Alfred Stieglitz. Lake George

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alfred Stieglitz. Lake George"

Transkriptio

1 Yhdysvaltalaisen taidemaalarin Georgia O Keeffen ( ) mystisiä sävyjä sisältävät teokset ja mielenkiintoinen elämä ovat aina herättäneet laajaa kiinnostusta. Euroopassa hänen tuotantoaan on kuitenkin esitetty harvoin ja Suomessakin nyt ensimmäistä kertaa. O Keeffe tunnetaan ennen kaikkea kukka- ja maisemamaalauksistaan, joissa hän sulautti yhteen abstraktin ja realistisen esitystavan. Hänen teoksiinsa vaikuttivat syvästi asuinpaikat. New York näyttäytyy O Keeffen teoksissa modernina, voimakkaana suurkaupunkina. New Mexicon maalauksissa taas hehkuvat alueen luonnon värit ja kansantaiteen rikkaus. O Keeffe lunasti 1910-luvulla nopeasti paikkansa yhtenä Yhdysvaltain keskeisistä modernisteista. Myös pitkäjänteinen ja määrätietoinen julkisuuden hallinta vaikuttivat hänen poikkeukselliseen menestykseensä. Uran kannalta merkittävää oli kohtaaminen valokuvaaja Alfred Stieglitzin ( ) kanssa vuonna Stieglitzistä tuli O Keeffen taiteen uskollinen tukija, välittäjä ja imagon rakentaja. Myöhemmin nämä kaksi taiteilijaa myös avioituivat. Näyttelyssä on esillä yli 60 maalausta ja piirustusta, muutama veistos sekä taiteilijan esineistöä. O Keeffen ja Stieglitzin ottamat valokuvat valottavat taiteilijan uraa ja asuinpaikkoja eri aikoina. Alfred Stieglitz Alfred Stieglitz ( ) oli yksi Yhdysvaltojen kuuluisimpia modernistivalokuvaajia. Hän teki 50-vuotisen uransa aikana myös merkittävää työtä sen hyväksi, että valokuvaus hyväksyttäisiin taidemuotona. Stieglitz omisti 1920-luvulla New Yorkissa taidegallerioita, joissa hän esitteli muun muassa eurooppalaisten avantgarde-taiteilijoiden teoksia. Stieglitz kuvasi Georgia O Keeffeä vuodesta 1917 lähtien aina uransa loppuun asti. O Keeffe auttoi Stieglitziä myös valokuvien kehittämisessä. Tämä yhteistyö vaikutti O Keeffen tapaan tehdä taidetta. Mitä enemmän O Keeffe oppi valokuvauksen saloja, sitä enemmän hän alkoi käyttää valokuvaa maalaustensa lähtökohtana. Vuonna 1921 Stieglitz piti Andersson Galleriesissa, New Yorkissa näyttelyn, jossa oli esillä useita kuvia O Keeffestä. O Keeffe asui jo tuolloin Stieglitzin kanssa, joka oli häntä 23 vuotta vanhempi ja naimisissa. Valokuvissa O Keeffe seisoi abstraktien maalaustensa edessä alasti tai vähäpukeisena. Näiden Stieglitzin ottamien valokuvien seurauksena O Keeffen teoksiin suhtauduttiin kriittisesti. Taiteilija vaati, ettei Stieglitz enää laittaisi näitä kuvia esille. Stieglitz kuvasi O Keeffeä 1920-luvun lopulta vuoteen 1937 asti arkisissa tai suunnitelluissa poseerauksissa. Kuvat näyttävät taiteilijan itsevarmana ja itsenäisenä ammattilaisena. Lake George Lake Georgen -järvialue, joka sijaitsee noin 300 kilometriä pohjoiseen New Yorkista, oli kauneutensa takia kuuluisa rikkaiden lomakohde lukujen taitteessa. Myös Alfred

2 Stieglitzin perhe omisti tilan Lake Georgella ja kesäisin suurin osa Stieglitzin laajasta perheestä kokoontui tilalle viettämään lomaa. Georgia O Keeffe vieraili alueella ensimmäisen kerran jo vuonna 1908, jolloin hän osallistui siellä maalausleirille. Yhdessä O Keeffe ja Stieglitz matkustivat Lake Georgen tilalle ensimmäisen kerran vuonna Siitä lähtien he viettivät siellä kesänsä aina vuoteen 1929 asti, jolloin O Keeffe alkoi oleskella yhä enemmän New Mexicossa. Lake Georgelle hän kuitenkin palasi aika ajoin Stieglitzin kuoleman jälkeenkin. Vuosien mittaan O Keeffe maalasi useita maalauksia Lake Georgella. Aiheina oli pääosin sen luonto: järvi ja sitä ympäröivät vuoret, kukat ja korkeat puut sekä hänen oman puutarhansa antimet. O Keeffe ihastui myös tilan latojen yksinkertaisiin, geometrisiin muotoihin. Varhaiset vuodet Georgia O Keeffe ( ) opiskeli 1900-luvun alkuvuosina ensin Chicagon Art Institutessa (vai Taideinstituutissa?) ja sitten New Yorkin Art Students Leaguessa, jossa loisti realistisilla maalauksillaan. Columbian yliopiston Teachers Collegessa, New Yorkissa O Keeffe opiskeli vuosina Vuonna 1915 O Keeffe opetti taidetta Columbia Collegessa Etelä-Carolinassa. Siellä hän kokeili abstraktia maalaustapaa, johon häntä oli innoittanut Teachers Collegen opettaja, taiteilija Arthur Wesley Dow ( ). Dow rohkaisi oppilaitaan hylkäämään todellisuutta jäljittelevän maalaustavan ja käyttämään henkilökohtaisia tunteita ja kokemuksia maalaamisen lähtökohtana. Viivaa, väriä ja notania eli japanilaista vaaleuden ja tummuuden käsitettä, tuli käyttää harmonisesti. Löytääkseen oman persoonallisen ilmaisunsa, O Keeffe teki sarjan abstrakteja piirroksia käyttäen ainoastaan hiiltä ja valkoista paperia. Nämä piirrokset tekivät hänestä yhden Yhdysvaltojen innovatiivisimmista taiteilijoista. O Keeffe lähetti piirroksia kollegalleen Teachers Collegeen, joka näytti niitä valokuvaaja ja taiteentuntija Alfred Stieglitzille ( ). Stieglitz vaikuttui O Keeffen teoksista välittömästi ja laittoi niitä esille ryhmänäyttelyyn vuonna 1916 kuuluisassa galleriassaan nimeltä 291, joka sijaitsi Fifth Avenuella New Yorkissa. Oman näyttelyn O Keeffe piti galleriassa jo seuraavana vuonna. Stieglitz ja O Keeffe aloittivat kirjeenvaihdon, joka jatkui naimisiinmenon jälkeenkin Stieglitzin kuolemaan asti luku Georgia O Keeffe maalasi eräät merkittävimmistä vesiväritöistään Texasissa, jossa oli opettanut vuodesta 1916 lähtien. Tällaisia oli muun muassa Iltatähti -sarja. Näissä töissä näkyy valokuvaaja Paul Strandin ( ) teosten vaikutus. O Keeffe oli tutustunut Strandiin New Yorkissa. O Keeffen ja Stieglitzin suhde syveni kirjeenvaihdon myötä ja taiteilija muutti New Yorkiin Stieglitzin pyynnöstä vuonna Pari meni naimisiin vuonna Muuton jälkeen O Keeffe keskittyi lähinnä öljyvärimaalaukseen. Kriitikot tulkitsivat hänen sekä esittäviä että abstrakteja teoksiaan seksuaalisuuden julistuksiksi. Tämän seurauksena O Keeffe alkoi rajoittaa abstraktien teosten tekemistä ja nimesi niitä selkeämmin. Hän ei varsinaisesti hylännyt abstraktia maalaustapaa, mutta ei moneen vuoteen käyttänyt sitä pääasiallisena ilmaisukeinona. Hän keskittyi nyt pääasiassa esittäviin aiheisiin: kukkiin, hedelmiin, maisemiin ja puihin.

3 O Keeffen 1920-luvun maalauksista näkyy myös hänen kiinnostuksensa valokuvaukseen. Monet hänen teoksistaan ovat kuin sävytutkielmia ja varsinkin valtavat kukkamaalaukset näyttävät siltä kuin niitä olisi tarkasteltu lähikuvalinssin läpi. Pilvenpiirtäjät Georgia O Keeffe aloitti 1920-luvun puolivälissä uuden aiheen, New Yorkin rakennusten, maalaamisen. Hänelle oli kerrottu, että se olisi mahdoton tehtävä, koska miestaiteilijatkaan eivät olleet siinä onnistuneet kovin hyvin. Ensimmäinen pilvenpiirtäjämaalaus Katu New Yorkissa ja kuutamo valmistui kuitenkin vuonna O Keeffe ehdotti teosta Stieglitzin Seitsemän amerikkalaista -näyttelyyn. Stieglitz ja hänen tukemansa taiteilijat Arthur Dove, Marsden Hartley ja John Marin kieltäytyivät ripustamasta sitä. Tapahtuma kuvasti aikakaudelle tyypillistä jakoa nais- ja miestaiteilijoiden kesken. Teos asetettiin esille O Keeffen yksityisnäyttelyyn vuonna 1926, josta se myös ostettiin. Kallot Georgia O Keeffe vieraili New Mexicossa ensimmäisen kerran jo vuonna 1929 ja muutti sinne pysyvästi vuonna Kesät ja syksyt hän vietti Ghost Ranch -tilalla ja talvet ja keväät Abiquiun talossaan. O Keeffe nautti ulkoilmaelämästä ja erämaan tarjoamista maalausaiheista. Hän teki retkiä Grand Canyonille ja vaelteli Ghost Ranchiä ympäröivässä vuoristoisessa autiomaassa. Retkillään hän keräsi auringon valkaisemia eläinten luita ja kalloja maalaustensa malleiksi. Kun luuaiheiset teokset olivat esillä New Yorkissa 1930-luvun alkupuolella, kriitikot tulkitsivat ne kuoleman symboleiksi. O Keeffelle luilla ja pääkalloilla oli kuitenkin aivan eri merkitys. Hänelle ne olivat erämaan kituuttavan elämän vertauskuvia. Olen halunnut maalata autiomaan, mutta en ole tiennyt miten. ( ) Niinpä toin kotiini mukanani vaalenneita luita autiomaan symboleina. Minusta ne ovat hyvin kauniita. Luut ovat minulle kummallisella tavalla elävämpiä kuin ympärillä kävelevät eläimet karvoineen, silmineen ja piiskaavine häntineen. New Mexico Georgia O Keeffe vietti kesiään Alfred Stieglitzin perheen talossa Lake Georgella. Seuraelämä oli siellä vilkasta ja O Keeffe kaipasi yksinäisyyttä ja työrauhaa. Päästäkseen irti hälinästä hän matkusti kesällä 1929 New Mexicoon, jonne hän oli kaivannut ensimmäisen vuoden 1917 matkansa jälkeen. O Keeffe vietti kesän Taosissa ystävänsä taiteilijayhdyskunnassa, jossa sai myös ateljeen käyttöönsä. Hän ihastui välittömästi New Mexicon maisemaan, arkkitehtuuriin ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen. O Keeffen kesä Taosissa oli taiteellisesti tuottoisa. Hän palasi alueelle vielä vuosina 1930 ja 1931 ja teki autollaan retkiä myös eteläisemmille seuduille. Myöhäiskesällä vuonna 1934 O Keeffe löysi Ghost Ranch -tilan, josta tuli hänen henkinen kotinsa. Sen ympärillä levittäytyvä autiomaa ja vuoristo hehkuivat loistavissa väreissä. Taiteilija

4 osti oman talon Ghost Ranchin tilalta vuonna Maalaus Nimetön (punaisia ja keltaisia jyrkänteitä) vuodelta 1940 kuvaa Ghost Ranchin talon takana aukeavaa maisemaa. Etupihani, kesä -teos (1941) puolestaan on yksi noin kahdestakymmenestä teoksesta, jotka O Keeffe maalasi etupihaltaan näkyvästä Cerro Pedernal -vuoresta. O Keeffe työskenteli Ghost Ranchillä vuoteen 1984 asti, jolloin hän jäi eläkkeelle heikon terveyden takia ja muutti Santa Fehen. Kukat ja abstraktio Georgia O Keeffe piti ensimmäisen näyttelynsä New Yorkissa vuonna Noihin aikoihin hän oli yksi niistä harvoista yhdysvaltalaisista taiteilijoista, jotka maalasivat abstrakteja eli ei-esittäviä teoksia, ja tutkivat tyylin ilmaisumahdollisuuksia. O Keeffen varhaisimpien teosten aistillisia, abstrakteja muotoja ei osattu yhdistää mihinkään luontoon liittyvään, vaan ne koettiin taiteilijan sukupuolen ja seksuaalisuuden kuvauksiksi. Tulkinta häiritsi O Keeffea, koska se hänen mielestään rajoitti teosten ymmärtämistä ja kavensi niiden merkitystä. Tämän seurauksena O Keeffe alkoi maalata pääasiassa esittäviä aiheita, joista lopulta tulikin tunnetuksi. Abstraktio kuitenkin säilyi myös esittävien teosten pohjalla. Myös O Keeffen kukkamaalauksia pidettiin naisellisuuden ja seksuaalisuuden ilmentyminä. Tämä oli ironista, sillä useimmat kukat ovat androgyynisiä ja niillä on molemmat suvulliseen lisääntymiseen tarvittavat elimet. Useat O Keeffen 1930 ja 40 -lukujen teokset näyttävät abstrakteilta, mutta ovat samaan aikaan esittäviä. Esimerkiksi Lantioluu IV -teosta (1944) maalatessaan taiteilija piti lantioluuta taivasta varten ja rajasi maalauksen sommitelman luun valkoiseen muotoon. Puhtaan abstrakteihin aiheisiin O Keeffe palasi vuonna Musta paikka O Keeffe antoi eräälle lempimaisemalleen New Mexicossa nimen Musta paikka. Hän maalasi tämän matalista, tummista vuorista muodostuvan aution maiseman monesti. Alue sijaitsee noin 240 kilometriä Ghost Ranchiltä länteen. Kun lähestyt sitä mäen päältä, se näyttää parin kilometrin pituiselta riviltä elefantteja samankokoisia harmaita vuoria, joiden juurella on melkein valkoista hiekkaa.( )Niin kaunis, koskematon, yksinäisen tuntuinen paikka osa sitä mitä kutsun Kaukaiseksi (Far Away). O Keeffe löysi alueen 1930-luvun puolivälissä autoretkellään. Hän vaikuttui maisemasta heti ja teki sinne useita maalausretkiä, joiden seurauksena syntyi noin 15 maalausta. Varhaisimmat näistä töistä ovat realistisia luvulla hän käytti maiseman muotoja abstraktien maalaustensa sommittelussa, kuten esimerkiksi teoksessa Musta paikka III (1944). Pation ovi Georgia O Keeffe osti vuonna 1945 New Mexicon Abiquiusta huonokuntoisen, savitiilitalon, josta oli jo pitkään haaveillut. Kunnostettuaan rakennuksen hän muutti sinne vuonna Erityisesti O Keeffeä viehätti talon patiolle avautuva ovi, jota hän käytti aiheena useissa teoksissaan.

5 Yritän aina maalata tuon oven, mutta en koskaan oikein tavoita sitä. ( ) Se on kuin kirous että minun täytyy aina palata tuohon aiheeseen. ( ) Tuon oven takia ostin tämän talon. Odotin kymmenen vuotta saadakseni talon, tuon oven takia. Aiemmin kiipeilin aina muurin yli, vain nähdäkseni oven. Maalaus Viimeinen oveni ( ) näyttää abstraktilta teokselta, mutta se esittää asiat juuri niin kuin ne todellisuudessa ovat. O Keeffe selitti teostaan: Ovimaalausten pienet neliöt ovat oven etupuolella olevia tiiliä. Ne todella ovat siinä, eli maalaus ei ole abstrakti. Se on varsin realistinen. Myöhäiset työt (Late work) Georgia O Keeffe matkusteli paljon Yhdysvalloissa, vaikka asuikin vuodesta 1949 kuolemaansa asti melko eristyksissä New Mexicon pohjoisosissa. Matkat kohdistuivat usein New Yorkiin, jossa hänen teoksiaan oli esillä gallerioissa. Samalla O Keeffe pysyi hyvin perillä New Yorkin taidemaailman asioista. Vuonna 1959 O Keeffe teki ensimmäisen monista maailmanympärimatkoistaan. Lentokoneesta nähdyt maisemat innoittivat häntä sarjaan maalauksia, joissa maat, vedet ja pilvet ovat ylhäältä päin kuvattuina luvun alkupuolella O Keeffellä todettiin sokeuteen johtava silmänpohjan rappeuma. Hän piirsi hiilellä ja kynällä, mutta öljy- ja vesiväritöihin hän tarvitsi apua vuoden 1972 jälkeen. Hän teki 1970-luvun puolivälissä sarjan abstrakteja vesiväritöitä, jotka muistuttavat hänen varhaisimpia teoksiaan. Vuonna 1980 O Keeffe suunnitteli vielä viimeisen kolmesta urallaan tekemästään abstraktista veistoksesta. Ensimmäisen hän oli tehnyt vuonna 1916 ja toisen vuonna O Keeffe jäi eläkkeelle huonon terveyden pakottamana vuonna Hän muutti Santa Fehen New Mexicoon, jossa kuoli vuonna 1986.

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo

Lisätiedot

JUHANI-07. Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi

JUHANI-07. Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi OPINNÄYTETIIVISTELMÄ Osasto Kuvataide Tekijä Juhani Tuomi Työn nimi Lopputyön

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

Salin perällä on outoja tekeleitä. Kun menee lähelle katsomaan näkee vinkuroita, kummallisia kulmikkaita piirrelmiä!

Salin perällä on outoja tekeleitä. Kun menee lähelle katsomaan näkee vinkuroita, kummallisia kulmikkaita piirrelmiä! Modernismi kokeili uudenlaista muotoa ja sisältöä. Edwin Lydén toi näyttelyyn esille abstrakteja teoksiaan. Maria ei ollut ainoa, joka ei ymmärtänyt uutta taidetta. Avantgarden etujoukoille ei ollut maassamme

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI

NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu alakouluryhmien omatoimisen museokäynnin tueksi. Materiaaliin voi tutustua jo ennen museokäyntiä ja tehtävät voi tehdä joko museokäynnin

Lisätiedot

Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan!

Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Ennakkotehtävä Cygnaeuksen gallerian taiteilijoista Cygnaeuksen galleriassa voi tutustua moneen Suomen taiteen merkittävään

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Tampereen pääkirjasto Metsossa on ollut Pirkanmaan AVH -yhdistys ry:n vesivärimaalauskerhon näyttely 20.-30.10.2009, Keskiviikkomaalareista

Lisätiedot

Katja-Maaria Vilén ART

Katja-Maaria Vilén ART Katja-Maaria Vilén ART Katja-Maaria Vilén Art Taide on ikkuna asioille jotka muuten eivät näkyisi. 2 3 Taiteilija Katja-Maaria Vilén Syntynyt Helsingissä 1984, asuu Vantaalla. Tervetuloa taidematkalle!

Lisätiedot

Tyhjän tilan hallintaa

Tyhjän tilan hallintaa Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Tyhjän tilan hallintaa

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

Modernin taiteen tyylisuuntia

Modernin taiteen tyylisuuntia Modernin taiteen tyylisuuntia Pääsin tutustumaan kesällä 2016 modernin taiteen eri tyylisuuntiin modernin taiteen museossa Berlinische gallerie, joka sijaitsee Kreuzbergin kaupunginosassa Berliinissä Saksassa.

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1. Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2. Aikuisten pääsylippu

Lisätiedot

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8 Tasot ja kanavat Yleistä Tasot eli layerit ovat tärkeä osa nykyajan kuvankäsittelyä. Tasojen perusidea on se, että ne ovat läpinäkyviä "kalvoja", joita

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta PEKKA HALONEN taidemaalari naimisissa, isä, kahdeksan lasta rakasti luontoa, tarkkaili lintuja, tarvitsi maaseudun rauhaa, kalasti työskenteli ateljeessa, suunnitteli ateljeekodin perheelleen herrasmies,

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo HANNALEENA HEISKA Turun taidemuseo 8.2. 19.5.2019 Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu yläkoulujen ja 2. asteen oppilaitosten käyttöön. Materiaalissa tutustutaan Hannaleena Heiskan näyttelyyn ja syvennytään

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken. Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.) Todistan, että ei ole mitään todellista palvomisen arvoista jumalaa

Lisätiedot

Jukka-Pekka Levy. Kettukin vuoden taiteilija 2011

Jukka-Pekka Levy. Kettukin vuoden taiteilija 2011 Jukka-Pekka Levy Kettukin vuoden taiteilija 2011 AURINKOPOIKA Galleria ARX, Hämeenlinna 22.3. 21.4.2011 Puupiirroskollaasi Jukka-Pekka Levy - Aurinkopoika Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry Taitto:

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Taidemuseon tervehdys Asemanrannan yleinen taidekilpailu, esittelytilaisuus Taidemuseon johtaja Taina Lammassaari

Taidemuseon tervehdys Asemanrannan yleinen taidekilpailu, esittelytilaisuus Taidemuseon johtaja Taina Lammassaari Taidemuseon tervehdys Asemanrannan yleinen taidekilpailu, esittelytilaisuus 24.10.2017 Taidemuseon johtaja Taina Lammassaari Julkinen taide Hämeenlinnassa pitkä historia julkisen taiteen parissa taidemuseolla

Lisätiedot

TYKO SALLINEN -TEHTÄVÄMATERIAALI

TYKO SALLINEN -TEHTÄVÄMATERIAALI TYKO SALLINEN -TEHTÄVÄMATERIAALI TYKO SALLINEN Turun taidemuseossa 15.9.2017 7.1.2018 Tyko Sallinen (1879 1955) tunnetaan suomalaisen modernismin ja ekspressionismin airuena, jonka taiteen keskiössä olivat

Lisätiedot

Kritiikki: Hurjaa vyörytystä Ahjossa - Muut taiteilijat uhkaavat jäädä Reima Hirvosen shamanistisen teosmyllerryksen jalkoihin

Kritiikki: Hurjaa vyörytystä Ahjossa - Muut taiteilijat uhkaavat jäädä Reima Hirvosen shamanistisen teosmyllerryksen jalkoihin Kritiikki: Hurjaa vyörytystä Ahjossa - Muut taiteilijat uhkaavat jäädä Reima Hirvosen shamanistisen teosmyllerryksen jalkoihin Olli Sorjonen Kimmo Kirves Reima Hirvosen näyttelyssä on yli 60 yksittäistä

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin

Lisätiedot

Taidesalonki 100 vuotta

Taidesalonki 100 vuotta Taidesalonki 100 vuotta Näyttely juhlistaa galleria Taidesalongin satavuotista olemassaoloa. Yhä perheyrityksenä toimivan gallerian perusti Leonard Bäcksbacka Helsingissä vuonna 1915. Taiteilijaystävät

Lisätiedot

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Kokoelmanäyttely Kiasma Hits 27.9.2013 2014

Kokoelmanäyttely Kiasma Hits 27.9.2013 2014 Kokoelmanäyttely Kiasma Hits 27.9.2013 2014 Perehtymismateriaali ennen näyttelykäyntiä. Soveltuu perusopetukseen 5 9-luokille ja 2. asteelle. Minimalismi Tarkastele kuvaa: Muistuttaako teos jotakin? Millaisia

Lisätiedot

Kepeästi nuotin vierestä

Kepeästi nuotin vierestä Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Kepeästi nuotin

Lisätiedot

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä. VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat

Lisätiedot

PAJATIEDOTE KEVÄT 2011

PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 KOULU, ESIKOULU JA ERITYISOPPILAAT PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 Kevään teemana on piirtäminen, jota tutkitaan monelta kantilta pääasiassa sarjakuvan ja pilapiirroksen maailmoissa. Marraskuussa 2011 suomalainen

Lisätiedot

Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta

Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta 1.3.2018 31.8.2018 Toimittaja tutustui Järvenpään taidemuseon uuteen näyttelyyn, joka johdatti taiteen ohella Suomen historiaan ja ihmissuhdekiemuroihin.

Lisätiedot

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka Ratkaisut Sivu 0 / 11

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka Ratkaisut Sivu 0 / 11 Sivu 0 / 11 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS D C E C A C 4 pistettä TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E B A E B D 5 pistettä TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS D A D B D D Kilpailu pidetään aikaisintaan

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille

Lisätiedot

Matkaraportti liittyen CIMAM konferenssiin Rio de Janeirossa

Matkaraportti liittyen CIMAM konferenssiin Rio de Janeirossa Matkaraportti liittyen CIMAM konferenssiin Rio de Janeirossa Osallistuin CIMAMin konferenssiin 12.-14.8.2013 Rio de Janeirossa sekä sen yhteydessä järjestettyyn postkonferenssiin 15.-16.8. Postkonferenssi

Lisätiedot

Metsä/Luonto

Metsä/Luonto Tutkimme ja kokeilemme Metsä/Luonto 2016 2017 Työn tehneet: 7-8 vuotiaat Pirtin koulun iltapäiväkerholaiset Tähdet: Aleksi H, Anniina H., Anniina R., Arttu H., Arttu K., Eelis, Eeva, Hilma, Kerttu, Leevi,

Lisätiedot

NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre. Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus 25.4. 20.5.2007

NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre. Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus 25.4. 20.5.2007 NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus 25.4. 20.5.2007 NÄIN NÄIN MAISEMASTA NÄHTYÄ Maisema. Sana tarkoittaa yleensä nähtyä avaraa kohdetta, joskus

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

HEINÄKUU 2013 hinta 9,90 e

HEINÄKUU 2013 hinta 9,90 e HEINÄKUU 2013 hinta 9,90 e sokerina pohjalla KYMPPI~ KERROS MILLAISTA OLISI ASUA MANHATTANILLA UUDEN HL23-TALON 10. KERROKSESSA? AINAKIN AURINGONLASKUN AIKAAN OLISI LASKEUDUTTAVA HIGH LINELLE, JOKA HALKOO

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia OPAS GUIDE SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia 1 Ideoi, innostu ja onnistu yhdessä Tikkurilan kanssa Sablonimaalaus tuo käyttöösi loputtomasti uusia mahdollisuuksia muokata maalilla sisustuksesi

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1) Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2) Aikuisten

Lisätiedot

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy.

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Asiat ovat eriarvoisia! Elämme maailmassa, jossa asiat ovat eriarvoisia! Kulta on hopeaa arvokkaampaa, öljy on vettä kalliimpaa, jne.! Tämä arvottaminen

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Taide-elämyksiä Berliinissä

Taide-elämyksiä Berliinissä Taide-elämyksiä Berliinissä Pääsin käymään kesäkuussa 2015 Berliinin taidemuseossa Gemäldegalleriessa historian opettaja Veli- Matti Ojalaisen opastamana. Taidemuseosta löytyy maailman suurin kokoelma

Lisätiedot

KEURUU Kuntataiteilijat

KEURUU Kuntataiteilijat KEURUU Kuntataiteilijat Johanna Juvonen & Biagio Rosa 2015 projekti KUVATAIDE 1. Tuulensylin päiväkoti 1-5 -vuotiaat 2 "Tuulensyli 2015 sekatekniikka vanerille 80 x 120 cm & 160 x 120 cm julkinen teos

Lisätiedot

Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen

Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa Teksti: Maija Karhunen n verkkojulkaisuja 3:2010 Valtion Taidemuseo, Kaivokatu 2, 00100 Helsinki sivu 2 / 5 Kuvailutulkkaus

Lisätiedot

Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita

Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita Kahdentoista1800- ja 1900-luvun taitteessa eläneen ja vaikuttaneen suomalaisen naistaiteilijan ja heidän tuotantonsa esittelyä Helmi Biese 9.8.1867 18.10.1933

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua 1 a. Etsi sellainen kivi, josta pidät. - Mistä löysit kivet? - Milloin löysit kiven? - Miksi valitsit juuri tämän kiven? 1 b. Esittele Esittele kivesi. Käyttäkää luovuutta

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma 1 Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1 kaunis - ruma kaunis joutsen ruma olio = ruma otus kaunis puutalo Suomessa on paljon kauniita puutaloja. ruma olio Oliolla on yksi silmä. Olio on sininen.

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 1 TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 TIEDOTE c/o Veijo Kare Särkilahdentie 29 19700 SYSMÄ Puh 0500 734910 veijo.kare@sysma.fi 7.7. 2010 LEHDISTÖ JA MUUT NÄYTTELYVIERAAT

Lisätiedot

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö Sisältö Opettajalle.................................... 3 Kalat metsässä................................. 5 Swaffhamin kulkukauppias........................ 14 Lontoon silta...................................

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat

Lisätiedot

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. Ohjeet Kulttuurikuntoilun tehtäviä varten Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. TEHTÄVÄT ENNEN KÄVELYÄ TEHTÄVÄ 1 Lue kävelyn

Lisätiedot

Opettajan materiaali. Kaija Hinkula Taiteilija koulussa-hanke 2011. Luova tie

Opettajan materiaali. Kaija Hinkula Taiteilija koulussa-hanke 2011. Luova tie Opettajan materiaali Kaija Hinkula Taiteilija koulussa-hanke 2011 Luova tie Maalaamaan voi oppia monin tavoin. Monet lähestymistavat ovat tarpeellisia, niin tarkat, tiettyyn teoriaan tai tekniikkaan pohjautuvat

Lisätiedot

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi Kesäkuussa Metsästettiin sana-aarteita Lasten Yliopiston sanataidekurssilla. VäriVarjoTeatteria, tarinoita, loitsuja ja muutamia muitakin lohkaisuja loihdittiin esiin kesäpäivien iloksi... Olipa kerran

Lisätiedot

Mindgames. Ilppo Alho & Marja Mali. galleria G12 Kuopio

Mindgames. Ilppo Alho & Marja Mali. galleria G12 Kuopio & galleria G12 Kuopio Mindgames maalauksia ILPPO ALHO & MARJA MALI 2 10.05. - 28.05. 2014 galleria G12 Minna Canthin katu 15, Kuopio Kuvataiteilijat ja ovat työskennelleet yli 20 vuotta yhteisissä työtiloissa.

Lisätiedot

Kiskon kivimakasiini

Kiskon kivimakasiini Romanian Dreams Kiskon kivimakasiini 4.7. - 9.8.2015 Angela Börnicke, Saksa Vaelsin läpi keramiikan loputtoman laajuuden. Matkallani löysin suosikkejani, kuten karhean kivitavaran, lempeän posliinin tai

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

-kaislat ja lahdelmat ovat liittyneet elämääni rakkaan koiraharrastuksen myötä. Itse olen tähän lisännyt sanat meri ja rannikko

-kaislat ja lahdelmat ovat liittyneet elämääni rakkaan koiraharrastuksen myötä. Itse olen tähän lisännyt sanat meri ja rannikko kaislojen reunustamat lahdelmat -kaislat ja lahdelmat ovat liittyneet elämääni rakkaan koiraharrastuksen myötä. Itse olen tähän lisännyt sanat meri ja rannikko kuunnousu -luminen talvi, pikku pakkanen

Lisätiedot

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.

Lisätiedot

SOMMITTELUN TAIT. ensin havaita kohteensa ja sen jälkeen kehystää se kuvallisesti alun perin kolmiulotteisesta

SOMMITTELUN TAIT. ensin havaita kohteensa ja sen jälkeen kehystää se kuvallisesti alun perin kolmiulotteisesta 2,1 5,3 7,4 SOMMITTELUN TAIT TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN Kun kameratekniikka on hallussa, seuraavana askeleena on sommittelun hallinta. Parhaimmissa kuvissa on onnistunut sommittelu, ja siinä kannattaa

Lisätiedot

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze

Lisätiedot

Korjausrakentamiskeskus Tammelan ulkoväritystutkimus

Korjausrakentamiskeskus Tammelan ulkoväritystutkimus 5 2015 Korjausrakentamiskeskus Tammelan ulkoväritystutkimus Historiaa Tammelan korjausrakentamiskeskuksen nykyinen päärakennus on alunperin rakennettu useita huoneistoja käsittäväksi asuinrakennukseksi.

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Tässä vaiheessa kaulaa olikin jo lyhennetty ja kaula kiinnitetty olkapäihin kiinni. Olkapäistä tuli aluksi todella massiiviset ja tukevat.

Tässä vaiheessa kaulaa olikin jo lyhennetty ja kaula kiinnitetty olkapäihin kiinni. Olkapäistä tuli aluksi todella massiiviset ja tukevat. KU7 Savipään teko Kurssi alkoi hyvin ja tuntui mahtavalta alkaa muovata savea omin käsin siinä sai käyttää yllättävän paljon voimaa! Otteet muuttuivat varmemmiksi vähitellen kun aloin saamaan oikeanlaisen

Lisätiedot