Japani pintaa syvemmältä, kevät 2019
|
|
- Kalevi Penttilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Japani pintaa syvemmältä, kevät 2019 Näe Matsuen "musta linna", Izumo Taishan shintopyhäkkö ja Hiroshiman nähtävyydet, koe japanilainen kylpylä- ja ruokakulttuuri sekä ihastu hehkeään sakuraan 11 päivää Osaka - Kinosaki - Tottori - Matsue - Izumo Taisha - Hagi - Hiroshima 1+1 yötä 1 yö retki 3 yötä retki 2 yötä 2 yötä Tallennettu
2 Matkustamme Japanin pääsaaren Honshun eteläosiin hehkeiden kirsikankukkien aikaan. Siirrymme paikasta toiseen useimmiten mukavasti junalla, ostamme matkaeväät (ekiben) lähtöasemalta ja avaamme samalla pienen ikkunan kyseisen paikkakunnan ruokakulttuuriin. Osakasta lähdettyämme junamme puikkelehtii vuoristosolia myötäillen Japaninmeren rannikolla sijaitsevaan pieneen Kinosakin kylpyläkylään, joka tarjoaa täydelliset puitteet rentoutumiseen, kylpemiseen ja Japaninmeren herkkuihin tutustumiseen. Matkallamme Matsueen poikkeamme myös hiekkadyyneistään tunnettuun Tottorin pikkukaupunkiin. Matsuessa on kaupungin mustan linnan lisäksi paljon mielenkiintoista katsottavaa ja koettavaa. Yksi matkamme kohokohdista on Matsuen lähellä sijaitseva Kinsaku Nakanen ( ) suunnittelema, maan hienoimpana pidetyn puutarhan ympäröimä Adachimuseo. Matsuesta teemme retken Izumo Taishaan, yhteen Japanin merkittävimmistä shintopyhäköistä. Jatkamme matkaa viehättävään Hagin rannikkokaupunkiin, jonka vanhankaupungin kaduilla voit aistia menneen maailman tunnelmaa. Hagi tunnetaan savenvalajistaan, ja pääsemmekin seuraamaan mestareiden työskentelyä pienissä pajoissa. Hiroshimassa toinen maailmansota ja unelma Aasian herruudesta loppui Japanin osalta äänettömän salaman leimahdukseen. Matkan päätteeksi palaamme luotijunalla Osakaan. Vapaan iltapäivän aikana ehtii tehdä ostoksia, kuljeksia loputtoman pitkiä kauppakujia ja ihmetellä itsensä ähkyyn Tallennettu
3 syövien (kuidaore) osakalaisten menoa. Kokoonnumme yhdessä nauttimaan päätösillallisen Osakan paikallisherkkuja tarjoavassa ravintolassa. Matkaisäntänä toimii japanologi-kirjailija Miika Pölkki, joka on syntynyt Kiotossa, viettänyt valtaosan elämästään Japanissa, suomentanut japanilaista kirjallisuutta sekä julkaissut kirjoja muun muassa japanilaisesta ruokakulttuurista ja zenbuddhalaisuudesta. Tallennettu
4 HINTAMME SISÄLTÄÄ ENEMMÄN suorat reittilennot turistiluokassa lentokenttäkuljetukset matkakohteissa majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainituissa tai vastaavissa hotelleissa tai majataloissa aamiaiset sekä muut ohjelmassa mainitut ateriat ohjelmassa mainitut kuljetukset ja retket pääsymaksuineen palvelupalkkiot ja kantajamaksut hotelleissa (osassa hotelleista/majataloissa ei ole kantajapalvelua) lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut 280 e juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille suomalainen matkanjohto Matkapäivät päivää alk /hlö Tallennettu
5 JAPANI PINTAA SYVEMMÄLTÄ, KEVÄT 2019: MATKAOHJELMA A=aamiainen, RE=retkieväät, L=lounas, P=päivällinen 1. päivä, lauantai Lähtö Helsingistä (Finnair) klo suoralla lennolla Osakaan. Osaka 2. päivä, sunnuntai Aamulla klo saavumme Kansain lentokentälle Osakaan. Nykyisin noin 2,7 miljoonan asukkaan kiihkeärytminen talouskeskus pommitettiin lähes maan tasalle toisessa maailmansodassa. Sitä on vaikea uskoa, kun katsoo tämän päivän Osakaa pilvenpiirtäjineen, vilkkaine katuineen ja kujineen. Lähdemme suoraan lento ken tältä lyhyelle kaupunkikierrokselle, jonka aikana käymme mm. 167 metrin korkeuteen rakennetulla näköalatasanteella. Iltapäivällä majoitumme lähellä Osakan rautatieasemaa sijaitsevaan hyvään keskitason Granvia Osaka -hotelliin (HHHH). Tervetulopäivällinen. (P) Osaka Kinosaki 3. päivä, maanantai 1.4. Aamupäivällä lähdemme junalla Kinosakiin (n. 2,5 tuntia). Jo 600- luvulta asti kuumista lähteistään (onsen) tunnettu viehättävä kylä levittäytyy Maruyamajoen varteen. Majoitumme lähellä jokea sijaitsevaan kylpylämajataloon. Kinosakissa voimme majatalomme omien kylpyaltaiden lisäksi kokeilla useamman kylpyaltaan lämpötiloja. Kaikki kylän seitsemän julkista, parin minuutin kävelymatkan säteellä toisistaan olevaa kuumaa lähdettä ovat ulottuvillamme. Lyhyet välimatkat kylvystä toiseen tepastellaan puuvillaiseen yukatakylpytakkiin sonnustautuneina. Päivällisen nautimme majatalomme ravintolassa. (A, RL, P) Kinosaki Tottori Matsue 4. päivä, tiistai 2.4. Aamiaisen jälkeen jatkamme bussilla (n. 2 tuntia) meren rannalle levittäytyvistä hiekkadyyneistään tunnettuun Tottoriin. Käymme jaloittelemassa hiekkadyyneillä ja vierailemme hiekkaveistosmuseossa. Tottorin asemalta ostamme eväät junamatkalle ja kaksi tuntia myöhemmin saavumme Matsueen. Tutustumme muinaiseen samuraikortteliin, ennen kuin majoitumme 3 yöksi Shinjijärven rannalla sijaitsevaan keskitason Ichibata-hotelliin (HHH). Hotellimme yläkerrassa on pieni kylpylä. (A, RL, P) Izumo Taisha 5. päivä, keskiviikko 3.4. Aamulla lähdemme bussilla (n. 1,5 tuntia) Izumo Taishaan, jonne paikallisen myytin mukaan Japanin jumaluudet kokoontuvat kuukalenterin kymmenentenä kuukautena päättämään ihmisten kohtaloista. Kävelemme puiden reunustamaa kivettyä tietä varsinaiselle temppelialueelle, jonka korkeuksiin kohoava päärakennus (honden) on luokiteltu kansallisaarteeksi. Lounaaksi nautimme Izumon tattarinuudeleita, Izumo sobaa. Paluumatkalla Matsueen käymme pienellä saarella sijaitsevassa, yli 250 pionilajista tunnetussa Yūshienpuutarhassa sekä risteilemme Shinjijärvellä. Illalla voit rentoutua hotellimme kylpyläosastolla tai käydä vaikka jaloittelemassa rantakadulla. (A, L) Matsue 6. päivä, torstai 4.4. Aamupäivällä vierailemme vajaan tunnin ajomatkan päässä Matsuesta sijaitsevassa Adachi-museossa. Yksityisen taidekeräilijän Adachi Zenkōn ( ) japanilaistyylisten maalausten kokoelma on ainutlaatuinen, kuten on museota ympäröivä puutarhakin. Tarkkaan harkittua kokonaisuutta täydentävät teehuoneet ja näköalaikkunat, joiden ääreen kävijä helposti unohtuu. Museokäynnin jälkeen pääsemme seuraamaan paikallista musiikki- ja tanssiesitystä. Nautittuamme lounaan ajamme takaisin Matsueen ja käymme alkuperäisessä asussaan säilyneessä, vuonna 1611 valmistuneessa Matsuen linnassa. Seuraava kohteemme on kreikkalaisirlantilaisen Lafcadio Hearnin ( ) kotimuseo. Matsuelaisen samurain tyttären kanssa vuonna 1896 avioitunut Hearn keräsi katoavaa kansanperinnettä ja teki Japania tunnetuksi maailmalla. (A, L) Matsue Hagi 7. päivä, perjantai 5.4. Jatkamme Matsuesta junalla rantarataa Tsuwanoon (n. 3 tuntia) ja sieltä bussilla (n. 1,5 tuntia) Hagiin, muinaisen Mōrin soturiklaanin kehtoon. Majoitumme 2 yöksi n. 10 minuutin ajomatkan päässä keskustasta sijaitsevaan Hagi Kanko -kylpylähotelliin Tallennettu
6 (HHHH). Kukkulan rinteelle rakennetusta hotellistamme avautuvat kauniit näkymät ympäristöön. Voit rentoutua hotellin ulko- ja sisäaltaiden lämpimissä vesissä. Illalliseksi nautimme merenantimia. (A, RL, P) Hagi 8. päivä, lauantai 6.4. Aamupäivällä tutustumme savenvalajistaan tunnetun kaupungin posliiniesinemuseoon, keramiikkakeskukseen sekä pieniin savenvalajamestarien pajoihin. Kaukoidässä keramiikkaa on perinteisesti arvostettu ja rakkaimmat esineet ja astiat kulkevat suvussa perintönä. Hagin alueen posliiniesineet ovat yleensä väreiltään vaaleita ja niitä käytetään usein teeseremonioissa. Iltapäivällä on vapaata aikaa. Hagin pikkukujilla voi käydä ihailemassa vanhoja puutaloja; aikaa on myös nauttia kuumista kylvyistä. (A, L, P) Hagi Yamaguchi Hiroshima 9. päivä, sunnuntai 7.4. Poikkeamme maan suurimpaan kalkkikiviluolaan matkalla Shin- Yamaguchin asemalle, josta suuntaamme luotijunalla Iwakuniin. Iwakunin pikkukaupungin erikoinen kaarisilta on tunnettu kautta Japanin. Käymme jaloittelemassa alun perin jo vuonna 1673 rakennetulla puisella Kintai-sillalla ja jatkamme matkaa bussilla (n. 1 tunti) Hiroshimaan. Majoitumme myöhemmin iltapäivällä 2 yöksi kaupungin keskustassa sijaitsevaan ensimmäisen luokan Rihga Royal - hotelliin (HHHH). Hiroshiman päänähtävyydet ovat muutaman korttelin päässä hotellistamme. (A) Hiroshima 10. päivä, maanantai 8.4. Vierailemme aamulla Rauhan puistossa, joka on omistettu Hiroshiman atomipommin uhreille. Käymme myös koskettavassa Rauhan museossa, joka omalla karulla tavallaan kertoo atomipommin tuhoista. Jatkamme noin tunnin bussimatkan lauttasatamaan, josta siirrymme noin 15 minuutin lauttamatkalla Miyajiman saarelle. Unescon maailmanperintökohteeksikin valitusta, merenlahdelle laiturimaisesti rakennetusta Itsukushiman pyhäköstä avautuu upea näkymä pienten saarten täyttämälle merelle. Pyhäkön merestä nouseva oranssinvärinen torii-portti on yksi Japanin kauneimmista ja kuvatuimmista. Illalla syömme Hiroshiman maineikasta okonomiyaki-paistosta. (A, L, P) Hiroshima Osaka 11. päivä, tiistai 9.4. Matkustamme aamupäivällä luotijunalla (n. 1,5 tuntia) takaisin Osakaan. Majoitumme jo tuttuun Granvia Osaka -hotelliin. Iltapäivällä on vapaata aikaa. Illalla nautimme jäähyväispäivällisen. (A, P) 12. päivä, keskiviikko Aamiaisen jälkeen kuljetus lentokentälle, josta klo suora lento (Finnair) Helsinkiin. (A) Mikäli hotellilla on virallinen paikallinen tähtiluokitus, olemme maininneet sen hotellin nimen perässä. Huomioittehan, että paikalliset tähtiluokitukset eivät ole yhteismitallisia maailman eri kolkissa ja antavat usein liian hyvän kuvan hotellista. Tallennettu
7 MATKA- JA PERUUTUSEHDOT Lisämaksu yhden hengen huoneesta 620 e Passin tulee olla voimassa vielä 2 kuukautta matkan jälkeen. Tarkistakaa passinne voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessanne ja hankkikaa tarvittaessa uusi hyvissä ajoin. Japanissa suuret matkalaukut eivät mahdu junaan, vaan matkalaukuille on erillinen kuljetus. Junassa matkustetaan matkakassin tai repun kanssa. Matkalaukuille on erillinen kuljetus Osakasta suoraan Matsueen sekä Matsuesta Hiroshimaan. Kinosakiin sekä Hagiin otetaan mukaan yöpymisvarusteet, jotka voi pakata esim. lentolaukkuun. Kylpylähotelleissa nukutaan lattialle levitetyillä futonpatjoilla. Japanissa hotellihuoneet ovat pieniä. Erityisruokavalioita ei ole saatavana kylpylämajoituksen yhteydessä. Ryhmän minimikoko 15. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille. Ennakkomaksu 350 e Peruutusehdot B: Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa viimeistään 91 vrk ennen matkan alkua, pidätetään toimistokuluina 150 e/henkilö vrk ennen matkan alkua, pidätetään 250 e/henkilö vrk ennen matkan alkua, pidätetään matkan ennakkomaksu vrk ennen matkan alkua, pidätetään 50 % matkan hinnasta 20 8 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 75 % matkan hinnasta 7 vrk tai vähemmän ennen matkan alkua, pidätetään 95 % matkan hinnasta Matkan hinta perustuu voimassa olleisiin tariffeihin ja valuuttakursseihin. Kuluttajaasiamiehen antamien ohjeiden mukaan hinnanmuutosta laskettaessa verrataan esitteen hinnoittelukurssia ja 6 viikkoa ennen matkaa voimassa ollutta valuuttakurssia. Tallennettu
8 Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon (KKV). Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi - verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja. Matkaan sovelletaan matkan varaushetkellä voimassa olevia matkaehtoja. Viimeistään tehtäviin varauksiin sovelletaan Yleisiä Valmismatkaehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja alkaen tehtäviin varauksiin sovelletaan Yleisiä Matkapakettiehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja. Olympian matkaehdot Tallennettu
9 JAPANI PINTAA SYVEMMÄLTÄ, KEVÄT 2019: VINKKEJÄ JA SUOSITUKSIA RYOKAN Yöpyminen japanilaisessa kylpylämajatalossa (ryokan) antaa mahdollisuuden tutustua perinteisiin japanilaisiin tapoihin ja ruokiin. Ryokanit juontavat juurensa jo Japanin Edo-kaudelta ( ), jolloin ne palvelivat matkalaisia eräänlaisina kestikievareina. Tänä päivänä ryokan tarjoaa rentoutumista ja paikallisia herkkuja ja kylpyjä. Ryokanin huoneet on sisustettu perinteiseen japanilaiseen tyyliin: tatamimatolla on matala puupöytä, jonka ympärillä on jalattomat tuolit tai litteät istuintyynyt, zabutonit. Nojatuolit ovat istumanurkkauksessa ikkunan äärellä. Huoneissa ei ole sänkyjä vaan yöksi pöytä siirretään sivummalle ja lattialle laitetaan futonpatjat nukkumista varten. Päiväksi patjat laitetaan huoneessa olevaan suureen vaatekaappiin odottelemaan seuraavaa yötä. Ryokanissa on tapana käyttää kimonomallista kylpytakkia, yukataa, joka on valmiina huoneessa odottamassa. Monet kietoutuvat yukataan kuumien kylpyjen jälkeen, mutta sitä sopii käyttää muutenkin kaikkialla ryokanissa sekä lyhyillä kävelyillä sen ympäristössä. Ryokanissa kannattaa kokeilla lämpimiä kylpyaltaita, joita on usein sekä sisällä että ulkona. Naisille ja miehille on merkitty omat kylpyosastonsa. Ennen rentouttaviin kylpyihin menoa tulee kylpijän peseytyä huolellisesti. Pesuaineet ovat tarjolla talon puolesta, omia pesuaineita ei käytetä. Hyvä aika kylvylle on ennen päivällistä, mutta monet kylpevät myös sen jälkeen. Kylpyyn ehtii usein pulahtaa myös ennen aamiaista. Kylpylän pukuhuoneessa omat vaatteet laitetaan koriin tai kaappiin. Pukuhuoneesta saa mukaansa pienen, hieman käsipyyhettä suuremman pyyhkeen. Sillä voi esimerkiksi suojata hiuksensa tai sen voi taitella pieneksi tyynyksi kylpyaltaassa; älä kuitenkaan hygieniasyistä anna sen kastua kylpyvedessä. Pesupisteessä istahdetaan matalalle jakkaralle Tallennettu
10 ja peseydytään perusteellisesti ennen kylpyä. Vesi altaissa on yleensä kuumaa. Kuuma vesi on kuitenkin rentouttavaa; kylpyaltaassa ei yleensä olla kovin pitkään kerralla, mutta altaissahan voi mainiosti käydä useammankin kerran. SISÄTOSSUT (Surippa) Japanissa esim. majataloissa ja luostareiden majoitustiloissa jalkaan laitetaan sisätossut. Sisään tultaessa kengät jätetään niille varattuun tilaan eteisessä ja samalla laitetaan sisätiloja varten tarkoitetut tossut jalkaan. Niillä kuljetaan yleisissä tiloissa sekä käytävillä kylpyyn tai syömään mennessä. Terasseille ja parvekkeille mentäessä vaihdetaan jalkaan ulkokäyttöön tarkoitetut tossut. WC:n ovella vaihdetaan vessatossut ja käynnin jälkeen ne jäävät ovelle seuraavaa kävijää varten. Tatamille astutaan sukkasillaan; tossut jätetään silloin tatamimaton reunan viereen. Omia tossuja ei matkalle tarvitse ottaa mukaan vaan tossuja on joka lähtöön niin ryokaneissa kuin shukuboissakin. Linkkejä Unescon maailmanperintökohteisiin: Hiroshima Peace Memorial (Genbaku Dome) Itsukushima Shinto Shrine Tallennettu
Tutustu moderniin ja trendikkääseen Tel Aviviin, menneen ajan tunnelmaa huokuvaan Jaffaan sekä Betlehemiin ja koe Jerusalemin hengellinen tunnelma
Viikonloppumatka Tel Aviviin Tutustu moderniin ja trendikkääseen Tel Aviviin, menneen ajan tunnelmaa huokuvaan Jaffaan sekä Betlehemiin ja koe Jerusalemin hengellinen tunnelma 4 päivää 4.10.2019-8.10.2019
Joogamatka Italiaan Maggiorejärvelle
Joogamatka Italiaan Maggiorejärvelle Tämä matka ei juuri nyt ole ohjelmassamme. Muut Italian matkamme löydät täältä! Lago di Maggiore - Milano 4 yötä retki www.olympia.fi Tallennettu 12.05.2019 1 Vain
Georgian kiertomatka
Georgian kiertomatka Nauti georgialaisen keittiön antimista, tutustu Tbilisin nähtävyyksiin ja ihastu Kaukasuksen maisemiin sekä Batumin rantabulevardiin Mustanmeren rannalla 8 päivää 15.5.2020-23.5.2020
Madagaskar ja. 11 päivää
Madagaskar ja Mauritius Koe Madagaskarin luontoparatiisin ainutlaatuinen kasvi- ja eläinkunta Andasibessa sekä ihastu Mauritiuksen lomaparatiisin riuttoihin ja rantoihin 11 päivää 11.10.2019-22.10.2019
Balaton patikointia. 6 päivää
Balaton patikointia Unkarissa 50plus Balatonjärven lukuisilla kävelyllä tutustut Unkarin kauniiseen luontoon, värikkääseen talonpoikaiskulttuuriin, perinneruokaan ja kylpyläkulttuuriin. 6 päivää 28.4.2019
Pyöräilymatka Toscanassa
Pyöräilymatka Toscanassa Sähköpyöräile Toscanan kauniissa luonnossa, tutustu Firenzen nähtävyyksiin ja Chiantin viinialueeseen sekä nauti paikallisruuasta Raffaello Tesin johdolla 5 päivää 4.9.2019-9.9.2019
Parinsadan kilometrin päässä Kiinan rannikosta sijaitseva Taiwan on hämmästyttävän monipuolinen matkakohde.
Taiwan pähkinänkuoressa Näe upeat Tarokon ja Alishanin kansallispuistot, tutustu n nähtävyyksiin ja taiwanilaisiin käsityökulttuureihin sekä hemmottele itseäsi kylpylässä 10 päivää 3.12.2019-13.12.2019
6 päivää. Mahtava Dnepr, Kiovan ja Lvivin tärkeimmät nähtävyydet, Pirohovon ulkoilmamuseo ja Oleskon linna ihastuttavat Ukrainassa. retki.
Länsi-Ukrainan kierros Mahtava Dnepr, Kiovan ja Lvivin tärkeimmät nähtävyydet, Pirohovon ulkoilmamuseo ja Oleskon linna ihastuttavat Ukrainassa 6 päivää 3.5.2019-9.5.2019 28.9.2019-4.10.2019 Kiova - Pirohovo
Moldovaan. Nauti tunnelmasta joulumarkkinoilla, ihastu paikalliseen ruoka- ja viinikulttuuriin sekä tutustu Chisinaun tärkeimpiin nähtävyyksiin
Joulumatka Moldovaan Nauti tunnelmasta joulumarkkinoilla, ihastu paikalliseen ruoka- ja viinikulttuuriin sekä tutustu Chisinaun tärkeimpiin nähtävyyksiin 5 päivää 23.12.2019-27.12.2019 Myös naispaikka
Senioriopettaja-lehden
Senioriopettaja-lehden lukijamatka ValkoVenäjälle Tutustu monikulttuuriseen Valko-Venäjään, koe Brestin ja Grodnon rajaseutujen ilmapiiri ja ihastu palatsilinnoihin sekä Białowieżan aarniometsään 8 päivää
Balaton patikointia. 6 päivää
Balaton patikointia Unkarissa Balatonjärven lukuisilla kävelyllä tutustut Unkarin kauniiseen luontoon, värikkääseen talonpoikaiskulttuuriin, perinneruokaan ja kylpyläkulttuuriin. 6 päivää 9.9.2019-14.9.2019
Färsaaret - luontomatka
Färsaaret - luontomatka Pohjois-Atlantilla Ihastu pystysuoriin kalliojyrkänteisiin, värikkäisiin pikkukyliin, runsaaseen linnustoon, Kirkjubøuriin sekä Tórshavnin vanhaan kaupunkiin Tinganesiin Tórshavn
Moldova. Chisinaun tärkeimmät nähtävyydet, Orheiul Vechin luolaluostari ja Cricovan viinikellarit tulevat tutuiksi Moldovan viikonloppumatkalla
Moldova Chisinaun tärkeimmät nähtävyydet, Orheiul Vechin luolaluostari ja Cricovan viinikellarit tulevat tutuiksi Moldovan viikonloppumatkalla 5 päivää 16.5.2019-20.5.2019 11.7.2019-15.7.2019 19.9.2019-23.9.2019
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia
Montenegro - unelma Adrianmeren vuoristossa
Montenegro unelma Adrianmeren vuoristossa Näe jylhiä vuoristoja, upeita palatseja, ikivanhoja kyliä, Kotorin vanhakaupunki, Petrovac ja Skutarijärvi sekä vuorenseinään rakennettu Ostrogin luostari 6 päivää
Valko-Venäjän kiertomatka
Valko-Venäjän kiertomatka Tutustu monikulttuuriseen Valko-Venäjään, Minskin, Brestin ja Grodnon nähtävyyksiin sekä Białowieżan ainutlaatuiseen aarniometsään 8 päivää 18.5.2019-25.5.2019 7.9.2019-14.9.2019
Adventtimatka Romaniaan
Adventtimatka Romaniaan Nauti tunnelmallisista joulutoreista Sibiussa, Brasovissa ja Bukarestissa, ihastu keskiaikaiseen Draculan Sighisoaraan ja lumisiin maisemiin Transilvaniassa 7 päivää 1.12.2019-7.12.2019
6 päivää. Näe Romanovien Jekaterinburg ja tataarien Kazan sekä ihastu Uralin alueen ja Tatarstanin värikkääseen historiaan. Jekaterinburg ja.
Jekaterinburg ja Kazan Näe Romanovien Jekaterinburg ja tataarien Kazan sekä ihastu Uralin alueen ja Tatarstanin värikkääseen historiaan 6 päivää 19.4.2019-25.4.2019 24.5.2019-30.5.2019 20.9.2019-26.9.2019
Longyearbyen - Barentsburg - Bolterdalen - Pyramiden. lisäretki
Huippuvuoret Pohjoinen ulottuvuus Arktiset jäätiköt, yöttömät yöt, koiravaljakkoajelu, laivaretki sekä Longyearbyenin ja Barentsburgin kaivoskylät kiehtovat nykypäivän tutkimusmatkailijoita Longyearbyen
RIL senioreiden matka Japaniin
RIL senioreiden matka Japaniin 11 päivää 11.3.2020-22.3.2020 Osaka - Hiroshima - Kioto - Toyota - Atami - Tokio 1 yö 1 yö 4 yötä retki 1 yö 3 yötä Tallennettu 29.03.2019 1 Japanilla on kahdet kasvot, yhtä
vaellusta Dolomiiteilla
Pohjois-Italia vaellusta Dolomiiteilla Vaella Cortina d'ampezzon Dolomiiteilla ja ihastu huikeisiin vuoristomaisemiin Sorapis- ja Misurinajärvillä sekä Cristallon ja Tofane di Mezzon rinteillä 6 päivää
Australiasta UuteenSeelantiin
Jouluristeily Australiasta UuteenSeelantiin Tutustu kauniiseen Sydneyyn, nauti Bay of Islandin maisemista, näe upea Auckland ja vieraile maorien Rotoruassa. Doha 1 yö Sydney 2+1 yötä/10 yön risteily alkaa
Mongolian kiertomatka ja Naadam-festivaali
Mongolian kiertomatka ja Naadam-festivaali Upeita maisemia, Naadam-festivaalin kiihkeää tunnelmaa, przewalskinhevosia ruohoarolla, Tsingis-kaanin historiaa ja jurttaelämää Mongoliassa Ulan Bator - Hustain
Tansanian. - Lake Manyara. - Serengeti. - Tarangire. - Oldupairotko. - Ngorongoro. Doha. 2 yötä. 1+1 yötä. 1 yö. retki
Tansanian suursafari Ihastu Lake Manyaran, Ngorongoron, Serengetin ja Tarangiren upeisiin safarikohteisiin ja niiden ainutlaatuisiin eläimiin tällä unohtumattomalla matkalla Doha - Lake Manyara - Ngorongoro
New York matka kesäiseen metropoliin
matka kesäiseen metropoliin Koe USA:n itsenäisyyspäivän "4th of Julyn" juhlahumu, tutustu in tärkeimpiin nähtävyyksiin sekä mm. Coney Islandin huvialueeseen Brooklynissa. - Coney Island 5 yötä retki Tallennettu
Pyöräilymatka ja risteily Tonavalla
Pyöräilymatka ja risteily Tonavalla Pyöräile helpoilla reiteillä Tonavan varrella Itävallassa, Slovakiassa ja Unkarissa, tutustu tärkeimpiin nähtävyyksiin sekä nauti jokilaivan palveluista Passau Engelhartszell
Seychelleillä Täynnä Ennakkovaraa. retki. 4 yötä. 3 yötä
Saarikierros Seychelleillä Ihastu Seychellien trooppiseen vehreyteen ja turkoosinsiniseen mereen, tutustu ainutlaatuiseen kasvi- ja eläinmaailmaan sekä rentoudu upeilla rannoilla 15.11.2019-24.11.2019
Pyöräilymatka Tšekistä Saksaan
Pyöräilymatka Tšekistä Saksaan Tutustu pyöräillen ja patikoiden Tšekin pikkukaupunkeihin, vehreään luontoon ja historiallisiin linnoihin sekä ihastu Prahan ja Dresdenin nähtävyyksiin 7 päivää 31.8.2019-6.9.2019
Sveitsi patikointia. 6 päivää
Sveitsi patikointia Alpeilla Ihastu mahtaviin Alppimaisemiin vuorten, jäätiköiden ja jokien kera, patikoi Jungfraun alueella sekä rentoudu päivän päätteeksi hotellilla 6 päivää 10.6.2019-15.6.2019 26.8.2019-31.8.2019
Slovakia vaellusta. Krakova - Starý Smokovec - Zakopane. retki
Slovakia vaellusta Tatravuorilla Vaella Slovakian Tatravuoriston jylhissä maisemissa, nauti runsaista aterioista, rentoudu hotellimme kylpylässä ja tutustu sekä Krakovaan että Zakopaneen. Krakova - Starý
kiertomatka 7 päivää vain 2 paikka(a) jäljellä 1 yö 2 yötä retki
Sisilian kiertomatka Koe Sisilian vaikuttava luonto, tuliperäinen Etna, hyvin säilyneet antiikin kaupungit, barokkiarkkitehtuurin kauneus ja nykypäivän omaleimaisuus. 7 päivää 2.10.2019-8.10.2019 vain
KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä
Etelä-Korean kiertomatka
Etelä-Korean kiertomatka Tutustu omaleimaiseen itäaasialaiseen kulttuuriin, näe Soulin, Gwangjun ja Gyeongjun tärkeimmät nähtävyydet sekä nauti korealaisen keittiön herkkuja 11 päivää 15.4.2019-26.4.2019
Chicago - New York. 3 yötä. 4 yötä
Chicago ja New York Jazzin, bluesin ja soulin Chicago, sen historia kieltolain ja Caponen värittämänä sekä New Yorkin Manhattan ja Broadway-musikaali tempaavat mukaansa. Chicago - 3 yötä 4 yötä Tallennettu
Patikoi Kiinan muurilla jylhässä vuoristossa, järven rannalla ja vehreässä kanjonissa sekä tutustu Kiinan historiaan, maaseutuun ja ruokakulttuuriin.
Patikointia Kiinan muurilla 50plus Patikoi Kiinan muurilla jylhässä vuoristossa, järven rannalla ja vehreässä kanjonissa sekä tutustu Kiinan historiaan, maaseutuun ja ruokakulttuuriin. Chengde Mutianyu
Vietnam ja Kambodža. 11 päivää
Vietnam ja Kambodža Ihastu Hanoin pikkukujiin ja Halonginlahden upeisiin "sokeritoppavuoriin" ja kelluviiin kyliin sekä lumoudu Angkorin loisteliaista temppeleistä 11 päivää 21.2.2019-3.3.2019 Täynnä 28.11.2019-8.12.2019
Borneon kiertomatka Malesia ja Brunei
Borneon kiertomatka Malesia ja Brunei Kiehtova luonto, Malesian iban-kansa, Gunung Mulun valtavat luolat, Brunein pääkaupunki ja Kota Kinabalun rantaelämä ihastuttavat tällä matkalla 15 päivää 15.3.2019-30.3.2019
Montenegro - vaellusta Adrianmeren vuoristossa 50plus
Montenegro - vaellusta Adrianmeren vuoristossa 50plus Vaella Adrianmeren vuoristossa, Lovćenin ja Skutarijärven kansallispuistoissa sekä tutustu Kotorin vanhaankaupunkiin ja Dubrovnikin kahviloihin. 6
Balatonjärven ympäri pyöräilymatka
Balatonjärven ympäri pyöräilymatka Unkarissa Pyöräile Balatonjärven ihastuttavissa maisemissa, tutustu kauniiseen luontoon, kylpyläkaupunkeihin ja viinikellareihin sekä herkuttele perinneruuilla 7 päivää
Benin, Togo ja Ghana
Benin, Togo ja Ghana Kiehtovat heimokulttuurit, eksoottinen voodoo, mielenkiintoinen historia ja ystävälliset ihmiset tulevat tutuiksi LänsiAfrikan kiertomatkallamme 13 päivää 3.12.2018 15.12.2018 Cotonou
Sveitsi hyvinvointimatka
Sveitsi hyvinvointimatka Alpeilla Kokonaisvaltaista hyvinvointia ja patikointia huikeissa Alppimaisemissa personal trainer Piia Korisevan kanssa 6 päivää 24.6.2019-29.6.2019 Grindelwald - Wengen - Eigerjäätikkö
Panama ja. 11 päivää. Panama City - Bogotá - Zipaquirá - Villa de Leyva - Cartagena de Indias. 2 yötä
Panama ja Kolumbia Näe Panaman kanava, Bogotán, Villa de Leyvan ja Cartagenan tärkeimmät nähtävyydet sekä tutustu kahvinviljelyyn ja konkistadorien vuosisataiseen perintöön 11 päivää 21.3.2019-31.3.2019
Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen
Montenegro - vaellusta Adrianmeren vuoristossa
Montenegro - vaellusta Adrianmeren vuoristossa Vaella Adrianmeren vuoristossa, Lovćenin kansallispuistossa sekä tutustu Kotorin vanhaankaupunkiin ja Dubrovnikin kahviloihin 6 päivää 8.5.2020-13.5.2020
kiertomatka Tämä matka ei juuri nyt ole ohjelmistossamme. Katso muut Lähi-idän matkamme tästä!
Turkmenistanin kiertomatka Tämä matka ei juuri nyt ole ohjelmistossamme. Katso muut Lähi-idän matkamme tästä! Tallennettu 27.07.2019 1 SILKKITIEN VARRELLA Kaukoidän ja Välimeren maat yhdistävällä Silkkitiellä
Historian Ystäväin Liiton Kazakstan ja
Historian Ystäväin Liiton Kazakstan ja Kirgisia Futuristinen Astana, talous- ja kulttuurielämän keskus Almaty, Grigorevkan jylhät kanjonit ja Biškekin nähtävyydet tutustuttavat Keski-Aasian sydänmaihin.
Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja
Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja 22. 28.5.2017 Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Ajankohta: 22. 28.5.2017 Norwegianin
kiertomatka Belfastin telakkahistoria, Connemaran kukkulat ja laaksot, Galwayn kujat, Dublinin Guinness ja Jameson ihastuttavat Irlannissa 8 päivää
Irlannin kiertomatka Belfastin telakkahistoria, Connemaran kukkulat ja laaksot, Galwayn kujat, Dublinin Guinness ja Jameson ihastuttavat Irlannissa 8 päivää 25.8.2019 1.9.2019 Belfast 1 yö Giant's Causeway
JCI WORLD CONGRESS 2015
Japani kutsuu Lähde Nuorkauppakamarien maailmankokoukseen ja tutustu samalla lumoavaan Kiotoon ja Okinawan trooppisiin saariin! Yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ja SMT. Tarjolla on kuusi erilaista
Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta
Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso
Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?
Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse
Risteily Melanesiassa ja joulu Australiassa
Risteily Melanesiassa ja joulu Australiassa Näe n tärkeimmät nähtävyydet, rentoudu nauttien Celebrity Solstice-laivan palveluista sekä ihastu Uuden-Kaledonian ja Vanuatun korallisaariin 18 päivää 10.12.2019-28.12.2019
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 21.-28.3.2020 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän
Japanin talvi Hiroshima, Kioto ja
Japanin talvi Hiroshima, Kioto ja Tokio Perinteisiä traditioita kimonoista saken ja sushin valmistukseen sekä modernia elämää Hiroshimassa, Kiotossa ja Tokiossa koetaan Japanin talvimatkoilla. Hiroshima
MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013
MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013 ALUSTAVA MATKAOHJELMA: Sunnuntai 7.4.2013: Postitamme lentoliput ilmoittamaanne osoitteeseen noin kaksi viikkoa ennen lähtöpäivää. Suosittelemme saapumaan Helsinki-Vantaan
MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg-
MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan 11.-15.9.2019 -Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg- Elämäniloinen ja Saksan Riviera kuvaavat parhaiten tätä osaa maasta, joka on Saksan viininviljelyn tärkeimpiä
Etelä-Korea ja. Soul. Gyeongju. Busan - Fukuoka. Kioto - Tokio. Hiroshima - Kotohira - 3 yötä. 2 yötä. 1 yö
EteläKorea ja Japani Soul, Panmunjom, Silladynastian Gyeongju ja Japanin miljoonakaupungit sekä Kotohiran temppelit tutustuttavat perinteisiin ja moderneihin kulttuureihin. Soul 3 yötä Gyeongju 2 yötä
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 24.-30.3.2019 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän
kiertomatka 14 päivää
Japanin kiertomatka Hiroshiman Rauhan puisto, Kioton temppelit, Shirakawa-go'n vanha vuoristokylä, ihmisläheinen Tokio ja sään suosiessa myös Fuji ihastuttavat. 14 päivää 24.3.2019-7.4.2019 alk. 5 860
Iran vaellusta Elbursvuoristossa
Iran vaellusta Elbursvuoristossa Lumoudu Elbursvuoriston henkeäsalpaavista maisemista vaelluksella Larin kansallispuistossa ja näe Teheranin ja Isfahanin huikeat kulttuurinähtävyydet. Teheran - Larin kansallispuisto
Santiago de Compostela patikointia. Espanjassa
Santiago de Compostela patikointia pyhiinvaellusreitillä Espanjassa Patikoi historiallisella pyhiinvaellusreitillä Galician vehreissä maalaismaisemissa ja ihastu keskiaikaisiin pikkukyliin. 6 päivää 11.5.2019-17.5.2019
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
kiertomatka 11 päivää
Kuuban kiertomatka Kohtaa Karibian helmen kiehtova vetovoima Havannassa, ihastu Cienfuegosin ja Trinidadin arkkitehtuuriin, rentoudu Varaderon valkoisilla hiekkarannoilla 11 päivää 18.1.2019-29.1.2019
Telttasafari Tansaniassa
Telttasafari Tansaniassa Tyylikäs safarielämä, maastokävely hadzojen kanssa sekä Afrikan luonto Tarangiressa, Eyasijärvellä, Ngorongorossa ja Serengetissä ihastuttavat matkailijaa 11 päivää 5.2.2019-16.2.2019
Kanadan kierros. 10 päivää
Kanadan kierros Näe Toronton ja Ottawan tärkeimmät nähtävyydet, Québecin vanhakaupunki ja huronien kulttuurikeskus sekä Niagaran putoukset ja Thousand Islands. 10 päivää 5.6.2019-15.6.2019 3.7.2019-13.7.2019
HINTAMME SISÄLTÄÄ ENEMMÄN
Niilin-risteily Koe Niilin rauhallinen tunnelma ja faraoiden historiaa Luxorissa, Edfussa ja Kom Ombossa, näe Assuan ja nauti ensiluokkaisen St.George I-laivan palveluista 9 päivää 12.1.2020-21.1.2020
MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5)
MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) Matka 14: Myanmar (11 pvä/ 10 yötä) 1 yö Yangon- 1 yö Bagan- 2 yötä Mandalay- 2 yötä Inle-järvi- 1 yö Yangon- 3 yötä Ngpali Hotellit: Summit Park View Hotel (Yangon), Thazin
SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY
RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta
Kappale kauneinta Suomea
Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
Islanti 22.10.- 26.10.2012
Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012
Romanian kiertomatka
Romanian kiertomatka Näe kauniit Karpaatit, Transilvanian lukuisat kirkot ja linnat Draculan mukaan lukien, keskiaikaiset Cluj ja Sighisoara sekä nuorekas Bukarest 12.7.2020-19.7.2020 18.10.2020-25.10.2020
kiertomatka 15 päivää
Suuri Turkin kiertomatka Ihastu Istanbulin upeisiin palatseihin ja moskeijoihin, Pamukkalen kuumiin lähteisiin, Efesoksen rauniokaupunkiin sekä Kappadokian tuffikivimaisemaan 15 päivää 21.4.2019 5.5.2019
Geon lukijamatka Baskimaahan
Geon lukijamatka Baskimaahan Ihastu San Sebastiánin pintxos-välipaloihin, Guggenheimin museoon Bilbaossa, laatuviineihin Pamplonassa sekä Etelä-Ranskan idyllisiin maalaismaisemiin San Sebastian - Bilbao
Botswana. Ihastu Linyantin ja Okavangon upeaan luontoon, koe safariajoja veneellä, kanootilla ja autolla sekä hemmottele itseäsi loistoluokan leirissä
Botswana Ihastu Linyantin ja Okavangon upeaan luontoon, koe safariajoja veneellä, kanootilla ja autolla sekä hemmottele itseäsi loistoluokan leirissä 11 päivää 17.11.2019-28.11.2019 Täynnä 3.2.2020-14.2.2020
Matka monituhatvuotiseen kulttuuriin Silkkitien alkupiste, Xi'anin terrakotta-armeija, Kiinan muuri ja Pekingin Kielletty kaupunki.
Historiallinen Kiina Matka monituhatvuotiseen kulttuuriin Silkkitien alkupiste, Xi'anin terrakotta-armeija, Kiinan muuri ja Pekingin Kielletty kaupunki. 8 päivää 9.6.2019-17.6.2019 8.9.2019-16.9.2019 10.10.2019-18.10.2019
Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015
Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Unelmamatka Kaukoitään niille, jotka pitävät kalastuksesta ja yleensä luonnossa liikkumisesta! Kalastusmuotoina ovat vetouistelu ja pohjaonginta. Varaa ja maksa
Japanin parhaat palat
Japanin parhaat palat Keisarillisessa Kiotossa ja moni-ilmeisessä Tokiossa tutustumme Japanin ikivanhoihin traditioihin ja nykypäivän huipputeknologiaan 8 päivää 19.2.2019-27.2.2019 vain 1 paikka(a) jäljellä
Businessluokassa. 8 päivää
Businessluokassa Kiinaan Matkusta Kiinaan mukavasti businessluokassa, koe mahtava Chongqing ja ihastu Jadelohikäärmeen vuoren vartioiman ikuisen kevään Lijiangin aitoon tunnelmaan. 8 päivää 6.3.2019-14.3.2019
Azorien kiertomatka. 9 päivää
Azorien kiertomatka Azorien vehreä saaristo ihastuttaa upeilla maisemillaan, kraatterijärvillään, kuumilla lähteillään, vesiputouksillaan ja Picon viinitarhoilla. 9 päivää 7.5.2019-16.5.2019 10.9.2019-19.9.2019
TARJOUS 1 Tiina Aalto Puh. 0205 61 5306 Fax 0205 61 5333 11.8.2010 tiina.aalto@kavevatravel.fi
TARJOUS 1 Turun Kaupunki Pertti Heinonen Puh. 02-262 4802 pertti.heinonen@turku.fi RYHMÄMATKA RUOTSIIN JA NORJAAN Kiitämme tarjouspyynnöstänne ja tarjoamme ryhmällenne seuraavia matkapalveluita: Kohde
Tämä matka ei juuri nyt ole ohjelmistossamme. Tästä voit tutustua muihin Olympian kiertomatkoihin!
Papua-UusiGuinea Tämä matka ei juuri nyt ole ohjelmistossamme. Tästä voit tutustua muihin Olympian kiertomatkoihin! Hongkong - Mount Hagen - Karawari - Ambua - Port Moresby - Singapore 1 yö 3 yötä 2 yötä
Miesten salibandymaa joukkue metsästää kultamitaleja MM-kisoissa Tsekin upeassa pääkaupungissa
salibandy mm praha, tsekki / 6-10.12.2018 Miesten salibandymaa joukkue metsästää kultamitaleja MM-kisoissa Tsekin upeassa pääkaupungissa joulukuussa 2018! Samaan aikaan MM-kisojen kanssa järjestettävä
Miao-vähemmistökansan kulttuuri, Kailin markkinat, sokeritoppavuoret ja Longshengin riisiterassit ihastuttavat Etelä-Kiinassa. 10 päivää.
Kiehtova EteläKiina Miao-vähemmistökansan kulttuuri, Kailin markkinat, sokeritoppavuoret ja Longshengin riisiterassit ihastuttavat Etelä-Kiinassa. 10 päivää 10.4.2019-20.4.2019 16.10.2019-26.10.2019 Chongqing
Ihastu Tonavan varrella sijaitsevien Wienin, Budapestin, Belgradin ja Bratislavan tärkeimpiin nähtävyyksiin ja tutustu myös idyllisiin pikkukyliin
Tonavan-risteily Ihastu Tonavan varrella sijaitsevien Wienin, Budapestin, Belgradin ja Bratislavan tärkeimpiin nähtävyyksiin ja tutustu myös idyllisiin pikkukyliin Wien 9 yön risteily alkaa ja päättyy
matkaohjelma 7.3 / Keskiviikko Aamiainen Vapaa-aikaa Chicagossa Päiväretket 19:00 Bulls vs Memphis Grizzlies 8.3 / Torstai
Supermatka Chicagoon! Lauri Markkasen ura tarunhohtoisessa NBA:ssa käynnistyy tänä syksynä, kun Lauri pukee päälleen legendaarisen Chicago Bullsin pelipaidan. Järjestämme Chicagoon todellisen supermatkan
Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;
Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012
Illallinen hotellin ravintolassa.
1 Lähettäjä Forssan matkatoimisto oy / Leila Rauhaniemi puh. 0207 75 77 22 sähköposti. leila.rauhaniemi@fmtours.fi Attn: Pekka Heikkilä sähköposti: pekkah09@gmail.com Talinkorvantie 11B49, 20320 Turku,
Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä
Uusi-Seelanti ja risteily Tyynenmeren saarilla
Uusi-Seelanti ja risteily Tyynenmeren saarilla Tutustu Uuden-Seelannin maorikulttuuriin ja ihastu Fidžin, Samoan ja Tongan kulttuureihin ja historiaan sekä nauti Solstice-aluksen palveluista 21 päivää
Toscanan kiertomatka Raffaello Tesin tapaan
Toscanan kiertomatka Raffaello Tesin tapaan Ihastu Toscanan maisemiin sekä tutustu Pienzan, Sienan, Pistoian, Firenzen, Carraran ja Tarquinian kiehtovaan historiaan ja kulttuuriin 7 päivää 3.6.2019-9.6.2019
Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT
Peru - vaellusta. 12 päivää
Peru - vaellusta inkojen poluilla Koe mahtava Machu Picchu vaeltaen pitkin inkapolkuja Salcantayn reitillä sekä ihastu Perun vaihtelevaan luontoon ja kiehtovaan historiaan 12 päivää 6.11.2019-17.11.2019
AINUTLAATUNEN GOLFMATKA JAPANIIN
AINUTLAATUNEN GOLFMATKA JAPANIIN 1.-12.4.2019 Tervetuloa mukaan nauttimaan Japanin upeista golfkentistä, ystävällisestä ja korkealuokkaisesta palvelusta, herkullisesta ruuasta ja henkeäsalpaavista maisemista.
Villa Arcadio Gardajärven maisemissa 8.-12.6.2016
Villa Arcadio Gardajärven maisemissa 8.-12.6.2016 Kauniille maisemille, italialaisille herkuille ja kiireettömälle tunnelmalle on helppo menettää sydämensä. Gardajärven maisemissa pääset tutustumaan upeisiin
Tiibet ja Xi an. 10 päivää
Tiibet ja Xi an Lhasan Potalan palatsi, Jokhangin temppeli sekä junamatka Tiibetistä Xi'aniin terrakottaarmeijan luokse tekevät lähtemättömän vaikutuksen. 10 päivää 12.5.2019-22.5.2019 1.9.2019-11.9.2019
Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä
Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin
Vietnam ja Laos. 2 yön risteily. 1+2 yötä. 3 yötä
Vietnam ja Laos Hanoin sokkeloiset kauppakujat, Halonginlahden upeat maisemat, Luang Prabangin temppelit ja Pak Ou-luolien Buddha-patsaat jäävät ikuisesti mieleen Hanoi - Halonginlahti - Luang Prabang
SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi SAIMAAN SEUDUN AARTEET 23.-25.7.2019, 3 PÄIVÄÄ Suomen suurin vesistö ja Euroopan 4. suurin järvi tunnetaan maisemiensa kauneudesta ja luonnon rauhasta. Lappeenranta nähtävyyksineen ja