RYHMÄKIRJE 54/ (9) Valmistelijat: KA, TN. Perusopetuksen koulut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RYHMÄKIRJE 54/ (9) Valmistelijat: KA, TN. Perusopetuksen koulut"

Transkriptio

1 RYHMÄKIRJE 54/ (9) Perusopetuksen koulut OHJEET PERUSOPETUKSEN ULKOPUOLELLA ANNETTAVAN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA RA- HOITTAMISESTA Keravan kasvatuksen ja opetuksen toimialalla noudatetaan sen lisäksi, mitä on säädetty, seuraavia ohjeita kouluissa, kun opetusta järjestetään koulun ulkopuolella. Rehtori vastaa siitä, että tämän ryhmäkirjeen ohjeita noudatetaan. Opettaja on jakamattomassa vastuussa oppilaistaan opintoretkillä ja leirikoulussa. 1. Koulun ulkopuolella annettava opetus, yleistä Koulun ulkopuolella annettava opetus on toimintaa, jossa opiskellaan opetussuunnitelman mukaisesti koulurakennuksen/-tontin ulkopuolella. Opintokäynnit, luokkaretket sekä leirikoulut ovat koulun ulkopuolella annettavaa opetusta. Koulun ulkopuolinen opetus perustuu aina opetussuunnitelmaan, sen sisältöjä ja opetettavia asiakokonaisuuksia täydentäen ja syventäen. Opintokäynti tarkoittaa osan koulupäivästä kestävää koulualueen ulkopuolella, mutta Keravan kaupungin alueella tai koulun erikseen liitteessä 3 määrittelemällä lähialueella annettavaa opetusta, esim. metsäretki, kirjastokäynti tai museovierailu. Luokkaretki tarkoittaa yhden päivän aikana tapahtuvaa koulun ulkopuolella annettavaa opetusta. Leirikoulu tarkoittaa yöpymisen sisältävän kahden tai useamman päivän pituista koulun ulkopuolella annettavaa opetusta. Koulun ulkopuolella annettavalla opetuksella luodaan toimintakulttuuria, johon kuuluu vuorovaikutus ja yhteistyö ympäröivän yhteisön kanssa. Opintokäyntien, luokkaretkien ja leirikoulujen avulla monipuolistetaan oppimisympäristöjä ja työtapoja sekä tarjotaan elämyksiä, jotka innostavat oppilaita osaamisen kehittämiseen. Opiskelu autenttisissa ympäristöissä ja tilanteissa edistää oppilaiden aktiivisuutta ja oppimaan oppimista. Opettajaa ei voi kuitenkaan velvoittaa järjestämään luokkaretkeä tai leirikoulua. Kaikessa koulun ulkopuolella annettavassa opetuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota turvalliseen toimintaympäristöön, turvalliseen liikkumiseen ja järjestyssääntöjen ja turvallisuusohjeiden laadintaan ja niistä tiedottamiseen hyvissä ajoin ennen aiottua toiminnan toteuttamista.

2 RYHMÄKIRJE 54/ (9) Koulu vastaa ainoastaan toiminnasta, joka on suunniteltu ja toteutettu sen viranhaltijoiden toimesta virkatyönä ja joka on kirjattu koulun lukuvuosisuunnitelmaan. 2. Koulun ulkopuolella annettava opetus, toiminnan maksuttomuus Suomen perustuslain (731/1999) 16 :n mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Perusopetuksen maksuttomuudessa on kyse subjektiivisesta oikeudesta, ei periaatteesta. Maksuttomuus tarkoittaa sitä, että opetuksesta ei saa aiheutua oppilaalle kustannuksia. Perustuslaki (6 ) sisältää myös säännökset yhdenvertaisuudesta ja kieltää ihmisten asettamisen eri asemaan ilman hyväksyttävää perustetta. Taloudellisesta asemasta riippumatta kaikilla lapsilla on oikeus perusopetuslaissa tarkoitettuun opetukseen. Tarkempia säännöksiä perusopetuksen maksuttomuudesta sisältyy perusopetuslakiin (628/1998). Sen mukaan opetus, sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaille maksuttomia. Opetukseen osallistuvalle on myös annettava jokaisena koulun työpäivänä maksuton, täysipainoinen ateria. Perusopetusta koskevat säädökset edellyttävät, että opetuksen järjestäjä laatii ja hyväksyy perusopetusta varten opetussuunnitelman. Lisäksi tulee laatia opetussuunnitelmaan perustuva vuotuinen suunnitelma (lukuvuosisuunnitelma), jossa määrätään muun muassa opetustunneista, työajoista, opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta ja koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta. Se on yhdenvertaista toimintaa muun opetuksen kanssa, joten sen tulee olla oppilaalle maksutonta, kuten lainsäädäntö edellyttää. Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa (Dnro 3535/4/14) todetaan, että oppilaan opetusryhmää voidaan muuttaa myös kesken leirikoulun, mutta siitä aiheutuvia kustannuksia ei voida maksuttoman perusopetuksen piirissä periä oppilaan huoltajilta. Samoin kesken leirikoulun oppilaan palauttamisesta perittävää maksua voidaan pitää myös ylimääräisenä kurinpidollisena seuraamuksena, mistä syystä maksua ei voida määrätä. Maksusta ei voida myöskään sopia oppilaan tai tämän huoltajan kanssa. Opetushallituksen ja Aluehallintoviraston mukaan koululla on yleinen velvollisuus edistää toiminnassaan yhdenvertaisuutta myös koulun ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan osallistumisen osalta. Lähtökohtaisesti koulun toiminta on perusopetuksessa avoin kaikille oppilaille. Mikäli toimintaan osallistuminen on rajoitettua ja oppilaita joudutaan karsimaan, tämän tulee tapahtua koulun ennalta vahvistamien kriteerien mukaan, joista on hyvissä ajoin ilmoitettu oppilaille ja huoltajille. Mahdollinen erilainen kohtelu on arvioitava suhteessa vertailukelpoisessa tilanteessa oleviin oppilaisiin. Osallistumisen rajoittaminen kokonaisiin vuosiluokkiin on hyväksyttävää, koska sellainen rajoitus ei liity oppilai-

3 RYHMÄKIRJE 54/ (9) siin henkilöinä. (Liite 1: Opetushallituksen tiedote 4/2016: Maksuton perusopetus kouluretket ja leirikoulut, päivitetty ) Keravan perusopetuksessa pääpaino on opintokäynneissä, joiden toteuttaminen ei vaadi erillistä varojen keruuta. Vuosiluokilla 1 6 tehdään pääasiassa osan päivää kestäviä opintokäyntejä. Jos luokkaretkiä toteutetaan vuosiluokilla 1-6, ne suuntautuvat pääsääntöisesti lähiympäristöön tai kotimaahan oppilaiden kokonaisturvallisuuden vuoksi. Vuosiluokilla 7 9 luokkaretket ja leirikoulut voivat lähiympäristön lisäksi suuntautua myös muualle kotimaahan. Vuosiluokilla 1-9 luokkaretki tai leirikoulu voi vain erityisen painopisteen ja kehittämiskohteen tarkoituksenmukaisuuden tai kansainvälisen ystävyyskoulutoiminnan myötä suuntautua ulkomaille. 3. Koulun ulkopuolella annettava opetus, opintokäynnit, luokkaretket ja leirikoulut Kohde on valittava siten, että se on oppilaat ja heidän ikätasonsa huomioon ottaen turvallinen. Kohteita, joissa vaara on ilmeinen ja valvonta vaikeaa, kuten esim. kylpylät, on vältettävä. Kohteen valitsee opettaja, turvallisuusnäkökohdat huomioon ottaen. Oppilaat ja heidän huoltajansa voivat tehdä kohteesta aloitteita ja ehdotuksia. Kohdetta valittaessa on huomioitava, että: opintokäynti / luokkaretki/leirikoulu on osa koulun toimintaa ja perustuu opetussuunnitelmaan opintokäynti / luokkaretki/leirikoulu on merkitty lukuvuosisuunnitelmaan opintokäyntiin, luokkaretkeen tai leirikouluun suorasti kohdistuvan uhkauksen aiheuttaman mahdollisen vaaratilanteen, kurittomuuden tai häiriöiden uhatessa opettajalla on omaan vastuuseensa vedoten oikeus ilmoittaa, ettei ryhmä lähde opintokäynnille, luokkaretkelle tai leirikouluun. opettaja vastaa kohteen järjestelyiden turvallisuudesta 4. Koulun ulkopuolella annettava opetus, suunnittelu Opintokäynti, luokkaretki- tai leirikoulusuunnitelma kirjataan koulun lukuvuosisuunnitelmaan. Mikäli opintokäynti, luokkaretki tai leirikoulu on tarkoitus toteuttaa lukuvuoden alussa ennen kuin kasvatus- ja opetuslautakunta syyskaudellaan hyväksyy yksiköiden lukuvuosisuunnitelmat, rehtorin tulee toimittaa perusopetusjohtajalle esitys retken ennakolta hyväksymisestä lukuvuosisuunnitelmaan (liite 2, Suunnitelma opetuksen järjestämisestä yksikön ulkopuolella). Ennakkoesitys kasvatus- ja opetuslautakunnalle hyväksyttäväksi tulee toimittaa perusopetusjohtajalle kevätlukukaudella siten, että se on mahdollista käsitellä kasvatus- ja opetuslautakunnassa ennen lukuvuoden alkua. Mikäli esitys ei saa-

4 RYHMÄKIRJE 54/ (9) vu ajoissa, ei opintokäyntiä, luokkaretkeä tai leirikoulua voi toteuttaa ennen lukuvuosisuunnitelmien hyväksymistä. Suunnitelma varojen keruusta ja käytöstä sekä itse luokkaretkestä tai leirikoulusta ohjelmineen, osallistujalistoineen, turvallisuussuunnitelmineen sekä valvojaluetteloineen on toimitettava viimeistään kaksi kuukautta ennen luokkaretken tai leirikoulun toteutumista rehtorille. Lukuvuoden aikana tehtävistä luokkaretkistä tai leirikouluista rehtori lähettää perusopetusjohtajalle hyväksyttäväksi ne suunnitelmat, jotka lisätään koulun lukuvuosisuunnitelmaan lautakuntakäsittelyn jälkeen. Kaikista lukuvuosisuunnitelmaan kuulumattomista luokkaretkistä tai leirikouluista opettaja laatii suunnitelman opetuksen järjestämisestä yksikön ulkopuolella (liite 2) ja kerää huoltajilta opintokäynti, luokkaretki- tai leirikoululuvan (liite 3), pois lukien opetussuunnitelman mukainen opetus, esim. uimaopetus uimahallissa. Lukuvuoden alussa opettaja tiedottaa huoltajia lukuvuosisuunnitelmaan ja opetussuunnitelmaan kuuluvista koulun ulkopuolella annettavista osan koulupäivää kestävistä opintokäynneistä Keravan kaupungin alueella tai koulun erikseen liitteessä 3 määrittelemällä lähialueella. Tässä yhteydessä opettaja tekee em. opintokäynneistä kokonaissuunnitelman opetuksen järjestämisestä yksikön ulkopuolella (liite 2) ja kerää huoltajilta luvat kyseisiin opintokäynteihin (liite 3). Tämä jälkeen opettajan katsotaan pyytäneen luvat kaikkiin näihin opintokäynteihin, eikä hänen tarvitse näistä kyseisistä opintokäynneistä kaikista erikseen enää tehdä suunnitelmaa opetuksen järjestämisestä yksikön ulkopuolella (liite 2) tai kerätä huoltajilta erikseen opintokäynti, luokkaretki- tai leirikoululupia (liite 3). Kansainvälisistä ulkomaille suuntautuvista leirikouluista lähetetään suunnitelma ja matkalle osallistuvien opettajien virkamatkalomakkeet viimeistään kaksi kuukautta ennen matkaa perusopetusjohtajalle. Ulkomaan matkat ovat virkamatkoja, joista päättää aina kaupunginjohtaja. Leirikouluun oppilaiden kanssa valvojaksi lähtevälle opettajalle, avustajalle tms. tehdään virkamatkamääräys. Leirikouluun valvojiksi lähtevät muut aikuiset esim. huoltajat hoitavat itse kaikki omaan matkaansa liittyvät vakuutukset. Opettajan tulee tiedottaa retken käyttäytymis- ja toimintasäännöistä huoltajia. Käyttäytymis- ja toimintasäännöt (liite 3: Opintokäynti, luokkaretki ja leirikoululupa sekä sitä laajentavat koulun laatimat järjestyssäännöt ja turvallisuusohjeet) on selvitettävä yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa ja kirjattava ne leirikoulusopimukseen (koulun kirjaama sopimus, joka täydentää liitteitä 2 ja 3). Huoltaja ja oppilas allekirjoittavat luokkaretki/leirikoulusopimuksen. Opintokäynnin, luokkaretken tai leirikoulun valvonnoista tulee tehdä suunnitelma. Opettaja voi jakaa työtehtäviä kuten valvontoja myös huoltajille, mutta opetta-

5 RYHMÄKIRJE 54/ (9) ja on aina jakamattomassa vastuussa siitä, että jaetut tehtävät hoidetaan sovitulla tavalla. Lisäksi on huolehdittava kuljetusten turvallisuudesta esim. siten, että kuljetuksen hoitaa aina ammattiliikennöitsijä tai vastuullinen matkatoimisto. Opettaja tai kaupungin henkilöstö ei saa itse kuljettaa oppilaita. Oppilaan osallistuminen opintokäyntiin, luokkaretkeen tai leirikouluun voidaan evätä, mikäli hän vaarantaa itsensä tai toisten turvallisuuden. Leirikoulua tai opintoretkeä ei voi evätä oppilaan aiemman käyttäytymisen perusteella, vaan ainoastaan oppilaan suoran uhkauksen perusteella ko. tapahtumaan liittyen. Jos oppilas ei voi jostakin henkilökohtaisesta muusta syystä osallistua retkelle, opettaja sopii oppilaan huoltajien kanssa siitä, että oppilas käy normaalisti koulua muiden ollessa luokkaretkellä tai leirikoulussa. Opettaja ei voi evätä luokkaretkeen tai leirikouluun osallistumista esim. huoltajien talousvaikeuksien takia. 5. Koulun ulkopuolella annettava opetus, varainhankinta Lukuvuosisuunnitelman laatimisen yhteydessä koulun rehtorin johdolla suunnitellaan koulussa käytettävissä olevien resurssien käyttöä. Toiminnan tarkoituksenmukaisuuden ja taloudellisten mahdollisuuksien mukaan rehtori osoittaa talouden käyttösuunnitelmassaan varat lukuvuosisuunnitelmaan merkittyyn koulun ulkopuoliseen opetukseen. Koulun opintokäyntejä, luokkaretkiä tai leirikouluja voidaan tukea oppilaiden ja huoltajien yhteisesti keräämillä varoilla. Varainkeruun tulee olla oppilaille ja huoltajille vapaaehtoista. Jokaisella oppilaalla tulee olla mahdollisuus osallistua koulun opetussuunnitelman ja siihen perustuvan lukuvuosisuunnitelman mukaiseen toimintaan huolimatta siitä, onko hän tai hänen huoltajansa osallistunut varojen keräykseen. Huoltajien suorittama varojenkeruu voi tapahtua kahdella tavalla: Huoltajien varojenkeruu tapahtuu itsenäisesti siten, että koulu ei ole keruussa mukana lainkaan. Tällöin huoltajat suunnittelevat ja toteuttavat varojen keruun itse ja päättävät, miten varat annetaan oppilaiden toimintaa varten. Varojen käytön periaatteet on selvitettävä heti alussa koulun kanssa neuvotellen. Huoltajien varojenkeruu voi tapahtua myös yhteistyössä koulun kanssa, jolloin huoltajat ja yksikkö yhdessä päättävät varojen keruun ja käytön periaatteista.

6 RYHMÄKIRJE 54/ (9) Molemmissa tapauksissa koulu kuitenkin viime kädessä vastaa siitä, että kaikilla oppilailla on yhdenvertainen mahdollisuus osallistua opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen. Opettajilla ei ole velvollisuutta osallistua rahan hankintaan eikä vastuuta huoltajien keräämästä retkikassasta. Opettajan tulee kuitenkin olla selvillä vastuuhenkilöistä ja rahanhankinnasta. Kaupungin tai koulun nimissä tai nimellä ei voi avata pankkitiliä, vaan avaajan on oltava yksityishenkilö. Omarahoitusta kaipaavan luokkaretken tai leirikoulun suunnittelun aluksi tehdään kirjallinen varojen keruuseen ja käyttöön liittyvä sopimus koulun ja kotien kanssa. Sopimuksessa yksilöidään varojen keruun tavat ja varojen käyttö erilaisissa tilanteissa. Sopimukseen kirjataan varojen käytöstä ainakin seuraavissa tapauksissa: miten varmistetaan varojen jakaminen kaikkien oppilaiden kesken, myös niiden kesken, jotka eivät osallistu erilliseen varojen keruuseen miten kerätyt rahat säilytetään ja käsitellään siten, että väärinkäytökset estetään miten varainkeruussa suhtaudutaan sponsorirahan hankkimiseen ja yritysyhteistyöhön miten varmistetaan mahdollisiin keräyksiin osallistuvien oppilaiden turvallisuus mitä tehdään, jos retki jostakin syystä peruuntuu miten toimitaan, jos ryhmään tulee varojen keruun aloittamisen jälkeen uusia oppilaita tai opiskelijoita mitä toimitaan, jos oppilas muuttaa pois ennen retken toteuttamista mitä tehdään, jos matkakassaa ei saada kerättyä retken alkamisajankohtaan mennessä Lisätietoja rahankeräyksestä löytyy liitteestä 1: Opetushallituksen tiedote 4/2016 ja liitteestä 4: Opetusalan eettisen neuvoston kannanotto. 6. Koulun ulkopuolella annettava opetus, vakuutukset Keravan kaupungin oppilaita varten ottama ryhmätapaturmavakuutus on voimassa lukuvuosisuunnitelmaan kuuluvilla opintokäynneillä, luokkaretkillä ja leirikouluissa sekä niihin liittyvien matkojen aikana niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tapaturma on äkillinen, ulkoinen, ruumiinvamman aiheuttava odottamaton tapahtuma, joka sattuu vakuutetun tahtomatta. Keravan kaupungin vakuutus korvaa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla annetun ensihoidon. Oppilaiden hoitoon ohjaus tapahtuu aina ensin lähimpään terveyskeskukseen (ryhmäkirje 12/2017). Leirikoululaiset ovat ulkomailla oleskellessaan oikeutettuja saamaan EU- ja Etamaissa sekä Sveitsissä lääketieteellisesti välttämätöntä hoitoa samaan hintaan

7 RYHMÄKIRJE 54/ (9) kuin kyseisessä maassa asuvat henkilöt. Maksuton eurooppalainen sairaanhoitokortti (EHIC) on konkreettinen todiste siitä, että sen haltijalla on sairausvakuutus jossakin EU-maassa. Eurooppalainen sairaanhoitokortti ei ole pakollinen, mutta ilman korttia potilas voi joutua maksamaan saamastaan hoidosta paikan päällä ja hakemaan korvauksia myöhemmin kotimaassaan. Ulkomaille tehtävien leirikoulujen sekä harkinnanvaraisesti myös kotimaassa toteutettavien leirikoulujen ajaksi tulee ottaa erillinen matkavakuutus matkasairauksien hoitokulujen varalle, joita edellä mainittu kaupungin ryhmätapaturmavakuutus ei korvaa. Erikseen otettava matkavakuutus kattaa oppilaat. Koulu maksaa erillisen matkavakuutuksen. Opettajilla taas on ns. virkamatkavakuutus. Mukana olevia huoltajia ei vakuuteta kaupungin toimesta, vaan heidän tulee hankkia omat erilliset vakuutukset. Erillisen matkavakuutuksen hoitokulukomponentti sisältää sairauden hoidon, mahdolliset välttämättömät matkan peruuntumis- ja keskeytymiskulut sekä välttämättömät kotiinkuljetukset. Matkatavaroiden katoamista tai rikkoutumista matkavakuutus ei korvaa. Kaupunki ei vakuuta matkatavaroita. Niistä vastaa jokainen itse. Erillisen matkavakuutuksen ottamista varten opettajan tulee toimittaa oppilaiden nimilista suoraan Keravan kaupungin vakuutusmeklarille Novum Oy:n Lassi Väisäselle (lassi.vaisanen@novum.fi). Kotimaan matkoille ei yleensä oteta erillistä matkavakuutusta, vaan toimitaan ryhmätapaturman ehtojen sekä normaalien käytäntöjen mukaisesti. 7. Koulun ulkopuolella annettava opetus, työpäivien ulkopuoliset päivät Koulun lukuvuosisuunnitelmaan kirjaamattomat opintokäynnit, luokkaretket tai leirikoulut eivät ole koulun toimintaa. Mikäli opetussuunnitelmaan kirjattu luokkaretki tapahtuu viikonloppuna tai lomapäivänä tai leirikoulu sisältää viikonlopun tai muita lomapäiviä, on ne määriteltävä oppilaiden ja opettajien työpäiviksi. Tällaisia ovat esimerkiksi ulkomaille suuntautuvat leirikoulut ja oppilasvaihdot. Muut lukuvuosisuunnitelmaan kuulumattomat, viikonloppuina, koulutyön ulkopuolisena aikana tai koulun loma-aikoina tehdyt retket eivät ole opettajan työtä. Opettaja voi halutessaan osallistuu niihin yksityishenkilönä. Tällöin korvausvelvollisuus ei kuulu työnantajalle miltään osin vahingon sattuessa. 8. Koulun ulkopuolella annettava opetus, ruokailu Lämmin kouluateria on mahdollista saada mukaan opintokäynnille, luokkaretkelle tai leirikouluun noutamalla ja kuljettamalla sen itse. Pääruoka ja lisäkkeet on myös mahdollista saada kylmänä mukaan. Tilaaja eli koulu vastaa, että kylmäketju ei katkea ruoankuljetuksen aikana.

8 RYHMÄKIRJE 54/ (9) Tilaus tehdään molempiin vaihtoehtoihin 14 arkipäivää ennen lähtöä tilauslomakkeella (liite 5). Päivän retkelle on mahdollista saada mukaan eväät. Retkievästarvikkeet laitetaan kouluissa buffetlinjastoon ja oppilaat voivat koota itselleen sopivan eväspaketin. Tilaus tulee tehdä 7 arkipäivää ennen lähtöä. Ruoan tarjoilussa tilaajan tulee huolehtia seuraavista asioista: Ruokailutilan hygieniasta vastaa tilaaja Lämpimänä tarjottava ruoka: o Huolehdi, että lämmintä ruokaa tarjolla pidettäessä ruoan lämpötilan on yli + 60 C. o Lämmin ruoka tulee nauttia 4 tunnin sisällä ruoan noutamisesta. Kylmänä tarjottava ruoka: o Helposti pilaantuvat ruoat, jotka on tarkoitettu nautittavaksi kylminä tai huoneenlämpöisinä, tulisi syödä puolen tunnin kuluessa kylmiöstä oton jälkeen. o Mikäli tarjoiluaika on pidempi kuin puoli tuntia, tulee helposti pilaantuvien elintarvikkeiden olla kylmäsäilytyksessä, alle +6 C. o Maitotuotteiden lämpötila saa nousta enintään +6 C:een. Ruoan tähteet: o Tarjolla olleet ruoat tulee hävittää. Mikäli ateriaa ei tilata ateriapalvelusta, hyvitetään kouluaterian ateriahinta leirikoulupäiviltä. Rehtori ilmoittaa oppilasmäärän ja poissaolopäivät keittiönsä vastaavalle, joka puolestaan välittää tiedot Ateriapalvelun hallintoon tilisiirtoa varten. Ilmoitus tulee tehdä 14 arkipäivää ennen lähtöpäivää. 9. Koulun ulkopuolella annettava opetus, opettajan kustannukset Lukuvuosisuunnitelmaan merkitty opintokäynti, luokkaretki tai leirikoulu on opettajalle virkamatka, josta maksetaan virkaehtosopimuksen mukaiset korvaukset. Yksikön tulee varata tätä varten varoja käyttösuunnitelmaansa samoin kuin mahdollisia luokkaretken ja leirikoulun aiheuttaman ylimääräisen sijaistarpeen osalta. 10. Koulun ulkopuolella annettava opetus, erityisohjeet Rehtori suunnittelee tapauskohtaisesti luokkaretkelle tai leirikouluun mukaan lähtevien opettaja- ja huoltajavalvojien lukumäärän ennen kaikkea oppilaiden turvallisuus huomioon ottaen. Esitys kirjataan suunnitelmaan opetuksen antamisesta koulun ulkopuolella. Luokkaretkelle/leirikouluun lähtevät opettajat ja oppilaat/opiskelijat kirjataan leirikoulusuunnitelmaan. Rehtoreiden tulee antaa tämä ohje tiedoksi kaikille opettajille.

9 RYHMÄKIRJE 54/ (9) 12. Voimaantulo Koulun ulkopuolista opetusta toteutetaan näiden ohjeiden mukaisesti heti kun ohjeet on annettu tiedoksi kasvatuksen ja opetuksen toimialan esimiehille. Voimaantuloa aiemmin aloitetut, mutta toteutumatta olevat luokkaretki- ja leirikoulusuunnitelmat voidaan myös vuosiluokilla 1-6 toteuttaa aloitetun suunnitelman mukaisesti. Tiina Larsson toimialajohtaja Terhi Nissinen perusopetusjohtaja LIITTEET: Liite 1 Opetushallituksen tiedote 4/2006 Maksuton perusopetus Kouluretket ja leirikoulut, päivitetty Liite 2 Suunnitelma opetuksen järjestämisestä koulun ulkopuolella Liite 3 Opintokäynti-, luokkaretki- ja leirikoululupa Liite 4 Opetusalan eettisen neuvottelukunnan kannanotto peruskoulun maksuttomuudesta ja rahankeräyksestä kouluissa Liite 5 Retkieväiden tilauslomake

Ohje koulun ulkopuolella tapahtuvaan opetukseen

Ohje koulun ulkopuolella tapahtuvaan opetukseen OPETUSPALVELUT 9.10.2018 Ohje koulun ulkopuolella tapahtuvaan opetukseen KOULUN ULKOPUOLELLA TAPAHTUVA OPETUS Opetusta säätelevä lainsäädäntö, opetussuunnitelma ja Opetushallituksen linjaukset mahdollistavat

Lisätiedot

Kouluretket ja leirikoulut

Kouluretket ja leirikoulut Kouluretket ja leirikoulut Perusopetuksen maksuttomuuden lainsäädännöllinen perusta Suomen perustuslain (731/1999) 16 :n mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Perusopetuksen maksuttomuudessa

Lisätiedot

SivLtk 12.03.2014 24 KOULUN ULKOPUOLISEN TOIMINNAN OHJE

SivLtk 12.03.2014 24 KOULUN ULKOPUOLISEN TOIMINNAN OHJE SivLtk 12.03.2014 24 KOULUN ULKOPUOLISEN TOIMINNAN OHJE Yleistä Peruskoululain 26 :n 3.momentin ja lukiolain 18 2 momentin mukaan peruskoulun ja lukion opetusta voidaan antaa myös koulun ulkopuolella.

Lisätiedot

Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014

Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014 Paperittomana peruskoulussa Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014 Perustuslain 16.1. Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Oppivelvollisuudesta säädetään lailla. Lapsen oikeuksien

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12

Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12 Opetus- ja kasvatuslautakunta 42 26.04.2016 Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12 129/12.00.01/2016 OPEKAS 42 valmistelijat; sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254,

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä MAKSULLISET LUOKKARETKET JA TAPAHTUMAPÄIVÄT PERUSOPETUKSESSA

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä MAKSULLISET LUOKKARETKET JA TAPAHTUMAPÄIVÄT PERUSOPETUKSESSA 1 / 7 23.10.2019 EOAK/5984/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä MAKSULLISET LUOKKARETKET JA TAPAHTUMAPÄIVÄT PERUSOPETUKSESSA

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Toimintaohjeet Eurooppa-koulujen esikoulujen ja ala-asteiden järjestämiä retkiä ja oleskeluja varten

Toimintaohjeet Eurooppa-koulujen esikoulujen ja ala-asteiden järjestämiä retkiä ja oleskeluja varten Viite: 2002-D-54 Alkup.: FR Versio: FI Toimintaohjeet Eurooppa-koulujen esikoulujen ja ala-asteiden järjestämiä retkiä Eurooppa-koulujen johtokunta 22. - 23. toukokuuta Nizzassa pidettävä kokous Johdanto

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Seija Lintukangas FT Edutaru Oy Jyväskylä 4.9.2012 Ruokailu iloa, oppimista, kasvatusta ja sivistystä

Lisätiedot

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. LIITE 1 (5) 18.10.2013 OAJ:N ESITYS SÄÄNNÖSMUUTOKSIKSI PYKÄLÄMUODOSSA Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. 4 a Erikoissairaanhoidossa olevan oppivelvollisen

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Heidi Peltonen, opetusneuvos Opetushallitus Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Muutoksia Vn 380/2009 http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1488784

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu Hyvinvointilautakunta 20.3.2017 19 LIITE NRO 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Puumalan yhtenäiskoulu Sisällys 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Perusopetuslaki ja asetus Lain säätää aina eduskunta, asetuksen

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Tervon yhtenäiskoulu Sisällys 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintavelvoite... 2 2. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite...

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

SYK Vanhempainraa1 13.9.2010

SYK Vanhempainraa1 13.9.2010 SYK Vanhempainraa1 13.9.2010 Jukka Tanska 10/12/10 1 OPINTOKÄYNTI OPINTOKÄYNTI on enintään koulupäivän mi6ainen vierailu pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa kohteessa. Ope6ajat järjestävät useimmat opintokäynnit

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa 1 (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.10.2015 KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden

Lisätiedot

Pohjois-Tapiolan koululla, tilana ruokalan lasihuone sisäänkäynti A-ovesta 2.krs

Pohjois-Tapiolan koululla, tilana ruokalan lasihuone sisäänkäynti A-ovesta 2.krs PÖYTÄKIRJA 1 (6) 29.5.2018 AARNIVALKEAN KOULU Johtokunnan kokous Aika maanantaina 28.5.2018 klo 18:00 Paikka Läsnä Poissa Jakelu Pohjois-Tapiolan koululla, tilana ruokalan lasihuone sisäänkäynti A-ovesta

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS

VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS 21.4.2017 Warkaus-Sali, Varkaus Seminaarin avaus Itä-Suomen aluehallintovirasto 1 Perusopetuslaki, 21.8.1998/628 18 Erityiset opetusjärjestelyt Oppilaan opiskelu voidaan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön

Lisätiedot

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS Oppivelvollisille tarkoitetun perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS Oppivelvollisille tarkoitetun perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004 DNO 4/011/2009 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Perusopetuksen järjestäjille PÄIVÄMÄÄRÄ 16.3.2009 Voimassaoloaika 16.3.2009 alkaen toistaiseksi Säännökset joihin toimivalta määräyksen Perusopetuslaki

Lisätiedot

Opetustoimen muutoksenhaku

Opetustoimen muutoksenhaku Opetustoimen muutoksenhaku Perusopetuksen muutoksenhaku (hallintolainkäyttölaki) Opetuksen järjestäjän päätös: PL 13 Uskonto ja elämänkatsomustieto 30 pv KHO = korkein hal-lintooikeus Opetuksen järjestäjän

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8. Kaupunginhallitus 148 10.05.2016 Kaupunginhallitus 218 27.06.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8.2017 alkaen 1345/07.05/2017 KH 10.05.2016 148 Perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet

1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet Opetuksen järjestäjällä on vastuu paikallisen opetussuunnitelman laadinnasta ja kehittämisestä 1. Opetussuunnitelmassa päätetään perusopetuksen

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Tiedotusmateriaalia kokeilusta koulujen käyttöön Opetushallitus 2018 1. Mistä huoltajan on hyvä olla tietoinen ennen

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 24.11.2016 103 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella

Lisätiedot

Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen

Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 20.9.2017 4 Kokousaika Tiistai 26.9.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat 21.6.2017HENKILÖSTÖPALVELUT 1 Lakisääteinen tapaturmavakuutus, Opiskelijat 1/2 Opiskelijoiden vakuutusturva perustuu työtapaturma- ja ammattitautilakiin. Lain

Lisätiedot

Kuva: Harri Oksanen. Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus

Kuva: Harri Oksanen. Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus Kuva: Harri Oksanen Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus Onnistunut kouluruokailu Teksti ja kuva: Virpi Kulomaa Onnistunut kouluruokailu Kouluruokailu on luonteva osa toimintakulttuuriamme

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta. Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö LIITE 18 KOLA 11.4.2017 Kurinpitomenettely Toimintatapa ja kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta ja muuta Kasvatuskeskustelu PoL 35 a (Kurinpitotoimet)

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön.

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. 14.12.2011 1 (5) Tampereen yliopiston normaalikoulun johtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 14.12.1011 hyväksynyt tämän johtosäännön. 1 Yleisiä määräyksiä

Lisätiedot

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (11) Sivistyslautakunta. Esityslista 6/2018. Kokousaika ke kello 17:30

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (11) Sivistyslautakunta. Esityslista 6/2018. Kokousaika ke kello 17:30 19.9.2018 1 (11) Kokousaika ke 19.9.2018 kello 17:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Törmä Leila Puheenjohtaja Haapamäki Arsi Jokioja Tiina Varapuheenjohtaja Kortesluoma Sirpa Kuusisto

Lisätiedot

Yhteisiä asioita

Yhteisiä asioita Yhteisiä asioita 3.9.2014 Koulun järjestyssäännöt ja muut yhteiset sopimukset (mm. ruokailu, liikuntakäytänteet, mobiililaitteiden käyttö) Pihan yhteiskäyttö ja pihasta huolehtiminen Liikennekäyttäytyminen

Lisätiedot

OHJEET KOULUN ULKOPUOLELLA ANNETTAVAAN OPETUKSEEN

OHJEET KOULUN ULKOPUOLELLA ANNETTAVAAN OPETUKSEEN LUONNOS 19.8.2009 Jyväskylän kaupungin perusopetus OHJEET KOULUN ULKOPUOLELLA ANNETTAVAAN OPETUKSEEN Opetussuunnitelman arviointi- ja seurantaryhmä PERUSOPETUS SISÄLTÖ 1 KOULUN ULKOPUOLINEN OPETUS JYVÄSKYLÄSSÄ...1

Lisätiedot

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus TOIMENPIDE OSALLISUUS ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOMIOITAVA OPPILASHUOLTO MUUTA Yhteydenotto huoltajaan Kirjalliset Wilmassa, ei sähköpostina opettaja kirjataan puhelun aihe Kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

Arviointi ja kehittäminen

Arviointi ja kehittäminen Tulostettu: 29.9.2016 16.13 Arviointi ja kehittäminen Kopio: Valkonen, Jouko 1/7 Tulostettu: 29.9.2016 16.13 Sisällysluettelo Kopio: Valkonen, Jouko 2/7 Tulostettu: 29.9.2016 16.13 1. Toiminnan arviointi

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo: johtosääntö muilta osin tulee voimaan 1.4.2012, mutta luottamushenkilöorganisaatiota koskevat muutokset

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle yhteistyöstä ulkomaanopetuksen alalla Suomen ja Ruotsin välillä tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh.

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 24 19.09.2017 24 Perusopetuksen

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.12.2013 Voimaan 1.1.2014 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden 1 (5) Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 Muutettu 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen

Lisätiedot

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 46, 26.05.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta, 57, 16.06.2016 57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 18.05.2016 Sivu 1 / 5 759/2016 12.01.00.00 82 Lausunto valtuustoaloitteeseen alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Yhdistymishallitus 2.11.2015?

Yhdistymishallitus 2.11.2015? KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Nastolan palvelualueella Nastolan kunnan ja Lahden kaupungin yhdistymisen siirtymäkaudella 1.1. 31.7.2016 Yhdistymishallitus 2.11.2015? Järjestäessään

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

04.09.2014. Lukuvuonna 2014-2015 2-luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p. 050 3800489 ja sähköposti pia.salonen@kotka.

04.09.2014. Lukuvuonna 2014-2015 2-luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p. 050 3800489 ja sähköposti pia.salonen@kotka. 2- LUOKKALAISTEN UIMAOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN KOTKASSA 2014-2015 YLEISTÄ Kukin toisen luokan oppilas saa uimaopettajan antamaa uinnin opetusta yhteensä kymmenen tuntia. Opetus tapahtuu mahdollisuuksien

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma koskee kaikkia koulun järjestämää toimintaa ja siihen siirtymistä Oppilas on kohtuullisessa määrin

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN TUNTIJAKO OPS LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA

PERUSOPETUKSEN TUNTIJAKO OPS LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 1 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma... 1 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet...

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 26.10.2017 88 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella asuville

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10. Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta

Lisätiedot

Kokous todettaneen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettaneen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Koulumestarin koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja Aika 12.9.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Koulumestarin koulu henkilökunnan kahvitila 2.krs Lauri Mähönen (pj), Sari Kuurne, Mari Koskela, Matti Toivio,

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS. Kari Sutinen, plm

PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS. Kari Sutinen, plm PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS Kari Sutinen, plm Koulupäivän rakenteeseen vaikuttavia tekijöitä Perusopetuksen kehittämishankkeiden yhteydessä on noussut esille erilaisia, vakiintuneesta tavasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

-2, SIV-SU :00

-2, SIV-SU :00 -2, SIV-SU 2017-09-13 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 13.9.2017 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin) Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää

Lisätiedot

1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken

1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken HYVINVOINTIPALVELUT - johtaminen Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta 1. Edistää hyvinvointityötä kunnan asukkaiden, eri yhteisöjen ja toimijoiden kesken 2. valmistelee kunnanhallitukselle hyvinvointikertomuksen.

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot