Heinolan kaupunki. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Heinolan kaupunki. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi"

Transkriptio

1 Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi Asia Lausunto asiassa diaarinumero 01507/15/2299 Lausunnonantaja Prosessiosoite Valittaja Prosessiosoite Lausunto Heinolan kaupunginhallitus Heinolan kaupunginhallitus Rauhankatu Heinola p kirjaamo(a)heinola.fi Kirsi Kemppainen ym. Villenkatu Heinola kirsikka.kemppainen(a)gmail.com Heinolan kaupunginhallitus katsoo, että se on maanvuokra-asiasta päättäessään käyttänyt sille kuuluvaa harkintavaltaa perustellusti ja voimassa olevan lainsäädännön puitteissa. Kunnallisvalituksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella kaupunginhallituksen päätöstä tulisi muuttaa. Kirsi Kemppaisen ja allekirjoittaneiden vaatimukset tulee perusteettomina hylätä. Niihin valituksessa esitettyihin seikkoihin, jotka eivät liity valituksenalaiseen päätökseen, ei tässä lausunnossa ole otettu kantaa.

2 Kuntalain 135 :n mukaan kunnallisvalitus on ns. laillisuusvalitus, tarkoituksenmukaisuusperusteella kunnallisvalitusta ei voi tehdä. Kaupunginhallitus katsoo valituksessa olevien yhdenvertaisuutta, kohtuullisuutta/suhteellisuutta ja luottamuksensuojaa/perusteltuja odotuksia koskeviin osuuksien perustuvan tarkoituksenmukaisuusperusteeseen, ja että ne tulisi jättää sellaisina tutkimatta. Siltä varalta, että hallinto-oikeus kuitenkin katsoisi kyseisten valituksen kohtien perustuvan tarkoituksenmukaisuuden sijaan hallintolain 2 luvun mukaisiin hallintoperiaatteisiin tai muuhun lakiin, on kaupunginhallitus lausunut myös niitä koskien. Perusteet valituksen hylkäämiselle Kaupunginhallitus viittaa päätöksessään esittämiinsä perusteisiin hylätä Kirsi Kemppaisen ja allekirjoittaneiden oikaisuvaatimus. Lisäksi todetaan asiasta seuraavaa: Toimivallan ylitys Heinolan kaupunginhallituksen toimivalta tässä asiassa tulee Heinolan kaupungin teknisen toimen johtosäännöstä (Liite: teknisen toimen johtosääntö ). Konsernihallinnon johtosäännön (Liite: konsernihallinnon johtosääntö ) mukaan kaupunginhallituksen päätösvalta on määritelty päätösvaltataulukoissa. Tällä tarkoitetaan myös teknisen toimen johtosäännön liitteenä olevaa päätösvaltataulukkoa. Teknisen toimen ja konsernihallinnon johtosäännöt ovat kaupunginvaltuuston hyväksymiä. Teknisen toimen johtosäännön päätösvaltataulukon mukaan kaupunginhallitus "Päättää rakentamattomien kiinteistöjen ja määräalojen myymisessä, vuokralle antamisessa ja vaihtamisessa noudatettavista yleisistä perusteista ja niiden hinnoittelusta. Vuokrattavat palstat ovat kaupungille rakentamattomia maa-alueita, koska niillä ei ole kaupungin omistamia rakennuksia, eikä kaupunki siten vuokraa niitä rakennettuina. Kaupunginhallitus ei ole ottanut kaupunginvaltuuston periaatepäätöstä juridisesti sitovaksi pohjaksi päätökselleen, mutta on kuitenkin päätynyt noudattamaan suunnilleen sen linjauksia. Kaupunginhallituksen päätös vuokra-palstojen vuokraamisen ja myymisen yleisistä perusteista ja hinnoittelusta on tehty voimassa olevan johtosäännön mukaisesti ja kaupunginhallitus on päätynyt hyväksymiinsä perusteisiin kunnan kokonaisetua tavoitellen. Yhdenvertaisuus

3 Heinolan maapoliittisen ohjelman ( ) mukaisesti sekä yleisen käytännön ohjaamana omarantaisten tonttien taloudellisimmaksi luovutustavaksi on katsottu niiden myynti tarjouskilpailun perusteella. Ylävirran (Ruotsalainen) ja alavirran (Konnivesi) vuokrapalstoja ei voida suoraan verrata keskenään. Kyseessä on erilainen tilanne vuokrapalstojen historian ja nykyisten vuokrasopimusten kannalta sekä alueen maankäyttömahdollisuuksien ja alueen maankäytöllisen aseman ja merkityksen kannalta. Konniveden 111 vuokrapalstasta 92 vuokrapalstaa on kaupunkipuistossa sijaitsevia viikonloppumajoja, joilla on pieni rakennusoikeus ( kem 2 ) ja erityisiä rajoitteita rakennustavassa. Konniveden palstat sijaitsevat kaupunkipuistossa ja/tai pienissä saarissa, etäisyys valtatielle, keskustaan ja kunnallistekniikan piiriin on pitkä. Lisäksi on huomioitava että ylävirralla on kaksi saaressa sijaitsevaa vuokrapalstaa kaupunkipuiston alueella. Näiden vuokrataso valituksenalaisessa päätöksessä on linjassa alavirran aiempien vuokrapäätöksen kanssa. Konniveden vuokrapalstojen vuokrausta on käsitelty kaupunginhallituksessa ja , jossa päätettiin tarjota vuokrasopimuksia 30 vuoden vuokra-ajalla sekä korottaa entiset vuokrat sopimuskauden alussa (2015) kaksinkertaisiksi ja toinen vuokrankorotus, jonka suuruus alueesta riippuen on 0, 25 tai 50 % tehdään vuonna Samalla päätöksellä vuokrattiin myös 17 saaressa ja pienellä eräjärvellä sijaitsevaa vuokrapalstaa, joilla oli huomattavasti suurempi rakennusoikeus ( kem2). Näiden palstojen vuokraa voidaan pitää edullisena, kun otetaan huomioon kaavassa osoitettu rakennusoikeus. Konniveden 17 vuokrapalstan vuokraaminen käypää vuokraa alemmalla tasolla poikkeaa kaupungin maaomaisuuden luovutustavoissa. Kyseisen, yleisestä linjasta poikkeavan, menettelyn ottaminen kaupungin yleiseksi tavaksi olisi kaupungin maaomaisuuden hoidon kannalta kohtuutonta ja haitallista kaupungille. Päätettäessä Ruotsalaisen vuokrapalsta-asiasta omana asiana ei rikota yhdenvertaisuusperiaatetta tai tasapuolista kohtelua. Päinvastoin - kaupungin edun mukainen päätös on tasapuolinen myös niiden heinolalaisten suhteen, jotka eivät omista vuokrapalstaa. Yhdenvertaisuus ei tarkoita sitä, että aiemmissa ja tulevissa vuokrasopimuksissa noudatetaan samaa vuokratasoa ja samanlaisia ehtoja kuin aiemmin. Kohtuullisuus/suhteellisuus Vuokrapalstat on päätetty luovuttaa Ruotsalaisen rantaosayleiskaavan mukaisina lomarakennuspaikkoina. Palstojen vuokrataso on arvioitu perustuen kaavan mukaisiin lomarakennuspaikkoihin, kuten arviointikirjoista sekä kaupunginhallituksen päätöksestä voidaan todeta. Lomarakennuspaikat vuokrataan Heinolassa tyypillisesti maanvuokralain 5 luvun (muu maanvuokra) mukaisilla ehdoilla. Kaupunginhallituksen päätöksessä sekä vuokrapalstojen hinnoittelussa ei ole sekoitettu maanvuokralain 3- ja 5-luvun sisältöä. Loma-asuntopalstojen

4 vuokraaminen maanvuokralain 5 luvun mukaisilla ehdoilla ilman vuokranantajan lunastusvelvollisuutta ei ole lainvastaista eikä sitä voida pitää suhteettomana tai kohtuuttomana menettelynä. Ehdot tulevat suoraan maanvuokralaista. voi itsemääräämisoikeuden sekä maanomistajalle kuuluvan oikeuden nojalla päättää omistamansa maan vuokraamisesta sekä vuokratasosta. Kaupunginhallituksen päätöksessä alueen vuokratuotto- ja myyntiodotukset asetettiin alueen maankäyttömahdollisuuksien selvittämisen edelle ja palstojen vuokra- ja ostomahdollisuus päätettiin tarjota käyvästä hinnasta ensisijaisesti palstojen aikaisemmille vuokralaisille ( päättynyt vuokrasopimus). Vuokraehdot, käypä vuokrataso tai myyntihinta eivät vuokralaisen näkökulmasta voi olla kohtuuttomia, koska vuokralaisen ei ole pakko solmia uutta vuokrasopimusta. Kaupunginhallituksen päätöksessä ei ole kyse vuokrien korotuksesta tai tarkistuksesta vaan kyse on täysin uusista vuokrasopimuksista, joiden vuokraehdot ovat uusia ja joiden vuokratason määrittämisessä on käytetty uutta markkinavuokraa. Vanhat vuokrasopimukset ovat olleet määräaikaisia ja varsin lyhyitä. Sopimukset ovat olleet lyhytaikaisia, koska kaupungilla ei ole ollut selkeää näkemystä alueen hyödyntämistavasta. Alun perin maanhankinnan yhteydessä 1970-luvulla lähtökohtana on ollut vuokrapalstojen poistuminen alueelta. Vuokralaisille on tarjottu mahdollisuus loppuajaksi hallita palstoja erittäin edullista korvausta vastaan. Uuden vuokratason madaltaminen perustuen aikaisempaan, erittäin edulliseen vuokratasoon, ei ole perusteltavissa. Lisäksi se olisi kohtuutonta maanomistajan eli vuokranantajan näkökulmasta. On myös huomioitavaa että vapaa-ajan mökkeilyn tukemiselle ei ole samanlaisia sosiaalisia perusteita, kuin kuntien tarjoamalle pysyvän asumisen tukemiselle (hinnoittelu). Yksittäisten henkilöiden ja seurojen vapaa-ajanvieton subventoiminen kaupungin omaisuuden turvin ei myöskään ole yhdenvertaisuusperiaatteen mukaista. Ylävirran vuokrapalstat sijaitsevat poikkeuksellisen arvokkaalla alueella. Vuokrapalstojen arvon määrittämisen tukena on käytetty auktorisoitujen kiinteistönarvioitsijoiden lausuntoja. Valituksessa esitetyt esimerkit ja taulukot toteutuneista vuokra- ja kauppahinnoista eivät edusta kyseistä aluetta. Lisäksi taulukossa mainittujen kohteiden vuokraehdot ovat erilaisia, joten niiden vertaileminen ei ole tarkoituksenmukaista. Esimerkiksi valituksessa mainittu Heinolan Sahakoneet Oy:n tontin arvo määritettiin kaupungin toimesta sillä perusteella että tontti myytäisiin tai vuokrattaisiin pitkällä maanvuokrasopimuksella ja sille sallittaisiin rakentaminen (rakennusoikeus 531 k-m 2 ). Tarjouskilpailussa samalla tontilla sijaitseva 80-luvulla rakennettu kerrosalaltaan noin 30 m 2 kokoinen saunarakennus päätettiin vuokrata Mömmön alueen kaavoittamisen ajaksi toistaiseksi voimassa olevalla

5 huoneenvuokrasopimuksella. Valituksen muissakin kohdissa vertaillaan harhaanjohtavasti maanvuokrasopimuksia, huoneenvuokrasopimuksia ja niiden hintatasoa. Palstojen hintaero Maanmittauslaitoksen tilastoihin perustuu lähinnä kahteen seikkaan. Yläviran vuokrapalstat ovat keskimäärin huomattavasti pienempiä, kuin MML:n tilastoimat määräalat. Pelkästään neliöhintoja vertailemalla saadaan tehtyä harhaanjohtavia tuloksia. Toinen seikka on alueen sijainti ja sen ominaispiirteet. Pääkaupunkiseudun ja Heinolan keskustan läheisyys, hyvät liikenneyhteydet, sijainti yhdellä Suomen arvostetuimmista vesistöistä sekä Hevossaaren, Korpinmaan ja Vasikkasaaren alueen kauniit ja loma-asutuk-selle otolliset luonnonpiirteet tekevät vuokrapalstoista poikkeuksellisen arvostettuja koko Suomen mittakaavassa. Vuokrapalstojen käypä arvo arvioitiin kahden auktorisoidun kiinteistönarvioitsijan toimesta. Kyseisiä arvioita käytettiin valmistelutyössä kaupungin virkatyönä tehdyn valmistelun apuna, kun palstojen vuokraamista ja vuokran määrää valmisteltiin. Arviot olivat useimmiten hyvin yhtenevät ja vuokrapalstan käyvän hinnan määräytymisessä käytettiin arviointien keskiarvoa useimpien palstojen osalta. Arvioinneissa oli merkittäviä eroja kolmen palstan osalta, joiden rakennusoikeus oli merkittävästi muita palstoja suurempi. Näiden palstojen arvo määritettiin valitsemalla ensimmäinen arviointi käyvän hinnan perusteeksi, koska siinä on paremmin huomioitu palstojen iso koko ja huomattavasti suurempi rakennusoikeus. (Liite: Selvitys palstojen arvon määrittämisestä) Kemppaisen ym. kunnallisvalituksessa ei ole tiedostettu kaupungille kuuluvaa itsemääräämisoikeutta sekä oikeutta maanomistajana päättää omistamansa alueen vuokraamisesta, myymisestä tai vuokraehdoista. Maanomistajan oikeusturvan kannalta olisi kohtuutonta, jos vuokralainen tai ostaja saisi arvioida maa-alueen käyvän hinnan tai vuokratason sekä valita itselle edulliset vuokraehdot. Sama pätee vuokralaisten tilaamiin ulkopuolisiin lausuntoihin. Se, että kaupunki myy tai vuokraa omaisuuttaan käyvän hinnan mukaisesti, ei voi olla ennalta arvaamatonta tai kohtuutonta. Vuokralaiset ovat tienneet jo vuosien ajan, että heidän vuokrasopimukset tulevat päättymään. Vuokralaisten olisi pitänyt olettaa, että vuokrataso tulee nousemaan vastaamaan käypää vuokraa, mikäli uudet vuokrasopimukset solmitaan. Vanhojen sekä täysin eri lähtökohdista tehtyjen yksittäisten vuokrapäätösten poimiminen vertailun kohteeksi on harhaanjohtavaa. Lisäksi on syytä huomioida, että uuden vuokrasopimuksen ehdot ovat vuokralaisen näkökulmasta edullisemmat mm. vuokra-ajan pituuden ja rakennusoikeuden perusteella. Aikaisemmasta poiketen uudessa vuokrasopimuksessa vuokrauksen kohde on täysivaltainen rakennuspaikka, mikä heijastuu rakennuspaikan arvoon ja vuokran tasoon. Luottamuksensuoja / perustellut odotukset

6 Päättyneissä vuokrasopimuksessa on ehto, jonka mukaan vuokrapalsta tullaan vuokraamaan käyvästä korvauksesta, mikäli vuokrapalsta saa laadittavan rantaosayleiskaavan mukaan rakennusoikeutta. Tieto uuden vuokrasopimuksen käyvästä korvauksesta on ollut vuokralaisten tiedossa vuosia. Vuokrapalstojen käypä arvo on realisoitunut vuokralaiselle vasta arviointien perusteella, mikä on tullut monelle yllätyksenä. Tämä ei kuitenkaan riitä syyksi, jotta kaupunki voisi lähteä tarjoamaan yksittäiselle ryhmälle poikkeuksellisen edullisia vuokria. on tiedottanut vuokrapalstojen arviointien tuloksista vuokralaisille ensimmäisen kerran kesäkuussa 2014 vuokrapalstojen arviointien valmistuttua ja myöhemmin elokuussa pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Kemppainen ym. vetoaa valituksessaan kohtuullisuuteen, mutta maanomistajan ominaisuudessa ja kaupungin omaisuuden hallinnoinnin kannalta ainoastaan käypä vuokrataso on kohtuullinen ja oikeudenmukainen, kuten aiemmissakin kappaleissa on todettu. Kaupunginhallituksen päätöksessä ei ole rikottu vuokralaisten luottamuksensuojaa. Vuokralaisten odotukset alueen hintatasosta tai palstojen luovutusehdoista ovat olleet epärealistisia ilmeisesti aikaisempien erittäin edullisten vuokrien takia. Aikaisempien vuokrasopimusehtojen nojalla Heinolan kaupungilla ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta lunastaa rakennuksia tai maksaa vuokralaisen tekemistä parannuksista. Vuokrapalstojen uudisrakentaminen on kielletty vuokrasopimusehdoissa ja Ruotsalaisen alueella sijaitsevien vuokrapalstojen rakennuskanta onkin hyvin vaatimatonta. Useimmat rakennukset ovat pieniä lautarakenteisia saunamökkejä. on 60- ja 70-vuvuilla hankkinut raakamaata Korpinmaalta ja Vasikkasaaresta. Korpinmaan alueen hankkimispäätöksen perusteluissa todettiin jo silloin, että alueen vuokrasopimusten yleisin päättymisaika on vuosina ja ottaen huomioon vuokra-alueilla käytetyn rakennustavan, lienevät useimmat rakennukset jo kohtuullisesti kuoletettuja vuokra-aikojen päättyessä. Merkittävää rakentamista tämän jälkeen vuokrapalstoille ei ole tullut, muutamaa poikkeusta (pienehkö mökki/sauna) lukuun ottamatta. Vuokralaiset ovat vuosikymmenten ajan nauttineet erittäin edullisesta lähinnä nimellisestä vuokratasosta, joten kaupungilla ei ole edes moraalista velvoitetta maksaa heidän tekemistään mahdollisista tontinparannuksista. Palstoille rakentaminen on lähtökohtaisesti ollut kiellettyä, mutta joitakin rakennuslupia saunoille, laajennuksille ja talousrakennuksille on myönnetty myös viime aikoina. Kyseisissä päätöksissä on erikseen mainittu, että vuokrasopimus päättyy ja vuokralaisen tulee huomioida, mikäli vuokrasopimusta ei uusita, että vuokralainen joutuu purkamaan vuokra-alueella olevat rakennukset 3 kk:n kuluessa vuokra-ajan päättymisestä. Asian ollessa näin, ei rakennuslupien myöntämisen voida katsota johtaneen siihen, että vuokralaisilla olisi perusteltuja oletuksia saada vuokrapalsta jatkossa vuokrattua tai ostettua edullisempaan hintaan. Heinolassa elokuun 24. päivänä 2015

7 Heinolan kaupunginhallitus Liitteet Kaupunginhallituksen päätös liitteineen Kaupunginhallituksen päätös liitteineen Teknisen toimen johtosääntö Konsernihallinnon johtosääntö Periaatepäätöksen valmistelu: tekla ja , KH ja , KV Arviointitoimisto Oy Mikko Helenius & Co:n vuokratasolausunto Selvitys palstojen arvon määrittämisestä

Heinolan kaupunki. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi

Heinolan kaupunki. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi Asia Lausunto asiassa diaarinumero 01419/15/2299 Lausunnonantaja Prosessiosoite Valittaja Prosessiosoite Lausunto

Lisätiedot

Heinolan kaupunki. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi

Heinolan kaupunki. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi Asia Lausunto asiassa diaarinumero 00212/15/2299 Lausunnonantaja Prosessiosoite Valittaja Prosessiosoite Lausunto

Lisätiedot

Heinolan kaupunki. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi

Heinolan kaupunki. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi Asia Lausunto asiassa diaarinumero 00211/15/2299 Lausunnonantaja Prosessiosoite Valittaja Prosessiosoite Lausunto

Lisätiedot

Heinolan kaupunki. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi

Heinolan kaupunki. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi Asia Lausunto asiassa diaarinumero 00230/15/2299 Lausunnonantaja Prosessiosoite Valittaja Prosessiosoite Lausunto

Lisätiedot

SAAPUNUT 17, 06, 2015

SAAPUNUT 17, 06, 2015 C) t5, I cici G -vl Kunnallisvalitus Hameenlinnan hallinto -oikeus SAAPUNUT 17, 06, 2015 Hameenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1, Hämeenlinnan hallinto-oikeus 13100 Hameenlinna ASIA Valitus Oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.1.2015 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.01.2015. 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.01.2015. 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten luovuttaminen / Kolmisopen Ryhmäpuutarhayhdistys

Lisätiedot

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella Kaupunginhallitus 234 25.05.2009 Kaupunginvaltuusto 34 08.06.2009 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 11 02.02.2015 Kaupunginhallitus 73 23.02.2015 Kaupunginvaltuusto 16 30.03.2015 Naantalin kaupungin asemakaavan

Lisätiedot

SAAPUNUT 08. 06. 2015

SAAPUNUT 08. 06. 2015 5.6.2015 i, SAAPUNUT 08. 06. 2015 Hämeenlinnan hallinto-oikeus Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna hao@oikeus fi Kunnallisvalitus Asia, josta valitetaan Heinolan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Nilsiässä sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58 01.06.2015 Sivu 1 / 1 5502/02.07.00/2014 58 Tontin ja maanalaisen alueen vuokraaminen Gumbölestä sekä tontin laajennuksen vuokraaminen Muuralasta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle (HSY),

Lisätiedot

- Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 32:n osuus 4106/ Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 33:n osuus 2183/6289.

- Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 32:n osuus 4106/ Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 33:n osuus 2183/6289. 1 MUISTIO/Katarina Nordberg 14.2.2017 Asuntotontin (kerrostalo, 6 289 k-m²) pitkäaikainen vuokraaminen yhteisesti määräosin Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 32:lle ja Asunto Oy Helsingin

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus; Kaukovainion kaupunginosan pientaloalueen maanvuokrasopimusten jatkamisen ja uusimisen perusteet, liite. Dno TEKE: 3140 /631/2011

Oikaisuvaatimus; Kaukovainion kaupunginosan pientaloalueen maanvuokrasopimusten jatkamisen ja uusimisen perusteet, liite. Dno TEKE: 3140 /631/2011 Oikaisuvaatimus; Kaukovainion kaupunginosan pientaloalueen maanvuokrasopimusten jatkamisen ja uusimisen perusteet, liite Dno TEKE: 3140 /631/2011 Tekninen lautakunta 22.11.2011 542 Kaupunginhallitus 13.12.2011

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (6) 606 Liiketontin vuokraaminen Lidl Suomi Ky:lle ja esitys kaupunginhallitukselle osto-option lisäämisestä (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41292/1) HEL 2015-013242

Lisätiedot

Keuruun seurakunta / Keuruun kaupunki

Keuruun seurakunta / Keuruun kaupunki M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun seurakunta (Y-tunnus 02083946) Kippavuorentie 11 42700 Keuruu Yhteyshenkilö: talouspäällikkö Heikki Kangas heikki.kangas@evl.fi

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi.

Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi. HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA To/2 1 2 VUOKRATONTEILLA TAPAHTUVAN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN EDISTÄMISPERIAATTEIDEN SOVELTAMISOHJEET Kv 2005-2501 Johdanto Kaupunginvaltuusto päätti 8.6.2005 (141 ) tekemällään

Lisätiedot

Luonnos 22.5.2015. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918.

Luonnos 22.5.2015. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918. 1 Osapuolet 1 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918. 2 Vuokran kohde 2.1 Vuokra-alue Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 184 Asianro 6341/10.00.02.01/2014 Asuntotontin 297-20-16-2 maanvuokrasopimuksen esisopimuksen laatiminen ja tontin vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

HEINOLA N KAUPUNKI. ' 3r äväi j ok i tus. Valitus: Oikaisuvaatimuksen hylkääminen päätös, Khal 15.12.2014 452, 2918/10.00.0212013

HEINOLA N KAUPUNKI. ' 3r äväi j ok i tus. Valitus: Oikaisuvaatimuksen hylkääminen päätös, Khal 15.12.2014 452, 2918/10.00.0212013 CXOq, t t Kunnailisvalitus Hämeenlinnan hallinto -o ike us Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna HEINOLA N KAUPUNKI 2 9-01- 2015 SAAPUNUT 22. 01. 2015 Hämeenlinnan hallinto-oikeus q...,, ' 3r äväi j ok

Lisätiedot

Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit )

Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit ) 1 Liite 1 Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit 41001-41013) 1 Mikäli tontille rakennetaan likimäärin tontin rakennusoikeuden suuruinen uudisrakennus, tontin vuokra-aika

Lisätiedot

Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016

Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016 MAANVUOKRASOPIMUS Allekirjoittaneet ovat tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen, joka korvaa sopimusosapuolten 28.10.2013 allekirjoittaman maanvuokrasopimuksen. Vuokranantaja Ulvilan kaupunki (0204910-7)

Lisätiedot

TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT

TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1 NURMEKSEN KAUPUNKI TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1. LUOVUTUKSEN KOHTEET JA LUOVUTUSTAVAT 2. LUOVUTUSMENETTELY 3. KOHTEIDEN HINNOITTELU JA

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali.

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali. NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (0186852-2), PL 22, 86301 Oulainen. Vuokralainen: Sonira Oy (2364672-8), Liponkuja 10, 86300 Oulainen

Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (0186852-2), PL 22, 86301 Oulainen. Vuokralainen: Sonira Oy (2364672-8), Liponkuja 10, 86300 Oulainen Maanvuokrasopimus 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1. Vuokra-alue Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (018685-), PL, 8601 Oulainen Vuokralainen: Sonira Oy (667-8), Liponkuja 10, 8600 Oulainen Sopimuksen tarkoittama

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 11 Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle vuokratun asuntotontin (kerrostalo) vuokrasopimuksen vuokra-ajan jatkaminen (Vartiokylä, Myllypuro, tontti 45136/1 ja määräala

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (7) 118 Määräalan pitkäaikainen vuokraaminen Broman Group Oy:lle (y-tunnus 1735587-9) perustettavan yhtiön lukuun sekä varauksen jatko (tontti 45199/2, Vartiokylä,

Lisätiedot

Ruotsalaisella sijaitsevien kaupungin omistamien vuokrapalstojen vuokraarvojen ja sopimuskäytännön määrittely - selvitys

Ruotsalaisella sijaitsevien kaupungin omistamien vuokrapalstojen vuokraarvojen ja sopimuskäytännön määrittely - selvitys Ruotsalaisella sijaitsevien kaupungin omistamien vuokrapalstojen vuokraarvojen ja sopimuskäytännön määrittely - selvitys Heinolan kaupunki Maankäyttöosasto 6.8.2014 0 Sisällys JOHDANTO... 2 Konniveden

Lisätiedot

määräala yhteensä 961 m 2. Alue on osoitettu sopimuksen liitekartassa.

määräala yhteensä 961 m 2. Alue on osoitettu sopimuksen liitekartassa. Maanvuokrasopimus : Keuruun kaupunki / Keurusjumppa ry 1 / 7 M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun kaupunki (Y-tunnus 0208388-2) Multiantie 5 42700 Keuruu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/2015 1 (5) 137 Tontin 28094/20 pitkäaikainen vuokraaminen asuntotarkoituksiin HEL 2015-007588 T 10 01 01 02 Henrik Sohlbergin tie 8 Päätös n osastopäällikkö päätti vuokrata

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (6) 265 Vuokrausperusteet Oulunkylän omakotitalotontille (Oulunkylä, tontti 28105/32) HEL 2016-009127 T 10 01 01 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (10) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (10) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/207 (0) 2 Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle vuokrattujen asuntotonttien vuokrasopimusten vuokra-aikojen jatkaminen (Maunula, Malminkartano, Kannelmäki, Pukinmäki, Jakomäki

Lisätiedot

M A A N V U O K R A S O P I M U S

M A A N V U O K R A S O P I M U S M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI (Y-tunnus 0176975-1) Vuokralainen: Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä

Lisätiedot

Pöytäkirjanote kiinteistöviraston tonttiosastolle. Lisätiedot: Patrikainen Esko, toimistopäällikkö, puhelin

Pöytäkirjanote kiinteistöviraston tonttiosastolle. Lisätiedot: Patrikainen Esko, toimistopäällikkö, puhelin HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA To/4 1 4 VUOKRATONTEILLA TAPAHTUVAN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN EDISTÄMISPERIAATTEIDEN SOVELTAMISOHJEIDEN TARKISTUS Kv 2009-890 EHDOTUS Lautakunta päättänee hyväksyä 13.12.2005

Lisätiedot

5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx.

5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx. 5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6 MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA (Levanto/ VPK) Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus xx.xx.2014

Lisätiedot

Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ.

Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ. SODANKYLÄ KUULUTTAA HAETTAVAKSI TONTTEJA Sodankylän kunta vuokraa yhdeksän uutta pientalotonttia Savikankaalta. Tontit on rakennettava kahden vuoden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoituksesta alkaen.

Lisätiedot

LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013

LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013 LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013 J U H A N I S K A N E N K I I N T E I S T Ö P Ä Ä L L I K K Ö Y - S Ä Ä T I Ö LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAAMISESTA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 11 Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle vuokratun asuntotontin (kerrostalo) vuokrasopimuksen vuokra-ajan jatkaminen (Käpylä, tontti 25857/1) HEL 2015-013448 T 10

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE)

MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE) MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE) Maanvuokrasopimus perustuu yhdyskuntalautakunnan päätökseen xx x. SOPIJAOSAPUOLET Vuokranantaja: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) PL 52 02701

Lisätiedot

Ruotsalaisella sijaitsevien kaupungin omistamien vuokrapalstojen vuokra-arvojen ja sopimuskäytännön määrittely

Ruotsalaisella sijaitsevien kaupungin omistamien vuokrapalstojen vuokra-arvojen ja sopimuskäytännön määrittely Tekninen lautakunta 67 29.04.2014 Ruotsalaisella sijaitsevien kaupungin omistamien vuokrapalstojen vuokra-arvojen ja sopimuskäytännön määrittely 2918/10.00.02/2013 Tekla 67 Valmistelija: va. kaavoituspäällikkö

Lisätiedot

L A U S U N T O. Viranomainen, jonka päätöksestä valittaja valittaa Rovaniemen hallinto-oikeus Oikeustalo, Valtakatu 17, Rovaniemi

L A U S U N T O. Viranomainen, jonka päätöksestä valittaja valittaa Rovaniemen hallinto-oikeus Oikeustalo, Valtakatu 17, Rovaniemi L A U S U N T O K O R K E I M M A L L E H A L L I N T O O I K E U D E L L E Viranomainen, jonka päätöksestä valittaja valittaa Rovaniemen hallinto-oikeus Oikeustalo, Valtakatu 17, 96101 Rovaniemi Valittaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2014 1 (5) 619 Kiinteistö Oy Vaasankatu 10:lle vuokratun asuntotontin (kerrostalo) vuokrasopimuksen jatkaminen (Alppiharju, Harju, tontti 12348/10) HEL 2014-014290 T 10

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6323/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6323/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2018 1 (1) 163 Asianro 6323/10.00.02.01/2018 Tontin 297-3-1-6 (Mäkikatu 12) vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Tilatukilain 20. 4.2.2009 Jyväskylä MMM/Juha Palonen

Tilatukilain 20. 4.2.2009 Jyväskylä MMM/Juha Palonen Tilatukilain 20 4.2.2009 Jyväskylä MMM/Juha Palonen Tausta Tilatukilaki tuli voimaan 1.8.2005 eduskunta lisäsi lakiin 20 3 ja 4 momentin Ennen lain voimaantuloa tehtyjen vuokrasopimusten päättyessä tukioikeudet

Lisätiedot

18 Vantaan Asolassa sijaitsevan tontin vuokraaminen Lujatalo Oy:lle

18 Vantaan Asolassa sijaitsevan tontin vuokraaminen Lujatalo Oy:lle 249/2013 18 Vantaan Asolassa sijaitsevan tontin 92-72-33-1 vuokraaminen Lujatalo Oy:lle Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) vuokrata Lujatalo Oy:lle Asolassa sijaitsevan tontin kiinteistö-tunnus

Lisätiedot

ALAVIRRAN VUOKRAMÖKKITONTTIEN VUOKRASOPIMUSTEN JATKAMINEN / TONTTIEN MYYMINEN

ALAVIRRAN VUOKRAMÖKKITONTTIEN VUOKRASOPIMUSTEN JATKAMINEN / TONTTIEN MYYMINEN ALAVIRRAN VUOKRAMÖKKITONTTIEN VUOKRASOPIMUSTEN JATKAMINEN / TONTTIEN MYYMINEN 4107/42.500/2009 KHAL 29.06.2009 417 Valmistelija: kaupungingeodeetti Pekka Kujala, puh (03) 849 3200, sähköposti etunimi.sukunimi@heinola.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.05.2017 Sivu 1 / 1 94/2015 10.02.02 143 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Finnoon osayleiskaavan hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri

Lisätiedot

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 60 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 72 29.09.2014 Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt 354/10.01.02/2013 KSJ 60 Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Heinolan kaupunginhallituksen päätös 23.3.2015 1021 K. Kemppainen ym

Oikaisuvaatimus Heinolan kaupunginhallituksen päätös 23.3.2015 1021 K. Kemppainen ym Oikaisuvaatimus Heinolan kaupunginhallituksen päätös 23.3.2015 1021 K. Kemppainen ym HEINOLAN KAUPUNGINHALLITUS HEINOLAN KAUPUNKI Kirjaamo 17-04- 2015 Öian' umero Tehtäv llu.kitus ASIA Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli tontti 1 09.05.2016 Sivu 1 / 1 3026/10.00.02/2014 71 11.8.2014 47 4.5.2015 140 14.12.2015 46 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli 42122 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi PL 22

Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi PL 22 Luonnos 20.3.2017 1/4 MAANVUOKRASOPIMUS SOPIJAPUOLET Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki PL 38201 Sastamala Vuokralainen Vapo Oy, 0174817-6 PL 22 40101 Jyväskylä Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi 6.10.015 Sivu 1 / 1 1340/0.07.00/015 3 16.3.015 69 Träskändan kartanon vuokraaminen Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016 Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Khall 29.02.2016 50 (Valm. maankäyttöpäällikkö) Kaupungin hallintosäännössä 41 määrätään että Tekninen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1602/02.07.00/2015 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2017 1 (5) 8 Oikaisuvaatimus koskien kiinteistölautakunnan päätöstä 1.12.2016 ( 484) vuokrata Kiinteistö Oy Helsingin Uimarannantien palvelukodille tontti 39049/4 (kiinteistötunnus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 08.04.2015. 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 08.04.2015. 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015 Oikaisuvaatimus / Tontin 297-34-166-5 (Piikatie 6) myynti Tonttipäällikkö Jarkko Meriläinen Tonttipalveluyksikkö Tontin 34-166-5

Lisätiedot

Maapoliittinen ohjelma

Maapoliittinen ohjelma kaupunginhallitus 23.11.2015, 433 Sisältö 1 Kaupungin maanomistus... 3 2 Kaupungin maapoliittiset tavoitteet... 3 3 Kaupungin maapolitiikka... 3 3.1 Maanhankinta... 4 3.2 Maan luovutus... 4 3.3 Verolait...

Lisätiedot

V U O K R A S O P I M U S (Ampumarata-alue)

V U O K R A S O P I M U S (Ampumarata-alue) 1 V U O K R A S O P I M U S (Ampumarata-alue) Tällä vuokrasopimuksella uudelleen vuokrataan ja uudistetaan 8.11.1991 allekirjoitettua vuokrasopimusta seuraavin ehdoin jäljempänä kohdassa 3 mainit tuun

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti (235 ) jatkaa muun muassa tontin 47031/12 varausta saakka.

Kaupunginhallitus päätti (235 ) jatkaa muun muassa tontin 47031/12 varausta saakka. 1 MUISTIO/KN 31.3.2017 Asuntotontin (erityisasuminen, 4 000 k-m 2 ) lyhytaikainen vuokraaminen asuntotuotantotoimistolle rakennusluvan hakemista varten (Mellunkylä, Kontula, tontti 47031/12) Kotikonnuntie

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 3889/2015 10.00.02 176 Vastaus oikaisuvaatimuksiin, jotka koskevat kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston muutettua päätöstä myydä kaksi tonttia

Lisätiedot

MAA- JA VESIALUEEN VUOKRASOPIMUS KOKKOLAN KAUPUNGIN KOKKOLAN SATAMA OY:N VÄLILLÄ

MAA- JA VESIALUEEN VUOKRASOPIMUS KOKKOLAN KAUPUNGIN KOKKOLAN SATAMA OY:N VÄLILLÄ MAA- JA VESIALUEEN VUOKRASOPIMUS KOKKOLAN KAUPUNGIN JA KOKKOLAN SATAMA OY:N VÄLILLÄ 31.12.2014 MAA- JA VESIALUEEN VUOKRASOPIMUS Tämä maa- ja vesialueen vuokrasopimus ( Vuokrasopimus ) on solmittu tänään

Lisätiedot

ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA

ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA Lilk 1998-12/542, 1997/92-542L, 1997-60/614P Merisataman Kylpylä Oy toimitti liikuntavirastoon 14.1.1998

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 08.04.2015. 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 08.04.2015. 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-27-7-3 (Ruutikellarinkatu 24) vuokraaminen / Kuopion Seudun Nuorisoasunnot ry Vs. kiinteistöjohtaja Jarkko Meriläinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1370/02.07.00/2015 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ALUSTAVA EHDOTUS VUOKRASOPIMUKSESTA: Lohjan ryhmäpuutarhapalstan vuokrasopimus

ALUSTAVA EHDOTUS VUOKRASOPIMUKSESTA: Lohjan ryhmäpuutarhapalstan vuokrasopimus ALUSTAVA EHDOTUS VUOKRASOPIMUKSESTA: Lohjan ryhmäpuutarhapalstan vuokrasopimus Vuokranantaja Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry. (myöhemmin yhdistys) nimi henkilötunnus osoite laskutusosoite jos ei sama kuin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 14 Määräalan pitkäaikainen vuokraaminen Oranssi Asunnot Oy:lle HEL 2014-003129 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta 89/676497 ja 677497, Jyrängöntie 7 Päätösehdotus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Tonttien 297-25-80-1 (Jynkän koulu) ja 297-43-17-1 (Karttulan koulu) vuokraaminen / Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilat Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 07.03.2016 Sivu 1 / 1 860/2016 02.07.00 29 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Rakennuspaikkojen luovutusmuotona on sekä myynti että vuokraus.

Rakennuspaikkojen luovutusmuotona on sekä myynti että vuokraus. RAKENNUSMAAN LUOVUTUSMENETTELY 2016 A. Yleiset luovutusehdot 1. Asuntorakentamisen rakennuspaikat Asuntorakentamiseen rakennuspaikat luovutetaan sekä myymällä että vuokraamalla. Vuokrauksessa käytetään

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Asuntotontin 297-33-33-2 (Lehtoniementie 114) vuokraaminen / Lakea Kiinteistöt Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4. Muut sopimusehdot 2-12

Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4. Muut sopimusehdot 2-12 Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4 Muut sopimusehdot 2-12 2 Vuokranantajan ja vuokralaisen (As. Oy. Kumianpää 1:) välillä

Lisätiedot

Päivämäärä 03.02.2014. Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa

Päivämäärä 03.02.2014. Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa Sivu 1 62 Dno 0.02.201 Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa OUKA/1192/10.00.00./201 Ote pöytäkirjasta /201 Päätöshistoria Yhdyskuntalautakunta 1.1.201 2 Tiivistelmä Yhdyskunta-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2684/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2684/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (1) 59 Asianro 2684/10.00.02.01/2016 Y-tontin 297-34-34-3 (Sipulikatu 4) vuokraaminen / Vaalijalan kuntayhtymä Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS)

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) Sivu 1 / 6 Kaupunkirakennelautakunta asianro 297- V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) 1. Vuokra-aika 2. Vuokra Kuopion kaupunki vuokraa KENELLE ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena Kuopion

Lisätiedot

Alueen vuokraaminen kiinteistöstä Antti Vasamalle perustettavan yhtiön lukuun

Alueen vuokraaminen kiinteistöstä Antti Vasamalle perustettavan yhtiön lukuun Kaupunginhallitus 71 27.02.2017 Alueen vuokraaminen kiinteistöstä 734-663-1-31 Antti Vasamalle perustettavan yhtiön lukuun 2271/10.00.02.02/2016 Kaupunginhallitus 27.02.2017 71 Valmistelija: kaupungingeodeetti

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE)

MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE) 1 MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE) Maanvuokrasopimus perustuu yhdyskuntavaliokunnan päätökseen xx x. SOPIJAOSAPUOLET Vuokranantaja: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) PL 52 02701

Lisätiedot

Valtion vuokrajärjestelmä Vuokrakäsikirja

Valtion vuokrajärjestelmä Vuokrakäsikirja Valtion vuokrajärjestelmä Vuokrakäsikirja 24.5.2016 Sisällysluettelo Johdanto 1. Vuokran määräytyminen valtion vuokrajärjestelmässä... 4 2. Kokonaisvuokran pääomaosuuden ja pääomavuokran määräytyminen...

Lisätiedot

TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT

TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1 NURMEKSEN KAUPUNKI TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1. LUOVUTUKSEN KOHTEET JA LUOVUTUSTAVAT 2. LUOVUTUSMENETTELY 3. KOHTEIDEN HINNOITTELU JA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3 04.11.2013 Sivu 1 / 1 4558/02.07.00/2013 111 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 64015 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa Vuokranantaja Vuokralainen Savonlinnan kaupunki y 0166906-4 jäljempänä kaupunki Olavinkatu 27 57130 Savonlinna BG-liikekiinteistöt Oy y 2191695-8

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyynnön sisältö Yleistä tonteista ja menettelystä... 1 Sijainti... 3 Kaavatiedot... 4 Liikennemäärät... 4 Maaperä... 5 Luovutusehdot...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 193 Asianro 6664/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-20-20-4 (Keski-Kaari 33) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit ja 809

Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit ja 809 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 33 1.2.2016 Asianro 204/10.00.02.00/2016 63 Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit 801-806 ja 809 Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 304 Rasitteenluonteisen sopimuksen hyväksymistä koskevan päätöksen muuttaminen ja uuden rasitteenluonteisen sopimuksen hyväksyminen sekä liittäminen pitkäaikaisiin maanvuokrasopimuksiin

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe

MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe MAANVUOKRASOPIMUS Liite 4 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: SF-Caravan Lohenpyrstö Ry Haapatie 24, 92140 Pattijoki Vuokralainen

Lisätiedot

Maapoliittinen ohjelma 2013-2016

Maapoliittinen ohjelma 2013-2016 Maankäyttö Sisältö 1 Kaupungin maanomistus... 3 2 Kaupungin maapoliittiset tavoitteet... 3 3 Kaupungin maapolitiikka... 3 3.1 Maanhankinta... 4 3.2 Maan luovutus... 4 3.3 Verolait... 5 3.4 Rakentamiskehotusmenettely...

Lisätiedot

Otto Mannisen tie KANGASNIEMI. Aarontie KANGASNIEMI

Otto Mannisen tie KANGASNIEMI. Aarontie KANGASNIEMI MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Kangasniemen kunta Otto Mannisen tie 2 51200 KANGASNIEMI Erkki Karjalainen Aarontie 10 51200 KANGASNIEMI 1.2 Vuokra-alue Kangasniemen

Lisätiedot

M A A N V U O K R A S O P I M U S

M A A N V U O K R A S O P I M U S M A A N V U O K R A S O P I M U S 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokralainen: Kemijärven kaupunki Pl 5 98101 Kemijärvi Y-tunnus Vuokranantaja: Lappi Timber Oy Y-tunnus PL 4 72600 KEITELE 1.2 Vuokra-alue

Lisätiedot

Matti Seppä

Matti Seppä 19.1.2015 2 9 -O1' 2015 Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao@oikeus.fi SAAPUNUT' 20. 01. 2015 Hämeenlinnan hallinto-oikeus Kunnallisvalitus Asia Heinolan kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) Kiinteistölautakunta To/13 28.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) Kiinteistölautakunta To/13 28.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) 13 Kaartinkaupungin tontin pitkäaikainen vuokraaminen Royal Ravintolat Oy:lle (Kaartinkaupunki, tontti 3052/30) HEL 2012-015034 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1).

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1). Osapuolet. Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0557-.. Vuokralainen Raision kaupunki, y-tunnus 008-5. Vuokrauskohde Naantalin kaupungin 5. kaupunginosan 6. korttelin tontilla nro sijaitsevan Kiinteistö

Lisätiedot

Perusteet kh:n päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen hylkäämiselle

Perusteet kh:n päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen hylkäämiselle Selitys 1 / 6 Perusteet kh:n päätöksestä 11.2.2019 32 tehdyn oikaisuvaatimuksen hylkäämiselle Oikaisuvaatimus Matti Seppä on jättänyt 26.2.2019 allekirjoitetun oikaisuvaatimuksen kaupunginhallituksen päätöksestä

Lisätiedot

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv)

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27 20.04.2017 Kunnanhallitus 145 02.05.2017 Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) 282/10.00.02/2017 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016

Lisätiedot

Vuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin seuraavasti:

Vuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin seuraavasti: MAANVUOKRASOPIMUS Tämä sopimus korvaa 2.4.1994 tehdyn, 13.12.2002 jatketun maanvuokrasopimuksen, joka on päättynyt 31.12.2012. 1. Osapuolet 1.1. Vuokranantaja 1.2. Vuokralainen 2. Vuokrauksen kohde 3.

Lisätiedot

KAUPUt 2 rno 3 0-01- 2015. ' 8 i r zdvaj a J. , Heinolan kaupunginhallituksen päätös, Khal. Hämeenlinnan VALITUKSENALAINEN PÄÄTÖS

KAUPUt 2 rno 3 0-01- 2015. ' 8 i r zdvaj a J. , Heinolan kaupunginhallituksen päätös, Khal. Hämeenlinnan VALITUKSENALAINEN PÄÄTÖS Kunnallisvalitus Hämeenlinna hallinto-oikeu Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna KAUPUt 2 rno 3 0-01- 2015 ' 8 i r zdvaj a J meenlinnan Hallinto -oikeus einolan Kevytvenepurjehtijat äntyrinne 7 8100 Heinola

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 102 05.06.2013. 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 102 05.06.2013. 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013 Pihlajalaakson 2. vaiheen kerros- ja rivitalotonttien vuokrausehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Vuosina päättyvien asuntotonttien maanvuokrasopimusten

Vuosina päättyvien asuntotonttien maanvuokrasopimusten Vuosina 2020-2021 päättyvien asuntotonttien maanvuokrasopimusten uusiminen Munkkiniemi, Kamppi, Etu-Töölö, Taka-Töölö ja Ruskeasuo Helsingin kaupunki Miia Pasuri, tiimipäällikkö Tervetuloa! Tässä esityksessä

Lisätiedot

LUONNOS. Kaupunginhallitus 8.2.2016 Liite 2 53. Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 141 Liite 7

LUONNOS. Kaupunginhallitus 8.2.2016 Liite 2 53. Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 141 Liite 7 Kaupunginhallitus 8.2.2016 Liite 2 53 Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 141 Liite 7 VUOKRASOPIMUKSEN ESISOPIMUS LUONNOS 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tausta 3. Esisopimuksen kohde VUOKRASOPIMUS 1. OSAPUOLET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2561/02.07.00/2015 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot