Vuoden Briard -kilpailut
|
|
- Kalle Kyllönen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÄIVITETTY Vuoden Briard -kilpailut Kilpailujen järjestäminen Kilpailut järjestää Suomen Briard ry. Kilpailukausi on kalenterivuosi. Kilpailut julistetaan Suomen Briard ry:n lehdessä kilpailukauden aikana sekä yhdistyksen nettisivuilla. Julistamisen yhteydessä julkaistaan kilpailusäännöt tai vaihtoehtoisesti viitataan enintään kaksi kilpailukautta vanhoihin sääntöihin, mikäli sääntöihin ei ole tehty muutoksia. Sääntömuutokset astuvat voimaan sillä kaudella kun ne on julistettu. Uusia kilpailuluokkia voidaan perustaa vapaasti. Uudet kilpailuluokat julistetaan samoin kuin vanhatkin. Suomen Briard ry:n hallitus nimeää henkilön, joka vastaanottaa tulokset ja laatii pisteytyksen perusteella tuloslistan sekä henkilön, joka tarkastaa pisteytyksen. Kilpailupalkinnot jaetaan kilpailukautta seuraavan vuoden vuosikokouksessa, joka järjestetään viimeistään helmikuun 28. Kilpailutulokset julkaistaan vähintään kunkin luokan 3 parhaan koiran osalta Suomen Briard ry:n lehdessä. Kunkin luokan voittajalle ilmoitetaan voitosta kirjallisesti (esim. sähköposti) vähintään viikkoa ennen kilpailupalkintojen jakoa. Kunkin luokan voittaja saa kunniakirjan (hallituksella on myös oikeus jakaa vuosittain halutessaan kunniakirjan lisäksi palkinto). Yhdistys voi ottaa vastaan lahjoitettuja palkintoja, jolloin Suomen Briard ry:n hallituksen on hyväksyttävä palkinnot kokouksessaan. Suomen Briard ry:n hallitus voi muuttaa kiertopalkinnot toisiksi. Osallistuminen kilpailuun Kilpailuihin osallistuvalta briardilta edellytetään: - Vähintään yhden koiran omistajista on oltava Suomen Briard ry:n jäsen ja korkeintaan 1 tulos voi olla ulkomailta. - Kilpailuun osallistuvien on toimitettava kirjallisesti itse tulokset kilpailua julistettaessa ilmoitettuun osoitteeseen viimeistään kilpailukautta seuraavan tammikuun 15. päivään mennessä. Vuoden tulokas kilpailuihin voi osallistua sen vuoden tuloksilla, jolloin saa kyseisestä koemuodosta ensimmäisen tuloksen, jolla on oikeutettu samaan kilpailuissa pisteitä. Palkinnon jako Palkinnot jaetaan Suomen Briard ry:n vuosikokouksessa. Pistelasku Kilpailuluokat ja niiden pistelasku on esitetty seuraavassa. Seuraavat täsmennykset pätevät kaikkiin kilpailuluokkiin: - Jos pisteitä myönnetään tittelistä (esim. käyttövalio), niin niistä saatavat pisteet otetaan huomioon vain sinä kilpailukautena, jolloin titteli on vahvistettu. - Rodun mestaruuskokeesta myönnetään pisteitä, jos sellainen ko. vuonna järjestetään. - Pelkillä lisäpisteillä ei voi osallistua kilpailuihin. Tulosten ilmoittaminen Koiran omistajan on ilmoitettava koiran tulokset tammikuun 15. päivään mennessä kirjallisesti/sähköpostilla. Omistajan on ilmoitettava: - Koiran nimi ja rekisterinumero - Omat yhteystietonsa (osoite ja puhelinnumero/sähköposti) - Koiran suoritukset seuraavasti: - Suorituspäivämäärä - Paikkakunta - Näyttelyistä muoto (ryhmänäyttely, kaikkien rotujen näyttely, NORD-näyttely, kansainvälinen näyttely tai erikoisnäyttely) - Se sijoitus tai tulos josta saa pisteitä riippuen siitä kumpaa kilpailussa edellytetään kilpailusta saatavat pisteet suorituksittain - Ne tittelit, joista kilpailussa annetaan pisteitä sekä em. tiedot titteliin vaadittavista osasuorituksista -Ne mestaruuskilpailusijoitukset, joista kilpailussa annetaan pisteitä sekä em. tiedot. Tarvittaessa on omistajan esitettävä kopio kilpailukirjasta tai kopio näyttelyarvostelusta, jotta suoritukset voidaan tarkistaa.
2 NÄYTTELYBRIARD Näyttelybriard kisassa viisi parasta suoritusta huomioidaan. Tuloksista yksi saa olla ulkomailta, jolloin koiramäärä tulee todistaa aikataulu/luettelokopiolla. Lisäksi ulkomaisesta näyttelytuloksesta tulee liittää kopio kilpailuosallistumiseen. Pisteitä saa seuraavasti: Jos ko. näyttelyyn osallistuu vähintään 5 briardia, saa 1 lisäpisteen, tämän jälkeen jokaisesta viidestä briardista saa 2 lisäpistettä. Siis 20:sta briardista saa 6-lisäpistettä jne. 5 osallistujaa + 1 lisäpistettä 10 osallistujaa + 2 lisäpistettä 15 osallistujaa + 4 lisäpistettä 20 osallistujaa + 6 lisäpistettä 25 osallistujaa + 8 lisäpistettä 30 osallistujaa + 10 lisäpistettä jne. Peruspisteet: Erikoisnäyttely KV KR + NORD RY/PK-tapahtuma ROP VSP PU/PN PU/PN PU/PN Lisäksi ryhmä- ja BIS-sijoituksista saa pisteitä seuraavasti: Ryhmänäyttely (RY) Kaikkien rotujen näyttely (KR) + Kansainvälinen näyttely (KV) NORD-näyttely RYP RYP RYP RYP BIS BIS BIS BIS FI MVA 5p Ryhmänäyttelyssä on oltava vähintään kaksi (2) ryhmää. Jos erikoisnäyttely on järjestetty vain briardeille, ei RYP- ja BISsijoituksista saa lisäpisteitä. Jos erikoisnäyttely on jonkin muun näyttelyn yhteydessä, saa RYP ja BIS-sijoituksista edellä mainitut lisäpisteet. Pisteiden mennessä tasan ratkaisee paremmuuden BIS1-sijoitukset, niiden ollessa tasan BIS2-sijoitukset. Niiden ollessa tasan RYP-sijoitukset jne. Jos pisteet menevät silti tasan, niin sijoitus jaetaan.
3 PENTU Vuoden pentu -kilpailussa palkitaan parhaiten pentuluokissa näyttelyissä menestynyt briard. Kaikki pentunäyttelyt huomioidaan (ei match-show). Sama koira voi osallistua vain yhden kerran vuoden pentu - kilpailuun. Pisteitä saa vain niistä näyttelyistä, joissa koira on kilpaillut pentuluokassa. Viisi parasta suoritusta huomioidaan. Pisteitä saa seuraavasti: PEK1 5 PEK2 4 PEK3 3 PEK4 2 RYP1 4 RYP2 3 RYP3 2 RYP4 1 BIS1 5 BIS2 4 BIS3 3 BIS4 2 Lisäksi pisteitä saa seuraavasti: Saavutus KP 1 ROP-PENTU 2 VSP-PENTU 1 Pisteiden mennessä tasan ratkaisee ROP-sijoitusten määrä. Niidenkin mennessä tasan, arvotetaan ROP- saavutukset näyttelymuodon mukaan seuraavassa tärkeysjärjestyksessä: erikoisnäyttely, KV-näyttely, KR-näyttely ja NORD-näyttely, ryhmänäyttely. VETERAANIBRIARD Vuoden veteraanikilpailussa palkitaan näyttelyissä parhaiten menestynyt veteraaniluokan briard. Kilpailussa huomioidaan vain niiden näyttelyiden tulokset, joissa koira on kilpaillut veteraaniluokassa. Viisi parasta suoritusta huomioidaan. Pisteitä saa seuraavasti: RY / PKtapahtuma KR + NORD KV Erikoisnäyttely (Suomen Briard ry.) VEK VEK VEK VEK Erikoisnäyttely (Muut maat, ko. maan rotuyhdistyksen järjestämä)
4 Lisäksi BIS-sijoituksista saa seuraavanlaisesti: Ryhmänäyttely (RY) Kaikkien rotujen näyttely (KR) + Kansainvälinen näyttely (KV) NORD-näyttely BIS1-VET BIS2-VET BIS3-VET BIS4-VET Saavutus SA 1 Sijoittuminen PU/PN1-4 1 ROP-VET 2 VSP-VET 1 Pisteiden mennessä tasan ratkaisee paremmuuden BIS1-sijoitukset, niiden mennessä tasan BIS2-sijoitukset jne. VUODEN AKTIIVIBRIARD Vuoden aktiivibriardkilpailuissa palkitaan osallistumisesta näyttelyihin, kokeisiin ja kilpailuihin. Tuloksilla ei ole merkitystä. ja jokaisesta osiosta saatavat enimmäispisteet ovat: Laji Enimmäismäärä Näyttely 1 10 PK/BH 1 10 Toko 1 10 Agility 0,5 10 PEKO/VEPE 1 10 Virallinen valjakkokisa 1 10 Paimennuskoe/esikoe 1 10 Rallytoko 1 10 LT/MH 5 5 Lisäksi pisteitä osallistumisien lisäksi jaetaan seuraavasti: Enimmäismäärä Suomen Briard ry:n Erikoisnäyttely 5 5 Suomen briard ry:n Selection 5 5 PK-RM 5 5 TOKO-RM 5 5 AGILITY-RM 5 5 RALLYTOKO-RM 5 5
5 TOKOBRIARD Vuoden tokobriardkilpailussa palkintaan tottelevaisuuskokeissa saavutetuista tuloksista. Tokokokeista otetaan huomioon vain viisi koetta. Pisteitä jaetaan seuraavasti: Luokka 1-tulos 2-tulos 3-tulos ALO AVO VOI EVL sija 2. sija 3. sija Osallistuminen Rotumestaruus Piirinmestaruus (yksilökilpailu) Suomenmestaruus (yksilökilpailu) Maajoukkuekarsinnat 20 pistettä maajoukkueeseen pääsystä 5 KP 1 FI TVA 5 Rotumestaruuskokeessa sijoittumisesta pisteitä ei jaeta jokaisessa tasoluokassa erikseen. Piirinmestaruuskokeista jaetaan pisteitä vain erikoisvoittajaluokassa. TOKOTULOKAS Pistelasku on sama kuin tokobriard -kilpailussa. PK-BRIARD Vuoden PK-briard kilpailussa palkitaan menestyksestä palveluskoirakokeissa. PK-kokeista oetaan huomioon viisi koetta. Pisteitä jaetaan seuraavasti: Luokka 1-tulos 2-tulos 3-tulos 1-luokka luokka/FH luokka/FH sija 2. sija 3. sija Osallistuminen Rotumestaruus Piirinmestaruus Suomenmestaruus (yksilökilpailu) NOM-Edustus 2 FI KVA 5
6 Rotumestaruuskokeessa sijoittumisesta pisteitä ei jaeta jokaisessa tasoluokassa erikseen, mutta pisteet jaetaan jokaisessa maastolajissa erikseen. Piirinmestaruuskokeista jaetaan pisteitä vain 3-luokassa. PK-TULOKAS Pistelasku on sama kuin PK-briard -kilpailussa. AGILITYBRIARD Vuoden agilitybriard -kilpailussa palkitaan menestyksestä agilitykilpailuissa. Viisi parasta suoritusta huomioidaan. Pisteitä jaetaan seuraavasti: Tulos 1LK 2LK 3LK , , , , , ,01-29, RM PM (yksilö) SM-halli (yksilö) SM (yksilö) Maajoukkuekarsinnat Osallistumispisteisiin lisätään mahdolliset sijoitus- ja tulospisteet. FI AVA tai FI AVA-H Osallistuminen AGILITYTULOKAS Pistelasku on sama kuin agilitybriard-kilpailussa. RALLYTOKOBRIARD Vuoden rallytokobriardkilpailussa palkitaan rallytokokilpailuissa saavutetuista tuloksista. Rallytokokilpailuista otetaan huomioon vain viisi kilpailua. Pisteitä jaetaan seuraavasti:
7 Luokka p p p ALO AVO VOI MES sija 2. sija 3. sija Osallistuminen Rotumestaruus Piirinmestaruus Suomenmestaruus (yksilökilpailu) Maajoukkuekarsinnat 20 pistettä maajoukkueeseen pääsystä 5 RTK1, RTK2, RTK3, RTK4 FI RTVA pisteet 2 p 5 p RALLYTOKOTULOKAS Pistelasku on sama kuin rallytokobriard-kilpailussa. VETOBRIARD Vuoden Vetobriard kilpailussa palkitaan vetolajeissa parhaiten menestynyt briard. pistelaskussa huomioidaan tulokset IFFS:n kilpailusääntöjen alaisista ja SPKL:n virallisista luokista sekä harrasteluokista kaikissa valjakkolajeissa. Virallisista luokista: Harrastusluokat: Hyväksytty vetokoe (PAVH) 15p. Osallistumisesta virallisiin luokkiin 1p.
8 VUODEN BERGER DE BRIE Berger de Brie -palkinnolla palkitaan monipuolisesti menestynyt briard. Koiran tulee olla osallistunut vähintään kahteen kilpailussa pisteitä oikeuttavaan lajiin. Palveluskoiralajit lajit lasketaan eri lajeiksi. Vain viisi parasta kilpailusuoritusta lasketaan mukaan pisteisiin. Pisteitä jaetaan seuraavasti: Näyttely Ryhmänäyttely Kaikkien rotujen näyttely+ Kansainvälinen näyttely NORD-näyttely RYP RYP RYP RYP BIS1 BIS2 BIS3 BIS4 ROP VSP TOKO 1- tulos 2- tulos 3 - tulos ALO AVO VOI EVL PK-LAJIT 1- tulos 2- tulos 3- tulos 1-luokka luokka/FH luokka/FH AGILITY 0- tai alle 0,01-5 5, luokka luokka luokka RALLYTOKO ALO AVO VOI MES PAIMENNUSKOE ERI EH H 1-luokka luokka luokka VESIPELASTUS 1 - tulos 2 - tulos 3 - tulos ALO AVO VOI Pelastuskoirakoe IPOR B IPOR A Koe 10 5 PAVH / Vetokoe Hyväksytty tulos Koe 5
9 ISON O'N KASVATTAJAPALKINTO Kilpailussa palkitaan vuoden aikana parhaiten näyttelyissä kasvattajaluokissa menestynyt kasvattaja. Kilpailu on omistettu FIN MVA Walkwide's Aadolfille ja sen on lahjoittanut Boondock's kennel. Pisteytystä ei saa muuttaa ilman palkinnon lahjoittajan suostumusta. Viisi parasta suoritusta huomioidaan. Pisteitä saa seuraavasti: Ryhmänäyttely Kaikkien rotujen näyttely + NORD-näyttely Kansainvälinen näyttely Erikoisnäyttely (Suomen Briard ry.) 1. KP KP KP Lisäksi lisäpisteitä saa BIS-sijoituksista seuraavasti: Ryhmänäyttely (RY) Kaikkien rotujen näyttely (KR) + Kansainvälinen näyttely (KV) NORD-näyttely BIS BIS BIS BIS SAKUN KULTAINEN KAULAPANTA JALOSTUSPALKINTO Kilpailussa palkitaan vuoden aikana jälkeläistensä tulosten perusteella parhaiten menestynyt jalostusuros tai -narttu. Kilpailu on omistettu FIN & DK MVA, EuV-91 HK2 La-Jun Chogolatelle ja sen on lahjoittanut Chaccado kennel. Pisteytystä ei saa muuttaa ilman palkinnon luovuttajan suostumusta. Tuloksia tulee olla vähintään kahdesta pentueesta ja tuloksiin huomioidaan jokaiseen kohtaan enintään viiden koiran tuloksia ko. vuodelta. Jalostusyksilö kilpailee jälkeläistensä tuloksilla, jalostusyksilö itse voi olla jo kuollut. Tuloksien tulee olla saavutettu kilpailuvuoden aikana. Pisteitä saa seuraavasti: Pistettä/koira Maksimipisteet A/B-lonkat kyynärnivelet 1 5 Tutkitut, oireettomat silmät (PRA/HC 1 5 tai ERG tai CSNB) LT min. +75*) 2 10 MH suoritettu 2 10 PK-koetulos tai BH hyv. 1 5 PK-koulutustunnus 2 10 Tokokoetulos 1 5 Rauniokoetulos 1 5 Paimennuskoetulos 2 10 Agilitytulos 1 5 Sertifikaatti 1 5 NORD -sertifikaatti 1 5 CACIB 1 5 ROP 1 5 ROP-Pentu 1 5 ROP-VET 1 5
10 *) minimi +75 loppupistettä ja vähintään +1 terävyydestä, hermorakenteesta ja luoksepäästävyydestä sekä + laukauspelottomuudesta. Ohje: Kerätään max. 5 parasta tulosta yhteen kustakin kohdasta. Tulosten ei tarvitse olla viideltä samalta yksilöltä. 1 tulos/kohta/koira. Lisäksi pisteitä saa vuoden aikana vahvistetuista kotimaisista tai ulkomaisista valionarvoista seuraavasti: Titteli KVA 5 TVA 5 C.I.B. 5 C.I.E 3 FI / F MVA 5 Muu MVA 2 F SEL 5 Muu SEL 4 PENTUPYTTY KASVATTAJAPALKINTO Kilpailussa palkitaan vuoden aikana parhaiten menestynyt kasvattaja kasvattiensa tulosten perusteella. Kilpailun on perustanut Suomen Briard ry:n hallitus, ja sen pisteytyksestä vastaa yhdistyksen hallitus. Tuloksia tulee olla vähintään kahdesta pentueesta ja tuloksiin huomioidaan jokaiseen kohtaan enintään viiden koiran tuloksia ko. vuodelta. Tuloksien tulee olla saavutettu kilpailuvuoden aikana. Pisteitä saa seuraavasti: Pistettä/koira Maksimipisteet A/B-lonkat kyynärnivelet 1 5 SP0 1 5 LTV0 1 5 VA0 1 5 Tutkitut, oireettomat silmät (PRA/HC 1 5 tai CSNB) LT min MH suoritettu 2 10 BH hyväksytty 1 5 PK-koetulos 1 5 PK-koulutustunnus 2 10 Tokokoetulos 1 5 Rallytokokilpailutulos 1 5 Rauniokoetulos 1 5 Paimennuksen esikoe 1 5 Paimennuskoetulos 2 10 Agilitytulos 1 5 PAVH / vetokoetulos 1 5 Sertifikaatti 1 5 NORD -sertifikaatti 1 5 CACIB 1 5 ROP 2 10 ROP-Pentu 1 5 ROP-VET 1 5
11 Ohje: Kerätään max. 5 parasta tulosta yhteen kustakin kohdasta. Tulosten ei tarvitse olla viideltä samalta yksilöltä. 1 tulos/kohta/koira. Lisäksi pisteitä saa vuoden aikana vahvistetuista valionarvoista seuraavasti: Titteli KVA 5 TVA 5 AVA 5 C.I.B. 5 C.I.E 3 FI MVA 5 Muu MVA 2 FI SEL 5 Muu SEL 4
PÄIVITETTY 27.10.2015. Vuoden Briard -kilpailut. 1. Kilpailujen järjestäminen
PÄIVITETTY 27.10.2015 Vuoden Briard -kilpailut 1. Kilpailujen järjestäminen julkaistaan kilpailusäännöt tai vaihtoehtoisesti viitataan enintään kaksi kilpailukautta vanhoihin sääntöihin, mikäli sääntöihin
Kilpailuluokat ja niiden pistelasku on esitetty seuraavassa. Seuraavat täsmennykset pätevät kaikkiin kilpailuluokkiin:
Vuoden Briard -kilpailut 1. Kilpailujen järjestäminen Kilpailut järjestää Suomen Briard ry. Kilpailukausi on kalenterivuosi. Kilpailut julistetaan Suomen Briard ry:n lehdessä kilpailukauden aikana. Julistamisen
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 7/2013 hyväksynyt vuoden kääpiöpinseri kilpailun säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt
VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT
VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT Vuoden holskut palkitaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Kilpailuun saavat osallistua Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenet hollanninpaimenkoira-rotuisella koiralla. Vuoden käyttö-,
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT Kilpailuihin voivat osallistua Suomessa vakituisesti asuvien tai vain tilapäisesti ulkomailla oleskelevien, Pinserit ry:n jäsenten pinserit, jotka on rekisteröity
VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT
Näyttelykarjis s. 2 Veteraani s. 3 Pentu s. 4 Kasvattaja s. 4-5 PK-karjis s. 6 PEKO-karjis s. 6 VEPE-karjis s. 6 Agility s. 7 TOKO-karjis s. 7 Rally-Toko s. 8 Säännöt on tarkistettu ja hyväksytty 18.10.2015
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.
PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:
PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: * Palkinnot jaetaan vuosittain vuosikokouksessa * Kiertopalkinnot jaetaan jokaisessa lajissa vuoden parhaimmille koirille. Mikäli sama koirakko saa peräkkäin kolmena vuonna esim.
Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.
Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden näyttelykerry ja vuoden näyttelyvehnä -kilpailut... 2 Vuoden näyttelykerry- ja näyttelyvehnäveteraani -kilpailu... Vuoden näyttelykerry-
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille karvanlaaduille), Vuoden Agilitykettuterrieri,
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,
VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT
VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1.1.2011 YLEISTÄ Osallistumisoikeus Vuoden Näyttely Border -kisaan on Borderterrierikerhon jäsenillä ja heidän omistamillaan koirilla. Tasapisteissä edelle menee
Päivitetty
Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen säännöt 1.1.2017 alkaen 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää Vuoden Koira -kilpailut yhdistyksen edustamille roduille (englanninsetteri,
Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.
Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2014 31.12.2014 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi
Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.
Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi
Vuoden cairn -voimassa asti
Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku
Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.)
Vuoden koirat-pisteiden laskuohjeisiin on tullut pieniä muutoksia ja tarkennuksia, nämä uudet muutokset on tummennettu. Suurin muutos on kotimaan näyttelykoira-kilpailussa, jossa tästä lähtien kaikki karvanlaadun
OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut
OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut Oheisiin kilpailuihin on ehdottomasti ilmoittauduttava kirjallisesti määräaikaan mennessä. Tämä koskee myös valiokoiria, myöskin vuoden kuluessa ilmoitetut tittelit
Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt
1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt 15.10.2016. Säännöt astuvat voimaan 1.1.2017 alkaen. Kilpailuvuosi on se kalenterivuosi,
Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014
Vuoden 2014 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2014 -pisteistä kerätään vuoden 2015 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi
Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely
Astuu voimaan vuonna 2015 Näyttelykilpailujen säännöt Vuoden Coton ja Vuoden VeteraaniCoton-kilpailuihin osallistuu vakituisesti Suomessa asuvan Coton de Tuléar Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT)
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 4/2015 hyväksynyt säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt
Vuoden Beauceron -säännöt 2018
2018 Yleisiä periaatteita Kilpailukausi on kalenterivuosi. Mukaan hyväksytään vain KoiraNetistä löytyvät tulokset pl. erikseen pisteytetyt arvokilpailut. Näyttelybeauceron-kategoriassa erikoisnäyttelyksi
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t
Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas
Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku
Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden Kerry ja Vuoden Vehnä -kilpailut... 2 Vuoden Kerry- ja Vehnäveteraani -kilpailu... Vuoden Kerry- ja Vehnäkasvattaja... Vuoden Agilitykoira...
Vuoden Näyttelykoira-kilpailu
Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset
Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä).
Vuoden Koirat 2018 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen ja edustanut LeVeK ry:tä.
Vuoden Tolleri säännöt
Vuoden Tolleri säännöt 1 Novascotiannoutajat ry. palkitsee vuosittain eri lajeissa menestyneet novascotiannoutajat jakamalla seuraavat tittelit: Vuoden AGI-tolleri Vuoden MEJÄ-tolleri Vuoden NOME-tolleri
Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira.
Vuoden koira 2016 kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla
Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi
Unkarinpaimenkoirat ry Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi 1. Palkitaan vuosittain kunkin yhdistyksen edustaman rodun (komondor,
Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt
Palkintosäännöt Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira-
Suomen Snautserikerho ry
1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.
Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.
Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla
Vuoden 2013 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2013
Vuoden 2013 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2013 -pisteistä kerätään vuoden 2014 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi
Vuoden Koirat 2015 kilpailu
Vuoden Koirat 2015 kilpailu Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas ja Agilitykoira
mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.
Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden
Vuoden Tolleri säännöt
Vuoden Tolleri säännöt 1 Novascotiannoutajat ry. palkitsee vuosittain eri lajeissa menestyneet novascotiannoutajat jakamalla seuraavat tittelit: Vuoden AGI-tolleri Vuoden MEJÄ-tolleri Vuoden NOME-tolleri
KKH VUODEN KOIRA KILPAILU SÄÄNNÖT-
KKH VUODEN KOIRA KILPAILU SÄÄNNÖT- Kyrönmaan Koiraharrastajat r.y:n Vuoden Koira kilpailut alkavat v. 2017 alussa. Kilpailukausi on kalenterivuosi tammikuun alusta joulukuun loppuun. Tarkoituksena on lisätä
6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.
Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku
Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7
Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7 Kilpailuun osallistuvien koirien omistajien tulee olla Kilpailussa jaetaan pisteitä seuraavasti: KILPAILULUOKKA: PISTEET: ROP 6 VSP 5 PU-2/PN-2 4 PU-3/PN-3
Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.
Pistelaskusäännöt - NN-kilpailu 2017 Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet ja pisteitä keränneet norfolkin- ja norwichinterrierit sekä niiden kasvattajat. Ainoastaan Suomen
Vuoden 2011 parhaat haussa!
Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan
Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu
Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu Näyttelykilpailun säännöt Kilpailuun voi osallistua vakituisesti Suomessa asuvan Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa oleva, Suomessa rekisteröity Coton de
Suomen Bouvier ry palkitsee vuosittain vuosikokouksen yhteydessä:
Sivu 1 / 12 VUOSIKOKOUKSESSA PALKITTAVAT Suomen Bouvier ry palkitsee vuosittain vuosikokouksen yhteydessä: Kaikki edellisen kauden aikana Ensimmäisen PK-koulutustunnuksensa tai Pelastuskoirakokeen tuloksensa
Vuoden Beauceron -säännöt Yleisiä periaatteita
Vuoden Beauceron -säännöt Yleisiä periaatteita Kilpailukausi on kalenterivuosi Yhden suorituksen pisteet muodostuvat peruspisteistä (taulukoissa ilman +-merkkiä) ja mahdollisista arvokisalisäpisteistä
Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku
Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku VUODEN NÄYTTELYKOIRA Pistelaskussa huomioidaan viiden (5) näyttelyn tulokset. Tulokset tulee olla kahdelta (2) eri tuomarilta ja pistelaskussa huomioidaan vain
Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet
Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(1) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011 Yleistä LPKY valitsee ja palkitsee vuosittain kevätkokouksessa
Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT
Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira- palkinnoissa
VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT
VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 2017 helmikuun
Suomen Snautserikerho ry
1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan
f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à
f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à VUODEN SILKKI pokaali Lahjoittanut Raija Tuomola Pokaalin saa itselleen vuodeksi parhaiten kalenterivuotena Suomessa menestynyt silkkiterrieri. VUODEN JUNNU pokaali Lahjoittanut
TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT
TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT Turunmaan Kennelyhdistys Åbolands Kennelförening ry palkitsee vuosittain voitokkaimmat jäsentensä omistuksessa olevat koirat. Lisäksi
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Yleistä Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain Vuoden Kettuterrieri-, Vuoden Metsästyskettuterrieri-, Vuoden Näyttelykettuterrieri- (erikseen
Vuoden 2010 Paras Pon pisteet
Vuoden 2010 Paras Pon pisteet Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PONkerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras Pon 2010 pisteistä kerätään parhaillaan ja tulokset julkistetaan
- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta.
VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista. - Kasvattajatuomarilla
Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei,
Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku Hei, valitettavasti hallituksesta riippumattomista syistä Vuoden Coton kilpailun pisteiden lasku on tänä vuonna viivästynyt. Aikuisten ja veteraanien, sekä kasvattajien
Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt
Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt Kilpailuihin voivat osallistua suomalaisessa omistuksessa olevat SKL:n rekisteröimät koirat, joiden omistajan tulee olla yhdistyksen jäsen. Mikäli koiralla on useita
VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT Voimassa alkaen Päivitetty Yleistä Vuoden -koira säännöistä Vuoden Agility-koiran säännöt...
Australianpaimenkoirat ry Vuoden Koira -säännöt VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT Voimassa 6.6.2014 alkaen Päivitetty 31.12.2016 Sisällysluettelo 1. Yleistä Vuoden -koira säännöistä... 1 2. Vuoden Agility-koiran säännöt...
Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt
Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt 1. Vuoden näyttelykoira -arvosta on oikeutettu kilpailemaan jokainen K-SPKY ry:n jäsen omistamallaan Suomessa rekisteröidyllä, vähintään palveluskoirien BH-kokeen
PIKKU MUSTA -pistetaulukot
PIKKU MUSTA -pistetaulukot 1.1.2018 Suomen Englanninkääpiöterrierit ry:n PikkuMusta-kilpailun säännöt Kilpailu on avoin suomalaisomistuksessa oleville koirille. Kilpailukausi on kalenterivuosi ja pisteet
Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut
Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen
Kiertopalkintoja hakemaan
Kiertopalkintoja hakemaan On taas aika kerätä kokoon kuluneen vuoden tulokset ja osallistua kilpailuun kiertopalkinnoista. Kopioita arvosteluista ei tarvitse lähettää, mutta hakemuksissa on oltava tieto
VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT
VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT 1. Lahden Seudun Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain 3.
VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT
VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista.
Suomen Snautserikerho ry
1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan
VUODEN KOIRA -KILPAILU
VUODEN KOIRA -KILPAILU Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu kyseisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä.
Kotimainen kaikkien rotujen näyttely 34 BIS 1 BIS 1 32 BIS 2 BIS 2 28 RYP 1 BIS 1 ROP 26 RYP 2 BIS-VET 1 BIS 2 VSP ROP-VET
VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 216 tammikuun loppuun
SBCAK RY:N VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT
SBCAK RY:N VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT (Hyväksytty hallituksen kokouksessa 26.4.2019) Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuihin otetaan mukaan kaikki kyseisen
TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT
TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT Turunmaan Kennelyhdistys Åbolands Kennelförening ry palkitsee vuosittain voitokkaimmat jäsentensä omistuksessa olevat koirat. Lisäksi
Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry Kevätkokouksessa palkittavien pistelaskukriteerit, ohjeet ja palkinnon lahjoittajat
jakaa palkinnot yhdistyksen kevätkokouksessa seuraavien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Säännöt on päivitetty jaostoilta saatujen esitysten pohjalta. Kaikki tulokset lähetetään 4.2.2018 mennessä ao.
LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT
LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT OVAT VIIMEINKIN HAUSSA! Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä
VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT KAUDELLE 2018
Australianpaimenkoirat ry Vuoden Koira -säännöt 1(15) VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT KAUDELLE 2018 Yleistä Vuoden -koira säännöistä... 2 Vuoden Agility-koiran säännöt... 2 Vuoden Agility-tulokkkaan säännöt... 3
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, lisätty Rallytoko
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen, 1.1.2016 lisätty Rallytoko Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton
Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8)
Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011, päivittetty 30.11.2014 ja lisätty parhaan rallytoko-koiran
Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu
Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu Suomen Englanninbulldoggiyhdistys jakaa vuosittain kiertopalkinnon Vuoden voitokkaimmalle bulldoggille, veteraanille, pennulle ja kasvattajalle
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, päivitetty
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen, päivitetty 8.2.2018 Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL) kokeet. Lisäksi
Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry Kevätkokouksessa palkittavien pistelaskukriteerit, ohjeet ja palkinnon lahjoittajat
jakaa palkinnot yhdistyksen kevätkokouksessa seuraavien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Tulokset lähetetään 31.1.2019 mennessä ao. ohjeissa oleviin sähköpostiosoitteisiin. Tietyt palkinnot jaetaan äänestämällä
LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016
LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016 Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä järjestämää toimintaa palkittavien
VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT
VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT 1. Suur-Savon Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain parhaiten menestyneen mäyräkoiran
KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN
KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat
VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan)
VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT Alkaen 1.1.2017 (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan) 1. Kunkin Vuoden havannankoira kilpailun kilpailukausi käsittää kalenterivuoden aikana
AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel
AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel Kukkian Haukut r. jakaa Agility kiertopalkinnon vuosittain ja kilpailuaika on yhdistyksen kauden päättäjäisten välinen aika. Kiertopalkinto on ikuisesti
NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT
PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT NäyttelyP uli 1. Kilpailun tarkoitus on kannustaa harrastamaan, ja painotus on osallistumisessa näyttelymenestyksen ja koiramäärien tai näyttelytyyppien sijaan. 2. Näyttelypuli-kilpailussa
Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.
Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.2016 1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry järjestää kilpailut jäsenten omistamille punaisille irlanninsettereille
AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel
AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel Kukkian Haukut ry jakaa Agility kiertopalkinnon vuosittain ja kilpailuaika on kalenterivuosi. Kiertopalkinto on ikuisesti kiertävä. Ensimmäinen kilpailuvuosi
http://www.irlanninsetterit.com/vuodensetterit.html Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.
Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.2013 1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry järjestää kilpailut jäsenten omistamille punaisille irlanninsettereille
PARAS PON kilpailut 2018
PARAS PON kilpailut 2018 Pisteitä Paras PON 2018 -kilpailuun kerätään vuoden 2019 alussa ja tulokset julkaistaan alkuvuodesta jonkin kerhon tapahtuman yhteydessä. Pistelaskelmat on lähetettävä 15. tammikuuta
Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.
Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.2013 1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry järjestää kilpailut jäsenten omistamille punaisille irlanninsettereille
PALKINTOSÄÄNNÖT A. PALVELUSKOIRAKOKEIDEN PALKINNOT
PALKINTOSÄÄNNÖT A. PALVELUSKOIRAKOKEIDEN PALKINNOT ULLA TIKKASEN POKAALI Kaikilla pk-tuloksia saavuttaneilla Kolmesta kokeesta, mistä tahansa luokasta, lasketaan saadut pisteet yhteen. TASA Korkeimman
Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut
Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen