Sydämeni laulut RAKAS RIKSU -TAPAHTUMA SU KLO 13.15

Transkriptio

1 Sydämeni laulut RAKAS RIKSU -TAPAHTUMA SU KLO 13.15

2 SISÄLTÖ PARATIISI... 3 SINUA, SINUA RAKASTAN... 3 Jukeboksin laulusolistina vierailee riihimäkeläinen Annamaria Hannonen BALLADI (Elokuvasta Klaani)... 4 SATULINNA... 4 SUA VAIN YLI KAIKEN... 5 AAMU... 5 AKSELIN JA ELINAN HÄÄVALSSI... 6 MINÄ RAKASTAN SUA... 6 KAKSI PUUTA... 7 RAKKAUSLAULU... 7 PÄIVÄNSÄDE JA MENNINKÄINEN... 8 R-A-K-A-S... 9 Jussinmäen jukeboksi Pasi Jääskeläinen, laulu ja kitara Charlotta Kivistö, viulu Sami Kujala, basso Mertsi Tuomainen, rummut 2

3 PARATIISI (säv. Rauli Somerjoki, san. Rauli Somerjoki Arja Tiainen) SINUA, SINUA RAKASTAN (säv. Kaj Chydenius, san. Aulikki Oksanen) Kun mä sinut kohtasin, oli ilta ihanin, linnut lauloi ja kimmelsi taivaan kuu. Sinä sanoit: menkäämme maalle meidän landelle. Mietin nyt juttu tää onnistuu. Perille kun saavuttiin, kukat kukki tuoksui niin, meri vaahtosi kuin olut kuohuaa. Heti rantaan kuljettiin, liiat kuteet riisuttiin, oli tunnelma niin huumaavaa. Oi, jos sulle voisin antaa kaikkein kauneimman. tämän maailmani pallon valtavan. Mutta enhän sitä tee, pieni hetki riittänee, kun sun vierelläsi näin olla saan. Varret yhteen kiedottiin, hiekka tarttui varpaisiin, meren kiihkeään rytmiin kun vaivuttiin. Pientä huulta heitit kai, suoraan suusta suuhun vain näistä aikuiset puhuu kuiskuttain. Oi, jos sulle voisin antaa kaikkein kauneimman. tämän maailmani pallon valtavan. Mutta enhän sitä tee, pieni hetki riittänee, kun sun vierelläsi näin olla saan. Sinua, sinua rakastan, yö painaa päähäni pimeän seppeleen, jotta en sinua näkisi. Miten taittavat linnut siipensä, miten vyöryvät vedet kallioitten alla, miten nousevat metsät tuulten mukana ja pilvien sateet jähmettyvät kiveksi. Sinua, sinua rakastan, yö painaa päähäni pimeän seppeleen, jotta en sinua näkisi. Miten huutaa minulle avaruus, miten kirkuvat tähdet ohimoni läpi, miten itkevät lapset maailman rannoilla ja merien yllä savuavat sydämet. Sinua, sinua rakastan, niin liikkuu pehmeä kätesi kuin vene varhain aamuisella joella. 3

4 BALLADI (säv. Anssi Tikanmäki, san. Juice Leskinen) SATULINNA (säv. & san. Jukka Kuoppamäki) Aamuyössä aistein avoimin elämääni silmiin katselin. Vanhan eilisen, uuden tulevaisuuden, sen kaiken näin ja paljon oivalsin. Aamuyössä aistein riisutuin huomispäivään uupumatta uin. Katsoin aurinkoon, elämässä kiinni oon, sen tajusin ja riemuun hullaannuin. Sua odotan, siis näkemiin. Sinut kätken uniin kauniisiin. Sinua siis odottamaan jään. Sinusta tarkoituksen hankin elämään. Aamuyössä aistein auennein eilispäivät kaikki talteen vein. Ne kätkin sydämeen, ja jos niillä jotain teen, ne kertoo, niin, ne kertoo rakkautein. Sano, että sä kaipaat luokse mun takaisin. Sano, että sä tahdot olla kuin ennenkin. Sano, että sä tiedät: kaksi meitä vain on, jotka kohtaamaan johti kerran tie kohtalon. Sano, että yhä ainoa olen sun, sano, että yksin olla sä tahdot mun, silloin satulinna kaukomaan meille kuuluis kokonaan. Sinulle mä aarteeni antaisin, jonka vuoksi kärsin ja taistelin. Sinulle mä antaisin sydämen, jos sä otat sen. Sano, että sä kaipaat tuota iltaa myös näin, kun sä rintasi painoit vasten mun sydäntäin. Sano, että sä uskot: meidät kohtalon tie, niin kuin kerran se johti, vielä yhteen näin vie. Sano, että yhä ainoa olen sun, sano, että yksin olla sä tahdot mun, silloin satulinna kaukomaan meille kuuluis kokonaan. Sinulle mä aarteeni antaisin, jonka vuoksi kärsin ja taistelin. Sinulle mä antaisin sydämen, jos sä otat sen. 4

5 SUA VAIN YLI KAIKEN (säv. Nils-Eric Fougstedt, san. Reino Hirviseppä) AAMU (säv. Pepe Willberg Markku Johansson, san. Vexi Salmi) Sua vain yli kaiken mä rakastan, sinä taivaani päällä maan. Minä maiset murheeni unohdan, sinisilmiis kun katsoa saan. Ylin riemuni oot mitä toivoisin, sä kun istut mun rinnallain! Olet kaikkeni, aarteeni kallehin, olet onneni, unelmain. Oi, sallithan, että mä suutelen sinisilmiäs, armahain. Mä jos kauas sun luotasi joutunen, kuvas seuraa mun matkallain. Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin, niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin. Siihen mä jään. Sä tuot niin hiljaa kätes kädellein, sanot: Kultasein, mä näin tahdon olla vain. Mun huuliani etsien sä harot hiuksiain ja sulat suudelmaan. Vain hyvän olon hiipivän mä tunnen suonissain, odotan vaan. Sä viet mun hiljaa, niin kuin varoen, ja mä myötäilen ja näin tahdon olla vain. Ei saa tätä tunnelmaa kuin vain aamuisin. Näin aloittaa mä päiväni tahdonkin ja syttyä sun kanssasi näin päivääni päin hiljalleen. 5

6 AKSELIN JA ELINAN HÄÄVALSSI (säv. & san. Heikki Aaltoila) MINÄ RAKASTAN SUA (säv. Teppo Ruohonen, san. V.-P. Lehto) Kauan katsoin sinua syvälle silmiin, kauan katsoin, katsoin ja ajattelin. Kenties kerran vihille käydä saamme, kenties kerran olet rinnallain. Kauan katsoin sinua syvälle silmiin, kauan katsoin, katsoin ja ajattelin. Puutteen, murheen, yhteisen riemun jaamme, kunnes pois häivymme unholaan. Keskellä vuosien kiireen ja työn, maailma sai meidät pysähtymään. Hiljainen hetki, kauneus yön, sai rakkaimmat muistomme taas elämään. Nuoruuteen kanssas kulkea saan, ja vaipua muistojen huumaan. Muistaa voin taas ensitapaamisen, kun kuiskasin sinulle sen. Minä rakastan sua, yhä totta on tänään, vaan enemmän, enemmän se tarkoittaa. Minä rakastan sua, sulle kaikkeni annan ja elämä vie meitä päin parempaa. Näätkö tuon varjoisan penkin ja puun, siinä mä sinua ain oottelin. Miettien suukkoa suloisen suun, kun olimme menossa taas tansseihin. Rakastavaiset silmissäin nään, kun ihana yö vaihtui päivään. Kaikki tuo vaipua voi unholaan, jos huolehdi ei muistoistaan. Minä rakastan sua, yhä totta on tänään, vaan enemmän, enemmän se tarkoittaa. Minä rakastan sua, sulle kaikkeni annan ja elämä vie meitä päin parempaa. 6

7 KAKSI PUUTA (säv. & san. Juha Tapio) RAKKAUSLAULU (säv. Lauri Ylönen, san. Paula Vesala) Minä rakastan näitä iltojani kanssas sun, kun hetken päässä aamu odottaa. Ja me nauramme ja silmiämme pyyhimme, ja helppo huominen on unohtaa. Oomme taas kuin kaksi lasta, ne jotka aikoinaan puolivahingossa lähti samaa tietä kulkemaan. Ja sä viet mut ikkunan luo ja sä sanot: Me kai ollaan niin kuin nuo. Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää katsoo kevääseen, seisoo erillään ja kestää joka tuulen ja sään. Kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää, katsoo kevääseen, seisoo erillään. Ja jossain alla maan ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan. Kaksi ylvästä ja nuorta varmoina on voimistaan, taivaan kantta kohti kasvaneet. Ehkä vuodet ovat kuorta, ja talvet viimoillaan hiukan ohuemmaks raapineet. Kuinka onkaan kaksi lasta matkan myötä muuttuneet! Se ihme on kai vasta: oomme tänne selvinneet. Ja sä viet mut ikkunan luo ja sä sanot: Mehän ollaan niin kuin nuo. Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää katsoo kevääseen, seisoo erillään ja kestää joka tuulen ja sään. Kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää, katsoo kevääseen, seisoo erillään. Ja jossain alla maan ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan. Kauan sitten minussa aavistus jo sinusta. Silloin tuntemattoman tunnen nyt, ja tunnustan. Sä olit vaara liian suuri kiertää ja liian houkuttava ohittaa. En tiennyt, kuinka kaikki voisikaan niin palaa, polttaa. Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa. Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan. Kauan sitten jotenkin tuntematta aavistin, että illan harmaassa tulet vastaan pelotta. Jos joskus pimeässä yksin seison ja liekki sammunut jo kylmä on, en tiedä, voiko sitä eloon saada kukaan toinen. Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa. Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan. En pidä kiinni, en työnnä sua pois, ja pyytämättäkin tahtoisit jäädä. Tänään ei satanutkaan, vaikka taivas on ollut painava pitkään. Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa. Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan. 7

8 PÄIVÄNSÄDE JA MENNINKÄINEN (säv. & san. Reino Helismaa) Aurinko kun päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken päivänsäde viimeinen. Hämärä jo metsään hiipi, päivänsäde kultasiipi juuri aikoi lentää eestä sen, kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan; se juuri oli noussut luolastaan. Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi milloinkaan olla päällä maan. Katselivat toisiansa menninkäinen rinnassansa tunsi kummaa leiskuntaa. Sanoi: Poltat silmiäni, mutten ole eläissäni nähnyt mitään yhtä ihanaa! Ei haittaa, vaikka loisteesi mun sokeaksi saa on pimeässä hyvä asustaa. Käy kanssani, niin kotiluolaan näytän sulle tien ja sinut armaakseni vien! Säde vastas: Peikko kulta, pimeys vie hengen multa, enkä toivo kuolemaa. Pois mun täytyy heti mennä: ellen kohta valoon lennä, niin en hetkeäkään elää saa! Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin, kun menninkäinen öisin tallustaa, hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on ja toinen yötä rakastaa. 8

9 R-A-K-A-S (säv. Jukka Kuoppamäki, san. Chrisse Johansson) Lal-lal laa-la la-la-lal-lal Kun kuljin kylältä kotiin päin, niin talonpojan mä tiellä näin. Löydät tytön niin tumman, nätin kuin humma!, sanoi tuo ystäväin. Hän on luona joenrannan, missä tuoksuu havupuu. Sulle neuvon yhden annan: Heitä mielestäs jo muu. Heitin kaiken vuoksi naisen. Miten niin ja minkälaisen? Luotin heinäpellon poikaan enkä suotta ollenkaan. Lal-lal laa-la la-la-lal-lal R-A-K-A-S, kulta kultasein, mä sanoin niin ja selväks tein: me mennään maalla naimisiin, en enää lähde kaupunkiin. Sä olet kaunistunut niin, en tiedä kuinka sanoisin sen paremmin. R-A-K-A-S kulta kultasein, mä turhan reissun sinne tein. Vain täällä tuoksuu havupuu ja paistaa vanha kunnon kuu. Se onkin onni, että saa taas maalla kuuta tuijottaa ja rakastaa. Mä muistan tytön tuon hyvin niin, ja muistan miten me suudeltiin. Kun mä stadia kohti pyörällä sotkin, niin sitä erottiin. Hän jäi luokse joenrannan, missä tuoksuu havupuu; kotiin sieltä hänet kannan, pussaan puhki koko suun. Heitän kaiken vuoksi naisen, tiedän kyllä minkälaisen. Eihän löydy sulle vertaa, vaikka kuinka hakisin. Lal-lal laa-la la-la-lal-lal... R-A-K-A-S, kulta kultasein, mä sanoin niin ja selväks tein: me mennään maalla naimisiin, en enää lähde kaupunkiin. Sä olet kaunistunut niin, en tiedä kuinka sanoisin sen paremmin. R-A-K-A-S kulta kultasein, mä turhan reissun sinne tein. Vain täällä tuoksuu havupuu ja paistaa vanha kunnon kuu. Se onkin onni, että saa taas maalla kuuta tuijottaa ja rakastaa. 9

10 10