravintolaa ja 452 joutsenmerkittyä hotellia. 4. Tarjotaanko ympäristömerkityssä ravintolassa vain kasvisruokaa? Joutsenmerkityssä ravintolassa voi syödä kuten muissakin ravintoloissa. Raakaaineiden alkuperä on tunnettava ja niiden tuotannon on oltava kestävää. Lisäksi suositaan kasvisruokaa, lähiruokaa ja luomua. 7. Mikä oli Suomen ensimmäinen ympäristömerkitty majoituspalvelu? Ensimmäisenä Joutsenmerkin sai Scandic Jyväskylä. Ensimmäinen EU-ympäristömerkin saanut majoituspalvelu on kurssi- ja leirikeskus Metsäkartano Rautavaaralla. 6. Onko ympäristömerkityssä hotellissa kallista yöpyä? Ympäristömerkittyjä hotelleja ja muita majoituspalveluita löytyy eri hintaluokista. Ympäristömerkki ei tee hotellista kalliimpaa kuin muut. 8. Entä ravintola? Naantalilainen Kuusi Sisarta -ravintola on Suomen ensimmäinen ympäristömerkitty ravintola. 9. Onko ympäristömerkityssä hotellissa tai ravintolassa tarjolla luomutuotteita? Kyllä. Joutsenmerkityssä ravintolassa on tarjolla aina vähintään yksi luomutuote tai luomuraaka-aine. Yleensä Joutsenmerkityn hotellin aamiaisella on tarjolla useita eri luomutuotteita, kuten luomumysliä ja luomujugurttia. 18 Ympäristömerkki

19 Painolaitokset haluavat Joutsenmerkin Joutsenmerkitty painolaitos vähentää ympäristökuormitusta kokonaisvaltaisesti ja täyttää tiukat ympäristövaatimukset. Teksti Reija Kokkola KUVA Janne Lehtinen Joutsenmerkitty painotalo hyödyntää raaka-aineita mahdollisimman hyvin eikä käytä ympäristöä saastuttavia tai terveydelle haitallisia aineita. Joutsenmerkin vaatimukset kattavat muun muassa painotalon käyttämät paperit ja kemikaalit. Lisäksi Joutsenmerkki painottaa painotuotteiden kierrätyskelpoisuutta. Vain joutsenmerkitty painotalo voi painaa joutsenmerkittyjä painotuotteita ja silloin tuotteiden on täytettävä vielä erikseen määritellyt tuotevaatimukset. Myös kirjekuorivalmistajat kuuluvat nykyään painolaitostoiminnan piiriin, johtava asiantuntija Harri Hotulainen Ympäristömerkinnästä kertoo. Uudet kriteerit Painolaitosten kriteerit koostuvat pakollisista vaatimuksista ja ns. pistevaatimuksista, joista painolaitos saa pisteitä sen mu- kaan, miten hyvin vaatimukset täyttyvät. Pistevaatimuksista kerättävä minimipistemäärä riippuu painomenetelmästä ja on esimerkiksi sanomalehtipainolle korkeampi kuin arkkioffset-painolle. Sekä pakollisia että pistevaatimuksia on tarkennettu uusissa kriteereissä. Myös kokonaispistevaatimusta on tiukennettu kaikissa painomenetelmissä. Pakollisiin vaatimuksiin kuuluu muun muassa se, että jokaisen painomenetelmän paperinkulutuksesta pitää 25 prosenttia olla joko ympäristömerkittyä tai Ympäristömerkinnän tarkastamaa paperia. Silloin kun Joutsenmerkki halutaan liittää yksittäiseen painotuotteeseen, tulee sen paperista 90 prosenttia olla tällaista paperia. Lisäksi uusissa pakollisissa vaatimuksissa kiinnitetään huomiota tarraliimojen käyttöön. Esimerkiksi kirjekuorien tarraliimat eivät saa haitata tuotteen kierrätystä. Uusia pistevaatimusalueita ovat energiankulutus, hiilidioksidipäästöjen kartoitus, työympäristö- ja reproteknologia sekä vedenkulutus, Harri Hotulainen toteaa. Sähköinen hakemusportaali helpottaa hakemuksen tekoa Koska painotalot ovat hyvin kiinnostuneita ympäristöasioista ja haluavat profiloitua Joutsenmerkillä, luvanhaun helpottamiseksi on kehitetty uusi sähköinen painotuoteportaali. Sitä käyttämällä hakemuksen teko on helppoa ja nopeaa. Vaaditut tiedot syötetään tietokantaan, jolloin lasketut lukemat ja niistä kertyvät pisteet saadaan automaattisesti, johtava asiantuntija Harri Hotulainen kertoo. Hakemukseen sisältyvät täytetty hakemuslomake, sähköinen hakemus ja asiakirjat, joilla osoitetaan vaatimusten täyttyminen. Sähköisestä tietokannasta voi tulostaa yhteenvetoraportin, joka sisältää sekä lähtötiedot että lasketut tiedot. Hakemus lähetetään sen maan Ympäristömerkintäorganisaatioon, jossa tuotanto tapahtuu. Pohjoismaiden ulkopuolella olevien painotalojen hakemukset voidaan lähettää mihin tahansa Pohjoismaahan. Sähköisestä hakemusmenettelystä on aiemmin saatu hyviä kokemuksia ja niiden perusteella olemme kehittäneet järjestelmää edelleen, Hotulainen sanoo. Vuosijulkaisu

20 Ihoa vasten 20 Ympäristömerkki

Tekstiilien terveys- ja ympäristövaikutukset kuluttajien asenteet ja tietämys

Tekstiilien terveys- ja ympäristövaikutukset kuluttajien asenteet ja tietämys Tekstiilien terveys- ja ympäristövaikutukset kuluttajien asenteet ja tietämys Kirsi Auranmaa 9.5.2012 Kuluttajatutkimus YouGov Finland Ympäristömerkinnän toimeksiannosta 29.3. 2.4.2012 tuhat 16-74 vuotiasta

Lisätiedot

Ympäristömerkinnät Hansaprintin painotuotteissa

Ympäristömerkinnät Hansaprintin painotuotteissa Ympäristömerkinnät Hansaprintin painotuotteissa 1 Ympäristömerkinnät lyhyesti ISO 14001 8 Kansainvälinen ympäristöjohtamisjärjestelmä, joka tähtää jatkuvaan parantamiseen ja ympäristösuorituskyvyn kehittämiseen.

Lisätiedot

KULUTTAJAKYSELY KUNTIEN VASTUULLISISTA HANKINNOISTA. Yhteenvetoraportti huhtikuu 2016

KULUTTAJAKYSELY KUNTIEN VASTUULLISISTA HANKINNOISTA. Yhteenvetoraportti huhtikuu 2016 KULUTTAJAKYSELY KUNTIEN VASTUULLISISTA HANKINNOISTA Yhteenvetoraportti huhtikuu 2016 Kyselyn tausta ja sisältö Tämän kyselytutkimuksen liittyen suomalaisten näkemyksiin kuntien vastuullisista hakinnoista

Lisätiedot

Rokua Geopark. Ohje yrityksille Rokua Geopark logon käyttämisestä

Rokua Geopark. Ohje yrityksille Rokua Geopark logon käyttämisestä Rokua Geopark Ohje yrityksille Rokua Geopark logon käyttämisestä Rokua Geopark ohjausryhmä 24.3.2011 Taustaa Rokua Geopark on perustettu edistämään Oulujokilaakson, Rokuan ja Oulujärven alueiden elinkeinotoimintaa,

Lisätiedot

Kaksi tapaa vähentää sähkönkulutuksen hiilidioksidipäästöjä kunnassa. Miten hankintaan uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä?

Kaksi tapaa vähentää sähkönkulutuksen hiilidioksidipäästöjä kunnassa. Miten hankintaan uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä? Kaksi tapaa vähentää sähkönkulutuksen hiilidioksidipäästöjä kunnassa Miten hankintaan uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä? Mitä ovat sähkön alkuperätakuut? EU:ssa käytössä oleva yhtenäinen järjestelmä.

Lisätiedot

Mitä kuluttaja tuumii luomusta?

Mitä kuluttaja tuumii luomusta? Tervetuloa Mitä kuluttaja tuumii luomusta? Ohjelma klo 9.30 Luomubrunch klo 0.00 Luomun kuluttajabarometrin 203 tulokset, toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila/Pro Luomu ry klo 0.30 Luomun rooli suomalaisessa

Lisätiedot

Kuluttajatutkimusraportti

Kuluttajatutkimusraportti Kuluttajatutkimusraportti Ympäristömerkintä kodin sisustus-, remontointi- ja rakennustarviketuoteryhmässä kuluttajien asenteet ja tietämys Tammikuu 2014 Johdanto Tässä raportissa on esitetty graafisesti

Lisätiedot

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi?

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? POROA VAI BURGERIA Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? Suomalainen ruokaperinne Kropsua, hapanleipää, karjalanpaistia

Lisätiedot

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Biojalostamohanke BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Sunpine&Preem Arizona Chemicals SP Processum Fortum Borregaard Forssa UPM Forchem Neste Oil Kalundborg FORSSAN ENVITECH-ALUE Alueella toimii jätteenkäsittelylaitoksia,

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

PankaBrite. Korsnäs Carry (Frövi carry)

PankaBrite. Korsnäs Carry (Frövi carry) AKKAUSKARTONGIT ankabrite äällystetty hiokkeellinen taivekartonki. Simcote Vahvasti päällystetty hiokkeellinen taivekartonki. rintline Kierrätyskuiturunkoinen kartonki. Korsnäs Carry (Frövi carry) Korkealuokkainen

Lisätiedot

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Yritysten toiminta: LähiPuoti Remes Oy on perustettu 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-Häme ja Pirkanmaa. Valikoimissa

Lisätiedot

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake Liitteet Liite I. Kyselylomake Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli 1. Onko yritys määritellyt kohderyhmän iän mallistolle, jota olet viimeksi suunnitellut tai jota suunnittelet parhaillaan? a. on, kohderyhmän

Lisätiedot

Tarvitsetko lisää virtaa?

Tarvitsetko lisää virtaa? Tarvitsetko lisää virtaa? Elintarvikkeet ja taukotilaratkaisut 1 Staples Business Advantage Elintarvikkeet ja taukotilaratkaisut Parhaat ideat eivät aina synny työpöydän tai tietokoneen ääressä: toisinaan

Lisätiedot

Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen PEFC Suomi Auvo Kaivola

Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen PEFC Suomi Auvo Kaivola Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen 24.5.2016 PEFC Suomi Auvo Kaivola Mikä PEFC on? PEFC Council globaali, voittoa tavoittelematon kansallisesti kehitettyjen metsäsertifiointijärjestelmien

Lisätiedot

Vihreät hankinnat ja hankintalaki. Kommenttipuheenvuoro, Vihreät hankinnat seminaari Jukka Koivusalo Hankintalakimies Espoon kaupunki

Vihreät hankinnat ja hankintalaki. Kommenttipuheenvuoro, Vihreät hankinnat seminaari Jukka Koivusalo Hankintalakimies Espoon kaupunki Vihreät hankinnat ja hankintalaki Kommenttipuheenvuoro, Vihreät hankinnat seminaari 18.01.2010 Jukka Koivusalo Hankintalakimies Espoon kaupunki Yleisiä lähtökohtia Hankintalaki perustuu pitkälti EU-lainsäädäntöön,

Lisätiedot

Joulukauppa 2010. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 18.11.2010

Joulukauppa 2010. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 18.11.2010 Joulukauppa 2010 - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 18.11.2010 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu

Lisätiedot

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Työvaateprofilointi Painettu & Valmis PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Nykyään yhä useampi yritys haluaa työvaatteisiin yrityksen logon. Ahlsell

Lisätiedot

Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin

Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin Liite 15.12.2008 65. vuosikerta Numero 4 Sivu 13 Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin Helmi Risku-Norja, MTT Lakisääteinen julkinen ruokapalvelu tarjoaa vuosittain 431 miljoonaa ateriaa, mikä

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2016

Abloy oy ympäristökatsaus 2016 Abloy oy ympäristökatsaus 2016 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Alhaalta ylöspäin Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi. Sisältö, tekijät ja budjetti. Avoin haku verkossa:

Lisätiedot

Ruokaketjun toimijoiden näkemyksiä luomusta. Jaakko Nuutila,

Ruokaketjun toimijoiden näkemyksiä luomusta. Jaakko Nuutila, Ruokaketjun toimijoiden näkemyksiä luomusta Jaakko Nuutila, 6.10.2015 Osana kokonaisuutta Väitöstutkimus, jossa tarkastellaan luomuketjua osana suomalaista elintarvikejärjestelmää ja esitetään keinoja,

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta

SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta JOHDANTO Suomalaiset ostavat 21 miljoonaa paria kenkiä vuosittain.

Lisätiedot

Kuluttajatutkimusraportti

Kuluttajatutkimusraportti Kuluttajatutkimusraportti Arkielämän kemikaalit kuluttajien asenteet ja tietämys Tammikuu 2015 Johdanto Tässä raportissa on esitetty graafisesti päätulokset Motiva Services Oy:n kuluttajatutkimuksesta

Lisätiedot

Raaka-aineiden alkuperätiedot

Raaka-aineiden alkuperätiedot 1 Raaka-aineiden alkuperätiedot Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Twitter: @IlkkaAlarotu Kulutuksen valtatrendit TERVEELLISYYS HELPPOUS SOSIAALINEN KANSSAKÄYMINEN AITOUS EETTISYYS JA EKOLOGISUUS

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä Viestinnän pääosasto KANSALAISMIELIPITEEN SEURANNAN YKSIKKÖ Bryssel, 15/10/2008 ILMASTONMUUTOS Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

Lisätiedot

Luomun kuluttajabarometri 2015

Luomun kuluttajabarometri 2015 Luomun Pasi Saarnivaara 25.9.2015 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy / Luomun Luomun kiinnostavuus Kuinka paljon sinua kiinnostaa? TOTAL 2015 (n=00) TOTAL 20 (n=43) 0% 20% 40% 60% 80% 0% Luomu eli luonnonmukainen

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liiton yhteisökuva Liiton Surveypal-nettitutkimus

Suomalaisen Työn Liiton yhteisökuva Liiton Surveypal-nettitutkimus Suomalaisen Työn Liiton yhteisökuva 2010 Liiton Surveypal-nettitutkimus 27.12.2010 13.1.2011 Henkilöstön palvelukyky JÄSENET 2010 30 37 JÄSENET 2008 32 35 Liiton henkilöstön palvelukyky JÄSENET 2006 JÄSENET

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

[Tiedoston alaotsikko]

[Tiedoston alaotsikko] [Tiedoston alaotsikko] YMPÄRISTÖSUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo Lämmönkulutus... 3 Sähkönkulutus... 3 Veden kulutus... 4 Hankinnat... 4 Materiaalikulutus... 5 Jätteet... 6 Kuljetukset ja liikenne... 8 Ympäristösuunnitelman

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE Joulukuu 2015 Mira Matilainen LÄHTÖKOHDAT Kohderyhmät: Rahoittajat, tutkijakollegat, muut sosiaalisen median tutkimuksesta ja hankkeesta kiinnostuneet

Lisätiedot

Ohjelman esittely. Tavoittele luomutähteä!

Ohjelman esittely. Tavoittele luomutähteä! Ohjelman esittely Tavoittele luomutähteä! Vapaasti mutta luotettavasti Portaat luomuun ohjelma on vapaaehtoinen hallinnoi EkoCentria ja rahoittaa MMM ensimmäinen vaihe käynnistyi vuonna 2002 ohjelma on

Lisätiedot

Way of Life- sertifikaatti HAKULOMAKE

Way of Life- sertifikaatti HAKULOMAKE Way of Life- sertifikaatti Way of Life- sertifikaatti kosmetiikalle ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin tuotteille HAKULOMAKE Olemme iloisia voidessamme tarjota sinulle sertifioinnin kansainvälisten kriteerien

Lisätiedot

Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta. Toukokuu 2010

Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta. Toukokuu 2010 Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta Toukokuu 2010 Hampaidenhoitotutkimus Tutkimuksen toteutti toukokuussa 2010 YouGov. Siihen otti osaa noin 3000 18-65 -vuotiasta miestä ja naista Suomesta,

Lisätiedot

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala 19.5.2009 1 Julkisen palvelutuotannon tehostaminen Resurssit Tarpeet, Vaateet, Odotukset Julkista kehittämällä johtaminen,

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki

Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki Yhteiskunnallinen yritys -video https://www.youtube.com/watch?v=qvzrov0hrpk&index=5&list=plqcgvrn8a51wavbtihertuijvqiv0qcj_ Suomalaisen Työn

Lisätiedot

LOHASPACK 2011-14 LOHAS etnografia

LOHASPACK 2011-14 LOHAS etnografia LOHASPACK 2011-14 LOHAS etnografia Satu Jokinen Pakkaustutkimus PTR ry Loistava Paketti! 9.4.2014 Tavoite Lisätä ymmärrystä LOHAS-kuluttajien ostopäätösprosesseista Todentaa kyselytutkimuksessa mitattuja

Lisätiedot

Yritysyhteistyömalli HOK-Elannon kanssa!

Yritysyhteistyömalli HOK-Elannon kanssa! Yritysyhteistyömalli HOK-Elannon kanssa Eero Antila Arttu Brade Elsa Nyrhinen Elsa Pekkarinen Iisa Rautiainen Johdanto Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan järjestämällä kurssilla Matematiikka ja

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Tervetuloa ympäristöohjelman kolmanteen työpajaan Pori/Turku

Tervetuloa ympäristöohjelman kolmanteen työpajaan Pori/Turku Tervetuloa ympäristöohjelman kolmanteen työpajaan Pori/Turku 16.12.2013 Työpajan tavoitteet Missä ollaan nyt ja prosessi, jolla edetään Ensimmäisten toimintahaasteiden valinta ja viilaus Ohjelman ja haastekampanjan

Lisätiedot

PEFC palveluita koko yhteiskunnalle Auvo Kaivola PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry

PEFC palveluita koko yhteiskunnalle Auvo Kaivola PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry PEFC palveluita koko yhteiskunnalle 2.10.2014 Auvo Kaivola PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry 1 PEFC:n kansainvälinen organisaatio PEFC Council on globaali, voittoa tavoittelematon kansainvälinen organisaatio,

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä. Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto

Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä. Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto Esityksen sisältö Taustaa Hankkeen rahoitus Mitä hankkeessa tehdään? Hankkeen

Lisätiedot

JOKIPIIN PELLAVA OY. Timo Laurila toimitusjohtaja

JOKIPIIN PELLAVA OY. Timo Laurila toimitusjohtaja JOKIPIIN PELLAVA OY Isoisämme Asser Laurila perusti v. 1920 yrityksen 21-vuotiaana nuorena miehenä Jokipiin kylään Jalasjärvellä. Sahatoiminta oli tuon ajan tyypillistä maaseudun teollisuutta. Tukit uitettiin

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Kuluttajan ostopäätökseen vaikuttavat tekijät matkapuhelinta hankittaessa

Kuluttajan ostopäätökseen vaikuttavat tekijät matkapuhelinta hankittaessa Kuluttajan ostopäätökseen vaikuttavat tekijät matkapuhelinta hankittaessa MIIKA MANNINEN VALVOJA: DOS. KALEVI KILKKI 22.9.2016 ESPOO Sisältö - Työn tausta ja motivaatio - Tutkimusaineisto ja -menetelmät

Lisätiedot

ONNISTUU! LUOMU ON MAHDOLLISTA

ONNISTUU! LUOMU ON MAHDOLLISTA ONNISTUU! LUOMU ON MAHDOLLISTA Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi- ja luomuruoan käytön lisäämistä ja hankintaosaamista

Lisätiedot

Ruoan ecodesign matka ekotuotteistamisen markkinoinnin maailmaan

Ruoan ecodesign matka ekotuotteistamisen markkinoinnin maailmaan Liite 19.12.2005 62. vuosikerta Numero 4 Sivu 16 Ruoan ecodesign matka ekotuotteistamisen markkinoinnin maailmaan Maarit Pallari, MTT Muotoilun juuret istuvat yhtä tukevasti kulttuurissamme kuin puikulaperunan

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy tuhatta matkaa 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015 ULKOMAALAISET MATKAILIJAT SUOMESSA ASUINMAITTAIN 3 000 2

Lisätiedot

Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin?

Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin? Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin? 20/20 seminaari 21.3.2013 EkoCentria lyhyesti Kehittämisyksikkö, joka edistää kestävien valintojen toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa Rahoitukset maa- ja metsätalousministeriö,

Lisätiedot

Tilataan, Luomua! Sisältö. Jaska Nuutila, mikä mies? Luomu nyt EU:n ohjeet Suomen ohjeet Syyt luomuun Kuluttajien toiveet Tulevaisuus Luomuliitto

Tilataan, Luomua! Sisältö. Jaska Nuutila, mikä mies? Luomu nyt EU:n ohjeet Suomen ohjeet Syyt luomuun Kuluttajien toiveet Tulevaisuus Luomuliitto Tilataan, Luomua! Jaakko Nuutila Sisältö Jaska Nuutila, mikä mies? Luomu nyt EU:n ohjeet Suomen ohjeet Syyt luomuun Kuluttajien toiveet Tulevaisuus Luomuliitto 1 Luomu nyt Suomi on jäljessä muista maista

Lisätiedot

Liite 1 Taulukon 1 ohjeet Liite 2 Viitearvot Liite 3 Laskentaohjeet Liite 4 Biomassan sertifiointiohjeet Liite 5 Näytteenotto- ja

Liite 1 Taulukon 1 ohjeet Liite 2 Viitearvot Liite 3 Laskentaohjeet Liite 4 Biomassan sertifiointiohjeet Liite 5 Näytteenotto- ja Liite 1 Taulukon 1 ohjeet Liite 2 Viitearvot Liite 3 Laskentaohjeet Liite 4 Biomassan sertifiointiohjeet Liite 5 Näytteenotto- ja analyysilaboratoriota koskevat vaatimukset Liite 6 Lomakkeet A-H Pohjoismainen

Lisätiedot

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö, perustettu v. 1993 Tavoitteena edistää

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA LÄHIRUOKA

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA LÄHIRUOKA KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 LÄHIRUOKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja siihen

Lisätiedot

OP-eTraderin käyttöopas

OP-eTraderin käyttöopas OP-eTraderin käyttöopas Tämä käyttöopas on lyhennetty versio virallisesta englanninkielisestä käyttöoppaasta, joka löytyy etrader - sovelluksen Help-valikosta tai painamalla sovelluksessa F1 -näppäintä.

Lisätiedot

Kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttavat tekijät. Hannu Tuuri

Kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttavat tekijät. Hannu Tuuri Kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttavat tekijät Hannu Tuuri 1. JOHDANTO Tutkimus on osa Palvelevat puuyritykset hanketta, jota on rahoitettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Kyseessä on Suomen

Lisätiedot

TIEDOTE Järjestöt: Tullitilastojen läpinäkyvyys auttaisi kitkemään pakkotyötä

TIEDOTE Järjestöt: Tullitilastojen läpinäkyvyys auttaisi kitkemään pakkotyötä TIEDOTE 14.6.2016 1 Järjestöt: Tullitilastojen läpinäkyvyys auttaisi kitkemään pakkotyötä Pakkotyöllä valmistettuja tuotteita voi olla myynnissä suomalaisissa kaupoissa ja ravintoloissa. Yrityskohtaisten

Lisätiedot

Ekovilla Oy 2010 multimediaesittely

Ekovilla Oy 2010 multimediaesittely Puukuitupohjaisia lämmöneristeitä valmistava Ekovilla Oy on 30-vuotias rakennusteollisuusyritys, joka toimii Kuusan-koskella. Yhtiöllä on tehtaat myös Kiimingissä ja Ylistarossa. Ekovilla on orgaanisten

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Suuresta mahdollisuudesta todeksi biokaasun edistäminen Suomessa.

Suuresta mahdollisuudesta todeksi biokaasun edistäminen Suomessa. Suuresta mahdollisuudesta todeksi biokaasun edistäminen Suomessa. Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 BIOENERGIA RY TIIVISTETTYNÄ Historiamme ulottuu 70 vuoden taakse (Turveteollisuusliitto 1943,

Lisätiedot

REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 2015. Tutkimusraportti 26.11. 2015 Merja Lintunen

REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 2015. Tutkimusraportti 26.11. 2015 Merja Lintunen REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 01 Tutkimusraportti 6.11. 01 Merja Lintunen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS REILUN KAUPAN BRÄNDI- JA KAMPANJATUTKIMUS 014 Tutkimuslaitos Taloustutkimus Oy Tutkimuslaitoksen yhteyshenkilöt

Lisätiedot

Tietoa ja inspiraatiota

Tietoa ja inspiraatiota Terveyspolitiikka Tietoa ja inspiraatiota Nykypäivänä arvostamme valinnan vapautta. Tämä ilmenee kaikkialla työelämässämme, vapaa-aikanamme ja koko elämäntyylissämme. Vapauteen valita liittyy luonnollisesti

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen

Lisätiedot

Puheenjohtajan avauspuheenvuoro -AKL:n suhdannebarometri esittely

Puheenjohtajan avauspuheenvuoro -AKL:n suhdannebarometri esittely Puheenjohtajan avauspuheenvuoro -AKL:n suhdannebarometri esittely Puheenjohtaja Pekka Helander Autoalan Keskusliitto ry 26.3.2010 Hilton Helsinki Kalastajatorppa AKL:n EETTINEN VASTUU Autoalan Keskusliitto

Lisätiedot

Metsä Tissue Oyj ı 10/2014 ı 1

Metsä Tissue Oyj ı 10/2014 ı 1 Metsä Tissue Oyj ı 10/2014 ı 1 SAGA ja Metsä Tissue Yksi maailman johtavista tiivispaperin valmistajista SAGA-valikoimaan kuuluvat korkealaatuiset leivin- ja ruoanlaittopaperit koti- ja ammattikeittiöihin

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä 2014 (syyskuun loppu) Vuodet ja 2014

Työttömyyden kehityksestä 2014 (syyskuun loppu) Vuodet ja 2014 Työttömyyden kehityksestä 2014 (syyskuun loppu) Vuodet 2007-2013 ja 2014 Työttömyyden kehitys vertaillen 07-08-09-10 -11-12-13 vertaillen 11-12-13-14 Työttömyys kehittymässä kyllä huonompaan suuntaan Tilanne

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä 2016 (syyskuu 2016) Vuodet ja 2015

Työttömyyden kehityksestä 2016 (syyskuu 2016) Vuodet ja 2015 Työttömyyden kehityksestä 2016 (syyskuu 2016) Vuodet 2007-2014 ja 2015 Työttömyyden kehitys vertaillen 07-13 ja paksummin 14-15 vertaillen 13-14-15-16 Työttömyys korkealla tasolla mutta tasaantumassa?

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa! Kyllä maalla on mukavaa! Kotimaan vapaa-ajan markkinat Kotimaan matkailun nykytrendit ja tulevaisuuden näkymät Jyväskylä 1.9.2016 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja Lomalaidun Ry 15.12.2016 kimmo.aalto@lomalaidun.fi

Lisätiedot

Ruokamaa Pohjanmaaseminaari. - Matriket Österbottenseminarium

Ruokamaa Pohjanmaaseminaari. - Matriket Österbottenseminarium Ruokamaa Pohjanmaaseminaari - Matriket Österbottenseminarium ruokakulttuuriasiamies/ ombusdsman för matkultur Anni-Mari Syväniemi Maaseutuyrittäjyyyslinja/ 1 Ruoka ei ratkaise kaikkea, mutta ilman ruokaa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Suomen lääkintätekniikan teollisuuden markkinakatsaus. Vuosi

Suomen lääkintätekniikan teollisuuden markkinakatsaus. Vuosi Raportin on laatinut FiHTAn toimeksiannosta Harri Luukkanen, Eco-Intelli Ky, 29.8.. 1 Yhteenveto kokonaiskehityksestä Lääkintälaitteiden vienti jatkuu aikaisemmalla korkealla tasolla Useimmat viennin pääryhmät

Lisätiedot

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Laatua, asiakaslähtöisyyttä ja suuria volyymeja Suomen Unipol Oy on vuonna 1979 perustettu suomalaisyritys. Tarjoamme mm. Suomen, Skandinavian, Baltian

Lisätiedot

kuudes.fi theinformedconsumer.fi / #tiedostavakuluttaja /

kuudes.fi theinformedconsumer.fi / #tiedostavakuluttaja / theinformedconsumer.fi / #tiedostavakuluttaja paivi.korteniemi@kuudes.fi / saara.jarvinen@kuudes.fi Miten yhdistää luomu ja kuluttajien muut toiveet menestyväksi luomutuotteeksi? Päivi Korteniemi, senior

Lisätiedot

Metsäsertifiointi osoitus metsänhoidon kestävyydestä ja puun alkuperästä

Metsäsertifiointi osoitus metsänhoidon kestävyydestä ja puun alkuperästä Metsäsertifiointi osoitus metsänhoidon kestävyydestä ja puun alkuperästä 25.9.2013 Päättäjien Metsäakatemia Auvo Kaivola PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry 1 Metsäsertifiointimerkit ovat ympäristömerkkejä

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä maalis Vuodet ja 2013

Työttömyyden kehityksestä maalis Vuodet ja 2013 Työttömyyden kehityksestä maalis 2013 Vuodet 2007-2012 ja 2013 Työttömyyden kehitys 17 työttömyys % 15 13 11 9 7 työttömyys % vertaillen 07-08-09-10 -11-12-13 20 15 10 5 0 työttömyys % 07 työtömyys % 08

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

LUKIOLAISTEN ULKONÄKÖPAINEET. Susanne Ikonen, Hanna Leppänen, Riikka Könönen & Sonja Kivelä

LUKIOLAISTEN ULKONÄKÖPAINEET. Susanne Ikonen, Hanna Leppänen, Riikka Könönen & Sonja Kivelä LUKIOLAISTEN ULKONÄKÖPAINEET Susanne Ikonen, Hanna Leppänen, Riikka Könönen & Sonja Kivelä Psykologia 7 KAMA Tutkimus toteutettiin: 4.10.2016-18.11.2016 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1.1 Mitä ovat ulkonäköpaineet?

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

INKA-teemojen vetovastuut ja kumppanit

INKA-teemojen vetovastuut ja kumppanit Ruokajärjestelmien kestävät ja tehokkaat ratkaisut Biotalouden INKA-ohjelma (Seinäjoki) 17.3.2015 INKA-teemojen vetovastuut ja kumppanit Pääkaupunkiseutu VAASA OULU Turku Kestävät energiaratkaisut Kuopio

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Väestökatsaus. Joulukuu 2015

Väestökatsaus. Joulukuu 2015 Väestökatsaus Joulukuu 2015 Turun väestökatsaus joulukuu 2015 Turun ennakkoväkiluku 2015 oli 185 810, lisäys edellisvuodesta 1986. Kuuden suurimman kaupungin vertailussa Turun väestönkasvu oli edelleen

Lisätiedot

JHL tukee Reilua kauppaa. JHL paikallisyhdistyksen vuosikokous 2010

JHL tukee Reilua kauppaa. JHL paikallisyhdistyksen vuosikokous 2010 JHL tukee Reilua kauppaa JHL paikallisyhdistyksen vuosikokous 2010 AIHEITA: - Miksi Reilua kauppaa? - Reilu kauppa kunnissa ja työpaikoilla - JHL ja Reilu kauppa - Toimintaa! MIKSI REILUA KAUPPAA? Miksi

Lisätiedot

Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomufoorumi 3.2.2016

Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomufoorumi 3.2.2016 Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Eija Vuorela Suomen 4H-liitto/Youngfour Oy Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA) -hanke Yhteistyössä Rainer Peltola LUKE 2 Mennään metsään Suomi

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa?

Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa? Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa? -Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Suomessa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, Kouvola, 5.4.2016 9.10.2013

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,

Lisätiedot

Yllättikö puun alkuperän hallinnan vaatimus FSC- ja PEFC-standardit

Yllättikö puun alkuperän hallinnan vaatimus FSC- ja PEFC-standardit Yllättikö puun alkuperän hallinnan vaatimus FSC- ja PEFC-standardit Timo Soininen Pääarvioija, Tuotepäällikkö FSC CoC 1 Julkinen Yllättikö puun alkuperän hallinnan vaatimus Esittely Timo Soininen Metsäteollisuuden

Lisätiedot

Onko elintarviketalous kasvuala kasvua lähiruuasta? Lähiruoka-seminaari

Onko elintarviketalous kasvuala kasvua lähiruuasta? Lähiruoka-seminaari Onko elintarviketalous kasvuala kasvua lähiruuasta? Lähiruoka-seminaari 18.9.2012 Heikki Juutinen Elintarvikeala muutoksessa 1. Ruuan kysyntä kasvaa maailmalla 2. Kuluttajat haluavat tietää, missä ja miten

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora Henrik Karlsson Ariterm Group Ariterm on suomalais-ruotsalainen lämmitysalan yritys jolla on tuotantoa Saarijärvellä Suomessa ja Kalmarissa Ruotsissa. Aritermin

Lisätiedot