Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1 MATKALENNOLLA Tuuli tulee suunnasta WSW jokseenkin Vesiksen 25 kiitotien suuntaisena. J on houkutellut paikalle ilmeisen vastahakoisen toimittajatytöntyllerön. Hän seisoskelee kamera olalta roikkuen, kynä ja lehtiö kädessä lähtöpaikan lähellä. K hinaa autolla varmaan tapaansa. Riipparityyppiset lähdöt sopii Simballe varsin kunnioitettavan liukkautensa vuoksi hyvin. Yritän vilkuttaa tytölle jarrusta irroittamatta kunnes huomasin sen näyttävän joltain epätoivoiselta paniikkireaktiolta. Onneksi toimittja keskittyy vain lehtiöönsä. Käännän tonnissa nopeasti itään. Ajoin taas parhaan noston läpi kuten tavallisesti. Saan kuitenkin tuurilla ja kovalla väännöllä toisen tonnin lisää. Se ei ole paljon ja katselen jo laskupaikkaa mustaan kesantopeltoon jota joku kone myllää niin että pöly tupruaa. Pölypilvi painuu kohti metsänreunaa tuulessa ja nousee siitä ylös loivaa rinnettä.sinne siis pian. Se onkin ihan putki (tai rinne)ja vie neljä metriä sekunnissa liki kolmeentuhanteen jalkaan. Soranottoalueen päältä löydän vaivalla senverran apuja että uskon pääseväni metsäalueen yli. Löydän peniä kuplia ja olen jonkun sahalaitoksen nosteessa aika korkealla. Noston paikan löytää hajusta. Juuri kuivaamosta tulleet laudat tuoksuu pihkalle ja lämmin ilma nostaa mukavan rauhallisesti. Idässä näkyy suuri Cu -pilvi ja J huutelee radioon tänne, tänne. Olen aurinkoisen rinteen alla kaurapellon päällä kun väistän sähkölinjaa länteen päin. Pellolta alkaakin reipas noste jalkaan todella vauhdilla, siellä alkaa riepottaa ja nosto loppuu. Vai pettikö pokka?

2 Liukuilen itään, alla Kymijoki. Eikä edes siltaa näy missään. Jokea seuraillen pohjoiseen kunnes maantiesilta näkyy. Maihin joen länsipuolelle kaurapeltoon. Vilja vähän sotkeutuu ja kannan siiven talon pihaan. J huutelee radiosta jotain. Pihaan ajaa valtaisan kokoinen traktori perässään hiukan taloa pienempi peräkärry. Kun viittoilen kuskille niin hän lasketuu tikkaita myöten alas ja kyselee mikä hätänä. Kerron sotkeneeni viljaa ja tarjoan korvausta.kuski osoittautuu talon nuoreksi emännäksi ja naureskelee; eiköhän sitä jäänyt pystyynkin ihan tarpeeksi, isäntä on puimassa rypsiä ajan sitä siiloon tässä. Pariskunta kävi myöhemmin tandemlennolla Vesiksellä. Soittelen pikkuj;lle voisiko tulla hakemaan. Tuleekin tunnin kuluttua. J oli myös soittanut, oli jotain 50 km idempänä jonkun kirkon luona. Löydetään kirkko ja J kirkonmäeltä sankan yleisöjoukon keskeltä. Vahinko että kameran jätin autoon. Kun oli ensimmäinen lento Simballa niin en voinut ottaa ilmakuvia, vaan halusin pitää kahvoista kunnolla kiinni. Olihan termiikkiä kuitenkin. Traktoria taloa ja varsinkin emäntää varten olisi kamera ollut hyvään tarpeeseen. Opiksi kaikki. JoukoA

3 Melomassa Kaitumissa Mielittiin etsiä ennen melomattomia jokia, puroja ja vesiä. Luultiin sellaisia jo löytyneenkin. Mutta vielä mitä joku iltasanomien inkkariporukka ainakin on käynyt Sjaunjajärvellä, ehkä ylempänäkin. Ja senjälkeen joku muukin,jotain kuviakin on ollut jollakin retkisivustolla. Jotain eksotiikkaa pitää löytää. Vähän muuta kuin lähivedet ja puroset kun jokainen kivenkoste osataan ulkoa vaikka pimeällä. Ajoitus yritetään hoitaa niin, että vettä vielä olisi muttei hirveesti hyttysiä. Tämähän ei satu joka vuosi samaan aikaan. Lähdetään kuitenkin jo toukokuun puolella vaikka kevät onkin vähän myöhässä.ajetaan autoilla ylöspäin ja annetaan sitten virran tuoda alas. Kuulostaa järjelliseltä, Ville ja Tuulakin uskoo jaksavansa alamäkeä,eikä korkeuskäyrien tiheys kartalla näytä aivan hurjalta. Ajellaan eestaas, niin että saadaan kamat Satihauren luoteispäähän ja toinen auto Porjukseen ja toinen Vietakseen josta Make ja minä sitten kävellään kajakkien luo. Pariskunta onkin sillävälin aloittanut kajakkien kuormaamisen ja huomannut heti että kaikki kaljat ei millään mahdu kyytiin. Niinpä alamme lastata oluita nahkaleileihin ihan varmuuden vuoksi vaan. Tuoreetkin puut palaa hyvin tuulessa ja Porjuksesta tuodut grillkorvit maistuu. Vielä aamullakin tuulee kaakosta. Liki Päijänteen pituinen saareton selkä tuo yli metrisiä laineita matalaan rantaan. Iltapäivällä märkä lähtö ja pian huomataan parhaaksi kääntää selkä tuuleen. Surfaillaan salmesta Gagirjärvelle. Salmessa on voimakas virtaus vastaan. Tuuli auttaa tuon hankalan parisataa metriä. Kun tullaan Gagirille tuuli hieman asettuukin. Koillisrannan jyrkänne varmaan suojaa koska tuuli on kääntymässä idän kautta pohjoiseen. Melotaan vasenta rantaa muutaman puronsuun ohi ja leiriydytään tulvivan puron lahdelmaan suojaisaan paikkaan. Pilvet kiitää nyt lounaaseen, mikä tietänee viileää yötä. Joku ihme roottori aiheuttaa sen, että täällä tuulee lounaasta. Ei onneksi kovasti. Lähden Villen kanssa katsomaan järven pohjukkaan. Tunnin väännön jälkeen saa vedenpinta vaahtokuoren ja pian alkaa kohinakin kuulua. Vesi putoaa useana portaana, kyllä siinä olisi luuppireikiäkin, mutta ei meille. Ylöspäin pääsisi vain kantamalla. Paitsi että maasto näyttää aika pahalta. Jotain nelisenkymmentä metriä ylempänä olisi Teusajärven pinta. Sen pohjoispäässä Teusatuvat hiihtäjien suosima taukopaikka talvella. Alaspäinhän meidän piti mennä. Tulipa nähdyksi tämäkin järvi. Ville lähtee leiriin vauhdilla, jään yksin lipittämään hiljaa. Aurinko valaisee huiput vaikka pinnassa hämärtää. Annan virran viedä. Jotenkin näen maiseman ja itseni kuin jostain ylhäältä. Tuulenpuuska hiukan keikauttaa heti tunnen pulssin hitaana ja raskaana neopreenikaulusta vasten.konehan on käynnissä. Tankkaamaan siis.

4 Torstai. Aurinko on jo korkealla laskiko se ollenkaan kun hiivin kahvinkeittoon.tuuli on kuin onkin kääntynyt pohjoisen puolelle. Puretaan leiri vikkelästi ja käännetään taas selkä tuuleen. On aika kylmä mutta matka joutuu virran ja tuulen avulla. Poiketaan jonkun kerran rantaan murkinalle. Ville paahtaa edelle kauas ja palaa takaisin. Sanoo tietävänsä missä ollaan ja yllyttää jaksamaan vielä pari tuntia. Melontaa siis yhteensä yli kaksitoista tuntia.jaksetaanhan me ja kyllä kannattikin. Rantaudutaan upeaan ikimännikköön jota ilta-aurinko mukavasti lämmittää. Hikiset neopreenit pois ja kevyttä lämmintä ylle. Emme kyllä kestä moisia päivämatkoja montaa peräkkäin näillä hemmetin lullukoilla. Olemme melkein Satisjärven kaakoispäässä. Rantaviiva ulottuu aivan kanervikkoon. Tämä järvi kuuluu varastoaltaiden ryhmään, johon voimantuottoa varten varastoidaan yhteensä noin sata kuutiokilometriä vettä. ( Päijänteessä on vettä jotain kymmenisen kuutiokilometriä). Paras päästä pois ennenkuin Göteborgissa oleva automaattinen ohjauskeskus avaa luukut ja pinta laskee kymmeniä metrejä. Perjantai. Tästä pitäisi löytyä polku, joka vie ylös Riteljoen latvajärvelle. Löytyykin vanha ura, on jopa polun poikki ladottuja maatuneita rankoja, joiden päällä kajakki liukuu ylämäkeen suht kivasti. Tästä on muutkin kulkeneet ei tosin ihan halähiaikoina. Mitään järveä emme löydä. Tulemme aukiolle jonka toisella puolella virtaa vuolas ihan melottava puro. Sen täytyy olla Riteljoen latvaa.

5 Ollaan rajusta alusta ja raahaamisesta senverran poikki että päätetään leiriä aukiolleainakin yhdeksi yöksi. Make virittelee virveliään ja lähtee takaisin Satikselle. Minä lähden tutkimaan ympäristöä. Pohjoisen suunnassa suon takana maasto kohoaa ja tulen aihkipetäjiä kasvavalle mäelle. Kasvava on ihan väärä sana, kyllä nämä ovat kasvaneet joskus tuhat vuotta sitten. Kun olosuhteet ovat olleet kasvulle suotuisammat. Nyt ne vain seisovat siinä mahtavina ja rauhallisina paikoillaan. Kenties kuiskaten neuvottelevat siitä mihinpäin kannattaisi lähteä astelemaan. Sitä kuiskailua satunnaisen kulkijan tulee kunnella herkällä korvalla. Lauantai.Pariskuntamme on aikaiseen liikkeellä. Ovat kiikaroineet lintuja. Varsinkin Tuula on aivan haltioitunut uskomatonta - luettelee näkemiään. Useimpien kohdalla eka kerran näin. Hienoa varmaan tekevät ihan oman juttunsa joten en puutu siihen. Make ei saanut kalaa ja haluaa jatkaa matkaa. Minullakin on kai pakattuna jonnekin siimaa ja koukkuja. Kunhan nyt eväät syön ensin. Leirin purku alkaa käydä rutiinilla. Kiinitellään kansikuormat huolella, edessä pitäisi olla koskijakso. Muutaman sadan metrin jälkeen virtaus kiihtyykin ja sitten putoaa jyrkemmin kivisessä rinteessä jossa vesi leviää pulterien väliin jättäen pääväylän juuri kuljettavaksi. Kajakkien pohjat joutuu koville.

6 Mutkaisen koivikkojakson jälkeen puro laskee kapeaan järveen. Tämä on Ritel. Poromiesten kämppä oikealla rannalla. Puro jatkuu järvestä monihaaraisena,puiden sekaan leviävänä. Siitä on vaikea löytää mitään pääuomaa. Villellä vaikeuksia pitkän kajakkinsa kanssa. Koivikko loppuu ja maasto käy avarammaksi. Vettä on nyt ihan riittävästi kun rinne loivenee senverran ettei vesi leviä kivien väliin rinteeseen. Virta vie vauhdilla ja muodostaa kurveissa kallistetun shikaanin mikä helpottaa kääntymistä ratkaisevasti. Penkka on matala tai sitä ei ole ollenkaan. Ulosajo teettää rutkasti työtä, mutta ei ole mitenkään vaarallista. Reissun parhaita pätkiä. Tullaan vähän isommalle järvelle.joku majakin täällä. Rantaudutaan vasemmalle rannalle leriin. Sunnuntai. Make rakentaa haavin verkonpalasta ja pajunvarresta. Menee kauemmas heittelemään teleskooppivavallaan. Teen minäkin vavantapaisen. Syöttien puute vai mikä lie ei muuta kuin jonkun pikkusintin nyppäyksiä. Koukkuni ovat niille liian suuria. Makea jo aletaan kaivata kun se rymistelee pensaikosta kymmenkunta hyvänkokoista ahventa vitsaksessa. Pieneen jigiin olivat erehtyneet. Kalareissukos tästä nyt tulikin. Suomustetaan porukalla, koko saalis pitää syödä tässä ja nyt. Edessä on koskijakso, edellistä pidempi. Ei siellä voi pysähtyä kokkaamaan. Melon vastarannalle ja lainaan poromiesten kämpältä muutaman kuivan puukapulan että saadaan kunnon tulet syttymään. Siinäpä se päivä sitten meneekin. Vaan kyllä on hyvää - loimulohi ahvenfileestä.saan minäkin muutaman kun laitan koukkuun ahvenen sisäelimiä. Huoltotauko. Maanatai. Sataa koko yön. Vettä saisikin olla enemmän. Vedän neopreenit lämpökerraston päälle ja kypärän remmin kiinni. Matkantekoa ei sade haittaa ollenkaan, yhtä märkää alla - ja yllä. Pohjoisesta tulee Nujokka joka melkein tuplaa vesimäärän. Minun vuoro tutkia kosket ja mennä edellä. Make toimii häntäpään valvojana. Ensimmäinen oikea koski Harrapelta tulevan puron alapuolella onkin reilusti luokkaa III. Odotan suvannossa. Kaikki selviävät hyvin vähän töitä teettää viimeinen stoppari. Siitä alaspäin onkin suoria laskuja luokkaa II helppo III. Päävirtaa vain keskeltä vauhdilla, en jaksa käydä jalan tutkimassa kaikkia. On Maken vuoro huomenna mennä edellä. Joki virtaa paikoitellen pari kolme metriä korkeiden vallien välissä ja laajenee taas matalaksi järveksi, josta on joskus vaikea löytää ulospääsyä. Pitkälti sileätä ja sitten virtapaikka. Pudotusta vajaa metri kerrallaan. Paljon lintuja, mutkan takaa törmätään joutsenpariin. Selkenee illalla kun leiriydymme joen ja suon väliselle harjanteelle. Hieman nihkeä olo mutta pussi on kuiva, samoin teltta sisältä. Mitäs muuta sitä ihminen kaipaa? Ehkä vähän kylmää loimuahventa jälkiuunileivän kanssa.

7 Tiistai. Meloskellen leveää koivukujaa rinnatustenkin. Pulina ja mekastus karkoittaa linnut. Sjaunja -järvi on laaja mutta matala. Vedän pikku lippaa lyhyessä siimassa. Johonkin se oli tarttunut tai päinvastoin; pelkkä siima on jäljellä. Kalastus edellyttäisi pysähtymistä päiväksi. Sateen tuoma vesi on nyt täällä sopivasti. Karttaan* merkitty koski onkin aikamoinen. Vesi vilistää puiden välissä ja ohjailu tässä vauhdissa on kiinni reaktionopeudesta ja tuurista. Reissun vaarallisin paikka. Maantiesiltaa ennen rantaudutaan. Tämä koski ei ole laskettavissa meidän taidoilla väsyneenä ja täyteen kuormatuilla kajakeilla. Otan Maken kansilastin kantaakseni kun raahataan kamat tien yli järven rantaan kosken alle. Make selvittää tuon parisataa metrisen nelosen pätkän hienosti. Vai olisiko se vitosta? Kyllä pitäisi meikäläisenkin opetella melomaan ;). *Topografisk karta över Sverige fältkarta: 28 J Fjällåsen SO. **Topografisk karta över Sverige fältkarta: 28 J Fjällåsen NV Eveliina

8

9 VOSS Pikkukaupunki noin 160 km Oslosta luoteeseen - 15 tuhatta asukasta. Rautatie - paikallisella kielellä "Rallarvegen" - Oslosta vuorten läpi tunnelissa, kuten maantiekin pitkälti. Kulkee sähköllä ilman hammaskiskoa, mikä on tuttu Alpeilta. Rautatiesemalta on parisataa metriä matkaa kabiinihissin ala-asemalle. Silläkin on joku hassunhauska nimi Norjaksi. Yläasemalta voikin sitten lähteä ilmaan. Paikallinen nuori nainen - hyvin niukassa lentoasussa joutui sivutuulen laahaamaksi. Lenteli seuraavana päivänä samassa asussa - mustelmat ja naarmut meikkinään. Yleensä laskeuduttiin uimarannalle leirintäalueen lähelle. Japanilaisturistien kuvatessa jokaista laskua - meikunkin piti pingottaa kunnon laskut. Simballa hyvää mainosta APCO lle. Iltatuulessa rannassa porukalla maakäsittelyä. Paikalliset lähtivät matkalennolle. Häipyivät itäänpäin ihan kiva oli keikkua rinteessäkin.

10 YLIVIESKA Hajahuomioita Ylivieskan leiriltä kesältä -05 Helle pyörittää tuulta kivasti - vaikka päävirtaus on 30 astetta vasemmalta pääsee oikealla hetkellä ilmaan ihan hyvin. Jotkut käyttävät ristilähtöä - sekin onnistuu kun avustaja pitää köydestä ettei se jää jalkoihin. Itse lähden suoraan eteenpäin - näen paremmin tuulen lipuista ja heinikosta - ajoitus on helpompaa. Pitkä heinä kentällä jarruttaa pintavirtausta sopivasti. Alle kahdessa jalassa tuuli on nollassa. Siipi pysyy aloillaan maassa. Kahdeksan millin propeeniköysi ei katkeile ainakaan. Hieman kuperalla kentällä sen maakitka lienee 40 kilon luokkaa mutta hinaajat osaavat sen huomioida. Lauantaina paramoottoripilotti esittelee hinauslähtöjä. Hinaus joutokäynnillä ja irroituksen jälkeen vasta kaasu auki ja jälkipoltto päälle. Tuulikin suosii - vaikka joku sanoikin että on ryppyistä matalissa - sain aika hyvän tuntuman ilmatilaan. Huomenna matkalennolle...ehkä. Sunnuntaina olin kentällä vasta 11 jälkeen - kaverilla ei tänään ollut kiirettä. Luvassa ukkospuuskia ja ne aiheuttaakin pikku ylläreitä. Kaikki kiirehtivät ilmaan. Iltapäivällä voi olla jo vaarallista keliä. Lähettäjä rohkaisee sopivasti: Kun kysyn "onkohan tää keli liian vaikeaa mun taidoille" - on vastaus "taitaa olla sitä useimmille". Vedätän turhaan 600 metriin parhaan noston läpi enkä löydä kunnollista kuplaa enää. Riepotusta vaan. Kentältä luoteeseen alan suunnitella jo laskua vaikka korkeutta on vielä yli 300 m. Peltoaukeaahan täällä piisaa. Pitkä suora finaali kaakon suuntaan. Alle 200 metrissä tuulenpuuska takaa painaa siiven kasaan. Aukeaa välittömästi jarruilla ja saan heilurin hallintaan, eikä laskussa ollut vaikeuksia. Haen auton kun en tuossa helteessä viitsi kantaa. Mitään dramatiikkaahan tuossa ruttaamisessa en suostu näkemään. Kyllä sellainen pitää hallita. Olisiko sitten ollut vältettävissä korvilla taikka spiidiä käyttäen - mahdotonta sitä minun on tietää. Tietäjiä löytynee ;). JoukoA

11 KREETALLA Hauskanpitoa Kreetalla Jostain sattumuksen sumeasta logiikasta seuraa että huomaan kuskaavani Lauralla Seutulaan Taistelevaa Virtaskaa Virtoineen. Tarkoituksena on jatkaa sieltä Kreetan saarelle. Finskin vanha MD ponkaisee taivaalle Espoon köyhälistöä Martinlaaksossa sopivasti härnäten kuin olisi tuli hännän alla. Saattoi ollakin. Tulen sammutus palavalla nesteellä kävi sileässä kelissä hyvin päinsä vaikka onkin tunnetusti turhaa touhua. Kuten myös tietty naputus joka saavuttaa kunnioitettavan intensiteetin jo ennen matkalentokorkeutta. "Ota tosta viiskymppiä ja tilaa meille" Tilaan,aina vaihdetaan keskenämme tyhjä täyteen kenenkään huomaamatta. Mutta matka jatkuu sano Maisteri... Pakaasini on aika pullea ja bussikuski haluaa pakata sen viimeiseksi. Siitähän seuraa etten voi valita istumapaikkaa vaan istun johonkin jos sopii. Tällä kertaa paikkani on iloisen rouvan vieressä johon juuri mahdun. Puujalkavitsini saavat rouvan ryntäät hytkymään suorastaan herkullisesti. Olen kai tarpeeksi vanha ollakseni vaaraton. Puolensa silläkin. Opas tulee jakamaan huoneita: "Niin, teille tietysti meren puoleinen, vai haluatteko altaan puolelta?" Katsotaan siinä toisiamme todella syvälle silmiin ja juuri kun rouva on vastaamassa kosintaani "kyllä kulta, tietysti - päätä sinä" opas peijakas peruuttaa koko vihkiseremonian. Eipä ollut viimeinen moka häneltä tämän reissun aikana. Naputus on onneksi loppunut kun vastaanottimesta on virta poikki. Ja matka jatkuu sano Maisteri... Kämppä on talon paras - parveke altaan yläpuolella ja näkymät sekä merelle että vuorille. Ehdin tuskin istahtaa parivuoteen reunalle kun sisään ryntää iso mies, mulkaisee pahasti ja ryntää respan suuntaan karjuen sen tulenpalavia perkeleitä. Katson peiliin, en ole enää mikään kansikuvapoika kuten joskus, mutta en osaa päättää pitääkö tuosta reaktiosta olla ylpeä vaiko masentua lopullisesti. Hetken päästä tyyppiä tuodaan takaisin. Respa ja pari suomalaista yrittää selittää tälle Ilimajoen Jaskalle että hän voi valita vielä kahdesta vapaasta makuuhuoneesta. Eikä häntä yritetä parittaa tuon vanhan homon kanssa. "Yritä ymmärtää Jaska on ensi kertaa Ilimajoen kunnan rajan ulkopuolella." Eihän tämä mitään - en minäkään ole käynyt "Ilimajoella" - ehkä tulen jotenkin loppuelämäni toimeen ilman tuota avartavaa kokemusta.

12 Ajatus porukka- autosta on kuopattava. Jos ykköskuskilla pätkii ja kartanlukija lukee vain lääkemääräyksiä on koko liikennöinti täysin tarpeetonta. Vuokraan auton ja lähden kierrokselle. Lentopaikoilla ei näy minkäänlaista liikettä. Paikallisen yrittäjän vastaaja vain polpottaa kreikkaa. Pyydän matkaopasta kääntämään siitä oleellisen. Sanoi ettei numero vastaa. Soitin itse ja annoin puhelimen hänelle. "Ei tuosta pulinasta saa mitään selvää"!! Myöhemmin sama pimu myönsi ettei ollut tarkoituskaan avustaa ketään noin vaarallisen lajin pariin. Illalla V työntää kakskymmppisen; "tarjoo mulle ja ota itekin niin toi ei naputa sit mulle". Se nyt ei pitkälle riittänyt - vauhtiin päästyään V tarjoaa koko salille. Silloin viimeistään piti poistua paikalta. En ole koskaan ollut suuri venäläisen koulun koloratuurivokalismin ystävä. Tämäniltainen soolo oli kohdistettu suoraan ja ainoastaan minulle. Tuuli on tyyntynyt ja maininki keinuttaa unettavasti kun yöllä käyn kuutamouinnilla = kellumassa nokka kuuta kohti Välimeressä. Rytmitänkin nyt päiväni ihan uudestaan, yhdeksältä nukkumaan ja kuudelta ylös. Siestan aikaan joutaa torkkumaan. Silloin tuulikin puhaltaa kovimmin. Tosrtaina sää lupaa hyvää, 3-7 m lännestä ja kääntyy pohjoiseen iltapäivällä. V lupaa olla lentokunnossa ja yrittää parhaansa, mutta saakin yöllä pahat vieroitusoireet. Sähköiskuja ja harhanäkyjä kuulemma. Tunnistaa kai kuntonsa lentoon sopimattomaksi muttei myönnä sitä, vaan viivyttää lähtöä erilaisin verukkein niin että tuuli ehtii kääntyä. Levittää siiven sitten pahaan paikkaan sivutuuleen kahdentoista aikaan. Palataan hotellille ja kuin vahingossa käännyn pikkuteille V;n seuratessa

13 riisivadilla. Olen senverran pottuuntunut että annaanvähän hanaa ja V jää 40 kmn matkalla vartin verran. Ehdinpä käydä kaljalla yksin. Kämpällä on lappu jossa selvällä suomella sanotaan että huone on oltava tyhjä kello kymmenen. Sehän passaa. Lähden seitsemältä kun respa aukee jotta voin heittää avaimen ja saada passini. Olen kymmenen maissa 160 km päässä Lassithin laskeutumispaikalla. Vaaleanpunainen liidin on maalattu seinään luonnolliseen kokoon. Lähtöpaikkaa en löydä, eikä ole tarpeenkaan. Kelistä kehittyy raju. Joka päivä torni jyrisee ja salamoi. Paitsi jos tuuli vie pilvet merelle. Paikalliset "asiantuntijat" kertovatkin että täällä lennetään vain talvella. Lassithin laakso on näky sinänsä - tuulimyllyjä väitetään olevan Olkoon. Naton Harrierit(?) kiertävät tornia ja leijuvat melkein paikallaan. Itään, Mochlosin kylään pohjoisrannikolle 130 km. Näyttää hyvältä. Löydän pikku motellin, emäntä esittelee siistin huoneen ja isäntä kaatelee rakia kun koko kylän vaarit käy ihmettelemässä kevään ensimmäistä aitoa turistia. Sen silmien väristä ne saa ensi tiedon tulevan kauden tuloksesta. Nukkumaan seitsemältä, siis illalla huom. Aamuyöllä herään tuulen vinkunaan Kaikkien aikojen serpentiinit ja välillä haiveitä niin että vauhtisokeus on on tehdä tepposet. Sitiassa erehdyn tilaamaan venäjäksi. Paikalle haetaan venäjänkielinen tarjoilija josta selviän murahtelemalla, mutta ei sillä hyvä. Jälkiruokaan päästyä (jota en missään koskaan maistanut) sisään marssii kaksi byylevaa jotka haluaa istua juuri minun seuraani. Enhän voi mitenkään kieltäytyä ja nousen tarjoamaan tuoleja. Huijaukseni paljastuu heti, onneksi toinen rouvista puhuu jotain suomensukuista auttavasti ja selvitän tilanteen. Pietarin läheltä, töissä täällä. Koti-ikävä ja raki toimii yhdistävänä linkkinä ja on ihan haikeata jatkaa matkaa. Vai n tienoilla on saksalaisten merkkaamia paikkoja. Tuuli lennättää hiekkaa ja palmut huojuu tuulessa. Niitä on alettu istuttaa tänne tuhansia vuosia sitten. Vaihteeksi Minon raunioita. Majatalo edellisten kopio, samoin isäntäpariskunta. Hinta halpa, eikä rakitarjoilua. Sehän passaa. Ierapetran suuntaan etelärannikolle. Tämä on Kreikan Kauhava - puukkojen kaupunki. Tutkin vanhaa masuunia, se on niin pieni ettei sen tuotanto suurempiin esineisiin riittäisikään. Puukot on hyviä - hienoimpia mitä olen nähnyt, niitä myydään kaikkialla täällä. Hinta - laatusuhde on sellainen että ne luultavasti tehdäänkin nykyään Tornion rosterista jossain Thaimaassa... Tuuli tulee vuorten yli ja tekee valtavan roottorin tänne etelään. Termiikin avustamana merituuli piiskaa veden vaahdoksi ja välillä on tunteja melkein tyyntä. Pyhän Titon luostarikirkon valtava kupoli on vielä pystyssä vaikka toinen päätyseinä puuttuukin. Onko sitä koskaan ollutkaan - en saa selvää saksalaisten matkaoppaan puheista. "Matala" on kiinnostava paikannimeksi - sinne siis. Vuoret onkin

14 pienempiä ja jotenkin pyöreämmän oloisia. Ajelen oliivi-, greippi-, appelsiini-, sitruuna ja mitäs kaikkea niitä nyt onkaan -puiden reunustamia kujia pitkin huipuille saakka. Ihan lentopaikkoja - korppikotka leijuu ihan lähellä. Siitä kun lähtisi liitoon niin olisipa sillekin hyvinsäilynyttä syötävää. Illalla suttuisen oloinen emäntä esittelee siistin huoneen. Eipä rämise rokki eikä rekat. Eikä hurise ilmastointi. Makeet unet ja aamulla aikaiseen: Eteenpäin sanoi Mannerheimi... Suunta luoteeseen, vuorten välistä Rethimnoon. Reppuselkä britti liftaa kyytiin ja kertoo tykkäävänsä vauhdista. Kiihdyttelen varoen jotta saan tuntuman sileään asfalttiin jossa luisto alkaa ilman varoitusta äkäisesti, toisin kuin kotimaisella karkealla pinnalla. Opin pian heittämään neulansilmät sladissa, mutta kun tyyppi ei osoita minkäänlaisia hermoilun oireita vaan näyttää nauttivan täysillä, pitää lopettaa. Saan kuitenkin luvan ajaa iisisti. Matka"oppaan" känny ei ota vastaan sms-viestejä ja ajan hotelliin Plataniaan, Haniasta 18 km länteen katsomaan onko minulle huonetta. Sama huone- avain hyllyssä - koko lähtökäsky oli pelkkä sekaannus. Saksalaismies on vallannut yhden makuuhuoneen ja keittiön. Taisteleva Virtaska on häipyhyt ja vienyt Virran mennessään. Muistona vain tekstiviesti kännyyni: Vastaus V;n raha- anomukseen Suomesta. Ainakin reittaus on miehellä korkealla, kateeksi käy. Aaamulla sakemanni valittaa minusta respassa; olin pannut sen siivoamaan oksennuksensa keittiön lattialta ja tumpit liedeltä jotta pääsin kahvinkeittoon. Varsinainen mammanpoika - sekin. Se lähti. Minä jäin. Mutta matka jatkuu sano Maisteri... Kamera kaulaan ja leikkimään turistia. Vanhassa Haniassa onkin nähtävää päiväksi tai useammaksikin; linnoja, kirkkoja, museoita, ikoneita. Satamassa on paras olla aamulla kun kuhina ei ole vielä alkanut. Parkkeeraan parhaalle paikalle Merimuseon viereen. Yritän napata edes yhden kuvan "jota ei kirjoissa näe" mutta ei ole tuuria - tai olen liian hidas. Merimuseossa on päivällä viileää ja koko tunnetun merisodankäynnin historia Salamiista nykypäivään ja vähän huomiseenkin. Pistä Googleen haku: ELLI NAVY WAR. Sama kielivalinnalla auf Deutsch, niin saat vielä tekniset yksityiskohdat turbiinista torpedoon - und Kessel.

15 Ukkojen kompurointi kapakista herättää useimpina öinä juuri sopivaan aikaan kun rantabaarin valot on sammutettu jotta voin livahtaa rantaan kenenkään huomaamatta. Ihan turha tuokin varovaisuus täällä, mitään rantavalvontaa ei ole päivisinkään. Jos sanot lähteväsi uimalla Ateenaan yöllä, toivotetaan kyllä hyvää matkaa mutta kukaan ei tule rannalle vilkuttamaan. Luoteistuulen tyynnyttyä 40 knots in lukemista naapurihotellin rantaan ilmestyi kepin nokkaan punainen t-paita. Siinä se sitten roikkui velttona loppuviikon. Hyvä laskupaikka. Soudan tukikohdan pohjoispuolella on aitoa kreetalaista menoa. Pikkuteillä eksyy helposti, kartat on viitteellisiä piirroksia ja alkuasukkaat inhoaa järjestysvaltaa siinämäärin että viitat ja liikennemerkit käännetään ja tuhotaan. Tavernan korvaa pieni pöytä ja muutama tuoli puodin edessä kujalla. Siinä ukot tupakoi ja turisee. Kun ukoille selviää että kyselijä tulee Suomesta, ilmestyy rakilasit pöytään ja ilmeet kirkastuu. Arvelen etteivät saksalaiset ole täällä erityisen suuressa suosiossa. Vapaudelle! Käyn vielä Soudan pohjoisrannikolla; Katholiko ja muinaisen luostarin rauniot brittiryhmän hännillä. Onneksi on Salomonot mukana. Tuuli kääntyy länteen lähtöpäivän aamuna, olisi mitä parhain lentokeli Falasarnassa. Päivällä tuuli voimistuu. F1 - aikaajojen aikaan hakeudun lentohiekalta suojaan ja syömään

16 TVn ääreen sisätiloihin. Näin on hyvä aloittaa varovasti paluu "sivistyksen" pariin. Uusi ryhmä Suomesta tulee ja kyselemme kotomaan kuulumisia. "Ei ihmeempiä - se Kekkosen inkarnaatio siellä on pressana - vaihtanut sukupuolta mutta kyllä sen tuntee tyylistä". Yleisvaikutelma Kreetasta on kotoisen junttilan oloinen muutamin poikkeuksin: Liikenne on sopuisampaa, kaaharit, mopot, traktorit präkärryineen, alfat, lamborghinit, ferrarit, maseratit ja turistit yhtenä kaaoksena mutta se sujuu sittenkin. Yhtään kolaria en nähnyt yli 2500 km matkalla. Suurimmat ylinopeudet "moottoritiellä" - rajoitus 90 - paljon yli 200, keskinopeuskin Kaarteet luiston rajalla. Kolmenkympin alueella kaksipyöräiset sujahtaa ohi toistasataa. Vain suomalaiset tönivät toisiaan kapeilla jalkakäytävillä vaikka niillä seisoo myös tukevat puiset valopylväät. Alkuasukkaat ovat tavattoman avuliaita ja ystävällisiä. Jokaisella on vartti aikaa vastata englanninkieliseen kysymykseen kreikaksi. Ota siitä sitten vaan selko. Liitimiä sinne on turha raahata. Niiden aika on talvella, tammi - maaliskuussa joka on sateisinta aikaa eikä matkoja saarelle edes järjestetä. Toki sinne pääsee; Ateenasta on säännöllinen laivayhteys. Paikallinen extreme -yrittäjä ehtinee silloin oppaaksikin kun varsinainen bisnes ei pyöri. Rannat putoavat yleensä mereen jyrkkänä rinteenä ja jokainen pieni tasanne oliivi- tai muita vastaavia 2-5 metriä korkeita puita/pensaita täynnä. Sinne sekaan voi tietysti laskeutua, tuollaisen oliivipuun hinta vaan voi olla melkoinen jos sen joutuu ostamaan. Sitä kun on kymmeniä vuosia kasteltu ja kasvateltu. Alailmakehä on myös täynnä lankoja ja johtoja, vesijohdotkin on paikoin ripustettu kasvaviin puihin. Hania/Souda on lisäksi aivan väärä paikka ja matkat pitkiä. Muutenkin liukas päällyste märkänä pidentää jarrutusmatkan jo 10 % rinteessä moninkertaiseksi, eikä liikenne mitään hupia ole muutenkaan. Siltatyömaan katkaistua tien, oli liikenne ohjattu kylmästi kahlaamon kautta. Maasturikuski koetti suorastaan estää sinne ajon. Katsoin kartasta kiertotien; 170 km! Kiertäminen jäi ja saku väisti kun ajoin kohti. Sitikka liiteli pohjallaan joen yli pinnalla siitä missä maasturi oli kaatua kivikkoon. Ihan kelpo uusi pikitie voi muuttua sorasyheröksi jota riittää kymmeniä kilometrejä. Ja sitten taas leveä päällyste jota hallitsee lammaslauma.paimenet ohjaavat liikennettä jeesussauvallaan. Eikä takuulla tee yhtään mieli protestoida. Ruoka on edullista, leipä erinomaista - samoin punasipuli. Moussakka - eräänlainen kukko - tuodaan pienessä padassa, se onkin ainoa annos jonka saa pöytäänsä lämpimänä. Pippureiden käyttö sopii suomalaiseen makuun. Vaikka kuinka etsit Mex - maininnan listasta "dragon kiss, please" ei se muuta mitään. Mausteet ovat ja pysyvät tuntemattomina.

17 Hanavettä voi juoda, eikä kellään ollut ruuasta johtuvia vaivoja. Ouzo on aniksenmakuinen vahva drinkki johon lisätään vain jäät. Raki on paikallinen ponu jonka väri ja maku vaihtelee. Se juodaan raakana venäläiseen tapaan mutta aivan pienenpienestä lasista. Paikallinen lager on erinomaista. Tunnettuja oluita on toki saatavana, mutta mielestäni niiden rahtaaminen sinne - tai yleensä minnekään - on Hölmökylän (Bemböle) hommaa. Paras ruokajuoma lienee paikallinen viinitilan tuote. Itse pidin "talon" kuivasta valkoisesta jota saa lasillisenkin. Saksalaiset kartat toimii täällä! Muilta osin tämä tarina on täysin sepitteellinen ja mahdolliset yhtymäkohdat todellisuuden kanssa ovat puhdasta sattumaa. Yhteydet elossa oleviin henkilöihin ja heidän tekemisiinsä tai tekemättömyyksiinsä ovat mahdollisen lukijan oman mielikuvituksen tuotetta ja hän on itse niistä täysin vastuussa. Jk

18

SWC kartta http://www.fmi.fi/tuotteet/liikenne_2.html Linkistä kattavat tiedot Ilmatieteenlaitoksen palveluista ilmailulle.

SWC kartta http://www.fmi.fi/tuotteet/liikenne_2.html Linkistä kattavat tiedot Ilmatieteenlaitoksen palveluista ilmailulle. Matkalento Kun laskeudut peltoon ilmoittaudut isännälle ( emännälle ;) kysyen mahdollista korvausta sotkemasi viljan suhteen, kysytään sinulta loppuiko tuuli?. Olet tietenkin valmis vastaamaan kohteliaasti

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Beat 1 Rostad, Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Hetta-Pallas 2-9.8.2014

Hetta-Pallas 2-9.8.2014 Hetta-Pallas 2-9.8.2014 eli ensikertalaisen kokemuksia viikon vaellukselta Joensuun Ladun Loistavien Leidien matkassa. Opin aika monta asiaa vaeltamisesta ja varustautumisesta, kanssavaeltajistani ja itsestäni;

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Eerolan tila, Palopuro SYKSY

Eerolan tila, Palopuro SYKSY 1. Kesän kasvukausi Kesän kasvukausi on takana ja tähkät ovat tuleentuneet eli viljat ovat korjuukypsiä. Kesän aikana maanviljelijä on joutunut ruiskuttamaan viljan tuholaiseläinten ja homeiden yms. aiheuttamien

Lisätiedot

Beat 1 Rostad ja Sanden

Beat 1 Rostad ja Sanden Beat 1 Rostad ja Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken yläpuolella. Täällä ranta on

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta. Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi Kesäkuussa Metsästettiin sana-aarteita Lasten Yliopiston sanataidekurssilla. VäriVarjoTeatteria, tarinoita, loitsuja ja muutamia muitakin lohkaisuja loihdittiin esiin kesäpäivien iloksi... Olipa kerran

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa NÄYTESIVUT Lily Murray Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN MÖKILLE SAMMALNIEMEEN Lähde kaupungin kiireestä Sammalniemen luontoon viettämään unohtumaton loma! Raision Seudun Lasten Tuen mökki on avoinna ympärivuoden, mökki sijaitsee Juupajoella Sammalniemen leirikeskuksen

Lisätiedot

Luontoreittien esteettömyyskartoitus

Luontoreittien esteettömyyskartoitus Luontoreittien esteettömyyskartoitus Evo, Hämeenlinna Evon alue on yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Evon retkeilyalueella kulkijan käytössä on yhteensä noin 8500 hehtaarin suuruinen alue, jossa

Lisätiedot

Firmaliiga Högbacka

Firmaliiga Högbacka Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.

Lisätiedot

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat Andörja 27.07.08 Matkalle lähdettiin Turusta perjantaina klo 1800. Alku sujui hankalasti koska Villen kalsarit jäi Mietoisiin. Ajomatkaa kertyi kaiken kaikkiaan noin 1500 kilometriä. Perillä oltiin joskus

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Susanna Viljanen

Susanna Viljanen Susanna Viljanen 10. 4. 2012 Päivän pasko Hyvä usko Aiheuttaessaan ruskon aurinko nousee ja laskee pilvikerroksen - altostratuksen - läpi, ja pilven mikrokokoiset vesipisarat sirovat valoa. Koska säärintamat

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Myrskyjen bongaus Suomessa. Jari Ylioja

Myrskyjen bongaus Suomessa. Jari Ylioja Myrskyjen bongaus Suomessa. Jari Ylioja Kuka? Millainen Suomi on alueena bongata? Sijainti: Mistä alhaiset salamamäärät sitten johtuu? Kausi on lyhyt vrt. muu Eurooppa ja sitten niinä muutamina hyvinä

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA?

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? Yksi huuhkaja (kiinniottaja), loput viivalle. Huuhkaja huutaa kuka pelkää huuhkajaa?!, jonka jälkeen viivalla olevat yrittävät päästä toiseen päähän ilman, että huuhkaja koskee

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT sivu 1 / 10 3 pistettä 1. Kuinka monta pilkkua kuvan leppäkertuilla on yhteensä? (A) 17 (B) 18 (C) 19 (D) 20 (E) 21 Ratkaisu: Pilkkuja on 1 + 1 + 1 + 2 + 2 + 1 + 3 + 2 + 3 + 3 = 19. 2. Miltä kuvan pyöreä

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

BIARRIZ

BIARRIZ BIARRIZ 10.-11.10.2016 AIRBNB EI OLE MEITÄ VARTEN Tässä kirjoituksessa valotan hieman ensikokemuksiamme suositusta majoitusmuodosta Airbnb:stä Siitä ei tullut tämän kokemuksen perusteella ole eläkeläisten

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan Pieni uniopas Konstit on monet! Hyvän yön perusta rakennetaan jo aamulla edellisen yön unilta herätessä. Sen jälkeen päivän mittaan voi tehdä monta asiaa sen eteen, että seuraavana yönä unestaan saisi

Lisätiedot

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Bangkok 2.-6.2.2015 Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Vajaan puolen kilometrin päässä hotellistamme oli venelaituri, jossa kaikki jokilaivat pysähtyivät. Olimme hokanneet, että klo 9.30 alkaen siitä lähtisi

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Pegasosten ja yksisarvisten maa

Pegasosten ja yksisarvisten maa Pegasosten ja yksisarvisten maa Olipa kerran pegasos Lily joka asui perheensä kanssa pilvien päällä. Pegasokset ja yksisarviset ovat sodassa vaikka heillä on sama jumalatar alicorn tamma Alron. Lily ja

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Minória Manuel osoittaa pellolleen, jonka vesi valtasi Zambesi-joen tulviessa. Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Pellolla jalat uppoavat syvälle lämpimään mutaan. Siellä täällä näkyy vielä auringossa

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli

Lisätiedot

Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille

Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille Baletin kovakärkisten tossujen kärjet joutuvat auttamattoman koville käytössä. Satiini, josta tossun pinta on yleensä tehty, on herkästi purkautuvaa ja rispaantuvaa,

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Onnistumisen tarinoita.

Onnistumisen tarinoita. Onnistumisen tarinoita liisa.lumiaho@ksshp.fi Heli, Karstulan Elämäntaparyhmä Helin liikuntapäivä kirja 2010 ryhmän alkaessa Helin liikuntapäivä kirja 2011 kesäkuussa ..painon pudotuksen hyödyt ovat konkreettisia,

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

OHJEITA RATSASTAJILLE

OHJEITA RATSASTAJILLE OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Sadevettä valuu pintavaluntana vesistöön. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Joki

Lisätiedot

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ]

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ] Ville Haapasalo Ville Haapasalo (s. 1972) on Venäjällä suureen suosioon noussut suomalainen näyttelijä ja julkisuuden henkilö. Viime vuosina hän on tullut tunnetuksi myös Suomessa ja muissa pohjoismaissa

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot