KÄYTTÖOMAISUUDEN JA MUIDEN PITKÄVAIKUTTEISTEN MENOJEN POISTOSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KÄYTTÖOMAISUUDEN JA MUIDEN PITKÄVAIKUTTEISTEN MENOJEN POISTOSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 POHJOIS-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ KÄYTTÖOMAISUUDEN JA MUIDEN PITKÄVAIKUTTEISTEN MENOJEN POISTOSUUNNITELMA

2 Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen käyttöomaisuuden ja muiden pitkävaikutteisten menojen poistosuunnitelma 1. Soveltamisalue Tämä poistosuunnitelma koskee sekä käyttöomaisuuden hankintamenoja että muita pitkävaikutteisia menoja. Käyttöomaisuudella tarkoitetaan maa-alueita, rakennuksia, koneita, laitteita, kalustoa ja muita esineitä, erikseen luovutettavissa olevia oikeuksia, arvopapereita ja muita sellaisia hyödykkeitä, jotka on tarkoitettu tuottamaan tuloa useampana kuin yhtenä tilikautena tai jotka muutoin vaikuttavat tuotannontekijöinä useamman kuin yhden tilikauden aikana. Muita pitkävaikutteisia menoja aiheutuu käyttöomaisuuden tavoin useamman kuin yhden tilikauden aikana vaikuttavista hyödykkeistä, jotka eivät ole kuitenkaan erikseen luovutettavissa. Muut pitkävaikutteiset menot voivat olla esimerkiksi perustamis- ja järjestelymenoja, tutkimus- ja kehittämismenoja, atk-järjestelmän hankintamenoja tai koulutusmenoja. Mitä jäljempänä on todettu käyttöomaisuuden hankintamenojen poistamisesta, koskee soveltuvin osin myös muita pitkävaikutteisia menoja. 2. Poistojen perusta Uudet käyttöomaisuushankinnat viedään käyttöomaisuusrekisteriin hyödykekohtaisesti. Poistojen arvoperustana on käyttöomaisuuden hankintameno. Hankintamenolla tarkoitetaan välittömän arvonlisäverottoman ostohinnan lisäksi muita käyttöomaisuuden hankkimisesta aiheutuneita menoja, kuten esimerkiksi kuljetuksesta ja asennuksesta aiheutuneita menoja. Poistosuunnitelman mukaiset poistot tehdään pääsääntöisesti käyttöomaisuuden hankintamenosta. Jos käyttöomaisuushyödykkeelle on ennakoitavissa merkittävä vaihtoarvo taloudellisen pitoajan loputtua, suunnitelman mukaiset poistot tehdään jäännösarvolla vähennetystä hankintamenosta. Käyttöomaisuuskirjanpidon ja poistolaskennan yksinkertaistamiseksi käyttöomaisuus viedään käyttöomaisuusrekisteriin ainoastaan, mikäli sen hankintameno on vähintään euroa ja pitoaika vähintään kaksi (2) vuotta. Mikäli käyttöomaisuushyödyke koostuu useasta eri osasta, joiden yhteenlaskettu hankintameno on vähintään euroa, se viedään käyttöomaisuusrekisteriin ja kirjataan normaaliin tapaan poistosuunnitelman mukaisina poistoina kuluksi. Mikrotietokoneet luetaan aina käyttöomaisuuteen hankintahinnasta riippumatta. Jos käyttöomaisuushyödykkeen hankintaan saadaan investointi- tai muuta vastaavaa avustusta taikka ulkopuolinen osallistuu muutoin hankintamenon kattamiseen, pidetään poistolaskennassa perusteena ainoastaan saadulla avustuksella tms. ulkopuolisen osuudella vähennettyä hankintamenon määrää. Näin menetellään muun muassa investointeihin saatujen valtionosuuksien osalta. Jos osa käyttöomaisuuden hankintamenoa katetaan investointivarauksella, poistojen perusteena on tästä huolimatta käyttöomaisuuden koko hankintameno. Koneiden ja laitteiden vara- ja lisäosat, jotka lisäävät merkittävästi laitteiden käyttökelpoisuutta, lisätään koneiden ja laitteiden poistamattomaan hankintamenoon ja poistetaan ko. koneen tai laitteen poistosuunnitelman mukaisesti. Jos vara- tai lisäosahankinta pidentää olennaisesti varsinaisen laitteen taloudellista käyttöaikaa, laitteen poistoaikaa muutetaan vastaavasti. Laitteiden ylläpitokorjausten ja -huoltojen menot käsitellään vuosikuluina eikä niitä kirjata laitteiden hankintamenon lisäykseksi. 3. Poistomenetelmä Poistomenetelmänä käytetään käyttöomaisuusryhmittäin joko tasapoistomenetelmää tai jäännösarvomenetelmää. Käyttöomaisuuden ja muiden pitkävaikutteisten menojen poistojen tekemisessä käytettävät poistomenetelmät on esitetty hyödykeryhmittäin liitteessä Poistoaika

3 Käyttöomaisuuden hankintameno ja muut pitkävaikutteiset menot poistetaan vaikutusaikanaan. Käyttöomaisuuden vaikutusajalla tarkoitetaan sen arvioitua taloudellista käyttöaikaa. Käyttöomaisuushyödykkeen taloudellinen käyttöaika on yleensä lyhyempi kuin sen tekninen pitoaika, joka riippuu hyödykkeen teknisestä käyttökelpoisuudesta harjoitetussa tuotantotoiminnassa. Poistojen tekemisessä käyttöomaisuuden ja muiden pitkävaikutteisten menojen pääryhmittäin käytettävät poistoajat ovat tämän poistosuunnitelman liitteessä 1. Poistoaika määritetään käyttöomaisuuden hankintavaiheessa. Perustellusta syystä voidaan koneisiin ja kalustoon soveltaa lyhyempää poistoaikaa kuin liitteessä 1 mainittua. Poistojen laskenta aloitetaan käyttöomaisuuden käyttöönottovuonna, käyttöönottokuukauden alusta. Merkitykseltään vähäinen käyttöönottovuoden poisto voidaan kuitenkin jättää tekemättä. Keskeneräisistä hankinnoista ja tilikauden aikana hankitusta käyttöomaisuudesta, jota ei vielä ole otettu käyttöön, ei tehdä poistoja. Poistoajan muuttaminen voidaan tehdä perustellusta syystä muuttamalla poistosuunnitelmaa. Muutos tehdään siten, että aikaisemman poistoajan mukaan poistamatta oleva hankintameno jaksotetaan poistettavaksi muutetun poistoajan mukaan. Poistoajan muuttamista ei oteta huomioon takautuvasti, vaan muutos koskee vain muutostilivuoden ja sitä seuraavien tilivuosien poistoja. Poistoaikaa lyhennettäessä voidaan joutua tekemään myös kertaluonteinen poisto, jolla käyttöomaisuushyödykkeen poistamatta oleva hankintameno saatetaan vastaamaan entistä pienempiä tulonodotuksia. 5. Käyttöomaisuuden poistaminen käytöstä, romutus ja myynti Jos käyttöomaisuushyödyke siirretään syrjään normaalista tuotantotoiminnasta varalla olevaksi käyttöomaisuudeksi, suoritetaan sen poistot kuitenkin suunnitelman mukaisesti. Jos hyödyke romutetaan tai poistetaan muuten lopullisesti käytöstä kesken sen taloudellisen pitoajan, poistetaan jäljellä oleva hankintameno kertapoistona. Käyttöomaisuuden myyntivoitto ja -tappio lasketaan periaatteessa hyödykekohtaisesti vähentämällä käyttöomaisuuden luovutushinnasta käyttöomaisuushyödykkeen poistamatta oleva hankintameno. Käyttöomaisuushyödykkeen myyntivuodelta tehdään poistosuunnitelman mukainen poisto luovutusajankohtaan asti täysiltä kuukausilta. Merkitykseltään vähäinen myyntivuoden poisto voidaan kuitenkin jättää tekemättä. Myynnin yhteydessä käyttöomaisuushyödyke poistetaan käyttöomaisuuskirjanpidosta. 6. Poistosuunnitelman soveltaminen 6.1. Poistosuunnitelman voimaantulo Tätä poistosuunnitelmaa sovelletaan lähtien. 6.2.EVO-, KEVO-, muut tutkimusprojektit ja EU-projektit EVO-, KEVO-, muille tutkimusprojekteille ja EU-projekteille hankittavat käyttöomaisuushyödykkeet kirjataan kertakuluksi tiliryhmään kaluston hankinta (lyhytvaikutteinen irtaimisto). Em. projektien ohjelmistohankinnat kirjataan ao. käyttöomaisuustilille ja ohjelmistot kirjataan kuluksi kertapoistona hankintakuukautta seuraavan kuukauden aikana.

4 Pohjois-Suomen laboratoriokeskus / NordLab POISTOSUUNNITELMA, liite 1 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Aineettomat oikeudet 1000 Aineettomat oikeudet Tietokoneohjelmistot Tasapoisto 3-4 Muut pitkävaikutteiset menot 1010 Muut pitkävaikutteiset menot Perustamis- ja järjestelymenot Tasapoisto Tutkimus- ja kehittämismenot Tasapoisto Muut pitkävaikutteiset menot Tasapoisto 4-5 AINEELLISET HYÖDYKKEET Kiinteät rakenteet ja laitteet 1130 Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Kiinteät rakenteet ja laitteet Tasapoisto 50 UU0 Pitkävaikutteiset koneet ja kalusto U001 Toimistokoneet Tasapoisto 5 U002 Tietojenkäsittelylaitteet Tasapoisto 3 U003 Pesula ja keittiökoneet Tasapoisto 6 U004 Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineet Tasapoisto 2-5 U005 Ajoneuvot (autot) Menojäännöspoisto 30 % Enint. 4 U006 Sairaalakalusteet Tasapoisto 6 U007 Huonekalut ja muu kalusto Tasapoisto 6 U008 Muut ajoneuvot ja kuljetusvälineet Menojäännöspoisto 25 % Enint.

5 5 UUA Biosähköiset tutkimuslaitteet UA01 Sydämen biosähköiset tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UA02 Hermoston biosähköiset tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UA03 Aistien biosähköiset tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UA04 Muut biosähköiset tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UA05 Apulaitteet Tasapoisto 6 UUB Verenkierron tutkimuslaitteet UB01 Verenpaineen mittauslaitteet Tasapoisto 5 UB02 Verenvirtauksen tutkimuslaitteet Tasapoisto 5 UB03 Sydänäänten ja sykkeen tutkimuslaitteet Tasapoisto 5 UB04 Muut verenkierron tutkimuslaitteet Tasapoisto 5 UUC Hengitysfunktion tutkimuslaitteet UC01 Keuhkofunktion tutkimuslaitteet Tasapoisto 5 UC02 Hengityskaasujen monitorointilaitteet Tasapoisto 5 UC03 Verikaasujen monitorointilaitteet Tasapoisto 6 UC04 Muut hengitysfunktion tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UUD Lämpötilan mittauslaitteet UD01 Lämpömittarit Tasapoisto 6 UD02 Lämpötilakartoittimet Tasapoisto 6 UUE Sikiön ja vastasyntyneen tutkimuslaitteet UE01 Sikiön valvontalaitteet Tasapoisto 6 UE02 Vastasyntyneen valvontalaitteet Tasapoisto 6 UUF Erityselimistön tutkimuslaitteet UF01 Urologiset toimintatutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UUG Kuulon ja korvan tutkimuslaitteet UG01 Äänenaudiometrit Tasapoisto 6 UG02 Muut korvan ja kuulon tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UG03 Korvan ja kuulon tutkimuksen apulaitteet Tasapoisto 6 UUH Puheentutkimuslaitteet

6 UH01 Äänianalysaattorit Tasapoisto 6 UH02 Puhe-elimen tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UH03 Puheterapialaitteet Tasapoisto 6 UH04 Puheen tutkimuslaitteiden apulaitteet Tasapoisto 6 UUI Näön ja silmän tutkimuslaitteet UI01 Näön tarkkuuden tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UI02 Näkökentän tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UI03 Hämäräadaptaation tutkimuslaite Tasapoisto 6 UI04 Väriaistin tutkimuslaite Tasapoisto 6 UI05 Taittovoiman tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UI06 Silmänpaineen tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UI07 Silmän rakenteen tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UI08 Silmän motoriikan ja yhteisnäön Tasapoisto 6 UI09 Silmän muut tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UUJ Muut fysiologiset tutkimuslaitteet UJ01 Rasitustestauslaitteet Tasapoisto 6 UJ02 Stimulaattori Tasapoisto 6 UJ03 Lihastoiminnan tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UJ04 Ruoansulatuselimistön tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UJ05 Kuvantamislaitteet Tasapoisto 6 UJ06 Monimuuttujatutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UJ07 Muut laitteet Tasapoisto 6 UJ08 Sukupuolielimien tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UJ09 Ultraäänikuvauslaitteet Tasapoisto 6 UJ10 Magneettikuvauslaitteisto Tasapoisto 6 UUK Anestesian laitteet UK01 Respiraattorit Tasapoisto 5 UK02 Anestesialaitteet Tasapoisto 6 UK03 Infuusiolaitteet Tasapoisto 5 UK04 Anesteettien vaikutuksen monitorointilaitteet Tasapoisto 6 UK05 Anestesia-apulaitteet Tasapoisto 6 UUL Elvytyslaitteet UL01 Verenkierron elvytyslaitteet Tasapoisto 6 UL02 Hengityksen elvytyslaitteet Tasapoisto 6 UL03 Vastasyntyneen elvytyslaitteet Tasapoisto 6

7 UL04 Elvytyksen apulaitteet Tasapoisto 6 UL05 Keskoskehdot (Inkubaattorit) Tasapoisto 6 UUM Toimenpidelaitteet UM01 Kirurgiset diatermialaitteet Tasapoisto 6 UM02 Leikkauslaitteet Tasapoisto 6 UM03 Kryolaitteet Tasapoisto 6 UM04 Perfuusiolaitteet Tasapoisto 5 UM05 Dialyysilaitteet Tasapoisto 6 UM06 Verisolujen erotuslaitteet Tasapoisto 6 UM07 Laserlaitteet Tasapoisto 6 UUN Endoskoopit UN01 Jäykät endoskoopit Tasapoisto 3 UN02 Taipuisat endoskoopit Tasapoisto 3 UN03 Endoskooppien lisälaitteet Tasapoisto 3 UUO Kirurgiset apulaitteet UO01 Lämmittimet Tasapoisto 8 UO02 Jäähdyttimet Tasapoisto 8 UO03 Pumppulaitteet Tasapoisto 8 UO04 Leikkaus- ja tutkimuspöydät ja sekä -tuolit Tasapoisto 8 UO05 Leikkausvalaisimet Tasapoisto 8 UO06 Leikkausmikroskoopit Tasapoisto 8 UO07 Siirrännäisten säilytyslaitteet Tasapoisto 8 UO08 Muut kirurgiset apulaitteet Tasapoisto 8 UO09 Leikkaussalivarusteet Tasapoisto 8 UUP Hammashoito- ja tutkimuslaitteet UP01 Hammashoitolaitteet Tasapoisto 6 UP02 Hammashoidon apulaitteet Tasapoisto 6 UP03 Hammastutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UP04 Proteesin valmistuksen laitteet Tasapoisto 6 UUQ Muut tutkimus- ja hoitolaitteet UQ01 Muut hoitolaitteet Tasapoisto 6 UUR Operatiivisten hoitolaitteiden apulaitteet

8 UR01 Apulaitteet Tasapoisto 6 UUS Lämpö- ja sähköhoitolaitteet US01 Syvälämpöhoitolaitteet Tasapoisto 6 US02 Pintalämpöhoitolaitteet Tasapoisto 6 US03 Ultraäänihoitolaitteet Tasapoisto 6 US04 Sähköstimulaattorit ja -hoitolaitteet Tasapoisto 6 UUT Ihohoitolaitteet UT01 Ihohoitolaitteet Tasapoisto 8 UUU Mekaaniset hoitolaitteet UU01 Hieromalaitteet Tasapoisto 6 UU02 Venytyslaitteet Tasapoisto 6 UU03 Imuhoitolaitteet Tasapoisto 6 UU04 Muut fysikaaliset hoito- ja kuntoutuslaitteet Tasapoisto 6 UUV Optismekaaniset hoitolaitteet UV01 Näön koulutuslaitteet Tasapoisto 6 UUW Fysikaalisten hoitolaitteiden apulaitteet UW01 Apulaitteet Tasapoisto 6 UUX Röntgentutkimuslaitteet UX01 Röngentutkimushuoneet Tasapoisto 8 UX02 Röntgenlaitteet ja liikuteltavat röntgenkoneet Tasapoisto 8 UX03 Röntgengeneraattorin valinnaiset varusteet ja Tasapoisto 8 UX04 Röntgentutkimustelineet Tasapoisto 8 UX05 Röntgentutkimustelineiden valinnaiset Tasapoisto 8 UX06 Röntgenkuvan käsittelylaitteet Tasapoisto 8 UX07 Röntgenkartoittimet Tasapoisto 8 UX08 Röntgenanalysaattorit Tasapoisto 8 UX09 Tietokonetomografialaitteet Tasapoisto 6 UUY Isotooppitutkimuslaitteet UY01 Kuvauslaitteet Tasapoisto 8 UY02 Funktiotutkimuslaitteet Tasapoisto 8 UY03 Säteilynilmaisimet ja analysaattorit Tasapoisto 8

9 UY04 Isotooppinäytemittauslaitteet Tasapoisto 8 UY05 Isotooppitutkimuksen apulaitteet Tasapoisto 8 UUZ Sädehoitolaitteet UZ01 Isotooppihoitolaitteet Tasapoisto 8 UZ02 Hiukkaskiihdyttimet Tasapoisto 8 UZ03 Röntgenhoitolaitteet Tasapoisto 8 UZ04 Hoidon suunnittelu- ja apulaitteet Tasapoisto 8 UZ05 Säteilysterilisaattorit Tasapoisto 8 UZ06 Muottihuonelaitteet Tasapoisto 8 UUÅ Säteilyn mittauslaitteet UÅ01 Henkilöannosmittarit Tasapoisto 8 UÅ02 Annosmittauslaitteet ja apulaitteet Tasapoisto 8 UUÄ Analyysijärjestelmät UÄ01 Kemialliset analyysijärjestelmät Tasapoisto 6 UÄ02 Hematologiset analyysijärjestelmät Tasapoisto 6 UÄ03 Mikrobiologiset analyysijärjestelmät Tasapoisto 6 UUÖ Analyyttiset mittauslaitteet UÖ01 Fotometrit Tasapoisto 6 UÖ02 Sähkökemialliset mittauslaitteet Tasapoisto 6 UÖ03 Verikaasu- ja kaasuanalyyttiset Tasapoisto 6 UÖ04 Massaspektrometrit Tasapoisto 6 UÖ05 Magneettiresonanssin mittalaitteet Tasapoisto 6 UÖ06 Titraattorit Tasapoisto 6 UÖ07 Muut analyyssilaitteet Tasapoisto 6 UVA Hematologiset tutkimuslaitteet VA01 Solulaskurit Tasapoisto 6 VA02 Muut hematologiset tutkimuslaitteet Tasapoisto 6 UVB Mikroskoopit ja niiden varusteet VB01 Valomikroskoopit Tasapoisto 8 VB02 Valomikroskoopin varusteet Tasapoisto 8 VB03 Elektronimikroskoopit Tasapoisto 8 UVC Näytteiden ja niiden komponenttien erotukseen käytettävät laitteet

10 Poistomenetel Poistoaika v. VC01 Sentrifuugit Tasapoisto 6 VC02 Suodatinlaitteet Tasapoisto 8 VC03 Tislaus- ja haihdutinlaitteet Tasapoisto 8 VC04 Kromatografialaitteet Tasapoisto 8 VC05 Elektroforeesilaitteet Tasapoisto 6 VC06 Muut sähkömigraatiolaitteet Tasapoisto 8 UVD Näytteiden käsittelylaitteet Poistomenetel Poistoaika v. VD01 Vaa'at Tasapoisto 8 VD02 Annostimet, laimentimet, näytteenvaihtimet Tasapoisto 8 VD03 Sekoittimet ja homogenisaattorit Tasapoisto 8 VD04 Kudosnäytteiden käsittelylaitteet Tasapoisto 6 VD05 Värjäyslaitteet Tasapoisto 6 UVE Laboratorion apulaitteet Poistomenetel Poistoaika v. VE01 Hauteet, kuumentimet ja uunit Tasapoisto 7 VE02 Lämpö- ja virtauskaapit Tasapoisto 8 VE03 Kylmälaitteet Tasapoisto 7 VE04 Sterilisaattorit Tasapoisto 8 VE05 Vedenpuhdistuslaitteet Tasapoisto 8 VE06 Puhdistuslaitteet Tasapoisto 8 VE07 Pumput Tasapoisto 7 UVF Sydämen verenkierron ja hermoston apulaitteet Poistomenetel Poistoaika v. VF01 Sydäntahdistimet Tasapoisto 4 VF02 Hermostimulaattorit Tasapoisto 6 VF03 Keinomunuaislaitteet Tasapoisto 6 UVH Hengityksen apulaitteet Poistomenetel Poistoaika v. VH01 Hengityslaitteet Tasapoisto 5 VH02 Happihoitolaitteet Tasapoisto 5 UVK Piirturit VK01 Analogisen signaalin piirturit Tasapoisto 8 UVL Tallentimet VL01 Nauhurit Tasapoisto 6

11 VL02 Kamerat, suurennuslaitteet Tasapoisto 6 VL03 Levylaitteet Tasapoisto 6 VL04 Mikrofonit Tasapoisto 6 UVM Näyttölaitteet VM01 Tasonäyttölaitteet Tasapoisto 6 VM02 Mittarit Tasapoisto 6 VM03 Projektorit Tasapoisto 6 UVN Tietojenkäsittelylaitteet VN01 Tietojärjestelmät Tasapoisto 5 VN02 Prosessorit Tasapoisto 3 VN03 Muuntimet Tasapoisto 3 VN04 Datasiirtimet Tasapoisto 3 VN05 Muistiyksiköt Tasapoisto 3 VN06 Päätteet Tasapoisto 3 VN07 Syöttö- ja tulostuslaitteet Tasapoisto 3 UVO Huoltolaitteet VO01 Erikoismittauslaitteet Tasapoisto 6 VO02 Yleismittauslaitteet Tasapoisto 6 VO03 Simulaattorit Tasapoisto 6 VO04 Muut huoltolaitteet Tasapoisto 6 UVP Koulutuslaitteet VP01 Potilassimulaattorit Tasapoisto 6

HSL Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä POISTOSUUNNITELMA

HSL Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä POISTOSUUNNITELMA HSL Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä POISTOSUUNNITELMA esitys HSLH 15.6.2010 HSL Helsingin seudun liikenne PL 100 00077 HSL Puhelin (09) 4766 4444 Faksi (09) 4766 4441 hsl@hsl.fi Y-2274586-3 HRT Helsingforsregionens

Lisätiedot

Hallitus 7.12.2009, LIITE 12 HELSINGIN JA UUDENMAAN 01.12.2009 SAIRAANHOITOPIIRI

Hallitus 7.12.2009, LIITE 12 HELSINGIN JA UUDENMAAN 01.12.2009 SAIRAANHOITOPIIRI Hallitus 7.12.2009, LIITE 12 HELSINGIN JA UUDENMAAN 01.12.2009 SAIRAANHOITOPIIRI SUUNNITELMAN MUKAISTEN POISTOJEN PERUSTEET 1.1.2010 ALKAEN 1. Soveltamisalue, käsitteet Taseen vastaavien erät jaetaan pysyviin

Lisätiedot

Koneet ja Suunnitelma- Vakuutus- Vapaaehtoisten Jälleenhankinta- Poistoeron kalusto poistot Pankkitili korvaukset var. muutos varaus muutos Poistoero

Koneet ja Suunnitelma- Vakuutus- Vapaaehtoisten Jälleenhankinta- Poistoeron kalusto poistot Pankkitili korvaukset var. muutos varaus muutos Poistoero Liite 2 Esimerkki jälleenhankintavarauksen tekemisestä ja sen käyttämisestä hankintamenon kattamiseen Kirjanpitovelvollisen tuotantokone tuhoutuu. Koneen tuhoutumisesta saadulla vakuutuskorvauksella katetaan

Lisätiedot

Käyttöomaisuuden määrittely

Käyttöomaisuuden määrittely 1 (5) 8.70 IISALMEN KAUPUNGIN POISTOSUUNNITELMA 1.1.1997 LUKIEN Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.1996 134, tarkastettu kaupunginvaltuuston päätöksellä 25.3.2002 23 ja kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

VIHDIN KUNNAN PYSYVIEN VASTAAVIEN JA MUIDEN PITKÄVAIKUTTEISTEN MENO- JEN POISTOSUUNNITELMA ALKAEN

VIHDIN KUNNAN PYSYVIEN VASTAAVIEN JA MUIDEN PITKÄVAIKUTTEISTEN MENO- JEN POISTOSUUNNITELMA ALKAEN VIHDIN KUNNAN PYSYVIEN VASTAAVIEN JA MUIDEN PITKÄVAIKUTTEISTEN MENO- JEN POISTOSUUNNITELMA 1.1.2017 ALKAEN Vihdin kunnan pysyvien vastaavien kirjanpidossa ja poistolaskennassa noudatetaan kirjanpitolakia,

Lisätiedot

Pysyvien vastaavien hankintamenon vähennykseksi luetaan hankintaan saadut valtionosuudet, investointiavustus ja muut rahoitusosuudet.

Pysyvien vastaavien hankintamenon vähennykseksi luetaan hankintaan saadut valtionosuudet, investointiavustus ja muut rahoitusosuudet. KOKKOLAN KAUPUNGIN PYSYVIEN VASTAAVIEN POISTO- JA LASKENTAOHJEET 1 POISTO- JA LASKENTAOHJEIDEN TARKOITUS 1 Pysyvien vastaavien laskentaohjeen tarkoituksena on antaa tarkentavat ohjeet kirjanpitolainsäädännön

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C00100. Menojen jaksottaminen: Pysyvät vastaavat; poistot

KIRJANPITO 22C00100. Menojen jaksottaminen: Pysyvät vastaavat; poistot KIRJANPITO 22C00100 Luento 3: Menojen jaksottaminen: Pysyvät vastaavat; poistot Luento 3 Pysyvät vastaavat: Esittäminen Jaksottaminen Poistosuunnitelma Pysyvien vastaavien myynti 2 PYSYVÄT VASTAAVAT Pysyvät

Lisätiedot

Poistoperusteiden muuttaminen

Poistoperusteiden muuttaminen Poistoperusteiden muuttaminen Miksi tehdään poistoja? Kunnan kirjanpidossa kirjanpitolakia noudatetaan soveltuvin osin. Kirjanpitolain säännösten soveltamisesta antaa ohjeet kirjanpitolautakunnan kuntajaosto.

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN PYSYVIEN VASTAAVIEN KIRJANPITO-OHJE

ESPOON KAUPUNGIN PYSYVIEN VASTAAVIEN KIRJANPITO-OHJE Espoon kaupungin pysyvien vastaavien kirjanpito-ohje 6.5 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN PYSYVIEN VASTAAVIEN KIRJANPITO-OHJE Kaupunginhallitus 29.11.2005 Voimaan 1.1.2005 Liite 1 kaupunginvaltuusto 12.12.2005 Voimaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 19 20.01.2014 Kunnanhallitus 29 28.01.2014 Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/02.05.00/2013 Kunnanhallitus 20.01.2014 19 Suunnitelman mukaisella poistamisella tarkoitetaan pysyvien vastaavien

Lisätiedot

Tässä asiakirjassa on määritelty Ulvilan kaupungin poistosuunnitelman perusteet sekä kirjanpidossa käytettävät poistoajat ja menetelmät.

Tässä asiakirjassa on määritelty Ulvilan kaupungin poistosuunnitelman perusteet sekä kirjanpidossa käytettävät poistoajat ja menetelmät. ULVILAN KAUPUNKI POISTOSUUNNITELMAN PERUSTEET Kaupunginhallitus 4.12.2017 Valtuusto xx.xx.201x 1. JOHDANTO Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut yleisohjeen 22.11.2016 suunnitelman mukaisten poistojen

Lisätiedot

SEURAKUNNAN JA SEURAKUNTAYHTYMÄN KÄYTTÖOMAISUUS- KIRJANPITO JA SUUNNITELMAN MUKAISTEN POISTOJEN LASKEMINEN

SEURAKUNNAN JA SEURAKUNTAYHTYMÄN KÄYTTÖOMAISUUS- KIRJANPITO JA SUUNNITELMAN MUKAISTEN POISTOJEN LASKEMINEN SEURAKUNNAN JA SEURAKUNTAYHTYMÄN KÄYTTÖOMAISUUS- KIRJANPITO JA SUUNNITELMAN MUKAISTEN POISTOJEN LASKEMINEN Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Poistosuunnitelma... 3 2.1. Poistojen laskeminen... 3 2.1.1.

Lisätiedot

TULOSLASKELMAA KOSKEVAT LIITETIEDOT. 8) Toimintatuotot tehtäväalueittain

TULOSLASKELMAA KOSKEVAT LIITETIEDOT. 8) Toimintatuotot tehtäväalueittain TULOSLASKELMAA KOSKEVAT LIITETIEDOT 8) Toimintatuotot tehtäväalueittain Yleishallinto 5 451 698,14 4 564 709,63 2 886 378,56 2 663 432,56 Sosiaali- ja terveystoimi 353 482 123,13 337 928 133,23 70 163

Lisätiedot

KÄYTTÖOMAISUUSKIRJANPITO

KÄYTTÖOMAISUUSKIRJANPITO 19.1.2015 Qnware Oy KÄYTTÖOMAISUUSKIRJANPITO Prosessikuvaus Qnware Oy 19.1.2015 Qnware Oy SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 1. Käyttöomaisuushankinta... 4 2.1 Käytöstä poistaminen, myynti... 6 2.2 Käytöstä

Lisätiedot

4 Poistonalaisen omaisuuden myynti, siirto tai käytöstä poisto 4.1 Omaisuuden myynti 4.2 Omaisuuden siirto 4.3 Omaisuuden romutus

4 Poistonalaisen omaisuuden myynti, siirto tai käytöstä poisto 4.1 Omaisuuden myynti 4.2 Omaisuuden siirto 4.3 Omaisuuden romutus ESPOON KAUPUNGIN PYSYVIEN VASTAAVIEN KIRJANPITO-OHJE Sisällysluettelo 1 Yleiset periaatteet ja käsitteet 1.1 Pysyvät vastaavat 1.2 Pienhankinnat ja vuosikulut 1.3 Perusparannus 1.4 Taloudellinen pitoaika

Lisätiedot

Käyttöomaisuus ja poistojen laskenta Merit Aktivassa

Käyttöomaisuus ja poistojen laskenta Merit Aktivassa Käyttöomaisuus ja poistojen laskenta Merit Aktivassa Merit Aktivan käyttöomaisuuden laskenta tapahtuu osakirjanpitona Käyttöomaisuus-valikossa ja se on hyödykekohtainen, eli jokainen kone tai käyttöomaisuuskohde

Lisätiedot

TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖSERITTELYT

TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖSERITTELYT TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖSERITTELYT 31.12.2001 Tilinpäätöserittelyt -malli SISÄLLYSLUETTELO sivu Tase-erittelyt 1 Poistosuunnitelmat ja niiden muutokset Erittely talousarviotilille tai siirretyn määrärahan

Lisätiedot

KÄYTTÖOMAISUUSKIRJANPITO SEKÄ POISTOSUUNNITELMIEN LAATIMINEN JA POISTOJEN KIRJAAMINEN

KÄYTTÖOMAISUUSKIRJANPITO SEKÄ POISTOSUUNNITELMIEN LAATIMINEN JA POISTOJEN KIRJAAMINEN VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 19.12.2005 Dnro 388/03/2005 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KÄYTTÖOMAISUUSKIRJANPITO SEKÄ POISTOSUUNNITELMIEN LAATIMINEN JA POISTOJEN KIRJAAMINEN

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Yleisohje suunnitelman mukaisista poistoista xx.xx.2007

Yleisohje suunnitelman mukaisista poistoista xx.xx.2007 Yleisohje suunnitelman mukaisista poistoista xx.xx.2007 Liite 1 Esimerkki pysyvien vastaavien hankintamenon määrittämisestä Esimerkki 1 Tietokone 2 100,00 Lisämuisti 420,00 Yhteensä 2 520,00 - alennus

Lisätiedot

Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän suunnitelman mukaisista poistoista

Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän suunnitelman mukaisista poistoista Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto Kauppa- ja teollisuusministeriö Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän suunnitelman mukaisista poistoista ISBN 951-755-922-4 Suomen Kuntaliitto 2004 KIRJANPITOLAUTAKUNNAN KUNTAJAOSTO

Lisätiedot

Kieku-tietojärjestelmässä käytettävät liikekirjanpidon tilien lisäjaottelut

Kieku-tietojärjestelmässä käytettävät liikekirjanpidon tilien lisäjaottelut Valtiokonttori Päätös 1 (6) 11.4.2014 Dnro VK/327/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kieku-tietojärjestelmässä käytettävät liikekirjanpidon tilien lisäjaottelut

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 2

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 2 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 2 PYSYVIEN VASTAAVIEN LASKENTAOHJEET (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 17.12.2012) 1 OHJEIDEN TARKOITUS 1 Pysyvien vastaavien laskentaohjeiden tarkoituksena on

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

POISTOSUUNNITELMA 1.1.2013. 1. Yleiset periaatteet. 1.1. Pysyvät vastaavat. 1.2. Pienhankinnat. 1.3. Pysyvien vastaavien ryhmät. 1.4.

POISTOSUUNNITELMA 1.1.2013. 1. Yleiset periaatteet. 1.1. Pysyvät vastaavat. 1.2. Pienhankinnat. 1.3. Pysyvien vastaavien ryhmät. 1.4. 1 POISTOSUUNNITELMA 1.1.2013 Karkkilan kaupungin pysyvien vastaavien kirjanpidossa ja poistolaskennassa noudatetaan kirjanpitolakia, kirjanpitolautakunnan ja sen kuntajaoston yleisohjeita (15.11.2011)

Lisätiedot

Visma L7 Käyttöomaisuuskirjanpito. Asiakaspäivät

Visma L7 Käyttöomaisuuskirjanpito. Asiakaspäivät Visma L7 Asiakaspäivät Oppaan päiväys: 2.5.2012. Asiakaspalvelu: Helpdesk: www.visma.fi L7/Liinos6: 0207 560 506 Visma Software Oyj pidättää itsellään oikeuden mahdollisiin parannuksiin ja/tai muutoksiin

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2015 31.12.2014 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 205 474,19 8 661 352,05 Kiinteät rakenteet ja laitteet 103 247 712,04 99 123 603,03 Koneet

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI 8 Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Hallinto, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu

Lisätiedot

Oikeuskanslerinviraston tilinpäätös 2013 Oikeuskanslerinviraston talousarvion toteutumalaskelma Osaston, momentin ja tilijaottelun numero ja nimi Tilinpäätös 2012 Talousarvio 2013 (TA + LTA:t) Tilinpäätös

Lisätiedot

1 (6) Kuntatalous 18.6.2012 POISTOSUUNNITELMIEN TARKISTAMISESTA. 1 Kuntajaoston yleisohjeen suunnitelman mukaisista poistoista muutos 2011

1 (6) Kuntatalous 18.6.2012 POISTOSUUNNITELMIEN TARKISTAMISESTA. 1 Kuntajaoston yleisohjeen suunnitelman mukaisista poistoista muutos 2011 1 (6) Kuntaliitto Kuntatalous MUISTIO 18.6.2012 POISTOSUUNNITELMIEN TARKISTAMISESTA 1 Kuntajaoston yleisohjeen suunnitelman mukaisista poistoista muutos 2011 2 Poistojen tarkoitus Kuntajaosto tarkisti

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUS

POHJOIS-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUS Kokouskutsu 3/2012 POHJOIS-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN N YHTYMÄKOKOUS Aika: 05.12.2012, klo 13.00 Paikka: OULU, Oulun yliopistollinen sairaala, yhtymähallinto, iso neuvotteluhuone G 340. Kokouksen osanottajat

Lisätiedot

Kh 8.2.2016 35 liite. Kauhavan kaupunki IRTAIMISTO-OHJE

Kh 8.2.2016 35 liite. Kauhavan kaupunki IRTAIMISTO-OHJE Kh 8.2.2016 35 liite Kauhavan kaupunki IRTAIMISTO-OHJE Sisällysluettelo 1. Ohjeen tarkoitus... 3 2. Irtaimistoluetteloon kirjattavan irtaimiston määrittely... 3 3. Irtaimistoluetteloon kirjattavat tiedot...

Lisätiedot

Kannuksen kaupunki IRTAIMISTO -OHJE

Kannuksen kaupunki IRTAIMISTO -OHJE Kannuksen kaupunki IRTAIMISTO -OHJE 2 Sisältö 1. OHJEEN TARKOITUS... 3 2. IRTAIMISTOLUETTELOON KIRJATTAVAN IRTAIMISTON MÄÄRITTELY... 3 3. IRTAIMISTOLUETTELOON KIRJATTAVAT TIEDOT... 4 4. POISTETTAVAN TAI

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 661 352,05 9 211

Lisätiedot

7.2.1997 Lausunto 7 LAUSUNTO LAHJOITUSRAHASTON KIRJANPIDOLLISESTA KÄSITTELYSTÄ. Lausuntopyyntö

7.2.1997 Lausunto 7 LAUSUNTO LAHJOITUSRAHASTON KIRJANPIDOLLISESTA KÄSITTELYSTÄ. Lausuntopyyntö 7.2.1997 Lausunto 7 LAUSUNTO LAHJOITUSRAHASTON KIRJANPIDOLLISESTA KÄSITTELYSTÄ Lausuntopyyntö Kunta A, lausunnon hakijana, on pyytänyt lausuntoa testamentin perusteella lahjoituksena saadun tilan ja lahjoitukseen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT 9 Liitetietojen numerointi perustuu kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeeseen. Arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja menetelmät Pysyvien vastaavien

Lisätiedot

Tilikartta: Muu yritystoiminta Martti-järjestelmä 2006

Tilikartta: Muu yritystoiminta Martti-järjestelmä 2006 1***** VASTAAVAA 1***** 10**** KÄYTTÖOMAISUUS 1***** 101*** AINEETTOMAT HYÖDYKKEET 10**** 1010** PERUSTAMISMENOT 101*** VA120 1010 Perustamismenot 1010** D 1011 Perustamismenojen aktivointi 1011 D 22 30

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Luento 4a: Hankintameno

KIRJANPITO 22C Luento 4a: Hankintameno KIRJANPITO 22C00100 Luento 4a: Hankintameno Luento 4 Hankintameno: Välittömät ja välilliset menot (ennen: muuttuvat ja kiinteät) Hankintamenon määrittäminen Tilinpäätöksen esittäminen: Tilinpäätöksen sisältö:

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

Irtaimistorekisteri. Valtiokonttori Ohje 1 (5) Hallinnon ohjaus Dnro 232/03/2012

Irtaimistorekisteri. Valtiokonttori Ohje 1 (5) Hallinnon ohjaus Dnro 232/03/2012 Ohje 1 (5) 15.8.2012 Dnro 232/03/2012 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Irtaimistorekisteri Voimaantulo Lisätiedot Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992)

Lisätiedot

Liite 1 Kiviharjuntie 11 90220 Oulu 7.12.2012 1 (11) Toiminta- ja taloussuunnitelma 2013 2015 Johtokunta 14.12.2012 Kiviharjuntie 11 90220 Oulu 7.12.2012 2 (11) Sisällysluettelo 1. Tekstiosa; liiketoimintasuunnitelma

Lisätiedot

Liite 1. Turun kaupungin pysyvien vastaavien kirjanpito- ja poistolaskentaohjeet

Liite 1. Turun kaupungin pysyvien vastaavien kirjanpito- ja poistolaskentaohjeet Liite 1 Turun kaupungin pysyvien vastaavien kirjanpito- ja poistolaskentaohjeet Turun kaupungin pysyvien vastaavien kirjanpidossa ja poistolaskennassa noudatetaan kirjanpitolakia, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

muutoksen perusteena voi myös olla tulonodotusten tai palvelutuotantokyvyn paraneminen.

muutoksen perusteena voi myös olla tulonodotusten tai palvelutuotantokyvyn paraneminen. Työ- ja elinkeinoministeriö LAUSUNTO 95 Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto 17.5.2010 1(6) Lausunto poistosuunnitelman tarkistamisesta 1 Lausuntopyyntö X:n hallinto-oikeus pyytää kuntajaoston lausuntoa A:n

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Pysyvien vastaavien laskentaohje ja suunnitelmapoistojen perusteet, luonnos (7)

Pysyvien vastaavien laskentaohje ja suunnitelmapoistojen perusteet, luonnos (7) Pysyvien vastaavien laskentaohje ja suunnitelmapoistojen perusteet, luonnos 19.9.2017 1(7) KEMIN KAUPUNGIN PYSYVIEN VASTAAVIEN LASKENTAOHJE JA SUUNNITELMA- POISTOJEN PERUSTEET Konserni- ja suunnittelujaosto

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

l e m e n e i l l e j a u l o s e l e m e n e i l l e y h e i s e a r i b u u i a a s s a l a s s a o n k X W l j a o s l y h a r A r k s s a a r k o

l e m e n e i l l e j a u l o s e l e m e n e i l l e y h e i s e a r i b u u i a a s s a l a s s a o n k X W l j a o s l y h a r A r k s s a a r k o Sivu 1/13 T E K E S-p r o j e k i X M L -r a j a p in o j e n k e h i ä m in e n X R A K E K uo p io n y l io p is o T ie o j e n k ä s i e l y ie e e n j a s o ve l l e un m a e m a iik a n l a i o s

Lisätiedot

KGU kannassa omaisuuden hallinta moduuli on valmiiksi asennettu.

KGU kannassa omaisuuden hallinta moduuli on valmiiksi asennettu. 1 Investointien hallinta ja poistot Investointien (esimerkiksi koneet ja laitteet, maa-alueet ja kiinteistöt) hallinta Odoo kirjanpidossa tehdään "Omaisuuden hallinta" moduulin alaisuudessa. Siellä voidaan

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Konserni, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu 6,

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

KUNTIEN LUOVUTTAMAN KÄYTTÖOMAISUUDEN KIRJAAMINEN KAUPUNGIN LIIKELAITOKSENA TOIMIVAN PELASTUSLAITOKSEN JA LUOVUTTAJAKUNTIEN KESKEN

KUNTIEN LUOVUTTAMAN KÄYTTÖOMAISUUDEN KIRJAAMINEN KAUPUNGIN LIIKELAITOKSENA TOIMIVAN PELASTUSLAITOKSEN JA LUOVUTTAJAKUNTIEN KESKEN Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 75 20.12.2005 KUNTIEN LUOVUTTAMAN KÄYTTÖOMAISUUDEN KIRJAAMINEN KAUPUNGIN LIIKELAITOKSENA TOIMIVAN PELASTUSLAITOKSEN JA LUOVUTTAJAKUNTIEN KESKEN 1 Lausuntopyyntö

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014 JOENSUUN RAVIRATA OY Joensuun Ravirata Oy Taseki rja 31.12.2014 Y-tunnus 0365190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2014 Sisällysluettelo: 1(8) Tuloslask&ma sivu 2 Tase sivu 3-4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

24.8.2006. Tiepääoma kirjanpidon näkökulmasta

24.8.2006. Tiepääoma kirjanpidon näkökulmasta 24.8.2006 Tiepääoma kirjanpidon näkökulmasta Juha Ilvespalo 2 Tutkimuskysymykset Mitä käsite pääoma tarkoittaa, minkälaisia ulottuvuuksia pääomalla on? Miten pääomakanta eli tase muodostuu, mitkä tekijät

Lisätiedot

Kirjanpitolaki 2016 nettokirjaava tilikartta muuttuvilla kuluilla (tilipuite 2) tilikartta muutokset Fivaldissa

Kirjanpitolaki 2016 nettokirjaava tilikartta muuttuvilla kuluilla (tilipuite 2) tilikartta muutokset Fivaldissa Kirjanpitolaki 2016 nettokirjaava tilikartta muuttuvilla kuluilla (tilipuite 2) tilikartta muutokset Fivaldissa 2 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Tilikarttamuutokset... 4 2.1 Tiliryhmänimen muutokset... 4 2.2

Lisätiedot

Vakuutusmarkkinoilla toimivien yhteisöjen tiedonkeruukartta

Vakuutusmarkkinoilla toimivien yhteisöjen tiedonkeruukartta 401 Työeläkevakuutusyhtiö Frekvenssi VD: Vakavaraisuus VA01a Tuloslaskelma työeläkevakuutusyhtiöille VA02 Tase - vastaavaa VA03 Tase - vastattavaa VB02a Työeläkevakuutusyhtiön tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon HE 27/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja tuloverolain 114 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00 SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMIYHDISTYS RY TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Testamentit 140 489,00 275 845,49 Srk:n talousarviomäärärahat 1 203 139,49 1 351 418,02 Vapaaehtoinen

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Y-tunnus: 1906277-0 Tilinpäätös 1.1.2016 31.12.2016 Tase 1 Tuloslaskelma 2 Liitetiedot 3 Hallituksen allekirjoitukset 4 Tilintarkastusmerkintä 4 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 4 Liitteet: Tase-erittelyt

Lisätiedot

150 tuhatta CHF Huolintaliikeen veloitus Maahantuonnin alv. 133 Huolintapalkkio (sis.alv) 20 150 tuhatta FIM

150 tuhatta CHF Huolintaliikeen veloitus Maahantuonnin alv. 133 Huolintapalkkio (sis.alv) 20 150 tuhatta FIM ~ L TKKrruT Lehtori Osmo Hauta-aho A 030154000 TaINPliTOSSUUNNrrfELU Tent ti 12.4.2002 klo 16.15-19.15' 1(3) + liitteet 1-4 Tehtiivii 1 Oheisena on annettu HubTecb Oy:n tilikauden 1.1.-31.12.2001 tuloslaskelma

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma. Anne Jelkänen KÄYTTÖOMAISUUDEN HALLINTA YRITYS X OY:SSÄ

KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma. Anne Jelkänen KÄYTTÖOMAISUUDEN HALLINTA YRITYS X OY:SSÄ KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma Anne Jelkänen KÄYTTÖOMAISUUDEN HALLINTA YRITYS X OY:SSÄ Opinnäytetyö Helmikuu 2013 OPINNÄYTETYÖ Helmikuu 2013 Liiketalouden koulutusohjelma Karjalankatu

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

Kirjanpitolaki 2016 AsOy tilikartta muutokset Fivaldissa

Kirjanpitolaki 2016 AsOy tilikartta muutokset Fivaldissa Kirjanpitolaki 2016 AsOy tilikartta muutokset Fivaldissa 2 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Tilikarttamuutokset... 4 2.1 Tiliryhmänimen muutokset... 4 2.2 Tilinimien muutokset... 4 2.3 Tiliryhmien poistot...

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011

Lisätiedot

Punkalaitumen kunta. Irtaimisto-ohje. Kunnanhallitus Voimaan Yleistä

Punkalaitumen kunta. Irtaimisto-ohje. Kunnanhallitus Voimaan Yleistä Punkalaitumen kunta Irtaimisto-ohje Kunnanhallitus 23.1.2017 Voimaan 1.2.2017 Yleistä Kunnan omistamasta irtaimesta omaisuudesta on pidettävä luetteloa tai atk-rekisteriä. Luettelointi on osa sisäistä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

KÄYTTÖOMAISUUSKIRJANPI- TO WESTERN- OHJELMISTOLLA

KÄYTTÖOMAISUUSKIRJANPI- TO WESTERN- OHJELMISTOLLA Opinnäytetyö (AMK) Liiketalous Taloushallinto 2016 Ville Rockas KÄYTTÖOMAISUUSKIRJANPI- TO WESTERN- OHJELMISTOLLA OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalous 2016 42 sivua Ville

Lisätiedot

Visma Fivaldi Kirjanpitolaki Yhdistystilikartta muutokset Fivaldissa

Visma Fivaldi Kirjanpitolaki Yhdistystilikartta muutokset Fivaldissa Visma Fivaldi Kirjanpitolaki 2016 - Yhdistystilikartta muutokset Fivaldissa 2 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Tilikarttamuutokset... 4 2.1 Tiliryhmänimen muutokset... 4 2.2 Tilinimien muutokset... 4 2.3 Tiliryhmien

Lisätiedot

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0 1. Liikevaihto M 2015 % 2014 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 226,8 42,1 220,6 42,2 Teollisuuspalvelut 73,6 13,6 72,8 13,9 Kiinteistöpalvelut 238,9 44,4 229,1 43,9 Yhteensä 539,3 100,0 522,5

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Kirjanpitolaki 2016 Sovellettu liikekaava tilikartan muutokset Fivaldissa

Kirjanpitolaki 2016 Sovellettu liikekaava tilikartan muutokset Fivaldissa Kirjanpitolaki 2016 Sovellettu liikekaava tilikartan muutokset Fivaldissa 2 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Tilikarttamuutokset... 4 2.1 Tiliryhmänimen muutokset... 4 2.2 Tilinimien muutokset... 4 2.3 Tiliryhmien

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki Khall 22.12.2014 Irtaimisto-ohje voimaan 1.1.2015

Sastamalan kaupunki Khall 22.12.2014 Irtaimisto-ohje voimaan 1.1.2015 Irtaimisto-ohje: Irtaimiston luettelointi/rekisteröinti sekä poistetun tai käyttöä vailla olevan irtaimiston käsittely Yleistä Kaupungin prosessien ja yksiköiden on pidettävä luetteloa tai atk-rekisteriä

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot