Suomen Rakennusinsinöörien Liitto. Kesätyökysely 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Rakennusinsinöörien Liitto. Kesätyökysely 2017"

Transkriptio

1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto Kesätyökysely 1

2 Tiivistelmä (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILn nuorille jäsenille toteutettiin syys-lokakuussa kesätyökysely. Kysely lähetettiin sähköpostitse kaikille RILn opiskelijajäsenille ja lisäksi kyselyä jaettiin esimerkiksi facebookissa kohderyhmille. Kyselyyn vastasi tänä vuonna 314 henkilöä, eli 22 enemmän kuin viimevuonna. Kysely toteutettiin samalla kyselypohjalla viidettä kertaa. Tänä vuonna mm. kesätyökokemuksen, palkkauksen ja työtehtävien lisäksi opiskelijoilta tiedusteltiin kesätyön henkisestä kuormittavuudesta ja sen vaikutuksesta vapaa-aikaan. Kyselyssä tiedusteltiin myös opinnäytetyötään kesällä tehneiden palkkauksesta ja kokemuksista. 2

3 Tiivistelmä (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) Kyselyyn vastasi tasainen jakauma opintojen eri vaiheissa olevia opiskelijoita. Lukuvuonna % opiskelijoista suoritti yli 60 op. ( , 26%) Yli 50 op suoritti 55,9% opiskelijoista. 66,9% opiskelijoista oli opintojaan sivuavassa työssä. 7% opiskelijoista teki diplomityötään. 20,4% opiskelijoista aloitti kesätöiden hakemisen jo syksyllä 2016, 52,9% tammikuussa. Kokonaisarvosanan 4 tai 5 kesätyötehtävilleen antaisi 75,1% (*79%) opiskelijoista. 3

4 Tiivistelmä Oman alan kokemus Vaihtelevat työtehtävät Palkka Vastuu Hyvä ilmapiiri ja työkaverit Puutteellinen perehdytys Kiire Ei vaihtelua Liikaa työtehtäviä 4

5 Tiivistelmä (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) Vastaajista 60,4% oli kesällä töissä 3-4kk. 23,5% oli töissä yli 4kk. (*) Palkkataso määräytyi RILin tai TEKin teekkaripalkkasuositusten mukaan 32,3%:lla opiskelijoista. (*) Bruttopalkka n /kk (*2176 /kk). (2016, 2060 /kk) 36% vastaajista ei tehnyt lainkaan ylitöitä. 14.5% teki ylitöitä viikoittain tai useammin. 5

6 Vastaajien taustatiedot 6

7 Taustatiedot Missä opiskelet? Aalto-yliopisto 49,4 % Tampereen teknillinen yliopisto 40,4 % Oulun yliopisto 9,9 % Lappeenrannan teknillinen yliopisto 0,3 % Jokin muu, mikä 0,0 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:1.61, Hajonta:0.67) (Vastauksia:314) 7

8 Taustatiedot Kuinka pitkällä olet opinnoissasi? Milloin aloitit opintosi? 0-49 op 15,2 % ,9 % 18,7 % op 18,8 % ,2 % 18,7 % op 18,1 % ,6 % 16,5 % op 13,3 % ,9 % op 15,2 % ,6 % 1,9 % op 15,9 % ,6 % 0,3 % 301- op 3,6 % ,0 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % Kaikki (KA:3.56, Hajonta:1.79) (Vastauksia:309) 0,0 % 20,0 % 40,0 % Kaikki (KA: , Hajonta:2.05) (Vastauksia:310) 8

9 Taustatiedot Työskentelitkö lukuvuoden aikana? Kyllä, kokopäiväisesti samalla työnantajalla kuin kesällä 7,1 % Kyllä, kokopäiväisesti eri työnantajalla kuin kesällä 0,0 % Kyllä, osa-aikaisesti samalla työnantajalla kuin kesällä 21,9 % Kyllä, osa-aikaisesti eri työnantajalla kuin kesällä 17,7 % En 48,7 % Jokin muu, mikä 4,5 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:4.15, Hajonta:1.23) (Vastauksia:310) 9

10 Opinnäytetyö/ Ei kesätöissä 10

11 Opinnäytetyö Vastaajista 7% (22hlö) teki kesällä opinnäytetyötään. Kiinteän stipendin turvin opinnäytetyötään tekevien bruttoansion keskiarvo oli 2240 /kk. Opinnäytetyötään tekevistä 36,4% teki muita töitä opinnäytetyön ohessa. 11

12 Ei kesätöissä Vastaajista 7% (22hlö) ei ollut kesällä kesätöissä. Kesätöitä vailla olleista vastaajista 60% ei hakenut kesätöitä ja 9,1% haki aktiivisesti töitä. 62,5% aloitti kesätöiden hakemisen tammikuussa, muut myöhemmin. 12

13 Kesätyön hakeminen 13

14 Kesätöiden hakeminen Milloin aloitit kesätyön hakemisen? Syksyllä ,4 % Tammikuussa 52,9 % Helmikuussa 18,4 % Maaliskuussa 3,5 % Huhtikuussa 0,8 % Toukokuussa tai myöhemmin 3,9 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:2.23, Hajonta:1.08) (Vastauksia:255) 14

15 Kesätyötehtävät 15

16 Kesätyötehtävät Pääasiallinen työtehtäväsi? Työmaa- tai maastotehtävät 28,4 % Suunnittelu 20,5 % Tuotekehitys tai tutkimus 5,6 % Työnjohto 13,4 % Toimisto- tai hallinnollinen työ 13,8 % Kaupalliset tai markkinointitehtävät 4,1 % Opetus- ja/tai koulutustehtävät 1,1 % Jokin muu, mikä 13,1 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:3.46, Hajonta:2.37) (Vastauksia:268) 16

17 Kesätyötehtävät (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) Kyselyn yleisiä keskiarvoja (*) Kokonaisarvosanaksi kesätyötehtävilleni antaisin Sama työnantaja kiinnostaa minua tulevaisuudessa Tehtäväni vaihtelivat kesän aikana Tehtävät haastoivat osaamiseni Työtehtäviin annettiin ohjausta Opinnoistani oli työtehtävissä hyötyä 0 0,5 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 17

18 Kesätyötehtävät Työtehtäviin annettiin ohjausta (*) (1 = ei yhtään, 5 = paljon) 40,0 % 20,0 % 0,0 % Opinnoistani oli työtehtävissä hyötyä (*) (1 = ei yhtään, 5 = paljon) 40,0 % 20,0 % 0,0 % 0,9 % 4,8 % 6,8 % 22,5 % 21,7 % 43,4 % 24,9 % 25,4 % 22,5 % ,1 % Uusi suodatin (KA:3.89, Hajonta:0.91) (Vastauksia:221) (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) Tehtävät haastoivat osaamiseni (*) (1 = ei yhtään, 5 = paljon) 40,0 % 20,0 % 0,0 % 3,1 % 10,3 % 15,2 % Tehtävät vaihtelivat kesän aikana (*) (1 = ei yhtään, 5 = paljon) 40,0 % 20,0 % 0,0 % 39,5 % 31,8 % Uusi suodatin (KA:3.87, Hajonta:1.07) (Vastauksia:223) 1,8 % 12,1 % 24,7 % 34,1 % 27,4 % Uusi suodatin (KA:3.38, Hajonta:1.19) (Vastauksia:209) Uusi suodatin (KA:3.73, Hajonta:1.05) (Vastauksia:223) 18

19 Kesätyötehtävät (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) Kokonaisarvosanaksi kesätyötehtävilleni antaisin (*) (1 = ei yhtään, 5 = paljon) 40,0 % 49,3 % 30,3 % 20,0 % 16,3 % 0,0 % 0,5 % 3,6 % Sama työnantaja kiinnostaa minua tulevaisuudessa (*) (1 = ei yhtään, 5 = paljon) 40,0 % Uusi suodatin (KA:4.05, Hajonta:0.81) (Vastauksia:221) 29,6 % 43,0 % 20,0 % 10,8 % 14,8 % 0,0 % 1,8 % Uusi suodatin (KA:4.01, Hajonta:1.08) (Vastauksia:223) 19

20 Työsuhde 20

21 Työsuhde Työnantajasi kesällä? Paljonko työnantajallasi oli työntekijöitä? Yksityinen yritys 86,6 % 1-5 työntekijää 3,3 % Yliopisto 1,1 % 6-10 työntekijää 4,8 % Kunta tai kunnan liikelaitos 6,5 % työntekijää 18,5 % Valtio tai valtion liikelaitos 2,3 % työntekijää 13,3 % Oma yritys 0,0 % työntekijää 12,2 % Jokin muu, mikä 3,4 % yli 500 työntekijää 48,0 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:1.38, Hajonta:1.09) (Vastauksia:262) 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:4.7, Hajonta:1.49) (Vastauksia:271) 21

22 Työsuhde (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) Kuinka monta viikkoa olit töissä kesällä? (*) 1 0,0 % 2 0,0 % 3 0,5 % 4 0,9 % 5 0,5 % 6 1,8 % 7 0,9 % 8 0,9 % 9 2,3 % 10 4,5 % 11 4,1 % ,8 % 14 10,4 % 15 9,9 % ,7 % 18 4,1 % 19 1,8 % 20 tai enemmän Millainen oli normaali työviikkosi? (*) 5 työpäivää viikossa 95,9 % 3-4 työpäivää viikossa 2,7 % 1-2 työpäivää viikossa 1,4 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Uusi suodatin (KA:1.05, Hajonta:0.28) (Vastauksia:222) 14,4 % 14,9 % 14,9 % 0,0 % 20,0 % Uusi suodatin (KA:13.39, Hajonta:3.02) (Vastauksia:222) 22

23 Työsuhde (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) Miten palkkatasosi määräytyi? (*) Jotenkin muuten, miten? (*) Rakennusalan TES Työnantajan vakiokäytännön mukaan 64,1 % Kysyttiin paljonko haluat, sen sai. rakennusalan minimi RILin tai TEKin teekkaripalkkasuosituksen mukaan Työtehtävien mukaan neuvoteltuna 21,5 % 32,3 % Aikaisemman kokemuksen ja palkkatason mukaan Kokemuksen mukaa Rakennusalan TES palkkaluokka 2 SKOL vaativuusluokkien mukaisesti Jotenkin muuten, miten? 3,1 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Uusi suodatin (KA:1.7, Hajonta:0.85) (Vastauksia:223) 23

24 Työsuhde Bruttopalkkasi /kk ilman ylityökorvauksia, lisiä tai bonuksia? (*) (KA, Jaoteltu opintojen aloittamisvuoden mukaan) (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat)

25 Työsuhde Bruttopalkkasi /kk ilman ylityökorvauksia, lisiä tai bonuksia? (KA, Jaoteltu suoritettujen opiskeluvuosien mukaan) Kysely 2016 Kysely 2015 Kysely 2014 Kysely 25

26 Työsuhde Teitkö ylitöitä kesän aikana? (*) (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) En lainkaan 36,2 % Kyllä, mutta harvoin 36,2 % Kyllä, lähes viikottain 11,0 % Kyllä, viikottain muutaman tunnin 4,6 % Kyllä, viikottain monta tuntia 9,6 % Jokin muu, mikä 2,3 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Uusi suodatin (KA:2.22, Hajonta:1.36) (Vastauksia:218) 26

27 Työsuhde Piditkö töiden ja opintojen välissä rehellistä lomaa, ja kuinka monta viikkoa? 0 49,6 % ,6 % 17,9 % tai enemmän 6,2 % 4,7 % 1,8 % 2,6 % 0,0 % 1,1 % 0,4 % 0,4 % 0,4 % 0,4 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % Kaikki (KA:1.29, Hajonta:1.9) (Vastauksia:274) 27

28 Kokemus 28

29 Kokemus Minkä arvosanan antaisit työilmapiirille? (*) (1 = Huono, 5 = Erinomainen) (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) 100,0 % 80,0 % 60,0 % 40,0 % 40,7 % 36,1 % 20,0 % 18,1 % 0,0 % 0,5 % 4,6 % Uusi suodatin (KA:4.07, Hajonta:0.87) (Vastauksia:216) 29

30 Kokemus Montako kertaa osallistuit työnantajasi järjestämään vapaa-ajanvietteeseen kesällä? (*) (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) Montako kertaa osallistuit työnantajasi järjestämiin koulutuksiin tai muihin tilaisuuksiin työaikana? (*) 0 kertaa 42,5 % 0 kertaa 28,8 % 1-2 kertaa 48,0 % 1-2 kertaa 52,3 % 3 kertaa tai useammin 9,5 % 3 kertaa tai useammin 18,9 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % Uusi suodatin (KA:1.67, Hajonta:0.64) (Vastauksia:221) Uusi suodatin (KA:1.9, Hajonta:0.68) (Vastauksia:222) 30

31 Kokemus Vapaa sana työnantajan järjestämästä vapaaajanvietteestä tai tapahtumista kesän aikana. Illanvietto kattoterassilla Saunailta kesätyöntekijöille Kesäjuhlat harjoittelijoille Carting Virkistyspäivä Kesäpäivä, paras päivä Ei järjestetty mitään. Golfausta työporukalla Harjannostajaisia Kesätyöntekijöiden päättäjäiset Yrityksen vuosijuhlat ja kesäharjoittelijoiden tapahtuma. Urheiluvuoroja Pelasimme Espoo vs. Tampere futismatsin. Olivat hauskoja tilanteita, joissa pääsi todella tutustumaan työkavereihin 31

32 Kokemus (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) Kesätyö kuormitti (*) (1 = ei yhtään, 5 = paljon) 40,0 % 20,0 % 8,6 % 29,1 % 35,0 % 21,4 % 5,9 % 0,0 % Uusi suodatin (KA:2.87, Hajonta:1.03) (Vastauksia:220) Mietin työtä vapaa-ajalla (*) (1 = ei yhtään, 5 = paljon) 40,0 % 34,1 % 20,0 % 26,5 % 22,9 % 9,4 % 7,2 % 0,0 % Uusi suodatin (KA:2.84, Hajonta:1.1) (Vastauksia:223) 32

33 Kokemus Vaikutus hyvin vähäistä Vapaa sana kesätyön kuormittavuudesta ja sen vaikutuksesta vapaa-aikaan. Kuormitus henkisellä tasolla kohtuullisen suuri työtehtävien ja diplomityön yhdistämisen takia Lomasijaisuudet kuormittivat Vajaat yöunet Ei ollut kuormittavaa ja mielellään vapaa-ajalla mietti myös työasioita. En ajatellut töitä vapaa-ajallani Kesätyö on lomaa, kun työt saa jättää töihin. Opiskellessa tätä mahdollisuutta ei ole. Kesätyö ei ollut kuormittava Tein kahta projektia täyspäiväisenä. Töitä oli liikaa ja viikonloput ja arki-illat menivät usein töissä Raskasta, mutta palkitsevaa Fyysisesti raskasta Välillä huoletti, teenkö tarpeeksi ahkerasti töitä Pitkät työmatkat 33

34 Kesätöistä tulevaisuuteen 34

35 Kesätöistä tulevaisuuteen (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) Kokemukset tukevat opinnoissani? (*) (1 = Eivät lainkaan, 5 = Erinomaisesti) 60,0 % 40,0 % 39,2 % 37,3 % 20,0 % 17,9 % 5,2 % 0,0 % 0,5 % Uusi suodatin (KA:4.08, Hajonta:0.89) (Vastauksia:212) 35

36 Kesätöistä tulevaisuuteen Valitse seuraavista viisi (5) taitoa/osaamisaluetta, joiden kehittymisen kesän työt mahdollistivat parhaiten: (*) Ohjelmistot ja muut perustyökalut Tiedonhaku, analyyttisyys, kriittisyys 44,8 % 51,6 % (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) Muita osa-alueita: (*) Tietomallintaminen perusteellisemmin Oman alan uusin tutkimustieto Oman alan käytännön osaaminen Ongelmanratkaisutaidot yleisesti Ihmissuhde- ja ryhmätyötaidot 13,1 % 62,4 % 76,0 % 83,3 % Työpaikkataidot Asiantuntijatyön työnkuvan ymmärtäminen Esimiestaidot 19,9 % Yritystoiminnan perusteet, yrittäjyys 6,3 % Projekinhallintataidot Raportointi (esim. projektisuunnitelmat, tarjoukset, 32,1 % 40,3 % Esiintymis-, puhe- ja neuvottelutaidot 20,4 % Vieraan kielen taidot Kansainvälinen toiminta Jokin muu, mikä 2,7 % 2,3 % 7,2 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Uusi suodatin (KA:5.45, Hajonta:3.07) (Vastauksia:221) 36

37 Kesätöistä tulevaisuuteen Käytkö töissä syksyllä? Kyllä, kokopäiväisesti samalla työnantajalla kuin kesällä 11,1 % Kyllä, kokopäiväisesti eri työnantajalla kuin kesällä 0,0 % Kyllä, osa-aikaisesti samalla työnantajalla kuin kesällä 33,0 % Kyllä, osa-aikaisesti eri työnantajalla kuin kesällä 11,1 % En 44,8 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % Kaikki (KA:3.79, Hajonta:1.32) (Vastauksia:270) 37

38 Kesätöistä tulevaisuuteen Merkitse kaikki ne opiskelijan työntekoon liittyvät RILin työkalut, jotka tunnet? Teekkaripalkkasuositus 94,8 % Vastuu- ja oikeusturvavakuutus 40,6 % Työsuhdejuridinen neuvonta 51,8 % Apurahat teekkareiden ulkomaan harjoitteluun 37,1 % Ansiosidonnainen työttömyysturva IAET-kassan kautta (lisämaksusta) Jokin muu, mikä 0,4 % 49,4 % Jokin muu, mikä? Erinomaisesti suoritetut tutkinnot 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:2.66, Hajonta:1.51) (Vastauksia:251) 38

39 Lisätiedot Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL on rakennus- ja kiinteistöalan diplomi-insinöörien ja teekkareiden vuonna 1934 perustettu valtakunnallinen henkilöjärjestö. RIL täydennyskouluttaa ja julkaisee ohjeita ja käsikirjoja. RIL valvoo jäsentensä etuja ja edistää heidän ammattitaitoaan ja hyvinvointiaan. Lisäksi RIL on aktiivinen alan toimintaedellytysten kehittäjä lausunnoin, kannanotoin, projektein ja kilpailuin. Teekkariyhdyshenkilö Johtaja, jäsenyys ja viestintä Markus Pahikkala Henriikka Hellström

KESÄTYÖKYSELY 2014 KESÄTYÖ- KYSELY

KESÄTYÖKYSELY 2014 KESÄTYÖ- KYSELY KESÄTYÖ- KYSELY 2014 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin nuorille jäsenille tehtiin syyskuussa 2014 kesätyökysely Internet-tutkimuksena. Kysely lähetettiin kaikille RILin opiskelijajäsenille. Kyselyn

Lisätiedot

KESÄTYÖKYSELY TULOKSET

KESÄTYÖKYSELY TULOKSET KESÄTYÖKYSELY TULOKSET Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin nuorille jäsenille tehtiin syyskuussa 2013 kesätyökysely internet tutkimuksena. Kysely lähetettiin kaikille RILin opiskelijajäsenille. Kyselyn

Lisätiedot

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto. Kesätyökysely 2018

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto. Kesätyökysely 2018 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto Kesätyökysely 1 Tiivistelmä Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILn nuorille jäsenille toteutettiin lokakuussa kesätyökysely. Kysely lähetettiin sähköpostitse kaikille

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2016 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT

YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2016 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2016 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT 9.12.2016 TIIVISTETTYNÄ YLIOPISTOJEN Alalle johtaville linjoille haki yhteishaussa ensisijaisesti 547 henkilöä. Edellisvuonna 2015 ensisijaisia

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2016 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT

YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2016 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2016 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT 7.2.2017 TIIVISTETTYNÄ YLIOPISTOJEN Alalle johtaville linjoille haki yhteishaussa ensisijaisesti 547 henkilöä. Edellisvuonna 2015 ensisijaisia

Lisätiedot

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY 1. PALKKAKYSELY 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin lokakuussa 2016 työmarkkinatutkimus internet-kyselynä. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin vastaavan

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009 OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009, n = 315 1 Tiivistettynä 2 Keskeiset tulokset 3 Kuvat 1 TIIVISTETTYNÄ Rakennusalaa opiskelee yliopistotasolla enemmän ja lahjakkaampaa ainesta kuin aikoihin. Työnteko

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset. Arttu Piri

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset. Arttu Piri Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset Arttu Piri 1 Yleistä - Aineiston keruu sähköisesti 26.9. 14.10.12013 - Otos: Opiskelijajäsenet, poislukien 1.5.2013 jälkeen liittyneet - Otos

Lisätiedot

KESÄTYÖKYSELY SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL

KESÄTYÖKYSELY SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL KESÄTYÖKYSELY 2016 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL 27.10.2016 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin nuorille jäsenille tehtiin syys-lokakuussa 2016 kesätyökysely Internettutkimuksena. Kysely lähetettiin

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2015 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT 26.10.2015

YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2015 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT 26.10.2015 SISÄÄNOTOT 2015 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT 26.10.2015 TIIVISTETTYNÄ YLIOPISTOJEN Alalle johtaville linjoille haki yhteishaussa ensisijaisesti 974 henkilöä. Edellisvuonna 2014 ensisijaisia hakijoita

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010 20 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 2.12.2009 12.1.2010 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

2013 VALMISTUNEIDEN TULOKSET Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Omat kysymykset

2013 VALMISTUNEIDEN TULOKSET Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Omat kysymykset 2013 VALMISTUNEIDEN TULOKSET Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Omat kysymykset 1 - TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti toteuttama palautekysely vastavalmistuneille diplomi-insinööreille

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 24 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 11.1.2012 20.1.2012 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

RIL-PALKKAKYSELY 2017

RIL-PALKKAKYSELY 2017 RIL- 8.3.2017 PALKKAKYSELY 2016 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin loka-marraskuussa 2017 työmarkkinatutkimus. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Asia. Lausunnon antajasta

Asia. Lausunnon antajasta Sivu 1 (5) Asia Hallituksen esitys HE 161/2012 vp eduskunnalle laeiksi rakennuksen energiatodistuksesta, Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta sekä rakennuksen ilmastointijärjestelmän

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 204 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.2.205 Pirre Hyötynen, TEK TEKNIIKAN ALAN PALAUTEKYSELY VASTAVALMISTUNEILLE 3.2.205 2 3.2.205 204 ENG:LTÄ VALMISTUNEET, YHTEENVETO /4 Sivunumerot

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2012 Tulokset. Arttu Piri

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2012 Tulokset. Arttu Piri Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2012 Tulokset Arttu Piri Sisällys 1. Perustietoa tutkimuksesta ja vastanneista 2. Työskentely kesällä 2012 2.1 Avoimet kommentit: Onnistunut ja epäonnistunut

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN TYÖMARKKINATUTKIMUS 2015 YMPÄRISTÖASIANTUNTIJOIDEN KESKUSLIITTO

OPISKELIJOIDEN TYÖMARKKINATUTKIMUS 2015 YMPÄRISTÖASIANTUNTIJOIDEN KESKUSLIITTO OPISKELIJOIDEN TYÖMARKKINATUTKIMUS YMPÄRISTÖASIANTUNTIJOIDEN KESKUSLIITTO Tutkimusraportti Kirjoittanut Markus Mervola, avustanut Tuomas Lehikoinen Lokakuu Tekninen johdanto Tutkimuksen tarkoitus Agronomiliitto,

Lisätiedot

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014 Lue analyysi kyselyn tuloksista: www.nuoretlakimiehet.fi/0///nula-selvitti-tyooloja-sisalto-ennen-kompensaatiota-ja-glooriaa/ Taustatiedot Sukupuoli 0 8 6 6 Mies Nainen Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.9) (Vastauksia:7)

Lisätiedot

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999 Työskentelin syventäviin tai ammattiaineisiin liittyvässä kesätyössä Olin opintoja sivuavassa kesätyössä / ns. "haalariharjoittelussa" 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1., n=350 2. n=485 3., n=497 4.,

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kandien kesätyöt 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Kandien kesätöitä tutkittiin Lääkäriliiton Opiskelijatutkimuksen

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä

Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä Kymenlaakson kauppakamarin kesätyökysely 2017 Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä Kohentunut taloustilanne näkyy Kymenlaakson yrityksissä myös kesätyöntekijärintamalla. Kymenlaakson yritykset ottavat

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Aivotyö-kysely SuPerin jäsenillä, N=5509

Aivotyö-kysely SuPerin jäsenillä, N=5509 Aivotyö-kysely SuPerin jäsenillä, N=5509 Teppo Valtonen, tuotepäällikkö @aivotyo @teppo_v SuPer-Susanna Noin 50-vuotias nainen Asuu Uudellamaalla Työskentelee kunnallisessa palvelutalossa Tekee töitä kolmessa

Lisätiedot

SELVITYS OPETTAJIEN PEREHDYTYKSESTÄ. Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

SELVITYS OPETTAJIEN PEREHDYTYKSESTÄ. Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry SELVITYS OPETTAJIEN PEREHDYTYKSESTÄ Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry Toteutus toteutettu tammikuussa 2019 kyselylomakkeella jakelu suoraan sähköpostilla 23-30 v. OAJ:n jäsenille sekä erilaisissa

Lisätiedot

Kyselytutkimus työajan käytöstä

Kyselytutkimus työajan käytöstä Kyselytutkimus työajan käytöstä Omien asioiden hoitaminen ja Internetin käyttö työajalla Markkina- ja mielipidetutkimusyritys Q-Tutkimus toteutti kesäkuussa 2013 (3.6. 17.6.2013) kyselytutkimuksen, joka

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

PiRIL-Nuoret ja TTS Nuorisojaosto Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014

PiRIL-Nuoret ja TTS Nuorisojaosto Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014 PiRIL-Nuoret ja TTS Nuorisojaosto Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014 17:00 Tilaisuus alkaa Tervetuloa! Stina Hyyrynen, PiRIL-Nuoret & Maija Mustonen, TTS Nuorisojaosto 17:10 Vinkit ensiasunnon ostoon rakennusalan

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua 15.6.2015 Uraseurantakysely 2014 Kysely lähetettiin syksyllä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA. - yhteenveto tuloksista

KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA. - yhteenveto tuloksista 1 KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA - yhteenveto tuloksista Suomen teknisen viestinnän yhdistyksen syysseminaari Tampere 15.10.2013 Hanna Gorschelnik

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely Tutkimusraportin tiivistelmä Sara Rönkkönen Opinto- ja opiskelijapalvelut (OOP) Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan alan yliopistojen toteuttavat yhdessä palautekyselyn vastavalmistuneille diplomi-insinööreille ja arkkitehdeille Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen

Lisätiedot

Kysely tekniikan alan vastavalmistuneille. Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu ja koko maa 2011 tulosten esittely 16.4.

Kysely tekniikan alan vastavalmistuneille. Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu ja koko maa 2011 tulosten esittely 16.4. Kysely tekniikan alan vastavalmistuneille Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu ja koko maa 2011 tulosten esittely 16.4.2012 Perustietoa kyselystä TEK tehnyt 1982 lähtien Yliopistoilla ollut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET, 2013 VALMISTUNEET

TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET, 2013 VALMISTUNEET TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET, 2013 VALMISTUNEET 4. - Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti toteuttama vuotuinen palautekysely vastavalmistuneille

Lisätiedot

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti

Lisätiedot

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseurantatutkimuksen taustaa ja kohderyhmä Uraseurantatutkimus on Aarresaariverkoston (Suomen yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA 2018 VASTAAJIEN T YÖLLISYYSTILANNE 60 50 40 30 20 10 0 2014 2015 2017 2018 Palkkatöissä Työtön 55% Palkkatöissä 19% Työttömänä PIENRYHMÄSSÄ (sekä koko-aikaisesti että osa-aikaisesti) OPISKELLEIDEN TYÖLLISYYSTILANNE

Lisätiedot

Perustiedot. Sukupuoli. Jäsenyys Lakimiesliitossa

Perustiedot. Sukupuoli. Jäsenyys Lakimiesliitossa 1 Sisällys Perustiedot... 3 Sukupuoli... 3 Jäsenyys Lakimiesliitossa... 3 Työnantaja ja työsuhde... 4 Toimialajakauma... 4 Yrityksen koko... 4 Työsuhteen kesto... 5 Työsuhteen laatu... 5 Palkka... 6 Palkkausmuoto...

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

DI - KATSAUS 2009. Toukokuu 2009. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL

DI - KATSAUS 2009. Toukokuu 2009. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL DI - KATSAUS 2009 Toukokuu 2009 Sivu 2 (15) YHTEENVETO Rakennus- ja kiinteistöala työllisti vuonna 2008 Tilastokeskuksen mukaan noin 250 000 henkilöä. Heistä rakennusalan diplomi-insinööri -tasoisen koulutuksen

Lisätiedot

Lahden seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Lahden seutu :18

Lahden seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Lahden seutu :18 Lahden seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 4 1 5.2% 8.3% 4.2% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan seutu 5,2%

Lisätiedot

Hämeenlinnan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Hämeenlinnan seutu 26.3.

Hämeenlinnan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Hämeenlinnan seutu 26.3. Hämeenlinnan seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 3 14.3% 1 10.7% 5.4% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan

Lisätiedot

Forssan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Forssan seutu :33

Forssan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Forssan seutu :33 Forssan seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 27.3% 22.7% 2 1 9.1% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan seutu

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ 18.5.217 SELVITIMME SYITÄ, MIKSI OSITTAINEN VANHUUSELÄKE ON SUOSITTU Osittainen vanhuuseläke on ollut suosittu eläkelaji ja saimme neljännesvuodessa enemmän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN - RAPORTTI (OPPILAS TÄYTTÄÄ)

TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN - RAPORTTI (OPPILAS TÄYTTÄÄ) Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN - RAPORTTI (OPPILAS TÄYTTÄÄ) OPPILAS JA PUHELIN KOULU JA LUOKKA TYÖPAIKKA JA PUHELIN OPO JA PUHELIN 1 RAPORTTI TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMISESTA Työpaikka

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

Yhteenveto Toteutus Tulokset. Tietoa vastaajista. Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut

Yhteenveto Toteutus Tulokset. Tietoa vastaajista. Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut Yhteenveto Toteutus Tulokset Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut Tietoa vastaajista @TEK_akateemiset Työelämän edunvalvonnassa vastaajat nostavat

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

DI-katsaus 2008 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL. Huhtikuu 2008. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL

DI-katsaus 2008 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL. Huhtikuu 2008. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL Huhtikuu 2008 DI-katsaus 2008 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL Tietoja saa lainata vain mikäli lähde mainitaan. RIL Palkkatutkimus 2007 2 (18) 1. Yhteenveto Yleistä Rakennus- ja kiinteistöalan diplomi-insinöörikuntaa

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Seinäjoen opetustoimi Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Yhteistulos, koulu työyhteisönä Koulu työyhteisönä 5 4 3 2 1 Ka 1 Miten yhteistyö koulussanne toimii opetushenkilöstön

Lisätiedot