VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY"

Transkriptio

1 VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004

2 TOIMINTAKERTOMUS 2004 YLEISTÄ Toimintakausi 2004 oli Nappulaliigalla perinteisen työntäyteinen, toiminnassa oli mukana jälleen paljon uusia poikia ja tyttöjä, joiden osuus on jatkuvasti kehittymässä myönteiseen suuntaan Nappulaliigan tehtävänä toimia jalkapallon opettamisessa nuorille lapsille toteutui kuluvana vuonna kiitettävästi. Loppukesän sarjapelit osoittivat, että taidot olivat kovasti kehittyneet kaikilla toiminnassa mukana olleilla pojilla ja tytöillä. Seuran kotisivut avattiin osoitteessa Kävijöitä sivuilla oli vuoden loppuun mennessä Sivujen sisältöä kehitetään jatkuvasti, jotta niistä saataisiin toimiva ja asiaa palveleva kokonaisuus. TALOUS Vuoden 2004 taloudellinen tulos oli kohtuullinen. Tiukka kustannusten seuranta ja tietoinen karsiminen jatkuivat edelleen. Tuotot muodostuivat toukokuussa tehdystä Nappulalehdestä, omista turnauksista, Koskin Pisa -halliturnaus helmikuussa ja Kevät-Turnaus huhtikuussa, kaupungin toiminta-avustuksesta, huhti- ja elokuussa pidetyistä paperinkeräyksistä, sarjapeleissä pidetyistä kioskitoiminnoista sekä eri yhteisöjen antamista toiminta-avustuksista. Kulupuolella suurimmat kuluerät olivat varustehankinnat, edustusjoukkueiden kilpailukulut, leirikustannukset sekä toimiston vuokrakustannukset. JÄSENMAKSUT 2004 Kauden jäsenmaksut olivat Tytöt ja pojat 15 euroa Jäsenmaksu sisälsi vakuutuksen. TOIMINTA-AVUSTUKSET Valkeakosken kaupunki UPM-Kymmene Oyj OP Valkeakoski euroa 140 euroa 840 euroa TURNAUSAVUSTUS Koskin Pisa Oy euroa

3 KILPAILUTOIMINTA Vanhempi edustusjoukkue VaNL osallistui seitsemään turnaukseen, joista suurin oli perinteinen Alandia-Cup Maarianhaminassa sekä SPL:n Tampereen piirin Leikkimaailma turnauksiin. Menestyminen turnauksissa oli varsin hyvä. Nuorempi edustusjoukkue VaNa osallistui sekä SPL:n Tampereen piirin Leikkimaailma-turnauksiin Pallokoulu osallistui neljään turnaukseen. Omat osajoukkuesarjat toteutettiin edellisten vuosien tapaan pelaamalla ensin sarjat ja sen jälkeen Cup-kierrokset. Edustusjoukkueiden poikia osallistui piirin taitokilpailuihin saavuttaen varsin hyviä tuloksia. Omiin taitokilpailuihin osallistui 64 nappulaa ja taso on selvästi parempi verrattuna edellisiin vuosiin. Omina turnauksina järjestimme KoskinPisa -halliturnauksen sekä Kevät-Turnauksen. KAUPUNKIOSAJOUKKUETOIMINTA Kauden alussa toimintaa vaikeutti ohjaajapula Sointulan alueella, mutta kausi pystyttiin viemään läpi suunnitelmien mukaan. Talviharjoittelu koulujen saleilla tapahtui edellisten vuosien tapaan. Tyttöjen osallistumisesta on erillinen kertomus liitteenä. Kaudella 2004 toiminnassa mukana oli poikia ja tyttöjä yhteensä 326 ja ohjaajia 45. LEIRITOIMINTA Perinteinen Nappulaleiri pidettiin Kariniemessä. Leirille osallistuivat Naperot, Pallokoulu, edustusjoukkueet ja osajoukkueista poikia ja tyttöjä. Leirin vetäjinä toimivat Jouko Heikkilä ja Pertti Kokkonen. KOULUTUS Nappulaliiga järjesti Nappulaohjaajakurssin maaliskuussa. Vetäjänä toimi Esko Ranta Tampereen piiristä. Koulutus sisälsi kahden tunnin teoriajakson ja kahden tunnin käytännön harjoituksen.

4 JOHTOKUNTA 2004 Nappulaliigan johtokuntaan kaudella 2004 kuuluivat: Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Taloudenhoitaja Muut johtokunnan jäsenet Jussi Lahtinen Jouko Heikkilä Jaana Johansson Terhi Salonaho Seppo Ollikka, Petri Latosaari, Ari Jussila, Tapani Juuti ja Tommi Mäkelä Johtokunta kokoontui 10 Kertaa ja niistä kirjattiin 106 pöytäkirjamerkintää. Tilintarkastajina toimivat Eero Väyrynen ja Merja Marjomaa ja heidän varalla Paula Niemelä ja Noora Helpiö. HUOMIONOSOITUKSET Nappulatuoppi no 12 SNaLL:n hopeinen ansiomerkki Nappulamalja Jouko Heikkilä Hanna Thulin FC Haka 70 v VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY Johtokunta

5 VaNa -94 vuosikertomus VaNa-94 kutsuttiin koolle , mukaan pääsi kaikki jalkapallosta kiinnostuneet -94 syntyneet. Harjoituspaikalle saapui 29 pelaajaa. Harjoitukset koostuivat talvikaudella pääsääntöisesti kolmesta harjoituskerrasta per viikko. Harjoitukset pidettiin Lotilan hallissa 1 krt/vko ja Maapohjahallissa 2 krt/vko. Tämän lisäksi talvikaudella pelattiin Hämeenlinnan talvisarjaa siten, että kaksi kolmasosaa joukkueesta pelasi, yksi kolmasosa lepäsi. Keväällä joukkueen koko oli vakiintunut 24:een pelaajaan ja harjoituksissa kävi keskimäärin 16 poikaa, johtuen pelaajien muista harrastuksista. Joukkueen ison pelaajamäärän johdosta pyrittiin kasaamaan turnauksiin kaksi joukkuetta, mikäli se oli mahdollista. Mikäli turnauksiin osallistuttiin yhdellä joukkueella, otteluihin puki kaksi kolmasosaa joukkueesta. Tällä toimenpiteellä takasimme pelaajille vähintään puolen pelin peliajan. Kauden päätavoitteeksi joukkue asetti omien henkilökohtaisten taitojen kehittämisen. Kilpailullisesti päätavoite oli Itämeri-cup Hangossa sekä Valo-turnaus Myllykoskella. Kausi 2004 päätettiin Rautun majalla jakaen palkinnot ja kiitokset kaikille pelaajille ja valmentajille vuoden tiiviistä yhdessäolosta. VaNa-94 pelaajat: Ainasoja Joona Haapala Tommi Hiltunen Teemu Jokela Josi Juuti Tuomas Kauhanen Jussi Kuismanen Eetu Mikkola Ville Pietiläinen Miika Rättö Matias Salonen Tuomas Vaittinen Juho Valmentajat: Tapani Juuti, vast.valm. Jyrki Jokinen, valm. Jari Ainasoja, mv.valm. Engström Joona Hietala Atro Isaksson Aatu Jokinen Tuomas Jääskeläinen Teemu Kopra Mika Kuismanen Niko Mäkinen Niilo Rekomaa Masi Saarela Aleksanteri Toivonen Tuomas Yli-Hietanen Tomi Esa Salonen, valm. Vesa Mäkinen, j.joht.

6 Tapahtumia kaudella 2004: Hämeenlinnan hallisarja: , , , , ja yhteensä 16 ottelua Koskin Pisa-turnaus: yhteensä 6 ottelua Pohjantähti-turnaus Toijala: sijoitus 2. ja 4. (8 joukkuetta) yhteensä neljä futsal-ottelua Karhu-turnaus Pori: kolme ottelua Kevät-turnaus Valkeakoski: yhteensä 10 ottelua Leikkimaailma Pirkkala: kaksi ottelua Nappulasarja ja CUP: yhteensä 18 ottelua Leikkimaailma Pälkäne: kaksi ottelua Kariniemen leiri Itämeri Cup Hanko: alkusarja VaNa - KaaNa 0-3 Vana - Allianssi 0-1 VaNa - SV Sudet 5-0 VaNa - VJS Real Madrid 4-2 VaNa - TuPS 2-9 sijoitusottelu 9-16 VaNa - HIK 5-4 sijoitusottelu 9-12 VaNa - Valtti 2-0 sijoitus (28 joukkuetta) yhteensä 7 ottelua Lukon 70v.-juhlaturnaus Pälkäne: sijoitus 1. (6 joukkuetta) yhteensä 3 ottelua

7 Valo-turnaus Myllykoski: alkusarja VaNa - Kajo 6-2 VaNa - MyPa 7-1 VaNa - Kumu JT 1-1 välierä VaNa - Purha 1-0 loppuottelu VaNa - PK sijoitus 2. (12 joukkuetta) yhteensä 5 ottelua Leikkimaailma Valkeakoski: kolme ottelua Yhteensä 79 ottelua kaudella 2004

8 TYTTÖJOUKKUE FC JOKERIT TOIMINTAKERTOMUS 2004 JOKERIT on Valkeakosken Nappulaliiga Ry:n tyttöjoukkue, jonka muodosti vuonna 2004 koko kaupungin alueella 1991 ja sen jälkeen syntyneet tytöt. Tytöt oli jaettu kolmeen joukkueeseen nappulat, minit siniset ja minit punaiset. Nappuloiden joukkueessa olivat 1991 ja 1992 syntyneet "isot" tytöt ja nuoremmat oli jaettu kahteen minien joukkueeseen suuren pelaajamäärän vuoksi. Isojen tyttöjen joukkueessa oli kesäkauden alussa ilmoittautuneita 26 ja mineissä 45. Virallisesti mini-ikäisiin tyttöihin kuului 1993 ja 1994 syntyneet tytöt, mutta myös nuorempia otettiin joukkoon mukaan. Nuorimmat olivat 1998 syntyneitä ja heille jalkapallo oli vielä aivan uusi asia, joten harjoitukset pyrittiin järjestämään niin, että pienimmät harjoittelivat omassa porukassaan. Peleihin nämä pienimmät osallistuivat oman uskalluksen ja karttuneiden taitojen mukaan. Nappulaikäiset tytöt harjoittelivat kerran viikossa maanantaisin Sassissa Hanna Thulin n johdolla. Harjoituksiin sisältyi alkuverryttelyn jälkeen jalkapalloilun perustaitojen opettelua ja pelaamista. Nappulaikäiset tytöt pelasivat kaudella nappulasarjaa ja nappulacupia kaupunginosajoukkueiden poikia vastaan. Mini-ikäiset tytöt harjoittelivat kahdesti viikossa maanantaisin Sassissa ja torstaisin Roukossa. Valmennuksesta vastasi Sassissa Kirsi Terho ja Roukossa Hanna-Kaisa Lahtisalmi. Käytännössä kuitenkin molemmat valmentajat olivat paikalla molemmissa harjoituksissa. Harjoituksissa oli aina kaikille tytöille yhteiset alkuverryttelyt ja loppuvenyttelyt, mutta muutoin tytöt jaettiin ikänsä mukaan kahteen ryhmään, niin että kaikkein pienimmille oli omat harjoituksensa. Kaikissa harjoituksissa tehtiin pallonkäsittelyyn liittyviä harjoituksia ja lopuksi pelattiin. Mini-ikäiset tytöt pelasivat minisarjaa ja minicupia kaupunginosajoukkueiden poikia vastaan. Valmennuksessa mukana sekä nappuloiden että minien osalta olivat maalivahtivalmentaja Juha Hotari ja Jokereiden puuhamies Erkki Vuorinen. Katja Vihervä toimi apuvalmentajana mineille oman nappuloissa pelaamisensa ohella. Kesä huipentui Jyväskylän Hippoturnaukseen , jonne lähdettiin Valkeakosken Nappulaliigan tytöistä kootuilla kahdella joukkueella. Näihin joukkueisiin valittiin tytöt harjoitteluaktiivisuuden perusteella. Matkaan lähdettiin linja-autolla, joka oli käytössä koko turnauksen ajan ja jolla päästiin mukavasti myös uimaan vesi liikuntakeskus AaltoAIvariin. Nappulatytöt pelasivat Jyväskylässä Dn92 7v7 sarjaa ja minit E93 sarjaa. Tyttöjen hippotumaus sujui hienosti. Kovissa matseissa osoitettiin niin taitoa kuin taisteluhenkeäkin. Isommat tytöt toivat tuliaisina Dn92 7v7-sarjan viidennen sijan ja nuoremmat E93 sarjan kymmenennen tilan. Turnauksessa tytöt järjestivät oman iltagaalan, johon oli itse keksitty ohjelmaa ja lopuksi diskoiltiin nappulatyttöjen luokkatilassa.

9 Dn92 7v7-sarjan Valkeakosken Nappulaliigan tyttöjen otteluiden tulokset JyPK - VaNL 2-0 VaNL - Pu VaNL Raiku 1-2 Leppä VaNL 1 2 FC Kuusysi VaNL 2 3 RP Sarjaan osallistuneet joukkueet VaNL, Leppä, Nousu, Valtti, PU-62, JyPK, Raiku, FC Kuusysi VaNL:n joukkue Dn92 7v7-sarjassa: Vaittinen Anna, Lahtinen Petra, Vuorinen Essi, Hinkkanen Riikka, Saari Annika, Kopola Petra, Halonen Noora, Nurmi Noora, Lampinen Suvi, Tamminen Emma, Kivilahti Katja, Hietanen Annaliina, Lahti Sara, Jyränen Jenni, valmentaja: Hanna Thulin ja huoltaja: Erkki Vuorinen. E93-sarjan Valkeakosken Nappulaliigan tyttöjen otteluiden tulokset TiPS Vihreä VaNL 2-0 VaNL - Klubi-36 Gebardit 2-0 TuNL VaNL 2-0 VaNL KMF 2-1 WJK VaNL 0-0 GBK VaNL 4-3 RP Sarjaan osallistuneet joukkueet: TiPS Leeds vihreä, TiPS Leeds valkoinen, Klubi 36 / Gebardit, Klubi 36 / Seebrat, KMF, GBK, FC Viikingit, WJK, VaNL, TuNL, VanPa Piraijat, RiNS, JyPK/1, JyPK/2, Riento, JäPS, Ilves, ACK VaNL:n joukkue E93-sarjassa: Hotari Sini, Mäkelä Nelli, Tenhola Katri, Lähde Anna, Järvinen Miitta, Kekkonen Henrietta, Hakala Anna-Maria, Virtanen Saara, Salminen Ella, Semi Emilia, Nurminen Meri, Harhala Henna, Keränen Nikoletta. Kesäkauden päätteeksi Nappulaliiga palkitsi tyttöjä seuraavasti: Vuoden tyttö Sini Hotari Vuoden Hurja Nikoletta Keränen Nappuloiden Jokereiden Jokeri Petra Lahtinen Minien Jokereiden Jokeri Meri Nurminen Päättäjäisissä palkittiin myös nappulatyttöjen valmentajana toiminut Hanna Thulin ansioistaan tyttöjalkapalloilun kehittämisestä palloliiton hopeisella ansiomerkillä. Talvikausi aloitettiin harjoituksilla Lotilan hallissa. Talvikaudella kaikkien ikäluokkien tytöt harjoittelevat yhdessä sunnuntaisin. - Kirsi Terho

10 TULOKSIA NAPPULAT 1 TPS HAKA MAFU ARSENAL REIPAS VANA SIN KUUSYSI VANA KEL JOKERIT MINIT 1 KUUSYSI SIN ILVES TPS REIPAS JOKERIT SIN HAKA KUUSYSI KEL JOKERIT PUN ARSENAL NAPPULACUP MINICUP 1 TPS 1 KUUSYSI 2 MAFU 2 ILVES 3 ARSENAL 3 REIPAS 4 VANA 4 HAKA 5 HAKA 5 TPS 6 REIPAS 6 JOKERIT SIN 7 KUUSYSI 7 JOKERIT PUN 8 JOKERIT 8 ARSENAL

11 NAPPULASARJA 1. TPS 2. HAKA PELAAJAT VALMENTAJAT Teemu Iisakkila Petteri Takala Samuli Terho Mika Jussila Tuomas Tikka Samuli Valonen Ville Kauppinen Toni Lahtinen Mikko-Petteri Latosaari Markus Leppänen Teemu Niekka Juuso Niekka Niko Otsasson Niilo Rantanen Tero Rantanen PELAAJAT VALMENTAJAT Joni Ahlfrors Aleksi Tamminen Toni Mikkonen Jani Eskelinen Atte Wikman Tommi Lehtinen Niilo Evikoski Anssi Hatakka Jere Kivinen Eetu Kolu Juuso Kopola Otto Laine Tomi Mäkinen Tuomas Mäkinen Anssi Pellikka Sasha Popovitch 3. MAFU PELAAJAT VALMENTAJAT Sami Eronen Heikki Seppälä Sami Nikkanen Santeri Halminen Markus Vihervä Aki Rytkönen Aapo Isoniemi Tero Rokkanen Jussi Järvinen Markus Kaurto Arttu Laurila Santeri Lintunen Juho Mäkinen Simo Palmer Petri Petäjistö

12 MINISARJA 1. KUUSYSI SIN PELAAJAT VALMENTAJAT Mikko Ananin Jesse Oksanen Paavo Ananin Henry Hurme Matti Pikkuharju Ismo Oksanen Elmo Kekkonen Marko Pirinen Tomi Lahtinen Olli Pirinen Joni Lavonen Valtteri Telinkangas Tatu Mäkelä Elias Tolvanen 2. ILVES PELAAJAT VALMENTAJAT Joona Heritty Niklas Lind Sinho.J.Laine Jiri Isokallio Arttu Liuttula Jussi Ojanen Henry Kiuru Valtteri Ojanen Kimmo Seppälä Jarno Koivisto Touko Sarkaniemi Niko Kuusela Ismo Seppälä Lari Laine Jani Viljakka 3. TPS PELAAJAT VALMENTAJAT Oskari Halminen Jere Olavaara Mauri Olander Mauri Heikkinen Santeri Partanen Kaj Törrö Alex Hård Antton Rantaniemi Matti Vaahteramäki Rasmus Jokinen Rami Rekomaa Kalle Julin Joonas Ritonen Markus Käpyaho Arttu Saksa Toni Lahtisalmi Miika Seppänen Jan-Lauri Maijala Joni Törrö Riku Maijala Atte Vaahteramäki Saku Mäki-Kauppila Akseli Vuorinen Aleksi Niemi Joonas Vuorinen Miikka Olander Turo Yli-Hietanen

13 NAPPULA-CUP 1. TPS 2. MAFU PELAAJAT Teemu Iisakkila Mika Jussila Ville Kauppinen Toni Lahtinen Mikko-Petteri Latosaari Markus Leppänen Teemu Niekka Juuso Niekka Niko Otsasson Niilo Rantanen Tero Rantanen Petteri Takala Tuomas tikka PELAAJAT Sami Eronen Santeri Halminen Aapo Isoniemi Jussi Järvinen Markus Kaurto Arttu Laurila Santeri Lintunen Juho Mäkinen Simo Palmer Petri Petäjistö Tero Rokkanen Heikki Seppälä Markus Vihervä VALMENTAJAT Samuli Terho Samuli Valonen VALMENTAJAT Sami Nikkanen Aki Rytkönen

14 MINI-CUP 1. KUUSYSI PELAAJAT VALMENTAJAT Mikko Ananin Matti Pikkuharju Ismo Oksanen Sebastian Erikson Jesse Puotiniemi Paavo Ananin Tuomo Halonen Marko Pirinen Henry Hurme Olli Pirinen Joni Joukio Niilo Savijärvi Joni Kareinen Valtteri Telinkangas Elmo Kekkonen Mika Tikkanen Jami Käpynen Juuso Toivonen Tomi Lahtinen Tino Toivonen Tatu Lahtisalmi Elias Tolvanen Oskari Lanansilta Joni Lavonen Tatu Mäkelä Jesse Oksanen Aleksi Peltola 2. ILVES PELAAJAT Joona Heritty Jiri Isokallio Henry Kiuru Jarmo Koivisto Niko Kuusela Lari laine Niklas Lind Arttu Liuttula Valtteri Ojanen Touko Sarkaniemi Ismo Seppälä Jani Viljakka VALMENTAJAT Sinho.J.Laine Jussi Ojanen Kimmo Seppälä

15 KOSKIN PISA HALLITURNAUS OTTELUOHJELMA F-94 Juniorit LOHKO A Pelipaita 1. Valkeakosken Nappulaliiga VaNa Sin Sininen 2. Parolan Visa ParVi Vihreä 3. Pohjois-Espoon Ponsi PEP Valkoinen KLO 9:00 VaNa Sin - ParVi ParVi :30 ParVi - PEP VaNa Sin :30 VaNa Sin - PEP PEP LOHKO B 1. Valkeakosken Nappulaliiga VaNa Kelt Keltainen 2. Tuusulan Palloseura TuPS 3. Turun Nappulaliiga TuNL Vihreä KLO 9:30 VaNa Kelt - TuPS TuPS :30 TuPS - TuNL TuNL :00 VaNa Kelt - TuNL VaNa Kelt :00 PEP - VaNa Kelt :00 VaNa Sin - TuNL :00 ParVi - TuPS 0-6 LOPPUTULOKSET TSEMPPIPELAAJAT 1. TuPS Santeri Hirvonen 2. ParVi Lauri Kauhava 3. VaNa Sin Teemu Hiltunen 4. TuNL Henrik Kantola 5. PEP Risto Saine 6. VaNa Kelt Tomi Ylihietanen

16 KOSKIN PISA HALLITURNAUS OTTELUOHJELMA E-93 Juniorit A-LOHKO Pelipaita 1. Valkeakosken Nappulaliiga VaNL Keltainen 2. Lempäälän Kisa United LeKi Un Sinimusta 3. Tampereen Ilves Pilkut ILVES PiL Keltainen 4. Tampereen Ilves Täplät ILVES Täp Keltainen KLO 8:30 VaNL - LeKi Un LeKi Un :30 ILVES Pil - ILVES Täp VaNL :30 ILVES Täp - VaNL ILVES Täp :30 LeKi Un - ILVES Pil ILVES Pil :00 ILVES Täp - LeKi Un :00 ILVES Pil - VaNL 0-4 B-LOHKO 1. Lempäälän Kisa Leijonat LeKi Lei Sinimusta 2. Tampereen Ilves Tupsut ILVES Tup Keltainen 3. Parkunmäen Apassit Apassit Punainen 4. Janakkalan Pallo JanPa KLO 9:00 LeKi Lei - ILVES Tup ILVES Tup :00 Apassit - JanPa LeKi Lei :00 JanPa - LeKi Lei JanPa :00 ILVES Tup - Apassit Apassit :30 JanPa - ILVES Tup :30 Apassit - LeKi Lei :30 ILVES Pil - Apassit :05 ILVES Täp - JanPa :40 VaNL - LeKi Lei :15 LeKi Un - ILVES Tup 4-3 (RP) LOPPUTULOKSET TSEMPPIPELAAJAT 1. LeKi Un Leo Rantanen 2. ILVES Tup Jari-Pekka Rautava 3. VaNL Sasha Popovitch 4. LeKi Lei Pate Hyvärinen 5. ILVES Täp Juho Nuutila 6. JanPa Mika Rasinkangas 7. ILVES Pil Jesse Mattila 8. Apassit Jani Haapaniemi

17 KEVÄT-TURNAUS E-JUN A-LOHKO Paidan väri Valkeakosken Nappulaliiga VaNL Keltainen Riihimäen Nappulaseura RiNS Sininen FC Paperilaakson Pallo FC PaPa Sinivalk. Vaasaan IFK ViFK Valkoinen La Kenttä 1 11:20 VaNL - RiNS VaNL " 2 11:20 FC PaPa - ViFK ViFK Kenttä 1 15:20 ViFK - VaNL FC PaPa " 2 15:20 RiNS - FC PaPa RiNS Su Kenttä 1 9:00 ViFK - RiNS 5-1 " 2 9:00 FC PaPa - VaNL 0-5 E-JUN B-LOHKO Paidan väri Kangasalan Voitto KaVo Sinipuna Parolan Visa ParVi Vihreä Turun Nappulapallo TuNP Sininen Lempäälän Kisa LeKi Sinimusta La Kenttä 1 13:20 KaVo - ParVi TuNP " 2 13:20 LeKi - TuNP LeKi Kenttä 1 16:40 TuNP - KaVo KaVo " 2 16:40 ParVi - LeKi ParVi Su Kenttä 1 9:40 TuNP - ParVi 7-0 " 2 9:40 LeKi - KaVo 3-0 SIJOITUSOTTELUT KENTTÄ 1. 12:00 VaNL - LeKi :00 TuNP - ViFK :20 FC PaPa ParVi :20 RiNS KaVo :40 ParVi - KaVo :40 FC PaPa - RiNS :00 LeKi - ViFK :40 VaNL - TuNP 4-3 RP 2 LOPPUTULOKSET TSEMPPIPELAAJAT 1. VaNL Rasmus Laahanen 2. TuNP Oskari Konkarikoski 3. ViFK Arttu Tikkamäki 4. LeKi Niilo Peltola 5. FC PaPa Esa Virtanen 6. RiNS Sami Nieminen 7. ParVi Eetu Wallin 8. KaVo Joel Aalto

18 KEVÄT-TURNAUS F-JUN A-LOHKO Paidan väri Valkeakosken Nappulaliiga Sin VaNa Sin Sininen Tampereen Pallo-Veikot Lazio TPV La Punainen Parolan Visa ParVi Vihreä Hyvinkään Palloseura HyPS Punavalk. La Kenttä 1 10:40 VaNa Sin - TPV La HyPS " 2 10:40 HyPS - ParVi TPV La Kenttä 1 14:40 ParVi - VaNa Sin ParVi " 2 14:40 TPV La - HyPS VaNa Sin Su Kenttä 1 10:20 ParVi - TPV La 2-2 " 2 10:20 HyPS - VaNa Sin 4-1 F-JUN B-LOHKO Paidan väri Tampereen Pallo-Veikot Ajax TPV Ajax Valkoinen Valkeakosken Nappulaliiga Kel VaNa Kel Keltainen Turun Nappulaliiga TuNL Sininen Tampereen Jalkapalloklubi TJK Sininen La Kenttä 1 12:40 TPV Ajax - VaNa Sin TuNP " 2 12:40 TJK - TuNP TPV Ajax Kenttä 1 16:00 TuNP - TPV Ajax TJK " 2 16:00 VaNa Sin - TJK VaNa Sin Su Kenttä 1 11:00 TuNP - VaNa Sin 6-0 " 2 11:00 TJK - TPV Ajax 1-2 SIJOITUSOTTELUT Kenttä 1. 12:40 HyPS - TPV Ajax :40 TuNP - TPV La :00 ParVi - VaNa Kel :00 VaNa Sin - TJK 5-4 RP :20 VaNa Kel - TJK :20 ParVi - VaNa Sin :00 TPV Ajax - TPV La 3-2 RP :40 HyPS - TuNP LOPPUTULOKSET TSEMPPIPELAAJAT 1. TuNP Andre Zaya 2. HyPS Hagos Berhane 3. TPV Ajax Petri Ranta 4. TPV Lazio Teemu Rantanen 5. ParVi Niko Viitanen 6. VaNa Sin Tuomas Jokinen 7. TJK Matias Eskola 8. VaNa Kel Joona Ainasoja

19 KEVÄT-TURNAUS G-JUN Paidan väri Valkeakosken Nappulaliiga Pallok Sininen Viialan PeliVeikot ViiPV Punainen Turun Nappulaliiga TuNL Valkoinen Ylöjärven ILVES Y-ILVES Keltainen LA KENTTÄ 1 KENTTÄ 2 10:00 Pallok - ViiPV 4-0 Y-ILVES - TuNL :00 TuNL - Pallok 3-1 ViiPV - Y-ILVES :00 TuNL - ViiPV 13-0 Y-ILVES - Pallok 1-2 TSEMPPIPELAAJAT Valkeakosken Nappulaliiga Viialan PeliVeikot Turun Nappulaliiga Ylöjärven ILVES Mikko Ananin Miika Haapakoski Rasmus Haapa Joni Jantunen

20 TAITOKILPAILUN TULOKSET 2004 PONNAUT- PUSKU SYÖTTÖ PUJOT- KULJ. YHT. TELU TELU LAUKAUS F-TYTÖT 1.Meri Nurminen Henna Harhala Anna Lahtinen Nelli Mäkelä Henriikka Kekkonen E-TYTÖT 1.Petra Lahtinen Sini Hotari Riikka Hinkkanen Essi Karvinen Nikoletta Keränen Annika Saari Essi Vuorinen Petra Kopola Emma Tamminen Noora Halonen G - POJAT 1.Joni Lavonen PR 2.Jesse Oksanen PR 3.Ville Glöersen Joona Heritty Valtteri Ojanen Elias Tolvanen Olli Pirinen Lari Laine Tomi Lahtinen Anton Niittyaro Tino Innala Teemu Karvinen Marko Pirinen Turo Yli-Hietanen Tatu Mäkelä Jani Viljakka Elmeri Mäkelä Waltteri Lautakoski Touko Sarkaniemi Valtteri Hakala Joonas Ritonen

21 F - POJAT 1.Eetu Kolu PR 2.Juho Vaittinen Tuomas Toivonen Teemu Hiltunen Tuomas Salonen Niilo Mäkinen Masi Rekomaa Tuomas Juuti Tuomas Jokinen Matias Rättö Mikko Mäkinen Tomi Yli-Hietanen Niko Kuismanen Mika Kopra Ville Mikkola Atro Hietala E - POJAT 1.Mika Jussila PR 2.Mikko-Petteri Latosaari PR 3.Illi Pajunen PR 4.Santeri Lintunen PR 5.Henri Hyvärinen Mikko Heritty Rasmus Laahanen Arttu Huoviala Mikko Vihervä Pekka Rantanen Joonatan Räsänen Teemu Huovinen Juho Mäkinen Jani Eskelinen

22 KAUDEN 2004 PALKITTAVAT NAPPULASARJA MINISARJA 1. TPS 1. KUUSYSI SIN 2. HAKA 2. ILVES 3. MAFU 3. TPS NAPPULA-CUP MINI-CUP 1. TPS 1. KUUSYSI 2. MAFU 2. ILVES KAUDEN NAPERO Teemu Miekka KAUDEN LEIRIPOIKA Joonatan Räsänen KAUDEN TULOKAS Miika Pietiläinen JOKERIEN JOKERI NAPPULAT Petra Lahtinen MINIT Meri Nurminen TAPSAN POKAALI Tomi Lahtinen PEKAN POKAALI Eetu Kolu MARNAN PATSAS Mika Jussila KAUDEN MAALITYKKI Mika Jussila KAUDEN REHTIPELAAJA Henri Hyvärinen KAUDEN HURJA PELAAJA Nikoletta Keränen KAUDEN MAALIVAHTI Ville Saari FAIR PLAY-PALKINNOT KOTTARAN PÖNTTÖ Arsenal minit Naperot 3 kpl KAUDEN VALMENTAJAT NAPPULAT Sami Nikkanen, Aki Rytkönen, Samuli Terho, Samuli Valonen MINIT Paavo Ananin ja Ismo Oksanen VUODEN VALMENTAJA Timo Mäkelä VUODEN TYTTÖ Sini Hotari VUODEN POIKA Ville Kauppinen

23 VALMENTAJAT 2004 JOUKKUE JOKERIT Tytöt Nappulat JOKERIT Tytöt Minit VALMENTAJAT Hanna Thulin Juha Hotari Katja Vihervä Kirsi Terho Erkki Vuorinen Anna-Stina Juuti NAPEROT Tomi Elijoki 5-7 Vuotiaat Ismo Niemi Petteri Wuorio Jari Laurila Marko Hopia ARSENAL Jyrki Järvinen Nappulat ( Sointula ) Jari Heritty ARSENAL Jyrki Järvinen Minit ( Sointula ) Jari Heritty HAKA Toni Mikkonen Nappulat ( Eerola ) Tommi Lehtinen HAKA Esa Huttunen Minit ( Eerola ) Seppo Tuomenoja Juho Lahti KUUSYSI Jari-Pekka Mäkelä Nappulat ( Roukon perä ) Marko Juvonen KUUSYSI Keltaiset ja Siniset Ismo Oksanen Minit ( Roukon perä ) Paavo Ananin Jouko Pirinen REIPAS Timo Huoponen Nappulat ( Keskikaupunki ) Ville Helenius REIPAS Minit ( Keskikaupunki ) Jouko Heikkilä ILVES Sinho.J.Laine Minit ( Kärjenniemi ) Jussi Ojanen MAFU Sami Nikkanen Nappulat ( Mattila ) Aki Rytkönen

24 TPS Nappulat ( Sassi, Yrjölä ) Samuli Terho Samuli Valonen TPS Mauri Olander Minit ( Sassi, Yrjölä ) Kaj Törrö Matti Vaahteranmäki EDUSTUSJOUKKUE PALLOKOULU (G-JUN) EDUSTUSJOUKKUE VANA (F-JUN) EDUSTUSJOUKKUE VaNL (E-JUN) Mika Järvinen Timo Mäkelä Tommi Mäkelä Jussi Lahtinen Tapani Juuti Jyrki Jokinen Jari Ainasoja Esa Salonen Jarkko Pajunen Ari Jussila Petri Latosaari

25 TOIMINTASUUNNITELMA 2005 YLEISTÄ Suomen Nappulaliigaliitto herättelee toimintaansa uudelleen, joten Valkeakosken Nappulaliigassakin odotellaan, että SNaLL:in hyvin järjestämät seminaarit ja leiritykset alkavat taas mahdollisimman nopeasti. Suomen Nappulaliigaliiton toiminnan uudelleen käynnistyminen ei kuitenkaan ole este osallistua Suomen Palloliiton tulevan kauden kilpailutoimintaan. Valkeakosken Nappulaliigan tehtävä on edelleenkin toimia lasten opettamisessa jalkapalloilun aakkosissa, lähinnä henkilökohtaisten taitojen lisäämiseksi. Kasvatukselliset näkökohdat kuitenkin muodostavat päätehtävämme eli opettaa lapset tulemaan toimeen toistensa kanssa ja sopeutua olemaan joukkueen jäseniä. Tulevana kautena noudatamme Kiekko-Ahman kanssa tehtyä sopimusta. TALOUS Tulevan kauden talous tulee noudattamaan edellisiä vuosia, joskin lisäkustannuksia tulee uuden toimiston vuokrakuluista. Varainhankintamuodot ovat edelleen paperinkeräys (3 kertaa/vuosi ), toukokuussa ilmestyvä Nappulalehti sekä helmi- ja huhtikuussa järjestettävät turnaukset. Kioskitoimintaa tullaan pitämään sisäisissä sarjapelitapahtumissa. Näissä tapahtumissa tulemme tarvitsemaan lasten vanhempien apua. KILPAILUTOIMINTA Edustusjoukkueet E-, F-, G-juniorit sekä tyttöjoukkue osallistuvat SPL:n turnaukseen sekä turnauksen yhteydessä olevaan taitokilpailuun. Tampereen piirin taitokilpailuun otetaan osaa. Edustusjoukkueet osallistuvat eri turnauksiin joukkueiden esittämän budjetin ja kauden toimintasuunnitelmanpuitteissa. Edustusjoukkueilta vaaditaan Operaatio Pelisäännöt mukaiset joukkuesäännöt. KAUPUNKIOSAJOUKKUETOIMINTA Osajoukkueille on varattu koulujen liikuntasaleja talviharjoittelua varten. Pääpaino talviharjoittelussa tulisi olla henkilökohtaisten taitojen opettaminen ja lisääminen. Sisäinen sarja pelataan edellisten vuosien tapaan, samoin Cup-sarjat. Lisäksi osajoukkueille tullaan järjestämään talvella turnaus- tapahtumia Lotilan hallissa. Kaikissa pelitapahtumissa tullaan noudattamaan Kaikki-Pelaa -periaatetta ja Fair Play -henkeä. Voimakkaassa nousussa olevaa tyttötoimintaa tullaan entisestäänkin kehittämään.

26 Kaupunkiosajoukkueille tulee saada riittävästi valmentajia talven aikana, jotta toiminta kaikilla osajoukkueilla saadaan pyörimään tehokkaasti heti keväällä toimintakauden alkaessa. LEIRITOIMINTA Perinteinen jalkapalloleiri tullaan järjestämään Kariniemessä heinäkuussa. Isommille pojille ja tytöille leiri on nelipäiväinen, Pallokoululle kaksipäiväinen ja naperoille yhden päivän leiri. KOULUTUS Tavoite on, että kaikki toiminnassa olevat nappulaohjaajat ovat vähintään nappulaohjaajakurssin käyneitä. Toivottavaa on että myös jatkokursseille osallistutaan. Seura antaa siihen kyllä mahdollisuuden. Keväällä pidetään seuran sisäinen koulutustapahtuma. SNaLL:n tai SPL:n seminaareihin ja koulutustapahtumiin osallistutaan. VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY Johtokunta

VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY

VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Toimintakausi 2005 oli Nappulaliigalla perinteisen työntäyteinen, toiminnassa oli mukana jälleen paljon uusia poikia

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY

VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Toimintakausi 2006 oli Nappulaliigalla työntäyteinen. Toiminnassa oli mukana jälleen paljon uusia poikia ja tyttöjä,

Lisätiedot

03-pojat Otteluhistoria

03-pojat Otteluhistoria 03-pojat Otteluhistoria 2016. IKU-CUP Ikaalinen 20-21.8. La 20.8. Haka-Ilves, 1-0. (Nile). Haka-APU, 3-1. (Elias K 2 ja Nile). Haka-FC Ulvila, 3-1. (Jere, Valto ja Ville). Su 21.8. Haka-Karhufutis, 0-7.

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi 2013-14 HAUSBANDY Snipers Porski RSB Yhteensä Ahde Kimmo HausBandy 1+2 3+0 x 2 4 2 6 0 Hakkola Jani HausBandy 0+0 ei pel. x 1 0 0 0 0 Helminen Tommi HausBandy 2+0 ei pel. x

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97.

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97. Blues 01 Blue Blues MK 00 Yellow HPK HPK 99 Siniset HPK 99 Valkoiset Ilves 99 Jokerit 97 K-Kissat Laser HT LoKV 00 NuPS 00 Tappara Tappara Cherokee Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY

VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 TOIMINTAKERTOMUS 2009 YLEISTÄ Toimintakausi 2009 oli edellisten vuosien tapaan Nappulaliigalla työntäyteinen. Toiminnassa oli mukana myös paljon

Lisätiedot

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat Luokka MX B Aaltonen Janne Nro 28 Erä AIKA-AJO 1 1:47,51 0:00,00 2 1:48,01 0:00,50 3 4:51,59 3:04,08 1 1:42,61 0:00,00 2 1:54,05 0:11,44 3 1:44,29 0:01,68 4 5:18,65 3:36,04 1 2:44,01 0:54,95 2 1:49,25

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata Final Results - 100 m Iso rata 1 26 YLI-OJANPERÄ Maija SU 3 I 12,10 60,500 2 1 ALA-LIPASTI Kirsi SU 3 O 12,32 61,600 1,100 3 7 HYTTINEN Saana SU 2 O 12,68 63,400 2,900 4 8 HYTTINEN Tuuli SU 2 I 13,43 67,150

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi Suomen Cup - - 23..203 3:7:00 28346 Martti Jylhä 3:57.00 Finaali 2 3 22733274 Ville Nousiainen 3:59.23 Finaali 3 6 2752649 Juho Mikkonen Kuhmo-Ski 4:04.6 Finaali 4 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:58.99 Finaali

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Testialue. [pt_view id= 68411ed84d ]

Testialue. [pt_view id= 68411ed84d ] Testialue [pt_view id= 68411ed84d ] Pe 4.9 Aika Ottelu Paikka Kotijoukkue Vierasjoukkue Tulos 14:00 1 Tehtis Haka JJK 3-0 (2-0) 14:00 2 Sahara TKT HPS 1-1 (0-0) 15:00 3 Tehtis Ilves GrIFK 1-1 (0-0) 15:00

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA PUMA GIRLS` CUP

OTTELUOHJELMA PUMA GIRLS` CUP OTTELUOHJELMA PUMA GIRLS` CUP 2011 E 02-03 Pallokissat 03 ONS Valkoinen JyPK Musta Pallokissat 02 Wimma Musta KPV 02 JyPK Vihreä La 11.6. pelinohjaaja 10.40 0201 - Pallokissat 03 Kangaslampi 1 Jarkko V

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi ,0 km - 11.0.00,0 km 1 m 000 m 119 120 1 2 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 14 15 16 17 18 2149841 Ristomatti Hakola 11:29:0 27505122 Esa Mursu 11:0:00 0979240 Elmeri Toivanen 11:0:0 28958422 Jani Sarkkinen 11:1:00

Lisätiedot

1 / 7 22.4.2008 20:18

1 / 7 22.4.2008 20:18 1 / 7 22.4.2008 20:18 Etusivu >> Joukkueet >> Joukkuesivusto :: Miesten joukkue :: Harjoitusvuorot Etusivu Seuran esittely Koulutus Joukkueet Sinettiseura-asiat Tapahtumakalenteri Julkaisut > Joukkuesivusto

Lisätiedot

Otteluraportit 03-pojat

Otteluraportit 03-pojat Otteluraportit 03-pojat Piiriliiga syksy: 6.8 HJS E11 sinivalkoinen-haka 3-8 (0-1 1min. Eero, 1-2 12min. Eero, 1-3 24min. Eero,2-4 34min. Lauri, 2-5 38min. Oiva, 2-6 41min. Leo,2-7 46min. Ville, 2-8 47min.

Lisätiedot

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 BALLS ON FIRE SB Aamu Peliveikot SB 97 RiVe Itella Korso SB 97 SB Aamu Yhteensä 19 pelaajaa 0 M S Y J Asumaniemi Mikko BALLS

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

Ottelut ja turnaukset 2012

Ottelut ja turnaukset 2012 Ottelut ja turnaukset 2012 Viikkari-turnaus 28-29.4 FC Loviisa HooGee Haukat Harmaa (4 0) Tups Musta FC Loviisa (2 0) FC Loviisa FC Honka United Musta (3 0) Tups Musta FC Loviisa (8 2) HooGee Haukat Valkoinen

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV) 21 (250) 29 Koski Mika (ATV) 1 18:55,15 1:07,46 2 20:32,52 2:44,83 3 20:31,08 2:43,39 4 24:11,63 6:23,94 5 18:43,97 0:56,28 6 17:47,69 0:00,00 22 (250) 60 Rissanen Veli-Pekka (ATV) 1 18:39,21 0:44,45 2

Lisätiedot

Ensilumen Hiihdot

Ensilumen Hiihdot No N I M I SEURA LÄHTÖ Pojat 12v 1kier 001 11:03.00 002 11:03.30 003 Onni Kinnunen Valkeakosken Haka 11:04.00 004 Elias Vähä-Ypyä Pirkkalan Hiihtäjät 11:04.30 005 Eino Kärkimaa Ylöjärven Ryhti 11:05.00

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 248 Annika Mäkelä Kangasalan Kisa 234 Milja Rantala Kangasalan Kisa 205 Vilma Rantala Kangasalan Kisa 258 Arsi Harjuntausta

Lisätiedot

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00 Pk Ruoveden Hiihdot 28.1.2011, päivitetty 27.1.klo 20.00 Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 M 14 238 Santeri Valkama Tampereen Hiihtoseura 01:00,0 12:01:30

Lisätiedot

M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu.

M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu. M17 200 m 15 Aleksi Husso Maaningan Mahti 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 33 Elmo Kekkonen Turun Urheiluliitto M17 Pituus 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5 Turnaus: 11:00 Paikka: Kokkola Pvm: 05.03.2016 Ottelu # 25 11:00 Sininen Valkoinen x x # # x x x x x 0 0 UrSuk PSK Kupla 12:20 x x 0 0 kiinnipitäminen 12:03 x 88 10 0 1 Kapteeni 99 Kapteeni 10 09:48 x

Lisätiedot

Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi)

Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi) Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi) 1. Jami Torjama Karkkilan Urheilijat 2. Joona Talvitie Vaasan Toverit 3. Joni Toppinen Ylä-Tikkurilan Kipinä 4. Jimi Haapaniemi

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY

VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 TOIMINTAKERTOMUS 2007 YLEISTÄ Toimintakausi 2007 oli jälleen kerran Nappulaliigalla työntäyteinen. Toiminnassa oli mukana jälleen paljon uusia

Lisätiedot

MUUTOS KENTTÄJÄRJESTYKSESSÄ! Gn 10 pojat ottelutulokset, 5v5, 2x15min

MUUTOS KENTTÄJÄRJESTYKSESSÄ! Gn 10 pojat ottelutulokset, 5v5, 2x15min Tulospalvelu sarjoittain Valitse katsottava sarja IKU CUP TULOSPALVELUN alta. Muista myös Pallotutka ja Ponnautusskaba! Rasti auki molempina päivinä klo 11-16 kentän '4 LVI-Talo Kannosto' järven puoleisessa

Lisätiedot

Aliranta Mikko (MV) Arffmann Iiro (MV)

Aliranta Mikko (MV) Arffmann Iiro (MV) Nimi Kausi Ottelut Maalit Syötöt Pisteet Jäähyt Aaltonen Matias (P/H) 14-15 16 3 4 7 6 15-16 9 1 1 2 4 16-17 4 0 1 1 0 II-div. kars 0 0 0 0 0 29 4 6 10 10 Ahola/Möller Antti (P) 01-02 18 1 0 1 0 02-03

Lisätiedot

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin Sija Nimi Koulu Aika Finaaliaika 1 Moona Ojaniemi Koivisto 9,84 9,86 2 Oona Kriikkula Kangas 10,37 10,34 3 Emma Latvala Tuiskula 10,47

Lisätiedot

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat 4- Kierrosajat Avoin luokka Lähtö 1 44 Pasi Mäensivu 1:38.331 1:34.233 2:04.529 1:57.437 1:36.047 1:34.727 1:33.692 1:32.717 1:34.390 1:34.224 41 Mika Lipsanen 1:37.989 1:33.585 1:33.685 1:33.773 1:34.654

Lisätiedot

SM-Hiihdot - Ruka. Miehet 50 km (V) LÄHTÖLISTA. 10 km. Mattias Skog Eero Sandgren. TD: Apulais-TD:

SM-Hiihdot - Ruka. Miehet 50 km (V) LÄHTÖLISTA. 10 km. Mattias Skog Eero Sandgren. TD: Apulais-TD: Miehet 0 km (V) - 6 m m 140 1 2 3 4 6 7 8 9 10 11 12 13 14 1 16 17 18 19 27033487 Niko Nättinen Finlandia Hiihto-Team 22763833 Santtu Nyman 13:00:30 273060 Jani-Pekka Pantti Sotkamon Jymy 13:01:00 33714826

Lisätiedot

Samurai Cup

Samurai Cup 7.5.2006 Sarja: BP 45 POOLI 5 osallistujaa Nro Kilpailija Paino 1 2 3 4 5 Voitot Pisteet Sija 1 Hiilamo Aapo 3.k CHI 42,9 0 0 0 4 2 Kamberg Juha 3.k KAN 43,05 7 0 3 2 10 2 3 Njie Faij 3.k CHI 40,7 louk

Lisätiedot

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A)

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 (188) 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 15:25,20 2 16:02,35 0:00,00 3 16:21,51 0:19,16 4 16:21,62 0:19,27 5 17:55,03 1:52,68 6 16:37,86 0:35,51 7 16:36,13 0:33,78 8 16:44,08 0:41,73 2 (188) 20 Lehto Miro (A) 1

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella

LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella 2012-2013 TULOSSA: SIMATURNAUS PIISPALASSA 3-5.5.2013 ISO KENTTÄ TULOSSA: A- TASON TURNAUS KISAKALLIOSSA 27.4.2013 ISO KENTTÄ TULOSSA: TULOSSA: HARKKAPELI AA/AAA- taso:

Lisätiedot

Lilliputti -turnaus 2015. Turnausjoukkueet. Ahmat Oranssi. Ahmat Valkoinen BJR LV. Jääkobrat. Kiekko-Oulu 1. Kiekko-Oulu 2 KKP.

Lilliputti -turnaus 2015. Turnausjoukkueet. Ahmat Oranssi. Ahmat Valkoinen BJR LV. Jääkobrat. Kiekko-Oulu 1. Kiekko-Oulu 2 KKP. Lilliputti turnaus 2 Ahmat Oranssi Ahmat Valkoinen BJR LV Jääkobrat KiekkoOulu KiekkoOulu 2 KKP KKP Sininen KKP Valkoinen KLaser KLaser 2 KLaser KLaser 4 Kärpät Keltainen Kärpät Musta Kärpät Valkoinen

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA.

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN

Lisätiedot

Jehumalja 2013 Karanteeni Karting

Jehumalja 2013 Karanteeni Karting 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 8 0103 5 XX 5 0106 11 0105 11 2401 10 2902 2 0603 8 XX 6 XX 8 3303 3 XX 6 1506 2 XX 9 2802 3 0501 3 0801 5 3003 11 0502

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011

VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 ja TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2010 SEURAN 50. TOIMINTAVUOSI ELI JUHLAN AIHETTA Valkeakosken Nappulaliiga ry:n perustamisasiakirjat

Lisätiedot

Joukkue: Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x :00 x x Erä

Joukkue: Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x :00 x x Erä 10:00 Paikka: Tampere Pvm: 23.01.2016 jäähy jäähy lisä Sin Valk Merkinnät Ottelu # 13 10:00 Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x 0 0 15:00 x x 0 0 1. Erä TaUrSuk UrSuk 12:54 x x 0 0 holding 9:09 x

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä 16.8.2012 TULOKSET P4 (2008 - ) 40 m 1. Hermanni Mäkinen 11,3 2. Jasper Kieho 11,7 3. Otto Uusitalo 11,9 4. Rasmus Salminen 12,3 5. Henri Hyytiäinen 12,5

Lisätiedot

JOUKKUE B OLS B2 B:n maalimerkinnät B:n rangaistukset

JOUKKUE B OLS B2 B:n maalimerkinnät B:n rangaistukset HaHe 96/97 A:n maalimerkinnät A:n rangaistukset 7 C Jokela Patrik 1 12.13 50 88 29 5 93 35.06 40.00 13 Rehu Santtu 1 2 21.45 50-16 Vähärautio Karri 3 25.46 50 13 Sarja FatPipe B 18 Kankaanpää Markus 22

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45

Lisätiedot

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 J/J 1 2 3 4 5 6 1-1 2 3 4 2 * - 5 6 7 3 * * - 8 9 4 * * * - 10 5 * * * * - 6 * * * * * - Kierros Ottelu Pun Sin

Lisätiedot

sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO

sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO 3. luokka pojat 1. Otto Ollila Raikku 19,58 2. Nico Mankinen Ruutana 21,01 3. Ilmari Jokinen Kirkkoharju 21,03 4. Paulus Silventoinen Suorama

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 21.8.2013 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Julia Linnapaasi 9.6 1. Markus Koljonen 9.8 2. Janna Teränen 9.7 2. Tino Nieminen 9.9 3. Annu Kyllönen 10.1 3. Konsta Kilpeläinen

Lisätiedot

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset Suur-Savon maakuntaviesti 22.3.2009 Mikkeli, tulokset 1 Mikkeli I 2:21:34.5 1 Antti Lampinen 24:35.5 2 Esko Hänninen 14:22.1 3 Teemu Pöntinen 8:50.7 4 Netta Tuhkanen 9:30.1 5 Milla Harsia 8:09.7 6 Virpi

Lisätiedot

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015 1.Valmentajat : Ari Isomäki isomaki.ari@gmail.com Tiistaisin ja joskus sunnuntaisin Magnus Sundman Magnus.Sundman@hotmail.fi(vastuuvalmentaja) Tiistai ja joskus sunnuntaisin(huhtikuuhun asti) Aki Räsänen

Lisätiedot

1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3

1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3 Pienmäen SM-kilpailu Tekn.asiantjaSeppo Hiltunen K 64 Arv.tuomari Esko Venäläinen JHS ry Tuomarit - C - Pekka Heikkinen - E - Pertti Laaksonen Pit.kerroin +/ 2,4 1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0

Lisätiedot

SM-sarjat. SM Juniori tytöt. SM Juniori pojat. SM 1. seniori naiset. SM 1. seniori miehet

SM-sarjat. SM Juniori tytöt. SM Juniori pojat. SM 1. seniori naiset. SM 1. seniori miehet POOMSE SM 2006 TULOKSET SM-sarjat SM Juniori tytöt 1 Roosa Närhi, Budokwai 76,9 2 Emmi Virtanen, Mukwan 73,4 3 Marianne Väyrynen, Lahti Hwang 72,7 4 Mirva Niiranen, Klaukkala 71,4 5 Riikka Helveranta,

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö Apulais- 1 2 22471565 Ari Luusua 13:54.0 (2) 28:16.4 (8) 42:43.9 (4) Ski Team Mäenpää 57:08.2 (3) 1:11:44.7 (3) 1:25:32.5 2 9 275649 Juho Mikkonen 13:54.5 (3) 28:14.0 (4) 42:46.9 (9) 57:09.1 (5) 1:11:46.1

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi Miehet 9,0 km (P)

Suomen Cup - Rovaniemi Miehet 9,0 km (P) ,0 km - Korjattu klo 1:10 11.29.0,0 km Apulais- 1 97 27518546 Iivo Niskanen 6:58.7 (1) 14:17. (1) () 21:40.2 0.0 2 119 2149841 Ristomatti Hakola 7:12.8 (4) 14:40.0 () () 22:07.7 +27.5 75 2529216 Lauri

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Hämeen Viesti Korkeakankaalla

Hämeen Viesti Korkeakankaalla SIJA NO N I M I JOUKKUE OSUUSAIKA A I K A JÄLJ. 1 001 Valkeakosken Haka I Valkeakosken Haka 1:18.34,0 00.00,0 1. Tuomas Saksa 18.09,3 2. Aira-Maarit Immonen 07.08,4 3. Iiro Uusitalo 06.49,4 4. Saara Mattila

Lisätiedot

KOTIRATASOUTU TULOKSET, kevät 2013. 7 lk, tytöt

KOTIRATASOUTU TULOKSET, kevät 2013. 7 lk, tytöt 1 7 lk, tytöt 1 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Essi Vuorela 02:01.04 2 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Elsa Lehtomäki 02:02.10 3 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Sara Mallat 02:03.20 4 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Sanni Aho

Lisätiedot

Joni Karvonen FC Piuha - FC Punaiset Asteroidit 2-1. Jani Sillanpää Kapun Kojootit - FC Lars 5-1

Joni Karvonen FC Piuha - FC Punaiset Asteroidit 2-1. Jani Sillanpää Kapun Kojootit - FC Lars 5-1 kierros ottelu nro pvm kotijoukkue vierasjoukkue Tulos 1 1 5.6.2011 Metalli 55 - Peräkylän Voima 7-0 Jani Suominen 2 Pertti Satokangas 2 Samu Jääskelä Petri Aho 1 2 5.6.2011 Verkkalan Raitis - Kaarikujan

Lisätiedot

HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut

HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut 13.7.2012 TYTÖT 7 v Pallonheitto 1. Erica Syrjälä Tammelan Ryske 19,00 2. Inkeri Kaseva Forssan Salama 14,00 3. Aino-Maija Jaatinen Urjalan Urheilijat 9,56 4.

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Tulokset

SEASON CLOSING RACE Tulokset SEASON CLOSING RACE Tulokset 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ, Mikko 11,69 C-pojat YLI-OJANPERÄ, Matti SU 12,28 E D-pojat JÄÄSKELÄINEN, Eero SU 12,68 E ITKONEN, Petri SU 13,04 E PELTONIEMI,

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi 9..206,4 km Sprintti - 0:7:00,4 km Sprintti Apulais- 2 249843 Ristomatti Hakola 2:50.44 0.00 2 4 23328468 Matias Strandvall 2:50.48 +0.04 3 5 2752649 Juho Mikkonen Kuhmo-Ski 2:5.65 +.2 4 0 2247565 Ari

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot

MIESTEN YLEMPIEN PUDOTUSPELIEN TILASTOT

MIESTEN YLEMPIEN PUDOTUSPELIEN TILASTOT MIESTEN YLEMPIEN PUDOTUSPELIEN TILASTOT 1979-2016 OTTELUTILASTO 1. 220 Toni Kohonen KiPa, Lippo, SoJy, KPL 2. 202 Jani Komulainen SoJy 3. 190 Roope Korhonen SoJy 4. 161 Simo Eerikäinen Tahko, Tiikerit,

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA. Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS. To ELSA MASU 4-7. Ti ELSA Hifk-B90

OTTELUOHJELMA. Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS. To ELSA MASU 4-7. Ti ELSA Hifk-B90 OTTELUOHJELMA Joukkueet: ELSA MASU Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS To 1.6. 1730 1 MASU 10-6 To 1.6. 1830 1 ELSA 3-6 To 1.6. 1930 1 6-8 Ti 6.6. 1730 1 4-12 Ti 6.6. 1830 1 MASU 5-9 Ti 6.6.

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 31/10/2015 Time: 17:22. Best team details

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 31/10/2015 Time: 17:22. Best team details Lahti Bowl LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, +358440420300 Date: 31/10/2015 Time: 17:22 Best team details Tournament: Miesten Liittomylly 2015 Event: Alkukilpailu Squads: Maanantai 26.10 kello 18.00,

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

Markkinointipäällikkö.com Viikingit D01 AA. Turnausjoukkueet

Markkinointipäällikkö.com Viikingit D01 AA. Turnausjoukkueet EVU Blue HJK Jukurit Kala Thunder KooKoo AA K-Reipas AA OKK Viikingit White Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro vm Aika aikka Lohko Joukkue A Joukkue B 4..4 8:5 Kenttä D HJK EVU Blue 4 - LT 4

Lisätiedot

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY väylällä pelattujen erikoisrastien pisteiden määrä (max 51 pistettä). EASY Gerkman Elmo Honkoliini Riku 45 Palo Tomi Järvinen Teemu Kyllönen Lenni 49 3) Lahtinen Jenna Leminen Fia 67 Nurkkala Olivia Jenna

Lisätiedot

Suomen Cup - Vantaa Miehet 20 km (V)

Suomen Cup - Vantaa Miehet 20 km (V) - Apulais-,5 km 1,5 km Aika Ero 1 1 2124371 Matti Heikkinen 1:18. (4) 41:54.1 (1) 50:18. 0.0 2 5 22733274 Ville Nousiainen 1:17.1 (1) 41:54. (2) 50:35.1 +1.5 3 2 2745314 Sami Jauhojärvi 1:18.3 (3) 42:10.9

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi Suomen Cup -,4 km Sprintti -..208 3.03.00,4 km Sprintti 2 249843 Ristomatti Hakola 3:6.98 Finaali 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:6.44 Finaali 3 4 2263729 Joni Mäki 3:9. Finaali 4 5 2247565 Ari Luusua Ski

Lisätiedot

Huom. Tasapisteissä kierrosviestin sija ratkaisi keskinäisen paremmuuden

Huom. Tasapisteissä kierrosviestin sija ratkaisi keskinäisen paremmuuden Sija Koulun nimi Sukkula Sij. Pituus Sij. Keihäs Sij. Kierrosviesti Sij. Yht. Sij. 1 Putaanvirran koulu Pihtipudas 96,80 3 4078 2 253,30 1 6.48,9 2 8 2 Tikan koulu 6 C Jyväskylä 96,30 2 4161 1 163,25 5

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset Kilpailijat Koulu Aika Sijoitus N9 (500m) Jessica Halonen Anttola 4:20 1 Milka Kautonen Kirkonkylä 4:23 2 Assi Kovanen Kirkonkylä 4:25 3 Henna Kosonen

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.) Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin sija nimi koulu aika Finaaliaika 1 Oona Köykkä Paulaharju 9,53 9,41 2 Ellen Ojanen Paulaharju 9,47 9,46 3 Linda Kankaanpää Mieto 9,66

Lisätiedot