Maakunta- ja soteuudistuksen tavoitteet Pentti Malinen, Kainuun VATE:n pj. Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakunta- ja soteuudistuksen tavoitteet Pentti Malinen, Kainuun VATE:n pj. Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo"

Transkriptio

1 Maakunta- ja soteuudistuksen tavoitteet Pentti Malinen, Kainuun VATE:n pj. Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Pentti Malinen /Kainuun liitto

2 Lähtökohta: uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta, saatavuutta ja vaikuttavuutta sekä hillitä kustannusten kasvua. Sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteena on: toteuttaa maakuntien itsehallintoon perustuva palvelu- ja hallintojärjestelmä. toteuttaa järjestelmä, jolla vastataan nykyistä selkeämmin ja yksinkertaisemmin ihmisten palvelutarpeisiin. vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä. Maakuntauudistuksen tavoitteena on: sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto. luoda tarkoituksenmukainen työnjako valtion, maakuntien ja kuntien välille. 2 -

3 Tuleva kolmitasoinen hallinto Kesällä 2018 perustettavien ja vuoden 2020 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Maakuntatasolle demokraattinen tulee päätöksenteko (maakuntavaalit). 3

4 KUNNAT Paikallisen osallistumisen, Osaaminen ja sivistys Työnjako kunnan, maakunnan Terveys ja hyvinvointi valtion välillä demokratian ja elinvoiman yhteisöjä, jotka hoitavat asukkaiden päättämiä itsehallintotehtäviä ja laissa säädettyjä paikallisia tehtäviä. Liikunta ja kulttuuri Nuorisotoimi Paikallinen elinkeinopolitiikka Maankäyttö ja rakentaminen MAAKUNNAT Sosiaali- ja terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Aluekehittäminen Alueiden käytön ja rakentamisen ohjaus Työ- ja elinkeinopalvelut Liikennejärjestelmäsuunnittelu ja joukkoliikenteen alueellinen suunnittelu Maaseudun kehittäminen ja lomituspalvelut VALTIO Oikeusvaltion ylläpito ja kehitys Perusoikeuksien turvaaminen ja arviointi Turvallisuustehtävät Valtakunnalliset ja kv-tehtävät Yleinen edunvalvonta (lähde: Maakuntauudistus ja tulevaisuuden kunta / alue- ja kuntaministeri - Anu Vehviläinen, Kainuun liitto /Pentti Malinen

5 5 -

6 Alustava muutosvisio Kainuun maakunnalle KAINUTLAATUISEN PALVELEVA JA ELINVOIMAINEN EDELLÄKÄVIJÄMAAKUNTA = oma-aloitteinen yhteisvastuu uuden Kainuun maakunnan tulevaisuudesta > kärkinä palveluiden ja elinvoiman kehittäminen > hallintokokeilun ( ) pohjalta nousseen edelläkävijyyden määmäärätietoinen uudistaminen kainuulaisten parhaaksi Muutosvisio edellyttää, että Kainuu ottaa ripeästi ja yhteistyösuuntautuneesti omalle vastuulleen muutokseen sisältyvän päätös- ja kehittämisvallan. Kainuun maakuntaohjelmassa todetaan Kainuun olevan maakuntana kainutlaatuinen. Kainut merkitsee joukkoa johtavan edessäkulkijan ja tienraivaajan käyttämää sauvaa. Raivaajahenkeä eli rohkeaa edelläkävijyyttä tarvitaan jälleen, jotta sote- ja maakuntauudistuksen avaamat mahdollisuudet toteutuvat Kainuun erityispiirteiden ja kainuulaisten tarpeiden mukaisesti.

7 MUUTOSVISION VAIKUTUS ESIVALMISTELUUN Muutosprosessissa korostuvat: -aktiivisuus, avoimuus, kattava muutosviestintä, -uudistuksen mahdollisuuksien täysimääräinen ja omaehtoinen hyödyntäminen sekä -Kainuun maakuntakehittämisen edelläkävijyys, kilpailukykyisyyden ja vetovoimaisuuden rakentaminen >>> Laajaa osallistamista, muutoksen yhteistä tekemistä ja aktiivista muutosviestintää korostava valmisteluote, uudistuksen sote- ja maakuntaosuuksien valmistelu yhtenä kokonaisuutena

8 SIIRTYMÄKAUDEN TOIMINTA Esivalmiste lu Väliaikaishallinto Maakuntavaltuusto toimii Nykyiset organisaatiot toimivat Uuden maakunnan käynnistymisvaihe Uusi maakunta toimii 7/20 18 Vaalit Viranhaltijat vastaavat sekä vanhan organisaation toiminnasta että uuden käynnistämisestä VoimaanpanoL 33: shp:n tilinpäätöksen allekirjoittaa maakuntahallitus LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 8 18

9

10 Henkilöstön siirtymistä ja asemaa koskevat määräajat Henkilöstö siirtyy maakuntiin voimaanpanolain nojalla liikkeenluovutuksen periaattein. Tukipalveluissa työskentelevien henkilöiden kohdalla liikkeenluovutusta sovelletaan, jos tehtävää hoitavan henkilön tehtävistä vähintään puolet on maakuntiin siirtyviin tehtäviin tarkoitettuja tukitehtäviä, 14. Edellä olevaa sovelletaan myös tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirtoon maakuntakonserniin kuuluvaan tai maakuntien määräysvallassa olevaan yhteisöön, joka perustetaan mennessä, 14. Luovuttavissa organisaatioissa kunnissa, kuntayhtymissä ja valtiolla tehdään esiselvitystä liikkeen luovutuksen piiriin kuuluvasta henkilöstöstä. Esiselvityksen siirtyvästä henkilöstöstä on oltava valmis käytännössä mennessä. Siirtoa koskevat yhteistoimintamenettelyt on käytävä luovuttavassa organisaatiossa käytännössä mennessä. Lopullisen selvityksen siirtyvästä henkilöstöstä on oltava käytännössä valmis joulukuussa 2019 (esiselvityksen tietojen päivitys joulukuun 2019 tilanteeseen). 10

11 Kainuun uudistuksen väliaikaishallinnon (=jatkuva esivalmistelu) organisaatio POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ Valmistelun ja viestinnän ohjaus VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN (Kainuun liitto, kunnat, Sote, Pela, ELY, TE tsto, ohjr. pjisto, hlöstöjärj.) VALMISTELUJOHTAJA Vastuuvalmistelijat VIESTINTÄRYHMÄ HENKILÖSTÖ- ASIAT VA. YHTEIS- TOIMINTA- ELIN VÄLIAIKAISHALLINNON TYÖRYHMÄT Toimialakohtainen valmistelu TR 1 Hallintotyöryhmä TR 2 Taloustyöryhmä TR 3 Toimitilatyöryhmä TR 4 Henkilöstötyöryhmä TR 5 Tietohallinto -työryhmä TR 6 Kehittämis- ja suunnittelutyöryhmä TR 7 Soten järjestämis työryhmä (sis. Soten organisointi) TR 8 Soten tuottamistyöryhmä (sis. Valinnanvapa -uspilotointi) TR 9 Varautumisen työryhmä TR 10 Työvoima- ja elinkeinopalvelutyöryhmä TR 11 Maataloustuo -tannon, maaseudun kehittämisen ja ympth:n työryhmä TR 12 Maan- ja vedenkäytön sekä liikenteen työryhmä

12 Maakunnan tarkastuslautakunta Maakuntavaalilautakunta Vaikuttamistoimielimet nuoriso, vammais, vanhus kielivähemmistöt Konserniohjaus Viranhaltijaorganisaatio Maaseutupalvelut Kehittämisyksikkö Aluekehitys ja kasvu Alueiden käytön palvelut YTH Sote järjestämine n Maakuntakonserni Maakuntavaltuusto Valtuuston koko porrastettu asukasluvun mukaan vähimmäismäärä (59-99) valiokunnat Maakuntahallitus Maakuntajohtaja Maakunnan muut luottamushenkilöelimet esim. sote-lautakunta, kansainvälisyys ja elinvoima, asiakkuus ja palveluiden hankinta, kokonaisturvallisuus ja pelastus, turvallisuus, kasvu Jaostot Järjestäjän ohjaus ja valvonta Liikelaitos (kset) Ammattijohtokunta ja johtaja Viranhaltijat Valtuusto: Maakuntastrategia, palvelustrategia, palvelulupaus, hallintosääntö, investointisuunnitelma, talouden ohjaus, tilinpäätöksen vahvistaminen, vastuuvapaus yms. lakisääteiset asiat Maakuntahallitus: Konserniohjaus, Toiminta, hallinto ja talous seuranta ja korjaavat liikkeet sekä sisäinen valvonta ja riskien hallinta Maakuntajohtaja Maakunnan virkamiesjohto ja esittely maakuntahallitukselle, konsernijohto Toimialat Vastuu tehtäväalasta ja sen kehittämisestä Tietohallinto Hallinto ja juridiikka, tarkastus ja valvonta Kasvupalvelut Viestintä Koulutus ja tutkimus Kansainvälisyys Taloushallint o, hankinnat Henkilöstöhallinto Asiakkuus ja palveluiden hankinta Järjestäjän ohjaus ja valvonta Konsernihallinto Liikelaitokset Vastuu kustannustehokkaasta palvelutuotannosta Pelastu ja kokonaisturvallisuus Strategia Omistajuus Maakunnan konserniyhtiöt (muu kuin sote -tuotanto) Ostopalveluhankinnat omaan tuotantoon Maakunnan oman sotetuotannon yhtiöt Tukipalvelut Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Asiakassuhde

13 Kainuun maakuntaohjelma

14 Tilannekuva ja yhteistyö muiden maakuntien kanssa ELY-keskuksista siirtyvien tehtävien yhteistyövalmisteluja on koordinoitu maakuntajohtajien ja ELY-ylijohtajien yhteiskokouksissa noin vuoden ajan; seuraava kokous Pohjois-Suomen ja Itä-Suomen neuvottelukunnat toimivat yhteistyön valmistelujen poliittisena ohjausmekanismina Kainuu osallistuu Pohjois-Suomen nvk:n koordinoimiin valmisteluryhmiin ja kokouksiin Kainuu osallistuu Itä-Suomen valmisteluun erityisesti liikenne- sekä rakennerahasto ja kv. toimintaan liittyvissä asioissa (Itä- ja Pohjois- Suomi) Pohjois-Suomen maakuntahallitusten ja valtuustojen puheenjohtajat valmistelevat poliittisen tason yhteistyön rakenteita ja linjauksia Valmistelutilanne tehtäväaloittain Kainuun osalta: Sote-tehtävien yhteistyö (lakisääteinen) Kainuu osallistuu Pohjois-Suomen yhteistyöalueen valmisteluun

15 Tilannekuva ja yhteistyö muiden maakuntien kanssa Liikenneasioissa valmistellaan sekä maantienpidon (lakisäät.) että strategisen liikennesuunnittelun (vapaehtoinen) yhteistyötä: Kainuu osallistuu sekä Pohjois- että Itä-Suomen valmisteluun Rakennerahastotehtävissä Pohjois-Suomen maakunnat ovat linjanneet toteuttavansa välittävän viranomaisen tehtävät jokaisessa maakunnassa; rahoitustehtäviä koordinoidaan eri rahoitusvälineiden osalta maakuntien sisällä; Rakennerahasto-ohjelmassa yhteistyöalue on Itä- ja Pohjois-Suomi Vesi- ja kalatalousasioihin liittyen Kainuu asemoituu vesistöalueen mukaisesti yhteistyöhön Pohjois-Pohjanmaan (ja Lapin kanssa); virkamiesvalmistelu käynnissä Pelastus- ja alueellisen varautumisen yhteistyövalmistelu halutaan käynnistää yhdessä kaikkien Pohjois-Suomen maakuntien kesken Kansainvälisissä tehtävissä ensisijainen rakenne on Itä- ja Pohjois-Suomi Mikäli päädytään Pohjois-Suomen tasolla yhteistyön mahdollisimman laajaan integraatioon se edellyttää poliittista tahotilaa työnjakokysymyksissä

16 12. Tärkein muutos, joka tulee saada aikaan, on todellisen vallan ja vastuun ottaminen Kainuussa maakunnan omiin käsiin. Todellinen muutos Kainuun kehityssuuntaan vaatii kuitenkin vahvaa tahtoa ja tulevaisuuden uskoa. Kainuun kehityksen kääntäminen myönteiseen suuntaan oli hallintokokeilumme perimmäinen tavoite. Silloin muutosta ei saatu aikaan. Olemme saaneet uuden mahdollisuuden, joka on käytettävä! Kevät 2018 Kainuun liitto

17 Lisätietoja #kainuu2020 #sote #maakuntauudistus Pentti Malinen/Kainuun liitto 17

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Maakunnan hallintosääntö Maku verkostotapaaminen 18.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Hallintosäännön valmistelu Hallinto- verkosto» Kokoukset helmi- ja maaliskuussa» Lausuntokierros /nettiin kommentoitavaksi»

Lisätiedot

Maakunnan johtamisjärjestelmä

Maakunnan johtamisjärjestelmä Maakunnan johtamisjärjestelmä Päijät-Häme 30.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Ennakoiva asenne Uudistuksen tarve on tunnustettu Lainsäädäntö avoin Valmistelut vauhdissa Aikataulu on kireä Vaalit tulossa

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma 20.6.2016 Pentti Malinen Tuleva kolmitasoinen hallinto Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on työnjako kunnan, maakunnan

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa Mauno Vanhala, prof 04.04.2017 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 8.6.2016 Päijät-Häme 9.6.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju Muutokseen valmistautuminen etenee..2 Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju 9..2 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 9..2 Pauli Harju Valtio Maakunnat Kunnat Työnjako kuntamaakuntavaltio

Lisätiedot

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä 22.3.2018 Eira Varis Vanhoilla rakenteilla ei turvata ihmisten perusoikeuksia ja palveluja Elämme nyt aivan erilaisessa murroksessa kuin olemme eläneet viime

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Muutosjohdon aluetilaisuus 3.11.2016 Valtiovarainministeriö Muutosjohtaja Pauli Harju 3.11.2016 1 Työnjako kunta-maakunta-valtio KUNNAT Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 16.6.2016 Lappi 25.8.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus

Maakunta- ja soteuudistus Maakunta ja soteuudistus Maakuntakiertue Uusimaa 1.6.2017 Muutosjohtaja 1 2.6.2017 Valmisteluvaiheet 2 2.6.2017 3 2.6.2017 Aluekehittäminen ja kasvupalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

MAAKUNNAN TOIMINNAN RAKENNE JA JOHTAMISJÄRJESTELMÄ

MAAKUNNAN TOIMINNAN RAKENNE JA JOHTAMISJÄRJESTELMÄ MAAKUNNAN TOIMINNAN RAKENNE JA JOHTAMISJÄRJESTELMÄ Maku -etkot 17.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Minkälainen on ekosysteemin hallinto? Poliittinen ja ammatillinen johtamien» Liikelaitoksen johtokunta»

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Maakuntavalmistelun tilannekatsaus Elsa Paronen

Maakuntavalmistelun tilannekatsaus Elsa Paronen Maakuntavalmistelun tilannekatsaus 24.4.2018 Elsa Paronen Valtakunnallinen aikataulu Maakunta-, sote- ja valinnanvapauslait käsitellään eduskunnassa samanaikaisesti arviolta maaliskuussa 2018 Väliaikaishallinto

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun ajankohtaiskatsaus ja järjestöyhteistyö Pohjois-Savo

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun ajankohtaiskatsaus ja järjestöyhteistyö Pohjois-Savo Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun ajankohtaiskatsaus ja järjestöyhteistyö Pohjois-Savo 21.2.2018 Valtakunnallinen aikataulu Maakunta-, sote- ja valinnanvapauslait käsitellään eduskunnassa samanaikaisesti

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 13.6.2016 Kanta-Häme 25.8.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Kohti lapsiystävällisiä maakuntia!

Kohti lapsiystävällisiä maakuntia! Kohti lapsiystävällisiä maakuntia! LAPE = HYVÄÄ ARKEA. YHDESSÄ. LÄHELLÄ. Helsinki Maria Kaisa Aula Hankejohtaja (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPE = HYVÄÄ ARKEA. YHDESSÄ. LÄHELLÄ. Motto: Jokainen lapsi ja

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Kuntamarkkinat 14. - 15.9.2016 Hallitusneuvos Pekka Järvinen 23.9.2016 1 Tässä esityksessä Aikataulu Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä

Lisätiedot

Ajankohtaista SOTEMAKUvalmistelu

Ajankohtaista SOTEMAKUvalmistelu Ajankohtaista SOTEMAKUvalmistelu Jari Aaltonen 9.3.2018 Maakunta- ja soteuudistusvalmistelu Etelä-Pohjanmaan SOTE-palvelurakenteen selvitystyö käynnissä valmistuu maaliskuun alussa, julkistus 27.3. Kuntien

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus

Maakunta- ja soteuudistus Maakunta- ja soteuudistus Maakuntakiertue 2017 Muutosjohtaja Pauli Harju 1 20.2.2017 - Maakunta-sote prosessin pääaikataulu 2017 1 / 2017 2 / 2017 3 / 2017 4 / 2017 6 / 2017 7 / 2017 9 / 2017 HE valinnanvapauslaiksi

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 1 2.3.2017 - Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

SOTE-uudistus ja järjestöt Kuinka järjestöt löytävät paikkansa ja osallisuus toteutuu?

SOTE-uudistus ja järjestöt Kuinka järjestöt löytävät paikkansa ja osallisuus toteutuu? SOTE-uudistus ja järjestöt Kuinka järjestöt löytävät paikkansa ja osallisuus toteutuu? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Perusterveydenhuollon yksikkö e-mail: pekka.puustinen@kuh.fi puh: 044 7179325 Valtakunnallinen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi

Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ylijohtaja Päivi Laajala Tulevaisuutta on vaikea

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Maakunnan hallintosääntö Kuntaliiton ja Kainuun liiton maakuntatilaisuus 24.4.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Maakunnan hallintosääntö

Lisätiedot

Yhdessä uuteen. maakuntavaaliopas. Millainen on uusi maakuntamme? Etelä-Savon maakunta

Yhdessä uuteen. maakuntavaaliopas. Millainen on uusi maakuntamme? Etelä-Savon maakunta Yhdessä uuteen. Millainen on uusi mme? vaaliopas Kuinka uudistusta on Etelä-Savossa tehty? Maakunta- ja sote-uudistuksen esivalmisteluvaihe alkoi Etelä-Savossa syksyllä 2016. Valmistelua tehdään maakunnan

Lisätiedot

MAAKUNTAVAALIOPAS 2018

MAAKUNTAVAALIOPAS 2018 MAAKUNTAVAALIOPAS 2018 MAAKUNTAAN SIIRTYVÄT TEHTÄVÄKOKONAISUUDET www.ekarjala.fi Läänineläinlääkäri, alkoholivalvonta, AVI Työ- ja elinkeinopalvelut, TE-toimisto Elinkeino (sis. maaseutu), liikenne ja

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2017 Henkilöstöä siirtyy maakuntakonserniin 1.1.2020 2 Maakunnille siirtyvä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen HYTE, TKI, YTA, Ympäristöpoliittinen, Kiinteistö ja arviointi - valmistelua jatkavat 1. vaiheen työryhmät Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Ismo Korhonen Projektipäällikkö Uusi Kymenlaakso kuntien projektina Edellytyksenä uusi rakenne ja työnjako Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 11.9.2018 10.9.2018 Jaana Korhonen, valmistelujohtaja 11.9.2018 Kainuun maakuntauudistus / Jaana Korhonen Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulusuunnitelma 11-12/2018

Lisätiedot

Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat

Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat 30.5.2018 Ilari Soosalu Sisältö Viimeisimmistä siirtolaskelmista Kehysnäkymistä Vastuiden siirroista Rahoitus siirtymäaikana

Lisätiedot

Konsernirakenne. POPmaakunta

Konsernirakenne. POPmaakunta Konsernirakenne Pohjois-Pohjanmaan maakunnan konsernirakenne LOPULLINEN päätös rakenteesta on saatava maakuntavaltuustossa alkuvuodesta 2019 JOTTA muu valmistelu pystytään toteuttamaan hallitusti ja tehokkaasti

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Pertti Rajala

Maakuntauudistus. Pertti Rajala Maakuntauudistus Pertti Rajala 6.6.2016 Maakuntauudistus Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa:

Lisätiedot

Maakunta-sote prosessin pääaikataulu

Maakunta-sote prosessin pääaikataulu Maakuntasote prosessin pääaikataulu 2017 1 / 2017 2 / 2017 3 / 2017 4 / 2017 6 / 2017 7 / 2017 9 / 2017 HE valinnanvapauslaiksi lausuntokierrokselle 2/.2017 Maakuntaja sotejärjestämisuudistus HE eduskunnalle

Lisätiedot

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kuntamarkkinat 15.9.2016 16.9.2016 1 2 Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan

Lisätiedot

Pohjois-Savon maakuntauudistus. Pohjois-Savo 2019

Pohjois-Savon maakuntauudistus. Pohjois-Savo 2019 Pohjois-Savon maakuntauudistus Pohjois-Savo 2019 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja tekijät Sosiaalija terveydenhuolto Aluekehittäminen Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jussi Rämet Pohjois-Pohjanmaa, maakuntajohtaja 10.1.2017 P-P liitto POPELY PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja

Lisätiedot

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija HENKILÖSTÖINFO 11.9.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Maakuntaan siirtyvät tehtäväkokonaisuudet sote pelastuslaitos liitto ELY sosiaali- ja terveyspalvelut ympäristöterveydenhuolto varautuminen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 22.2.2018 1 Maakuntavalmistelun ohjaus Viranhaltijavalmistelu Poliittinen ohjaus ja linjaukset Kuntayhteistyö Sidosryhmäinformaatio VATE SOTEMAKUohjausryhmä

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 13.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla Työterveyshuollon selvitys valmistuu

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian

Lisätiedot

Maakunnan poliittinen johtaminen

Maakunnan poliittinen johtaminen Maakunnan poliittinen johtaminen Maakuntafoorumi 13.6.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntaliiton korjaussarja Uudistus on toteutettavissa: https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2018/koost e-kuntaliiton-huomioista-maakunta-ja-soteuudistuksen-valmisteluun-toimitusten

Lisätiedot

Omaa maakuntaa rakentamassa Maakuntajohtaja/muutosjohtaja Pentti Mäkinen

Omaa maakuntaa rakentamassa Maakuntajohtaja/muutosjohtaja Pentti Mäkinen Omaa maakuntaa rakentamassa 31.5.2018 Maakuntajohtaja/muutosjohtaja Pentti Mäkinen Miten tähän on tultu Etelä-Savossa Maakunta- ja sote-uudistus on prosessi Maakunta- ja soteuudistusta on valmisteltu kokonaisuutena

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Syyskuu 2016 2.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Maakunnan kokonaisturvallisuus

Maakunnan kokonaisturvallisuus Maakunnan kokonaisturvallisuus Maakunnan turvallisuus ja varautumistehtävien visualisointi PohjoisSavossa Marko Korhonen, PohjoisSavon liitto Lauri Holappa, Kuopion kaupunki Jukka Koponen, PohjoisSavon

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Lapsen oikeuksien iltapäivä 8.11.2016 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 9.11.2016 1 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 17.4.2018 1 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 4 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö seminaari pidetty 27.3. SOTEMAKU-valmistelun

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta valmistuu

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Muutosjohtaja Sinikka Salo STM Päijät-Häme 21.9.2016 21.9.2016 1 Uudistuksen keskeiset lait Maakuntalaki Sote -järjestämislaki Voimaanpanolaki Sote-tuottajalaki Verolait Maakuntien

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus

Sote ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Pohjois Pohjanmaa 13.1.2017 1 P P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaa 13.1.2017 P-P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Muutosjohtaja Sinikka Salo STM Pohjois-Karjala 25.10.2016 26.10.2016 1 Valmistelutilanne Hallituksen esitysluonnos lausunnoilla http://alueuudistus.fi/hallituksen-esitysluonnos-31-8-

Lisätiedot

Maakunnan johtaminen konsernin rakenne tiivis pläjäys muutosklinikassa

Maakunnan johtaminen konsernin rakenne tiivis pläjäys muutosklinikassa Maakunnan johtaminen konsernin rakenne tiivis pläjäys muutosklinikassa Kuntatalo 14.9.2017 Jukka Ylikarjula, maakuntajohtaja #meidänkeskipohjanmaa 18.9.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Kymenlaakson Sote ja maakuntauudistus

Kymenlaakson Sote ja maakuntauudistus Kymenlaakson Sote ja maakuntauudistus Maakuntajohtaja Jaakko Mikkola Maakuntavaltuusto 12.12.2016 Lähtökohdat Sote ja maakuntauudistus valmistelee ja käynnistää 1.1.2019 aloittavan Kymenlaakson maakunnan.

Lisätiedot

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti 24.8.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Valmistelu Keski-Suomessa

Sote- ja maakuntauudistus. Valmistelu Keski-Suomessa Sote- maakuntauudistus Valmistelu Keski-Suomessa 2.2.2017 Sote- maakuntauudistus Suomen historian suurimpia hallinnon julkisten palveluiden uudistuksia Suurin muutos on hallinnon kokoaminen kolmeen tasoon:

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari 13.3.2017 Kerttu Perttilä MISSÄ MENNÄÄN SOTESSA? Lähde: www.alueuudistus.fi 1. Miksi sote-uudistus? 2. Mitä uudistus tarkoittaa? 3. Uudistuksen

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 13.12.2018 1 Valtakunnallinen tilanne Hallitus on sitoutunut viemään uudistuksen maaliin suunnitellusti kohti monialaisia maakuntia Perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

Konsernirakennevalmistelun tilanne

Konsernirakennevalmistelun tilanne Konsernirakennevalmistelun tilanne 22.5.2018 - Laajennetun johtoryhmän kokoukseen 29.5.2018 Maakunnan tarkastuslautakunta Maakuntavaalilautakunta Etelä-Savon maakuntakonserni Maakuntavaltuusto 59 jäsentä

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta on valmistunut

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen mukanaan tuomat kehittämislinjaukset

Maakuntauudistuksen mukanaan tuomat kehittämislinjaukset Maakuntauudistuksen mukanaan tuomat kehittämislinjaukset Aluekehittäminen 2020 Muutosjohtaja Timo Vesiluoma 30.11.2017 Mikä muuttuu? Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä (valtio,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 22.8.2016 19.8.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Kehittämis- ja rahoituspalvelujen valmistelutilanne

Kehittämis- ja rahoituspalvelujen valmistelutilanne Kehittämis- ja rahoituspalvelujen valmistelutilanne Ritva Rintapukka, vastuuvalmistelija kehittämis- ja rahoituspalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Maakunta järjestäjänä ja tuottajana MAAKUNTAVALTUUSTO

Lisätiedot

KUNNAT JA MAAKUNTAUUDISTUS

KUNNAT JA MAAKUNTAUUDISTUS KNNAT JA MAAKNTADISTS ITÄ-LAPIN SETSEMINAARI 27.10.2017 Muutosjohtaja Pauli Harju 31.10. saakka, maakuntajohtaja 01.11.2017 1 1.11.2017 - Aluekehittäminen ja kasvupalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi

Lisätiedot

Maakunnan keskeiset tehtävät

Maakunnan keskeiset tehtävät Työ- ja elinkeinopalvelut Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt Maakuntien liitot Kunnat ja kuntien yhteistoiminta-alueet Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT

Siun sote tehdään NYT Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 25.10.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali-

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma P-P liitto P-P ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset Avi TE-toimisto Henkilöjärj... Viestintä Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Kymenlaakson Sote- ja maakuntauudistus. Maakuntajohtaja Jaakko Mikkola

Kymenlaakson Sote- ja maakuntauudistus. Maakuntajohtaja Jaakko Mikkola Kymenlaakson Sote- ja maakuntauudistus Maakuntajohtaja Jaakko Mikkola 10.11.2016 Lähtökohdat Sote- ja maakuntauudistus valmistelee ja käynnistää 1.1.2019 aloittavan Kymenlaakson maakunnan. Tavoitteena

Lisätiedot

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen 16.2.2017 Alueelliset nuorisotyöpäivät Mikä muuttuu julkisen hallinnon rakenteen muutoksen iso kuva Ministeriöt

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan

Matkalla uuteen maakuntaan Matkalla uuteen maakuntaan Miksi maakuntauudistus? Maakuntauudistuksen valmistelun vaiheet Väliaikaishallinnon vaihe Lapin esivalmistelu 14.12.2016 Lappi 1 21.12.2016 - Marja Perälä 2 21.12.2016 - Etunimi

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS Jouko Luukkonen

LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS 17.4.2018 Jouko Luukkonen POLIITTISILLE PIIREILLE KESKUSTELTAVAKSI Tarvitaanko lakisääteisten toimielinten lisäksi muita toimielimiä? Jos tarvitaan, muodostetaanko

Lisätiedot

Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM

Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen Hallintovaliokunta 24.3.2017 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 23.3.2017 Maakuntavaltuusto Asema maakunnassa vastaa pääosin valtuuston asemaa kunnassa Vastaa

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi Maakuntauudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi 12.9.2016 12.9.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Oma Häme. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä Jukka Lindberg Muutosjohtaja

Oma Häme. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä 7.6.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja https://www.youtube.com/watch?v=0eryr7yjadk&list =PLoYgvGiwgZk539nYQhReTL7qSIcTVa7V_&index=1

Lisätiedot