Kannus Eskola vaihtoehtotarkastelut ja kehityskuva. Osayleiskaava 2030

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kannus Eskola vaihtoehtotarkastelut ja kehityskuva. Osayleiskaava 2030"

Transkriptio

1 Kannus Eskola vaihtoehtotarkastelut ja kehityskuva Osayleiskaava 2030

2 SISÄLLYSLUETTELO Kannus Eskola - vaihtoehtotarkastelut ja kehityskuva 1. TAUSTAA, LÄHTÖKOHTIA JA TAVOITTEITA Johdanto Osayleiskaavan suunnitteluprosessi Vuorovaikutus ja tavoitteisto Mitoitusperiaatteet 2. EDULLISUUSVYÖHYKKEET Kannuksen keskusta Eskola 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT Kannuksen keskusta Eskolan taajama 4. KEHITYSKUVA Kannuksen keskusta Eskolan taajama

3 1. TAUSTAA, LÄHTÖKOHTIA JA TAVOITTEITA Johdanto Suunnitteluprosessi Vuorovaikutus ja tavoitteisto Mitoitusperiaatteet

4 1. TAUSTAA, LÄHTÖKOHTIA JA TAVOITTEITA Johdanto Kannuksen kaupunki päätti syksyllä 2016 Kannuksen keskustan ja Eskolan taajaman osayleiskaavoituksen käynnistämisestä. Työ aloitettiin laatimalla suunnittelualueilta osayleiskaavan ohjaustavoitetta vastaavat perusselvitykset. Perusselvitykset valmistuivat alkuvuonna 2017, jonka jälkeen käynnistettiin tavoitteiston kartoittaminen. Tavoitekeskustelua käytiin kaupungin eri hallintokuntien, keskeisten toimijoiden ja maanomistajien kesken, yleisötilaisuuksia järjestettiin kaksi ja yksi tilaisuus suunnattiin Kannuslaisille yrittäjille. Nuorten näkökulmaa ja tavoitteita tulevaisuuden Kannukselle saatiin työpajojen kautta. Työpajoihin kutsuttiin kaikki 5. luokan alakoululaiset, 8. luokan yläkoululaiset ja 2. luokan lukiolaiset. Raportti on laadittu yhteistyössä Kannuksen kaupungin ja Plandea Oy:n kesken. Kaupungilta työhön ovat osallistuneet tekninen johtaja Aulis Kokko, maanmittausteknikko Matti Salmela ja rakennustarkastaja Timo Himanka. Työtä ohjaavaan ohjausryhmään kuuluvat edellisten virkamiesten lisäksi Sirpa Rekilä, Sanna Hautamäki ja Risto Pollari. Plandea Oy:n puolelta työssä projektipäällikkönä on Minna Vesisenaho ja kaavan laatijana Pekka Kujala. Tavoitteistosta on johdettu tässä raportissa esitetty väestötavoite alueelle kaavan tavoitevuoteen 2030 saakka sekä vaihtoehtotarkasteluina lähinnä asumiselle varattavien alueiden sijoittumiset vaikutusarvioineen. Vaihtoehtovertailun tuloksena on johdettu alueen kehityskuva. Asumisen alueet korostuvat tarkastelussa ja niiden osalta pohditaan uusien alueiden asemakaavoittamistarvetta. Muiden maankäyttömuotojen osalta tavoitteena on parantaa niiden kehittymistä nykyisillä alueilla. Lähtökohtana sekä kehityskuvalle että osayleiskaavatyölle ovat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet sekä Maankäyttö- ja rakennuslain asettamat osayleiskaavan sisältövaatimukset.

5 1. TAUSTAA, LÄHTÖKOHTIA JA TAVOITTEITA Osayleiskaavan suunnitteluprosessi VIREILLETULO/ PERUSSELVITYS TAVOITTEET JA OSALLISTAMINEN JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET EDULLISUUSVYÖHYKE- TARKASTELU JA KEHITYSKUVA (VAIHTOEHTO- TARKASTELUT) KAAVAVAIHEET

6 1. TAUSTAA, LÄHTÖKOHTIA JA TAVOITTEITA Vuorovaikutus ja tavoitteisto Suunnittelukokoukset: - Ohjausryhmän kokous Tekninen lautakunta Ohjausryhmän kokous Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (lausunnot/mielipiteet) - Viranomaisneuvottelu Kannuksen kaupungin hallintokunnat Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Kunnallistekniset (vain Kannuksen kaukolämpö) Kannuksen seurakunta Kannuksen hevosjalostusyhdistys r.y.; Eskolan kyläyhdistys Liikenteelliset tavoitteet (suunnittelukokous ja työneuvottelu ely:n kanssa ) Koulujen työpajat: - Takalo-Raasakka 5.luokka ; yhteensä noin 60 oppilasta - Yläkoulu 8.luokka ; noin 60 oppilasta - Lukion 2.luokka ; noin 40 oppilasta Yleisötilaisuudet: Kannuksen kaupunginviraston valtuustosalissa pidettiin avoin tilaisuus yleisölle ja yrittäjille Eskola-talolla pidettiin yleisötilaisuus Tilaisuuksista tiedotettiin kaupungin kuukausiliitteessä. Vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet, uhkat Vuorovaikutuksen kautta esille tulleet: Vahvuudet: - Jokivarsimaisemat - Kitinkankaan urheilualue - Hyvät liikenneyhteydet - Mäkiraonmäen alue (RKY) - Maaseutuopisto - Lukio - Tiivis ydinkeskusta Heikkoudet: - Työpaikkojen väheneminen - Palvelujen väheneminen - Laajat asfalttikentät keskustassa - Jokimaiseman puute keskustassa - Keskustan rakennuskannan hidas uusiutuminen Mahdollisuudet: - Tyhjät ranta-alueet - Sijainti hyvien kulkuyhteyksien äärellä - Matkailun kehittäminen - Koulutuksen kehittäminen - Luonto Uhkat: - Väestö vähenee - Palvelut heikkenevät - Kuntaliitokset

7 1. TAUSTAA, LÄHTÖKOHTIA JA TAVOITTEITA Valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista Osayleiskaavan lähtökohtana olevat valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista johdetut tavoitteet. Tutkitaan kaupunkirakenteen kehittämistä, rakenteen tiivistämistä ja uusia asuinalueita - Yhteen sovitetaan liikennejärjestelmääja maankäyttöä - Parannetaan liikenneverkon liikenneturvallisuutta taajamaalueella - Turvataan virkistys- ja ulkoiluverkoston yhtenäistämistä, laajentamista ja jatkuvuutta - Ohjataan rakentamista asemakaava-alueen ulkopuolella - Ohjataan ja selkeytetään rantarakentamista pieneltä osin - Yhteen sovitetaan elinkeinoelämän tarpeitaja kulttuuriarvoja - Perustellun väestökehitysarvion huomioiminen kaavan perusteena (kokonaismitoitus) - Ratkaistaan uusien asuinalueiden ja luontoarvojen välisiä ristiriitoja - Turvataan arvokkaiden kulttuuriympäristöjen ja maisemaalueiden säilyminen - Yhteen sovitetaan luonnonsuojelu- ja virkistysalueiden suojelun ja toiminnan kehittäminen - Selvitetään joukkoliikenteen kehitysedellytysten turvaaminen - Kaavan tavoitevuosi on 2030 vaikka selvitysten aikajänne voi olla pidempi Paikalliset tavoitteet Vuorovaikutuksen kautta on johdettu paikallisia tavoitteita, jotka on jaoteltu seuraavasti: Strategiset tavoitteet Yleiset tavoitteet Yksityiskohtaiset tavoitteet Strateginen tavoite: Keskustan suunnittelualueella asuu noin asukasta vuonna Tämä tarkoittaa, että väkimäärän kasvu nykyiseen verrattuna on noin uutta asukasta. Eskolan suunnittelualueella asuu noin 350 asukasta, eli väkimäärä on noussut noin 50 uudella asukkaalla. Kannus on oman alueensa kaupallinen palvelukeskus ja houkutteleva asuinpaikka. Vetovoimatekijänä on jokivarsimaisema, tiivis ja kaupunkimainen ydinkeskusta, korkeatasoiset palvelut sekä viihtyisät asuinalueet. Alueen liikenneturvallisuus on korkealla tasolla. Eskola on vireä taajama, jonka palvelut ovat keskittyneet Eskola-talon ympäristöön. Vetovoimatekijänä on kylämäinen asuminen ja kehittyvä teollisuuskeskittymä, joka tuo alueelle yhä uusia työpaikkoja ja asukkaita. Kannuksen kilpailuvaltteja ovat hyvät liikenneyhteydet Pohjanmaan pääradan, vt 28 ja kt 86 varsialueilla, kehittyvä teollisuustoiminta, Kokkolan ja Ylivieskan läheisyys sekä pientaloalueiden väljyys ja lapsiystävällisyys.

8 1. TAUSTAA, LÄHTÖKOHTIA JA TAVOITTEITA Yleiset tavoitteet: Keskustan kehittäminen: - Ydinkeskustan viihtyisyyttä ja palvelutasoa tulisi parantaa kaupunkirakennetta tiivistämällä ja mahdollistamalla IV kerroksisten asuin-, liike- ja julkisenrakennusten sijoittuminen alueelle. - Keskustan jokiranta-alueiden käytön lisääminen esim. Törmätienpuiston kehittäminen. Asuminen: - Kannuksen keskustan alueella asemakaavavaranto on riittävä ja uutta asumiselle asemakaavoitettavaa aluetta tulisi osoittaa vain kohdennetusti kaupunkirakennettatäydentäen edullisille paikoille lähelle palveluja. - Kannuksen ydinkeskustassa tulisi määritellä kerrostalorakentamisen sijainnit ja kerroskorkeudet. Tavoitteena ydinkeskustassa V kerrosta ja muualla keskustassa IV kerrosta. - Kirkon aseman (RKY) huomioiminen kerrostalojen sijaintien ja kerroskorkeuksien määrittelyssä. - Väestön vanhenemisen huomioiminen -> senioriasuntoja keskustaan ja palveluasumista Kitinkankaalle. - Eskolassa asemakaavavaranto on riittävä. Eskola-talon ympäristöön tulisi mahdollistaa III-kerroksisen asuin/palvelutalon rakentaminen. Palvelut: - Kaupallisten palvelujen keskittäminen ydinkeskustaan ja Kitinkankaan läheisyyteen asemakaavoitetulle alueelle. - Hyvinvointipalvelujen keskittäminen Kitinkankaalle. - Kitinkankaan urheilualueen ylläpito ja kehittäminen. - Julkisten palvelujen alueiden säilyttäminen ja kehittämisen mahdollistaminen. Liikenne: - Liikenneturvallisuuden parantaminen -> vt 28 liittymäjärjestelyjen osoittaminen Asematien ja Pertuntien kohdille. - Kevyen liikenteen jatkumoiden huomioiminen. - Eskolan kehittäminen: - Eskola-talon alueen kehittäminen kylän keskuksena siten, että alueelle mahdollistetaan III kerroksisen senioritalon rakentaminen, julkisten ja kaupallisten palveluiden säilyminen. - Matkailun kehittäminen tukeutuen Eskola-talon alueeseen sekä maauimalan ja kesäteatterin toimintaan. - Teollisuustoimintojen kehittämisen turvaaminen alueella. - Pohjaveden huomioiminen alueella. Yksityiskohtaiset tavoitteet on esitetty liitteessä 1. Osayleiskaavan ohjaustavoite Kannuksen keskustan ja Eskolan taajaman osayleiskaavan ohjaustavoite jakautuu siten, että nykyisellä asemakaava-alueella ohjataan yleispiirteisesti eri toimintojen sijoittumista ja annetaan tarvittavia suunnittelumääräyksiä yksityiskohtaisemman suunnittelun ohjaamiseksi. Nykyisen asemakaava-alueen ulkopuolisella alueella ohjaustavoitteena on yksityiskohtaisen aluevarausyleiskaavan laatiminen siten, että se ohjaa suoraan rakentamista ja muuta maankäyttöä.

9 1. TAUSTAA, LÄHTÖKOHTIA JA TAVOITTEITA Mitoitusperiaatteet Osayleiskaavan mitoitus Tavoitteena on että Kannuksen väkiluku on noin asukasta vuonna Keskustan suunnittelualueella asuu noin asukasta; väkimäärän kasvu on noin uutta asukasta. Tämä tarkoittaisi 7-46 uutta asukasta/vuosi kaavan tavoitevuoteen Eskolan suunnittelualueella tavoitellaan noin 50 uutta asukasta, jolloin vuosittainen väkimäärän kasvu olisi noin 4 uutta asukasta/vuosi. Mitoituksesta Suunnittelualuetta ei mitoiteta suoraan perustuen tavoitteelliseen asukasmäärään, vaan tavoitteena on ehyt ja tarkoituksenmukainen kaupunkirakenne. Alueita on täydennetty perustuen niiden omiin ominaisuuksiin rajoittavat tekijät huomioiden. Asuminen Keskustassa perinteinen kulkuväyliin ja jokirantaan tukeutuva asuminen on vähitellen levinnyt peltoalueille. Tämä kehitys on hyvin nähtävillä ja usein asuinalueet rajautuvat laajoihin viljeltyihin peltoaukioihin, joita on myös asemakaavoitettujen alueiden keskellä. Asumiselle osoitettaville alueille tulevaa rakentamisen määrää on mitoitettu realistisesti ja kaavassa alueiden toteuttamisjärjestystä ohjataan osayleiskaavalla. Eskolassa asutus jakautuu junaradan molemmin puolin. Perinteinen keskusta ja siihen liittyvä asuminen muodostavat Eskolan vanhan keskustan junaradan länsipuolella. Junaradan idänpuoleinen asemakaavoitettu alue muodostaa oman kokonaisuutensa ja uudempi asuntorakentaminen on keskittynyt tälle alueelle. Palvelut Osayleiskaavan mitoittaminen kaupan osalta perustetaan Keski-Pohjanmaan kaupan palveluverkon mitoitusselvitykseen (FCG 2015), jonka mukaisesti vähittäiskaupan mitoitus Kannuksessa vuoteen 2030 on k-m 2. Kaupalliset palvelut keskitetään ydinkeskustaan ja Kitinkankaan läheisyyteen asemakaavoitetulle alueelle. Eskolassa mahdollistetaan nykyinen kaupan palvelutaso. Nykyiset julkisten palvelujen alueet osoitetaan ja varaudutaan toimintojen kehittämiseen ko. alueilla. Liikunta- ja hyvinvointipalvelujen keskittäminen mahdollistetaan laajentamalla maltillisesti aluevarausta Kitinkankaalla. Teollisuus Kannuksen keskustassa teollisuusalueet ovat hyvin keskittyneet pääasiassa vt28 lähialueelle hyvien kulkuyhteyksien äärelle. Kannustalon talotehtaan kehittymismahdollisuuksia parannetaan varaamalla talotehtaan läheisyyteen lisäaluetta teollisuudelle. Eskolassa huomioidaan nykyiset teollisuusalueet ja varaamalla lisäalueita mahdollistetaan edelleen teollisuuden kehitysmahdollisuudet alueella. Liikenne Liikenteelliset olot Kannuksessa ja Eskolassa ovat jokseenkin vakiintuneet ja osayleiskaavassa keskitytään lähinnä liikenneturvallisuutta parantaviin muutoksiin osoittamalla liittymäjärjestelyjä vt 28 osalle Asematien ja Pertuntien kohdille. Keskeistä liikenneturvallisuuden kannalta on myös kevyen liikenteen jatkumoiden huomioiminen. Eskolassa osoitetaan kevyen liikenteen alikulku Eskola-talon kohdalle vt28 ali. Viheralueet ja luontoarvot Keskustassa luonnollisen viherkäytävän ja luontoarvoiltaan rikkaan kokonaisuuden muodostaa Lestinjoki, joka halkoo aluetta kaakkois-luodesuuntaisena. Lestinjoki kuuluu Natura 2000-verkostoon. Muutoin alue on pitkälti joko asemakaavalla tai kylämäisesti rakentunutta aluetta tai viljeltyä peltoa. Metsäiset alueet ovat talousmetsinä hoidettuja havupuumetsiä. Osayleiskaavassa osoitetaan asemakaava-alueen viheralueet sekä niiden periaatteelliset jatkumot. Eskolassa Eskolanharju muodostaa keskeisen viheralueen keskustan alueella. Eskolassa keskisimmät luontoarvot liittyvät alueen pohjaveteen.

10 2. EDULLISUUSVYÖHYKKEET KANNUKSEN KESKUSTA ESKOLA

11 2. EDULLISUUSVYÖHYKKEET Kannuksen keskusta

12 2. EDULLISUUSVYÖHYKKEET Eskolan taajama

13 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT Kannuksen keskusta

14 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT - ASUMINEN Kannuksen keskusta; Asumisen alueet Vaihtoehtotarkastelun kohteena ovat: 1. Asemakaavavaranto 300 pientalotonttia 8 rivitalotonttia 14 kerrostalotonttia 2. Asemakaava-alueen täydentäminen I. Hokkaranta- Prutikangas-alue II. Museokangas III. Takalo-Mattilan alue I. e. a. d. II. b. III. c. 3. Käyttötarkoituksen muutos asemakaava-alueella (M->A) a. Raviradan ja Ullavantien alueet b. Valtakadun varsi c. Pertun alue d. Koutonen-jokiranta-alue e. Lopotin alue 4. Kerroskorkeuksien nostaminen Ydinkeskustassa asemakaavan AL, AK ja AR alueilla. III. III. 5. Asemakaavan asuinalueiden laajentaminen

15 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT - ASUMINEN 1. Asemakaavavaranto 300 pientalotonttia/ 2,7asukasta/pientalo/n. 810 uutta asukasta 8 rivitalotonttia/n. 50 uutta asuntoa/1,4 asukasta/asunto n. 70 uutta asukasta 14 kerrostalotonttia/n. 140 uutta asuntoa/1,4 asukasta/asunto/n. 200 uutta asukasta -> mahdollisuus sijoittaa n uutta asukasta nykyiselle asemakaavaalueelle Asuminen Kannuksessa vuonna 2016 Erilliset pientalot 2,7 asukasta/pientalo Rivi- ja ketjutalot 1,4 asukasta/asunto Asuinkerrostalo 1,4 asukasta/asunto Toteutumattomuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja ovat: - Maanomistusolot (n. 90% tonteista on yksityisten omistuksessa) - Yksittäisten rakentumattomien tonttien jääminen muutoin valmiille alueelle - Pieni tonttikoko - Sijoittuminen häiriötekijöiden läheisyyteen (junarata, teollisuus) Rakentumattomat pientalotontit: 1. Pertun alue; n. 35kpl 2. Yrjönmäki; n. 30kpl 3. Myllypuisto; n. 10kpl 4. Kortteli 13, 3kpl 5. Mattila-Niemonen; 30kpl 6. Halme-Mattila; yli 50kpl 7. Lopotintien varsi ja Veteraanitien alueet; yli 20kpl 8. Teollisuusalue 9. Junkalantien varsi; noin 30kpl 10. Museokankaan ja Koutuosen alue; yli 50kpl

16 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT - ASUMINEN I. II. 2. Asemakaava-alueen täydentäminen I. Hokkaranta-Prutikangasalue, n. 11 ha/55 tonttia/150 asukasta II. Museokangas; n. 4ha/20 tonttia/55 asukasta III. Takalo-Mattilan alue: n. 24ha/120 tonttia /325 asukasta Asuminen Kannuksessa vuonna 2016 Erilliset pientalot 2,7 asukasta/pientalo Rivi- ja ketjutalot 1,4 asukasta/asunto Asuinkerrostalo 1,4 asukasta/asunto III. III. III.

17 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT - ASUMINEN 3. Käyttötarkoituksen muutos asemakaava-alueella (M->A) a. Raviradan ja Ullavantien alueet; n.6ha/30 tonttia/80 asukasta b. Valtakadun varsi; n. 3ha/15 tonttia/40 asukasta c. Pertun alue; n. 11 ha/55 tonttia/150 asukasta d. Koutonen-jokiranta-alue; n.6ha/30 tonttia/80 asukasta e. Lopotin alue; n.7ha/35 tonttia/95 asukasta e. d. d. c. c. e. b. b. Asuminen Kannuksessa vuonna 2016 Erilliset pientalot 2,7 asukasta/pientalo Rivi- ja ketjutalot 1,4 asukasta/asunto Asuinkerrostalo 1,4 asukasta/asunto a. a.

18 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT - ASUMINEN Nykytilanne II II I I III Kerroskorkeuksien nostaminen asemakaavan AL, AK ja AR alueilla. I I II III II I II I II II III I II II II II

19 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT - ASUMINEN Tavoite I I II II II>IV I->IV II I III 3. II 4. III III 8. I->II II III 5. II->III 6. I->IV I->IV II 7. II III Kerroskorkeuksien nostaminen 1. Neljä kerrostaloa, kerroskorkeus V/160 asuntoa/ 225 uutta asukasta. 2. Neljä kerrostaloa, kerroskorkeus V/160 asuntoa/ 225 uutta asukasta. 3. Yksi kerrostalo/liiketilaa I-kerroksessa, kerroskorkeus III/16 asuntoa/22 uutta asukasta. 4. Kaksi kerrostaloa/kerroskorkeus III/58 asuntoa/ 80 uutta asukasta. 5. S-market, liiketilaa kerroskorkeus III 6. Yksi kerrostalo/ liiketilaa ja julkisia palveluja I- kerroksessa, kerroskorkeus V/ 60 asuntoa/ 80 uutta asukasta 7. Kaksi kerrostaloa /kerroskorkeus V/80 asuntoa/ 110 uutta asukasta 8. Liikerantamista, ei asuntoja ->Yhteensä 742 uutta asukasta II II Asuminen Kannuksessa vuonna 2016 Erilliset pientalot 2,7 asukasta/pientalo Rivi- ja ketjutalot 1,4 asukasta/asunto Asuinkerrostalo 1,4 asukasta/asunto

20 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT - ASUMINEN Kannuksen keskusta; Asumisen alueet Suositus osayleiskaavalle: 1. Asemakaavavaranto 300 pientalotonttivarannosta todellista varantoa on noin 200 tonttia eli mitoitukseen mukaan 2,7asukasta/pientalo/n. 540 uutta asukasta. 8 rivitalotonttia/n. 50 uutta asuntoa/1,4 asukasta/asunto n. 70 uutta asukasta Kerrostalovaranto erillisen laskelman mukaan -> n. 600 uutta asukasta nykyisen asemakaavan pientalo- ja rivitalotonttivarannolle 2. Asemakaava-alueen täydentäminen I. Hokkaranta-Prutikangas-alue, n. 11 ha/55 tonttia/150 asukasta II. Museokangas; n. 4ha/20 tonttia/55 III. asukasta Takalo-Mattilan alue: n. 24ha/120 tonttia /325 asukasta -> n. 200 uutta asukasta asemakaavan täydennysalueille I. e. a. d. III. II. III. b. III. c. 3. Käyttötarkoituksen muutos asemakaava-alueella (M->A) a. Raviradan ja Ullavantien alueet; n.6ha/30 tonttia/80 asukasta b. Valtakadun varsi; n. 3ha/15 tonttia/40 asukasta c. Pertun alue; n. 11 ha/55 tonttia/150 asukasta d. Koutonen-jokiranta-alue; n.6ha/30 tonttia/80 asukasta e. Lopotin alue; n.7ha/35 tonttia/95 asukasta -> n. 250 uutta asukasta asemakaavan käyttötarkoituksen muutosten kautta. Kerroskorkeuksien nostaminen asemakaavan AL, AK ja AR alueilla -> n. 800 uutta asukasta kaikille asemakaavan kerrostaloalueille, kerroskorkeuksien nosto huomioiden. 5. Asemakaavan asuinalueiden laajentaminen -> ei laajenneta

21 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT - ASUMINEN Kannuksen keskusta; Asumisen alueet Suositus osayleiskaavalle: Museokangas; n. 4ha /20 tonttia/55 asukasta Pertun alue/150 uutta asukasta Hokkaranta, n. 11 ha/55 tonttia/150 asukasta Kerroskorkeuksien nosto + muut AK alueet n. 800 uutta asukasta Lopotin alue; n.7ha/35 tonttia/95 asukasta Asemakaavavaranto -> n. 600 uutta asukasta nykyisen asemakaavan pientalo- ja rivitalotonttivarannolle Asemakaava-alueen täydentäminen -> n. 200 uutta asukasta asemakaavan täydennysalueille Hokkarannalle ja Museokankaalle. Käyttötarkoituksen muutos asemakaava-alueella (M->A) -> n. 250 uutta asukasta asemakaavan käyttötarkoituksen muutosten kautta Perttuun ja Lopottiin. -> n. 800 uutta asukasta kaikille asemakaavan kerrostaloalueille, kerroskorkeuksien nosto huomioiden. Yhteensä 1850 uutta asukasta.

22 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT ASUMINEN Kannuksen keskusta; kyläalueet: Uutta asumista ohjataan perustuen kylien nykyiseen rakenteeseen perustuen.

23 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT PALVELUT JA TEOLLISUUS Kannuksen keskusta; Muut alueet Teollisuusalueiden täydentäminen asemakaavalla Asemakaava-alueen laajennus/ Palvelujenalue

24 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT Eskolan taajama

25 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT Eskolan taajama Asuminen Asemakaavavaranto: 47 pientalotonttia -> 130 uutta asukasta 1 rivitalotonttia -> 10 uutta asukasta 0 kerrostalotonttia -> Asemakaavavaranto on alueella riittävä tavoitteena olevan 50 uuden asukkaan tuloon alueelle. -> Vanha keskusta kyläalueeksi Uusia rakennuspaikkoja asemakaavan ulkopuoliselle alueelle maanomistajien toiveita kuunnellen. Asemakaavaalueen laajentaminen Asemakaavoitettu alue Eskolan palvelukeskusta POHJAVESIALUE Matkailua palveleva alue Kyläalue Teollisuus Tutkitaan teollisuusalueen laajentaminen pohjavesialueen ulkopuolelle. Teollisuusalueen laajentaminen

26 3. VAIHTOEHTOTARKASTELUT ASUMINEN Eskolan taajama; kyläalueet: Uutta asumista ohjataan perustuen kylien nykyiseen rakenteeseen perustuen.

27 4. KEHITYSKUVA

28 4. KEHITYSKUVA Tavoitteellinen taajamarakenne Kannuksen keskusta Kannuksen ydinkeskusta on selkeä, tiiviisti rakentunut palvelujen ja asumisen keskuspaikka. Alueelta avautuvat näkymät jokivarteen, muutoin maisemaa hallitsevat kirkko ja Mäkiraonmäen rakennukset. Ydinkeskustaa ympäröivät asuinalueet ovat valmiiksi rakentuneita ja niiltä on hyvä kulkuyhteydet keskustaan sekä Kitinkankaan virkistysalueelle, jonne virkistys- ja hyvinvointipalvelut on keskitetty. Teollisuus on keskittynyt pääosin valtatien varsialueelle asemakaavoitetulle alueelle. Asemakaavoitettuja alueita ympäröivät perinteiset kylämäisen asumisen alueet, jossa maisemaa hallitsevat laajat tasaiset viljelyaukiot. Tiivis ydinkeskusta Tiivis asuminen Kylämäinen asuminen Teollisuuskeskittymät Hyvinvointipalvelujen keskittymä Viherkäytävä/Lestinjoki

29 4. KEHITYSKUVA Tavoitteellinen taajamarakenne Eskolan taajama VT28 varrelle sijoittuva Eskola-talo on alueen palvelujen keskus ja sitä ympäröivät tiiviit asemakaavoitetut pientaloalueet. Alueella on myös Eskola-talon palveluihin tukeutuvaa palveluasumista. Valtatien eteläpuolella olevalle virkistys/matkailualueelle on kevyen liikenteen yhteys alikulun kautta. Eskolan vanha perinteinen palvelukeskusta ja sitä ympäröivä asutus muodostavat yhtenäisen kyläalueen Kylätien molemmin puolin. Laajat perinteiset teollisuusalueet ovat hyvin keskittyneitä taajama-alueella. Alueen pohjavesivarannot ja niiden suojeleminen on huomioitu alueen kehittämisessä. Palvelukeskittymä Tiivis asuminen Kylämäinen asuminen Teollisuuskeskittymät Urheilukenttä Matkailualue Viherkäytävä/Eskolanharju

30

31 0 V KANNUKSEN KESKUSTAN JA ESKOLAN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVA PAIKALLISET TAVOITTEET Minna Vesisenaho minna.vesisenaho@plandea.fi

32 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Johdanto Osayleiskaavan ohjaustavoite Tavoitteiden kokoaminen Järjestetyt tilaisuudet Kokoukset Koulujen työpajat Lukiolaisten SWOT Yleisötilaisuudet Kerätyt tavoitteet, keskustan alue Väestö Asuminen Palvelut Kehittäminen Liikenne Kerätyt tavoitteet, Eskola Asuminen Palvelut Liikenne Kevyt liikenne Teollisuus Pohjavesi Laaditut perusselvitykset Osayleiskaavan perusselvitykset Arkeologinen inventointi Selvityksistä johdetut tavoitteet Johtopäätökset ja suositukset osayleiskaavasuunnittelulle Väestötavoite Osayleiskaavan suhde asemakaavaan Asuminen Asemakaava-alueet Asumisen alueet asemakaavan ulkopuolella Kerrostalorakentaminen Teollisuus Palvelut Kaupalliset palvelut Julkiset palvelut Liikenne... 11

33 Johdanto Tähän liitteeseen on koottu Kannuksen keskustan ja Eskolan taajaman osayleiskaavaa koskevat paikalliset tavoitteet. Paikallisia tavoitteita on kerätty kokousten, työpajojen ja yleisötilaisuuksien kautta, lisäksi on huomioitu muita alueella käynnissä olleita tai aikaisempia asukaskyselyjä. Osayleiskaavatyössä laadittujen perusselvitysten kautta on saatu alueen lähtötietoja huomioitavaksi tavoitteistossa. Tavoitteista työstetyt johtopäätökset ja suositukset osayleiskaavatyölle on esitetty liitteen lopussa. Osayleiskaavan lähtökohtana olevia valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita sekä Maankäyttö- ja rakennuslaissa määriteltyjä yleiskaavan sisältövaatimuksia on käsitelty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa sekä osana kaavaselostusta. 2. Osayleiskaavan ohjaustavoite Kannuksen keskustan ja Eskolan taajaman osayleiskaavan ohjaustavoite jakautuu siten, että nykyisellä asemakaava-alueella ohjataan yleispiirteisesti eri toimintojen sijoittumista ja annetaan tarvittavia suunnittelumääräyksiä yksityiskohtaisemman suunnittelun ohjaamiseksi. Nykyisen asemakaava-alueen ulkopuolisella alueella ohjaustavoitteena on yksityiskohtaisen aluevarausyleiskaavan laatiminen siten, että se ohjaa suoraan rakentamista ja muuta maankäyttöä. 3. Tavoitteiden kokoaminen 3.1. Järjestetyt tilaisuudet Kokoukset Kokousten kautta saatiin tietoa eri tahojen maankäytöllisistä tavoitteista alueella. Kannuksen kaupungin hallintokunnat Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Kunnallistekniset (vain Kannuksen kaukolämpö) Kannuksen seurakunta Kannuksen hevosjalostusyhdistys r.y.; Eskolan kyläyhdistys Liikenteelliset tavoitteet (suunnittelukokous ja työneuvottelu ely:n kanssa ) Koulujen työpajat Alakoulun viidesluokkalaiset, yläkoulun kahdeksasluokkalaiset sekä lukion toisen luokan oppilaat osallistuivat kouluilla järjestettyihin työpajoihin. Työpajan alussa oppilaille kerrottiin ikätaso huomioiden maankäytön suunnittelusta ja käynnissä olevasta osayleiskaavatyöstä. Tämän jälkeen oppilaat jaettiin ryhmiin ja he saivat ideoida maankäyttöä Kannuksen ja Eskolan keskustojen alueilla sekä Kitinkankaan alueella. Lisäksi he merkitsivät pyöräillen tai jalan kulkemiaan koulumatkoja ja vapaa-ajan liikkumista kartoille.

34 Esille nousivat erityisesti toiveet kaupallisten palvelujen lisäämisestä keskustassa ja asemakaavassa osoitetulla kauppakeskuksen asemakaava-alueella Kitinkankaan ja junaradan välisellä alueella. Lukiolaisille kerrottiin laajemmin maankäytön suunnittelusta ja he johtivat suoraan maankäytön tavoitteita SWOT-menetelmää apuna käyttäen. Takalo-Raasakka 5.luokka ; yhteensä noin 60 oppilasta Yläkoulu 8.luokka ; noin 60 oppilasta Lukion 2.luokka ; noin 40 oppilasta

35 Lukiolaisten SWOT Lukiolaiset miettivät ensin SWOT periaatteiden mukaisesti vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia. Tämän jälkeen he johtivat yksilöityjä tavoitteita hyödyntäen vahvuuksia ja mahdollisuuksia vahvistaen heikkouksia ja torjuen uhkakuvia. Tavoitteet on kirjattu osana kerättyjä tavoitteita Yleisötilaisuudet Kannuksen kaupunginviraston valtuustosalissa pidettiin avoin tilaisuus yleisölle ja yrittäjille Eskola-talolla pidettiin yleisötilaisuus Tilaisuuksista tiedotettiin kaupungin kuukausiliitteessä Kerätyt tavoitteet, keskustan alue Väestö - Väestökehitystavoitteen asettaminen positiiviseksi Asuminen Yleistä: - Isojen jokirantatonttien osoittaminen. - Asuntorakentamisen kohdentaminen. - Asumiselle varattavilla alueilla asumismuotojen sekoittaminen siten että rivi- ja kerrostalorakentaminen on mahdollista (kaukolämmön kannalta hyvä). - Senioripalvelujen/palvelukeskuksen mahdollistaminen ja huomioiminen kaavassa. - Rakentamisen tulisi olla myös senioritarpeet täyttävää. Kerrostalorakentaminen: - Kerrostalorakentamista palveluiden lähelle. - Kirkon läheisyydessä asuinkerrostalojen kerroskorkeuden säilyttäminen nykyisellä - Vanhan hautausmaan takana jokivarressa olevan vapaan alueen osoittaminen asuinkäyttöön. - Kerros- ja rivitalotarjontaa lisää ydinkeskustaan (alle 1km) asuinliiketilana. - Lisää kerrostaloja (5.krs). Kohdennetut tavoitteet: - Pellot asuinrakentamiselle vanhaa hautausmaata vastapäätä. - Ullavantien ja metsäsaarekkeiden väliin väljää asuinrakentamista kerroksisten kerrostalojen rakentaminen kirkon vieressä nykyisten kolmikerroksisten taakse.

36 - Monitoimitalon tilalle asuntorakentamista. - Tontteja lisää (11:128) Ylijojantien varteen. - Kaava-alueen laajennus Niemeläntien varrella Lestijoen osayleiskaavan alueelle ja tonttien osoittaminen (n.2 kpl) Palvelut Kaupalliset palvelut keskustassa: - Keskustaan: lisää palveluja Subway, Lidl Siwan tilalle, kahvila, Hesburger, Stadium. - Enemmän yritystoimintaa. - Siwan tilalle uusi kauppa. - ABC:n alueelle Hesburger. - Kaupallisten palvelujen lisääminen eri puolilla Kannusta. - Rauhalan viereen leipomo ja karkkikauppa. - ABC:n laajennus, ruokapaikka, Hesburger, Mcdonalds, Intersport - Uusi 24h abc, pienelokuvateatteri. Kaupan alue Kitinkankaalla: - Kauppakeskus: 24h kauppa, McDonalds - Kauppakeskuksen rakentaminen. Hyvinvointipalvelut: - Kitinkankaalle mahdollisuus hyvinvointipalvelujen rakentamiseen. - Seniori- tai hyvinvointipalvelujen kehittäminen Kitinkankalla. - Kotirannan vanhainkodin siirto Kitinkankaalle Kehittäminen Keskusta: - Keskustan viihtyisyyden lisääminen. - Keskustan viihtyisyyden ja liikenteellisten olojen parantaminen. - Kaupunkimaisuutta lisää yleisilmeeseen. - Keskustan kehittäminen; kaupungin toiminnoista esim. kirjasto olisi mahdollista sijoittaa keskustaan. - Jokihelmen uudistaminen. - Keskustan viihtyisyyden lisääminen (esim. kukkia keskustaan ja liikenneympyrään). - kaupungintalon edustalla olevan liikenneympyrän kunnostus ja muotoilu. - Alkon ja K-marketin välinen lava viihtyisämmäksi. - Kirkon ympäristön rauhallisuuden säilyttäminen/lisääminen. - Keskustaan sadekatos. - Katuvalot pitempään päällä, toimintaa ja tapahtumia - joissa kaikenikäisille jotain. - Tyhjän tilan hyödyntäminen keskustassa. - Viihtyisyyttä ja idyllisyyttä. - Ydinkeskustassa vanhojen rumien rakennuksien purkaminen. - Puutarhatöiden ulkoistaminen yksityiselle. - Tuoleja/penkkejä joen rannan nurmialueelle. - Kävelysilta joen yli, radan viereen. - Vanhojen rakennusten purkaminen. - Keskustan kehittäminen tiiviiksi ja kaupat keskustaan. - Keskustan liiketilat osin vanhentuneet, eivät vastaa yrittäjien tarpeita. - Keskustan kehittäminen ja viihtyisyyden parantaminen.

37 - Keskustaan: lisää oleskelupaikkoja, esim. puisto, paremmat tiet, kukkia enemmän. - Skeittiparkin kohdalle mopoparkki, suljettu alue mopotemppuiluun. - Keskustan palvelujen lisääminen (esim. Touhutalo, pihakuntosali, puisto). Kitinkankaan urheilupalvelut: - Kitinkankaan kehittäminen esim. seikkailupuisto, jääkiekkohalli, hyppytorni, kiipeilypaikka, betonirampit, trampoliiniparkki, pallohalli, skeittiparkki sisätiloihin, jäähalli, jalkapallohalli, isompi parkkipaikka, ruokapaikka, isompi katsomo, betoni skeittirampit, paremmat skeittirampit, minigolfrata, crossirata, hotelli, leikkipuistoon kiikut, vuokrattava sali, koirapuisto ja agilityrata, puistoja, isompi skeittiparkki. - Kitinkankaalle: seikkailupuisto, paremmat rampit, jäähalli, paremmat katsomot, isompi parkkipaikka, uusi tartaani kentälle ja rataviivat sekä valot, karting rata, kiipeilyseinä, lintutorni, superpark, airsoftkenttä, betoniparkki (skeittiparkki). - Kitinkankaalle ulkokuntosali, kartingrata, luistelurata (reitti, ei pelirata), kuulasota-alue, merkitty pyöräreitti, rappuset tai portaat mäelle juoksuharjotteluun, miniramppi, pieni "halfpipe" skeittailuun, maauimala Törmätienpuisto/joki: - Törmätienpuistoon koirapuisto. - Törmätienpuisto: nykyiset beachvolley-kentät parempaan kuntoon ja pari lisää. rannan kunnostus, paremmat skeittirampit, hieno ja monipuolinen puisto. - Törmätienpuiston uimarannan kehittäminen: kunnostettu joki, hyppytorni, liaani, ranta pitäisi uusia, ulkokuntosali, uudet rampit, minigolfrata, siisti ranta. - Joen käytön kehittäminen keskustassa, esim. melontaa, lossi, enemmän laitureita. Ravirata: - Raviradan alueen muuttaminen muulle maankäytölle. - Raviradan alueen toiminnan säilyttäminen nykytilanteen mukaisena (ravirata/maatalous). - Raviradan vieressä olevan maatalousalueen osoittaminen asumiselle. - Ravirata-alueen osoittaminen yleiskaavassa siten, että alueen osoittaminen asemakaavassa asumiselle mahdollistuu raviratatoiminnan päätyttyä. - Raviradan kunnostus. Maatalousoppilaitoksen alue: - Maatalousoppilaitoksen alueen osoittaminen nykytilanteen mukaan. - Tieyhteyden osoittaminen pohjoiseen kuivaamon vierestä. - Koulun peltoalueiden osoittaminen viljelykäyttöön, lukuun ottamatta Kitinkankaalla olevaa peltoa. Muuta: - Parempi asfaltti Niemeläntielle - Siirtolapuutarhan osoittamisen tutkiminen. - Päiväkotialueen varaaminen junaradan pohjoispuolelle. - Vanhan hautausmaan viereisen alueen osoittaminen/säilyttäminen Poutun työntekijöiden - parkkipaikkana. - Koulujen alueelle lisää tilaa välituntioleskeluun, aidattu alue mopoilijoille, jääkiekkokaukalo, puistoalue lukion ja Juhani Vuorisen koulun käytettäväksi - Asemakaavan kortteleiden 11 ja 12 varaaminen nykytilanteen mukaisesti seurakunnan käyttöön. - Hautausmaa-alueen laajentaminen. - Kaava mahdollisimman väljä ja mahdollistava etenkin keskustan osalta.

38 Liikenne Vt 28: - Liittymäjärjestelyjen osoittaminen Asematien-Jokelantien ja vt 28 risteysalueelle. - Pertuntien liittymän siirron osoittaminen (vt 28). - Alitusvarausta VT 28 alta keskustassa ei enää osoiteta. - Kiertoliittymä erittäin tärkeä liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta (vt 28 ja asematie). Seututie 775: - Osoitetaan kokoojatieyhteys yhteys Museokankaan pohjoispuolelle Kitinkankaalta Haapalantielle. - Valtakatu-Ullavantie-Kleemolankatu: kiertoliittymä. Siltakatu/keskustan ja koulujen alueiden liikenne: - Siltakadun muuttaminen osittain vain kevyelle liikenteelle. - Raasakan koulun ja Juhani Vuorisen koulun välisen piha-alueen yhtenäistäminen. - Liikenteen sujuvuuden parantaminen sekä keskustassa että koulujen yhteydessä. - Siltakadun katkaisu ajoneuvoliikenteeltä. Kevyt liikenne: - Kevyen liikenteen yhteyden osoittaminen hautausmaan parkkipaikalta kiviaidan vieritse Tokoinkadulle. - Pyörätie Museokankaalta Kitinkankaalle. - Pyörätie Himangantielle Väli-Kannukseen. - Pyörätie ja valot Junkalantielle. - Kevyen liikenteen jatkumoiden osoittaminen Kerätyt tavoitteet, Eskola Asuminen - Asuntorakentamisen (kolmekerroksisen puutalo/senioritalo) mahdollistaminen rukoushuoneen ja Eskola-talon väliselle alueelle. - Asemakaavatonttien suurentamisen tutkiminen. - Kulttuuritoiminnan ja asuinalueen osoittaminen omina merkintöinään veturitallin alueella. - Asuinrakentamisen mahdollisuuden tutkiminen Veturitien varren kangasmaastoon lähelle kantatien liittymää. - Asuinrakentamisen mahdollisuus Veturitien varteen kangasmaastoon Palvelut - Maauimalan alueen osoittaminen siten, että alueelle mahdollistuu matkailutoimintaa. - Nykyisen Eskola-talon alueen osoittaminen osayleiskaavassa siten, että mahdollistetaan laajasti ja joustavasti palvelujen (myös päiväkoti) kehittäminen alueella. - Kuntoutuskodin osoittaminen julkisten palveluiden alueeksi. - Valaistun ladun osoittaminen uuteen paikkaan lähemmäs Eskola-taloa nykyisen harjun päällä olevan ladun lisäksi. - Uuden leikkikentän osoittaminen Veturitien itäpuolelle asuinalueiden väliin. - uusi jääkiekkokaukalo - uusi kauppa Liikenne - Nykyisen Eskola-talolle vievän tien osoittaminen umpikujana. - Rekkaparkin osoittaminen pv-alueen ulkopuolelle vt 28 varteen. - Tieyhteyden katkaiseminen Veturitieltä valtatielle tehdasalueen läpi.

39 Kevyt liikenne - Kevyen liikenteen jatkumoiden osoittaminen. - Kevyenliikenteen alikulun osoittaminen Leppilammentien ja Kokkolantien (vt28) risteysalueelle. - Kevyenliikenteen alikulku Vt 28 maauimalan kohdalle. - Kevyen liikenteen alituksen osoittaminen Eskolan maauimalan kohdalla Teollisuus - Teollisuusalueen laajennus - Pohjaveden ja maankäytön yhteensovittaminen ja sujuvoittaminen esim. kaavamääräyksin Pohjavesi - Eskolan pohjavesialueiden huomioiminen Laaditut perusselvitykset Osayleiskaavan perusselvitykset Perusselvitysraportti on valmistunut helmikuussa 2017 ja sen kautta on tullut huomioitavaksi seuraavia aihepiirejä: - Suunnittelutilanne o Maakuntakaava o Yleiskaavat o Asemakaava Asemakaavan toteutuneisuus Asemakaavan lievealue o Rakennusjärjestys - Nykyinen maankäyttö o Yhdyskuntarakenne o Taajamarakenne o Maatalous o Maanomistus - Väestö, työpaikat ja palvelut - Kunnallistekniset verkostot - Liikenne - Ympäristöhäiriöt - Rakennettu kulttuuriympäristö - Maisema - Luonnonolot Arkeologinen inventointi Inventointi suunnittelualueella on tehty syksyllä 2016 ja sen kautta on tullut huomioitavaksi muinaisjäännöskohteita/alueita kummallakin suunnittelualueella Selvityksistä johdetut tavoitteet - Maakuntakaavan osalta voimassa olevat maakuntakaavamerkinnät huomioidaan kaavan laadinnassa ja lisäksi 5. vaihekaavan edistymistä seurataan viranomaisyhteistyön kautta ja siinä tehdyt ratkaisut huomioidaan osayleiskaavasuunnittelussa. - Hokkarannan-Prutikankaan osayleiskaavaan on varattu laaja, Kärpäntiehen tukeutuva asutusalue. Alueesta on toteutunut seitsemän rakennuspaikkaa suorilla rakennusluvilla ja muu alue on jäänyt toteutumatta. Osayleiskaavatyössä on syytä uudelleenarvioida ko. alueen merkitsemistä tai merkinnän laajuutta asuntorakentamiselle.

40 - Hokkarannan-Prutikankaan osayleiskaavaan on varattu tieyhteys kantatien 28 alitse Kirkkotielle kirkon länsipuolelle. Kantatien ja seututien risteykseen rakennettu kiertoliittymä on parantanut liikenteen sujumista ko. osayleiskaavan laadinnan jälkeen, joten tievarausta on syytä arvioida uudelleen osayleiskaavassa. - Lestijoen itäpuolen osayleiskaavassa merkitty rinnakkainen tieyhteys kantatien 28 suuntaisena Pertun alueelta kohti keskustaa ei ole toteutunut. Samoin tieyhteys Kitinkankaalta Museokankaan pohjoispuolitse Haapalantielle ei ole toteutunut. Kummatkin tieyhteydet sekä osayleiskaavan vastaisesti toteutuneet alueet on syytä tarkastella osayleiskaavan yhteydessä. - Lestijoen osayleiskaavassa osoitetut rakennuspaikat tulee huomioida osayleiskaavassa siten, että niille voidaan edelleen myöntää rakennusluvat suoraan osayleiskaavan perusteella. - Keskustan asemakaava-alueen osalta tulee huomioida seuraavaa: pientalorakentamisen tonttivarantoa on runsaasti, mutta kaikkia tontteja ei todellisuudessa ole saatavilla rakennettavaksi mm. maanomistusoloista johtuen. Tämän vuoksi myös uusien asuinalueiden osoittamista lähinnä kaupungin omistuksessa oleville alueille tulisi tarkastella. Mahdollisten uusien pientaloalueiden osalta kuitenkin on aiheellista osoittaa niiden toteuttamisjärjestys osayleiskaavan periaatteena, jotta ei saman aikaisesti avattaisi uusia alueita rakentamiselle ja siten tarpeettomasti hajautettaisi rakentamista. Nykyisestä tonttivarannosta sekä rivi- että kerrostaloalueet ovat rakentuneet hyvin, joten niiden sijoittamista keskustan rakentumattomille tai vajaakäyttöisille alueille on aihetta tarkastella. Ravirata sijaitsee keskeisellä paikalla Takalon alakoulun välittömässä läheisyydessä asuinalueiden ympäröimänä. Raviradan osoittamista toisaalle ja nykyisen ravirata-alueen osoittamista osayleiskaavassa esim. asuinkäyttöön on syytä harkita. Asemakaavan vielä toteutumattomien alueiden ja rakennuspaikkojen toteutumista ja rakentamisen ohjaamista osayleiskaavalla on syytä tarkastella eheän kaupunkikuvan, asumisviihtyisyyden sekä tehokkaan yhdyskuntarakenteen näkökulmasta. Näiden kannalta on tärkeää, että alueet rakentuvat kokonaan asemakaavan mukaisesti. - Erityistä huomiota tulisi kiinnittää asemakaava-alueen lievealueen rakentamisen ohjaamiseen. Lähtökohtana tulisi olla perusselvityksen mukainen aluejako rakentamiseen soveltuvista alueista ja sen lisäksi on syytä huomioida edullisuusvyöhyketarkastelussa yleisesti huomioitavat asiat (kuten asemakaavavaraukset ja nykyinen rakenne, etäisyydet yhdyskuntateknisiin verkostoihin, koulukeskuksiin ja palveluihin sekä maankäyttöä ja rakentamista rajaavat tekijät). - Kannuksen keskustassa asemakaava-alueen ulkopuolelta rajattujen 17 osa-alueen osalta on keskeistä arvottaa ja huomioida niihin kohdistuvia sekä maanomistajien, että kaupungin tavoitteita. Alueita voidaan laajentaa kaavaluonnokseen mentäessä huomioiden tavoitteet, alueiden maisemalliset ominaisuudet sekä nykyisen rakenteen saavutettavuus. - Väestöennusteen mukaan myös Kannuksessa ikääntyneen väestön osuus asukkaista tulee kasvamaan tulevina vuosikymmeninä. Tästä johtuen pienten asuntojen kysyntä palvelujen läheltä tulee todennäköisesti kasvamaan ja tämä on syytä huomioida kaavasuunnittelussa.

41 4. Johtopäätökset ja suositukset osayleiskaavasuunnittelulle Tässä osiossa on keskitytty paikallisen tason tavoitteistosta johdettuihin laajempiin johtopäätöksiin, joita voidaan soveltaa osayleiskaavasuunnittelun periaatteina. Myös yksityiskohtaiset tavoitteet huomioidaan kuitenkin suunnittelussa Väestötavoite Tilastokeskus ennustaa Kannuksen väestön vähenevän tulevina vuosina. Osayleiskaavan väestötavoite on kuitenkin syytä asettaa positiiviseksi perustuen siihen, että kunnan tavoitteena on väkiluvun kasvattaminen ja osayleiskaavan alueelle muuttaa asukkaita myös kunnan sisäisen muuttoliikkeen seurauksena. Eskolan suunnittelualueella väestötavoite on syytä asettaa myös kasvavaksi. Alueella on paljon teollisuuden työpaikkoja ja tämän uskotaan tuovan alueelle myös uusia asukkaita. Myös Eskolassa sisäinen muuttoliike tuo uusia asukkaita keskustaan. Osayleiskaavan väestötavoite rajataan koskemaan vain asemakaava-aluetta. Muille alueille osoitettavien rakennuspaikkojen tarkoituksena on ohjata rakentamista rajatuille alueille nykyiseen yhdyskuntarakenteeseen perustuen Osayleiskaavan suhde asemakaavaan Keskustassa ei ole asemakaavan laajennuspaineita minkään maankäyttömuodon osalta, joten kaavaluonnoksessa uusia asemakaavoitettavia alueita on syytä tutkia lähinnä kaupunkirakenteen eheyttämisen näkökulmasta lähelle keskustan palveluja tiiviisti nykyiseen rakenteeseen tukeutuen. Edelliseen viitaten osayleiskaavaluonnoksen lähtökohtaisena periaatteena tulisi olla rakentamisen ohjaus MRL 44 perustuen välittömästi asemakaava-alueen ulkopuolella. Näin osoitettavat rakennuspaikat tulisi osoittaa siten, että tarvittaessa asemakaavan laatiminen on mahdollista. Tämä tarkoittaa suurta tonttikokoa (esim. 4000m2) sekä tiestön ja viheralueiden jatkumoiden huomioimista. Rakennuspaikkojen osalta tulee lisäksi huomioida, että yleiskaavaa voidaan käyttää MRL 44 mukaisesti rakennusluvan perusteena, mikäli kaavassa näin erityisesti määrätään. Määräys ei kuitenkaan voi koskea aluetta, jolla maankäytön ohjaustarve edellyttää asemakaavan laatimista. Eskolassa asemakaavan tonttivaranto on hyvä eikä tarvetta laajennuksille ole teollisuuden esittämiä toiveita lukuun ottamatta (laajennusalueet pohjavesialueen ulkopuolelle vt 28 varrelle). Asemakaava-alue ei kuitenkaan kata Eskolan vanhaa keskustaa ja se on syytä osoittaa osayleiskaavassa asemakaavoitettavaksi alueeksi ja antaa erityinen suunnittelumääräys alueen ominaispiirteiden huomioimisesta asemakaavasuunnittelussa. Keskeisiä huomioitavia asioita ovat pienet tonttikoot, kapeat kadut ja rakennusten kerroskorkeudet (I½ asuinrakennukset ja I ulkorakennukset). Teollisuuden kehittämisen näkökulmasta erityistä huomiota tulisi kiinnittää Eskolanharjun pohjavesialueen aiheuttaman suojelutarpeen ja alueen vilkkaan teollisuustoiminnan yhteensovittamiseen. Asiasta olisi syytä keskustella tarkemmin alueen toimijoiden kanssa, jotta osayleiskaavan ohjaavuus asemakaavasuunnitteluun ja rakentamiseen olisi hyvä Asuminen Asemakaava-alueet Kannuksen keskustan asemakaavassa varatut pientaloalueet ovat hyvin riittäviä ja uusien asemakaavoitettavien pientaloalueiden osoittamista tulisi tutkia lähinnä kaupunkirakenteen eheyttämisen näkökulmasta. Eskolassa asemakaavan pientaloalueet ovat hyvin riittäviä ja asemakaavan laajentaminen asumisen osalta ei ole tarpeen. Yksittäisten rakennuspaikkojen osoittaminen edullisille paikoille tulisi kuitenkin tutkia. Eskolan vanhassa keskustassa ei ole asemakaavaa, vaan taajama-asutus on muodostunut alueelle aikojen saatossa, ensin vapaasti ja sitten rakennusluvilla. Osayleiskaavassa alue tulisi osoittaa

42 asemakaavoitettavaksi ja alueen suunnittelumääräyksessä tulisi huomioida Eskolan keskustan perinteinen asutus lähtökohtana asemakaavan laadinnalle Asumisen alueet asemakaavan ulkopuolella Osayleiskaavan tavoitteena on perusselvitysvaiheessa rajattujen asumisalueiden rakentamisen ratkaiseminen tällä osayleiskaavalla MRL 44 mukaisesti siten, että osayleiskaavaa voidaan käyttää rakennusluvan perusteena. Tämä huomioiden osayleiskaavan ohjausvaikutuksen tulee olla riittävä rakennuspaikan rakennettavuuden suhteen ja sen tulee ohjata myös alueen muuta maankäyttöä. Tavoitteena näiden kylämäisten alueiden osalta on osoittaa maksimimäärä rakennuspaikkoja. Perusselvitysten kautta on tietona, että varsinaista rakentamispainetta ko. alueilla ei juuri ole, joten mitoituksen lähtökohtana voidaan pitää alueen ominaispiirteisiin soveltuvaa täydennysrakentamista. Tämän suunnitteluperiaatteen ei voida katsoa vaarantavan yhdyskuntarakenteen suotuisaa kehitystä tai hajauttavan sitä, koska kysyntää kaikille osoitetuille rakennuspaikoille ei ole. Tärkeää on kuitenkin huomioida myös se, että kaava osittain tai kokonaan toteutuessaan on luonteeltaan olemassa olevaa rakentamista ja kylämiljöötä täydentävää ja että paikat jakautuvat tasapuolisella tavalla eri maanomistajien kesken Kerrostalorakentaminen Kannuksen keskustan suunnittelualueella osayleiskaavalla tulisi määritellä kerrostalorakentamisen kerroskorkeudet ja sijainnit. Kerroskorkeus keskustassa on nykyisen asemakaavan mukaisesti III, tavoitteeksi on syytä asettaa IV tai V kerrosta. Kerrostalorakentamiselle tutkittavia alueita ovat ensisijaisesti ydinkeskusta, Valtakadun ja joen väliset vapaat alueet sekä Kitinkangas Teollisuus Keskustan alueella asemakaavassa osoitetut alueet ovat riittäviä ja edelleen tarpeen osoittaa myös osayleiskaavassa. Eskolassa teollisuustoiminnan ja alueen pohjavesialueen ristiriitoja olisi pyrittävä ratkaisemaan esim. osayleiskaavassa annettavin määräyksin. Uusien teollisuusalueiden osoittamista pohjavesialueen ulkopuolelle on syytä harkita Palvelut Kaupalliset palvelut Nykyiset asemakaavavaraukset mahdollistavat keskustan alueella hyvin kaupan palveluiden sijoittumisen. Asemakaavalla osoitettu kaupan alue Kitinkankaan läheisyydessä on syytä osoittaa myös osayleiskaavassa. Kehittämisen painopiste on kuitenkin keskustan alueella. Eskolassa kaupan palvelut keskittyvät Eskola-talo alueelle ja tämä on syytä huomioida alueen kaavamerkinnässä Julkiset palvelut Julkisten palvelujen osalta nykyiset toiminnot ja alueet ovat riittäviä sekä keskustassa että Eskolassa. Keskusteluissa esille nousi lähinnä vanhustenhoidon keskittämisen näkökulmasta pohdittavaksi vanhainkodin toimintojen siirtäminen Kitinkankaalle Kitinkannuksen läheisyyteen. Eskolassa myös julkiset palvelut on keskitetty lähes kokonaan Eskola-talon alueelle Liikenne Osayleiskaavalla tulisi osoittaa liittymäjärjestelyt vt 28 osalle Asematien ja Pertuntien liittymäkohdissa. Kevyen liikenteen verkoston yhtenäistäminen tulisi tutkia ja osoittaa osayleiskaavassa tavoitteellisena. Prutikangas-Hokkaranta ja Lestijoen itäpuolen osayleiskaavoissa osoitettujen tieyhteyksien osoittaminen tulisi tutkia.

TARKASTELUALUEET KUNNITTAIN

TARKASTELUALUEET KUNNITTAIN 1 TARKASTELUALUEET KUNNITTAIN Tarkastelualueiden sijainti Järvi-Pohjanmaan jokaisesta kunnasta valittiin erikseen tarkasteltava, zoomattava kohdealue Aluetta on tarkasteltu yleispiirteisesti, kuvaamalla

Lisätiedot

ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA

ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA Kaupunginvaltuuston informaatio to 9.12.2010 Rakennemallien vaihtoehdot Lähtötilanne ja tavoitteet Perusselvitykset Mitoitus Vyöhykkeet ja osa-alueet

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa

Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa 13.11.2012 Vyöhykkeisyys ja kyläsuunnittelu yhdistyneen kaupungin suunnittelussa Aluearkkitehti Julia Virtanen Jyväskylän kaupunki Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä

Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut järjestivät 2.6. ja 10.6.2015 kaksivaiheisen työpajatilaisuuden Oulunsalon keskustan ja asemakaavoitetun alueen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

Ak-330 Kemmolan asemakaava

Ak-330 Kemmolan asemakaava Ympäristövirasto / TL 12.03.2013 sivu 1/7 Ak-330 Kemmolan asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisestä tiedosta,

Lisätiedot

LAHDEN YLEISKAAVA Kaupan tarpeet ja mitoitus. Maakuntakaavan kaupan ryhmä P H Liitto. Veli Pekka Toivonen

LAHDEN YLEISKAAVA Kaupan tarpeet ja mitoitus. Maakuntakaavan kaupan ryhmä P H Liitto. Veli Pekka Toivonen LAHDEN YLEISKAAVA 2025 Kaupan tarpeet ja mitoitus Maakuntakaavan kaupan ryhmä 17.3.2011 P H Liitto Veli Pekka Toivonen Luonnosvaihtoehdot olivat nähtävillä joulukuussa 2010 LUONNOSVAIHTOEHDOT PALAUTE Luonnosvaihtoehdot

Lisätiedot

MAL-työpaja. Maankäytön näkökulma Hannu Luotonen Tekninen johtaja Hannu Luotonen

MAL-työpaja. Maankäytön näkökulma Hannu Luotonen Tekninen johtaja Hannu Luotonen MAL-työpaja Maankäytön näkökulma Hannu Luotonen Tekninen johtaja 1 KOUVOLAN RAKENNEMALLI Alueiden käytön kehityskuva Ekotehokas yhdyskuntarakenne Keskusten kehittäminen Maaseudun palvelukylät Olevan infran

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018

Lisätiedot

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1 Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys 31.3.2014 Page 1 Kaupan palveluverkkoselvityksessä: Selvitettiin Kainuun kaupan palvelurakenteen ja yhdyskuntarakenteen kehitys, nykytilanne ja kehitysnäkymät Laadittiin

Lisätiedot

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19 kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista Ennakkokäsityksiä 1. Miksi on tärkeää, että rakentamista suunnitellaan tarkoin? 2. Mitä seikkoja pitää ottaa huomioon uuden koulun sijoittamisessa?

Lisätiedot

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen 3.9.2015 Iisalmi Case Jyväskylä Julia Virtanen Muuramen kunta Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ - Kaupunkikeskusta - 86 500 JKYLÄN MLK - Taajamia - 36 400

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54

NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 KAAVASELOSTUS Kaavaehdotus Versio 1.0 14.10.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (16) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat 1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelualue

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu

Lisätiedot

LAPPEEN ALUERAATI Tekninen toimi / kaavoitus

LAPPEEN ALUERAATI Tekninen toimi / kaavoitus LAPPEEN ALUERAATI 7.3.2017 7.3.2017 Tekninen toimi / kaavoitus YLEISKAAVAT 1. Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, läntinen osa-alue 2. Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, keskusta-alue

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan

Lisätiedot

HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD

HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD 14.4.2016 8.3.2016 12 Lainvoimainen Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 15.2.2016 33 4.8. 4.9.2014 Kaavaehdotus nähtävillä MRL 65, MRA 27 11.6.2014 Ympäristölautakunta 28.4.2014

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena

Lisätiedot

POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS

POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS 30.11.2017 Lamminniemi Maanmittauslaitos 2017 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIT YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA MARKUS HYTÖNEN

HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIT YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA MARKUS HYTÖNEN HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIT YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA OHJELMA 16:00 Avaus ja esittely Prosessi, Strateginen yleiskaava? Lähtökohtia ja tavoitteita Rakennemallit ja vertailu

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ

Lisätiedot

ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELIT 95, 96, 97, 98, 99, 100,101 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEET

ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELIT 95, 96, 97, 98, 99, 100,101 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEET KARVIAN KIRKONKYLÄN KORTTELEITA 82, 83 JA M-ALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS (Västilän asuin-alueen asemakaava) ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELIT 95, 96, 97, 98, 99, 100,101 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEET

Lisätiedot

Vetelin kunta KESKUSTA ALUEEN OSAYLEISKAAVAN PÄIVITYS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma VETELIN KUNTA

Vetelin kunta KESKUSTA ALUEEN OSAYLEISKAAVAN PÄIVITYS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma VETELIN KUNTA Vetelin kunta KESKUSTA ALUEEN OSAYLEISKAAVAN PÄIVITYS VETELIN KUNTA 1 1 PERUSTIEDOT MITÄ ON TEKEILLÄ, MITÄ JA MIHIN SUUNNITELLAAN Vetelin kunnanhallitus on kokouksessaan 22.1.2018 päättänyt käynnistää

Lisätiedot

Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen

Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen PIHTIPUTAAN KUNTA Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta- Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1.4.2019 P37114 Kaavaselostus 1 (17) Timo Leskinen 1.4.2019 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 321 JA 322. Kaavaselostus, luonnos KANNUKSEN KAUPUNKI

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 321 JA 322. Kaavaselostus, luonnos KANNUKSEN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 321 JA 322 KANNUKSEN KAUPUNKI 1 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Perus- ja tunnistetiedot... 2 1.1 Kaavan nimi ja tarkoitus... 2 1.2 Alueen sijainti ja vaikutusalue... 2 1.1

Lisätiedot

Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS

Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ 19.4.2017 Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI 14 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS YHTEYSTIEDOT KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT Lohjan kaupunki

Lisätiedot

KAAVAN KUVAUS. Yleistä

KAAVAN KUVAUS. Yleistä KAAVAN KUVAUS Yleistä Tervajoen asemakaavaluonnoksen katujen, tonttien ja kortteleiden muodostamisessa on huomioitu ajantasaiset kiinteistörajat, tuore yleiskaava ja maastotieto. Ilman erityistä syytä

Lisätiedot

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 16.4.2019 Kuutinrannan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus MRL 72 mukaan rannoille ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai rakentamisen ohjaamiseen tarkoitettua yleiskaavaa. Silloin kun kaavaa ei ole, rakentamiseen

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA Keskusta-alueen osayleiskaava

ALAVIESKAN KUNTA Keskusta-alueen osayleiskaava ALAVIESKAN KUNTA Keskusta-alueen osayleiskaava Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Alavieskaan ollaan tekemässä keskusta-alueen osayleiskaavaa. Alueen kaavoitustarve

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

Kauhavan keskustan. tulisi mielestäsi pyrkiä säilyttämään ja kunnostamaan. mielestäsi matkailun tai virkistyksen kannalta kiinnostava

Kauhavan keskustan. tulisi mielestäsi pyrkiä säilyttämään ja kunnostamaan. mielestäsi matkailun tai virkistyksen kannalta kiinnostava Kuvaile Kauhavan keskustan unelmatilaa Miten kuvailisit Kauhavan nykyistä keskustaa Väljyys Viihtyisyys TurvallisuusMissä asumisen alueita kehittäisit Kauhavan keskustassa ja miten? Missä olisi hyvä sijainti

Lisätiedot

Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL

Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL 1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 ja 12. Osallistumis ja arviointisuunnitelma TOHOLAMMIN KUNTA

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 ja 12. Osallistumis ja arviointisuunnitelma TOHOLAMMIN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 ja 12 TOHOLAMMIN KUNTA SISÄLLYS 1 1. Perus ja tunnistetiedot... 2 1.1 Alueen sijainti... 2 2 Lähtökohdat... 2 2.1 Suunnittelutehtävä ja tavoite... 2 2.2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus Kaavoituspalvelut PL 43, KOKKOLA

Tekninen palvelukeskus Kaavoituspalvelut PL 43, KOKKOLA Tekninen palvelukeskus 24.8.2015 Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 KOKKOLA Vastaus kyselyyn kaavatiedoista Kokkolan avosairaanhoidon ja avoterveydenhuollon, suun terveydenhuollon sekä sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI TAAVETTI HALMEENPELTO-VIRASTOTIE-PATTERITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Päiväys 18.4.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTA-ALUE NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tarkistettu 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1/6 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA KORTTELIN 83 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 20.2.2018 ehdotus Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : 24.8.2017-7.9.2017

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA

KAAVOITUSOHJELMA KAAVOITUSOHJELMA 2017-2018 KAUPUNGINARKKITEHTI MAARIT PIMIÄ 17.2.2017 Tekla30.11.2016 Tekninen toimi / kaavoitus KAAVOITUSOHJELMA M A A N K ÄY T TÖ - JA 2017-2018 R A K E N N U S L A K I M u u t o s e

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mettalanmäen osayleiskaava 1116/10.1002.100202/2016 MST 18 Vireillä olevan Mettalanmäen osayleiskaavan valmisteluvaiheen tilannekatsaus maankäytön suunnittelutoimikunnalle.

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

Lokalahden kaavahanke esityksen rakenne

Lokalahden kaavahanke esityksen rakenne esityksen rakenne Kaavan tavoitteet Kaavaa varten tehdyt selvitykset ja suunnittelutilanne Kaavaluonnos Kaavahankkeen aikataulu tavoitteet Todetaan nykyiset olosuhteet Voimassaolevien kaavojen tarkastaminen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI VALIMOTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20600874 PÄIVÄYS: 10.8. 2016, TARK. 10.10. 2016 Sweco Ympäristö Oy SOMERON KAUPUNKI Valimotien

Lisätiedot

STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA

STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA Ryhmätyöskentely: Kyläosayleiskaavan tavoitteet ja periaatteet 1. Asuminen 2. Palvelut ja elinkeinot, muut aluevaraukset 3. Toimintojen yhteensovittaminen 4. Mitoitusperiaatteet

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen

SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Ruukin asemanseudun osayleiskaavaa ollaan uusimassa. Nykyinen vuonna

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen Selostus 8.10.2018 kv hyväksynyt 22.10.2018 23 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI... 1 3

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LASTENLINNAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.4.2017 Pälkäneen kunta Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Lahdentien ja Pälkänevedentien risteyksen

Lisätiedot

TARKENNETUT RAKENNEMALLIVAIHTOEHDOT

TARKENNETUT RAKENNEMALLIVAIHTOEHDOT TARKENNETUT RAKENNEMALLIVAIHTOEHDOT 26.9.2011 Rakennemallivaihtoehtojen muodostamisen lähtökohdat Maankäytön kehittämiskohteet ja yhteystarpeet tulee tunnistaa Keskustojen tiivistäminen Korkeatasoisten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Projekti Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus Vastaanottaja Kempeleen kunta Päivämäärä 4.10.2018 Laatija Erkki Sarjanoja ä 1. Taustaa Kirkonseudun asemakaava-alueen

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS Naantalissa Luolalan kaupunginosassa on korttelissa 7 tontit 4, 5 ja 6 osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi kaavamerkinnällä (K-1). Korttelialueelle

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot