Ovien aukaisupalvelu Oven aukaisupalvelun voi saada vain isännöitsijätoimiston asukasluetteloon merkitty henkilö. Aukaisupalvelusta peritään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ovien aukaisupalvelu Oven aukaisupalvelun voi saada vain isännöitsijätoimiston asukasluetteloon merkitty henkilö. Aukaisupalvelusta peritään"

Transkriptio

1 HATTULA-KIINTEISTÖT OY 1 (15) ASUMISOPAS Tämä asumisopas jaetaan jokaiseen huoneistoon ja taloon muuttaville uusille asukkaille. Asumisoppaan tarkoituksena on tutustuttaa Sinut Hattulan kunnan vuokratalojen hallintoon ja toimintaan, selvittää asemaasi vuokralaisena sekä opastaa asumiseen liittyvissä kysymyksissä. Kaikki Vuokrataloyhtiön asunnot ja talot toimivat samojen lakien ja määräysten mukaisesti. Vuokranmääritysyksiköt Vuokrataloyhtiön talot kuuluvat eri vuokranmääritysyksiköihin taloittain. Eri kohteiden vuokrat voivat vaihdella toisistaan mm. talojen iän, kunnon, varustelutason ja sijainnin perusteella. Omakustannusperiaate Kaikki talot toimivat omakustannusperiaatteella. Rakennus- ja korjauslainojen lyhennykset ja korot sekä kaikki ylläpitokustannukset katetaan vuokrilla ja muilla vuokralaisilta perittävillä maksuilla. Hattulan kunta ei maksa mitään vuokratalojen kustannuksia. Vuokralaisdemokratia Asukkailla on edustus yhtiön hallituksen kokouksissa. Yhtiön perustiedot Hattula-Kiinteistöt Oy on Hattulan kunnan omistama vuokrataloyhtiö. Yhtiössä on 15 vuokranmääritysyksikköä, joissa asuu noin 250 asukasta. Toiminnan järjestäminen Yhtiökokous valitsee yhtiön hallituksen ja yhtiöllä on hallituksen nimittämä toimitusjohtaja. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat yhtiön toiminnan järjestämisestä osakeyhtiölain mukaisesti. Yhteystiedot Posti- ja käyntiosoite: Parolantie 56a, PAROLA Puhelinnumero: Sähköposti: toimisto@hitoy.fi Toimitusjohtaja: Risto Hast Isännöitsijä: Pekka Pohjola Kiinteistönhoitaja: Pentti Uutela, Palveluajat Asiakaspalvelu on arkisin (perjantaisin suljettu) avoinna klo Vikailmoitusten vastaanotto Vikailmoitukset ottaa vastaan kiinteistönhoitaja. Ovien aukaisupalvelu Oven aukaisupalvelun voi saada vain isännöitsijätoimiston asukasluetteloon merkitty henkilö. Aukaisupalvelusta peritään maksu. Asunnon haku ja asukasvalinta Vuokra-asuntohakemuksia saa Hattulan Isännöintitoimistosta, Parolantie 56 a sekä Hattulan kunnasta. Asukasvalinnan tekee Vuokrataloyhtiön hallitus. Lisätietoja ja lomakkeita löytyy Hattulan Isännöitsijätoimisto Oy:n ja Hattulan kunnan sivuilta. Vuokrasopimus Vuokralaiseksi tuleminen edellyttää kirjallisen vuokrasopimuksen tekemistä. Sopimuksessa sovitaan vuokrasuhteen ehdoista. Huoneiston kunto muutettaessa Vuokranantaja tarkastaa huoneiston edellisen vuokrasopimuksen päättyessä. Vuokranantaja huolehtii, että huoneisto on asuinhuoneiston vuokraamisesta säädetyn lain edellyttämässä kunnossa. Muuttoilmoitus Huoneistoon muuttavista on tehtävä muuttoilmoitus myös asukasluetteloa varten. Muuttoilmoitus väestötietojärjestelmään ja osoitteen muutos postiin Ilmoitus muutosta on lain mukaan tehtävä aina kun asuinpaikka muuttuu. Ilmoitus väestötietojärjestelmään on tehtävä viikon kuluessa muuttopäivästä. Suomen Posti Oy:n ja väestökirjahallinnon (Väestörekisterikeskus ja maistraatit)

2 2 (15) yhteisellä muuttoilmoituksella voit tehdä lakisääteisen ilmoituksen muutosta maistraatille ja osoitteenmuutoksen postille. Tiedot välittyvät väestötietojärjestelmään ja Postin osoitetietojärjestelmään. Sähkösopimus Huoneistoon muuttavan vuokralaisen on huolehdittava sähkösopimuksen tekemisestä hyvissä ajoin, viimeistään vuokrasuhteen alkaessa. Ote talonkirjasta Otteen talonkirjasta voi tilata isännöitsijäntoimistosta. Vuokranmaksu Vuokra on maksettava viimeistään kuun viidentenä päivänä, jollei maksuajasta ole muuta sovittu. Vuokranmaksu on niin tärkeä asia, että sen laiminlyöntiin liittyviä toimenpiteitä käsitellään tässä asumisoppaassa erikseen omana kohtanaan. Vuokranantaja edellyttää, että vuokralaisen mahdollisesti saama Kelan asumistuki ja kunnan perusturvan myöntämä asumiseen liittyvä toimeentulotuki maksetaan suoraan vuokranantajan tilille. Muut maksuvelvoitteet Vuokralaisen on huolehdittava myös muista maksuvelvoitteistaan, joita voivat olla: muut vuokrat (autotalli, autopaikka ja vuokrattavat varastotilat) käyttökorvaukset (sauna- ja pesutupamaksut) kotioven aukaisupalvelu lisäavaimet vesimaksut vuokralaisen kustannusvastuun piiriin kuuluvat lisä- ja muutostyöt vuokralaisen kustannusvastuun piiriin kuuluvat korjaustyöt vuokralaisen korvausvastuulle kuuluvat vuokranantajalle aiheutetut muut kustannukset Huoneiston hoito Vuokralaisen on hoidettava huoneistoa ja käytössään olevia kiinteistön ja rakennuksen tiloja huolellisesti ja tahallista vahinkoa aiheuttamatta. Normaali kulumisesta poikkeavasta korjaustyöstä aiheutuvat kustannukset pidätetään takuuvuokrasta. Vikailmoitukset Vuokralaisen on viipymättä ilmoitettava vuokranantajalle huoneiston vahingoittumisesta tai sellaisesta puutteellisuudesta, jonka korjaamisesta vuokranantaja on vastuussa. Ilmoitus on tehtävä heti, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi suoritettava viipymättä. Jos huoneisto jätetään käyttämättä pitkäksi aikaa, vuokralaisen ilmoitettava siitä isännöitsijälle ja varattava tälle mahdollisuus päästä tarpeen vaatiessa huoneistoon. Myötävaikutus hoitotoimenpiteisiin sekä korjaus- ja muutostöihin Asukkaiden tulee myötävaikuttaa sovittujen hoitotoimenpiteiden ja korjaus- ja muutostöiden tekemiseen perehtymällä niitä koskeviin ohjeisiin ja noudattamalla niitä. Yleisimmät asukkaan myötävaikutusvelvoitteet ovat: huoneistoon sisään päästäminen ilmoitettuna aikana tarvittavan työtilan järjestäminen siirtämällä huonekaluja ym. irtaimistoa ohjeiden mukaan tilanteen järjestäminen niin, ettei lemmikkieläimet häiritse ilmoitetun työn tekemistä tarvittavan työrauhan antaminen Vastuu vieraista Asuinhuoneiston vuokraamisesta säädetyn lain ja talon järjestyssääntöjen perusteella asukkaat vastaavat myös siitä, miten heidän vieraansa toimivat ja käyttäytyvät. Häiriötilanteissä asukkaat ovat velvollisia ryhtymään toimiin järjestyksen palauttamiseksi. VUOKRANANTAJAN VELVOLLISUUDET JA OIKEUDET Vuokranantajan oikeus päästä asuntoon Vuokralaisen on viipymättä sopivana ajankohtana päästettävä vuokranantaja huoneistoon sen kunnon ja hoidon valvomista varten. Jos huoneisto on uudelleen vuokrattavissa, vuokranantajalla on oikeus näyttää huoneistoa osapuolille sopivana ajankohtana. Korjaus- ja muutostyöt sekä hoitotoimenpiteet Vuokranantajalla on oikeus suorittaa välittömästi hoitotoimenpide tai korjaus- ja muutostyö, jota ei voi vahinkoa aiheuttamatta siirtää. Myös korjaus- tai hoitotoimenpide, joka ei aiheuta olennaista haittaa tai häiriötä asumiseen, saadaan suorittaa edellyttäen, että vuokranantaja ilmoittaa siitä 14 päivää ennen työn aloittamista. Jos vuokranantaja haluaa suorittaa huoneistossa muun kuin edellä tarkoitetun muutos- tai korjaustyön, on vuokranantajan siitä ilmoitettava vuokralaiselle vähintään kolme kuukautta ennen työn aloittamista.

3 3 (15) MOLEMMINPUOLISET OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET Hyvä tavat Vuokrasopimussuhteessa, kuten yleensä kaikissa sopimussuhteissa, on noudatettava hyviä tapoja. Hiljaisuus on ehdoton Kaikilla asukkailla on oikeus omaan kotirauhaan kaikkina vuorokauden aikoina. Ilmoita naapureillesi juhlien järjestämistä. VUOKRAVELAN PERINTÄ Viivästyskorko ja perintämaksu Vuokranantaja ryhtyy kaikissa tapauksissa heti tarvittaviin toimenpiteisiin vuokranmaksun viivästyessä. Viivästyneestä summasta joutuu maksamaan viivästyskoron. Maksumuistutuksesta joutuu velan suuruudesta riippumatta maksamaan vuokranantajayhtiön hallituksen päätöksen mukaiset kulut. Oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntikulut Vuokravelan kasvaessa vuokralaisen kahden kuukauden maksuvastuun suuruiseksi, maksumuistutuksessa asetetaan velan maksamiselle määräaika, jonka jälkeen vuokranantaja ryhtyy oikeudellisiin toimiin vuokrasopimuksen purkamiseksi ja saatavien perimiseksi. Velallinen vastaa oikeudenkäyntikuluista oikeuden päätöksen mukaisesti. Oikeuden päätös aiheuttaa yleensä merkinnän luottotietorekisteriin. Häätö ja saatavien perintä ulosottotoimin Oikeuden päätöksen saatuaan vuokranantaja tarkistaa, onko vuokralainen heti luovuttanut huoneiston vuokranantajan vapaaseen hallintaan oikeuden päätöksen mukaisesti. Tarvittaessa ulosottovirastosta tilataan häätö ja saatavien perintä. Velallinen vastaa ulosottomaksuista. Häädön saanut ei saa uutta kunnan vuokra-asuntoa. Maksusopimus Maksuvaikeuksissa kannattaa ottaa heti yhteys isännöitsijään ja sopia velan maksamisesta. Maksusopimusta on ehdottomasti noudatettava. Vuokrasopimuksesta ja sen jatkamisesta voin neuvotella vielä oikeuden tuomittua vuokrasopimuksen purettavaksi. Kuitenkaan sopimuksen syntymiselle ei ole edellytyksiä, jos vuokralainen on toistuvasti laiminlyönyt vuokranmaksun tai on muilla tavoin ollut piittaamaton velvoitteistaan. ASUNNON KÄYTTÖ Asunnon käyttötarkoitus Huoneistot ovat tarkoitettu vain asumiskäyttöön, ellei vuokrasopimuksessa tai erikseen ole nimenomaan muusta sovittu. Lemmikkieläinten pitäminen Tavanomaisten lemmikkieläinten pitäminen ja niiden tavallinen määrä huoneistossa on sallittua elleivät eläimet tuota häiriötä tai vahingoita huoneistoa. Ammattimainen eläinten kasvattaminen tai hoitaminen ei ole sallittua. YLEISET JA YHTEISET TILAT SEKÄ PIHA-ALUE JA NIIDEN KÄYTTÖ Yleisohjeet Lukittujen tilojen käyttäjät vastaavat siitä, että ovet sulkeutuvat kunnolla. Kiinteistöyhtiö ei vastaa yleisissä ja yhteisissä tiloissa tapahtuvista varkauksista tai vahingonteoista. Ovien ja lukkojen toiminnassa havaituista vioista ja palaneista lampuista tulee aina tehdä vikailmoitus. Yleiset ja yhteiset tilat eivät ole leikkipaikkoja lukuun ottamatta kerhotiloja, joissa voi olla ohjattuja leikkitapahtumia. Asiaton oleskelu yleisissä ja yhteisissä tiloissa on kielletty. Tupakkalain mukaisesti tupakointi kaikissa kiinteistön yleisissä ja yhteisissä tiloissa on kielletty. Uusissa vuokrasopimuksissa tupakanpoltto kielletään myös huoneistoissa. Parolantie 27:n talossa (Jaakonraitti) on koko kiinteistön alueella, sisällä ja ulkona tupakanpoltto kielletty. Se on sallittua vain ulkona sille merkityllä alueella. Yleisissä ja yhteisissä tiloissa ei saa säilyttää palavia nesteitä eikä kaasuja. Porrashuoneet Porrashuone on talon käyntikortti ja siksi sen järjestyksestä ja siisteydestä huolehtiminen on erityisen tärkeää. Porrashuoneessa on liikuttava mahdollisimman meluttomasti.

4 4 (15) Porraskäytävissä ei saa pelastustoimiasetuksen mukaan säilyttää mitään tavaraa. Huoltoyhtiö voi poistaa asetuksen vastaisesti säilytykseen jätetyt tavarat ja toimittaa ne kaatopaikalle, ellei omistaja ole vaivattomasti selvitettävissä. Säilöön otetuista tavaroista voidaan periä kuljetus-, varastointi- ja palautuskustannukset. Ulkoilu- ja urheiluvälinevarastot Ulkoilu- ja urheiluvälineille on yleensä omat säilytystilat. Mopojen ja muiden moottorikäyttöisten kulkuvälineiden säilytys on näissä tiloissa kielletty. Kellari- ja ullakkokäytävät Kellari- ja ullakkokäytävillä ei pelastustoimiasetuksen mukaan saa säilyttää mitään. Huoltoyhtiö voi poistaa asetuksen vastaisesti säilytykseen jätetyt tavarat ja toimittaa ne kaatopaikalle, ellei omistaja ole vaivattomasti selvitettävissä. Säilöön otetuista tavaroista voidaan periä kuljetus-, varastointi- ja palautuskustannukset. Irtaimistovarastot Kutakin asuntoa varten on erillinen huoneiston mukaan numeroitu irtaimistovarasto, jonka ovessa on lukkoraudat valmiina riippulukolle. Lukko on asukkaan hankittava itse. Kiinteistöyhtiö ei vastaa irtaimistovarastoissa tapahtuvista varkauksista tai vahingonteoista. Älä säilytä kosteusvaurioille alttiita tavaroita lämmittämättömissä varastotiloissa. Vältä kosteudelle alttiiden tavaroiden säilyttämistä pelkällä lattialla. Noin 10 cm:n korkuisen alustan järjestäminen pienentää omaisuusvahinkoriskiä mahdollisissa kellarin vesivahingoissa. Palavien nesteiden ja kaasujen säilyttäminen irtaimistovarastoissa on kielletty. Irtaimistovarasto on väärinkäytösten ehkäisemiseksi pidettävä lukittuna tyhjänäkin. Kylmäkellarit Joissain taloissa huoneistoon kuuluu numeroitu jäähdytetty talouskellarikomero. Asukas vastaa säilytyskomeron riippulukon hankinnasta. Käytössä on huomioitava että: kellarissa saa säilyttää vain elintarvikkeita ruokatavaroita ei saa säilyttää avoimissa astioissa pilaantuneen elintarvikkeet on poistettava tilasta välittömästi Kellariin johtava ovi on suljettava huolellisesti sekä kellariin mentäessä ja sieltä poistuttaessa. Pesutuvat ja pyykinkuivaustilat Pesutupien ja pyykinkuivaustilojen sekä pihalla olevien pyykkinarujen käyttö on suositeltavaa, koska se vähentää asuinhuoneistojen kosteusrasitusta ja kosteusvaurioriskejä. Käyttäjien on tutustuttava pesutupakohtaisiin laitteiden ja tilojen käyttöohjeisiin ja toimittava niiden mukaisesti ja käyttäjien on noudatettava sallittuja käyttöaikoja. Vuoroja varattaessa suositellaan arkipäivien aamu- ja päivävuorojen varaamista aina, kun se on vuoron varaajan kannalta mahdollista, koska ilta- ja viikonloppuvuoroista on useammin pulaa. Turhia vuoron varauksia on vältettävä. Käyttämätön varattu vuoro tulee vapaasti muiden käytettäväksi talokohtaisten sääntöjen mukaisesti. Pyykki on noudettava pois välittömästi sen kuivuttua, jotta kuivaustilat vapautuvat seuraavalle käyttäjälle. Pesutupa siivotaan kiinteistökohtaisen siivousohjelman mukaan, ja tämän lisäksi jokaisen käyttäjän on huolehdittava, että tila ja laitteet jäävät siisteiksi seuraavaa käyttäjää varten. Lemmikkieläinten vienti pesutupaan ja kuivaustilaan on kielletty. Mattojen pesu tavanomaisessa pesutuvassa on kielletty, ellei isännöitsijä ole erikseen toisin ilmoittanut. Pesukoneita ei ole mitoitettu mattojen pesuun eivätkä ne kestä mattojen painoa. Maksulliset saunavuorot Saunavuoroja voi varata isännöitsijätoimistosta. Maksullisista saunavuoroista peritään kiinteistöyhtiön hallituksen vahvistama käyttömaksu. Älä kastele saunan seiniä tai lauteita vedellä. Näin lisäät niiden käyttöikää ja säästät hoitomenoja. Oman laudeliinan käyttö on hygieniasyistä suositeltavaa. Saunassa on kiellettyä: ruoan lämmittäminen kiukaalla tuoksuvien aineiden heittäminen kiukaalle (seuraava käyttäjä voi olla allerginen) kiukaan termostaatin kiinteiden säätöjen muuttaminen ja termostaatin kastelu vedellä lasipullojen vienti löyly- ja pesutiloihin värjäävien aineiden käyttö lemmikkieläinten vienti saunatiloihin haisevien jätteiden jättäminen pukuhuoneen roska-astioihin Löylyhuoneen lämpötilaa koskevat huomautukset ja valitukset tehdään kiinteistönhoitajalle. Sauna siivotaan kiinteistökohtaisen siivousohjelman mukaan, ja lisäksi käyttäjien on huolehdittava, että tilat ja kalusteet jäävät siisteiksi seuraavaa käyttäjää varten. Varmista poistuessasi, ettet jätä saunan ikkunoita tai ovia auki.

5 5 (15) Piha- ja leikkialueet Piha-alueiden leikkivälineet on tarkoitettu pienille lapsille. Muita piha-alueen kalusteita ei ole tarkoitettu leikkivälineiksi. Vanhempien tulee neuvoa lapsille oikeat kulkureitit, leikkipaikat sekä oikeat tavat kulkea ja leikkiä. Pieniä lapsia ei pidä jättää ilman valvontaa. Leikkivälineiden kuntoa kannattaa seurata ja havaituista vioista tulee heti tehdä ilmoitus isännöitsijälle. Lemmikkieläimiä ei saa viedä leikkialueille. Piha-alueiden roskaamista on vältettävä. LIPUTUS Kiinteistöyhtiö huolehtii liputuksesta tavanomaisina liputuspäivinä. Asukkaat voivat tiedustella isännöitsijältä juhla- tai suruliputusmahdollisuutta omien tarpeidensa mukaan. Asukkaan tilaamasta liputuksesta veloitetaan siitä aiheutuneet kustannukset. AUTOPAIKAT JA AJO KIINTEISTÖLLÄ Yleiset periaatteet Pysäköinti on sallittu vain tähän tarkoitukseen olevilla alueilla. Muu pysäköinti on luvatonta. Pysäköintipaikat on tarkoitettu vain käytössä oleville ajoneuvoille. Hylättyjä, seisotettavia tai käytöstä poistettuja ajoneuvoja tai niiden osia ei saa säilyttää kiinteistön alueella. Romuajoneuvojen poiston kustannuksista vastaa ajoneuvon omistaja. Autopaikka voi olla varustamaton tai sähkötolpalla varustettu. Sähkötolppa on yleensä varustettu paikkakohtaisella kellolla. Jos kelloa ei ole, virrankulutusta on voitu rajoittaa niin, että sitä tulee sähkötolpille tiettyinä vuorokaudenaikoina sykäyksittäin. Huoneistosi vuokranantajayhtiön omistamista, varattavista autotalleista ja paikoista peritään yhtiön hallituksen päätöksen mukainen vuokra. Varaukset tehdään isännöitsijältä. Autojen säilytys ja lämmittäminen on kielletty jos ajoneuvo ei ole rekisteröity asukkaalle jolla on vuokrasopimus. Asuntoauton jatkuva lämmittäminen on kielletty ellei asiasta ole sovittu erikseen. Kaikkien ajoneuvojen joita paikoitusalueella säilytetään, on oltava rekisteröityjä ja liikenne kelpoisia. Tästä poikkeavat ajoneuvot poistetaan paikoitusalueelta omistajan kustannuksella. Autotallit Autotallit ovat tarkoitettu moottoriajoneuvojen ja välittömästi niiden käyttöön tarkoitettujen välineiden säilyttämiseen. Autotallin käyttö muuhun tarkoitukseen on kielletty. Autotallissa ei suositella säilytettäväksi palavia nesteitä tai kaasuja ajoneuvon polttoainetankissa olevan polttoaineen lisäksi. Mikäli niitä säilytetään, on noudatettava annettuja viranomaismääräyksiä (polttoainetta enintään 60 l) Autolämmitys Lämmittimien turhaa käyttöä on vältettävä, mutta moottorilämmittimen käyttö on suositeltavaa kun lämpötila alittaa 0 astetta. Lämmittimen sähköjohtoa ei saa jättää sähkötolppaan roikkumaan silloin, kun se ei ole käytössä. Pistorasialaatikon kansi on aina pidettävä lukittuna. Huoltohenkilöstöllä on oikeus poistaa roikkuvat ja epäkuntoiset johdot. Talteen otettujen johtojen palautusta voi kysyä isännöitsijältä arkisin normaalina työaikana. Sisälämmittimien käyttö voi olla kielletty, koska järjestelmä ei kestä niiden vaatimia tehoja. Varmista asia isännöitsijältä. Samalla saat tiedon lämmittimen sallitusta enimmäistehosta. JÄTEHUOLTO Jätehuoltomääräyksissä velvoitetaan asukkaat lajittelemaan hyötykäyttöön soveltuva jäte, jota on esimerkiksi: biojäte keräyspaperi keräyskelpoinen lasi-, metalli- ja muovijäte sähkö- ja elektroniikkaromu Jätteiden hyötykäyttöä tehostamalla ja jätteitä vähentämällä voi säästää, koska silloin vuokralla katettavat kiinteistön jätehuoltokustannukset pienenevät. Jäteastian ulkopuolelle jätetyistä jätteistä aiheutuu kiinteistölle ja vuokriin huomattavia lisäkustannuksia. Jätteet, joita ei saa jättää kiinteistön jätepisteeseen Huonekalut, metalliromu, sähkö- ja elektroniikkalaitteet ja erilaiset ongelmajätteet (loisteputket, paristot, elohopeamittarit, akut, öljyt, maalit, liimat, lakat, lääkeaineet jne.) eivät kuulu talon jätekatokseen vietäviin jätteisiin, vaan jokainen asukas on velvollinen hoitamaan niiden kuljetuksen asianmukaisesti hävitettäväksi. Jos tapauksia tulee ilmi, lasku kohdistetaan asukkaalle. Autonrenkaat on vietävä rengasliikkeeseen. Vanhat lääkkeet ja kuumemittarit on vietävä apteekkiin.

6 6 (15) Ongelmajäte Ongelmajätettä on aine tai esine, joka kemiallisen tai muun koostumuksensa takia voi aiheuttaa erityistä vaaraa ympäristölle tai haittaa terveydelle. Kotitalouksien ongelmajätteet voi viedä ongelmajätteen vastaanottopisteisiin. HUONEISTON SEKÄ SEN LAITTEIDEN JA VARUSTEIDEN KÄYTTÖ JA HUOLTO Sähköjärjestelmä ja laitteet Asukkaan tulee itse vaihtaa palaneet lamput, paristot, sulakkeet ja loistevalon sytyttimet. Jos huoneistossa on automaattisulakkeet, lauennut sulake palautetaan toimintaan palauttamalla kytkin normaaliasentoon. Lauenneen vikavirtasuojan kytkimen palauttaminen toiminta-asentoon kuuluu asukkaalle. Suojamaadoitettuihin pistorasioihin saa kytkeä vain maadoitetun tai suojaeristetyn laitteen pistotulpan. Kosteissa tiloissa on vaarallista käyttää laitetta, joka on kytketty tavalliseen pistorasiaan kostean tilan ulkopuolella. Sisällä olevasta pistorasiasta ei saa ottaa virtaa ulkona käytettäviin sähkölaitteisiin. Kiinteiden sähkölaitteiden asennuksia ja korjauksia saa teettää vain isännöitsijän luvalla ja vain sähköalan ammattilaisella, jolla on työhön tarvittava pätevyys. Antennijärjestelmä ja laitteet sekä TV-kanavat Jos television toimintahäiriö johtuu asukkaan tai asukkaan laitteiden aiheuttamasta syystä, vastaa asukas antenniliikkeen tarkastus- ja korjauskäyntien kustannuksista. Mitään lisäantennilaitetta ei saa asentaa ilman isännöitsijän lupaa. Puhelin- ja tietoliikennejärjestelmä ja laitteet Puhelin- ja tietoliikenteessä saa käyttää ainoastaan hyväksyttyjä ja kunnossa olevia laitteita, jotka eivät aiheuta talon järjestelmään toimintahäiriötä. Internet Langallisten internetyhteyksien järjestämisessä on talosta riippuen valittavissa vaihtoehtoisia tapoja, joissa yhteys toimii puhelin- tai HPO OY:n kaapelia käyttäen. Isännöitsijältä voi tiedustella, mitä vaihtoehtoja on käytettävissä. Jääkaapit ja pakastimet Huoneistojen normaali varustetaso vaihtelee jääkaappien ja pakastimien osalta talokohtaisesti. Jos jääkaapissa on automaattisulatus, tarkista säännöllisesti, ettei sulamisveden poistoputki ole tukkeutunut. Jos poistoputki tukkeutuu, sulamisvesi valuu lattialle ja voi näin aiheuttaa vesivaurioita. Automaattisulatus ei sulata pakastinlokeroa, vaan se on sulatettava erikseen. Jääkaapin, sen pakastelokeron tai pakastimen sisäpinnoille ei pidä päästää kertymään huurretta, koska se lisää sähkönkulutusta ja näin asumiskustannuksia huomattavasti. Huurre poistetaan antamalla se sulaa kylmälaitteen oven ollessa auki. Jään irrottamiseen ei saa koskaan käyttää mitään teräasetta, koska ne rikkovat helposti laitteet korjauskelvottomaksi. Jääkaapin ja pakastimen takana oleva lauhdutin on puhdistettava pölystä ainakin kahdesti vuodessa. Kylmälaitteet voi vetää pois paikoiltaan puhdistuksen ajaksi. Siirrossa on varottava vahingoittamasta lattiapäällystettä. Jos pakastimessa on pikapakastustoiminto, sitä käytetään ainoastaan uusia elintarvikkeita pakastettaessa. Jatkuvasti käytettynä se kuluttaa turhaan runsaasti sähköä. Sähköliesi Sähkön ja keittolevyjen säästämiseksi keittoastian on oltava mahdollisimman saman kokoinen kuin keittolevy. Liesi on välillä puhdistettava ulkopuolelta ja uuni sisäpuolelta. Älä naarmuta pintoja puhdistuksessa. Huolehdi myös lieden taustan ja alustan puhdistuksesta ainakin kahdesti vuodessa. Lämmitysjärjestelmä ja laitteet Taloissa on joko sähkölämmitys tai kauko- / öljylämmitykseen perustuva vesikeskuslämmitys. Vesikeskuslämmityksen järjestelmän tasapainotus ja lämmönsäätö kuuluvat kiinteistöyhtiölle. Asukkaat eivät saa omatoimisesti muuttaa patteriventtiilien asetusarvoja, irrottaa termostaatteja tai tehdä patterien ilmauksia. Terveellinen sisälämpötila on o C. Parhaimman yöunen saa hieman viileämmässä 19 o lämpötilassa. Jos huoneiston lämpötila lämmityskauden aikana laskee alle 19 o C:een tai nousee yli 23 o C:een, on asukkaan syytä ottaa yhteys huoltomieheen. Lämpötila mitataan keskeltä huonetta, tai sisäseinältä. Lämmityskauden ulkopuolella (kesäisin) asuntojen lämpötilat voivat ulkolämpötilasta riippuen nousta korkeiksi, koska talossa ei ole asuntoja varten jäähdytysjärjestelmiä. Jos huoneistossa on termostaattiset patteriventtiilit, ne pitävät huoneiston lämpötilan automaattisesti tasaisena. Termostaatti pysäyttää lämmityksen tarvittaessa. Patteri voi tästä johtuen tuntua viileältä lämmityskauden aikanakin. Huoneen lämmitystä voi lisätä ja vähentää patterin säätönupilla. Termostaattista patteriventtiiliä ei saa peittää verhoilla tai suurilla huonekaluilla, koska ilma voi termostaatin luona tällöin lämmetä ympäristöä enemmän ja termostaatti voi turhaan katkaista lämmityksen, vaikka huoneessa olisi viileää. Tee heti vikailmoitus, jos havaitset, että patterista, venttiilistä tai lämpöjohdosta vuotaa vettä. Tee vikailmoitus, jos patteri pitää häiritsevää ääntä tai lorisee.

7 7 (15) Vesijärjestelmät ja laitteet Vuotavasta hanasta tai wc-istuimesta on aina heti ilmoitettava isännöitsijälle. Vuotava hana tai wc-istuin kuluttaa pahimmassa tapauksessa vettä turhaan satoja litroja kuukaudessa. Vettä käytettäessä kannattaa miettiä tapoja, joilla voi vähentää turhaa vedenkulutusta. Pesukoneiden liitännät Huoneistojen normaali varustetaso voi vaihdella pesukoneiden liitäntähanojen osalta. Mikäli liitäntähanoja ei ole, asukas voi isännöitsijältä luvan saatuaan asennuttaa ne omalla kustannuksellaan. Asennuksessa on käytettävä ammattitaitoista lvi-asentajaa. Kaikkien vesijohtoliitäntöjen tulee olla paineenkestäviä. Pyykinpesukone ja astianpesukone Pesukoneiden toimintaa tulee aina valvoa. Koneita ei saa jättää päälle asunnosta poistuttaessa. Kun kone ei ole toiminnassa, tulee vesihanan olla suljettu, sillä jatkuva vedenpaine voi irrottaa vesiletkun ja aiheuttaa vesivuodon. Kaikista pesukoneisiin liittyvistä vesivuotojen kustannuksista vastaa asukas, ellei vuodon syy johdu kiinteistöyhtiöstä. Aika ajoin kannattaa varmistaa, etteivät liitoskohdat vuoda. Vakuutusyhtiöt suosittelevat pesu- ja astianpesukoneiden poisto- ja täyttöletkujen uusimista 10 vuoden välein, ja pesukoneiden alle sijoitettavia valuma-altaita (hinta n. 20e). Muutossa kaikki hanat, myös itse hankitut, on jätettävä paikoilleen. Kiinteistöyhtiö ei korvaa itse hankittujen hanojen hintaa asukkaalle. Astianpesukoneen liitäntään käytetyt vesijohtoputket on asianmukaisesti tulpattava, kun kone viedään pois. Viemärijärjestelmä ja laitteet Keittiön viemäriin ei saa koskaan päästää mitään, mikä ei hajoa vedessä. Nestemäistä ruokaa voi kaataa viemäriin, jos se on kokonaan nestemäistä ja se pysyy semmoisena. Jähmettyvää rasvaa EI saa kaataa viemäriin, jähmettyessään se tukkii viemärit. Tee heti vikailmoitus isännöitsijälle, jos havaitset että viemäreissä on vuoto. Vuotavasta wc-istuimesta on aina tehtävä vikailmoitus isännöitsijälle, koska jatkuva vuoto aiheuttaa suuria ylimääräisiä vesikustannuksia. Wc-pönttöön ei saa heittää kissanhiekkaa, terveyssiteitä, tamponeja, vaippoja, vanupuikkoja, pumpulia, hammaslankaa, luita tai ruotoja eikä mitään muutakaan viemäreitä tukkivaa ainetta tai tavaraa. Vesilukot ja lattiakaivot Jos keittiön tai kylpyhuoneen vesialtaan viemäri vetää huonosti, on ensimmäinen asukkaan toimenpide vesilukon puhdistus. Jos puhdistaminen edellyttää vesilukon aukaisua, on puhdistamisen jälkeen varmistettava, että vesilukon osat on kiristetty kireälle vuotojen estämiseksi. Jos viemäri tukkeutuu kokonaan, asiasta pitää tehdä välittömästi ilmoitus isännöitsijälle. Märkätilojen lattiakaivot pitää puhdistaa vähintään kerran kuukaudessa. Likainen lattiakaivo muodostaa viemäribakteereille sillan huoneiston sisäilmaan. Lattiakaivon ja vesilukon puhdistuksessa on syytä käyttää esim. kumisia suojakäsineitä. Lattiakaivon ja vesilukon puhdistusvälineitä ei pidä käyttää muuhun siivoukseen. Lattiakaivon puhdistusohje: ritilä nostetaan pois paikoiltaan hiukset ja muu kiinteä jäte poistetaan lattiakaivo ja sen osat pestään lämpimällä vedellä, pesuaineella ja harjalla lattiakaivo desinfioidaan Lattiakaivon puhtaanapitoa voi helpottaa käyttämällä rautakaupasta saatavia suodattimia, jotka asennetaan kaivon ritilän alle. Ne keräävät hiukset ja muut irtoroskat niin, etteivät ne pääse lattiakaivoon. Jos lattiakaivo tai vesilukko kuivuu, huoneistoon voi tulla viemärin hajua. Jos huoneistosta poistutaan pidemmäksi aikaa, lattiakaivon tai vesilukon kuivumisen voi estää kaatamalla niihin vähän ruokaoljyä. Ilmanvaihtojärjestelmä ja laitteet Ilmanvaihdon tarkoitus on se, että huoneistoon tulee jatkuvasti sisään uutta raitista ilmaa ja käytetty huonolaatuinen ilma poistuu. Toimiva ilmanvaihto on terveellisen sisäilman perusedellytys. Jos taloissa on ns. koneellinen ilmanvaihto keskitetty ilmanvaihto, poistoilmakojeet toimivat yleensä täydellä teholla tiettyyn aikaan päivästä ja muuna aikana puolella teholla. Kovalla pakkasella koneet ovat yleensä koko ajan vain puolella teholla. Raitisilmaventtiilit tai aukot on aina pidettävä auki. Pakkasellakkaan niitä ei saa täysin sulkea. Järjestelmä poistaa huoneistosta tietyn määrän ilmaa ja imee tilalle uutta korvaavaa ilmaa saman määrän. Jos raitisilmaventtiilit on tukittu, järjestelmä voi imeä huoneistoon korvausilmaa jopa viemäreistä. Jos raitisilmaventtiileitä ei ole, raitis ilma otetaan huoneistoon ikkunatiivisteisiin tehtyjen aukkojen kautta. Raitisilmaventtiilit ja aukot on syytä puhdistaa pölystä esim. harjaamalla tai imuroimalla pehmeällä suulakkeella ainakin kaksi kertaa vuodessa. Poistoilmaventtiilit on säädetty tiettyyn asentoon, jota asukas ei saa itse muuttaa. Huoneistokohtainen poistoventtiilien säätöasentojen omavaltainen muuttaminen voi sekoittaa ilmanvaihtoa talon muissa huoneistoissa pahastikin. Poistoilmaventtiilien sisään kertyy pölyä ja rasvaa. Venttiilit on syytä puhdistaa lämpimällä vedellä, pesuaineella ja harjalla ainakin kaksi kertaa vuodessa. Venttiilin saa irti ottamalla kiinni pyöreästä kehikosta ja kiertämällä sitä vastapäivään. Venttiilit kuivataan ennen paikalleen asennusta. Ilmanvaihdon omatoimisen pikatarkastuksen voi tehdä laittamalla wc-paperinpalan poistoilmaventtiilin päälle. Jos se imeytyy kiinni venttiiliin, poistoilmaventtiilin kautta virtaa ilmaa oikeaan suuntaan.

8 8 (15) Parolantie 27 talossa: Huoneistoissa on omat ilmastointi kojeet. Kojeiden suodattimet tullaan vaihtamaan/pesemään kahdesti vuodessa kiinteistöyhtiön huoltohenkilökunnan toimesta. Siirrä iv-koneen kesäpelti talviasentoon pakkaskaudeksi. Avaa kansi - pelti löytyy iv-koneen oikeasta alareunasta. Liesikuvut Useissa huoneistossa on keittiössä liesikupu. Liesikuvun rasvasuodin on tukkeutumisen välttämiseksi tarkastettava 1-2 kertaa kuukaudessa ja puhdistettava tarpeen mukaan. Rasvoittunut suodin estää keittiön ilman vaihtumisen normaalilla tavalla ja aiheuttaa myös palovaaraa. Liesituulettimet Poistoilmakanaviin liitettäviä liesituulettimia ei asuntoihin saa asentaa. Vain aktiivihiilisuodattimella varustetut liesituulettimet, joita ei liitetä poistoilmakanavaan, ovat sallittuja. Oman liesituulettimen asennukseen on saatava isännöitsijältä lupa. Suodattimen huolto kuuluu aina asukkaalle. Asukkaan oman laitteen huolto ja kunnossapito kuuluu asukkaalle. Tuuletus Huoneistoa voi tarvittaessa tuulettaa. Lämmön tuhlaamisen välttämiseksi tuuletus on suositeltavaa tehdä vähän aikaa kunnolla (5-10 min) kuin pitää ikkunoita jatkuvasti vähän auki. Huoneistoa ei saa tuulettaa porraskäytävään. Asunnon porrastaso-ovi, ulko-ovet ja huoneiston lukitus Asunnon ulko-ovet on syytä aina laittaa takalukkoon, kun asunnosta poistutaan pidemmäksi aikaa. Asunnossa oltaessa on lukituksessa mahdollisuuksien mukaan pyrittävä huomioimaan, että huoneistosta pääsee hätätilanteessa ulos ilman avainta. Turvalukon, varmuusketjun ja ovisilmän voi asentaa omalla kustannuksellaan. Poismuutossa on nämä asennukset kuitenkin korvauksetta jätettävä paikoilleen ja luovutettava turvalukon avain isännöitsijälle. Vaihtoehtoisesti turvalukon tai ovisilmän paikalle voi asennuttaa asianmukaiset peitekappaleet ja varmistettava, että varmuusketjun paikka jää siistiksi. Turvalukot ja varmuusketjut on jätettävä auki, kun huoneistoon tullaan tekemään ilmoitettuja tarkastus-, huolto- tai korjaustoimenpiteitä. Kylpyhuone Kylpyhuoneen lattia ja seinät suihkun ympäristössä kehotetaan suihkun jälkeen kuivaamaan esim. kuivauslastalla. Suihkuverhon tulee kuivuessaan riippua vapaasti kaikilta osin. Kylpyhuoneen kuivumisen edellyttämää ilmanvaihtoa voi tehostaa jättämällä oven raolleen. Jatkuva kosteus, joka ei pääse kuivumaan, muodostaa olosuhteet mm. homesienten ja bakteerien kasvulle. Kylpyhuoneen lattia ja seinät suihkun ympäristössä tulee pestä pesuaineella ja harjalla tai sienellä noin kerran kuukaudessa, koska suihkun käyttäjistä irtoaa rasvaa, bakteereja ym. likaa. Myös suihkuverho on pestävä tarpeen mukaan. Kylpyhuoneen patteri on useimmiten kytketty talon lämminvesijärjestelmään ja se on kylpyhuoneen kuivumisen tehostamiseksi lämmin ympäri vuoden. Jos tällainen patteri on kylmä, vaikka venttiili on auki-asennossa, on tehtävä vikailmoitus isännöitsijälle. Venttiilin tukkeutumista voi ehkäistä kääntämällä aika ajoin venttiiliä lyhyesti kiinni ja auki. Huolehdi aina, että venttiili jää auki. Talon lämmitysjärjestelmään kytketyt kylpyhuoneen patterit ovat viileitä lämmityskauden ulkopuolella. Pyykin pesuun ja kuivaamiseen suositellaan aina mahdollisuuksien mukaan pesutuvan, kuivaustilojen ja pihalla olevien pyykinkuivausnarujen käyttöä. Pyykin kuivaus sisällä asunnossa lisää kosteus- ja mikrobivaurioiden riskiä. Kylpyhuoneen pintoihin ei saa tehdä reikiä, joista vesi ja kosteus pääsee vesieristyksen läpi talon rakenteisiin. Katso myös, mitä asumisoppaassa on kerrottu vesi- ja viemärijärjestelmistä, pesukoneista ja kosteus- ja mikrobivaurioista. Keittiö Huomioi, mitä asumisoppaassa on kerrottu jääkaapeista, pakastimista, kylmäkellareista, liesistä, astianpesukoneista, vesi- ja viemärijärjestelmistä, ilmanvaihtojärjestelmästä sekä kosteus- ja mikrobivaurioista. Parveke Parveke on pidettävä aina puhtaana ja roskattomana. Talvisin on poistettava lumet. Parvekkeen pintoja ei saa vaurioittaa. Vedenpoistumisaukot on pidettävä avoimina. Maalipintaisella parvekelattialla ei saa pitää märkiä mattoja, koska ne vaurioittavat maalipintaa. Parvekkeilla ei saa valmistaa ruokaa (esim. grillata). Ulkotulien käyttö parvekkeilla on kielletty. Asukkaiden parvekekukkalaatikot on sijoitettava kaiteiden sisäpuolelle niin, etteivät ne pääse putoamaan. Lemmikkieläimiä ei saa päästää kiipeilemään parvekkeilla. Parvekkeita ei ole tarkoitettu varastotiloiksi eikä jätteiden säilytykseen. Vaatteita ja liinavaatteita ei saa pudistella tai harjata kaiteiden ulkopuolella niin, että roskat ja pöly lentävät tuulen mukana alempien kerrosten parvekkeille. Tupakkajätteitä ei saa pudottaa parvekkeelta alas, koska ne aiheuttavat turvallisuusriskejä ja roskaantumista. Puurunkoisia parvekeovia ei saa pitää jatkuvasti auki, sillä ne voivat turvota kosteudesta ja näin vaurioitua.

9 9 (15) Parolantie 27: Osassa parvekkeita on luukut joiden kautta ylemmistä kerroksista voidaan poistua tulipalon tai muun vaaran aikana. Luukkuja ei saa lukita tai estää niiden aukenemista. Asuntopiha Asukkaat huolehtivat itse asuntoon kuuluvasta asuntopihasta (puhtaanapito, lumityöt, nurmikko- ja muut vihertyöt). Omia istutuksia saa kesäkukkia lukuun ottamatta tehdä vain isännöitsijän luvalla. Omat istutukset jätetään poismuutossa korvauksetta paikoilleen. KIINTEISTÖN JA HUONEISTOJEN KUNNOSSAPITO Korjaus- ja kustannusvastuut Pääsääntö on, että vuokranantaja vastaa kiinteistön ja huoneiston normaalin kulumisen aiheuttamista korjauksista. Vuokralainen vastaa aiheuttamistaan tai tarvitsemistaan korjaus- ja muutostöistä, jotka eivät johdu huoneiston normaalista kulumisesta. Kustannukset peritään takuuvuokrasta jos vuokrasuhde on päättynyt. Asukkaan omatoimiset korjaus- ja muutostyöt Omatoimisia korjaus- ja muutostöitä saa tehdä vain vuokranantajan luvalla ja ennen niiden tekemisestä on otettava yhteys isännöitsijään, joka sopii asukkaan kanssa tarvittavista asioista ja antaa tarvittavat ohjeet. Yleensä isännöitsijä tarkastaa omatoimisesti tehdyt korjaus- ja muutostyöt. Kiellettyä on: maalattujen seinien tapetointi tapetin päälle maalaaminen muiden kuin isännöitsijän kanssa sovittujen maalien, tapettien ja lattiapinnoitteiden käyttö panelointi lattiapäällysteen tyypin vaihtaminen reikien tekeminen kylpyhuoneen seiniin tai lattioihin Uusissa taloissa ei myönnetä lupia omatoimisille korjaus- ja muutostöille takuuaikana. Asukas vastaa omatoimisten korjaus- ja muutostöiden kustannuksista, ellei erityisestä syystä etukäteen muuta sovita. Vuokralaisen on omalla kustannuksellaan palautettava huoneistossa tehdyt muutostyöt (esim. kiinteiden kalusteiden purku ja muutokset, huoneistoon asennetut erityisvarusteet yms.) ennalleen vuokrasopimuksen päättyessä, ellei erityisestä syystä toisin sovita. Kiinteistöyhtiö ei ota säilytettäväksi asukkaan purkamia kalusteita tai rakennusosia. Mikäli asukkaan itse tekemiä korjaus- ja muutostöitä puretaan esim. kiinteistössä tehtävän peruskorjauksen takia, ei vuokranantaja ole velvollinen maksamaan asukkaille korvauksia. Kosteus- ja mikrobivauriot Kosteus- ja mikrobivaurioiden syntymistä on pyrittävä välttämään. Mikäli niitä, tai niiden syntymiseen johtavia syitä ilmenee, on niistä heti tehtävä vikailmoitus isännöitsijälle. Vuokranantajan on mahdollisimman pikaisesti ryhdyttävä toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Ohjeita asukkaalle: tarkkailkaa putkistovuotoja seuratkaa märkätilojen katto-, seinä- ja lattiapintojen kuntoa sekä tilan lämmityksen toimintaa puhdistakaa ja tarkastakaa lattiakaivot säännöllisesti tarkastakaa pesukoneiden liitokset aika ajoin ja uusikaa täyttö- ja poistoletkut 10 vuoden välein pitäkää silmällä keittiön tiskialtaan allaskaappia ja siellä olevia vesi- ja viemäriputkistoja seuratkaa, ettei jääkaappi laske alleen vettä seuratkaa, ettei huoneiston seinissä tai katoissa ilmene kosteusvaurioihin viittaavia muutoksia kiinnittäkää huomiota huoneiston ilmanvaihdon toimintaan Ilmoittakaa aina heti isännöitsijälle, jos havaitset pieniäkin vesivuotoja. Ilmoittakaa myös, mikäli havaitsette merkkejä kosteus- tai mikrobivaurioista tai niiden mahdollisesta syntymisestä (esim. irtoileva maali tai tapetti, reikiä märkätilojen pinnoitteessa, vettä kylpyhuoneen maton alla, näkyvää puuaineksen tummumista tai lahoamista, näkyviä vesivuotoja, kosteusvaurioon viittaavia muutoksia pinnoitteiden väreissä, ummehtunutta hajua, näkyvää mikrobi- tai homekasvustoa tai merkkejä huonosta ilmanvaihdosta). Hoitakaa asia ensisijaisesti isännöitsijän kanssa. Katsokaa lisäksi, mitä tässä asumisoppaassa on kerrottu keittiöstä, kodinkoneista, kylpyhuoneista ja vesi-, viemäri-, ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmistä. ENERGIAN SÄÄSTÄMINEN Kiinteistöyhtiön energiasäästötoimenpiteet Kiinteistöyhtiö pyrkii vaikuttamaan energian säästöön kiinteistön teknisten järjestelmien järkevällä käytöllä, energiataloudellisia teknisiä parannuksia tekemällä, asukasyhteistyöllä ja tiedottamisella.

10 10 (15) Asukkaan muisti- ja vinkkilista ilmoita kaikista vesikalusteiden vuodoista heti valitse energiataloudellisia kodinkoneita vältä turhaa veden valuttamista sulje vesi suihkussa saippuoinnin ja hiusten pesun ajaksi vältä turhaa oleskelua suihkussa älä käytä tiskatessa juoksevaa vettä käytä pesutupaa mahdollisuuksiesi mukaan jos peset pyykkiä kotona tai käytät astianpesukonetta, pese täysiä koneellisia ilmoita, jos asunnossa on liian lämmintä lämmityskauden aikana vältä jatkuvaa tuuletusta säädä patterien lämmitystehoa tarvittaessa älä peitä termostaattisia patteriventtiilejä verhoilla, huonekaluilla tms. ilmoita vetoisuudesta vältä kaikkea turhaa sähkönkäyttöä kotona (esim. valojen, kylmälaitteiden, lieden, viihde-elektroniikan osalta) älä päästä huurretta ja jäätä kertymään kylmälaitteiden sisäpinnoille huolehdi kylmälaitteiden takaseinän lauhduttimien puhdistamisesta käytä energiataloudellisia lamppuja käytä ruoan valmistuksessa lieden levyyn nähden oikean kokoista keittoastiaa käytä keittoastiassa kantta pienennä levyn tehoa kiehumisen alettua hyödynnä uunin esilämmitys ruokien ja leivonnaisten valmistuksessa, mikäli mahdollista jos sinulla on mikroaaltouuni, käytä sitä pienten ruokamäärien sulatukseen ja kuumentamiseen anna ruoan jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen kuin siirrät sen jääkaappiin pakkaa ja jäähdytä tuotteet ennen pakastimeen panoa sulata pakasteet jääkaapissa TURVALLISUUS Kiinteistön turvallisuussuunnitelma Asuinrakennuksiin tai samalla tontilla tai rakennuspaikalla oleviin rakennuksiin tai rakennusryhmiin, joissa on yhteensä vähintään viisi asuinhuoneistoa, on pelastustoimiasetuksen perusteella laadittava turvallisuussuunnitelma. Turvallisuussuunnitelmassa on selvitettävä: vaaratilanteet ja niiden vaikutukset toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi ja suojautumismahdollisuudet suojeluhenkilöstö, sen varaaminen ja kouluttaminen sekä muun henkilöstön perehdyttäminen suunnitelmaan tarvittava suojelumateriaali suunnitelma toiminnasta erilaisissa onnettomuus-, vaara- ja vahinkotilanteissa Turvallisuus on yhteinen asia Jokainen on lain mukaan velvollinen valvomaan, että hänen määräysvaltansa piirissä noudatetaan tulipalon tai muun onnettomuuden ehkäisemiseksi annettuja säännöksiä ja määräyksiä. Lain mukaan myös jokainen, joka huomaa tai saa tietää tulipalon syttyneen tai muun onnettomuuden tapahtuneen, eikä voi heti sammuttaa paloa tai torjua vaaraa, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan siitä vaarassa oleville, tekemään hätäilmoituksen sekä ryhtymään kykynsä mukaan pelastustoimintaan. Paloturvallisuus Alla on koottu muistilista kodin ja kiinteistön paloturvallisuusasioista: sähkölaitteiden asennukset ja korjaukset on teetettävä alan ammattilaisella huonokuntoisia sähkölaitteita ei saa käyttää sähkölaitteet irrotetaan pistorasiasta vetämällä pistokkeesta, ei johdosta valaisimissa ei saa käyttää vahvempaa lamppua kuin laitteeseen on merkitty päälle unohtunut sähkölevy tai silitysrauta voi aiheuttaa tulipalon jääkaappi, pakastin ja televisio on sijoitettava niin, että niiden ympärille jää vapaata tuulettuvaa ilmatilaa laitteet on ulkopuolelta imuroitava pölystä tarvittaessa laitteiden päällä ei saa polttaa kynttilöitä tms. sähköpattereita tai sähkötoimisia lisälämmittimiä ei saa peittää tupakointi on sisätiloissa kielletty kynttilöitä ei saa polttaa kirjahyllyssä eikä muutenkaan niin, että niiden lähellä on syttyvää materiaalia sekä on aina käytettävä palamatonta alustaa järjestyssääntöjen mukaan talon yhteisissä tiloissa ei saa säilyttää paloherkkiä eikä vaarallisia aineita rappukäytävissä ja varastotilojen käytävillä ei saa säilyttää mitään rakennuksen lähelle johtavaa ajoväylää ei saa tukkia väärin pysäköimällä tai muulla tavalla palo-osastojen väliset ovet on yleisissä ja yhteisissä tiloissa pidettävä aina suljettuina asuinhuoneistojen palovaroittimet on pidettävä toimintakunnossa tuhopolttoja voi estää pitämällä silmällä vieraiden liikkeitä kiinteistössä ja pitämällä kellarit, ullakot ja varastotilat lukittuina varastotilat on pidettävä siisteinä jos kodinkone syttyy, ensimmäisenä pitää irrottaa pistotulppa pistorasiasta, sen jälkeen palon voi tukahduttaa sammutuspeitteellä, paksulla matolla tai jauhesammuttimella, ei kuitenkaan missään nimessä vedellä

11 lapsia koskevat ohjeet ovat lasten turvallisuuden muistilistassa 11 (15) Tulipalon syttyessä: 1. Pelasta 2. Tee hätäilmoitus 112 (älä sulje puhelinta ilman lupaa) 3. Sammuta 4. Rajoita (sulje ovet savun tai palon leviämisen estämiseksi) 5. Opasta palokunta paikalle ja järjestä pääsy kohteeseen Toimenpiteiden järjestys voi vaihdella tilanteen mukaan. Ihmisten turvallisuutta ei saa koskaan vaarantaa. Palovaroitin Asukkaalla on lakisääteinen vastuu asuntoon lakisääteisesti kuuluvasta palovaroittimesta ja sen jatkuvassa toimintakunnossa pysymisestä. Asukkaalle kuuluvat palovaroittimen toiminnan tarkastukset ja paristojen vaihto tarvittaessa. Asukkaat voivat hankkia lisää palovaroittimia oman harkintansa mukaan. Suositusten mukaan yksi palovaroitin on riittävä korkeintaan 60 m 2 pinta-alalle. Huoneistojen eri huoneiden välisten oviaukkojen yläosan seinät ja väliovet ym. esteet estävät savukaasujen kulkeutumista, jolloin savukaasu ei välttämättä saavuta palovaroitinta ajoissa. Varsinkin makuuhuoneisiin suositellaan huonekohtaisia palovaroittimia. Varoitin asennetaan kattoon vähintään puolen metrin päähän seinistä ja muista ulokkeista tai esteistä. Lukitusturva Säilytä haltuusi uskotut avaimet huolellisesti. Kun muutat pois, palauta kaikki avaimet isännöitsijälle. Ilmoita kadonneista avaimista. Kiinteistöyhtiö huolehtii tarvittaessa lukkojen uudelleensarjoittamisesta ja uusien avainten hankinnasta. Asukas on velvollinen maksamaan aiheuttamansa lukkojen sarjoituksen ja avainten hankinnan kustannukset. Asukas vastaa myös häneltä varastetusta avaimesta. Älä luovuta hallinnassasi olevia avaimia ulkopuolisille. Talojen lukitus on usein suunniteltu siten, että eri tiloihin on pääsy vain niillä henkilöillä, joille se on tarpeellista. Joskus tästä voi aiheutua ylimääräiseltä tuntuvaa vaivaa joillekin yhteisten tilojen käyttäjille. Myös avainten määrä voi olla rajattu, esimerkiksi varastotilan avainta on annettu vain yksi huoneistoa kohti. Tämä voi aiheuttaa järjestelytarpeita huoneiston asukkaiden keskinäiselle avaimien käytölle. Talosuojelu Talosuojelussa pyritään ennaltaehkäisemään onnettomuuksien ja vaaratilanteiden syntymistä kiinteistön alueella, varaudutaan tarvittaviin toimenpiteisiin onnettomuus- ja vaaratilanteissa sekä poikkeusoloja tai näiden uhkaa varten ja pyritään omalta osalta toimimaan oikein edellä mainituissa tilanteissa tai poikkeusoloissa. Väestönsuojelu Kiinteistön väestönsuojelutehtävät ovat osa talosuojelua. Väestönsuojelulla tarkoitetaan mm. poikkeusoloihin varautumista sekä ihmisten ja omaisuuden suojaamista poikkeusoloissa. Sähköturvallisuus Alla on koottu muistilista kodin sähköturvallisuusasioista: Sähkölaitteiden asennukset ja korjaukset on teetettävä ammattilaisella Huonokuntoisia sähkölaitteita ei saa käyttää Suihkun ja kylvyn aikana ei saa käyttää kylpyhuoneen pistorasioita Märkätiloissa käytettävien laitteiden pistotulpat on irrotettava pistorasiasta käytön jälkeen Sähköliesi on kytketty kiinteästi sähköverkkoon. Irrottamisen ja kytkennän saa tehdä vain valtuutettu sähköalan ammattilainen Viihde-elektroniikkalaitteista kannattaa sammuttaa valmiusvirta yön ajaksi ja aina kun asunto jää tyhjilleen Viihde-elektroniikkalaitteiden pistotulpat ja antennit kannattaa irrottaa pistorasiasta matkalle lähtiessä Kun sähkölaitetta huolletaan tai puhdistetaan, pitää ensin irrottaa pistotulppa pistorasiasta Älä sijoita, säilytä tai käytä mitään sähkölaitetta niin, että sähkölaite voi pudota veteen tai märälle alustalle tai että laite voi kastua esim. roiskevedestä Pienten lasten turvallisuus Alla on koottu kodin ja kiinteistön muistilista lasten turvallisuusasioista: Kerro lapselle vaaroista Opeta lasta toimimaan oikein Opeta lasta toimimaan oikein myös vaara- ja onnettomuustilanteissa Muista, että aikuiset toimivat lasten esimerkkeinä Älä jätä pieniä lapsia ilman valvontaa Seuraa pihan leikkivälineiden kuntoa ja tee tarvittaessa heti vikailmoitus Ikkunoihin ja parvekeoveen kannattaa asentaa turvaksi rajoitinketjut tai muut aukipitolaitteet Huonekalut tulee sijoittaa niin, etteivät lapset pääse kiipeämään ikkunan korkeudelle Lieden uuninluukku kannattaa tarkastaa ja tarvittaessa asennuttaa siihen turvalukko Liesitaso kannattaa varustaa turvareunalla Pistorasiat on syytä suojata suojatulpilla Lääkkeet on turvallisinta säilyttää lukitussa lääkekaapissa Kodin puhdistusaineet ja myrkylliset kemikaalit on syytä säilyttää lasten ulottumattomissa Asunnon sisäportaisiin kannattaa asentaa turvaportit

12 12 (15) Tulitikut, sytyttimet ja palavat kynttilät on syytä pitää lasten ulottumattomissa Lapsia ei saa päästää leikkimään talon kellareihin, varastotiloihin eikä ullakoille Lapsia ei saa päästää leikkimään hisseissä tai hisseillä Huomioi, jos talossa tai tontilla tehdään rakennus- tai korjaustöitä. Neuvo lasta varovaisuuteen. Kiellä lasta menemästä merkitylle työmaa-alueelle. Neuvo lasta varomaan liikennettä myös pihoilla ja pihateillä Liukkauden torjunta Liukkauden torjunta kiinteistön alueella on kiinteistöyhtiön tehtävä. Liukkauden torjunta kadulla voi olla kiinteistöyhtiön tai kunnan tehtävä. Asukkaat voivat myös omatoimisesti ehkäistä liukastumisia. Asukkaan muistilista: Huomioi keliolosuhteet Varo erityisesti porraskäytävästä ulos tullessasi, kun alustan pito muuttuu Vältä kiirettä Käytä liukkaalla kelillä soveltuvia jalkineita, joiden pohjat estävät liukastelua Käytä tarvittaessa jalkineissa erillisiä liukuesteitä Käytä hiekoitettuja reittejä, vaikka reitti olisikin pidempi kuin hiekoittamaton Huomioi, että hiekoitetulla reitilläkin voi olla liukkaita kohtia Huomioi ajankohta ja kelin nopea muuttuminen. Hiekoituksesta vastuussa olevat tekevät työn tietyssä järjestyksessä eivätkä ehdi joka paikkaan välittömästi eivätkä samanaikaisesti VAKUUTUSTURVA Kiinteistövakuutus Kiinteistövakuutus korvaa kiinteistöön kohdistuneet vahingot vakuutusehtojen mukaisesti. Kiinteistövakuutus ei korvaa asukkaan omaisuuteen kohdistuneita vahinkoja, ellei kiinteistö ole lain mukaan vahingonkorvausvelvollinen. Esimerkiksi naapuriasunnossasi syttynyt tulipalo tai yläkerrassa tapahtunut vesivahinko voivat aiheuttaa vahinkoa omaisuudellesi. Kiinteistövakuutus ei korvaa sinun omaisuuteesi kohdistuneita vahinkoja, ellei kiinteistöyhtiö ole vastuussa tapahtuneesta. Omaisuuttasi voidaan myös varastaa esimerkiksi irtaimistovarastoista. Näitäkään vahinkoja ei korvata kiinteistön vakuutuksesta. Kotivakuutus Mm. edellä mainituista syistä suosittelemme, että asukkaat hankkivat omaisuutensa turvaksi oman kotivakuutuksen. HUONEISTON TAI SEN OSAN HALLINNAN LUOVUTUS Asumislupa ja alivuokraus Asuntoon saavat muuttaa vain asukasvalintapäätöksessä mainitut henkilöt. Lupa asunnon käyttöön yhdessä muiden kanssa tai lupa alivuokralaisen ottamiseen voidaan myöntää, mikäli siitä ei aiheudu vuokranantajalle huomattavaa haittaa. Vuokralainen saa luovuttaa alivuokrauksena tai muutoin enintään puolet huoneistosta toisen käytettäväksi. Luvan voi saada myös asunnon käyttöön vuokralaisen omana tai yhteisenä asuntona puolison ja perheeseen kuuluvien lasten kanssa. Alivuokraussopimus on tehtävä kirjallisena ja siitä on toimitettava kopio isännöitsijälle, jotta voidaan valvoa, ettei aravavuokra-asuntoja käytetä niiden käyttötarkoituksen vastaisesti. Jokaisesta huoneistoon muuttavasta asukkaasta on tehtävä muuttoilmoitus väestörekisteriin ja isännöitsijätoimistoon. Mikäli päävuokralaisen huoneistoon ottama alivuokralainen tai muu henkilö ei poistu huoneistosta päävuokralaisen tätä vaatiessa, vuokranantaja ei ole velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin tilanteen ratkaisemiseksi. Päävuokralaisen tulee itse ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin, esimerkiksi alivuokralaisen häätämiseen oikeusteitse. Huoneistoa ei saa ilman vuokranantajan lupaa luovuttaa kokonaisuudessaan toisen käytettäväksi. Vuokraoikeuden siirto Luvan vuokraoikeuden siirtoon voi saada kunnan kiinteistöyhtiön aravavuokra-asunnossa asuvalle puolisolle, perheeseen kuuluvalle lapselle tai jommankumman puolison vanhemmalle, joka on asunut huoneistossa yhdessä päävuokralaisen kanssa vähintään vuoden. Lupahakemuslomakkeita saa isännöitsijältä. AVIOERON TAI YHTEISELÄMÄN LOPETTAMISEN VAIKUTUS VUOKRASUHTEESEEEN Yhteiselämän tai yhteisen asumisen päättyessä tai avioeron takia on niillä, jotka ovat vuokranneet huoneiston, mahdollisuus kullakin omalta osaltaan irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus päättymään omalta osaltaan irtisanomisajan kuluttua. Puoliso, joka ei ole huoneistoa vuokrannut, vastaa toisen puolison muutettua huoneistosta edelleen vuokrasopimuksesta johtuvista velvoitteista niin kauan, kuin hän tässä huoneistossa asuu. Jos aviopuolisot ovat vuokranneet tai toinen heistä on vuokrannut yhteisenä kotina käytettävän huoneiston, tuomioistuin voi määrätessään heidän yhteiselämänsä lopetettavaksi tai tuomitessaan heidät avioeroon samalla määrätä sen

13 13 (15) aviopuolison, joka on enemmän asunnon tarpeessa, jatkamaan vuokrasuhdetta sekä vapauttaa toisen tai muut vuokrasuhteesta taikka vapauttaa heidät kaikki vuokrasuhteesta. Jos muut kuin aviopuolisot ovat vuokranneet huoneiston käytettäväksi heidän yhteisenä asuntonaan, tuomioistuin voi yhteisen asumisen päätyttyä jonkun heistä sitä vaatiessa määrätä huoneistoa eniten tarvitsevan jatkamaan vuokrasuhdetta sekä vapauttaa toisen vuokrasuhteesta taikka vapauttaa heidät kaikki vuokrasuhteesta. MENETTELY VUOKRALAISEN KUOLLESSA Kuolinpesä on vastuussa vuokrasopimuksen ehtojen täyttämisestä. Kuolinpesä voi irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen päättymään irtisanomisajan kuluttua. Jos kuollut vuokralainen oli vuokrannut huoneiston toisen kanssa, irtisanomisoikeus kuuluu kuolinpesälle ja eloon jääneelle vuokralaiselle yhteisesti. Kummallakin on oikeus irtisanoa sopimus omalta osaltaan. Sillä, joka on vuokrannut huoneiston yhdessä kuolleen vuokralaisen kanssa, on oikeus kuolinpesän asemesta jatkaa vuokrasuhdetta, jollei vuokranantajalle ole perusteltua syytä vastustaa sitä. Sama oikeus on vuokralaiselta jääneellä, asuinhuoneistossa asuvalla puolisolla, perheeseen kuuluvalla lapsella ja vuokralaisen tai hänen puolisonsa vanhemmalla. Vuokrasuhteen jatkamista haluavan on kolmen kuukauden kuluessa vuokralaisen kuolemasta kirjallisesti ilmoitettava, että vuokrasuhdetta halutaan jatkaa. Ilmoitus päättää kuolinpesän vastuun vuokraehtojen täyttämisestä ja siirtää vastuun jatkamisilmoituksen tehneelle. ASUNNONVAIHDOT Asunnonvaihdon edellytykset Asunnonvaihto voidaan kiinteistöyhtiön aravavuokra-asunnoissa perustellusta syystä hyväksyä kun: Vuokralainen on asunut viimeksi vuokraamassaan huoneistossa vähintään vuoden Vuokralaista ei ole hakemista edeltävän vuoden aikana huomautettu eikä kirjallisesti varoitettu järjestysmääräysten noudattamisesta Vuokralaisella ei ole maksamattomia vuokria Vuokranantajalla ei ole vuokralaista kohtaan muita taloudellisia vaatimuksia Irtisanomisajat ja muutot Asunnonvaihdossa noudatetaan normaaleja irtisanomisaikoja. Muuton asuntoon saa tehdä vuokrasopimuksen mukaisen vuokra-ajan alkaessa. ASUMISHÄIRIÖT, VALITUSMENETTELYT JA MAHDOLLISET SEURAAMUKSET Huoneiston huono hoito Huoneiston huono hoito aiheuttaa vahinkoa vuokranantajan omaisuudelle ja voi aiheuttaa ympäristöön hajuhaittoja ja terveydellisiä riskejä, esimerkiksi tuholaisten leviämistä kiinteistössä. Häiritsevä elämäntapa Jokaisella on oikeus kotirauhaan ja turvalliseen asumisympäristöön. Yhteisöllisessä asumisessa on otettava kohtuudella huomioon muut ihmiset. Kaikilla on oikeus normaaliin asumiseen. Useimmissa tapauksissa keskustelemalla ja molemminpuolisella huomaavaisuudella löydetään toimivat asumistavat. Jos jonkun asukkaan normaalista poikkeava ja järjestyssääntöjen vastainen elämäntapa häiritsee toistuvasti muita asukkaita, voi asiasta yrittää keskustella häiriön aiheuttajan kanssa, jos se tapauskohtaisen harkinnan mukaan on turvallista. Esimerkiksi yöaikaan ei useinkaan ole turvallista mennä huomauttamaan reippaan juhlinnan aiheuttamista äänistä, vaan on viisaampaa hoitaa asia päiväsaikaan turvallisemmassa ympäristössä. Puhelinta voi oman harkinnan mukaan käyttää, mikäli häiriön aiheuttajan puhelinnumero on tiedossa. Vakavissa järjestyshäiriöissä kannattaa kutsua paikalla poliisi. Poliisi tekee ilmoituksen perusteella tilannearvioinnin ja ratkaisun partion lähettämisestä paikalle. Poliisin käynnistä jää poliisin arkistoon raportti, jota vuokranantaja voi myöhemmin käyttää hyödyksi mahdollisissa jatkotoimenpiteissä. Häirintätilanteissa kannattaa kirjoittaa ylös lyhyt kuvaus tapahtumasta ja ajasta sekä keskustella naapureiden kanssa tapahtuneesta. Sääntörikkomusilmoitus Asukkaiden on syytä tehdä kirjallinen valitus järjestyssääntöjä vakavalla tavalla, toistuvasti tai jatkuvasti rikkovasta asukkaasta. Valituksen voi tehdä isännöitsijätoimistoon. Valituksessa on lyhyesti kuvattava valituksen aihe ja siihen on merkittävä tapahtuma-ajat, sääntöjen rikkojan nimi ja osoite sekä valittajan ja todistajien yhteystiedot. Asukkaiden tekemät kirjalliset valitukset ovat ehdoton edellytys sille, että syntyneet ongelmatapaukset saadaan ratkaistua.

14 14 (15) Varoitus vuokrasopimuksen purkamisen varalta Vuokranantaja voi tarvittaessa antaa asuntoaan huonosti hoitavalle tai muita asukkaita häiritsevälle asukkaalle kirjallisen varoituksen vuokrasopimuksen purkamisen varalle. Varoitus on vakavasti otettava asiakirja. Vuokrasopimuksen purkaminen vuokranantajan puolelta Vuokranantajalla on oikeus purkaa vuokrasopimus, mikäli vuokralainen Laiminlyö vuokranmaksun sovitussa ajassa Luovuttaa huoneiston tai sen osan toisen käytettäväksi vastoin asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain säädöksiä Käyttää huoneisto muuhun tarkoitukseen tai muulla tavalla kuin vuokrasopimusta tehtäessä on määritelty Viettää tai sallii muiden viettävän huoneistossa häiritsevää elämää Hoitaa huoneistoa huonosti Vuokrasopimuksen purkaminen ei edellytä varoitusta, jos purkamisperusteen aiheuttanut vuokralaisen menettely on aikaisemmin annetun varoituksen jälkeen toistunut tai jos vuokralainen on erittäin moitittavalla tavalla viettänyt tai sallinut vietettävän häiritsevää elämää. Vuokrasopimuksen irtisanominen vuokranantajan puolelta Vuokranantaja voi irtisanoa vuokrasopimuksen, mikäli irtisanomiseen on hyväksyttävä syy, eikä irtisanomista ole pidettävä vuokralaisen olosuhteet huomioon ottaen kohtuuttomana. Vuokrataloyhtiö ei irtisano vuokrasopimusta ilman perusteltua syytä. Häätö Häätö pannaan aina toimeen, mikäli vuokralainen ei heti luovuta huoneistoa vuokranantajan vapaaseen hallintaan, kun vuokrasopimus on päättynyt. Häädön saaneilla ei yleensä ole mahdollisuutta uuteen kunnan vuokra-asuntoon. ASIATTOMIEN OLESKELU KIINTEISTÖN YLEISISSÄ JA YHTEISISSÄ TILOISSA Asiattomien oleskelusta kiinteistön yleisissä ja yhteisissä tiloissa voi ilmoittaa isännöitsijätoimistoon. Kiinteistöyhtiön edustajat tekevät tilannearvioinnin ja pyytävät tarvittaessa poliisin paikalle. Poliisi ratkaisee miten tilanteessa menetellään. ILKIVALTA Kaikesta ilkivallasta tulee heti tehdä ilmoitus isännöitsijälle, jotta vahingot saadaan korjattua. Nopea ilkivallan jälkeen korjaaminen ehkäisee uutta ilkivaltaa ja edistää asuinympäristön viihtyisyyden parantumista. Jos on ollut silminnäkijänä ilkivallalle, tulee tiedot näkemästään ilmoittaa isännöitsijälle ja poliisille, jotta syylliset saadaan vastaamaan teoistaan. Alaikäisten ilkivaltateot kuuluvat aina heidän huoltajiensa vastuuvelvollisuuteen. VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN VUOKRALAISEN PUOLELTA Jos toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus irtisanotaan, se päättyy irtisanomisajan kuluttua. Irtisanomisajan tarkoitus on turvata sopimuksen kummankin osapuolen mahdollisuudet hoitaa tilanteeseen liittyvät asiat omalta osaltaan kohtuullisella tavalla sekä huomioida kohtuullisessa määrin myös uuden tulevan vuokralaisen asumisjärjestelyitä varten tarvitsema aika. Irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanomisilmoitus on suoritettu. Irtisanomisilmoitus on annettava vuokranantajalle kirjallisesti ja todisteellisesti. Se on annettu todisteellisesti, kun vuokranantaja on kuitannut sen vastaanotetuksi. Suositeltavaa on, että irtisanomisilmoitus tehdään heti, kun poismuuton ajankohta varmistunut. Hyvä käytäntö on käydä itse henkilökohtaisesti tekemässä kirjallinen irtisanomisilmoitus isännöitsijätoimistossa. ASUNNOSTA POISMUUTTO Poismuuttoilmoitus väestötietojärjestelmään Katso oppaan alusta muuttoilmoitus väestötietojärjestelmään ja osoitteenmuutos postiin. Poismuuttoilmoitus isännöitsijätoimistoon Muuttoilmoitus on tehtävä myös isännöitsijätoimistoon. Avaimien palautus Kaikki huoneiston avaimet ja muut asukkaan hallussa olevat kiinteistön avaimet (lämmitystolppa, kellari, pesutupa jne.) on palautettava isännöitsijätoimistoon. Jos asukkaan oma turvalukko jätetään poismuutossa paikalleen, sen avaimet tulee myös luovuttaa isännöitsijätoimistoon. Sälekaihtimet Asukkaan asentamien sälekaihtimien osalta noudatetaan isännöitsijän antamia ohjeita tai jätetään ne paikoilleen.

15 Asukkaan oma ovisilmä, turvalukko ja varmuusketju Jos asukkaan omaa ovisilmää tai turvalukkoa ei jätetä paikalleen, niiden paikalle on asennettava asianmukaiset ja siistit peitekappaleet. Jos asukkaan omaa varmuusketjua ei jätetä paikalleen, on sen jättämät jäljet ovessa siistittävä. 15 (15) Asuntopihan luvalliset omat rakennelmat ja istutukset Asuntopihaan tehdyt rakennelmat ja istutukset jätetään poismuutossa paikoilleen tai toimitaan isännöitsijän ohjeen mukaan. Asuntokohtaiset ohjemateriaalit Asuntokohtaiset vuokranantajan ohjemateriaalit jätetään poismuutossa asuntoon. Asunnon ja siihen kuuluvien tilojen tyhjennys ja siivous Asunto ja sille kuuluva irtaimistovarasto tyhjennetään ja siivotaan huolellisesti ennen poismuuttoa. Mahdollisesti vuokralla olleet muut tilat kuten autotallit, autopaikat, varastot ym. on tyhjennettävä ja siivottava huolellisesti. Kaikki huoneistossa olevat säilytystilat on tyhjennettävä ja siivottava huolellisesti. Liesi ja asuntoon kuuluvat kylmälaitteet on tyhjennettävä ja puhdistettava huolellisesti. Myös niiden alla oleva lattia on siivottava huolellisesti. Jos vuokralainen jättää kiinteistöön tai sen alueelle omaisuuttaan tai laiminlyö siivouksen, tavarat poistetaan ja kuljetetaan kaatopaikalle sekä teetetään tarvittaessa siivoustyöt laiminlyönneistä vastuussa olevan vuokralaisen kustannuksella. MUUTA MUISTETTAVAA Lopuksi muistilista muista poismuuttoon liittyvistä asioista: Uuden ja vanhan asunnon sähkösopimukset Kiinteän puhelinliittymän siirron tilaus Postin edelleen lähettämissopimus lähimmässä postissa osoitteenmuutosilmoitukset

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen. vastuunjakotaulukko 2.12.2015. Lämmitys. Ilmanvaihto

Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen. vastuunjakotaulukko 2.12.2015. Lämmitys. Ilmanvaihto Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen 2.12.2015 vastuunjakotaulukko Tämä taulukko määrittelee asukkaan ja kiinteistön omistajan väliset vastuut asunnon hoidossa. Epäselvissä tilanteissä ota yhteyttä

Lisätiedot

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN Koulukatu 19 Skolhusgatan PL 2 PB, Vaasa 65101 Vasa faksi/fax (06) 325 3629, www.pikipruukki.com Pvm TÄYTÄ JA TULOSTA. Palauta allekirjoitettuna osoitteeseen: Koy Pikipruukki,

Lisätiedot

Kotitalouksien sähköpalojen torjunta

Kotitalouksien sähköpalojen torjunta Suojeluohje 3/2008 Sisältö 1. Suojeluohjeen tarkoitus... 1 2. Suojeluohjeen velvoittavuus... 1 3. Sähköasennusten määräaikaistarkastukset... 1 4. Sähköasennukset... 1 5. Sulakkeen palaminen tai johtosuojan

Lisätiedot

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta!

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Paloturvallisuustietoa kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Ohjeet asukkaalle Palovaroitin Asunnon jokainen kerros sekä niihin yhteydessä olevat kellarikerrokset ja ullakot on varustettava

Lisätiedot

Poismuuttoilmoitus isännöitsijätoimistoon

Poismuuttoilmoitus isännöitsijätoimistoon HELSINGIN KAUPUNGIN ARAVAVUOKRATALOYHTIÖT... 4 Helsingin kaupungin asunnot Oy aravavuokrataloyhtiöiden omistajana 1.1.2012 alkaen... 4 Omistajaohjaus... 5 Viranomaisohjaus... 5 Kaupungin omistamien vuokrataloyhtiöiden

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Vuokralaisen oikeudet ja velvollisuudet sekä tehtävien vastuunjako

ASUMISPAKKI- koulutus Vuokralaisen oikeudet ja velvollisuudet sekä tehtävien vastuunjako ASUMISPAKKI- koulutus Vuokralaisen oikeudet ja velvollisuudet sekä tehtävien vastuunjako Vuokralaisen oikeudet Vuokratessaan asunnon vuokralaisella on sekä oikeuksia että velvollisuuksia asunnon suhteen.

Lisätiedot

ASUKASOPAS YLEISIÄ OHJEITA VUOKRALAISILLE

ASUKASOPAS YLEISIÄ OHJEITA VUOKRALAISILLE Sivu 1 / 5 ASUKASOPAS YLEISIÄ OHJEITA VUOKRALAISILLE Tämä opas tarjoaa Taitokaari Oy:n vuokralaisille yleistä tietoa ja hyödyllisiä ohjeita jokapäiväistä asumista varten. Oppaan lopusta löydät myös kaikki

Lisätiedot

Asukkaiden kosteudenhallinta Pekka Luoto

Asukkaiden kosteudenhallinta Pekka Luoto Asukkaiden kosteudenhallinta Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöliittoyhteisö 2015 Yksityiset vuokranantajat Taloyhtiöt, KOY:t Vuokrataloyhteisöt Suomen Vuokranantajat

Lisätiedot

ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS

ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS Koulukatu 19 Skolhusgatan PL 2 PB, Vaasa 65101 Vasa faksi/fax (06) 325 3629, www.pikipruukki.com Pvm TÄYTÄ JA TULOSTA. Palauta allekirjoitettuna osoitteeseen: Oy Vaasan

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sisältö 1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT... 3 1.1 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT ASUMISTA VARTEN... 3 1.1.1 YLEISTÄ... 3 1.1.2 VELVOITTAVUUS... 3 1.1.3 YHTEISET ALUEET... 3 1.1.4 JÄTEHUOLTO... 3 1.1.5 PYSÄKÖINTI... 3

Lisätiedot

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton tiistaina 30.9.2014.

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton tiistaina 30.9.2014. 215 TOAS PEKOLA 27 >ASUNTONI MINKÄLAISIA LAITTEITA KEITTIÖSSÄNI ON? Keittiössä on vakioliesi ja jää-/pakastinkaappi. Lieden yläpuolella on liesikupu, joka on yhdistetty talon koneelliseen ilmanvaihtojärjestelmään

Lisätiedot

Opas Kotkan Asuntoihin muuttavalle

Opas Kotkan Asuntoihin muuttavalle Opas Kotkan Asuntoihin muuttavalle Muuttaminen Vuokrasopimus tulee allekirjoittaa Kotkan Asunnot toimistolla (vuokravakuus ja mahdolliset liitteet tulee olla hoidettu ennen sopimuksen allekirjoitusta).

Lisätiedot

Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä

Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä Asunto-osakeyhtiölain II osan 4. luvussa on säädetty osakkaan kunnossapitotöistä ja 5. luvussa osakkaan muutostöistä. Osakas on velvollinen ilmoittamaan

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Oma puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä esite näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin kattoon.

Lisätiedot

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014.

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014. 215 TOAS PEKOLA 31 >MUUTTO MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014. MISTÄ JA KUINKA SAAN AVAIMET? Asunnon avaimet voit noutaa perjantaista 30.5.2014 alkaen asuntotoimistostamme,

Lisätiedot

Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa?

Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa? kunnalta kaupungilta Nuorisoasuntoliitolta (NAL) yksityisiltä vuokranantajilta esim. VVO ja SATO yksityisiltä henkilöiltä Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä?

Lisätiedot

SALAMANTERI OS200. Asennus- ja käyttöohjeet

SALAMANTERI OS200. Asennus- ja käyttöohjeet SALAMANTERI OS200 Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Turvaohjeet... 3 3. Asennus... 3 4. Laitteen kuljetus ja siirto... 3 5. Käyttöpaneeli... 4 6. Käyttö... 4 7. Puhdistus ja

Lisätiedot

SCANCOOL PAKASTIN SFS-55 KÄYTTÖOHJE

SCANCOOL PAKASTIN SFS-55 KÄYTTÖOHJE SCANCOOL PAKASTIN SFS-55 KÄYTTÖOHJE Onnittelemme uuden tuotteen valinnasta. Noudata käytössä näitä ohjeita ja säilytä ohjeet aina tuotteen mukana. Huom! 1.Kytke laite maadoitettuun pistorasiaan, jonka

Lisätiedot

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA MUSTIKKAHAAN HUOLTO OY Versio 2016 OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiölaki 5. luku 2, osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle,

Lisätiedot

Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan

Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan asumispalveluyksikköä 1 Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan Vuokralainen vastaa ja maksaa itse KIINTEISTÖYHTIÖN HALLINTO Hallinnollinen isännöinti KiinteistöOy hallinto Kirjanpito ja maksuliikenne

Lisätiedot

MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN. Heli Kallio

MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN. Heli Kallio MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN Heli Kallio 21.3.2017 VAI VAKUUTTAMATTOMUUS? MATKAILUN VERTAISPALVELUJA Majoitus Liikkuminen Ruokailu Elämykset Airbnb HBB Uber Shareit Blox Car Bonappetour Rentaguide

Lisätiedot

Kodin paloturvallisuus

Kodin paloturvallisuus Kodin paloturvallisuus Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos Palotarkastaja Linnea Kytömäki Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Väkiluku n. 94 000 Seitsemän kuntaa Työntekijöitä n. 180 Asemat, joissa on vakituista henkilökuntaa

Lisätiedot

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET Turvallista asumista YH Kodeilla YH Kodit tarjoaa elämän kestävää asumista, joka on paljon enemmän kuin pelkkä asunto. Me arvostamme turvallisen asumisen ja toimivan elinympäristön

Lisätiedot

Sähkölaitteiden palot

Sähkölaitteiden palot Sähkölaitteiden palot 00:40 01:35 02:20 03:53 Kuvasarja television polttokokeesta, kuvattu VTT:n palolaboratoriossa 2000 Palojen vähentämisessä tehtävää!!! noin 2000 sähköpaloa* vuodessa sähköpalot 1/3

Lisätiedot

Mieti ennen kuin muutat

Mieti ennen kuin muutat Mieti ennen kuin muutat Millä rahoitat asumisen? vuokra (300-700 /kk) vuokravakuus (1-3 kk vuokra) kotivakuutus (alle 10 /kk) sähkö- ja vesilasku (40 /kk) huonekalut, astiat, ruoka, puhelin- ja nettiyhteydet

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN Koulukatu 19 Skolhusgatan PL 2 PB, Vaasa 65101 Vasa faksi/fax (06) 325 3629, www.pikipruukki.com Pvm TÄYTÄ JA TULOSTA. Palauta allekirjoitettuna osoitteeseen: Koy Pikipruukki,

Lisätiedot

K-S Tili ja Isännöinti Oy

K-S Tili ja Isännöinti Oy K-S Tili ja Isännöinti Oy Asunto Oy:n valvontavastuu huoneiston kunnossapito- tai muutostöissä Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakas on velvollinen ilmoittamaan kirjallisesti taloyhtiölle kaikista huoneistonsa

Lisätiedot

JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS

JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS JUUAN KUNTA 2 Sisällysluettelo Käyttötarkoitus ja yleiset ohjeet... 4 Leirikeskuksen käytön varaaminen... 4 Vahingon sattuessa... 4 Varauksen vahvistaminen/peruutus...

Lisätiedot

DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET

DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET Yliopistonranta 5, 65200 Vaasa 1. Tiloja voi vuokrata ainoastaan luonnollinen henkilö (vuokralainen), joka tekee VYY Holding Oy:n (VYH)

Lisätiedot

2 Keittiö. Näytesivut. Tilaa otsikkotekstille. Keittiö. Vuokra-asukkaan opas Luku 2 KEITTIÖ 8/2015 harri.pakarinen@gmail.com

2 Keittiö. Näytesivut. Tilaa otsikkotekstille. Keittiö. Vuokra-asukkaan opas Luku 2 KEITTIÖ 8/2015 harri.pakarinen@gmail.com 2 Keittiö 15 2 Tilaa otsikkotekstille Keittiö Vuokra-asukkaan opas Luku 2 KEITTIÖ 8/2015 harri.pakarinen@gmail.com 16 Vuokrakodin huolto-opas 2.1 Astianpesuallas, hana, vesilukko ja allaskaappi Vuokranantaja

Lisätiedot

TALOYHTIÖN VASTUUJAKOTAULUKKO

TALOYHTIÖN VASTUUJAKOTAULUKKO 1 (8) TALOYHTIÖN VASTUUNJAKOTAULUKKO Vastuunjaon yleistiedot ja kohdistus Taloyhtiön nimi Y-tunnus Osoite Kunta Kaupunginosa Laadintapäivämäärä Rakenteet Vesikatto Ylä-, ala-, välipohja Ulko- ja sisäseinät

Lisätiedot

KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero.

KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. KERROSTALO A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. uima-allas

Lisätiedot

Autopaikkoja koskevat yleiset periaatteet ... 19. Autotallit... Autohalli...

Autopaikkoja koskevat yleiset periaatteet ... 19. Autotallit... Autohalli... HELSINGIN KAUPUNGIN ARAVAVUOKRATALOYHTIÖT... 4 Helsingin kaupungin asunnot Oy aravavuokrataloyhtiöiden omistajana 1.1.2012 alkaen... 4 Omistajaohjaus... 5 Viranomaisohjaus... 5 Kaupungin omistamien vuokrataloyhtiöiden

Lisätiedot

1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat. Nimi. - Osoite. Puhelinnumero Sähköpostisoite Yhteyshenkilö.

1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat. Nimi. - Osoite. Puhelinnumero Sähköpostisoite Yhteyshenkilö. 1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja/vuokranantajat Nimi Henkilötunnus tai Y-tunnus / _ Puhelinnumero Nimi Henkilötunnus tai Y-tunnus / Puhelinnumero 2. Vuokralainen/vuokralaiset Nimi Henkilötunnus

Lisätiedot

Mitä remontteja osakas saa tehdä?

Mitä remontteja osakas saa tehdä? 1.1 Lain määräykset 1 Mitä remontteja osakas saa tehdä? Asunto-osakeyhtiön osakas saa lain mukaan tehdä asunnossaan omalla kustannuksellaan erilaisia remontteja. Osakas voi esimerkiksi muuttaa huoneistonsa

Lisätiedot

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta. 1 (5) Hakemukset kauppiasyhdistykselle (puheenjohtajan tai edustajan hyväksymä hakemus): alle 1 kalenterikuukausi (1-4 viikkoa) - etusijalla Hakaniemen kauppahallin vuokralaiset (kauppiasyhdistys päättää

Lisätiedot

Keraaminen Lämpöpuhallin VV 21 CA Käyttöohje

Keraaminen Lämpöpuhallin VV 21 CA Käyttöohje Keraaminen Lämpöpuhallin VV 21 CA Käyttöohje Tuotteen ominaisuudet 2 tehotasoa 800W/1200W PTC-lämpöelementti Alhainen melutaso Kaksinkertainen ylikuumenemissuoja Kaatumissuoja Irroitettava ilmansuodatin

Lisätiedot

Hyvät Helsingin kaupungin aravavuokratalojen

Hyvät Helsingin kaupungin aravavuokratalojen VALTION ASUNTOLAINOITTAMAT HELSINGIN KAUPUNGIN KIINTEISTÖYHTIÖT...4 Helsingin kaupunki aravavuokrataloyhtiöiden omistajana...4 Kiinteistöyhtiöt kuuluvat Helsinki -konserniin...4 Vuokranmääritysyksiköt...4

Lisätiedot

Puotilan Kiinteistöt Oy

Puotilan Kiinteistöt Oy n Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiöt n Puotilan Kiinteistöt Oy Asukkaan käsikirja Sisällys Sisällysluettelo aakkosjärjestyksessä sivuilla 42-43 Helsingin kaupungin aravavuokrataloyhtiöt 6 Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 asiakaspalvelu@sato.fi sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen

Lisätiedot

VUOKRALAISEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET...8

VUOKRALAISEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET...8 HELSINGIN KAUPUNGIN ARAVAVUOKRATALOYHTIÖT...4 Helsingin kaupunki aravavuokrataloyhtiöiden omistajana... 4 Omistajaohjaus... 4 Viranomaisohjaus... 4 Kaupungin omistamien vuokrataloyhtiöiden yhteistoiminta...

Lisätiedot

VTS - kotien toimintatapa epäiltäessä sisäilmaongelmaa. Asukastoimikunnan seminaari

VTS - kotien toimintatapa epäiltäessä sisäilmaongelmaa. Asukastoimikunnan seminaari VTS - kotien toimintatapa epäiltäessä sisäilmaongelmaa Asukastoimikunnan seminaari 10.3.2018 Esittely Jari Kauppinen, kunnossapitomestari Jari.kauppinen@vts.fi p. 040 185 0489 Jyrki Mälkki, kunnossapitomestari

Lisätiedot

VASTUUNJAKOTAULUKKO ASUNTO OY LAURINSATAMA

VASTUUNJAKOTAULUKKO ASUNTO OY LAURINSATAMA ASUNTO OY LAURINSATAMA 1(10) 17. marraskuuta 2004 VASTUUNJAKOTAULUKKO ASUNTO OY LAURINSATAMA 1. JOHDANTO... 2 2. RAKENTEET... 2 3. OVET... 3 4. IKKUNAT... 4 5. KIINTEÄT KALUSTEET JA LAITTEET... 5 6. VESI-,

Lisätiedot

ASUKKAAN KÄSIKIRJA Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty.

ASUKKAAN KÄSIKIRJA Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. ASUKKAAN KÄSIKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN ARAVAVUOKRATALOYHTIÖT...4 Helsingin kaupunki aravavuokrataloyhtiöiden omistajana... 4 Omistajaohjaus... 4 Viranomaisohjaus... 4 Kaupungin omistamien vuokrataloyhtiöiden

Lisätiedot

Hyvät Helsingin kaupungin aravavuokratalojen asukkaat

Hyvät Helsingin kaupungin aravavuokratalojen asukkaat VALTION ASUNTOLAINOITTAMAT HELSINGIN KAUPUNGIN KIINTEISTÖYHTIÖT...6 Helsingin kaupunki aravavuokrataloyhtiöiden omistajana 6 Kiinteistöyhtiöt kuuluvat Helsinki -konserniin 6 Vuokranmääritysyksiköt...7

Lisätiedot

Malmin Kiinteistöt Oy

Malmin Kiinteistöt Oy Asumisopas 2002 Malmin Kiinteistöt Oy Säilytä tämä asunnossasi! HELSINGIN KAUPUNGIN KIINTEISTÖYHTIÖT Graafinen suunnittelu, kuvitus, taitto: Eija Nygård Paino: Edita Prima Oy SISÄLLYSLUETTELO Hyvät Helsingin

Lisätiedot

Ohje asuntojen vuokralaisille

Ohje asuntojen vuokralaisille Ohje asuntojen vuokralaisille Palvelukeskus Kyrölä, Kyröntupa ja Kuusikummun Asumisyksikkö NURMEKSEN KAUPUNKI 1. Asukasvalinnat ja tehtävät päätökset 1.1 Asukasvalintaa koskevat säädökset Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Pohjois-Haagan Kiinteistöt Oy

Pohjois-Haagan Kiinteistöt Oy n Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiöt n Pohjois-Haagan Kiinteistöt Oy Asukkaan käsikirja Sisällys Sisällysluettelo aakkosjärjestyksessä sivuilla 42-43 Helsingin kaupungin aravavuokrataloyhtiöt 6 Helsingin

Lisätiedot

Malminkartanon Kiinteistöt Oy

Malminkartanon Kiinteistöt Oy n Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiöt n Malminkartanon Kiinteistöt Oy Asukkaan käsikirja Sisällys Sisällysluettelo aakkosjärjestyksessä sivuilla 42-43 Helsingin kaupungin aravavuokrataloyhtiöt 6 Helsingin

Lisätiedot

Etelä-Savon shp:n tekniikan tulosyksikön ja vuokralaisen välinen vastuunjakotaulukko. YLEISET Tekninen varallaolojärjestelmä

Etelä-Savon shp:n tekniikan tulosyksikön ja vuokralaisen välinen vastuunjakotaulukko. YLEISET Tekninen varallaolojärjestelmä Sivu1 / 5 YLEISET Tekninen varallaolojärjestelmä Kiinteistövero Talvikunnossapito Ulkoalueiden hoito Yhdyskuntajätteiden kuljetus ja hävitys Koko kiinteistöä palvelevat järjestelmät Energian kulutus -

Lisätiedot

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1).

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1). Osapuolet. Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0557-.. Vuokralainen Raision kaupunki, y-tunnus 008-5. Vuokrauskohde Naantalin kaupungin 5. kaupunginosan 6. korttelin tontilla nro sijaitsevan Kiinteistö

Lisätiedot

Liite 1/23.9.2010 /tekn.ltk

Liite 1/23.9.2010 /tekn.ltk Liite 1/23.9.2010 /tekn.ltk UTAJÄRVEN KUNTA KUNNAN VUOKRA-ASUNTOJEN JÄR- JESTYSSÄÄNNÖT Hyväksytty : Tekninen lautakunta VUOKRA-ASUNNON JÄRJESTYSSÄÄNNÖT YLEISTÄ Nämä talon järjestyssäännöt on säilytettävä

Lisätiedot

Maksaessasi vuokraa sinulla on täysi oikeus nauttia asumisestasi. Tähän oikeuteen liittyy myös velvollisuuksia.

Maksaessasi vuokraa sinulla on täysi oikeus nauttia asumisestasi. Tähän oikeuteen liittyy myös velvollisuuksia. Arvoisa asukkaamme Vuokranmaksu Maksaessasi vuokraa sinulla on täysi oikeus nauttia asumisestasi. Tähän oikeuteen liittyy myös velvollisuuksia. Olet allekirjoituksellasi hyväksynyt vuokranmaksupäiväksi

Lisätiedot

1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat

1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat 1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja/vuokranantajat - - 2. Vuokralainen/vuokralaiset - - 2 (5) 3. Vuokrauskohde Osoite Postinumero Toimipaikka Huoneiden lukumäärä Pinta-ala noin m². Vuokratun

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Kodin paloturvallisuus. KOTILO-projekti

ASUMISPAKKI- koulutus Kodin paloturvallisuus. KOTILO-projekti ASUMISPAKKI- koulutus Kodin paloturvallisuus Pelastuslaitokset Suomessa on 22 pelastuslaitosta, niiden tehtävänä on onnettomuuksien ennaltaehkäisy pelastustoiminta varautuminen poikkeusoloihin ensihoito

Lisätiedot

6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa

6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa 6 ut P O R R A S K ÄY TÄVÄT es iv Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa poistumaan turvallisesti asunnostaan.

Lisätiedot

Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN

Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Yhtiön kunnossapitovastuu (4:2) Rakenteet, eristeet, perusjärjestelmät

Lisätiedot

Pesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä):

Pesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä): HUONEISTON MUUTOSTYÖ TAI PESUTILAKUNNOSTUS RAKENNUSSUUNNITELMA JA OSAKKEEN OMISTAJAN SITOUMUS Päiväys / 20 Taloyhtiö Osoite Huoneisto Osakkeenomistaja Puhelin Sähköposti KORJAUSHANKKEEN SISÄLTÖ: Pesutilakunnostus

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta Tehtävä 1 Sovellettava laki: Laki kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä a) Toimeksiantosopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti siten, ettei tietoja voi yksipuolisesti muuttaa ja ne

Lisätiedot

ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS

ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1(5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. VUOKRANANTAJA Nimi: Nuorten kuntoutuspalvelut tosimielellä Oy Henkilötunnus / Y-tunnus: 1909446-5 Osoite: Torikatu 24 C 48, 80100 Joensuu Puhelin: Toimitusjohtaja

Lisätiedot

yrityksen tiedot tähän. 3. Vuokra-aika 1.6.2012 30.9.2012 (Kesäaukioloajat vähintään: ti-su klo 11-17)

yrityksen tiedot tähän. 3. Vuokra-aika 1.6.2012 30.9.2012 (Kesäaukioloajat vähintään: ti-su klo 11-17) - 1 - VUOKRASOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Vuokranantaja Ii-instituutti liikelaitos, Y-tunnus: 2054621-1 PL 24, 91101 Ii (Kiinteistöt omistaa Iin kunta) 1.2. Vuokralainen Irja ja Kari Kiuttu yrityksen tiedot

Lisätiedot

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA TURVALLISESTI OMASSA KODISSA ASUKKAALLE: Turvallisesti omassa kodissa -oppaasta löydät ohjeita, joiden avulla voit lisätä kotisi paloturvallisuutta. Oppaassa on myös ohjeita, kuinka toimia hätätilanteessa.

Lisätiedot

Palopupu ja uusi * pelastuslaki

Palopupu ja uusi * pelastuslaki Palopupu ja uusi * pelastuslaki Väritettävä pupuhahmo päiväkoti- ikäisille isille Lain tavoite, soveltamisala ja yleiset velvollisuudet tiedoksi jokaiselle, mutta erityisesti pienten lasten vanhemmille

Lisätiedot

22,5 m², 1h+keittosyve..., 395 / kk

22,5 m², 1h+keittosyve..., 395 / kk Kohteen ilmoittaja Nimi: Toimisto Puh: 05-217 100 Merikotkan Pesä Ky Koulukatu 10 48100 Kotka Puh: 05 217 100 AIVAN KARHULAN KESKUSTASSA SUPERNÄPPÄRÄ, JUURI UUDET PINNAT SAANUT, VALOISA PIENKOTI! YRITYKSETKIN

Lisätiedot

Ohje asuntojen vuokralaisille

Ohje asuntojen vuokralaisille Ohje asuntojen vuokralaisille NuVa kuntayhtymä NuVa kuntayhtymä 1. Asukasvalinnat ja tehtävät päätökset 1.1 Asukasvalintaa koskevat säädökset Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 11,14,21 1.2 Miten asuntoa haetaan

Lisätiedot

SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 7

SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 7 SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 7 1 VUOKRASOPIMUKSEN OSAPUOLET JA KOHDE 17 1.1 Vuokranantaja ja vuokralainen vuokrasuhteen osapuolina 17 1.2 Asuinhuoneisto 19 1.3 Useita huoneistoja koskeva sopimus 23 1.4

Lisätiedot

MAJA- KANSIO. Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille

MAJA- KANSIO. Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille MAJA- KANSIO Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille SIJAINTI Linkki Google Maps palveluun: https://goo.gl/maps/gvyk9nvxuqm2 Linkki Kansalaisen karttapaikkapalveluun: http://bit.ly/2cjallm

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Muutettaessa uuteen kotiin. KOTILO-projekti

ASUMISPAKKI- koulutus Muutettaessa uuteen kotiin. KOTILO-projekti ASUMISPAKKI- koulutus Muutettaessa uuteen kotiin Kun etsit vuokra-asuntoa Asuntoja voi vuokrata esimerkiksi kaupungeilta, kunnilta, yksityisiltä ja markkinoilta. Useimmat asunnonhakulomakkeet ym. löytyvät

Lisätiedot

ILMAJOEN VUOKRATALOT OY

ILMAJOEN VUOKRATALOT OY KIINTEISTÖNHOITO JA KUNNOSSAPITO Pääsääntöisesti omistaja (Ilmajoen Vuokratalot Oy) huolehtii kiinteistönhoidosta ja kunnossapidosta. Vuokralaisen vastuulla on hänen hallussaan oleva kiinteistön ulko-

Lisätiedot

Clean Spot Oy Pallastunturinkuja 1 F Vantaa Y-tunnus:

Clean Spot Oy Pallastunturinkuja 1 F Vantaa Y-tunnus: Clean Spot Oy Pallastunturinkuja 1 F 01280 Vantaa 020 719 1470 petri.niemi@cleanspot.fi Y-tunnus: 1875768-5 TYÖOHJE JA SOPIMUSEHDOT 2019 YLEISET TEHTÄVÄT / KAIKKI TILAT Lattioiden imurointi ja pyyhintä:

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 TOIMISTOTILAN VUOKRAAMINEN LIIKUNTAMYLLYSTÄ SALIBANDYSEURA VIIKINGIT RY:LLE Vuokranantaja Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntavirasto PL 4800, Toivonkatu 2 A 00099

Lisätiedot

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1 KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tikkamäen Palvelut Oy (jäljempänä vuokranantaja) ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, (jäljempänä vuokralainen) ovat sopineet

Lisätiedot

Tässä Sinulle ohjeita, muistilistaa ja vinkkejä liittyen asumiseesi Suomen Vuokrakotien asunnossa. Toivotamme Sinulle viihtyisiä hetkiä kodissasi!

Tässä Sinulle ohjeita, muistilistaa ja vinkkejä liittyen asumiseesi Suomen Vuokrakotien asunnossa. Toivotamme Sinulle viihtyisiä hetkiä kodissasi! 1 Asukasopas Ohjeita asukkaille Tässä Sinulle ohjeita, muistilistaa ja vinkkejä liittyen asumiseesi Suomen Vuokrakotien asunnossa. Toivotamme Sinulle viihtyisiä hetkiä kodissasi! Ennen muuttoa laadimme

Lisätiedot

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9)

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) 1 (4) ESIVUOKRASOPIMUS Sopimusosapuolet 1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) Kihlakangas 13, 96800 Rovaniemi (jäljempänä vuokranantaja ) 2. Lapin pelastuslaitos (Y: 0937073-7) (jäljempänä

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset 1 Asukasdemokratia Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa 16.7.1990/649 eli Yhteishallintolaki : Laki antaa vuokralaisille oikeuden ottaa osaa

Lisätiedot

Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT

Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT Venesatamasäännöt koskevat kaikkia Saimaan Satamat Oy:n ylläpitämiä ja hallinnoimia venepaikkoja, niiden talvisäilytysalueita sekä kalastusvälinevajoja.

Lisätiedot

Töiden arvioitu aloitus on ja arvioitu kestoaika viikkoa. Töiden päätoteuttajana toimii: ja yhteyshenkilönä toimii : Sähköurakoitsija: Y-tunnus

Töiden arvioitu aloitus on ja arvioitu kestoaika viikkoa. Töiden päätoteuttajana toimii: ja yhteyshenkilönä toimii : Sähköurakoitsija: Y-tunnus 1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MUKAINEN ILMOITUS TEHTÄVISTÄ KUNNOSSAPITOTÖISTÄ MUUTOSTÖISTÄ Asunto-osakeyhtiö Osoite Huoneistossa tehtävistä kunnossapito- ja muutostöistä on esitetty toimenpiteet liitteenä olevassa

Lisätiedot

Vastuunjakotaulukko. Elä ja Asu Oy:n Kauklahden palvelutalo, vuokrasopimuksen liite 2

Vastuunjakotaulukko. Elä ja Asu Oy:n Kauklahden palvelutalo, vuokrasopimuksen liite 2 1 Vastuunjakotaulukko Elä ja Asu Oy:n Kauklahden palvelutalo, vuokrasopimuksen liite 2 Vuokralainen vastaa kustannuksellaan kokonaisuudessaan Vuokrakohteen ylläpidosta ja kunnossapidosta. Kiinteistön ylläpitoon

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat

Lisätiedot

Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa

Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa KORJAUS- JA KUNNOSSAPITOVASTUU Asunto-osakeyhtiölaki määrittää yhtiön ja osakkeenomistajan

Lisätiedot

LIIKETILAN VUOKRASOPIMUS

LIIKETILAN VUOKRASOPIMUS LIIKETILAN VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja Nurmijärven Onnenkimpale Ry Heikkarinkuja 4 01900 Nurmijärvi Y-tunnus 1467183-3 Yhteyshenkilö: Minna Hietala, puh. 0400 873 218 Vuokralainen Nurmijärven kunta Tilakeskus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Liikuntajohtaja (.2015) Helsingin kaupungin liikuntavirasto

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Liikuntajohtaja (.2015) Helsingin kaupungin liikuntavirasto HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) VUOKRASOPIMUS TMI MERCARTON KANSSA LAUTTASAAREN UIMARANNAN KIOSKI- JA VARASTOTILOISTA Sopimuksen numero Kaupungin päätös HEL 2015-000717 Liikuntajohtaja (.2015) Vuokra-alueen

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TILAVUOKRASOPIMUS 1 XX.XX.2014. Vuokrauksen kohteena on Kultarannan entisessä päiväkodissa (1311)liitekartalla osoitetut tilat.

NAANTALIN KAUPUNKI TILAVUOKRASOPIMUS 1 XX.XX.2014. Vuokrauksen kohteena on Kultarannan entisessä päiväkodissa (1311)liitekartalla osoitetut tilat. NAANTALIN KAUPUNKI TILAVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja 1.2 Vuokralainen 2 VUOKRAUSKOHDE 2.1 Kohde Naantalin kaupunki, Tilalaitos. XXXXX Vuokrauksen kohteena on Kultarannan entisessä päiväkodissa

Lisätiedot

Mitä koulun jälkeen?

Mitä koulun jälkeen? Tietoa asumisesta Mitä koulun jälkeen? Yhteishaku Lukio/ammattikoulu/opisto Muutto edessä? Valmistumisen jälkeen työelämän tai jatkoopintojen haasteet Ajankohtaiseksi tulee oman paikan hankinta Asumismuoto

Lisätiedot

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on

Lisätiedot

Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero h,k,s, 91,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,17 Vh ,00

Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero h,k,s, 91,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,17 Vh ,00 Rivitalo Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero 592720 3h,k,s, 91,5 m² Kov. 1971 Energialuokka E 2007 Mh. 93 586,17 Vh. 106 000,00 Tapionkatu 44. Tilava 2-tasohuoneisto noin kilometrin päässä koulukeskuksesta,

Lisätiedot

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit. HÄTÄILMOITUS 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Mitä on tapahtunut? Onnettomuus? Sairaskohtaus? Onko ihmisiä vaarassa? Missä? Osoite, osasto, rakennus Vastaa kysymyksiin

Lisätiedot

ILMOITUS HUONEISTON MUUTOS- TAI KUNNOSSAPITOTYÖSTÄ

ILMOITUS HUONEISTON MUUTOS- TAI KUNNOSSAPITOTYÖSTÄ ILMOITUS HUONEISTON MUUTOS- TAI KUNNOSSAPITOTYÖSTÄ Yleisiä ohjeita Asunto-osakeyhtiölain (1599/09) 4 luvun mukaan osakkeenomistajan on pidettävä kunnossa osakehuoneistonsa sisäosat. Osakkeenomistajan on

Lisätiedot

AS. Oy Moision Rypsipelto

AS. Oy Moision Rypsipelto AS. Oy Moision Rypsipelto Huolto- ja Korjaussuunnitelma 26.5.2011 Sivu 1 Yleistä Asunto-osakeyhtiöllä tulee olla 1.7.2011 voimaan tulleen uuden asunto-osakeyhtiölain mukaisesti suunnitelma taloyhtiössä

Lisätiedot

KERAVAN OMAKOTIYHDISTYS RY

KERAVAN OMAKOTIYHDISTYS RY KERAVAN OMAKOTIYHDISTYS RY OMAKOTITALON SYYSHUOLTO 22.9.2010 Rakennusmestari Esa Kinnarinen Rakennus NAVA Oy Miksi taloa kannattaa huoltaa? Säännöllisellä huollolla ja kunnossapidolla talo säilyy paremmassa

Lisätiedot

Tietokilpailun tavoitteena on aktivoida oppilaat miettimään, miten kukin omalla toiminnallaan voisi vaikuttaa energiankulutukseen arkielämässä.

Tietokilpailun tavoitteena on aktivoida oppilaat miettimään, miten kukin omalla toiminnallaan voisi vaikuttaa energiankulutukseen arkielämässä. Mari Kyngäs OuLUMA, sivu 1 ENERGIANSÄÄSTÖVISA Avainsanat: energia, energiansäästö, energiankulutus Luokkataso: 5.-7. luokat Tavoitteet: Tietokilpailun tavoitteena on aktivoida oppilaat miettimään, miten

Lisätiedot

4. Vuokra-aika alkaa ja on voimassa toistaiseksi. Irtisanomisaika on molemmin puolin yksi kuukausi.

4. Vuokra-aika alkaa ja on voimassa toistaiseksi. Irtisanomisaika on molemmin puolin yksi kuukausi. 1 VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Ruoveden kunta (0152842-1) Ruovedentie 30 34600 Ruovesi 2. Vuokralainen Ervitek Ky (2643228-2) 3. Vuokrakohde Vilkinahteen teollisuusalueella teollisuushalli 7, yritystila

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE AURINKOVARJON JALKAAN KIINNITETTÄVÄ LÄMMITIN P1500

KÄYTTÖOHJE AURINKOVARJON JALKAAN KIINNITETTÄVÄ LÄMMITIN P1500 KÄYTTÖOHJE AURINKOVARJON JALKAAN KIINNITETTÄVÄ LÄMMITIN P1500 Lue käyttöohje ennen lämmittimen käyttöönottoa Käytä lämmitintä ainoastaan käyttöohjeiden mukaisesti. Muu käyttö voi aiheuttaa tulipalon, sähköiskun

Lisätiedot

HAIR DRYER CERAMIC HD 3700

HAIR DRYER CERAMIC HD 3700 HAIR DRYER CERAMIC HD 3700 FI F E G D B C A 3 SUOMI 08-10 4 HIUSTENKUIVAAJA HD 3700 Turvallisuus Ota huomioon seuraavat ohjeet laitetta käytettäessä. 7 Laite on suunniteltu vain kotitalouskäyttöön. 7 Älä

Lisätiedot

Huittinen, Hein-Erkkilä Kohdenumero h,k,s, 58,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Huittinen, Hein-Erkkilä Kohdenumero h,k,s, 58,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Huittinen, Hein-Erkkilä Kohdenumero 607234 2h,k,s, 58,0 m² Kov. 1987 Energialuokka e-tod. Mh. 65 250,00 Vh. 79 500,00 Kyntäjänkatu 3. Rivitalokaksio päättyvän kadun varrella lähellä keskustaa.

Lisätiedot

ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS

ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1(5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. VUOKRANANTAJA Nimi Puhelin Sähköposti 2. VUOKRALAINEN Nimi Henkilötunnus Puhelin Sposti 3. VUOKRAUSKOHDE Huoneiden lukumäärä Pinta-ala noin Huoneisto vuokrataan asuinkäyttöön

Lisätiedot

JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy Keski-Suomen Energiatoimisto

JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy Keski-Suomen Energiatoimisto JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy 2013 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 28.11.2013 Lauri Penttinen 2 Kulutuskäyrästöt talon iän mukaan

Lisätiedot