Suomen Kanttori-urkuriliiton toimintakertomus 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Kanttori-urkuriliiton toimintakertomus 2014"

Transkriptio

1 Suomen Kanttori-urkuriliiton toimintakertomus 2014 Yleistä 1. Jäsenet Liiton tarkoituksena on valvoa jäsentensä taloudellisia, koulutuksellisia ja yhteiskunnallisia etuja, neuvotella ja tehdä sopimuksia heidän palkkauksestaan ja muista palvelussuhteen ehdoistaan sekä edistää ammattikunnan keskinäistä yhteyttä. Seuraavassa rajaudutaan AKI-yhteisön työnjaon mukaisesti perusliitolle kuuluviin asioihin, ja muiden ammattijärjestön tehtäviin kuuluvien asioiden katsotaan tulevan käsitellyiksi AKIn toimintasuunnitelmassa edellä. vuoden aikana liiton toimisto siirtyy tilapäisiin väistötiloihin Akavatalon peruskorjauksen ajaksi. Tämä vaikuttaa sekä liiton toimintaan että talouteen. Valmistuvien kanttoreiden saamiseksi liiton varsinaisiksi jäseniksi aikaisempaa suuremmalta osin kehitetään yhteistyötä hiippakuntien ja kirkon koulutuskeskuksen kanssa. Jäsenpidon ja jäsenrekrytoinnin parantamiseksi kiinnitetään jäsenistön huomiota siihen, että liiton palvelut, informaatio ja edunvalvonta kuuluvat vain jäsenille. Uudistetaan liiton jäsenrekrytointimateriaali. Jäsenpainopiste on ollut säännönmukaisesti esillä hallituksen kokouksissa toimintavuoden aikana. Hallituksen kokouksissa ja alaosastovierailuilla on pidetty esillä sitä, että liiton informaatio ja palvelut kuuluvat vain jäsenille. Hidas jäseneksihyväksymismenettely ei ole enää esteenä liittoon liittymiselle. AKI-yhteisön esitteitä ei ole vielä uudistettu ja tätä myöten myöskään SKULn jäsenrektyrointimateriaalia ei ole uudistettu. Liiton toimistosta annetun yleisen tason neuvonnan kautta on saatu pari uutta varsinaista jäsentä sekä kannattajajäsentä. Positiivisen kuvan antaminen liitosta edesauttaa uusien jäsenten rekrytointia. Samalla on tasapainoiltava sen seikan kanssa, että liiton palvelut kuuluvat vain jäsenille.

2 2. Opiskelijatoiminta Opiskelija-asiamies vierailee oppilaitoksissa kevät- ja syyslukukaudella tiedottamassa liiton ja työelämän asioista sekä rekrytoimassa uusia opiskelijoita liiton jäseniksi. Kevätlukukaudella aiheena ovat kesätyöt. Rekrytoinnissa apuna on opiskelijatoiminnan oma esite. Opiskelijanäkökulmaa pidetään esillä sekä liiton toiminnassa että Cruxlehdessä. Oppilaitosten opiskelijaedustajista koostuva opiskelijatoimikunta ideoi ja toteuttaa yhdessä opiskelija-asiamiehen kanssa toimintaa. a järjestetään niin oppilaitoksissa kuin valtakunnallisestikin mm. osallistumalla Kirkon päivä 2014 järjestämiseen. Liiton kotisivuilla olevia opiskelijoiden omia sivuja päivitetään aktiivisesti pitäen ne ajantasaisina. Viestintää liiton ja opiskelijoiden sekä eri oppilaitoksissa opiskelevien välillä pyritään kehittämään edelleen. Opiskelijatoiminnan esite uudistetaan yhtä aikaa AKI-yhteisön muiden esitteiden kanssa. Opiskelija-asiamies vieraili perinteisin aihein kaikissa oppilaitoksissa sekä kevät- että syyslukukaudella. Myös muut perinteiset toimintamuodot olivat käytössä. Opiskelijatoimikunta kokoontui vuoden aikana kolmeen kokoukseen, joista yksi pidettiin Oulussa ja kaksi Helsingissä. Tampereen ja Kuopion opiskelija-edustajat vaihtuivat syyskaudella, muuten toimikunnan kokoonpano säilyi ennallaan. Marraskuussa Helsingin Tuomiokirkossa järjestettiin Kirkon päivä, johon osallistui teologian ja kirkkomusiikin opiskelijoita. 3. Kanttorikoulutus Oppilaitosvierailut sekä yhteistyö oppilaitosten henkilökunnan kanssa sujuivat hyvin ja oppilaitosvierailujen yhteydessä saatiin rekrytoitua hyvin uusia jäseniä. Tapahtumat ja oppilaitosvierailut ovat tärkeitä tilaisuuksia tavoittaa opiskelijoita, sekä saada näkyvyyttä liitolle. Opiskelijatoimikunnan jäsenet osallistuivat kokouksiin ja muuhun toimintaan aktiivisesti. Kirkon päivään osallistui kiitettävästi kirkkomusiikin opiskelijoita. Tapahtuman suunnittelussa ja toteuttamisessa tarvittiin paljon opiskelija-asiamiesten ja opiskelijatoimikuntien panosta, vaikka päävastuu olisi pitänyt olla Kirkkohallituksella. Tapahtumaa ei järjestetä enää tulevaisuudessa samalla tavalla. Liitto tukee kirkkomusiikin koulutuksen säilymistä korkeatasoisena ja itsenäisenä. Liiton hallitus osallistuu keskusteluun ja valmistelee tarvittaessa lausuntoja ja kannanottoja

3 koskien muun muassa yliopistotasoisen kanttorikoulutuksen säilymistä nykylaajuudessaan. Liitto osallistuu kirkkomusiikin koulutusfoorumiin, jossa kirkon koulutuskeskuksen, hiippakuntien, Sibelius-Akatemian ja ammattikorkeakoulujen kouluttajat kohtaavat. Liiton näkökulmana ovat sekä seurakuntatyön tarpeet että kanttorin viran asema. Jatketaan yhteydenpitoa kirkkomusiikin oppilaitosten opettajakunnan kanssa mm. opiskelijatapaamisten yhteydessä. Kirkkomusiikin koulutusfoorumissa oli aiheena ennakointityöskentely. Liiton edustajat osallistuivat myös Kirkon kouluttajafoorumiin, jonka aiheena oli myös ennakointityöskentely. Työskentelyissä haettiin mielikuvia siitä, mitä musiikillisia taitoja kaikilla kirkon työntekijöillä tulisi olla vuonna 2035 ja toisaalta mitä yleisiä, työntekijöille yhteisiä taitoja tulisi olla kaikilla kirkon työntekijöillä vuonna Liitto järjesti tapaamisen hiippakuntakanttoreiden kanssa alkuvuodesta. Oppilaitosten opettajakuntaa tavattiin oppilaitosvierailujen ja kanttoripäivien suunnittelutyöryhmän merkeissä. Liiton näkyminen kirkkomusiikin koulutusfoorumissa on hyvä ja tärkeä asia. Liitto saa hyvin näkyvyyttä kyseisessä foorumissa (3 hlöä). Yhteydenpito oppilaitosten opettaja- ja henkilökuntaan voisi olla aktiivisempaa ja tavoitteellisempaa. Liitto ei ollut vuonna 2014 kovin aktiivinen kysymyksissä, jotka koskivat koulutuksen järjestämistä. Toisaalta tarvetta juuri tällaiseen aktiivisuuteen ei ollut. 4. Uusien kanttoreiden rekrytointi Liiton, alaosastojen ja jäsenten kautta välitetään innostavaa ja asiallista kuvaa kanttorin ammatista. Tarpeen mukaan ollaan yhteistyökumppaneina oppilaitosten ja kirkon rekrytointihankkeissa. Vuoden kanttorin valinnan julkistamisen yhteydessä nostettiin esille se, että vuoden kanttori on ollut innostamassa alalle useita nuoria. Vuonna 2014 ei osallistuttu rekrytointihankkeisiin. Opiskelijatoiminta oli mukana järjestämässä Kirkon päivää. Vuoden kanttorin saaman julkisuuden myötä onnistuttiin hyvin välittämään innostavaa ja asiallista kuvaa kanttorin ammatista. Vuoden kanttorin saama julkisuus on yksi tärkeimmistä keinoista ja kanavista liitolle välittää tietoa kanttorin ammatista suurelle yleisölle.

4

5 5. Kanttorin virka, työ ja identiteetti Liiton kannanotoissa tuodaan esille kanttorin viran ja tehtävien keskeinen rooli suomalaisessa kirkollisessa perinteessä ja seurakuntien jumalanpalveluselämässä. Kanttorin virka tulee säilyttää jokaisessa seurakunnassa. Liitto pitää esillä sitä, että korkeatasoisen suomalaisen kirkkomusiikin elinehto on riittävä määrä laajaa yliopistotutkintoa edellyttäviä kanttorin virkoja sekä kirkkomusiikin korkeimman opetuksen riittävä resursointi. Virkojen määrään ja tasoon sekä virantäyttöihin kiinnitetään erityistä huomiota, kun kirkon virkasuhdelainsäädännön uudistus on astunut voimaan ja tuomiokapitulit eivät enää hallinnoi kanttorin virkaa. Liitto pyrkii edistämään kanttorien urakehitysmahdollisuuksia sekä taiteellisissa että hallinnollisissa tehtävissä. Ansioituneelle ja edustavalle jäsenelle myönnetään Vuoden kanttori palkinto. Liitto otti kantaa seurakuntarakenteen kehittämiseen liittyviin kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen muutosehdotuksiin. Tämä kannanotto tapahtui AKIn lausunnon kautta. Liitto pitää tärkeänä sitä, että jokaisessa seurakunnassa on jatkossakin pakollinen kanttorin virka ja että tämä määritellään jatkossakin kirkkojärjestyksessä. Vuoden 2014 SKUL-valtuuston puheenjohtaja on myös pitänyt tätä asiaa esillä kirkolliskokoustyöskentelyssä sekä kirkolliskokouksen valiokuntatyöskentelyssä. Vuoden 2014 lopulla liitolta kysyttiin kantaa vielä valmisteilla olevaan diakonivirkaesitykseen. Asian virallinen käsittely on vuoden 2015 toimintaa. Vuoden kanttori palkinnon sai Mauri Miettunen Rovaniemen seurakunnasta. Palkinto luovutettiin valtuuston kevätkokouksen yhteydessä. Liiton vaikuttamismahdollisuudet ovat hyvät silloin, kun asioista saadaan tieto riittävän ajoissa. Siksi on jatkuvasti panostettava hyviin yhteistyösuhteisiin kirkon hallinnon viranhaltijoiden kanssa. 6. Ammattikunnan keskinäisen yhteyden edistäminen Liitto osallistuu Pori Organ festivaalin kanttoritapaamiseen. Yhteistyössä kirkon koulutuskeskuksen ja hiippakuntien kanssa järjestetään edunvalvontainfoja kanttoreiden koulutustapahtumien yhteyteen. Liitto tukee kirkkomusiikkitapahtumien ilmoittelua.

6 Yhteistyössä Kirkkohallituksen jumalanpalveluselämä ja yhteiskunta yksikön kanssa valmistellaan liiton ja kirkkohallituksen solmiman sopimuksen pohjalta Oulussa vuonna 2015 pidettäviä Kanttoripäiviä. Opiskelijat pyritään saamaan aikaisempaa vahvemmin mukaan kanttoripäiville. Alaosastotoiminnan virkistämiseksi aloitetaan alaosastojen kanssa yhteistyöhanke, jossa hallitus vierailee vuosittain jonkin alaosaston alueella esim. alaosaston vuosikokouksen yhteydessä, ja samalla järjestetään alueen jäsenistön neuvottelukokous. Alaosastoja muistutetaan toiminta-avustuksesta ja informoidaan muistakin ajankohtaisista ammatillisista ja sopimusasioista muun muassa sähköpostitse. Toteutetaan jäsentilaisuus yhteistyössä Kirkko Soikoon tapahtuman kanssa. Tuetaan eläkeläisjäseniä eläkeläistapahtumien järjestämisessä taloudellisesti ja yhteydenpitokanavana. Pori Organ festivaalin kanttoritapaamisessa oli kaksikymmentä osallistujaa. Kirkko soikoon tapahtuman jäsentilaisuudessa oli 27 osallistujaa ja Organo Novo tapahtumassa liiton jäsentapahtumassa oli 21 osallistujaa. Eläkeläisjäsenille järjestetyllä Nostalgia-matkalla Ahvenanmaalle oli kaksikymmentä osallistujaa. Liiton hallitus teki alaosaston vierailun Haminaan Kymenlaakson Kanttori-urkuriyhdistyksen vieraana. Samassa yhteydessä pidettiin hallituksen kokous. AKIn apulaistoiminnanjohtaja vieraili kutsusta vuoden aikana sekä Keski-Suomen että Pirkanmaan Kanttorien vieraana. Alaosastoavustusta saivat vuoden aikana Pohjois-Pohjanmaan Kanttori-urkuriyhdistys sekä Keski-Pohjanmaan Kanttorit. Lisäksi Satakunnan kanttori-urkuriyhdistykselle myönnettiin vuosijuhla-avustusta. Jäsenistön tapaaminen ns. paikan päällä eri puolella Suomea saa kiitosta. Liiton toiminnan ja jäsenpidon kannalta on tärkeää jalkautua eri puolelle Suomea sekä alaosastovierailujen että jäsentapaamisten merkeissä. Eläkeläisjäsenten oma toiminta osoittautui edelleen tarpeelliseksi, vaikka Nostalgia-matkalle olisikin mahtunut enemmänkin osallistujia. Osallistuneet olivat erittäin tyytyväisiä matkaan. 7. Kirkkomusiikki ja musiikkipolitiikka Nordiska kyrkomusikrådetin jäsenenä aloitetaan seuraavan Pohjoismaisen kirkkomusiikkisymposiumin valmistelut. Liitto on mukana neuvottelemassa uutta sopimusta Kirkon musiikkijuhlien järjestämiseksi. Liiton tavoitteena on sopimus, jossa taloudellisista vastuista ja

7 työvoimavastuista on sovittu selkeästi ja Yhteiskustannuksen asema ohjelmiston julkaisijana on turvattu. Liitto osallistuu Suomen Musiikkineuvoston jäsenenä Suomalaisen musiikin päivän valmisteluun ja toteutukseen sekä huolehtii sitä koskevasta tiedotuksesta ja ohjeistuksesta omalle jäsenistölleen. Seurataan Kirkkomusiikki-lehden ja Kotimaa-lehden yhteistyön vaikutusta Kirkkomusiikin tilausten määrään. Kirkkomusiikki-lehteä markkinoidaan Cruxissa ja valmistuville kanttoreille lähetetään Kirkkomusiikki-lehden näytenumero. Liitto osallistui Pohjoismaiseen kanttorien ammattijärjestöjen kokoukseen Göteborgissa kesäkuussa. Pohjoismaista kirkkomusiikkisymposiumia valmisteltiin myös ko. kokouksessa sekä sähköpostiviestien kautta vuoden aikana. Neuvotteluja kirkon musiikkijuhlien järjestämisestä Helsingissä vuonna 2017 käytiin edelleen vuoden 2014 aikana. Päätoimikunta aloitti työskentelynsä, mutta varsinaista sopimusta musiikkijuhlien järjestämisestä ei saatu hyväksyttyä vuoden 2014 aikana. Liitto hyväksyi omalta osaltaan kaksi eri versiota, mutta lopullisen sopimuksen hyväksyminen jäi vuodelle Palautetta Kirkkomusiikkilehden ilmestymistä uudessa muodossa seurattiin tarkasti ja pitkälti saadun palautteen johdosta päätettiin palata lehden ilmestymisessä vanhaa, aikakauslehtimäiseen muotoon vuoden 2015 alusta. Yhteistyösopimusta Kotimaa-lehden kanssa ei jatkettu. Henkilövaihdokset kirkkohallituksessa ja muissa yhteistyökumppaniorganisaatioissa hidastivat edelleen Kirkon musiikkijuhlien valmisteluja. Liitto pitää tärkeänä, että vuonna 2015 Kirkon musiikkijuhlien valmistelut sujuisivat rivakasti ja päämäärätietoisesti niin juhlien ohjelman kuin ohjelmiston suunnittelunkin suhteen, jotta kuorot pääsevät vihdoin harjoittelemaan johtajien kanssa juhlien ohjelmistoa.

Suomen Kanttori-urkuriliiton toimintakertomus 2015

Suomen Kanttori-urkuriliiton toimintakertomus 2015 Suomen Kanttori-urkuriliiton toimintakertomus 2015 Yleistä Liiton tarkoituksena on valvoa jäsentensä taloudellisia, koulutuksellisia ja yhteiskunnallisia etuja, neuvotella ja tehdä sopimuksia heidän palkkauksestaan

Lisätiedot

Perusliittojen tiedoksi merkittävät toimintakertomukset:

Perusliittojen tiedoksi merkittävät toimintakertomukset: Perusliittojen tiedoksi merkittävät toimintakertomukset: Suomen Kanttori-urkuriliiton toimintakertomus 2016 Yleistä 1. Jäsenet Liiton tarkoituksena on valvoa jäsentensä taloudellisia, koulutuksellisia

Lisätiedot

VALTUUSTO 2015/KEVÄT LIITE ESITYSLISTAN KOHTA 7

VALTUUSTO 2015/KEVÄT LIITE ESITYSLISTAN KOHTA 7 VALTUUSTO 2015/KEVÄT LIITE ESITYSLISTAN KOHTA 7 Hyväksytty AKIn valtuustossa 25.5.2015 KERTOMUS AKI R.Y.:N JA SEN PERUSLIITTOJEN TOIMINNASTA VUODELTA 2014 Yleistä Toiminnan painopisteet Tässä kertomuksessa

Lisätiedot

Viestintästrategia vuosille

Viestintästrategia vuosille Hyväksytty valtuuston kokouksessa 22.11.2018 Viestintästrategia vuosille 2019 2022 1. Johdanto Suomen Kanttori-urkuriliitto, Suomen kirkon pappisliitto ja Suomen teologiliitto muodostavat yhdessä Kirkon

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

VALTUUSTO 2010/SYYS LIITE

VALTUUSTO 2010/SYYS LIITE VALTUUSTO 2010/SYYS LIITE Hyväksytty valtuuston kokouksessa 24.11.2010 AKIN VIESTINTÄSTRATEGIA VUOSIKSI 2011-2014 Viestintästrategian on valmistellut AKIn hallituksen asettama viestintätyöryhmä, johon

Lisätiedot

1. AKIn toiminta-ajatus ja viestintä

1. AKIn toiminta-ajatus ja viestintä Hyväksytty valtuuston syyskokouksessa 21. 22.11.2007 AKIN VIESTINTÄSTRATEGIA 2008-2010 1. AKIn toiminta-ajatus ja viestintä AKIn toimintaympäristönä on työmarkkinakenttä sekä kirkko laajasti ymmärrettynä,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

AKIN JÄSENKYSELY 2015

AKIN JÄSENKYSELY 2015 AKIN JÄSENKYSELY 2015 28.4.2015 Tekijä OSIOT 1. Seurakuntarakenne 2. Diakonivirka 3. Työaika 4. Palkkaus 5. AKIn jäsenvakuutukset ja lakimiespalvelut 6. AKIn viestintä 2 3 Osio 1: Seurakuntarakenne MIELESTÄNI

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Koulutettuja hammashoitajia, suun terveydenhoitoalan lähihoitajia ja suuhygienistejä sekä alan opiskelijoita edustava

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 sivu Enonkosken kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 sivu Enonkosken kappelineuvosto Kokousaika maanantai 22.1. klo 18.00 19.25 Paikka Enonkosken seurakuntatalo Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven - puheenjohtaja Pekka Auvinen x aluekappalainen, puheenjohtajana kokouksessa Touko Ahokas x jäsen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee opettajien palvelussuhteen ehdoista

Lisätiedot

Opettajien edunvalvoja

Opettajien edunvalvoja Opettajien edunvalvoja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta. OAJ on maassamme ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee opettajien palkkauksesta,

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 15.2.2010 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Asiat: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Seurakuntarakenteiden kehittäminen Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Kirkolliskokous linjasi seurakuntarakenteiden kehittämistä 15.5.2013 Kirkkohallituksen esitys: Uusi seurakuntayhtymä 2015 Kirkolliskokouksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset

Lisätiedot

13.05.2014. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin strategia 2015-2020

13.05.2014. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin strategia 2015-2020 Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin strategia 2015-2020 Tuomiokapitulin tehtävänmäärittelyn lähtökohtia Mitä varten tuomiokapituli / me olemme olemassa? Mikä on tuomiokapitulin / meidän perustehtävä?

Lisätiedot

Millaista osaamista yritykset tarvitsevat lähivuosina? Kauppakamarin osaamisselvitys vuoteen 2016

Millaista osaamista yritykset tarvitsevat lähivuosina? Kauppakamarin osaamisselvitys vuoteen 2016 Millaista osaamista yritykset tarvitsevat lähivuosina? Kauppakamarin osaamisselvitys vuoteen 2016 Kyselyn toteutus Kohderyhmän muodostivat kauppakamareiden jäsenyritykset. Kyselyyn osallistui 17 kauppakamaria.

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry.

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Valmistuvien opettajien infotilaisuus 3.5.2017 OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. 1 Opetusalan ammattijärjestö OAJ 2 JÄSENJAKAUMA 1.1.2012 1.1.2013 1.1.2014 1.1.2015 1.1.2016 1.1.2017 Lastentarhanopettajaliitto

Lisätiedot

Lakeuden Bioanalyytikot

Lakeuden Bioanalyytikot Lakeuden Bioanalyytikot LaBit ry. järjestää jäsenilleen opintotapahtumia sekä vapaaajan virkistäytymistilaisuuksia. 1 Yhdistyksen historiaa Kaikki sai alkunsa ajatuksesta perustaa oma yhdistys Seinäjoen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet Yhtymähallitus 4 26.01.2016 Yhtymähallitus 27 23.02.2016 Yhtymähallitus 51 26.04.2016 Vuoden 2017 säästötoimenpiteet 23/00.01.02/2015 Yh 26.01.2016 4 Valtio leikkaa ammatillisen koulutuksen kustannuksia

Lisätiedot

MITÄ HYÖDYN. OAJ:n jäsenyydestä?

MITÄ HYÖDYN. OAJ:n jäsenyydestä? MITÄ HYÖDYN OAJ:n jäsenyydestä? Miksi kannattaa olla ammattijärjestön jäsen? Konkreettiset taloudelliset jäsenedut on jokaisen helppo ymmärtää, mutta mitä muuta jäsenmaksulla saa? OAJ:n tärkein tehtävä

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

Piispainkokouksen lausunto kirkkohallitukselle n:o 1/ (5)

Piispainkokouksen lausunto kirkkohallitukselle n:o 1/ (5) Piispainkokouksen lausunto kirkkohallitukselle n:o /995 (5) AMMATILLINEN KOULUTUS KIRKON VIRKOIHIN Kirkkohallitus käsitteli täysistunnossaan 5.2.994 kirkkoneuvos Heikki Mäkeläisen muistion pohjalta kysymystä

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) Kirkkoneuvosto 4/2010 5.10.2010. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) Kirkkoneuvosto 4/2010 5.10.2010. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) KOKOUSTIEDOT Aika 5.10.2010 klo 16-18.20 Paikka Kanttorila OSALLISTUJAT läsnä poissa Puh. johtaja Lepistö Jouko vt. kirkkoherra x Alaoja Raimo jäsen, vpj. x Liikavainio

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 4.10.2016 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa VUOSISUUNNITELMA 2016 2017 SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen koulutus 76

Lisätiedot

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Sisällys: 1. Ohjaustoiminnan tavoitteet... 3 2. Ohjauksen järjestäminen, työmuodot ja tehtävien jakautuminen... 3 3. Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö... 5 4. Keskeiset

Lisätiedot

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy TOIMINTAKERTOMUS KAUDELLE 2010 2011 1. Johtokunnan toiminta ja kokoonpano Johtokunta kaudella 2010 2011 Pasi Airikka Metso Automation Oy Puheenjohtaja läsnä 5 kokouksessa Jaakko Karkila Metso Endress+Hauser

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf. 9.2.2009 1(6) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Juha Saranpää, Sari Söderman, Jari Kaivolahti. Asiat: 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo.

Lisätiedot

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1 YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika torstai 22.1.2004 klo 18.00-18.38 Paikka Osallistujat toimitalon juhlasali, Eerikinkatu 3 A (liite 1), liitetään erikseen pöytäkirjaan

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka: Ti 30.1.2018 klo 18.30 seurakuntatalo Asialista: asiat 1 8 (1-8 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

K O K O U S K U T S U

K O K O U S K U T S U ASKOLAN SEURAKUNTA Askolantie 23 07500 ASKOLA K O K O U S K U T S U Kirkkovaltuuston kokous pidetään 2.6.2016 klo 18.00 seurakuntakodilla, Askolantie 23 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

Kanttorinvirkaan kelpoistavia tutkintoja koskevien säädösten soveltamisohje Hyväksytty piispainkokouksessa

Kanttorinvirkaan kelpoistavia tutkintoja koskevien säädösten soveltamisohje Hyväksytty piispainkokouksessa Kanttorinvirkaan kelpoistavia tutkintoja koskevien säädösten soveltamisohje Hyväksytty piispainkokouksessa 11.9.2013 SISÄLTÖ 1. Soveltamisohje 2. Piispainkokouksen ja kirkkohallituksen myöntämät kelpoisuudet

Lisätiedot

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1. Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto Kyselyn tarkoitus Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa Lapin ammattiopiston aikuiskoulutuksen opettajien näkemyksiä Työräätäli -toimintamallin kehittämiseksi opettajien ja opiskelijoiden hyödyksi. Työräätäli

Lisätiedot

VANTAAN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS

VANTAAN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Kokouskutsu 1/2015 1 (14) VANTAAN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Kokous Aika tiistai 27.1.2015 klo 18.00 (kahvitarjoilu klo 17.30) Paikka Osallistujat Vantaan seurakuntayhtymän palvelukeskuksen

Lisätiedot

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä

Lisätiedot

LIIKUNNAN JA TERVEYSTIEDON OPETTAJAT ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

LIIKUNNAN JA TERVEYSTIEDON OPETTAJAT ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 LIIKUNNAN JA TERVEYSTIEDON OPETTAJAT ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Vuoden 2013 toiminnan painopistealueet ovat: Edunvalvonnallisiin ja koulupoliittisiin kysymyksiin vaikuttaminen Koululiikunnan

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

VALTUUSTO 2014/SYYS. Hyväksytty valtuuston syyskokouksessa 20. 21.11.2014 AKIN VIESTINTÄSTRATEGIA VUOSIKSI 2015 2018

VALTUUSTO 2014/SYYS. Hyväksytty valtuuston syyskokouksessa 20. 21.11.2014 AKIN VIESTINTÄSTRATEGIA VUOSIKSI 2015 2018 VALTUUSTO 2014/SYYS Hyväksytty valtuuston syyskokouksessa 20. 21.11.2014 AKIN VIESTINTÄSTRATEGIA VUOSIKSI 2015 2018 Viestintästrategian on valmistellut AKIn hallituksen asettama viestintätyöryhmä, johon

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2 / Läsnä Viitapohja, Salla-Maria puheenjohtaja. Järvenpää, Pertti Kotiranta, Pirjo

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2 / Läsnä Viitapohja, Salla-Maria puheenjohtaja. Järvenpää, Pertti Kotiranta, Pirjo Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2 / 2012 Aika Paikka 28.2.2012 klo 19.00 Klo 17.30 Espoon kaupungin Kaupunkikehitysyksikön tutkimusjohtaja Teuvo Savikko kertoo seurakunnan alueesta tilastojen valossa. Klo

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. SÄÄNTÖMUUTOSMUISTIO 23.09.2009 Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. Muistiossa on kirjattuna ensin nykyinen sääntökohta ja sen perään esitetty muutos perusteluineen.

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa)

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 Aika Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) Paikka Läsnä Kirkko ja Maria Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2018. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

sihteeri, ilmoitustaulunhoitaja

sihteeri, ilmoitustaulunhoitaja Aika: Keskiviikko 7.11.2018 klo 18. Paikka: Seurakuntakodin kokoushuone Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja Lea Honkanen Anita Kamppi Tellervo Kuusiranta, varapuheenjohtaja Petri Reponen Anneli Ruisniemi

Lisätiedot

HeTa. Rovaniemi 23.9.2010

HeTa. Rovaniemi 23.9.2010 Kirkon palvelukeskushanke HeTa KiTo-teemapäivät Rovaniemi Lakimuutos Toukokuussa 2010 hyväksyttiin, että ev.lut.kirkkoon perustetaan kirjanpidon ja palkanlaskennan palvelukeskus, joka palvelee kirkon talousyksiköitä.

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 Kerimäen kappeliseurakunnan kappelineuvosto Sivu 7

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 Kerimäen kappeliseurakunnan kappelineuvosto Sivu 7 kappelineuvosto 11.2.2019 Sivu 7 Kokousaika: Maanantai 11.2.2019 klo 17.00 19.05 Kokouspaikka: Kerimäen seurakuntakoti Saapuvilla olleet jäsenet: Poissa: Loikkanen Toivo, pj Hannonen Tapani, vpj Huoman

Lisätiedot

Kanttorin virat ja päätös niihin vaadittavista tutkinnoista

Kanttorin virat ja päätös niihin vaadittavista tutkinnoista Kanttorin virat ja päätös niihin vaadittavista tutkinnoista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on kolme erilaista kanttorinvirkaa. Yleisin virka seurakunnissa on ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävä

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 31 Kirkkoneuvosto 3/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 31 Kirkkoneuvosto 3/ 31 28 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 30.05.2016 28 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle

Lisätiedot

Valoisamman tulevaisuuden tekijät

Valoisamman tulevaisuuden tekijät Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMIVA JA TOIMINNALLINEN AMMATTIOSASTO ON KIINNOSTAVA JA TEHOKAS Ammattiosaston on oltava vahva edunvalvoja, joka pystyy aidosti ajamaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuosi 2016 on Yhdistyksen juhlavuosi, jolloin se täyttää 50 vuotta. Sitä juhlistetaan

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuonna 2015 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. MAOL TIEDOTTAA Liiton tavoitteena on sisäisen ja ulkoisen tiedotuksen avulla tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. Liiton eri tiedotuskanavat

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan.

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan. JÄRVENPÄÄN, KERAVAN JA TUUSULAN SEURAKUNTIEN PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUKSEN OHJESÄÄNTÖ Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakutien perheasiain neuvottelukeskuksen tehtävänä on kirkkomme tunnustuksen pohjalla

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 Kirkkoneuvosto 20.07.2011

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 Kirkkoneuvosto 20.07.2011 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.20 Paikka: Seurakuntatalo Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Hämäläinen Sari x Kantola Pentti x Varapj Kiljunen

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot