TIETOJA ESITTEESTÄ 2 (100)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIETOJA ESITTEESTÄ 2 (100)"

Transkriptio

1 COMPONENTA OYJ ESITE Osakeanti Enintään osaketta Merkintähinta 1,60 euroa osakkeelta Componenta Oyj ( Componenta tai Yhtiö ) tarjoaa yleisölle suunnatulla osakeannilla merkittäväksi yhteensä enintään uutta Yhtiön osaketta ( Uudet Osakkeet ) yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa ( Osakeanti ). Uusien Osakkeiden osakekohtainen merkintähinta on 1,60 euroa. Osakeanti on kuvattu tarkemmin tässä esitteessä ( Esite ). Uusien Osakkeiden merkintäaika alkaa klo 9.00 ja päättyy viimeistään klo ( Merkintäaika ). Mahdollisessa ylimerkintätilanteessa Uusia Osakkeita allokoidaan Osakeannissa merkinnän tehneille Yhtiön osakkeenomistajille, jotka on merkitty Euroclear Finland Oy:n ( Euroclear Finland ) ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, siten, että he saavat omistustaan vastaavan osuuden Uusia Osakkeita Osakeannissa. Osakkeenomistajan omistusta mahdollisessa ylimerkintätilanteessa laskettaessa otetaan osakkeenomistajan pyynnöstä huomioon sekä osakkeenomistajan suora omistus että osakkeenomistajassa määräysvaltaa käyttävän tahon suora ja sen määräysvallassa olevien muiden osakkeenomistajien omistus yhtenä kokonaisuutena. Ohjeita Uusien Osakkeiden merkitsemiseksi on Esitteen jaksoissa Ohjeita Osakeannin merkitsijöille ja Osakeannin ehdot. Yhtiön nykyiset osakkeet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä ( Helsingin Pörssi ) kaupankäyntitunnuksella CTH1V (ISIN-koodi FI ). Uudet Osakkeet merkitään kaupparekisteriin arviolta Kun Uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, ne tuottavat Yhtiön muiden osakkeiden kanssa yhtäläiset oikeudet ja oikeuttavat tuleviin osinkoihin. Jokainen osake oikeuttaa yhteen ääneen Yhtiön yhtiökokouksessa. Yhtiö tulee jättämään hakemuksen Uusien Osakkeiden ottamiseksi julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä ( Listalleotto ). Kaupankäynnin Uusilla Osakkeilla odotetaan alkavan arviolta Uusia Osakkeita ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen, Yhdysvaltain arvopaperilaki ) tai minkään Yhdysvaltain osavaltion arvopaperilain mukaisesti, eikä niitä saa tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa (kuten Regulation S -säännöksessä on määritelty), ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperilain mukaisesti, paitsi toimittaessa Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn poikkeuksen mukaisesti ja soveltuvia Yhdysvaltain osavaltioiden arvopaperilakeja noudattaen. Tätä Esitettä ei saa lähettää Australiaan, Etelä-Afrikkaan, Hongkongiin, Japaniin, Kanadaan tai Yhdysvaltoihin tai muihin maihin, joihin Uusien Osakkeiden tarjoaminen olisi kiellettyä. Ellei tässä Esitteessä ole nimenomaisesti toisin mainittu, Uusia Osakkeita ei saa suoraan tai välillisesti tarjota, myydä, myydä edelleen, siirtää tai toimittaa tällaisiin maihin tai tällaisissa maissa. Uusiin Osakkeisiin sijoittamiseen liittyy riskejä. Katso Esitteen Riskitekijät. Järjestäjä Alexander Corporate Finance Oy

2 TIETOJA ESITTEESTÄ Tämä Esite on laadittu Suomen arvopaperimarkkinalain (746/2012 Arvopaperimarkkinalaki ), Euroopan komission asetuksen (EY) N:o 809/2004, annettu 29. päivänä huhtikuuta 2004, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/71/EY ( Esitedirektiivi ) täytäntöönpanosta esitteiden sisältämien tietojen, esitteiden muodon, viittauksina esitettävien tietojen, julkistamisen ja mainonnan osalta (muutoksineen) ( Esiteasetus ) liitteiden III, XXII ja XXV, Arvopaperimarkkinalain 3 5 luvuissa tarkoitetuista esitteistä annetun valtiovarainministeriön asetuksen (1019/2012) sekä Finanssivalvonnan määräysten ja ohjeiden mukaisesti. Finanssivalvonta on hyväksynyt tämän Esitteen, mutta ei vastaa siinä esitettyjen tietojen oikeellisuudesta. Finanssivalvonnan hyväksymispäätöksen diaarinumero on 69/ /2013. Esite on laadittu suomenkielisenä. Esite on saatavilla viimeistään klo 9.00 alkaen normaalina toimistoaikana Yhtiön pääkonttorista, osoitteesta Panuntie 4, Helsinki, Alexander Corporate Finance Oy:stä ( Järjestäjä ), osoitteesta Aleksanterinkatu 19 A, 5. krs, Helsinki, Helsingin Pörssin vastaanotosta, osoitteesta Fabianinkatu 14 A, 2. krs, Helsinki sekä sähköisenä Yhtiön verkkosivuilta osoitteesta ja Järjestäjän verkkosivuilta osoitteesta Tässä Esitteessä Yhtiö ja Componenta tarkoittavat Componenta Oyj:tä ja Componenta-konserni ja Konserni tarkoittavat Componenta Oyj:tä ja sen tytäryhtiöitä yhdessä, ellei asiayhteydestä käy selvästi ilmi, että asianomainen termi viittaa ainoastaan tiettyyn tytäryhtiöön tai liiketoimintayksikköön. Viittaukset Yhtiön osakkeisiin ja osakepääomaan tai hallintotapaan tarkoittavat kuitenkin Componenta Oyj:n osakkeita, osakepääomaa ja hallintotapaa. Ketään ei ole valtuutettu Osakeannin tarjoamisen yhteydessä antamaan mitään muita kuin tähän Esitteeseen sisältyviä tietoja tai lausuntoja. Mikäli tällaisia tietoja tai lausuntoja annetaan, on huomattava, että ne eivät ole Yhtiön hyväksymiä. Järjestäjä ei suoraan tai epäsuorasti vastaa tämän Esitteen tietojen täsmällisyydestä tai täydellisyydestä tai vahvista niitä, eikä mitään tähän Esitteeseen sisältyvää tule pitää Järjestäjän lupauksena tai lausuntona tässä suhteessa, riippumatta siitä, koskeeko se menneisyyttä vai tulevaisuutta. Järjestäjä ei vastaa tiedon täsmällisyydestä, täydellisyydestä tai vahvistamisesta ja rajoittaa vastaavasti vastuunsa niin pitkälle kuin se lain sallimissa rajoissa on mahdollista sekä kaiken vastuunsa vahingonkorvauksen, sopimukseen perustuvan vastuun tai muulla perusteella, joka sillä muuten voitaisiin katsoa olevan tätä Esitettä tai vastaavaa lausumaa koskien. Tähän Osakeantiin tai Uusien Osakkeiden merkintään tai myyntiin liittyen annetut tiedot tai lausunnot, jotka eivät vastaa tässä Esitteessä annettuja tietoja ja lausuntoja, ovat pätemättömiä. Sijoittajien tulee luottaa vain tähän Esitteeseen sisältyvään tietoon sijoituspäätöstä tehdessään. Sijoittajien ei tule luottaa Järjestäjään tai kehenkään Järjestäjän lähipiiriin kuuluvaan tahoon minkään tähän Esitteeseen sisältyvän tiedon tarkkuutta koskevan tutkimuksen yhteydessä tai sijoituspäätöksessään. Ketään ei ole myöskään valtuutettu antamaan Yhtiötä tai Uusia Osakkeita koskevia tietoja tai lausuntoja (lukuun ottamatta tähän Esitteeseen sisältyvää) ja mikäli tällaisia on annettu, mihinkään tällaiseen muuhun tietoon tai lausuntoon ei tule luottaa Yhtiön tai Järjestäjän valtuuttamana tietona tai lausuntona. Tässä Esitteessä olevat tiedot on annettu Esitteen päivämääränä. Esitteen luovuttaminen ja Esitteeseen perustuva tarjoaminen, myyminen tai toimittaminen ei missään olosuhteissa merkitse sitä, että Yhtiön liiketoiminnassa ei olisi tapahtunut muutoksia, jotka voisivat vaikuttaa tai ovat vaikuttaneet olennaisen haitallisesti Componentan liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen tai taloudelliseen asemaan tämän Esitteen päivämäärän jälkeen. Mikään tässä Esitteessä esitetty ei ole eikä mitään tässä Esitteessä esitettyä tule pitää Componentan tai Järjestäjän lupauksena tai vakuutuksena tulevaisuudesta. Esitettä on kuitenkin täydennettävä Arvopaperimarkkinalain mukaisesti sellaisten Esitteeseen sisältyvien virheellisten tai puutteellisten tietojen tai olennaisten uusien tietojen osalta, jotka tulevat ilmi ennen Uusien Osakkeiden ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi ja joilla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajalle. Tällaiset virheelliset tai puutteelliset tai olennaiset uudet tiedot on lain mukaan ilman aiheetonta viivytystä saatettava yleisön tietoon julkaisemalla Esitteen oikaisu tai täydennys samalla tavalla kuin Esite. Mahdollisia sijoittajia kehotetaan tutustumaan koko Esitteeseen, mukaan lukien sen mahdolliset oikaisut ja täydennykset, harkitessaan sijoituspäätöstä. Uusiin Osakkeisiin sijoittamista harkitessaan sijoittajien tulee tukeutua omiin selvityksiinsä Componentasta, Osakeannin ehdoista sekä sijoituspäätöksen eduista ja riskeistä. Yhtiö tai Järjestäjä tai niiden lähipiiriin kuuluvat tahot tai edustajat eivät anna vakuutusta Uusien Osakkeiden tarjouksensaajille, merkitsijöille tai ostajille niiden Uusiin Osakkeisiin tekemän sijoituksen laillisuudesta niihin sovellettavan lain nojalla. Sijoittajia suositellaan kysymään neuvoa neuvonantajiltaan ennen Uusien Osakkeiden merkitsemistä tai ostamista. Sijoittajia suositellaan tekemään itsenäinen arvio Uusien Osakkeiden merkitsemisen tai ostamisen laillisista, verotuksellisista, liiketoiminnallisista ja taloudellisista sekä muista seuraamuksista ja riskeistä. Sijoittaja vastaa itse Osakeantiin osallistumisen aiheuttamista veroseuraamuksista. Järjestäjä toimii tähän Osakeantiin liittyen ainoastaan Yhtiön eikä kenenkään muun puolesta. Järjestäjä ei pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan Osakeannin yhteydessä (riippumatta siitä, onko tämä Esitteen vastaanottaja vai ei). Järjestäjä ei ole vastuussa kenellekään muulle kuin Yhtiölle asiakkailleen antamansa suojan tarjoamisesta tai Osakeantiin liittyvien neuvojen antamisesta tai muusta tässä Esitteessä esitetystä. Tämän Esitteen jakelu tai Osakeanti voivat olla joidenkin maiden lainsäädännön mukaan rajoitettuja, eikä tätä Esitettä voi käyttää tarjoukseen tai tarjouspyyntöön tai siihen liittyvään tarkoitukseen kenenkään toimesta maassa, jossa tällainen tarjous tai hankinta ei ole laillista, eikä henkilölle, jolle ei ole laillista tehdä tällaista tarjousta tai tarjouspyyntöä. Yhtiö tai Järjestäjä ei ole tehnyt eikä tule tekemään mitään toimenpiteitä tämän Esitteen, Uusien Osakkeiden tai Osakeannin rekisteröimiseksi tai pätevöittämiseksi tai Uusien Osakkeiden julkisen tarjoamisen sallimiseksi muuten Suomen ulkopuolella. Yhtiö ja Järjestäjä edellyttävät, että tämän Esitteen haltuunsa saavat henkilöt hankkivat asianmukaiset tiedot näistä rajoituksista ja noudattavat niitä. Yhtiö ja Järjestäjä eivät ole oikeudellisessa vastuussa, mikäli tämän Esitteen haltuunsa saaneet henkilöt rikkovat näitä rajoituksia riippumatta siitä, ovatko nämä henkilöt mahdollisia Uusien Osakkeiden merkitsijöitä tai ostajia. Ellei erikseen tässä Esitteessä ole mainittu (i) Osakeannissa tarjottuja Uusia Osakkeita ei saa tarjota, myydä, jälleenmyydä, siirtää tai toimittaa, suoraan tai epäsuorasti Euroopan talousalueen ( ETA ) jäsenvaltioissa tai ETA jäsenvaltioihin, jotka ovat saattaneet voimaan Esitedirektiivin (muut kuin Suomi), ellei Esitedirektiivistä johdu sovellettavaa poikkeusta, eikä Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Yhdysvalloissa tai muussa maassa, taikka näihin edellä mainittuihin maihin tai muuhun maahan, jossa Uusien Osakkeiden tarjoaminen ei ole sallittua; ja (ii) tätä Esitettä tai Osakeantia koskevaa materiaalia ei saa lähettää yhdellekään henkilölle edellä kohdassa (i) mainittuihin maihin. Yhtiö pidättää itsellään oikeuden, omassa yksinomaisessa päätösvallassaan, hylätä minkä tahansa Uusien Osakkeiden merkinnän, jonka Yhtiö tai sen edustajat uskovat aiheuttavan lain, säännön tai määräyksen rikkomisen tai rikkomuksen. Osakeantiin sovelletaan Suomen lakia. Kaikki tätä Esitettä koskevat riidat ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa. 2 (100)

3 SISÄLLYSLUETTELO TIETOJA ESITTEESTÄ 2 1 TIIVISTELMÄ Jakso A Johdanto ja varoitukset Jakso B Liikkeeseenlaskija Jakso C Arvopaperit Jakso D Riskit Jakso E Tarjous RISKITEKIJÄT Yhtiön liiketoimintaympäristöön liittyviä riskejä Yhtiöön ja sen liiketoimintaan liittyviä riskejä Rahoitusriskit Osakeantiin ja Yhtiön osakkeisiin liittyviä riskejä ESITTEESTÄ VASTUULLISET HENKILÖT, JÄRJESTÄJÄ JA TILINTARKASTAJA Yhtiö Yhtiön hallituksen jäsenet Järjestäjä Neuvonantajat Tilintarkastajat tilikausilla Järjestäjän intressit MUITA TIETOJA Vakuutus Esitteessä annetuista tiedoista Tulevaisuutta koskevat lausumat Ulkopuolisista lähteistä peräisin olevat tiedot Esitteessä esitettävät luvut Esitteen saatavilla olo Verkkosivujen muut tiedot eivät kuulu Esitteeseen Sovellettava laki Osakeantiin liittyviä tärkeitä päivämääriä TARJOAMISEN TAUSTA JA SYYT SEKÄ HANKITTAVIEN VAROJEN KÄYTTÖ Tarjoamisen tausta ja syyt Hankittavien varojen käyttö OSAKEANNIN EHDOT 37 7 OHJEITA OSAKEANNIN MERKITSIJÖILLE 41 8 HYBRIDILAINAN 2013 LIIKKEESEENLASKU 43 9 JOUKKOVELKAKIRJALAINAN 2013 LIIKKEESEENLASKU TIETOJA YHTIÖSTÄ JA YHTIÖN LIIKETOIMINNASTA Yleistä Toimintahistoria Strategia ja taloudelliset tavoitteet Juridinen rakenne (100)

4 10.5 Componenta-konsernin asiakastoimialat ja liiketoimintasegmentit Segmenttikohtaiset taloudelliset tiedot Henkilöstö Toiminnan tehostamisohjelma Investoinnit Rakenteelliset muutokset Merkittävät sopimukset Tutkimus ja tuotekehitys Riippuvuus immateriaalioikeuksista sekä tuotanto-, toimitus- ja rahoitussopimuksista Liiketoiminnan tai tuotannon keskeytykset Ympäristöluvat ja -järjestelmät Oikeudenkäynnit ja välimiesmenettelyt Vakuutukset Lähipiiriliiketoimet TOIMIALAKATSAUS Yleistä Componentan toimintaympäristöön vaikuttavia tekijöitä Kilpailu ERÄITÄ TALOUDELLISIA TIETOJA Keskeisimmät tunnusluvut Tunnuslukujen laskentakaavat LIIKETOIMINNAN TULOS, TALOUDELLINEN ASEMA JA TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Viimeaikainen kehitys ja tulevaisuuden näkymät Rahavirrat Pääomarakenne ja velkaantuneisuus Johdon käyttöpääomaa koskeva lausunto Riskienhallinta YHTIÖN HALLINTO JA JOHTO Hallitus Johtoryhmä Hallituksen ja johtoryhmän omistukset Hallituksen ja johtoryhmän palkkiot ja etuudet Kannustinjärjestelmät OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA Osakepääomaa koskevat tiedot Tiedot osakkeenomistajista Osinkopolitiikka Yhteenveto Yhtiön osakkeisiin liittyvistä oikeuksista SUOMEN ARVOPAPERIMARKKINAT Kaupankäynti ja selvitys Helsingin Pörssissä Arvopaperimarkkinoiden sääntely Arvo-osuusjärjestelmä VEROTUS Yleistä Osakeantiin liittyvät veroseuraamukset (100)

5 18 ESITTEESEEN VIITTAAMALLA SISÄLLYTETYT TIEDOT JA NÄHTÄVILLÄ PIDETTÄVÄT ASIAKIRJAT Viittauksina esitetyt tiedot Nähtävillä pidettävät asiakirjat LIITE: TILINTARKASTAJAN LAUSUNTO ESITTEESEEN SISÄLTYVÄSTÄ TULOSENNUSTEESTA 5 (100)

6 1 TIIVISTELMÄ Tiivistelmä koostuu Esiteasetuksen liitteen XXII edellyttämistä tiedoista, joita kutsutaan nimityksellä Osatekijät. Osatekijät on jaettu jaksoihin A-E ja ne on numeroitu jaksoittain. Tämä tiivistelmä sisältää kaikki ne Osatekijät, jotka Esiteasetuksen mukaan Uusista Osakkeista ja Yhtiöstä tulee esittää. Osatekijöiden numerointi ei välttämättä ole juokseva, sillä kaikkia Osatekijöitä ei Uusien Osakkeiden ja Yhtiön luonteen vuoksi ole esitettävä. Vaikka Uusia Osakkeita tai Yhtiötä koskeva tieto olisi luonteensa puolesta Esiteasetuksen perusteella esitettävä tässä tiivistelmässä, on mahdollista, ettei kyseistä Osatekijää koskevaa tietoa ole lainkaan tai että kyseinen Osatekijä ei sovellu Uusiin Osakkeisiin tai Yhtiöön. Tällöin kyseinen Osatekijä kuvataan lyhyesti ja sen yhteydessä mainitaan Ei sovellu. 1.1 JAKSO A JOHDANTO JA VAROITUKSET A.1 Varoitus Tämä tiivistelmä on johdanto Esitteessä esitettäviin yksityiskohtaisiin tietoihin. Tätä tiivistelmää ei ole tarkoitettu kattavaksi esitykseksi, vaan sijoittajan tulee perustaa Uusia Osakkeita koskeva sijoituspäätöksensä tässä Esitteessä esitettyihin tietoihin kokonaisuutena. Uusiin Osakkeisiin sijoittamiseen liittyy riskejä. Uusiin Osakkeisiin sijoittamista harkitsevien tulee tutustua Esitteen kohtaan Riskitekijät. Jos tuomioistuimessa pannaan vireille tähän Esitteeseen sisältyviä tietoja koskeva kanne, kantajana toimiva sijoittaja voi jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön mukaan joutua ennen oikeudenkäynnin vireillepanoa vastaamaan Esitteen käännöskustannuksista. Yhtiö vastaa siviilioikeudellisesti tästä tiivistelmästä vain, jos tiivistelmä on harhaanjohtava, epätarkka tai epäjohdonmukainen suhteessa Esitteen muihin osiin tai jos tiivistelmässä ei anneta yhdessä Esitteen muiden osien kanssa keskeisiä tietoja sijoittajien auttamiseksi, kun he harkitsevat sijoittamista näihin arvopapereihin. A.2 Suostumus esitteen käyttämiseen Ei sovellu. Yhtiö ei ole tehnyt sopimuksia arvopapereiden edelleenmyynnistä. 1.2 JAKSO B LIIKKEESEENLASKIJA B.1 Virallinen nimi ja muu liiketoiminnassa käytetty toiminimi B.2 Asuinpaikka, oikeudellinen muoto, sovellettava laki ja liikkeeseenlaskijan perustamismaa Componenta Oyj, rinnakkaistoiminimet Componenta Abp ja Componenta Corporation Yhtiö on Suomen lakien mukaisesti Suomessa perustettu julkinen osakeyhtiö. Yhtiön kotipaikka on Helsinki ja sen rekisteröity posti- ja katuosoite on Panuntie 4, Helsinki. Yhtiöön sovelletaan Suomen lakia. 6 (100)

7 B.3 Kuvaus tämänhetkisen toiminnan luonteesta ja päätoimialoista ja niihin liittyvistä avaintekijöistä Componenta-konserni on kansainvälisesti toimiva metalliteollisuuden konserni, joka tarjoaa komponenttien koko toimitusketjun asiakkaiden tarpeiden mukaan. Toimitusketjuun kuuluu mm. komponenttien suunnittelu, valaminen, koneistaminen, pintakäsittely, osakokoonpano, logistiikka sekä niistä muodostuvat osa- ja kokonaisratkaisut. Componenta-konsernin asiakkaat ovat globaalisti toimivia raskaan ajoneuvo-, rakennus- ja kaivos-, maatalous-, henkilöauto- ja koneenrakennusteollisuuden yrityksiä. Konsernilla on Suomessa kahdeksan, Hollannissa kolme, Ruotsissa neljä, Turkissa kolme, Iso-Britanniassa yksi ja muissa maissa kuusi toimipaikkaa. Componenta toimittaa valuraudasta ja alumiinista valettuja komponentteja sekä terästakeita. Componenta tarjoaa asiakkaille valukomponentin toimitusketjun kaikki vaiheet suunnittelusta toimituksiin. Tuotteesta ja asiakkaasta riippuen ketju voi valamisen lisäksi sisältää tuotekehitystyötä yhdessä asiakkaan kanssa, tuotteen koneistamisen, pintakäsittelyn ja kokoonpanon. Componenta-konsernilla on seitsemän erikoistunutta rautavalimoa Suomessa, Hollannissa ja Turkissa. Automaattisten ja puoliautomaattisten kaavauslinjojen lisäksi suurimpien valukappaleiden valmistus tapahtuu käsinkaavauksella yhdessä valimossa. Componenta-konsernilla on alumiinin korkeapaine-, matalapaine- ja kokillivalutuotantoa Manisassa, Turkissa. Alumiinivalimossa valetaan ja koneistetaan sylinterikansia ja muita osia autoteollisuudelle sekä alumiinivanteita. Johdon arvion mukaan Componenta on alumiinivaluissa Turkin markkinajohtaja ja yksi maan suurimmista alumiinivanteiden valmistajista. Konsernilla on kaksi erikoistunutta konepajayksikköä, yksi Ruotsissa ja yksi Turkissa, koneistuksen hankinta- ja kokoonpanotoiminnot Hollannissa ja mäntiä valmistava konepaja Suomessa. Componentalla on lisäksi takomotoimintoja Ruotsissa ja yksiköiden sisäiset koneistusosastot Componentan Manisan alumiinivalutuotannon sekä Wirsbon takomotoimintojen osana. Konepajat muodostavat yhdessä Konsernin tuotekehityksen, logistiikan ja valimoiden kanssa arvoketjun, jonka ansiosta Componenta voi palvella asiakkaitaan kokonaisvaltaisesti. Suurin osa Componentan valamien komponenttien koneistuksesta tehdään omissa konepajoissa. Alihankkijoita käytetään jonkin verran. Componentan tuotantolaitokset muodostavat toiminnoittain rautavalimot, konepajat, alumiiniliiketoiminta johdetut divisioonat. Kukin divisioona vastaa omaan toimintaansa kuuluvista hankinnoista ja toiminnan kehityksestä. Divisioonia tukevat konserninlaajuiset laatuun ja ympäristöön liittyvät toiminnot. B.4a Merkittävimmät viimeaikaiset suuntaukset Valimoteollisuudessa on viime vuosina tapahtunut konsolidoitumista, vaikkakin Euroopan valimoteollisuus on yhä edelleen fragmentoitunut. Kansainvälisten tutkimuslaitosten arvioiden mukaan markkinakasvu on voimakkaasti riippuvainen taloussuhdanteista. Taloustaantuman vuoksi asiakkaat pyrkivät parantamaan kilpailukykyään ja pyrkivät toisaalta keskittämään hankintojaan ja toisaalta etsivät uusia kilpailukykyisempiä toimittajia. Asiakkaat pyrkivät löytämään vahvoja ja osaavia strategisia partnereita, joilla on kyky selvitä yli haastavien aikojen ja jotka pystyvät jatkuvasti kehittämään liiketoimintaa ja toimittamaan vaativia valukomponentteja. Markkinoiden globalisoituminen, hankintojen keskittyminen, tuotekehitysyhteistyö, arvoketjujen kokonaishallinta sekä kumppanuuksien kehittäminen asiakkuuksien vahvistamiseksi ovat keskeisiä liiketoiminnan ajureita. Asiakkaat haluavat aikaisempaa kokonaisvaltaisempia ratkaisuja ja ovat erityisen kiinnostuneita myös tuotekehitysyhteistyöstä asiakkaan omilla toimipaikoilla. Lisäksi 7 (100)

8 kustannushyötyjen hakeminen edellyttää toimimista alhaisten tuotantokustannusten maissa. Euroopassa näitä ovat lähinnä Itä-Eurooppa ja Turkki. Liikevaihdon ja kannattavuuden kehitykseen vaikuttavat oleellisesti yleinen kilpailu- ja markkinatilanne. Valukomponentteja hankkivat asiakkaat pyrkivät hakemaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja vahvojen toimittajien kautta siirtäen aktiivisesti vastuuta arvoketjussa edelliselle tasolle. Viimeaikainen talouden taantuma on ajanut monia pienempiä ja keskisuuria valukomponenttien toimittajia velkasaneerauksiin ja konkursseihin. Tämä on avannut mahdollisuuden valimoteollisuuden konsolidoitumiselle. On mahdollista, että valimojen sulkemisen ja yritysostojen myötä toimittajien määrä pienenee ja jäljelle jäävien toimijoiden markkinaosuudet kasvavat. B.5 Pääpiirteittäinen kuvaus Konsernista B.6 Suurimmat osakkeenomistajat Emoyhtiö Componenta Oyj:n tehtävänä on huolehtia keskitetysti Konsernin hallinnosta, rahoituksesta ja taloudesta. Componenta-konsernin myynti- ja tuotekehitysorganisaatio toimii sekä Yhtiön pääkonttorissa Helsingissä että tytäryhtiöissä. Yhtiön muu operatiivinen liiketoiminta tapahtuu tytäryhtiöissä. Componentan suurimmat osakkeenomistajat : Osakkaan nimi Osakkeet %-osuus äänivallasta 1 Lehtonen Heikki ,13 Cabana Trade S.A Oy Högfors-Trading Ab Lehtonen Heikki Etra-Capital Oy ,62 3 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ,51 4 Suomen Teollisuussijoitus Oy ,37 5 Mandatum Life ,46 6 Sijoitusrahasto Alfred Berg Finland ,85 7 Nordea Henkivakuutus Suomi Oy ,80 8 Sijoitusrahasto Alfred Berg Small Cap Finland ,42 9 Bergholm Heikki ,35 10 Laine Mika ,92 10 suurinta yhteensä ,43 Componentan toimitusjohtaja Heikki Lehtonen määräysvaltayhteisöineen omistaa tilanteen mukaisesti 28,1 prosenttia Yhtiön osakkeista ja äänistä ja on Yhtiön merkittävä osakkeenomistaja. Lisäksi Etra Capital Oy omistaa 23,6 prosenttia Yhtiön osakkeista ja äänistä. Kahden suurimman osakkeenomistajan osuus koko Yhtiön osakkeista ja äänistä on yhteensä 51,7 prosenttia. Yhtiö ei ole tietoinen siitä, että kenelläkään osakkeenomistajalla olisi Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 :n mukainen määräysvalta Yhtiössä taikka mistään muustakaan järjestelystä, jolla voisi olla vaikutusta Yhtiön määräysvallan muuttumiseen. B.7 Valikoituja Yhtiötä koskevia historiallisia taloudellisia tietoja Seuraavassa esitetään Componentan konsernitilinpäätöstietoja ja muita tietoja ja päättyneiltä kuuden kuukauden jaksoilta ja ja päättyneiltä tilikausilta. Alla esitettävä yhteenveto konsernitilinpäätöstiedoista perustuu Componentan tilintarkastamattomaan osavuosikatsaukseen päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta vertailulukuineen sekä tilintarkastettuihin konsernitilinpäätöksiiin ja päättyneiltä tilikausilta. Tässä esitettävä yhteenveto tilinpäätöstiedoista on tarkasteltava yhdessä tähän Esitteeseen viittaamalla sisällytettyjen tilinpäätösten ja osavuosikatsauksen kanssa. 8 (100)

9 Yhtiön tilintarkastetut konsernitilinpäätökset ja päättyneiltä tilikausilta on laadittu Euroopan unionin käyttöönottamien kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti. Yhtiön osavuosikatsaus päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardia noudattaen. TUNNUSLUVUT miljoonaa euroa tilintarkastamaton tilintarkastamaton tilin- tilintarkastettu tarkastettu Liikevaihto 268,0 306,8 544,8 576,4 Liikevoitto 11,3 18,8 4,0 22,5 Rahoitustuotot ja -kulut -11,6-14,8-29,4-25,9 Tulos rahoituserien jälkeen -0,4 4,0-25,4-3,4 Tilikauden tulos 0,4 2,3-24,0-3,1 Taseen loppusumma 486,9 466,9 460,4 436,8 Omavaraisuusaste, % 15,8 17,7 18,1 9,4 Oma pääoma/osake 3,10 3,38 3,36 1,93 Sijoitettu pääoma kauden lopussa 338,4 331,6 340,4 325,6 Sijoitetun pääoman tuotto ilman kertaluonteisia eriä, % 7,7 12,2 4,0 10,2 Sijoitetun pääoman tuotto, % 7,1 12,0 2,0 7,8 Oman pääoman tuotto ilman kertaluonteisia eriä, % 3,4 7,0-24,8 5,1 Oman pääoman tuotto, % 1,0 6,5-32,9-5,8 Korolliset nettovelat, pääomalaina velkana 240,9 210,6 236,4 242,9 Net gearing, pääomalaina velkana, % 314,2 254,6 283,5 591,4 Tilauskanta 94,7 99,9 82,9 99,5 Bruttoinvestoinnit ilman rahoitusleasinginvestointeja 7,4 9,1 18,6 17,7 Bruttoinvestoinnit sis. rahoitusleasing 7,9 9,7 19,2 21,8 Bruttoinvestoinnit (sis. rahoitusleasing), % liikevaihdosta 3,0 3,1 3,5 3,8 Henkilöstö keskimäärin kauden aikana Henkilöstö keskimäärin kauden aikana, ml. vuokratyövoima Henkilöstö kauden lopussa Henkilöstö kauden lopussa, ml. vuokratyövoima Viennin ja ulkomaantoimintojen osuus liikevaihdosta, % 91,3 91,6 92,0 90,0 Vastuusitoumukset 527,8 532,9 529,0 300,5 Osakekohtaiset tunnusluvut Osakemäärä kauden lopussa, tuhatta kpl Tulos/osake (EPS), euroa -0,04 0,06-1,22-0,25 Tulos/osake (EPS), euroa laimennuksella -0,04 0,06-1,22-0,25 Rahavirta / osake, euroa 0,41 0,28-0,41 0,20 Oma pääoma/osake, euroa 3,10 3,38 3,36 1,93 Osinko/osake, euroa - - 0,00 0,00 Osinko/tulos, % - - 0,00 0,00 Efektiivinen osinkotuotto, % - - 0,00 0,00 Hinta/voitto-suhde (P/E-luku) - - neg. neg. Kauden viimeinen pörssikurssi, euroa 1,48 2,93 1,94 3,37 9 (100)

10 KONSERNIN LYHENNETTY RAHAVIRTALASKELMA miljoonaa euroa tilintarkastamat on tilintarkastamat on tilintarkastettu tilintarkastettu Liiketoiminnan rahavirta Tilikauden tulos rahoituserien jälkeen -0,4 4,0-25,4-3,4 Poistot ja arvonalenemiset 9,1 8,5 17,9 20,2 Rahoituksen tuotot ja kulut 11,6 14,8 29,4 25,9 Muut tuotot ja kulut sekä muut oikaisut -1,3 0,3 0,7-0,4 Käyttöpääoman muutokset 1,6-6,6-1,0-10,0 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja 20,7 20,9 21,7 32,2 Saadut ja maksetut korot ja osinkotuotot -7,9-11,8-26,3-24,8 Maksetut verot -3,7-3,6-4,0-3,9 Liiketoiminnan nettorahavirta 9,1 5,6-8,7 3,6 Investointien rahavirta Tytäryhtiöiden hankinta vähennettynä hankintahetken rahavaroilla -0,1 - -0,2 - Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -7,4-10,4-19,5-16,0 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden myynti 0,6 0,1 0,2 1,4 Muut investoinnit ja myönnetyt lainat 0,0-0,2 0,0-0,2 Muut luovutustulot ja lainasaamisten takaisinmaksut 0,0 0,2 0,2 2,1 Investointien nettorahavirta -7,0-10,3-19,2-12,7 Rahoituksen rahavirta Maksetut osingot -1,1 - -0,7 - Hybridilainan maksetut korot -2, Osakeannista saadut maksut - 15,1 15,1 - Hybridilainan liikkeellelaskusta saadut maksut - 7,9 7,9 - Rahoitusleasingvelkojen maksut -1,6-0,1-0,6-3,2 Lyhytaikaisten lainojen lisäys (+)/vähennys (-) 10,6-74,3-142,6-3,4 Pitkäaikaisten lainojen nostot 12,0 89,0 168,5 90,4 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut ja muut -19,5-36,6-41,6-42,6 muutokset Rahoituksen nettorahavirta -2,0 0,3 5,9 41,0 Rahavarojen lisäys (+)/vähennys (-) 0,1-4,4-22,0 31,9 Rahavarat tilikauden alussa 20,6 41,6 41,6 11,0 Valuuttakurssien muutosten vaikutus 0,0 1,0 1,0-1,2 Rahavarat tilikauden lopussa 20,8 38,2 20,6 41,6 B.8 Valikoidut pro forma - muotoiset taloudelliset tiedot Ei sovellu. Ei pro forma -muotoisia tietoja. 10 (100)

11 B.9 Tulosennuste tai -arvio Yhtiö arvioi tulevaisuuden näkymiään julkaistussa pörssitiedotteessa seuraavasti: B.10 Tilintarkastajan muistutukset historiallisia taloudellisia tietoja koskevasta tilintarkastuskertomuksesta Toimintaympäristö Konsernin kysyntänäkymät ovat edelleen epävarmat, vaikka joillakin asiakastoimialoilla onkin jo nähty käänne parempaan. Componentan Raskaat ajoneuvot -asiakastoimialan tilauskanta oli vuoden 2013 toisen vuosineljänneksen lopussa 13 prosenttia edellisen vuosineljänneksen vastaavaa ajankohtaa korkeammalla tasolla. Raskaiden ajoneuvojen kysynnän odotetaan kasvavan toisella vuosipuoliskolla. Componentan Rakennus- ja kaivosteollisuus -asiakastoimialan tilauskanta oli katsauskauden lopussa 2 prosenttia edellisen vuosineljänneksen vastaavaa ajankohtaa matalammalla tasolla. Rakennus- ja kaivoskoneiden kysynnän odotetaan paranevan vuoden 2013 toisen vuosipuoliskon aikana jonkin verran alkuvuoteen verrattuna lähinnä asiakkaiden varastotasojen normalisoitumisesta johtuen. Componentan Koneenrakennus-asiakastoimialan tilauskanta katsauskauden lopussa oli edellisen vuosineljänneksen vastaavan ajankohdan tasolla. Koneenrakennusteollisuuden näkymät loppuvuodelle 2013 ovat edelleen epävarmat. Componentan Maatalouskoneet-asiakastoimialan tilauskanta katsauskauden lopussa oli 2 prosenttia edellisen vuosineljänneksen loppua korkeammalla tasolla. Maatalouskoneiden kysyntä on lähtenyt elpymään vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen ja sen odotetaan paranevan myös vuoden 2013 jälkimmäisellä vuosipuoliskolla. Componentan Autoteollisuus-asiakastoimialan tilauskanta katsauskauden lopussa oli 17 prosenttia edellisen vuosineljänneksen vastaavaa ajankohtaa korkeammalla tasolla. Componentan toimitusten autoteollisuudelle odotetaan paranevan vuoden jälkipuoliskolla. Componentan näkymät Componentan näkymät vuodelle 2013 perustuvat yleisiin ulkoisiin suhdanneindikaattoreihin, asiakkaiden antamiin toimitusennusteisiin sekä Componentan tilauskertymään ja tilauskantaan. Euroopan ja maailmantalouden jatkuva epävarmuus on heikentänyt Componentan asiakastoimialojen investointikysyntää. Componentan tilauskanta kuitenkin kasvoi 6 prosenttia edellisen vuosineljänneksen lopusta ja oli 95 miljoonaa euroa (89 miljoonaa euroa). Yhtiön koko vuoden näkymät pysyvät ennallaan. Vuoden 2013 liikevaihdon odotetaan pysyvän edellisvuoden tasolla ja toteutettavien rakenteellisten tehostamistoimien johdosta liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä odotetaan paranevan edellisestä vuodesta. Ei sovellu. Tilintarkastuskertomuksissa ei ole muistutuksia. 11 (100)

12 B.11 Käyttöpääoman riittävyys Yhtiön nykyinen käyttöpääoma ei tämän Esitteen päivämääränä riitä sen seuraavan 12 kuukauden tarpeisiin. Yhtiön vuonna 2010 liikkeelle laskema joukkovelkakirjalaina erääntyy maksettavaksi Joukkovelkakirjalainan 2010 jäljellä oleva lainamäärä Esitteen päivämääränä on 22,4 miljoonaa euroa. Yhtiö on aloittanut toimenpiteet rahoitusasemansa vahvistamiseksi. Yhtiö on käynnistänyt konserninlaajuisen kilpailukykyä lisäävän tehostamisohjelman, jossa vuosien aikana toteuttavien toimenpiteiden ja kustannussäästöjen avulla kehitetään liiketoiminnan tuottavuutta ja kannattavuutta. Ohjelmalla tavoitellaan yhteensä 25 miljoonan euron kustannussäästöjä vuoden 2014 loppuun mennessä. Yhtiö on lisäksi päättänyt Uusien Osakkeiden tarjoamisesta sekä joukkovelkakirjalainan ( Joukkovelkakirjalaina ) ja hybridilainan ( Hybridilaina ) tarjoamisesta rajatulle joukolle valikoituja sijoittajia. Yhtiö on syndikaattilainasopimuksessa sitoutunut siihen, että (i) Osakeannilla ja/tai Hybridilainalla hankittavien varojen määrä on vähintään 17 miljoonaa euroa (pois lukien vuonna 2012 liikkeelle lasketun hybridilainan konversiot uuteen Hybridilainaan), josta vähintään 10 miljoonaa euroa tulee hankkia Osakeannilla ja vähintään 1,9 miljoonaa euroa suoritetaan Osakeannin ja/tai Hybridilainaemission yhteydessä käteisenä (ei velkainstrumenttien konversioiden kautta), ja (ii) Joukkovelkakirjalainalla hankittavien varojen määrä on vähintään 30 miljoonaa euroa. Joukkovelkakirjalainan toteuttaminen edellyttää sen markkinointimateriaalin mukaisesti, että Osakeannilla ja/tai Hybridilainalla hankittavien varojen määrä on vähintään 17 miljoonaa euroa (pois lukien vuonna 2012 liikkeelle lasketun hybridilainan konversiot uuteen Hybridilainaan), josta vähintään 10 miljoonaa euroa tulee hankkia Osakeannilla. Hallitus voi kuitenkin päättää toteuttaa Uusien Osakkeiden, Hybridilainan ja/tai Joukkovelkakirjalainan liikkeellelaskun, vaikka olisikin selvää, että yllämainitut toteuttamisedellytykset eivät ole täyttyneet tai että ne eivät voi täyttyä, jos syndikaattilainapankit ja Joukkovelkakirjalainan merkitsijät ovat hyväksyneet edellytyksen tai edellytysten toteutumatta jäämisen. Yhtiön hallituksen vastaanottamat merkintäsitoumukset tämän Esitteen päivämääränä kattavat Uusien Osakkeiden merkinnän yhteensä enintään noin 4 miljoonan euron määrästä. Yhtiön tavoitteena on vahvistaa pääomarakennettaan edelleen esimerkiksi myymällä ydinliiketoimintaan kuulumattomia omaisuuseriä tai mahdollisesti järjestämällä uuden osakeannin. Nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan ole tarpeen edellä tässä kohdassa mainitun joukkovelkakirjalainan 2010 jälleenrahoittamisen ja takaisinmaksun kannalta. Yhtiö tulee käyttämään Osakeannilla hankittavat varat sekä Hybridilainan ja Joukkovelkakirjalainan lainamäärät erääntyvän joukkovelkakirjalainan 2010 jälleenrahoittamiseen ja takaisinmaksuun, muiden korollisten velkojen lyhennyksiin sekä Yhtiön yleisiin rahoitustarpeisiin. Yhtiön johto luottaa saamiensa indikaatioiden ja merkintäsitoumusten perusteella siihen, että Osakeanti, Hybridilaina ja Joukkovelkakirjalaina toteutuvat suunnitellulla tavalla. On kuitenkin mahdollista, että järjestelyt eivät toteudu suunnitellulla tavalla ja tällöin Yhtiön tulisi sopia toimenpiteistä vuoden 2010 joukkovelkakirjalainanantajien sekä syndikaattipankkien kanssa. Mikäli yhtiö ei pääsisi sopimukseen syndikaattipankkien kanssa, syntyisi syndikaattipankeille oikeus syndikaattilainan ennenaikaiseen irtisanomiseen. 12 (100)

13 1.3 JAKSO C ARVOPAPERIT C.1 Tarjottavien ja/tai kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopapereiden kuvaus C.2 Liikkeeseenlaskun valuutta C.3 Liikkeeseen laskettujen osakkeiden lukumäärä C.4 Arvopapereihin liittyvät oikeudet Osakkeet ovat Yhtiön ainoaan osakesarjaan kuuluvia osakkeita. Uudet Osakkeet haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Osakkeiden ISIN-koodi on FI Liikkeeseenlaskun valuutta on euro Uudet Osakkeet tuottavat oikeuden osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet, kun Uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, arviolta Uudet Osakkeet tuottavat niiden rekisteröimisestä lähtien samat oikeudet kuin muut Yhtiön osakkeet. Jokainen Uusi Osake oikeuttaa yhteen ääneen Yhtiön yhtiökokouksessa. C.5 Arvopapereiden vapaata luovutettavuutta koskevat rajoitukset C.6 Arvopapereiden ottaminen kaupankäynnin kohteeksi Ei sovellu. Yhtiön arvopaperit ovat vapaasti luovutettavissa. Uudet Osakkeet haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Kaupankäynti Uusilla Osakkeilla alkaa arviolta C.7 Osingonjakoperiaatteet Hallituksen päättämän uuden osinkopolitiikan mukaan tavoite on maksaa osinkoina prosenttia edellisen vuoden nettovoitosta aiemmin tavoitteena olleen prosentin sijasta. Componentan hallitus huomioi Konsernin tuloskehityksen, rahoitusrakenteen, kasvuodotukset ja syndikaattilainasopimuksen ehdot osingonjakoehdotusta tehdessään. Osingon maksu ja määrä riippuvat myös mahdollisista Componentaa tai sen tytäryhtiöitä sitovista lainasopimusten ehdoista sekä muista asiaan vaikuttavista seikoista. Pääomalainojen 2009 ja 2010 ehtojen mukaan osinkoa voidaan jakaa vasta sen jälkeen, kun lainalle maksettava korko sekä mahdollisesti maksamatta olevat korot ja niille kertynyt korko on huomioitu vapaan oman pääoman laskennallisena vähennyksenä. Osingonjaon edellytyksenä on tarjottavan Joukkovelkakirjalainan ehtojen mukaan, että tietyt taloudellisia lukuja koskevat edellytykset täyttyvät. Tärkein kyseisistä edellytyksistä on korollisten nettovelkojen ja Konsernin käyttökatteen välinen suhde, joka ei osingonjakotilanteessa voi olla korkeampi kuin 4. Mikäli edellytykset täyttyvät, on Yhtiöllä mahdollisuus jakaa osinkoina ja/tai muina suorituksina osakkeenomistajille 50 prosenttia edellisen vuoden nettovoitosta, josta on vähennetty kyseisenä vuonna maksetut hybridilainan korot. Rajoituksia ei sovelleta lain edellyttämiin osingonmaksuihin. Hybridilainan 2012 ja 2013 ehtoihin liittyy velvoite maksaa hybridilainoille korkoa, jos osakkeenomistajalle jaetaan tai päätetään jakaa osinkoa tai varoja. Tilikausilta 2011 ja 2012 ei maksettu osinkoa. 13 (100)

14 1.4 JAKSO D RISKIT D.1 Liikkeeseenlaskijalle tai sen toimialalle ominaiset riskit Yhtiön liiketoimintaympäristöön liittyviä riskejä - Yleiseen taloudelliseen epävarmuuteen liittyviä riskejä; taloussuhdanteilla saattaa olla haitallisia vaikutuksia Yhtiön tuotteiden kysyntään ja näin ollen myös Konsernin liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan. Vallitseva talouden taantuma ja sen seurannaisvaikutukset ovat tuoneet epävarmuutta Componentan asiakastoimialojen kysyntään ja lyhyen aikavälin näkymiin. - Kilpailutilanne ja hintariski; hinnoittelusta ja kilpailutilanteesta aiheutuvat riskit voivat toteutuessaan vaikuttaa haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan, tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan. - Hyödykeriskit; Componenta-konsernin pääraaka-aineiden, kierrätysmetallin ja harkkoraudan, hinnanvaihtelut vaikuttavat lyhytaikaisesti Konsernin tuotteiden katteisiin. Konsernin valimoiden ja konepajojen sähkönkulutus aiheuttaa ostetun sähkön spot-hintariskin. - Ympäristöön liittyviä riskejä; ympäristöriskeillä, ympäristölainsäädännön ja - määräysten muutoksilla ja mahdollisilla onnettomuuksilla saattaa olla negatiivinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan. - Turkin liiketoimintaan liittyviä riskejä; alhaisen kustannustason markkinoille, kuten Turkkiin tehtyjen investointien arvoon voivat vaikuttaa maiden poliittiset, taloudelliset ja lainsäädännölliset riskit, joilla voi realisoituessaan olla haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan. - Lainsäädäntöön ja viranomaismääräyksiin liittyvät muutokset; ennakoimattomat muutokset lainsäädännössä, viranomaisten asettamissa vaatimuksissa, tulleissa ja muissa kaupan esteissä voivat vaikeuttaa Yhtiön liiketoimintaa sekä estää ja vaikeuttaa voittojen kotiuttamista. Yhtiöön ja sen liiketoimintaan liittyviä riskejä - Asiakasriskit; Componenta-konsernilla on isoja asiakkaita, joiden merkitys Konsernin liiketoiminnalle on suuri. Avainasiakkuuksissa tapahtuvilla muutoksilla voi olla haitallinen vaikutus Yhtiön toimintaan, taloudelliseen asemaan ja/tai liiketoiminnan tulokseen. - Toimittajariskit; Componentan liiketoiminnan kannalta olennaisten raakaaineiden, kuten kierrätysmetallin ja harkkoraudan sekä energian saatavuuteen liittyy toimittajariski, jolla voi realisoituessaan olla haitallinen vaikutus Yhtiön toimintaan, taloudelliseen asemaan ja/tai liiketoiminnan tulokseen. - Tuottavuus-, tuotanto-, ja prosessiriskit; Componentan tuottavuuden parantamiseen sekä tuotannon ja prosessien sujuvuuteen liittyy riskejä (esim. yllättävät tuotannonkeskeytykset), joilla voi realisoituessaan olla negatiivinen vaikutus Componentan tuotteiden kysyntään, Yhtiön taloudelliseen asemaan ja/tai liiketoiminnan tulokseen. - Työmarkkinahäiriöt; työmarkkinahäiriöt voivat aiheuttaa tuotantohäiriöitä ja siten vaikuttaa haitallisesti toimitustäsmällisyyteen ja Konsernin liiketoimintaan. - Sopimus- ja tuotevastuuriskit; mahdolliset sopimusten täyttämistä koskevat erimielisyydet tai sopimuskumppanien kyvyttömyys täyttää sopimusvelvoitteensa voivat vaikuttaa negatiivisesti Componentan toimintaan, taloudelliseen asemaan ja/tai liiketoiminnan tulokseen. Componentalle voi myös aiheutua vastuita valmistamiensa, toimittamiensa ja edustamiensa 14 (100)

15 tuotteiden sekä sopimusrikkomustensa aiheuttamista vahingoista. - Työntekijöihin liittyvät riskit; työntekijöiden saatavuuteen ja vaihtuvuuteen liittyvien riskien toteutumisella voi olla haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, toiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Henkilöstön määrän sopeuttaminen kysyntää vastaavaksi talouden laskusuhdanteessa sisältää aina riskin, että samalla Yhtiö saattaa menettää myös tärkeää osaamista. - Riippuvuus avainhenkilöistä; Yhtiön ylimpään johtoon kuuluvan henkilön tai muun avainhenkilön työpanoksen menettäminen voi tilapäisesti vaikuttaa haitallisesti Componentan liiketoimintaan ja mahdollisuuksiin toteuttaa strategiaansa. - Työterveys- ja työsuojeluriskit; mahdollisten työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyvien riskien realisoitumisella voi olla epäedullinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan. - Luonnonkatastrofit ja omaisuusvahingot; luonnonkatastrofit voivat vahingoittaa Yhtiön omaisuutta ja siten vaikuttaa sen toimintaan negatiivisesti. Componenta Dökümcülük A.S:n tuotantoyksiköt sijaitsevat maanjäristyksille alttiilla alueella ja erittäin voimakkaalla maanjäristyksellä saattaisi tapahtuessaan olla negatiivinen vaikutus kyseessä olevan tuotantoyksikön liiketoimintaan. - Oikeudenkäynnit; on mahdollista, että Yhtiö joutuu tulevaisuudessa osalliseksi oikeudenkäyntiin ja/tai välimies- tai viranomaismenettelyyn, joihin liittyvät riskit ja taloudelliset kustannukset voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan. - Veroriskit; muun muassa verokantojen tai verolainsäädännön muutoksiin tai niiden virheellisiin tulkintoihin tai verotuksellisten tappioiden hyödyntämiseen liittyvien riskien toteutumisella voi olla haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan. - Tietoturvariskit; tietoturvariskien realisoitumisella voi olla negatiivinen vaikutus Componentan liiketoimintaan. Rahoitusriskit - Rahoitus- ja likviditeettiriskit; Yhtiö ei välttämättä onnistu maksuvalmiuden ylläpitämisessä tai kykene noudattamaan luottojärjestelyjensä ja muiden lainojensa taloudellisia kovenantteja, millä voi olla haitallinen vaikutus sen liiketoimintaan, tulokseen ja taloudelliseen asemaan. - Valuuttariski; Yhtiö on altis valuuttakurssivaihteluille. - Korkoriski; Yhtiö on altis korkotasojen vaihteluille. - Luottoriski; yhden tai useamman asiakkaan maksuvaikeuksilla voi olla negatiivisia vaikutuksia Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan. - Liikearvo- ja arvonalennusriski; on mahdollista, että rahavirtaennusteisiin liittyvät oletukset eivät toteudu, minkä seurauksena syntyvillä liikearvon arvonalentumisilla voi olla epäedullinen vaikutus Yhtiön liiketoiminnan tulokseen ja/tai taloudelliseen asemaan. D.3 Arvopapereille ominaiset riskit Osakeantiin ja Yhtiön osakkeisiin liittyviä riskejä - Yhtiön omistuksen keskittyminen; omistuksen ja määräysvallan keskittyminen 15 (100)

16 antaa merkittävän määräysvallan Yhtiön kahdelle suurimmalle osakkeenomistajalle. Kaksi Yhtiön suurinta omistajaa yhdessä voivat asettumalla päätösehdotusta vastaan estää sellaisten päätösten tekemisen Yhtiössä, jotka edellyttävät enemmistöä yhtiökokouksessa edustetuista osakkeista ja annetuista äänistä. - Osakkeiden arvostus ja volatiliteetti; Uusien Osakkeiden julkisen kaupankäynnin aloittamisen jälkeen niiden markkinahinta saattaa vaihdella huomattavasti, eikä ole varmuutta siitä, kehittyykö niille aktiiviset markkinat. - Osakeannin toteuttaminen; Componenta ei toteuta Osakeantia, jos on selvää, että Osakeannin toteuttamisedellytykset eivät ole täyttyneet tai että ne eivät voi täyttyä, ellei hallitus siitä huolimatta päätä toteuttaa Osakeantia edellyttäen, että syndikaattilainapankit ja Joukkovelkakirjalainan merkitsijät ovat hyväksyneet edellytyksen tai edellytysten toteutumatta jäämisen. - Osakeannin ylimerkintä; ylimerkintätilanteessa on mahdollista, ettei merkitsijä saa merkitsemäänsä määrää tai lainkaan osakkeita Osakeannissa. - Omistuksen laimentuminen; Osakkeenomistajan suhteellinen omistus ja osuus Yhtiön äänimäärästä voi laimentua Osakeannin seurauksena, mikäli osakkeenomistaja ei merkitse Uusia Osakkeita vähintään omistuksensa suhteessa. - Ulkomaalaisten osakkeenomistajien rajoitettu mahdollisuus merkitä osakkeita; tietyt osakkeenomistajat, jotka asuvat tai joiden rekisteröity osoite on Suomen ulkopuolella, eivät välttämättä voi merkitä osakkeita Osakeannissa tai Yhtiön mahdollisissa tulevissa anneissa. - Merkinnän peruuttamattomuus; sijoittajat eivät voi muuttaa tai peruuttaa tekemäänsä merkintää Osakeannin ehdoissa mainittua poikkeusta lukuun ottamatta. - Mahdollisten tulevien osakemyyntien ja osakeantien vaikutus Yhtiön osakkeiden markkinahintaan; tulevat osakeannit, niitä koskevat odotukset tai merkittävät osakemyynnit voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiön osakkeiden markkinahintaan. - Tulevat osingot; tulevien osinkojen maksamisesta ei ole takeita. 1.5 JAKSO E TARJOUS E.1 Liikkeeseenlaskun/tarjoamisen kokonaisnettotuotot ja arvioidut kokonaiskustannukset E.2a Syyt tarjoamiseen ja tuottojen käyttö Yhtiön johto arvioi, että Osakeantiin liittyvä Järjestäjän palkkio sekä muut asiantuntijapalkkiot ja kulut ovat yhteensä enintään noin 0,4 miljoonaa euroa. Osakeannin nettotuottojen arvioidaan olevan yhteensä noin 11,6 miljoonaa euroa olettaen, että Osakeanti merkitään täysimääräisesti. Osakeannin tarjoamisen tarkoituksena on Yhtiön taseen ja rahoitusaseman vahvistaminen. Yhtiö on myös käynnistänyt konserninlaajuisen kilpailukykyä lisäävän tehostamisohjelman, jossa vuosien aikana toteutettavien toimenpiteiden ja kustannussäästöjen avulla kehitetään liiketoiminnan tuottavuutta ja kannattavuutta. Lisäksi Yhtiön hallitus päätti Joukkovelkakirjalainan ja Hybridilainan tarjoamisesta rajatulle joukolle valikoituja sijoittajia samanaikaisesti Osakeannin kanssa. 16 (100)

17 Yhtiön vuonna 2010 liikkeelle laskema joukkovelkakirjalaina erääntyy maksettavaksi Joukkovelkakirjalainan 2010 jäljellä oleva lainamäärä Esitteen päivämääränä on 22,4 miljoonaa euroa. Yhtiö on syndikaattilainasopimuksessa sitoutunut siihen, että (i) Osakeannilla ja/tai Hybridilainalla hankittavien varojen määrä on vähintään 17 miljoonaa euroa (pois lukien vuonna 2012 liikkeelle lasketun hybridilainan konversiot uuteen Hybridilainaan), josta vähintään 10 miljoonaa euroa tulee hankkia Osakeannilla ja vähintään 1,9 miljoonaa euroa suoritetaan Osakeannin ja/tai Hybridilainaemission yhteydessä käteisenä (ei velkainstrumenttien konversioiden kautta), ja (ii) Joukkovelkakirjalainalla hankittavien varojen määrä on vähintään 30 miljoonaa euroa. Joukkovelkakirjalainan toteuttaminen edellyttää sen markkinointimateriaalin mukaisesti, että Osakeannilla ja/tai Hybridilainalla hankittavien varojen määrä on vähintään 17 miljoonaa euroa (pois lukien vuonna 2012 liikkeelle lasketun hybridilainan konversiot uuteen Hybridilainaan), josta vähintään 10 miljoonaa euroa tulee hankkia Osakeannilla. Yhtiön kaksi merkittävää omistajaa, Oy Högfors-Trading Ab ja Etra-Capital Oy myönsivät kesäkuussa 2013 Yhtiölle pääomalainoina yhteensä 4 miljoonaa euroa ja kyseiset osakkeenomistajat ovat sitoutuneet konvertoimaan kyseisten pääomalainojen lainapääoman ja koron määrän Osakeannin yhteydessä Uusiksi Osakkeiksi. Konvertoitava määrä on kuitenkin rajattu niin, ettei kyseisen osakkeenomistajan omistusosuus tällaisen konvertoinnin seurauksena, yhdessä osakkeenomistajan intressipiiriin kuuluvien osapuolten osakkeenomistuksen kanssa, saavuta kynnystä, joka edellyttää liputusta (kasvaneen omistusosuuden johdosta) tai pakollista ostotarjousta Arvopaperimarkkinalain mukaisesti. Yhtiöllä on siten Osakeannin osalta merkintäsitoumuksia enintään noin 4 miljoonan euron edestä. Yhtiö tulee käyttämään Osakeannilla hankittavat varat sekä Hybridilainan ja Joukkovelkakirjalainan lainamäärät erääntyvän joukkovelkakirjalainan jälleenrahoittamiseen ja takaisinmaksuun, muiden korollisten velkojen lyhennyksiin sekä Yhtiön yleisiin rahoitustarpeisiin. Yhtiön johto arvioi, että Osakeannilla hankittavat varat sekä Hybridilainan ja Joukkovelkakirjalainan lainamäärät riittävät kyseisen joukkovelkakirjalainan jälleenrahoittamiseen ja takaisinmaksuun. E.3 Osakeannin ehdot Liikkeeseenlaskija Osakeannissa tarjottavat osakkeet Merkintäoikeus Merkinnän vähimmäismäärä Menettely ali- ja ylimerkintätilanteissa Componenta Oyj Osakeannissa tarjotaan merkittäväksi yhteensä enintään Uutta Osaketta. Merkintäoikeus on yksityishenkilöillä ja yhteisöillä Suomessa. Merkinnän vähimmäismäärä on Uutta Osaketta. Hallitus päättää, kenellä on oikeus merkitä Osakeannissa mahdollisesti merkitsemättä jääneet Uudet Osakkeet. Hallitus päättää menettelystä mahdollisessa ylimerkintätilanteessa. Ylimerkintätilanteessa Uusia Osakkeita allokoidaan Osakeannissa merkinnän tehneille Yhtiön osakkeenomistajille, jotka on merkitty Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, siten, että he saavat omistustaan vastaavan osuuden Uusia Osakkeita Osakeannissa. Osakkeenomistajan omistusta mahdollisessa ylimerkintätilanteessa laskettaessa otetaan osakkeenomistajan pyynnöstä huomioon sekä osakkeenomistajan suora omistus että osakkeenomistajassa määräysvaltaa käyttävän tahon suora ja sen määräysvallassa olevien muiden 17 (100)

18 osakkeenomistajien omistus yhtenä kokonaisuutena. Ylimerkintätilanteessa hallituksella on mahdollisuus pienentää merkintöjä. Hallituksella on myös oikeus hylätä tehty merkintä kokonaan. Merkintähinta Merkintäaika Merkintäpaikka Merkintäsitoumukset Merkintöjen hyväksyminen Merkintöjen maksaminen Merkintähinta on 1,60 euroa Uudelta Osakkeelta. Merkintähinta perustuu osakkeen vaihdolla painotettuun keskikurssiin 1,62 euroa NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä ajalla Merkintähinta kirjataan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Uusien Osakkeiden merkintäaika alkaa klo 9.00 ja päättyy viimeistään klo ( Merkintäaika ). Merkinnän voi tehdä Alexander Corporate Finance Oy:ssä, Aleksanterinkatu 19 A, Helsinki, puh ja verkkosivuilla Yhtiön kaksi merkittävää omistajaa, Oy Högfors-Trading Ab ( ) ja Etra-Capital Oy ( ) myönsivät kesäkuussa 2013 Yhtiölle pääomalainoina yhteensä 4 miljoonaa euroa ja kyseiset osakkeenomistajat ovat sitoutuneet konvertoimaan kyseisten pääomalainojen lainapääoman ja koron määrän Osakeannin yhteydessä Uusiksi Osakkeiksi. Konvertoitava määrä on kuitenkin rajattu niin, ettei kyseisen osakkeenomistajan omistusosuus tällaisen konvertoinnin seurauksena, yhdessä osakkeenomistajan intressipiiriin kuuluvien osapuolten osakkeenomistuksen kanssa, saavuta kynnystä, joka edellyttää liputusta (kasvaneen omistusosuuden johdosta) tai pakollista ostotarjousta Arvopaperimarkkinalain mukaisesti. Yhtiöllä on siten Osakeannin osalta merkintäsitoumuksia enintään noin 4 miljoonan euron edestä. Yhtiö julkaisee tiedon Osakeannissa vastaanotettujen merkintöjen yhteismäärästä pörssitiedotteella arviolta merkintäajan päättymisen jälkeen. Hallitus päättää merkintöjen hyväksymisestä Joukkovelkakirjalainan merkintäajan päättymisen jälkeen arviolta Merkitsijöille ilmoitetaan merkinnän hyväksymisestä arviolta Hyväksytyt merkinnät on maksettava viimeistään Niillä merkitsijöillä, joilla on Yhtiön vuonna 2009 liikkeelle laskemaa pääomalainaa (ISIN-koodi FI ) tai Yhtiön vuonna 2010 liikkeelle laskemaa pääomalainaa (ISIN-koodi FI ) ( Pääomalaina tai Pääomalainat ), tai Yhtiön vuonna 2010 liikkeelle laskemaa joukkovelkakirjalainaa (ISINkoodi FI ), on oikeus käyttää Uusien Osakkeiden merkintähinnan maksamiseen Pääomalainojen tai joukkovelkakirjalainan 2010 pääomasta muodostuvaa saatavaa Yhtiöltä. Maksuun voidaan käyttää vain kokonaisia Pääomalainojen tai joukkovelkakirjalainan 2010 lainaosuuksia. Tarvittaessa lainaosuuksia vastaan saatava osakemäärä pyöristetään alaspäin lähimpään kokonaiseen osakkeeseen. Pääomalainoihin tai joukkovelkakirjalainaan 2010 perustuvaa korkosaatavaa ei voi käyttää merkintähinnan maksuun, vaan merkintähinnan maksuun käytettäville Pääomalainan tai joukkovelkakirjalainan 2010 lainaosuuksille kertynyt maksamaton korko maksetaan Pääomalainan tai joukkovelkakirjalainan 2010 lainaosuuksien haltijoille käteisellä 18 (100)

19 myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Kesäkuussa 2013 liikkeelle laskettujen pääomalainojen haltijoilla, Oy Högfors-Trading Ab:lla ja Etra-Capital Oy:llä, on oikeus käyttää Uusien Osakkeiden merkintähinnan maksamiseen pääomalainojen pääomasta ja koroista muodostuvaa saatavaa Yhtiöltä. Kaupankäynti Uusilla Osakkeilla Osakeannin toteuttamisen edellytys Osakeannissa merkityt Uudet Osakkeet lasketaan liikkeeseen arvo-osuuksina Euroclear Finland Oy:n ylläpitämässä arvoosuusjärjestelmässä. Uudet Osakkeet kirjataan merkitsijän arvo osuustilille, kun ne on merkitty kaupparekisteriin, arviolta Uudet Osakkeet haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Kaupankäynti Uusilla Osakkeilla alkaa arviolta Osakeannin toteuttaminen edellyttää, että (i) Osakeannilla ja/tai Hybridilainalla hankittavien varojen määrä on vähintään 17 miljoonaa euroa (pois lukien vuonna 2012 liikkeelle lasketun hybridilainan konversiot uuteen Hybridilainaan), josta vähintään 10 miljoonaa euroa tulee hankkia Osakeannilla ja vähintään 1,9 miljoonaa euroa suoritetaan Osakeannin ja/tai Hybridilainaemission yhteydessä käteisenä (ei velkainstrumenttien konversioiden kautta), ja (ii) Joukkovelkakirjalainalla hankittavien varojen määrä on vähintään 30 miljoonaa euroa. Edellä mainitut edellytykset perustuvat syndikaattilainasopimuksen ehtoihin. Joukkovelkakirjalainan toteuttaminen edellyttää sen markkinointimateriaalin mukaisesti, että Osakeannilla ja/tai Hybridilainalla hankittavien varojen määrä on vähintään 17 miljoonaa euroa (pois lukien vuonna 2012 liikkeelle lasketun hybridilainan konversiot uuteen Hybridilainaan), josta vähintään 10 miljoonaa euroa tulee hankkia Osakeannilla. Hallitus voi kuitenkin päättää toteuttaa Osakeannin, vaikka olisikin selvää, että yllämainitut toteuttamisedellytykset eivät ole täyttyneet tai että ne eivät voi täyttyä, jos syndikaattilainapankit ja Joukkovelkakirjalainan merkitsijät ovat hyväksyneet edellytyksen tai edellytysten toteutumatta jäämisen. Jos toteuttamisedellytykset ovat täyttyneet, Yhtiö toteuttaa Osakeannin näiden Osakeannin ehtojen mukaisesti. Uusien Osakkeiden kirjaaminen arvoosuustileille Osakkeenomistajan oikeudet Uudet Osakkeet tuottavat oikeuden osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet, kun Uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, arviolta Uudet Osakkeet tuottavat niiden rekisteröimisestä lähtien samat oikeudet kuin muut Yhtiön osakkeet. Jokainen Uusi Osake oikeuttaa yhteen ääneen Yhtiön yhtiökokouksessa. E.4 Liikkeeseenlaskuun/ tarjoukseen liittyvät olennaiset intressit ja eturistiriidat Ei olennaisia intressejä eikä eturistiriitoja. 19 (100)

20 E.5 Arvopapereiden myyjät ja myyntirajoitussopimukset E.6 Tarjoamisesta johtuvan välittömän laimentumisen aste ja prosenttiosuus E.7 Sijoittajalta veloitettavat kustannukset Ei sovellu. Ei arvopaperien myyjiä, eikä myyntirajoitussopimuksia. Edellyttäen, että Osakeanti merkitään täysimääräisesti, Uudet Osakkeet edustavat noin 33,7 prosenttia olemassa olevista osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä ennen Osakeantia ja noin 25,2 prosenttia olemassa olevista osakkeista ja Uusista Osakkeista ja näiden tuottamasta äänimäärästä Osakeannin jälkeen. Ei sovellu. Yhtiö ei veloita kustannuksia sijoittajilta. 20 (100)

COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2013 Sivu 1 / 5

COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2013 Sivu 1 / 5 COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2013 Sivu 1 / 5 COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2013 EHDOT Hallituksen osakeantipäätös Componenta Oyj:n ( Yhtiö tai Componenta ) hallitus päätti 16.8.2013 varsinaisen yhtiökokouksen

Lisätiedot

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2012 Page 1 of 5 COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus Yhtiön 23.2.2012 kokoontunut yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa

Lisätiedot

Osakeanti. Enintään 7 500 000 osaketta Merkintähinta 1,60 euroa osakkeelta

Osakeanti. Enintään 7 500 000 osaketta Merkintähinta 1,60 euroa osakkeelta COMPONENTA OYJ ESITE 16.8.2013 Osakeanti Enintään 7 500 000 osaketta Merkintähinta 1,60 euroa osakkeelta Componenta Oyj ( Componenta tai Yhtiö ) tarjoaa yleisölle suunnatulla osakeannilla merkittäväksi

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT NOIN 1,83 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA

Lisätiedot

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Digitalist Group Oyj:n ( Digitalist Group

Lisätiedot

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014. Heikki Lehtonen toimitusjohtaja

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014. Heikki Lehtonen toimitusjohtaja COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 2 Tilauskannan kehitys vuosineljänneksittäin (sisältää seuraavien 2 kuukauden tilaukset) 120 100 80 60 40 20 0 3 Me Q1/10 Q2/10

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen.

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen. Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) NORVESTIAN OSAKEANNIN LISTALLEOTTOESITTEEN JULKISTAMINEN Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen. Listalleottoesite

Lisätiedot

Componenta Oyj Osavuosikatsaus

Componenta Oyj Osavuosikatsaus 24.4.212 1 Componenta Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.212 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 24.4.212 Componenta 2 Tuloslaskelma Me Q1/212 Q1/211 Muutos Tilauskanta 15,9 14,3 2 % Liikevaihto 15,4 144,1 4

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Componenta Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2013

Componenta Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2013 Componenta Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2013 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 21.10.2013 Componenta Tuloslaskelma Me Q3 2013 Q3 2012 Muutos Q1-Q3 2013 Q1-Q3 2012 Muutos Tilauskanta 83,6 86,7-4 % 83,6

Lisätiedot

Valmetin tie eteenpäin

Valmetin tie eteenpäin Valmetin tie eteenpäin 31. heinäkuuta 2014 Pasi Laine, toimitusjohtaja Agenda 1 2 Valmetin tie eteenpäin Taloudelliset tavoitteet 2 July 31, 2014 Valmet Valmetin tie eteenpäin: strategia uudelleenhyväksytty

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 22.12.2015 klo 12:45 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOSIN RAHOITUKSEN JA TASERAKENTEEN

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Componenta Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2004

Componenta Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2004 1 Componenta Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.24 2 Tuloslaskelma 24 1-3 23 1-3 Liikevaihto 73, 46,3 Liikevaihdon muutos % +58-2 Valu- ja muut komponentit ryhmän liikevoitto 1,8 2,1 De Globen liikevoitto,2

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

A L E X A N D E R CORPORATE FINANCE

A L E X A N D E R CORPORATE FINANCE COMPONENTA OYJ LISTALLEOTTOESITE 14.10.2013 Joukkovelkakirjalainan listalleotto Pääoma 22 295 000 euroa Laina-aika 3,5 vuotta Componenta Oyj ( Componenta, Yhtiö tai Liikkeeseenlaskija ) laski 2.9.2013

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ 3.10.2011

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ 3.10.2011 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N OSAKEANTI OSAKEANNIN EHDOT Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus 12.9.2011 Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta seuraavin ehdoin: Hallitus

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Componenta Oyj. Tilinpäätös `~ëíáåö=cìíìêé=pçäìíáçåë

Componenta Oyj. Tilinpäätös `~ëíáåö=cìíìêé=pçäìíáçåë Componenta Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12.28 1 Vuosi 28 lyhyesti Liikevaihto oli 681,4 Me (634,7 Me). Liikevaihdon vertailukelpoinen kasvu oli 8,3 %. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 47,9 Me (34,9

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Componenta Oyj Osavuosikatsaus

Componenta Oyj Osavuosikatsaus 16.7.2013 1 Componenta Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2013 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 16.7.2013 Componenta Q2 tuloslaskelma Me Q2/13 Q1/13 Muutos Q2/13 Q2/12 Muutos Tilauskanta 95 89 6 % 95 100-5

Lisätiedot

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS Heikki Lehtonen toimitusjohtaja

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 1 COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 2 Tuloslaskelma Me Q1 2014 Q1 2013 Muutos Tilauskanta 91 89 +2 % Liikevaihto 132 128 +3 % Käyttökate, ilman kertaluonteisia eriä

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI

GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Yhdysvalloissa tai missään muussa valtiossa, jossa levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Pohjola Corporate Finance Oy ("Pääjärjestäjä") toimii Osakeannin pääjärjestäjänä.

Pohjola Corporate Finance Oy (Pääjärjestäjä) toimii Osakeannin pääjärjestäjänä. TULIKIVI OYJ LIITE OSAKEANNIN EHDOT Osakeannin yleiskuvaus Tulikivi Oyj:n ("Yhtiö") 8.10.2013 pidetty ylimääräinen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista yhdessä tai useammassa

Lisätiedot

TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N 10.10.2014 PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN

TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N 10.10.2014 PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN 30.10.2014 TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N 10.10.2014 PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAISUUDESSAAN TAI OSITTAIN EIKÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA,

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten

Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten Alma Media Oyj Pörssitiedote 14.10.2015 klo. 16.25 Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten Tätä pörssitiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS: IXONOS OYJ:N HALLITUKSEN PÄÄTÖS NOIN 5,8 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Osakeanti Enintään 53 000 000 osaketta

Osakeanti Enintään 53 000 000 osaketta COMPONENTA OYJ ESITE 5.9.2014 Osakeanti Enintään 53 000 000 osaketta Componenta Oyj ( Componenta tai Yhtiö ) tarjoaa yleisölle suunnatulla osakeannilla merkittäväksi yhteensä enintään 53 000 000 uutta

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin. NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot Mika Oksanen Tomi Merenheimo Asianajaja, osakas Asianajaja, osakas Magnusson Helsinki Asianajotoimisto Oy 10.1.2014 Berlin Copenhagen Gothenburg Helsinki Malmö Minsk

Lisätiedot

TASEEN LOPPUSUMMA 1 558 1 563 1 571 1 610 1 584

TASEEN LOPPUSUMMA 1 558 1 563 1 571 1 610 1 584 Tulos EUR1000 2007 2008 2009 2010 2011 LIIKEVAIHTO 170 175 182 202 211 Liiketoiminnan muut tuotot 14 13 15 26 20 Materiaalit ja palvelut Ostot tilikauden aikana -1-1 -1-1 -2 Ulkopuoliset palvelut -7-4

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS Allekirjoittanut merkitsijä merkitsee Kuntien Tiera Oy:n uusia osakkeita tämän merkintäsitoumuksen mukaisesti. Merkintä perustuu

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja Marraskuu 2017 - MERKINTÄSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus 2625992-6, jäljempänä Yhtiö ), ja 1.2 Nimi: _ Henkilötunnus (jäljempänä Merkitsijä ) Yhtiö on tarjonnut Merkitsijälle mahdollisuutta

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedotteen julkistamisesta johtuen Esitteen kohtia Tiivistelmä ja Eräitä konsernitilinpäätöstietoja täydennetään seuraavasti:

Tilinpäätöstiedotteen julkistamisesta johtuen Esitteen kohtia Tiivistelmä ja Eräitä konsernitilinpäätöstietoja täydennetään seuraavasti: ESITTEEN TÄYDENNYS 2.2.2017 Tätä täydennystä 16.12.2016 päivättyyn suomenkieliseen sulautumisesitteeseen ( Esite ) koskien Ahlstrom Oyj:n ( Ahlstrom ) sulautumista Munksjö Oyj:öön ( Munksjö ) ei saa lähettää

Lisätiedot

Alexander Corporate Finance Oy

Alexander Corporate Finance Oy COMPONENTA OYJ ESITE 20.3.2012 Componenta Oyj:n ( Componenta tai Yhtiö ) hallitus päätti 20.3.2012 yhtiökokouksen 23.2.2012 antaman valtuutuksen perusteella osakeannista osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta

Lisätiedot

COMPONENTA TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2014. Heikki Lehtonen toimitusjohtaja

COMPONENTA TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2014. Heikki Lehtonen toimitusjohtaja COMPONENTA TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2014 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 2 Tilauskannan kehitys vuosineljänneksittäin (sisältää seuraavien 2 kuukauden tilaukset) 120 100 80 60 40 20 0 3 Me Q1/10 Q2/10

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Tarjottavat Antiosakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia Yhtiön uusia osakkeita. Antiosakkeet ovat euromääräisiä.

OSAKEANNIN EHDOT. Tarjottavat Antiosakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia Yhtiön uusia osakkeita. Antiosakkeet ovat euromääräisiä. OSAKEANNIN EHDOT Osakeannin yleiskuvaus Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa yksityishenkilöiden ja yhteisöjen merkittäväksi Suomessa ja tietyin edellytyksin eräiden kokeneiden sijoittajien

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6) NORVESTIA ON PÄÄTTÄNYT KÄYNNISTÄÄ OSAKEANNIN Norvestia Oyj:n hallitus on tehnyt päätöksen osakeannin käynnistämisestä ylimääräisen yhtiökokouksen sille

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS Heikki Lehtonen toimitusjohtaja

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS Heikki Lehtonen toimitusjohtaja COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 2 Tilauskannan kehitys vuosineljänneksittäin (sisältää seuraavien 2 kuukauden tilaukset) 120 100 80 60 40 20 0 3 Me Q1/10 Q2/10

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Merkintäoikeus Oikeus merkitä merkitsemättä jääneitä Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia

OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Merkintäoikeus Oikeus merkitä merkitsemättä jääneitä Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Outokummun ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 1.3.2012 Outokummun hallituksen päättämään osakeannista siten, että osakkeenomistajilla on etuoikeus merkitä uusia Osakkeita

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.217 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 38.9% edellisvuodesta ollen EUR 52.m (EUR 37.5m /2) Toisen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

Osakeannin järjestäjänä toimii Nordea Securities Corporate Finance Oy.

Osakeannin järjestäjänä toimii Nordea Securities Corporate Finance Oy. 1(5) SUOMINEN YHTYMÄ OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.10.2003 KLO 12.30 SUOMINEN KÄYNNISTÄÄ OSAKEANNIN Suominen Yhtymä Oyj:n hallitus on tänään päättänyt osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä ylimääräisen yhtiökokouksen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2003 Toimistokalusteiden kysyntä on jatkunut heikkona. Liikevaihto laski 19,2 % ja oli 49,0 milj. euroa.

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN Proha Oyj Pörssitiedote 11.8.2005 klo 09.15 OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. -31.3.2005 TIETOIHIN Proha Oyj julkaisee ensimmäisen

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015

Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015 Piippo Oyj Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015 Kannattavuuden parannus ja liikevaihdon kasvu kahdessa kolmesta segmentistä. Piippo Oyj valmistaa, jakelee ja markkinoi köysiä, lankoja ja verkkoja. Yhtiön

Lisätiedot

Taustaa. Evli Pankki Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä ( Evli tai Pääjärjestäjä ).

Taustaa. Evli Pankki Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä ( Evli tai Pääjärjestäjä ). OSAKEANNIN EHDOT Taustaa Etteplan Oyj:n ( Etteplan tai Yhtiö ) 5.4.2016 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutuksen

Lisätiedot

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS Heikki Lehtonen toimitusjohtaja

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 1 COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2014 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 2 Tilauskannan kehitys vuosineljänneksittäin (sisältää seuraavien 2 kuukauden tilaukset) 120 100 80 60 40 20 0 3 Me Q3/14 Q1/10

Lisätiedot

NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS Klo (6)

NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS Klo (6) NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 10.08.2012 Klo 9.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 Nordic Aluminium Oyj:n liikevaihto katsauskaudella oli 35,41 miljoonaa euroa (38,67 miljoonaa

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot