PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7 / 2015 Kunnanvaltuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7 / 2015 Kunnanvaltuusto"

Transkriptio

1 SISÄLLYSLUETTELO 7 / 2015 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 14. joulukuuta 2015 klo Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 25 Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muutoksen hyväksyminen Määrärahojen siirto Vuoden 2016 talousarvio sekä toimintasuunnitelma vuosille Aloite kunnanhallituksen erottamiseksi Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus... 93

2 Padasjoen kunta PÖYTÄKIRJA 7 / 2015 Kunnanvaltuusto 82 KOKOUSAIKA Maanantai 14. joulukuuta 2015 klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Kuntala, valtuustosali Ahola Pirkka, pj. Hännikäinen Rauno, I vpj. Vilkman Mira, II vpj. Aarto Tiina Ahokkanen Hilkka Ahola Pasi Heinäjoki Aila Hännikäinen Mervi Härkönen Antti Karevaara Seija, varavalt. Kontra Jukka Jaakkola Heikki Laakso Kristiina Leppialho Juha Rantanen Seppo Kaunisto Tuulikki Aaltonen Miska Räsänen Oskari Suokas Eerika Mertsalmi Ilkka Mertsalmi Paula, varavalt. Pylvänen Ilpo Rouvila Esa Räsänen Antti Saarinen Anita Sandholm Janne Savola Silja Syrjänen Erkki Toivonen Heikki kunnanjohtaja hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä sivistystoimenjohtaja tekninen johtaja kunnanhallituksen jäsen nuorisovaltuutettu nuorisovaltuutettu nuorisovaltuutettu LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. ASIAT Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jukka Kontra ja Antti Härkönen. PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA (tarkastuspaikka ja aika sekä tarkastajien valinta taikka merkintä edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastamisesta) Pöytäkirja tarkastetaan Kuntalassa klo 9. PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme PÖYTÄKIRJA PIDETÄÄN YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Puheenjohtaja Pirkka Ahola Padasjoki Antti Härkönen Paikka ja pvm Padasjoki Pöytäkirjanpitäjä Kristiina Laakso Jukka Kontra Allekirjoitus hallintojohtaja Kristiina Laakso

3 Viranomainen Kokouspäivämäärä 83 ETEVA KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOSTEN HYVÄKSYMINEN Khall. 175 Eteva kuntayhtymän yhtymähallitus on päättänyt kuntayhtymän perussopimuksen muutoksista ja lähettänyt muutetun sopimuksen jäsenkuntien valtuustojen käsiteltäviksi mennessä. Uusi perussopimus on liitteenä 4. Perussopimuksen muutetut kohdat on osoitettu tekstitaustan tummennuksella. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Eteva kuntayhtymän perussopimuksen liitteen 4 mukaisena. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kvalt. 25 Uusi perussopimus on liitteenä 1. Perussopimuksen muutetut kohdat on osoitettu tekstitaustan tummennuksella. Kunnanhallitus: Valtuusto hyväksyy Eteva kuntayhtymän perussopimuksen liitteen 1 mukaisena. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano: Ote Eteva kuntayhtymälle

4 Viranomainen Kokouspäivämäärä 84 MÄÄRÄRAHOJEN SIIRTO Khall. 173 Kevyen liikenteen väylän rakentamiseen välillä Kullasvuoren koulu Mainiemen Sahantie on vuoden 2015 talousarviossa varattu Urakka on valmis ja se on mahdollista maksaa tämän vuoden määrärahoista, mikäli terveysaseman ja Visapuiston jäähdytysjärjestelmän hankkimiseen osoitetut, käyttämättä jääneet määrärahat siirretään kevyen liikenteen väylän rakentamiseen. Tällöin ensi vuodelle ei ole tarvetta varata investointiohjelmaan määrärahoja kevyen liikenteen väylän rakentamiseen. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se siirtää euroa terveysaseman ja Visapuiston jäähdytysjärjestelmän hankkimisesta (kp 9034) kevyen liikenteen väylän rakentamiseen (kp 9200). Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kvalt. 26 Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto päättää siirtää euroa terveysaseman ja Visapuiston jäähdytysjärjestelmän hankkimisesta (kp 9034) kevyen liikenteen väylän rakentamiseen (kp 9200). Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano: Ote tekninen toimi kirjanpito

5 Viranomainen Kokouspäivämäärä 85 VUODEN 2016 TALOUSARVIO SEKÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE Khall. 174 Kunnanhallitukselle on toimitettu erillisenä liitteenä esitys vuoden talousarvioksi sekä vuosien toimintasuunnitelmaksi. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh sekä johtamiensa toimialojen osalta sivistystoimenjohtaja Juha Leppialho puh ja tekninen johtaja Seppo Rantanen puh Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy vuoden 2016 talousarvion sekä vuosien toimintasuunnitelman erillisen liitteen mukaisena. Päätös: Keskustelun kuluessa Erkki Syrjänen teki investointiluetteloon seuraavat muutosesitykset: Vuodelle 2016 kohtaan paloasema lisätään euroa ja sama summa vähennetään kohdasta Pappilanmäen koulu, iv-kone. Jälkimmäisen osalta teksti muutetaan muotoon mahdollinen ivkone. Kohdan katuvalot tekstistä poistetaan Tammitien katuvalot. Kohdan satama teksti muutetaan seuraavasti: sivukiinnityspaikka erikseen laaditun suunnitelman mukaan, leikkipaikka, uusi aallonmurtaja. Kunnanhallitus hyväksyi Syrjäsen esitykset yksimielisesti. Muilta osin kunnanhallitus hyväksyi vuoden 2016 talousarvion sekä vuosien toimintasuunnitelman erillisen liitteen mukaisena. Kvalt. 27 Kunnanvaltuustolle on toimitettu erillisenä liitteenä esitys vuoden 2016 talousarvioksi sekä vuosien toimintasuunnitelmaksi. Kunnanhallitus: Valtuusto hyväksyy vuoden 2016 talousarvion sekä vuosien toimintasuunnitelman erillisen liitteen mukaisena.

6 Viranomainen Kokouspäivämäärä 86 Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti seuraavalla korjauksella: sivulla 24 korvataan sana Tuoterenkaalta sanoilla Työhönvalmennus Valma Oy:ltä.

7 Viranomainen Kokouspäivämäärä 92 ALOITE KUNNANHALLITUKSEN EROTTAMISEKSI Khall. 182 Valtuutetut Pirkka Ahola, Antti Härkönen, Pasi Ahola, Rauno Hännikäinen, Heikki Toivonen, Esa Rouvila ja Jukka Kontra ovat osoittaneet kunnanvaltuustolle seuraavan aloitteen: Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Padasjoen kunnanvaltuusto ryhtyy kuntalain 34 :n ja 35 :n vaatimiin toimiin kunnanhallituksen erottamiseksi. Kuntalain 34 Luottamushenkilöiden erottaminen kesken toimikauden Valtuusto voi erottaa kunnan, kuntayhtymän ja kuntien yhteiseen toimielimeen valitsemansa luottamushenkilöt kesken toimikauden, jos he tai jotkut heistä eivät nauti valtuuston luottamusta. Erottamispäätös koskee kaikkia toimielimeen valittuja luottamushenkilöitä. Valtuusto voi erottaa valtuuston ja valitsemiensa toimielinten puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kesken toimikauden, jos he tai jotkut heistä eivät nauti valtuuston luottamusta. Erottamispäätös koskee puheenjohtajistoa kokonaisuudessaan. Valtuusto voi erottaa pormestarin ja apulaispormestarin kesken toimikauden, jos hän ei nauti valtuuston luottamusta. Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai vähintään neljäsosan valtuutetuista tehtyä sitä koskevan aloitteen. Kuntalain 35 Tilapäinen valiokunta Kun 34 :ssä tarkoitettu luottamushenkilöiden erottamista koskeva asia tai 43 :ssä tarkoitettu kunnanjohtajan irtisanomista tai muihin tehtäviin siirtämistä koskeva asia on tullut vireille, valtuusto voi asettaa tilapäisen valiokunnan, jonka on valmisteltava asia. Valiokunnan jäsenten on oltava valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Tilapäinen valiokunta voidaan asettaa myös lausunnon antamista ja hallinnon tarkastamista varten. Tilapäisen valiokunnan on hankittava sen valmisteltaviin kuuluvissa asioissa kunnanhallituksen lausunto.

8 Viranomainen Kokouspäivämäärä 92 Kun asia on tullut vireille, kunnanhallituksen tulee saattaa valtuuston päätettäväksi, asetetaanko valiokunta sitä valmistelemaan. Jos valtuutettujen aloite koskee kunnanhallituksen erottamista, kunnanhallituksen jäsenet ovat kunnanhallituksessa asian käsittelyssä esteellisiä. Kun valiokunnan asettaminenkin menee valtuuston käsittelyyn kunnanhallituksen valmistelemana (93 ), tässä tilanteessa kunnanhallituksen on asiaa enemmälti käsittelemättä syytä saattaa valtuuston päätettäväksi, asetetaanko valiokunta valmistelemaan erottamista. (Harjula Prättälä: Kuntalaki tausta ja tulkinnat, s ) Perustelut: Kuntalain 39 Kunnanhallituksen tehtävät Kunnanhallituksen tulee: 1) vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta; 2) vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta; 3) valvoa kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa; 4) edustaa kuntaa työnantajana ja vastata kunnan henkilöstöpolitiikasta; 5) vastata kunnan toiminnan yhteensovittamisesta; 6) vastata kunnan toiminnan omistajaohjauksesta; 7) huolehtia kunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä. Kunnanhallituksen jäsenet Ilkka Mertsalmi ja Erkki Syrjänen sekä varajäsenet Mira Vilkman ja Kati Liikonen ovat toistuvasti toimineet luottamustehtävässään kunnan edun vastaisesti, minkä vuoksi kunnanhallitus ei voi enää nauttia kunnanvaltuuston luottamusta.

9 Viranomainen Kokouspäivämäärä 92 Kunnanhallituksen tulee saattaa asia kunnanvaltuuston päätettäväksi siten, että valtuusto voi sen käsitellä kokouksessaan Kuntalain 147 sisältää siirtymäsäännöksen, jonka mukaan mm. kuntalain 4-7 lukuja sovelletaan vasta vuonna 2017 valittavan valtuuston toimikauden alusta lukien. Tätä ennen kyseisiin asioihin sovelletaan vuoden 1995 kuntalain vastaavia säännöksiä. Sovellettavat säädökset: 21 Luottamushenkilöiden erottaminen kesken toimikauden Valtuusto voi erottaa kunnan, kuntayhtymän tai kuntien yhteiseen toimielimeen valitsemansa luottamushenkilöt kesken toimikauden, jos he tai jotkut heistä eivät nauti valtuuston luottamusta. Erottamispäätös koskee kaikkia toimielimeen valittuja luottamushenkilöitä. Valtuusto voi erottaa pormestarin tai apulaispormestarin kesken toimikauden, jos hän ei nauti valtuuston luottamusta. Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai jos vähintään neljäsosa valtuutetuista on tehnyt sitä koskevan aloitteen. 22 Tilapäinen valiokunta Valtuuston on asetettava keskuudestaan valiokunta valmistelemaan 21 :ssä tarkoitettua luottamushenkilöiden erottamista koskevaa sekä 25 :ssä tarkoitettua kunnanjohtajan irtisanomista tai muihin tehtäviin siirtämistä koskevaa asiaa. Valiokunta voidaan asettaa myös lausunnon antamista ja hallinnon tarkastamista varten. 23 Kunnanhallitus Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja, jollei

10 Viranomainen Kokouspäivämäärä 92 johtosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa. Kunnanhallitus tai johtosäännössä määrätty kunnan muu viranomainen antaa tarvittaessa ohjeita kuntaa eri yhteisöjen, laitosten ja säätiöiden hallintoelimissä edustaville henkilöille kunnan kannan ottamisesta käsiteltäviin asioihin. Lain 22 :n mukaan valtuuston on siis asetettava keskuudestaan tilapäinen valiokunta valmistelemaan luottamushenkilöiden erottamista epäluottamuksen perusteella Asian saa vireille kunnanhallitus tai neljäsosa valtuutetuista. Teoksessa Harjula Prättälä: Kuntalaki tausta ja tulkinnat todetaan, että säädöstekstin ilmaus keskuudestaan lienee tulkittavissa niin, että kelvollisia valiokunnan jäseniksi ovat myös varavaltuutetut. Valiokunnan kokoonpanossa on otettava huomioon myös tasa-arvolain säännökset: Sekä jäsenissä että varajäsenissä on oltava sekä miehiä että naisia vähintään 40 %. Valiokunnan jäsenille on syytä valita henkilökohtaiset varajäsenet. Varsinaisista jäsenistä valtuuston on valittava valiokunnalle puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Asiaa valmisteltaessa asianomaisia luottamushenkilöitä on kuultava hallintolain 34 :n mukaisesti. Erottamisen kohteena oleville luottamushenkilöille on varattava tilaisuus antaa selityksensä luottamuksen menetyksestä ja erottamisvaatimuksesta. Kuulemisen suorittaa asian valmistelusta vastaava tilapäinen valiokunta. Jos valtuutettujen aloite koskee kunnanhallituksen erottamista, kunnanhallituksen jäsenet ovat kunnanhallituksessa asian käsittelyssä esteellisiä. Kun valiokunnan asettaminenkin menee valtuuston käsiteltäväksi kunnanhallituksen valmistelemana, tässä tilanteessa kunnanhallituksen on asiaa enemmälti käsittelemättä syytä saattaa asia valtuuston päätettäväksi. Valtuustossa valtuutettujen esteellisyysperusteet ovat lievemmät kuin kunnanhallituksessa. Jos erotettavat luottamushenkilöt ovat myös valtuutettuja, he eivät KHO:n päätöksen mukaan ole kuitenkaan esteellisiä käsittelemään erottamistaan valtuustossa (KHO 1998:19). Jotta tilapäisen valiokunnan työskentely valmisteluelimenä olisi riittävän joustavaa, valiokunnan jäsenmäärää ei ole syytä päättää liian suureksi. Sopiva valiokunnan koko Harjulan ja Prättälän mukaan voisi olla 5-7 jäsentä. Valiokuntaa asetettaessa on hyvä päättää myös seuraavista seikoista:

11 Viranomainen Kokouspäivämäärä 92 - Työskentelyssä noudatetaan soveltuvin osin kunnan hallintosäännön määräyksiä. - Asiat käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta. - Valiokunta voi ottaa itselleen sihteerin. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus saattaa valtuutettujen Pirkka Ahola, Antti Härkönen, Pasi Ahola, Rauno Hännikäinen, Heikki Toivonen, Esa Rouvila ja Jukka Kontra allekirjoittaman aloitteen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston tulee päättää tilapäisen valiokunnan asettamisesta valmistelemaan kunnanhallituksen erottamista. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kvalt. 28 Kunnanhallitus: Valtuusto käsittelee valtuutettujen Pirkka Ahola, Antti Härkönen, Pasi Ahola, Rauno Hännikäinen, Heikki Toivonen, Esa Rouvila ja Jukka Kontra allekirjoittaman aloitteen. Valtuuston tulee päättää tilapäisen valiokunnan asettamisesta valmistelemaan kunnanhallituksen erottamista. Päätös: Keskustelun kuluessa valtuutettu Ilkka Mertsalmi käytti puheenvuoron, joka on pöytäkirjan liitteenä 3. Valtuutettu Antti Härkönen käytti puheenvuoron, joka on pöytäkirjan liitteenä 4. Valtuutettu Aila Heinäjoki esitti valtuutettu Anita Saarisen kannattamana, että tilapäistä valiokuntaa kunnanhallituksen erottamista valmistelemaan ei aseteta. Valtuutettu Rauno Hännikäinen puolestaan esitti valtuutettu Antti Härkösen kannattamana, että tilapäinen valiokunta asetetaan. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaksi kannatettua päätösehdotusta, oli asiasta äänestettävä. Hän teki seuraavan esityksen äänestysmenettelyksi: äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä, jossa ne, jotka kannattavat valtuutettu Rauno Hännikäisen esitystä, vastaavat JAA ja ne, jotka kannattavat Aila Heinäjoen esitystä, vastaavat EI. Esitys äänestysmenettelyksi hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 12 JAA ääntä (Ahokkanen Hilkka, Ahola Pasi, Ahola Pirkka, Hännikäinen Mervi, Hännikäinen Rauno, Härkönen Antti, Kontra Jukka, Rouvila Esa, Räsänen Ant-

12 Viranomainen Kokouspäivämäärä 92 ti, Sandholm Janne, Savola Silja, Toivonen Heikki) ja 8 EI ääntä (Aarto Tiina, Heinäjoki Aila, Karevaara Seija, Mertsalmi Ilkka, Mertsalmi Paula, Saarinen Anita, Syrjänen Erkki, Vilkman Mira). Ilpo Pylvänen äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto oli päättänyt äänin 12-8, 1 tyhjä asettaa tilapäisen valiokunnan valmistelemaan kunnanhallituksen erottamista. Puheenjohtaja esitti valtuutettu Antti Härkösen kannattamana, että valiokuntaan nimetään viisi jäsentä ja heille varajäsenet. Valtuutettu Anita Saarinen puolestaan esitti, että valiokuntaan nimetään seitsemän jäsentä. Saarisen esitys kuitenkin raukesi kannattamattomana. Puheenjohtaja totesi, että valiokuntaan oli päätetty valita viisi jäsentä ja heille varajäsenet. Jäsenten ja varajäsenten tulee olla joko valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Valtuusto valitsi tilapäisen valiokunnan jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen seuraavat henkilöt: Seija Karevaara Pirkka Ahola Hilkka Ahokkanen Mervi Hännikäinen Rauno Hännikäinen (Paula Mertsalmi) (Pasi Ahola) (Aila Heinäjoki) (Anita Saarinen) (Jukka Kontra) Valiokunnan puheenjohtajaksi valtuusto valitsi Pirkka Aholan ja varapuheenjohtajaksi Rauno Hännikäisen. Eriävän mielipiteensä päätökseen jättivät seuraavat henkilöt: Aila Heinäjoki, Mira Vilkman, Erkki Syrjänen, Ilkka Mertsalmi, Seija Karevaara ja Anita Saarinen. Heinäjoen perusteet eriävälle mielipiteelleen ovat liitteenä 5, Karevaaran liitteenä 6, Vilkmanin liitteenä 7, Saarisen liitteenä 8, Mertsalmen liitteenä 9 ja Syrjäsen liitteenä 10. Täytäntöönpano: Ote valituille

13 Viranomainen Kokouspäivämäärä 93 PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS Khall 184 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymän uudistettu perus sopimus eli Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus on lähetetty sairaanhoitopiirin kuntiin hyväksyttäväksi siten, että uusi perussopimus astuisi voimaan ja järjestämisvastuu siirtyisi uudistetulle yhtymälle alkaen. Sopimus on liitteenä 1. Valmistelu Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän jäsenkunnat käynnistivät yhteisen valmistelun marraskuussa 2014 tavoitteena kaikkien kunnallisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kokoaminen yhteen organisaatioon. Kunnanvaltuustojen ja hallitusten puheenjohtajista koostuva ohjausryhmä päätti kokouksessaan lähettää uudistetun perussopimuksen kuntiin hyväksyttäväksi. Päätösvalta uudistuksessa sekä PHSOTE-yhtymän perussopimuksen muutoksissa on kunnilla. Ohjausryhmän lisäksi on keväästä lähtien toiminut yhdeksän eri sote-organisaatioiden edustajista muodostettua työryhmää pohtimassa ja valmistelemassa käytännön suunnittelua. Uudistuksen periaatteet Lähtökohtana ja tavoitteena päijäthämäläiselle uudistukselle on, että yhteisellä maakunnallisella organisoitumisella pyritään maakunnan vahvempaan asemaan kansallisessa sote-uudistuksessa sekä varmistamaan, että Päijät-Häme muodostaa yhden valtakunnallisen SOTE-alueen ja palvelujen saatavuus sekä työpaikat lähellä turvataan. Tavoitteena on terveyserojen kaventaminen ja kustannusten hallinta hyötymällä järjestäjien integraatiosta sekä vahvistamalla järjestäjien kantokykyä. Tällä on merkittävä vaikutus julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Tavoitteena on ihmisen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta tärkeä palveluketjujen saumaton kokonaisuus. Uudistuksessa eteneminen ei edellytä maakunnan yksimielisyyttä. Esityksessä nojataan tulevaan valtakunnalliseen sote-malliin sekä soveltuen valtakunnallisesti yleistä tunnustusta saaneeseen Eksote-kuntayhtymän toimintamalliin.

14 Viranomainen Kokouspäivämäärä 94 Strategiset tavoitteet hyvinvointikuntayhtymälle Uusi hyvinvointiyhtymä perustuu alueella toimivaan horisontaaliseen ja vertikaaliseen integraatioon. Palvelut tuotetaan monituottajamalliin pohjautuen tasalaatuisina keskitetysti ohjatussa palveluverkossa. Palveluverkko perustuu lähipalveluihin ja yhteisiin palveluihin. Uusi hyvinvointiyhtymä on perustasovetoinen, uudelleenorganisoitu ja toimintakulttuuriltaan ennakkoluuloton, nopeasti reagoiva ja ratkaisukeskeinen. Keskeisinä periaatteina ovat peruspalveluiden vahvistaminen, väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, sosiaali- ja terveydenpalvelujen riittävän ja yhdenvertaisen saatavuuden luominen toimivalla, eheällä, vaikuttavalla ja kustannustehokkaalla palvelurakenteella sekä palvelukokonaisuuksien rakentaminen kansalaisen tarpeiden mukaisesti. Keskeinen ohjausasiakirja on hyvinvointikertomus. Onnistumisen peruselementtejä ovat yhteinen potilas/asiakastietojärjestelmä, henkilöstön sitouttaminen muutostyöskentelyyn, tavoitteellinen tiedolla johtaminen, laatuun, kustannustehokkuuteen ja vaikuttavuuteen liittyvien mittareiden käyttöönotto (virtaustehokkuus/kokonaiskustannuksien seuraaminen ja ohjaus) ja niiden pohjalta muodostuvat kannustimet, kansalaisten omahoitoon kannustavat muutokset sekä innovatiiviset uudet toimintamallit sekä tietotekniikan ja digitalisaation hyödyntäminen. Ikääntymisen haasteeseen vastataan vanhenevan väestön fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella kuntoutuksella ja kunnon ylläpidolla, mitä tukee alueellinen kuntoutusjärjestelmä. Uuden hyvinvointiyhtymän johtamisessa korostuu tulosvastuullisuus. Johdon tehtävänä on etsiä keinot, joilla haastaviin tavoitteisiin päästään. Laadun varmistus ja asiakasvastuu toimii. Asiakaspalautetta kerätään säännöllisesti ja kattavasti. Myös tuottavuutta, taloudellisuutta ja vaikuttavuutta mitataan. Tavoitepoikkeamiin reagoidaan. Uusi hyvinvointiyhtymä seuraa valtakunnallista uudistusta ja synkronoi toimintaansa linjauksien kanssa yhteensopivaksi. Rajapinnat pidetään avoimina tulevaa uudistusta ennakoiden. Valmistelu tehdään laajassa yhteistyössä. Strategiset tavoitteet : 1. Tehdään taloudellisesti kestävällä tavalla, jotta pitkäjänteinen toiminta kyetään takaamaan

15 Viranomainen Kokouspäivämäärä Tehdään oikeita asioita, joilla on näkyviä vaikutuksia koko väestöön ja toimintaympäristöön 3. Tehdään asiakaslähtöisesti Valmistellut muutokset perussopimukseen Sairaanhoitopiirin kunnat kokoavat kuntien ja nykyisen Päijät- Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymän palvelujen järjestämisvastuun hyvinvointikuntayhtymälle. Uudistettu kuntayhtymä vastaa siten kuntien, PHSOTEY:n, Oivan ja Aavan palvelujen järjestämisestä. Uudistusta varten ei perusteta uutta kuntayhtymää, vaan muutetaan PHSOTEY:n perussopimusta. Yhtymän toiminta, talous ja hallinto uudistetaan merkittävällä tavalla. Uudistuksen läpivientiin valitaan määräaikainen vetäjä. Uuden toimintamallin lähtökohtana on Päijät-Hämeen asukkaiden hyvinvoinnin (Kuntalaki 1 ) ja itsenäisen toimintakyvyn tukeminen sekä hoivan turvaaminen tarvitseville käytettävissä olevilla resursseilla. Uudistuksen tavoitteena on lisätä ihmisten kokemaa hyvinvointia sekä tehostaa ja optimoida palvelutuotantoa, jotta käytettävissä olevilla verovaroilla ja asiakasmaksuilla saadaan rahoitettua laadukas hoiva, välttämättömät kalliit hoidot sekä muut lakisääteiset peruspalvelut. Uudistetun kuntayhtymän ylin päättävä elin on yhtymäkokous. Kunnanhallitukset valitsevat edustajansa kuhunkin yhtymäkokoukseen erikseen siten, että kunnan äänimäärä voidaan asukaslukuun perustuen jakaa mahdollisesti useammalle henkilölle. Yhtymäkokoukselle päätökset valmistelee yhtymähallitus, joka on palvelujen järjestämisvastuussa. Päätösvalta yhtymäkokouksessa perustuu kuntien peruspääoman pääomaosuuksiin. Perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan pakkokuntayhtymissä yksi kunta ei voi käyttää enemmistöä äänivallasta, vaan kaikkien kuntien vaikutusmahdollisuudet tulee turvata. Koska uuden hyvinvointikuntayhtymän toimintamalli edellyttää vahvaa erikoissairaanhoidon ja muun sosiaali- ja terveyspalvelujen integrointia, ei päätöksenteossa ole erotettavissa erillisiä päätösmenettelyjä erikoissairaanhoidon ja toisaalta muun yhtymän toiminnan ja talouden välillä, joissa erikoissairaanhoidon osalta käytettäisiin lain vaatimaa äänileikkuria, mutta muun päätöksenteon osalta ei. Koska ei ole perusteltua, että yhdenkään kunnan äänivalta olisi pienempi kuin peruspääoman pääomaosuus ja laskennallinen osuus yhtymän toiminnan kuluista, ääni-

16 Viranomainen Kokouspäivämäärä 96 leikkurin sijaan edellytetään riittävää enemmistöä päätöksenteon tueksi. Yhtymäkokouksessa päätöksen syntyminen edellyttää, että yli puolet väestömäärään eli peruspääoman pääomaosuuksiin perustuvasta saatavilla olevasta äänivallasta kannattaa esitystä, ja vähintään kolmasosa kunnista kannattaa päätöstä. 12 jäsenkunnan yhtymässä tämä tarkoittaa neljän kunnan tukea. Kunnan kanta on kunnan edustajien enemmistön kanta. Rahoitusmalli Kunnat rahoittavat yhtymän toimintaa pääsääntöisesti palvelujen käytön perusteella, mutta niiltä osin kuin käytön mukaiseen kohdentamiseen ei ole perusteita, käytetään asukasmääräpohjaista kustannustenjakoa, kuten hallinto. Yhtymäkokous päättää hinnoittelun periaatteista. Henkilöstö Ohjausryhmän kokouksen jälkeen on tarkentunut sovellettava tapa. Henkilöstö siirtyy työsopimuslain ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain liikkeenluovutusmääräysten mukaisesti eikä kuntaliitoksessa sovelletun kuntarakennelain mukaisesti. Henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksella. Liikkeenluovutuksessa henkilöstö siirtyy säilyttäen työsopimuksensa tai viranhoitomääräyksensä mukaiset palvelussuhteen ehdot. Henkilöstöllä ei ole oikeutta kieltäytyä siirtymästä. Kiinteistöt Uudistukseen ei liity kiinteistönomistusmuutoksia. Yhtymä tekee käytöstä vuokrasopimuksen kiinteistönomistajan kanssa. Kun kansallisen sote-uudistuksen linjaukset selviävät, omaksutaan ne osaksi Päijät-Hämeen valmistelua. Maan hallitus on luvannut kertoa kiinteistöjä koskevista linjauksistaan vuoden 2015 loppuun mennessä. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen liitteen 1 mukaisena. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Pöytäkirja tarkastettiin tämän :n osalta kokouksessa.

17 Viranomainen Kokouspäivämäärä 97 Kvalt 29 Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus on liitteenä 2. Kunnanhallitus: Valtuusto hyväksyy Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen liitteen 2 mukaisena. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano: Ote Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymälle

18 VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuusto Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät: 28 HValL 3 :n 1 mom. / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa tehdä muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet. Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1, Hämeenlinna Puhelin: , Telekopio: hameenlinna.hao@oikeus.fi 30 päivää Kunnallisvalitus, pykälät: 25 27, 29 Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Markkinaoikeus Radanrakentajantie HELSINKI 14 päivää markkinaoikeus@oikeus.fi puhelin: , faksi: Pykälät: Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätöstä koskeva pöytäkirjanote on lähetetty hänelle kirjeellä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Valituskirja Valitusasiakirjojen toimittaminen Valituskirjassa on ilmoitettava - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite - päätös, johon haetaan muutosta - miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös: nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Liitetään pöytäkirjaan

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 27. huhtikuuta 2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymän perussopimuksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus 628/ /2015. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus 628/ /2015. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 286 14.12.2015 Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus 628/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.12.2015 286 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymän jäsenkunnat ovat yhteistyössä

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/ 2015 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/ 2015 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 1/ 2015 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19 tammikuuta 2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 1 Kunnanvaltuuston puheenjohtajiston vaali... 2 2 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kunnanhallitus PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kokousaika Maanantai 21. elokuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 129 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelman laadintaohjeet...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 06. elokuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 103 Kunnanvaltuuston 25.6.2018 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 02. syyskuuta 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 119 Lausunto palvelusopimusasetuksen soveltamisesta ja joukkoliikenteen järjestämistavasta

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19. joulukuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 33 Ero luottamustehtävistä / Ilpo Pylvänen, uuden valtuutetun kutsuminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 286 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 101 22.12.2015. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus 628/05.00.00/2015

Kunnanhallitus 286 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 101 22.12.2015. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus 628/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 286 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 101 22.12.2015 Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus 628/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.12.2015 286 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymän

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta. 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu... 76

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta. 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu... 76 SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta Kokousaika Tiistaina 16.5.2017 klo 17.00 17.42 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosalin kahvio Asiat sivu nro 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu...

Lisätiedot

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19. joulukuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat Ero luottamustehtävistä / Ilpo Pylvänen, uuden valtuutetun kutsuminen valtuustoon

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 03. lokakuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 131 Myyntitarjous/ Padasapu Ky... 240 132 Kankaantien lehtikuusien

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 05. maaliskuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 39 Enni Idin elämästä ja taiteesta julkaistava kirja / lyhytaikaisen lainan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17. lokakuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 134 Sijoitustoiminnan raportti 30.9.2016... 246 135 Talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. joulukuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 47 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali... 104 48 Hämeen poliisilaitoksen

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.9.2007 KOKOUSAIKA Tiistai 2.10.2007 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 123 Kokouksen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2019 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2019 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2019 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 24. kesäkuuta 2019 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 16 Ero tarkastuslautakunnan jäsenyydestä/ Suvi Korelin sekä uuden jäsenen

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet hyvinvointikuntayhtymälle

Strategiset tavoitteet hyvinvointikuntayhtymälle Kunnanhallitus 235 19.10.2015 Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus, lausunto luonnoksesta 628/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 19.10.2015 235 Päijät-Hämeen sote-valmistelun ohjausryhmä pyytää

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Tiistai 05. maaliskuu 2019 klo 11.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 40 Kunnanjohtajan vaali... 75 41 Visapuiston päärakennuksen remontin rakennustoimikunta...

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku va. kunnanjohtaja

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku va. kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 9/2015 200 Kunnanvaltuusto 22.12.2015 Aika Tiistai 22.12.2015 klo 18:00-18:48 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

3 Heikki Kotivuoren valitus koskien Kopola-Vuorela yksityistien vuosi-kokousta 2016

3 Heikki Kotivuoren valitus koskien Kopola-Vuorela yksityistien vuosi-kokousta 2016 MULTIAN KUNTA Lupa- ja valvontajaosto Lupa- ja valvontajaoston kokous torstaina 06.10.2016 klo 18.28 ASIAT: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien vaali 3 Heikki Kotivuoren

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 15. huhtikuuta 2019 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 5 Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Päijät-Hämeen jätelautakuntaan...

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PADASJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16.1.2019 KOKOUSAIKA Keskiviikko 16 tammikuuta 2019 klo 17.05 17.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntala Kontra Jukka,

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.2.2008 KOKOUSAIKA Tiistai 4.3.2008 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 07.05.2015 AIKA 07.05.2015 klo 15:35-20:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2018 38 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.09.2018 klo 12:00-12:45 Kokouspaikka Kirjolan koulu, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 23 Ajankohtaisasiat

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstöjaosto 16.05.2017 AIKA 16.05.2017 klo 12:00-13:42 PAIKKA Villa Hakkari KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 33 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2014 Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2014 Tekninen lautakunta SISÄLLYSLUETTELO 9/2014 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 22.10.2014 klo 17.00 17.55 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 58 Kullasrinteen katusuunnitelma... 96 59 Kankaantien ja Koulukujan

Lisätiedot

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA Asialista 6/2011 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Maanantai 28.3.2011 kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 122 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti. Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta 11.04.2018 AIKA 11.04.2018 klo 17:06-21:00 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, 2 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17.joulukuu 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 156 Luvan myöntäminen kiinteistöhoitajan toimen täyttämiseen... 260 157 Työsuojelupäällikön

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta 4.1.2018 Sisällys Oikaisuvaatimus Juurela...2 Rakennustarkastajan virka / haastatteluryhmän valinta...3 LEMIN KUNTA Esityslista Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2018 KOKOUSAIKA

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokousaika Torstai 13.6.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2 Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä,

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 04.04.2016 AIKA 04.04.2016 klo 17:05-20:45 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone, 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:30-21:05 PAIKKA Yleishallinnon kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00 SALON SEUDUN KOULUTUS- PÖYTÄKIRJA Hallitus 12/2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 28.8.2017 klo 15:04 Keskiviikko 30.8.2017 klo 22:00 Paikka Sähköpostikokous Käsiteltävät asiat: 116 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2015 Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2015 Tekninen lautakunta SISÄLLYSLUETTELO 7/2015 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 30.9.2015 klo 17.00 18.24 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 39 Ilmoilan alueen teiden korjausrakentaminen/ katusuunnitelma/rakennussuunnitelma...

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 28.04.2015 AIKA 28.04.2015 klo 15:15-18:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone Pinsetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

78 Lausuntopyyntö Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muuttaminen Auttoisten taajamaportit

78 Lausuntopyyntö Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muuttaminen Auttoisten taajamaportit SISÄLLYSLUETTELO 13/2017 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikkona 8.11.2017 klo 17.04 18.05 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosalin kahvio Asiat sivu nro 78 Lausuntopyyntö Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 24.01.2018 AIKA 24.01.2018 klo 17:00-19:50 PAIKKA Otsonmäen päiväkoti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 5/2009 32 KOKOUSAIKA Tiistai 27.10. 2009 klo 14-14.20 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 10.04.2017 Aika 10.04.2017 klo 09:00-09:20 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 33 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 21 Elinkeinotoimikunta 27.11.2017 AIKA 17:00-19:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 23 12 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1 Tarkastuslautakunta 13.11.2017 AIKA 13.11.2017 klo 17:00-19:53 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, Tampereentie 6, 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 87 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 25. tammikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 1 Eron myöntäminen tarkastuslautakunnan jäsenyydestä sekä sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Keskiviikko klo 12.00

Keskiviikko klo 12.00 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 3/2019 Kokousaika Kokouspaikka Käsitellyt asiat Asia no Keskiviikko klo 12.00 Kunnanvirasto Valtuustosali 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2011 24 KOKOUSAIKA Keskiviikko 31.8. 2011 klo 14-15.30 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 21.01.2016 Aika 21.01.2016 klo 18:00-20:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 14.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

Kuntala Kontra Jukka, pj Koskela Pekka Pykälistö Kirsi Siljander Ilpo Ojala Niina Hopeela-Juvonen Leena

Kuntala Kontra Jukka, pj Koskela Pekka Pykälistö Kirsi Siljander Ilpo Ojala Niina Hopeela-Juvonen Leena PADASJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3.4.2019 KOKOUSAIKA Keskiviikko 3 huhtikuuta 2019 klo 17.35 18.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntala Kontra Jukka,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. joulukuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 47 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali... 104 48 Hämeen poliisilaitoksen

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.03.2019 klo 15:00-17:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko. klo 9.00 Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia no 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu pöytäkirja,

Lisätiedot

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2010 16 KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.6.2010 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 114 Kunnanhallitus 04.03.2015 AIKA 17:45-17:49 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 62 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 116 63 ERON MYÖNTÄMINEN MIRA YLETYISELLE

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/2017 28 Tarkastuslautakunta Kokousaika 30.08.2017 klo 07:00-08:50 Kokouspaikka Kirjolan koulu,neuvotteluhuone, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 15

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2017 KOKOUSAIKA Torstaina 2.2.2017 klo 17 17.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

Sisällys. LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Poikkeamislupahakemus Teknisen toimen talousraportti

Sisällys. LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Poikkeamislupahakemus Teknisen toimen talousraportti LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta 30.5.2018 Sisällys Poikkeamislupahakemus... 21 Teknisen toimen talousraportti 18.5.2018... 23 Teknisen johtajan viranhaltijapäätökset ja viranhaltijapäätösten nähtävillä

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6/2016 Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6/2016 Tekninen lautakunta SISÄLLYSLUETTELO 6/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.00 17.30 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 28 Sataman aallonmurtajan sivukiinnityspaikka... 46 29 Terveyskeskuksen

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2011 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.6.2011 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 Tarkastuslautakunta 19.04.2016 AIKA 19.04.2016 klo 15:10-20:40 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84 LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 82 Koululautakunta Aika 05.08.2015 klo 17:55-18:24 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 09.04.2017 Aika 09.04.2017 klo 17:00-21:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot