Uusi puu. kertoo, mihin puu pystyy SUSANNA WINQVIST MHY PIRKANMAA / NAISTEN METSÄPÄIVÄT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusi puu. kertoo, mihin puu pystyy SUSANNA WINQVIST MHY PIRKANMAA / NAISTEN METSÄPÄIVÄT"

Transkriptio

1 Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SUSANNA WINQVIST MHY PIRKANMAA / NAISTEN METSÄPÄIVÄT

2 Mikä Uusi puu? Uusi puu - yli 20 suomalaisen organisaation yhteisö edistää puun käyttöön perustuvaa biotaloutta kertoo puupohjaisten tuotteiden merkityksestä yhteiskunnallisille vaikuttajille ja päätöksentekijöille konkreettisin esimerkein Päärahoittaja: Suomen Metsäsäätiö

3

4

5 Megatrendit mahdollistavat puupohjaisten tuotteiden kysynnän kasvun

6 Mikä on megatrendi? Vaikuttaa kaikkeen On todennäköisesti täällä jäädäkseen Vaikuttavat toisiinsa Luovat trendejä, teknologioita ja teollisuudenaloja Pysyvät vaikka niistä käytetään eri nimiä eri aikoina Vuonna % enemmän ruokaa 45% enemmän energiaa 30% enemmän vettä YK (2012): Resilient People, Resilient Planet: A future worth choosing.

7 Fossiilitaloudesta biotalouteen RESURSSINIUKKUUS KAUPUNGISTUMINEN DIGITALISOITUMINEN VÄESTÖRAKENTEEN MUUTOKSET TIEDOSTAVA KULUTTAMINEN

8 Megatrendit ovat mahdollisuus, jonka eteen tehdään jo työtä 8

9 Resurssiniukkuus Ihmiskunta käyttää luonnonvaroja ympäristöä kuormittavasti. Suomalainen metsäala hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja kestävästi: Puun eri osat valitaan eri tarkoituksiin Materiaalia kuluu yhä vähemmän Kuitupohjainen pakkausmateriaali on jätteenäkin arvokasta raaka-ainetta Kuinka saamme käytettyä vähemmän materiaalia ja energiaa ja tehtyä silti enemmän?

10 Resurssiniukkuus esimerkkejä Nestepakkaus uusiutuvista materiaaleista Vedenkestävä puukomposiitti ekologinen materiaali kylpyhuonekalusteisiin Uusiutuvista raaka-aineista valmistettu aaltopahvinen EcoFishBox korvaa styroksia ja on 100 %:sti kierrätettävä

11 Ligniinistä ekologinen vaihtoehto betonin notkistimille VTT - LigniOx Hapetusmenetelmällä ligniinistä muokattu notkistinapuaine betonin valmistukseen > Sivuvirta polttoa arvokkaampaan käyttöön > Korvaa nykyisiä öljypohjaisia betonin notkistimia, soveltuu myös monien muiden materiaalien notkistukseen LigniOx-notkistin

12 Kaupungistuminen Kaupungistuminen muuttaa ostotottumuksia - luontaistalous pienenee Pakkaamisen ja kuljettamisen tarve kasvaa Vauhdissa ruokailu lisääntyy Puupohjaiset tuotteet auttavat selättämään kaupungistumisen haasteita Turvallinen, uusiutuva raaka-aine Kierrätettävyys auttaa minimoimaan jätettä ihmistä 10:stä elää kaupungeissa ihmistä 10:stä elää kaupungeissa

13 Kaupungistuminen esimerkkejä Biopohjainen pakkaus säilyttää terveelliset eväät arjen kiireessä Suurkeittiön ruokahävikki kuriin ruoanlaittopapereilla Pakkausraaka-aineen valinnalla suora vaikutus ruokahävikin määrään

14 Helposti kierrätettävä suojakerroskartonki Kotkamills Helposti kierrätettävä muoviton suojakerroskartonki > Kartongin suojaava vesipohjainen dispersiopolymeerikalvo muodostetaan suoraan kartonkikoneella ilman erillistä jälkikäsittelyvaihetta > Suojakerros hajoaa kierrätysprosessissa ja mahdollistaa kuitujen uusiokäytön

15 Digitalisoituminen Puupohjaiset tuotteet ja pakkaukset soveltuvat monenlaisiin käyttökohteisiin Metsäala ottaa kaiken hyödyn irti digitalisoitumisesta myös omassa työssään Metsänhoito Puun jäljitettävyys Prosessien hallinta Älykkääseen pakkaamiseen soveltuvat kartongit Ensikuitu Ensikuitu on lujaa ja sopii erinomaisesti myös verkkokaupan käyttöön.

16 Digitalisoituminen esimerkkejä Ympäristöystävällinen ja helposti kierrätettävä pakkausmateriaali Aaltopahvi suojaa verkkokaupasta ostettuja tuotteita Verkkokauppa tuottaa raakaainetta kulutusta kestäviin rakennusmateriaaleihin 16

17 Väestörakenteen muutokset Maailman väesto ikääntyy ja keskiluokka kasvaa nopeasti - > elämäntyylit ja ruokailutottumukset muuttuvat Puukuidun käytössä vain mielikuvitus on rajana Jo kaupallistetuilla tuotteilla on suuri merkitys muutosten hallinnassa 1 mrd Vuoteen 2025 mennessä uutta, kuluttavaa keskiluokkaa on entistä enemmän

18 Väestörakenteen muutokset esimerkkejä Kilpailukykyisiä pakkauksia alati kasvavalle lääketeollisuudelle Puusta valmistettu kipsi on myrkytön, ekologinen ja helposti muotoiltava Kartongista tehtyä ruokaastiaa voidaan käyttää mikrossa tai tavallisessa uunissa 18

19 Alavirtsatievaivoja ehkäisevä ja hoitava kuusiuute Montisera Kuusen sahanpurusta uutettu hemiselluloosa alavirtsatievaivoihin - hakee uuselintarvikelupaa

20 Tiedostava kuluttaminen Ostoskoriin poimitaan muutakin kuin itse tuote Eettisyyttä Terveyttä Turvallisuutta Biopohjaisilla raaka-aineilla voidaan tukea kestävää kehitystä, tuoteturvallisuutta ja hyvinvointia Suomalainen perhemetsänomistajuus on hieno tarina globaaleilla markkinoilla LOHAS Varsinkin LOHASkuluttajaa kiinnostavat tuotteiden raaka-aineet ja jäljitettävyys. LOHAS: terveyttä, hyvinvointia ja kestävää kehitystä kulutusvalinnoissaan painottavat 20

21 Tiedostavan kuluttaminen esimerkkejä Patonkikotelo yhdestä puusta Muovia korvaavat biokomposiitit Puuhakkeesta ja luontoperäisestä sidosaineesta tehty pakkaus on biohajoava Puupohjainen materiaali mm. ostoskasseihin ja joustopakkauksiin 21

22 Ympäristöystävällinen vaihtoehto puuvillalle Spinnova > Myrkytön vaihtoehto ympäristöä kuormittaville kuituteknologioille, korvaa puuvillaa ja keinokuitu polyesteria > Lopputuotteena syntyvä lanka on täysin kierrätettävää ja palamatonta

23 Uusi puu kilpailu 2018

24 Etsitään puupohjaisia ratkaisuja Olemassa olevia tuotteita, menetelmiä tai prosesseja. kaupallisesti toteutettavissa oleva, mutta ei välttämättä vielä markkinoilla oleva. Kilpailussa kilpailevat konkreettiset ratkaisut, eivät ihmiset tai yritykset. Yhdessä ratkaisussa voi olla mukana useampi yritys, henkilö tai tiimi. Ei haeta paino- tai kirjoituspaperia, rakennusmateriaaleja tai bioenergiaa sisältäviä ratkaisuja.

25 Hakuaikaa asti KAUPUNGISTUMINEN Kilpailuun lähetettyjä ehdotuksia arvioidaan seuraavien kriteerien mukaan: Kyky vastata valittuun haasteeseen Yhteiskunnallinen merkittävyys Kestävä kehitys Innovatiivisuus Markkinamahdollisuudet Lisätietoja ja osallistumislomake: RESURSSINIUKKUUS DIGITALISOITUMINEN VÄESTÖRAKENTEEN MUUTOKSET TIEDOSTAVA KULUTTAMINEN

26 Kiitos! Uusipuu.fi Susanna Winqvist #uusipuu #uusipuukilpailu

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015 Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015 Esityspohjan malli 9/15/2015 1 Suomalainen metsäala hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja 2 Maailma vuonna 2030 on taas erilainen Meillä on monia haasteita globaalisti

Lisätiedot

Konkretiaa puuhun perustuvilla ratkaisuilla PÄÄTTÄJIEN 43. METSÄAKATEMIA EVELIINA POKELA

Konkretiaa puuhun perustuvilla ratkaisuilla PÄÄTTÄJIEN 43. METSÄAKATEMIA EVELIINA POKELA Konkretiaa puuhun perustuvilla ratkaisuilla 30.8.2017 PÄÄTTÄJIEN 43. METSÄAKATEMIA EVELIINA POKELA Puupohjaisia tuotteita ei tunneta 70 % suomalaisista suhtautuu biotalouteen positiivisesti ja noin neljäsosa

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Olli Laitinen Metsäliitto Puunhankinta 1 2 3 Edistämme kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta Tuotteidemme pääraaka-aine on kestävästi hoidetuissa

Lisätiedot

Biotalous teollisuuden materiaaleissa. Lehdistötilaisuus Ali Harlin, tutkimusprofessori VTT

Biotalous teollisuuden materiaaleissa. Lehdistötilaisuus Ali Harlin, tutkimusprofessori VTT Biotalous teollisuuden materiaaleissa Lehdistötilaisuus 22.11.2012 Ali Harlin, tutkimusprofessori VTT 2 Haastava yhtälö 2030 maailma tarvitsee 50 % lisää ruokaa, 45 % lisää energiaa, 30 % lisää vettä Samaan

Lisätiedot

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto Biotalouden mahdollisuudet EU:n energiaomavaraisuus ja -turvallisuus EU:n raaka-aineomavaraisuus ja turvallisuus EU:n kestävän kehityksen tavoitteet Metsäteollisuuden rakennemuutos Suomen metsäala on merkittävässä

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Metsäalan tuotteiden ja palveluiden uusia tuulia. Hilkka Haatainen Stora Enso metsä

Metsäalan tuotteiden ja palveluiden uusia tuulia. Hilkka Haatainen Stora Enso metsä Metsäalan tuotteiden ja palveluiden uusia tuulia Hilkka Haatainen Stora Enso metsä Uusiutuvien materiaalien yhtiö Kaikki, mikä tänään valmistetaan fossiilisista raakaaineista, voidaan huomenna valmistaa

Lisätiedot

METSÄSSÄ KASVAA SUOMEN TULEVAISUUS

METSÄSSÄ KASVAA SUOMEN TULEVAISUUS METSÄSSÄ KASVAA SUOMEN TULEVAISUUS Suurella osalla suomalaista metsäteollisuutta on mennyt viime vuosina hyvin. Uusiutuvasta raaka-aineesta valmistettujen tuotteiden maailmanlaajuinen kysyntä on korkealla,

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia 8.5.2014 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014 2030 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia. 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM

Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia. 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM Visio The Biofore Company UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta,

Lisätiedot

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014 METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 1 Metsän tulevaisuuden tuotteet: Ohjelma Avaus Olli Laitinen, puheenjohtaja, Teollisuuden metsänhoitajat ry Uudet

Lisätiedot

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Aiheet: 1. Biotalous ja hyvinvointi 2. Biotalous ja yhteistyö

Lisätiedot

MUOVIPAKKAUKSET. Tietopaketti niiden käytöstä, kierrätyksestä ja ympäristövaikutuksista. Amerplast

MUOVIPAKKAUKSET. Tietopaketti niiden käytöstä, kierrätyksestä ja ympäristövaikutuksista. Amerplast MUOVIPAKKAUKSET Tietopaketti niiden käytöstä, kierrätyksestä ja ympäristövaikutuksista Amerplast 2019 1 Sisältö 1 ERILAISET MUOVIT JA MUOVIPAKKAUKSET 2 MUOVIPAKKAUKSET JA YMPÄRISTÖ 3 KODIN MUOVIPAKKAUSTEN

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUDEN UUDET TUOTTEET

METSÄTEOLLISUUDEN UUDET TUOTTEET METSÄTEOLLISUUDEN UUDET TUOTTEET Kuhmon Metsäpäivän Ideaseminaari 26.3.2014 Janne Seilo Aluejohtaja UPM Metsä Pohjanmaan integraattialue UPM tänään UPM Plywood Vaneri- ja viilutuotteet UPM Biorefining

Lisätiedot

LVL by Stora Enso. Syysriihi Puu ja Bioenergia , Jyväskylä. Jaakko Huovinen

LVL by Stora Enso. Syysriihi Puu ja Bioenergia , Jyväskylä. Jaakko Huovinen LVL by Stora Enso Syysriihi 2017 Puu ja Bioenergia, Jyväskylä Jaakko Huovinen Stora Enso lyhyesti Stora Enso vastaa maailmanlaajuisiin megatrendeihin Suuret, maailmanlaajuiset kehityssuuntaukset vaikuttavat

Lisätiedot

Maapallon rajat ovat tulossa vastaan

Maapallon rajat ovat tulossa vastaan Maapallon rajat ovat tulossa vastaan BIOS 3 jakso 3 Talouskasvun priorisointi on tapahtunut ympäristön kustannuksella, mikä on johtanut mittaviin ympäristöongelmiin. Lisäksi taloudellinen eriarvoisuus

Lisätiedot

Globaalit ilmiöt vievät kohti kestävää taloutta

Globaalit ilmiöt vievät kohti kestävää taloutta Katse vuoteen 05 Globaalit ilmiöt vievät kohti kestävää taloutta Vuonna 030 maailmassa tarvitaan 50 % nykyistä enemmän ruokaa, 45 % enemmän energiaa ja 30 % enemmän vettä. Väestönkasvu ja kiihtyvä kaupungistuminen

Lisätiedot

Ympäristöystävällinen ja monipuolinen pakkaus

Ympäristöystävällinen ja monipuolinen pakkaus Ympäristöystävällinen ja monipuolinen pakkaus 2 Kuluttaja pitää paperi- ja kartonkituotteista Kartongilla ja paperilla on ylivertainen imago muihin pakkausmateriaaleihin nähden. Niitä pidetään turvallisina

Lisätiedot

Biotalouden edelläkävijä

Biotalouden edelläkävijä Biotalouden edelläkävijä Ilkka Hämälä Pääjohtaja, Metsä Group Pellervon Päivä 11.4.2018 1 13/04/2018 Esityksessä nähty video löytyy osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=7eayjgxz5-o METSÄ GROUP

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

Stora Enso Uusiutuvien materiaalien yhtiö. Lapin 61. Metsätalouspäivät 2019, Rovaniemi Esa Ojala, aluejohtaja, Stora Enso Metsä

Stora Enso Uusiutuvien materiaalien yhtiö. Lapin 61. Metsätalouspäivät 2019, Rovaniemi Esa Ojala, aluejohtaja, Stora Enso Metsä Stora Enso Uusiutuvien materiaalien yhtiö Lapin 61. Metsätalouspäivät 2019, Rovaniemi Esa Ojala, aluejohtaja, Stora Enso Metsä Esityksen sisältö Stora Enso Muutosmatkalla uusiutuvien materiaalien yhtiöksi

Lisätiedot

Pakkaus on välttämätön hyvä ei välttämätön paha

Pakkaus on välttämätön hyvä ei välttämätön paha Pakkaus on välttämätön hyvä ei välttämätön paha 17.1.2017 Kajaani 1 Suomen Pakkausyhdistys ry Pakkausalan yhteistoimintajärjestö perustettu 1954 Toiminta-ajatus: pakkausalan toimintaedellytysten edistäminen

Lisätiedot

LOHAS-näkökulma pakkauksiin LOHASPACK -kyselytutkimuksen tuloksia Virpi Korhonen pakkausasiantuntija

LOHAS-näkökulma pakkauksiin LOHASPACK -kyselytutkimuksen tuloksia Virpi Korhonen pakkausasiantuntija LOHAS-näkökulma pakkauksiin LOHASPACK -kyselytutkimuksen tuloksia 2011 Virpi Korhonen pakkausasiantuntija virpi.korhonen@ptr.fi Lähtökohta Futupack hankkeiden perusteella ekologisuus ja design ovat voimakkaasti

Lisätiedot

MUOVIN ROOLI BIOKIERTOTALOUDESSA INDUSTRY SUMMIT 2019 / CIRCDAY Katri Luoma-aho Pöyry Finland Oy

MUOVIN ROOLI BIOKIERTOTALOUDESSA INDUSTRY SUMMIT 2019 / CIRCDAY Katri Luoma-aho Pöyry Finland Oy MUOVIN ROOLI BIOKIERTOTALOUDESSA INDUSTRY SUMMIT 2019 / CIRCDAY 14.5.2019 Katri Luoma-aho Pöyry Finland Oy KATRI LUOMA-AHO Osastopäällikkö/Ympäristöpalvelut Pöyry Finland Oy DI, Oulun yliopisto, ympäristötekniikka,

Lisätiedot

Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira

Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira Johtamis- ja innovaatiojärjestelmät avainroolissa Kemira 2011-> Kemira 2007 asti Diversifioitunut portfolio

Lisätiedot

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Kuopiossa 30.10.2010 Strateginen johtaja Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö, Metsäalan strateginen ohjelma Alustuksen

Lisätiedot

Metsä Board. Sijoittajasuhdejohtaja Katri Sundström. Pörssisäätiön pörssiaamu, Tampere

Metsä Board. Sijoittajasuhdejohtaja Katri Sundström. Pörssisäätiön pörssiaamu, Tampere Metsä Board Sijoittajasuhdejohtaja Katri Sundström Pörssisäätiön pörssiaamu, Tampere 4.4.217 Käänne paperiyhtiöstä kartonkiyhtiöksi on saatu päätökseen Liiketoiminnan jakauma 25 Liiketoiminnan jakauma

Lisätiedot

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2014 oli 5,0 miljardia euroa, ja se työllistää 10 500 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2014 oli 5,0 miljardia euroa, ja se työllistää 10 500 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. KESTÄVÄSTI METSÄSTÄ Kestävä kehitys on toimintamme perusta Metsä Group on vastuullinen metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä.

Lisätiedot

Maailma tarvitsee Metsää

Maailma tarvitsee Metsää Maailma tarvitsee Metsää Maailman väestö kasvaa ja vaurastuu. Energiasta ja luonnonvaroista kilpaillaan kiivaasti. Vaikka maailma on entistä digitaalisempi myös metsää tarvitaan. Metsä Group on vastuullisen

Lisätiedot

UPM ForMi - selluloosa biokomposiitit ja käytännön sovellukset. Stefan Fors, UPM

UPM ForMi - selluloosa biokomposiitit ja käytännön sovellukset. Stefan Fors, UPM UPM ForMi - selluloosa biokomposiitit ja käytännön sovellukset Stefan Fors, UPM 1 UPM UPM The Biofore Company VISIO UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista

Lisätiedot

Puun kaskadikäyttö Suomessa. Energia 2016 messut Tampere Kati Koponen, VTT

Puun kaskadikäyttö Suomessa. Energia 2016 messut Tampere Kati Koponen, VTT Puun kaskadikäyttö Suomessa Energia 2016 messut Tampere 26.10. Kati Koponen, VTT Sisältö Miksi kaskadikäytöstä keskustellaan? Mitä kaskadikäytöllä tarkoitetaan? Kaskadikäyttö Euroopassa Suomen erityispiirteitä

Lisätiedot

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 13.10.2014 Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 Heli Viiri aluejohtaja Suomen metsäkeskus, Lappi Puun käyttö Suomessa 2013 Raakapuun kokonaiskäyttö oli viime vuonna 74 milj. m3,

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Merenkulun ja tekniikan koulutuksen 250-vuotisjuhlaseminaari Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 16.10.2008 Teija Meuronen Suomen metsäteollisuuden

Lisätiedot

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti SATAKUNNAN 30.11.2018 BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA Koordinaattori Sari Uoti Kiertotalous ja Biotalous Kiertotalous on Satakunnalle ja satakuntalaisille yrityksille suuri mahdollisuus. Satakunnassa

Lisätiedot

Näkymiä puunkäyttöön ja investointeihin

Näkymiä puunkäyttöön ja investointeihin Näkymiä puunkäyttöön ja investointeihin Valtakunnalliset Mhy-päivät 20.-21.3.2018 Finlandia-talo, Helsinki tutkimuspäällikkö Erno Järvinen, MTK Puheenvuoroni käsittelee: Taustaa investoinneista ja puun

Lisätiedot

Biotalouden mahdollisuudet ja vaikutukset aluetalouteen ja puunhankintaan: Case Stora Enso Varkaus

Biotalouden mahdollisuudet ja vaikutukset aluetalouteen ja puunhankintaan: Case Stora Enso Varkaus Biotalouden mahdollisuudet ja vaikutukset aluetalouteen ja puunhankintaan: Kalle Kärhä, Stora Enso Oyj Metsä Metsätieteen päivä 2015 : Metsien kestävä käyttö biotalouden aikana Biotalous ja Metsäteknologia:

Lisätiedot

Johtavatko megatrendit biotalouteen?

Johtavatko megatrendit biotalouteen? Johtavatko megatrendit biotalouteen? Riitta Hänninen Metsäntutkimuslaitos Vantaa riitta.hanninen@metla.fi 37. Päättäjien metsäakatemia. Seminaari 10.9.2014, TEEMA 1. Globaali todellisuus. Majvik, Kirkkonummi.

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulu. Tekniikan ala

Lahden ammattikorkeakoulu. Tekniikan ala Lahden ammattikorkeakoulu Tekniikan ala 1 2. joulukuuta 2013 Polymeeri- ja kuitutekniikka Materiaalitekniikan toinen ydinosaamisvaihtoehto Laaja-alainen polymeeripohjaisten materiaalien opiskelukokonaisuus,

Lisätiedot

Teema 1: Globaali todellisuus. 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa

Teema 1: Globaali todellisuus. 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa Teema 1: Globaali todellisuus 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa Maailman metsät ja kasvillisuusvyöhykkeet Metsistä boreaalisella vyöhykkeellä on 1/3. Ne

Lisätiedot

Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK

Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari 23.10.2018 Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK Vihreä talous Muutosajureita maaseudun näkökulmasta: - Biotalous, päästöt alas nielut ylös

Lisätiedot

Uudistuva metsäteollisuus - Rakennemuutos ja innovaatiot. Anne Brunila toimitusjohtaja Metsäteollisuus ry

Uudistuva metsäteollisuus - Rakennemuutos ja innovaatiot. Anne Brunila toimitusjohtaja Metsäteollisuus ry Uudistuva metsäteollisuus - Rakennemuutos ja innovaatiot Anne Brunila toimitusjohtaja Metsäteollisuus ry Metsäsektorin muutosajurit Teknologinen kehitys ja markkinoiden muutos (1) 2 Paperin ja sähköisen

Lisätiedot

Elintarvikepakkausmateriaalit ja lähiruoka

Elintarvikepakkausmateriaalit ja lähiruoka Elintarvikepakkausmateriaalit ja lähiruoka Kooste oppilastöiden tuloksista Ruokis hanke Forssa, 2014 Antti Sillman SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 YLEISET HUOMIOT... 1 3 LÖYTÖJÄ... 2 LÄHTEET... 3 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Keski-Suomi ja biotalous. Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous

Keski-Suomi ja biotalous. Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous Keski-Suomi ja biotalous Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous 1 http://www.keskisuomi2040.fi/ KESKI-SUOMEN VAHVIMMAT ERIKOISTUMISALAT Paperi ja sellu Puuteollisuus Metsätalous Koneet ja laitteet

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN BIOENERGIARATKAISUT, TBE

TULEVAISUUDEN BIOENERGIARATKAISUT, TBE TULEVAISUUDEN BIOENERGIARATKAISUT, TBE TAVOITE Keskeinen TBE-tavoite on ollut löytää uusia potentiaalisia, mielellään isoja bioenergian tuotanto- ja käyttömuotoja Koillismaan hyödyntämättömälle nuorien

Lisätiedot

Tekstiilien uudelleenkäytön ja tekstiilijätteen kierrätyksen ympäristöhyötyjä

Tekstiilien uudelleenkäytön ja tekstiilijätteen kierrätyksen ympäristöhyötyjä Tekstiilien uudelleenkäytön ja tekstiilijätteen kierrätyksen ympäristöhyötyjä Helena Dahlbo, Suomen ympäristökeskus SYKE Hanna Eskelinen, Suomen ympäristökeskus SYKE Tavoitteet ja toteutus Tarkastelun

Lisätiedot

räätälöityjä pakkauksia

räätälöityjä pakkauksia Asiakkaan tarpeisiin räätälöityjä pakkauksia Päättäjien Metsäakatemia Timo Anonen, Product Manager 12.5.2017 Divisioonat Consumer Board Packaging Solutions Biomaterials Wood Products Paper 2 Stora Enso

Lisätiedot

Metsään-jatkokurssi Biotalous. Mikko Tilvis , Tampere

Metsään-jatkokurssi Biotalous. Mikko Tilvis , Tampere Metsään-jatkokurssi Biotalous Mikko Tilvis 10.4.2019, Tampere Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014 2030 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

Elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumus - näkökulmana biohajoavat jätteet ja ruokahävikin vähentäminen

Elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumus - näkökulmana biohajoavat jätteet ja ruokahävikin vähentäminen Elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumus - näkökulmana biohajoavat jätteet ja ruokahävikin vähentäminen Jätealan yhteistyöryhmä 12.11.2018 Ilkka Nieminen, Päivittäistavarakauppa ry Anna Vainikainen,

Lisätiedot

Pirkanmaan Bioenergiapäivä Kohti muutosta Pirkanmaalla. ECO3 Pirkanmaan bioja kiertotalouden näyteikkunana. Sakari Ermala Verte Oy

Pirkanmaan Bioenergiapäivä Kohti muutosta Pirkanmaalla. ECO3 Pirkanmaan bioja kiertotalouden näyteikkunana. Sakari Ermala Verte Oy Pirkanmaan Bioenergiapäivä 18.1.2017 Kohti muutosta Pirkanmaalla. ECO3 Pirkanmaan bioja kiertotalouden näyteikkunana. Sakari Ermala Verte Oy 1 TEOLLISEN MITTAKAAVAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYS- JA PILOTALUE

Lisätiedot

Mitäs jos jätettä ei ole?

Mitäs jos jätettä ei ole? Mitäs jos jätettä ei ole? Paradigman muutos Vanha: karteesiolainen, industrialistinen ja siiloajattelu; Ihmiskeskeinen; Joko tai Uusi: holistinen; Luontokeskeinen; Sekä että Lähde: Rockström&Wijkman: Bankrupting

Lisätiedot

Metsä Tissue Oyj ı 10/2014 ı 1

Metsä Tissue Oyj ı 10/2014 ı 1 Metsä Tissue Oyj ı 10/2014 ı 1 SAGA ja Metsä Tissue Yksi maailman johtavista tiivispaperin valmistajista SAGA-valikoimaan kuuluvat korkealaatuiset leivin- ja ruoanlaittopaperit koti- ja ammattikeittiöihin

Lisätiedot

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström Sijoittajasuhdejohtaja Pörssi-ilta, Turku 16.11.2016 METSÄ GROUP Liikevaihto EUR 5.0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 METSÄLIITTO

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

Jätehuoltolaitosten tilannekatsaukset Kaisa Suvilampi, Biotehdas Oy. KOKOEKO seminaari 10.2.2015 Kuopio

Jätehuoltolaitosten tilannekatsaukset Kaisa Suvilampi, Biotehdas Oy. KOKOEKO seminaari 10.2.2015 Kuopio Jätehuoltolaitosten tilannekatsaukset Kaisa Suvilampi, Biotehdas Oy KOKOEKO seminaari 10.2.2015 Kuopio Biotehdas Oy on suomalainen cleantech-yritys, joka tarjoaa kestävää palvelua eloperäisen jätteen käsittelyyn.

Lisätiedot

AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT.

AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT. AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT. EKOLOGINEN, HYGIEENINEN JA KUSTANNUSTEHOKAS VAIHTOEHTO. 0% 10% 100% 10% 100% Lähes 0% hävikkiä. Nykyisestä jätemäärästä. Alumiiniton pakkaus.

Lisätiedot

Kiertotalous. KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1

Kiertotalous. KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1 Kiertotalous KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1 Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry Suomessa toimivien vastuullisten ympäristöteollisuus ja -palveluyritysten

Lisätiedot

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 28.11.2016 Miksi juuri nyt? Megatrendit 2016 Osaamisen tunnistaminen tulevaisuudessa Ratkaisu 100 Kilpailu tulevaisuuden Suomelle 1 Miten haaste on valittu? 1. 2. 3.

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Tuotamme jätettä Yhdyskuntajätettä syntyy Suomessa vuosittain noin 2,4-2,8 miljoonaa tonnia Henkilöä kohden jätettä syntyy noin 500kg vuodessa Tällä hetkellä suurin osa

Lisätiedot

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistyksen 90-vuotisjuhla Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Fibre 7.4.2017 Metsän ensimmäiset menestystuotteet: terva ja sahatavara

Lisätiedot

BioKas - Kierrätyspohjaiset kasvualustaratkaisut. Circwaste-seminaari Sanna Kukkonen

BioKas - Kierrätyspohjaiset kasvualustaratkaisut. Circwaste-seminaari Sanna Kukkonen BioKas - Kierrätyspohjaiset kasvualustaratkaisut Circwaste-seminaari 16.4.2018 Sanna Kukkonen Kierrätyspohjaiset kasvualustaratkaisut (BioKas) Tavoitteena kehittää kierrätysmateriaaleista ja teollisuuden

Lisätiedot

Puhtaasti Luonnosta. Baumit EKO. Ekologista Eristämistä. Eriste 100% luonnontuote Lämmön- ja ääneneriste yhdessä Sopii erityisesti puurakentamiseen

Puhtaasti Luonnosta. Baumit EKO. Ekologista Eristämistä. Eriste 100% luonnontuote Lämmön- ja ääneneriste yhdessä Sopii erityisesti puurakentamiseen Puhtaasti Luonnosta EKO Ekologista Eristämistä Eriste 100% luonnontuote Lämmön- ja ääneneriste yhdessä Sopii erityisesti puurakentamiseen Eristysrappausjärjestelmä EKO ekologista eristämistä luonnosta

Lisätiedot

Kaikkien osaaminen käyttöön

Kaikkien osaaminen käyttöön Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden rooli biotaloudessa

Puutuoteteollisuuden rooli biotaloudessa UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA Puutuoteteollisuuden rooli biotaloudessa Puutuoteteollisuuden tutkimusagendan julkistamistilaisuus 9.12.2015 Jyrki Kangas, Metsäbiotalouden professori, Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Kehitysjohtaja Ilkka P. Laurila Luonnonvarakeskus ilkka.p.laurila@luke.fi Salaojituksen Tukisäätiö 13.5.2015 Luke 133 pv (tai 117 v) Toiminta

Lisätiedot

Powerflute for first class packaging. Savon Sellu Oy. Päättäjien Metsäakatemia 21.5.2014

Powerflute for first class packaging. Savon Sellu Oy. Päättäjien Metsäakatemia 21.5.2014 Powerflute for first class packaging Savon Sellu Oy Päättäjien Metsäakatemia 21.5.2014 1 Savon Sellu koivusta pahvia 9.5.2014 2 Savon Sellun historia Metsänomistajat ajoivat tehtaan rakentamista 1960-luvulla

Lisätiedot

m u o v i t o N m a a i l m a

m u o v i t o N m a a i l m a muoviton maailma Putket, kaivot, säiliöt, pullot - muovi kuljettaa puhdasta vettä sinne, missä sitä tarvitaan. Muovi antaa suojaa eikä petä vaativissakaan olosuhteissa, samalla vesi säilyy puhtaana ja

Lisätiedot

Elina Pääkkönen Erikoistutkija Teknologian tutkimuskeskus VTT

Elina Pääkkönen Erikoistutkija Teknologian tutkimuskeskus VTT Elina Pääkkönen Erikoistutkija Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy @PaakkonenElina Muutamia esimerkkejä Suomesta Paunonen S. et al., Comparison of Organic Food Packages in Denmark, Finland and Italy, 28

Lisätiedot

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET Matkalle PUHTAAMPAAN maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET NYT TEHDÄÄN TEOLLISTA HISTORIAA Olet todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa teollisuushistoriassa. Maailman ensimmäinen kaupallinen biojalostamo valmistaa

Lisätiedot

KESTÄVÄSTI METSÄSTÄ 2016

KESTÄVÄSTI METSÄSTÄ 2016 KESTÄVÄSTI METSÄSTÄ 2016 BIOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ Metsä Group on biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme pehmo- ja

Lisätiedot

Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi. Helena Wessman KCL

Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi. Helena Wessman KCL Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi Helena Wessman KCL Helena Wessman 27.5.2009 1 MITÄ ON KESTÄVÄ KEHITYS? Kestävä kehitys = taloudellisuus+sosiaalinen hyväksyttävyys+ ympäristöystävällisyys

Lisätiedot

Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen PEFC Suomi Auvo Kaivola

Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen PEFC Suomi Auvo Kaivola Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen 24.5.2016 PEFC Suomi Auvo Kaivola Mikä PEFC on? PEFC Council globaali, voittoa tavoittelematon kansallisesti kehitettyjen metsäsertifiointijärjestelmien

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdas

Metsä Groupin biotuotetehdas Metsä Groupin biotuotetehdas 12.4.2017 Martti Asunta Metsä Group METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 104 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Suomen metsäteollisuus voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa

Suomen metsäteollisuus voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa Suomen metsäteollisuus voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa Matti Kärkkäinen professori Metsäalan tulevaisuusfoorumi 16.3.2005, Sibelius-talo, Lahti Matti Kärkkäinen 1 Sahatavaran kulutus henkeä kohti

Lisätiedot

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä?

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? 15.3. MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Kalle Nieminen, asiantuntija Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Megatrendit Kestävyyskriisi

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUS - INNOVAATIOT MENESTYKSEN MOOTTORINA. Biotalous innostaa innovaatioihin Hämeenlinna, Alina Ruonala-Lindgren

METSÄTEOLLISUUS - INNOVAATIOT MENESTYKSEN MOOTTORINA. Biotalous innostaa innovaatioihin Hämeenlinna, Alina Ruonala-Lindgren METSÄTEOLLISUUS - INNOVAATIOT MENESTYKSEN MOOTTORINA Biotalous innostaa innovaatioihin Hämeenlinna, 13.10.2016 Alina Ruonala-Lindgren METSÄTEOLLISUUS RY EDUSTAA NOIN 80 METSÄTEOLLISUUTTA HARJOITTAVAA JÄSENYRITYSTÄ

Lisätiedot

Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti?

Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti? Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti? 9.11.2016 Hyvää huomenta! Vesa Junttila, Kouvola Innovation Oy DI, kehittämispäällikkö, Biolaaksotiimi Kymenlaaksoon elinvoimaa bio- ja kiertotaloudella

Lisätiedot

UUSI AKUSTINEN VAAHTORAINATTU LUONNONKUITUMATERIAALI

UUSI AKUSTINEN VAAHTORAINATTU LUONNONKUITUMATERIAALI UUSI AKUSTINEN VAAHTORAINATTU LUONNONKUITUMATERIAALI Tiina Pöhler 1, Heikki Isomoisio 2, Petri Jetsu 3 1 VTT PL 1000 02044 VTT tiina.pohler@vtt.fi 2 VTT Tekniikankatu 1 33720 Tampere heikki.isomoisio@vtt.fi

Lisätiedot

Rakentamisen ja rakennusmateriaalien ympäristövaikutukset

Rakentamisen ja rakennusmateriaalien ympäristövaikutukset Rakentamisen ja rakennusmateriaalien ympäristövaikutukset Rakentamisen käsitteet ja materiaalit kurssi Luento 1 10.10.2017 Esa Partanen esa.partanen@xamk.fi p. 044 7028 437 SCE - Sustainable Construction

Lisätiedot

Kiertotalouden mittaustuloksia maakunnista

Kiertotalouden mittaustuloksia maakunnista Kiertotalouden kirittäjät tuloksia kiertotaloushankkeista Suomessa AIKA 8.5.2019 kello 9.30 16.00 PAIKKA Aalto-yliopisto A Grid, auditorio Jeti ja Mordor-sali (Otakaari 5, Otaniemi, ESPOO) Mitkä ovat kiertotalouden

Lisätiedot

Onko puun ympäristösuorituskyvyllä merkitystä? Mikko Viljakainen, TkL

Onko puun ympäristösuorituskyvyllä merkitystä? Mikko Viljakainen, TkL Onko puun ympäristösuorituskyvyllä merkitystä? Mikko Viljakainen, TkL METSÄALAN TULEVAISUUSSEMINAARI 17.2.2010 Rakennusmateriaalien ympäristökilpailukyky - pärjääkö puu? 2 On sillä! Rakentamisen ekologinen

Lisätiedot

Päivi Viitaharju Tampereen ammattikorkeakoulu

Päivi Viitaharju Tampereen ammattikorkeakoulu Päivi Viitaharju Tampereen ammattikorkeakoulu Hiilinielu Design Studio Monialainen yhteishanke 1.10.2015-31.12.2017 Tampereen ammattikorkeakoulu Lahden ammattikorkeakoulu Design Forum Finland 2 Hankkeen

Lisätiedot

Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa Suomen ympäristökeskus ENY C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka

Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa Suomen ympäristökeskus ENY C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka Kiertotalous ja jätehuolto Olli Sahimaa Suomen ympäristökeskus ENY C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka 15.11.2016 Esityksen sisältö 1. Johdanto 2. Mitä on kiertotalous? 3. Yhdyskuntajätehuolto ja kierrätys

Lisätiedot

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj Korjausliike kestävään talouteen Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja 1Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj 2 KIERRÄTYS JA HYÖDYNTÄMINEN:

Lisätiedot

thermowood 3 Thermowood Parantunut kestävyys Pidempi käyttöikä Muotopysyvyys Tasainen väri Ympäristöystävällinen materiaali

thermowood 3 Thermowood Parantunut kestävyys Pidempi käyttöikä Muotopysyvyys Tasainen väri Ympäristöystävällinen materiaali Thermowood Thermowood Metsä Woodin ThermoWood on lämpökäsiteltyä puuta. Lämpökäsittely vaikuttaa pysyvästi puun ominaisuuksiin. Käsittelyn ansiosta puu on kestävämpää, mittapysyvämpää ja sillä on parempi

Lisätiedot

Kainuun metsäbiotalous

Kainuun metsäbiotalous n metsäbiotalous elää edelleen puusta Metsäbiotalous muodostaa 41 % maakunnan koko biotalouden tuotoksesta. Työllisyydessä osuus on noin 1,5-kertainen maakuntien keskiarvoon verrattuna. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

PUUKERROSTALORAKENTAMISEN SEURANTASEMINAARI

PUUKERROSTALORAKENTAMISEN SEURANTASEMINAARI PUUKERROSTALORAKENTAMISEN SEURANTASEMINAARI SVP Mika Kallio, Metsäliiton Puutuoteteollisuus Finnforest 1 September 2011 M. Kallio Puukerrostalot osa puurakentamista Puukerrostalot (vain) osa puurakentamisen

Lisätiedot

METSÄÄ TARVITAAN KAIKKIALLA

METSÄÄ TARVITAAN KAIKKIALLA METSÄSTÄ MAAILMALLE METSÄÄ TARVITAAN KAIKKIALLA 75 % Käyttämästämme puusta 75 % on suomalaista. Valmistamme tulevaisuuden tuotteita. Metsä Group luo pohjoisen puusta tulevaisuuden liiketoimintaa. Valmistamme

Lisätiedot

EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT.

EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT. AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT. EKOLOGINEN, HYGIEENINEN JA KUSTANNUSTEHOKAS VAIHTOEHTO. 0% 10% 100% 10% 100% Lähes 0% hävikkiä. Nykyisestä jätemäärästä. Alumiiniton pakkaus.

Lisätiedot

AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT.

AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT. AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT. EKOLOGINEN, HYGIEENINEN JA KUSTANNUSTEHOKAS VAIHTOEHTO. 0% 10% 100% 10% 100% Lähes 0% hävikkiä. Nykyisestä jätemäärästä. Alumiiniton pakkaus.

Lisätiedot

Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle

Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle MTK:n METSÄPOLITIIKAN AMK-KONFERENSSI 25.3.2015 Kehitysjohtaja Markus Lassheikki biotalous - mitä se on - metsässä on kasvupotentiaalia - uutta

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3

Lisätiedot

KOKOEKOseminaari. Kerttu Seikkula 10.02.2015

KOKOEKOseminaari. Kerttu Seikkula 10.02.2015 KOKOEKOseminaari Kerttu Seikkula 10.02.2015 Kierrätä pala Siljaa KOKOEKO- seminaari Kerttu Seikkula 10.02.2015 Tallink Silja haastoi nuoret suunnittelijat luomaan kierrätyshengessä uusia tuotteita - Kaksiosainen

Lisätiedot

Tulevaisuuden mahdollisuudet paperiteollisuudessa. PMA 18.-20.5.2011 Pentti Ilmasti

Tulevaisuuden mahdollisuudet paperiteollisuudessa. PMA 18.-20.5.2011 Pentti Ilmasti Tulevaisuuden mahdollisuudet paperiteollisuudessa PMA 18.-20.5.2011 Pentti Ilmasti Metsäteollisuus on tärkeää Suomelle - nyt ja tulevaisuudessa 50 sellu- ja paperitehdasta sekä noin 200 muuta jalostustehdasta

Lisätiedot

Kulutuksen nykytrendit

Kulutuksen nykytrendit Kulutuksen nykytrendit Terhi-Anna Wilska Keski-Uudenmaan elinkeinopäivä 28.10. 2014 Mitä kuluttamisessa on 2 tapahtumassa? Elintason nousu, välttämättömyyksien muuttuminen Digitalisaatio, teknologian jokapaikkaistuminen

Lisätiedot

Conenor Oy. Komposiittiekstruusio (WPC)

Conenor Oy. Komposiittiekstruusio (WPC) Conenor Oy 1995 CONEX -kartioekstruuderin kehitykseen ja kaupallistamiseen perustettu spin-off kehitysyritys toimialana ympäristöystävälliset kiertotaloustuotteet komposiittiekstruusiolla (näytteistys,

Lisätiedot

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely 1 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli 505 000 henkeä, mikä tekee siitä Suomen toiseksi suurimman kaupunkiseudun

Lisätiedot

Biotalouden uudet tuotteet

Biotalouden uudet tuotteet Biotalouden uudet tuotteet Prof. Olli Dahl Aalto-yliopisto Kemiantekniikan korkeakoulu Puunjalostustekniikan laitos PL 16300, 00076 Aalto Vuorimiehentie 1, Espoo p. +358 40 5401070 Sisältö Puun kemiallinen

Lisätiedot