Emme anna pahan toistua Kokemuksia ja ajatuksia uudelleenrakennetusta Hiroshimasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Emme anna pahan toistua Kokemuksia ja ajatuksia uudelleenrakennetusta Hiroshimasta"

Transkriptio

1 Elina Suominen Emme anna pahan toistua Kokemuksia ja ajatuksia uudelleenrakennetusta Hiroshimasta Ensimmäisestä Japanin-matkastani on kulunut lähes seitsemän vuotta, mutta Hiroshimassa kesällä 2010 vietetyt päivät tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Elokuun kuudentena päivänä vuonna 1945 Hiroshiman yllä räjähti Yhdysvaltojen määräämä atomipommi, jonka seurauksena kaiken kaikkiaan yli ihmistä kuoli. Hiroshima on onnistunut nousemaan tuhkasta ja kasvamaan yli miljoonan asukkaan moderniksi kaupungiksi ja UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Nyt käyn läpi vanhaa matkapäiväkirjaani ja palaan noihin muistoihin ja ajatuksiin uudelleen. Vielä muutaman viikon totuttelunkin jälkeen tukahduttavan kostea, sadekauden keskelle osuva heinäkuinen helle unohtui kokonaan kun saavuin ystäväni kanssa rauhanpromenadiksi nimettyä katua pitkin Hiroshiman rauhanpuiston keskellä sijaitsevan kenotafin eli muistohaudan luokse. Kaarevan, muinaista asuntoa muistuttavan ja Kenzo Tangen suunnitteleman muistomerkin keskellä on kivipaasi, johon on kaiverrettu kaikkien atomipommin välittömien ja hitaampien vaikutusten seurauksena henkensä menettäneiden nimet kansallisuudesta riippumatta. Vuonna 2015 nimiä oli yhteensä Monumentin kaarevan muodon on tarkoitus suojata uhrien sieluja sateelta ja muilta luonnonvoimilta ja siihen on kaiverrettu 安らかに眠って下さい過ちは繰返しませぬから. Tekstin englanninkielinen käännös Let all the souls here rest in peace for we shall not repeat the evil. on sisällytetty erilliseen tietolaattaan, ja suomeksi se kääntyisi kutakuinkin näin: Levätkööt kaikki täällä olevat sielut rauhassa, sillä emme anna pahan toistua.

2 Rauhanpuiston hiljaiset muistot Muistan yhä elävästi minut vallanneen tunteen, kun näin suoran linjan rauhanpuiston läpi ja sen varrella sijaitsevat eri kohteet; oli omituista kävellä samalla maaperällä, joka vuosikymmeniä aikaisemmin oli revennyt ja palanut karrelle, ja joka nyt toimi symbolisena hautana niin monille. Tuntui kamalan epäkunnioittavalta edes ottaa kuvia monumentista, ja ainoat kuvani siitä ovatkin vinoja ja epätarkkoja. Ei tehnyt mieli puhuakaan, sillä tunsin harteillani muistojen painon ja sodan kauhut, joita en edes itse ollut kokenut. Atomipommin putoamisen neljäntenä muistopäivänä vuonna 1949 päätettiin, että koko Nakajimana tunnettu alue muutettaisiin rauhanpuistoksi ja muistutukseksi siitä, ettei vastaavaa enää koskaan pääsisi tapahtumaan tästä ajatuksesta kielii myös muistohaudan teksti. Hanke valmistui vuonna 1954 ja kaiken kaikkiaan alueella on lähes 60 erilaista kohdetta tai muistomerkkiä. Näistä ikonisin on epäilemättä atomipommikupolina tunnetut entisen kauppakamarin ja messukeskuksen pystyssä seisovat rauniot, jotka luovat voimakkaan kontrastin muuten moderniin kaupunkikuvaan aivan Hiroshiman keskustassa. Vuodesta 1964 saakka palanut rauhanliekki, lasten muistomerkki rauhalle sekä rauhankello lukeutuvat samoin puiston kuuluisimpiin ja vaikuttavimpiin rauhansymboleihin. Pieni kivitemppeli rauhankelloineen ja lootuslampineen rakennutettiin vuonna Kellon pinnalle on kaiverrettu maailmankartta ilman rajoja ja kelloa suojaa neljällä pylväällä seisova kivinen kaareva katos, joka edustaa maailmankaikkeutta. Lasten muistomerkki rauhalle puolestaan rakennutettiin säteilyn

3 vuoksi leukemiaan kuolleen Sadako Sasakin sekä muiden atomipommin lapsiuhrien muistolle ja se valmistui vuonna Japanilaisessa kulttuurissa 1000 paperisen origamikurjen taittelun uskotaan toteuttavan toiveita, ja niin Sadakokin alkoi sairaalassa taitella paperikurkia parantuakseen. Sadako kuoli kuitenkin vain 12-vuotiaana, ja paperikurkimotiivi näkyy itse muistomerkissä sekä siinä, että kuka tahansa voi lähettää tai tuoda paikalle omat paperikurkensa. Koska paperikurkia on vuosien saatossa kertynyt miljoonia ja taas miljoonia, siivotaan vanhat aina välillä pois. Paperikurjista puheen ollen, minulla on edelleen eräällä kiotolaisella bussipysäkillä vanhalta rouvalta saamani paperikurki, jonka hän taitteli onnea ja terveyttä tuottavaksi muistoksi minulle ja ystävälleni. Välillämme oli valtava kielimuuri, sillä osasin tuolloin japania vain muutaman sanan ja yleisimpiä fraaseja, eikä rouvakaan juuri osannut englantia. Ajatus tuli kuitenkin selväksi ja kiitimme bussiin noustessamme rouvaa vielä mahdollisimman sydämellisesti.

4 Inhimillisen hädän ja kärsimyksen kasvot Muistohaudalla minut vallannut pysäyttävän hiljaisuuden tunne vahvistui rauhanmuseossa.* Itärakennuksen näyttely kertoo Hiroshimasta ennen ja jälkeen atomipommin pudottamisen ja päärakennuksen näyttely kertoo valokuvien ja muiden historiallisten artefaktien kautta tapahtumien kulusta elokuun kuudentena päivänä vuonna Iskussa kuoli lähinnä siviilejä ja se teki kaikesta vielä karumpaa. Museon kyltit ja kuvat näyttävät seinille palaneet uhrien varjot ja heille kuuluneet esineet tuovat humanitaarisen tuskan ja kauhun lähelle. Vain kolme päivää myöhemmin toinen atomipommi pudotettiin Nagasakiin. Kaikki meistä ovat varmasti jossain vaiheessa peruskoulua tai myöhempiä opintojaan kuulleet molemmista iskuista ja Japanin armeijan antautumisesta pakon edessä toisen pommin pudottua, mutta kirjasta luettuna ja oppitunneilla kerrottuna ihmisten hädän ja kärsimyksen laajuutta on lähes mahdoton hahmottaa kokonaisperspektiivissä. Sodista ja niiden uhreista tulee helposti jonkinlaista harmaata massaa, joka tulee todelliseksi ja saa kirjaimellisesti kasvot tämän kaltaisissa museoissa. Uhreille kuuluneet esineet koskettavat syvältä, ja eräällä näytöllä uhrien kasvot ja nimet ilmestyvät ja katoavat toisten ilmestyessä taas näkyviin. Juuri tämä tavallisten ihmisten kärsimys ja kokonaisen kaupungin tuhoaminen maan tasalle lähes silmänräpäyksessä tuntuu niin vaikealta käsittää. Rauhanmuseo muistuttaa kuitenkin samalla, etteivät japanilaisetkaan olleet vain sodan uhreja. Japanilaiset joukot pitivät yllä tiettyä kauhun tasapainoa valloittamillaan alueilla ennen ja jälkeen toisen maailmansodan mm. joukkomurhien, näännyttämisen ja ihmiskokeiden sekä pakkotyön keinoin. Niissä tapauksissa, joissa sotarikoksiin ja julmuuksiin on myöhemmin otettu virallisesti kantaa, ovat anteeksipyynnöt ja mahdolliset kompensaatioyritykset jääneet usein pinnallisiksi ja pikemminkin symbolisiksi kädenojennuksiksi, jotka eivät ole olleet uhrien tai heidän omaistensa näkökulmasta riittäviä ja joita on kritisoitu myös muilta tahoilta.

5 Hiroshima nyt ja tulevaisuudessa? Olisi kiinnostavaa nähdä, millaisia ajatuksia ja tunteita vierailu minussa tänä päivänä herättäisi. Ellei tietäisi koko kaupungin tuhoutuneen lähes täysin vain noin 70 vuotta sitten, ei sitä välttämättä huomaisi kaupunkikuvasta juuri muualla kuin puiston alueella tai kaupungin motosta City of Peace, rauhan kaupunki. Katumuusikot soittavat päärautatieaseman edustalla ja Shinkansen-luotijunat viilettävät ohi yli 300 kilometrin tuntivauhtia, ihmiset kiiruhtavat töihin ja taas takaisin; milloin minnekin. McDonalds in ja läpi vuorokauden palvelevien sekatavarakauppojen neon-väreissä hohtavat kyltit loistavat yöt ja päivät. Elämä jatkuu, mutta rauhanpuistossa korostuu muistojen ja maiseman hiljaisuus, kauneus ja tyyneys. Hiroshima ei tule unohtamaan kipeää menneisyyttään eikä se halua muunkaan maailman unohtavan. Kaupunki on pystynyt nousemaan täydellisen hävityksen tuhkista ja rakentamaan itsensä ja yhteisöllisyytensä uudelleen. Rauhanpuisto kaikkine muistomerkkeineen seisoo modernin kaupunkimaiseman keskellä ja kahden joen ympäröimänä merkkinä tapahtuneesta ja samalla muistutuksena koko ihmiskunnalle. Vaikka henkeni tuntui tuolloin seitsemän vuotta sitten salpautuvan menneisyyden ja inhimillisen kärsimyksen painosta puistoon astuessani, oli ilmassa

6 samalla kuitenkin myös jotain muuta, jotain kevyempää; toivoa ja uskoa ihmisiin ja toisenlaiseen tulevaisuuteen tulevaisuuteen ilman ydinaseita. Kirjoittaja on viittä vaille valmis filosofian maisteri. Tähän päivään mennessä hän on käynyt Japanissa kolmesti, mutta kokee silti saaneensa maasta vain pintaraapaisun. * Museon itärakennus on ollut remontissa syksystä 2014 ja sen on tarkoitus aueta jälleen yleisölle tämän vuoden maaliskuussa. Tämän jälkeen remontti jatkuu päärakennuksen puolella, ja koko remontin pitäisi olla valmis vuoteen 2018 mennessä. Museo on remontista huolimatta auki yleisölle ja näyttelyt vuorottelevat väliaikaisesti rakennuksissa. Lähteet: Hiroshima Peace Site. Hiroshima Peace Memorial Museum WebSite. < Hiroshiman kaupunki: Paper Cranes and the Children s Peace Monument. < Visit Hiroshima. < Wikipedia: Japanese war crimes. < Japanin ulkoministeriö: Usein kysytyt kysymykset, historia. <

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-japani

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-japani Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. おめでとうござい 末 永 くお 幸 せに Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne おめでとうございどう ぞお

Lisätiedot

Celia Jones, TZ Motors, Celia 47 JonesHerbert Street, Floreat, Perth WA Herbert Street Floreat Perth WA 6018 Osoitteen ulkoasu Australiassa: o

Celia Jones, TZ Motors, Celia 47 JonesHerbert Street, Floreat, Perth WA Herbert Street Floreat Perth WA 6018 Osoitteen ulkoasu Australiassa: o - Osoite 123-1234 東京都渋谷区代々木 1234 佐藤太郎様 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland Jeremy Rhodes, 212

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä. Englanti

Matkustaminen Yleistä. Englanti - Olennaiset Can you help me, please? 助けていただけますか? Avun pyytäminen Do you speak English? 英語を話せますか? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Do you speak _[language]_? _ を話せますか? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Erään työväentalon matka sodasta rauhaan

Erään työväentalon matka sodasta rauhaan Taneli Hiltunen Erään työväentalon matka sodasta rauhaan Suomessa oli 1900-luvun alussa tuskin montaakaan kylää ja pitäjää, josta ei olisi löytynyt työväentaloa järjestö-, kulttuuri- ja poliittishenkiseksi

Lisätiedot

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä. Japani

Matkustaminen Yleistä. Japani - Olennaiset 助けていただけますか? Vous pouvez m'aider, s'il vous plaît? Avun pyytäminen 英語を話せますか? Parlez-vous anglais? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia _ を話せますか? Parlez-vous _[langue]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä. Japani

Matkustaminen Yleistä. Japani - Olennaiset 助けていただけますか? Avun pyytäminen Können Sie mir bitte helfen? 英語を話せますか? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Sprechen Sie Englisch? _ を話せますか? Sprechen Sie _[Sprache]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä. Saksa

Matkustaminen Yleistä. Saksa - Olennaiset Können Sie mir bitte helfen? 助けていただけますか? Avun pyytäminen Sprechen Sie Englisch? 英語を話せますか? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Sprechen Sie _[Sprache]_? _ を話せますか? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

...metroasema?... 地下鉄駅?...turisti-info?... 観光案内所?...käteisautomaatti?..ATM/ 現金取扱機? Missä päin on? まではどの道順を行けばいいですか? Reittiohjeiden kysyminen tiettyyn

...metroasema?... 地下鉄駅?...turisti-info?... 観光案内所?...käteisautomaatti?..ATM/ 現金取扱機? Missä päin on? まではどの道順を行けばいいですか? Reittiohjeiden kysyminen tiettyyn - Sijainti Olen eksyksissä. Et tiedä missä olet. 道に迷いました Voisitko näyttää kartalta missä sen on? どこなのか地図で示してもらえますか? Tietyn sijainnin kysymistä kartalta Mistä täällä on? はどこですか? Tietyn rakennuksen / n sijainnin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

日 本 語 五. Nihongo 5 LC 3355 2016 秋 編 著 : 大 倉 純 一 郎. Kirjoittanut ja toimittanut: Junichiro Okura

日 本 語 五. Nihongo 5 LC 3355 2016 秋 編 著 : 大 倉 純 一 郎. Kirjoittanut ja toimittanut: Junichiro Okura 日 本 語 五 Nihongo 5 LC 3355 2016 秋 編 著 : 大 倉 純 一 郎 Kirjoittanut ja toimittanut: Junichiro Okura 目 次 Sisällysluettelo 目 次 Sisällysluettelo s. 1 第 二 十 一 課 (Luku 21): ユッシ 君 の 日 本 旅 行 s. 2 第 二 十 二 課 (Luku 22):

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Aamuista matkantekoa Joka aamu, saavun kaukaa idästä, bussilla ruuhkassa, aina yhtä kiireessä, tavallisesti myöhässä. Onneksi se ei haittaa, vaikka ei aina ole ajallaan, kyllä sitä kuitenkin useaan, ehtii

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

AALTO-passi. Oma nimi:

AALTO-passi. Oma nimi: AALTO-passi Oma nimi: Kiertele Aalto-keskuksessa ulkona ja niissä sisätiloissa, jotka ovat avoinna. Etsi kuvista näkyvät kohdat. Kun löydät kohteen ja keksit vastauksen kysymyksiin, piirrä rasti kuvan

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Tyhjän tilan hallintaa

Tyhjän tilan hallintaa Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Tyhjän tilan hallintaa

Lisätiedot

KuLTTuuRiERoT asukkaiden Tavoissa

KuLTTuuRiERoT asukkaiden Tavoissa 4 Kulttuurierot asukkaiden tavoissa Moderni tiedonvälitysteknologia on muutamassa vuosikymmenessä kutistanut maapallon meidän omaksi takapihaksemme. Ehkäpä juuri siksi unohdamme nykyään helposti kulttuurien

Lisätiedot

PETTULEIVÄSTÄ ÄITIYSPAKKAUKSEEN

PETTULEIVÄSTÄ ÄITIYSPAKKAUKSEEN PETTULEIVÄSTÄ ÄITIYSPAKKAUKSEEN TEHTÄVIÄ 100 ESINETTÄ SUOMESTA -NÄYTTELYSTÄ Tehtävävihkossa on 100 esinettä Suomesta -näyttelyn kuvia. Näyttely juhlistaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Se on esillä

Lisätiedot

EROSTA HÄN SINUA. VAINOAaKO HUOLIMATTA? VARJO

EROSTA HÄN SINUA. VAINOAaKO HUOLIMATTA? VARJO VAINOAaKO HÄN SINUA EROSTA HUOLIMATTA? VARJO -hanke (2012-17) Eron jälkeisen väkivaltaisen vainon kohteena elävien perheiden turvallisuuden lisääminen ja vainoamisen ennaltaehkäisy. OULUN ENSI- JA TURVAKOTI

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys:

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys: Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. tuleva Päiväys: vuosi allekirjoitus Tehnyt YearCompassin vapaaehtoiset sekä Invisible University International. Kääntäjät: Laura Koskela http://yearcompass.com/fi

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Ajatuksia sateenkaariperheiden läheiselle

Ajatuksia sateenkaariperheiden läheiselle 15.4.2014 Ajatuksia sateenkaariperheiden läheiselle Tiia Aarnipuu, koulutussuunnittelija tiia.aarnipuu@sateenkaariperheet.fi Mitkä sateenkaariperheet? Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten

Lisätiedot

Lataa Kehon kieli - Ohashi. Lataa

Lataa Kehon kieli - Ohashi. Lataa Lataa Kehon kieli - Ohashi Lataa Kirjailija: Ohashi ISBN: 9789529969722 Sivumäärä: 200 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.90 Mb Kehon kielen avulla voit nähdä, miten fyysiset ominaisuutesi paljastavat sisäistä

Lisätiedot

第二課 (Luku 2) : がくせいがいる

第二課 (Luku 2) : がくせいがいる 第二課 (Luku 2) : がくせいがいる Tässä kappaleessa opetellaan olemassaolon olla-verbejä いる & ある. 例文 (Esimerkkilauseet) 1: ミアさんがいる Olemassaolon olla-verbi いる. Käytetään itsestään liikkuvien kohdalla.. ミアさんがいる イスモくんがいる

Lisätiedot

ビジネス 場 面 での 日 本 語. Japania liike-elämän tilanteisiin. 仮 名 と 発 音 Japanin tavuaakkoset. Hiraganan ja Katakanan. rakenne ja ääntäminen.

ビジネス 場 面 での 日 本 語. Japania liike-elämän tilanteisiin. 仮 名 と 発 音 Japanin tavuaakkoset. Hiraganan ja Katakanan. rakenne ja ääntäminen. ビジネス 場 面 での 日 本 語 Japania liike-elämän tilanteisiin 仮 名 と 発 音 Japanin tavuaakkoset Hiraganan ja Katakanan rakenne ja ääntäminen Virpi Serita Tekijänoikeudet Paino Kustantaja Virpi Serita HSE Print HKKK

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Matkaraportti. Noora Äijälä

Matkaraportti. Noora Äijälä Matkaraportti Noora Äijälä Vietin syyslukukauden 2012 Copenhagen Business School:ssa. CBS on yksi Euroopan suurimmista yliopistoista yli 19 000 opiskelijan määrällä ja yliopistolla on pitkä historia aina

Lisätiedot

JA PA NIN TA PAKULTTUURI ねん

JA PA NIN TA PAKULTTUURI ねん JA PA NIN TA PAKULTTUURI にほん ぶんか しゅうかん ねん 日 本 の 文 化 と 習 慣 2014 年 Aika: ma & to klo 16.30 19.00; 10.2., 13.2., 17.2., 20.2. (yht. 12 h) Paikka: Oulun yliopisto, HU108 Luennoitsija: Junko Sopo Junko Sopo

Lisätiedot

Tapakulttuuria yleisesti 1) 衣 い Pukeutuminen 帯 おび japanilaistyylisen vaatteen vyö 下 駄 げた geta (japanil. Puukengät) サンダル

Tapakulttuuria yleisesti 1) 衣 い Pukeutuminen 帯 おび japanilaistyylisen vaatteen vyö 下 駄 げた geta (japanil. Puukengät) サンダル 単 語 たんご Suomennos 0 ヴィデオ Videosta 胡 坐 あぐら jalat ristissä istuminen 神 棚 かみだな jumalten alttari くずし jalat sivussa istuminen 焼 香 しょうこう suitsutus 正 座 せいざ oikea istumistapa, jalkojen päällä istuminen 立 て 箸 たてばし

Lisätiedot

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Lapsen kuuleminen Minun ihannepäiväkodissani lasten ajatuksia kuullaan seuraavalla tavalla: Lapsi saisi kertoa omat toiveet, ne otettaisiin huomioon.

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot

Perinteisten käsityötaitojen siirtäminen Unescon kontekstissa Dr. art. Anita Vaivade. Latvian kulttuuriakatemia Helsingin yliopiston tutkijakollegium

Perinteisten käsityötaitojen siirtäminen Unescon kontekstissa Dr. art. Anita Vaivade. Latvian kulttuuriakatemia Helsingin yliopiston tutkijakollegium Perinteisten käsityötaitojen siirtäminen Unescon kontekstissa Dr. art. Anita Vaivade Latvian kulttuuriakatemia Helsingin yliopiston tutkijakollegium Baltialaiset laulu- ja tanssijuhlat. Viro, Latvia, Liettua,

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

JULKINEN TAIDE JA JOHN DEWEYN DEMOKRAATTINEN KOKEMUS. JOHN ADAMSIN ON THE TRANSMIGRATION OF SOULS

JULKINEN TAIDE JA JOHN DEWEYN DEMOKRAATTINEN KOKEMUS. JOHN ADAMSIN ON THE TRANSMIGRATION OF SOULS JULKINEN TAIDE JA JOHN DEWEYN DEMOKRAATTINEN KOKEMUS. JOHN ADAMSIN ON THE TRANSMIGRATION OF SOULS KALLE PUOLAKKA KSEI/PALMENIA LAHTI LAHDEN TIEDEPÄIVÄ 11.11.2014 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

JÄLJET. Aika, esineet, muisti

JÄLJET. Aika, esineet, muisti JÄLJET Aika, esineet, muisti JÄLJET - Aika, esineet, muisti Mitä jälkiä lääninmuseo on kerännyt tai jättänyt keräämättä? Mitä jälkiä olemme esitelleet ja mitä emme? Mitä jälkiä meidän pitäisi kerätä tänään

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

DES. Ohjeet: Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto:

DES. Ohjeet: Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto: 1 DES Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto: / 200 Ohjeet: Tässä kyselylomakkeessa on 28 kysymystä kokemuksista, joita Sinulla saattaa ilmetä arkielämässäsi. Me olemme kiinnostuneita siitä, onko Sinulla,

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä. Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin

Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä. Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin Matkailualue Wanhat Wehkeet Karstula Alkutilanne Karstula on noin

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla POTILASOHJE 1 (8) Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla Ohje päivitetty: POTILASOHJE 2 (8) Osanottomme menetyksenne vuoksi Olette saaneet juuri kuulla, että odottamanne vauva on

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

HISTORIASUUNNISTUS KOKKOLASSA

HISTORIASUUNNISTUS KOKKOLASSA HISTORIASUUNNISTUS KOKKOLASSA Etsi karttaan merkityt numeroidut kohteet ja tee niihin liittyvät tehtävät. Jokaisesta kohteesta on vanha kuva ja kysymyksiä. Voit kiertää kohteet haluamassasi järjestyksessä.

Lisätiedot

Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa

Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Aloitetaan matkamme yllä olevan kuvan osoittaman muistomerkin luota. Pohditaan ensin hetki Lappeenrannan ja linnoituksen historiaa: Lappeenrannan kaupungin historia

Lisätiedot

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi

Lisätiedot

USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ

USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ Kokemuksia toisinuskovan kohtaamisesta Kajaanin seurakunnassa Tuula Haataja JOS VOISIKIN ITSE VALITA MILLAISTA ERILAISUUTTA JOUTUU LÄHELLÄÄN SIETÄMÄÄN Maija Paavilainen Mutta

Lisätiedot

AINEISTO 4. Serbejä karkotetaan Itsenäisestä Kroatian valtiosta (natsi-saksan satelliittivaltio)

AINEISTO 4. Serbejä karkotetaan Itsenäisestä Kroatian valtiosta (natsi-saksan satelliittivaltio) AINEISTO 4 Toisen maailmansodan aikana miljoonat ihmiset joutuivat joukkoteloitusten, karkotusten, nälkiintymisen, pakkotyön, keskitysleirien ja pommitusten uhreiksi. Pakolaiset ja häädetyt Serbejä karkotetaan

Lisätiedot

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 Lähtötunnelmissa Heikki, Ari, Jani ja Erkki. Jäsenemme Larissakin tavattiin kentällä. Elvikin pääsi kuvaan. Tällä koneella lennettiin. Philip ja Aija-Riitta. Tästä se sitten

Lisätiedot

Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta

Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta 1.3.2018 31.8.2018 Toimittaja tutustui Järvenpään taidemuseon uuteen näyttelyyn, joka johdatti taiteen ohella Suomen historiaan ja ihmissuhdekiemuroihin.

Lisätiedot

Delfiinit maksavat Särkänniemelle yli euroa päivässä olisiko niiden lopettaminen inhimillisin vaihtoehto?

Delfiinit maksavat Särkänniemelle yli euroa päivässä olisiko niiden lopettaminen inhimillisin vaihtoehto? Delfiinit maksavat Särkänniemelle yli 5 000 euroa päivässä olisiko niiden lopettaminen inhimillisin vaihtoehto? Eläimet vaativat edelleen vähintään viiden työntekijän jatkuvaa hoitoa, vaikka eivät enää

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi

IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi . IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi AURAJOEN MONET KASVOT AURAJOEN NYKYISYYDESTÄ JA TULEVAISUUDESTA Kerrottu koettu

Lisätiedot

Lataa Minun tieni Lataa ISBN: Sivumäärä: Formaatti: Tiedoston koko:

Lataa Minun tieni Lataa ISBN: Sivumäärä: Formaatti: Tiedoston koko: Lataa Minun tieni Lataa ISBN: 9789510350218 Sivumäärä: 152 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.56 Mb Meistä kukaan ei tiedä, milloin tiellämme tulee vaikea paikka vastaan, mutta syvänkin kriisin jälkeen

Lisätiedot

Yönyli vaelluksella Karwendelissa.

Yönyli vaelluksella Karwendelissa. Alku Tuntui, että elämä oli jotenkin rullannut samalla urallaan jo tovin. Vaikka kaikki oli toisaalta hyvin oli duunia, koulu, kavereita ja tyttöystävä tuntui minusta siltä, että jotain uupui. Kaipasin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

Safewards. Voimaa arkeen Vähemmän pakkoa, enemmän turvallisuutta Mikko Ketola

Safewards. Voimaa arkeen Vähemmän pakkoa, enemmän turvallisuutta Mikko Ketola Safewards Voimaa arkeen Vähemmän pakkoa, enemmän turvallisuutta 7.9.2017 Mikko Ketola Mikä Safewards? Safewards toimintamallissa esitetään konkreettisia välineitä väkivaltaisen käyttäytymisen ennaltaehkäisyyn

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Omat rajat ja turvaohjeet

Omat rajat ja turvaohjeet Omat rajat ja turvaohjeet Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. Se tarkoittaa, että myös sinä päätät itse, kuka saa koskettaa sinua. Sinä saat myös päättää, mihin paikkoihin toinen ihminen saa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Käsityöt viestinnän välineenä. 28.1.2014 Kirjavaa -hanke, Mikkelin amk Kirsi Purhonen

Käsityöt viestinnän välineenä. 28.1.2014 Kirjavaa -hanke, Mikkelin amk Kirsi Purhonen Käsityöt viestinnän välineenä 28.1.2014 Kirjavaa -hanke, Mikkelin amk Kirsi Purhonen Käsityön historiasta lyhyesti Käsitöiden tarkoitus alkuaan tarve pukeutuminen, työkalut Vaihdannaistalous Osa käsityöammateista

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Vierailulla Urho Kekkosen museossa

Vierailulla Urho Kekkosen museossa Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Yleisö hallintojohtaja Timo Rajalan hyvää esitystä kuuntelemassa.(lisää kuvia tekstin jälkeen.)

Yleisö hallintojohtaja Timo Rajalan hyvää esitystä kuuntelemassa.(lisää kuvia tekstin jälkeen.) Kevätretki Poliisiammattikorkeakoululle 23.3.2010 Pirkanmaan Maanpuolustusyhdistyksellä ja TAMRUn senioreilla oli yhteinen kevätretki Poliisiammattikorkeakoululle Hervantaan 23.3.2010. Runsaan vierasjoukon

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

JOHTAJAN ILO JA TUSKA

JOHTAJAN ILO JA TUSKA Olavi Toivola JOHTAJAN ILO JA TUSKA KOKEMUS OPETTAA Talentum Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Kansi: Lapine Oy Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1461-9 Kariston Kirjapaino Oy Hämeenlinna

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN

ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN Me kirjoittajat tapasimme toisemme ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2008 haastattelun merkeissä. Riku oli juuri aloittanut tuolloin maailman suosituimman verkkoyhteisön,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Toukokuun kuukausitapaaminen Aika: 14.5.2013 Paikka: Vaasan ABC Läsnä: 28 iloista senioripoliisia. Todella aurinkoisen kevätsään vallitessa nuo 28 senioria kokoontuivat yhteiseen kuukausitapaamiseen. Tällä

Lisätiedot

Sivuston nopeus. Tiivistämällä resursseja gzip- tai deflate-koodilla voit vähentää verkon kautta lähetettävien tavujen määrää.

Sivuston nopeus. Tiivistämällä resursseja gzip- tai deflate-koodilla voit vähentää verkon kautta lähetettävien tavujen määrää. Sivuston nopeus 0 / 100 Nopeus Pitäisi korjata: Ota pakkaus käyttöön Tiivistämällä resursseja gzip- tai deflate-koodilla voit vähentää verkon kautta lähetettävien tavujen määrää. Pienennä seuraavien resurssien

Lisätiedot