VAHVASTI MERELLÄ ARCTIA-KONSERNIN VUOSIKERTOMUS 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAHVASTI MERELLÄ ARCTIA-KONSERNIN VUOSIKERTOMUS 2013"

Transkriptio

1 VAHVASTI MERELLÄ ARCTIA-KONSERNIN VUOSIKERTOMUS

2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS ARVOT, VISIO MISSIO ORGANISAATIOKAAVIO JÄÄNMURTOPALVELUT JÄÄNMURTO KEMIN KARHU OFFSHOREPALVELUT OFFSHORE HANNA KUJALA KOILLISVÄYLÄLLÄ TEKNIIKKA JA INVESTOINNIT KELLUVA KONTTORI AVATTU JA PALKITTU TURVALLISUUS YMPÄRISTÖ HENKILÖSTÖ EVENTS ASIAKKAAN HAASTATTELU HALLITUS JOHTORYHMÄ TOIMINTAKERTOMUS 2013 LAIVASTO

3 3 Tero Vauraste Toimitusjohtajan katsaus

4 Vahva tuloskehitys jatkui tilikaudella kaikkien liiketoimintaalueiden kyetessä voitolliseen tulokseen. Parantuneen investointikyvyn johdosta aluskantaa modernisoitiin ja yhtiö investoi sekä uuteen satamajäänmurtajaan että innovatiiviseen kelluvaan toimitilaan. Miten jäätä murretaan Shell on vahvistanut yhtiön ja Arctian välisen Alaskan merialueiden ice-management palvelusopimuksen kaudelle 2016 saakka. Euroopan Meriturvallisuusviraston Pohjoisen Itämeren sopimus sai myös kolmivuotisen jatko-option. Nykyinen sopimussalkku mahdollistaa toiminnan ja resurssien kehittämisen. Henkilöstöä ja sen osaamista tullaan lähivuosina vahvistamaan asiakastarpeiden edellyttämällä tavalla. Tilikautta leimasi ajoittain kiihkeä kansallinen keskustelu jäänmurron ympärillä. Arctia on täyttänyt sille yhtiöittämisen yhteydessä asetetut laadulliset, taloudelliset sekä palvelutavoitteensa hyvin, kuten tilikauden tapahtumat ja niitä kuvaavat tunnusluvut paljastavat. Yhtiö huolehtii suomalaisen teollisuuden tarpeista ja on kehittänyt tämän osaamisperinnön polaariseksi vientituotteeksi. Tulevaisuudennäkymät Polaarisen markkinan odotetaan kasvavan ja uutta kysyntää palveluille on odotettavissa, mutta Yhdysvaltain regulatorinen kehitys vaikuttaa arktisten asiakkuuksien palvelutarpeisiin tuoden epävarmuutta tilikauden tulosodotuksiin. 4 Jatkuvuutta sopimussalkkuun Liikennevirasto on ilmoittanut jatkavansa Arctian konventionaalisia aluksia koskevaa sopimusta vuodesta 2015 eteenpäin kymmenellä vuodella. Päätöksen johdosta nykyisen aluskannan mukainen palvelukapasiteetti varmistetaan laajentamalla elinkaaren pidennysohjelma myös jäänmurtaja Voimaa koskevaksi. Laiva tulee siis palvelemaan aina 70 ikävuoteen saakka. Avainluvut, konserni Liikevaihto, milj. euroa 63,0 75,3 59,5 Liikevoitto / -tappio, milj. euroa 17,5 44,6-1,7 Tilikauden voitto / tappio, milj. euroa 13,4 39,9-4,7 Omavaraisuusaste, % 70,7 69,2 40,8 Nettovelkaantumisaste (gearing), % -12,0-0,9 107,9 Bruttoinvestoinnit, milj. euroa 17,8 16,0 6,2

5 ARVOT, VISIO, MISSIO ARVOT Osaava Haluamme oppia uutta ja jaamme osaamistamme työtovereillemme. Osaaminen ja tavoitteisiin sitoutuminen ovat menestyksemme edellytys. Palveleva Yhteistyö asiakkaamme kanssa on toimintamme perusta. Haluamme, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä, ja heidän tarpeensa ohjaavat tekemistämme. Palvelemme aina asiakkaitamme hyvin ja olemme siitä ylpeitä. Tehokas Luomme hyvää työilmapiiriä arvostamalla omaa ja muiden työtä. Teemme työtämme ammattitaitoisesti ja turvallisesti sekä varmistamme omalla tehokkuudellamme toimintamme jatkuvuuden. VISIO Me olemme johtava Itämeren jäänmurron sekä arktisten ice management- ja offshorepalveluiden tuottaja. MISSIO 5 Suomen meriliikenteen turvaaminen tehokkaasti Itämeren jäätalven olosuhteilta. Kustannustehokkuuden parantaminen ja kasvumahdollisuuksien luominen tuottamalla offshore- ja muita innovatiivisia merellisiä palveluita. 5

6 ARCTIA-KONSERNI Arctia Shipping Oy Tero Vauraste Toimitusjohtaja Arctia Icebreaking Oy Markus Karjalainen Liiketoimintajohtaja Arctia Offshore Oy Tero Vauraste Liiketoimintajohtaja (oto.) Arctia KARHU Oy Markus Karjalainen Liiketoimintajohtaja 6 6

7 7 JÄÄNMURTOPALVELUT

8 Talvi alkoi ennätysmyöhään Itämeren jäätalvi luokitellaan jääpeitteen laajuudella mitaten keskimääräiseksi. Muutoin talvi oli poikkeuksellinen, sillä se alkoi ennätysmyöhään ja runsaan jäälle sataneen lumen vuoksi jäät jäivät keskimääräistä ohuemmiksi. Harvinaisen leudon alkutalven jälkeen sää alkoi kylmetä. Tammikuun puolivälissä oli muutaman päivän kylmä jakso, jolloin myös ensimmäinen jäänmurtaja lähti avustustehtäviinsä myöhemmin kuin koskaan. Kunnolla sää kylmeni tammikuun viimeiselle viikolle siirryttäessä. Jääpeite oli laajimmillaan helmikuun puolivälissä, jolloin jäätä esiintyi runsaan km² alueella. Runsaan jäälle sataneen lumen seurauksena suurin osa vuoksi jäästä oli teräsjäätä heikompaa kohvajäätä. Suomenlahden jäätilanne oli melko helppo. Kovilta myrskytuulilta vältyttiin, ja esimerkiksi Arctian vanhin alus Voima pärjäsi Suomenlahdella pääosin yksin. Sen sijaan Perämerellä tuulet vaikeuttivat jäätilannetta ja ajoittain merenkulkua. Arctia saavutti sille asetetut tavoitteet: apua tarvitsevien alusten odotusaika ei operointikaudella ylittänyt neljää tuntia ja avustustehokkuus oli keskimäärin noin 62 %. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että apua kyettiin toimittamaan nopeasti ja useimmiten jäänmurtajien perässä kulki avustettavana oleva laiva. Yhteensä koko jäänmurtokaudelta kertyi 579 operointipäivää. Arctia jäänmurtajien koko laivasto (pl. Fennica) oli avustamassa Suomen talvimerenkulkua. Events-palvelut Kuusi jäänmurtajaa taltutti talvea Jäänmurtajilla kesäkaudella tapahtuvien kiertokäyntien sekä kokous- ja tapahtumapalveluiden kysyntä jatkui edellisvuoden tapaan vilkkaana. Uuden toimiston rakennustyöt ja Sisun telakointi tosin kavensivat palveluiden tarjontaa kesäsesonkina. 8 Jäänmurtokaudella 2013 Arctian aluksille kertyivät keskimääräiset operointikaudet. Talven operointi alkoi Arctian osalta suhteellisen aikaisin, , kun Kontio lähti jäänmurtoon ja loppui , kun viimeinen murtaja, Otso, palasi satamaan. Talvi luokitellaan normaaliksi, vaikkakin poikkeuksellisena voidaan pitää kylmän jakson ja jäätalven huipun huomattavan myöhäistä ajankohtaa. Lisäksi kylmä kevät pidensi jäänmurtajien avustustarvetta. Ruotsalaiset murtajat avustivat Suomen liikennettä pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden merkittävästi enemmän, noin kaksinkertaisesti vähentäen suomalaisten murtajien käyttöä. Avainluvut, JÄÄNMURTO Liikevaihto milj. euroa 25,2 23,3 33,6* Operointipäivät *sis. Botnican, Fennican ja Nordican jäänmurron.

9 kemin karhu Rakentaminen aikataulussa Perämeren satamien toimintaedellytykset paranevat Uudisrakennuksen operointialue tulee talvisin painottumaan Perämerelle. Alus on suunniteltu niin, että sillä voidaan tarvittaessa korvata sisääntuloväylällä myös raskaampaa jäänmurtokapasiteettia erityisesti alku- ja lopputalvesta, mikä säästää kustannuksia. Arctia Shippingin ja Kemin Sataman perustaman yhteisyritys Arctia Karhu Oy:n uuden sukupolven satamajäänmurtajan rakentaminen aloitettiin heinäkuussa. Työt etenivät aikataulun mukaisesti ja vuoden loppuun mennessä aluksen runko ja tankit olivat hitsattu valmiiksi Riga Shipyardin telakalla. Pääkoneet (2 x Wärtsilä W20) koeajettiin Wärtsilän Vaasan tehtaalla marraskuussa. Rolls-Roycen Aquamaster-potkurit testattiin joulukuun viimeisinä päivinä Raumalla. Molemmat koeajot sujuivat suunnitelmien mukaisesti. - Satamajäänmurtaja toimii tällöin kuin järjestelyveturina, joka syöttää aluksia satamista rannikkoväylää pitkin isojen murtajien saapuville. Näin isojen murtajien siirtoajot vähenevät, jolloin niiden operointi tehostuu. Alusta voidaan käyttää myös luotsikuljetuksissa. Näin voidaan parantaa satamien ja siten koko alueiden kilpailukykyä, kuvaa Arctia Karhu Oy:n toimitusjohtaja Markus Karjalainen. Arctia Karhulla on sopimus satamajäänmurrosta Kemin, Tornion ja Oulun satamissa. Tulevan uudisaluksen lisäksi käytössä ovat Kemin Satama Oy:n omistamat vanhat satamajäänmurtajat Jääsalo ja Ulla. Oulussa puolestaan Arctia Karhu Oy operoi Oulun kaupungin omistamaa satamajäänmurtaja Tuuraa. 9 Uuden satamajäänmurtajan suunnittelu, potkurilaitteistot, pääkoneet, teräsmateriaalit sekä suurin osa työstä tulevat Suomesta. Hankinnan kotimaisuusaste onkin korkea, arviolta 85 prosenttia. Suora työllistämisvaikutus on vähintään 70 henkilötyövuotta. Uusimmalla teknologialla varustetun aluksen pituus on 40 metriä, leveys 12,8 metriä ja syväys noin kuusi metriä. Propulsioteho on 2 x 1800 kw. Noin 13 miljoonaa euroa maksava alus valmistuu Uudenkaupungin Työvene Oy:n telakalta syksyllä Kesät saattohinauksessa ja öljyntorjunnassa Kesäisin uutta satamajäänmurtajaa voidaan käyttää muun muassa saattohinaus- ja öljyntorjuntatehtävissä. Saattohinaajana toimiessaan se mahdollistaa suurempien alusten tulon turvallisesti satamiin. Tämä on tärkeää sillä rikkirajojen ja siten polttoaineen hinnan nousun myötä, meriliikenteeseen haetaan kustannustehokkuutta yhä suuremmilla aluksilla. Nämä suuret ja ympäristövaatimusten (EEDI) vuoksi koneteholtaan heikot alukset vaativat enenevissä määrin hinaaja-avustusta satamaan saapuessaan ja sieltä lähtiessään. Perämerellä ei ole tällä hetkellä vastaavaa saattohinaajaa, joka mahdollistaa tällaisten alusten satamaan saapumisen.

10 OFFSHOREPALVELUT 10

11 Menestystä uusissa tehtävissä Arctian alusten työt Alaskan toiminta-alueella jatkuivat rahtaussopimuksen mukaisesti koko kesäkauden. Molempien alusten komentosillat varustettiin uusimmilla Consilium-laitteilla vastaamaan arktisten alueiden vaatimuksia. Nordican DP-laitteistot päivitettiin ja Fennican peräkannen A-raami modifioitiin niin, että työskentely arktisilla vesillä on mahdollisimman tehokasta ja vaivatonta. Fennica ja Nordica olivat käytettävissä Itämeren jäänmurtoon tammi-huhtikuussa. Nordica avusti kauppa-aluksia eteläisellä Perämerellä ja Selkämerellä. Fennica oli laiturissa jäänmurtovalmiudessa. Suomen jäänmurtokauden jälkeen molemmat alukset siirtyivät Panaman kanavan kautta Yhdysvaltain länsirannikolle, missä ne varusteltiin kesäoperointia varten. Fennica ja Nordica suorittivat pohjoisilla merialueilla erilaisia tutkimus- ja mittaustehtäviä. Alusten työskentelyprofiilit poikkesivat toisistaan. Koillisväylän kautta kotiin Fennica ja Nordica palasivat Suomeen jäänmurtokautta varten Koillisväylää pitkin. Nordican paluu ajoittui lokakuun loppuun ja Fennica palasi marraskuussa. Jääolosuhteet pohjoisella merireitillä olivat edellisvuotta ankarammat. Fennican päällikkönä toimi merikapteeni Hanna Kujala, joka on ensimmäinen naispäällikkö, joka on purjehtinut läpi koko Koillisväylän. Kahdelle monitoimimurtajille kertyi operointipäiviä offshoressa vuonna 2013 yhteensä 244 (549). Vertailuvuoden luvussa on mukana monitoimimurtaja Botnica, joka myytiin joulukuussa Monitoimimurtajien käyttöaste pysyi edellisvuoden tapaan yli 90 prosentissa. Uudet tehtävät suoritettiin menestyksellä ja rahtaaja oli erittäin tyytyväinen alusten ja niiden suomalaisten miehistöjen ammattitaitoon ja toimintaan vaativissa olosuhteissa. 11 Varustelua päivitettiin Monitoimimurtajien varustelua uusittiin ja päivitettiin monipuolisesti kuluneen kauden aikana. Yleisten tilojen ilmettä kohennettiin mm. uusilla kalusteilla ja pintamateriaalien vaihdolla. Asiakkaiden työviihtyvyyttä parannettiin asuintilojen peruskorjauksilla. Avainluvut, OFFSHORE Liikevaihto, milj. euroa 37,3 48,7 23,2 Operointipäivät

12 HANNA KUJALA Ensimmäinen nainen jäänmurtajan päällikkönä 12 Merikapteeni Hanna Kujala on ensimmäinen nainen jäänmurtajan päällikkönä Suomen yli sata vuotta jatkuneessa jäänmurron historiassa. Marraskuussa hän kipparoi Fennican läpi Koillisväylän aina Beringin salmen takaa Atlantille. Takana on 20 vuotta kokemusta merenkulusta eri varustamoiden palveluksessa, Arctian edeltäjän Varustamoliikelaitoksen palvelukseen Kujala tuli vuonna Jäänmurtajat tosin olivat tuttuja jo kouluvuosilta. - Asuin lapsuuteni Katajanokalla ja jäänmurtajat näkyivät koulun ikkunoista. Merenkulkualalle tulin sattumalta, ehkä pientä sukurasitetta oli isän puolelta ja olihan syntymäkaupunkikin Kotka, naurahtaa Kujala. Hakupaperit oli lähetetty jo muuhun kouluun ja Kujala aikoi kokeilla vain vuoden merenkulkuoppilaitoksessa, mutta sillä tiellä yhä ollaan. Määräykset tutuiksi hyvissä ajoin Koillisväylällä on purjehdittu naispäällikön komennossa yhden kerran aikaisemminkin. Entisen Neuvostoliiton aikana Murmansk Shipping Companyn palveluksessa oli Ludmila Tibrajeva luvun loppuvuosista lähtien hän oli päällikkönä muun muassa kun SA-15 luokan Turussa rakennettu Tiksi-alus purjehti Venäjän Euroopan puoleisesta osasta Japaniin. Tibrajevasta tiesivät kertoa Kujalalle myös Fennican käyttämät venäläiset jääluotsit. - Aloin itse tutustua Koillisväylään jo vuotta aiemmin, kun Fennica ja Nordica ensimmäisen kerran käyttivät reittiä. Määräykset ja säännökset kävin läpi jo silloin, ja ennen matkaamme tarkastin saatavilla olevat tiedot uudelleen ja varmistin että laiva oli valmis kovia pakkasia varten, kertoo Kujala. Yhteistyö Rosatomflotin kanssa sujui hyvin. Alkuperäistä matkasuunnitelmaa viivästytti kaksi heikomman tehon venäläistä kauppa-alusta. Jääolosuhteet olivat paikoitellen vaativammat kuin edellisvuoden matkalla. Lopuksi on pakko kysyä urheilutermein: Miltä tuntuu olla ensimmäinen? - Ihan hyvältä, täytyy sanoa. Olen kiitollinen, että varustamo antoi minulle vastuuta tälle omintakeiselle merireitille. Oma tähtäin on tietysti olla vakituisena päällikkönä nimetyssä laivassa.

13 TEKNIIKKA JA INVESTOINNIT 13

14 Hankinnoissa uusia suomalaisia innovaatioita Tekniikan päivittämisten ja hankintojen arvo pysytteli viime vuosien tasolla. Vuoden 2013 bruttoinvestoinnit olivat 17,7 miljoonaa euroa (16,9 milj. euroa). Suurimmat yksittäiset investoinnit olivat Nordican syklokonvertterin päivitys ja Sisun elinkaaripidennys. Suomalaista innovoivaa suunnittelua edustavat uuden sukupolven satamajäänmurtaja Kemin Karhu sekä arkkitehtuuristaan palkittu kelluva toimistorakennus, Off.ice. Uuden konseptin satamajäänmurtaja Kemin Karhun runkoa rakennettiin suomalaisesta teräksestä Riga Shipyardilla Latviassa. Rakentaminen pysyi hyvin aikataulussa. Samaan aikaan Uudessakaupungissa valmistettiin aluksen kansirakennelmia. Uuden satamajäänmurtajan takakannen nosturin FAT-testit suoritettiin Alcamossa, Sisiliassa. Nosturin toimittajana on italialainen Melcal. Nosturin ulottuvuus on 16 metriä ja nostokapasiteetti noin viisi tonnia. Pääkoneet (2 x Wärtsilä W20) koeajettiin Wärtsilän Vaasan tehtaalla marraskuussa. Rolls-Roycen Aquamaster-potkurit testattiin joulukuun viimeisinä päivinä Raumalla. Noin 40-metrinen alus valmistuu operoimaan jäänmurtokaudella Arctia investoi alukseen Perämeren öljyntorjuntavalmiutta parantavan keräysjärjestelmän. Aluksille lisää työvuosia Kelluva konttori onnistui 14 Nordican syklokonvertterin päivitys tehtiin Fayardin telakalla Tanskassa ja se valmistui tammikuussa. Syklokonvertteri muuttaa taajuutta ja jännitettä suoraan ilman välipiiriä ja sen avulla syötetään suuren tehon tahtimoottoreita. Suomen jäänmurtokauden päätyttyä Sisu suuntasi telakalle. Elinkaaripidennyksen sisältämät huolto- ja korjaustyöt lisäävät jäänmurtajan käyttöikää. Merivesiputkiston uusiminen ja siihen liittyvien pumppujen sekä lämmönvaihtimien vaihto toteutettiin Tallinnassa. Kelluva konttori eli Off.ice ja siihen liittyvät laiturialueen muokkaustyöt valmistuivat syksyllä. Hankkeen kustannukset olivat noin neljä miljoonaa euroa. Rakentamisessa käytettiin runsaasti kotimaisia ja osin kierrätysmateriaaleja. Koko hankkeen kotimaisuusaste oli huomattavan korkea. Varustamon kannalta kelluva konttori oli erittäin onnistunut hanke. Johto ja hallinto työskentelevät nyt jäänmurtajatukikohdassa, toimitilojen kustannustehokkuus parani ja samalla hankkeen innovatiivinen toteutustapa lisäsi Arctian ja suomalaisen innovatiivisen rakennusosaamisen tunnettuutta monissa merkittävissä sidosryhmissä.

15 OFF.ICE Kiitelty ja palkittu Loppuvuoden ajan Off.ice vastaanotti lukuisia vierasryhmiä. Uusi kelluva konttori houkutteli niin merenkulun sidosryhmiä kuin myös rakentamisen ja arkkitehtuurin ammattilaisia. Joukossa oli myös Suomen Arkkitehtimuseon kansainvälinen arviointiraati. Loppuvuodesta julkistettiin, että Off.ice on valittu yhdeksi kymmenestä pääkohteesta Suomen nykyarkkitehtuuria esittelevään kaksivuotisjulkaisuun. - Hankkeessa on lähdetty rohkeasti toteuttamaan uutta ajattelua ja laivanrakennustekniikkaa toimistorakentamiseen. Se tuo esiin suomalaista osaamista kansainvälisesti ja sillä voi olla potentiaalia vientituotteena. Kohde yhdistää ensimmäistä kertaa suomalaisen arkkitehtuurin ja laivarakentamisen huippuosaaminen aivan ennennäkemättömällä tavalla, sanoi Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri ilmoittaessaan Arctian uuden toimistorakennuksen valinnasta Vuoden 2013 Rakennukseksi. Rakennusinsinööriliiton RIL-palkinto jaettiin pidetyssä Kiinteistöt 2013-tapahtumassa. Palkintoa edelsi kiireinen vuosi. Kaksikerroksisen, kelluvan kansilastiponttonin päälle sijoittuvan toimistorakennuksen runkorakenteet saatiin valmiiksi toukokuussa Arctechin Helsingin telakan tiloissa. Kesäisinä aamuyön tunteina kelluva konttori hinattiin Hernesaaresta Katajanokan jäänmurtolaituriin. Espoon Keilarannasta muuttoautot suunnistivat kohti Helsingin keskustaa juhannuksen jälkeen. Käytännössä sisätilojen varustelua käyttäjien toiveiden mukaisiksi jatkettiin pitkin kesää. Meri- ja maahenkilöstö yhdessä Ensimmäisinä toimintakuukausinaan Off.ice on ollut kiitelty menestys ja sitä on esitelty laajasti niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin mediassa. Konttorin innovatiivinen konsepti yhdistettynä ympäristöystävällisiin materiaaleihin ja rakennustapaan on tehnyt siitä uuden arkkitehtonisen maamerkin merelliseen Helsinkiin. Helsingin kaupungin kaupunginsuunnitteluvirasto ja rakennusvalvonta totesivat, että hyvällä suunnittelulla rakennus on pystytty sovittamaan erittäin hyvin kaupunkikuvallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ympäristöön. Arctian kannalta tärkeintä on ollut kuitenkin entisiä kustannustehokkaammat ja toimivammat neliöt. Myös johdon ja hallinnon työskentely samassa jäänmurtotukikohdassa merihenkilöstön kanssa edistää kanssakäymistä ja vuoropuhelua. Henkilöstölle on järjestetty myös yhteinen työpaikkaruokailu jäänmurtajilla. Kelluvan konttorin rakentajana toimi kevyeen teräskennotekniikkaan erikoistunut Shippax Oy Uudestakaupungista, joka valmisti ja varusteli toimiston Arctechin telakalla Helsingin Hernesaaressa. Teräsrakenteinen ponttoni rakennettiin Western Shipyardin Teijon telakalla. Helteiset avajaiset 15 Kelluvan konttorin avajaisia vietettiin helteisenä loppukesän päivänä Liki neljäsataa kutsuvierasta tutustui uuteen konttoritilaan sekä jäänmurtajiin muun muassa Urhon kiertokäynnillä. Henkilökunnalle järjestetyn nimikilpailun tuloksena kelluva konttori sai nimen Off.ice ja nimeä ehdottanut Kontion konemestari Esko Stenij palkittiin avajaisjuhlassa.

16 TURVALLISUUS 16

17 Parannuksia turvalliseen toimintaan Vuonna 2012 tapaturmatilastomme kääntyivät hienoiseen nousuun ja tästä syystä vuonna 2013 panostimme monin eri tavoin työturvallisuuteen ja turvalliseen työympäristöön. Tavoitteemme on edelleen 0-työtapaturmaa ja määrätietoisilla toimenpiteillä olemme jo edenneet kohti tuota päämäärää. Työ tavoitteen saavuttamiseksi jatkuu. Koulutus Merenkulkijoiden pätevyyksiä ja koulutuksia määrittävän kansainvälisen STCW -koodin muutosten myötä merihenkilöstön koulutusvaatimukset tulevat lisääntymään asteittain vuoden 2016 loppuun mennessä. Siirtymävaiheen jälkeen valtaosa pätevyyksiin liittyvistä koulutuksista muuttuu viiden vuoden välein uusittaviksi, mikä tulee merkitsemään pysyvää koulutustarpeen lisääntymistä. Koulutustarpeen kasvu näkyy käytännössä asteittain jo tällä hetkellä, kun henkilöstö uusii pätevyyskirjojaan niiden vanhentuessa, mutta huomattavin piikki tulee ajoittumaan vuoteen 2016, jolloin pätevyyskirjan uusinta on ajankohtainen merkittävällä osalla kansipäällystöä. Palkitseminen Aloitimme loppuvuodesta ennalta ehkäisevän turvallisuuden palkitsemisjärjestelmän, jonka tarkoitus on lisätä ilmoituksia turvallisuuspoikkeamista ja/tai läheltä piti tilanteista ja näin ollen lisätä alusten henkilöstön työturvallisuustietoutta. Turvallisuushavaintopalkinnot jaetaan neljännesvuosittain ja tämän lisäksi palkitaan paras alus koko vuoden saavutuksista. Mittareihin kuuluvat muun muassa turvallisuusraportointi ja tapaturmien määrä. Tarkastukset Syksyllä 2013 koko merihenkilöstölle hankittiin kansainvälisessä liikenteessä olevilla ISPS -aluksilla edellytettävät turvatoimipätevyydet, jotka vaaditaan vuoden 2014 alusta alkaen. Osa henkilöstöstä sai tarvittavan pätevyyden kertyneiden meripalvelupäivien myötä, osa suoritti aiheeseen liittyvän koulutuksen. Koko kansipäällystöllä on ISPS Ship Security Officer -pätevyys, joka kattaa myös alemmat turvatoimipätevyystasot. Työsuojeluhenkilöiden koulutus Työterveyslaitoksen järjestämillä merenkulkijoille suunnatuilla kursseilla aloitettiin uudelleen. Päällystön turvallisuuskoulutusta yhteistyössä Kymen Ammattikorkeakoulun kanssajatkettiin. Koulutukset ovat saaneet hyvän vastaanoton työtekijöiltämme ja ovat olleet osaltaan vaikuttamassa suotuisasti työtapaturmasta johtuvien poissaolojen määrään. 17 Vuoden 2013 aikana aloitimme alustemme kuukausittaisen työympäristön itsearvioinnit, joissa aluksen oma henkilökunta arvioi työympäristön turvallisuutta. Jatkoimme myös alusten säännöllisiä sisäisiä tarkastuksia niin turvallisuuden, tekniikan kuin navigoinnin osalta. Näiden lisäksi jäänmurtajat tarkastetaan säännöllisesti viranomaisten ja asiakkaiden toimesta. TAPATURMAT JA SAIRAUSPOISSAOLOT Poissaoloon johtaneet työtapaturmat sairauspoissaolo (pv)

18 18 YMPÄRISTÖ

19 Huomio polttoaineen ja makean veden kulutukseen Ajossa olevien alusten jätehuoltoa varten järjestettiin muun muassa biojätteen erillistyhjennyksiä talvikauden satamiin. Erillistyhjennyksiä tarvittiin satamien puutteellisten biojätteen vastaanottomahdollisuuksien takia. Vuoden 2013 keskeisimmät ympäristötavoitteet olivat polttoaineen ja makean veden kulutuksen vähentäminen. Ympäristöä tukeva toiminta Polttoaineen kulutuksen vähentämiseksi aloitettiin laajamittaisempi selvitys- ja tutkimushanke. Hankkeeseen haettiin aktiivisesti yhteistyökumppaneita, ja varsinaisiin kulutusmittauksiin on tarkoitus päästä vuoden 2014 aikana. Arctia tuottaa Euroopan Meriturvallisuusvirastolle (European Maritime Safety Agency, EMSA) öljyntorjunnan valmiuspalvelua jäänmurtaja Kontiolla. Arctian ja EMSA:n välistä sopimusta Kontion öljyntorjuntavalmiudesta Pohjois-Itämerellä jatkettiin kolmivuotisella optiolla. Sopimuksen uusimisen yhteydessä toiminta-aluetta tarkennettiin niin, että myös Venäjän Itämerellä olevilla aluevesillä voidaan tarvittaessa tarjota palveluja. Makean veden kulutukseen kiinnitettiin huomiota aluksittain ja sen johdosta muun muassa aloitettiin vanhojen vesikalusteiden uusimiset. Ympäristöinvestointeja tarkasteltaessa kannattavuuden lisäksi kiinnitetään erityistä huomiota investoinnin ympäristövaikutuksiin. Tarkastelukaudella tehtiin ensimmäinen uuden mallin mukainen, aluksen aloitteesta ja alusten SEEMP (Ship Energy Efficiency) suunnitelmaan perustuva ympäristöinvestointi, jolla pyrittiin säästämään työilmakompressorin käyntitunteja. Öljyntorjunnan kvartaaliharjoitukset pidettiin sovituissa aikatauluissa. Harjoitusten sisältövaatimuksia, muun muassa harjoitteiden pituuksia ja laitteiden vaihtelevampaa käyttöä, tarkennettiin uudelle sopimuskaudelle. Uusi harjoitusohjelma edellyttää, että vuosittain järjestetään yksi teoriakoulutuspäivä, johon liittyen pidettiin ensimmäinen öljyntorjuntaseminaari syksyllä Tilaisuuteen pyydettiin puhujia muun muassa SYKE:stä, Merivoimista ja Merivartiostosta. Yhteistyötä meriviranomaisten kanssa on kehitetty. Merivartioston aluksia on käytetty vetoaluksena raskaalle öljyntorjuntapuomille ja Merivoimien alus Louhi miehistöineen kävi tutustumassa öljyntorjuntamurtaja Kontioon. POLTTOÖLJYN KULUTUS (TONNIA) Jätehuolto toimivaksi Tukikohdassaan Katajanokalla jäänmurtajat käyttävät kunnallistekniikkaa eli maasähköä, kaukolämpöä ja jätevesiverkkoa. Katajanokan jätehuolto kilpailutettiin ja uusi auditoitu toimittaja aloitti alkuvuonna. Myös jätteiden tarkempaan lajitteluun annettiin uudet ohjeet ja niissä on huomioitu nyt Katajanokalla olevat jätteiden vastaanottopisteet. KEVYT Jäänmurtajat RASKAS Jäänmurtajat POLTTOAINEEN PALAMISESTA AIHEUTUNEET HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖT (TONNIA)

