AS OY OULUN TAHTI, SOITTAJANKANGAS, OULU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AS OY OULUN TAHTI, SOITTAJANKANGAS, OULU"

Transkriptio

1 AS OY OULUN TAHTI, SOITTAJANKANGAS, OULU Marssisauvantie 1 As Oy Oulun Tahti muodostuu yhteensä kuudestatoista erillisestä tai kytketystä pientalosta, jotka rakennetaan Oulun kaupungin vuokratontille Soittajankankaalle. Jokaisen asunnon yhteydessä on 1-2 katettua autokatospaikkaa sekä oma lämmin varasto/tekninen tila. Asunnoissa on oma suojaisa piha sekä katettu terassi, joka on mahdollista lasittaa liukulasituksin. Taloyhtiöön rakennetaan myös väestönsuojarakennus, joka toimii taloyhtiön varastona ja lämpimänä polkupyörävarastona.

2 JOUHEVASTI KOTIIN VAALANTIELTÄ As Oy Oulun Tahti sijaitsee Soittajanpuistoon rajoittuvalla tontilla Vaalantien varrella. Se on arkkitehtuuriltaan moderni taloyhtiö, jonne rakennetaan 16 huolellisesti suunniteltua erillistaloa. Niistä löytyy koteja sekä sinkuille että perheille. Yksitasoisissa kodeissa asuminen on helppoa senioreille. Runsaasti tilaa tarvitseville lapsiperheille on koteja kahdessa kerroksessa. Oulun Tahdin kodeissa muiden asumisen äänet eivät häiritse Sinua, sillä yhteisiä ulkoseiniä ei ole naapureiden kanssa. VIIHTYISÄ KOTI Kotien suunnittelussa on kiinnitetty huomiota asumisviihtyvyyteen. Kotien tilaratkaisut ovat käytännöllisiä ja kompakteja, kasvavankin perheen vaihtuviin tarpeisiin sopeutuvia. Olohuoneen, keittiön ja ruokailutilan muodostama avoin tila luo jokaiseen kotiin avaran sydämen, joka kutsuu koko perheen ja ystävät yhdessäoloon. Täällä viihdytään ruokaa laittaen ja siitä nauttien; kokkivuorossa olevat voivat samalla seurustella olohuoneessa viihtyvien kanssa. Sauna ja kylpyhuone muodostavat upean rentoutumispaikan. Tervaleppäpaneelit tuovat tyylikästä pehmeyttä. Kokolasiseinä yhdistää saunan ja kylpyhuoneen avaraksi kokonaisuudeksi. Upea valaistus tekee tilasta viihtyisän. Luonnonvalon runsaus on näiden kotien luksusta. Korotettuihin oleskelutiloihin valoa tuovat isot ikkunat ja tarjoilee myös kesävehreyttä kotiin. Olohuoneen jatkeena on koko kodin levyinen terassi, lämpimien kesäpäivien keidas. Terassit avautuvat iltapäivän ja illan aurinkoon. Asunnoissa on runsaasti säilytystilaa: pyörille on tilaa autokatoksessa, ulkoiluvälineille on varasto kodin yhteydessä ja sisällä kaapistoja/vaatehuoneita on riittävästi. Lisäksi taloyhtiöön rakennetaan myös väestönsuojarakennus, joka toimii taloyhtiön varastona ja lämpimänä polkupyörävarastona. Asunnon ostajalla on mahdollisuus vaikuttaa sisustusmateriaaleihin työmaan aikataulun puitteissa. Kohteeseen tehdään valmiit sisustussuunnitelmat, jossa on useita hintaan sisältyviä värivaihtoehtoja maali-, laatta- ja parkettimateriaaleille. Myös yksilöllinen suunnittelu on mahdollista. Kiintokalusteet toimittaa Puustelli, ja niissä on muutosmahdollisuus ja veloitukseton suunnittelupalvelu aikataulun puitteissa. KOTI LÄHELLÄ LUONTOA JA PALVELUJA Soittajankangas on luonnonläheinen asuinalue 6,5 km päässä Oulun keskustasta. Ulkoilualueet ja kuntoilumahdollisuudet ovat aivan vieressä. Kehittyvään Hiukkavaaran keskustaan on matkaa 1km. Saarelan päiväkoti ja alakoulu on 500 m päässä. Pyöräilymatkan päässä ovat Myllyojan keskustan palvelut ja uimaranta Saarelassa. Soittajankankaalle on helppo kulkea niin omalla autolla kuin bussilla. Lähin pysäkki on 300m päässä. Kotien rakentaminen on käynnissä ja ne valmistuvat kesäkuussa Kohteella on RS-rahoitus.

3

4 A1 MYYTY 77,5m² 3h + k Myyntihinta: Velaton: Oleskelutiloihin valoa tulee kahdesta ilmansuunnasta. Kodissa on tilava terassi, joka voidaan lasittaa. Oleskelupihaa suojaa puu- ja pensasaidat.

5 A2 MYYTY 77,5m² 3h + k Myyntihinta: Velaton: Oleskelutiloihin valoa tulee kahdesta ilmansuunnasta. Kodissa on tilava terassi, joka voidaan lasittaa. Oleskelupihaa suojaa puu- ja pensasaidat.

6 A3 MYYTY 77,5m² 3h + k Myyntihinta: Velaton: Oleskelutiloihin valoa tulee kahdesta ilmansuunnasta. Kodissa on tilava terassi, joka voidaan lasittaa. Oleskelupihaa suojaa puu- ja pensasaidat.

7 A4 VAPAA 77,5m² 3h + k Myyntihinta: Velaton: Oleskelutiloihin valoa tulee kahdesta ilmansuunnasta. Kodissa on tilava terassi, joka voidaan lasittaa. Oleskelupihaa suojaa puu- ja pensasaidat.

8 B5 VAPAA 109,5m² 5h + k Myyntihinta: Velaton: Asumismukavuutta yhdessä tasossa. Kodissa on neljä makuuhuonetta sekä tilava vaatehuone. Eteisessä on kaapistotilaa koko perheen ulkoiluvaatteille.

9 B6 VAPAA 109,5m² 5h + k Myyntihinta: Velaton: Asumismukavuutta yhdessä tasossa. Kodissa on neljä makuuhuonetta sekä tilava vaatehuone. Eteisessä on kaapistotilaa koko perheen ulkoiluvaatteille.

10 B7 VAPAA 109,5m² 5h + k Myyntihinta: Velaton: Asumismukavuutta yhdessä tasossa. Kodissa on neljä makuuhuonetta sekä tilava vaatehuone. Eteisessä on kaapistotilaa koko perheen ulkoiluvaatteille.

11 B8 MYYTY 112,5m² 4h + k Myyntihinta: Velaton: Asumisviihtyisyyttä yhdessä tasossa. Lisämukavuutta tuo oma sisäänkäynti kodinhoitohuoneeseen. Makuuhuoneet ovat reilunkokoisia ja vanhemmille on tilava vaatehuone oman huoneen yhteydessä.

12 C10 MYYTY 125,5m² 5h + k Myyntihinta: Velaton: Korkea olohuone tuo upeaa avaruutta tähän kotiin. Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta omalla kylpyhuoneella. Sieltä löytyy myös runsaasti säilytystilaa: vaatehuone 3,0m² ja varasto 11,0m².

13 C9 MYYTY 125,5m² 5h + k Myyntihinta: Velaton: Korkea olohuone tuo upeaa avaruutta tähän kotiin. Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta omalla kylpyhuoneella. Sieltä löytyy myös runsaasti säilytystilaa: vaatehuone 3,0m² ja varasto 11,0m².

14 D11 VAPAA 114,0m² 5h + k Myyntihinta: Velaton: Oleskelutiloihin valoa tulee kahdesta ilmansuunnasta. Kodissa on tilaa lasten touhuta. Yläkerrassa on kaksi tilavaa makuuhuonetta, vaatehuone ja wc.

15 D12 VAPAA 82,5m² 3h + k Myyntihinta: Velaton: Oleskelutiloihin valoa tulee kahdesta ilmansuunnasta. Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta. Yläkerrassa on laajennusvarausta 31.5.m²

16 D13 MYYTY 82,5m² 3h + k Myyntihinta: Velaton: Oleskelutiloihin valoa tulee kahdesta ilmansuunnasta. Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta. Yläkerrassa on laajennusvarausta 31.5.m²

17 D14 MYYTY 82,5m² 3h + k Myyntihinta: Velaton: Oleskelutiloihin valoa tulee kahdesta ilmansuunnasta. Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta. Yläkerrassa on laajennusvarausta 31.5.m²

18 D15 MYYTY 82,5m² 3h + k Myyntihinta: Velaton: Oleskelutiloihin valoa tulee kahdesta ilmansuunnasta. Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta. Yläkerrassa on laajennusvarausta 31.5.m²

19 D16 VAPAA 82,5m² 3h + k Myyntihinta: Velaton: Oleskelutiloihin valoa tulee kahdesta ilmansuunnasta. Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta. Yläkerrassa on laajennusvarausta 31.5.m²

20 Perustukset Perustuksena rakennussuunnitelmien mukainen maanvarainen teräsbetoniperustus. Alapohja Alapohjana on maanvarainen lämmöneristetty betonilaatta. Ulkoseinät Asuinrakennusten ulkoseinät ovat puurakenteisia, eristepaksuus on 250mm. Julkisivuverhouksena on maalattu puupaneeliverhous ja osin maalattu julkisivuvaneri tai tehosterimoitus arkkitehtipiirustusten mukaisesti. Väliseinät Asuntojen väliseinät ovat kertopuurunkoisia kipsilevyseiniä. Yläpohja ja vesikate Vesikatto on puuristikkorakenteinen harjakatto, joka lämmöneristetään puhallusvillalla. Vesikatemateriaali on kumibitumikermi. Ovet Asuntojen ulko-ovet ovat Kaskipuun ovia vakiopainikkein. Huoneistojen väliovet ovat valkoisia laakaovia, kylpyhuoneen ja saunan ovet lasia. Ikkunat Asuntojen ikkunat ovat kiinteäpuitteisia tai sisään aukeavia puualumiini-ikkunoita valkoisilla sälekaihtimilla varustettuina. Kalusteet Kalusteet toteutetaan pohjapiirustusten ja erillisen kiintokalustesuunnitelman mukaisesti. Lattiapinnoitteet Oleskelutilojen lattiapinnoitteena on parketti. Wc:n, saunan ja kylpy- ja kodinhoitohuoneen sekä osittain eteisen lattiat laatoitetaan sisustussuunnitelman mukaisesti. Seinäpinnoitteet Asuinhuoneiden seinät maalataan, pesuhuoneen seinät ja wc:n kalusteseinä laatoitetaan. Keittiön välitilaan tulee laminaatti. Saunan seinät paneloidaan tervaleppäpaneelilla. Kylpyhuoneen ja saunan välinen seinä on lasia. Kattopinnoitteet Pääosin kattopinta on ruiskutasoitettu kipsilevy, saunan ja kylpyhuoneen katto on tervaleppäpaneelia. Koneet ja varusteet Keittiö: induktioliesitaso, kalusteuuni, astianpesukone, jää-/ pakastekaappi Sauna: pilarimallin sähkökiuas ja Lumilaude tervaleppälauteet Pesuhuone ja WC: suihkuseinät pohjapiirustuksen mukaisesti ja pyyhekoukut sisustussuunnitelman mukaisesti Terassit Terassien lattiapintana on painekyllästetty terassilauta. Terassien ja parvekkeiden lasitus on huomioitu rakenteissa ja rakennusluvassa, jolloin lasitukset on mahdollista toteuttaa lisätyönä. Talotekniikka Lämmitysmuotona on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. Asunnoissa on huoneistokohtaiset lämmön talteenotolla varustetut ilmanvaihtokoneet ja huoneistokohtainen lämpimän ja kylmän veden mittaus. Vesikalusteet ovat Oraksen malleja LVI-suunnitelman mukaisesti (ostajalla muutosmahdollisuus aikataulun puitteissa). Kiinteät valaisimet toteutetaan pääosin energiaa säästävällä LED-tekniikalla. Sähkönkulutuksen mittaus on huoneistokohtainen. Asuntoihin rakennetaan laajakaistajohdotus ja yhtiö tekee jo rakennusaikana sopimuksen laajakaista- ja kaapelitelevisioliittymästä. Laajakaistan perusnopeus (10M) kytketään jokaiseen huoneistoon, ja asukas voi nostaa laajakaistan nopeutta tilaamalla lisänopeuden palveluntarjoajalta. Piha Kulkuväylät pääosin asfalttia ja betonikiveystä. Istutukset, nurmialueet ja aidat asemapiirustuksen mukaisesti. Leikkialue varustetaan keinulla ja hiekkalaatikolla.

21 Asemakuva Kartta

22

23 Kohteen myynti TERO MOILANEN rakennuspalvelu JOPERA Ostomiehentie OULU

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3 B7 ja B8 90240 OULU Juuri valmistuneessa taloyhtiössä on vapaana kaksi paritalokotia. As Oy Oulun Knuutilanrinne on rakennettu Syväkiventielle Knuutilankankaalle.

Lisätiedot

AS OY OULUN KNUUTILANRINNE, KNUUTILANKANGAS, OULU

AS OY OULUN KNUUTILANRINNE, KNUUTILANKANGAS, OULU AS OY OULUN KNUUTILANRINNE, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3, 90240 OULU As Oy Oulun Knuutilanrinteeseen tulee 17 asuntoa kolmeen rivit- pari- ja luhtitaloon. Arkkitehtuuriltaan moderneja koteja on

Lisätiedot

OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU

OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU Lakeisentie 7 A ja B Koti on viihtyisällä uudella asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot ja pihat ovat rakennettu jo valmiiksi. Taloilla on oma tontti,

Lisätiedot

AS OY OULUN SOINTI, SOITTAJANKANGAS OULU

AS OY OULUN SOINTI, SOITTAJANKANGAS OULU AS OY OULUN SOINTI, SOITTAJANKANGAS OULU Soittajanlenkki 2, 90670 Oulu As Oy Oulun Sointi rakennetaan Oulun kaupungin vuokratontille Soittajankankaalle. Asunnot ovat erillis- ja paritalokoteja, joista

Lisätiedot

OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU

OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU Jarvantie 12B 90410 OULU 126m² 5h+k + varasto ja autokatos Myyntihinta: 329 800 Koti on viihtyisällä vanhalla asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot

Lisätiedot

Kaunis koti viihtyisällä alueella

Kaunis koti viihtyisällä alueella Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,

Lisätiedot

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Aito puu on luonnollinen ja ekologinen valinta. Hirsitalosta on helppo sisustaa lämmin ja ajattoman tyylikäs koti. Rakennamme kaksi modernia hirsitaloa Soittajankankaalle

Lisätiedot

AS OY TAMPEREEN TYVIPUU, HAUKILUOMA, TAMPERE

AS OY TAMPEREEN TYVIPUU, HAUKILUOMA, TAMPERE AS OY TAMPEREEN TYVIPUU, HAUKILUOMA, TAMPERE Tyviraitti 6, 33340 TAMPERE Vehreään Haukiluomaan rakennetaan arkkitehtuuriltaan moderni As Oy Tampereen Tyvipuu Tampereen kaupungin vuokraamalle tontille.

Lisätiedot

Koti pellon reunalla lähellä kaupungin keskustaa

Koti pellon reunalla lähellä kaupungin keskustaa Koti pellon reunalla lähellä kaupungin keskustaa Rakennamme omakotitalon maalaismaisemaan 5 km päähän Oulun kaupungin keskustasta. Kaupunkiin pääset kätevästi bussilla ja pyöräillen. Lähialueen tiet ja

Lisätiedot

Koti aitiopaikalla Knuutilankankaalla

Koti aitiopaikalla Knuutilankankaalla Koti aitiopaikalla Knuutilankankaalla Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

AS OY OULUN HIRSIKOTI, SOITTAJANKANGAS, OULU

AS OY OULUN HIRSIKOTI, SOITTAJANKANGAS, OULU AS OY OULUN HIRSIKOTI, SOITTAJANKANGAS, OULU Marssirummuntie 25, 90670 OULU Moderneja hirsikoteja rakennetaan Oulun kaupungin vuokratontille Soittajankankaalle. As Oy Oulun Hirsikotiin rakennetaan seitsemän

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

Koti lähellä kaupungin keskustaa

Koti lähellä kaupungin keskustaa Koti lähellä kaupungin keskustaa Laadustaan tunnettu Jopera rakentaa upeita koteja viihtyisään ja pidettyyn Haapalehtoon. Alueella on runsaasti palveluja ja hyvät liikenneyhteydet. Matkaa Oulun kaupungintalolle

Lisätiedot

LOMA-ASUNNOT, OLLUKKA, ISO-SYÖTE

LOMA-ASUNNOT, OLLUKKA, ISO-SYÖTE LOMA-ASUNNOT, OLLUKKA, ISO-SYÖTE Tupasluikantie 10 Uusia loma-asuntoja valmistuu Iso-Syötteen tunturin juurelle. Loma- asunnossa on korkea varustelutaso ja laadukkaat sisustusmateriaalit. Energiatehokas

Lisätiedot

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12 Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,

Lisätiedot

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3 Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,

Lisätiedot

Rave Rakennus Oy Hallitie Ylivieska p

Rave Rakennus Oy Hallitie Ylivieska p As Oy Vaski, Oulu Raven uusi kohde rakentuu Ouluun Kivikkokankaalle (Palloilijantie 35). Sijainniltaan Vaski on ihanteellinen rauhallisuutta arvostavalle, sillä kohde sijaitsee kulmatontilla ja kahdelta

Lisätiedot

AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO

AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO Supernovankatu 12, Harjuniitty, Nokia As. Oy Nokian Mäntypuistoon rakennetaan uusia, nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja puistoon rajoittuvalle omalle tontille. Lämmitysmuotona

Lisätiedot

As Oy Oulun Soittoniekka Erillis- ja rivitaloyhtiö Soittajankangas, Oulu. Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty!

As Oy Oulun Soittoniekka Erillis- ja rivitaloyhtiö Soittajankangas, Oulu. Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! As Oy Oulun Soittoniekka Erillis- ja rivitaloyhtiö Soittajankangas, Oulu Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Matti Lahtinen 0400 886 443 Valtteri Tokkonen

Lisätiedot

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi Länsitie 40, 11 120 Riihimäki HUONEISTO Huoneistot: A ja B Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: A 52 m 2, B 56,5 m 2 Sijainti: Otsola, Riihimäki 2h+avokeittiö+ sauna Osoite:

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY JÄMSÄ VILLENKUJA Villenkuja 3 42100 JÄMSÄ Mestaritiimi Oy Lukkoilantie 12 42100 JÄMSÄ Yleistä: As Oy Jämsän Villenkuja sijaitsee Jämsässä os. Villenkuja 3. Tontti sijaitsee Villenkujalla

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu Hopeapellontie 2, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: A2, A5 ja B9 Tilat: 3H + keittiö + sauna Pinta-ala: 73,5 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna Osoite: Hopeapellontie

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

ROVANIEMEN KOTIRANTA

ROVANIEMEN KOTIRANTA ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN KOTIRANTA Upealla ja rauhallisella sijainnilla, Kemijoen rannassa korkeatasoinen viiden huoneiston Kontio-hirsitalo. Suunnittelussa on huomioitu joen ja luonnon läheisyys.

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta. Hopeapellontie 5, Hämeenlinna

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta. Hopeapellontie 5, Hämeenlinna As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta Hopeapellontie 5, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: B5 ja B3 Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: 50 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna 2h+tupakeittiö+ sauna

Lisätiedot

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,

Lisätiedot

Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto

Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto «Rakennetaan Kanta-Saarenkylään hyvälle paikalle yhtiön omistamalle tontille osoitteeseen Kulppilantie 23 ja 30, 96900 Rovaniemi. Ala-asteelle on vain pari sataa metriä

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki /JA 3.12.2018 1(5) ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 Osoite: Ripusuontie 38 00660 Helsinki Kursiivilla muutokset ennakkomarkkinoinnista 1. Kohde Asunto Oy Ripusuontie 38 on

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2 RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin

Lisätiedot

Ennakkomarkkinointiesite

Ennakkomarkkinointiesite Ennakkomarkkinointiesite 29.12.2016 KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ YLI NELJÄNNESVUOSISADAN MODERNI KOTI LUONNON ÄÄRELLÄ Perusmäen perinteikkäässä kylämiljöössä alkaa pian modernien puutalojen aika. Nämä uudet puutalokodit

Lisätiedot

As Oy Oulun Lumiukko Paritalotaloyhtiö Talvikangas, Oulu. Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty!

As Oy Oulun Lumiukko Paritalotaloyhtiö Talvikangas, Oulu. Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! As Oy Oulun Lumiukko Paritalotaloyhtiö Talvikangas, Oulu Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Matti Lahtinen 0400 886 443 Valtteri Tokkonen 050 567 8884

Lisätiedot

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat.

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat. 1 RAKENNUSSTAPASSELOSSTUSS 3311..0011..22001100 Kohde Kohde on nelikerroksinen asuinkerrostalotalo, jossa on yhteensä 19 asuntoa. Pohjakerroksessa ovat huoneistokohtaiset varastot, ulkoiluvälinevarasto,

Lisätiedot

ÅTTA. RAKENNUS TURKU UUDIS. Rintapellonlenkki Turku HIRVENSALO

ÅTTA. RAKENNUS TURKU UUDIS. Rintapellonlenkki Turku HIRVENSALO ÅTTA. HIRVENSALO UUDIS RAKENNUS TURKU Rintapellonlenkki 2 20900 Turku Paritaloasuntojen korkeatasoinen kokonaisuus Åtta rakentuu merelliseen ympäristöön Hirvensalon Toijaisten asuinalueelle. Asuinalue

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN MUORINSYLI Muorinkuja 8, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 9.1.2014

AS OY TUUSULAN MUORINSYLI Muorinkuja 8, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 9.1.2014 AS OY TUUSULAN MUORINSYLI Muorinkuja 8, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 9.1.2014 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: 3kpl paritaloja 1 autokatosta sekä jätekatos. RS uudiskohde. Oma tontti (3107m2).

Lisätiedot

TARMO-RAKENNE OY. Asuntorakentaja vuodesta Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!

TARMO-RAKENNE OY. Asuntorakentaja vuodesta Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Sinun kotisi, on juuri sinun perheellesi tehty! TARMO-RAKENNE OY Asuntorakentaja vuodesta 1975 As Oy Oulun Vaskooli Erillistaloyhtiö Vaskikangas, Oulu Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Matti Lahtinen

Lisätiedot

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1 Asunto Oy Sipoon Kvartsi Kvartsitie 1 Uutta modernia asumista Söderkullassa! Asunto Oy Sipoon Kvartsi rakennetaan Söderkullan alueelle lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön tulee kolme taloa,

Lisätiedot

83,5 m², 3-4h, avok., s,

83,5 m², 3-4h, avok., s, Kohteen ilmoittaja Sp-Koti l Turku, Välitysliike Turku Oy LKV Humalistonkatu 2b 20100 Turku Puh: 010 288 9888 Vain yksi jäljellä!! Ennakkomarkkinointi tuotti kovan kysynnän ja nyt jäljellä on enää yksi

Lisätiedot

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto HUONEISTO Huoneistot: B4 ja B8 2 H +tupakeittiö + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2h + tupakeittiö+ sauna Osoite: Otonpolku 1, Riihimäki Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi,

Lisätiedot

AS OY PIRKKALAN FÄRMINNIITTY

AS OY PIRKKALAN FÄRMINNIITTY UUDISKOHDE 98,5m2 4h+k+sauna Paritalo AS OY PIRKKALAN FÄRMINNIITTY Färminpolku 1, Pirkkala As Oy Pirkkalan Färminniitty on Taloteko Oy:n uusi myyntikohde, joka rakentuu Pirkkalan Färmin alueelle. Naapurissa

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua

ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua Uniikki koti upeassa ympäristössä Täällä koti on osa maisemaa, maisema osa kotia - valoa tulvillaan, jokainen vuodenaika vahvasti läsnä.

Lisätiedot

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa.

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Asemapiirros Parihuvila loistavalla paikalla Iso-Syötteellä Parihuvila rakentuu laadukkaista

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.

Lisätiedot

ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA

ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA Puustellinpiha tarjoaa viihtyisää ja huoletonta asumista keskustan palveluiden äärellä Alustava havainnekuva URAKOINTI JA MYYNTI, DOVICO OY Jorma Pentikäinen, 0400 871 197, jorma.pentikainen@dovico.fi

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

As Oy Oulun Saunatonttu Rivitalotaloyhtiö Kiulukangas, Oulu. Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!

As Oy Oulun Saunatonttu Rivitalotaloyhtiö Kiulukangas, Oulu. Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! As Oy Oulun Saunatonttu Rivitalotaloyhtiö Kiulukangas, Oulu Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Matti Lahtinen 0400 886 443 Valtteri Tokkonen 050 567

Lisätiedot

1 As Oy Launonrinne Rakennustapaselostus 01.04.2013 ra Yleiskuvaus Asunto Oy Launonrinne rakennetaan rakennuslupaa haettaessa voimassa olevien kentamismääräysten mukaisesti. Yhtiöön kuuluu kaksi asuinrivitaloa

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde

Lisätiedot

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Loistava sijainti kodille Asunto Oy Brahenkulma sijaitsee kauniissa Vanhassa Raahessa Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa vahaa apteekkia vastapäätä. Aivan tuntumassa

Lisätiedot

AS OY VUOREKSEN AURINKORINNE

AS OY VUOREKSEN AURINKORINNE UUDISKOHDE AS OY VUOREKSEN AURINKORINNE Takamaanrinne 7, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen Tervalepänpuistoon rajoittuvalle tontille rakennetaan korkeatasoisia rivitaloasuntoja. Asunnoilla

Lisätiedot

Tietoa kohteesta. 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ph+s Liminka Jokivarrentie Jokivarrentie , Liminka. 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ ph+s 100.

Tietoa kohteesta. 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ph+s Liminka Jokivarrentie Jokivarrentie , Liminka. 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ ph+s 100. 253 000 Jokivarrentie 7 91900, Liminka 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ ph+s 100.0 m² Tietoa kohteesta ENNAKKOMARKKINOINNISSA tilava omakotitalo, jossa yläkerta varaus valmiina. Kokonaisuus on suunniteltu niin että

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2

Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY VAASAN SMIRNOFFINTIE 9 Yleiskuvaus: Asunto Oy :n rakennuspaikka sijaitsee Vaasan Huutoniemen kaupunginosassa kortteli 10tontti 14 Yhtiön omistamalle tontille rakennetaan asuinrakennus

Lisätiedot

AS OY VUOREKSEN LEINIKKI

AS OY VUOREKSEN LEINIKKI UUDIDE A OY VUOREEN LEINII oukkuaurankatu 7, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurann alueelle rakennetaan puistoon rajoittuvalle tontille nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja. Lämmitysmuoto

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA Asemakaavaote 30.5.2012 Naistenmatka Tuohikorpi AS OY PIRKKALAN TUOHIKORPI Tuohivirsu 6 33960 Pirkkala HUONEISTOSELOSTUS Päivitetty 19.8.2013 OLOHUONE Katto koristeruiskutasoite Seinät

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI

Lisätiedot

TARMO-RAKENNE OY MARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!

TARMO-RAKENNE OY MARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Sinun ko si, on juuri sinun perheellesi tehty! TARMO-RAKENNE OY Asuntorakentaja vuodesta 1975 MARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. As Oy Oulun Maakirjakartano Paritaloyhtiö Haapalehto, Oulu Kun etsit

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY VANHALINNAN TAMMI 1&2. 83,5m 2 92m 2. Pääurakoitsija Rakennusliike Osrak Oy

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY VANHALINNAN TAMMI 1&2. 83,5m 2 92m 2. Pääurakoitsija Rakennusliike Osrak Oy RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY VANHALINNAN TAMMI 1&2 83,5m 2 92m 2 3-4h, avok, ph, s, vh, lämmin varasto 4h, avok, khh, ph, s, vh, lämmin varasto Pääurakoitsija Rakennusliike Osrak Oy YLEISTÄ As Oy Vanhalinna

Lisätiedot

Asunto Oy Porin Hilman Piha MYYNTIESITE

Asunto Oy Porin Hilman Piha MYYNTIESITE MYYNTIESITE As Oy Porin Hilman Piha Noukantie 10, 28600 Pori 3 kpl 1-kerroksisia rivitaloja, 15 asuntoa Kerrosala: 1102 m 2 Asuinhuoneistoala: 1025 m 2 Rakennusaika: 05/2018-01/2019 HUONEISTOT 3 h+k+s

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee

Lisätiedot

Paritalo Karhunmäessä

Paritalo Karhunmäessä Haapiokatu 7 Paritalo Karhunmäessä - unelmakoti kaikilla mukavuuksilla Huhtikuussa 2019 Karhunmäen Haapiokadulle valmistuu paritalo, jonka varustelu hakee vertaistaan. Rauhalliselle ja lapsiystävälliselle

Lisätiedot

Rakennusliike A Vänttilä Oy

Rakennusliike A Vänttilä Oy Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Oulun Pyyntipiha Pyyntitie 8, 90540 Oulu Yleistä: As Oy Oulun Pyyntitie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta ja kahdesta

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Savolanhelmi I. Rivitalokoti kauniilla paikalla.

Asunto Oy Kuopion Savolanhelmi I. Rivitalokoti kauniilla paikalla. Rivitalokoti kauniilla paikalla. SAVOLANPLLONKUJA SAVOLANAHONTI TALO A TALO B AK 1 AK 2 VSS JÄT AK 3 LIKKI JA OLLU AK 4 TALO TALO TALO C TALO SAVOLANNIMNTI I-vaiheessa rakennetaan talot, ja. Asunto Oy

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä Moderni koti Hyvinkäällä Talo A Kortetie Jäte Martinlähteenpuisto 1 ap Jäte Talo B Oleskelu- ja leikkialueet Autokatos 1 7 ap Autokatos 2 9 ap Hyvinkäällä on ihanteellinen logistinen sijainti ja erinomaiset

Lisätiedot

AS OY VUOREKSEN VANAMO

AS OY VUOREKSEN VANAMO UUDIDE A OY VUOREEN VANAMO oukkuaurankatu 9, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurann alueelle rakennetaan puistoon rajoittuvalle tontille nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja. Lämmitysmuoto

Lisätiedot

KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI. Poikkivirrankuja 5,55100 Imatra

KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI. Poikkivirrankuja 5,55100 Imatra KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI Poikkivirrankuja 5,551 Imatra Korkeatasoista asumista ImatrallaKorkeatasoista asumista ImatrallaImatran Vuoksentähti tarjoaa erinomaiset

Lisätiedot

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa upea rivitalo järven rannalla! As Oy Kotaranta rakennetaan omalle tontille Leppäveden rantaan. Yhtiö on vapaarahoitteinen ja käsittää yhden

Lisätiedot

As Oy KuOpiOn savolanhovi

As Oy KuOpiOn savolanhovi As Oy Kuopion Savolanhovi NTIE LA H A N O SA VO O V SA LA NPELL ON KUJ A SA VO LA NNIEMENTIE As Oy Kuopion Savolanhovi Asunto Oy Kuopion Savolanhovi rakennetaan lapsiperheiden suosimalle ja rauhalliselle

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1.

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1. As. Oy Järvenpään Erkintarha 16.10.2018 1(5) AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA Osoite: Erkinkuja 8 04420 Järvenpää 1. Kohde As Oy Järvenpään Erkintarha on vapaarahoitteinen asunto-osakeyhtiö. Yhtiössä on 13

Lisätiedot

Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero h, k, s, 73,5 m² Kov Energialuokka B 2018 Mh ,00 Vh ,00

Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero h, k, s, 73,5 m² Kov Energialuokka B 2018 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero 627959 3h, k, s, 73,5 m² Kov. 2019 Energialuokka B 2018 Mh. 85 319,00 Vh. 213 297,00 Uus-Aittaluodontie 3. RAKENTEILLA. Valmiille, vehreälle asuinalueelle tulossa

Lisätiedot

11,01 10,91. As B 9,91 10,44 10,55 10,48 10,51 9,97 9,99 9,92 9,32 9,28 8,97

11,01 10,91. As B 9,91 10,44 10,55 10,48 10,51 9,97 9,99 9,92 9,32 9,28 8,97 Asunto Oy Espoon Asunto Tapiolan Oy Espoon viitoset Tapiolan viitoset Kontti 4, 0210 Kontti ASUNTO Espoo 4, 0210 OY Espoo ESPOON KONTTI 4 4h + k + askh + pe + s + pu + 2wc + 2vh + var = á 161 m2 (111 m2

Lisätiedot

AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET

AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET A OY KUOION ARIA NIVEA JAIIRROK JAIIRROK 1H+ 33,5 m 2 KERROTAO HUONE 14,5 m 2 As.28 1H+ 33,5 m 2 6,5 m 2 3, 7, 14, 21, 28 3. 4. A () Y 5,0 m 2 6,5 m 2 2,5 m 2 5. porrash. 23,0 m 2 ÄH Ei30 JAIIRROK 1H+

Lisätiedot

AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa

AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa Uuden ajan asuinalue Pohjoisen luonto yhdistyy täällä uuden ajan kaupunkiasumiseen. Asunto Oy Oulun Marskia ympäröivä Kivikkokangas on uusi, pientalovaltainen

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Ritahovi. Oma koti Ritaharjussa.

Asunto Oy Oulun Ritahovi. Oma koti Ritaharjussa. sunto Oy Oulun Ritahovi Oma koti Ritaharjussa. sunto Oy Oulun Ritahovi sunto Oy Oulun Ritahovi Oulun seudun karttapalvelu :: Tulostussivu http://kartta.ouka.fi/web/printpage.aspx sunto Oy Oulun Ritahovi

Lisätiedot

VAASAN KUTOJANKARTANO

VAASAN KUTOJANKARTANO RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi. Uusi koti luonnonkauniilla alueella.

Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi. Uusi koti luonnonkauniilla alueella. Uusi koti luonnonkauniilla alueella. Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi Kohde rakennetaan luonnonkauniille Pihlajalaakson alueelle lähelle kaupungin keskustaa, jonne on alle 3 kilometriä. Kulkuyhteydet

Lisätiedot

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7.

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7. RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakentaja: Rakennusliike Hörkkö Oy YLEISTÄ As Oy Naantalin Keihäänkärki 2 on RS-rahoitteinen rivitaloyhtiö. Yhtiö muodostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta ja seitsemästä asunnosta.

Lisätiedot

MARJAKALLIO. Rivitalokoteja luonnonläheiseen naapurustoon. As Oy Kuopion. Petosenmutka 35 a, Kuopio. JL-Rakentajat on nyt Jalon.

MARJAKALLIO. Rivitalokoteja luonnonläheiseen naapurustoon. As Oy Kuopion. Petosenmutka 35 a, Kuopio. JL-Rakentajat on nyt Jalon. As Oy Kuopion MARJAKALLIO Petosenmutka 35 a, 70820 Kuopio Rivitalokoteja luonnonläheiseen naapurustoon. JL-Rakentajat on nyt Jalon. Priimaa kaikilta kanteilta. Hyvä asua ja elää. Uudenraikkaita rivitalokoteja

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, LEMPÄÄLÄ

AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, LEMPÄÄLÄ AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, 37550 LEMPÄÄLÄ AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, 37550 LEMPÄÄLÄ TERVETULOA LEMPÄÄLÄN HAKKARIIN! Lempäälän Hakkariin aivan Hakkarinkartanon viereen

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Jokiranta. Mukava koti Pattijoen rannalla.

Asunto Oy Raahen Jokiranta. Mukava koti Pattijoen rannalla. Mukava koti Pattijoen rannalla. Puistoalue Talo C Kevyenliikenteenväylä ja Pattijoki Talo D Oleskelu- ja leikkialue Tekn. Talo B Arokankaantie 2 vierasap 1 ap Autokatos 1 6 ap 1 ap Autokatos 3 4 ap Autokatos

Lisätiedot

172,0 m², 7h, 2x k, 2x...,

172,0 m², 7h, 2x k, 2x..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Samu Saarnio Puh: 0407215991 Aurea LKV Kempeleentie 7 B 90400 Oulu Puh: 08 370 900 Tämä kodikas puutalokoti sijaitsee rauhallisella Yläsiirtolan alueella kaupungin välittömässä

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) As. Oy Helsingin Sarvasto ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO. Sarvastonkaari 1A ja 1B HELSINKI. 1.

RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) As. Oy Helsingin Sarvasto ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO. Sarvastonkaari 1A ja 1B HELSINKI. 1. RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO Osoite: 1. Kohde Sarvastonkaari 1A ja 1B 00840 HELSINKI 2. Tontti ja kaava 3. Rakenteet Perustukset Runko Julkisivut Asunto Oy Helsingin Sarvasto on

Lisätiedot

AS OY IISALMEN MAJAKKA. Uusi kohde Luuniemen arvostetulle asuinalueelle

AS OY IISALMEN MAJAKKA. Uusi kohde Luuniemen arvostetulle asuinalueelle AS OY IISALMEN MAJAKKA Uusi kohde Luuniemen arvostetulle asuinalueelle Upeita kaupunki koteja. Kaunis ympäröivä luonto järvimaisemineen yhdistettynä keskustan palvelujen läheisyyteen luovat käytännöllisyyttä

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostettuun Palokan Tertunlaaksoon, rahalliselle asuinaluelle

Lisätiedot

Tuusula, Kellokoski Kohdenumero h,k,s,ak, 122,5 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00

Tuusula, Kellokoski Kohdenumero h,k,s,ak, 122,5 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00 Erillistalo Tuusula, Kellokoski Kohdenumero 602311 5h,k,s,ak, 122,5 m² Kov. 2010 Energialuokka E Mh. 259 000,00 Vh. 259 000,00 Omenaniitynkaari 26. Kaunis omakotimainen erillistalo pientaloalueella päättyvän

Lisätiedot

As Oy Ylivieskan Puhuri. Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska

As Oy Ylivieskan Puhuri. Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska Vaivatonta asumista lähellä palveluita sijaitsee erinomaisella paikalla Huoneistoissa on toimivat pohjaratkaisut ja erinomainen uudella Savarin asuinalueella lähellä Savarikeskuksen

Lisätiedot

ASUNTO OY IMATRAN KOSKITORI ASUNTO OY LAPPEENRANNAN ARKADI

ASUNTO OY IMATRAN KOSKITORI ASUNTO OY LAPPEENRANNAN ARKADI ASUNTO OY IMATRAN KOSKITORI ASUNTO OY LAPPEENRANNAN ARKADI Koulukatu 25,53100 Lappeenranta Asunto Oy Imatran Koskitori Asunto Oy Lappeenrannan Arkadi on hissillinen uusi kerrostalo, joka rakennetaan Lappeenrannan

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero 616558 3h,tk,s, 121,0 m² Kov. 1900 Energialuokka C 2018 Mh. 185 000,00 Vh. 449 990,00 Raatihuoneenkatu 3. Asunto Oy Hämeenlinnan Kultakino peruskorjataan kunnioittaen

Lisätiedot