LEHTI ORIONIN OSAKKEENOMISTAJILLE. Orionin uusi. s varmistaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEHTI ORIONIN OSAKKEENOMISTAJILLE. Orionin uusi. s. 10 15. varmistaa"

Transkriptio

1 LEHTI ORIONIN OSAKKEENOMISTAJILLE Orionin uusi varmistaa s

2 HETKESSÄ 2 ORION

3 RODEO Kasvun varmistaminen luo ja terveyttä s ORION

4 PÄÄKIRJOITUS Sääkirjoitus Miksi valittaisit kurjaa säätä? Yhdeksän ihmistä kymmenestä ei keksisi mitään puheenaihetta, ellei sää silloin tällöin muuttuisi. Olen jostakin syystä jo monta vuotta sitten taltioinut tämän toteamuksen työhuoneeni kaapin oveen muutaman muun mietelmälappusen seuraan. Ovatko puheenaiheet tosiaan noin vähissä noin suurelta osalta ihmiskuntaa? Toisaalta, säästä voi harvoin olla täysin välittämättä. Kuinka monelle meistä on oikeasti yhdentekevää, sataako vai paistaako? Sää säätelee tekemisiämme. Säitä ja niiden syitä on ihmiskunta pohtinut ja ihmetellyt kautta aikojen, mutta vasta nykyiset sukupolvet alkavat olla perillä ilmiöiden suurista taustoista. Säänhaltijalla ei näytä olevan homma hanskassa. Ilmasto on muuttumassa globaalisti, ja syyllinenkin tiedetään: se on ihminen itse. Tutkijat osoittavat meitä tavallisia ihmisiä kyseenalaistaen elintapamme ja kutsuen meitä ilmastonpelastustalkoisiin. Äskettäisessä Hesarissa pantiin altavastaajiksi mökkeilijät. Mitä paremmin vapaa-ajan asuntosi on varusteltu, sitä haitallisempi on ekojälkesi. Vielä pahempi se on, jos ajat sinne omalla autollasi ja tulet vielä takaisinkin, jätät lämmöt päälle, ehkä jääkaapin ja pakastimenkin. Mukavuudenhalustasi syntyy tonneittain hiilidioksidia ja aiheutat hurrikaanit, kaatosateet ja aavikot. Juuri mökiltä täynnä elämää palanneena minussa syntyi pieni kapina lukiessani tuota juttua. En näet tiedä mitään niin terapeuttista kuin se rauha, jonka mökillä voi kokea arjen työn ja tylsän kaupunkiasumisen vastapainona. Mökkeilyn ja siellä puuhailun sairauksia ehkäisevistä ja hyvinvointia rakentavista vaikutuksista on vielä monta väitöskirjaa laatimatta. Hypoteesini on, että mökki pitää yleis- ja erikoislääkärit loitolla. Omaa ekotaakkaani keventää se, ettei mökilläni ole sähkökäyttöisiä mukavuuksia. Niitä ilman pärjää kummasti, kun vain on paksut seinät ja asialliset tulisijat. CO-kakkosta tupruaa kyllä piipusta, mutta klapit ovat kuivia ja niitä riittää, koska niitä on kiva tehdä. Mökillä on aina mukavaa, säässä kuin säässä. Ja tuvan lämmössä on ihana tunnelma, kun sade ropisee tai lumi tuiskuaa. ANNE ALLO, päätoimittaja P.S. Orion on sitoutunut Vastuu huomisesta (Responsible Care) -ohjelmaan, joka on kemianteollisuuden kansainvälinen ympäristö-, terveys- ja turvallisuustyön toimintamalli. Orion on liittynyt myös suomalaiseen elinkeinoelämän energiatehokkuusohjelmaan, jonka tavoitteena on vähentää vuotuista energian kokonaiskulutusta 9 prosenttia vuoteen 2016 mennessä vuoden 2005 vertailukelpoisesta tasosta. lehti orion oyj:n osakkeenomistajille julkaisija Orion Oyj päätoimittaja Anne Allo Orionintie 1 A PL 65, Espoo Puh Faksi: Sähköposti: corpcom@orion.fi kustantaja Alma Media Lehdentekijät Oy PL 502, Helsinki Puh Faksi: etunimi.sukunimi@lehdentekijat.fi toimitus Jussi-Pekka Aukia, Hanna Repo, Outi Rinne, Pekka Rinne ad Toni Talvenheimo kansikuva Miika Kainu repro Faktor Oy painopaikka PunaMusta, Joensuu 2008 issn (painettu) (verkkojulkaisu) osoitelähde Orion Oyj:n osakasrekisteri (Suomen Arvopaperikeskus Oy) ja lehden erillinen tilaajarekisteri osoitteenmuutokset Osakkeenomistajat: Arvo-osuustilin hoitajayhteisö Muut tilaajat: minna.lyhykainen@orion.fi tai Minna Lyhykäinen, puh ORION

5 2/ Hetkessä Ajankohtaista Orion kerää Venäjällä ideoita kentältä Orionin strategia Oivalla ja kasva Orionin osavuosikatsaus 1 6/2008 Haasteiden yli voittoon Sijoitusammattilaisen silmin Kliininen tutkimus lääkekehityksessä Vallankumous kuningaskunnassa Henkilö: Paula Nybergh Voittoa oivalluksilla Tiesitkö tätä? Tähystin Arvot arjessa: Asiakkaan tarpeisiin vastaaminen Sarjakuva: Kalevanmiekat 18 Kliinisissä tutkimuksissa lääkkeen teho ja turvallisuus varmistetaan ihmisillä ORION

6 AJANKOHTAISTA Kuvat Susanna Kekkonen, Plugi, Rodeo ja Sarri Kukkonen Orionin lääkemyynti apteekkeihin vahvassa kasvussa alkuvuonna Orionin reseptilääkkeiden myynti tukkuportaasta apteekkeihin kasvoi tammi kesäkuussa euromääräisesti 11,7 prosenttia. Itsehoitolääkkeiden vastaava kasvu oli 10,2 prosenttia. Luvut perustuvat Suomen Lääkedatan tilastoihin. Vertailuajankohtana on edellisvuoden vastaava ajanjakso. Orionin kasvuprosentit ovat selvästi suuremmat kuin apteekkien ostot keskimäärin. Reseptilääkemyynti apteekkeihin kasvoi kokonaisuudessaan alkuvuonna 6,7 prosenttia. Itsehoitolääkkeissä kasvu oli 4,1 prosenttia. Kun itsehoitolääkemyynnin kasvusta jätetään Orionin tuotteiden osuus pois, jää muiden kasvuksi 1,9 prosenttia. Kokonaistasolla reseptilääkkeiden tukkumyynti apteekkeihin jakaantui selkeästi kahtia. Ei-vaihtokelpoisten euromääräinen myynti kasvoi 12,6 prosenttia. Sen sijaan vaihtokelpoisten reseptilääkkeiden myynti oli euroissa edellisvuoden vertailukauden tasolla, mutta pakkausmääräinen myynti kasvoi 2,9 prosenttia. Orionin vaihtokelpoisten reseptilääkkeiden tukkumyynti kasvoi peräti 14,5 prosenttia. Ei-vaihtokelpoisissa Orionin kasvu oli 8,8 prosenttia. Lääketeollisuus uudisti eettiset ohjeensa Lääketeollisuus ry on päivittänyt lääkemarkkinointia ja lääkkeisiin liittyvää viestintää koskevan ohjeistuksensa. Aiemmin Lääkemarkkinoinnin ohjeet -niminen säännöstö on nyt nimeltään Eettiset ohjeet. Periaatteissa korostuvat nyt entistäkin enemmän toiminnan läpinäkyvyys ja avoin yhteistyö eri kumppanien kanssa. Uusi ohjeistus tuli voimaan heinäkuun alussa ja se on kaikkia Lääketeollisuus ry:n jäsenyrityksiä sitova. Ensimmäisestä markkinoinnin omaehtoisen ohjauksen säännöstöstään lääkeyhtiöt ovat sopineet keskenään jo lähes 50 vuotta sitten. Lääkemarkkinoinnin ohjeiden lisäksi samoihin kansiin on koottu nyt lääketeollisuuden ja potilasjärjestöjen välistä yhteistyötä, kuluttajille suunnattua terveys- ja sairausviestintää sekä hyviä lääke-esittelytapoja koskevat ohjeet. Terveydenhuollon ammattilaisten sekä muun muassa potilasjärjestöjen kanssa tehtävä yhteistyö on myös entistä laajemmin ohjeiden piirissä. Lääketeollisuuden eettiset ohjeet ovat lääkkeitä valmistavien ja markkinoivien yritysten yhdessä hyväksymät. Ohjeiden tehtävänä on viitoittaa lääkeyritysten viestintää ja markkinointia. Tavoitteena on varmistaa informaation asianmukaisuus, tietojen luotettavuus ja menettelytapojen asiallisuus. Lähes kaikki Suomessa lääkkeitä markkinoivat yritykset ovat sitoutuneet noudattamaan yhteisiä eettisiä ohjeita. Ulkopuolelle ovat jättäytyneet lähinnä Rinnakkaislääketeollisuus ry:n jäsenyritykset. Lääketeollisuuden omaehtoinen valvonta täydentää viranomaisvalvontaa. Eettiset ohjeet ovat saatavilla Lääketeollisuus ry:n kotisivulta 6 ORION

7 Orion sijoittajamessuilla Orion osallistuu SIJOITUS INVEST tapahtumaan Helsingin Wanhassa Satamassa ke to Tule tapaamaan meitä C-saliin, osastolle 14b. Messujen yhteydessä Orionilla on kaksi yhtiöesittelyä molempina päivinä D-salissa klo Orionin toimitusjohtaja Timo Lappalainen on tavattavissa osastollamme ke klo ja talousjohtaja Jari Karlson to klo Pääsylippuja tapahtumaan voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta Koska lippuja on rajoitetusti, voimme toimittaa korkeintaan 2 lippua tilaajaa kohden. Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan kanssamme! Orion esittäytyy sijoittajille verkossa Lisäksi Orion osallistuu ensimmäistä kertaa järjestettäviin Virtuaaliset Sijoitusmessut tapahtumaan. Tapahtuman järjestäjänä toimii Kauppalehti. Pääset tutustumaan Orionin esittelyvideoihin osoitteessa sijoitusmessut. Markkinointikiellolla voit estää Orion-lehden ja vuosikertomuksen tulon Orion Oyj haluaa pitää aktiivista yhteyttä omistajiinsa tarjoamalla heille tietoa yhtiön asioista Orionlehdellä ja vuosikertomuksella. Niinpä ainakin toistaiseksi lähetämme osakasjulkaisumme edelleen postitse. Monilla pörssi yhtiöillä tiedot ovat vain Internetissä. Postitamme osakkeen - omistajillemme vuosikertomuksen ja kolme kertaa vuodessa ilmestyvän Orion-lehden Suomen Arvopaperikeskuksen ylläpitämän osakasrekisterin mukaisiin osoitteisiin. Jos samassa osoitteessa on enemmän kuin yksi osakkeenomistaja, posti tuo heille kullekin oman lähetyksen. Osakasrekisteriin ei valitettavasti ole mahdollista tehdä yksilöityjä määrityksiä, joilla voisi rajoittaa postituksia. APK:lla on kuitenkin yksi keino: osakkeenomistaja, joka ei halua saada näitä painotuotteita, voi pyytä APK:ta määrittämään osakasrekisteriin markkinointikiellon. Kieltoa ei tosin voi määritellä Orionkohtaisesti, vaan se kattaa samalla osakkaan kaikki muutkin pörssiosakkeet. Jos ette halua saada osakkeenomistajille tarkoitettuja lähetyksiä Orionilta tai miltään muultakaan omistamaltanne pörssiyhtiöltä, voitte ilmoittaa siitä APK:hon lähettämällä markkinointikieltopyynnön sähköpostitse osoitteeseen yp@ncsd.eu tai postitse osoitteeseen Suomen Arvopaperikeskus Oy, PL 1110, Helsinki. Pyynnöstä tulee ilmetä nimenne ja osoitteenne. Postittaessaan osakkeenomistajilleen virallisia lähetyksiä Orion ei ota markkinointikieltoa huomioon. Tällaisia ovat esimerkiksi sellaiset yhtiökokouskutsut, jotka on osakeyhtiölain mukaisesti lähetettävä osakkeenomistajalle kirjeitse. ORION

8 AJANKOHTAISTA Orionin oikeudet Paclical Vet -lääkkeeseen Euroopan laajuisiksi Orion Oyj:n Eläinlääkkeet-yksikkö on saanut elokuun lopussa solmitulla uudella lisenssisopimuksella entistä laajemmat markkinointioikeudet koirille kehitteillä olevaan Paclical Vet (paklitakseli) -syöpälääkkeeseen ruotsalaiselta Oasmia Pharmaceutical AB:ltä. Uusi sopimus laajensi markkinointioikeudet kattamaan koko Euroopan. Maaliskuussa 2008 solmittu aiempi sopimus antoi Orionille oikeudet myydä ja markkinoida tuotetta Pohjoismaissa ja eräissä itäisen Euroopan maissa. Jos lääke saa myyntilupia, se on ensimmäinen ja myös varsin innovatiivinen eläinkäyttöön tarkoitettu syövän lääkehoito. Jo loppuvuonna 2007 Orion solmi Oasmian kanssa markkinointisopimuksen, joka koskee munasarja syövän hoitoon kehitteillä olevaa Paclicalia, jossa myös on vaikuttavana aineena paklitakseli. Orionille oikeudet inkontinenssilääke Kenteraan Recordatilta Orion Oyj on saanut italialaiselta Recordati S.p.A. -yhtiöltä Pohjoismaat ja Sveitsin kattavat markkinointioikeudet Kentera-lääkkeeseen, jota käytetään virtsankarkailun ja yliaktiivisen rakon hoitoon. Lääke on reseptilääke, jonka valmisteyhteenvedon mukainen käyttöaihe on pakkoinkontinenssin ja/tai tihentyneen virtsaamistarpeen ja kiireellisen virtsaamispakon oireenmukainen hoito potilailla, joiden rakon toiminta on epävakaa. Lisenssisopimus vahvistaa Orionin urologian ja onkologian tuoteportfoliota Sveitsissä ja Pohjoismaissa. Kenteran vaikuttava aine on oksibutyniini, ja lääke annostellaan ihon kautta laastarilla kahdesti viikossa. Kentera on toistaiseksi ainoa muulla tavoin kuin suun kautta annosteltava inkontinenssin hoitoon hyväksytty valmiste. Kentera on yhdysvaltalaisen Watson Pharmaceuticals, Inc:n kehittämä lääke, ja se on jo laajasti markkinoilla eri puolilla maailmaa. Orion on parhaillaan tuomassa Kenteraa markkinoille kaikissa Pohjoismaissa ja lanseeraa tuotteen Sveitsissä arviolta vuoden loppupuolella. Recordati saa Orionilta rojalteja myyntituotoista. Euroopan asema lääketutkimuksessa heikkenee Euroopan lääketeollisuusyhdistyksen EFPIA:n tilastojen mukaan lääketeollisuuden osuus koko maailman teollisuuden tutkimus- ja tuotekehitysinvestoinneista on 19 prosenttia. Lääketeollisuudessa tutkimus- ja tuotekehitysmenojen osuus liikevaihdosta on teollisuudenaloista suurin, keskimäärin 15,9 prosenttia. Lääketeollisuus työllistää Euroopassa ihmistä, joista työskentelee tutkimus- ja tuotekehitysyksiköissä. Eurooppa on menettänyt asemiaan. Kaudella lääkeyhtiöiden tutkimus- ja tuotekehitysinvestoinnit kasvoivat USA:ssa yli viisinkertaisiksi, kun Euroopassa tutkimuspanostukset kasvoivat vain hieman yli kolminkertaisiksi. Lisäksi viime aikoina Euroopassa on suljettu paljon t&k-yksiköitä ja avattu uusia Aasiassa. EFPIA:n toimitusjohtajan Brian Ager varoittaakin, että tämä heikentää entisestään Euroopan asemaa. 8 ORION

9 Orion kerää Venäjällä ideoita kentältä Vaikea markkina saa ideoimaan uusia tapoja pärjätä kovassa kilpailussa. Innovaatiokilpailu vauhdittaa Orionin myyntiä ja rakentaa yrityskuvaa. Teksti Helinä Hirvikorpi Kuva Kreetta Järvenpää Orionin kaltaisen yrityksen on tärkeää osata toimia kussakin liiketoimintaympäristössä kyseisen kulttuurin vaatimalla tavalla. Orionin Itä-Euroopan maiden aluejohto on järjestänyt kilpailun Innovatiivisin maa. Innovaatiokilpailun taustalla on myös Orionin yrityskuvan rakentaminen näillä markkina-alueilla. Kilpailun voitti Venäjä ja kunniamaininnan sai Ukraina. Orionin Venäjän-johtaja Anna Panina kertoo, että Innovatiivisin maa -kilpailussa Venäjällä päätettiin jo alussa keskittyä ideoihin, joita tulee suoraan kentältä. Tämä siksi, että markkinointiosaston on oltava joka tapauksessa varsin luova, koska se kuuluu markkinoinnin olemukseen. Toiseksi meillä on varsin rajoitetut resurssit kentällä. Siksi väkemme pitää olla fiksua ja luovaa saadakseen kilpailuetua. Joka kuukauden lopussa keräämme myyntiedustajien ja myyntijohdon uusia ideoita, arvioimme ne ja tuemme parhaimpien soveltamista käytäntöön, Anna Panina kertoo. Enemmistö ideoista on liittynyt uusien kiinnostavien indikaatioiden eli käyttöaiheiden ja markkinoiden löytämiseen sekä uusien asiakassegmenttien löytämiseen tuotteille, jotka ovat Orionin myyntisalkussa. Tärkeimmät Orionin tuotteet Venäjällä ovat ripulilääke Rehydron, reumalääke Metypred (metyyliprednisoloni) ja estrogeenivalmiste Divigel. Kilpailussa tuli esiin myös muutamia kiintoisia ideoita Parkinson-lääke Stalevon (levodopa, karbidopa ja entakaponi) ja sydänlääke Simdaxin (levosimendaani) markkinoimiseksi. Myös näiden tuotteiden myynti on Venäjällä kasvussa. Vauhdilla kasvava markkina Lääkkeiden markkinointi on nykyisin jännittävää Venäjällä. Markkina kasvaa erittäin dynaamisesti, ja kasvuluvut ovat parempia kuin muualla Euroopassa, mukaan lukien itäinen Eurooppa. Ja tietysti maan koko ja väkiluku huomioon ottaen potentiaali on merkittävä, Anna Panina luonnehtii. Orion vaikka onkin vielä pieni tekijä Venäjällä on viime vuosina kasvanut voimakkaasti. Anna Panina tuli Orionin palvelukseen vuonna 2002, jolloin Venäjän-organisaatiossa työskenteli 13 ihmistä. Henkilöstöä on nyt 75, ja liikevaihto on viisinkertaistunut. Kisa jatkuu Ukrainassa on noin 47 miljoonan ihmisen markkina. Johtaja Viktor Poushkarev kertoo, että Orionin tiimiin kuuluu Kiovassa 23 ihmistä. Lääkeportfoliossa on 20 tuotetta. Lääke-esittelyt terveysammattilaisille sekä alan erikoisjulkaisut ovat pääasialliset keinot markkinoida reseptilääkkeitä. Haluamme kasvattaa myös itsehoitotuotteiden, etenkin Rehydronin, myyntiä. Mainonnan kasvavat kustannukset ja tv:n ja radion pienentynyt teho medioina vaativat meitä luomaan kokonaan uusia keinoja markkinoinnin tehostamiseen, Poushkarev mainitsee. Innovatiivisin maa -kilpailu jatkuu itäisen Euroopan alueella. Idea on lisätä luovuutta markkinointikeinojen käytössä myynnin kasvattamiseksi paikallisilla markkinoilla. Useissa maissa myyntihenkilöt ovat keksineetkin uusia tapoja myydä uusille asiakaskunnille. Virossa taas on tehty markkinointiin liittyviä uudistuksia, kuten tietyn väriteeman lanseeraus tietyn tuotteen yhteydessä, Itä-Euroopan myyntijohtaja Sari Kailanko kertoo. π ORION

10 STRATEGIA 10 ORION

11 kasva Oivalla ja Orion mietti valmiiksi keinot, joilla taata kasvu entakaponin patentin raukeamisen jälkeen. Katse suuntautuu nyt Eurooppaan. Teksti Hanna Repo, Jussi-Pekka Aukia Kuvat Susannna Kekkonen VARMISTA KASVU TOIMI OIVALTAVASTI LAAJENE EUROOPPAAN Varmista kasvu. Laajene Eurooppaan. Toimi oivaltavasti. Siinä kolme pääteemaa, jotka tiivistävät Orionin strategian vuosille Orion ei kilpaile suuruuden tuomilla eduilla, ja siksi uskon, että kilpailuetumme on maailmanluokan johtajuudessa, innovatiivisuudessa ja tehokkaassa verkostoitumisessa, toimitusjohtaja Timo Lappalainen linjaa. Nyt strategia laadittiin viideksi vuodeksi aiemman kymmenen vuoden sijaan. Viideksi, koska entakaponin peruspatenttisuoja päättyy tämän strategiakauden aikana. Patentin voimassaolon päätyttyä markkinoille tulee useita muita vastaavia valmisteita. Orionin lähivuosien haaste on, millä eri tavoin korjataan tilanne, joka patentin umpeutumisen myötä tulee entakaponivalmisteiden liikevaihtoon. Entakaponia ei pystytä korvaamaan yhdellä tuotteella, vaan korvaava reitti tehdään monesta eri polusta, ja tämä vaatii muutoksia toimintatapoihin. Tänä vuonna yhtiön strategiakierroksella keskityttiin tiukasti tarkentamaan keinoja, joilla Orion pysyy molekyylipatenttien umpeutumisesta huolimatta kasvavana ja voittoa tuottavana yrityksenä. Orionin taloudelliset tavoitteet pysyvät samoina kuin edellisellä strategiakaudella. Lähivuosien liikevaihdon kasvua nopeutetaan tuote-, portfolio- ja yritysostoilla. Liikevoittoa kasvatetaan ja omavaraisuusaste pidetään yli 50 prosentissa. Uuden toimitusjohtajan näköinen Orionin strategiaprosessi on rakennettu orionilaisia osallistavaksi prosessiksi, jotta strategia tulisi lähelle orionilaisten arkea. ORION

12 Konsernin uusi strategia työstettiin tämän vuoden keväällä ja hyväksyttiin kesäkuussa. Strategiaprosessissa ensin toimitusjohtaja valitsee johtoryhmän kanssa aiheet, joihin strategiakierroksella keskitytään. Nyt Timo Lappalainen oli laatimassa painopisteitä ensimmäisen kerran toimitusjohtajana. Keskeisimmän linjavedon teimme johtoryhmässä heti vuoden alussa, jolloin päätimme keskittyä strategiassa seuraaviin viiteen vuoteen aiemman kymmenen vuoden näkökulman sijaan. Lisäksi näimme Orionin kokonaisuuden selkeäksi vahvuudeksi, jolle on hyvä rakentaa uutta liiketoimintaa. Suurta linjamuutosta yrityksessä ei ole tapahtunut, mutta toimintaa on täsmennetty. Nyt keskitytään konkreettisiin toimiin, joilla strategia saadaan elämään ja tavoitteet toteutettua. Liiketoimintaympäristö muuttuu jatkuvasti, joten reagointikyvyn pitää olla kunnossa koko ajan. Strategiaprosessissa on tärkeää poikkiorganisatorinen kommunikointi ja yhteistyö. Kevään aikana noin 150 henkilöä osallistui aktiivisesti strategian työstämiseen, strategiatyön koordinoinnista vastaava Virve Laitinen kertoo. Strategian ydin on Timo Lappalaisen mukaan entistä konkreettisempi eurooppalaisuus. Suomessa olemme markkinajohtaja, Skandinaviasta rakennamme kotimarkkinaa, Saksan ja Englannin toimintoja vahvistamme nykyisestään. Keskisessä ja itäisessä Euroopassa kasvu ja panostuksemme jatkuvat yli markkinakasvun ja Etelä-Eurooppaan laajentuminen perustuu alkuperälääketyyppisiin tuotteisiin. Varmista kasvu Ensi vuonna alkavan strategiakauden selkeä tavoite on kilpailukyvyn ylläpitäminen pitkällä aikavälillä. Niinpä Orionissa mietittiin, mitkä seikat tuovat juuri sille kilpailuetuja. Toiminnan tehokkuuden parantaminen on tärkeä osa strategian toteuttamista. Toimitusketju sekä tutkimus- ja kehitystoiminta tulee saattaa kilpailukyvyltään kansainväliselle huipputasolle. Strategian päälinjaukset ovat kestäneet markkinoiden muutokset, eikä niitä ole ollut tarvetta muuttaa. Sen sijaan olemme päässeet selkeästi syvemmälle ja käytännön tasolle monien strategisten hankkeiden osalta, Lappalainen kertoo. Kannattavuutta ja kasvua taataan myös laajenemalla Eurooppaan. Tavoitteena on kiihdyttää etenkin Erityistuotteiden ja Alkuperälääkkeiden liiketoimintojen kasvua Euroopassa. Strategisesti tärkeä osa on Fermionilla, joka valmistaa Orionin alkuperälääkkeiden vaikuttavat aineet. Orion hakee kasvua myös lääkeraakaaineista, diagnostiikasta ja eläinlääkkeistä. Yhtiö hyödyntää eläinlääkkeisiin ihmislääkkeiden tutkimusta ja kehitystä, sillä eläinlääkintäsovellukset ovat myös ihmislääkkeiden elinkaaren hallinnan mahdollisuus. Tätä synergiaa pyritään vahvistamaan entisestään seuraavalla strategiakaudella. Diagnostiikkaliiketoiminnan ykkös - tavoite on edelleen olla johtava yritys vali tuilla lähitestaukseen tarkoitetuilla diagnostisilla testeillä avoterveydenhuollossa. Kaksi vahvaa tukijalkaa Aikaisemmin alkuperälääkkeet ovat olleet Orionille selkeä kasvun moottori sekä lyhyellä että keskipitkällä aikavälillä, ja geneerisiin valmisteisiin keskittyvä Erityistuotteet-liiketoiminta on ollut vasta hyvänä kakkosena. Nyt nähdään, että molemmat ovat yhtä vahvoja tukijalkoja. Erityisesti Itä-Euroopassa Erityistuotteet-yksiköllä on monen kymmenen prosentin kasvuvauhti, ja se on merkittävä suunta vielä tämän strategiakauden jälkeenkin. Tämän strategiakauden aikana jaetaan pelikortit ja nähdään, ketkä ovat merkittäviä pelureita Itä-Euroopassa, konsernin kehitysprojekteista vastaava johtaja Aino Takala sanoo. Alkuperälääkepuolella toiminta on monimuotoisempaa kuin ennen. Kun aikaisemmin lääkeideaa kehiteltiin ensin kaksitoista vuotta ja putken päästä tuli markkinoille valmis tuote, nyt mukana on lisensointia, myyntiin tulee alkuperäistyyppisiä tuotteita ja lisäarvoa tuottavia VISIO Orion on innovatiivinen eurooppalainen lääke- ja diagnostiikkayritys, joka painottaa liiketoiminnassaan lääkehoitojen ja diagnostisten testien kehittämistä globaaleille markkinoille. 12 ORION

13 tuotteita, kuten uudentyyppisiä innovatiivisia lääkkeiden annostelumuotoja. Markkinoilla olevien alkuperälääkkeiden elinkaaren hallinnalla pyritään tasapainottamaan tutkimuksen ja tuotekehityksen riskejä. Uusi rakentamisen filosofia Orionilla on oma myyntiorganisaatio 18 maassa, Suomi mukaan lukien. Nyt työn alla on eteläisen Euroopan myyntiorganisaation rakentaminen. Orionissa harkitaan aina tapauskohtaisesti, perustetaanko maahan oma organisaatio vai käytetäänkö yhteistyökumppania. Jokainen maa on erilainen, ja joka maasta on löydettävä oma kenttänsä, johon erikoistua. Neurologiaan, psykiatriaan, syöpäsairauksiin ja urologiaan Orionilla on tarjolla tuotteita useissa maissa, mutta tuotteiston rakenteessa on suuria maakohtaisia eroja. Yhdessä maassa jo pitkään markkinoilla ollut tuote voi olla toisaalla vielä uutuus, koska esimerkiksi hoitokulttuuri ja korvausjärjestelmät ovat eri maissa erilaiset. Orion laajentuu Eurooppaan markkinavetoisesti. Se ei perusta maihin ensin organisaatioita ja katso sitten, mitä organisaatio saa aikaan. Yhtiön filosofia kuuluukin: Eurooppaa ei rakenneta organisaatioilla vaan tuotteilla. Eurooppa-strategiaan kuuluu myös lisensiointitoiminnan lisääminen. Alkuperälääkkeissä Orion pyrkii lisäämään kehitysaihioiden sisäänlisensointia. Erityistuotteet-yksikköön Orion hankkii sisäänlisensioinnilla uusia tuotteita etenkin pohjoismaisille markkinoille sekä Keski- ja Itä-Eurooppaan. Maissa, joissa Orionilla on omat myyntiorganisaatiot, yhtiö vauhdittaa kasvuaan tuote-, tuoteportfolio- ja yritysostoin. Partneritoimintaa ja itsenäisyyttä Valittuihin terapia-alueisiin kohdistuva tutkimus ja tuotekehitys on tärkeä osa Alkuperälääkkeet-liiketoimintaa. Orion painottaa tutkimuksen ja kehityksen varhaisia vaiheita. Laajimman, 3. kliinisen tutkimusvaiheen kustannukset ja riskit yhtiö pyrkii jakamaan partnereiden kanssa etenkin Euroopan ulkopuolella. Partneruudet ja verkostoituminen ovat tärkeitä toimintatapoja niin tutkimuksessa ja tuotekehityksessä kuin tuotteiden maailmanlaajuisessa kaupallistamisessakin. Omien molekyylien loppuvaiheen kehittämiseen Orion hakee partneria. Riski- ja rahoitussyistä partneria käytetään myös tuotteiden viemiseen markkinoille. Verkottumista on myös tutkimuksessa, tuotekehityksessä ja tuotannossa. Verkostojen avulla voidaan selvittää toimintamahdollisuuksia joka puolella maailmaa, parhaillaan esimerkiksi myös Kiinassa ja Intiassa. Partneriyhteistyön ohella on liiketoiminnan kannalta tärkeää olla itse mukana markkinoilla. Tavoitteena on hallita uusien alkuperälääkkeiden myyntiluvat ja hinnoitteluprosessi Euroopan laajuisesti itse. Oivaltavaa toimintaa Kolmas strategian pääteema on oivaltava toimintatapa. Se tarkoittaa liiketoiminnan jatkuvaa kehittämistä ja uusien, innovatiivisten ratkaisujen löytämistä. Oivaltavaan toimintaan kuuluu ihmisten, johtamisen, prosessien, asiakkaiden ja partneruuksien tarkasteleminen yhtenä kokonaisuutena yrityksen strategian kanssa. Orion miettii uusilla markkinoilla etenemisen tarkkaan ja täsmällisesti, mutta säilyttää silti ketteryyden reagoida. Toimintaa arvioidaan ja mitataan koko ajan, jotta varmistetaan myös jatkuva oppiminen ja toiminnan parantaminen. Hankkeet tuotekehityksestä ja toimitusketjusta ovat vahva osoitus oivaltavasta toiminnasta. Teemme erinomaisesti kaiken, mitä teemme. Järjestelmällisesti ja jäsennellysti, ketterästi ja innovatiivisesti. Oivaltava toiminta tarkoittaa myös aktiivista ja läpinäkyvää toteuttamista sekä jatkuvaa oppimista ja parantamista. Tällä tavalla kohotamme Orionin tutkimuksen ja tuotekehityksen sekä toimitusketjun maailmanluokan tasolle, toimitusjohtaja Timo Lappalainen sanoo. ORION

14 Orion Skandinaviassa: Go Scandinavia go Orionin toiminta Skandinaviassa vastaa Orionin strategiaa pienoiskoossa. Orion menestyy Ruotsissa ja Pohjoismaissa erinomaisesti, vaikka toimintaympäristö eroaa voimakkaasti maittain, kertoo lääkemyynnin Pohjoismaiden aluejohtaja Kaisa Tarkkanen. Saavutus on erityisen merkittävä Ruotsissa, jota pidetään avoimuuden ja kilpailutuksen suhteen maailman edistyksellisimpänä lääkemarkkinana. Ruotsilla on pitkät perinteet lääkealalta, ja se on tuottanut merkittäviä lääkeyhtiöitä kuten Astran (nykyinen AstraZeneca) ja Pharmacian (Pfizer) globaaleille markkinoille. Ruotsi on noussut monilla lääkemarkkinoita koskevilla uudistuksilla innovatiiviseksi pilottilaboratorioksi, jonka käyttöön ottamat ratkaisut leviävät jatkossa muualle maailmaan. Norja ja Tanska ovat naapuriinsa verrattuna enemmän paikallisia lääkemarkkinoita. Pystymme toimimaan tehokkaasti kaikissa kolmessa skandinaavisessa terveydenhuollon järjestelmässä. Kun toiminnan tehokkuus on riittävän vahvalla pohjalla, pystymme sopeutumaan isoihinkin muutoksiin. Ja pienenä yrityksenä olemme keskeisiä kilpailijoitamme vikkelämpi ja joustavampi. Esimerkiksi Ruotsin apteekkiuudistus merkitsee meille ennen kaikkea mahdollisuutta, kunhan uudet pelisäännöt on ensin opittu, sanoo Kaisa Tarkkanen. Orion on Ruotsin markkinoilla kevyempää keskikastia. Se on runsaan 20 miljoonan euron liikevaihdolla neljäskymmenes noin 200:sta maassa toimivasta lääkeyrityksestä. Kolmen vuosikymmenen historia Pohjoismaissa takaa toisaalta hyvän tunnettuuden. Orion on kasvanut viime vuosina voimakkaasti Ruotsissa. Kasvu nojautuu kahteen strategian mukaiseen tukijalkaan: innovaatio lääkkeisiin sekä geneerisiin lääkkeisiin ja itsehoitotuotteisiin. Vaikka Ruotsissa Parkinson-lääke Stalevon myynti oli yksi suhteellisesti nopeimmin kasvaneista Euroopassa, kasvu oli vahvaa ja tervettä kaikilla liiketoiminta-alueilla. Olemme integroituneet osaksi täkäläistä terveydenhuoltoa ja tunnustamme sen tosiasian, että erilaisilla potilailla on erilaisia tarpeita. Panostamme sen vuoksi yhtä paljon kaikkiin potilaisiin siitä riippumatta, tarvitsevatko he alkuperälääkkeitä, geneerisiä lääkkeitä vai itsehoitolääkkeitä. Kaisa Tarkkanen on Orionin lääkemyynnin Pohjoismaiden aluejohtaja. Orion Britanniassa: Tuoteportfolio laajenee Lähinnä alkuperälääkkeiden markkinointiin keskittynyt Orionin tytäryhtiö Orion Pharma (UK) Ltd. Britanniassa pyrkii jatkossa vahvistamaan myös geneeristen tuotteiden portfoliotaan. Britannia ja Irlanti ovat konservatiivinen lääkemarkkina, jossa uudet lääkkeet otetaan hitaasti käyttöön, mutta lyötyään itsensä läpi ne säilyvät vastaavasti pitkään lääkärien työkaluvalikoimassa. Stalevo on nyt lähtenyt kunnolla liikkeelle myös tällä alueella. Vuonna 2007 myynnin kasvu oli 40 prosenttia, ja kasvun odotetaan jatkuvan vielä useiden vuosien ajan. Entakaponilääkkeet ovat Orionin merkittävimmät tuotteet Britanniassa ja Irlannissa. Maajohtaja Hao Pan kertoo, että asiakkaiden mahdollisimman nopea siirtyminen Comtess - lääkkeestä uudempaan Stalevoon on Orionin alueella ykköstavoite. Tässä meitä auttaa muun muassa uusien annoskokojen tuominen markkinoille potilaskohtaista annostusta helpottamaan. Myös uusia alkuperälääkkeitä on luvassa. Ensi vuonna myyntiin tuleva eturauhassyöpälääke Vantas istuu erittäin hyvin nykyiselle myyntiorganisaatiolle, joka työskentelee erikoislääkäreiden ja sairaaloiden parissa. Myös kliinisten tutkimusten kolmannessa vaiheessa oleva tehohoidon rauhoite sopisi erinomaisesti valikoimiin. Pyrimme hyödyntämään mahdollisimman hyvin olemassa olevia resursseja. Toimimme erittäin kannattavasti, sillä meillä on virtaviivainen organisaatio. Kolme neljästä työntekijästämme työskentelee asiakasrajapinnassa, Hao Pan kertoo. Orionille on asetettu haastavat kasvutavoitteet Britanniassa ja Irlannissa, sillä myynnin odotetaan lähes kaksinkertaistuvan 4 5 vuoden sisällä. Hao Pan pitää tavoitteita realistisina. Kolmas keskeinen kasvun työkalu ovat yhteistyökumppanien myymien tuotteiden aikaisempaa parempi kontrolli sekä uusien geneeristen tuotteiden lanseeraaminen Britannian ja Irlannin markkinoille. Markkina on täällä erittäin kilpailtu, mutta uskomme että on vielä löydettävissä kannattavia erityisalueita, joihin Orionilla on sopivia tuotteita. Hao Pan on Orionin Ison-Britannian maajohtaja. 14 ORION

15 Orion Itä-Euroopassa: Kasvua laajalla rintamalla Itä-Euroopassa jaetaan parhaillaan tulevaisuuden lääkemarkkinoita. Orion pyrkii kaappaamaan oman osansa kakusta. Orionin Itä-Euroopan alueen yli 300 miljoonaa asukasta vaurastuvat ja kehittävät terveydenhoitoaan. Laajalla, kaikkiaan 9 omaa maata ja lisäksi 6 7 muuta, Ukrainan kautta hoidettua maata käsittävällä alueella Orionin lääkkeiden myynti kasvoi viime vuonna 30 prosenttia eli noin 2 3 kertaa maakohtaisia markkinoita nopeammin. Ukrainan maajohtaja ja Itä-Euroopan vt. aluejohtaja Viktor Poushkarev muistuttaa, että absoluuttiset myyntiluvut ovat vielä suhteellisen pienet. Suunta on kuitenkin oikea. Tavoitteenamme on kasvaa seuraavan viiden vuoden aikana Orionin kolmanneksi suurimmaksi markkina-alueeksi, jossa haluamme olla tärkeä toimija edustamillamme terapia-alueilla. Toisin kuin muualla Euroopassa, täällä on vielä paljon aitoa, hoitotarpeeseen perustuvaa kasvupotentiaalia ja kysyntää hyville hoitomuodoille, Poushkarev kertoo. Orionilla on vuoden kokemus toiminnasta Itä-Euroopan maissa, ja sen asema alueella on vahva. Sillä on hyvä tuote - portfolio sekä hyvät partnerit ja jakelukanavat. Poushkarev kehuu myös asiantuntevaa paikallista myynti- ja markkinointiväkeä. Itä-Eurooppa on viime vuosina eriytynyt maittain ja alueittain eri suuntiin. Keskeinen haasteemme on löytää maakohtaisesti oikeat liiketoimintamallit, jotka tyydyttävät asiakkaiden tarpeet. Toisaalta haemme synergiaa kaikin mahdollisin tavoin, pyrkien monipaikalliseen markkinointistrategiaan valikoiduissa tuotteissa. Orionin suurin vahvuus on geneerisissä tuotteissa, joista monet ovat myyntimaissaan tunnettuja merkkituotteita. Näiden ympärille ollaan luomassa terapia-alueittain laajempia tuotekokonaisuuksia. Yhdessä maassa menestyneitä tuotteita pyritään lanseeraamaan myös muualle. Meillä on ensi vuonna yksittäisiä maakohtaisia tuotelanseerauksia yhteensä 200. Lanseerausten hallinta onkin yksi suurimmista haasteistamme. Toiminta on laajenemassa myös niille terapia-alueille, joilla Orionilla on vahvoja alkuperälääkkeitä. Kolmas vahva tukijalka ovat itsehoitotuotteet. Me voimme lähivuosina tarjota itäeurooppalaisille asiakkaillemme erinomaisen vahvoista geneerisistä merkkituotteista ja omista alku perä lääkkeistä koostuvan portfolion. On taottava, kun rauta on kuuma. Viktor Poushkarev on Orionin Ukrainan maajohtaja ja toimii tällä hetkellä Itä-Euroopan vt. aluejohtajana. Orion Etelä-Euroopassa: Uusille markkinoille Orion haluaa olla läsnä kaikkialla Euroopassa. Uusi Etelä-Euroopan toiminta rakennetaan kevyeksi ja tuotelähtöiseksi. Orionin Etelä-Euroopan alue käsittää kaikki ne toistakymmentä Euroopan maata, joissa Orionilla ei ole ollut aikaisemmin omaa organisaatiota, sekä Adrianmeren itäpuoliset valtiot. Vaikka uuteen alueeseen kuuluu Alankomaiden ja Itävallan kaltaisia pohjoisempia maita, sen painopiste on Espanjan, Italian, Ranskan ja Kreikan isoilla markkinoilla. Myyntijohtaja Pekka Kaivola kertoo, että Orionin tavoitteena on kattaa koko Eurooppa oman toiminnan voimin. Lähdemme liikkeelle tuotteiden kautta. Jo ottaessamme tehohoidon rauhoite deksmedetomidiinin Euroopan-kehitystyön haltuumme päätimme myös pitää kaupallistamisen kannalta keskeiset strategiset asiat omissa käsissämme. Tällä tarkoitamme myyntilupaa, päätöstä hinnoittelusta, jakelukanavasta ja kaupallistamisen keinoista. Samoin lisensioidessamme eturauhassyöpälääke Vantaksen halusimme sille koko Euroopan kattavat oikeudet. Vantas on ensimmäinen konkreettinen tuote, jolla uusi aluekonsepti otetaan käyttöön maa kerrallaan. Tuote lanseerataan ensimmäiseksi Espanjassa ja Italiassa sekä myöhemmin esimerkiksi Ranskassa. Kaivola myöntää, että tuotteiden lanseeraaminen kaikkiin alueen yksittäisiin maihin on työlästä. Toisaalta sillä tasataan riskejä. Olemme osoittaneet jo Itä-Euroopassa, että tällainen kärsivällisen tekemisen strategia toimii. Myös keskittyminen rajatuille erikoislääkärien markkinoille pitää riskit hallinnassa. Liikkeelle lähdetään ruohonjuuritasolta: tuotteista, ei organisaatioista. Kuhunkin maahan tarvitaan vähintään yksi avainhenkilö, joka tuntee markkinan ja tilaa palvelut. Myyntimiehet voivat olla joko omia tai vuokrattuja. Olemme jo tähänkin asti tarjonneet joka maahan joitakin tuotteita. Nyt pyrimme systematisoimaan läsnäoloamme, hakemaan maakohtaisesti mielekästä uutta tekemistä ja etsimään uusia mahdollisuuksia kannattavaan liiketoimintaan. Strategia rakentuu patenttisuojattujen lääkkeiden ympärille. Niiden oheen rakennetaan maakohtaisesti tuoteportfolioita hyödyntäen olevat ja tulevat tuotesynergiat. Varaudumme kliinisten tutkimusten kolmannessa vaiheessa Euroopassa olevan deksmedetomidiinin markkinoille tuloon. Tänä vuonna lisensioitu Vantas on puolestaan päänavaus urologian terapia-alueella. Onnistuminen lanseerauksissa helpottaa tulevaisuuden sisäänlisensiointeja. Pekka Kaivola on Orionin lääkemyynnin johtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen. ORION

16 TULOS 1 6/2008 ORIONIN KESKEISIÄ LUKUJA KAUDELTA 1 6/2008 milj. EUR 1 6/08 % muutos 2007 Liikevaihto, milj. EUR 362,3 +4,8% 683,6 Liikevoitto, milj. EUR 108,6 +4,1% 192,0 % liikevaihdosta 30,0% 28,1% Voitto ennen veroja, milj. EUR 108,9 +3,7% 193,4 T&K-kulut, milj. EUR 50,8 +7,0% 98,5 % liikevaihdosta 14,0% 14,4% Investoinnit, milj. EUR 31,3 +113,6% 35,3 Omavaraisuusaste, % 63,0% 76,0% Nettovelkaantumisaste (gearing), % 6,8% 20,0% Korollinen vieras pääoma, milj. EUR 87,0 +328,9% 4,0 Sijoitetun pääoman tuotto, % 50,0% 44,8% Oman pääoman tuotto verojen jälkeen, % 40,1% 33,5% Osakekohtainen tulos, EUR 0,57 +3,8% 1,02 Henkilöstömäärä kauden lopussa, hlöä ,0% ORIONIN 10 MYYDYINTÄ LÄÄKEVALMISTETTA 1 6/2008 milj. EUR Stalevo 72,6 Comtess/Comtan 32,6 Eläinrauhoitteet 14,0 Easyhaler 10,7 Simdax 9,5 Burana 9,3 Divina 7,5 Enanton 6,5 Fareston 5,3 Marevan 4,5 Yht. 172,5 milj. EUR Haasteiden yli voittoon Orionille useita uusia tuoteoikeuksia vuoden toisella neljänneksellä Orion sai huhtikuussa yhdysvaltalaiselta Indevus Pharmaceuticals -yhtiöltä lisenssisopimuksella Euroopan laajuiset markkinointioikeudet Vantas -lääkkeeseen (histreliini), jota käytetään pitkälle edenneen eturauhassyövän hoitoon. Toukokuussa Orion hankki italialaiselta Recordati S.p.A. -yhtiöltä Pohjoismaat ja Sveitsin kattavat markkinointioikeudet Kentera -lääkkeeseen (oksibutyniini), jota käytetään virtsankarkailun ja yliaktiivisen rakon hoitoon. Kesäkuussa Orionin oikeudet Paclical Vet -lääkkeeseen (paklitakseli) laajenivat Euroopan laajuisiksi, kun yhtiö solmi uuden lisenssisopimuksen entistä laajemmilla markkinointioikeuksilla ruotsalaisen Oasmia Pharmaceutical AB:n kanssa. Paclical Vetiä käytetään koirien ihosyövän hoitoon. Huhtikuussa Orion käynnisti Novartiksen FIRST STEP -tutkimuksen myönteisten tulosten perusteella hakuprosessit Stalevo -lääkkeen (levodopa, karbidopa ja entakaponi) käyttöaiheen laajentamiseksi Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Orionin liikevaihto kasvoi ensimmäisen puolen vuoden aikana viisi prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Liikevaihto kasvoi siitä huolimatta, että Yhdysvaltojen dollari heikkeni ja Calcimagon poistui tuotevalikoimasta Saksassa. Myös konsernin liikevoitto parani, vaikka tutkimukseen ja markkinointiin käytettiin suunnitellusti enemmän rahaa ja myös patenttioikeudenkäynnit Yhdysvalloissa aiheuttivat kustannuksia. Yhtiön johdon arvio koko vuoden näkymistä on edelleen sama kuin aiemmin tänä vuonna: vuoden 2008 liikevaihto nousee hieman viime vuodesta, ja Orionin oman lääkemyynnin odotetaan kasvavan maltillisesti ja jatkavan kasvuaan myös ulkomailla. Orion on jatkanut tuotteistonsa vahvistamista solmimalla uusia lisenssisopimuksia. Monet näistä sopimuksista kattavat myös aikaisempaa laajemmat maantieteelliset markkinointioikeudet mahdollistaen siten askel askeleelta strategiamme mukaisen toimintamme laajentamisen Euroopassa. Tuotteet läpikäyvät alkuvaiheessa kuitenkin tuotekehitys- tai ainakin myyntilupaprosessit ennen markkinoille tuloa, joten liikevaihdon kasvu uusien sopimusten myötä vie aikaa, toimitusjohtaja Timo Lappalainen sanoo. Panostuksemme tutkimukseen jatkuvat suunnitellusti. Uuden COMT-estäjän kehittämisen lopettaminen vaihe I:n tulosten perusteella oli tietenkin pettymys, mutta meillä on meneillään useita muita hyviä hankkeita, joihin olemme jo suunnanneet ohjelmasta vapautuneet resurssit. 16 ORION

17 SIJOITUSAMMATTILAISEN SILMIN Syyskuu 2008 Heikki Urpelainen: Julkiset terveysbudjetit paisuvat Lääketeollisuus on muiden haasteiden kuin taloussyklien tai pörssien armoilla. Oleellisimmat terveydentilaan ja lääkekuluihin vaikuttavat tekijät ovat ikä, geenit ja elintavat. Terveydenhuoltomenojen osuus on teollisuusmaissa suuri, noin 7 14 prosenttia bruttokansantuotteesta. Reseptilääkkeiden osuus tästä summasta on pieni, yleensä prosenttia. Huomattavia lääkehintojen laskuja on viime vuosina tehty esimerkiksi Japanissa, Saksassa ja Unkarissa. Menestyäkseen uuden lääkkeen on läpäistävä aiempaa tiukemmat turvallisuus- ja vaikuttavuustestit, ja lisäksi lääkkeen on selviydyttävä onnistuneesti myös korvattavien lääkkeiden listalle. Orionin tuloksessa selkein ajuri ovat hyvin myyvät ja korkeakatteiset Parkinson-lääkkeet. Nämä tuotteet jauhanevat erinomaista kassavirtaa ja pitävät osingonmaksukykyä yllä ainakin patenttien erääntymiseen saakka 2012 Euroopassa ja 2013 Yhdysvalloissa. Orionin toisena tukijalkana ovat kotimarkkinassaan brändiltään vahvat geneeriset tuotteet. Näistä esimerkiksi Burana pitää markkinoinnin avulla asemansa vuodesta toiseen. Orionin strategiassa tuoteportfolion rakentaminen ostamalla ja lisensoimalla lääkejäteille marginaalisia tuotteita on ollut jatkuvuutta tuova ratkaisu. Uusien tuotehankintojen lisäksi kiinnittäisin Orionissa huomiota Parkinson-tuotteiden menestykseen Japanissa ja eturauhassyövän hoidossa käytettävään Acapodene-tuotteeseen, jota kehittää yhteistyökumppani GTx. Myös Itä-Eurooppa saattaa tarjota Orionin kokoiselle yritykselle mahdollisuuksia. Tapani Koskenkari: Nousuvirettä lääkesektorilla Kesä 2008 oli aurinkoista aikaa hajautetusti lääkeosakkeisiin sijoittaville. Etenkin bioteknologisten yritysten ja useiden globaalien lääkejättien kurssit olivat selvässä nousussa. Yleisen huonon markkinakehityksen jatkuessa lääkeyritykset alkoivat näyttää sijoittajan näkövinkkelistä entistä houkuttelevammilta. Kuluvaan vuoteen ovat tuoneet lisäväriä lukuisat yritysostot. Ne ovat keskittyneet erityisesti geneerisiin ja bioteknologisiin yrityksiin. Konsolidaation arvellaan jatkuvan. Useat toimiala-analyytikot uskovat, että suurten voitollisten biotech-yritysten voittojuoksu jatkuu myös loppuvuonna. Kesän lopussa nähtiin merkkejä euron heikentymisestä dollariin nähden. Valuuttaliikkeet tulevat muuttamaan yritysten voimasuhteita tulosraporteissa. Vaikutuksen suuruus riippuu yrityksen raportointivaluutasta, myynnin ja materiaaliostojen alueellisesta jakautumisesta sekä tutkimus- ja valmistustoiminnan sijainnista. Vuotta 2008 ovat myös sävyttäneet keskustelut Yhdysvaltain presidentinvaalien mahdollisesta vaikutuksesta toimialan pörssikursseihin. Vastaava keskustelu on vellonut myös aiempina vaalivuosina, mutta näyttöä tällaisesta vaalivaikutuksesta ei ole. Kehittyvien markkinoiden merkitys toimialalla kasvaa. Elintason noustessa elintasosairauksien odotetaan yleistyvän nopeasti. Oman säväyksensä kehitykselle tulee antamaan intialainen lääketeollisuus. Paikallisilla yrityksillä on kovat kasvuhalut, mutta toisaalta maailmanmenestys voi vaatia yritysten järjestäytymistä suuremmiksi yksiköiksi. Intian markkinoilla on liikkeellä paljon yritysostajia, mutta myyjien löytäminen on jo paljon vaikeampaa. Heikki Urpelainen Heikki Urpelainen (KTM) on toiminut portfolioanalyytikkona Fidesissä sekä sijoitusten riskianalyytikkona Tapiola Omaisuudenhoidossa. Tällä hetkellä Urpelainen on terveydenhoitoon Heikki Urpelainen Salkunhoitaja Tapiola Varainhoito Oy painottuvan Tapiola Hyvinvointi -rahaston päävastuullinen salkunhoitaja. Lisäksi hän on ollut viimeiset viisi vuotta Tapiola Varainhoidon terveydenhuoltosijoituksista vastaava salkunhoitaja. Tapani Koskenkari Tapani Koskenkari Salkunhoitaja Glitnir Tapani Koskenkari (FaT, KTM) on toiminut FIM Rohto -sijoitusrahaston rahastonhoitajana vuodesta 2007 alkaen. Hänellä on myös yli kymmenen vuoden työkokemus lääketeollisuudesta. Hän siirtyi Glitnir Varainhoito Oy:n palvelukseen Orion Oyj:stä. ORION

18 R&D Edellisessä numerossa juttusarjassa käsiteltiin lääkkeen alkuvaiheen tutkimusta. Kliininen tutkimus lääkekehityksessä Lääkkeen kehityksessä edetään ihmisillä tehtäviin kliinisiin tutkimuksiin, kun lääkeaine on ensin todettu riittävän turvalliseksi ja tehokkaaksi. Teksti Anna Kurkela Kuvat Plugi ja Juuso Noronkoski Kolmannen vaiheen tutkimuksissa potilaita on useita satoja tai tuhansia. 18 ORION

19 Kun sähköpostiin kilahtaa tieto tutkimukseen otetusta uudesta potilaasta, käsillä on kliinisen tutkimuksen päällikön Kati Kaijasillan työpäivän paras hetki. Työni suurimmat haasteet liittyvät ennakointiin ja suunnitteluun, jotta tutkimukseen löytyy potilaita ja se vastaa kysymyksiin, joita haetaan. Nykyisin potilaiden löytämiseksi täytyy tehdä tosissaan töitä. Uusi potilas tai tietyn potilasmäärän saavuttaminen ovat aiheita juhlaan. Kati Kaijasilta työskentelee Orionin kliinisen tutkimuksen ja tuotekehityksen yksikössä Espoossa. Lääkkeen kliininen kehitys tarkoittaa vaiheita, joissa lääkkeen teho ja turvallisuus osoitetaan ihmisillä tehtävissä tutkimuksissa. Uusi tutkittava lääkeaine voi edetä kliinisiin tutkimuksiin, kun se on prekliinisissä tutkimuksissa eläimillä ja laboratoriokokein todettu riittävän turvalliseksi ja tehokkaaksi. Tutkimushanke etenee vaiheittain Kliininen lääketutkimus voidaan jakaa neljään eri vaiheeseen eli faasiin. Ensimmäisen vaiheen eli faasi I:n tutkimukset selvittävät, millaisia määriä tutkittavaa lääkeainetta voidaan annostella ihmisille. Tutkimukset tehdään terveillä vapaaehtoisilla koehenkilöillä, ja tutkittavia on muutamia kymmeniä. Orionilla faasi I -tutkimuksia tehdään sekä talon ulkopuolella että omassa Tonttuvainion yksikössä Espoossa. ORION

20 Kliinisen tutkimuksen päällikkö Kati Kaijasilta tekee työtään virtuaalitiimeissä. Kolmas kliininen vaihe on lääkekehitystä kalleimmillaan. Nykyisin on harvinaista, että lääketehtaalla on tällainen yksikkö, jossa voidaan tehdä faasi I -tutkimuksia itse. Tonttuvainiossa voimme toteuttaa esimerkiksi tavallista pidempiä ja paljon tutkittavia vaativia faasi I -tutkimuksia, joiden teettäminen ulkopuolella olisi kallista. Toisaalta myös pienet pilottityyppiset testaukset onnistuvat joustavasti, kertoo kliinisen tutkimuksen johtaja Taru Blom. Faasi II:ssa varmistetaan lääkkeen toimintamekanismi verrattain suppealla määrällä sairaita potilaita, jonka lisäksi saadaan tärkeää tietoa lääkkeen annostuksesta ja siedettävyydestä. Orionin monitoroijat käyvät sairaaloissa ja klinikoissa varmistamassa, että tutkimus toteutetaan ja tiedot kerätään oikein, jolloin tutkimustuloksiin voidaan luottaa, Kati Kaijasilta selventää. Faasi III -tutkimuksissa potilaita on useita satoja tai tuhansia ja niihin osallistuu klinikoita useista maista. Tarkoituksena on todistaa lääkkeen teho tutkittavassa indikaatiossa eli hoidon aiheessa sekä selvittää mahdolliset käyttöön liittyvät haittavaikutukset. Ennen tutkimusten alkua sekä lääkeaineen että tutkimusten tulee täyttää tietyt viranomaisvaatimukset. Faasi III -tutkimuksiin menee useita vuosia. Uutena haasteena ovat lapsitutkimukset, jotka on nykyisin tehtävä kaikille uusille lääkkeille, ellei lääkeaineelle ole myönnetty poikkeuslupaa. Lasten tutkimusohjelma aikatauluineen on sovittava Euroopan viranomaisten kanssa, ennen kuin aikuisten myyntilupahakemus voidaan jättää, kertoo Kati Kaijasilta, jonka tämänhetkinen työ liittyy pääasiallisesti juuri faasi III -tutkimukseen. Kolmen kliinisen tutkimusvaiheen tuloksista tehdyt raportit ja muut aiemmin tehdyt selvitykset koostetaan dokumentaatioksi, jonka nojalla lääkkeelle haetaan myyntilupaa. Markkinoilla olevalla lääkkeellä tehtäviä seuranta- ja lisätutkimuksia kutsutaan faasi IV:ksi. Orionilla on tälläkin hetkellä meneillään tutkimuksia kaikissa faaseissa. Kansainvälinen työympäristö Orionin kliinisen tutkimuksen yksiköt sijaitsevat Espoossa, Turussa, Kuopiossa ja Nottinghamissa, Englannissa. Yksikkö- 20 ORION

Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen

Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Orion Oyj:n Yhtiökokous Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 3/2012

Orionin osavuosikatsaus 1 3/2012 Orionin osavuosikatsaus 1 3/2012 24.4.2012 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia. Pörssisäätiön Pörssi-ilta marraskuu 2014

Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia. Pörssisäätiön Pörssi-ilta marraskuu 2014 Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia Pörssisäätiön Pörssi-ilta marraskuu 2014 Tulevaisuutta koskevat lausumat Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät

Lisätiedot

Orion-konsernin. 1-6/2008 Osavuosikatsaus

Orion-konsernin. 1-6/2008 Osavuosikatsaus Orion-konsernin 1 6/2008 osavuosikatsaus 5.8.2008 Toimitusjohtaja Timo Lappalainen 5.8.2008 1 Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä

Lisätiedot

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2015

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2015 Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2015 2.2.2016 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät

Lisätiedot

Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia. Talousjohtaja Jari Karlson Arvopaperin Rahapäivä 23.9.2014

Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia. Talousjohtaja Jari Karlson Arvopaperin Rahapäivä 23.9.2014 Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia Talousjohtaja Jari Karlson Arvopaperin Rahapäivä 23.9.2014 Tulevaisuutta koskevat lausumat Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

Orionin yritysesittely sijoittajille

Orionin yritysesittely sijoittajille Orionin yritysesittely sijoittajille Pörssisäätiön Pörssi-ilta VERO2012-tapahtuma Helsinki 14.3.2012 Timo Lappalainen, toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2009

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2009 Orionin osavuosikatsaus 1 9/2009 Timo Lappalainen, toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin

Lisätiedot

Hyvinvointia rakentamassa. Timo Lappalainen, toimitusjohtaja

Hyvinvointia rakentamassa. Timo Lappalainen, toimitusjohtaja Hyvinvointia rakentamassa Timo Lappalainen, toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Orion Oyj:n yhtiökokous 20.3.2012 Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Vuosikertomus 2013. Oriola-KD:n liikevaihto kasvoi 5,0 prosenttia ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä nousi 29,0 miljoonaan euroon vuonna 2013.

Vuosikertomus 2013. Oriola-KD:n liikevaihto kasvoi 5,0 prosenttia ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä nousi 29,0 miljoonaan euroon vuonna 2013. Vuosikertomus 2013 Oriola-KD:n liikevaihto kasvoi 5,0 prosenttia ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä nousi 29,0 miljoonaan euroon vuonna 2013. Liikevaihto 2 598,5 (2 474,4) miljoonaa euroa Liikevoitto

Lisätiedot

Oriola-KD The Channel for Health

Oriola-KD The Channel for Health Oriola-KD The Channel for Health Sijoitus Invest 14 12.-13.11.2014 Oriola-KD tänään Liikevaihto 2013 2,6 miljardia euroa Ruotsi 50 % Venäjä 33 % Suomi ja Baltia 17 % Henkilöstö 4700 työntekijää Venäjä

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2014

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2014 Orionin osavuosikatsaus 1 9/2014 21.10.2014 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen

Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Orion Oyj:n yhtiökokous 23.3.2009 23.3.2009 1 Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2011

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2011 Orionin osavuosikatsaus 1 9/2011 25.10.2011 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus 10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus Wulff merkittävä toimistomaailman toimija Pohjoismaissa ö 1 Wulff-Yhtiöt lukuina ö 2 Wulff-Yhtiöt Oyj liikevaihdon jakautuminen vuonna 2010

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2015

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2015 Orionin osavuosikatsaus 1 9/2015 27.10.2015 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015

Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015 Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.4.2015 23.4.2015 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto kasvoi ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 3/2016

Orionin osavuosikatsaus 1 3/2016 Orionin osavuosikatsaus 1 3/2016 27.4.2016 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

ORIOLA-KD Sami Laine johtaja, rahoitus ja sijoittajasuhteet. Oriola-KD Corporation

ORIOLA-KD Sami Laine johtaja, rahoitus ja sijoittajasuhteet. Oriola-KD Corporation ORIOLA-KD Sami Laine johtaja, rahoitus ja sijoittajasuhteet 1 Sisältö Oriola-KD lyhyesti Oriola-KD:n päivitettyä strategiaa tukeva uusi toimintamalli Kuluttaja-liiketoiminta Palvelut-liiketoiminta Terveydenhuolto-liiketoiminta

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus

Orionin osavuosikatsaus Orionin osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2017 Vastuuvapauslauseke Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin

Lisätiedot

Orion viestijänä. Suomen Bioteollisuuden viestintäpäivä 5.10.2011. Viestintäjohtaja Terhi Ormio. 5.10.2011 Orion Terhi Ormio

Orion viestijänä. Suomen Bioteollisuuden viestintäpäivä 5.10.2011. Viestintäjohtaja Terhi Ormio. 5.10.2011 Orion Terhi Ormio Kohti vuorovaikutteisempaa viestintää Orion viestijänä Suomen Bioteollisuuden viestintäpäivä 5.10.2011 Viestintäjohtaja Terhi Ormio 5.10.2011 Orion Terhi Ormio 5.10.2011 Orion Terhi Ormio Orion lyhyesti

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 3/2011

Orionin osavuosikatsaus 1 3/2011 Orionin osavuosikatsaus 1 3/2011 27.4.2011 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Orion jakautuu 1.7.2006 Orion konserni Uusi Orion Oyj Oriola KD Oyj Orion Pharma Orion Diagnostica KD Oriola Lääkkeiden ja diagnostisten testien T&K, valmistus ja

Lisätiedot

Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj

Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tuotevirtojen hallintaan viestinvälitys informaatiologistiikka palvelulogistiikka Liikevaihto 1 688 meuroa, tulos 102 meuroa

Lisätiedot

Orion-konsernin. Q1/2008 Osavuosikatsaus

Orion-konsernin. Q1/2008 Osavuosikatsaus Orion-konsernin Q1/2008 osavuosikatsaus 25.4.2008 Toimitusjohtaja Timo Lappalainen Orion-konserni on muuttanut laskentakäytäntöään työkyvyttömyyseläkevastuusta kirjattavan velan osalta. Muutos heikensi

Lisätiedot

Orionin. Tuloskatsaus tilikaudelta 2009. 9.2.2010 Timo Lappalainen, toimitusjohtaja

Orionin. Tuloskatsaus tilikaudelta 2009. 9.2.2010 Timo Lappalainen, toimitusjohtaja Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2009 Timo Lappalainen, toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Orionilainen lääketutkimus ja -kehitys. 13.5.2014 Mikko Kuoppamäki, neurologian dosentti Lääketieteellisen yksikön päällikkö

Orionilainen lääketutkimus ja -kehitys. 13.5.2014 Mikko Kuoppamäki, neurologian dosentti Lääketieteellisen yksikön päällikkö Orionilainen lääketutkimus ja -kehitys 13.5.2014 Mikko Kuoppamäki, neurologian dosentti Lääketieteellisen yksikön päällikkö Maailman paras T&K vuonna 2017 tavoite vuodesta 2008 Paras rakenne Paras johtajuus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 6/2009

Osavuosikatsaus 1 6/2009 Osavuosikatsaus 1 6/2009 Timo Lappalainen, toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin

Lisätiedot

Orionin puolivuosikatsaus 1 6/2017

Orionin puolivuosikatsaus 1 6/2017 Orionin puolivuosikatsaus 1 6/2017 Vastuuvapauslauseke Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2016 Vastuuvapauslauseke Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 6/2014

Orionin osavuosikatsaus 1 6/2014 Orionin osavuosikatsaus 1 6/2014 29.7.2014 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 2010 Marimekko Oyj CREATIVE DESIGN SINCE 1951 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 TAMMI-MAALISKUU 2010 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Ensimmäisen vuosineljänneksen kehitys oli rohkaisevaa. Liikevaihtomme hienoinen

Lisätiedot

Revenio Group Oyj. Suuri Osakesäästäjäpäivä, Helsinki. Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara

Revenio Group Oyj. Suuri Osakesäästäjäpäivä, Helsinki. Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara Revenio Group Oyj Suuri Osakesäästäjäpäivä, Helsinki Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara 13.5.2016 1 Revenio lyhyesti Markkina-arvo noin 198 MEUR. 7 588 osakkeenomistajaa (tilanne 9.5.2016). Kasvun ydin:

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus

Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus Q1 2018 tammi-maaliskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 Detection Technology Q1: Myynti käynnistyi hitaasti, hyvä kannattavuus Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2012

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2012 Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2012 5.2.2013 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 3/2015

Orionin osavuosikatsaus 1 3/2015 Orionin osavuosikatsaus 1 3/2015 29.4.2015 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2017

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2017 Orionin osavuosikatsaus 1 9/2017 Vastuuvapauslauseke Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin tosiasioihin,

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015

Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015 Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 22.10.2015 Oriola-KD tammi-syyskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä kasvoi vertailukaudesta.

Lisätiedot

Orionin puheenvuoro. 5.3.2011 Timo Lappalainen toimitusjohtaja

Orionin puheenvuoro. 5.3.2011 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Orionin puheenvuoro 5.3.2011 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Myönteistä kehitystä läpi vuoden 2010 Liikevaihdon vahva kehitys jatkui Omaan tutkimukseen perustuvien keskeisten tuotteiden myynti kasvoi

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 23.8.2019 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Marko Lehtonen Sisältö Puolivuosikatsaus 2019 Q2/2019 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet

Lisätiedot

Orion-konsernin osavuosikatsaus 1 9/2007

Orion-konsernin osavuosikatsaus 1 9/2007 Orion-konsernin osavuosikatsaus 1 9/2007 24.10.2007 Kausi 7 12/2006 oli Orion Oyj:n ensimmäinen virallinen tilikausi. Katsauksen luvut aikaisemmilta kausilta on eriytetty 1.7.2006 jakautuneen Orion-konsernin

Lisätiedot

tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus

tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus 2017 Q3 tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2017 Detection Technology Q3: Lääketieteen sovellukset kasvuajurina Heinä-syyskuu 2017 lyhyesti

Lisätiedot

Ruukki tänään. Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama. Sakari Tamminen. 14.11.2007 www.ruukki.

Ruukki tänään. Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama. Sakari Tamminen. 14.11.2007 www.ruukki. Ruukki tänään Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama 14.11.2007 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki tänään Liikevaihto vuonna 2006: 3,7 mrd euroa 14 700 työntekijää

Lisätiedot

Orion-konsernin. Vuoden 2008 tuloskatsaus

Orion-konsernin. Vuoden 2008 tuloskatsaus Orion-konsernin vuoden tuloskatsaus 6.2.2009 Toimitusjohtaja Timo Lappalainen 6.2.2009 1 Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat

Lisätiedot

Orion hyvinvointia rakentamassa. Orion tutuksi - yhteistyö Omaishoitajat ja läheiset -liiton kanssa

Orion hyvinvointia rakentamassa. Orion tutuksi - yhteistyö Omaishoitajat ja läheiset -liiton kanssa Orion tutuksi - yhteistyö Omaishoitajat ja läheiset -liiton kanssa Terhi Ormio, viestintäjohtaja Neuvottelupäivät Jyväskylässä 20.8.2015 Orion hyvinvointia rakentamassa Orion on suomalainen lääkkeiden

Lisätiedot

Muuttuva rinnakkaislääkemarkkina

Muuttuva rinnakkaislääkemarkkina Muuttuva rinnakkaislääkemarkkina Heikki Bothas, toiminnanjohtaja Rinnakkaislääketeollisuus ry Rinnakkaislääkkeet Euroopassa Lääkealan kilpailu luo säästöjä ja kannustaa innovointiin 75 % EU:ssa käytettävistä

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 6/2015

Orionin osavuosikatsaus 1 6/2015 Orionin osavuosikatsaus 1 6/2015 28.7.2015 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019 Vakaa kehitys jatkui 2 2019 kohokohdat LIIKEVAIHTO 163,0 (167,5) miljoonaa euroa, laskua -2,7 % tai -0,7 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla VERTAILUKELPOINEN LIIKETULOS (EBIT) 17,3 (21,2) miljoonaa

Lisätiedot

Orion-konsernin taloudellinen katsaus pro forma 1-6/2006

Orion-konsernin taloudellinen katsaus pro forma 1-6/2006 Orion-konsernin taloudellinen katsaus pro forma 1-6/2006 7.8.2006 Katsauksen luvut on eriytetty 1.7.2006 jakautuneen Orion-konsernin tilinpäätöksistä 7.8.2006 1 Orion-konserni alkaen 1.7.2006 Lääkeliiketoiminta

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2010

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2010 Orionin osavuosikatsaus 1 9/2010 26.10.2010 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi kesäkuu2015

Oriola-KD Oyj Tammi kesäkuu2015 Oriola-KD Oyj Tammi kesäkuu2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 17.7.2015 Oriola-KD tammi-kesäkuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli vertailukauden

Lisätiedot

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 Sisältö Markkinakatsaus 2008 kasvun ja kannattavuuden vuosi Tulevaisuuden näkymät Varsinainen yhtiökokous 26.3.2009 Sivu

Lisätiedot

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 %

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2016 Timo Levoranta 3.2.2017 Kasvustrategian vaiheet toteutus vaatii muutosta ja tuo mahdollisuuksia

Lisätiedot

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki United Bankers Oyj United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015 United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki UB Omaisuudenhoito UB Securities UB Rahastoyhtiö UB Capital UB Real Assets

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2015 Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen

Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 219 1.5.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Sisältö Osavuosikatsaus Q1/219 Q1/219 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2016

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2016 Orionin osavuosikatsaus 1 9/2016 25.10.2016 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Orion Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012

Orion Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012 Orion Oyj, Yritysesittely Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 25.7.2008 1 Sisältö Osavuosikatsaus 1-6/2008 Strategisia askeleita kaudella Näkymät vuodelle 2008

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Tilikausi 2014 Yhtiökokous, 12.3.2015 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Kehitys 2014 Talouskasvu oli useimmilla markkinoilla heikkoa. Toisaalta talouden matalasuhdanne käynnisti useissa organisaatioissa

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä:

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä: OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE Yritys: Tekijä: Päiväys: MARKKINAT Rahoittajille tulee osoittaa, että yrityksen tuotteella tai palvelulla on todellinen liiketoimintamahdollisuus.

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

Taloudellinen katsaus maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Taloudellinen katsaus 2009 1. maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö 1. KONEen kilpailukyvyn kehittäminen 2. Taloudellinen kehitys 3. Markkinakehitys 4. Kehitysohjelmat 5. Markkinanäkymät

Lisätiedot

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2013

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2013 Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2013 4.2.2014 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät

Lisätiedot

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Q1/2018 osavuosikatsaus. Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen

Q1/2018 osavuosikatsaus. Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen Q1/2018 osavuosikatsaus Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen 25.5.2018 Investors House: Q1/2018 osavuosikatsaus -> Toimintaympäristö Investors Housen tulokset 1-3/2018 Strategia ja strategiset

Lisätiedot

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2011

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2011 Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2011 7.2.2012 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät

Lisätiedot

Raisio Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi

Raisio Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Raisio Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 18 Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi 8.8.18 Raision Q2/18 lyhyesti Määrätietoinen työ Raision uudistamiseksi ja kannattavan orgaanisen kasvun tukemiseksi jatkuu

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016 Q3 Detection Technology Oyj LIIKETOIMINTAKATSAUS Tammi-Syyskuu 2016 DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2016 Detection Technology Q3: Myynti kaksinkertaistui Heinä-syyskuu 2016

Lisätiedot

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision huhti-kesäkuu 2019 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi talousjohtaja Toni Rannikko Raisio Oyj 7.8.2019 Raision Q2/2019: liikevaihto kasvoi ja liiketulos

Lisätiedot

Oriola Oyj Varsinainen yhtiökokous 2018 toimitusjohtajan katsaus

Oriola Oyj Varsinainen yhtiökokous 2018 toimitusjohtajan katsaus Oriola Oyj Varsinainen yhtiökokous 2018 toimitusjohtajan katsaus Robert Andersson Toimitusjohtaja, Oriola Oyj 19.3.2018 1 Oriolan johtoryhmä 2018 Robert Andersson toimitusjohtaja 12.2.2018 Helena Kukkonen

Lisätiedot

Cargotec Varsinainen yhtiökokous

Cargotec Varsinainen yhtiökokous Cargotec Varsinainen yhtiökokous 22.3.2016 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 22.3.2016 2 Yhtiökokous Cargotecin vuosi 2015 Onnistumiset Selkeä kannattavuuden paraneminen Kalmarissa ja Hiabissa Kannattavin

Lisätiedot

AMER SPORTS: JATKUVAN KANNATTAVAN KASVUN TIELLÄ

AMER SPORTS: JATKUVAN KANNATTAVAN KASVUN TIELLÄ AMER SPORTS: JATKUVAN KANNATTAVAN KASVUN TIELLÄ Amer Sports Oyj:n yhtiökokous 8.3.2012 // Heikki Takala, toimitusjohtaja Sisältö 1) 2011 ennätysten vuosi 2) Strategiset prioriteetit ja niiden eteneminen

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Lääketeollisuus ry

Suhdannekatsaus. Lääketeollisuus ry Suhdannekatsaus Lääketeollisuus ry 7.4.2017 Suhdannekatsauksessa keskitymme: Lääketeollisuuden investoinnit Suomeen vuonna 2016 Lääketeollisuus ry:n kyselyn saldoa Viennin kehitys Katsaus lääkemarkkinoihin

Lisätiedot

Orion-konsernin osavuosikatsaus 1 6/2007

Orion-konsernin osavuosikatsaus 1 6/2007 Orion-konsernin osavuosikatsaus 1 6/2007 6.8.2007 Kausi 7 12/2006 oli Orion Oyj:n ensimmäinen virallinen tilikausi. Katsauksen luvut kaudelta 1 6/2006 ja vuodelta 2005 on eriytetty 1.7.2006 jakautuneen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Kohti kansainvälistymistä Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 13.7% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.3m (EUR 3.8m Q3/2012). Vuoden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yritysesittely

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yritysesittely Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yritysesittely Arvolupaus, tarjoama ja hyödyt QPR Softwaren missiona on tehdä asiakkaista tehokkaita ja ketteriä toiminnassaan. Arvolupauksemme on avata asiakkaille

Lisätiedot

Revenion kuulumisia TOIMITUSJOHTAJA OLLI-PEKKA SALOVAARA

Revenion kuulumisia TOIMITUSJOHTAJA OLLI-PEKKA SALOVAARA Revenion kuulumisia 20.9.201 TOIMITUSJOHTAJA OLLI-PEKKA SALOVAARA H1/201: Liikevaihto jatkoi kasvuaan toisella neljänneksellä ja oli lähes 20 % vertailukautta suurempi, liiketulos kasvoi lähes 13 % Myynti

Lisätiedot

FISKARS OYJ ABP Varsinainen yhtiökokous 16.3.2011

FISKARS OYJ ABP Varsinainen yhtiökokous 16.3.2011 FISKARS OYJ ABP Varsinainen yhtiökokous 16.3.2011 FISKARSIN VUOSI 2010 Toimitusjohtaja Kari Kauniskangas Fiskars vuonna 2010 Liikevaihto 716 miljoonaa euroa 3 600 työntekijää yli 20 maassa Tuotteita myydään

Lisätiedot

Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi

Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi Digia Oyj osavuosikatsaus Q3 2016 Timo Levoranta 28.10.2016 Tammi-syyskuun pääkohdat + 8,7 % liikevaihdon kasvu 6,1 % liikevoittomarginaali

Lisätiedot