Yhtiö on löytänyt strategiansa mukaisia uusia asiakkuuksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhtiö on löytänyt strategiansa mukaisia uusia asiakkuuksia"

Transkriptio

1 Ekokumppanit Oy Yhtiö on löytänyt strategiansa mukaisia uusia asiakkuuksia Tehdyt toimenpiteet Toimitusjohtaja Suvi Holm Yhtiö löysi kokonaan uusia asiakkaita ja tuotti uudenlaisia palveluja vanhoille asiakkaille. Yhtiön uusina asiakkaina oli mm. iso joukko asunto-osakeyhtiöitä, joiden palveluja yhtiö tuotteisti osana kehityshankkeita. Täysin uusia asiakkuuksia yhtiö solmi mm. lähimatkailuun liittyen. Yhtiö kehitti toimintansa kannalta keskeisten, pitkäaikaisten asiakkaiden palveluja uusilla palvelusopimuksilla. Tavoite 77

2 Ekokumppanit Oy Yhtiön toiminta on sopeutettu EU:n rahoituskausien välivaiheeseen ja tulos on positiivinen ilman, että kaupungin maksuosuus kasvaa Toteutunut tulos ja omistajien maksuosuuden toteutunut kehitys Toimitusjohtaja Suvi Holm Yhtiö sopeutti toimintaansa ja liikevaihto laski sen johdosta edellisvuoden eurosta euroon. Tulos oli positiivinen euroa. Kaupunki ei maksa yhtiölle palvelumaksua, vaan yhtiö tuottaa kaupunkikonsernille palveluja. Tampere-konsernin osuus yhtiön tuotoista oli 58 %. Vuonna 2013 vastaava luku oli 57 %. Tavoite 78

3 Finnpark Oy? Keskustan uusia pysäköintilaitosinvestointeja on suunniteltu yhdessä omistajan kanssa, P-Kunkun mahdollinen investointi on tarkasteltu suhteessa yhtiön taloudellisiin resursseihin Investointi- ja rahoitussuunnitelmien toteutustilanne Toimitusjohtaja Jussi Tanhuanpää Yhtiö on käynnistänyt tavoitteen mukaisen prosessin. Tavoitteena oli P-Kunkun mahdollinen investoinnin tarkastelu suhteessa yhtiön taloudellisiin resursseihin. Kaupunki päätti kilpailuttaa hankkeen, joten tavoite ei ollut enää tarkoituksenmukainen. Tavoite 79

4 Finnpark Oy Yhtiö on maksanut P-Hämpin SVOP:sta takaisin kaupungille vähintään 1 milj. euroa Takaisinmaksun toteutustilanne Toimitusjohtaja Jussi Tanhuanpää Yhtiö on suorittanut 1 milj. euron maksun suunnitelman mukaisesti. Tavoite 80

5 Finnpark Oy Maksettu osinko on vähintään euroa tai 15 prosenttia vuoden 2014 tuloksesta ennen tp-siirtoja (maksetaan keväällä 2015) Maksetun osingon määrä Toimitusjohtaja Jussi Tanhuanpää Yhtiö tulee maksamaan osinkoa tavoitteen mukaisesti. Osingon määrää ei ole vielä päätetty. Tavoite 81

6 Insinöörioppilastalo Oy - Toiminnallinen käyttöaste (asuntoina) on vähintään 98,0 % Toteutunut käyttöaste Toimitusjohtaja Matti J. Mäkelä Menneellä tilikaudella (86,39) ei aivan päästy asetettuun käyttöasteeseen, mikä johtui suurimmaksi osaksi Rastin epävarmasta tilanteesta. Vuokralaisille ei pystytty kertomaan ennen loppuvuotta tarkempia poismuuttopäiviä, jonka vuoksi asuntoa vaihdettiin mahdollisuuksien mukaan "vakaampiin" kohteisiin. Lisäksi Ritakadulla oli vuoden aikana muutamia tuholaisongelmia, joiden hävittäminen piti muutamia asuntoja pitkään tyhjillään. Tavoite 82

7 Insinöörioppilastalo Oy /- Ns. Rastin talo on myyty ja yhtiön jäljelle jäävä asuntokanta on arvioitu yhteistyössä kaupungin ja ulkopuolisen arvioijan kanssa Toteutustilanne Toimitusjohtaja Matti J. Mäkelä Yhtiön osalta kaikki toiminpiteet kauppaa varten on tehty (vuokrasopimukset irtisanottu lokakuusta 2014 maaliskuuhun 2015, maankäyttömaksut suoritettu sekä tulevaan rakennusoikeuteen liittyvät toimenpiteet tehty), mutta lopullinen kaupanvahvistus on kiinni ostajasta. Yhtiölle jäävien asuntokohteiden arviointi on ollut ajatuksena suorittaa heti Rastin kaupan jälkeen, mikä on viivästynyt kaupan viivästyksien myötä. Tavoite 83

8 Insinöörioppilastalo Oy /- Yhtiön tilikauden 2014 käyttökateprosentti on yli 40 ja omavaraisuusaste kasvaa vähintään 2 %-yksiköllä vuodesta 2013 Toteutunut käyttökate-% ja omavaraisuusaste Toimitusjohtaja Matti J. Mäkelä Käyttökate oli 49,4% (vuonna 2013: 37,8 %) ja on yli tavoitteen. Omavaraisuusaste 17,4 % (vuonna 2013: 17,0 %) jäi tavoitteesta. Yhtiön omavaraisuusaste tulee nousemaan Rastin kaupan myötä. Tavoite 84

9 Insinöörioppilastalo Oy Kaupungin asuntoyhteisöjen toiminnan ja organisoinnin selvittämisestä seuranneita päätöksiä on toteutettu yhdessä liiketoiminnan ohjauksen ja asuntotoimen kanssa Toteutustilanne Toimitusjohtaja Matti J. Mäkelä, konsernijohtaja Juha Yli-Rajala ja kaupunkikehitysryhmän johtaja Kari Kankaala Toimintaa on kehitetty yhdessä muiden opiskelija-asuntorakennuttajien kanssa (Pirkka ja Opintanner). Yhtiön toimistusjohtaja on ollut liiketoimintajaoston kuultavana sekä käynyt vuoden aikana keskustelua eri toimijoiden kanssa (mm. asuntotoimi, muut alan toimijat). Tavoite 85

10 Kiinteistö Oy Opintanner Toiminnallinen käyttöaste (asuntoina) on vähintään 98,0 % Toteutunut käyttöaste Toimitusjohtaja Timo Jokinen Toiminnallinen käyttöaste oli 98,34%. Tavoite 86

11 Kiinteistö Oy Opintanner - Yhtiön tilikauden 2014 käyttökate-% on yli 52,2 ja omavaraisuusaste kasvaa vähintään 1 %-yksiköllä vuodesta 2013 Toteutunut käyttökate-% ja omavaraisuusaste Toimitusjohtaja Timo Jokinen Toteutunut käyttökate-% oli 23,24. Omavaraisuusaste oli 3,16% (2,35% 2013). Kumpikaan tavoite ei toteutunut suunnitellusti. Tavoite 87

12 Kiinteistö Oy Opintanner Kaupungin asuntoyhteisöjen toiminnan ja organisoinnin selvittämisestä seuranneita päätöksiä on toteutettu yhdessä liiketoiminnan ohjauksen ja asuntotoimen kanssa Toteutustilanne Toimitusjohtaja Timo Jokinen, konsernijohtaja Juha Yli-Rajala ja kaupunkikehitysryhmän johtaja Kari Kankaala Päätöksiä on toteutettu ja sulautumisprosessiin valmistaudutaan yhdessä liiketoiminnan ohjauksen ja asuntotoimen kanssa. Tavoite 88

13 Oy Runoilijan tie - Tulos on positiivinen Toteutunut tulos Toimitusjohtaja Pekka Räsänen Negatiivinen tulos : Syitä olivat huono säätila, yleinen taloudellinen tilanne ja toiminnalliset viat, jotka tapahtuivat laivalla aiheuttaen matkan keskeytymisiä. Tavoite 89

14 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy Tampereen ammattikorkeakoulu on vetovoimainen: ammattikorkeakoulu on haluttu opiskelupaikka, kansainvälisyys on lisääntynyt ja Kaupin kampusalueen kehittäminen on edennyt Sijoittuminen oppilaitosten suosituimmuustilastoissa (ensisijaiset hakijat/aloituspaikka), kansainvälisen henkilöstö- ja opiskelijavaihdon määrä verrattuna edellisiin vuosiin, koulutusviennin edistyminen, tehdyt toimenpiteet Toimitusjohtaja Markku Lahtinen Tampereen ammattikorkeakoulu oli vetovoimaisin ammattikorkeakoulu Suomessa vuonna 2014 (6,7 hakijaa/aloituspaikka.) Kansainvälisyys on kasvanut, ja siihen on TAMKin hallituksen päätöksellä panostettu merkittävästi vuonna Esimerkiksi kansainvälisiä koulutusviikkoja järjestettiin Erasmus rahoituksella ennätysmäärä ja strategisten kumppaneiden määrä kasvoi. Koulutusvienti kasvoi yli kaksinkertaiseksi edelliseen vuoteen nähden. Rakennushankkeet kampusalueella valmistuivat. Tavoite 90

15 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy Yhtiön toiminta on järjestetty ja sopeutettu ammattikorkeakoulujen uudistuksiin vastaten Toteutustilanne Toimitusjohtaja Markku Lahtinen Sekä toiminnallinen että taloudellinen tulos ylittivät budjetoidut tavoittet. Yhtiön toiminta on järjestetty uuden lainsäädännön määrittelemällä tavalla. Tavoite 91

16 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy Alueellisen toimintakonseptin kehitystyön tuloksia on viety käytäntöön Toteutustilanne Toimitusjohtaja Markku Lahtinen Alueellisen toimintakonseptin kehitystyön tuloksia on viety käytäntöön. Maakuntakorkeakoulutoiminta laajentui alueellisesti. Aiemman ns. maakuntakorkeakoulu-organisaatio on purettu ja vastuu toiminnasta on koulutusyksiköillä, jotka muutenkin vastaavat koulutuksesta ja T&K-toiminnasta. Ikaalisissa Virroilla ja Mänttä-Vilppulassa on uuden konseptin mukaisesti lopetettu ns. säännöllinen koulutustoiminta ja siirrytty vuosittain eri paikoissa alkavaan aikuiskoulutukseen. Samoin on panostettu T&K-hankkeiden toteuttamiseen seutukuntien omien tarpeiden pohjalta. Kaikilla näilla seutukunnilla toimii yksi TAMkin opettaja yhteyshenkilönä ja heillä on myös omat neuvottelukunnat, joissa on edustettuna seutukuntien ihmisiä. Tavoite 92

17 Pirkan Opiskelija-asunnot Oy Toiminnallinen käyttöaste (asuntoina) on vähintään 98,0 prosenttia Toteutunut käyttöaste Toimitusjohtaja Timo Jokinen Toiminnallinen käyttöaste oli 98,01. Tavoite 93

18 Pirkan Opiskelija-asunnot Oy Kaupungin asuntoyhteisöille valmistuu vuosina keskimäärin 280 asuntoa vuosittain, joista Pirkan Opiskelija-asuntojen osuus on 60 Valmistuneiden asuntojen määrä Toimitusjohtaja Timo Jokinen Valmistuneita asuntoja vuonna 2014 oli 117 kappaletta. Tavoite 94

19 Pirkan Opiskelija-asunnot Oy - Yhtiön tilikauden 2014 käyttökate-% on vähintään 51,0 ja omavaraisuusaste kasvaa vähintään 1 %-yksiköllä vuodesta 2013 Toteutunut käyttökate-% ja omavaraisuusaste Toimitusjohtaja Timo Jokinen Toteutunut käyttökate-% oli 23,58. Omavaraisuusaste oli -3,13% (vuonna 2013: -2,66%). Kummatkaan tavoitteet eivät toteutuneet. Tavoite 95

20 Pirkan Opiskelija-asunnot Oy Kaupungin asuntoyhteisöjen toiminnan ja organisoinnin selvittämisestä seuranneita päätöksiä on toteutettu yhdessä liiketoiminnan ohjauksen ja asuntotoimen kanssa Toteutustilanne Toimitusjohtaja Timo Jokinen, konsernijohtaja Juha Yli-Rajala ja kaupunkikehitysryhmän johtaja Kari Kankaala Päätöksiä on toteutettu ja sulautumisprosessiin valmistaudutaan yhdessä liiketoiminnan ohjauksen ja asuntotoimen kanssa. Tavoite 96

21 Pirkanmaan Jätehuolto Oy Omakustannusperiaate on toteutunut pitkän tähtäimen velvoitteita vastaavasti, kuitenkin siten että hinnat ovat kokonaisuudessaan edullisimmassa kolmanneksessa suurista kaupungeista Hintataso ja omakustannusperiaatteen toteutumisen kokonaisarvio Toimitusjohtaja Harri Kallio Yhtiö oli kuntaliiton indeksitalovertailussa suurista kaupungeista toiseksi halvin. Yhtiö ei ole tarvinnut omistajakuntien taloudellista tukea eikä yhtiö jaa osinkoa. Tavoite 97

22 Pirkanmaan Jätehuolto Oy Yhtiö on päivittänyt strategiansa. Yhtiön toiminta ja organisaatio on strategian mukainen Tehdyt toimenpiteet Toimitusjohtaja Harri Kallio Strategia on uusittu ja organisaatio on sen mukainen. Tavoite 98

23 Pirkanmaan Jätehuolto Oy - Biojätteen hyödyntämisestä on tehty päätös Tehdyt päätökset Toimitusjohtaja Harri Kallio Bioratkaisua ei tehty vuonna Osittain syynä oli jätevirtojen selkiytymättömyys. Tavoite 99

24 Pirkanmaan Jätehuolto Oy Tammervoiman hyötyvoimalaitoksen toteuttaminen on edennyt (yhdessä Tampereen Sähkölaitos -yhtiöiden kanssa) siten, että laitoksen valmistuminen on mahdollista vuosina Toteutustilanne Toimitusjohtaja Harri Kallio Hyötyvoimalaitos on hyvin aikataulussaan ja kustannusarviossaan. Tavoite 100

25 Suomen Hopealinja Oy Tulos on positiivinen Toteutunut tulos Toimitusjohtaja Pekka Räsänen Tilikauden tulos oli 952 euroa positiivinen. Tavoite 101

26 Tammenlehväsäätiö Tammenlehväsäätiön strategia vuosille on laadittu yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa Valmistunut strategia Toiminnanjohtaja Satu Laitinen Tammenlehväsäätiökonsernin strategia "Tammenlehväkeskus - kuntoutumisen paras kumppani" valmistui Strategia laadittiin Tampereen kaupungin palvelutarpeet huomioiden. Tavoite 102

27 Tampereen Sähkölaitos Oy Maksettu osinko on 30 % tuloksesta tai vähintään (maksetaan keväällä 2015) Maksetun osingon määrä Toimitusjohtaja Jussi Laitinen Maksettava osinko on euroa (vuonna 2013: euroa). Tavoite 103

28 Tampereen Sähkölaitos Oy /- Yhtiön pidemmän aikavälin tavoite: konsernin talous on tasapainossa, yhtiön kannattavuuden tulee olla toimialalla kilpailukykyinen. Konsernin osakkeenomistajalle luoman taloudellisen arvon tulee kehittyä positiivisesti. Liikevoitto-% on > 8,0 %, sijoitetun pääoman tuotto on > 6 % ja omavaraisuusaste on > 17 %. Toimitusjohtaja Jussi Laitinen Liikevoitto-% on 4,8% (vuonna 2013: 6,1 %), sijoitetun pääoman tuotto on 3,1 % (vuonna 2013: 4,0 %) ja omavaraisuusaste on 17,2 % (vuonna 2013: 16%). Liiketulos oli alhainen pääosin maakaasulla tapahtuvan sähköntuotannon heikon kannattavuuden vuoksi. Sähkölaitos vähentää maakaasuriippuvuuttaan käynnissäolevan investointiohjelman avulla. Tavoite 104

29 Tampereen Sähkölaitos Oy Uusiutuvien energialähteiden osuus konsernin energiahankinnasta etenee tavoitteiden mukaisesti (yli 30 % vuoteen 2020 mennessä) Tehdyt toimenpiteet Toimitusjohtaja Jussi Laitinen Vuonna 2014 uusiutuvien energialähteiden osuus oli 25 %. Asiassa edetään tavoitteen mukaisesti. Tavoite 105

30 Tampereen Sähkölaitos Oy Tammervoiman hyötyvoimalaitoksen toteuttaminen on edennyt (yhdessä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n kanssa) siten, että laitoksen valmistuminen on mahdollista vuosina Toteutustilanne Toimitusjohtaja Jussi Laitinen Hanke toteutuu suunnitelman mukaan. Käyttöönotto on vuoden 2016 alussa. Tavoite 106

31 Tampere-talo Osakeyhtiö Kävijämäärä on suurempi kuin vuosien keskiarvo ja tapahtumia on vuositasolla vähintään 580 Kävijämäärä ja tapahtumien määrä Toimitusjohtaja Paulina Ahokas Yhteensä 692 tapahtumassa kävi henkilöä (vuonna 2011: , vuonna 2012: ja vuonna 2013: , keskiarvo: ). Tavoite 107

32 Tampere-talo Osakeyhtiö /- Liikevaihto kasvaa ja tulos on positiivinen Liikevaihto ja toteutunut tulos Toimitusjohtaja Paulina Ahokas Yhtiön liikevaihto on 7,69 milj. euroa, jossa on nousua 11,4 prosenttia. Toteutunut tulos oli tappiollinen euroa. Tavoite 108

33 Tampere-talo Osakeyhtiö Yhtiö on kehittänyt toimintaansa siten, että päämäärä "Tampere-talo on jatkuvasti Suomen paras kansainvälinen ja kehittyvä kulttuuri- ja kongressikeskus" toteutuu Toteutustilanne Toimitusjohtaja Paulina Ahokas Yhtiö on toiminut siten, että päämäärä on saavutettu. Tavoite 109

34 Tampere Technology Oy Yhtiön kustannusrakenne on sopeutettu nykyistä liiketoimintaa vastaavaksi Tehdyt sopeuttamistoimenpiteet Toimitusjohtaja Mikko Seppälä Kustannuksia on kyetty alentamaan niin, että toiminnassa päästään lähelle nollatulosta. Tavoite 110

35 Tampere Technology Oy /- Yhtiön takaus- ja muut omistusjärjestelyjä vaikeuttavat vastuut ja omistukset on ratkaistu Tehdyt ratkaisut Toimitusjohtaja Mikko Seppälä Takausten vapautuminen on aikataulutettu. Omistuksille ei ole vielä löydetty ostajaa. Tavoite 111

36 Tampereen Kotilinnasäätiö Toiminnallinen käyttöaste (asuntoina) on vähintään 99,0 prosenttia Toteutunut käyttöaste Toiminnanjohtaja Pauli Ruoholahti Toteutunut käyttöaste oli 99,0% (vuonna 2013: 99,0%) Tavoite 112

37 Tampereen Kotilinnasäätiö Kaupungin asuntoyhteisöille valmistuu vuosina keskimäärin 280 asuntoa vuosittain, josta Tampereen Kotilinnasäätiön osuus on 40 Valmistuneiden asuntojen määrä Toiminnanjohtaja Pauli Ruoholahti Vuonna 2014 valmistui 105 ryhmäasuntoa ja 5 tavallista asuntoa Pispanlinnaan. Tavoite 113

38 Tampereen Kotilinnasäätiö /- Yhtiön tilikauden 2014 käyttökate-% on yli 34 ja omavaraisuus-% kasvaa vähintään 1 %-yksiköllä vuodesta 2013 Toteutunut käyttökate-% ja omavaraisuusaste Toiminnanjohtaja Pauli Ruoholahti Käyttäkate-% oli 34,5 ja omavaraisuusaste 9,55. Omavaraisuusastetta heikensi (vuonna 2013: 16,15%) suuret investoinnit ja niihin otettu laina. Tavoite 114

39 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy Alueen ja liiketoiminnan kehittämissuunnitelmat ovat edenneet Toteutustilanne Toimitusjohtaja Hannu Vähätalo Alueen kokonaistarkastelu valmistui sisältäen uudet hallit ja hotellin. Lisäksi alueen pysäköintisuunnitelmat laadittiin. Tavoite 115

40 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy Tulos on positiivinen Toteutunut tulos Toimitusjohtaja Hannu Vähätalo Tulos oli 42 euroa positiivinen. Tavoite 116

41 Tampereen Palvelukiinteistöt Oy Yhtiö on toteuttanut ja vienyt aktiivisesti eteenpäin omistajan kannalta tärkeitä kiinteistöinvestointeja sekä realisoinut strategiaan kuulumatonta omaisuuttaan Toteutustilanne Toimitusjohtaja Ilkka Ojala Realisointiin johtava kehitystyö kaavoituksen ja kiinteistökehityksen avulla oli useassa hankkeessa hyvässä vaiheessa, realisoitavaksi valitut kiinteistöt olivat työn alla. Tavoite 117

42 Tampereen Palvelukiinteistöt Oy Yhtiön talous on kehittynyt positiivisesti strategiassa määritellyn tavoitepolun mukaan: tilikauden tulos on vähintään euroa, omavaraisuusaste on vähintään 30 % Tilikauden tulos ja omavaraisuusaste Toimitusjohtaja Ilkka Ojala Tulos oli euroa ja omavaraisuusaste oli 37 %. Tavoite 118

43 Tampereen Palvelukiinteistöt Oy /- Maksettu osinko on yhtiön osingonmaksukyky huomioiden vähintään 50 prosenttia vuoden 2014 tuloksesta (pl. mahdolliset satunnaiserät, maksetaan keväällä 2015) Maksetun osingon määrä Toimitusjohtaja Ilkka Ojala Yhtiö maksaa osinkoa euroa (tulos oli euroa). Osinko jäi alle 50 % vuoden 2014 tuloksesta. Tavoite 119

44 Tampereen Ravirata Oy? Tulos on positiivinen Toteutunut tulos Toimitusjohtaja Kimmo Thuneberg Tilinpäätösennusteessa odotetaan nollatulosta. Lopullinen tieto raportoidaan tilinpäätöksen valmistuttua. Tavoite 120

45 Tampereen Särkänniemi Oy - Kävijämäärä on vähintään 5 prosenttia suurempi kuin vuosien kävijämäärien keskiarvo Toteutunut kävijämäärä Toimitusjohtaja Miikka Seppälä Kävijämäärä kasvoi vuoteen 2013 verrattuna huomattavasti, mutta jäi vuosien keskiarvosta kävijää, n. 1,8%. Tavoite 121

46 Tampereen Särkänniemi Oy - Maksettu osinko on 30 prosenttia tuloksesta tai vähintään (maksetaan keväällä 2015) Maksetun osingon määrä Toimitusjohtaja Miikka Seppälä Yrityksen maksuvalmius ei mahdollista osingon jakamista. Liikevaihto laski ilmaisen sisäänpääsyn ja heikentyneen keskiostoksen vuoksi. Yhtiö on toimeenpannut 2,2 milj. euron tehostamisohjelman sekä myynninkasvattamisohjelman. Tavoite 122

47 Tampereen Särkänniemi Oy Alueen ja liiketoiminnan kehittämissuunnitelmat ovat edenneet Toteutustilanne Toimitusjohtaja Miikka Seppälä Alueen kehittämissuunnitelmat ovat edenneet ja yleisuunnittelu on käynnissä. Tavoite 123

48 Tampereen Vuokra-asunnot Oy Toiminnallinen käyttöaste (asuntoina) on vähintään 99,0 prosenttia Toteutunut käyttöaste Toimitusjohtaja Leo Niemelä Toteutunut käyttöaste asuntoina oli 99,6% (vuonna 2013: 99,6 %). Tavoite 124

49 Tampereen Vuokra-asunnot Oy Kaupungin asuntoyhteisöille valmistuu vuosina keskimäärin 280 asuntoa vuosittain, josta Tampereen Vuokra-asunnot Oy:n osuus on 50 Valmistuneiden asuntojen määrä Toimitusjohtaja Leo Niemelä Viime vuonna valmistui 92 asuntoa. Tavoite 125

50 Tampereen Vuokra-asunnot Oy - Yhtiön tilikauden 2014 käyttökate-% on yli 40 Toteutunut käyttökate-% Toimitusjohtaja Leo Niemelä Toteutunut käyttökate oli 34,6%. Keskeneräisiä investointeja on maksettu kassavaroin. Jos investoinnit olisi maksettu lainarahalla (lainat nostetaan vasta 2015), käyttökate olisi ollut 45,0%. Tavoite 126

51 Tampereen Vuokra-asunnot Oy Kaupungin asuntoyhteisöjen toiminnan ja organisoinnin selvittämisestä seuranneita päätöksiä on toteutettu yhdessä liiketoiminnan ohjauksen ja asuntotoimen kanssa Toteutustilanne Toimitusjohtaja Leo Niemelä, konsernijohtaja Juha Yli-Rajala ja kaupunkikehitysryhmän johtaja Kari Kankaala Yhtiö on toteuttanut päätöksiä yhdessä liiketoiminnan ohjauksen ja asuntotoimen kanssa. Tavoite 127

52 Tampereen Vuokratalosäätiö Toiminnallinen käyttöaste (asuntoina) on vähintään 99,0 prosenttia Toteutunut käyttöaste Toiminnanjohtaja Ahto Aunela Toteutunut käyttöaste oli 99,15% johtuen tehostuneesta markkinoinnista, lisääntyneistä hakemuksista ja pienentyneestä vaihtuvuudesta. Tavoite 128

53 Tampereen Vuokratalosäätiö - Kaupungin asuntoyhteiöille valmistuu vuosina keskimäärin 280 asuntoa vuosittain, josta Tampereen Vuokratalosäätiön ja Vilusen Rinne Oy:n osuus on 130 Valmistuneiden asuntojen määrä Toiminnanjohtaja Ahto Aunela Vuonna 2014 toteutui 50 asuntoa. Tonttien puute estää tavoitteiden saavuttamista. Tavoite 129

54 Tampereen Vuokratalosäätiö Säätiön taloudellinen kehitys on positiivista: tilikauden 2014 sijoitetun pääoman tuotto on yli 5,0 %; omavaraisuusaste kasvaa vuoden 2013 tasosta vähintään yhdellä prosenttiyksiköllä. Sijoitetun pääoman tuotto-% ja omavaraisuusaste Toiminnanjohtaja Ahto Aunela Sijoitetun pääoman tuotto oli 5,81 % ja omavaraisuusaste 9,83 % (vuonna 2013: 7,26 %). Lukuja paransi kannattavuuden paraneminen ja velkaatumisen rajoittaminen. Tavoite 130

55 Tampereen Vuokratalosäätiö Kaupungin asuntoyhteisöjen toiminnan ja organisoinnin selvittämisestä seuranneita päätöksiä on toteutettu yhdessä liiketoiminnan ohjauksen ja asuntotoimen kanssa Toteutustilanne Toiminnanjohtaja Ahto Aunela, konsernijohtaja Juha Yli-Rajala ja kaupunkikehitysryhmän johtaja Kari Kankaala Päätöksiä on toteutettu liiketoiminnan ohjauksen ja asuntotoimen kanssa. Tavoite 131

56 Tavase Oy Tekopohjavesilaitos -hanketta on viety eteenpäin tehtyjen päätösten ja linjausten mukaan Tehdyt toimenpiteet Toimitusjohtaja Petri Jokela Ensisijaisena pyrkimyksenä on tekopohjavesilaitoksen lupapäätöksen saaminen aluehallintovirastosta. Tavase Oy:n toiminta on edennyt suunnitelmallisesti. Päivitetty lupahakemus on jätetty vuonna Aluehallintovirasto kuulutti lupahakemuksen kesällä Vuonna 2014 tehdyt toimenpiteet olivat aluehallintoviraston ja ELY-keskuksen edellyttämiä lupahakemusprosessiin liittyviä täydennyksiä. Näitä ovat mm. - tekopohjavesilaitoksen yleissuunnitelman päivitys Natura-arvioinnin täydennys Hakemussuunnitelman päivitys Lupahakemuksen täydennys selitykset aluehallintovirastolle ja vastine aluehallintovirastolle Aluehallintovirasto piti maastotarkastuksen Kangasalan-Pälkäneen harjualueella Tavoite 132

57 Tavase Oy Kustannukset on minimoitu päivitetyn lupahakemusprosessin aikana ja omistajaa on informoitu yhtiön taloudellisesta tilanteesta Tehdyt toimenpiteet Toimitusjohtaja Petri Jokela Vuoden 2014 kustannusarviossa on huomioitu asetettu tavoite, ja toiminta on järjestetty tavoitteen mukaisesti. Omistajia on informoitu taloudellisesta tilanteesta yhtiökokouksessa kesäkuussa 2014 sekä mm. Tampereen kaupungin liiketoimintajaoston kokouksen yhteydessä, Tampereen kaupungin vastatakauspyynnöissä osakkaille sekä keskusteluissa Tampereen kaupungin omistajaohjauksen kanssa. Tavoite 133

58 Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy Valmistavan teollisuuden mahdollistava ekosysteemi on vahvistunut Valmistavan teollisuuden ekosysteemin vahvistamiseksi tehdyt toimenpiteet Toimitusjohtaja Päivi Myllykangas INKA ohjelman hankehakemuksia on tehty Tekesiin suunnitellusti. Toimilla on aktivoitu yritysten yhteistyötä. Tavoite 134

59 Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy Toiminnalla on vahvistettu kaupunkiseudun kansainvälistä tunnettuutta Kansainvälisen tunnettuuden kasvattamiseksi tehdyt toimenpiteet Toimitusjohtaja Päivi Myllykangas Tehdyillä toimenpiteillä (Kansainväliset lehdistövierailut, sosiaalinen media, web, Ryanair markkinointiyhteistyö) on vahvistettu kaupunkiseudun kansainvälistä tunnettuutta erityisesti matkailijoiden keskuudessa. Tämän lisäksi seudun osaamiskärjet on selvitetty ja seudun tunnettuutta on lähdetty kasvattamaan kansainvälisten yritysten keskuudessa. Tavoite 135

60 Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy Toimintaympäristön kehittämisellä vahvistetaan yritysten syntyä, kasvua ja kansainvälistymistä Toimintaympäristön kehittämiseksi tehdyt toimenpiteet Toimitusjohtaja Päivi Myllykangas INKA:n alueellinen valmistelu käynnistyi vuoden 2014 alusta ja Tampereen seudun vetämään Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus -teemaan on ehdolla useita kärkihankkeita. 6Aika/avoimet innovaatioalustat Tampereen seudun kärkihankkeen kokonaisuuteen on suunniteltu osio, jossa kehitetään innovaatioalustojen yritysrajapintaa ja -palveluita. Tavoite 136

61 Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy Tulos on positiivinen Toimintaympäristön kehittämiseksi tehdyt toimenpiteet Toimitusjohtaja Päivi Myllykangas Vuoden 2014 tulos oli euroa. Tavoite 137

62 Vilusen Rinne Oy Toiminnallinen käyttöaste (asuntoina) on vähintään 99,0 prosenttia Toteutunut käyttöaste Toimitusjohtaja Ahto Aunela Toteutunut käyttöaste oli 99,13 %. Tavoite 138

63 Vilusen Rinne Oy Kaupungin asuntoyhteisöille valmistuu vuosina keskimäärin 280 asuntoa vuosittain, joista Tampereeen Vuokratalosäätiön ja Vilusen Rinne Oy:n osuus on 130 Valmistuneiden asuntojen määrä Toimitusjohtaja Ahto Aunela - Vuonna 2014 ei valmistunut asuntoja. Tavoite 139

64 Vilusen Rinne Oy Yhtiön taloudellinen kehitys on positiivista; tilikauden 2014 sijoitetun pääoman tuotto on yli 5,0 %; omavaraisuusaste kasvaa vuoden 2013 tasosta vähintään yhdellä prosenttiyksiköllä Sijoitetun pääoman tuotto-% ja omavaraisuusaste Toimitusjohtaja Ahto Aunela /- Sijoitetun pääoman tuotto oli 2,72 % (vuonna 2013: 2,6 %) ja omavaraisuusaste 10,12 % (vuonna 2013: 8,6 %). Muutos johtuu kannattavuuden paranemisesta ja velkaatumisen rajoittamisesta. Tavoite 140

65 Vilusen Rinne Oy Kaupungin asuntoyhteisöjen toiminnan ja organisoinnin selvittämisestä seuranneita päätöksiä on toteutettu yhdessä liiketoiminnan ohjauksen ja asuntotoimen kanssa Toteutustilanne Toimitusjohtaja Ahto Aunela, konsernijohtaja Juha Yli-Rajala ja kaupunkikehitysryhmän johtaja Kari Kankaala Tehtyjä päätöksiä on toteutettu yhdessä liiketoiminnan ohjauksen ja asuntotoimen kanssa. Tavoite 141

66 Vuores Palvelu Oy - Yhtiön omistamassa tietoverkossa on siirrytty tasapuolisen pääsyn malliin (samassa kuituverkossa toimii useita palveluoperaattoreita) Toteutustilanne Toimitusjohtaja Jouni Honkanen Eri operaattoreiden halukkuutta tarjota palveluitaan Vuoreksen alueelle on tiedusteltu. Tällä hetkellä Vuores ei vähäisen asukasmääränsä vuoksi vielä näyttäydy houkuttelevana alueena palveluntarjoajille. Seuraava realistinen mahdollisuus Open Access -malliin siirtymiselle on muutaman vuoden päästä, kun Isokuusen ensimmäisen vaiheen asukkaita on muuttanut alueelle. Isokuusen ensimmäinen vaihe, noin 1500 asukasta, käynnistyy 2015 keväällä ja rakentaminen vienee 3-4- vuotta. Tavoite 142

67 Vuores Palvelu Oy Sähköisen infonäyttöpalvelun käyttöön ottaneiden taloyhtiöiden määrä on kasvanut edellisen vuoden tasosta Taloyhtiöiden määrän kasvu Toimitusjohtaja Jouni Honkanen Infonäyttösopimusten määrä on kasvanut kahdesta kolmeen. Tavoite 143

68 Tampereen Sarka Oy Toiminta on kehittynyt ja laajentunut hallitusti asiakaslähtöisyyteen perustuen Asiakkaiden määrän kasvu ja työllistyneiden määrä Toimitusjohtaja Katja Piiksi Asiakkaita oli 93 henkilöä (vuonna 2013: 56). Työllistyneitä oli 16 henkilöä (vuonna 2013: 9), joka on 30 prosenttia työllistämisjakson päättäneistä. Sarkan toimintaa on markkinoitu kaupungin eri yksiköille tehokkaasti. Sarkan huoltoryhmän työnjohtaja on hakenut huoltoryhmälle soveltuvia työtehtäviä niin kaupungin eri yksiköiltä kuin kaupungin ulkopuolisiltakin tahoilta. Näin sarkalle on saatu uusia työtehtäviä, joihin on pystytty palkkaamaan lisää pitkäaikaistyöttömiä henkilöitä palkkatuella töihin. Sarkan työhönvalmentaja on työskennellyt jokaisen palkkatukityöntekijän kanssa etsien heille sopivia jatkopolkuja. Tavoite 144

69 Tampereen Sarka Oy Tulos on positiivinen Toteutunut tulos Toimitusjohtaja Katja Piiksi Yhtiön tulos oli euroa ylijäämäinen. Tavoite 145

70 Tampereen työvalmennussäätiö Syke Kuntouttavan työtoiminnan ja työelämänvalmennuksen asiakasmääriä koskevat tavoitteet on toteutettu Toteutustilanne Toiminnanjohtaja Tuula-Maria Mattila Täyttöaste oli keskimäärin 91%/viikko (vajausta alkuvuodesta, kokonaisasiakasmäärä 210). Kuntouttavan työtoiminnan asiakkaista jatkotoimenpiteisiin eteni 41 % (46 asiakasta). Työhönvalmennuspaikat ovat jatkuvasti täynnä ja täyttöaste on keskimäärin 118% /kk (kokonaisasiakasmäärä 107). Työhönvalmennuksen asiakkaista työllistyy, aloittaa koulutuksen tai etenee palveluprosessissaan 68 % (73 asiakasta). Tavoite 146

71 Tampereen työvalmennussäätiö Syke Toiminnan laatua on kehitetty asiakaslähtöisyyteen perustuen Toteutunut kehitys Toiminnanjohtaja Tuula-Maria Mattila Toimintaa on kehitetty tavoitteen mukaisesti. Tavoite 147

72 Tampereen työvalmennussäätiö Syke Säätiön talous on tasapainossa Kokonaisarvio säätiön taloudellisesta asemasta Toiminnanjohtaja Tuula-Maria Mattila Säätiön tulos oli euroa positiivinen (vuonna 2013: euroa). Tavoite 148

73 TAO-kiinteistöt Oy Tredun käytössä olevia tiloja hallinnoivien yhtiöiden fuusiota on edistetty Tehdyt toimenpiteet Toimitusjohtaja Ilkka Ojala Fuusio on toteutettu. Tavoite 149

74 TAO-kiinteistöt Oy Talous on tasapainossa Tilikauden tulos Toimitusjohtaja Ilkka Ojala Tulos on suunnitellun mukainen ja rahoitus on kunnossa. Tavoite 150

Tytäryhteisöjen tavoitteet

Tytäryhteisöjen tavoitteet Tytäryhteisöjen tavoitteet Ekokumppanit Oy Tulos on positiivinen Toteutunut tulos Holm Suvi Tilikauden tulos oli 33 720 euroa voitollinen. 1 Ekokumppanit Oy Lisätään vastuullista elämäntapaa edistävän

Lisätiedot

Tampereen kaupungin konserniin kuuluvat yhteisöt alakonserneineen vuonna 2017

Tampereen kaupungin konserniin kuuluvat yhteisöt alakonserneineen vuonna 2017 TAMPERE Liite 7 1 (5) Tampereen kaupungin konserniin kuuluvat yhteisöt alakonserneineen vuonna 2017 Tytäryhteisöt Ekokumppanit Oy Finnpark Oy (konserni) Finnpark Tekniikka Oy Pellavan Parkki Kiint Oy Pysäköintiveturi

Lisätiedot

Hinnat ovat suurten kaupunkien keskitason alapuolella

Hinnat ovat suurten kaupunkien keskitason alapuolella Liikelaitos Sitova toiminnallinen tavoite 2018 Mittari Tampereen Vesi Liikelaitos Liikevaihto on kasvanut henkilötyövuotta kohden Liikevaihto/HTV Tuki ja liikuntaelinsairauksista johtuvat sairauspoissaolot

Lisätiedot

Talousarvion 2017 toiminnalliset tavoitteet

Talousarvion 2017 toiminnalliset tavoitteet Talousarvion 2017 toiminnalliset tavoitteet Liikelaitokset ja tytäryhteisöt 15.9.2016 Khlija 1 14.9.2016 Liikelaitokset Talousarviossa asetetaan liikelaitoksille sitovia toiminnallisia tavoitteita. Vuonna

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN LIIKETOIMINTAJAOSTOSSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys

KAUPUNGINHALLITUKSEN LIIKETOIMINTAJAOSTOSSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys KAUPUNGINHALLITUKSEN LIIKETOIMINTAJAOSTOSSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA 5.9.2016 31.5.2017 Sisällys Kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto, kokous 15.9.2016... 1 Kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto,

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen ja 3pv tai enemmän työkyvyttömyyttä aiheuttaneiden tapaturmien määrän kehitys vuoteen 2018 verrattuna

Sairauspoissaolojen ja 3pv tai enemmän työkyvyttömyyttä aiheuttaneiden tapaturmien määrän kehitys vuoteen 2018 verrattuna Liikelaitos Sitova toiminnallinen tavoite Mittari Tampereen Vesi Liikelaitos Liikevaihto on kasvanut henkilötyövuotta kohden Vertailukelpoinen liikevaihto/htv Sairauspoissaolojen määrä laskee vähintään

Lisätiedot

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012 2 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Tampere Exhibition and Sports Centre (TESC) o keskeinen sijainti,

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2013

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2013 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2013 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2013 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan painopistealueet on määritelty hyväksytyssä strategiassa ja strategiamatriisissa.

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2014 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan painopistealueet on määritelty hyväksytyssä strategiassa ja strategiamatriisissa.

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2012

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2012 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/212 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 kasvukeskuksissa pienten vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, etenkin pääkaupunkiseudulla kaupungistuminen, perhekoon pienentyminen,

Lisätiedot

Tampere suurkaupunki

Tampere suurkaupunki Tampere suurkaupunki Teemme yhdessä Suomen parasta ja houkuttelevinta, pohjoismaista suurkaupunkia Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala Tampereen kaupunki Alue- ja paikallishallintopäivät 17. 18.8.2016 Kaupunkiseudun

Lisätiedot

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM

Lisätiedot

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010

Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010 Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010 1. OHJELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO Ohjelma on formaatiltaan pikemmin toimenpideohjelma kuin strateginen ohjelma. Tämän vuoksi täytäntöönpano on perustunut niihin yksittäisiin

Lisätiedot

Yhtiökokous 9.4.2013

Yhtiökokous 9.4.2013 Yhtiökokous 9.4.2013 Timo Kohtamäki Toimitusjohtajan katsaus / Yhtiökokous 2013 Lemminkäinen kasvukeskusten kehittäjä Rakennamme kokonaisia kaupunkeja Toimitilarakentaminen Talotekniikan urakointi Teollisuuden

Lisätiedot

https://www.asiakastieto.fi/data/atdbraw?template=&session=198454581&userid=001485001...

https://www.asiakastieto.fi/data/atdbraw?template=&session=198454581&userid=001485001... Page 1 of 5 Suomen Asiakastieto Oy 0 14:22:23 Rating Alfa Konehuone Oy Päivänkakkarantie 8 02270 Espoo Päivänkakkarantie 8, 02270 Espoo Tiedot luovutettu 0 Puhelin +358 0207438000 Fax +358 0207438020 Kaupparekisterinumero

Lisätiedot

Y-PÄIVÄ 14.11.2013 Sosiaalisen vuokra-asumisen prosessi

Y-PÄIVÄ 14.11.2013 Sosiaalisen vuokra-asumisen prosessi Y-PÄIVÄ 14.11.2013 Sosiaalisen vuokra-asumisen prosessi Auli Heinävä, asuntojohtaja Tampereen kaupungin asuntotoimi osana Tausta Hallitusohjelman ja valtioneuvoston asuntopoliittiset tavoitteet Tampereen

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen Q3 2017 liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen KESKEISTÄ Q3 2017 HYVÄ LIIKEVAIHDON KASVU 4,5% Liikevaihto kasvoi 4,5% 195,4 milj. euroon (187,0) vertailukelpoinen

Lisätiedot

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila. 30.1.2013 Tilinpäätösinfo

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila. 30.1.2013 Tilinpäätösinfo 1 SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Asuntomarkkinat 3. Strategia 4. SATOn vuosi 2012 5. Toimintaympäristö 3 SATO lyhyesti SATO lyhyesti 4 35 kaupunkia 750 kohdetta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-6/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q2 K-ruokakauppojen markkinaosuuden arvioidaan kasvaneen Rauta- ja erikoiskaupan kannattavuuden paraneminen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Markkinat, liiketoiminta ja näkymät Kotimaa Qt Osingonjakoehdotus Esityksen sisältö Katsauskauden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen Osavuosikatsaus Q2/2013 Toimitusjohtaja Jani Nieminen Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta perustuu asuntojen

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2019 Vahva toinen neljännes, liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi

Puolivuosikatsaus 2019 Vahva toinen neljännes, liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi Puolivuosikatsaus 2019 Vahva toinen neljännes, liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja 8.8.2019 Strategian toteutus etenee Tokmannin

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 Suomen suurin markkinaehtoinen vuokranantaja Historiansa suurin liikevaihto. Investoinnit kasvussa. Liikevaihto 1.1. 31.12.2014 miljoonaa euroa (346,6) Tulos 1.1. 31.12.2014

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.7.2014 Oriola-KD tammi-kesäkuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,3 (6,0) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2012

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2012 1 SATO OYJ Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 kasvukeskuksissa vuokra-asuntojen kysyntä jatkunut hyvänä kaupungistuminen, perhekoon pienentyminen, väestön ikääntyminen ja työperäinen maahanmuutto tukevat

Lisätiedot

Hallituksen esitys omistajakunnille. Savon Kuituverkko Oy, kuntakokous

Hallituksen esitys omistajakunnille. Savon Kuituverkko Oy, kuntakokous Hallituksen esitys omistajakunnille Savon Kuituverkko Oy, kuntakokous 17.1.217 Esitys omistajakunnille 1. Osakkaiden SVOP-sijoituksen tekeminen yhtiöön -------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 8.4.2014 Harri Takanen Sievi Capital Oyj:n sijoitusstrategia ja tavoitteet Pääomasijoitukset Sievi Capital Oyj sijoittaa varansa kasvupotentiaalia

Lisätiedot

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen Q1 2018 liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen LIIKEVAIHTO KASVOI 10,9% KÄYTTÖKATEMARGINAALI PARANI Liikevaihto oli 173,7 milj. euroa (156,6), kasvua oli

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1.1.-30.6.2015

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1.1.-30.6.2015 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1.1.-30.6.2015 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2015 / YTEK YTEK Oy:n toiminnan painopistealueet on määritelty hyväksytyssä strategiassa ja strategiamatriisissa.

Lisätiedot

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-3/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011

Lisätiedot

!!!Investors House Oyj!!!!Toimitusjohtaja Petri Roininen!

!!!Investors House Oyj!!!!Toimitusjohtaja Petri Roininen! Osavuosikatsaus 1-3/2016 Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen Toimintaympäristöstä Suomen talous ja asuntojen hinnat polkivat paikallaan Matala korkotaso poikkeuksellinen + rahan kohtuullinen

Lisätiedot

SATO OYJ 1 (6) Tiedote 11.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2006 SATOLLA HYVÄ TULOS

SATO OYJ 1 (6) Tiedote 11.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2006 SATOLLA HYVÄ TULOS 1 (6) SATO OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2006 SATOLLA HYVÄ TULOS SATO-konsernin liikevaihto oli 134,0 miljoonaa euroa (149,1 M, 2005). Katsauskauden tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 21,7 (22,6)

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Q4/2018 ja vuosi Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja

Q4/2018 ja vuosi Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja Q4/2018 ja vuosi 2018 Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja Vuoden 2018 pääfokus: ASIAKASLUOTTAMUKSEN PARANTAMINEN POSITIIVISEN KÄÄNTEEN VUOSI 2 Q4/18: kasvu jatkui, kertaluontoiset

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 [tilintarkastamaton] Ennätykset uusiksi Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 30%

Lisätiedot

Yhtiökokous

Yhtiökokous Yhtiökokous 31.3.2011 Toimintaympäristö 2010 Suunnittelupalveluiden kysyntä kääntyi kasvuun vuoden 2010 alussa ja kasvu jatkui koko vuoden. Kysynnän kasvu oli vuoden alkupuoliskolla epäyhtenäistä Etteplanin

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA

SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA 1 (5) SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2006 SATO-konsernin liikevaihto oli 214,0 miljoonaa euroa (213,4 M, 1.1.- 30.9.2005).

Lisätiedot

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%

Lisätiedot

Atria Oyj Tilinpäätös 2012

Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2013

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2013 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2013 Erkka Valkila Sisältö 2 Osavuosikatsausinfo 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-9/2013 1. SATO lyhyesti 3 SATO 4 6 kasvukeskusta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

Afarak Group Oyj. Varsinainen yhtiökokous Markku Kankaala

Afarak Group Oyj. Varsinainen yhtiökokous Markku Kankaala Afarak Group Oyj Varsinainen yhtiökokous 2015 Markku Kankaala www.afarakgroup.com 8.5.2015 PITKÄJÄNTEINEN TYÖ ALKAA TUOTTAA TULOSTA Vuonna 2014 yhtiö teki ensimmäistä kertaa positiivisen tuloksen sitten

Lisätiedot

INLOOK GROUP OY. Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013

INLOOK GROUP OY. Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013 1 INLOOK GROUP OY Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013 Toimintaympäristö Päättyneellä tilikaudella kotimaan rakentavat liiketoiminnot pystyivät ylläpitämään volyyminsa ja kannattavuutensa

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1.1.-30.6.2016 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2016 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan tärkeimmät painopistealueet on määritelty kaupungin kanssa solmitussa

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-06 / 2010 4.8.2010 TAMMI KESÄKUU KESÄKUU2010 Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi kesäkuun liikevaihto oli 48,3 milj. euroa (45,3), jossa oli

Lisätiedot

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 31.1.2012 Erkka Valkila. Tilinpäätösinfo 31.1.2012 1

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 31.1.2012 Erkka Valkila. Tilinpäätösinfo 31.1.2012 1 SATO Oyj TILINPÄÄTÖSINFO 31.1.2012 Erkka Valkila Tilinpäätösinfo 31.1.2012 1 Sisältö 1. Asuntomarkkinat 2. Strategia 3. SATOn vuosi 2011 4. Näkymät vuodelle 2012 Tilinpäätösinfo 31.1.2012 2 Asuntomarkkinat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2013

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2013 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/213 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 pienien vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, varsinkin pääkaupunkiseudulla uusien vuokra-asuntojen rakentaminen ollut pitkään

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

Tilinpäätös Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

Tilinpäätös Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj Tilinpäätös 28 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 12.2.29 Vuosi 28 Liikevaihto kasvoi 2 %:lla vertailuvuodesta ja oli 54, milj. euroa (421,9 milj. e) Liiketulos 28,3 milj. euroa (1,6 milj. e) Ilman

Lisätiedot

Tilinpäätösinfo 2012 Jani Nieminen

Tilinpäätösinfo 2012 Jani Nieminen Tilinpäätösinfo 2012 Jani Nieminen 1 Sisältö VVO yrityksenä Toimintaympäristö ja vuokraasuntomarkkina VVO katsauskaudella 2012 2 VVO yrityksenä 3 VVO yrityksenä VVO on maanlaajuinen, vuonna 1969 perustettu

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2005 ESITYS 27.4.2005 Liikevaihdon jakautuma 1-3/2005 Joustopakkaukset 17,6 milj. euroa 34 % Muut 2,8 milj. euroa 5 % Kosteuspyyhkeet 30 % Kuitukankaat 31

Lisätiedot

Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla

Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla Tämä ei ole IAS 34 -standardin mukainen osavuosikatsaus. Yhtiö noudattaa arvopaperimarkkinalain

Lisätiedot

H1/2018 osavuosikatsaus. Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen

H1/2018 osavuosikatsaus. Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen H1/2018 osavuosikatsaus Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen 27.8.2018 Investors House: H1/2018 puolivuosikatsaus -> Investors Housen tulokset 1-6/2018 Strategiset tavoitteet keskipitkällä

Lisätiedot

Amer Sports Oyj:n yhtiökokous 10.3.2011 Heikki Takala, toimitusjohtaja

Amer Sports Oyj:n yhtiökokous 10.3.2011 Heikki Takala, toimitusjohtaja Amer Sports Oyj:n yhtiökokous 10.3.2011 Heikki Takala, toimitusjohtaja Sisältö Paluu kannattavaan kasvuun Vuosi 2010 Näkymät vuodelle 2011 Pitkän tähtäimen kehitysohjelmat ja vuotuiset prioriteetit 2 Paluu

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Tavoitteena kannattava kasvu Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Asiakaslupauksemme Takaamme jatkuvuuden ja teemme tulevaisuuden ajallaan ja rahallaan. 1. Toimintamme Merkittävin osa liiketoiminnastamme

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 19.4.2018 Toimitusjohtajan katsaus Hoivakiinteistöjen, asuntojen ja varainhoidon asiantuntija Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-6 / 211 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Keskeistä vuoden 211 toisella neljänneksellä Tilauskanta oli ennätyskorkea: 1,7 mrd euroa Infrarakentamisessa hyvä tuloskehitys,

Lisätiedot

muutos. Liikevaihto ,7 % Liikevoitto t. Voitto ennen veroja t

muutos. Liikevaihto ,7 % Liikevoitto t. Voitto ennen veroja t TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2007 30.6.2008 (tilintarkastamaton) saavutti ennakoitua paremman tuloksen Tilikausi lyhyesti: Liikevaihto kasvoi 337 tuhatta euroa eli 2,7 %. Liikevaihdoksi kirjattiin 12 576 tuhatta

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2008 28.10.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja 1-9/2008 Pääkohdat 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 1-9/2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Liikevaihto 90,4 miljoonaa

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 pienien vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, varsinkin pääkaupunkiseudulla uusien vuokra-asuntojen rakentaminen ollut pitkään

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012 Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012 24.04.2012 Osavuosikatsaus 1-3/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 Me (12,6 Me 1-3/2011). Konsernin liiketulos oli -1,4 (-1,5 Me). Osakekohtainen tulos oli

Lisätiedot

Martela. Tilinpäätös

Martela. Tilinpäätös Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

Osuuskunta KPY. Tilinpäätösinfo 2018

Osuuskunta KPY. Tilinpäätösinfo 2018 Osuuskunta KPY Tilinpäätösinfo 2018 Osuuskunta KPY -konserni Toukokuu 2019 Osuuskunta KPY Kiinteistösijoitukset Yrityssijoitukset Finanssisijoitukset Technopolis Kuopio Oy Koy Siilinjärven Lentokapteeni

Lisätiedot

puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti)

puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2009 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin voitto ennen veroja kasvoi yli 41 % Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus on toiminut

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 31.3.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys ASUNTOTUOTANTOA KASVUKESKUKSIIN JA SUJUVAA VUOKRAUSPALVELUA. Liikevaihto 1.1. 31.3.2014 miljoonaa euroa

Lisätiedot