20 HENKILÖSTÖ 20

21 Yhteiset tavoitteet selkeästi esille Tulosten ja käytyjen keskustelujen perusteella tehdään konkreettisia kehittämis- ja parannustoimenpiteitä vuoden 2014 aikana. Tilikauden aikana panostettiin erityisesti esimiestyöskentelyn kehittämiseen. Syksyllä käynnistettiin johtoryhmän ja alusten päälliköiden yhteinen Tosisuunta -johtamisvalmennus. Vajaan vuoden kestävän koulutuksen tavoitteena on tarkentaa johdon työnantaja- ja esimiesvastuuta sekä vahvistaa yhteistyötä konsernin johtotasolla. Arctia Karhuun palkattiin joulukuussa vuoden 2012 tapaan määräaikaisia työntekijöitä talvikaudeksi. Satamajäänmurrossa aloitettiin neuvottelut uuden yhtiökohtaisen työehtosopimuksen saavuttamiseksi. Joulukuussa käynnistettiin yhtiön aloitteesta uusi yhteistyöfoorumi pääluottamusmiesten kanssa. Vuodelle 2014 on sovittu säännölliset tapaamiset eri kokoonpanoissa. 21 Henkilöstöjohdon ja pääluottamusmiesten välille käynnistettiin joulukuussa säännöllisesti kokoontuva yhteistyöfoorumi. Tavoitteena on tiiviimmän vuoropuhelun avulla kehittää yhtiötä vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Henkilöstöltä vahvaa palautetta Syyskuussa valmistui henkilöstötutkimus, jonka osallistujaprosentti oli kaikkien aikojen korkein, 75 %. Tuloksissa esille nousivat hyvin toiminnan vahvuudet ja heikkoudet. Loppuvuodesta tuloksia käytiin läpi koko henkilöstölle tarkoitetussa Varustamopäivässä sekä useissa pienryhmissä aluksilla ja toimistolla. VAKITUINEN HENKILÖSTÖ VUODEN LOPUSSA Henkilöstöä keskimäärin Maahenkilöstö Merihenkilöstö Ikä- ja sukupuolijakauma Henkilöstön keski-ikä 48,4 48,4 48,8 naisia, % 18,0 16,0 15,8 Miehiä, % 82,0 84,0 84,2 Koulutus ja kehittäminen ulkopuoliset koulutuspäivät

22 Events KOKOUS JÄÄNMURTAJALLA JÄÄ MIELEEN 22 Jäänmurtajille on aktiivisesti etsitty käyttöä myös varsinaisen jäänmurtokauden ulkopuolella. Katajanokan jäänmurtajalaiturin erinomainen sijainti keskellä Helsinkiä, rauhallinen oma alue ja maailman mittakaavassa ainutlaatuiset alukset muodostavat yhdessä elämyksellisen kokous- ja tapahtumapaikan. Jäänmurtajia on käytetty valtionjohtajien vierailupaikkana jo vuosikymmeniä. Kun suuret jäänmurtajat Urho ja Sisu rakennettiin 70-luvulla, niihin suunniteltiin myös tilat vierastoimintaa varten. Presidentti Urho Kekkonen kutsui vieraita mielellään erityisesti nimikkolaivaansa. Tänä päivänä Arctian Events-toiminta tarjoaa palvelukirjon, joka käsittää valinnan mahdollisuudet aina lyhyestä kiertokäynnistä täyden palvelun gourmet-illalliseen jäänmurtajalla. Vieraina on nähty niin eurooppalaisia presidenttejä kuin jääkiekon maailmanmestareita. Pääosan kuitenkin muodostavat eri yritysten omat tilaisuudet sidosryhmilleen tai omalle henkilökunnalle. Arctia on panostanut keittiöhenkilökuntansa koulutukseen. Kaikki menut ovat suomalaisia, laivojen keittiöiden itse laatimia. Jäänmurtaja on myös yksi harvoja paikkoja Suomessa, missä voi saada vatitarjoilua. Woltti Group on yksi Suomen johtavista tapahtuma-alan yrityksistä. Yksi osa Woltin toimintaa on löytää asiakkaiden tarpeisiin uusia, mielenkiintoisia ja erikoisia tapahtumatiloja. - Ensimmäinen yhteydenottomme syntyi tarpeesta järjestää tilaisuus tavallisuudesta poikkeavassa ympäristössä. Ajatus jäänmurtajasta sopi asiakkaallemme erittäin hyvin, joten otimme yhteyttä Arctiaan. Yhdessä veimme tilaisuuden järjestelyitä eteenpäin, kertoo asiakkuusjohtaja Hans Karlsson. Ensimmäinen kokemus osoittautui menestykseksi ja sen jälkeen Woltti Group on käyttänyt toistuvasti jäänmurtajia tuotelanseerauksiin, lehdistötilaisuuksiin, pienempiin seminaareihin ja kokouksiin. - Useimmille vieraille tällainen työsatama on täysin uusi ympäristö, puhumattakaan aktiivikäytössä olevasta suuresta jäänmurtajasta. Uskomme jäänmurtajan olevan jo itsessään vetovoimainen tapahtumaympäristö ja erikoinen paikka saa kutsuvieraat saapumaan herkemmin järjestettyyn tilaisuuteen, lisää Karlsson. Mikä sitten jäi parhaiten mieleen vuoden 2013 lukuisista tapahtumista? - Yhden asiakkaamme karonkka Urholla marraskuussa. Ilta oli kaikin puolin onnistunut. Laivakierrokselta jatkoimme illalliselle salonkiin. Ruoka ja palvelu olivat ensiluokkaista. Illan kohokohta oli kuitenkin saunominen jäänmurtajalla. Tästä asiakkaamme on muistanut kiittää meitä toistuvasti!

23 23 HALLITUS JA JOHTORYHMÄ

24 HALLITUS ILPO NUUTINEN Hallituksen varapuheenjohtaja Hallitusneuvos, VNK Hallituksessa vuodesta 2013 Syntymävuosi 1964 Koulutus: OTL, KTM MAIRE LAITINEN Senior Legal Counsel, Fondia Oy Hallituksessa vuodesta 2010 Syntymävuosi 1953 Koulutus: OTK Antti Pankakoski Hallituksessa vuodesta 2011 Syntymävuosi 1954 Koulutus: OTK PÄIVI SÖDERHOLM Johtava suunnittelija, Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Hallituksessa vuodesta 2010 Syntymävuosi 1958 Koulutus: Diplomimerikapteeni 24 MATTI VIRTAALA Hallituksen puheenjohtaja asti Hallituksessa vuodesta 2010 Syntymävuosi 1951 Koulutus: DI HELI LEHTONEN Talousjohtaja, VR Hallituksen jäsen asti Hallituksessa vuodesta 2010 Syntymävuosi 1963 Koulutus: KTM MIKA MÄKILÄ Liikenneneuvos, LVM Hallituksen jäsen asti Hallituksessa vuodesta 2010 Syntymävuosi 1976 Koulutus: OTK, KTK

25 JOHTORYHMÄ TERO VAURASTE MARKUS KARJALAINEN HELI LEHTONEN David Lindström Toimitusjohtaja Liiketoimintajohtaja Talousjohtaja alkaen Henkilöstöjohtaja Johtoryhmässä vuodesta 2010 Arctia Icebreaking Oy alkaen Syntymävuosi 1963 Johtoryhmässä vuodesta 2012 Syntymävuosi 1967 Syntymävuosi 1961 Koulutus: KTM Syntymävuosi 1968 Koulutus: Meriupseeri, MSc Koulutus: Merikapteeni Koulutus: KTM KARI PATRAKKA MARKKU TUHKANEN KIMMO LAUTANEN KAI VALTARI Tekninen johtaja Viestintäjohtaja Talousjohtaja asti Liiketoimintajohtaja Johtoryhmässä vuodesta 2010 Johtoryhmässä vuodesta 2011 Johtoryhmässä vuodesta 2011 Arctia Icebreaking Oy asti Syntymävuosi 1967 Syntymävuosi 1965 Syntymävuosi 1960 Johtoryhmässä vuodesta 2010 Koulutus: DI Koulutus: FM Koulutus: KTM Syntymävuosi Koulutus: Merikapteeni

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI 8 Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Hallinto, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab Y-tunnus 1993664-2 Kotipaikka Vaasa Oy RAVERA Ab TILINPÄÄTÖS 2018 2/14 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2017 SISÄLLYS Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomustiedot (OYL) Kirjanpitokirjat Tositelajit ja säilyttämistapa

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot