Päivän päätteeksi on paikallaan luoda katsaus KHO:n tulevaisuuteen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päivän päätteeksi on paikallaan luoda katsaus KHO:n tulevaisuuteen."

Transkriptio

1 1 Puhe KHO 100 juhlassa /KJK Juhlaseminaarissa olemme kuulleet hienoja esityksiä, jotka kuvaavat KHO:n toiminnan historiaa ja nykyhetkeä, jossa kansainvälisyys ja yhteydet Eurooppa-tuomioistuimiin korostuvat. Järjestäjien puolesta haluan esittää puhujille ja kaikille järjestelyihin osallistuneille lämpimät kiitokset. Päivän päätteeksi on paikallaan luoda katsaus KHO:n tulevaisuuteen. Sata vuotta on pitkä aika kansakunnan ja tuomioistuimen historiassa. Ihmiskunnan historiassa, maapallosta puhumattakaan, se on vain silmänräpäys. Ihmiskunnan ja kulttuurin kehitys ei kuitenkaan ole lineaarista. Kirjassaan Sapiens ihmiskunnan lyhyt historia Yuval Noah Harari toteaa, että jos vuoden 1000 kieppeillä elänyt ihminen olisi nukahtanut ja herännyt tykinlaukauksiin Kolumbuksen laivaston tullessa Amerikkaan, kukaan ei olisi juuri huomannut eroa. Toisin olisi ollut seuraavan 500 vuoden aikana. Tämän jälkeen muutosnopeus on vain kiihtynyt. Väitän, että jos 1970-luvulla uinahtanut ihminen heräisi tänään älypuhelimen soittoääneen, hänen arkinen toimintaympäristönsä olisi muuttunut tunnistamattomaksi. Se, millaisessa maailmassa vuonna 2118 eletään, ei tällä kehitysvauhdilla ole ennustettavissa. Tulevaisuudentutkimuksessa puhutaan megatrendeistä. Megatrendit ovat maailmanlaajuisia kehityskulkuja, jotka perustavalla tavalla muuttavat maapalloa ja ihmiskuntaa. Niihin kuuluvat esimerkiksi kestävyyskriisi eli lähinnä ilmastonmuutos sekä sen ehkäisemiseksi välttämätön energiavallankumous ja siirtyminen kohti kiertotaloutta, globaali keskinäisriippuvuus siitä aiheutuvine jännitteineen, jotka liittyvät esimerkiksi maahanmuuttoon, ja kaiken muuttava teknologia, joka perustuu algoritmeihin, keinoälyn hyödyntämiseen, robotisaatioon, uusiin palvelualustoihin jne. Miten tämä kaikki vaikuttaa Suomeen - ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen? En tiedä. Teknologia muuttaa radikaalisti työelämää, mutta pysyvätkö kaikki mukana? Muutos aiheuttaa polarisaatiota sekä kuohuntaa sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa. Meidän on yhä

2 2 tarkemmin seurattava kansainvälistä kehitystä. Kestääkö EU? Entä humanismi ja liberaali demokratia? Tuomioistuin on yhteiskunnan peili. Käsiteltävien juttujen määrä ja laatu riippuvat yhteiskunnan kehityksestä. KHO:n historiaa tarkasteltaessa kiintoisin näkökulma ei nähdäkseni liity muutoksiin KHO:n asemassa, henkilöstörakenteessa ja työskentelytavoissa. Tärkein oppi on sen havaitseminen, mikä ei ole muuttunut. Toiminnan kestävänä ytimenä on ollut ja on pyrkimys taata oikeusturva ja hallinnon lainalaisuus. Tulevaan on joka tapauksessa pyrittävä varautumaan. KHO:n historia on ollut täynnä, kuten professori Markku Jokisipilä KHO 100 juhlakirjassa hauskasti muotoilee, kysyntäpiikkejä. Näillä tarkoitetaan yllättäviä ja poikkeuksellisia suurten juttumäärien kasautumia, kuten Natura 2000 valituksia ja turvapaikan hakijoiden määrän kymmenkertaistumisen vaikutuksia valitusten määrään. Vahvat instituutiot luovat turvaa maailman myllerryksissä. Muutoksiin varautuminen edellyttää joustavaa organisaatiota ja muuntautumiskykyä, edistyneitä työmenetelmiä, laaja-alaista asiantuntemusta sekä keskinäistä luottamusta ja sitoutumista ydintehtäväämme. Jotta KHO voi olla yhteiskunnallisen vakauden ylläpitäjä professori Jukka Kekkosen juhlakirja-artikkelin otsikon mukaisesti oikeusvaltion hiljainen tukipilari meidän on teoillamme ansaittava yhteiskunnan eri toimijoiden luottamus. Väylänä siihen ovat hyvin perustellut ja oikea-aikaiset päätökset, jotka viestitään selkeästi. Oikeusministeri Häkkänen viittasi tuoreessa puheessaan luottamuksen, korruptoitumattoman virkakunnan ja oikeusvaltioperiaatteen merkitykseen menestystekijänä. I en rättsstat kontrolleras myndigheternas verksamhet av domstolarna. I Finland är det förvaltningsdomstolarna som står för kontrollen. Ett starkt och självständigt förvaltningsdomstolssystem säkrar förvaltningens lagbundenhet och förhindrar korruption. Den fungerande förvaltningsprocessen bidrar för sin del till Finlands topplacering i undersökningar som gäller samhällets funktionalitet, sociala kapital och konkurrensförmåga.

3 3 Korkeimmassa hallinto-oikeudessa osa tuomareista ja esittelijöistä on oikeudenaloittain erikoistuneita, osa generalisteja. Tasapainon säilyttäminen on tärkeää. Suurimpiin asiaryhmiin kuuluvien juttujen ratkaisukokoonpanossa tulee olla käytössä alan oikeudellista huippuasiantuntemusta; lisäksi osaamista varmistavat eräiden asioiden ratkaisukokoonpanoissa sivutoimiset asiantuntijajäsenet, joilla on tekninen tai luonnontieteellinen koulutus. Kun oikeusturva ymmärretään aineellisesti vaatimuksena varmistua oikeasta, lainmukaisesta, ratkaisusta, erikoistuminen yhä monimutkaistuvassa oikeudellisessa kentässä on välttämätöntä. Hallintotuomioistuimen ydinroolina on suojata yksityisten tahojen oikeuksia valtiovaltaa vastaan. Tämä on kansalaiskeskeisen oikeusturvajärjestelmän ydinaluetta. Useissa asioissa vastakkain eivät kuitenkaan ole viranomainen ja kansalainen, vaan niihin kytkeytyy laajoja, monimutkaisia suhdeverkostoja. Tuomioistuimen tehtävänä on määrittää prosessin toimijoiden oikeudet ja velvollisuudet lain pohjalta ennakoitavasti ja yhdenvertaisesti ei organisaation vaan eri osapuolten näkökulmasta. Tämä edellyttää hyvin toimivaa, riittävästi resursoitua, osaavaa hallintotuomioistuinkenttää, jonne pääsy ei ole kohtuuttoman kallista eikä monimutkaista. Vastaavasti meidän tulee jatkuvasti kehittämällä toimintaamme varmistaa, että asiat ratkaistaan asiantuntevasti, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia kunnioittaen ja ripeästi. Viimeksi mainittu vaatimus on kiivastempoisessa yhteiskunnassa yhä tärkeämpi. Oikeusturvasta ja ratkaisutoiminnan laadusta ei kuitenkaan saa tinkiä. Tärkeä askel molempien vaatimusten varmistamiseksi on siirtyminen kattavaan valituslupajärjestelmään niissä tapauksissa, joissa hallintotuomioistuimen päätöksestä valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kuten eduskunnan perustuslakivaliokuntakin on viimeaikaisessa lausuntokäytännössään korostanut, vaatimus ratkaisujen saamisesta kohtuullisessa ajassa on tärkeä oikeusturvan elementti. Justice delayed is justice denied, käytössä kulunut sanonta kuuluu. Eritoten ulkomaalaisasioiden räjähdysmäisen kasvun myötä noin kolme neljästä sisään tulleesta valitusasiasta vuonna 2017 oli valituslupa-asioita. Lain pääsääntö on kuitenkin vielä toinen. Olennaista on, että kaksiasteisessa hallintotuomioistuinjärjestelmässä valitusluvan myöntäminen ei voi rajoittua yksinomaan prejudikaattiperusteeseen. On tärkeää säilyttää kaikki kolme vakiintunutta valituslupaperustetta. Valituslupa on myönnettävä, jos se on tarpeen oikeus- ja hallintokäytännön

4 4 ohjaamiseksi, tai siihen on erityistä aihetta ilmeisen virheen vuoksi tai jos siihen muuten on painava syy. Näin varmistetaan, että korkein hallinto-oikeus sanoo viimeisen sanan paitsi ennakkotapausluonteisiin asioihin myös asioihin, joiden ratkaisuun sisältyy selvä virhe tai joiden ratkaiseminen ylimmässä hallintotuomioistuimessa esimerkiksi niiden yhteiskunnallisen tai henkilökohtaisen merkityksen vuoksi on tärkeää. Näin toimittaessa valituslupajärjestelmä ei heikennä kansalaisten ja muiden oikeutta hakevien mahdollisuutta saada lainvastaiset ratkaisut oikaistuksi. Tällä on tärkeä ennalta ehkäisevä vaikutus. Kun valitusluvan epäävät päätökset voidaan tehdä suppeammassa kokoonpanossa ja tällainen päätös on muodoltaan standardimainen, säästämme merkittävän määrän työvoimaa niitä asioita varten, joissa korkeimman hallinto-oikeuden asiaratkaisu on tarpeen. Korkeimman hallinto-oikeuden toimintakenttä on kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen laaja. Meille kuuluvat niin yleishallinto- ja kunnallis-, sosiaali-, vero-, hankinta- ja kilpailu-, ulkomaalaiskuin ympäristöasiatkin. Tämä laaja kokonaisuus tulee jatkossakin säilyttää. Samoin lähtökohtana on, että hallinto-oikeudet ratkaisevat kaikentyyppisiä hallinto-oikeudellisia valitusasioita; harvinaiset poikkeukset toki voivat olla perusteltuja, ja hallintolainkäytön erityistuomioistuimilla, markkinaoikeudella ja vakuutusoikeudella, on hyväksi koetut toimialansa. Tuomioistuimilla on laaja näköala eri hallinnonalojen asioihin ja kehitykseen, sanalla sanoen koko yhteiskuntaan ja monipuolisesti kansalaisten arkeen. Näin vältetään todellisuudesta vieraantumista ja lokeroitumista, vaikka erityisasiantuntemusta painotetaankin. Det vida verksamhetsfältet innebär att de lagar som tillämpas av högsta förvaltningsdomstolen bereds inom alla ministerier. Lagberedningen inom de olika förvaltningsområdena påverkar våra ärendemängder men resurserna styrs via justitieförvaltningen. Laaja-alaisuus näkyy lausuntopyyntöjen määrässä. Korkein hallinto-oikeus on menneen vuoden aikana antanut useita kymmeniä lausuntoja eri vaiheissa olevista lainsäädäntöhankkeista. Tämä vaatii meiltä merkittävän työpanoksen.

5 5 Perustuslaissa tunnistetaan KHO:n lausuntojen antamiseen ja lainsäädäntöesitysten tekemiseen liittyvä rooli. Edellisen puhujan, tohtori Markus Karin erinomainen kirjoitus aiheesta on juhlakirjassamme. Eri oikeudenalojen asiantuntemuksen ohella KHO:ssa on merkittävää lainvalmistelukokemusta. Käytännössä olemme toimineet eräänlaisena lakkautetun laintarkastuskunnan korvikkeina: lausuntomme ovat olleet laajoja ja perusteellisia. Ydintehtävämme on kuitenkin lainkäyttö, ja resurssimme on mitoitettu sen mukaisesti. Jatkossa lausuntojen määrää ja etenkin yksityiskohtaisuutta on vähennettävä ja keskityttävä vain niihin kysymyksiin, jotka ovat keskeisimpiä hallinto-oikeudellisen oikeussuojajärjestelmän kannalta. Olemme kuitenkin tarvittaessa vahvasti ja päättäväisesti puolustamassa oikeusvaltiota, jos näemme sen vaarantumisen enteitä (viittaan esimerkiksi Euroopan korkeimpien hallintotuomioistuinten yhdistyksen, ACA:n, kannanottoihin Puolan tuomareiden eläkeiän muuttamiseen liittyvässä tapauksessa). KHO:n toiminnan kova ydin ja olemassaolon oikeutus seuraavalle satavuotiskaudelle siirryttäessä voidaan kiteyttää visioksi 2028: KHO on riippumaton, itsenäinen ylin hallintotuomioistuin, jonka tehtävänä on varmistaa oikeusturva hallinnossa ja hallinnon lainalaisuus sekä rakentavassa yhteistyössä korkeimman oikeuden rinnalla pitää yllä oikeusvaltiota. Toiminta perustuu kattavaan valituslupajärjestelmään; oikeus- ja hallintokäytäntöä ohjaavat ratkaisut ovat asiantuntevia ja selkeästi perusteltuja. Asioiden käsittelyaika on kohtuullinen. KHO:n henkilöstö on motivoitunutta, sen työtä leimaa integriteetti ja keskinäinen kunnioitus. Perustuslakiimme kirjatun valtiovallan kolmijaon periaatteen mukaan tuomioistuimet eivät tee politiikkaa. Hyvä näin. Olisi tietenkin silmien ummistamista todellisuudelta väittää, ettei korkeimmalla hallinto-oikeudella olisi yhteiskunnallista valtaa. Vaikka tuomioistuin soveltaa lakia, lainsäädäntö on perusluonteeltaan poliittista, yhteiskuntapolitiikan toteuttamisväline. Perustuslaki on poliittinen asiakirja, joka samalla sisältää yhteiskunnan arvoluettelon. Olen kuitenkin iloinen, että Suomessa ei ole poliittisin perustein nimitettyjä tuomareita. Eräissä oikeusvaltiokehityksen mallimaissakin tilanne voi olla toinen. Myöskään perustuslakituomioistuimella poliittisten ristiriitojen taistelutantereena ei maassamme ole käyttöä. Ääritapauksissa korkeimmat oikeudet tekevät yksittäistapaukselliset korjausliikkeet, mutta kypsässä oikeusvaltiollisessa demokratiassa lainsäätäjän asiana on tehdä yhteiskunnalliset valinnat. Suomalainen tuomari-ideologia rakentuu lainsäätäjän kunnioittamisen periaatteelle, kuten professori Tapio Määttä on osoittanut. Lainsäätäjä

6 6 määrää yhteiskuntapolitiikan suunnan, tuomari ei etsi tulkinta-apua omasta vakaumuksestaan vaan oikeusjärjestyksestä, erityisesti perustuslaista, kansainvälisistä sitoumuksista, lainsäädännön systematiikasta ja tavoitesäännöksistä. Korkeimman hallinto-oikeuden työmäärissä ja asiajakautumassa on viime aikoina, kuten monesti aikaisemminkin, tapahtunut nopeita ja merkittäviä muutoksia. Tämä on hallintolainkäytölle sinänsä tunnusomaista, koska yhteiskunnan muutokset heijastuvat nopeasti hallintotuomioistuinten toimintaan. Näihin haasteisiin on pystytty joustavuutta vaativin järjestelyin ja eri henkilöstöryhmien yhteistyöllä vastaamaan sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa että muissa hallintotuomioistuimissa. Luotan siihen, että näin on jatkossakin. Näin kirjoitti presidentti Pekka Vihervuori katsauksessaan KHO:n vuoden 2017 vuosikertomuksessa. Kun joku osaa asian näin hienosti ilmaista, ei kannata yrittää sanoa omin sanoin. Herra Presidentti, hyvä Pekka, koko KHO:n ja hallintotuomioistuinten henkilökunnan puolesta kiitän Sinua näistä sanoista ja ansiokkaasta toiminnastasi hallintolainkäytön johdossa!

HE 43/2017 vp, Kari Kuusiniemi, KHO, Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

HE 43/2017 vp, Kari Kuusiniemi, KHO, Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 43/2017 vp, Kari Kuusiniemi, KHO, 5.9.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Perustuslakivaliokunta on kutsunut korkeimman hallinto-oikeuden edustajan kuultavaksi hallituksen esityksestä eräiden

Lisätiedot

Korkein hallinto-oikeus

Korkein hallinto-oikeus Korkein hallinto-oikeus Korkeimman hallinto-oikeuden toimiala on erittäin laaja. Korkeimman hallinto-oikeuden ja yleisesti hallintotuomioistuinten yhteiskunnallinen tehtävä ulottuu kaikille yhteiskuntaelämän

Lisätiedot

HE eräiden ympäristöasioiden muutoksenhaun tarkistamisesta 43/2017vp. Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn

HE eräiden ympäristöasioiden muutoksenhaun tarkistamisesta 43/2017vp. Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn HE eräiden ympäristöasioiden muutoksenhaun tarkistamisesta 43/2017vp Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn 1.6.2017 HE:n pääasiallinen sisältö Valituslupajärjestelmän soveltamisalaa laajennettaisiin ympäristöasioissa

Lisätiedot

HE 71/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 71/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan korkeimmasta hallinto-oikeudesta annettuun

Lisätiedot

Korkeimman oikeuden ratkaisut 2008

Korkeimman oikeuden ratkaisut 2008 Oikeus 2009 Korkeimman oikeuden ratkaisut 2008 Korkeimmassa oikeudessa ratkaistiin 2 900 asiaa vuonna 2008 Korkein oikeus ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 kaikkiaan 2 857 asiaa, mikä on 36

Lisätiedot

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Sivistystyönantajat Suomalaisen koulutus järjestelmän visio Menestys tehdään yhdessä Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta yhdestä asiasta

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI LASTENSUOJELULAIN 92 :n MUUTTAMISEKSI

VANTAAN KAUPUNGIN LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI LASTENSUOJELULAIN 92 :n MUUTTAMISEKSI Oikeusministeriö oikeusministeriö@om.f anna-stiina.tarkka@om.f arja.manner@om.f 1 OM 12/41/2016 VANTAAN KAUPUNGIN LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI LASTENSUOJELULAIN 92

Lisätiedot

Asia: Valtioneuvoston selonteko VNS 3/2016 vp julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Asia: Valtioneuvoston selonteko VNS 3/2016 vp julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Korkein hallinto-oikeus Presidentti Pekka Vihervuori 22.4.2016 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Valtioneuvoston selonteko VNS 3/2016 vp julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Eduskunnan

Lisätiedot

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä?

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? 15.3. MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Kalle Nieminen, asiantuntija Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Megatrendit Kestävyyskriisi

Lisätiedot

Kaikkien osaaminen käyttöön

Kaikkien osaaminen käyttöön Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen

Lisätiedot

KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle

KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle Kalle Nieminen, Sitra @nieminenkalle Miten haaste on valittu? 1. 2. 3. Kysyimme suomalaisilta, mikä haaste Suomen on ratkaistava?

Lisätiedot

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 28.11.2016 Miksi juuri nyt? Megatrendit 2016 Osaamisen tunnistaminen tulevaisuudessa Ratkaisu 100 Kilpailu tulevaisuuden Suomelle 1 Miten haaste on valittu? 1. 2. 3.

Lisätiedot

Kunnallisvalituksesta hallintovalitukseen kaavoituksessa? - Kommentteja professori Eija Mäkisen selvityksestä

Kunnallisvalituksesta hallintovalitukseen kaavoituksessa? - Kommentteja professori Eija Mäkisen selvityksestä Kunnallisvalituksesta hallintovalitukseen kaavoituksessa? - Kommentteja professori Eija Mäkisen selvityksestä Helsinki 11.3.2016 Professori Tapio Määttä Selvityksen tausta Oletus Yhteiskunnallisesti tärkeät

Lisätiedot

Esitysehdotuksessa ei ole myöskään selvitetty, miten nuorta koskevan määritelmän muutos mahdollisesti vaikuttaisi lastensuojelulakiin.

Esitysehdotuksessa ei ole myöskään selvitetty, miten nuorta koskevan määritelmän muutos mahdollisesti vaikuttaisi lastensuojelulakiin. LAINSÄÄDÄNNÖN ARVIOINTINEUVOSTO Lausunto Dnro: VN/7299/2019-VNK-2 9.10.2019 Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto ehdotuksesta hallituksen esitykseksi laiksi lastensuojelulain muuttamisesta ja laiksi

Lisätiedot

Asia: HE 32/2016 vp. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Asia: HE 32/2016 vp. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle 1 Asia: HE 32/2016 vp Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laeiksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Esityksen pääasiallisena

Lisätiedot

HE 32/2016 vp LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA

HE 32/2016 vp LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA Veli-Pekka Viljanen HE 32/2016 vp LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 18.5.2016 1. Oikeusavun rajoittaminen Ulkomaalaislain 9 :n

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2008

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2008 Oikeus 2009 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2008 Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistiin 3 700 asiaa vuonna 2008 Korkein hallinto-oikeus ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 kaikkiaan

Lisätiedot

IPR asioiden keskittäminen Markkinaoikeuteen. Kolster-info Jyrki Nikula Head of IP Legal & Trademarks

IPR asioiden keskittäminen Markkinaoikeuteen. Kolster-info Jyrki Nikula Head of IP Legal & Trademarks IPR asioiden keskittäminen Markkinaoikeuteen Kolster-info Jyrki Nikula Head of IP Legal & Trademarks 1. TAUSTAA Tavoitteena teollisoikeuksien myöntämisen ja käyttämisen tehostaminen Lisää teollis- ja tekijänoikeuksien

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry Lausunto 19.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO JULKISEN TALOUDEN SUUNNITELMASTA VUOSILLE (VNS 4/2017 vp)

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO JULKISEN TALOUDEN SUUNNITELMASTA VUOSILLE (VNS 4/2017 vp) Presidentti Pekka Vihervuori Kansliapäällikkö Toni Kaarresalo 2.5.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle VALTIONEUVOSTON SELONTEKO JULKISEN TALOUDEN SUUNNITELMASTA VUOSILLE 2018 2021 (VNS 4/2017 vp) Eduskunnan

Lisätiedot

Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp)

Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Perustuslakivaliokunta Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Taustaa Suomen julkisia hankintoja

Lisätiedot

IPR-ASIAT MARKKINAOIKEUDESSA KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA. Jyrki Nikula Head of IP Legal & Trademarks Kolster Oy Ab

IPR-ASIAT MARKKINAOIKEUDESSA KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA. Jyrki Nikula Head of IP Legal & Trademarks Kolster Oy Ab IPR-ASIAT MARKKINAOIKEUDESSA KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA Jyrki Nikula Head of IP Legal & Trademarks Kolster Oy Ab MARKKINAOIKEUS IPR-TUOMIOISTUIMENA Markkinaoikeus aloitti aikaisempien tehtäviensä ohella IPR

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Energiateollisuus ry Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Energiateollisuus

Lisätiedot

SUOMI ON OIKEUSVALTIO

SUOMI ON OIKEUSVALTIO SUOMI ON OIKEUSVALTIO - Johtosäännöt ja järjestyssäännöt pohjaavat yllä oleviin säädöksiin = MUODOSTAVAT OIKEUSJÄRJESTYKSEN, JOKA MÄÄRÄÄ IHMISTEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET KIRJOITETUT KIRJOITTAMATTOMAT

Lisätiedot

Eduskunnan lakivaliokunnalle. Asia: Kirjallinen lausunto asiantuntijakuulemiseen 13. toukokuuta 2016 klo 9.15

Eduskunnan lakivaliokunnalle. Asia: Kirjallinen lausunto asiantuntijakuulemiseen 13. toukokuuta 2016 klo 9.15 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Kirjallinen lausunto asiantuntijakuulemiseen 13. toukokuuta 2016 klo 9.15 HE 32/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 200 a, sellaisena kuin se on laissa 674/2015, muutetaan 172, 192, 196, 198 b ja 199 202, sellaisina

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) 1 Janne Salminen 27.10.2016 Kirjallinen lausunto Asiantuntijakuuleminen 27.10.2016 Perustuslakivaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp)

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Joensuun kaupunki Lausunto 06.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Oikeusministeriö

Lisätiedot

Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta.

Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. MITEN TAKAAMME REILUN TULEVAISUUDEN KAIKILLE, JOS VARMAA ON VAIN, ETTÄ KAIKKI MUUTTUU? HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ ON SITRAN VISIO KESTÄVÄN HYVINVOINTIYHTEISKUNNAN

Lisätiedot

Perustuslain tulkinnasta perustuslakivaliokunnan käytännön valossa. Professori Veli-Pekka Viljanen Perustuslakivaliokunnan kutsuseminaari 2.3.

Perustuslain tulkinnasta perustuslakivaliokunnan käytännön valossa. Professori Veli-Pekka Viljanen Perustuslakivaliokunnan kutsuseminaari 2.3. Perustuslain tulkinnasta perustuslakivaliokunnan käytännön valossa Professori Veli-Pekka Viljanen Perustuslakivaliokunnan kutsuseminaari 2.3.2017 Perustuslain tulkinnan erityispiirteitä Perustuslakitulkinnan

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta

Päätös. Laki. tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 81/2003 vp Hallituksen esitys laiksi tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta sekä eräiden muiden lakien täydentämisestä tuomioistuinten henkilöstön kielitaitoa koskevilla

Lisätiedot

Eduskunnan lakivaliokunnalle

Eduskunnan lakivaliokunnalle 1 Pvm Diaarinro 7.10.2015 H 311/15 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys HE 30/2015 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko VNS 1/2015 vp julkisen

Lisätiedot

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi hovioikeuslain ja hallinto-oikeuslain 1 ja 2 :n sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä

Lisätiedot

Hallituksen esitys (HE 32/2016 vp) eduskunnalle laeksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Hallituksen esitys (HE 32/2016 vp) eduskunnalle laeksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Hallintoneuvos, OTT Matti Pellonpää 20.4.2016 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys (HE 32/2016 vp) eduskunnalle laeksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lisätiedot

VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta

VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta Tämä teksti on lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta. Kun puolueohjelma

Lisätiedot

Toimintakertomus. Korkein hallinto-oikeus Hallinto-oikeudet. Vakuutusoikeus Markkinaoikeus Ahvenanmaan hallintotuomioistuin

Toimintakertomus. Korkein hallinto-oikeus Hallinto-oikeudet. Vakuutusoikeus Markkinaoikeus Ahvenanmaan hallintotuomioistuin Toimintakertomus Korkein hallinto-oikeus Hallinto-oikeudet Helsingin hallinto-oikeus Hämeenlinnan hallinto-oikeus Itä-Suomen hallinto-oikeus Pohjois-Suomen hallinto-oikeus Turun hallinto-oikeus Vaasan

Lisätiedot

Toimiva työyhteisö DEMO

Toimiva työyhteisö DEMO Toimiva työyhteisö DEMO 7.9.6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Toimiva työyhteisö DEMO Sivu / 8 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimiva työyhteisö raportti muodostuu kahdesta osa alueesta:

Lisätiedot

Demokratian merkityksen kokonaisuus

Demokratian merkityksen kokonaisuus Demokratian merkityksen kokonaisuus Asukkaat maakuntauudistuksen keskiöön Maakuntakoulutukset Liisa Häikiö Demokratia: peruslähtökohtia Demokraattinen yhteiskunta on keskeinen, globaalisti jaettu hyvän

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2010

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2010 Oikeus 2011 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2010 Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistiin 4 200 asiaa vuonna 2010 Korkein hallinto-oikeus ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2010 kaikkiaan

Lisätiedot

Tiedustelulainsäädäntö. eduskuntaan. Tiedotustilaisuus

Tiedustelulainsäädäntö. eduskuntaan. Tiedotustilaisuus Tiedustelulainsäädäntö eduskuntaan Tiedotustilaisuus 25.1.2018 Tiedustelulainsäädäntö on kokonaisuus Siviilitiedustelulainsäädäntö valmisteltu sisäministeriössä Hallituksen esitys: Laki tietoliikennetiedustelusta

Lisätiedot

Trendit ja toimintamalleja monimutkaiseen maailmaan

Trendit ja toimintamalleja monimutkaiseen maailmaan Trendit ja toimintamalleja monimutkaiseen maailmaan Kalle Nieminen, Sitra @nieminenkalle HAASTE: Kehitä ratkaisu, joka mahdollistaa osaamisen ja kykyjen paremman tunnistamisen ja hyödyntämisen maailmassa,

Lisätiedot

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet Kestävyyskriisi nyt! Globaali keskinäisriippuvuus ja kasvavat jännitteet Teknologia muuttaa kaiken Megatrendit Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa

Lisätiedot

HALLINTOTUO- MIOISTUINPÄIVÄ 3.12.2010 - Oikeusturvan voimavarat, mitattavuus ja seuranta

HALLINTOTUO- MIOISTUINPÄIVÄ 3.12.2010 - Oikeusturvan voimavarat, mitattavuus ja seuranta HALLINTOTUO- MIOISTUINPÄIVÄ 3.12.2010 - Oikeusturvan voimavarat, mitattavuus ja seuranta Ann-Mari Pitkäranta, kehittämispäällikkö OM, oikeushallinto-osasto Mittarit arjen tuomioistuintyössä - tuholaisia

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Helsingin oikeusaputoimisto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Yleisesti

Lisätiedot

Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta 7.11.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra TYÖN JA

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA (HE 32/2016 vp)

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA (HE 32/2016 vp) LAUSUNTO Osastopäällikkö, ylijohtaja Sami Manninen Hankejohtaja Petri Saukko 19.4.2016 Oikeusapu- ja ulosottoyksikön päällikkö Merja Muilu Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE

Lisätiedot

Kaavoitus- - turhaa viivytystä vai tarpeellista valvontaa - Eija Mäkinen DECOMB- hanke Tampere

Kaavoitus- - turhaa viivytystä vai tarpeellista valvontaa - Eija Mäkinen DECOMB- hanke Tampere Kaavoitus- - turhaa viivytystä vai tarpeellista valvontaa - Eija Mäkinen DECOMB- hanke Tampere 15.12.2006 Uusi ja moderni (?) maankäyttö- ja rakennuslaki Mikä muuttui? - ja mitä siitä seurasi? 1. Valtion

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi PohjoisSavon oikeusaputoimisto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita

Lisätiedot

Kaavoituksen muutoksenhaun uudistaminen. Hallitusneuvos Jyrki Hurmeranta Ympäristöministeriö

Kaavoituksen muutoksenhaun uudistaminen. Hallitusneuvos Jyrki Hurmeranta Ympäristöministeriö Kaavoituksen muutoksenhaun uudistaminen Hallitusneuvos Jyrki Hurmeranta Ympäristöministeriö 4.3.2016 Esityksen sisältö 1. Maankäyttö- ja rakennuslain uudistushankkeiden tilanne 2. Muutoksenhaun kehitys

Lisätiedot

Eduskuntatyön erityispiirteistä

Eduskuntatyön erityispiirteistä Eduskuntatyön erityispiirteistä Näin demokratia toimii eduskunta, lainsäädäntö ja kansalaisvaikuttaminen 11.9.2017 johtava tietoasiantuntija Joni Krekola Suomen poliittinen järjestelmä Lainsäädäntövalta:

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle 1 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Eduskunnan perustuslakivaliokunta pyysi 22.8.2017 lausumaan hallituksen esityksestä eduskunnalle eräiden ympäristöä koskevien hallintoasioiden muutoksenhakusäännösten

Lisätiedot

Lataa Sapiens - Yuval Noah Harari. Lataa

Lataa Sapiens - Yuval Noah Harari. Lataa Lataa Sapiens - Yuval Noah Harari Lataa Kirjailija: Yuval Noah Harari ISBN: 9789522792310 Sivumäärä: 491 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.97 Mb 100 000 vuotta sitten maapallolla asui ainakin kuusi ihmislajia.

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 41 31.01.2012 7 15.01.2013 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle Saariston ja rannikon osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä jätetyistä

Lisätiedot

Avoin hallinto Open Government Partnership. Suomen toimintaohjelman valmistelu

Avoin hallinto Open Government Partnership. Suomen toimintaohjelman valmistelu Avoin hallinto Open Government Partnership Suomen toimintaohjelman valmistelu Mikä on Open Government Partnership? Open Government Partnership (avoimen hallinnon kumppanuushanke) eli OGP käynnistettiin

Lisätiedot

Lataa Homo Deus - Yuval Noah Harari. Lataa

Lataa Homo Deus - Yuval Noah Harari. Lataa Lataa Homo Deus - Yuval Noah Harari Lataa Kirjailija: Yuval Noah Harari ISBN: 9789522794352 Sivumäärä: 530 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 13.84 Mb Mitä tapahtuu demokratialle, kun Google ja Facebook tuntevat

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Hallitus

Lisätiedot

lakivaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 33/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle markkinaoikeutta

lakivaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 33/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle markkinaoikeutta PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 33/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle markkinaoikeutta ja oikeudenkäyntiä markkinaoikeudessa koskevaksi lainsäädännöksi Lakivaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta

Lisätiedot

https://www.sitra.fi/tulevaisuuspakki Mitä emme näe nyt? New York 1898: ensimmäinen kansainvälinen kaupunkisuunnittelukonferenssi keskeytettiin, koska päivänpolttavaan ongelmaan ei löytynyt ratkaisua.

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS HE 32/2016 vp EDUSKUNNALLE LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA

HALLITUKSEN ESITYS HE 32/2016 vp EDUSKUNNALLE LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES Helsinki 17.5.2016 Dnro EOAK/1660/2016 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS HE 32/2016 vp EDUSKUNNALLE LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi annetun hallituksen esityksen (HE 112/2004 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan eduskunnalle annettua

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskus (jäljempänä ETK) on perustettu hoitamaan yksityisten eläkelaitosten yhteisiä palvelu-, ohjaus-, rekisteröinti- ja neuvonta-asioita.

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ MUUTOKSENHAKUMENETTELYSSÄ - VALITUSLUPAUUDISTUS JA JULKISEN EDUN VALVONTA YMPÄRISTÖASIOISSA

KYSYMYKSIÄ MUUTOKSENHAKUMENETTELYSSÄ - VALITUSLUPAUUDISTUS JA JULKISEN EDUN VALVONTA YMPÄRISTÖASIOISSA SYS:n ympäristöoikeuden ajankohtaisseminaari, 17.5.2019 Vaasa KYSYMYKSIÄ MUUTOKSENHAKUMENETTELYSSÄ - VALITUSLUPAUUDISTUS JA JULKISEN EDUN VALVONTA YMPÄRISTÖASIOISSA Ylituomari Jaakko Kellosalo, Vaasan

Lisätiedot

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus markkinoihin ja kasvu. Ylijohtaja, kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen KKV-päivä 23.10.2014. kkv.fi. kkv.fi

Kuluttajien luottamus markkinoihin ja kasvu. Ylijohtaja, kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen KKV-päivä 23.10.2014. kkv.fi. kkv.fi Kuluttajien luottamus markkinoihin ja kasvu Ylijohtaja, kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen KKV-päivä 23.10.2014 Kuluttajien vastuu kasvusta? Kuluttajien luottamus on yksi markkinoiden toimivuuden ja taloudellisen

Lisätiedot

HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015. Eduskunnan lakivaliokunnalle

HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015. Eduskunnan lakivaliokunnalle HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015 Eduskunnan lakivaliokunnalle Helsingin käräjäoikeuden lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Yleistä Nykytilanteesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä

Lisätiedot

Päiväys Datum Dnro Dnr 27.4.2011 YM 15/ 04 /2011 Oikeusministeriö Viite Hänvisning lausuntopyyntö Asia Ärende Lausunto Oikeusministeriö on pyytänyt ympäristöministeriöltä lausuntoa prosessityöryhmän ehdotuksesta

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3192 SUOMALAISTEN DEMOKRATIAKÄSITYKSIÄ JA YHTEISKUN- NALLISIA MIELIPITEITÄ 2017

KYSELYLOMAKE: FSD3192 SUOMALAISTEN DEMOKRATIAKÄSITYKSIÄ JA YHTEISKUN- NALLISIA MIELIPITEITÄ 2017 KYSELYLOMAKE: FSD3192 SUOMALAISTEN DEMOKRATIAKÄSITYKSIÄ JA YHTEISKUN- NALLISIA MIELIPITEITÄ 2017 QUESTIONNAIRE: FSD3192 FINNISH VIEWS OF DEMOCRACY AND POLITICAL ISSUES 2017 Tämä kyselylomake on osa yllä

Lisätiedot

1994 vp-la VM 26- HE 231

1994 vp-la VM 26- HE 231 1994 vp-la VM 26- HE 231 Lakivaliokunnan mietintö n:o 26 hallituksen esityksestä korkeimman oikeuden päätösvaltaisuutta koskevien säännösten muuttamisesta Eduskunta on 21 päivänä lokakuuta 1994lähettänyt

Lisätiedot

Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus

Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Kuntalaki uudistuu Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus Kuntatalo 21.5.2013 Esityksen painopisteet 1. Julkishallinnon arvot ja

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Lausunto 05.06.2017 Evira/2293/0004/2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta 3.10.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra

Lisätiedot

SITRA, Tulevaisuusbarometri 2019

SITRA, Tulevaisuusbarometri 2019 SITRA,..0 Kantar TNS Oy Jaakko Hyry Tutkimuksen toteutus - vuotiaat suomalaiset Aineisto edustaa manner-suomalaisia (ei sisällä Ahvenanmaata). vastausta Tutkimus toteutettiin TNS Gallupin Forum paneelissa,

Lisätiedot

1. 3 4 p.: Kansalaisjärjestöjen ja puolueiden ero: edelliset usein kapeammin tiettyyn kysymykseen suuntautuneita, puolueilla laajat tavoiteohjelmat. Puolueilla keskeinen tehtävä edustuksellisessa demokratiassa

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO JULKISEN TALOUDEN SUUNNITELMASTA VUOSILLE (VNS 1/2018 VP)

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO JULKISEN TALOUDEN SUUNNITELMASTA VUOSILLE (VNS 1/2018 VP) Asiantuntijalausunto 1 (5) Presidentti Pekka Vihervuori Oikeusneuvos Riitta Mutikainen Kansliapäällikkö Toni Kaarresalo 20.4.2018 Eduskunnan lakivaliokunnalle VALTIONEUVOSTON SELONTEKO JULKISEN TALOUDEN

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO

EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO 28/09/2017 1 EU JA DEMOKRATIA Kysymys demokraattisesta oikeutuksesta

Lisätiedot

Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille

Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille Heta - Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry 1 Invalidiliitto ry Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille Kantelun alainen asia Matti Vanhasen hallituksen (aloittanut toimikautensa 24.6.2003)

Lisätiedot

Miten norminpurku ja sujuvoittaminen vaikuttavat ympäristövaikutusten arviointiin tulevaisuudessa?

Miten norminpurku ja sujuvoittaminen vaikuttavat ympäristövaikutusten arviointiin tulevaisuudessa? Miten norminpurku ja sujuvoittaminen vaikuttavat ympäristövaikutusten arviointiin tulevaisuudessa? Prof. Tapio Määttä Erilaisia norminpurku- ja sujuvoittamisstrategioita ympäristöpäätöksenteon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

Tervetuloa Tulevaisuusbarometrin tulosten julkistukseen! Mene osoitteeseen ja käytä koodia

Tervetuloa Tulevaisuusbarometrin tulosten julkistukseen! Mene osoitteeseen   ja käytä koodia Tervetuloa Tulevaisuusbarometrin tulosten julkistukseen! Mene osoitteeseen www.menti.com 16 ja käytä koodia 16 36 34 #tulevaisuusbarometri Ohjelma Tervetuloa & Tulevaisuusbarometrin tulokset Katri Vataja,

Lisätiedot

Megatrendit. Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra

Megatrendit. Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra Megatrendit Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra 15.3.2018 ONKO ELÄMÄ NYKYISIN PAREMPAA KUIN 50 VUOTTA SITTEN? % ihmisistä sanoo Elämä maassamme tänään on kuin 50 vuotta sitten kaltaisilleni

Lisätiedot

Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n. Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit ja

Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n. Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit ja Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n vuosikirjaratkaisujen valossa Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit 5.11.2010 ja 7.1.2011 Kysymykset 1) Miten PeL 20.1 :n ympäristövastuu kohdistuu?

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Eduskuntatyön erityispiirteistä. Eduskunnan kirjaston koulutuspäivä kirjastoille tutkija Joni Krekola

Eduskuntatyön erityispiirteistä. Eduskunnan kirjaston koulutuspäivä kirjastoille tutkija Joni Krekola Eduskuntatyön erityispiirteistä Eduskunnan kirjaston koulutuspäivä kirjastoille 12.11.2018 tutkija Joni Krekola etunimi.sukunimi@eduskunta.fi Eduskunnan tehtävät lakien säätäminen valtion varojen käytöstä

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Markkinaoikeus Lausunto 13.06.2017 H 00405/17 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Yleisiä

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Suomen Akatemia & TEKES seminaari 12.10.2005 VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Arto Mustajoki Helsingin yliopisto Suomen Akatemia Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (Esityksen alkuosassa on

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 143 Lausunto ehdotuksesta valtionhallinnon viestintäsuositukseksi HEL 2016-010244 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut toteaa valtioneuvoston kanslialle lausuntonaan

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post

Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta OTM, VT Kaisa Post 8.2.2016 Hyvä hallinto Perusteet PL 21 :ssä: Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja

Lisätiedot

HALLINTO-OIKEUKSIEN TYÖMENETELMÄSELVITYS 2003 - tähän on tultu kymmenessä vuodessa

HALLINTO-OIKEUKSIEN TYÖMENETELMÄSELVITYS 2003 - tähän on tultu kymmenessä vuodessa HALLINTO-OIKEUKSIEN TYÖMENETELMÄSELVITYS 2003 - tähän on tultu kymmenessä vuodessa 25.1.2013 Ylituomari Heikki Jukarainen Hämeenlinnan hallinto-oikeus Asiakasnäkökulma Hallinto-oikeuksien olisi syytä kiinnittää

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 23.05.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Oikeudenkäyntiavustajalautakunnalla

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maahanmuuttovirasto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Ehdotuksessa

Lisätiedot

1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä

1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä TIETOVERKKORIKOSTYÖRYHMÄN MIETINTÖ Asianajaja Satu Tiirikan eriävä mielipide 16.6.2003 1 Myös datan kopioinnin tulee olla takavarikko 1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä

Lisätiedot

Oikeusministeriölle. Esitän pyydettynä lausuntona kunnioittavasti seuraavan. 1 Johdanto

Oikeusministeriölle. Esitän pyydettynä lausuntona kunnioittavasti seuraavan. 1 Johdanto 1 Oikeusministeriölle Oikeusministeriö on pyytänyt allekirjoittaneelta lausuntoa Oikeudenhoidon uudistamisohjelmasta vuosille 2013 2025 (oikeusministeriön julkaisusarja Mietintöjä ja lausuntoja 16/2013).

Lisätiedot

Unohtuuko hiljainen asiakas?

Unohtuuko hiljainen asiakas? Unohtuuko hiljainen asiakas? - yhdenvertaisuuden pullonkaulat päihdepalveluissa Päihdetyön seminaari Kuopio 5.11.2015 Heidi Poikonen Sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja Oikeustieteiden laitos Oikeudellinen

Lisätiedot

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta 27.1.2016 A8-0009/55 55 Johdanto-osan A kappale A. toteaa, että TiSA-neuvotteluilla olisi tehostettava kansainvälistä sääntelyä, ei heikennettävä kansallista sääntelyä; A. toteaa, että TiSA-neuvotteluissa

Lisätiedot

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu maunuan@gmail.com www.anttimaunu.fi Näkökulma arviointiin ja tutkimukseen Suomi 100 ei ehkä

Lisätiedot