Koululehti vuosikerta Huhtikuu Lokakuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koululehti 15. 16.vuosikerta Huhtikuu Lokakuu 2003 2004"

Transkriptio

1 Koululehti vuosikerta Huhtikuu Lokakuu aurora huhtikuu 2004 sivu 1

2 4 ja 1/2 viikkoa! Koulua on vielä hieman yli neljä viikkoa. Vapunalusviikolla ensivuoden eput tutustuivat koulumme. Eppuja on nällä näkymin 60: kaksi 25-oppilaan luokkaa ja yksi 10-oppilaan pikkuluokka. Pikkuluokka on meillä kokonaan uusi työmuoto, ja sen vetäjäksi tarvitaan taitava ja kokenut opettaja. Onneksi meillä on sellainen. Vapun jälkeen koulutyö jatkuu työjärjestysten mukaan vielä kaksi viikkoa (19 ja 20). Sen jälkeen alkavat ns. luokanopetusviikot, joilla ei enää pidetä kaikkia vieraiden opettajien tunteja ellei erikseen niin sovita. Myös 5-6-luokkien sinikarhut palaavat toukokuun puolivälissä omiin luokkiinsa. Muutamana päivänä lyhennämme koulupäivää opettajien koulutusseminaarien vuoksi. Niistä ilmoitetaan reissuvihkoissa erikseen. Viikolla 21 juhlimme perinteiseen tapaan koko koulun näytelmillä. Tällä kertaa vuorossa on mukaelma Kolmesta Iloisesta Rosvosta. Esityksiä on neljä, jotta mahdollisimman monelle sisarukselle, isälleä äidille ja isovanhemmalle löytyy katsomosta istuinpaikka. Viikon 22 noin 120 oppilasta ja 20 aikuista viettää koululeirillä Luunjassa. Me muut jatkamme töitä Espoossa; teemme rästihommat pois ja keksimme mekin mukavia juttuja. Todistukset jaetaan viikon 22 lauantaina klo 8.30 ( 2. ja 6. luokat) ja 9.30 ( muut luokat) Hyvää loppukevättä kaikille. Martti Hellström rehtori aurora huhtikuu 2004 sivu 2

3 Pikku-uutisia koulusta Karkit lensivät penkkaripäivänä Abien penkkariajelu on yksi vuoden kohokohdista, ja kuorma-autoja odotetaan vesi kielellä jo aamusta alkaen. Tänä vuonna karkkisaalis oli erityisen runsas. Paha mieli jäi ainoastaan ohi ajaneelle autoilijalle, jonka tuulilasi särkyi makeissateessa. Kalevalapäivänä juhlittiin Hiihtoloman jälkeinen viikko vierähti Kalevala-teeman merkeissä. Lapsille luettiin juhlasalissa Kalevalaa päivittäin ja kansalliseepoksen tuntemus ja kiinnostus kirjaan on kasvanut päivä päivältä. Viikko huipentui tokaluokkalaisten järjestämään juhlaan Aurorapäivänä tempaistiin Lauantai 8.3. oli Aurorassa koulupäivä. Se sujui jokavuotisen Auroranpäivätempauksen merkeissä. Uutena ohjelmanumerona oli tällä kertaa mm. pulpettirummutuksen koulunmestaruuskilpailu. Perinteiseen tapaan lapset kiertelivät vanhempien järjestämissä toimintapisteissä, ja välillä oli mahdollisuus käydä tankkaamassa teemakahviossa, makkaragrillillä tai vaikkapa vohvelinmyyntipisteessä. Pihalla oli mahdollisuus tutustua LUKI-bussiin ja Pitkäjärven vapaapalokunnan autoon, jota palomiehet ystävällisesti esittelivät vierailijoille. Päivä tuotti 2000 euroa, jonka käytöstä kaikkien lasten hyväksi päättää Koti & Koulu ry. Sirpa Wass Vuoden luokanopettajaksi Luokanopettajaliitto ry, on valinnut vuoden 2004 luokanopettajaksi Aurorankoulussa 5bluokkaa opettavan KM Sirpa Wassin. Peter Pan- videot jaettiin Joulunäytelmästämme Peter Pan tilattiin noin 75 VHS-kopioita. Nauhat jaetaan tilanneille maaliskuun loppuun mennessä. Erityiskiitos kuvaajana toimineelle isä Jari Mutikaiselle. Läksykampanjaa jatkettiin: Oppilasparlamentin julistaman kisan voitti 2a Vanhemmille tehdyn kyselyssä 2/3 vanhemmista toivoi läksykampanjan jatkamista kevään loppuun saakka. Näin on tehty. Oppilasparlamentti, julisti luokille läksyjenteko kilpailun, ja sen voitti 2a-luokka. Luokka sai pienen rahasumman, jonka käytöstä se saa itse päättää.. Via Dolorosa Pääsiäisen perinteisiimme kuulunut Via Dolorosa toteutettiin tänä vuonna yhteustyössä Järvenperän koulun oppilaiden kanssa. aurora huhtikuu 2004 sivu 3

4 Viimeisten viikkojen Huhtikuu. Viikko 18 Keskiviikkona UUDET EPUT TUTUSTUVAT. Illalla vanhempainilta klo Perjantaina VAPPUAATTO. Koulua kaikilla klo Kotiin päästään siivousurakan jäljeen. Toukokuu. Viikko 19 Tiistaina 4.5. Opettajilla lukuvuoden arviointiseminaari. Koulu päättyy kaikilla klo Valvontaa tarvitseville lapsille järjestetään ohjattua toimintaa. Tarpeesta pitää ilmoittaa kirjallisesti luokanopettajalle. Keskiviikkona 5.5. Tämän vuoden kakkosluokkalaisten vanhem- mille infotilausuus klo kouluravintolassa ensi vuoden järjesteltyistä Keskiviikkona 5.5. JOHTOKUNNAN KOKOUS klo alkaen taukotuvassa. ohjelmaa Viikko 20 Viimeinen täysin työjärjestyksen mukainen kouluviikko. Viikko 21 Luokanopetusviikko. Työpäivien tarkat ajat löytyvät luokkakohtaisesti reissuvihkoista. Työpäiviä voidaan lyhentää kevätjuhlan vuoksi. Tiistaina KOLME ILOISTA ROSVOA salissa. Kenraalit klo 9.15 ja Juhlat klo 18 (6a, 4a, 2a) klo 19 (6b, 4b, 2b ja 2c) Keskiviikkona KOLME ILOISTA ROSVOA salissa. Kenraalit klo ja Juhlat klo 18 ( 5a, 3a, 1a ja startti) klo 19 (5b,3b, 1b) Torstai Helatorstai. Kaikissa kouluissa ja työpaikoissa vapaapäivä. Perjantai Auroran oma lomapäivä. Päivä on tehty sisään Aurorapäivänä 8.3. Viikko 22 Luunjan koululeiri mape. Keskiviikkona 26.5 Kevätkirkko. Hengellinen tilaisuus koulupäivän aikana. Lauantaina 29.5 Todistustenjako ja kuudesluokkalaisten kukitus. Kuudennet ja toiset luokat klo Muut luokat klo Oppilaat tulevat omaan luokkaansa. Kesäloma alkaa heti todistusten jaon jälkeen. Koulu alkaa keskiviikkona klo 9. aurora huhtikuu 2004 sivu 4

5 Ensi lukuvuoden työ- ja loma-ajat Auroran koulussa Syyslukukausi (ke) (ti) Syysloma (ke) (pe) Joululoma (ke) (su) Itsenäisyyspäivä osuu maanantaille 6.12, ja se on lomapäivä. Kevätlukukausi (ma) (la) Talviloma: viikko 8 ( ) Lomapäivä: (pe) Pääsiäisloma on Espoossa pitkäperjantaista pääsiäisimaanantaihin ( ). Aurorassa on mahdollisesti lauantai työpäivä ja kiirastorstai vapaapäivä* Vappu osuus sunnuntaille. Myös helatorstai ( 5.5.) on lomapäivä. * Kouluilla on mahdollisuus yhteen koulukohtaiseen lomapäivään, jos he tekevät vastaavasti sisään yhden lauantaityöpäivän. Johtokunta päättää tällaisen työpäivän anomisesta, ja päätöksen tekee hallintopäällikkö. aurora huhtikuu 2004 sivu 5

6 Lukuvuoden työ- ja loma-ajat Auroran koulussa Hallintopäällikkö on myöntänyt luvan Auroralle johtokunnan esittämiin kolmeen omaan lauantaityöpäivään ja vastaavasti kolmeen omaan lomapäivään (merkitty ***:llä). Syyslukukausi: aurora Koululehti entinen Auroran Uutiset ja Aurora Express. ISSN ilmestyy noin kerran kuukaudessa Auroran Koti & Koulu ry:n tuella. Päätoimittaja rehtori Martti Hellström (ti) (la) * syysloma (to) 30- (pe) *** Aurorassa lomaa myös ke * joululoma (su) (ti) *** Auroran omia lauantaityöpäiviä la 27.9 ( kodin ja koulun yhteistyöpäivä) ja la (joulujuhlat) Työpäiviä 93 Kevätlukukausi: (ke) (la) * talviloma viikko 8 *** Aurorassa lomaa myös kiirastorstai 8.4. (kaikilla pe-ma lomaa) ja helatorstain jälkeinen perjantai 21.5 *** Auroran oma lauantaityöpäivä la 6.3. (Auroran päivän tempaus) Työpäiviä 96 YHTEENSÄ 189 TYÖPÄIVÄÄ Auroran koulu Perustettu Entinen Myllykylän kansakoulu. Peruskoulun ala-aste. 14 alakoulun luokkaa ja starttiluokka. 350 oppilasta ja 30 aikuista työntekijää Koulun rehtori Martti Hellström marttifi@hotmail.com Koulun apulaisrehtori Ulla Hämäläinen ulla.hamalainen@edu. espoo.fi Lippajärventie 44 a Espoo kanslia opettajat fax aurora huhtikuu 2004 sivu 6

Koululehti 4/2006. Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas 15.8. klo 9

Koululehti 4/2006. Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas 15.8. klo 9 Koululehti 4/2006 Kesäisiä riemuja. KUVA: Juha Hyvärinen Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas 15.8. klo 9 Juhlapuheen aika Suomessa koululaisilla on pitkä kesäloma. Onneksi. Kesä on suomalaisille tärkeä

Lisätiedot

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.:

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.: Koululehti 2/2006 Kuva Juha Hyvärinen Tässä lehdessä mm.: Käykää netissä antamassa palautetta Lomalle Topelius-projekti alkaa Uusia opettajia u mikki-dvd:t mikki-dvd:t Keskitalven terveisiä Eput ilmoitettiin

Lisätiedot

koululehti 17.vuosikerta joulukuu 2005 Kuva: Juha Hyvärinen Lukuvuositiedote 2005-2006 Joulun ajan ohjelma Kutsu Lumikin esityksiin

koululehti 17.vuosikerta joulukuu 2005 Kuva: Juha Hyvärinen Lukuvuositiedote 2005-2006 Joulun ajan ohjelma Kutsu Lumikin esityksiin koululehti 17.vuosikerta joulukuu 2005 Kuva: Juha Hyvärinen Lukuvuositiedote 2005-2006 Joulun ajan ohjelma Kutsu Lumikin esityksiin Hyvää joulukuuta! Syyslukukausi 2005 on pian takana.monessa on jo onnistuttu.

Lisätiedot

Koululehti 2/2007. Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas tiistaina 14.8.2007 klo 9.

Koululehti 2/2007. Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas tiistaina 14.8.2007 klo 9. Koululehti 2/2007 Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas tiistaina 14.8.2007 klo 9. Yhteenvedon aika Auroran koulu täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Olemme lähettäneet yläkouluihin joka vuosi puolensataa

Lisätiedot

Kevään näytelmänä Grimmin veljesten

Kevään näytelmänä Grimmin veljesten Koululehti 17.vuosikerta 15. Toukokuu Lokakuu 2003 2005 Kevään näytelmänä Grimmin veljesten PUNAHILKKA TO 2.6. 2005 kl0 18-20 Kevätjuhla lähimetsässä. Neljä viikkoa koulua Koulua on jäljellä neljä viikkoa.

Lisätiedot

TER-VE-TU-LOA, E-PUT!

TER-VE-TU-LOA, E-PUT! Koululehti 15. 16.vuosikerta Helmikuu Lokakuu 2003 2004 TER-VE-TU-LOA, E-PUT! aurora helmikuu 2004 sivu 1 Tervetuloa, eput! iistai 3.2. on jännittävä päivä: ensi syksyn ekaluokkalaiset käyvät ilmoittautumassa

Lisätiedot

Koululehti 1/2008. Hölmöläiset 2008. Kuva Juha Hyvärinen. Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas tiistaina 12.8.2008 klo 9.

Koululehti 1/2008. Hölmöläiset 2008. Kuva Juha Hyvärinen. Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas tiistaina 12.8.2008 klo 9. Koululehti 1/2008 Hölmöläiset 2008. Kuva Juha Hyvärinen Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas tiistaina 12.8.2008 klo 9. Jo joutui armas aika Auroran koulu täytti tänä lukuvuonna 50 vuotta. Juhlavuosi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

-2, SIV-SU :00

-2, SIV-SU :00 -2, SIV-SU 2018-12-05 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 5.12.2018 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta VIIKKO PVM PÄIVÄ Elokuu 10.8.2015 ma 33 11.8.2015 ti RESSUJEN KOULUTYÖ ALKAA 1. JAKSO ALKAA ROT 12.8.2015 ke 13.8.2015 to Ilm. uusintakuulusteluun päättyy klo 12.00 ROT 14.8.2015 pe Uusintapäivän 8-koodin

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Auroran koululehti. 16. vuosikerta. Joulukuu 2004. Päätoimittaja Martti Hellström

Auroran koululehti. 16. vuosikerta. Joulukuu 2004. Päätoimittaja Martti Hellström Auroran koululehti. 16. vuosikerta. Joulukuu 2004. Päätoimittaja Martti Hellström Juliste Mirkka Forsberg Aurora Joulu 2004 1 Hyvää Joulukuuta! Koulutyö on tätä luettaessa syyslukukauden loppusuoralla.

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2015 Päivitetty 21.8.2015

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2015 Päivitetty 21.8.2015 TAPAHTMAALENTERI SYSY 201 Päivitetty 21.8.201 Pvm PPILAILLE PETTAJILLE LATAS JHTAMINEN HALLINT ALAL E L ma 10.8. ti 11.8. ke 12.8. to 1.8. pe 1.8. la 1.8. su 16.8. ma 17.8. oulu alkaa 7. luokat klo 8.00

Lisätiedot

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13 Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 1. jakso 18.8. 5.10. Päivä Pvm. Toiminta Ti 12.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 18.00 Ke 13.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12.00 18.00 To 14.8. Opinto-ohjaaja

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta 115 Kokousaika Keskiviikko 12.12.2013 klo 18-18.39 Kokouspaikka Koskisali, Hämeentie 12, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli

Lisätiedot

kaikki luokat Kaikki luokat 2.luokat 1.-5.lk 3.-6.lk 5. luokat 4.-6.luokat Kaikki luokat

kaikki luokat Kaikki luokat 2.luokat 1.-5.lk 3.-6.lk 5. luokat 4.-6.luokat Kaikki luokat MAA-TULLI Elokuu Syyslukukausi 11.8. 22.12.16 vko 32 vko 33 vko 34 TOIMINTAKALENTE -RI Tapahtuma Koulu alkaa 11.8. klo 9.00 koulun pihalta Koulurauhan julistus Teema: Lajittelu kuntoon Taideretki Kiasmalle

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2017 Päivitetty

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2017 Päivitetty TPHTMENTERI YY 2017 Päivitetty 0..2017 2 Pvm YÄ Pvm ti 8.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo 11.0-12.0 ti 8.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo 11.0-12.0 ke 9.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo

Lisätiedot

Huhtikuun tiedotteet. Tervetuloa!

Huhtikuun tiedotteet. Tervetuloa! TIEDOTE 04/2015 Huhtikuun tiedotteet Oppilaat viettävät koulussa pääsiäisjuhlaa kiirastorstaina 2.4.2015. Koulu alkaa työjärjestyksen mukaisesti ja päättyy kaikilla luokilla ruokailuun. Kevään vanhempainiltoja:

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 Sivistyslautakunta 84 28.10.2015 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 728/12.00.01/2015 Sivistyslautakunta 84 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 19

Viikkotiedote vko 19 Viikkotiedote 18.5.2018 vko 19 Sukset, monot, luistimet ja vaatteet kotiin Koulun naulakoilla on vielä talviurheiluvälineitä. Ne kannattaa kuljettaa kotiin, kun ovat vielä näkösällä. Huolehtikaa myös ylimääräiset

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2016 Päivitetty

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2016 Päivitetty TAPAHTMAALENTERI SYSY 2016 Päivitetty 1.8.2016 Pvm PPILAILLE PETTAJILLE LATAS JHTAMINEN HALLINT ALAL ke 10.8. Suunnittelupäivä, aamukahvit klo 8.0, veso klo 9-12 Suunnittelupäivä, aamukahvit klo 8.0, veso

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 19. Hyvää Helalomaa ja Onnea Äideille!

Viikkotiedote vko 19. Hyvää Helalomaa ja Onnea Äideille! Viikkotiedote 9.5.2018 vko 19 Hyvää Helalomaa ja Onnea Äideille! Tulevan 1.luokan ensimmäinen vanhempainilta Tulevan ensimmäisen luokan tapaaminen vanhempainillan merkeissä on tiistaina 5.6.2018 klo 17.00

Lisätiedot

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 2017 2018 1. jakso 21.8. 8.10. Ti 15.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 17 Ke 16.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12-18 To 17.8. Opinto-ohjaaja ohjaa

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri lukuvuodelle

Tapahtumakalenteri lukuvuodelle Tapahtumakalenteri lukuvuodelle 2017 2018 J 1 10.8.2017 28.9.2017 ti 8.8. ja veso (1/1): suunnittelupäivät ke 9.8. esteellisyys yovalvonnoissa tiedoksi rehrille 10.8. syyslukukausi alkaa pe 11.8. ma 14.8.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 18

Viikkotiedote vko 18 Viikkotiedote 4.5.2018 vko 18 Ompelukoneita kaivataan! Hei, löytyykö nurkistasi tyhjän panttina oleva ompelukone? Haluaisitko ilahduttaa sen avulla oppilaita? Käsityöluokassamme on vain viisi ompelukonetta,

Lisätiedot

Lukuvuoden työajat

Lukuvuoden työajat Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 127 Lukuvuoden 2017-2018 työajat Asianro 895/12.00.01/2016 Sivistysjohtaja Matti Sivonen 22.11.2016: Perusopetuslain 23 :n mukaan lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja

Lisätiedot

Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori

Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU PÖYTÄKIRJA 1/2010 Johtokunta Alakoulu, opettajainhuone, III krs Pitkäkatu 8 klo 18.00-20.38 torstai 18.3.2010 Päätöksentekijät *Tapani Lehto Sirkku Laurila Sami Kalaja * Eero Tolvanen

Lisätiedot

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma 1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA ESITYSLISTA Kokousnumero 2/2017 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 07.03.17 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 2/2017 ASIA LIITE 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri Päiv ä. Pvm. Toiminta

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri Päiv ä. Pvm. Toiminta Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 2018 2019 1. jakso 13.8. 30.9. Piv Ke 8.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 17.00 To 9.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12-18 Pe 10.8. La 11.8. Su 12.8.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala SIVU Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta KOKOUSAIKA TIISTAI 3.10.2017 KLO 17.37-19.14 KOKOUSPAIKKA Maunulan ala-aste Puheenjohtaja

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 16

Viikkotiedote vko 16 Viikkotiedote 20.4.2018 vko 16 Ompelukoneita kaivataan! Hei, löytyykö nurkistasi tyhjän panttina oleva ompelukone? Haluaisitko ilahduttaa sen avulla oppilaita? Käsityöluokassamme on vain viisi ompelukonetta,

Lisätiedot

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös Kunnanhallitus 385 21.11.2016 Kunnanhallitus 404 05.12.2016 Sivistyslautakunnan päätös 26.10.2016 81 (Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018),

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018

TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018 TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018 Aika: maanantaina 1.10.2018 klo 18 Paikka: Ylä-Fallintie 54, 00690 Helsinki Läsnä: Heidi Antinkari, puheenjohtaja Hanna Vieruaho, huoltajajäsen

Lisätiedot

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 2015 2016 1. jakso 17.8. 4.10. Ti 11.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 17 Ke 12.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12 18 To 13.8. Opinto-ohjaaja ohjaa

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

Hyvää alkavaa lukuvuotta koko Vanttilan kouluyhteisö!

Hyvää alkavaa lukuvuotta koko Vanttilan kouluyhteisö! Hyvää alkavaa lukuvuotta koko Vanttilan kouluyhteisö! Uusi lukuvuosi on jälleen kerran alkanut. Vanttilan koulussa se on seitsemäs lukuvuosi. Satojen lasten ja nuorten ääni kuuluu taas pihalla ja käytävillä.

Lisätiedot

TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8

TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8 2006 VIIKKO 32 ASUMIS- VALMENNUS MAANANTAI 7.8 TIISTAI 8.8 KESKIVIIKKO 9.8 TORSTAI 10.8 PERJANTAI 11.8 LAUANTAI 12.8 SUNNUNTAI 13.8 OMAT MENOT ITAVA AIHE/ TAVOITE OPETTAJAN HAMPAIDEN PESU AAMU ILTA AAMU

Lisätiedot

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Sivu 1 Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Loppuvuoden aikatauluja: Tirlittan-näytelmä Viides luokka esittää Tirlittan-näytelmän Wiljamissa. Koulun oma näytös on tiistaina 16.12. klo 12.00. Muut näytökset ovat

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna Sivistyslautakunta 81 26.10.2016 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018 625/12.00.01/2016 Sivistyslautakunta 26.10.2016 81 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

OULUN STEINERKOULU. kuukausitiedote. maaliskuu Rentouttavaa hiihtolomaa!

OULUN STEINERKOULU. kuukausitiedote. maaliskuu Rentouttavaa hiihtolomaa! OULUN STEINERKOULU kuukausitiedote maaliskuu 2017 Rentouttavaa hiihtolomaa! TAPAHTUMAKALENTERI vk 10 talviloma ti 14.3. laskettelu- ja ulkoilupäivä la 8.4. pääsiäismyyjäiset vk 15 V luokan näytelmän esitykset

Lisätiedot

JAKSO 1 YLÄASTE LUKIO 33 MA 12.08. TI 13.08. koulu alkaa koulu alkaa KE 14.08. Etkot 16-20 TO 15.08. ilm.its.kuulusteluihin PE 16.08. 34 MA 19.08.

JAKSO 1 YLÄASTE LUKIO 33 MA 12.08. TI 13.08. koulu alkaa koulu alkaa KE 14.08. Etkot 16-20 TO 15.08. ilm.its.kuulusteluihin PE 16.08. 34 MA 19.08. JAKSO 1 YLÄASTE LUKIO 33 MA 12.08. TI 13.08. koulu alkaa koulu alkaa KE 14.08. Etkot 16-20 TO 15.08. ilm.its.kuulusteluihin PE 16.08. 34 MA 19.08. tentteihin ilmoittautuminen 20.8.-24.8. TI 20.08. itsenäisten

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45.

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. Yhteisen aloituksen jälkeen vanhemmilla on mahdollista tavata koulun opettajia eri luokissa. LUKUVUOSITIEDOTE

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Opettajat. Tuntikehys

Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Opettajat. Tuntikehys Aitoon koulu Sivu 1/5 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Aitoon koulu Ylläpitäjä:Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain : 5 opp. : 7 opp. 3. 1k:4opp. 4. lk:

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 9/2011 108 Kokousaika Torstai 8.12.2011 klo 18-18.47 Kokouspaikka Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet läsnä poissa Jalli Marja pj. :t 103-112

Lisätiedot

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma 2 LUKUVUODEN 2009-10 AIKATAULUT TYÖAIKA Lukuvuosi ke 12..2009 la.6.2010 Syyslukukausi ke 12.. pe 1.12.2009 Syysloma ma 12.10 su 1.10.2009 Joululoma la 19.12.2009 ke 6.1.2010 Kevätlukukausi to.1. la.6.2010

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

JAKSO 1 YLÄASTE LUKIO 33 MA 10.08. TI 11.08. KE 12.08. koulu alkaa koulu alkaa TO 13.08. Etkot 16-20; ilm.its.kuulusteluihin PE 14.08. 34 MA 17.08.

JAKSO 1 YLÄASTE LUKIO 33 MA 10.08. TI 11.08. KE 12.08. koulu alkaa koulu alkaa TO 13.08. Etkot 16-20; ilm.its.kuulusteluihin PE 14.08. 34 MA 17.08. JAKSO 1 YLÄASTE LUKIO 33 MA 10.08. TI 11.08. KE 12.08. koulu alkaa koulu alkaa TO 13.08. Etkot 16-20; ilm.its.kuulusteluihin PE 14.08. 34 MA 17.08. SLL klo 10.50; tentteihin ilmoittautuminen 17.8.-21.8.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 17

Viikkotiedote vko 17 Viikkotiedote 27.4.2018 vko 17 Hauskaa vappua! Maanantai 30.4. on koulullamme vapaapäivä. Johtokunta 08.2018 07.2019 Johtokuntaan valitaan yhdeksän jäsentä. Johtokunnassa on ensi kaudelle yksi paikka vapaana.

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 2/2017 Aika Tiistai klo 17.30 20.03 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 07.03.17 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 2/2017 ASIA LIITE 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, puh ,

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, puh , KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirjanote 1 Perusopetuksen ja lukion lukuvuoden 2018-2019 työpäivät 19/12.00.01/2017 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 20.12.2017 109 Perusopetuslain 23 :n mukaan perusopetuksessa

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2016. Keskiviikkona klo Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, Mellilä

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2016. Keskiviikkona klo Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, Mellilä 1 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 14.12.2016 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, 32300 Mellilä SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Jäsenet Varajäsenet ( ) Korimäki Eeva, pj. Valta Anne ( ) Häkkinen

Lisätiedot

Koululehti 5/2006. Kodin ja koulun yhteistyötä Auroraseminaarissa 6.9.2006 KUVA: Juha Hyvärinen. Upeaa syksyä kaikille!

Koululehti 5/2006. Kodin ja koulun yhteistyötä Auroraseminaarissa 6.9.2006 KUVA: Juha Hyvärinen. Upeaa syksyä kaikille! Koululehti 5/2006 Kodin ja koulun yhteistyötä Auroraseminaarissa 6.9.2006 KUVA: Juha Hyvärinen Upeaa syksyä kaikille! Koulu alkoi taas Suomessa koululaisilla on pitkä kesäloma. Mutta joka syksy koulu alkaa.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

Pirjo Rintala, puheenjohtaja Pirkko Korhonen Päivi Kamppi, varapuheenjohtaja Katariina Wargelin Anna-Maija Tuuliainen Anne Kilpeläinen Vexi Virtanen

Pirjo Rintala, puheenjohtaja Pirkko Korhonen Päivi Kamppi, varapuheenjohtaja Katariina Wargelin Anna-Maija Tuuliainen Anne Kilpeläinen Vexi Virtanen JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU Johtokunta Alakoulun opettajanhuone, 3. krs Pitkäkatu 8 klo 18.00-20.12 PÖYTÄKIRJA 1/2014 torstai 13.3.2014 Päätöksentekijät Muut läsnäolijat Allekirjoitukset Pirjo Rintala, puheenjohtaja

Lisätiedot

1. ARKIPYHÄVIIKKOJEN SÄÄNNÖLLINEN TYÖAIKA VUODEN 2015 ALKUPUOLIS- KOLLA

1. ARKIPYHÄVIIKKOJEN SÄÄNNÖLLINEN TYÖAIKA VUODEN 2015 ALKUPUOLIS- KOLLA 9.3.2015 sivu 1 Petri Verronen, Mari Vasarainen 1. Arkipyhäviikkojen säännöllinen työaika vuoden 2015 alkupuoliskolla 2. Vuosilomien antaminen arkipyhäviikolla 1. ARKIPYHÄVIIKKOJEN SÄÄNNÖLLINEN TYÖAIKA

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 17 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI ; YO-info 13-

ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI ; YO-info 13- HATANPÄÄN LUKIO 2016-2017 LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty 16.9.2016) JAKSO 1: KE 10.8.2016 PE 30.9.2016 ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI 10.45-11.10; YO-info 13- ke 10.8 1. koulupäivä. Uudet

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

to Ryhmänohjaus: 18-, 17-, 16- ja 15AB-ryhmät: klo tutkinnon opiskelijoiden aloitusinfo klo 9.30 auditoriossa: jatkavat ryhmät

to Ryhmänohjaus: 18-, 17-, 16- ja 15AB-ryhmät: klo tutkinnon opiskelijoiden aloitusinfo klo 9.30 auditoriossa: jatkavat ryhmät Kajaanin lukion lukuvuosikalenteri 2018 2019 opiskelijoille 1. jakso: ke 8.8. pe 28.9.2018 32 ke 8.8.18 Tutorit paikalle klo 8.15 18-ryhmien ryhmänohjaus klo 9.00 14.00 to 9.8.18 Ryhmänohjaus: 18-, 17-,

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio

1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio 1. jakso Uusintakokeet 28.8. 1. vuositason vanhempainilta 1.9. Ylioppilaskirjoitukset 12.9.-3.10. Uusinta 28.8. Kalenteri versio 4.7.2017 10.8. - 29.09.2017 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko 21.9.

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

= peruskoulun koulupäivinä = arkipäivinä maanantaista perjantaihin = ajaa mainitun paikan kautta

= peruskoulun koulupäivinä = arkipäivinä maanantaista perjantaihin = ajaa mainitun paikan kautta 8.8.2018-1.6.2019 Linja 151 Turenki-Kiipula-Leppäkoski-Tervakoski Linja 152 Turenki-Kuumola-Kiipula-Leppäkoski-Tervakoski Linja 156 Tervakoski alakoulu-tervkoski-hallakorpi-leppäkoski-kiipula-turenki Linja

Lisätiedot

HATANPÄÄN LUKIO LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty ) JAKSO 1: KE PE

HATANPÄÄN LUKIO LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty ) JAKSO 1: KE PE HATANPÄÄN LUKIO 2016-2017 LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty 4.4.2017) JAKSO 1: KE 10.8.2016 PE 30.9.2016 ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI 10.45-11.10; YO-info 13- ke 10.8 1. koulupäivä. Uudet

Lisätiedot

Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi

Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi www.peda.net/veraja/keuruu/pihlajavesi pihlajavesi@keuruu.fi Pihlajaveden ala-aste Valkeajärventie 77 42910 Pihlajavesi (014) 757 037 puh. 040 0153510 kännykkä

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1

Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Tammikuu 2012 Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Loppiainen 2 3 4 5 6 7 8 vk 52 1 Sunnuntai Uudenvuodenpäivä 2 3 4 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28

Lisätiedot

Kuljetusreitit lv Liite 1. AAMUAJOT. Reitti Katajaniementie pys. 5,7. Lisäksi. Reitti 2

Kuljetusreitit lv Liite 1. AAMUAJOT. Reitti Katajaniementie pys. 5,7. Lisäksi. Reitti 2 Kuljetusreitit lv 2013-2014 Liite 1. AAMUAJOT Reitti 1 Ojala-Lestin koulu Luokka Pysäkki kotoa-kouluun km 6. Ojalantie 236 14,2 9. Ojalantie 130 risteys 13,2 8. Ojalantie 130 risteys 13,2 7. Mustikantie

Lisätiedot

(37 työpäivää) koeviikko

(37 työpäivää) koeviikko 1. jakso 18.8. - 6.10.09 (37 työpäivää) koeviikko 29.9. - 6.10.09 Uusintakokeet 24.8., 31.8. Ylioppilaskirjoitukset 7.9. - 28.9. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. VIIKKO 34 Seuraa aktiivisesti musiikin

Lisätiedot

TOUKOTIEDOTE 2017 KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE. Oppilaskunnan Iikkarin Tähdet tapahtumassa nähtiin jälleen taidokkaita ja iloisia esityksiä.

TOUKOTIEDOTE 2017 KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE. Oppilaskunnan Iikkarin Tähdet tapahtumassa nähtiin jälleen taidokkaita ja iloisia esityksiä. TOUKOTIEDOTE 2017 Tässä tiedotteessa on 7 sivua : Kutsu ykkösten äideille, kuukauden hyve: Vastuullisuus ympäristöstä, Toukokuun aikataulu, Kesäohjelmaa KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE Ekaluokkalaisten äidit kutsutaan

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2014-2015 (Perusopetusasetus 852/1998 9) PÄIVÄKODIN NIMI: Merituulen päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: Heinähatut ja Meritähdet KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 1 1(6) PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 1 1(6) PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 1 1(6) PL 3719 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 11.10.2017 Puistopolun peruskoulun johtokunnan kokous Aika Keskiviikko 11.10.2017 klo 18.08 20.14 Paikka Läsnä:

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Lukuvuosiopas Uusi johtokunta valitaan Peppi tulee Auroraan Lkv 2005-2006 lomat

Lukuvuosiopas Uusi johtokunta valitaan Peppi tulee Auroraan Lkv 2005-2006 lomat Auroran koululehti. 16. vuosikerta. Lokakuu 2004. Päätoimittaja Martti Hellström Kuva: Juha Hyvärinen Lukuvuosiopas Uusi johtokunta valitaan Peppi tulee Auroraan Lkv 2005-2006 lomat Aurora elokuu 2004

Lisätiedot

POHJANLINNAN KOULU TOIMINTAKALENTERI 2015 2016

POHJANLINNAN KOULU TOIMINTAKALENTERI 2015 2016 POHJANLINNAN KOULU TOIMINTAKALENTERI 2015 2016 SYYSLUKUKAUSI Elokuu pe 7.8. ma 10.8 klo 9.00 ke 12.8. to 13.8. Opettajien suunnittelupäivä Koulu alkaa Luokanvalvojantunnit, toimintaa luokittain Lv-palaverit,

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016 Koulun alkaessa Sateinen, mutta toivottavasti siitä huolimatta rentouttava kesäloma alkaa olla takanapäin ja edessä ovat uudet koitokset oppimisen pitkällä

Lisätiedot

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013 1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Ammattilukio. Aikuislukio

Ammattilukio. Aikuislukio Lukuvuosi 2016-2017 1. jakso ma 15.elo ti 16.elo Suunnittelupäivä (1 veso) Avajaiset it-tunnit ke 17.elo 1 2 4 6 ei viimeistä tuntia, saneerausorientaatio 14.50 to 18.elo 7 5 3 2 10 pe 19.elo 1 3 4 6 ma

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: , klo Paikka: Valtuustosali

Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: , klo Paikka: Valtuustosali Aika: 18.10.2017, klo 17.00 Paikka: Valtuustosali Läsnäolijat: Alli Toivanen, Joel Vanhanen, Jonas Papathemelis, Meija Saarinen, Natalia Romanoff, Niko Toivonen, Nicole Latini, Niklas Salmela, Nora Nevalainen

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Tarjous pitää tehdä kohteittain, osa- ja yhdistelmätarjouksia ei hyväksytä. Uura - Pajulammentie - Leppikoski - Kokonlahdentie - Paltamo

Tarjous pitää tehdä kohteittain, osa- ja yhdistelmätarjouksia ei hyväksytä. Uura - Pajulammentie - Leppikoski - Kokonlahdentie - Paltamo KOHTEET Liite 1 Tarjous pitää tehdä kohteittain, osa- ja yhdistelmätarjouksia ei hyväksytä. KOHDE 1 1. Aamukuljetus ma pe klo 7.20 Uura - Pajulammentie - Leppikoski - Kokonlahdentie - Paltamo oppilaita

Lisätiedot