ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504"

Transkriptio

1 ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e V a l k e a k o s k i

2 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta pohjoiseen, Länsi-Lintulan asuinalueella. Suunnittelualue on osa vuonna 2016 vahvistunutta Länsi-Lintulan asemakaavaa, jossa alue on osoitettu asuinpientalojen korttelialueeksi, lähivirkistysalueeksi sekä katualueeksi. Alue rajautuu lännessä Kareliankatuun, idässä Anttilankatuun ja pieneltä osin Vanhankyläntiehen sekä pohjoisessa ja etelässä korttelialueisiin. Aloitteen asemakaavoituksesta on tehnyt Valkeakosken kaupunki. Suunnittelutyön tavoitteena on muodostaa alueelle erillispientalotontteja ja näin vastata kasvaneeseen tonttikysyntään keskustan pohjoispuolella, joka on kaupungin pääkasvusuunta. Tämän asemakaavan hyväksyy kaupunginhallitus. Kaavaprosessi, osallistuminen ja osalliset on käsitelty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa, joka on tämän selostuksen liitteenä. Kaavan luonnosvaiheessa ja ehdotusvaiheessa saatu palaute sekä niihin laaditut vastineet on koottu liitteenä olevaan palauteraporttiin. Asemakaava-alueen korttelialueille laaditaan sitova tonttijako. Prosessin toteutuminen, täydennetään prosessin kuluessa: Vireilletulo, OAS ja luonnos KH Vireilletulo kuulutettu OAS ja kaavaluonnos nähtävillä Kaavaehdotus KH Kaavaehdotus nähtävillä Hyväksyminen KH Lainvoimaisuus - 1 -

3 2. LÄHTÖKOHDAT Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta pohjoiseen, Länsi-Lintulan asuinalueella. Suunnittelualue on osa vuonna 2016 vahvistunutta Länsi-Lintulan asemakaavaa, jossa alue on osoitettu asuinpientalojen korttelialueeksi, lähivirkistysalueeksi sekä katualueeksi. Alue on kaupungin omistuksessa. Keskustan pohjoispuoli on Valkeakoskella vetovoimainen kasvusuunta ja kaavamuutoksella pyritään vastaamaan kasvavaan tonttikysyntään. Suunnittelualueen kaavatilanne on esitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. 3. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Aloitteen asemakaavoituksesta on tehnyt Valkeakosken kaupunki. Tavoitteet, keskeiset osalliset ja suunnittelun ja osallistumisen vaiheet ja eteneminen on esitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Prosessin toteutunut aikataulu sisältyy tiivistelmään ja täydennetään prosessin kuluessa. Kaavan luonnosvaiheessa ja ehdotusvaiheessa saatu palaute sekä niihin laaditut vastineet on koottu liitteenä olevaan palauteraporttiin. 4. ASEMAKAAVAN KUVAUS Suunnittelualue on osa vuonna 2016 valmistunutta Länsi-Lintulan asemakaavaa, jossa alue on osoitettu asuinpientalojen korttelialueeksi, lähivirkistysalueeksi ja katualueeksi. Alue rajautuu etelässä ja pohjoisessa korttelialueisiin, idässä Anttilankatuun ja Vanhankyläntiehen sekä lännessä Kareliankatuun. Asemakaava koskee Valkeakosken kaupungin 25. kaupunginosan korttelin 6 tonttia 1 sekä katu- ja lähivirkistysaluetta. Kaava-alueen pinta-ala on 0,7857 hehtaaria. Asemakaavalla muodostuu Valkeakosken kaupungin 25. kaupunginosan korttelin 6 tontit 6-7, korttelin 30 tontit 1-3 sekä katu- ja lähivirkistysaluetta. Rakentamista tullaan ohjaamaan kaavamääräysten lisäksi alueella sovellettavilla neuvottelumenettelyillä. Asemakaava-alueen korttelialueille laaditaan sitova tonttijako

4 5. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vaikutukset kuntatalouteen: Ei vaikutuksia kuntatalouteen, alue sijaitsee asemakaava-alueella, jonne kunnallistekniikka on osittain jo rakentunut. Vaikutukset liikenteeseen ja liikenneturvallisuuteen: Muutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia liikenteeseen eikä liikenneturvallisuuteen. Yhteys Anttilankadulta Kareliankadulle siirtyy hieman ja lisäksi muodostetaan uusi kevyen liikenteen yhteys, joka osaltaan parantaa liikenneturvallisuutta. Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen: Muutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen. Vaikutukset asukkaisiin: Suunnittelualue on rakentumatonta korttelialuetta. Rakentumisen johdosta asukasmäärä alueella tulee kasvamaan suunnittelualueelle rakentuvien rakennusten verran. Vaikutukset maisema- ja taajamakuvaan: Suunnittelualue on rakentumatonta korttelialuetta. Rakentumisen johdosta maisema- ja taajamakuva tulee muuttumaan uusien asuinrakennuksen ja niiden pihapiirien osalta. 6. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Asemakaava toteutetaan sen saatua lainvoiman. Valkeakoskella Outi Kanerva kaavoitusavustaja 7. LIITTEET 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2. Kaavakarttapienennös 3. Kaavamääräykset 4. Palauteraportti 5. Asemakaavan seurantalomake - 3 -

5 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e V a l k e a k o s k i - 4 -

6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS Tässä asiakirjassa kerrotaan suunnittelualueen sijainti sekä suunnittelulle asetetut tavoitteet ja lähtötiedot yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan, miksi kaava laaditaan, mihin kaavoituksella arvioidaan olevan vaikutuksia ja kuinka vaikutuksia arvioidaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa ja miten voi osallistua. Lisäksi tässä asiakirjassa kerrotaan, mistä saa tietoa kaavoituksesta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa tarkistetaan ja täydennetään tarvittaessa. 1. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVAUS Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken taajama-alueen pohjoispuolella, noin kolme kilometriä keskustasta Tampereen suuntaan, Länsi-Lintulan asuinalueella. Suunnittelualue sijaitsee vuonna 2016 vahvistuneella asemakaava-alueella ja se on osoitettu asuinpientalojen korttelialueeksi, lähivirkistysalueeksi sekä katualueeksi. Suunnittelualueen korttelialue on rakentamatonta. Alue on kaupungin omistuksessa. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on merkitty karttaan punaisella

7 2. MITÄ JA MIKSI SUUNNITELLAAN KAAVAN TAVOITTEET Aloitteen asemakaavoituksesta on tehnyt kaupunki. Suunnittelualueella sijaitsee asuinpientalotontti, katualuetta ja lähivirkistysaluetta. Suunnittelutyön tarkoituksena on muodostaa erillispientalotontteja ja näin vastata kasvavaan tonttikysyntään keskustan pohjoispuolella, mikä on kaupungin pääkasvusuunta. 3. LÄHTÖKOHDAT SUUNNITTELULLE, SUUNNITTELUTILANNE Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) muodostavat maankäytön suunnittelun ylimmän tason. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Suunnittelualueelle ei kohdistu erityisiä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Maakuntakaavoitus Maakuntavaltuuston hyväksymässä maakuntakaavassa suunnittelualue on taajamatoimintojen aluetta. Ote Pirkanmaan maakuntakaavasta

8 Yleiskaavoitus Valtuusto on hyväksynyt Valkeakosken Vanhankylän osayleiskaavan, joka on oikeusvaikutteinen. Suunnittelualue on pientalovaltaista aluetta (AP), maatalousaluetta (MT) ja maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M). Alueelle on tekeillä Pohjoissuunnan osayleiskaava, jonka kehityskuva on nähtävillä helmikuussa Ote Vanhankylän osayleiskaavasta Asemakaavoitus Aluetta koskee hyväksytty asemakaava, jossa alue on merkitty asuinpientalojen korttelialueeksi (AP), lähivirkistysalueeksi (VL) ja katualueeksi. Ote asemakaavasta - 7 -

9 4. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI JA VAIKUTUSALUE Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Tämän kaavoituksen osalta arvioidaan vaikutukset: kuntatalouteen liikenteeseen ja liikenneturvallisuuteen yhdyskuntarakenteeseen asukkaisiin maisema- ja taajamakuvaan Vaikutukset arvioidaan vertaamalla olemassa olevaa tilannetta sekä olemassa olevan kaavan sallimaa tilannetta kaavamuutoksella mahdollistettavaan tilanteeseen. 5. OSALLISTEN MÄÄRITTELY Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, samoin viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Keskeisinä osallisina tässä kaavoitusprosessissa ovat: kaava-alueen maanomistajat ja maan käyttöoikeuden haltijat (rekisteröidyt) kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maanomistajat ja maan käyttöoikeuden haltijat (rekisteröidyt) Valkeakosken Energia Oy Pirkanmaan pelastuslaitos Valkeakosken kaupungin asianomaiset hallintokunnat: kunnallistekninen toimi/tekninen lautakunta, kaupunkisuunnittelu/rakennus- ja ympäristölautakunta Keskeisiä osallisia tiedotetaan erikseen. Suunnitelmista voidaan keskeisiksi määriteltyjen osallisten lisäksi erikseen tiedottaa myös muita tahoja. Osallisilla on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia, ilmaista kaavasta mielipiteensä sekä valittaa. 6. OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Kaavaprosessin aikana nähtäville kuulutettava aineisto asetetaan nähtäville kaupungintalolle sekä kaupungin Internet-sivuille osoitteeseen (asuminen ja ympäristö/kaavoitus). Nähtäville asettamisesta päättää kaupunginhallitus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältöön on mahdollista ottaa kantaa. Ehdotusvaiheessa saatuihin muistutuksiin ja lausuntoihin laaditaan vastineet kaavaselostuksen yhteyteen

10 Vireilletulo OAS, asetetaan nähtäville (väh. 14 vrk) Kaavaluonnos, asetetaan nähtäville MRA 30 (väh. 14 tai 30 vrk) Kaavaehdotus, asetetaan nähtäville MRA 27 (väh. 14 tai 30 vrk) Hyväksyminen Hyväksymispäätöksestä valittaminen Lainvoimaisuus Miten tiedotetaan Miten voi osallistua Tavoitteellinen aikataulu Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla Asianomaisia viranomaisia tiedotetaan Ylimääräisesti: kirje keskeiseksi määritellyille maanomistajille ja maanhaltijoille Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla Asianomaisilta viranomaisilta pyydetään lausunto/kommentit Ylimääräisesti: kirje keskeiseksi määritellyille maanomistajille ja maanhaltijoille Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla, kirje ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille ja -haltijoille Asianomaisilta viranomaisilta pyydetään lausunto Ylimääräisesti: kirje keskeiseksi määritellyille maanomistajille ja maanhaltijoille Tieto kaupunginhallituksen kokouksesta Internet-sivuilla. Päätös lähetetään tiedoksi siitä säädetyn mukaisesti Valitusosoitus lähetetään pöytäkirjan otteen mukana pöytäkirjassa mainituille tahoille Kun hyväksymispäätös saa lainvoiman, lainvoimaisuudesta kuulutetaan Ilmoitus kaupungin virallisella ilmoitustaululla Palaute kaupunkisuunnitteluun Tarvittaessa järjestetään viranomaisneuvottelu asianomaisten tahojen kanssa Mielipiteet, lausunnot/ kommentit nähtävilläoloaikana kaupunkisuunnitteluun Tarvittaessa järjestetään yleisötilaisuus, mistä tiedotetaan erikseen - mahdollinen myös muissa vaiheissa Muistutukset ja lausunnot nähtävilläoloaikana kaupunkisuunnitteluun Tarvittaessa järjestetään viranomaisneuvottelu asianomaisten tahojen kanssa Hallinto-oikeuteen valitusosoituksen mukaisesti Viranomaisen (ELY-keskus) oikaisukehotus kevät 2018 kevät 2018 kevät 2018 kevät 2018 kevät 2018 kesä 2018 syksy

11 7. YHTEYSTIEDOT Lisätietoja kaupunkisuunnittelusta puhelimitse: sähköpostitse: kotisivuilta: osoitteesta: (B-porras) PL Valkeakoski Aineistot nähtävillä kotisivuilla: osoitteessa: PL Valkeakoski Kuulutukset lehdessä: Valkeakosken Sanomat Palaute kotisivuilla: virallisella ilmoitustaululla: sähköpostitse: PL Valkeakoski kirjeitse: Valkeakosken kaupunki/ kirjaamo PL Valkeakoski Mahdolliset mielipiteet ja muistutukset tulee jättää nähtävilläoloaikoina. Kaupunkisuunnittelussa on avoin asiakastunti jokaisena arkipäivänä klo , ellei erikseen muuta ilmoiteta. Halutessaan aineiston esittelyä varten voi myös varata ajan. Kaupungintalo on avoinna arkisin klo ja

12 - 11 -

13 - 12 -

14 HALLINTOKESKUS KAUPUNKISUUNNITTELU ANTTILANKUJA, ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVANRO 504 PALAUTERAPORTTI Asemakaavan muutos kuulutettiin vireille osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja kaavaluonnoksen nähtäville asettamisen yhteydessä. Kaavamateriaali oli julkisesti nähtävillä Lausunnot, kommentit, mielipiteet ja muistutukset on koottu tiivistettyinä tähän palauteraporttiin. Raportissa esitetään kaavoittajan vastine saatuun palautteeseen. Kaava-asiakirjoihin tehtävät täydennykset ja tarkistukset erottuvat lihavoituina. Vireilletulo pvm. OAS ja luonnos KH OAS ja luonnos nähtävillä Ehdotus KH Ehdotus nähtävillä

15 LAUSUNNOT Lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja kaavaluonnoksesta: No Lausunto Vastine 1. Ympäristönsuojelu: Ei huomautettavaa. 2. Pelastusviranomainen: Ei huomautettavaa. Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja kaavaluonnoksesta: No Lausunto Vastine 3. Määttänen Juha: Koskien vireille tullutta Anttilankujan asemakaavamuutosta esitän mielipiteenäni seuraavat näkökannat, jotka toivon otettavaksi huomioon sekä kaavaa vahvistettaessa että aikanaan Anttilankujan sekä koko kaava-alueen länsipuolen katurakennussuunnitelmia ja kunnallistekniikkaa toteutettaessa. Pinta-, suoto- ja hulevesien huomioiminen Olen huolestunut lisääntyvien pintavesien määrästä sekä niiden vaikutuksista alapuolisille tiloille sekä tulvaherkälle Korentiojalle sekä sen vedenlaadulle. Esitetty kaavamuutosalue rajautuu eteläreunastaan Anttilankatuun. Tällä hetkellä Anttilankadun pohjoisreunan sivulla kulkee nykyisen tiealueen kuivatusoja, johon on edelleen johdettu kaavamuutosalueelta ( ) avoimia sarkaojia. Kuivatusojan virtaussuunta on lähteen kaava-alueen ulkopuolelle mukaillen maaston pinnanmuotoja. Ojauoma kulkee tilojen (3-1) ja (3-2) läpi. Suunnittelualueen korttelialueiden sekä katualueiden hulevedet tullaan ohjaamaan kunnallistekniikan hulevesiverkostoon sekä kaavassa merkittyihin hulevasialueisiin, joissa hulevesiä viivytetään. Näin ne eivät rasita Korentiojaa eikä aiheuta tulvia. Kaava-alueen lounaiskulmasta eteenpäin kuivatusojaa on jälkikäteen muokattu valtaojaksi, johon edelleen alapuolisten peltosarkojen sarkaojat yhdistyvät. Kuivatusojaan johdetut vesimäärät kertyvät useita hehtaareita kattavista sarkaojista sekä ylimitoitetun valtaojan jyrkistä pintamaan läjityskasoista. Nykyisen valtaojan vesikertymä ja virtaama aiheuttavat kevät- ja syystulvia. Uusi ilmiö on kesätulva, mm. vuosina 2016 ja 2017, jolloin alapuolinen alue on kärsinyt heinäkuussa kesätulvista!

16 Tilannetta pahentaa vielä erityisesti se, että maasto-olosuhteista johtuen kuivatusoja päättyy keskellä palstaa jolloin koko kuivatusojan välittämä vesimäärä imeytyy metsänpohjaan ja suotuu sieltä Korentiojan uomaan. Tulvaaikaan sekä Korentiojan että kuivatusojan vesimassat jäävät seisomaan molempien tilojen metsäalueelle. Muutos kevyen liikenteen väylään Esitän muutosta alueelle suunnitellun kevyen liikenteen väylän sijainnille. Länsi-Lintulan kaavassa on varaus kevyen liikenteen väylälle Anttilankadulle. Väylä lähtisi Vanhankyläntieltä ja kulkisi nykyistä Anttilankadun tielinjaa. Kevyen liikenteen väylä on merkitty kaavaan ohjeellisena, jolloin sen sijainti tarkentuu katusuunnitelmia tehdessä ja toteutettaessa. Sijainti on suunniteltu sujuvien yhteyksien muodostamiseksi myös Kareliankadun vastapuolen rakentuessa. Esitän tämän linjauksen siirtämistä nykyisen Vaissinmäkeen johtavan tien paikalle. Esitetyssä asemakaavamuutoksessa tämä alue on merkitty lähivirkistysalueeksi (VL). Mielestäni esittämäni linjausvaihtoehto olisi toimivampi vaihtoehto sekä liikenneturvallisuuden kannalta ehdottomasti parempi ratkaisu. Tässä vaihtoehdossa Muolaankadulta tuleva pyörätie jatkuisi johdonmukaisesti suoraan heti Vanhankyläntien risteyksen jälkeen. Myös liikennenäkymä olisi tässä vaihtoehdossa parempi. Lausunnot kaavaehdotuksesta: No Lausunto Vastine Mielipiteet ja muistutukset kaavaehdotuksesta: No Lausunto Vastine

17

18 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 908 Valkeakoski Täyttämispvm Kaavan nimi 504 / Anttilankuja Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Generoitu kaavatunnus Kunnan kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 0,7858 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 0,7858 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 0, , ,18 0, A yhteensä 0, , ,32-0, P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 0, ,3 0,1840 R yhteensä L yhteensä 0,0533 6,8-0,0178 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä Rakennussuojelu Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä

19 Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 0, , ,18 0, A yhteensä 0, , ,32-0, AP -0, AO 0, , ,32 0, P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 0, ,3 0,1840 VL 0, ,0 0,1840 R yhteensä L yhteensä 0,0533 6,8-0,0178 Kadut 0, ,0-0,0178 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 22.1.2018 ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 13.6.2018 Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e

Lisätiedot

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 19.2.2018 TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s k

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 1.4.2019 Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6

Lisätiedot

Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496

Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496 14.8.2017 Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee

Lisätiedot

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 30.10.2017 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken taajama-alueen

Lisätiedot

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 8.1.2018 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e

Lisätiedot

Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 25.1.2016 Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e

Lisätiedot

HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS

HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS 16.2.2015 HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e

Lisätiedot

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 21.1.2019 Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 3.9.2018 TALLIKADUN II asemakaavamuutos kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS

Lisätiedot

Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA , tark

Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA , tark 16.2.2015, tark. 16.11.2015 Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS. Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski

Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS. Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski 20.5.2019 Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Valkeakosken kaupunginhallitus on päättänyt asemakaavan

Lisätiedot

Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS

Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS 20.5.2019 Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski Sisällys 1. TIIVISTELMÄ... 2 2. LÄHTÖKOHDAT... 3 3. ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Haka-alueen laajennus. Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Haka-alueen laajennus. Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 5.8.2019 Haka-alueen laajennus Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494

Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494 19.9.2016 Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s

Lisätiedot

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS 13.10.2014 TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 II EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 II EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 1.4.2019 Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 II EHDOTUS KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 6.8.2018 TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 EHDOTUSVAIHE KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS 23.4.2019 ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS 7.4.2015 TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos laaditaan

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Antinkärki. Asemakaavan muutos. kaava nro 509 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Antinkärki. Asemakaavan muutos. kaava nro 509 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 4.3.2019 Antinkärki Asemakaavan muutos kaava nro 509 KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS

Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS 12.10.2015 Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Hautausmaan laajennus ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 480 KAAVASELOSTUS

Hautausmaan laajennus ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 480 KAAVASELOSTUS 7.3.2016 Hautausmaan laajennus ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 480 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o

Lisätiedot

Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

TIETOLAN ASEMAKAAVA- MUUTOS II asemakaavan muutos kaava nro 516 KAAVASELOSTUS

TIETOLAN ASEMAKAAVA- MUUTOS II asemakaavan muutos kaava nro 516 KAAVASELOSTUS 5.8.2019 TIETOLAN ASEMAKAAVA- MUUTOS II asemakaavan muutos kaava nro 516 KAAVASELOSTUS 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutos laaditaan Valkeakosken kaupungin 1. kaupunginosan kortteliin

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski

Kerhomajankadun. kaavamuutos ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski 16.11.2015 Kerhomajankadun kaavamuutos ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO

465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO Valkeakosken kaupunki 11.11.2013 Sivu 1/20 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 11.11.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO Kaava-alueen sijainti on merkitty karttaan punaisella.

Lisätiedot

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 8.8.2013, tarkistettu 28.2.2014 BÖLE, KOTIMETSÄ 1 Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2012 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIRKKOKATU 24 (KESSUN KASINO) ASEMAKAAVAN MUUTOS 62. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 101 SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, ERITYIS - JA VESIALUEILLE Kaavatunnus 62:031

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS

458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS Valkeakosken kaupunki 16.4.2012 Sivu 1/19 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 16.4.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS Kaava-alueen rajaus merkittynä kartassa punaisella. Alueen

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.8.2015 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINÄOJANTIE 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS 47. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 83 TONTILLE 6 Kaavatunnus 47:046 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa

Lisätiedot

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

Asemakaavan selostus

Asemakaavan selostus Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Lintulan itäinen laajennus, asemakaava-alueen laajentaminen, kaava nro 445 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan itäinen laajennus, asemakaava-alueen laajentaminen, kaava nro 445 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Valkeakosken kaupunki 18.4.2011 Lintulan itäinen laajennus, asemakaava-alueen laajentaminen, kaava nro 445 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2015 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KINKOVUORENTIE ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 31 ja 34. KAUPUNGINOSAAN Kaavatunnus 34:006 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA TYÖNUMERO: 20601623 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 76 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 28.2.2018 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL

Lisätiedot

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Maantiealue VT 12 ja Sorvantien risteys ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 6. kaupunginosan tie- ja puistoaluetta kiinteistöistä 536-895-2-8, 536-425-5-202, 536-409-1-9

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.2.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LEIPOMONKUJA 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAA- VAN MUUTOS Kaavatunnus:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 EHDOTUS KAAVASELOSTUS

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 EHDOTUS KAAVASELOSTUS 5.8.2019 ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD HEINOLAN KAUPUNKI VIITAAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.5.2015, TÄYD. 14.2.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu Liite OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL. ) Kaavoitusosasto..0, tarkistettu.8.0..0 SEPÄNKYLÄ, GÄDDA II Asemakaavan muutos Liite Sivu Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA LIITE kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 4 / 1.11.2017 / Asia nro 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee: Pirkkalan kylän määräaloja 79-428-2-72-M501

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 II EHDOTUSVAIHE KAAVASELOSTUS

VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 II EHDOTUSVAIHE KAAVASELOSTUS 25.1.2016 VARSANHÄNNÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 489 II EHDOTUSVAIHE KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä katualuetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 28 tontti 10 Kaavan

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot