Syyskuu Tiedote kaikille yli 15-vuotiaille Versoille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Syyskuu Tiedote kaikille yli 15-vuotiaille Versoille"

Transkriptio

1 Lahden Versot kutsuu kaikki Suomen Versopartiolaiset kilpailemaan partiotaitojen mestaruudesta Iittiin Pikijärvelle Kilpailuun ovat tervetulleita versopartiolaiset sarjakohtaisten ikärajojen puitteissa. Kilpailussa noudatetaan Suomen Partiolaisten kilpailusääntöjä soveltuvin osin. Vakuutukset on hoidettu partiojäsenmaksun kautta ja jos sitä ei ole maksettu, kilpailijat hoitavat itse vakuutusturvansa. Kilpailu alkaa lauantaina klo 10 ja päättyy sunnuntaina n. klo 14, jonka jälkeen on sauna, ruokailu ja palkintojenjako. Kisakeskus sijaitsee Iitissä osoitteessa Kirkkolammentie 203. Kuljetus voidaan järjestää Kausalan tai Jokuen pikavuoropysäkeiltä tai Kausalan junapysäkiltä. Poika- ja sekavartiot kilpailevat Vihreässä, Punaisessa ja Harmaassa sarjassa, tyttövartiot taas Oranssissa, Sinisessä ja Ruskeassa. Järjestäjä varaa oikeuden yhdistää sarjat jos osallistujia ei tule tarpeeksi. Oranssissa ja Vihreässä sarjassa saa olla mukana myös yksi saattaja, joka ei osallistu tehtävien tekemiseen, mutta voi auttaa tehtäväkäskyjen lukemisessa. Oranssi/vihreä = 4-6 hlöä, vuotiaita Sininen/punainen = 3-5 hlöä, vuotiaita Ruskea/harmaa = 2-4 hlöä, yli 18-vuotiaat Sarja ratkeaa vanhimman vartion jäsenen mukaan ja vartiossa voi olla myös ilmoitettua jakoa nuorempia jäseniä. Kisakeskukseen voi tulla jo perjantai-iltana 21.9., jolloin lattiamajoitus, iltapala ja aamupala maksavat 5 /hlö lisää. Kilpailuun voi ilmoittautua la asti hintaan 70 /vartio Ilmoittautumisen yhteydessä kerro Vartion nimi Sarja Lippukunta Kisavartionjohtajan nimi ja puhelinnumero Yhteyssähköpostiosoite Muut osallistujat Kilpailijoiden syntymäajat Mahdollinen kyyti- tai majoitustarve Ruoka-aineallergiat tai muut huomioitavat terveydelliset asiat Lisätietoja saa: versot.tulijaleimaus@gmail.com tai kisan johtajilta: Otto Ketonen Niko Nykänen Versoposti syyskuu /7

2 Versokäräjät 2017 pidettiin Jämsän Mustingassa Tämän vuoden Versojohtajapäivät järjestetään Kiponniemessä ja tapahtuma päättyy Versokäräjiin sunnuntaiaamuna klo Päivien ohjelmasuunnittelussa Versokäräjät on sijoitettu sunnuntaiaamuun alkamaan klo Versojohtajapäivien mainos on liitteenä. Versojen partiotoimikunnan muodostavat pääministerin lisäksi kuusi ministeriä. Seuraavat pestit ovat täytettävänä Versokäräjillä 2018: KIMI eli Kilpailuministerin pesti vuosille KOMI eli Koulutusministerin pesti vuosille MAMI eli Markkinointi ja viestintäministerin pesti vuodelle OHMI eli Ohjelmaministerin pesti vuodelle PÄMI eli pääministerin pesti vuosille Tällä kertaa versosuurleirille ilmoittaudutaan ILMARI-verkkokauppapalvelun kautta. Ilmoittautuminen avataan, kun staabi on kokoontunut seuraavan kerran Kiponniemessä ja Versokäräjät on pidetty. HEMI llä (Hengellisen kasvatuksen ministeri) ja LEMI llä (Leiri ja retkiministeri) eivät ole erivuorossa, heillä pesti päättyy 2019 lopussa. Ministerien pestikuvaukset ovat luettavissa osoitteessa ja siinä artikkelissa aivan lopussa on linkki kuhunkin ministerinpestikuvaukseen erikseen. Samaan paikkaan pääsee vapis.fi-etusivulta valittaessa kohta yhteystiedot Etusivu-välilehdeltä. Ehdokkaita kaivataan! Ilmoita itsesi tai kiinnostunut versojohtaja versosihteerille! Kokouksen esityslista on tämän postin liitteenä. Versoposti syyskuu /7

3 Kesäkuun toisella viikolla vaellettiin neljässä vartiossa Lapissa UK-kansallispuiston maastossa. Ns. tarpojareitti oli reilut 60 km pitkä, kun samoajareitti oli pikkuisen yli 100 km. Jälleen käytettiin kuljetuksiin Eskelisen Lapinlinjojen Helsinki-Nordkapp-yhteyttä, jolloin Helsingistä Kiilopäälle kesti 17 h, Lahdesta 15 h ja Jyväskylästä 12 h. LAVE-vartio vahvistettuna helsinkiläisillä Iska Knuuttila pitää käskynjakoa Kiilopään pihassa Ilmat olivat varsin vaihtelevat ja painanteista löytyi vielä lunta. Kesä oli kuitenkin hyvässä vauhdissa ja kevättulvat olivat jo hävinneet tunturista. Purojen ja jokien kahlaamiset mentiin ihan niin kuin kesällä normaalistikin. Koiravartio oli ainoa, joka lähti samoajareitille Kaikki vaelluksen tytöt koottiin Leidit-vartioksi Merikotkat lähtivät maastoon ensimmäisenä, Erkki tuli mukaan päivää myöhemmin Versoposti syyskuu /7

4 Suomunlatvan laavulla oli 37 helsinkiläisen riparilaisen joukko Kohti Kuikkapäätä... Piilossa olevalla Mäenteiksen nilillä Antti Anterinmukan saunalta pulahdettiin Anterijoen vilpoisiin vesiin eikä siellä kauan viivytty! Aamulla rinkan punnitus Koiravartiossa Pirunportissa oli lunta vielä enemmän Versoposti syyskuu /7

5 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry:n vuosikokouksessa luovutettiin Versojen pronssiset ansiomerkit Jussi ja Olli Puurille. Kantokiltatapaaminen järjestettiin lauantaina päivällä VGU-pisteellä askartelupistettä laitetaan kuntoon Lähetysjuhlan alussa Versot kantoivat lähetysmaiden liput VGU:ssa oli myös Pyhä Yrjö -näytelmä VGU-alueen portti näytelmä lähdössä mainoskierrokselle Versoposti syyskuu /7

6 ROKeilla olivat yhteiset lipunnostot ja iltaohjelmat Koulutus päättyi perinteiseen ryhmäkuvaan yhdessä Tänä vuonna pyrittiin toteuttamaan Versojen partiokoulutuksessa kolme osakokonaisuutta yhtaikaa: leiri ja partiotaitokoulutus eli ROK0 ja varsinaisen ryhmänohjaajakoulutuksen molemmat viikonloput. ROK0:lle ilmoittautui viisi partiolaista ja tätä kokonaisuutta johti koulutusministeri Laura Ojala Joensuun Haka-Versoista. ROK1:lle ilmoittautui yllättäen viisi partiolaista ja ROK2:lle sairastumisten jälkeen saapui 12 partiolaista paikan päälle. Kouluttajat päättivät, että varsinaisesta ryhmänohjaajakoulutuksesta pidetään vain kakkosjakson koulutus, jonne osallistuivat myös ensimmäistä kertaa mukana olleet ja he osallistuvat 2019 sitten ensimmäiseen osaan, jolloin he saavat kurssin suoritettua yhtä nopeasti kuin on ajateltukin. Tänä vuonna ryhmänohjajaakoulutuksen läpäisi 12 partiolaista, joista puolet Turun Versoista. Kurssilaiset valmistivat ruoat itselleen ja kouluttajille uusilla leirivartiokalustoilla edellisvuoden retkikeittimien sijaan Leirivartiokalustot auttoivat ruoanlaitossa mm. siinä, että enää ei tarvinnut tehdä ruokaa maassa, vaan kalustoon kuuluvilla pöydillä. Versoposti syyskuu /7

7 Majoitus oli puolijoukkueteltoissa perinteisesti Leirikeittiökalustoa kehitetään vielä mm. foliosta tehtiin tuulisuojia Elokuun ilta pimeni jo yhdeksän jälkeen ja iltapalalla oli tunnelmaa ROK0:lla tehtiin veturi eli maauuni Yhdellä retkitaitorastilla piti saada ristikkonuotio syttymään Sami Laaksamo pitää hartautta Versoposti syyskuu /7

Marraskuu Tiedote kaikille yli 15-vuotiaille Versoille

Marraskuu Tiedote kaikille yli 15-vuotiaille Versoille Hiljaiset Päivät pe 6. su 8.4.2018 Turussa Turun Versot järjestävät käytännön asiat suurimmalta osin Joihinkin ohjelmaosuuksiin pyydetään muista versolippukunnista apua Ilmoittautuminen aukeaa tammikuussa

Lisätiedot

Elokuu Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset Kelo-Versoille majoitusjärjestelyistä!

Elokuu Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset Kelo-Versoille majoitusjärjestelyistä! Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset KeloVersoille majoitusjärjestelyistä! Koko tapahtumassa oli yli 8000 partiolaista.! Kuva 2 Tampereen Versoja antoi suaamupalalla

Lisätiedot

Syyskuun loppu ) puhelinnumerosi 5) ruoka-ainerajoituksesi 6) miten aiot majoittua 7) muut toiveesi

Syyskuun loppu ) puhelinnumerosi 5) ruoka-ainerajoituksesi 6) miten aiot majoittua 7) muut toiveesi Versojohtajapäivät alkavat Teopoliksella Tampereella kaikille versojohtajille avoimilla Versokäräjillä la 19.11. klo 10. Käräjien jälkeen käydään syömässä Teopoliksen ravintolassa ja ohjelma jatkuu sitten

Lisätiedot

Marraskuu saatettiin avata reilun viikon päästä kokoontumisesta.

Marraskuu saatettiin avata reilun viikon päästä kokoontumisesta. Ensi kesän versosuurleirin Pleissi19 n staabi kokousti Kiponniemessä 3.-4.11.2018 ja hioi leirisuunnitelmia niin pitkälle, että ilmoittautuminen saatettiin avata reilun viikon päästä kokoontumisesta. Leirin

Lisätiedot

Syyskuu Tiedote kaikille yli 15-vuotiaille Versoille. JYVÄSKYLÄÄN (tie 9)

Syyskuu Tiedote kaikille yli 15-vuotiaille Versoille. JYVÄSKYLÄÄN (tie 9) Versojen partiotoimikunnan muodostavat pääministerin lisäksi kuusi ministeriä. Kaikki jälkimmäiset ovat täytettävänä Versokäräjillä 2017: Versokäräjillä 2016 Teopoliksessa pääministerin pesti siirtyi Christian

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013 Partiotoimikunta 2014 ja kummilippukunnat Versokäräjät valitsi 13.10.2013 partiotoimikuntaan (PTK) uusiksi jäseniksi Kati Larkkosen (kausi 2014) ja Olli Puurin (kausi 2014-2015). Vuonna 2014 partiotoimikunnassa

Lisätiedot

Marraskuun loppu 2016

Marraskuun loppu 2016 Apulaisleirinjohtaja Kukka Salmiovirta kertoi Versokäräjillä, että vuoden 2019 versosuurleirille on saatu varattua Metsähallitukselta TARUKSEN LEIRIALUE Padasjoelta. Kuva Christian Kivimäki luovutti Versokäräjillä

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

Järvi-Suomen Partiolaiset TALVI SM-KILPAILUN PIIRIOHJE

Järvi-Suomen Partiolaiset TALVI SM-KILPAILUN PIIRIOHJE JärviSuomen Partiolaiset TALVI SMKILPAILUN PIIRIOHJE JärviSuomen Partiolaiset toivottaa kaikki kilpailuvartiot tervetulleiksi Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n partiotaitojen suomenmestaruuskilpailuihin

Lisätiedot

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai

Lisätiedot

Lukekaa tämä ennakko-ohje huolellisesti ja ottakaa se mukaan kilpailupaikalle.

Lukekaa tämä ennakko-ohje huolellisesti ja ottakaa se mukaan kilpailupaikalle. ENNAKKO-OHJE JÄRVI -SUOMEN PARTIOLAISTEN SYYSMESTARUUSKILPAILU POTTU 12 KUOPIOSSA 8. 9.9.2012 Puijon Pakertajat toivottavat kaikki kilpailijat tervetulleiksi Pottu 12- partiotaitokilpailuun. Sunnuntaihin

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Versot Elokuu 2011. Unelma uudesta Jumalaa rakastavasta sukupolvesta

LIPPUKUNTAPOSTI. Versot Elokuu 2011. Unelma uudesta Jumalaa rakastavasta sukupolvesta LIPPUKUNTAPOSTI Versot Elokuu 2011 Unelma uudesta Jumalaa rakastavasta sukupolvesta Tässä lippukuntakirjeessä: 1. Versopäivien ilmoittautumispäiviä on pidennetty hygieniapassi- ja hätäensiapukanavien osalta

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Elokuu 2013

LIPPUKUNTAPOSTI. Elokuu 2013 Versopäivät 11.-13.10.2013 Partiokolkassa, Toivakassa Nyt on kiire ilmoittautua normaalimaksulla eli 60 eurolla per vartio ja 7.9. asti (= viikkoa ennen kisaa) voi ilmoittautua 80 euroa per vartio. Ks.

Lisätiedot

Ennakko-ohje. Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Kilpailukeskus Lyan Pappilanmäki 5, Kirkkonummi. Saapuminen kilpailupaikalle

Ennakko-ohje. Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Kilpailukeskus Lyan Pappilanmäki 5, Kirkkonummi. Saapuminen kilpailupaikalle Ennakko-ohje Sydämellisesti tervetuloa Uudenmaan Partiopiirin ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Hanki Ystävä - partiotaitojen talvimestaruuskilpailuihin 13.-14.2.2016! Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23-27.7.2012 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014 Hiljaiset Päivät AALLOI LLA pe 21. - su 23.3.2014 Lahdessa Hiljaisten Päivien maastokisan eri sarjojen kiertopalkinnot: kolme monoa! Ilmoittautumiset toivotaan lippukunnittain ja maaliskuun alussa lähetetään

Lisätiedot

Maaliskuu Tiedote kaikille yli 15-vuotiaille Versoille

Maaliskuu Tiedote kaikille yli 15-vuotiaille Versoille Vartioleirin (8 vrk) osanottomaksu on 170 * 31.3.2019 asti 180 * 1.4. 31.5.2019 välisenä aikana 190 * 1.6. 10.7.2019 välisenä aikana Vastaavasti sudenpentuleirin (4 vrk) ja perheleirin (4 vrk) osanottomaksut

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23.-27.7.2018 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu

2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry 2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu Saapumispäivä 27.6.2008 Poistumispäivä 1.7.2008 Lääkärintarkastus 27.6. klo 16.00 20.00 Punnitus 27.6.

Lisätiedot

Alle 12v 102.-/henkilö Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö. Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö

Alle 12v 102.-/henkilö Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö. Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö SaPo melontaretki 2010. Järjestetään yhteiskuljetuksella Lieksan Nurmijärvelle kesäkuun alussa. Tarjolla on neljä erilaista retkivaihtoehtoa, jotka on esitelty tarkemmin myöhemmin tässä esitteessä. Retket

Lisätiedot

LAUHAN LETKIS. Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!!

LAUHAN LETKIS. Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!! Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailut Kauhajoella 8.5.2004 LAUHAN LETKIS Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!!

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 11.1.2014! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU 5-6.4.2014 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja 50 / joukkue / sarja

Lisätiedot

NÄÄSHALLI CUP

NÄÄSHALLI CUP NÄÄSHALLI CUP 1.12.2018 TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestää jälleen Nääshalli Cup -kilpailut. Kilpailut käydään lauantaina 1.12.2018 Nääshallin Budo 7 -salissa. Kilpailusarjoja

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU 28-29.3.2015 TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS D-HALLI, TAMPERE Osoite:Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE 1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE Tervetuloa Jäljille 2013 Olette ilmoittautuneet Mikaelin Sinikellojen mestaruuskisoihin, onnittelut loistavasta valinnasta! Tervetuloa mukaan! Tutustukaa

Lisätiedot

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut 15. 16.9.2018 Hämeenlinnassa Kilpailukutsu Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus on kaikilla peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten koulujen vakituisilla

Lisätiedot

KUTSU. SM- & Helmi Cup-kilpailuihin 2015 14.-15.2.2015

KUTSU. SM- & Helmi Cup-kilpailuihin 2015 14.-15.2.2015 KUTSU Tervetuloa Suomen ITF Taekwon-Do ry:n ja :n järjestämiin SM- & Helmi Cup-kilpailuihin 2015 14.-15.2.2015 Ylöjärven uudistuneelle Urheilutalo-uimahallille. Sarjat Kilpailuissa käydään mustien vöiden

Lisätiedot

Rollo-info. Rollo-kilpailut

Rollo-info. Rollo-kilpailut Rollo-info 2.2.2017 Rollo-kilpailut 9.-11.6.2017 Rollo-uinnit uidaan 9.-11.6. Hyvinkään Sveitsin ulkouimalassa 50m altaalla. Kilpailuihin voivat osallistua 10-12-vuotiaat tytöt ja 11-13-vuotiaat pojat.

Lisätiedot

ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ

ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ KURSSITIEDOTE 18.3.2011 ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ 21.-22.5.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Hämeen piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Lauantai 21.5.

Lisätiedot

Anno domini 1509. Instragrammissa @versopartio #versopartio #turkupalaa #jarrr. Seuraa vinkkejä Versojen facebookissa!

Anno domini 1509. Instragrammissa @versopartio #versopartio #turkupalaa #jarrr. Seuraa vinkkejä Versojen facebookissa! 1(7) Anno domini 1509 Kalmarin unioni oli hallinnut pohjolaa ja Itämerta jo vuodesta 1397 lähtien. Unionin mahti oli niin suuri, että sillä oli hallussaan linnoitusketju, joka ulottui aina Örebystä Viipuriin

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

HUIKEA PALKINTO!! MAKSUOHJEET

HUIKEA PALKINTO!! MAKSUOHJEET Versojen Hiljaiset Päivät 15.-17.3. 2019 Seinäjoella Tapahtumapaikkana tällä kertaa on konferenssikeskus Valkea (Koulukatu 47), jossa kokoontuu Seinäjoen vapaaseurakunta. Majoitumme sinne ja ruokahuolto

Lisätiedot

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.

Lisätiedot

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU BARENTS JUDO VIIKKO 13.10. - 17.10.2018 ROVANIEMI KUTSU 13.10. lauantai Samurai Cup 14.10. sunnuntai Barents Judo Cup 15.10. 17.10. Leiriharjoitukset SAMURAI CUP III U15 U18 U21 13.10.2018 ROVANIEMI Järjestäjä:

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU TAMPERE KUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU TAMPERE KUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 6-7.4.2013 TAMPERE KUTSU 6-7.4.2013 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu Ilmoittautuminen 30 / kilpailija / sarja 75 / joukkue

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open KILPAILUKUTSU Nurtzi Open www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2015 Aika: Lauantai 11.4.2015 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja- ja

Lisätiedot

22.3.2016. Leirikutsu

22.3.2016. Leirikutsu 22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja

Lisätiedot

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU 26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,

Lisätiedot

Toukokuu 2015. Jälki-ilmoittautumiskampanja Matti ja Maija Myöhäisille

Toukokuu 2015. Jälki-ilmoittautumiskampanja Matti ja Maija Myöhäisille Partiotoimikunta (PTK) kokousti verkossa 19.5.2015 ja tulee esittämään syksyllä kokoontuville Versokäräjille, että kullekin jäsenelle tulisi oma työalueensa ja jäsennimitykset muuttuisivat ministereiksi.

Lisätiedot

TERVETULOA TASAN 100-KILPAILUIHIN!

TERVETULOA TASAN 100-KILPAILUIHIN! TERVETULOA TASAN 100-KILPAILUIHIN! Vartionne on ilmoittautunut Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n partiotaitojen kevät-sm-kilpailuihin, jotka järjestetään Kuopiossa 20.5.2017. Tämä on kilpailun

Lisätiedot

KILPAILIJAOHJE. Ilmoittautuminen. ORPE Rallicross SM Kouvola 16.5.2015

KILPAILIJAOHJE. Ilmoittautuminen. ORPE Rallicross SM Kouvola 16.5.2015 KILPAILIJAOHJE - Perjantaina varikko aukeaa klo 12.00, sitä ennen kilpailijat eivät pääse kalustoineen varikolle muuten kun kilpailun johdon luvalla. - Kilpailuun ilmoittautuminen tapahtuu FK-kerhon huoltorakennuksen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2016

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2016 KILPAILUKUTSU Nurtzi Open 2016 www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2016 Aika: Lauantai 16.4.2016 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja-

Lisätiedot

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VII

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VII järjestää värivöiden kilpailut 13.5.2017 TAEKWON-DON TAMPERE CUP VII TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA järjestää jälleen Tampere Cup -kilpailut Tampereella. Kilpailut käydään lauantaina 13.5.2017 Hervannan

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Ambassador Cup. Nurtzi Open vol 2

KILPAILUKUTSU. Ambassador Cup. Nurtzi Open vol 2 KILPAILUKUTSU Ambassador Cup Nurtzi Open vol 2 www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2015 Aika: Lauantai 14.11.2015 Paikka: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Sarjat: Otteluliiga

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2017

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2017 KILPAILUKUTSU Nurtzi Open 2017 www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2017 Aika: Lauantai 1.4.2017 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja-

Lisätiedot

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin 7.-8.10.2017 Kilpailupaikan osoite: Rauhalantie 50, Mäntsälä www.uvu.fi/sm2017 AIKATAULU LAUANTAI Kilpailutoimisto aukeaa kello 7:30

Lisätiedot

Ikaalinen Open 2017 Ikaalisten Liikuntahalli

Ikaalinen Open 2017 Ikaalisten Liikuntahalli Ikaalinen Open 2017 Ikaalisten Liikuntahalli 20.5.2017 o d i pk a Ik +juniori ja harrastesarja Ta wondo ek mbat H o C Koulunpolku 4 39500 Ikaalinen Ottelu alle 21 SM a a li n e n Aika: Lauantai 20.5.2017

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.

Lisätiedot

Palokuntanuorten (2017)

Palokuntanuorten (2017) Palokuntanuorten suomenmestaruuskilpailujen järjestäminen (2017) Säännöt Palokuntanuorten suomenmestaruuskilpailujen säännöt löytyvät SPEKin palokuntanuorisotyön Materiaalia-sivulta Kilpailusääntöjä-otsikon

Lisätiedot

Muistakaa merkitä Kuksaan lippukuntanne oma Framil-yhteyshenkilö. Näin ette jää paitsi uusimmista Framil-uutista ja tärkeistä infoista!

Muistakaa merkitä Kuksaan lippukuntanne oma Framil-yhteyshenkilö. Näin ette jää paitsi uusimmista Framil-uutista ja tärkeistä infoista! FRAMIL 2018 -INFOPAKETTI AIKATAULU Framil 2018 -tapahtuma järjestetään Porin Kirjurinluodolla 8. 10.6.2018. Lippukunnat hoitavat kuljetuksensa joko itsenäisesti tai yhdessä muiden lippukuntien kanssa.

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut SUOMEN TAEKWONDOLIITTO RY OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut 19.9.2015 Kuva: Elina Glad Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi ALUSTAVA AIKATAULU: Perjantai 18.9.2015 20.00-21.00

Lisätiedot

Pori KILPAILUKUTSU

Pori KILPAILUKUTSU 11.11.2017 Pori KILPAILUKUTSU Osallistumismaksut: 30 /kilpailija/sarja 30 /joukkue/sarja 10 lounas Tervetuloa Karhu Karateen 11.11.2017 Porin tekniikkaopistolle Professorintie 5, 28600 Pori Osallistumismaksut

Lisätiedot

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLO-UINNIT 13. - 15.6.2014 ROLLO-LEIRI 13. - 18.6.2014 SEURATIEDOTE TOIMITETAAN SEURAN ROLLO-YHTEYSHENKILÖLLE Sivu 1 / 7 ROLLO-LEIRIN YHTEYSTIEDOT ja ROLLO-KISOJEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

Tammikuu Pintaa syvemmälle

Tammikuu Pintaa syvemmälle Tammikuu 2017 Pintaa syvemmälle Leiri ja retkeilyministeriö on ottanut toisen kerran kopin haasteesta saada Vapaakirkon kesäjuhlille versotoimintaa näkyvämmäksi. Tämän vuoden Versopäivät pidetään uudessa

Lisätiedot

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO 23.-25.8 Saarijärvi-Jyväskylä-Jämsänkoski Perinteinen Keski-Suomen mäkiviikko polkaistaan jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen käyntiin, tällä kertaa kesäkiertueena. Mäkiviikko

Lisätiedot

Pori KILPAILUKUTSU

Pori KILPAILUKUTSU 12.11.2016 Pori KILPAILUKUTSU Osallistumismaksut: 30 /kilpailija/sarja 30 /joukkue/sarja 10 lounas Tervetuloa Karhu Karateen 12.11.2016 Porin tekniikkaopistolle Professorintie 5, 28600 Pori Osallistumismaksut

Lisätiedot

PASSENGERS PLEASE BE SEATED - Ennakko-ohje

PASSENGERS PLEASE BE SEATED - Ennakko-ohje PASSENGERS PLEASE BE SEATED - Sinä ja vartiosi olette ilmoittautuneet kisaamaan Pääkaupunkiseudun Partiolaisten yösarjojen kevätmestaruuksista 16. 17.5.2015. Ilmoittautuminen Kilpailupäivän aamuna vartion

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla 2 KILPAILUKUTSU Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän ole ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai luolassa.

Lisätiedot

1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE

1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE 1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE Tervetuloa 1000 LAKES RALLY:n 22.08.2014 Luethan oheisen kilpailijaohjeen tarkasti, sillä se sisältää kilpailupäivien kannalta välttämätöntä tietoa. Tärkeimmät yhteystiedot:

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2015 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2015 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2015 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 31.1.2015! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

Kuksa -jäsenrekisterin käyttöohje huoltajille

Kuksa -jäsenrekisterin käyttöohje huoltajille Kuksa -jäsenrekisterin käyttöohje huoltajille Kuksa -jäsenrekisteri Kuksa on Suomen Partiolaisten jäsenrekisterijärjestelmä. Kuksaan on luotu oma profiili sekä partiolaisille että alaikäisten partiolaisten

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI järjestää 12.3.2016 TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA järjestää jälleen Tampere Cup -kilpailut Tampereella. Kilpailut käydään lauantaina 12.3.2016 Kaukajärven vapaaaikatalolla.

Lisätiedot

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN!

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! Taekwon-Do Akatemia ry järjestää juniori-, väri- ja mustien vöiden Taekwon-Do kilpailut 18. lokakuuta Oulussa. Aika: Lauantaina 18. lokakuuta 2014 Kilpailupaikka: Kenelle:

Lisätiedot

Kilpailukutsu! sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri

Kilpailukutsu! sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri Kilpailukutsu! 27.5.2018 sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri Leiri on avoin kaikille, hinta 35 eur. Leirimainos ja ohjaajat ilmoitetaan myöhemmin. Aikataulu: Klo 10:00 16:00 Paikka: Korson Lumo, Urpiaisentie

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

TERVETULOA TÖRMÄÄN! Kilpailun järjestää Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Pohjois-Helsingin alue. 044-2616210 040-0324924

TERVETULOA TÖRMÄÄN! Kilpailun järjestää Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Pohjois-Helsingin alue. 044-2616210 040-0324924 TERVETULOA TÖRMÄÄN! Olette ilmoittautuneet mukaan Pääkaupunkiseudun Partiolaisten päiväsarjojen piirimestaruuskilpailuun Törmään, joka kisataan Helsingissä Viikin ulkoilualueella ja sen lähitienoilla lauantaina

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintasuunnitelma (7)

Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintasuunnitelma (7) Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintasuunnitelma 2018 1(7) SUOMEN VAPAAKIRKON NUORET Vapis - Aito ja rohkea ============================================================================== Hyväksytty yhdistyksen

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ KILPAILUOHJE Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä ja kilpailun järjestäjän

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ... 3 1 Soveltaminen...3 2 L-SP:n piirinmestaruuskilpailut...3 3 Järjestämisoikeus...3 4 Sarjajako...4 5 Osanotto-oikeus...4

Lisätiedot

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VIII

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VIII Suomen ITF Taekwon-Do ry ja Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestävät TAEKWON-DON TAMPERE CUP VIII Juniorien henkilökohtaiset sarjat ja joukkuekilpailut Värivöiden henkilökohtaiset sarjat ja joukkuekilpailut

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

Tarkkuussuunnistuksen avoin pohjoismainen maaottelu ja avoin henkilökohtainen kilpailu

Tarkkuussuunnistuksen avoin pohjoismainen maaottelu ja avoin henkilökohtainen kilpailu Kilpailukutsu Tarkkuussuunnistuksen avoin pohjoismainen maaottelu ja avoin henkilökohtainen kilpailu 30.9.-1.10.2017 Nokialla Järjestäjät Järjestäjä: Rasti-Nokia. Kilpailunjohtaja: Ari Hanttu Ratamestarit:

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa ALUSTAVA KILPAILUOHJE Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa 21.5.2018 Säännöt Partiolaisten kilpailussa noudatetaan Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen

Lisätiedot

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan !

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan ! Tervetuloa Varkauteen kisaamaan 27.-28..2014! Kaikille luokille kolme rataa Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka).

Lisätiedot

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15) III Luokan riihitys III luokan loppututkinnon riihitys on valoisan aikaan tehtävä partiotaitokilpailun kaltainen päiväretki. Reitti on noin 7 km pitkä. Reitin varrella on lähdön ja maalin lisäksi 6 miehitettyä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 14.9.2013 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA B-JUNIORIEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT

Lisätiedot

Reitin tiedot ja pituus 6 EK:ta, samoja osuuksia ajetaan kahteen kertaan EK-kilometrit yhteensä 45 km Koko reitin pituus 130 km

Reitin tiedot ja pituus 6 EK:ta, samoja osuuksia ajetaan kahteen kertaan EK-kilometrit yhteensä 45 km Koko reitin pituus 130 km 0 (5) 0 1 (5) Sisältö 1. KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 2 2. YLEISKUVAUS JA REITTI... 2 3. ALUSTAVA AIKATAULU... 2 4. KILPAILUTIIMI... 3 5. KILPAILULUOKAT... 3 6. ILMOITTAUTUMINEN... 3 7. RAJATTU OSALLISTUJAMÄÄRÄ

Lisätiedot

TAEKWONDO LAHTI JUNIOR CHALLENGE

TAEKWONDO LAHTI JUNIOR CHALLENGE LA 20.9.2014 klo 11:00 KAMPPAILUAREENA, SUURMÄENKATU 4, LAHTI WWW.TAEKWONDOLAHTI.FI TAEKWONDO LAHTI 2014 KILPAILUKUTSU KYORUGI JUNIORIKILPAILUT Taekwondo Lahti ry järjestää Taekwondon ottelukilpailut kaikille

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa 3 4.2.2018 Inarissa valmistaudutaan kovalla tohinalla Lapin partiopiirin 2018 partiotahtiin, joka kantaa nimeä ČUOVÂ VALO. Inarin tunturisudet järjestävät partiotahdin johtajinaan

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK Teijontie 345 25570 TEIJO Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-enduro SM-sarjan lämmittelykilpailun Meriteijon

Lisätiedot

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat. METTÄSÄ 2015 kotisivut http://www.lonu.fi/talvikisa/

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat. METTÄSÄ 2015 kotisivut http://www.lonu.fi/talvikisa/ METTÄSÄ2015 L SP:ntalvimestaruuskilpailut7.2.2015LoimaanAlastarolla 1(9) ENNAKKO JAKILPAILUOHJE TervetuloakilpailemaanMETTÄSÄ2015 kisaan! Tämäonyhdistettyennakko jakilpailuohje.kilpailupaikallaeijaetaerillistäkilpailuoh

Lisätiedot

Aikuisten ja nuorten TAEKWONDO SM

Aikuisten ja nuorten TAEKWONDO SM Lasten ja nuorten Noin Seitsemän Veljeksen Cup 5.11.2011 ja Aikuisten ja nuorten TAEKWONDO SM 2011 5.-6.11.2011 (Kuvat Heikki Liukkonen) LASTEN JA NUORTEN NOIN SEITSEMÄN VELJEKSEN CUP 5.11.2011 TAEKWONDON

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden Suurkilpailut XXIX

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Huhtikuu 2013

LIPPUKUNTAPOSTI. Huhtikuu 2013 Hiljaiset Päivät pidettiin 15.-17.3.2013 Kiljavan leirikeskuksessa Hyvinkäällä Maastokisan eli haikin tulokset A. SAMOAJA-SARJA 1. Arhipat 32,7 p (KULTAINEN MONO) 2. Mursut ja Sokeat kärpäset 23,4 p Ulkopuolella

Lisätiedot