(Valmistelija kunnanjohtaja )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "(Valmistelija kunnanjohtaja 044 417 5401)"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus ALIJÄÄMÄN KATTAMISTOIMENPITEIDEN VALMISTELU / YHTIÖITTÄMISJÄRJESTELYN VALMISTELUN PÄÄTTÄMINEN KHAL 260 Kunnan tilinpäätöksessä on kattamatonta alijäämää 1,042 milj.euroa. Vuoden 2010 talousarviossa olevan kattamissuunnitelman mukaan vuoden 2010 lopussa alijäämää pitäisi olla 0,8 milj.euroa. Nyt tiedossa olevalla tilinpäätösennusteella siihen ei tulla pääsemään. Tarkastuslautakunta on pyytänyt kunnanhallitusta kiinnittämään huomiota siihen, että taseesta puuttuu kaatopaikan lopettamisvaraus arviolta 0,75 milj.euroa, ja että varaus tulisi tehdä kuluvan vuoden tilipäätökseen. Lisäksi tarkastuslautakunta toteaa näkemyksenään, että kuluvan vuoden ja vuoden 2011talousarviossa kunnan talouden kehitys olisi saatava sellaiseksi, että kertyneet alijäämät saadaan katettua suunnitelman mukaisesti. Osana talouden nopeaa tasapainottamista on valmisteltu mahdollista kunnan omistamien sähköosakkeiden myyntiä kunnan 100 % omistamalle Oy Pihlaport Ltd:lle. Jotta suunnitellut toimenpiteet voidaan toteuttaa, edellyttää se ko. yhtiön yhtiöjärjestyksen muuttamista. Tämän ja muiden mahdollisten järjestelyjen toteuttamiseen varautuminen edellyttää yhtiöjärjestyksen muuttamista. Toisena vaihtoehtona selvitetään kunnan tuottavien kiinteistöjen, kuten metsien, siirtämistä perustettavalle yhtiölle. Tämän asian jatkoselvitystä varten on tarpeen hankkia asiantuntijapalveluja mm. seuraavista asioista: oikeudellisten näkökohtien tarkastelu, verotukseen liittyvien asiakoko naisuuksien selvittäminen, taloudellinen suunnittelu ja ennustaminen sekä avaavan taseen laadinta. Tarkoitus on, että järjestely toimeenpanoineen saataisiin toteutettua vielä vuoden 2010 aikana ja hankinta on tarpeen tehdä kiireellisesti. 1) Kunnanhallitus päättää, että konserniyhtiön Oy Pihlaport Ltd:n yhtiöjärjestyksen 2 (yhtiön toimiala) esitettään muutettavaksi seuraavasti: "Yhtiön toimialana on suunnitella, kehittää ja hoitaa satama toimintoja, siihen liittyviä muita liikennejärjestelyjä, ja tuotannollisia toimintoja sekä hallita tätä toimintaa palvelevia kiinteistöjä. Yhtiön toimialana on lisäksi suunnitella, kehittää ja hoitaa yhtiön metsäomaisuutta ja muuta kiinteistöomaisuutta, sekä vuokrata yhtiön hallussa olevia kiin-

2 teistöjä, ja hankkia sekä ylläpitää osakkeita ja muita arvo-osuuksia." 2) Kunnanhallitus päättää hankkia Audiapro OY:ltä konsulttipäiviä euroa( + alv 23 %) yhtiöittämiseen tarvittavien selvitysten laatimiseksi. Arviolta konsulttipäiviä tarvitaan 4-5. KHAL 274 Asian valmistelun ja konsulttiselvityksen ollessa vielä kesken, on tarkoituksenmukaista hakea valtuustolta valtuudet sisäisen yhtiöittämisen toteuttamiseen kunnanhallitukselle, jotta tarpeelliset toimenpiteet voidaan toteuttaa vielä vuoden 2010 aikana. Kunnanhallitus arvioi toimenpiteiden jatkoa kun konsulttiarviota on käytettävissä. Järjestelyssä haetaan valtuustolta valtuutusta kunnanhallitukselle sellaisten tuottavien metsäkiinteistöjen siirtämiseksi perustettavan yhtiön osakepääomaksi, joilla arvioidaan olevan alhainen tasearvo, mutta korkea todellinen arvo. Suoritettavassa yhtiöittämisessä kunnan suoraan omistama em. kiinteistöomaisuus siirtyy kunnan täysin omistaman osakeyhtiön osakepääomaksi, jolloin tasearvon ja todellisen arvon erotus tulee tulosvaikutteiseksi luovutusvoittokirjaukseksi. Järjestely myös vahvistaa kunnan tasetta, koska aiemmin alhaisella tasearvolla kirjattu omaisuus tulee kunnan taseeseen todelliseen arvoon perustuvana perustettavan yhtiön osakepääomana. Tavoitteena on, että apporrttiluovutuksessa toteutuvan kirjattava luovutusvoiton määrä olisi vähintään euroa. Liitteenä on Metsänhoitoyhdistys Itä-Savon arvio apporttina siirrettävien tilojen todellisesta arvosta, karttaliitteet ja selvitys siirrettävien tilojen tasearvosta. Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle 1)että valtuusto päättää valtuuttaa kunnanhallituksen käynnistämään ja toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet Punkaharjun Metsät ja Kiinteistöt Oy:n (työnimi) perustamiseksi vuoden 2010 aikana. 2)että valtuusto päättää valtuuttaa kunnanhallituksen siirtämään perustettavalle yhtiölle osakepääomaksi seuraavat/ tai osan seuraavista kunnan omistamista metsäkiinteistöistä: Tilan nimi RN:o Autio Herrainsaari Hirvivaara Jussila Kaatopaikka Kauvonniemi Kierniemi Kivelä

3 Kunta-Paavola Lammasvaara Lehtola Lehtola Lehtola Lähdemäki Metsäpelto Mikkolanmäki Muhola Tilan nimi RN:o Multala Mutikkala Mäkelä Nurmisilta Penttilä Petäjäjärvi Petäjäsaari Polenasilta Putkola Rajanotko Rasila Repokivi Roskakasa Saarela Salo Höökkilä Sippola Takatoivola Toivola Tuntematon Vaskola )että valtuusto päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa. KVAL 47 Kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen tekemän esityksen kohtien 1, 2 ja 3 osalta. Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin ja pöytäkirja tarkistettiin tämän asiakohdan osalta kokouksessa. - KHAL 11 Asian jatkovalmistelussa on selvitetty yhtiöittämisjärjestelyn veroseuraamuksia. Kaikkein tuottavimman metsäomaisuuden siirtäminen apporttina perustettavalle yhtiölle ei ole perusteltua. Selvitys mahdollisista siirrettävistä kohteista ja niiden arvosta on esityslistan liitteenä. Siirrettävien tilojen yhteenlaskettu suuntaa antava arvo on noin ja tasearvo ,72. Järjestelystä syntyy kirjattavaksi luovu tus voittoa siirrettävien kiinteistöjen lopullisesta todellisesta arvosta

4 riippuen yli tai alle euroa.. On otettava huomioon, että selvityksessä on ollut mukana kiinteistö Koulukumpu I 6:119, 0,7 ha, jonka kunta on myynyt, jo ten todellinen arvo on tämän vuoksi pienempi. Pihlaport Oy:tä varaudutaan käyttämään bioetanolitehdasjärjestelyssä, joten sen käyttäminen tässä järjestelyssä ei ole tarkoituksenmukaista. Tätä sisäistä yhtiöittämistä valmisteellaan yhtenä osaratkaisuna vanhojen ali jää mien kattamiseksi. Muita valmisteltavia operaatioita ovat omaisuuden esim. osakkeiden tai kiinteistöjen suora myynti, sekä peruspääoman alentami nen. (Valmistelija kunnanjohtaja ) Kunnanhallitus päättää 1) perustaa Punkaharjun Metsät ja Kiinteistöt Oy:n 2) esittää valtuustolle, että valtuusto päättää, että perustettavan yh tiön osake pääomaksi apporttina luovutetaan seuraavat kiinteistöt: Kylä Tila Rn:o Pinta-ala, ha 404 Kauvonniemi Koivumäki 4:110 1,9 404 Kauvonniemi Louhela 4:39 4,6 404 Kauvonniemi Putkola 6:139 8,2 404 Kauvonniemi Urheilukenttä 6:50 0,8 404 Kauvonniemi Ylätalo 5:90 22,5 405 Kulennoinen Luhtisilta 2:117 17,6 404 Punkaniemi Vaskola 1:337 16,0 418 Vaahersalo Kunta-Paavola 3:66 101,1 2) esittää valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää perustettavalle yhtiölle euron lainan 10 kuukaudeksi varainsiirtoverosta aiheutuviin kustan nuk siin. Kun nan hallitus valtuutetaan päättämään tarkemmin lainan ehdois ta. 3) nimetä kolme edustajaa perustettavan yhtiön hallitukseen. 4) valtuuttaa hallintojohtajan laatimaan yhtiöjärjestyksen siten, että yhtiön hallitukseen kuuluu yhteensä enintään kolme jäsentä ja että yhtiön toimialana on omistaa ja hallinnoida kiinteistöjä, osakkeita ja muuta omaisuutta ja saada niistä myyntituloa. Kunnanjohtaja muutti päätösesitystään kokouksessa ja esitti, että asia jätetään pöydälle lisäselvitysten tekmistä varten Päätös: Kunnanhallitus jätti asian pöydälle lisäselvitysten saamista varten. KHAL 36 - Kunta-Paavola tilasta esitetään rajattavaksi apportin yhteydessä ranta-alueita pois. Karttaliite rajausalueiden osalta jaetaan kokouksessa.

5 Valmistelussa on lähdetty siitä, että perustettavalta yhtiöltä tilataan koko kunnan metsätilojen hoitosuunnitelman päivitys. 1) perustaa Punkaharjun Metsät ja Kiinteistöt Oy:n, 2) esittää valtuustolle, että valtuusto päättää, että perustettavan yhtiön osakepääomaksi apporttina luovutetaan seuraavat kiinteistöt: Tilasta Kunta-Paavola 3:66 rajataan apportissa kuitenkin pois ranta-alueita oheisen karttaliitteen mukaisesti. 3) esittää valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää perustettavalle yhtiölle euron lainan enintään yhdeksi vuodeksi apporttijärjestelyn täytäntöönpanosta lukien varainsiirtoverosta ja metsänhoitosuunnitelman teetätämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Kunnanhallitus valtuutetaan päättämään tarkemmin lainan ehdoista. 4) valtuuttaa hallintojohtajan laatimaan yhtiöjärjestyksen siten, että yhtiön hallitukseen kuuluu yhteensä enintään kolme jäsentä ja että yhtiön toimialana on omistaa ja hallinnoida kiinteistöjä, osakkeita ja muuta omaisuutta ja saada niistä myyntituloa. Kunnanjohtaja täydensi päätösesitystä kokouksessa ja esitti: "Todetaan, etät Kunta-Paavola-tilalta ennen yhtiöittämisjärjestelyjä tullaan poistamaan/myymään puusto metsänhoitoyhdistyken suunnitelman mukaaan n m3, hinta-arvio yli euroa". KVAL Merkitään pöytäkirjaan kunnanhallituksen jäsenten Matti Partasen ja Raimo Laamasen esittämä toivomus, että virkistysalueilta puuston poistaminen tapahtuisi puistomaisena hakkuuna. --

6 Kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen tekemän päätösehdotuksen. Päätös: Kunnanvaltuusto päätti, että - perustettavan Metsät ja Kiinteistöt Oy: osakepääomaksi apporttina luovutetaan seuraavat kiinteistöt: Kylä Tila Rno Pinta-ala, ha Kauvonniemi Koivumäki 4:110 1,9 Kauvonniemi Louhela 4:39 4,6 Kauvonniemi Putkola 6:139 8,2 Kauvonniemi Urheilukenttä 6:50 0,8 Kauvonniemi Ylätalo 5:90 22,5 Kulennoinen Luhtisilta 2:117 17,6 Punkaniemi Vaskola 1:337 16,0 Vaahersalo Kunta-Paavola 3:66 101,1 Tilasta Kunta-Paavola 3:66 rajataan apportissa pois liitekartassa määritellyt ranta-alueet. - perustettavalle yhtiölle myönnetään euron suuruinen laina enintään yhdeksi vuodeksi apporttijärjestelyn täytäntöönpanosta lukien varainsiirtoverosta ja metsänhoitosuunnitelman teettämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Kunnanhallitus valtuutetaan päättämään tarkemmin lainan ehdoista Päätökseen liitetään: 1) valtuutettu Matti Partasen toivomusponsi, että Kunta-Paavola tilalla kaavassa määritellyt virkistysalueet jätettäisiin hakkaamatta; ja 2) valtuutettu Katja Silvennoisen toivomusponsi, että kunnanhallituksen päätöslinjaus "poistetaan/myydään" on selkeästi "myydään". - KHAL 73 Esityslistan oheismateriaalina on alustavat luonnokset perustettavan Metsät ja Kiinteistöt Oy:n: Perustamiskirjaksi, yhtiöjärjestykseksi ja apporttiluovutuskirjaksi. Apporttikirjasta käy esille luovutettavan omaisuuden arvo. Luovutusarvon pohjana on käytetty metsänhoitoyhdityksen laatimaa summa-arvomenetelmää sekä ns. tuottoarvomenetelmän sovellusta, minkä perusteet käyvät esille oheismateriaalin perusteluasiakirjasta. (Valmistelija hallintojohtaja ) Kunnanhallitus päättää 1) hyväksyä perustamisasiakirjat ja päättää valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan tekemään tarvittaessa tarpeellisia muutoksia perustamisasiakirjoihin. Tehdyistä muutoksista on informoitava

7 kunnanhallitusta. 2) nimetä yhtiökokousedustajan ja hallituksen jäsenet perustettavan yhtiöön. Kunnanjohtaja muutti keskustelun alussa päätösesitystä ja esitti, että - kunnanhallitus päättää siirtää asian käsittelyä, kunnes omaisuuden myyntiä koskevat toimenpiteet on ensin käsitelty. KHAL 227 Punkaharjun kunnanvaltuuston käynnistettyä Savonlinnan kaupungin kanssa kuntaliitokseen tähtäävät neuvottelut, ovat alijäämien kattamiseksi suunnitellut omaisuusjärjestelyt tulleet tarpeettomiksi siltä osin kun niitä on valmisteltu tehtäväksi ns. sisäisellä yhtiöittämisellä. Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää, että yh tiöittämisjärjestelystä luo vutaan toistaiseksi. - Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi keskustelun aikana kunnanhallituksen jäsenen Aune Kupiaisen esittäneen, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, että yhtiöittämisjärjestely pidetään voimassa., mi tä esi tystä kan nat ti He li Laamanen, joten asiasta tulee suorittaa äänestys. Puheenjohtaja teki äänestysesityksen ja esitti, että ne jotka äänestävät käsittelynpohjana ole van kunnanjohtajan esityksen puolesta äänestävät "jaa" ja ne jotka äänestä vät kunnanhallituksen jäsenen Aune Kupiaisen esityksen puo lesta ää nes tä vät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä käsittelynpohjana ollut kunnanjohtajan esitys sai viisi (5) "jaa" -ääntä (Raimo Muhonen, Raimo Laamanen, Katja Silvennoinen, Pasi Pulkkinen ja Matti Partanen) ja Aune Kupiaisen esi tys kak si (2) "ei" - ään tä (Aune Kupiainen ja Heli Laamanen).

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401)

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401) Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh )

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh ) Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011

Lisätiedot

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ Kunnanhallitus 250 18.10.2010 Kunnanvaltuusto 40 10.11.2010 Kunnanhallitus 287 01.12.2010 Tekninen tuotantolautakunta 10 08.02.2012 Kunnanhallitus 37 12.03.2012 Kunnanvaltuusto 12 19.03.2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Pihlaport Oy:n (myöhemmin Bio Port Oy) rahoitus on suunniteltu järjestettävän seuraavasti:

Pihlaport Oy:n (myöhemmin Bio Port Oy) rahoitus on suunniteltu järjestettävän seuraavasti: Kunnanhallitus 25 11.01.2011 Kunnanvaltuusto 9 02.02.2011 Kunnanhallitus 121 24.05.2011 Kunnanvaltuusto 38 30.05.2011 BIOETANOLITEHDASHANKE / TAKAUSJÄRJESTELY KHAL 25 Suomen Bioetanoli Oy:n n. 100 miljoonan

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Kunnanhallitus 262 03.11.2014 Kunnanvaltuusto 44 11.11.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja Elinkeino- ja 29 11.03.2014 Elinkeino- ja 98 10.10.2014 Elinkeino- ja 109 17.10.2014 Kaupunginhallitus 287 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 112 11.11.2014 Kalajoen sataman yhtiöittäminen 395/00.01.00/2011

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 18. kesäkuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 97 Kirjanpidollisten taseyksiköiden aloittavat taseet... 168 98 Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja 1 (5) 19.11. SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Kuntalain 2 a :ssä määritellyn yhtiöittämisvelvoitteen mukaan kunnan hoitaessa lain 2 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA Kunnanhallitus 169 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 43 14.06.2017 KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA KHALL 169 Valmistelija: : hallintojohtaja Esityslistan

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015:

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015: Kaupunginhallitus 116 23.03.2015 Kaupungin ja Holiday Club Resorts Oy:n välisen yhteistoimintasopimuksen muuttaminen sekä Kiinteistö Oy Seniori-Saimaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kunnanhallitus 285 01.12.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti

Lisätiedot

Kunnanhallitus 28 12.03.2012 Kunnanhallitus 144 27.08.2012 Kunnanhallitus 152 18.09.2012 Kunnanhallitus 163 15.10.2012 LAUSUNTO HALLINTO-OIKEUDELLE

Kunnanhallitus 28 12.03.2012 Kunnanhallitus 144 27.08.2012 Kunnanhallitus 152 18.09.2012 Kunnanhallitus 163 15.10.2012 LAUSUNTO HALLINTO-OIKEUDELLE Kunnanhallitus 28 12.03.2012 Kunnanhallitus 144 27.08.2012 Kunnanhallitus 152 18.09.2012 Kunnanhallitus 163 15.10.2012 LAUSUNTO HALLINTO-OIKEUDELLE KHAL 28 Kunnanvaltuuston päätöksellä 21.9.2009 53 Punkaharjun

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja Elinkeino- ja 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja 109 17.10.2014 maankäyttötoimikunta Kaupunginhallitus 287 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 112

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Täytäntöönpano: työryhmä

Täytäntöönpano: työryhmä Kunnanhallitus 21 01.02.2017 Kunnanhallitus 68 15.03.2017 Kunnanhallitus 115 10.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 22.05.2017 HALLINTOSÄÄNTÖ 1.6.2017 ALKAEN KHALL 21 Valmistelija: kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Lisätiedot

Esitys talousarvion muutokseksi (lisämääräraha) ja määräalan ostamista koskevan kaupan hyväksyminen (ohm )

Esitys talousarvion muutokseksi (lisämääräraha) ja määräalan ostamista koskevan kaupan hyväksyminen (ohm ) Kunnanhallitus 61 11.04.2016 Kunnanhallitus 98 23.05.2016 Kunnanhallitus 140 15.08.2016 Kunnanvaltuusto 36 29.08.2016 Esitys talousarvion muutokseksi (lisämääräraha) ja määräalan ostamista koskevan kaupan

Lisätiedot

KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi

KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi Valtuusto 83 14.12.2015 Sipoon kunnan sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen 1297/02.07.00/2015 KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Mynämäen Vesihuolto Oy:n perustaminen ja kunnan vesihuoltolaitoksen liiketoiminnan siirtäminen perustettavalle yhtiölle

Mynämäen Vesihuolto Oy:n perustaminen ja kunnan vesihuoltolaitoksen liiketoiminnan siirtäminen perustettavalle yhtiölle Kunnanhallitus 138 06.06.2016 Kunnanvaltuusto 26 13.06.2016 Mynämäen Vesihuolto Oy:n perustaminen ja kunnan vesihuoltolaitoksen liiketoiminnan siirtäminen perustettavalle yhtiölle 1023/02.07.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA [pp.kk.2016] 1. Osapuolet Tämän sopimuksen Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkamisesta (jäljempänä Sopimus ) ovat laatineet jäljempänä

Lisätiedot

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt:

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt: Kunnanhallitus 105 16.04.2015 Kunnanhallitus 77 31.03.2016 Kunnanhallitus 234 06.10.2016 Kunnanhallitus 147 11.05.2017 Kunnanvaltuusto 60 01.06.2017 Oravanpesä -kiinteistön (635-421-6-45) myyminen 561/02.07.02/2008,

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS LUKIEN

7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS LUKIEN Kunnanhallitus 113 10.05.2017 Kunnanhallitus 135 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 42 14.06.2017 Kunnanhallitus 7 30.08.2017 7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS 1.6.2017 LUKIEN KHALL 113

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014)

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014) APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014) Raahen kaupungin ja Raahen Satama Oy:n välillä KH 4.11.2014 KV 10.11.2014 2 SISÄLLYS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA...3 OSAPUOLET...3 TAUSTA JA TARKOITUS...3

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2014 1 (5) 182 Helsingin Satama Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 16.12.2014 HEL 2014-014178 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa edustamaan

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv)

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 23.09.2015 Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 Kunnanhallitus 268, 24.08.2015 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 268 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 304 19.08.2014 Kaupunginhallitus 374 28.10.2014 Valtuusto 45 06.11.2014. Pudasjärven kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen

Kaupunginhallitus 304 19.08.2014 Kaupunginhallitus 374 28.10.2014 Valtuusto 45 06.11.2014. Pudasjärven kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen Kaupunginhallitus 304 19.08.2014 Kaupunginhallitus 374 28.10.2014 Valtuusto 45 06.11.2014 Pudasjärven kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen 498/11.30/2014 KH 19.08.2014 304 Kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 23.04.2014 LASTEN KOTIHOIDON

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 18.03.2014

Lisätiedot

KUNTALIITOS. TALOUS/TASE JA TASEEN TUNNUSLUVUT Avaavan taseen muodostaminen

KUNTALIITOS. TALOUS/TASE JA TASEEN TUNNUSLUVUT Avaavan taseen muodostaminen KUNTALIITOS SAVONLINNA, PUUMALA, PUNKAHARJU JA KERIMÄKI TALOUS/TASE JA TASEEN TUNNUSLUVUT Avaavan taseen muodostaminen Toimintaa jatkavan kunnan avaavan taseen muodostamisessa noudatetaan pääsääntöisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.05.2014 576 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää hyväksyä Helsingin Energia -liikelaitoksen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19. joulukuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat Ero luottamustehtävistä / Ilpo Pylvänen, uuden valtuutetun kutsuminen valtuustoon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen 12.05.2014 Sivu 1 / 1 405/00.04.01/2014 28 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 13.10.2014. Liikelaitos Salon Kaukolämmön yhtiöittäminen 1046/00.01.00.03.00/2014

Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 13.10.2014. Liikelaitos Salon Kaukolämmön yhtiöittäminen 1046/00.01.00.03.00/2014 Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 13.10.2014 Liikelaitos Salon Kaukolämmön yhtiöittäminen 1046/00.01.00.03.00/2014 Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 Valmistelija: Liikelaitos Salon

Lisätiedot

SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ

SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ 5.9.2017 2 SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY Karjalan Tekstiilipalvelu Oy (Y-tunnus: 0167870-2),

Lisätiedot

KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN

KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 46): Kunnan vuoden 2015 talousarvion konsernitavoitteena on Kaartjärven Vesihuolto Oy:n osalta yhtiön toiminnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys KIRJANPITO 22C00100 Luento 10b: Oman pääoman riittävyys OMAN PÄÄOMAN RIITTÄVYYS Vähimmäisosakepääoma (OYL 1:3 ): Yksityinen osakeyhtiö (oy) 2 500 euroa Julkinen osakeyhtiö (oyj) 80 000 euroa. Yhtiön osakkaiden

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 03/2016

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 03/2016 AIKA Torstai 22.9.2016 kello 16.00 PAIKKA Microkadun kampus, B-osan 2. kerroksen kokoustila B2031 käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Liite/Viite * Asia 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot Kunnanhallitus 15 03.02.2014 Valtuusto 5 17.02.2014 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot 146/02.00/2013 KHALL 15 3.2.2014 Valtuusto päätti 17.6.2023 63 toteuttaa talouden

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 Kunnanhallitus 279 10.10.2016 Valtuusto 77 07.11.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.06/2016 RESVK

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 15.05.2017 Sivu 1 / 1 830/2017 00.04.01.00 34 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Kiinteistö Oy Espoon sairaalan varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTIÖITTÄMISSELVITYS/YHTIÖN PERUSTAMINEN

VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTIÖITTÄMISSELVITYS/YHTIÖN PERUSTAMINEN Kaupunginhallitus 203 24.04.2013 Kaupunginhallitus 213 08.05.2013 Yhteistyöryhmä 4 13.06.2013 Kaupunginhallitus 285 19.06.2013 Kaupunginhallitus 350 18.09.2013 Kaupunginvaltuusto 93 26.09.2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 05.12.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.12.2017 kello 17.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 279 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2.

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2. JAKAUTUMISSUUNNITELMA Kiljavan Sairaala Oy:n hallitus esittää yhtiön jakautumisen toteuttamista osakeyhtiölain 17 luvun 2 :n 1 momentin 1) -kohdan ja elinkeinoverolain 52c :n mukaisena kokonaisjakautumisena

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 34 KIINTEISTÖKANNAN SALKUTUS (LIITE) 2 35 TEOLLISUUSTONTIN MYYMINEN LISÄMAAKSI (LIITE) 5

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 34 KIINTEISTÖKANNAN SALKUTUS (LIITE) 2 35 TEOLLISUUSTONTIN MYYMINEN LISÄMAAKSI (LIITE) 5 KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA 8/2014 Kokousaika 27.8.2014 klo 18.30 Kokouspaikka Kapellby skola, Lapinjärventie 45 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p )

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p ) SELVITYS KUNNAN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISEN VAIHTOEHDOISTA Kunnanhallitus 27.6.2016 ( 120): Lopen kunnan valtuusto päätti kokouksessaan 6.6.2016 ( 34), että Lopen kunta eroaa jätelautakunta Kolmenkierrosta.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (5) 169 V 25.2.2015, Yhtiöittämisistä johtuvat vuoden 2014 talousarviomäärärahojen ylitykset esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto päättää oikeuttaa

Lisätiedot

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus Joutsan kunnanhallitus 211 28.11.2016 Joutsan kunnanhallitus 99 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 15.05.2017 Perusturvalautakunta 66 30.05.2017 HALLINTOSÄÄNNÖN UUDISTAMINEN Joutsan kunnanhallitus 28.11.2016

Lisätiedot