VIIHTYISÄÄ KESÄÄ POLVIJÄRVELLÄ!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIIHTYISÄÄ KESÄÄ POLVIJÄRVELLÄ!"

Transkriptio

1 VIIHTYISÄÄ KESÄÄ POLVIJÄRVELLÄ! Polvijärven kesä 2012 pitää sisällään tapahtumia ja toimintaa niin Polvijärven kirkonkylällä kuin myös maaseutukylissämme. Polvijärveläiset yritykset ja Polvijärven kunta yhteistyökumppaneineen palvelevat Teitä niin kesällä, syksyllä, talvella kuin keväälläkin. Lavatansseja, kesäkioskia, kylätapahtumia, kesänäyttelyjä ja kesäteatteria Lomakeskus Huhmarin rantakahvila avataan 4. 6., jonka jälkeen kahvilan perjantai-iltoja 8.6 alkaen vietetään karaoken merkeissä. Lomakeskus Huhmarin kesäillan tanssit elävän musiikin tahdittamina lauantaisin kesäkuussa klo , juhannusaattona klo ja heinäkuussa klo Juhannusta Huhmarissa vietetään perinteisin menoin. Siihen kuuluvat koivu, kokko ja kesäillan tanssi! Ravintola Huhmarin noutopöytä on katettuna joka päivä. Lounasta on saatavilla pääsääntöisesti klo ja päivällistä klo Satoi tai paistoi, päivä kuluu Huhmarin Vesimaailmakylpylässä. Tekemistä on niin lähiluonnossa kuin Höytiäiselläkin: 3 km luontopolku, rantakahvilan luontokeskus, kirkkovene ja M/S Tuulan risteilyt: Laivuri Hannu Hinkkanen kipparoi maisemaristeilyjä tiistaisin, rosvopaistiretki on torstaisin (varmista osallistuminen) ja koko perheen merirosvoristeily perjantaisin. Risteilytilaukset myös suoraan laivurilta puh Polvijärven torilla Polvijärven 4H-yhdistyksen jäätelökioski palvelee ma-pe klo ja kioskista saa jäätelön lisäksi mm. kahvia ja limpparia. Kioski on avoinna myös Polvijärven kesän avauksen ja Polvijärvi-päivien aikana. Kesäillan urku- ja laulukonsertti pidetään Polvijärven ev.lut.kirkossa keskiviikkona klo 19. Urut, urkuri Bogdan Narloch Puolasta, laulu musiikkineuvos Matti Hannula Tampereelta. Kesäkuussa Polvijärven torilla pidetään toripäiviä la klo 9-13, ke klo ja la 30.6 klo Martonvaaran lavalla kesätanssit aloitetaan jo lauantaina 9. kesäkuuta Eero Avenin ja Soundset - yhtyeen tahdittamina. Myös juhannustanssit tanssitaan Martonvaaran lavalla ja Martonvaaran lavatansseja riittää aina elokuun puoliväliin saakka. Polvijärven kunta on mukana Karjalan Messuilla pe-su Joensuussa yhteisellä osastolla Areena-hallissa osastolla J mm. Lomakeskus Huhmarin, Vuoluset Ky:n/Prime Loudspeakers Oy:n ja Altona Mining Ltd:n Polvijärven Kylylahden kaivoksen kanssa. Tervetuloa käymään polvijärveläisten osastoilla! Polvijärven kesän avausta vietetään Polvijärven torilla keskiviikkona Ohjelmassa kesän avauspuheen lisäksi kuorolaulua ja yleisökaraokea. Karaokesta kiinnostuneilla on mahdollisuus päästä laulamaan yleisökaraokessa. Polvijärven kesän avauspäivänä pidetään toripäivää klo ja ohjelmaa torilla on klo Kesäkahvila Martonvaarassa vanhalla viljamakasiinilla on avoinna Polvijärven ev.lut kirkko on avoinna kesä-elokuussa ma-to klo 9-15 ja pe klo Messu kirkossa sunnuntaisin klo 10.

2 Taipaleen ortodoksisen seurakunnan Polvijärven kirkon praasniekka klo 18 vigilia, klo 10 liturgia, ristisaatto ja vedenpyhitys, praasniekkajuhla. Polvijärven ortodoksinen kirkko on avoinna klo Kesäkammari Honkapirtillä Kinahmossa on avoinna perjantaisin klo 17-20, lauantaisin klo ja sunnuntaisin klo alkaen saakka. Tarjolla on myös nettipiste ja vesipiste. Polvijärven Kinahmon kesäteatterissa Viimeisen päälle poliisi - esitykset alkavat ensi-illalla la klo 19 ja jatkuvat perjantaisin ja sunnuntaisin heinäkuun viimeiseen viikonloppuun asti. Virkaintoa puhkuvana poliisina nähdään Matti Nuutinen. Entistä iskelmätähteä esittää Marja-Leena Gröhn, joka on uusi kasvo Kinahmon teatterissa. Laiskottelija -Kössiä esittää Kauko Parviainen ja tämän ovelaa vaimoa Päivi Voutilainen. Majataloyrittäjinä kunnostautuvat Emilia Räsänen ja Koululainenlehden Tähtikisan 2012 polvijärveläinen voittaja Maria Mustonen. Hämärämpinä kulkijoina poliisia mietityttävät Harri Kettunen ja Pasi Hirvonen, joka myös vastaa näytelmän ohjauksesta. Polvijärven Kinahmossa matkaratsastellaan Kinahmo Horse Showssa lauantaina klo 10 alkaen. Paikalla on myös poniratsastusta ja oheisohjelmaa yleisölle. Lisäksi Buffetissa: kahvia, jäätelöä, limpparia ja paikkakunnan lihavalmisteita. Tapahtuman järjestää Virkistys Hevostelijat ry ja Kinahmon kyläyhdistys. Polvijärven Solan metsäkirkolla järjestetään perinteinen Vuorisaarna sunnuntaina klo Sotkuman Kesäpäivät järjestetään lauantaina Kesävieraiden ja seurakuntalaisten yhteinen kirkkopyhä pidetään Koron Pirttikirkossa sunnuntaina 15. heinäkuuta klo 19.00, kirkkokahvit leirikeskuksessa. Polvijärvi-päivät ke - su Tulevan kesän Polvijärvi-päivien aikana ja seuraavalla viikolla eli ma pe 27.7.Polvijärven museot ovat useana päivänä avoinna. Tarkista aukioloajat myöhemmin kunnan nettisivuilta ajankohtaista. Keskiviikko Polvijärvi - päivät 2012 aloitetaan keskiviikko-iltana 18. heinäkuuta Polvijärven museonmäellä klo valitsemalla vuoden 2012 Tonkkakuninkaalliset. Kisapareiksi kutsutaan Polvijärveltä mm. viljelijöitä, kesämökkiläisiä, lukiolaisia, kuntapäättäjiä, kunnan työntekijöitä, Kinahmon teatterilaisia, eri yhdistysväkeä ja eri ammattien edustajia. Pareja pyydetään ilmoittautumaan mennessä Jouko Iivanaiselle puh Museonmäellä ohjelman lomassa on kesäisiä yhteislauluja Risto Lätin johdolla ja kiperiä tehtäviä. Haastavilla kokeilla testataan mm. parin yhteistyökykyä, aistien terävyyttä, paikallistuntemusta ja hinkkien vetävyyttä. Parhaille on luvassa hyviä palkintoja. Voittajat kruunataan ainutlaatuisilla tuohikruunuilla ja he ovat vieraina mm. Polvijärvi-päivien pääjuhlassa ja Polvijärven Messuilla. Tällä kertaa valitaan myös yleisön suosikki, joten kannattaa tulla kannustamaan omaa suosikkia!

3 Torstai Polvijärvi-päivien toisena päivänä torstaina Kierrätyspäivä ja luomukahvila Eheytyksessä klo Kierrätetään romppeita, kirpparitavaraa, taimia, vitsejä ja ideoita. Eheytyksen toiminnan esittelyä (mielen hoitoa AAL-ohjelmalla) klo Varosentie 54, Ruvaslahti. Myyntipaikka 5 euroa, säävaraus. Ilmoittautuminen Liisalle puh Polvijärven Vauhti järjestää torstaina klo Polvijärven mestarien mestarikisan 2- henkilöisille joukkueille Polvijärven urheilukentällä. Tapahtuma on hyväntekeväisyystapahtuma, jonka tuotto menee polvijärveläisten rakentamaan lasten päiväkotiin Onibaan Namibiaan. Miesten ratakymppi on ohjelmassa torstaina 19. heinäkuuta klo 19 Polvijärven urheilukentällä. Polvijärven Tilkkukilta Tilikkusten kesänäyttely TILKKUJA - ILONPILKKUJA Taitotalo Willassa klo Taipaleen ortodoksisen seurakunnan Sotkuman tsasounan praasniekka (profeetta Elian juhla) klo 18 vigilia, klo 10 liturgia, ristisaatto, vedenpyhitys, praasniekkajuhla koululla Martonvaaran Laivarannassa pidetään Rantakala-ilta torstaina alkaen klo 18. Perjantai Polvijärvi-päivien toripäivillä perjantaina 20. heinäkuuta klo ja lauantaina 21. heinäkuuta klo on tapahtumia, ohjelmaa, arvontoja ja myyntiä. Polvijärvi-päivien toripäivillä yleisö voi osallistua mm. naulanlyönnin SM-kilpailuihin, jotka järjestää Ruvaslahden kyläyhdistys. Polvijärven Kuvataideyhdistyksen perinteisessä Polvijärvi-päivien näyttelyssä on myös Polvijärvi- Seura ry:n näyttely: Eletty eilinen päivä tämä päivä tähän asti. Nämä näyttelyt ovat Polvijärven koulukeskuksen A-talossa perjantaina klo 12 17, lauantaina klo 9-14 ja sunnuntaina klo Polvijärven Tilkkukilta Tilikkusten kesänäyttely TILKKUJA ILONPILKKUJA Taitotalo Willassa jatkuu saakka klo Taipaleen ortodoksisen seurakunnan Sotkuman tsasounan praasniekka (profeetta Elian juhla) klo liturgia, ristisaatto, vedenpyhitys, praasniekkajuhla koululla. Perjantai-iltana klo 19 Polvijärven Kinahmon kesäteatterissa esitetään Viimeisen päälle poliisi näytelmä. Lauantai Polvijärvi-päivien lauantaina Polvijärven MLL tarjoaa yhdistyksen 85-vuotisjuhlan kunniaksi ilmaisen pomppulinnan lapsille Polvijärven torilla. Torilla lauantaina kasvomaalausta lapsille ja rodeohärkä aikuisille ja nuorille; rodeohärkä 1,50 euroa/kerta ja nuorisovaltuuston NUVA-kortilla 1 euroa/kerta. Seppo Lätti on lauantaina torilla antamassa pieniä veistosnäytöksiä moottorisahalla ja myymässä veistostöitä. Risto Lätti puolestaan on myymässä tuohitöitä. Polvijärvi-Seuralla on taas myynnissä suosittuja Karhu-arpoja. Arvottavan karhun on veistänyt Seppo Lätti. Lauantaina klo Polvijärven torin esiintymislavalla nähdään koko perheen lasten teatteriesitys SikaPossu Selmeri ja Vetenalaiset tarinat.

4 Polvijärven Kuvataideyhdistyksen ja Polvijärvi-Seuran näyttely jatkuu lauantaina klo 9-15 Polvijärven koulukeskuksen A-talossa. Polvijärven Tilkkukilta Tilikkusten kesänäyttely Taitotalo Willassa klo Polvijärveltä lähtöisin olevat tohtorit tarinoivat Polvijärven koulukeskuksen auditoriossa klo 12 alkaen. Professori Pentti Savolainen puhuu Savonlinnan merkityksestä suomalaisen oopperan kehityksessä ja yliopiston lehtori, filosofian tohtori Jukka Mäkisalo puhuu televisiokääntämisen kehityksestä. Tilaisuuden juontaa professori Martti Kuikka. Kahvitarjoilu klo Uutuutena tänä vuonna on Polvijärvi-päivien lauantain ohjelmassa jalkapallon harrasteturnaus. Polvijärvi-Cup PoPs-78:n järjestämä jalkapallon harrasteturnaus järjestetään lauantaina klo 14- (19) Polvijärven urheilukentällä Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset tai sähköpostitse Lauantai-iltana Polvijärven Martonvaaran lavalla on lavatanssit, jossa esiintyy Korvenpojat ja Niina. Sunnuntai Polvijärvi-päivien pääjuhla pidetään sunnuntaina klo Polvijärven museonmäellä. Juhlapuhujana Polvijärvi-päivien tämän vuoden pääjuhlassa on Polvijärveltä lähtöisin oleva entinen olympiajudoka, nykyinen Tiede-lehden toimituspäällikkö Annikka Mutanen. Pääjuhlan ohjelmassa on myös mm. katkelma Polvijärven Kinahmon kesäteatterin tämän kesän näytelmästä Viimeisen päälle poliisi. Polvijärven Kuvataideyhdistyksen ja Polvijärven-Seuran näyttely on avoinna myös sunnuntaina klo Polvijärven koulukeskuksen auditoriossa. Polvijärven Tilkkukilta Tilikkusten kesänäyttely klo Taitotalo Willassa. Sunnuntaina klo 19 Polvijärven Kinahmon kesäteatterissa esitetään Viimeisen päälle poliisinäytelmä. Vielä on kesää jäljellä Polvijärvi-päivien jälkeenkin! Martonvaaran lavatanssit jatkuvat elokuun puoleen väliin. Polvijärven toripäiviä on Polvijärvi-päivien jälkeen la klo 9-13, la klo 9-13, ja la klo Kotikummun tilalla, Kinahmontie 12 Syödään maailma paremmaksi! Luomun grillausta ja keskustelua luomusta ja lähiruuasta keskiviikkona klo 17. Kuorevaaran koulun piha-alueella on Rompepäivä ja Mehtätivoli lauantaina klo 12 alkaen. Kuorevaarassa Halkoniemen venevalkamalla vietetään Venetsialaisia lauantaina 25. elokuuta klo 19 alkaen. Eloriehaksi pistetään Polvijärvellä lauantaina 1.9. klo 13 alkaen Ravintola Huvilouhoksen pihapiirissä. Ohjelmassa klo kunnanjohtajan tervehdyspuhe, esiintyjänä klo Huikea Miss Divet Dragshow, klo Arjuskan muotinäytös, klo Tyyne ja Martta (paikallisen Arjuskan yrittäjät), klo Donnan muotinäytös, klo 17 Miss Divet show jatkuu ja illalla klo Huru-Ukot tanssittavat Huvilouhoksessa.

5 Väliajat musiikkia sekä juontaja Penan tarinointia, lapsille ohjelmaa mm. pomppulinna ja askartelua, Huvilouhoksessa ruokailumahdollisuus, myynnissä mm. paikallisia tuotteita, käsitöitä, puutöitä ja Vihdistä terveystuotteen esittelijä. Kahvia, lettuja ja makkaraa, arpoja hyvine palkintoineen!!! Paikkavaraukset: Pia Mäkkeli puh Eloriehan järjestävät monet paikalliset yhdistykset ja Huvilouhos yhteistyökumppaneineen. Polvijärven Yrittäjät järjestää Polvijärven Messut la-su klo Polvijärven vapaa-aikatalolla. Polvijärven Messut ovat myynti -ja esittelytapahtuma, joka on yrittäjien, yhteisöjen ja asiakkaiden yhteydenpitoa ja verkostoitumista parhaimmillaan ja tuo esille Polvijärven monipuolista yritys -ja yhteisötoimintaa. Näillä messuilla nuoret ovat vahvasti suunnittelemassa messuilmettä sekä omaa nuorten messutapahtumaa koulukeskuksen B-talolle. Polvijärven Messujen messupäällikkönä toimii Margaretha Kähäri puh , Polvijärven Messujen messusivut : Polvijärven Messujen suojelija on Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simolinna, joka avaa messut lauantaina Messujen avauspäivän toinen puhuja on Polvijärven Kylylahden kaivoksen omistajan, australialaisen Altona Mining Limitedin toimitusjohtaja Alistair Cowden. Polvijärven kunnanjohtaja Pauli Vaittinen puhuu messuilla sunnuntaina. Polvijärven Messujen musiikilliset esiintyjät ovat Polvijärveltä. Saara Pajarinen on lauantain esiintyjiä. Hän laulaa polvijärveläisen Etukenon säestyksellä. Tähtikisa 2012 kilpailun voittanut polvijärveläinen Maria Mustonen soittaa ja laulaa Polvijärven Messuilla. Messuilla esiintyvät myös Sami Hopponen ja Isa Pakarinen. Sunnuntain orkesteriesiintyjä on paikallinen yhtye Huru-Ukot. Pyrkimyksenä on saada esiintymään myös suuri koululaiskuoro. Ohjelmaa messuilla on muuallakin kuin vapaa-aikatalon näyttämöllä. Nuoria varten on varattu koulukeskuksen auditorio paikallisten bändien ja muiden esiintyjien areenaksi. Polvijärven messujen aikana on rahtareiden kesätapahtuma. Maataloustuottajien osastolla on mahdollista verrata nykyistä ja entistä maatalouden konepuolta. Oiva Voutilaisen Vossikkakyytiä on saatavissa messujen aikana Polvijärvelläkin. Paikalliset käsityötuotteet ovat myös monipuolisesti esillä Polvijärven Messuilla. Polvijärven Messujen yhteydessä Altona Mining Ltd n Polvijärven Kylylahden kaivos järjestää Avoimet ovet Polvijärven Kylylahden kaivoksella lauantaina Australialainen Altona Mining Ltd on avannut Polvijärven Kylylahden kuparikaivoksen Polvijärvellä, jossa henkilöstövahvuus on n. 40 ja lisäksi urakoitsijoiden palveluksessa on samoin n. 40 henkilöä. Kylylahden kaivostoiminnan käynnistyminen on erittäin merkittävä asia Polvijärvelle ja polvijärveläisille. Polvijärven kunta tulee tarjoamaan työntekijöille hyvän asuin- ja yrityskunnan palvelut. Polvijärven kunta on ottaen huomioon taloudelliset voimavarat rakentanut ja on parhaillaan toteuttamassa suuria rakennuskohteita. On toteutettu koulukeskuksen täydellinen peruskorjaus, meneillään on siirtoviemärityö Joensuusta Polvijärven kirkonkylään saakka, uudet terveyskeskustilat on otettu käyttöön v ja lisäksi Polvijärven kunta rakensi Polvijärven Sotkuman maaseutukylälle uuden kyläkoulun ja uuden päiväkodin, jotka otettiin käyttöön elokuussa Polvijärvi on maaseutumaista asumista arvostavalle hyvä luonnonläheinen asuinpaikka.

6 POLVIJÄRVEN KUNTA Helena Kaasinen hallintojohtaja Polvijärven kesätapahtumia ja palvelutietoja yhteen koonnut puh ,

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

Lomakeskus Huhmarin rantakahvila avataan 4.6., jonka jälkeen kahvilan perjantai-iltoja 7.6. alkaen vietetään karaoken merkeissä.

Lomakeskus Huhmarin rantakahvila avataan 4.6., jonka jälkeen kahvilan perjantai-iltoja 7.6. alkaen vietetään karaoken merkeissä. VIIHTYISÄÄ KESÄÄ POLVIJÄRVELLÄ! Tämän kesäesitteen myötä toivomme kaikille polvijärveläisille. Polvijärvellä kesää viettäville ja kaikille muillekin kesäesitettämme lukeville oikein hyvää ja viihtyisää

Lisätiedot

Perinteikäs Kinahmon teatteri Polvijärvellä esittää kesällä Rauno Juhannusvuoren uutuuskomedian Viimeisen päälle poliisi.

Perinteikäs Kinahmon teatteri Polvijärvellä esittää kesällä Rauno Juhannusvuoren uutuuskomedian Viimeisen päälle poliisi. SOTKUMA Sotkuman Kesäpäivät järjestetään lauantaina 7.7.2012 TERVETULOA KAIKKI ASUKKAAT, MÖKKILÄISET JA MUUT KESÄVIERAAT SOTKUMASSA KINAHMO Kyläpuoti Pikku-Ilja puh. 040 588 8978 Avoinna: ma - pe klo 10.00

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1/4 23.5.2008. POLVIJÄRVEN KESÄSSÄ V.2008 mm. Tohtorit tarinoivat tähtitieteestä ja mediaväkivallasta

POLVIJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1/4 23.5.2008. POLVIJÄRVEN KESÄSSÄ V.2008 mm. Tohtorit tarinoivat tähtitieteestä ja mediaväkivallasta POLVIJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1/4 23.5.2008 POLVIJÄRVEN KESÄSSÄ V.2008 mm. Tohtorit tarinoivat tähtitieteestä ja mediaväkivallasta Polvijärven kesässä on taas monenlaista ohjelmaa. On rock-ja moottoripyörätapahtumaa,

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KESÄSSÄ TAPAHTUU:

POLVIJÄRVEN KESÄSSÄ TAPAHTUU: POLVIJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 31.05.2007 POLVIJÄRVEN KESÄSSÄ TAPAHTUU: -POLVIJÄRVEN KESÄSSÄ 2007 MM * Rock- ja moottoripyörätapahtumaa * Pärekattotalkoita Polvijärven museonmäellä * Viipurin lapset laulavat

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KESÄ 2016. Polvijärven kesä avataan ke 22.6.2016 Polvijärven torilla Polvijärvi-päivät to-su 21.-24.7.2016 Elorieha la 27.8.2016.

POLVIJÄRVEN KESÄ 2016. Polvijärven kesä avataan ke 22.6.2016 Polvijärven torilla Polvijärvi-päivät to-su 21.-24.7.2016 Elorieha la 27.8.2016. POLVIJÄRVEN KESÄ 2016 Polvijärven kesä avataan ke 22.6.2016 Polvijärven torilla Polvijärvi-päivät to-su 21.-24.7.2016 Elorieha la 27.8.2016 Kesäkuu Ma-Pe 6.-10.6. ja ma-pe 13.-17.6. Polvijärven uimakoulut

Lisätiedot

Sotkuman Wanhanajan Kesäpäivät lauantaina 6.7.2013 Pikku-Iljalla

Sotkuman Wanhanajan Kesäpäivät lauantaina 6.7.2013 Pikku-Iljalla SOTKUMA TERVETULOA KAIKKI ASUKKAAT, MÖKKILÄISET JA MUUT KESÄVIERAAT ***************************************************** SOTKUMASSA Sotkuman Wanhanajan Kesäpäivät lauantaina 6.7.2013 Pikku-Iljalla Pieni

Lisätiedot

VIIHTYISÄÄ KESÄÄ POLVIJÄRVELLÄ!

VIIHTYISÄÄ KESÄÄ POLVIJÄRVELLÄ! 3 VIIHTYISÄÄ KESÄÄ POLVIJÄRVELLÄ! Polvijärven kesä 2014 pitää sisällään tapahtumia ja toimintaa niin Polvijärven kirkonkylällä kuin myös maaseutukylissämme. Polvijärveläiset yritykset ja Polvijärven kunta

Lisätiedot

Polvijärven kesä 2017

Polvijärven kesä 2017 Polvijärven kesä 2017 Kesäkuu La 3.6. Janne Tulkki Duo, Huvilouhos Ma-Pe 5.-9.6. Klo 11.00-12.30 Alkeisuimakoulu ja uimakoulu Outokummun uimahallissa,ilmoittautumiset puh. 04010 46204, Hinta 40 euroa.

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HIIHDOT / Vauhti Aika Tiistai klo Ruvaslahden valaistu latu 4 16v ja yli 16v

LASTEN JA NUORTEN HIIHDOT / Vauhti Aika Tiistai klo Ruvaslahden valaistu latu 4 16v ja yli 16v SARJAHIIHTO / PoU Aika Maanantai 15.1.2018 klo 19.00 Ilmoittautuminen paikan päällä. Pakkasraja 15 LASTEN JA NUORTEN HIIHDOT / Vauhti Aika Tiistai 16.1.2018 klo 18.00 Ruvaslahden valaistu latu vapaa Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Harrastekalenteri

Harrastekalenteri Harrastekalenteri 2016 2017 PoU Yleisurheilu: Anniina Walling p. 044 0303858 Jääkiekko: Teuvo Mutanen p. 040 1046107 teuvo.mutanen@polvijarvi.fi - Yleisurheiluharjoitukset Maanantaisin 17 18 Vapaa-aikatalo

Lisätiedot

HIIHTOKALENTERI

HIIHTOKALENTERI HIIHTOKALENTERI 2016-2017 JOULUKUU VIII POLVIJÄRVEN KAIVOSHIIHDOT/Vauhti Aika Keskiviikko 28.12.2016 klo 19.00 8v, 10v, 12v./ 1km 14v.-70v./ 3km tapa Vapaa Tiedustelut Voitto Parikka puh. 045-6729746 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka Torstai 29.06.2017 Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka... Perjantai 30.06.2017 Dj Tahko MTB Lauantai 01.07.2017 Yleinen Jo 19. kertaa järjestettävä Suomen suurin ja haastavin MTB tapahtuma tulee

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Kaukaharjukeskuksen kesäkuun ohjelmia

Kaukaharjukeskuksen kesäkuun ohjelmia Maanantai 30.5 14 15 Nääsvillen muistijumppa. Kertamaksu 4 Tiistai 31.5 Keskiviikko 1.6 10 Teatteriryhmä. Ohjaajana Riku Laakkonen PiiPoosta Torstai 2.6 14 Hengellisiä yhteislauluja laulattaa Elna, Risto

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Viikko 23 (1.6.-7.6.) Ma 1.6. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KYLIEN KUULUMISIA

POLVIJÄRVEN KYLIEN KUULUMISIA POLVIJÄRVEN KYLIEN KUULUMISIA Seuraavat ideat, kommentit, toiveet ja ehdotukset on kerätty 10.12 järjestetyssä Polvijärven kylien illassa. Iltaan oli kutsuttu asukkaita. Läsnä oli kunnan edustaja, sekä

Lisätiedot

HIIHTOKALENTERI

HIIHTOKALENTERI KALENTERI 2018-2019 JOULUKUU Lasten ja nuorten hiihdot/vauhti AIKA 27.12.2018 klo 12.00 4v-16v TAMMIKUU 10. Polvijärven Kaivoshiihdot/Vauhti AIKA 2.1.2019 klo 19.00 MYL V 3 km, NYL V 3 km, N8 V 1 km, M10

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTA 1/4. 1. Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2014 ja maksatusasiat

POLVIJÄRVEN KUNTA 1/4. 1. Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2014 ja maksatusasiat POLVIJÄRVEN KUNTA 1/4 HYVÄ YRITTÄJÄ AJANKOHTAISTA ELINKEINOTOIMESTA 05.03.2014 1. Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2014 ja maksatusasiat Polvijärven kunnan vuoden 2014

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri (Polvijärven vanhus- ja vammaisneuvosto)

Tapahtumakalenteri (Polvijärven vanhus- ja vammaisneuvosto) Tapahtumakalenteri (Polvijärven vanhus- ja vammaisneuvosto) Kevät 2018 Vk 9 Maanantai 26.2. - Seurakunta: Naisten piiri seurakuntatalolla klo 17.30 19.30 Tiistai 27.2. Keskiviikko 28.2. Torstai 1.3. -

Lisätiedot

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 Tänä vuonna autismikirjon aikuisten kesäretki suuntautuu luonnonläheiseen Lomakeskus Huhmariin (Huhmarisentie 43, 83700 Polvijärvi). Lomakeskus Huhmari sijaitsee

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011

Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011 Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011 Punkaharju Tuunaansaari Saimaan regatta järjestetään lauantaina heinäkuun 2. päivä Punkaharjun Tuunaansaaressa. Tuunaansaaren Lomakeskusalue tarjoaa loistavat

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Viikko 40 (1.10.-4.10.) To 1.10. - Klo 9.30 Ympäristötaidepaja, (Kädentaitopaja 0. krs). Tule kuulemaan, mitä ympäristötaide on. Jatkossa ryhmässä tuotetaan

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Tahko.com - Tapahtumia. Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai

Tahko.com - Tapahtumia. Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Sunnuntai 01.12.2019 Maanantai 02.12.2019 Tiistai 03.12.2019 Keskiviikko 04.12.2019 Torstai 05.12.2019 Perjantai 06.12.2019 Tahkon Talvikauden avajaiset Yleinen Tahkon talvikauden avajaisia vietetään perinteisesti

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTA 1/5. 1. Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2011 ja maksatusasiat

POLVIJÄRVEN KUNTA 1/5. 1. Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2011 ja maksatusasiat POLVIJÄRVEN KUNTA 1/5 HYVÄ YRITTÄJÄ AJANKOHTAISTA ELINKEINOTOIMESTA 04.02.2011 1. Kunnan elinkeinojen kehittämismäärärahan käyttöperusteet vuodelle 2011 ja maksatusasiat Polvijärven kunnan vuoden 2011

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

HAUHON REITIN TAPAHTUMAKALENTERI 2014

HAUHON REITIN TAPAHTUMAKALENTERI 2014 HAUHON REITIN TAPAHTUMAKALENTERI 2014 TOUKOKUU 1.5. 12 18 Kahvilan avajaiset, Vappuohjelmaa 13.30 15.00 Vihavuosi 040 8476649 / Mona 7.5. 13 17 Päivätanssit Lautsian lomakeskus 8 8.5. 12 16 Kädet saveen,

Lisätiedot

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 28.2.2018 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Torstai 1.2. Senioritanssit, vet. Anja,

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Bingo Ajankohta: 03.05.2017 Paikka: Hallin palvelutalo Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja bingo Hallin palvelutalo Palvelupäivässä

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Viikko 32 (3.8.-9.8.) Ma 3.8. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, tarjolla on paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

HIIHTOKALENTERI 2015 JÄÄHALLIN YLEISVUOROT

HIIHTOKALENTERI 2015 JÄÄHALLIN YLEISVUOROT HIIHTOKALENTERI 2015 JÄÄHALLIN YLEISVUOROT TAMMIKUU LASTENHIIHDOT/Vauhti Aika Torstai 08.01.2015 klo 19.00 4-16v. Kk:n valaistu latu tapa Vapaa, pakkasraja -15C Tiedustelut Voitto Parikka puh. 045-6729746

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Lisätietoja: kotihoidon ohjaaja Anna-Liisa Raiskio, puh. 020 638 2132 HUOM. Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely.

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Tiistai 25.07.2017 klo 16:30-17:15 Functional Training Tahko Spa Hotel Ilmoittautumiset puh. 0600 550 148 tai info@tahkospa.fi Tahko Span vastaanottoon kello 15.00 mennessä. Ryhmän minimikoko on 3hlö.

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! Perjantai 14.07.2017 klo 16:30-17:15 Sportness Relax Lauantai 15.07.2017 Sunnuntai 16.07.2017 Maanantai 17.07.2017 klo 16:30-17:15 Sportness Gym Circuit Tiistai 18.07.2017 klo 16:00 Lastenteatteriesitys

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu Halli Toimintakalenteri Maaliskuu kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 MAALISKUU MAATA NÄYTTÄÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva

Lisätiedot

Polvijärven kyläilta Vetävä Polvijärvi 7.10.

Polvijärven kyläilta Vetävä Polvijärvi 7.10. Kohteet ja paikat sivu 1. Sotkuma - kyläkauppa, kahvio, kampaamo kylätalo - pien(kone)korjaamo, huollot, yms. pienkoneet korjaus - vapautuvat kunnantilat - veneranta - uimaranta - fresbegolfradan kehittäminen

Lisätiedot

Koko viikon ohjelma on ilmainen, ellei muuta mainita!

Koko viikon ohjelma on ilmainen, ellei muuta mainita! MAANANTAI: 23.6 13-15 Aistien polku, Pedersheim. Ajelu hevosella ja kärryllä, hevosen kengityksen esittely, eläinaiheinen tietovisa. Kaikenikäisille! HUOM Ohjelma on siirretty: tapahtuma järjestään maanantaina

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! Perjantai 21.07.2017 klo 16:30-17:15 Sportness Relax Street Hokey Tour Tahko Street Hokey Tour saapuu Tahkolle 21.-23.7! Yleinen Lauantai 22.07.2017 Sunnuntai 23.07.2017 SAVON KOVIMMAT YSÄRIBILEET - STREET

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Riemullista kevättä Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Su 20.1. Musiikkivieraana Heini ja Pentti Hietanen Pentti Hietanen on yksi Suomen valovoimaisimpia ja tunnetuimpia mieslaulajia

Lisätiedot

Uusi Vuosi Helmikuu. La klo Uudenvuoden vastaanottokahvit urheilukentällä. Järj. Kaatamon kyläyhdistys ry

Uusi Vuosi Helmikuu. La klo Uudenvuoden vastaanottokahvit urheilukentällä. Järj. Kaatamon kyläyhdistys ry Uusi Vuosi 2009 La 31.12. klo 22.30 Uudenvuoden vastaanottokahvit urheilukentällä. Helmikuu Su 1.2.klo 14.00-16.00 Tämän runon ja laulun haluaisin kuulla. Liperin. Vapaa pääsy. Järj. Runo- ja laulumaailma

Lisätiedot

Kesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi

Kesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi Kesäpirtti 2014 Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, 33480 Ylöjärvi www.tto-opiskelijat.fi/kesapirtti 044 3491 030 Ravintola avoinna 31.5. - 31.8.2014 Arkisin 16.00 17.00

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Kesäkonsertit Summer concerts

Kesäkonsertit Summer concerts Kesäkonsertit Summer concerts Lappeenrannan kesä soi, tanssii ja elää satamatorilla, Marian aukiolla, Joutsenon torilla, pusupuistossa, linnoituksen kesäteatterilla ja radiotalon nurmikolla. Esiintyjinä

Lisätiedot

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Jumalanpalvelukset 11.3.2019-20.5.2019 Muutokset mahdollisia, niistä ilmoitetaan perjantain Savon Sanomissa ja Facebookissa sekä seurakunnan nettisivulla www.ort.fi/kuopio.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

EHKÄPÄ-viikon 2016 tapahtumia Ylä-Savossa

EHKÄPÄ-viikon 2016 tapahtumia Ylä-Savossa EHKÄPÄ-viikon 2016 tapahtumia Ylä-Savossa Lauantaina 5.11.2016 Iisalmi klo 18.00 KONSERTTI, esiintyjänä NIKKE ANKARA Nuorisotalo, Iisalmi Ikärajaton konsertti Ovet avautuvat klo 16.30 Järjestää Ykköstapahtumat

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 1.10.2019 31.1.2020 *************************************************************************** YHTEYSTIETOJA: Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry OmaisOiva Loimaan seutu Toimisto

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön viikko

Ehkäisevän päihdetyön viikko Ehkäisevän päihdetyön viikko Valtakunnallista Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään tänä vuonna 19. kertaa, perinteisesti marraskuussa viikolla 45 (5. 11.11.2018). Teemaviikon koordinoinnista vastaavat

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen / /2017 KH 524

Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen / /2017 KH 524 Kaupunginhallitus 524 30.10.2017 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2017 896/07.02.02.04.00.00/2017 KH 524 Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Tapahtumatoiminnan

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään Kaikille ihmisoikeudet täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti. Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään 1. - 7.12.2016. www.kvtl.fi/fi/kehitysvammaisten-viikko/ Luovuus ja herkkyys -taidenäyttely

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna:

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Kuopion Perheentalo Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Avoinna tiistaista perjantaihin 9-15, torstaisin 9-19 Kaikki perheet ovat tervetulleita!

Lisätiedot